13. Savisideaineet. Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "13. Savisideaineet. Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto"

Transkriptio

1 13. Savisideaineet Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto Savisideaineet ovat luonnon tuotteita, jotka saadaan sitomiskykyiseksi kostuttamalla ne vedellä. Savella on taipumus imeä itseensä suuria määriä vettä. Eräiden savimaalajien vedenottokyky voi olla % kuivan saven painosta. Kostuessaan ne turpoavat melkoisesti ja kutistuvat vastaavasti kuivuessaan. Saven kutistumisen voikin helposti havaita esimerkiksi kuivan savimaan halkeilemisena. Kostutetusta savesta muodostuu taikinamainen muovailtava ja tarttuva seos, joka aiheutuu hiukkasten suomumaisesta muodosta; näiden hiukkasten suuruus voi olla vain 0,005 mm. Hiekkarakeiden pinnalle asettuessaan kostuneet suomut pyrkivät kerrostumaan samansuuntaisesti ja vetäytymään pintajännitysvoimien vaikutuksesta silloiksi hiekkarakeiden välille. Savisideaineisen kaavaushiekan karkea koostumus: Perushiekkaa % Sideainetta 4-10 % Lisäaineita 0-10% Kostutusvettä 2-7 % Kuva. Hiekkasillat Kuva. Eräs tuorehiekan koostumus Raimo Keskinen, Pekka Niemi Savisideaineet - 1

2 Suomessa esiintyvät savet ovat nuoria savia jotka ovat syntyneet jääkauden jälkeen. Nämä ovat enimmäkseen kallioperän hienoksi jauhautuneita kivennäisiä, jotka eivät ole kemiallisesti kerinneet juuri muuttumaan. Niiden sitomiskyky on heikko ja sulaminen alkaa jo 1200 ⁰ C:ssa. Vanhat savimaalajit, kuten bentoniitti ja kaoliinit, koostuvat kemiallisen rapautumisen tuloksena syntyneistä savikivennäisistä, joita ei enää tavata Suomen kallioperässä. Näitä tuodaan mm. Yhdysvalloista ja Kreikasta. Kreikassa Milos-saarella on Euroopan suurimmat tunnetut bentoniittiesiintymät. Kuvat. Miloksen bentoniittilohos Bentoniiteilla on hyvä sitomiskyky ja tulenkestävyys. Kaoliinin sitomiskyky on bentoniittiin verrattuna vähäinen, mutta tulenkestävyys erittäin hyvä, mistä syystä sitä edelleen jonkin verran käytetään bentoniitin rinnalla valimoissa. Bentoniitit menettävät kuumetessaan varsinaisen kidevetensä lämpötilassa ºC. Tällöin, kun savi on menettänyt kidevetensä (vettä, jota esiintyy suolan kidehilassa) Vesimolekyylit ovat ioni-dipolisidoksin kiinnittyneet suolan komponentteihin ja samalla menettäneet sitomiskykynsä, sanotaan sen palaneen kuolleeksi eli se on perkipalanutta. Valajaa kiinnostaakin, missä lämpötilassa ja kuinka nopeasti savisideaineet menettävät kidevetensä. Tämän perusteella voidaan päätellä savien elinikä, eli kuinka kauan ne pitävät sitomiskykynsä valimon hiekkakierroissa (hiekan tätä ominaisuutta mitataan kokeella) Raimo Keskinen, Pekka Niemi Savisideaineet - 2

3 Bentoniitti Bentoniitin määrä kaavaushiekan sideaineena ei ole vakio, vaan se vaihtelee 0,5 2 %:n välillä. Tähän vaikuttavat mm. bentoniitin laatu sekä käytettävän hiekan karkeus. Kuivalla bentoniitilla ei ole minkäänlaista sitomiskykyä. Vasta seokseen lisättävä vesi tekee sen sitomiskykyiseksi. Sitomiskyky kasvaa vesimäärän lisääntyessä tiettyyn rajaan, minkä jälkeen se pienentyy. Lisäksi liian suuri vesipitoisuus aiheuttaa kaasuvikoja. Sopiva vesipitoisuus riippuu mm. bentoniitin määrästä ja laadusta. Kuva. Bentoniitipartikkelin kokovertailu Kuva. Vesipitoisuuden vaikutus erään bentoniittihiekan lujuuteen. Bentoniittilla tarkoitetaan savipohjaista kiveä, joka on syntynyt vulkaanisen tuhkan rapautumisen seurauksena. Bentoniitti- nimi on seurausta löytöpaikasta, joka on Yhdysvaltojen Fort Benton vuori. Bentoniitin erikoiset ominaisuudet ovat peräisin montmorilloniitti -savimineraalista, joka sekin on saanut nimensä löytöpaikkansa ranskalaisen löytökaupunkinsa mukaan. Montmorilloniitti on ns. monikerrossilikaatti. Nimitykset montmorilloniitti, smektiitti ja bentoniitti käytetään kuvaamaan turpoavia monikerrossilikaatteja. Kuva: Montmorilloniittikiteen koko Raimo Keskinen, Pekka Niemi Savisideaineet - 3

4 Kuva. Bentoniitin turpoaminen Monmorilloniitin ainutlaatuisiin ominaisuuksiin kuuluu mineraalin turpoaminen vedessä sekä mineraalin välikerroksessa olevien kationien vaihtomahdollisuutta. Nämä ominaisuudet antavat monmorilloniitti- pohjaisille saville monipuoliset käyttömahdollisuudet. Bentoniitti esiintyy siinä missä on hyvin vulkaanista toimintaa, eli hyvin monessa paikassa maapalloa. Bentoniitin mineraloginen koostumus vaihtelee kuitenkin suuresti ja siten myös bentoniitin tekniset käyttömahdollisuudet. Bentoniitti louhitaan ja hienonnetaan käsittelylaitoksessa, jonka jälkeen materiaali aktivoidaan (yleensä soodan avulla). Aktivoitu bentoniitti pidetään levitettynä avosäilytyksenä kuivamassa jossa kuivaus tapahtuu kerroksittain. Bentoniitteja on erityyppisiä. 1. Kalsiumenbentoniitti: Smektiittiryhmän välikerrokset koostuvat lähes yksinomaan Ca²+ tai Mg²+ -Ioneista 2. Natriumbentoniitti(luonnon): Smektiittiryhmän välikerrokset yksinomaan Na²+-ioneista. Välikerroksissa voi esiintyä myös vaihtelevia määriä Ca²+ tai Mg²+ -Ioneista 3. Aktivoitu kalsiumbentoniitti: Kalsiumbentoniitin, alkuperäiset välikerrosten katioinit on alkalisen aktivoinnin avulla korvattu Na²+-ioineilla (yleensä soodan avulla). Valimoteollisuus käyttää tänään lähes yksinomaan aktivoituja kalsiumbentoniitteja Raimo Keskinen, Pekka Niemi Savisideaineet - 4

5 Valimoteollisuuden bentoniitille asettamat vaatimukset nopea, hyvä dispergointikyky (muokkaantuminen, jolloin sitä sekoitetaan eli kaulitaan samalla vettä lisäten, nykyään suurpainesekoittimella) jonka seurauksena sekoitetun hiekan lujuusominaisuudet syntyvät nopeasti hyvä terminen kestävyys ts. bentoniitin kiderakenne tulee kestää muuttumattomana, tuhoutumattomatta mahdollisimman korkeissa lämpötiloissa. alhaiset hiekan lujuusominaisuudet valun jälkeen, jotta valukappaleet voidaan poistaa hiekasta aiheuttaen mahdollisimman pieniä hiekkahäviöitä Valimohiekasta määritellään bentoniittipitoisuus, jotta sitä voidaan säätää ja tällöin puhutaan Aktiivibentoniitista. Tämä määritellään metyleenisini- (VDG_Mergblatt P35) tai valonläpäisymenetelmällä. Tällöin käytetään vertailuna hiekkaseosta, jossa on tunnettu määrä bentoniittia. Yleensä aktiivibentoniitin määrä tuorehiekoissa on 6 % ja 10 % välillä. Koko aktiivibentoniittimäärä esiintyy tuorehiekkana lietepitoisuudessa (< 0,02mm). Bentoniittihiekkojen märkälujuus Muotin yläosan seinämiin syntyy valettaessa lämpötilagradientti, jonka jyrkkyys riippuu sulan säteilyn vaikutusajasta. Tällöin tuorehiekasta höyrystyy vettä, joka kondensoituu jonkin matkan päähän muotin pinnasta. Siihen muodostuu hyvin kostea vyöhyke, jonka lujuus on heikko. Hyvin sekoitettujen bentoniittien märkävetolujuudet vaihtelevat 0,40-0,50 N/mm². Kiertohiekkajärjestelmässä märkävetolujuus voi pudota alle 0,20 N/mm². Märkävetolujuuteen vaikuttaa hiekanvalmistus (laitteisto ja välineistö ja valmistustapa) bentoniittityyppi hienoaines suolan rikastuminen hiekkakiertojen lukumäärät Raimo Keskinen, Pekka Niemi Savisideaineet - 5

8. Muottihiekat. Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto. Valulämpötiloja:

8. Muottihiekat. Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto. Valulämpötiloja: 8. Muottihiekat Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Valulämpötiloja: Valuteräkset 1520 1600 C Valuraudat 1250 1550 C Kupariseokset alle 1250 C Alumiiniseokset alle 800 C Sinkkiseokset alle

Lisätiedot

19. Kylmänä kovettuvat hiekat, kovettumisreaktio

19. Kylmänä kovettuvat hiekat, kovettumisreaktio 19. Kylmänä kovettuvat hiekat, kovettumisreaktio Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto Sideaineet vaikuttavat kylmänä kovettuvien hiekkojen kovettumisominaisuuksiin. Tällöin vaikuttavina

Lisätiedot

15. Kemiallisesti kovettuvat epäorgaaniset sideaineet

15. Kemiallisesti kovettuvat epäorgaaniset sideaineet 15. Kemiallisesti kovettuvat epäorgaaniset sideaineet Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto 15.1 Vesilasi Vesilasihiekkoja käytetään sekä muottien että keernojen valmistukseen. Niitä voidaan

Lisätiedot

32. Kaavaushiekan elvytys

32. Kaavaushiekan elvytys 32. Kaavaushiekan elvytys Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto Tiukentunut jätehuolto on pakottanut myös tehostamaan hiekkojen kierrättämistä. Uuden hiekan kustannus on aina ylimääräinen

Lisätiedot

24. Keraamihiekat. Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto

24. Keraamihiekat. Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto 24. Keraamihiekat Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto Keraamihiekka on noussut korvaajaehdokkaaksi kvartsihiekalle, jonka terveyshaitat on tunnetut. Lisäksi hiekasta seuraavat laatuongelmat

Lisätiedot

29. Annossekoittimet. 29.1 Kollerisekoitin. Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto

29. Annossekoittimet. 29.1 Kollerisekoitin. Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto 29. Annossekoittimet Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto 29.1 Kollerisekoitin Kollerisekoitin kuuluu annossekoittimiin. Se on valimosekoittimista vanhin; sen toimintaperiaate on tunnettu

Lisätiedot

Myös hiekan sideaine vaikuttaa sullonnan määrään. Hartsisideainehiekkojen sullontatarve on huomattavasti vähäisempi kuin bentoniittihiekkojen.

Myös hiekan sideaine vaikuttaa sullonnan määrään. Hartsisideainehiekkojen sullontatarve on huomattavasti vähäisempi kuin bentoniittihiekkojen. 12. Muotin lujuus Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Muotti joutuu usein alttiiksi suurille mekaanisille rasituksille sulan metallin aiheuttaman paineen ja painovoiman vaikutuksesta. Jotta

Lisätiedot

3. Muotinvalmistuksen periaate

3. Muotinvalmistuksen periaate 3. Muotinvalmistuksen periaate Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Irtomallikaavaus Hiekkamuotin valmistuksessa tarvitaan valumalli. Se tehdään yleensä puusta, ja se muistuttaa mitoiltaan

Lisätiedot

10. Muotin viimeistely

10. Muotin viimeistely 10. Muotin viimeistely Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto 10.1 Epäpuhtauksien poisto Muotinpuoliskojen valmistuksen jälkeen muotti viimeistellään. Muottiontelosta puhdistetaan kaikki epäpuhtaudet, kuten

Lisätiedot

Kuva 104. Kehysten muotoilu. Kuva 105. Kehässä hiekkalistat

Kuva 104. Kehysten muotoilu. Kuva 105. Kehässä hiekkalistat 10. Kaavauskehykset Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Kaavauskehysten päätehtävä on pitää sullottu muotti koossa. Muotin muodostaa useimmiten kaksi päällekkäin olevaa kehystä, joiden

Lisätiedot

23. Peitosteet. Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto

23. Peitosteet. Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto 23. Peitosteet Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto Peitostamista on esitetty myös Muotti- ja valutekniikka- sekä Muotinvalmistustekniika-kirjoissa. Seuraavassa asiaa käsitellään peitosteen

Lisätiedot

20. Kaavaushiekkojen lisäaineet

20. Kaavaushiekkojen lisäaineet 20. Kaavaushiekkojen lisäaineet Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto Sideaineiden lisäksi sekoitetaan kaavaushiekkoihin lisäaineita, joiden tehtävänä on parantaa valukappaleen pinnanlaatua

Lisätiedot

9. Hiekkojen raekoko ja raejakauma

9. Hiekkojen raekoko ja raejakauma 9. Hiekkojen raekoko ja raejakauma Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto Raakahiekan raekoko riippuu paljon sen käyttötarkoituksesta. Useiden tonnien painoiset valukappaleet valetaan tavallisesti

Lisätiedot

Ramboll. Knowledge taking people further --- Turun satama. Pernon väylän TBT-massojen kiinteyttäminen stabiloimalla, tekniset tutkimukset

Ramboll. Knowledge taking people further --- Turun satama. Pernon väylän TBT-massojen kiinteyttäminen stabiloimalla, tekniset tutkimukset Ramboll Knowledge taking people further --- Pernon väylän TBT-massojen kiinteyttäminen stabiloimalla, tekniset tutkimukset Helmikuu 7 Ramboll Vohlisaarentie 2 B 36760 Luopioinen Finland Puhelin: 020 755

Lisätiedot

Hydrologia. Routa routiminen

Hydrologia. Routa routiminen Hydrologia L9 Routa Routa routiminen Routaantuminen = maaveden jäätyminen maahuokosissa Routa = routaantumisesta aiheutunut maan kovettuminen Routiminen = maanpinnan liikkuminen tai maan fysikaalisten

Lisätiedot

13. Sulan metallin nostovoima

13. Sulan metallin nostovoima 13. Sulan metallin nostovoima Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Jos putkessa, jonka poikkipinta-ala on A, painetaan männällä nestepinnat eri korkeuksille, syrjäytetään nestettä tilavuuden

Lisätiedot

23. Yleistä valumalleista

23. Yleistä valumalleista 23. Yleistä valumalleista Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Valumallien yleisin rakenneaine on puu. Sen etuja muihin rakenneaineisiin verrattuna ovat halpuus, keveys ja helppo lastuttavuus.

Lisätiedot

14. Muotin kaasukanavat

14. Muotin kaasukanavat 14. Muotin kaasukanavat Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Muotti kuumenee voimakkaasti, kun sula metalli täyttää sen. Sideaineet palavat muodostaen suuria kaasumääriä. Kuva 149. Kaasu

Lisätiedot

26. Valumallin valmistuksessa huomioon otettavia seikkoja

26. Valumallin valmistuksessa huomioon otettavia seikkoja 26. Valumallin valmistuksessa huomioon otettavia seikkoja Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Kutistuminen Kuten aikaisemmin todettiin, valukappaleen jähmettyessä sulasta kiinteäksi tapahtuu

Lisätiedot

Peitostaminen. ValuAtlas Valimotekniikan perusteet Seija Meskanen. Seija Meskanen, Teknillinen korkeakoulu

Peitostaminen. ValuAtlas Valimotekniikan perusteet Seija Meskanen. Seija Meskanen, Teknillinen korkeakoulu Peitostaminen Seija Meskanen, Teknillinen korkeakoulu Peitosteilla viimeistellään muotin tai keernan pinta tarkoituksena parantaa valun pinnanlaatua ja vähentää puhdistustyötä. Peitosteilla ei voi korjata

Lisätiedot

18. Muotin täyttöjärjestelmä

18. Muotin täyttöjärjestelmä 18. Muotin täyttöjärjestelmä Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Kanavistoa, jota pitkin sula metalli virtaa muottionteloon, kutsutaan muotin täyttöjärjestelmäksi. Täyttämisen ohella sillä

Lisätiedot

47. Kuumalaatikko- eli hot-box-menetelmä

47. Kuumalaatikko- eli hot-box-menetelmä 47. Kuumalaatikko- eli hot-box-menetelmä Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Aikaisemmin todettiin, että lämpötilan nostaminen kiihdyttää hartsisideaineen kovettumista. Tätä käytetään hyväksi

Lisätiedot

12. Erilaiset liitoskohdat ja risteykset

12. Erilaiset liitoskohdat ja risteykset 12. Erilaiset liitoskohdat ja risteykset Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Liitoskohdat ja risteykset aiheuttavat valukappaleen rakenteelle monia vaatimuksia mm. tiiveyden ja jännitysten syntymisen estämisessä.

Lisätiedot

ENERGIA- JA METSÄTEOLLISUUDEN TUHKIEN YMPÄRISTÖKELPOISUUS

ENERGIA- JA METSÄTEOLLISUUDEN TUHKIEN YMPÄRISTÖKELPOISUUS ENERGIA- JA METSÄTEOLLISUUDEN TUHKIEN YMPÄRISTÖKELPOISUUS NOORA LINDROOS, RAMBOLL FINLAND OY noora.lindroos@ramboll.fi TUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Ohjausryhmä: Ympäristöministeriö Metsäteollisuus

Lisätiedot

Kuumana kovettuvat hiekkaseokset

Kuumana kovettuvat hiekkaseokset Kuumana kovettuvat hiekkaseokset Seija Meskanen, Teknillinen korkeakoulu Kuumana kovettuvia hiekkaseoksia käytetään sekä muottien että keernojen valmistukseen. Muotteja valmistetaan kuorimuottimenetelmällä.

Lisätiedot

Vastusupokasuuneissa irrallinen upokas on sijoitettu ylhäältä avonaiseen uunipesään, jonka seinämillä ovat sähkövastukset.

Vastusupokasuuneissa irrallinen upokas on sijoitettu ylhäältä avonaiseen uunipesään, jonka seinämillä ovat sähkövastukset. 9. Vastusupokasuunit Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto Vastusupokasuuneissa irrallinen upokas on sijoitettu ylhäältä avonaiseen uunipesään, jonka seinämillä ovat sähkövastukset. Upokas

Lisätiedot

33. Valimohiekkojen kuljetuslaitteet

33. Valimohiekkojen kuljetuslaitteet 33. Valimohiekkojen kuljetuslaitteet Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto 33.1 Hihnakuljettimet Hihnakuljettimet ovat yleisimpiä valimohiekkojen siirtoon käytettävissä kuljetintyypeistä.

Lisätiedot

37. Keernalaatikoiden irto-osat

37. Keernalaatikoiden irto-osat 37. Keernalaatikoiden irto-osat Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Niin kuin kaavauksessakin joudutaan myös keernanvalmistuksessa käyttämään joskus vastahellityksien poistamiseksi työtä

Lisätiedot

KERAMIIKKA korkeassa lämpötilassa poltettu saviesine tai - astia. Poltettaessa saven mikroskooppisten osasten väliin jäänyt kidevesi poistuu, eikä

KERAMIIKKA korkeassa lämpötilassa poltettu saviesine tai - astia. Poltettaessa saven mikroskooppisten osasten väliin jäänyt kidevesi poistuu, eikä MITÄ SAVI ON? KERAMIIKKA korkeassa lämpötilassa poltettu saviesine tai - astia. Poltettaessa saven mikroskooppisten osasten väliin jäänyt kidevesi poistuu, eikä savi enää liukene veteen. -keraaminen muutos:

Lisätiedot

2. Valukappaleiden suunnittelu mallikustannusten kannalta

2. Valukappaleiden suunnittelu mallikustannusten kannalta 2. Valukappaleiden suunnittelu mallikustannusten kannalta Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto 2.1. Valukappaleiden muotoilu Valitse kappaleelle sellaiset muodot, jotka on helppo valmistaa mallipajojen

Lisätiedot

19. Muotin syöttöjärjestelmä

19. Muotin syöttöjärjestelmä 19. Muotin syöttöjärjestelmä Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Kun muotin täyttänyt sula metalli alkaa jähmettyä, kutistuu se samanaikaisesti. Valukappaleen ohuet kohdat jähmettyvät aikaisemmin

Lisätiedot

26. Valumallin valmistuksessa huomioon otettavia seikkoja

26. Valumallin valmistuksessa huomioon otettavia seikkoja 26. Valumallin valmistuksessa huomioon otettavia seikkoja Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto 26.1 Kutistuminen Kuten aikaisemmin todettiin, valukappaleen jähmettyessä sulasta kiinteäksi

Lisätiedot

3. Valukappaleiden suunnittelu kaavauksen kannalta

3. Valukappaleiden suunnittelu kaavauksen kannalta 3. Valukappaleiden suunnittelu kaavauksen kannalta Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto 3.1 Käsitteet jakopinta ja jakoviiva Kahden muotinosan välistä kosketuspintaa nimitetään jakopinnaksi. Jakopintaa

Lisätiedot

LIUKOISUUDET RAKENTEISSA NOORA LINDROOS, RAMBOLL FINLAND OY

LIUKOISUUDET RAKENTEISSA NOORA LINDROOS, RAMBOLL FINLAND OY LIUKOISUUDET RAKENTEISSA NOORA LINDROOS, RAMBOLL FINLAND OY TULOKSIA TUHKIEN YMPÄRISTÖ- KELPOISUUDEN MUUTTUMISESTA ERI KÄSITTELYISSÄ JA SOVELLUTUKSISSA Massiivituhkarakenteet Tuhkan vanhentamisen/varastoinnin

Lisätiedot

17. Tulenkestävät aineet

17. Tulenkestävät aineet 17. Tulenkestävät aineet Raimo Keskinen Peka Niemi - Tampereen ammattiopisto Alkuaineiden oksidit voidaan jakaa kemiallisen käyttäytymisensä perusteella luonteeltaan happamiin, emäksisiin ja neutraaleihin

Lisätiedot

5. Sähköuunit. 5.1 Sähköuunien panostus Tyypillisiä panosraaka-aineita. Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto

5. Sähköuunit. 5.1 Sähköuunien panostus Tyypillisiä panosraaka-aineita. Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto 5. Sähköuunit Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto 5.1 Sähköuunien panostus 5.1.1 Tyypillisiä panosraaka-aineita Kuva. Kiertoromua Kuva. Ostoromua 9.11.2011 Raimo Keskinen, Pekka Niemi

Lisätiedot

SUOMALAIS-JAPANILAINEN YHDISTYS KOKKIKURSSI 23.3.2006 Klo 17:00

SUOMALAIS-JAPANILAINEN YHDISTYS KOKKIKURSSI 23.3.2006 Klo 17:00 SUOMALAIS-JAPANILAINEN YHDISTYS KOKKIKURSSI 23.3.2006 Klo 17:00 Ressun Peruskoulu, Lapinlahdenkatu 10 Kurssin vetäjä : Sirkku Sakane 1. Temaki-sushi (käsin käärityt sushit) / 手 巻 きずし (4~6:lle hengelle)

Lisätiedot

17. Muotin purkaminen ja tyhjennys

17. Muotin purkaminen ja tyhjennys 17. Muotin purkaminen ja tyhjennys Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto 17.1 Muotin purkaminen ja tyhjennys ei-automaattisesti Muotti siirretään joko nostimella tai radalla tyhjennyspaikalle. Tyhjennyspaikka

Lisätiedot

20. Valukappaleen hyötysuhde eli saanto

20. Valukappaleen hyötysuhde eli saanto 20. Valukappaleen hyötysuhde eli saanto Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Fysiikassa hyötysuhteella tarkoitetaan laitteen hyödyksi antaman energian ja laitteeseen tuodun kokonaisenergian

Lisätiedot

Kestävä kaivostoiminta II

Kestävä kaivostoiminta II Image size: 7,94 cm x 25,4 cm Kestävä kaivstiminta II KOKEMUKSIA PEITTOMATERIAALEISTA 27.11.2012 FM MERJA AUTIOLA, RAMBOLL FINLAND OY KOKEMUKSIA TIIVISMATERIAALIEN TUTKIMUKSISTA KAATOPAIKKAOLOSUHTEISIIN

Lisätiedot

KALKKIA MAAN STABILOINTIIN

KALKKIA MAAN STABILOINTIIN KALKKIA MAAN STABILOINTIIN Vakaasta kallioperästä vakaaseen maaperään SMA Mineral on Pohjoismaiden suurimpia kalkkituotteiden valmistajia. Meillä on pitkä kokemus kalkista ja kalkin käsittelystä. Luonnontuotteena

Lisätiedot

Alumiinivalujen raaka-ainestandardit

Alumiinivalujen raaka-ainestandardit www.alteams.com Mitä on standardi? Normi, Normaalityyppi Vakio-, yleis- Voiko standardista poiketa? Miksei voisi, kun asiakkaan ja toimittajan kanssa näin sovitaan, esimerkiksi kustannusten pienentämiseksi

Lisätiedot

PERINTEISELLÄ SAVILAASTILLA LUOT NÄYTTÄVIÄ, TERVEELLISTÄ ASUMISTA EDISTÄVIÄ SISÄPINTOJA. NYT MYÖS SÄVYTETTYNÄ.

PERINTEISELLÄ SAVILAASTILLA LUOT NÄYTTÄVIÄ, TERVEELLISTÄ ASUMISTA EDISTÄVIÄ SISÄPINTOJA. NYT MYÖS SÄVYTETTYNÄ. PERINTEISELLÄ SAVILAASTILLA LUOT NÄYTTÄVIÄ, TERVEELLISTÄ ASUMISTA EDISTÄVIÄ SISÄPINTOJA. NYT MYÖS SÄVYTETTYNÄ. Juvan teollisuuskatu 21 B Puh. 09-774 2720 www.kivira.fi 02920 Espoo Fax. 09-774 27211 info@kivira.fi

Lisätiedot

ENY-C2001 Termodynamiikka ja lämmönsiirto TERVETULOA!

ENY-C2001 Termodynamiikka ja lämmönsiirto TERVETULOA! ENY-C2001 Termodynamiikka ja lämmönsiirto TERVETULOA! Luento 14.9.2015 / T. Paloposki / v. 03 Tämän päivän ohjelma: Aineen tilan kuvaaminen pt-piirroksella ja muilla piirroksilla, faasimuutokset Käsitteitä

Lisätiedot

8. Induktiokouru-uunit

8. Induktiokouru-uunit 8. Induktiokouru-uunit Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto Kouru-uunit koostuvat periaatteellisesti teräsrungosta, johon on kiinnitetty induktori sulan lämpötilan ylläpitämiseksi. Kouru-uunien

Lisätiedot

Lumen teknisiä ominaisuuksia

Lumen teknisiä ominaisuuksia Lumen teknisiä ominaisuuksia Lumi syntyy ilmakehässä kun vesihöyrystä tiivistyneessä lämpötila laskee alle 0 C:n ja pilven sisällä on alijäähtynyttä vettä. Kun lämpötila on noin -5 C, vesihöyrystä, jäähiukkasista

Lisätiedot

KOTELOIDEN VALMISTUSMENETELMÄT JA NIIHIN LIITTYVÄT SUUNNITTELUOHJEET

KOTELOIDEN VALMISTUSMENETELMÄT JA NIIHIN LIITTYVÄT SUUNNITTELUOHJEET KOTELOIDEN VALMISTUSMENETELMÄT JA NIIHIN LIITTYVÄT SUUNNITTELUOHJEET TkT Harri Eskelinen Elektroniikkasuunnittelijan ei tarvitse osata itse valmistaa koteloita, mutta mitä enemmän tietää valmistusmenetelmistä

Lisätiedot

14. Valusangot ja astiat

14. Valusangot ja astiat 14. Valusangot ja astiat Raimo Keskinen Peka Niemi - Tampereen ammattiopisto Sula metalli kuljetetaan sulatusuuneilta valupaikalle kuljetus- ja valusangoilla. Kuljetus voi tapahtua joko trukilla, riippuradalla

Lisätiedot

Wellamo-opisto Kuvataide ja Muotoilu Runkosuunnitelmat KERAMIIKKA

Wellamo-opisto Kuvataide ja Muotoilu Runkosuunnitelmat KERAMIIKKA Wellamo-opisto Kuvataide ja Muotoilu Runkosuunnitelmat KERAMIIKKA Runkosuunnitelma Yleistä Yhteiset käytänteet Yhteiset työtilat Työturvallisuus, laitteet Oppilaan omat tavoitteet, kurssin tavoitteet Työvälineoppi

Lisätiedot

Monilla valukappaleilla on luonnollinen päästö, toisin sanoen kappaleen oma muoto muodostaa päästön.

Monilla valukappaleilla on luonnollinen päästö, toisin sanoen kappaleen oma muoto muodostaa päästön. 8. Päästö (hellitys) Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Päästöllä eli hellityksellä tarkoitetaan kaltevuutta, joka mallin pinnoilla tulee olla, jotta ne voitaisiin irrottaa muotista sitä vahingoittamatta.

Lisätiedot

nopeampi helpompi ainutlaatuinen

nopeampi helpompi ainutlaatuinen Rapid Set Sementtiteknologia nopeampi helpompi ainutlaatuinen CEMENT ALL Monikäyttöinen MORTAR MIX CONCRETE MIX korjausbetoni KORODUR ja CTS Cement Kaksi vahvaa partneria Euroopan lisenssi yksinoikeudella!

Lisätiedot

Kuivausprosessin optimointi pellettituotannossa

Kuivausprosessin optimointi pellettituotannossa OULUN YLIOPISTO Kuivausprosessin optimointi pellettituotannossa Matti Kuokkanen Kemian laitos Oulun yliopisto 11.4.2013 TAUSTAA Kuivauksen tarve Perinteisen kuivan raaka-aineen riittämättömyys, purun kuivaus

Lisätiedot

JA MUITA MENETELMIÄ PILAANTUNEIDEN SEDIMENTTIEN KÄSITTELYYN. Päivi Seppänen, Golder Associates Oy

JA MUITA MENETELMIÄ PILAANTUNEIDEN SEDIMENTTIEN KÄSITTELYYN. Päivi Seppänen, Golder Associates Oy GEOTEKSTIILIALLAS JA MUITA MENETELMIÄ PILAANTUNEIDEN SEDIMENTTIEN KÄSITTELYYN Päivi Seppänen, Golder Associates Oy Käsittelymenetelmät ESITYKSEN RAKENNE Vedenpoistomenetelmät Puhdistusmenetelmät Sijoitusmenetelmät

Lisätiedot

15. Sulan metallin lämpötilan mittaus

15. Sulan metallin lämpötilan mittaus 15. Sulan metallin lämpötilan mittaus Raimo Keskinen Peka Niemi - Tampereen ammattiopisto Sulan lämpötila joudutan mittaamaan usean otteeseen valmistusprosessin aikana. Sula mitataan uunissa, sekä mm.

Lisätiedot

Muotti on harvoin niin iso, että esim. siltanostureiden suuren koon vuoksi senkat pääsevät niin lähelle toisiaan, että se helposti onnistuisi.

Muotti on harvoin niin iso, että esim. siltanostureiden suuren koon vuoksi senkat pääsevät niin lähelle toisiaan, että se helposti onnistuisi. 15. Valutapahtuma Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto 15.1 Valutapahtuman vaatimat järjestelyt 15.1.1 Valulaitteisto ja välineistö Suurissa muoteissa, joissa sulan määrä on suuri tai valimon senkkakalustossa

Lisätiedot

Tulosten analysointi. Liite 1. Ympäristöministeriö - Ravinteiden kierrätyksen edistämistä ja Saaristomeren tilan parantamista koskeva ohjelma

Tulosten analysointi. Liite 1. Ympäristöministeriö - Ravinteiden kierrätyksen edistämistä ja Saaristomeren tilan parantamista koskeva ohjelma Liite 1 Ympäristöministeriö - Ravinteiden kierrätyksen edistämistä ja Saaristomeren tilan parantamista koskeva ohjelma Tulosten analysointi Liite loppuraporttiin Jani Isokääntä 9.4.2015 Sisällys 1.Tutkimustulosten

Lisätiedot

C. Hiilikaaritalttaus

C. Hiilikaaritalttaus C. Hiilikaaritalttaus Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Hiilikaaritalttaus on nopea ja tehokas tapa poistaa materiaalia valukappaleesta. Talttaustapahtumassa sulatetaan materiaalia valokaarella ja syntynyt

Lisätiedot

1. Valantaa kautta aikojen

1. Valantaa kautta aikojen 1. Valantaa kautta aikojen Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Kulta on ensimmäinen metalli, jota tiedetään käytetyn ihmiskunnan historiassa. Kullasta eivät alkukantaiset ihmiset juuri

Lisätiedot

1. Vuotomaa (massaliikunto)

1. Vuotomaa (massaliikunto) 1. Vuotomaa (massaliikunto) Vuotomaa on yksi massaliikuntojen monista muodoista Tässä ilmiössä (usein vettynyt) maa aines valuu rinnetta alaspa in niin hitaasti, etta sen voi huomata vain rinteen pinnan

Lisätiedot

31 RYHMÄ LANNOITTEET

31 RYHMÄ LANNOITTEET 31 RYHMÄ LANNOITTEET Huomautuksia 1. Tähän ryhmään eivät kuulu: a) nimikkeen 0511 eläimenveri; b) erilliset kemiallisesti määritellyt yhdisteet (lukuun ottamatta niitä, jotka vastaavat 2 huomautuksen a

Lisätiedot

SODANKYLÄN KOITELAISENVOSIEN KROMI-PLATINAMALMIIN LIITTYVIEN ANORTOSIITTIEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET

SODANKYLÄN KOITELAISENVOSIEN KROMI-PLATINAMALMIIN LIITTYVIEN ANORTOSIITTIEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET M 19/3741/-79/3/10 Sodankylä Koitelaisenvosat Tapani Mutanen 22.2.1979 SODANKYLÄN KOITELAISENVOSIEN KROMI-PLATINAMALMIIN LIITTYVIEN ANORTOSIITTIEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET Koitelaisenvosien kromi-platinamalmi

Lisätiedot

Construction. Sikadur -Combiflex CF liima, tyyppi N ja tyyppi R. Kaksikomponenttinen epoksipohjainen rakenneliima Osa Sikadur -Combiflex -järjestelmää

Construction. Sikadur -Combiflex CF liima, tyyppi N ja tyyppi R. Kaksikomponenttinen epoksipohjainen rakenneliima Osa Sikadur -Combiflex -järjestelmää Tuotetietoesite Painos 24/04/2008 Tunnus no: 02 07 03 02 003 0 000002 Sikadur-Combiflex CF liima Construction Sikadur -Combiflex CF liima, tyyppi N ja tyyppi R Kaksikomponenttinen epoksipohjainen rakenneliima

Lisätiedot

Mamk / Tekniikka ja liikenne / Sähkövoimatekniikka / Sarvelainen 2015 T8415SJ ENERGIATEKNIIKKA Laskuharjoitus

Mamk / Tekniikka ja liikenne / Sähkövoimatekniikka / Sarvelainen 2015 T8415SJ ENERGIATEKNIIKKA Laskuharjoitus Mamk / Tekniikka ja liikenne / Sähkövoimatekniikka / Sarvelainen 2015 T8415SJ ENERGIATEKNIIKKA Laskuharjoitus KEMIALLISIIN REAKTIOIHIN PERUSTUVA POLTTOAINEEN PALAMINEN Voimalaitoksessa käytetään polttoaineena

Lisätiedot

Hydrataatiotuotteiden tilavuusjakauma ja sementtikiven koostumus. Betonin lisäaineet ja notkistetun betonin suhteitus

Hydrataatiotuotteiden tilavuusjakauma ja sementtikiven koostumus. Betonin lisäaineet ja notkistetun betonin suhteitus Hydrataatiotuotteiden tilavuusjakauma ja sementtikiven koostumus Betonin lisäaineet ja notkistetun betonin suhteitus Tehtävä 1 Betonirakenteesta irrotettiin näyte, joka kuivattiin 105 C lämpötilassa. Sementin

Lisätiedot

Faasipiirrokset, osa 2 Binääristen piirrosten tulkinta

Faasipiirrokset, osa 2 Binääristen piirrosten tulkinta Faasipiirrokset, osa 2 Binääristen piirrosten tulkinta Ilmiömallinnus prosessimetallurgiassa Syksy 2016 Teema 1 - Luento 4 Tavoite Oppia tulkitsemaan 2-komponenttisysteemien faasipiirroksia 1 Binääriset

Lisätiedot

Kiviaineksen tekniset laatuominaisuudet. Pirjo Kuula TTY/Maa- ja pohjarakenteet

Kiviaineksen tekniset laatuominaisuudet. Pirjo Kuula TTY/Maa- ja pohjarakenteet Kiviaineksen tekniset laatuominaisuudet Pirjo Kuula TTY/Maa- ja pohjarakenteet Sisältö Kysymyksiä Mitä varten kiviainestuotteita valmistetaan? Mitä kiviaineksen laatu tarkoittaa? Miten ja miksi kiviaineksen

Lisätiedot

Paadenmäen kalliokiviainesselvitykset Paavo Härmä ja Heikki Nurmi

Paadenmäen kalliokiviainesselvitykset Paavo Härmä ja Heikki Nurmi Etelä-Suomen yksikkö C/KA 33/09/01 3.7.2009 Espoo Paadenmäen kalliokiviainesselvitykset Paavo Härmä ja Heikki Nurmi Geologian tutkimuskeskus Etelä-Suomen yksikkö Sisällysluettelo Kuvailulehti 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Voimalaitoksen vesikemian yleiset tavoitteet ja peruskäsitteitä

Voimalaitoksen vesikemian yleiset tavoitteet ja peruskäsitteitä Voimalaitoksen vesikemian yleiset tavoitteet ja peruskäsitteitä Susanna Vähäsarja ÅF-Consult 4.2.2016 1 Sisältö Vedenkäsittelyn vaatimukset Mitä voimalaitoksen vesikemialla tarkoitetaan? Voimalaitosten

Lisätiedot

Ilmiö 7-9 Kemia OPS 2016

Ilmiö 7-9 Kemia OPS 2016 Ilmiö 7-9 Kemia OPS 2016 Kemiaa tutkimaan 1. TYÖTURVALLISUUS 2 opetuskertaa S1 - Turvallisen työskentelyn periaatteet ja perustyötaidot - Tutkimusprosessin eri vaiheet S2 Kemia omassa elämässä ja elinympäristössä

Lisätiedot

Hydrologia. Pohjaveden esiintyminen ja käyttö

Hydrologia. Pohjaveden esiintyminen ja käyttö Hydrologia Timo Huttula L8 Pohjavedet Pohjaveden esiintyminen ja käyttö Pohjavettä n. 60 % mannerten vesistä. 50% matalaa (syvyys < 800 m) ja loput yli 800 m syvyydessä Suomessa pohjavesivarat noin 50

Lisätiedot

KERAAMISEN HIEKAN KÄYTTÖKELPOISUUS VALIMOIDEN KVARTSIPÖLYHAITAN POISTAMISEKSI

KERAAMISEN HIEKAN KÄYTTÖKELPOISUUS VALIMOIDEN KVARTSIPÖLYHAITAN POISTAMISEKSI Aalto-yliopiston Teknillinen korkeakoulu Koneenrakennustekniikan laitos Espoo 2010 Raportti 24.6.2010 KERAAMISEN HIEKAN KÄYTTÖKELPOISUUS VALIMOIDEN KVARTSIPÖLYHAITAN POISTAMISEKSI Työsuojelurahaston tutkimushanke

Lisätiedot

Suomi. lihamylly. makkaran valmistuslaite. lihamyllyn kokoaminen. makkkaran valmistuslaitteen käyttö. lihamyllyn käyttö

Suomi. lihamylly. makkaran valmistuslaite. lihamyllyn kokoaminen. makkkaran valmistuslaitteen käyttö. lihamyllyn käyttö A950 i h g j f d e a b c k l m 11 10 n o 13 12 16 14 15 Suomi Ennen ohjeiden lukemista taita etusivu auki kuvien esiinsaamiseksi ennen ensimmäistä käyttökertaa Pese osat: katso kohdasta 'perushuolto'.

Lisätiedot

Hydrologia. Maanpinnan alaisten vesien jako

Hydrologia. Maanpinnan alaisten vesien jako Hydrologia L7 Maavedet Maanpinnan alaisten vesien jako Maavesi, vedellä kyllästymätön vyöhyke juurivesi välivyöhyke kapillaarivesi Pohjavesi, vedellä kyllästetty vyöhyke 15/01/2013 WETA150 Hydrologia T.Huttula

Lisätiedot

Kuva. Upokasuunin öljypoltin

Kuva. Upokasuunin öljypoltin 4. Upokasuunit Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto Polttoaineilla toimivat upokasuunit muistuttavat rakenteeltaan myöhemmin käsiteltäviä sähkökäyttöisiä vastusupokasuuneja. Polttoaineina

Lisätiedot

Ihanaa maistuvaa joulua!

Ihanaa maistuvaa joulua! Ihanaa maistuvaa joulua! Hyvästä ruoasta tulee hyvä olo. Olemme koonneet sinulle joulun perinteisiä ja uudenlaisiakin reseptejä maistuvalla ja terveellisellä tavalla tehtynä. Kaikki ohjeet ovat sokerittomia,

Lisätiedot

Betoniliete hankala jäte vai arvotuote Betonipäivät , Messukeskus Helsinki. Rudus Oy Kehityspäällikkö Katja Lehtonen

Betoniliete hankala jäte vai arvotuote Betonipäivät , Messukeskus Helsinki. Rudus Oy Kehityspäällikkö Katja Lehtonen Betoniliete hankala jäte vai arvotuote Betonipäivät, Messukeskus Helsinki Rudus Oy Kehityspäällikkö Katja Lehtonen Betoniteollisuuden betonijäte Betoniteollisuudessa (valmisbetoni ja betonituotteiden valmistus)

Lisätiedot

OMAX VESILEIKKUUMATERIAALIT

OMAX VESILEIKKUUMATERIAALIT OMAX VESILEIKKUUMATERIAALIT OMAX vesileikkuujärjestelmät voivat leikata laajalti erilaisia materiaaleja. Hioma-aineella varustetut vesileikkurit voivat käytännössä leikata kaikkia materiaaleja, sisältäen

Lisätiedot

Dislokaatiot - pikauusinta

Dislokaatiot - pikauusinta Dislokaatiot - pikauusinta Ilman dislokaatioita Kiteen teoreettinen lujuus ~ E/8 Dislokaatiot mahdollistavat deformaation Kaikkien atomisidosten ei tarvitse murtua kerralla Dislokaatio etenee rakeen läpi

Lisätiedot

http://www.valuatlas.net ValuAtlas Kestomuottivalujen suunnittelu Seija Meskanen, Tuula Höök

http://www.valuatlas.net ValuAtlas Kestomuottivalujen suunnittelu Seija Meskanen, Tuula Höök Täysmuottikaavaus Seija Meskanen, Teknillinen korkeakoulu Tuula Höök, Tampereen teknillinen yliopisto Täysmuottikaavaus on menetelmä, jossa paisutetusta polystyreenistä (EPS) valmistettu, yleensä pinnoitettu

Lisätiedot

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut)

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut) Ranskankermaiset ravunpyrstöt ( 8 annosta ) 1. Valuta 100 g kirjolohen mätiä jääkaapissa yli yön 2. Valuta 2 lasipurkillista ravunpyrstöjä (á noin 200 g) 3. Leikkaa 1 iso tai 2 keskikokoista punasipulia

Lisätiedot

HAIHDUNTA. Haihdunnan määrällä on suuri merkitys biologisten prosessien lisäksi mm. vesistöjen kunnostustöissä sekä turvetuotannossa

HAIHDUNTA. Haihdunnan määrällä on suuri merkitys biologisten prosessien lisäksi mm. vesistöjen kunnostustöissä sekä turvetuotannossa HAIHDUNTA Haihtuminen on tapahtuma, missä nestemäinen tai kiinteä vesi muuttuu kaasumaiseen olotilaan vesihöyryksi. Haihtumisen määrä ilmaistaan suureen haihdunta (mm/aika) avulla Haihtumista voi luonnossa

Lisätiedot

Muottien valmistus kemiallisesti kovettuvilla hiekoilla

Muottien valmistus kemiallisesti kovettuvilla hiekoilla Muottien valmistus kemiallisesti kovettuvilla hiekoilla Seija Meskanen, Teknillinen korkeakoulu Tuula Höök, Valimoinstituutti Kaavaus kaavauskehyksiin ja pullakaavaus Kemiallisesti kovettuvat hartsihiekkaseokset

Lisätiedot

Suomi. turvallisuus. lihamylly. lihamyllyn kokoaminen

Suomi. turvallisuus. lihamylly. lihamyllyn kokoaminen AX950 Suomi Ennen ohjeiden lukemista taita etusivu auki kuvien esiinsaamiseksi ennen Kenwood-lisälaitteen käyttämistä Lue nämä ohjeet huolella ja säilytä ne myöhempää tarvetta varten. Poista pakkauksen

Lisätiedot

Vedonrajoitinluukun merkitys savuhormissa

Vedonrajoitinluukun merkitys savuhormissa Vedonrajoitinluukun merkitys savuhormissa Savupiipun tehtävä on saada aikaan vetoa palamista varten ja kuljettaa pois tuotetut savukaasut. Siksi savupiippu ja siihen liittyvät järjestelyt ovat äärimmäisen

Lisätiedot

7. Valukappaleiden suunnittelu keernojen käytön kannalta

7. Valukappaleiden suunnittelu keernojen käytön kannalta 7. Valukappaleiden suunnittelu keernojen käytön kannalta Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Keernoja käytetään valukappaleen muotojen aikaansaamiseksi sekä massakeskittymien poistoon. Kuva 23 A D. Ainekeskittymän

Lisätiedot

33. Valumenetelmiä. 33.1 Kuorimuottimenetelmä. Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto

33. Valumenetelmiä. 33.1 Kuorimuottimenetelmä. Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto 33. Valumenetelmiä Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto 33.1 Kuorimuottimenetelmä Kuorimuotti- eli croning menetelmässä käytetään erikoista hartsisideaineella päällystettyä juoksevaa hienoa

Lisätiedot

Ohje Suodatinkankaiden vaatimukset esitetään luvussa 21120. Viitteet 21120 Suodatinkankaat, InfraRYL osa 1.

Ohje Suodatinkankaiden vaatimukset esitetään luvussa 21120. Viitteet 21120 Suodatinkankaat, InfraRYL osa 1. 1 21110 Suodatinkerrokset Suodatinkankaiden vaatimukset esitetään luvussa 21120. 21120 Suodatinkankaat, InfraRYL osa 1. 21110.1 Suodatinkerroksen materiaalit Tuotteen kelpoisuus osoitetaan ensisijaisesti

Lisätiedot

vetyteknologia Polttokennon tyhjäkäyntijännite 1 DEE-54020 Risto Mikkonen

vetyteknologia Polttokennon tyhjäkäyntijännite 1 DEE-54020 Risto Mikkonen DEE-5400 olttokennot ja vetyteknologia olttokennon tyhjäkäyntijännite 1 DEE-5400 Risto Mikkonen 1.1.014 g:n määrittäminen olttokennon toiminta perustuu Gibbsin vapaan energian muutokseen. ( G = TS) Ideaalitapauksessa

Lisätiedot

KOSTEUS. Visamäentie 35 B 13100 HML

KOSTEUS. Visamäentie 35 B 13100 HML 3 KOSTEUS Tapio Korkeamäki Visamäentie 35 B 13100 HML tapio.korkeamaki@hamk.fi RAKENNUSFYSIIKAN PERUSTEET KOSTEUS LÄMPÖ KOSTEUS Kostea ilma on kahden kaasun seos -kuivan ilman ja vesihöyryn Kuiva ilma

Lisätiedot

Tehtävä 2. Selvitä, ovatko seuraavat kovalenttiset sidokset poolisia vai poolittomia. Jos sidos on poolinen, merkitse osittaisvaraukset näkyviin.

Tehtävä 2. Selvitä, ovatko seuraavat kovalenttiset sidokset poolisia vai poolittomia. Jos sidos on poolinen, merkitse osittaisvaraukset näkyviin. KERTAUSKOE, KE1, SYKSY 2013, VIE Tehtävä 1. Kirjoita kemiallisia kaavoja ja olomuodon symboleja käyttäen seuraavat olomuodon muutokset a) etanolin CH 3 CH 2 OH höyrystyminen b) salmiakin NH 4 Cl sublimoituminen

Lisätiedot

Standardin ISO 8062 mittatoleranssijärjestelmä

Standardin ISO 8062 mittatoleranssijärjestelmä Valutoleranssilla tarkoitetaan yhteisesti sovittua aluetta, jonka sisälle kappaleiden mittamuutokset mahtuvat. Toleranssit jaotellaan yleensä useaan ryhmään, jossa pienimmissä toleranssiryhmissä hyväksytyt

Lisätiedot

Korkealämpötilakemia

Korkealämpötilakemia Korkealämpötilakemia Binääriset tasapainopiirrokset To 30.10.2017 klo 8-10 SÄ114 Tavoite Oppia lukemaan ja tulkitsemaan binäärisiä tasapainopiirroksia 1 Sisältö Hieman kertausta - Gibbsin vapaaenergian

Lisätiedot

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM SILEÄLLE, UUDELLE POHJALLE MÄRKÄTILAAN

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM SILEÄLLE, UUDELLE POHJALLE MÄRKÄTILAAN Suosittelemme aina käyttämään asentajaa, jolla on kokemusta mikrosementti-tuotteista. Tämä on erityisen suositeltavaa, kun kyseessä on märkätila. RAKENNE JA AIKATAULUTUS: 1. Cement primer + verkko, kuivumisaika

Lisätiedot

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM VANHAN LAATAN PÄÄLLE MÄRKÄTILAAN

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM VANHAN LAATAN PÄÄLLE MÄRKÄTILAAN Suosittelemme aina käyttämään asentajaa, jolla on kokemusta mikrosementti-tuotteista. Tämä on erityisen suositeltavaa, kun kyseessä on märkätila. RAKENNE JA AIKATAULUTUS: 1. Cement primer laatta saumoihin,

Lisätiedot

JÄTEJAKEIDEN YMPÄRISTÖKELPOISUUS MAARAKENTAMISESSA. RAMBOLL FINLAND OY 28.1.2016 marjo.ronkainen@ramboll.fi

JÄTEJAKEIDEN YMPÄRISTÖKELPOISUUS MAARAKENTAMISESSA. RAMBOLL FINLAND OY 28.1.2016 marjo.ronkainen@ramboll.fi JÄTEJAKEIDEN YMPÄRISTÖKELPOISUUS MAARAKENTAMISESSA RAMBOLL FINLAND OY 28.1.2016 marjo.ronkainen@ramboll.fi UUSIOMATERIAALIT MAANRAKENNUKSESSA UUMA2-OHJELMA 2013-2017 Tavoite Tavoitteena on saada uusiomateriaalit

Lisätiedot

Tärkeitä tasapainopisteitä

Tärkeitä tasapainopisteitä Tietoa tehtävistä Tasapainopiirrokseen liittyviä käsitteitä Tehtävä 1 rajojen piirtäminen Tehtävä 2 muunnos atomi- ja painoprosenttien välillä Tehtävä 3 faasien koostumus ja määrät Tehtävä 4 eutektinen

Lisätiedot

KIM kasvipeitteiset imeytysrakenteet

KIM kasvipeitteiset imeytysrakenteet KIM kasvipeitteiset imeytysrakenteet Kasvilajisto ja rakennekerrokset biopidtäys/suodatus - rakenteeseen Outi Tahvonen Rakennettu ympäristö tutkimusryhmä Biotalouden tutkimusyksikkö 1. TUTKIMUSKOHDE 2.

Lisätiedot

JÄRVIMALMIN JALOSTUS PUUPOLTTOAINEITA KÄYTTÄVISSÄ LÄMPÖLAITOKSISSA Hajautetut biojalostamot: tulosfoorumi 14.11.2013 Tomi Onttonen Karelia-AMK

JÄRVIMALMIN JALOSTUS PUUPOLTTOAINEITA KÄYTTÄVISSÄ LÄMPÖLAITOKSISSA Hajautetut biojalostamot: tulosfoorumi 14.11.2013 Tomi Onttonen Karelia-AMK 1 JÄRVIMALMIN JALOSTUS PUUPOLTTOAINEITA KÄYTTÄVISSÄ LÄMPÖLAITOKSISSA Hajautetut biojalostamot: tulosfoorumi Tomi Onttonen Karelia-AMK Sisältö 2 - Perustuu opinnäytetyöhöni - Aineisto kerätty hajautetut

Lisätiedot

Tuoteseloste FI 08.2005 Heatset Prosessivärit APUAINEET

Tuoteseloste FI 08.2005 Heatset Prosessivärit APUAINEET APUAINEET Hubergroupin uuden teknologian heatset-painovärit on suunniteltu käytettäviksi sellaisenaan ilman apuaineita. Joskus syntyy kuitenkin tilanteita, joissa painatusprosessin olosuhteissa tapahtuu

Lisätiedot

Sorptiorottorin ja ei-kosteutta siirtävän kondensoivan roottorin vertailu ilmanvaihdon jäähdytyksessä

Sorptiorottorin ja ei-kosteutta siirtävän kondensoivan roottorin vertailu ilmanvaihdon jäähdytyksessä Sorptiorottorin ja ei-kosteutta siirtävän kondensoivan roottorin vertailu ilmanvaihdon jäähdytyksessä Yleista Sorptioroottorin jäähdytyskoneiston jäähdytystehontarvetta alentava vaikutus on erittän merkittävää

Lisätiedot