Turvallinen Suomi -juhlaseminaari Innovaatiot ratkaisuna kuntakentän haasteisiin?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Turvallinen Suomi -juhlaseminaari Innovaatiot ratkaisuna kuntakentän haasteisiin?"

Transkriptio

1 Turvallinen Suomi -juhlaseminaari Innovaatiot ratkaisuna kuntakentän haasteisiin? Katajanokka, Marina Congress Center, Jussi Rahikainen, pelastustoimen kehittämispäällikkö

2 Kuntakentän haasteet Vuonna 2013 Suomessa on yhteensä 320 kuntaa, joista 16 on Ahvenanmaalla. Kunnat vastaavat n. 2/3 osasta julkisista palveluista ja valtio 1/3 osasta. Kunnilla oli viime vuonna 535 lakisääteistä tehtävää; hallituksen tavoitteena on vähentää lakisääteisiä tehtäviä siten, että kuntien menot pienenevät 1 Mrd. Alkuvuoden 2013 aikana lakisääteisiä tehtäviä on tullut jo 30 lisää Jussi Rahikainen pelastustoimen kehittämispäällikkö

3 Hallitusohjelman, kehysriihen ja kehysriihen päätösten vaikutus kunnan peruspalvelujen valtionosuuteen, milj Tehdyt päätökset alentavat valtionosuuksien vuositasoa hallituskaudella (v. 2015) 1,3 mrd. euroa eli 16 % Hallitusohjelma Kehysriihi 3/ Kehysriihi 3/ Vuosille kohdistuneiden id leikkausten johdosta kunnilta jää valtionosuuksia saamatta 6,6 mrd. euroa /sl

4 Valtionvelka Mrd Mrd. % Mrd Mrd. 90 %:a BKT:sta Lähd Valtiokonttori, V lti k tt i vuosien i ennusteet t t VM Lähde: VM /hp 0

5 2,5 Tulo- ja menokehitys epätasapainossa Kuntien ja kuntayhtymien verorahoitus ja toimintamenot, muutos edelliseen vuoteen verrattuna, mrd. euroa 2,5 2,0 2,0 1,5 1,5 1,0 0,5 0,7 1,0 15 1,5 0,6 0,9 1,3 1,4 1,9 0,6 1,3 0,9 0,7 10 1,0 0,8 1,0 0,9 1,1 1,0 0,5 0,0 0,3 0,2-0,2 0,0-0, ,5 Verorahoitus (verotulot + valtionosuudet) Toimintamenot Lähde: Vuodet Tilastokeskus, k vuosien arviot PPO /hp

6 Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta Mrd. % Mrd %:a BKT:sta Lähde: Vuodet Tilastokeskus. s Vuosien painelaskelman arviot Peruspalveluohjelma /hp 2 0

7 Kuntien lainakanta Lähde: Tilastokeskus Koko maa keskimäärin euroa/asukas Velattomia kuntia on 6 kpl (Harjavalta, Juuka, Kauniainen, Kuortane, Luumäki ja Valtimo) Suurimmat lainat asukasta kohti: Kökar /as. ja Hanko /as. Lainakanta, /asukas: Alle 500 /as /as /as. Yli /as. (36 kpl) (110 kpl) (113 kpl) (83 kpl) /hp Kuntarajat: Tilastokeskus.

8 Julkiset kulutusmenot tehtävittäin v mrd. Lähde: Tilastokeskus Kunnat ja kuntayhtymät Sosiaaliturvarahastot Valtio Julkiset kulutusmenot yhteensä 46,2 mrd. siitä: -kunnat ja kuntayhtymät 30,1 mrd. (65,1 %) Yleinen järj. ja turvall. Puolustus Elinkeinoelämän edist. Ympäristön suojelu Asuminen ja yhd.- kunnat Sosiaaliturva Terveydenhuolto Yleinen julkishallinto Vapaaaika, kultt. uskonto Koulutus /J. Turkkila/hp

9 Demografinen huoltosuhde Suhdeluku, joka kertoo kuinka monta ei-työikäistä eli huollettavaa on yhtä työikäistä kohden. Vuonna 2011: 100 työikäistä kohden oli 53 eityöllistä. Vuonna 2020: työikäistä vähemmän lasta enemmän vanhusta enemmän Huoltosuhde 0, Jussi Rahikainen pelastustoimen kehittämispäällikkö

10 Baumolin tauti William J Baumol tutki työn tuottavuutta ja sen kehittymistä Yhdysvalloissa. Hänen havaintonsa oli, että tuottavuus kehittyy toimialoilla eri tavoin. Hänen mukaansa taloudessa on mukana kahdenlaisia toimijoita: aloja, joissa työn tuottavuus kasvaa, kuten tavaratuotanto aloja joissa työn tuottavuuden kasvu on ollut vähäistä tai lähes olematonta, kuten palvelusektori Palvelusektorin palkat seuraavat tavaratuotannon palkkoja palvelusektorin kustannukset kehittyvät nopeammin kuin alan tuottavuus. Palvelusektorilla voidaan kehittää työn tuottavuutta ilman että lopputulos siitä muuttuu työn rationalisointien ja erilaisten innovaatioiden kautta Jussi Rahikainen pelastustoimen kehittämispäällikkö

11 Tuottavuuden kasvu Pelastuslaitoksen kehittymisvaatimus Tuottavuushyöty Johtamisen haaste Yhteiskunnan / Kunnan vaatimustaso Miten osaaminen saadaan y yhteiskunnan käyttöön? Mitä muuta yhteiskunnan tarvitsemaa osaa osaamista laitoksilla on? Pelastuslain vaatimustaso Miten onnettomuus on estettävissä? Miksi onnettomuus tapahtui? Perustaso = Perusammattitaito Onnettomuustilanteen tehokas hoitaminen Markku Haiko lokakuu Jussi Rahikainen pelastustoimen kehittämispäällikkö

12 Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto on 22 pelastuslaitoksen vapaaehtoinen yhteenliittymä, jonka tavoitteena on kehittää pelastuslaitosten toimintaa siten, että tuotetut palvelut kuntalaisille ovat» laadukkaita» tehokkaita» taloudellisia ja» perustuvat yhdenmukaiseen tulkintaan voimassa olevista säädöksistä ja määräyksistä.

13 Kumppanuusverkoston hallinnollinen organisaatio PELASTUSJOHTAJIEN KOKOUS 3-4 krt vuodessa PELASTUSJOHTAJIEN HALLITUS US 10 krt vuodessa PELASTUSTOIMINTA PALVELUT TURVALLISUUS PALVELUT TYÖRYHMÄT TYÖRYHMÄT TUKI PALVELUT TYÖRYHMÄT Palvelualueilla on vakituisesti kutsuttuina jäseninä pelastuslaitosten l t l it t lilisäksi äk i SM:n SM ja j pelastusopiston l t i t edustajat. d t j t ENSIHOITO PALVELUT 3-4 krt vuodessa TYÖRYHMÄT Tarvittaessa

14 Työnjako palvelualueilla Turvallisuuspalvelut Kemikaali -valvonta Varautuminen Turvallisuusviestintä Pelastustoimintapalvelut t i t l l t Palon tutkinta Hätäkeskusyhteistyö Väestönsuojelu Palvelutasopäätös Viesti- Ja tietohallinto Hankinnat Osaamisen kehittäminen Tukipalvelut Tilastointi Tutkimustoiminta, kehittämistyö Työhyvinvonti Ensihoitopalvelut Henkilöstö Turvallisuussuunnittelu Evakuointisuunnittelu Valvontasuunnitelma Palotarkastukset Riski- analyysi Talous Sopimukset YT-viranomaiisten kanssa Vesi- Sukellus, pintapelastus Pelastus- Toiminnan johtaminen Ensivaste SHP yhteistyö Öljyntorjunta Kemikaali- Torjunta & CBRNE Venetoiminta Sopimuspalokunnat Vaste- suunnittelu Kenttäjohtaminen Ensihoito Sosiaalitoimen tehtävät Taktinen Ensihoito (TEMS) VAPEPA ja Muu vapaaehtoistoiminta t i i t Toiminta- Valmiuden ylläpito KV. Toiminta, FRF Siirtokuljetukset

15 Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto EI päätä pelastuslaitosten asioista. Verkostossa etsitään yhteisiä toimintatapoja ja linjauksia yms., joista muodostetaan suositus. Kukin pelastuslaitos voi ottaa ko. asian käyttöön, tai kunnallisen itsehallinnon periaatteiden mukaisesti päätyä toiseen ratkaisuun. Verkoston työryhmissä on käsitelty viime viikolla mm. Pelastuslaitosten johtokeskusten liittymistapaa viranomaisten yhteiseen turvallisuusverkkoon TUVEen Kenttäjohtamisjärjestelmä KEJOn kehittämistä Erheellisten paloilmoitusten maksullisuusprosessia ja maksun suuruutta Salassa pidettävän aineiston käsittelyä Sähköisen arkistoinnin muodostamissuunnitelmaa Ensihoidon yhteisten varustehankintojen valmistelua Pelastustoimen riskianalyysin kehittämistä Kuntien varautumisen tukemista Jussi Rahikainen pelastustoimen kehittämispäällikkö

16 Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston henkilöresursseja Pelastustoimen kehittämispäällikkö: Jussi Rahikainen 1 htv ( ), rahoitus Kuntaliitto 30 % ja pelastuslaitokset 70 % TUVE ja TOTI projektihenkilö: Janne Hartikainen 1 htv vuoden 2014 loppuun saakka, rahoitus PSR 80 % ja pelastuslaitokset 20 % KEJO projektihenkilöt: Ilkka Eskelinen, Teemu Veneskari, Matti Honkanen 2 htv vuonna 2013, rahoitus PSR 80 % ja pelastuslaitokset 20 % SOME-projekti: jkti Janne Leinonen 1 htv 4/2013-4/2014, rahoitus PSR 100 %

17 Innovointia Teknisiä Kuvat: Pelastustieto/Ville Vihinen, Wikipedia, PSR, hs.fi, tekniikka & talous, Mtv3, skysaverusa.com, Jussi Rahikainen pelastustoimen kehittämispäällikkö

18 Innovointia Teknisiä innovaatioita, jotka mahdollistavat optimoinnin ja ratialisoinnin Kuvat: Pelastustieto/Ville Vihinen, Wikipedia, PSR, hs.fi, tekniikka & talous, Mtv3, skysaverusa.com, Jussi Rahikainen pelastustoimen kehittämispäällikkö

19 Optimointi Jussi Rahikainen pelastustoimen kehittämispäällikkö

20 Optimointi, 4 hengen ja 2 hengen paloasemia 1+1 tai 0+2 ja yksi asema Jussi Rahikainen pelastustoimen kehittämispäällikkö

21 Optimointi, 2 hengen paloasemia Jussi Rahikainen pelastustoimen kehittämispäällikkö

22 Pelastustehtävät Osassa pelastustehtäviä nopea savusukellusvalmius (1+3) on kriittinen tekijä. Osassa tehtäviä ensimmäisten pelastajien nopea saapuminen on tärkeämpää Jussi Rahikainen pelastustoimen kehittämispäällikkö

23 Optimointi, 2 hengen paloasemia 11 min 11 min 11 min 11 min 11 min 11 min Jussi Rahikainen pelastustoimen kehittämispäällikkö

24 Optimointi, 2 hengen paloasemia 11 min, 4-6 miestä Jussi Rahikainen pelastustoimen kehittämispäällikkö

25 Pelastuslaitosten kehittäminen Kehityksen - priorisoinnin ja innovoinnin - lähtökohtana tulee olla asiakkaat: Maksaja eli kunta eli kuntalaiset Yhteiskunta, yritykset ja kuntalaiset Kehitetäänkö toimintaa siten, että asiakas saa optimoidut pelastustoimen palvelut mahdollisimman kustannustehokkaasti, vai siten että muut seikat ovat asiakkaan etua tärkeämpi? Jussi Rahikainen pelastustoimen kehittämispäällikkö

26 KIITOKSET TARKKAAVAISUUDESTA! Jussi Rahikainen pelastustoimen kehittämispäällikkö

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Osaamisen foorumina PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON ALKUTAIVAL Pelastuslaitosten valtakunnallinen

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Suomen Kuntaliitto Toinen Linja 14 Kuntatalo PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON ALKUTAIVAL Pelastuslaitosten

Lisätiedot

Kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluista pontta onnettomuuksien ehkäisyn kehittämiseen

Kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluista pontta onnettomuuksien ehkäisyn kehittämiseen Kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluista pontta onnettomuuksien ehkäisyn kehittämiseen PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi KUMPPANUUSVERKOSTON TOIMINTA Sai alkunsa 2008 Nykyinen

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vaikuttavaa yhteistyötä

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vaikuttavaa yhteistyötä Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vaikuttavaa yhteistyötä PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi KUMPPANUUSVERKOSTON TOIMINTA Sai alkunsa 2008 Nykyinen toiminta perustuu 16.8.2011

Lisätiedot

Pelastuslaitosten strateginen pohja

Pelastuslaitosten strateginen pohja Strategia 2020 Pelastuslaitosten strateginen pohja Pelastuslaitoksen kehittymisvaatimus Johtamisen haaste Tuottavuushyöty Yhteiskunnan/ Kunnan tavoitetaso Miten osaaminen saadaan yhteiskunnan käyttöön?

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto 2017

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto 2017 Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto 2017 KUMPPANUUSVERKOSTON TOIMINTA Sai alkunsa 2008 edellisenä vuonna käynnistyneellä yhteistyöhankkeella Kuntaliiton kanssa. Projektipäällikkönä toimi Piia Vähäsalo.

Lisätiedot

Pelastuslaitos 2020 1 26.11.2012

Pelastuslaitos 2020 1 26.11.2012 Pelastuslaitos 2020 1 26.11.2012 Strateginen kenttä Johdon forum Ministeriövalmistelu - läänit Yhteistoiminnallinen valmistelu Pelastusaluevalmistelu (pelastusjohtajien kokous) Palvalutasopäätökset Kuntastrategiat

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2018 Lähde: Peruspalveluohjelma 3.4.2014 sekä Kuntaliiton laskelmat Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 2012-2013 Tilastokeskus, vuosien 2014-2018

Lisätiedot

Sosiaalihuolto muutosten myllerryksessä

Sosiaalihuolto muutosten myllerryksessä Sosiaalihuolto muutosten myllerryksessä Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Perustoimeentulotuen Kela-siirron kick off tilaisuus Kuntatalolla 20.5.2015 2 21.5.2015 Sosiaali- ja terveystoimen

Lisätiedot

PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON KUULUMISIA 2/2013

PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON KUULUMISIA 2/2013 TIEDOTE 1 (6) 2/2013 31.5.2013 PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON KUULUMISIA 2/2013 Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston toinen tiedote Edessäsi on Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston toinen tiedote.

Lisätiedot

Maakuntakierrosten koko maan talousdiat. Syksy 2013

Maakuntakierrosten koko maan talousdiat. Syksy 2013 Maakuntakierrosten koko maan talousdiat Syksy 2013 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2012 tilinpäätökset Lähde: Tilastokeskus Vuosikate: Tietoja kuntien taloudesta vuosilta 2006 2012 Sisältää liikelaitokset.

Lisätiedot

Kuntien talous. Työllisyys ja elinkeino seminaari Savonlinna 11.7.2013. Pääekonomisti Juhani Turkkila Suomen Kuntaliitto

Kuntien talous. Työllisyys ja elinkeino seminaari Savonlinna 11.7.2013. Pääekonomisti Juhani Turkkila Suomen Kuntaliitto Kuntien talous Työllisyys ja elinkeino seminaari Savonlinna 11.7.213 Pääekonomisti Juhani Turkkila Suomen Kuntaliitto Vuosikate: Tietoja kuntien taloudesta vuosilta 26-212 Sisältää liikelaitokset. Lähde:

Lisätiedot

Maakuntakierrosten koko maan talousdiat. Kevät 2013

Maakuntakierrosten koko maan talousdiat. Kevät 2013 Maakuntakierrosten koko maan talousdiat Kevät 2013 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2012 tilinpäätökset Lähde: Tilastokeskus Tietoja kuntien taloudesta vuosilta 2006 2012 Pl. Ahvenanmaa. Sisältää liikelaitokset.

Lisätiedot

LUP toiminnasta 2013

LUP toiminnasta 2013 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Västra Nylands räddningsverk Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen ajankohtaisasioita Länsi-Uudenmaan pelastustoimen alueen nuohoojien opintopäivä 29.11.2012 Fiskars V-P Ihamäki

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistamishanke

Pelastustoimen uudistamishanke STM valmiusseminaari 26.-27.5.2016, Haikon kartano Pelastustoimen uudistamishanke V-P Ihamäki Pelastusjohtaja, pelastusjohtajat pj. (Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos) PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO

Lisätiedot

Pelastuslaitosten ja Kumppanuusverkoston uudet tuulet

Pelastuslaitosten ja Kumppanuusverkoston uudet tuulet Pelastuslaitosten ja Kumppanuusverkoston uudet tuulet Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto toimii pelastuslaitosten valtakunnallisen yhteistyön alustana. Yhteistyöllä kehitetään pelastuslaitosten palveluita

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2013 tilinpäätösarviot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2013 tilinpäätösarviot Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2013 tilinpäätösarviot Tiedotustilaisuus 12.2.2014 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösten keskeisiä eriä vuosilta 2012 ja 2013

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vuotta yhteisten asioiden edistämistä

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vuotta yhteisten asioiden edistämistä Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto 2018 10-vuotta yhteisten asioiden edistämistä Lähtökohtia verkostotoiminnalle Tarve kehittää pelastuslaitosten yhteistyötä vapaaehtoinen kumppanuus Yhteisen kehittämisalustan

Lisätiedot

Pelastustoimen tilinpäätös 2008 ja 2009 -hanke, tilinpäätös- ja kustannusanalyysin tuloksia Jaana Määttälä, KTM, tutkija 28.8.2012

Pelastustoimen tilinpäätös 2008 ja 2009 -hanke, tilinpäätös- ja kustannusanalyysin tuloksia Jaana Määttälä, KTM, tutkija 28.8.2012 Pelastustoimen tilinpäätös 2008 ja 2009 -hanke, tilinpäätös- ja kustannusanalyysin tuloksia Jaana Määttälä, KTM, tutkija 28.8.2012 Pelastustoimen kokonaiskustannusanalyysi vuosilta 2007 2010: pelastuslaitokset,

Lisätiedot

Ajankohtaista kuntataloudesta mitä uutta kehysriihen jälkeen

Ajankohtaista kuntataloudesta mitä uutta kehysriihen jälkeen Ajankohtaista kuntataloudesta mitä uutta kehysriihen jälkeen Olli Savela, kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää Paikallispolitiikan seminaari 6.4.2014 Lahti Isoja kuntatalouteen vaikuttavia päätöksiä Kuntien

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa. Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko?

Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa. Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko? Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko? Kari Sjöholm 26.11.2014 Bruttokansantuote, määrän muutos-% ed. vuodesta Lähde: kansalliset

Lisätiedot

Pelastustoimen kehittäminen. Pelastusylitarkastaja Taito Vainio

Pelastustoimen kehittäminen. Pelastusylitarkastaja Taito Vainio Pelastustoimen kehittäminen Pelastusylitarkastaja Taito Vainio 2.12.2015 2 Hallitusohjelman kirjaukset pelastustoimesta Pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista johtamista, suunnittelua, ohjausta,

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistushanke

Pelastustoimen uudistushanke Pelastustoimen uudistushanke - Alueellinen yhteistoiminta pelastustoiminnassa ja poikkeusoloissa -työryhmä - Poikkeusolojen riskianalyysi -alatyöryhmä Pelastustoimen ajankohtaisseminaari 13.10.2016, Jyväskylä

Lisätiedot

Pelastuslaitokset osana muuttuvaa yhteiskuntaa

Pelastuslaitokset osana muuttuvaa yhteiskuntaa Pelastuslaitokset osana muuttuvaa yhteiskuntaa V-P Ihamäki Pelastusjohtaja, Pelastusjohtajien pj. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos www.lup.fi Pelastuslaitokset osana muuttuvaa yhteiskuntaa 22 pelastuslaitosta

Lisätiedot

Kunnat ja alueet. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI

Kunnat ja alueet. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI Kunnat ja alueet Konsultit 2HPO 1 Väkiluvun muutos kunnittain 1980-2010 Lähde: Tilastokeskus, väestörakenne 2 Väestön muutos kunnittain Lähde: Kuntaliitto ja Tilastokeskus 3 Väkiluvun muutos kunnittain

Lisätiedot

Toimeentulo työstä ja eläkkeestä hyvä keksintö, mutta miten se toimii?

Toimeentulo työstä ja eläkkeestä hyvä keksintö, mutta miten se toimii? Toimeentulo työstä ja eläkkeestä hyvä keksintö, mutta miten se toimii? Telan seminaari Kommenttipuheenvuoro Minna Punakallio Suomen Kuntaliitto 23.1.2015 2.6.2014/hp Mikä merkitys eläkkeillä ja eläkeläisillä

Lisätiedot

Palvelujen järjestämisen kustannukset Rikosseuraamusasiakkaat yhteiskunnassa 18.10.2012 Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Suomen

Palvelujen järjestämisen kustannukset Rikosseuraamusasiakkaat yhteiskunnassa 18.10.2012 Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Suomen Palvelujen järjestämisen kustannukset Rikosseuraamusasiakkaat yhteiskunnassa 18.10.2012 Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Suomen Kuntaliitto Julkiset kulutusmenot tehtävittäin v. 2010

Lisätiedot

Pelastustoimen mittarit

Pelastustoimen mittarit Pelastustoimen mittarit Tarve yhtenäinen väline toimintojen ja palvelujen seuranta ja arviointi johtaminen toiminnan kehittäminen vaikutukset asiakkaisiin pelastuslaitosten toimintaan ja johtamiseen koulutukseen

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016. Taloussuunnitelma 2016-2018. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos

TALOUSARVIO 2016. Taloussuunnitelma 2016-2018. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos TALOUSARVIO 2016 Taloussuunnitelma 2016-2018 www.pkpelastuslaitos.fi Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos etunimi.sukunimi@pkpelastuslaitos.fi Noljakantie

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen. Hankejohtaja Taito Vainio

Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen. Hankejohtaja Taito Vainio Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen Hankejohtaja Taito Vainio 1 Pelastustoimen kehittämistä ohjaavat linjaukset HALLITUSOHJELMATAVOITTEET 1) Pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista

Lisätiedot

Suomen Kuntaliiton maakuntatilaisuus Keski-Pohjanmaalla 17.9.2014 Kuntatalouden näkymät

Suomen Kuntaliiton maakuntatilaisuus Keski-Pohjanmaalla 17.9.2014 Kuntatalouden näkymät Suomen Kuntaliiton maakuntatilaisuus Keski-Pohjanmaalla 17.9.2014 Kuntatalouden näkymät Ilari Soosalu, Johtaja, kuntatalous Sisältö Vuoden 2013 tilinpäätös Hallituksen talousarvioehdotus/ PPB 2015, RaPo:n

Lisätiedot

Maakuntien puheenjohtajien ja maakuntajohtajien yhteiskokous 11.4.2012 Kehysratkaisu ja kunnat. Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja

Maakuntien puheenjohtajien ja maakuntajohtajien yhteiskokous 11.4.2012 Kehysratkaisu ja kunnat. Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Maakuntien puheenjohtajien ja maakuntajohtajien yhteiskokous 11.4.2012 Kehysratkaisu ja kunnat Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Hallituksen sopeutustoimet 22.3.2012 Veronkorotuksia toteutetaan 1,5

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarviokehys. Kaupunginhallitus 3.6.2013

Vuoden 2014 talousarviokehys. Kaupunginhallitus 3.6.2013 Vuoden 2014 talousarviokehys Kaupunginhallitus 3.6.2013 Yleinen talouskehitys ja Valtiontalouden kehys 2014 2017 Yleinen taloudellinen tilanne Muuttuja (%-muutos) Tuotanto (määrä) Palkkasumma Ansiotaso

Lisätiedot

KUNTIEN VARAUTUMISSEMINAARI - peruspalveluiden jatkuvuuden hallinta, yhteistoiminta ja hyvät käytännöt 19-20.3.2013

KUNTIEN VARAUTUMISSEMINAARI - peruspalveluiden jatkuvuuden hallinta, yhteistoiminta ja hyvät käytännöt 19-20.3.2013 KUNTIEN VARAUTUMISSEMINAARI - peruspalveluiden jatkuvuuden hallinta, yhteistoiminta ja hyvät käytännöt 19-20.3.2013 Kuntaliitto ja paikallinen yhteistoiminta varautumisessa Hotelli Vantaa Jussi Rahikainen

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston työjärjestys (Versio )

Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston työjärjestys (Versio ) TYÖJÄRJESTYS 1 (5) Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston työjärjestys (Versio ) 1. Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston ylintä päätösvaltaa käyttää pelastusjohtajien

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta sekä rahavarat 1991-2014, mrd. (käyvin hinnoin)

Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta sekä rahavarat 1991-2014, mrd. (käyvin hinnoin) Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta sekä rahavarat 1991-214, mrd. (käyvin hinnoin) 18 18 16 14 12 Lainakanta Rahavarat 16 14 12 1 1 8 8 6 6 4 4 2 2 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12

Lisätiedot

tiivistelmä Rakennusteollisuuden seminaariin Kuopio Paavo Tiitta

tiivistelmä Rakennusteollisuuden seminaariin Kuopio Paavo Tiitta Kumppanuusverkoston rakennemuutos ja kehittäminen lähdeaineisto: Palvelualueiden kokous 19.11.2018 Terhi Virtanen ja turvallisuuspalvelut palvelualueen kehittämistyöryhmä tiivistelmä Rakennusteollisuuden

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Tiedotustilaisuus 11.2.2015 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma 8,0 Kuntasektorin

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus. Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen

Pelastustoimen uudistus. Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen Pelastustoimen uudistus Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen Pelastustoimen uudistaminen Pelastustoimen uudistaminen tehdään, jotta edelleen tiukkenevassa taloudellisessa tilanteessa asiakkaan turvallisuustaso

Lisätiedot

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa?

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Tarja Myllärinen Johtaja Kuntaliitto Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.2014 Lahti Mitä tavoitellaan Sote-uudistuksen tarkoitus 1)

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus. Hankejohtaja Taito Vainio

Pelastustoimen uudistus. Hankejohtaja Taito Vainio Pelastustoimen uudistus Hankejohtaja Taito Vainio SOTE- ja aluehallintouudistus 26.5.2016 2 Maakuntauudistuksen työryhmät 1. Maakuntahallinnon tehtäväsiirrot -valmisteluryhmä (Jäsen Mika Kättö) 2. Maakuntahallinnon

Lisätiedot

PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN

PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN 19.12. 2016 1 Teemaryhmän työsuunnitelma valmis Nykytilan kuvaus ja tilannekatsaus pelastuslaitoksen toiminnoista valmis Teema- ja sen alatyöryhmien esille nostamia asioita:

Lisätiedot

Pelastustoimi. Maakunnan pelastusliikelaitos fuusion esiselvitys. Maakuntahallitus Olavi Liljemark

Pelastustoimi. Maakunnan pelastusliikelaitos fuusion esiselvitys. Maakuntahallitus Olavi Liljemark Pelastustoimi Maakunnan pelastusliikelaitos fuusion esiselvitys Maakuntahallitus 20.8.2018 Olavi Liljemark Osana maakuntauudistusta Uudenmaan maakuntaan perustetaan maakunnan turvallisuustoimialasta ja

Lisätiedot

Hallituksen vuoden 2014 budjettiriihen tulemat ja rakenneohjelma

Hallituksen vuoden 2014 budjettiriihen tulemat ja rakenneohjelma Hallituksen vuoden 2014 budjettiriihen tulemat ja rakenneohjelma Kuntamarkkinat 11.-12.9.2013 klo 9.00-9.15 Reijo Vuorento Apulaisjohtaja, kuntatalous Valtion- ja kuntien neuvottelujärjestelmä - vuosisuunnitelma

Lisätiedot

MIHIN MENET HYVINVOINTIVALTIO? Kommenttipuheenvuoro/Hyvinvoinnin tulevaisuus-seminaari 27.11.2014 Sibeliustalo Päivi Rahkonen, Hollolan kunnanjohtaja

MIHIN MENET HYVINVOINTIVALTIO? Kommenttipuheenvuoro/Hyvinvoinnin tulevaisuus-seminaari 27.11.2014 Sibeliustalo Päivi Rahkonen, Hollolan kunnanjohtaja MIHIN MENET HYVINVOINTIVALTIO? Kommenttipuheenvuoro/Hyvinvoinnin tulevaisuus-seminaari 27.11.2014 Sibeliustalo Päivi Rahkonen, Hollolan kunnanjohtaja JULKISEN TALOUDEN KRIISIYTYMISEN YLEISET SYYT William

Lisätiedot

Potilasdirektiivi tulee Kuntien piikki auki? Tarja Myllärinen Suomen Kuntaliitto Johtaja, sosiaali ja terveys Johtaja Symposium, Ruka

Potilasdirektiivi tulee Kuntien piikki auki? Tarja Myllärinen Suomen Kuntaliitto Johtaja, sosiaali ja terveys Johtaja Symposium, Ruka Potilasdirektiivi tulee Kuntien piikki auki? Tarja Myllärinen Suomen Kuntaliitto Johtaja, sosiaali ja terveys 13.4. 2013 Johtaja Symposium, Ruka Kuntien piikki ei ole auki! Hallitusohjelman, kehysriihien

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: Kuntatalousohjelma 15.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kokonaistaloudelliset ennusteet

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät?

Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät? Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät? Kari Sjöholm 10.9 2014 -200-400 -600-800 -1000-1200 -1400-1600 Hallitusohjelman sekä vuosien 2012-2014 kehysriihien

Lisätiedot

Pelastuslain onnettomuuksien ennaltaehkäisyn uudistukset pelastuslaitoksen kannalta

Pelastuslain onnettomuuksien ennaltaehkäisyn uudistukset pelastuslaitoksen kannalta Pelastusalan neuvottelupäivät SN27 9. 11.12.2009, Silja Serenade Pelastuslain onnettomuuksien ennaltaehkäisyn uudistukset pelastuslaitoksen kannalta Pelastusjohtaja Veli-Pekka Ihamäki Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos

Lisätiedot

Maakunta- ja pelastustoimen uudistus - alueiden näkökulmat

Maakunta- ja pelastustoimen uudistus - alueiden näkökulmat Maakunta- ja pelastustoimen uudistus - alueiden näkökulmat MITEN NYKYTILAAN ON SAAVUTTU? 2 19.10.2017 Pelastustoimen aluejaon uudistaminen 2014 Pelastustoimen aluejako uudistetaan vähentämällä alueiden

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien toimintamenojen kasvuprosentit

Kuntien ja kuntayhtymien toimintamenojen kasvuprosentit % 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0-1 -2 8,6 Kuntien ja kuntayhtymien toimintamenojen kasvuprosentit 1991-2022 -0,5 5,6 2,9 2,8 5,2 7,2 5,1 5,2 5,2-3 -4-4,4-5,1-5 -6 1) 2) 2) 3) 4) 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00 01

Lisätiedot

Hallituksen budjettiesitys ja kunnat. Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Turku 22.9.2013

Hallituksen budjettiesitys ja kunnat. Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Turku 22.9.2013 Hallituksen budjettiesitys ja kunnat Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Turku 22.9.2013 1 0-200 -400 Hallitusohjelman, kehysriihen 22.3.2012 ja kehysriihen 21.3.2013 päätösten vaikutus kunnan

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois- Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois- Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois- Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä Noljakantie 4 80140 Joensuu Ydintietoja pelastuslaitoksesta Ylimpänä päättävänä elimenä toimii

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta sekä rahavarat 1991-2014, mrd. (käyvin hinnoin)

Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta sekä rahavarat 1991-2014, mrd. (käyvin hinnoin) Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta sekä rahavarat 1991-214, mrd. (käyvin hinnoin) 18 18 16 14 12 Lainakanta Rahavarat 16 14 12 1 1 8 8 6 6 4 4 2 2 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu 18.11.2014

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu 18.11.2014 Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Kuntaliiton tiedustelu % 20,5 Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti sekä tuloveroprosenttia nostaneet kunnat 1985-2015 Kuntien lkm 20,0 181 180 19,5 156 160 19,0 18,5

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa -hanke

Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa kunnissa -hanke Tehoa kuntien hyvinvointi- ja turvallisuusyhteistyöhön Turvallisuussuunnittelun ohjaus- ja seurantaryhmä 14.12.2012 Marko Palmgren Projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto

Lisätiedot

Väliraportti. Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio. Harri Setälä Pelastusjohtaja

Väliraportti. Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio. Harri Setälä Pelastusjohtaja Väliraportti Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio Harri Setälä Pelastusjohtaja Tehtäväkentän analysointi ja lähitulevaisuuden haasteet Hallitusohjelman kirjaukset pelastustoimesta:

Lisätiedot

Lisää vaikuttavuutta yhteisillä ydinviesteillä

Lisää vaikuttavuutta yhteisillä ydinviesteillä Lisää vaikuttavuutta yhteisillä ydinviesteillä Verkostomaista tekemistä pian 10 vuotta Sai alkunsa 2008 edellisenä vuonna käynnistyneellä yhteistyöhankkeella Kuntaliiton kanssa. Projektipäällikkönä toimi

Lisätiedot

Kuntatalouden näkymät. Kokkola / Keski-Pohjanmaan maakuntatilaisuus 25.4.2012 Sanna Lehtonen, kehittämispäällikkö

Kuntatalouden näkymät. Kokkola / Keski-Pohjanmaan maakuntatilaisuus 25.4.2012 Sanna Lehtonen, kehittämispäällikkö Kuntatalouden näkymät Kokkola / Keski-Pohjanmaan maakuntatilaisuus 25.4.212 Sanna Lehtonen, kehittämispäällikkö Tietoja kuntien taloudesta vuosilta 25 211 Pl. Ahvenanmaa. Sisältää liikelaitokset. Lähde:

Lisätiedot

Kuntien talous ja sote-uudistus. Olli Savela, kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää 28.9.2014 Helsinki

Kuntien talous ja sote-uudistus. Olli Savela, kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää 28.9.2014 Helsinki Kuntien talous ja sote-uudistus Olli Savela, kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää 28.9.2014 Helsinki 1 Sote-alueiden rahoitus Kunnat rahoittavat sote-alueiden toiminnan painotetun asukasluvun perusteella, painotekijöinä

Lisätiedot

Kuntatalous tänään. Valtuustoseminaari Rovaniemen kaupunki 24.3.2014. Kuntatalousyksikkö, johtaja Ilari Soosalu Suomen Kuntaliitto 24.3.

Kuntatalous tänään. Valtuustoseminaari Rovaniemen kaupunki 24.3.2014. Kuntatalousyksikkö, johtaja Ilari Soosalu Suomen Kuntaliitto 24.3. Kuntatalous tänään Valtuustoseminaari Rovaniemen kaupunki 24.3.2014 Kuntatalousyksikkö, johtaja Ilari Soosalu Suomen Kuntaliitto 24.3.2014 IS Sisältö Vuoden 2013 verotiedot ja taustatekijöitä Vuoden 2013

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2014 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu

Kuntien vuoden 2014 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu Kuntien vuoden 2014 veroprosentit Kuntaliiton tiedustelu % 20,5 Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti sekä tuloveroprosenttia nostaneet kunnat 1985-2014 Kuntien lkm 20,0 181 180 19,5 156 160 19,0 18,5

Lisätiedot

JOHTAMINEN CBRNE- TILANTEISSA

JOHTAMINEN CBRNE- TILANTEISSA JOHTAMINEN CBRNE- TILANTEISSA PELASTUSTOIMEN JOHTAMINEN CBRNE- TILANTEISSA chemical (kemiallinen), b iological (biologinen), radiological (säteily), nuclear (ydin) j a explosives( räjähteet) MIKKELI 10.9.2013

Lisätiedot

Pääekonomisti vinkkaa. Vinkki 2: Kuntatalouden ennuste

Pääekonomisti vinkkaa. Vinkki 2: Kuntatalouden ennuste Pääekonomisti vinkkaa Vinkki 2: Kuntatalouden ennuste Kuntatalousohjelma julkaistiin 4.4.2019 Kuntatalousohjelma https://vm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/kuntatalousohjelma-vuosille-2020-2023-julkaistu

Lisätiedot

PELASTUSLAITOSTEN ICT NYKYTILANNE JA TULEVAISUUDEN TAVOITTEITA

PELASTUSLAITOSTEN ICT NYKYTILANNE JA TULEVAISUUDEN TAVOITTEITA PELASTUSLAITOSTEN ICT NYKYTILANNE JA TULEVAISUUDEN TAVOITTEITA 23.2.2016 Pelastuslaitosten tietoverkkoprojekti II Pelastuspäällikkö Jukka Kangasvieri PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 ENSIHOITOPALVELUT TULOSALUE www.pkpelastuslaitos.fi Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos etunimi.sukunimi@pkpelastuslaitos.fi

Lisätiedot

Kuntajohtajapäivät Espoo

Kuntajohtajapäivät Espoo Kuntajohtajapäivät 22-23.8 Espoo Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto 1 Mistä oikein on kysymys: Miten johtaa kuntaa entistä monimutkaisemmassa toimintaympäristössä? Kuntatalous

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: VM 5.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kuntien ja kuntayhtymien bruttomenot, mrd. 2014 2015*

Lisätiedot

Kuntatalous ja kuntajohtaminen 2015

Kuntatalous ja kuntajohtaminen 2015 Kuntatalous ja kuntajohtaminen 2015 Kuntatalous ja johtaminen murroksessa aluetilaisuus 14.1.2015 Kaupunginjohtaja Aleksi Randell Vuosien 2012-2017 leikkaukset kuntien peruspalvelujen* valtionosuuteen,

Lisätiedot

Suomen vaihtoehdot. Talousfoorumi Kuntamarkkinoilla 12.9.2012 Raimo Sailas

Suomen vaihtoehdot. Talousfoorumi Kuntamarkkinoilla 12.9.2012 Raimo Sailas Suomen vaihtoehdot Talousfoorumi Kuntamarkkinoilla 12.9.2012 Raimo Sailas Talouskasvu vaisua Euroalue USA Kiina Japani Brasilia 6 BKT:n neljännesvuosimuutos, % 4 2 0-2 -4-6 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien talous v. 2013

Kuntien ja kuntayhtymien talous v. 2013 Kuntatalous mitä luottamushenkilön on hyvä tietää? Jan Björkwall Pietarsaari, 25.3.2013 Kuntien ja kuntayhtymien talous v. 2013 Palkat 37 % Sos.vak.maksut ja eläkkeet 11 % Sosiaali- ja terveystoimi 52

Lisätiedot

Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 2013

Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 2013 Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 213 1,7 % Toimintakulut 38,3 mrd. : Palkat ja palkkiot 16,39 mrd. 3,6 %,7 % 1,6 %,2 %,3 % 3,8 % Henkilösivukulut 4,96 mrd. Palvelujen ostot 9,78 mrd. Materiaalin

Lisätiedot

Pohjanmaan pelastuslaitos tänään Österbottens räddningsverk i dag. Pelastusjohtaja Räddningsdirektör Tero Mäki

Pohjanmaan pelastuslaitos tänään Österbottens räddningsverk i dag. Pelastusjohtaja Räddningsdirektör Tero Mäki Pohjanmaan pelastuslaitos tänään Österbottens räddningsverk i dag Pelastusjohtaja Räddningsdirektör Tero Mäki Pelastuslaitokset (kunnat) Hätäkeskukset (Valtio) Valtion hallinnoimia Hätäkeskusalueita

Lisätiedot

Kuntatalouden haasteet ja sivistystoimi

Kuntatalouden haasteet ja sivistystoimi Kuntatalouden haasteet ja sivistystoimi Valkoinen sali 15.11.2011 Matti Väisänen OKM / Hallinto- ja budjettiyksikkö Hallitusohjelma: Hallitus rakentaa kehyspäätöksensä siten, että hallitusohjelmaan kirjatut

Lisätiedot

Kymenlaakson kuntapäivä. Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja 28.3.2014

Kymenlaakson kuntapäivä. Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja 28.3.2014 Kymenlaakson kuntapäivä Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja 28.3.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudet linjaukset Perusterveydenhuollon ja sosiaali-palvelujen järjestäminen 2013 Kunnat yhteensä,

Lisätiedot

Uudet kunnat. Henna Virkkunen Hallinto- ja kuntaministeri 2.10.2013

Uudet kunnat. Henna Virkkunen Hallinto- ja kuntaministeri 2.10.2013 Uudet kunnat Henna Virkkunen Hallinto- ja kuntaministeri Kunnilla keskeinen rooli julkisen talouden rakennemuutoksessa Kuntien tehtäviä tai niiden perusteella säädettyjä velvoitteita arvioidaan vuosina

Lisätiedot

Julkisen talouden suunnitelma vuosille Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta

Julkisen talouden suunnitelma vuosille Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2018 2021 Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 12.5.2017 Taloudellinen katsaus, kevät 2017 28.04.2017 Keskeiset taloutta kuvaavat indikaattorit 2015 2016 2017 2018 2019

Lisätiedot

Veroprosentin korottamispaine porin selvityksestä, Eurajoella ei vahvan taseen takia korottamispainetta:

Veroprosentin korottamispaine porin selvityksestä, Eurajoella ei vahvan taseen takia korottamispainetta: Veroprosentin korottamispaine porin selvityksestä, Eurajoella ei vahvan taseen takia korottamispainetta: Kuntakohtainen paine veroprosentin korottamiseksi 2012 2017e 2021e 2025e Harjavalta 23,6 23,4 25,0

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma 19.9.2017 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen vuonna 2020

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Jokilaaksojen pelastuslaitos 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jarmo Haapanen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Onko tulipalo erilainen Turussa kuin Tampereella? Miten varmistetaan palvelujen ja tarkastustoiminnan yhdenmukaisuus?

Onko tulipalo erilainen Turussa kuin Tampereella? Miten varmistetaan palvelujen ja tarkastustoiminnan yhdenmukaisuus? Onko tulipalo erilainen Turussa kuin Tampereella? Miten varmistetaan palvelujen ja tarkastustoiminnan yhdenmukaisuus? Paloturvallisuuspäivät 2017 Mika Viljanen 13.12.2017 Pelastustoimen uudistus 1. Pelastuslain

Lisätiedot

Taantuva talous pakottaa valintoihin Arvot ohjaavat valintoja

Taantuva talous pakottaa valintoihin Arvot ohjaavat valintoja Taantuva talous pakottaa valintoihin Arvot ohjaavat valintoja Paavo Okko Kaarinan kaupungin strategiaseminaari II 20.4.2009 Miksi viaton Suomi kärsii näin pahasti muun maailman finanssikriisistä? Finanssikriisimaiden

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien talous, mrd. (painelaskelman mukaan)

Kuntien ja kuntayhtymien talous, mrd. (painelaskelman mukaan) Kuntien ja kuntayhtymien talous, mrd. (painelaskelman mukaan) 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022 1) Toimintakate -27,78-27,51-28,05-29,03-11,77-12,06-12,39 Verotulot 22,10 22,54 23,17 24,22 13,65 13,27

Lisätiedot

OULU-KOILLISMAAN PELASTUSLAITOS Alue

OULU-KOILLISMAAN PELASTUSLAITOS Alue Dia 1 Alue 12 kuntaa (1.1.2004 18 kuntaa) Noin 280 000 asukasta (vrk 12/2013) Noin 23 160 km 2 260 km Dia 2 Alue Noin 250 000 asukasta (50 km säteellä Oulusta) Dia 3 Yhteistyö arjen turvallisuuden parantamisessa

Lisätiedot

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014 Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014 Talous- ja veroennustepäivät 25.4.-26.4.2013 Sokos Hotel Presidentti, Helsinki Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö Kuntien valtionavut 2014:

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA TOIMINTAKULUJEN (60,0 milj. euroa) JAKAUTUMINEN Muut: (16 %) SOTE: (56 %) Henkilöstömenot: (28 %)

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA TOIMINTAKULUJEN (60,0 milj. euroa) JAKAUTUMINEN Muut: (16 %) SOTE: (56 %) Henkilöstömenot: (28 %) KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2014 Käyttötalous: TOIMINTAKULUJEN (60,0 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2014 Muut (16 %) SOTE (56 %) Henkilöstömenot (28 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen. Uusi sairaala -hanke ; Helsinki, Kuntatalo Jussi Merikallio johtaja, sosiaali- ja terveysasiat

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen. Uusi sairaala -hanke ; Helsinki, Kuntatalo Jussi Merikallio johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Uusi sairaala -hanke 1.4.2011; Helsinki, Kuntatalo Jussi Merikallio johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Sosiaali- ja terveyspalvelujen haasteet ja keskeiset lähivuosien

Lisätiedot

Toimitusjohtaja

Toimitusjohtaja Kymenlaakson kuntapäivä Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma hl Toimitusjohtaja 28.3.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudet linjaukset Perusterveydenhuollon ja sosiaali- palvelujen järjestäminen 2013 Kunnat yhteensä,

Lisätiedot

Kuntatalouden tila ja haasteet mm. sisäilmaongelmat ja niiden hallinta. 03.05.2016 Reijo Vuorento Apulaisjohtaja Suomen Kuntaliitto

Kuntatalouden tila ja haasteet mm. sisäilmaongelmat ja niiden hallinta. 03.05.2016 Reijo Vuorento Apulaisjohtaja Suomen Kuntaliitto Kuntatalouden tila ja haasteet mm. sisäilmaongelmat ja niiden hallinta 03.05.2016 Reijo Vuorento Apulaisjohtaja Suomen Kuntaliitto 16 12 8 4 0-4 -8-12 -16-20 -24 Maailmankauppa määrän muutos, % 01 02 03

Lisätiedot

Väkivalta / uhkatilanne

Väkivalta / uhkatilanne Pelastusalan uhkatilannekoulutus - kehittämistarpeet Juha Höök Paloesimies, Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos SPPL työturvallisuusseminaari 15.4.2015, Espoo Väkivalta / uhkatilanne Väkivalta on helppo tunnistaa,

Lisätiedot

Kuntien tilinpäätöstiedot 2018

Kuntien tilinpäätöstiedot 2018 Kuntien tilinpäätöstiedot 2018 Talous- ja rahoitusfoorumi Minna Punakallio @MinnaPunakallio 13.2.2019 1 Mitä syksyn kuntatalousohjelma odotti? 2017 2018 Muutos-% Tuloksen muodostuminen 1. Toimintakate

Lisätiedot

Mistä löytyy Suomen kuntien tie?

Mistä löytyy Suomen kuntien tie? Mistä löytyy Suomen kuntien tie? Kuntajohtajapäivät, Seinäjoki Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja Uhkaava talouskriisi tuo lisähaasteita entisetkin isoja Uhkaava talouskriisi tuo vain lisähaasteita,

Lisätiedot

Kuntatalouden tila. Hailitusohjelmaneuvottelut kevät Minna s

Kuntatalouden tila. Hailitusohjelmaneuvottelut kevät Minna s Kuntatalouden tila Hailitusohjelmaneuvottelut kevät 2019 Minna Karhunen @MinnaKarhunen 14.5.2019s Kuntatalousohjelman nostot keväällä 2019 Kuntatalous heikkeni selvästi vuonna 2018 Viime vuosina veroprosenttien

Lisätiedot

Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja

Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Budjettiriihi ja kunnat -taustatapaaminen 20.8.2014 Kunnat muutoksessa tilannekatsaus ajankohtaisiin kunta-asioihin Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Bruttokansantuote, määrän muutos-% ed. vuodesta

Lisätiedot

Julkisen talouden suunnitelma vuosille Budjettineuvos Petri Syrjänen / budjettiosasto Puolustusvaliokunnan kuuleminen 17.5.

Julkisen talouden suunnitelma vuosille Budjettineuvos Petri Syrjänen / budjettiosasto Puolustusvaliokunnan kuuleminen 17.5. Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2018 2021 Budjettineuvos Petri Syrjänen / budjettiosasto Puolustusvaliokunnan kuuleminen 17.5.2017 Keskeiset taloutta kuvaavat indikaattorit 2015 2016 2017 2018 2019

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitysnäkymät kuntatalousohjelmassa Hannele Savioja

Kuntatalouden kehitysnäkymät kuntatalousohjelmassa Hannele Savioja Kuntatalouden kehitysnäkymät kuntatalousohjelmassa 16.10.2015 Hannele Savioja Rahoitusasematavoitteet Hallitus on päättänyt seuraavista sitovista vaalikauden nimellisistä rahoitusasematavoitteistaan: valtiontalouden

Lisätiedot

TILANNEKESKUS OSANA PELASTUSTOIMINNAN JOHTAMISJÄRJESTELMÄÄ

TILANNEKESKUS OSANA PELASTUSTOIMINNAN JOHTAMISJÄRJESTELMÄÄ TILANNEKESKUS OSANA PELASTUSTOIMINNAN JOHTAMISJÄRJESTELMÄÄ Helsingin kaupungin pelastuslaitos Ville Mensala esikuntapäällikkö Sisältö Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen johtamisjärjestelmä. Pelastustoiminnan

Lisätiedot

Julkisen talouden suunnitelma ja kuntatalous

Julkisen talouden suunnitelma ja kuntatalous Liite 1 Hallintovaliokunta 19.5.2017 Julkisen talouden suunnitelma 2018-2021 ja kuntatalous Apulaisjohtaja Reijo Vuorento Suomen Kuntaliitto Kuntien ja kuntayhtymien talous nyt ja tulevaisuudessa Tulos-

Lisätiedot

Kuntaliitto ammatillisen koulutuksen edistäjänä. Suomen Kuntaliitto, varatoimitusjohtaja Kari- Pekka Mäki-Lohiluoma Kajaani 25.11.

Kuntaliitto ammatillisen koulutuksen edistäjänä. Suomen Kuntaliitto, varatoimitusjohtaja Kari- Pekka Mäki-Lohiluoma Kajaani 25.11. Kuntaliitto ammatillisen koulutuksen edistäjänä Suomen Kuntaliitto, varatoimitusjohtaja Kari- Pekka Mäki-Lohiluoma Kajaani 25.11.2009 Väestöllinen huoltosuhde 1865-2026 Lähde: tilastokeskus 30.11.2009

Lisätiedot

RAHOITUSRISKIEN HALLINNAN KOULUTUSPÄIVÄ 7.5.2014 Kuntatalo. Kunnan talouslukujen mahdollisuudet ja haasteet erityisesti velanhoidon kannalta

RAHOITUSRISKIEN HALLINNAN KOULUTUSPÄIVÄ 7.5.2014 Kuntatalo. Kunnan talouslukujen mahdollisuudet ja haasteet erityisesti velanhoidon kannalta RAHOITUSRISKIEN HALLINNAN KOULUTUSPÄIVÄ 7.5.214 Kuntatalo Kunnan talouslukujen mahdollisuudet ja haasteet erityisesti velanhoidon kannalta Ilari Soosalu Johtaja, Kuntatalousyksikkö Sisältö Talouden ohjaus

Lisätiedot