Nuorten työasenteet, muutoksessa vai ei?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nuorten työasenteet, muutoksessa vai ei?"

Transkriptio

1 Nuorten työasenteet, muutoksessa vai ei? Mistä työlle tekijöitä -seminaari Outokumpu Terhi-Anna Wilska Turun kauppakorkeakoulu

2 Nuorten työasenteiden mittaaminen Nuorisobarometreissa Vuodesta 1994 lähtien selvitetty nuorten asenteita mm. työtä ja koulutusta kohtaan Syynä lama ja työttömyys sekä niitä edeltänyt nousukausi Pelkona nuorten työasenteiden rapautuminen 2000-luvulta lähtien pohdittu myös nuorten yrittäjyysasenteita Barometreissa nykyisin myös muita teemoja Otos vuosittain noin 2000 nuorta Ruotsinkieliset nuoret mukana vuodesta 200 Nuorten tulevaisuuden odotukset myös tärkeä teema 2

3 Tässä esityksessä: Nuorten asema työelämässä Nuorten työasenteet Nuorten työasenteet Nuorten asenteet yrittäjyyttä kohtaan 2004 Nuoret, työtä sivuavat perusarvot ja tulevaisuus 3

4 Nuorten asema työelämässä

5 Nuorten asema työelämässä Määräaikaisten työsuhteiden osuus. (%) Naiset Miehet

6 Nuorten suhteellinen kokonaistulokehitys Lähde: Tilastokeskus

7 Nuorten omat arviot taloudellisesta tilanteestaan Keskiarvo 7,4 Tyytyväisyys kääntynyt laskuun vuodesta 2002 Miehet tyytyväisempiä kuin naiset Suurin osa uskoo taloudellisen tilanteen parantuvan lähivuosina Itse arvioitu taloudellinen tilanne on heikoin vuotiaiden ikäryhmässä Vanhempien taloudellisen tuen määrä yhteydessä äidin koulutukseen 7

8 Nuorten työasenteet

9 Koulutus parantaa olennaisesti työnsaantimahdollisuuksia vuosi 02 vuosi 01 vuosi 00 vuosi 99 vuosi 98 vuosi 97 vuosi 96 täysin samaa mieltä jokseenkin samaa mieltä jokseenkin eri mieltä täysin eri mieltä EOS vuosi 9 vuosi 94 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % 9

10 On todennäköistä, että joudun työurallani vaihtamaan työpaikkaa useita kertoja vuosi 02 vuosi 01 vuosi 99 täysin samaa mieltä jokseenkin samaa mieltä jokseenkin eri mieltä täysin eri mieltä EOS vuosi 97 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % 10

11 Ottaisin mieluummin tilapäistäkin työtä kuin eläisin työttömyyskorvauksella, jos käteen jäävä tulo olisi yhtä suuri vuosi 02 vuosi 99 vuosi 97 vuosi 96 vuosi 9 vuosi 94 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä EOS 11

12 Ottaisin mieluummin tilapäistäkin työtä kuin eläisn työttömyyskorvauksella, jos käteen jäävä tulo olisi yhtä suuri (työttömät) vuosi 02 vuosi 99 vuosi 97 vuosi 96 vuosi 9 vuosi 94 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä EOS 12

13 Työttömyyden vähentämiseksi työtä tulee jakaa useammalle henkilölle työaikaa lyhentämällä vuosi 02 vuosi 99 Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä Jokseenkin eri mieltä vuosi 97 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Täysin eri mieltä EOS

14 Työelämä vaatii nykyisin työntekijöiltä niin paljon, että monet ihmiset palavat ennen aikaisesti loppuu mies 02 mies 01 nainen 02 nainen 01 kaikki 02 täysin samaa mieltä jokseenkin samaa mieltä jokseenkin eri mieltä täysin eri mieltä EOS kaikki 01 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % 14

15 Nuorten työasenteet 2004-

16 Kuvio 8. Nuorten työelämään suhtautumisen vertailu 2004, 200 ja. (%) Täysin samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Täysin eri mieltä Jokseenkin samaa mieltä Jokseenkin eri mieltä Työ on tärkeä osa ihmisen elämänsisältöä Haluaisin sitoutua kunnolla johonkin työpaikkaan tai yritykseen ja ponnistella sen menestyksen eteen Uskon, että työssä menestyminen on vain itsestä ja omasta asenteesta kiinni Työelämä vaatii nykyisin niin paljon, että monet ihmiset palavat ennenaikaisesti loppuun Uskon, että hyvä koulutus takaa pysyvän työn Haluaisin työurallani vaihtaa työpaikkaa useita kertoja Tavoitteeni on ansaita niin paljon rahaa, että voisin elää leveästi % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 %

17 Kuvio 9b. Työelämään liittyviä väitteitä, jotka miehet hyväksyvät naisia useammin. (%) Uskon, että työssä menestyminen on vain itsestä ja omasta asenteesta kiinni. Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä Naiset Miehet Ihmiset, jotka eivät käy töissä, laiskistuvat. Naiset Miehet Uskon, että hyvä koulutus takaa pysyvän työn Naiset Miehet Täytyy olla työpaikka, jotta voisi kehittää kykyjään täysipainoisesti. Naiset Miehet Tavoitteeni on ansaita niin paljon rahaa, että voisin elää leveästi. Naiset Miehet Ihmisten ei pitäisi olla pakko tehdä töitä jos he eivät halua Naiset Miehet Työn pitäisi aina olla etusijalla, vaikka se tarkoittaisi vähemmän vapaa-aikaa. Naiset Miehet % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % 40 29

18 Kuvio 9a. Työelämään liittyviä väitteitä, jotka naiset hyväksyvät miehiä useammin. (%) Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä Työelämä vaatii nykyisin niin paljon, että monet ihmiset palavat ennenaikaisesti loppuun. Naiset Miehet On alentavaa vastaanottaa rahaa tekemättä työtä sen eteen. Naiset Miehet % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 %

19 Kuvio 10a. Työelämään liittyviä asenteita, jotka ovat tyypillisempiä nuorimmille vastaajille. Täysin samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Täysin eri mieltä Jokseenkin samaa mieltä Jokseenkin eri mieltä Uskon, että työssä -19 menestyminen on vain itsestä ja omasta asenteesta kiinni Työ on velvollisuus yhteiskuntaa kohtaan Uskon, että hyvä koulutus takaa pysyvän työn Täytyy olla työpaikka, jotta voisi kehittää kykyjään täysipainoisesti Uskon, että palkansaajana voi vaurastua On alentavaa vastaanottaa rahaa tekemättä työtä sen eteen Tavoitteeni on ansaita niin paljon rahaa, että voisin elää leveästi Ihmisten ei pitäisi olla pakko tehdä töitä jos he eivät halua Työn pitäisi aina olla etusijalla, vaikka se tarkoittaisi vähemmän vapaa-aikaa % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 %

20 Kuvio 10b. Työelämään liittyviä asenteita, jotka ovat tyypillisempiä vanhimmille vastaajille. Täysin samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Täysin eri mieltä Jokseenkin samaa mieltä Jokseenkin eri mieltä Työelämä vaatii nykyisin niin-19 paljon, että monet ihmiset palavat ennenaikaisesti loppuun Haluaisin työurallani vaihtaa työpaikkaa useita kertoja % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % 20

21 Nuoret ja yrittäjyys (NB 2004)

22 Yrittäjyyttä pidetään yleisesti tuottavana, mutta vaativana toimintana, nuoret muuta väestöä yrittäjäintoisempaa Yrittäjyyshalut huipentuvat melko nuorella iällä Nuorten miesten asenne yrittäjyyttä kohtaan on myönteisempi, ja yrittäjyyshalut ovat vahvemmat kuin naisilla varsinkin jos on lapsia Ne nuoret, joiden lähiomaisten joukossa on yrittäjiä, ovat muita useammin suunnittelemassa oman yrityksen perustamista Yrityksen perustaminen koetaan kuitenkin usein taloudelliseksi riskiksi 22

23 SUHTAUTUMINEN YRITTÄJYYTEEN/ NAISET SAMAA MIELTÄ täysin samaa mieltä jokseenkin samaa mieltä ei samaa eikä eri mieltä jokseenkin eri mieltä täysin eri mieltä Naiset YRITTÄJÄT JOUTUVAT YLEENSÄ TEKEMÄÄN Miehet LIIAN PITKIÄ PÄIVIÄ 28,7 39, 41,4 39,8,7,7 8,4,4 1,6 2,8 MENESTYÄKSEEN Naiset YRITTÄJÄN ON PAKKO OLLA REHELLINEN Miehet 30,1 24, 29,8 31,2 24,0 23,4 12,1,0 3,2 6,7 Naiset,0 YRITTÄJÄKSI RYHTYMINEN VAATII Miehet3,6 PITKÄN KOULUTUKSEN,3 14,1 26,9 2,8 34,0 34,9,8 22, EN RYHTYISI Naiset 6,4 8,7 14,4 YRITTÄJÄKSI MISSÄÄN OLOSUHTEISSA Miehet 2,66,2,3 24,4 2,7 44,8 1, 23 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 %

24 SUHTAUTUMINEN YRITTÄJYYTEEN/MIEHET SAMAA MIELTÄ täysin samaa mieltä jokseenkin samaa mieltä ei samaa eikä eri mieltä jokseenkin eri mieltä täysin eri mieltä USKON, ETTÄ YRITTÄMISELLÄ VOI VAURASTUA PAREMMIN KUIN PALKKATYÖSSÄ Naiset Miehet,7 30,9 32,2 33,7 36,0 24,9,6 8,3 4, 2,2 OLISIN VALMIS OTTAMAAN TALOUDELLISEN RISKIN Naiset YRITYKSEN PERUSTAMISEKSI, MIKÄLI TODELLA USKOISIN Miehet YRITYSIDEAANI 11,3 26,7 32,4 32,2 23, 20, 20,3 14,1 12,4 6, OLISIN VALMIS RYHTYMÄÄN YRITTÄJÄKSI, MIKÄLI KEKSISIN JONKIN HYVÄN LIIKEIDEAN Naiset Miehet 11,2 24,6 31, 34,3 20, 21,6 21,1 12,9,7 6,6 24 SUUNNITTELEN VAKAVISSANI YRITYKSEN PERUSTAMISTA LÄHIAIKOINA Naiset2,8,4 9,2,0 64,6 Miehet, 8,9,9 22,7 49,0 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 %

25 Yrittäjyysaikeet huipussa 2-vuotiaana Perustamisaikeiden todennäköisyys: 10 % 20 % Alemman tason opintoja Ylemmän tason opintoja Ikä:

26 KUINKA SUURIA RISKEJÄ OVAT? Huumausaineet 61,8,6 8,1 4, 6,9 suuri riski Lainojen takaus Osakesijoitus Rahapelit Yrityksen perustaminen Satunnaiset sukupuolisuhteet 26,9,7 31,8 14,9 20,4 36, 43,2 24,1 40,9 30, 23,8 31, 21,9 30,3 29,8 10,4 2,3 9,9 1,8 14,4 7,7 12,2,2 1,7 4,0 melko suuri riski keskinkertaine n riski pieni riski ei lainkaan riski Kulutusluotot,0 27,3 39,9,7 2,1 Alkoholi 9,6 24,3 37,0 22,9 6,2 Asuntolainan ottaminen,9 26,4 38,3 26,0 3,4 Opintolainan ottaminen 7,1 22,7 30,9 31,0 8,2 Autolla ajaminen Lääkkeet 4,7,0 4,0,6 31,9 36,0 3,7 3,3 12,7 11,1 Lentäminen 4,8 11,8 2,8 Iltaisin ulkona liikkuminen 12,3 2,7 10,3 Ventovieraiden kanssa puhuminen 3,8 Pankkisäästäminen 9,0 27,1 29,6 27,3 19,0 36,1 38,1 38,9 39,,2,9 20,9 32, % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 %

27 Nuoret, työtä sivuavat perusarvot ja tulevaisuus

28 Kuvio 20. "Kuinka paljon koet epävarmuutta tai turvattomuutta seuraavien asioiden takia?" Vertailu 2004 ja. (% ) Hyvin paljon Melko paljon Keskimääräisesti Melko vähän Hyvin vähän Oma toimeentulo Perheenjäsenten turvallisuus ja hyvinvointi Työn saaminen Yhteiskunnassa vallitsevat arvot ja asenteet Maailmanpoliittinen tilanne Maahanmuuttajien määrän lisääntyminen Asuinympäristön turvattomuus Opiskelu % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 %

29 Kuvio 12. "Missä määrin syrjäytyminen mielestäsi johtuu seuraavista asioista?" Vertailu 1998, 2002 ja. (%) paljon jonkin verran vähän ei lainkaan Ystävien puutteesta Omasta laiskuudesta tai välinpitämättömyydestä Tulevaisuudenuskon puutteesta Rahan tai toimeentulon puutteesta Koulutuksen puutteesta Harrastusten puutteesta Epäterveellisistä elämäntavoista % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 %

30 Kuvio. Erilaisten asioiden hyväksyttävyys. Vertailu 1996 ja. (%) Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä On hyväksyttävää kiertää verotusta tekemällä pimeää työtä On hyväksyttävää osallistua ulkomaalaisia vastaan järjestettyyn mielenosoitukseen On hyväksyttävää tehdä iskuja turkistarhoille? On hyväksyttävää nostaa työttömyyskorvausta väärin perustein % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 %

31 AIOTKO LÄHIMMÄN VIIDEN VUODEN AIKANA? NUORTEN TULEVAISUUDENSUUNNITELMIEN VERTAILU (%) Kyllä varmasti Kyllä mahdollisesti Luultavasti ei Varmasti ei Ei osaa sanoa ,0 36,4,6 11,6 perustaa perheen * 22,0 31,0,0 20,0 hakeutua ammatilliseen koulutukseen parantaaksesi mahdollisuuksiasi työmarkkinoilla ,2 26,3 28,0 31,9 47,8 3,0 24,4 14,0,7,0,,3 hakeutua töihin ulkomaille ,4,0 4,3 29,7 29,0 31,2 2,0 29,2 30,7 38,0 3,4 31, perustaa oman yrityksen ,4 14,0 19,1 22,0 30, 7,0 44,3 199,1 28,4 47,7 hakeutua opiskelemaan ulkomaille ,1,7 30,9 4, ,0,0 23,0 3, ,4 20,1 29,2 4,4 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 %

32 KUINKA TÄRKEÄÄ SINULLE ON, ETTÄ 3-VUOTIAANA OLET SAAVUTTANUT SEURAAVIA ASIOITA? (%) Erittäin tärkeää Melko tärkeää Vain vähän tärkeää Ei lainkaan tärkeää Läheisiä ystäviä 77,4 21,6 Pysyvä työsuhde 3,8 39,8,3 Oma perhe ja lapsia 1,6 3,6 8,6 4,2 Sinulla on vielä toteutumattomia unelmia 41,3 4,7 10,8 Omistusasunto 30,4 43,1 20,6,8 Korkea elintaso 14,7 60, 22,4 Voit elää nuoruutesi ihanteiden mukaisesti 12,6 43,7 30,2, Sinua pidetään hyvännäköisenä 4, 29,6 42,7 23,2 Olet mukana politiikassa 8,7 31,6 7,7 Olet saavuttanut julkisuutta 6,7 27,9 64, % 10 % 20 % 30 % 40 % 0 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 %

33 Johtopäätöksiä Nuorten taloudellinen asema yhteiskunnassa ei kovin hyvä Nuorten työasenteet muuttuneet hyvin vähän viimeisen 10 vuoden aikana Nuorten työasenteissa vahva protestanttinen etiikka Taloudellisen vaurastumisen merkitys kasvanut hieman viime vuosina Poikien ja nuorten miesten asenteet työtä kohtaan kovempia kuin naisten Alle 20-vuotiaiden asenteet kovempia kuin sitä vanhempien Nuorten yrittäjyysaikeet huipussaan n. 2-vuotiaina Nuorten asenteet mm. syrjäytymistä kohtaan eivät ole koventuneet Nuorten taloudellinen moraali korkea Nuorten taloudelliset tavoitteet ja tulevaisuudensuunnitelmat varsin perinteisiä 33

34 Kiitos. Terhi-Anna Wilska p

Nuoret ja työ Nuorisobarometrien valossa. "Polkuja kohti uudenlaista työtä" TAMPERE Sami Myllyniemi

Nuoret ja työ Nuorisobarometrien valossa. Polkuja kohti uudenlaista työtä TAMPERE Sami Myllyniemi Nuoret ja työ Nuorisobarometrien valossa "Polkuja kohti uudenlaista työtä" 28.4.2017 TAMPERE Sami Myllyniemi TAUSTAA Nuorisobarometri: Nuoran vuosittainen kyselytutkimus vuodesta 1994 alkaen, vuodesta

Lisätiedot

Nuorisobarometri 2016 on KATSE TULEVAISUUDESSA. Julkistustilaisuus Nuoret ja tulevaisuus -seminaari Musiikkitalo, Helsinki Sami Myllyniemi

Nuorisobarometri 2016 on KATSE TULEVAISUUDESSA. Julkistustilaisuus Nuoret ja tulevaisuus -seminaari Musiikkitalo, Helsinki Sami Myllyniemi Nuorisobarometri on KATSE TULEVAISUUDESSA Julkistustilaisuus Nuoret ja tulevaisuus -seminaari 7.3.2017 Musiikkitalo, Helsinki Sami Myllyniemi TAUSTAA Nuorisobarometri: Nuoran vuosittainen kyselytutkimus

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2524 Nuorisobarometri kevät 1997 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti

Lisätiedot

1., n= n=485 3., n=497 4., n=484 5., n=489 N., n=999

1., n= n=485 3., n=497 4., n=484 5., n=489 N., n=999 Työskentelin syventäviin tai ammattiaineisiin liittyvässä kesätyössä Olin opintoja sivuavassa kesätyössä / ns. "haalariharjoittelussa" 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 1., n=350 2. n=485 3., n=497 4.,

Lisätiedot

NUORISOBAROMETRI 2002 PEKKA SAARELA NUORISOASIAIN NEUVOTTELUKUNTA

NUORISOBAROMETRI 2002 PEKKA SAARELA NUORISOASIAIN NEUVOTTELUKUNTA NUORISOBAROMETRI 2002 PEKKA SAARELA NUORISOASIAIN NEUVOTTELUKUNTA Nuorisoasiain neuvottelukunta: Nuora, julkaisuja 24 Pekka Saarela ja Nuorisoasiain neuvottelukunta Kansi ja ulkoasun suunnittelu: Vesa

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2528 Nuorisobarometri kevät 1999 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti

Lisätiedot

AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta

AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta M/S Mariella 4.5.2017 Suomen Opiskelija-Allianssi - OSKU ry Maiju Korhonen #AMIS2016 Mikä on AMIS-tutkimus? Miten aineistonkeruu toteutettiin? Mitkä

Lisätiedot

KATSE TULEVAISUUDESSA

KATSE TULEVAISUUDESSA NUORISOBAROMETRI 2016 KATSE TULEVAISUUDESSA Luottamus tulevaisuuteen on elämän mielekkyyden kannalta ratkaisevan tärkeää. Ilman myönteisiä tulevaisuuden näkymiä nykyisyyskin näyttää synkältä. Nuoret suhtautuvat

Lisätiedot

KATSE TULEVAISUUDESSA

KATSE TULEVAISUUDESSA NUORISOBAROMETRI 2016 KATSE TULEVAISUUDESSA Luottamus tulevaisuuteen on elämän mielekkyyden kannalta ratkaisevan tärkeää. Ilman myönteisiä tulevaisuuden näkymiä nykyisyyskin näyttää synkältä. Nuoret suhtautuvat

Lisätiedot

Nuorten ajatuksia oppimisesta ja koulunkäynnistä Helsinki 14.1.2010. Pääsihteeri Tuomas Kurttila Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta

Nuorten ajatuksia oppimisesta ja koulunkäynnistä Helsinki 14.1.2010. Pääsihteeri Tuomas Kurttila Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta Nuorten ajatuksia oppimisesta ja koulunkäynnistä Helsinki 4..200 Pääsihteeri Tuomas Kurttila Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta Valtioneuvoston asettama lapsi-

Lisätiedot

Pekka Saarela Nuorisobarometri 1 / 1999

Pekka Saarela Nuorisobarometri 1 / 1999 Pekka Saarela Nuorisobarometri 1 / 1999 Selvitys 15-29-vuotiaiden suomalaisten nuorten koulutukseen, työhön, työelämän muutoksiin sekä Suomen EU-puheenjohtajuuteen, kulutukseen ja huumeisiin liittyvistä

Lisätiedot

FSD2015. Nuorisobarometri Koodikirja

FSD2015. Nuorisobarometri Koodikirja FSD2015 Nuorisobarometri 2003 Koodikirja TIETOARKISTO Tämän koodikirjan viittaustiedot: Nuorisobarometri 2003 [koodikirja]. Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [tuottaja ja jakaja], 2018. Koodikirja on

Lisätiedot

Katse tulevaisuudessa

Katse tulevaisuudessa Katse tulevaisuudessa Nuorten näkemyksiä Nuorisobarometrin kertomana Val3on nuorisoneuvosto 3etoanuorista.fi Val3on nuorisoneuvosto Val3oneuvoston ase8ama nuorisotyön ja poli3ikan asiantun3jaelin 1) käsitellä

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2530 Nuorisobarometri 2000 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti

Lisätiedot

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari 50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari 22.4.2015 Vantaa Kirsi Rasinaho koulutus- ja työvoimapoliittinen asiantuntija SAK ry 22.4.2015 SAK 1 IKÄÄNTYNEIDEN JAKSAMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA 22.4.2015

Lisätiedot

20-30-vuotiaat työelämästä

20-30-vuotiaat työelämästä Sakari Nurmela Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimukseen vastanneet edustavat maamme 20-30-vuotiasta lapsetonta väestöä (pl. Ahvenanmaan maakunnassa asuvat). Kyselyyn

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2521 Nuorisobarometri 1995 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti

Lisätiedot

Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK

Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK Kaikki vastaajat, n=1177 Ikäryhmät Alle 35-vuotiaat, n=211 35-50 vuotiaat, n=427 51-65-vuotiaat, n=414 Sukupuoli Naiset, n=746 Miehet, n=422 Ammattiasema Työntekijä,

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

Q1 Sukupuoli. UKKO.fi käyttäjäkysely kesä / 19. Vastattuja: Ohitettuja: 0. Mies. Nainen 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100%

Q1 Sukupuoli. UKKO.fi käyttäjäkysely kesä / 19. Vastattuja: Ohitettuja: 0. Mies. Nainen 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Q1 Sukupuoli Vastattuja: 1 270 Ohitettuja: 0 Mies Nainen Mies 55,20% 701 Nainen 44,80% 569 Yhteensä 1 270 1 / 19 Q2 Ikä vuosina Vastattuja: 1 270 Ohitettuja: 0 51-64 15% (187) 65+ alle 20 3% (38) 1% (17)

Lisätiedot

Usean selittävän muuttujan regressioanalyysi

Usean selittävän muuttujan regressioanalyysi Tarja Heikkilä Usean selittävän muuttujan regressioanalyysi Yhden selittävän muuttujan regressioanalyysia on selvitetty kirjan luvussa 11, jonka esimerkissä18 muodostettiin lapsen syntymäpainolle lineaarinen

Lisätiedot

Q1 Sukupuoli 1 / 20. UKKO.fi käyttäjäkysely kesä Vastattuja: 225 Ohitettuja: 0. Mies. Nainen 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100%

Q1 Sukupuoli 1 / 20. UKKO.fi käyttäjäkysely kesä Vastattuja: 225 Ohitettuja: 0. Mies. Nainen 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Q1 Sukupuoli Vastattuja: 225 Ohitettuja: 0 Mies Nainen Mies Nainen 65,78% 148 34,22% 77 Yhteensä 225 1 / 20 Q2 Ikä vuosina Vastattuja: 225 Ohitettuja: 0 65+ 17% (38) 51-64 83% (187) alle 20 21-30 31-40

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2609 Itä-Suomen nuorisopuntari 2010 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti

Lisätiedot

Nuorten toiveammatit ja työelämän sukupuolittuneisuus

Nuorten toiveammatit ja työelämän sukupuolittuneisuus Nuorten toiveammatit ja työelämän sukupuolittuneisuus Mia Teräsaho & Miina Keski-Petäjä Nuoret ja tulevaisuus satavuotiaassa Suomessa -seminaari 7.3.2017 Nuoret eivät tee valintoja tyhjiössä Sukupuoliroolit

Lisätiedot

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012 AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012 KESKEISET TULOKSET Henkilöt jäivät eläkkeelle ensisijaisesti, koska tunsivat tehneensä osuutensa työelämässä. Eläkkeelle jääneet

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus2006

Aikuiskoulutustutkimus2006 2007 Aikuiskoulutustutkimus2006 Ennakkotietoja Helsinki 21.5.2007 Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus. Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2526 Nuorisobarometri kevät 1998 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2522 Nuorisobarometri kevät 1996 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti

Lisätiedot

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 11 000, vastausprosentti noin 25 YTN-teemana työtyytyväisyys ja työn muutokset Tuunia Keränen @TEK_akateemiset

Lisätiedot

Attitude 2012. Pirkanmaan tulokset

Attitude 2012. Pirkanmaan tulokset Attitude 2012 Pirkanmaan tulokset Kyselyn taustaa Kohderyhmänä toisen asteen toisen vuosikurssin opiskelijat Vastaajia yhteensä 379 12 lukiosta ja ammatillisesta oppilaitoksesta Tampereen kaupunkiseudulta

Lisätiedot

NUORISOBAROMETRI 1/97

NUORISOBAROMETRI 1/97 Pekka Saarela NUORISOBAROMETRI 1/97 Selvitys suomalaisten 15-29-vuotiiden nuorten koulutukseen, työhön, työelämän muutoksiin ja kulutustottumuksiin liittyvistä käsityksistä NUORAn julkaisuja Nro 1 Nuorisoasiain

Lisätiedot

FSD2217. Nuorisobarometri Koodikirja

FSD2217. Nuorisobarometri Koodikirja FSD2217 Nuorisobarometri 2006 Koodikirja TIETOARKISTO Tämän koodikirjan viittaustiedot: Nuorisobarometri 2006 [koodikirja]. Tampere : Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [tuottaja ja jakaja], 2015. Koodikirja

Lisätiedot

Nuorten yrittäjyysaikomukset ja -asenteet

Nuorten yrittäjyysaikomukset ja -asenteet Nuorten yrittäjyysaikomukset ja -asenteet Global Entrepreneurship Monitor (2003-2016) Osuus suomalaisista, joka arvioi perustavansa yrityksen kolmen vuoden kuluessa 20% 8% 5% 7% 6% 6% 7% 7% 9% 8% 8% 7%

Lisätiedot

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1 Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK 2018 3/14/2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen18 29

Lisätiedot

Turvallisuus osana hyvinvointia

Turvallisuus osana hyvinvointia Turvallisuus osana hyvinvointia Päijät-Hämeen sosiaalipoliittinen foorumi 12.5.2009 Marjaana Seppänen marjaana.seppanen@helsinki.fi Hyvinvointi ja turvallisuus Hyvinvointi ja turvallisuus Hyvinvointi =

Lisätiedot

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin Työ 2030 -kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018 Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin 14.8. 31.8.2018 TAUSTATIEDOT 2052 62 % 80 % 50 % 50 % :lla henkilöä vastasi kyselyyn kyselyyn vastanneista

Lisätiedot

NUORISOBAROMETRI 2001 PEKKA SAARELA NUORISOASIAIN NEUVOTTELUKUNTA

NUORISOBAROMETRI 2001 PEKKA SAARELA NUORISOASIAIN NEUVOTTELUKUNTA NUORISOBAROMETRI 2001 PEKKA SAARELA NUORISOASIAIN NEUVOTTELUKUNTA Nuorisoasiain neuvottelukunta, Nuora, julkaisuja 21 Pekka Saarela ja Nuorisoasiain neuvottelukunta Kansi ja ulkoasun suunnittelu: Vesa

Lisätiedot

FSD2521. Nuorisobarometri Koodikirja

FSD2521. Nuorisobarometri Koodikirja FSD2521 Nuorisobarometri 1995 Koodikirja TIETOARKISTO Tämän koodikirjan viittaustiedot: Nuorisobarometri 1995 [koodikirja]. Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [tuottaja ja jakaja], 2018. Koodikirja on

Lisätiedot

AMMATTIIN OPISKELEVAT LUKIOLAISET YLÄKOULULAISET. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella helmimaaliskuussa

AMMATTIIN OPISKELEVAT LUKIOLAISET YLÄKOULULAISET. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella helmimaaliskuussa #kunkoululoppuu Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella helmimaaliskuussa 2018. Tutkimuksen toteutti Taloudellinen tiedotustoimisto TATin toimeksiannosta T- Media Oy. YLÄKOULULAISET

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI EHYT RY Lääkkeet ja huumeet työelämässä. Taloustutkimus

TUTKIMUSRAPORTTI EHYT RY Lääkkeet ja huumeet työelämässä. Taloustutkimus TUTKIMUSRAPORTTI EHYT RY Lääkkeet ja huumeet työelämässä Taloustutkimus 0.5.017 Kuinka vaativana kokee oman työnsä 4 Erittäin vaativana Melko vaativana Vähän vaativana 1 Työni ei ole lainkaan vaativaa

Lisätiedot

Kanta-Hämeen lähitutormalli pieni tarina 200 tukea tarvitsevan nuoren ohjaamisesta elämässään eteenpäin

Kanta-Hämeen lähitutormalli pieni tarina 200 tukea tarvitsevan nuoren ohjaamisesta elämässään eteenpäin Kanta-Hämeen lähitutormalli pieni tarina 200 tukea tarvitsevan nuoren ohjaamisesta elämässään eteenpäin Nuorten tuetut opinpolut -ohjelman esittely 9.12.2010 Verkatehdas, Hämeenlinna Esityksen sisältö

Lisätiedot

Nuorten kulutuskulttuurit tietoyhteiskunnassa. Terhi-Anna Wilska Innorata-seminaari Joensuu 6.11.2009

Nuorten kulutuskulttuurit tietoyhteiskunnassa. Terhi-Anna Wilska Innorata-seminaari Joensuu 6.11.2009 Nuorten kulutuskulttuurit tietoyhteiskunnassa Terhi-Anna Wilska Innorata-seminaari Joensuu 6.11.2009 Lasten ja nuorten kulutusresurssit ja niiden kohdistuminen? Millaisia ovat nykynuorten arvot ja asenteet

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN NUORTEN ÄÄNI

TYÖTTÖMIEN NUORTEN ÄÄNI TYÖTTÖMIEN NUORTEN ÄÄNI TUTKIMUKSEN TAVOITTEET Tutkimuksen tavoi.eet ja toteutus Tutkimuksen tavoite Tutkimuksessa selvitesin nuorten työnömien työnömyyden ja työssä olemisen kestoa, ajatuksia työllistymisen

Lisätiedot

Nopeusrajoitteiset henkilöautot. Huhtikuu 2018

Nopeusrajoitteiset henkilöautot. Huhtikuu 2018 Nopeusrajoitteiset henkilöautot Huhtikuu 208 Tutkimuksen toteutus Kohderyhmä 0-7 -vuotias väestö Suomessa Manner-Suomi 000 Tiedonkeräys 000 vastaajaa, väestönäyte Tiedonkeräysmenetelmä: Online-paneeli,

Lisätiedot

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuoren hyvä arki rakentuu monesta tekijästä, kuten hyvistä ihmissuhteista, voimavaroja tukevista harrastuksista, yhteenkuuluvuuden

Lisätiedot

Kotoutuminen, maahanmuuttajat. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Liisa Larja

Kotoutuminen, maahanmuuttajat. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Liisa Larja Kotoutuminen, maahanmuuttajat Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Liisa Larja 9.3.2017 % Naisten heikko työllistyminen painaa ulkomaalaistaustaisten työllisyysastetta alas 80 70 60 Työllisyysaste

Lisätiedot

Mitä mieltä maahanmuutosta?

Mitä mieltä maahanmuutosta? JULKAISUSARJA 8/2019 Mitä mieltä maahanmuutosta? SAK:n jäsentutkimus 20 40-vuotiaille ammattiliittojen jäsenille Osaraportti Lisätietoja: Riitta Juntunen riitta.juntunen@sak.fi mah dolli suuk sien aika

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan

Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan Rahapuhetta Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan Herättämässä keskustelua siitä, mistä ei keskustella Rahapuhetta on OP:n yhteistyössä Marttaliiton ja Takuusäätiön kanssa toteuttama

Lisätiedot

Maj ja Tor Nesslingin säätiö Kysely apurahansaajille Tiivistelmä selvityksen tuloksista

Maj ja Tor Nesslingin säätiö Kysely apurahansaajille Tiivistelmä selvityksen tuloksista Maj ja Tor Nesslingin säätiö Kysely apurahansaajille Tiivistelmä selvityksen tuloksista Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti Maj ja Tor Nesslingin Säätiön toimeksiannosta kyselytutkimuksen,

Lisätiedot

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Nuoret työntekijät Asenteet ja motivaatio. Kaupan päivä 2014 KESKO

Nuoret työntekijät Asenteet ja motivaatio. Kaupan päivä 2014 KESKO Nuoret työntekijät Asenteet ja motivaatio Kaupan päivä 2014 KESKO Puheenjohtaja Ann Selin 20.1.2014 PAM lukuina Jäseniä 230 000 Ammattiosastoja 182 Luottamushenkilöitä noin 5 000 42 työehtosopimusta ja

Lisätiedot

Kansalaistutkimus STTK

Kansalaistutkimus STTK Kansalaistutkimus STTK 24.8.2018 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen 18-75-vuotiaiden Suomessa asuvien parissa Kyselyn aiheena oli muun muassa osaamisen

Lisätiedot

NUORET OSAAJAT TYÖELÄMÄSSÄ 2017

NUORET OSAAJAT TYÖELÄMÄSSÄ 2017 NUORET OSAAJAT TYÖELÄMÄSSÄ 2017 GRADUATES AT WORK Millaisia ajatuksia ja odotuksia nuorilla osaajilla on työelämästä? Nuoret Osaajat työelämässä -tutkimus on Studentworkin vuosittain toteuttama selvitys

Lisätiedot

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014 Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014 Esittäjän nimi 24.11.2014 1 Sisältö: Keskeisiä tuloksia Aineiston kuvailu Taustatiedot (Sp, ikä, yliopisto, tutkinnot, vuosikurssi, opintopisteet)

Lisätiedot

Nuorten käsityksiä yhteiskuntavastuullisesta yrittäjyydestä. Leena Haanpää FinSERN Helsinki

Nuorten käsityksiä yhteiskuntavastuullisesta yrittäjyydestä. Leena Haanpää FinSERN Helsinki Nuorten käsityksiä yhteiskuntavastuullisesta yrittäjyydestä Leena Haanpää FinSERN 5.9.2011 Helsinki Tutkimushankkeen taustaa Nuoret ja vastuullinen yrittäjyys -tutkimus tarkastelee aikaisempaa kokonaisvaltaisemmin

Lisätiedot

ESIPUHE Nuorisoasiain neuvottelukunta

ESIPUHE Nuorisoasiain neuvottelukunta ESIPUHE Kevään 1998 barometrissä nuoret arvioivat suomalaista peruskoulujärjestelmää sekä perusasteen jälkeisen koulutuksen heille tarjoamia valmiuksia mm. työmarkkinoilla. Tulosten mukaan nuoret arvostavat

Lisätiedot

Yksin asuvat toimeentulo, terveys ja hyvinvointi

Yksin asuvat toimeentulo, terveys ja hyvinvointi Yksin asuvat toimeentulo, terveys ja hyvinvointi Tuloksia tiivistetysti Anneli Miettinen, Väestöliitto (nyk. Kela) Toimeentulovaikeudet yleisempiä yksin asuvilla Yksin asuvilla toimeentulovaikeudet olivat

Lisätiedot

MITÄ VOIMME OPPIA KANSALAISKYSELYSTÄ?

MITÄ VOIMME OPPIA KANSALAISKYSELYSTÄ? TURUN YLIOPISTO MITÄ VOIMME OPPIA KANSALAISKYSELYSTÄ? Sirkka-Liisa Kivelä professori, ylilääkäri KYSELYTUTKIMUS Suoritettiin heinäkuussa 2008 puhelinkyselyinä Osallistujat: 35 55 vuotiaat (N=501) 65 70

Lisätiedot

YRITTÄJYYSILMAPUNTARI 2011 SUOMALAISEN TYÖN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT

YRITTÄJYYSILMAPUNTARI 2011 SUOMALAISEN TYÖN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT YRITTÄJYYSILMAPUNTARI 011 SUOMALAISEN TYÖN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT Markus Mervola 0..011 Tutkimusraportti JOHDANTO 1. JOHDANTO Tämän tutkimuksen avulla on pyritty selvittämään, mitä mieltä suomalaiset

Lisätiedot

Opiskelijoiden näkemyksiä ammatillisesta koulutuksesta

Opiskelijoiden näkemyksiä ammatillisesta koulutuksesta Opiskelijoiden näkemyksiä ammatillisesta koulutuksesta 22.11.2017 Juuso Luomala Pääsihteeri Suomen Opiskelija-Allianssi OSKU ry OSKU ry Valtakunnallinen amisten opiskelijajärjestö OSKU

Lisätiedot

MIHIN RAHANI RIITTÄVÄT -TUTKIMUKSEN TULOKSET. Jaakko Kiander #iareena

MIHIN RAHANI RIITTÄVÄT -TUTKIMUKSEN TULOKSET. Jaakko Kiander #iareena MIHIN RAHANI RIITTÄVÄT -TUTKIMUKSEN TULOKSET Jaakko Kiander 1.2.219 @KianderJaakko #iareena MIKSI TÄMÄ TUTKIMUS? Ikääntyvien talous puhuttaa ja eläkkeelle jääminen aiheuttaa elämänmuutoksia, joita tämä

Lisätiedot

NUORISOBAROMETRI 2018: VAIKUTUSVALTAA EUROOPAN LAIDALLA

NUORISOBAROMETRI 2018: VAIKUTUSVALTAA EUROOPAN LAIDALLA NUORISOBAROMETRI : VAIKUTUSVALTAA EUROOPAN LAIDALLA Nuoret ovat aiempaa kiinnostuneempia politiikasta, mutta kiinnostus vaihtelee koulutustason mukaan. Nuorten yhteiskunnallinen aktiivisuus on lisääntynyt

Lisätiedot

(TOIM.) JENNI VÄLINIEMI-LAURSON PEKKA BORG VESA KESKINEN YKSIN KAUPUNGISSA

(TOIM.) JENNI VÄLINIEMI-LAURSON PEKKA BORG VESA KESKINEN YKSIN KAUPUNGISSA (TOIM.) JENNI VÄLINIEMI-LAURSON PEKKA BORG VESA KESKINEN YKSIN KAUPUNGISSA Tämän esitteen teksteissä mainitut sivunumerot viittaavat Yksin kaupungissa -kirjaan, jonka voit ladata ilmaisena pdf-tiedostona

Lisätiedot

Kansalaistutkimus - Käyttäjien tarpeet liikkumisessa. Liikkuminen palveluina - Mobility as a Service

Kansalaistutkimus - Käyttäjien tarpeet liikkumisessa. Liikkuminen palveluina - Mobility as a Service Kansalaistutkimus - Käyttäjien tarpeet liikkumisessa Liikkuminen palveluina - Mobility as a Service Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Tekesin toimeksiannosta tutkimuksen kansalaisten parissa

Lisätiedot

Nuorisotutkimus 2007

Nuorisotutkimus 2007 Nuorisotutkimus 2007 Tutkimuksen taustatiedot Nuorisotutkimus tehtiin maaliskuussa 2007 nettikyselynä Tutkimus toteutettiin Elinkeinoelämän nuoriso-ohjelman alueilla Vastaajina on peruskoulun 7. 9.-luokkalaisia

Lisätiedot

Korkeakoulututkinnon suorittaneiden lainankäyttö ja lainamäärät kasvussa

Korkeakoulututkinnon suorittaneiden lainankäyttö ja lainamäärät kasvussa Tilastokatsaus Lisätietoja: 22.9.215 Anna Koski-Pirilä, puh. 2 634 1373 etunimi.sukunimi@kela.fi Korkeakoulututkinnon suorittaneiden lainankäyttö ja lainamäärät kasvussa Yhä useammalla korkeakoulututkinnon

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Seinäjoen raportissa käsitellään sekä Tamperelaisten että Seinäjokelaisten nuorten vastauksia.

Lisätiedot

Työolobarometri 2017: Miltä työelämä näyttää palkansaajien silmin?

Työolobarometri 2017: Miltä työelämä näyttää palkansaajien silmin? Action Grant 2017 - Support to the European Quality Assurance in Vocational Education and Training National Reference Points (EQAVET NRP) Decision number - 2017-0842/001-001 Project Nr 586540-EPP-1-2017-1-FI-EPPKA3-EQAVET-NRP

Lisätiedot

OMAN ELÄMÄNSÄ YRITTÄJÄT? NUORISOBAROMETRI 2004

OMAN ELÄMÄNSÄ YRITTÄJÄT? NUORISOBAROMETRI 2004 OMAN ELÄMÄNSÄ YRITTÄJÄT? NUORISOBAROMETRI 2004 TERHI-ANNA WILSKA (TOIM.) OPETUSMINISTERIÖ NUORISOTUTKIMUSVERKOSTO NUORISOASIAIN NEUVOTTELUKUNTA Nuorisoasiain neuvottelukunta, julkaisuja 28 Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura,

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä! Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä! Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä! Perhevapaalta työelämään paluun tukeminen - vertaisryhmätoiminnalla Pia Pulkkinen, tutkija, VTM Salla Toppinen-Tanner, tiimipäällikkö, PsT Synnyttäjät Lapsia syntyy vuosittain noin

Lisätiedot

Minkälaisessa kunnassa sinä haluaisit asua?

Minkälaisessa kunnassa sinä haluaisit asua? Minkälaisessa kunnassa sinä haluaisit asua? STTK:N TULEVAISUUSLUOTAIN Tavoitteena on hakea tuoreita näkemyksiä vuoden 2012 kunnallisvaalien ohjelmatyötä varten sekä omaan edunvalvontaan. Luotaus oli avoinna

Lisätiedot

TYÖN MARKKINOILLA TOIMIMISEN TAIDOT -YHTEINEN PELIKENTTÄ. Mikko Kesä, vanhempi neuvonantaja, Sitra Työsteen Sillat

TYÖN MARKKINOILLA TOIMIMISEN TAIDOT -YHTEINEN PELIKENTTÄ. Mikko Kesä, vanhempi neuvonantaja, Sitra Työsteen Sillat TYÖN MARKKINOILLA TOIMIMISEN TAIDOT -YHTEINEN PELIKENTTÄ, vanhempi neuvonantaja, Sitra 26.9.2016 Työsteen Sillat Edistämme työelämän uudistumista talouden ja työmarkkinoiden haasteisiin ja tulevaisuuteen

Lisätiedot

NUORTEN TALOUSOSAAMINEN. Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista.

NUORTEN TALOUSOSAAMINEN. Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista. NUORTEN TALOUSOSAAMINEN Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista. 1 Taloudellinen tiedotustoimisto TAT tarjoaa tietoa sekä kokemuksia taloudesta, työelämästä ja yrittäjyydestä.

Lisätiedot

Aikuisväestön hyvinvointimittari 2.6. Minun elämäntilanteeni

Aikuisväestön hyvinvointimittari 2.6. Minun elämäntilanteeni PKS kaupungit ja Socca 13.12.2017 1 Aikuisväestön hyvinvointimittari 2.6 Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, joka muodostuu eri osa-alueista. Seuraava kyselyssä käydään läpi kaikki

Lisätiedot

KANSALAISET: NÄMÄ OVAT TYÖLLISTYMISEN ESTEET SUOMESSA

KANSALAISET: NÄMÄ OVAT TYÖLLISTYMISEN ESTEET SUOMESSA KANSALAISET: NÄMÄ OVAT TYÖLLISTYMISEN ESTEET SUOMESSA Maan hallitus yrittää synnyttää kautensa aikana yli. työpaikkaa, jotta työllisyysaste nousisi prosenttiin prosentista. Asiantuntijoiden mukaan tarvitaan

Lisätiedot

15/07/2009 I. ILMASTONMUUTOKSEN KOKEMINEN. A. Käsitys maailmanlaajuisten ongelmien vakavuudesta

15/07/2009 I. ILMASTONMUUTOKSEN KOKEMINEN. A. Käsitys maailmanlaajuisten ongelmien vakavuudesta Directorate- General for Communication PUBLIC-OPINION MONITORING UNIT 15/07/2009 Ilmastonmuutos 2009 Standardi Eurobarometri ( EP/Komissio): tammikuu-helmikuu 2009 Ensimmäiset tulokset: tärkeimmät kansalliset

Lisätiedot

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO 2017-75-VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT Sisällysluettelo Kuva-, kuvio- ja taulukkoluettelo... 3 1 JOHDANTO... 4 2 TOIMINTAKYKY... 6 2.1 Itsenäisyys...

Lisätiedot

Naisten syrjintä miesenemmistöisissä työyhteisöissä

Naisten syrjintä miesenemmistöisissä työyhteisöissä Naisten syrjintä miesenemmistöisissä työyhteisöissä Tuija Koivunen & Satu Ojala Tampereen yliopisto Työsuojelurahaston projekti Työssä koettu syrjintä ja myöhempi työura (2015 2017) 1. Tutkimuksessa analysoidaan

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

Well-being through work Hyvinvointia työstä. Finnish Institute of Occupational Health www.ttl.fi

Well-being through work Hyvinvointia työstä. Finnish Institute of Occupational Health www.ttl.fi Well-being through work Hyvinvointia työstä Perhevapaalta takaisin työelämään Kaisa Kauppinen, vanhempi tutkija, Työterveyslaitos, dosentti, Helsingin yliopisto 20.5.2013 Suomalainen perhevapaajärjestelmä

Lisätiedot

3/2014. Tietoa lukijoista

3/2014. Tietoa lukijoista 3/2014 Tietoa lukijoista Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen 2. luetuimman päivälehden, kuukausiliite. Se on maaseudulla asuvalle ihmiselle tehty aikakauslehti. Lehti on onnistunut tehtävässään ja

Lisätiedot

Palkansaajien osaaminen ja kouluttautuminen. Vastausjakaumia TNS Gallup 2016 kyselystä

Palkansaajien osaaminen ja kouluttautuminen. Vastausjakaumia TNS Gallup 2016 kyselystä Palkansaajien osaaminen ja kouluttautuminen Vastausjakaumia TNS Gallup 016 kyselystä Vastaajien lukumääriä Painottamaton Painotettu Akavalaiset 769 816 Muut 58 577 Akavalaiset: Mies 60 7 Nainen 09 5 Alle

Lisätiedot

Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 2005

Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 2005 Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 25 Erika Sassi ja Piia Simpanen Tinataan-verkostohanke 26 Suomessa naisten osuus tekniikan alalla on ollut kasvussa

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Anna tutki: Naisen asema työelämässä

Anna tutki: Naisen asema työelämässä Anna tutki: Naisen asema työelämässä 2 Tutkimuksen tausta ja toteutus Tavoitteena selvittää naisten asemaa työelämässä Tutkimuksen teettäjä Yhtyneet Kuvalehdet Oy / Anna-lehti, toteutus Iro Research Oy

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

NUORET LUUPIN ALLA KOULUKYSELY 2014

NUORET LUUPIN ALLA KOULUKYSELY 2014 NUORET LUUPIN ALLA KOULUKYSELY 2014 Leena Haanpää Lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus CYRI Turun yliopisto LANU-koordinaatioryhmä 26.11.2015 Turku Näin tutkimus toteutettiin NUORET LUUPIN ALLA 2014 Vastaajat

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa Eduskuntavaaliehdokastutkimus Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa koskien terveyspalvelualan tulevaisuutta

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 15:2016

TILASTOKATSAUS 15:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 15:2016 1 25.8.2016 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 31.12.2015 Työttömyysaste oli Vantaalla 12,4 prosenttia vuoden 2015 lopussa. Työttömien määrä kasvoi kaikilla suuralueilla,

Lisätiedot

... Vinkkejä lopputyön raportin laadintaan. Sisältö 1. Johdanto 2. Analyyseissä käytetyt muuttujat 3. Tulososa 4. Reflektio (korvaa Johtopäätökset)

... Vinkkejä lopputyön raportin laadintaan. Sisältö 1. Johdanto 2. Analyyseissä käytetyt muuttujat 3. Tulososa 4. Reflektio (korvaa Johtopäätökset) LIITE Vinkkejä lopputyön raportin laadintaan Sisältö 1. Johdanto 2. Analyyseissä käytetyt muuttujat 3. Tulososa 4. Reflektio (korvaa Johtopäätökset) 1. Johdanto Kerro johdannossa lukijalle, mitä jatkossa

Lisätiedot

Piilotyöttömyys. Liisa Larja Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta

Piilotyöttömyys. Liisa Larja Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Piilotyöttömyys Liisa Larja Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 18.5.2017 Rakenne - Kaksi tilastoa, eri määritelmät Työtön & piilotyötön Työtön työnhakija & pitkäaikaistyötön - Piilotyöttömyyden

Lisätiedot

Näin tutkittiin alle 50-vuotiasta vastaajaa. 75 % vastaajista oli miehiä vuotiaat. 25 % vastaajista oli naisia.

Näin tutkittiin alle 50-vuotiasta vastaajaa. 75 % vastaajista oli miehiä vuotiaat. 25 % vastaajista oli naisia. Näin tutkittiin Loka marraskuu 2018 Kysely toteutettiin verkkokyselynä osana Tekniikan akateemiset TEKin työmarkkinatutkimusta. Vastaajat työskentelevät asiantuntijaja esimiestehtävissä. 30 39-vuotiaat

Lisätiedot

Kulutuksen nykytrendit

Kulutuksen nykytrendit Kulutuksen nykytrendit Terhi-Anna Wilska Keski-Uudenmaan elinkeinopäivä 28.10. 2014 Mitä kuluttamisessa on 2 tapahtumassa? Elintason nousu, välttämättömyyksien muuttuminen Digitalisaatio, teknologian jokapaikkaistuminen

Lisätiedot

Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri

Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri MEMO/11/292 Bryssel 13. toukokuuta 2011 Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri Nuorista eurooppalaisista 53 prosenttia muuttaisi ulkomaille töihin Yli puolet

Lisätiedot

Välkky-projektin päätösseminaari Avauspuheenvuoro ylijohtaja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus

Välkky-projektin päätösseminaari Avauspuheenvuoro ylijohtaja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus Välkky-projektin päätösseminaari Avauspuheenvuoro ylijohtaja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus 12.11.2014 Tilastot: Satakunnan ELY-keskus, Merja Mannelin 13.11.2014 140 HAASTEELLINEN tilanne: Suomen

Lisätiedot

Taulukko 2. Regressioanalyysi, Työntekijän persoonaan kohdistuvat työn vaatimukset, k16b-i ja l

Taulukko 2. Regressioanalyysi, Työntekijän persoonaan kohdistuvat työn vaatimukset, k16b-i ja l Taulukko 1. Faktorianalyysi työssä vaadittavista tekijöistä (k16). Muuttujia, joiden kommunaliteetti on alle 0, 3 ei ole otettu mukaan faktorianalyysiin. Kommunaliteetti Faktori 1 Korkea ammattitaito,200

Lisätiedot

Palkansaajien sairauspoissaolot

Palkansaajien sairauspoissaolot Palkansaajien sairauspoissaolot Kaikilla mausteilla Artikkeleita työolotutkimuksesta Julkaisuseminaari 2.6.2006 Marko Ylitalo Asetelma! Tutkimuksessa selvitettiin " omaan ilmoitukseen perustuvien sairauspoissaolopäivien

Lisätiedot