TERVETULOA SEINÄJOELLE JA ETELÄ-POHJANMAALLE. Sosiaali- ja terveysalan turvallisuusfoorumi Seinäjoki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TERVETULOA SEINÄJOELLE JA ETELÄ-POHJANMAALLE. Sosiaali- ja terveysalan turvallisuusfoorumi Seinäjoki"

Transkriptio

1 TERVETULOA SEINÄJOELLE JA ETELÄ-POHJANMAALLE Sosiaali- ja terveysalan turvallisuusfoorumi Seinäjoki Harri Setälä Pelastusjohtaja Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos

2

3 Tapahtumakaupunki Seinäjoki Seinäjoki on vahvistanut vuosien mittaan paikkaansa merkittävänä tapahtumakaupunkina. Vuosittaiset suurtapahtumat Provinssi, Tangomarkkinat ja Vauhtiajot houkuttelevat vuosi toisensa jälkeen kymmenet tuhannet ihmiset viihtymään kaupungissa. Edellä mainittujen festivaalien lisäksi kaupungissa järjestetään myös useita muita, suurempia ja pienempiä, vuosittaisia tapahtumia sekä yksittäisiä tapahtumia kuten mm. ja Asuntomessut Farmari 2017, Kalevan kisat 2017

4 Pelastuslaitoksen palveluorganisaatio 2016 Kaupunginvaltuusto HALLINTO-ORGANISAATIO 2016 Kaupunginhallitus Pelastuslaitoksen johtokunta Pelastustoimen neuvottelukunta Hallintopalvelut Pelastusjohtaja Harri Setälä Riskienhallinta Pelastuspäällikkö Kari Pajuluoma Pelastustoiminta Pelastuspäällikkö Keijo Kangastie Resurssienhallinta Pelastuspäällikkö Petri Järvensivu Ensihoito Palopäällikkö Paloasemaryhmät 1-4 Palopäälliköt 4 kpl ALUEORGANISAATIO 2016 Paloasemavastaavat (27) Paloasemat (30)

5

6 Tunnusluvut Paloasemat 30 kpl Henkilöstö Päätoiminen 121 (2 virkaa täyttämättä) Vapaaehtoinen ja sivutoiminen henkilöstö 800 Tehtävät hälytystehtävää valvontatehtävää Talous 17,1 M yhteistoimintakorvaus 17,7 M liikevaihto

7 Seinäjoen paloasemahanke KOY Seinäjoen paloasema Kustannusarvio 7,5 M

8 ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSLAITOS HÄLYTYSVERTAILU Rakennuspalo Rakennuspalovaara Maastopalo Liikennevälinepalo Muu tulipalo Liikenneonnettomuus Öljyvahinko Vaarallisten aineiden onnettomuus Luonnon onnettomuus Räjähdys / räjähdysvaara Sortuma / sortumavaara Automaattisen paloilmoittimen tarkistus / varmistustehtävä Palovaroittimen tarkistus- ja varmistus tehtävä Muu tarkistus- ja varmistustehtävä Ensivastetehtävä Ihmisen pelastaminen Eläimen pelastaminen Vahingontorjunta Avunantotehtävä Virka-aputehtävä Yhteensä:

9 Palokuolemat 2015 (9 kpl) Teuva maaliskuu 1 henkilö Alajärvi huhtikuu 1 henkilö Seinäjoki heinäkuu 1 henkilö Kuortane heinäkuu 2 henkilöä Seinäjoki elokuu 1 henkilö Lapua marraskuu 1 henkilö Kuortane marraskuu 1 henkilö Lapua joulukuu 1 henkilö

10 Palokuolemat 2014 palokuolemat Etelä-Pohjanmaa 2 kpl 2015 palokuolemat Etelä-Pohjanmaa 9 kpl 2014 palokuolemat koko maa 87 kpl 2015 palokuolemat koko maa 78 kpl

11 Tulipalot rakennustyypin Asuinrakennus 115 Muu rakennus 39 Teollisuusrakennus 34 Maatalousrakennus 21 Liikerakennus 11 Varastorakennus 9 Vapaa-ajan rakennus 8 Hoitolaitos 5 mukaan

12 Itsehallintouudistus Sote-uudistus Maakuntauudistus Hallituksen ratkaisu: 18 itsehallintoaluetta, 15 sote-aluetta

13 Pelastustoimen kehittäminen 5

14 Tervetuloa Seinäjoelle ja Etelä-Pohjanmaalle Harri Setälä Pelastusjohtaja Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos

15

16 SM Pelastusosasto Sote-ratkaisun myötä pelastuslaitoksia on jatkossa viisi Pelastustoimen ja ensihoidon järjestävät jatkossa yhteistyöalueittain ne viisi maakuntaa, jotka ylläpitävät yliopistollista keskussairaalaa. Maakuntien yhteistyöalueista säädetään tulevissa sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämislaeissa. Käytännössä hallituksen linjaus tarkoittaa sitä, että pelastuslaitoksia on jatkossa viisi. Hallitus julkisti tänään 6.4. linjauksensa maakunnille siirrettävistä tehtävistä. Maakunnat sopivat yhteistyöalueittain järjestämisvastuussa olevan maakunnan kanssa rahoituksesta. Sisäministeriö ja pelastuslaitokset valmistelevat parhaillaan pelastustoimen uudistusta. Alueellisia pelastuslaitoksia on tällä hetkellä Nyt tehty ratkaisu tarkoittaa suurta rakenteellista muutosta pelastustoimeen, mutta antaa erinomaisen mahdollisuuden kehittää myös pelastustoimen käytäntöjä. Nykyistä suuremmat pelastuslaitokset takaavat resurssien tehokkaan käytön ja suomalaisten avunsaannin hätätilanteissa myös jatkossa, sisäministeri Petteri Orpo toteaa.

17 Sisäministeri Orpo Ensihoidossa on monituottajamalli Maakunta (SHP) omana toimintana Maakunta (SHP) yhteistyössä pelan kanssa Kilpailutus

18 Sama oikeushenkilö? Päätöksen ensihoidon tuottajamallista tekee maakunta Miten asemoituu pelastuslaitos Maakunta (SHP) omana toimintana Maakunta (SHP) yhteistyössä pelan kanssa Kilpailutus

19 Poistumisturvallisuustilanne Suomessa 2014 vuoden lopussa PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO

20 PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO

21 Toimeksianto Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluihin asetettiin työryhmä, jonka tehtävänä on 1. kansallisen tilannekuvan kokoaminen poistumisturvallisuusselvitysvelvollisten kohteiden turvallisuustasosta 2. poistumisturvallisuusselvityskäytänteiden laadun parantaminen sekä käytänteiden yhtenäistäminen Tämä raportti koskee tehtävää 1.

22 Tilannekuvan kokoaminen 1 Jokaiselle pelastuslaitokselle koottiin valtakunnallisista rekistereistä (THL, Avit, Rise jne) yhdenmukaiset tiedot heidän alueellaan olevista poistumisturvallisuusselvitys-velvollisista kohteista. Tietojen kokoamiseen käytettiin IUP:n laatimaa poistumisturvallisuusselvityksen seurantataulukkoa, jota hieman muokattiin tarkoitukseen sopivaksi

23 Tilannekuvan kokoaminen 2 Pelastuslaitokset täyttivät seurantataulukkoon poistumisturvallisuusselvitystilanteen omien kohteidensa osalta kesän ja syksyn 2014 aikana Laitosten tiedoista koostettiin kansallinen tilannekuva Saatu lopputulos on työryhmän käsityksen mukaan tarkka ja yhdenmukainen kuva kaikkien pelastusalueiden osalta (PL Hki) Helsingin tiedot jäivät osittain puutteellisiksi, mutta se ei heikennä oleellisesti kansallisen tilannekuvan luotettavuutta

24 Pystyykö poistumaansel vityksen tulos: Asukkaat/potil aat poistuvat omatoimisesti tai avustettuna palvelua la Hilmon palveluala Toimialaluokitus 2002 % Kyllä Ei (kyllä) 121 Terveyskeskuksen vuodeosasto, sairaala Sprinklaustarv e Kyllä Ei % (kyllä) Sprinklaus toteutettu Kyllä Ei % (kyllä) Poistumisturvalli suus hyväksyttävällä tasolla Kyllä Ei % (kyllä) Kunnalliset terveyskeskukset % % % % 310 Vanhainkoti Vanhusten laitokset % % % % 320 Vanhusten ympärivuorokautinen palveluasuminen Palvelutalot ja ryhmäkodit % % % % 344 Dementoituneen tehostettu eli ympärivuorokautinen palveluas. 420 Autettu asuminen (keva) 430 Ohjattu asuminen (keva) 440 Tuettu asuminen (keva) 540 Päihdehuollon asumisyksikkö 810 Palveluasuminen 820 Psykiatrian asumispalveluyksikkö, eiympärivuorokautinen 844 Ympärivuorokautinen palveluasuminen 850 Psykiatrian asumispalvelu, ympärivuorokautinen Palvelutalot ja ryhmäkodit % % % % Palvelutalot ja ryhmäkodit % % % % Palvelutalot ja ryhmäkodit % % % % Palvelutalot ja ryhmäkodit % % % % Muut laitokset ja asumispalvelut % % % % Palvelutalot ja ryhmäkodit % % % % Palvelutalot ja ryhmäkodit % % % % Palvelutalot ja ryhmäkodit % % % % Palvelutalot ja ryhmäkodit % % % %

25 Etelä-Pohjanmaan johtopäätökset Poistumisturvallisuus on kunnossa 87 % Omatoimisesti asukkaat ja potilaat pystyvät poistumaan 54 % Tarve sprinklaukselle on 56 % kohteista Spriklaus on toteutettu 48 % tarpeesta

26 Johtopäätöksiä Poistumisturvallisuus on selvityksistä tehtyjen arvioiden mukaan kunnossa 83 %:ssa Kohteista on sprinklattu 54 % (n kohdetta) Suurimmassa vaarassa olevista kohteista on sprinklattu n. 70% (terveyskeskusten vuodeosastot, vanhainkodit, eri tyyppiset palvelutalot) Säädösten tulkinnoissa eri pelastuslaitosten välillä on havaittavissa osin selkeitäkin eroja (tehtävä 2)

27 Suosituksia Ainakin suurimmassa vaarassa olevia kohteita koskeva lainsäädäntö (rakentamismääräykset ja pelastuslainsäädäntö) tulisi muuttaa vastaamaan vallitsevaa käytäntöä (sprinklaaminen pakolliseksi suoraan säädösten perusteella hoito- ja hoivalaitosten osalta)

28 Pääministeri Juha Sipilä Pääministerin ilmoitus normien purkamisesta eduskunnan täysistunnossa Pääministeri Juha Sipilä (kesk) antoi eduskunnalle ilmoituksen hallituksen suunnitelmista purkaa byrokratiaa. Harva hallituksen suunnitelma on saanut yhtä lämpimän vastaanoton eduskunnalta, sen oppositioltakin.

29

30 Toivotan teille kaikille hyvää sosiaali- ja terveysalan turvallisuusfoorumia Harri Setälä Pelastusjohtaja Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos Nurmontie Nurmo harri.setala@seinajoki.fi

Pelastustoimi nyt ja tulevaisuudessa Maakuntahallinnon valmistelu

Pelastustoimi nyt ja tulevaisuudessa Maakuntahallinnon valmistelu Pelastustoimi nyt ja tulevaisuudessa Maakuntahallinnon valmistelu 22.2.2016 Harri Setälä Pelastusjohtaja 2004 2015 (2019) Kuntien lukumäärä 27 kpl Paloasemien lukumäärä 30 kpl 2003-2004 valmistelu ja yhteen

Lisätiedot

Hoitolaitosten poistumisturvallisuusselvitys työryhmän loppuraportti. Poistumisturvallisuustilanne Suomessa 2014 vuoden lopussa

Hoitolaitosten poistumisturvallisuusselvitys työryhmän loppuraportti. Poistumisturvallisuustilanne Suomessa 2014 vuoden lopussa Hoitolaitosten poistumisturvallisuusselvitys työryhmän loppuraportti Poistumisturvallisuustilanne Suomessa 2014 vuoden lopussa Pelastustoimen ajankohtaisseminaari 9.10.2015 Jyväskylä Janne Aso kumppanuusverkoston

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois-Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois-Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois-Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä Noljakantie 4 80140 Joensuu Ydintietoja pelastuslaitoksesta Asukkaita 165 673 Pinta-ala 21 584

Lisätiedot

PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilastojärjestelmä

PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilastojärjestelmä PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilastojärjestelmä https://www.pelastusopisto.fi/tutkimus-ja-tietopalvelut/tki-palvelut/tilastot-pronto/ 11.2.2019 Esa Kokki Tutkimusjohtaja, FT Pelastusopisto

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos. Toiminta Pelastusjohtaja Jaakko Pukkinen

Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos. Toiminta Pelastusjohtaja Jaakko Pukkinen Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos Toiminta 2015 Pelastusjohtaja Jaakko Pukkinen 1 PELASTUSTOIMEN ALUE 2 HALLINTO JA TALOUS Pelastusalue muodostuu 11 peruskunnasta Pelastuslaitoksen

Lisätiedot

Etelä-Savon tiedotusvälineet Julkaistavissa heti ETELÄ-SAVON PELASTUSLAITOKSEN TOIMINTA VUONNA 2015

Etelä-Savon tiedotusvälineet Julkaistavissa heti ETELÄ-SAVON PELASTUSLAITOKSEN TOIMINTA VUONNA 2015 1 Etelä-Savon tiedotusvälineet Julkaistavissa heti ETELÄ-SAVON PELASTUSLAITOKSEN TOIMINTA VUONNA 2015 Etelä-Savossa pelastustoimen hälytystehtävämäärät nousivat hieman edellisvuoden tasosta. Vuonna 2015

Lisätiedot

INHIMILLISESTI AMMATILLISESTI LUOTETTAVASTI. Lapin pelastuslaitos

INHIMILLISESTI AMMATILLISESTI LUOTETTAVASTI. Lapin pelastuslaitos INHIMILLISESTI AMMATILLISESTI LUOTETTAVASTI Lapin pelastuslaitos Sisältö Lapin pelastuslaitos Lapin hälytystilastot 2018 maastopalot Ruotsin virka-aputehtävä Pelastuslaitokset Pelastuslaki 379/2011 Asetus

Lisätiedot

Vuoden 2006 hälytystehtävät

Vuoden 2006 hälytystehtävät Vuoden 2006 hälytystehtävät Nro Pvm Tehtävä Kellonaika 1 6.1.2006 Automaattinen paloilmoitin 6:28 2 6.1.2006 Automaattinen paloilmoitin 11:59 3 7.1.2006 Rakennuspalo / yhteistoimintatehtävä 2:46 4 9.1.2006

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistamishanke

Pelastustoimen uudistamishanke STM valmiusseminaari 26.-27.5.2016, Haikon kartano Pelastustoimen uudistamishanke V-P Ihamäki Pelastusjohtaja, pelastusjohtajat pj. (Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos) PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos Hälytystilasto vuodelta 2014 Toimintatilasto vuodelta 2014 Harri Setälä Pelastusjohtaja Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos Palokuolemat 3 Onnettomuuksissa loukkaantuneet 561

Lisätiedot

Keski-Suomen pelastuslaitoksen pelastustoiminnan ja ensihoidon hälytysmäärät vuodelta 2016

Keski-Suomen pelastuslaitoksen pelastustoiminnan ja ensihoidon hälytysmäärät vuodelta 2016 Keski-Suomen pelastuslaitoksen pelastustoiminnan ja ensihoidon hälytysmäärät vuodelta 2016 Keski-Suomen pelastuslaitoksen pelastustoiminnan ja ensihoidon tehtävät lisääntyivät hieman edellisvuodesta. Keski-Suomen

Lisätiedot

KANSALLISEN TILANNEKUVAN KOKOAMINEN POISTUMIS- TURVALLISUUSSELVITYS- VELVOLLISTEN KOHTEIDEN TURVALLISUUSTASOSTA

KANSALLISEN TILANNEKUVAN KOKOAMINEN POISTUMIS- TURVALLISUUSSELVITYS- VELVOLLISTEN KOHTEIDEN TURVALLISUUSTASOSTA JULKAISU xxxx palvelualue xxxxtyöryhmä xx.x.2013 Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto KANSALLISEN TILANNEKUVAN KOKOAMINEN POISTUMIS- TURVALLISUUSSELVITYS- VELVOLLISTEN KOHTEIDEN TURVALLISUUSTASOSTA Seppo

Lisätiedot

Pelastustoiminnan tilastoja Suunnittelu valmius pelastustoiminta - arviointi

Pelastustoiminnan tilastoja Suunnittelu valmius pelastustoiminta - arviointi KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOS MELLERSTA ÖSTERBOTTENS OCH JAKOBSTADSOMRÅDETS RÄDDNINGSVERK Pelastustoiminnan tilastoja 2017 Suunnittelu valmius pelastustoiminta - arviointi VALMIUS

Lisätiedot

LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS TILASTOKIRJA 2014

LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS TILASTOKIRJA 2014 LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS TILASTOKIRJA 214 Sisällysluettelo Tehtävämäärien kehitys... 3 Henkilövahingot... 5 Onnettomuuksien ehkäisy... 7 Alkusammutuksen vaikutus... 8 Erheelliset paloilmoitukset

Lisätiedot

Pelastustoimen kehittäminen. Pelastusylitarkastaja Taito Vainio

Pelastustoimen kehittäminen. Pelastusylitarkastaja Taito Vainio Pelastustoimen kehittäminen Pelastusylitarkastaja Taito Vainio 2.12.2015 2 Hallitusohjelman kirjaukset pelastustoimesta Pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista johtamista, suunnittelua, ohjausta,

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos. Toimintatilastoja 2016

Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos. Toimintatilastoja 2016 Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos Toimintatilastoja 2016 1 Riskienhallintaosasto Pelastuspäällikkö Jouni Leppälä 2 RISKIENHALLINTAOSASTON TOIMINTA VUONNA 2016 Rakennuslupa- ja kaavalausuntoja

Lisätiedot

PUNAINEN LIITU ja pelastustoimen liikenneturvallisuustyö. Jari Lepistö Oulu

PUNAINEN LIITU ja pelastustoimen liikenneturvallisuustyö. Jari Lepistö Oulu PUNAINEN LIITU ja pelastustoimen liikenneturvallisuustyö Jari Lepistö 31.10.2018 Oulu PUNAINEN LIITU Punainen Pelastuslaitos toimija Lämpö välittäminen Veri haavoittuvuus Liitu Liikenneturvallisuus yhteinen

Lisätiedot

PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2009 2013

PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2009 2013 PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2009-2013 PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2009 2013 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 1 2 TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA RESURSSIT 2 3 ONNETTOMUUKSIEN EHKÄISY 8 4 HÄLYTYSTEHTÄVÄT 10 5 ONNETTOMUUSVAHINGOT

Lisätiedot

PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2011 2015

PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2011 2015 PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2011-2015 PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2011 2015 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 1 2 TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA RESURSSIT 2 3 ONNETTOMUUKSIEN EHKÄISY 8 4 HÄLYTYSTEHTÄVÄT 10 5 ONNETTOMUUSVAHINGOT

Lisätiedot

PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2010 2014

PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2010 2014 PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2010-2014 PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2010 2014 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 1 2 TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA RESURSSIT 2 3 ONNETTOMUUKSIEN EHKÄISY 8 4 HÄLYTYSTEHTÄVÄT 10 5 ONNETTOMUUSVAHINGOT

Lisätiedot

Hoitolaitosten ja erityisryhmien paloturvallisuus

Hoitolaitosten ja erityisryhmien paloturvallisuus Hoitolaitosten ja erityisryhmien paloturvallisuus Johtaja Ilkka Horelli Lounais-Suomen aluehallintovirasto 4.9.2015 1 Esityksen sisältö: 1) Tulipalo Turun yliopistollisen keskussairaalan A-sairaalassa

Lisätiedot

Maakunta- ja pelastustoimen uudistus - alueiden näkökulmat

Maakunta- ja pelastustoimen uudistus - alueiden näkökulmat Maakunta- ja pelastustoimen uudistus - alueiden näkökulmat MITEN NYKYTILAAN ON SAAVUTTU? 2 19.10.2017 Pelastustoimen aluejaon uudistaminen 2014 Pelastustoimen aluejako uudistetaan vähentämällä alueiden

Lisätiedot

Vammaisasiain yhteistyöryhmä seminaari. Pelastusalan lainsäädäntöä Pelastustoimen maakuntauudistus

Vammaisasiain yhteistyöryhmä seminaari. Pelastusalan lainsäädäntöä Pelastustoimen maakuntauudistus Vammaisasiain yhteistyöryhmä seminaari Pelastusalan lainsäädäntöä Pelastustoimen maakuntauudistus 16.5.2018 Pikkuparlamentti erityisasiantuntija Jarkko Häyrinen 18.5.2018 1 Pelastuslaki 9 Rakennusten palo-

Lisätiedot

Poistumisturvallisuuden tilanne hoiva- ja hoitolaitoksissa

Poistumisturvallisuuden tilanne hoiva- ja hoitolaitoksissa Pelastuslaki asettaa hoitolaitoksen ja palvelu- ja tukiasunnon poistumisturvallisuudelle vaatimuksia, joiden tavoitteena on: Ettei yksikään hoitolaitoksen ja palvelu- ja tukiasunnon asiakas tai hoidettava

Lisätiedot

JTS-prosesi pelastustoimen näkökulmasta. Hankejohtaja Taito Vainio

JTS-prosesi pelastustoimen näkökulmasta. Hankejohtaja Taito Vainio JTS-prosesi pelastustoimen näkökulmasta Hankejohtaja Taito Vainio Yleiset pelastustoimen tavoitteet Mahdollistaa tarvittaessa nykyistä paremmin valtakunnalliset ja yhdenmukaiset toimintamallit, yhteiset

Lisätiedot

PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO

PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2012-2016 PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2012 2016 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 1 2 TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA RESURSSIT 2 3 ONNETTOMUUKSIEN EHKÄISY 8 4 HÄLYTYSTEHTÄVÄT 10 5 ONNETTOMUUSVAHINGOT

Lisätiedot

Palokuntalaisen tehtäväprofiilit. Mitä tuli tehtyä Kai Horelli Ahtialan VPK

Palokuntalaisen tehtäväprofiilit. Mitä tuli tehtyä Kai Horelli Ahtialan VPK Palokuntalaisen tehtäväprofiilit Mitä tuli tehtyä Kai Horelli Ahtialan VPK Sopimuspalokuntalaiset Suomessa SOPIMUSPALOKUNTIA 709, joista VPK-sopimuspalokuntia 491 henkilökohtaisen sopimuksen sopimuspalokuntia

Lisätiedot

SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 1 2 TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA RESURSSIT 2 3 ONNETTOMUUKSIEN EHKÄISY 8 4 HÄLYTYSTEHTÄVÄT 10 5 ONNETTOMUUSVAHINGOT 28 6 TOIMINTAVALMIUS 32

SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 1 2 TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA RESURSSIT 2 3 ONNETTOMUUKSIEN EHKÄISY 8 4 HÄLYTYSTEHTÄVÄT 10 5 ONNETTOMUUSVAHINGOT 28 6 TOIMINTAVALMIUS 32 PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2008-2012 PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2008 2012 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 1 2 TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA RESURSSIT 2 3 ONNETTOMUUKSIEN EHKÄISY 8 4 HÄLYTYSTEHTÄVÄT 10 5 ONNETTOMUUSVAHINGOT

Lisätiedot

Pelastustoimen taskutilasto

Pelastustoimen taskutilasto D-sarja: Muut [2/2018] Pelastustoimen taskutilasto 2013-2017 Johannes Ketola, Esa Kokki PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2013 2017 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 1 2 TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA RESURSSIT 2 3 ONNETTOMUUKSIEN EHKÄISY

Lisätiedot

Pelastuslaitosten ja Kumppanuusverkoston uudet tuulet

Pelastuslaitosten ja Kumppanuusverkoston uudet tuulet Pelastuslaitosten ja Kumppanuusverkoston uudet tuulet Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto toimii pelastuslaitosten valtakunnallisen yhteistyön alustana. Yhteistyöllä kehitetään pelastuslaitosten palveluita

Lisätiedot

Pelastuslaitokset osana muuttuvaa yhteiskuntaa

Pelastuslaitokset osana muuttuvaa yhteiskuntaa Pelastuslaitokset osana muuttuvaa yhteiskuntaa V-P Ihamäki Pelastusjohtaja, Pelastusjohtajien pj. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos www.lup.fi Pelastuslaitokset osana muuttuvaa yhteiskuntaa 22 pelastuslaitosta

Lisätiedot

Pohjanmaan pelastuslaitos tänään Österbottens räddningsverk i dag. Pelastusjohtaja Räddningsdirektör Tero Mäki

Pohjanmaan pelastuslaitos tänään Österbottens räddningsverk i dag. Pelastusjohtaja Räddningsdirektör Tero Mäki Pohjanmaan pelastuslaitos tänään Österbottens räddningsverk i dag Pelastusjohtaja Räddningsdirektör Tero Mäki Pelastuslaitokset (kunnat) Hätäkeskukset (Valtio) Valtion hallinnoimia Hätäkeskusalueita

Lisätiedot

/ Ari Soppela

/ Ari Soppela 1 Lapin pelastuslaitoksen tehtävätilastoja vuosi 2017 Lähde: Pronto tietokanta 16.1.2018 / Ari Soppela Lapin pelastuslaitos Pelastustoimen tehtävät vuosittain 2012-2018 Ensisijainen onnettomuustyyppi Onnettomuustyyppi

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2015 A. Talous Käyttötalous Pelastuslaitos 1 000 tot. 9/2014 Ta 2015 Tot 9/2015 % ta:sta muutos 14-15 Muutos 14-15 % Ennuste 31.12.2015 Toimintatulot 17 049 23 698 17 297 73,0

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Jokilaaksojen pelastuslaitos 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jarmo Haapanen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Palontutkinta Turku PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO.

Palontutkinta Turku PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO. Palontutkinta 2020 11.11.2015 Turku PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi Palontutkinta 2020 työryhmä Työryhmän tehtävänä on kehittää ja yhdenmukaistaa pelastuslaitoksien palontutkintaan

Lisätiedot

Emergency Services College. Pelastustoimen taskutilasto

Emergency Services College. Pelastustoimen taskutilasto Emergency Services College Pelastustoimen taskutilasto 2007-2011 PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2007 2011 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 1 2 TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA RESURSSIT 2 3 ONNETTOMUUKSIEN EHKÄISY 6 4 HÄLYTYSTEHTÄVÄT

Lisätiedot

Pelastustoimen taskutilasto

Pelastustoimen taskutilasto D-sarja: Muut [1/2019] Pelastustoimen taskutilasto 2014-2018 Johannes Ketola, Esa Kokki PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2014 2018 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 1 2 TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA RESURSSIT 2 3 ONNETTOMUUKSIEN EHKÄISY

Lisätiedot

Erheelliset paloilmoitukset - Tilannekatsaus. Kati Tillander

Erheelliset paloilmoitukset - Tilannekatsaus. Kati Tillander Erheelliset paloilmoitukset - Tilannekatsaus Kati Tillander 15.4.2010 Lukumäärä [kpl] Kaikkien tehtävien lukumäärä 2003-2009 110 000 100 000 90 000 80 000 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000

Lisätiedot

Pelastuslain onnettomuuksien ennaltaehkäisyn uudistukset pelastuslaitoksen kannalta

Pelastuslain onnettomuuksien ennaltaehkäisyn uudistukset pelastuslaitoksen kannalta Pelastusalan neuvottelupäivät SN27 9. 11.12.2009, Silja Serenade Pelastuslain onnettomuuksien ennaltaehkäisyn uudistukset pelastuslaitoksen kannalta Pelastusjohtaja Veli-Pekka Ihamäki Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos

Lisätiedot

PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO

PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2005 2009 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 1 2 TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA RESURSSIT 2 3 ONNETTOMUUKSIEN EHKÄISY 6 4 HÄLYTYSTEHTÄVÄT 8 5 ONNETTOMUUSVAHINGOT 26 6 TOIMINTAVALMIUS 31 Tiedustelut:

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus

Pelastustoimen uudistus Pelastustoimen uudistus Maakuntauudistuksen organisointi 26.9.2016 2 SOTE-uudistuksen organisointi 26.9.2016 3 26.9.2016 4 Maakuntauudistuksen laajuus 26.9.2016 5 26.9.2016 6 Hankkeen organisointi 26.9.2016

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Sisällys 1. Etelä-Savon pelastuslaitos... 1 2. Talous... 1 3. Henkilöstö ja uudistuminen... 3 3.1. Henkilöstökoulutukset... 5 3.1.1. Vakinainen henkilöstö... 5 3.1.2. Sivutoiminen

Lisätiedot

PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO

PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2006 2010 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 1 2 TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA RESURSSIT 2 3 ONNETTOMUUKSIEN EHKÄISY 6 4 HÄLYTYSTEHTÄVÄT 8 5 ONNETTOMUUSVAHINGOT 26 6 TOIMINTAVALMIUS 31 Tiedustelut:

Lisätiedot

PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO

PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2004-2008 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 1 2 TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA RESURSSIT 2 3 ONNETTOMUUKSIEN EHKÄISY 6 4 HÄLYTYSTEHTÄVÄT 8 5 ONNETTOMUUSVAHINGOT 26 6 TOIMINTAVALMIUS 30 Tiedustelut:

Lisätiedot

LUP toiminnasta 2013

LUP toiminnasta 2013 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Västra Nylands räddningsverk Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen ajankohtaisasioita Länsi-Uudenmaan pelastustoimen alueen nuohoojien opintopäivä 29.11.2012 Fiskars V-P Ihamäki

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Suomen Kuntaliitto Toinen Linja 14 Kuntatalo PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON ALKUTAIVAL Pelastuslaitosten

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Osaamisen foorumina PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON ALKUTAIVAL Pelastuslaitosten valtakunnallinen

Lisätiedot

Poistumisturvallisuusselvitys ja poistumisturvallisuuden uudet vaatimukset

Poistumisturvallisuusselvitys ja poistumisturvallisuuden uudet vaatimukset Poistumisturvallisuusselvitys ja poistumisturvallisuuden uudet vaatimukset Kirsi Rajaniemi Turvallisen asumisen koti -seminaari, 3.8.2011 Kokkola Vuosi 1999 Vuosi 2015 Sisäisen turvallisuuden ohjelma:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto hallituksen esityksestä laiksi pelastustoimen järjestämisestä (SM SMDnro )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto hallituksen esityksestä laiksi pelastustoimen järjestämisestä (SM SMDnro ) 10.11.2016 Sivu 1 / 1 3746/2016 03.03.00 44 Lausunto hallituksen esityksestä laiksi pelastustoimen järjestämisestä (SM 1620744 SMDnro- 2015-2070) Valmistelijat / lisätiedot: Kimmo Markkanen, puh. 09 816

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Pelastuslautakunta PEK/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Pelastuslautakunta PEK/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) 103 Pelastuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hallituksen esityksestä laiksi pelastustoimen järjestämiseksi HEL 2016-009646 T 03 00 00 SM061:00/2015

Lisätiedot

Onnettomuustietokanta PRONTOn kehittäminen

Onnettomuustietokanta PRONTOn kehittäminen Onnettomuustietokanta PRONTOn kehittäminen Kati Tillander, VTT Esa Kokki, Pelastusopisto Sisältö Mitä tehtiin ja minkä takia? Tavoitteet ja toteutus Tulokset yleisellä tasolla Mitä jatkossa? 2 1 Motivaatio

Lisätiedot

PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuus tilastojärjestelmä

PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuus tilastojärjestelmä PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuus tilastojärjestelmä www.pelastusopisto.fi/suomi/pronto https://prontonet.fi 9.10.2014 Esa Kokki tutkimusjohtaja, FT Pelastusopisto esa.kokki@pelastusopisto.fi

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto 2017

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto 2017 Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto 2017 KUMPPANUUSVERKOSTON TOIMINTA Sai alkunsa 2008 edellisenä vuonna käynnistyneellä yhteistyöhankkeella Kuntaliiton kanssa. Projektipäällikkönä toimi Piia Vähäsalo.

Lisätiedot

PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON KUULUMISIA 2/2013

PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON KUULUMISIA 2/2013 TIEDOTE 1 (6) 2/2013 31.5.2013 PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON KUULUMISIA 2/2013 Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston toinen tiedote Edessäsi on Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston toinen tiedote.

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus. Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen

Pelastustoimen uudistus. Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen Pelastustoimen uudistus Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen Pelastustoimen uudistaminen Pelastustoimen uudistaminen tehdään, jotta edelleen tiukkenevassa taloudellisessa tilanteessa asiakkaan turvallisuustaso

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2016 A. Talous Käyttötalous Pelastuslaitos 1 000 tot. 3/2015 Ta 2016 Tot 3/2016 % ta:sta muutos 15-16 Muutos 15-16 % Ennuste 31.12.2016 Toimintatulot 5 466 24097 5 566 23,1

Lisätiedot

Raahen kaupungin lausunto pelastustoimen järjestämislakiluonnokseen, SM061 :00/2015. Sisäasiainministeriön lausuntopyyntö

Raahen kaupungin lausunto pelastustoimen järjestämislakiluonnokseen, SM061 :00/2015. Sisäasiainministeriön lausuntopyyntö RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 KAUPUNGINHALLITUS 430 07.11.2016 ~KA~U~P~U~N~G~IN~V~A~L~T~U~US~T~O~ ~ ~1~1 ~7 0~8~. 1~1~.2~0~1 ~6 Raahen kaupungin lausunto pelastustoimen järjestämislakiluonnokseen,

Lisätiedot

Turvallinen Suomi -juhlaseminaari Innovaatiot ratkaisuna kuntakentän haasteisiin?

Turvallinen Suomi -juhlaseminaari Innovaatiot ratkaisuna kuntakentän haasteisiin? Turvallinen Suomi -juhlaseminaari Innovaatiot ratkaisuna kuntakentän haasteisiin? Katajanokka, Marina Congress Center, 29.5.2013 Jussi Rahikainen, pelastustoimen kehittämispäällikkö Kuntakentän haasteet

Lisätiedot

Hälytystilasto Larmstatistik 2016

Hälytystilasto Larmstatistik 2016 Hälytystilasto Larmstatistik 2016 Pelastustoimi hälytykset Räddningsverkets larm 2012-2016 2012 2013 2014 2015 2016 keskiarvo 2012-15 2016 % vertailu % keskiarvost 2015 a vuoteen Onnettomuustyyppi (ensisijainen)

Lisätiedot

Kirje Lausuntopyyntö HE luonnoksesta laiksi pelastustoimen järjestämisestä

Kirje Lausuntopyyntö HE luonnoksesta laiksi pelastustoimen järjestämisestä KIRKKONUMMI.,-YRKSLfrTI Liite PatuL 12 / 29.9.2016 ESPOO ESBO Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Kirje 0303.00 6.9.2016 lw 09. 09, 2016, O. ^1/6^ Kftsil. Buhanri. 1(2) 13746/2016 Jakelussa mainitut Lausuntopyyntö

Lisätiedot

POISTUMISTURVALLISUUSSELVITYKSEN ARVIOINTI, KOKEMUKSIA AUTOMAATTISEN SAMMUTUSLAITTEISTON MERKITYKSESTÄ, AJANKOHTAISTA

POISTUMISTURVALLISUUSSELVITYKSEN ARVIOINTI, KOKEMUKSIA AUTOMAATTISEN SAMMUTUSLAITTEISTON MERKITYKSESTÄ, AJANKOHTAISTA POISTUMISTURVALLISUUSSELVITYKSEN ARVIOINTI, KOKEMUKSIA AUTOMAATTISEN SAMMUTUSLAITTEISTON MERKITYKSESTÄ, AJANKOHTAISTA Johtaja Matti Orrainen SPEK 15.2.2013 18 Poistumisturvallisuus hoitolaitoksissa sekä

Lisätiedot

VÄLIRAPORTTI PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN

VÄLIRAPORTTI PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN VÄLIRAPORTTI PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN www.ekarjala.fi 1 PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN TYÖRYHMÄN TYÖSKENTELY / Osallistujat: Pelastuslaitoksen yhteistyöryhmä täydennettynä Eksoten ensihoidon palvelupäälliköllä

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus. Hankejohtaja Taito Vainio

Pelastustoimen uudistus. Hankejohtaja Taito Vainio Pelastustoimen uudistus Hankejohtaja Taito Vainio SOTE- ja aluehallintouudistus 26.5.2016 2 Maakuntauudistuksen työryhmät 1. Maakuntahallinnon tehtäväsiirrot -valmisteluryhmä (Jäsen Mika Kättö) 2. Maakuntahallinnon

Lisätiedot

Pelastusosaston ajankohtaiskatsaus

Pelastusosaston ajankohtaiskatsaus Pelastusosaston ajankohtaiskatsaus Palonehkäisyn perinnepäivät Padasjoki 22.5.2012 Jaana Rajakko Jarkko Häyrinen 28.5.2012 Prontokatsaus erheellisistä paloilmoituksista 1.1.-30.4.2012 (14.5.2012 JR) Pronton

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 Tarkastuslautakunta 2009 2012 PÖYTÄKIRJA 3/2012 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 23.3.2012 klo 9.00 11.50 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho

Lisätiedot

Väliraportti. Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio. Harri Setälä Pelastusjohtaja

Väliraportti. Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio. Harri Setälä Pelastusjohtaja Väliraportti Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio Harri Setälä Pelastusjohtaja Tehtäväkentän analysointi ja lähitulevaisuuden haasteet Hallitusohjelman kirjaukset pelastustoimesta:

Lisätiedot

tiivistelmä Rakennusteollisuuden seminaariin Kuopio Paavo Tiitta

tiivistelmä Rakennusteollisuuden seminaariin Kuopio Paavo Tiitta Kumppanuusverkoston rakennemuutos ja kehittäminen lähdeaineisto: Palvelualueiden kokous 19.11.2018 Terhi Virtanen ja turvallisuuspalvelut palvelualueen kehittämistyöryhmä tiivistelmä Rakennusteollisuuden

Lisätiedot

Pelastuslaitosten suorittaman valvonnan kehittämistarpeita. Onnettomuuksien ehkäisyn opintopäivät Vantaa

Pelastuslaitosten suorittaman valvonnan kehittämistarpeita. Onnettomuuksien ehkäisyn opintopäivät Vantaa Pelastuslaitosten suorittaman valvonnan kehittämistarpeita Onnettomuuksien ehkäisyn opintopäivät Vantaa 8.11.2017 Pelastuslain uudistaminen www.intermin.fi Pelastuslakia uudistetaan osissa maakuntauudistus

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistushanke

Pelastustoimen uudistushanke Pelastustoimen uudistushanke - Alueellinen yhteistoiminta pelastustoiminnassa ja poikkeusoloissa -työryhmä - Poikkeusolojen riskianalyysi -alatyöryhmä Pelastustoimen ajankohtaisseminaari 13.10.2016, Jyväskylä

Lisätiedot

Kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluista pontta onnettomuuksien ehkäisyn kehittämiseen

Kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluista pontta onnettomuuksien ehkäisyn kehittämiseen Kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluista pontta onnettomuuksien ehkäisyn kehittämiseen PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi KUMPPANUUSVERKOSTON TOIMINTA Sai alkunsa 2008 Nykyinen

Lisätiedot

Keski-Suomen pelastuslaitos - SPPL / yritysturvallisuus

Keski-Suomen pelastuslaitos - SPPL / yritysturvallisuus Keski-Suomen pelastuslaitos - SPPL / yritysturvallisuus 29.0.205 Simo Tarvainen pelastusjohtaja .Helsinki 2.Länsi-Uusimaa 3.Keski-Uusimaa 4.Itä-Uusimaa 5.Varsinais-Suomi 6.Kanta-Häme 7.Päijät-Häme 8.Kymenlaakso

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - projektisuunnitelma

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - projektisuunnitelma Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - projektisuunnitelma Kuntajohtajafoorum 5.11.2015 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Reformi: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus

Lisätiedot

Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivä pelastustoimen laitteista ERHE-hanke Jussi Rahikainen

Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivä pelastustoimen laitteista ERHE-hanke Jussi Rahikainen Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivä pelastustoimen laitteista 2.9.2009 ERHE-hanke Paloilmoitinhälytykset 2003-08 Pitkän aikavälin tavoite: puolittaa vuoden 2003 lukumäärä 22000 21000 20000 Paloilmoitinhälytysten

Lisätiedot

Pelastustoimen tilinpäätös 2008 ja 2009 -hanke, tilinpäätös- ja kustannusanalyysin tuloksia Jaana Määttälä, KTM, tutkija 28.8.2012

Pelastustoimen tilinpäätös 2008 ja 2009 -hanke, tilinpäätös- ja kustannusanalyysin tuloksia Jaana Määttälä, KTM, tutkija 28.8.2012 Pelastustoimen tilinpäätös 2008 ja 2009 -hanke, tilinpäätös- ja kustannusanalyysin tuloksia Jaana Määttälä, KTM, tutkija 28.8.2012 Pelastustoimen kokonaiskustannusanalyysi vuosilta 2007 2010: pelastuslaitokset,

Lisätiedot

Itsehallintoalueet. EPL seminaari Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus

Itsehallintoalueet. EPL seminaari Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Itsehallintoalueet EPL seminaari 22.2.2016 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Soten vaiheet Kehittämisohjelmat Kansallinen terveyshanke

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vaikuttavaa yhteistyötä

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vaikuttavaa yhteistyötä Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vaikuttavaa yhteistyötä PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi KUMPPANUUSVERKOSTON TOIMINTA Sai alkunsa 2008 Nykyinen toiminta perustuu 16.8.2011

Lisätiedot

ERHEELLISET PALOILMOITUKSET - TILASTOKATSAUS (TILANNE

ERHEELLISET PALOILMOITUKSET - TILASTOKATSAUS (TILANNE ERHEELLISET PALOILMOITUKSET - TILASTOKATSAUS (TILANNE 3.11.2011) ERHE-SEURANTAHANKKEEN OHJEISTUS ERHEELLISTEN PALOILMOITUSTEN MAKSULLISUUDESTA Kati Tillander Kaikkien tehtävien lkm [kpl] KAIKKI TEHTÄVÄT

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen. Hankejohtaja Taito Vainio

Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen. Hankejohtaja Taito Vainio Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen Hankejohtaja Taito Vainio 1 Pelastustoimen kehittämistä ohjaavat linjaukset HALLITUSOHJELMATAVOITTEET 1) Pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. 7 Espoon kaupunginhallituksen esitys valtioneuvostolle pelastustoimen ja ensihoidon järjestämisestä

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. 7 Espoon kaupunginhallituksen esitys valtioneuvostolle pelastustoimen ja ensihoidon järjestämisestä 09.03.2017 Sivu 1 / 1 660/2017 00.01.00.03 7 Espoon kaupunginhallituksen esitys valtioneuvostolle pelastustoimen ja ensihoidon järjestämisestä Valmistelijat / lisätiedot: Katariina Kaukonen, puh. 040 527

Lisätiedot

ESITYS LAPIN PELASTUSLAITOKSEN PELASTUSTOIMINNANJOHTAMISEN KEHITTÄMISESTÄ

ESITYS LAPIN PELASTUSLAITOKSEN PELASTUSTOIMINNANJOHTAMISEN KEHITTÄMISESTÄ ESITYS LAPIN PELASTUSLAITOKSEN PELASTUSTOIMINNANJOHTAMISEN KEHITTÄMISESTÄ Sisällys Johdanto... 3 Yhden päivystävän palomestarin malli... 4 Työryhmän esitys Lapin pelastuslaitoksen johtamisjärjestelmän

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon päivystys maakunnissa Kuntamarkkinat

Ympäristöterveydenhuollon päivystys maakunnissa Kuntamarkkinat Ympäristöterveydenhuollon päivystys maakunnissa Kuntamarkkinat 12.9.2018 Erja-Riitta Tarhanen/ Etelä-Suomen AVI y Kenelle soitan viikonloppuna? Nykytilanne Elintarvikevalvonta Terveydensuojeluvalvonta

Lisätiedot

Sote ja yleislääkärit

Sote ja yleislääkärit Sote ja yleislääkärit Yleislääkäripäivät 26.-27.11.2015 Hilton Kalastajatorppa Helsinki Heikki Pärnänen, Lääkäriliitto Päätoimi'aja Eila Kujansuu Professori Mauno Vanhala Johtava lääkäri Erkki Lehtomäki

Lisätiedot

Suomen kyky vastaanottaa turvapaikanhakijoita Turvallisuus pelastustoimen ja yhteistyön näkökulmasta

Suomen kyky vastaanottaa turvapaikanhakijoita Turvallisuus pelastustoimen ja yhteistyön näkökulmasta Suomen kyky vastaanottaa turvapaikanhakijoita Turvallisuus pelastustoimen ja yhteistyön näkökulmasta Tarja Ojala & Esa Kokki SM:n tutkimushanke Laajamittaisen maahantulon vaikutuksia arvioineen hankkeen

Lisätiedot

HÄLYTYSOSASTON TOIMINTAKERTOMUS

HÄLYTYSOSASTON TOIMINTAKERTOMUS Kuva: Pelastustieto PORIN VAPAAEHTOINEN PALOKUNTA RY HÄLYTYSOSASTON TOIMINTAKERTOMUS 2016 Sivu 1 / 9 Sisällysluettelo TOIMINTAKERTOMUS 1. Tiivistelmä... 3 2. Harjoitukset... 4 3. Kilpailut... 5 4. Operatiivinen

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2016 A. Talous Käyttötalous Pelastuslaitos 1 000 tot. 9/2015 Ta 2016 Tot 9/2016 % ta:sta muutos 15-16 Muutos 15-16 % Ennuste 31.12.2016 Toimintatulot 17 297 24 097 17 497 72,6

Lisätiedot

Hilmo-tietoa tiedontuottajille

Hilmo-tietoa tiedontuottajille Hilmo-tietoa tiedontuottajille Riikka Väyrynen 25.11.2014 1 Esityksen sisältö THL tilastoviranomaisena HILMO-kokonaisuus Tiedonkeruuprosessi Kehitysnäkymiä 25.11.2014 2 1 TIETO-osasto Vastaa Lakisääteisestä

Lisätiedot

33 Pelastuslautakunnan lausunto lakiluonnoksesta pelastustoimen järjestämiseksi

33 Pelastuslautakunnan lausunto lakiluonnoksesta pelastustoimen järjestämiseksi Mikkeli Pöytäkirja 24/2016 1 (8) Aika 03.11.2016, klo 17:00-18:00 Paikka TUMA Sammonkatu 12 Käsitellyt asiat 31 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 32 Pöytäkirjan tarkastus 33 Pelastuslautakunnan

Lisätiedot

Tulipalojen määrä pieneni merkittävästi vuonna 2012

Tulipalojen määrä pieneni merkittävästi vuonna 2012 sivu 1 JULKAISUVAPAA Tulipalojen määrä pieneni merkittävästi vuonna 2012 Pelastuslaitosten tietoon tulleiden tulipalojen kokonaismäärä pieneni edellisistä vuosista merkittävästi. Tulipaloja on ollut yhtä

Lisätiedot

Marja-Vantaa odotuksia ja uusia haasteita

Marja-Vantaa odotuksia ja uusia haasteita Marja-Vantaa odotuksia ja uusia haasteita TURVALLINEN JA EHEÄ SUOMI maakunnista kaupunkeihin ja kyliin 25.1.2012, Lahti Jyrki Landstedt, pelastusjohtaja vs. Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Taustaa Rakentamisen

Lisätiedot

Pelastustoimen ja varautumisen JTS-simulointi

Pelastustoimen ja varautumisen JTS-simulointi Pelastustoimen ja varautumisen JTS-simulointi 1 Tiina Männikkö 2 Sisältö Valtion ja maakuntien neuvottelut Simuloinnin tehtävät mitä asioita SM:n ja maakuntien välisissä neuvotteluissa käydään läpi? maakuntien

Lisätiedot

Rakennuspaloja aiempaa vähemmän, palokuolemia ennätyksellisen vähän vuonna 2013

Rakennuspaloja aiempaa vähemmän, palokuolemia ennätyksellisen vähän vuonna 2013 sivu 1 JULKAISUVAPAA Rakennuspaloja aiempaa vähemmän, palokuolemia ennätyksellisen vähän vuonna 2013 Vuonna 2013 pelastuslaitoksilla oli yhteensä 107 000 pelastus- tai avunantotehtävää, joista kiireellisiksi

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta SISÄLLYSLUETTELO Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta 20.03.201 3 Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2019... 1 - KUPtalousarvio2019alustava...

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VALMIUDEN JA ENSIHOITOPALVELUN KEHITTÄMINEN

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VALMIUDEN JA ENSIHOITOPALVELUN KEHITTÄMINEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VALMIUDEN JA ENSIHOITOPALVELUN KEHITTÄMINEN 12.2.2019 Lasse Ilkka Erityisasiantuntija Hyvinvointi ja palvelut-osasto Valmiusyksikkö SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON VALMIUS JA

Lisätiedot

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI 1.10.2012 Paloriskit, omatoiminen varautuminen ja valvontasuunnitelmat Paavo Tiitta riskienhallintapäällikkö Pohjois-Savon pelastuslaitos paavo.tiitta@kuopio.fi 044

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 4/ (15) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 4/ (15) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 4/2016 1 (15) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 16:00-17:00 Paikka Aluepelastuslautakunnan kokoushuone, Volttikatu 1 A, Kuopio Lisätietoja Saapuvilla olleet

Lisätiedot

Erheellisten paloilmoitusten maksullisuuteen johtavien syiden tarkastaminen. Esittelijä: Pelastusjohtaja Erkki Hokkanen

Erheellisten paloilmoitusten maksullisuuteen johtavien syiden tarkastaminen. Esittelijä: Pelastusjohtaja Erkki Hokkanen Erheellisten paloilmoitusten maksullisuuteen johtavien syiden tarkastaminen Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/2249/02.05.00.00/2018 Esittelijä: puh. Pelastusjohtaja Erkki Hokkanen 040 487 1373 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos -liikelaitoksen seurantaraportti tilanteesta

Espoon kaupunki Pöytäkirja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos -liikelaitoksen seurantaraportti tilanteesta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 28 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos -liikelaitoksen seurantaraportti tilanteesta 31.7.2014 Valmistelijat / lisätiedot: Johanna Elf, puh. 09 816 26874 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois- Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois- Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois- Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä Noljakantie 4 80140 Joensuu Ydintietoja pelastuslaitoksesta Ylimpänä päättävänä elimenä toimii

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 41 Esitys sisäministeriölle pelastustoimen uudistushankeen työryhmiin nimettävistä HEL 2016-006045 T 00 01 06 SMDno-2015-2070 Päätös Rakennus- ja ympäristötointajohtava

Lisätiedot