Keski-Suomen pelastuslaitoksen pelastustoiminnan ja ensihoidon hälytysmäärät vuodelta 2016

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keski-Suomen pelastuslaitoksen pelastustoiminnan ja ensihoidon hälytysmäärät vuodelta 2016"

Transkriptio

1 Keski-Suomen pelastuslaitoksen pelastustoiminnan ja ensihoidon hälytysmäärät vuodelta 2016 Keski-Suomen pelastuslaitoksen pelastustoiminnan ja ensihoidon tehtävät lisääntyivät hieman edellisvuodesta. Keski-Suomen pelastuslaitos hälytettiin vuoden 2016 aikana 5404 kertaa sammutus-, pelastus-, vahingontorjunta- ja tarkastustehtäviin. Ensihoitotehtäviä oli vuoden aikana kpl. Kertomusvuonna tapahtui normaalivuotta enemmän isoja vahinkoja aiheuttaneita rakennuspaloja. Jyväskylässä Mustankorkean kompostointilaitoksella, Uuraisilla huoltamolla ja mm. Kivijärven karkkitehtaalla tapahtuneet tulipalot aiheuttivat suuria vahinkoja. Rakennuspalojen määrä kasvoi edellisvuodesta (+24). Tulipaloissa menehtyi neljä ja loukkaantui vakavasti kolme henkilöä. Rakennuksissa olleita tulipalojen läheltä piti tilanteita, eli rakennuspalovaaroja kirjattiin 191 kpl, joka on edellisten vuosien keskiarvomäärä. Alkuvuoden pakkasjakso teki tammikuusta vuoden vilkkaimman kuukauden 556 tehtävällä ja vuoden 2016 kesästä kertoo oleellisen se, että maastopaloja oli heinä-elokuussa yhteensä vain 5 kpl, joka lienee jonkin sortin ennätys sekin. Hälytysmäärä nousi etenkin automaattisten paloilmoittimien tarkastustehtävissä (+78), palovaroittimien tarkastustehtävissä (+100) ja muissa tarkastustehtävissä (+113). Näidenkin lukujen nousuun on äkillisillä sään vaihteluilla osuutensa. Suurin yksittäinen tehtävämäärän lasku (- 116) tapahtui ensivastetehtävissä, joita oli kpl. Ensivasteella tarkoitetaan hätätilapotilaan luokse lähetettävää lähintä mahdollista pelastustoimen yksikköä, joka kykenee aloittamaan välittömät henkeä pelastavat toimenpiteet, arvioimaan potilaan tilaa ja antamaan raportin tilanteesta ensihoitoyksikölle. Liikenneonnettomuuksiin pelastuslaitos hälytettiin 798 kertaa, joka oli hieman enemmän kuin vuonna Vahingontorjuntatehtäviä oli 688 kpl (-112). Keski-Suomen pelastuslaitoksen vuoden vilkkain vuorokausi pelastustehtävien osalta oli Rauli myrskyn aikaan Pelastustoiminnan tehtäviä kirjattiin tuolloin yli 400 tehtävää. Vuosittain säännöllisen epäsäännöllisesti iskevät myrskyt lieveilmiöineen tuntuvat olevan arkea myös Keski- Suomessa. Yhteistoimintatehtäviä Keski-Suomen maakunnan ulkopuolella oleville pelastustoimen alueille oli 44 kpl. Keski-Suomessa ensihoitotehtävät ovat lisääntyneet tasaisesti vuosittain valtakunnallisen trendin mukaisesti. Keski-Suomen Pelastuslaitoksen ensihoitopalvelu ambulanssit hälytettiin vuoden 2016 aikana kertaa ensihoitotehtävälle. Vuoden 2016 ensihoitotehtävistä kiireellisiä A- ja B-kiireellisyysluokan hälytyksiä oli yhteensä kertaa. Yksityiskohtaisempi tarkastelu pelastustoimen tehtävistä onnettomuustyyppeineen ja kunnittain vuosilta , sekä ensihoitopalvelun hälytykset vuosittain, sekä A- ja B kiireellisyysluokan hälytykset vuosilta ovat oheisissa taulukoissa. Tilastot löytyvät myös Keski-Suomen pelastuslaitoksen nettisivuilla.

2 Onnettomuustyyppi (ensisijainen) Tulipalot Rakennuspalo Rakennuspalovaara Maastopalo Liikennevälinepalo Muu tulipalo Muut onnettomuudet Liikenneonnettomuus Öljyvahinko Vaarallisten aineiden onnettomuus Räjähdys/räjähdysvaara Sortuma/sortumavaara Ihmisen pelastaminen Eläimen pelastaminen Vahingontorjuntatehtävä Tarkastustehtävät Autom. paloilmoittimen tarkastus-/varmistustehtävä Palovaroittimen tarkastus- /varmistustehtävä Muu tarkastus- /varmistustehtävä Muiden viranomaisten tukeminen Ensivastetehtävä Avunantotehtävä Virka-aputehtävä Yhteensä Taulukon huomautukset: Keltaiset / oranssit ovat välisummarivejä niiden alapuolisista tiedoista.

3 Keski-Suomen pelastuslaitos Helminen Risto/ Pelastustoimen tehtävät vuosittain Tapahtumakunta Yhteensä Hankasalmi Joutsa Jyväskylä Jämsä Kannonkoski Karstula Keuruu Kinnula Kivijärvi Konnevesi Kuhmoinen Kyyjärvi Laukaa Luhanka Multia Muurame Petäjävesi Pihtipudas Saarijärvi Toivakka Uurainen Viitasaari Äänekoski Yhteensä

4 29000 Keski-Suomen Pelastuslaitoksen ensihoitopalvelun hälytykset vuosittain vuosina kokonaistehtävämäärä/vuodessa vuosi 2013 vuosi 2014 vuosi 2015 vuosi 2016 Sarja Ensihoidon A- ja B- kiireellisyysluokan hälytykset vuosina A B vuosi 2013 vuosi 2014 vuosi 2015 vuosi 2016

5 Lisätietoja Keski-Suomen pelastuslaitoksen pelastustoimen tehtävistä vuodelta 2016 antaa pelastuspäällikkö Risto Helminen ( ) ja ensihoitotehtävistä ensihoitopäällikkö Mika Orrensuo ( ) Turvallista vuotta 2017 Risto Helminen pelastuspäällikkö Keski-Suomen pelastuslaitos Salontaipaleentie JYVÄSKYLÄ puh:

Etelä-Savon tiedotusvälineet Julkaistavissa heti ETELÄ-SAVON PELASTUSLAITOKSEN TOIMINTA VUONNA 2015

Etelä-Savon tiedotusvälineet Julkaistavissa heti ETELÄ-SAVON PELASTUSLAITOKSEN TOIMINTA VUONNA 2015 1 Etelä-Savon tiedotusvälineet Julkaistavissa heti ETELÄ-SAVON PELASTUSLAITOKSEN TOIMINTA VUONNA 2015 Etelä-Savossa pelastustoimen hälytystehtävämäärät nousivat hieman edellisvuoden tasosta. Vuonna 2015

Lisätiedot

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto 942 538 965 729 1 908 267 63,3 % 716 038 784 229 1 500 267 49,8 % 226 500 181 500 408 000 13,5 % 492 298 468 783 961 081 31,9 % 253 750 188 750 442 500 14,7 % 7 000 5 000 12 000 0,4 % 24 278 20 763 45

Lisätiedot

LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS TILASTOKIRJA 2014

LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS TILASTOKIRJA 2014 LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS TILASTOKIRJA 214 Sisällysluettelo Tehtävämäärien kehitys... 3 Henkilövahingot... 5 Onnettomuuksien ehkäisy... 7 Alkusammutuksen vaikutus... 8 Erheelliset paloilmoitukset

Lisätiedot

Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista

Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista Hoitopalvelujen myyntitulot eli laskutus kunnilta sisältävät: Erikoissairaanhoidon palvelut, joihin kuuluvat omana toimintana tuotetut palvelut ja hoito muissa

Lisätiedot

Vuoden 2006 hälytystehtävät

Vuoden 2006 hälytystehtävät Vuoden 2006 hälytystehtävät Nro Pvm Tehtävä Kellonaika 1 6.1.2006 Automaattinen paloilmoitin 6:28 2 6.1.2006 Automaattinen paloilmoitin 11:59 3 7.1.2006 Rakennuspalo / yhteistoimintatehtävä 2:46 4 9.1.2006

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois-Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois-Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois-Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä Noljakantie 4 80140 Joensuu Ydintietoja pelastuslaitoksesta Asukkaita 165 673 Pinta-ala 21 584

Lisätiedot

:06. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto

:06. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto Raportti sisältää sairaanhoitopiirin laskutettujen hoitopalveluiden tuotemäärät jäsenkunnittain esitettyinä. Tiedot on esitetty sairaanhoitotoiminnan osalta summana sekä toimialueittain omilla sivuillaan.

Lisätiedot

:36. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto

:36. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto Raportti sisältää sairaanhoitopiirin laskutettujen hoitopalveluiden tuotemäärät jäsenkunnittain esitettyinä. Tiedot on esitetty sairaanhoitotoiminnan osalta summana sekä toimialueittain omilla sivuillaan.

Lisätiedot

:50. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto

:50. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto Raportti sisältää sairaanhoitopiirin laskutettujen hoitopalveluiden tuotemäärät jäsenkunnittain esitettyinä. Tiedot on esitetty sairaanhoitotoiminnan osalta summana sekä toimialueittain omilla sivuillaan.

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos. Toimintatilastoja 2016

Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos. Toimintatilastoja 2016 Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos Toimintatilastoja 2016 1 Riskienhallintaosasto Pelastuspäällikkö Jouni Leppälä 2 RISKIENHALLINTAOSASTON TOIMINTA VUONNA 2016 Rakennuslupa- ja kaavalausuntoja

Lisätiedot

Keski-Suomen pelastuslaitos - SPPL / yritysturvallisuus

Keski-Suomen pelastuslaitos - SPPL / yritysturvallisuus Keski-Suomen pelastuslaitos - SPPL / yritysturvallisuus 29.0.205 Simo Tarvainen pelastusjohtaja .Helsinki 2.Länsi-Uusimaa 3.Keski-Uusimaa 4.Itä-Uusimaa 5.Varsinais-Suomi 6.Kanta-Häme 7.Päijät-Häme 8.Kymenlaakso

Lisätiedot

Ennuste kunnittain palvelujen laskutuksesta

Ennuste kunnittain palvelujen laskutuksesta Talousosasto Ennuste kunnittain palvelujen laskutuksesta Toteumatiedot vuodelta 2017 eivät ole vielä valmiit, joulukuun laskutuksesta esitetään vielä ennustetieto joka voi kuntakohtaisesti vielä muuttua.

Lisätiedot

Tähän kalvosarjaan on koottuna elinkeinotilastoja keväällä 2013 käytettävissä olevista tiedoista

Tähän kalvosarjaan on koottuna elinkeinotilastoja keväällä 2013 käytettävissä olevista tiedoista Tähän kalvosarjaan on koottuna elinkeinotilastoja keväällä 213 käytettävissä olevista tiedoista Laatija kunnanjohtaja elinkeino- ja työllisyyspoliittisen ohjelman laadinnan yhteydessä Kunnan väestön jakautuminen

Lisätiedot

Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet. Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite)

Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet. Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite) Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite) Kuntakartat liittyvät Keski-Suomen liiton Defris-hankkeen Palveluselvitykseen. Jokaisesta

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos. Toiminta Pelastusjohtaja Jaakko Pukkinen

Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos. Toiminta Pelastusjohtaja Jaakko Pukkinen Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos Toiminta 2015 Pelastusjohtaja Jaakko Pukkinen 1 PELASTUSTOIMEN ALUE 2 HALLINTO JA TALOUS Pelastusalue muodostuu 11 peruskunnasta Pelastuslaitoksen

Lisätiedot

Palokuntalaisen tehtäväprofiilit. Mitä tuli tehtyä Kai Horelli Ahtialan VPK

Palokuntalaisen tehtäväprofiilit. Mitä tuli tehtyä Kai Horelli Ahtialan VPK Palokuntalaisen tehtäväprofiilit Mitä tuli tehtyä Kai Horelli Ahtialan VPK Sopimuspalokuntalaiset Suomessa SOPIMUSPALOKUNTIA 709, joista VPK-sopimuspalokuntia 491 henkilökohtaisen sopimuksen sopimuspalokuntia

Lisätiedot

Erheelliset paloilmoitukset - Tilannekatsaus. Kati Tillander

Erheelliset paloilmoitukset - Tilannekatsaus. Kati Tillander Erheelliset paloilmoitukset - Tilannekatsaus Kati Tillander 15.4.2010 Lukumäärä [kpl] Kaikkien tehtävien lukumäärä 2003-2009 110 000 100 000 90 000 80 000 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2015 A. Talous Käyttötalous Pelastuslaitos 1 000 tot. 9/2014 Ta 2015 Tot 9/2015 % ta:sta muutos 14-15 Muutos 14-15 % Ennuste 31.12.2015 Toimintatulot 17 049 23 698 17 297 73,0

Lisätiedot

Hälytystilasto Larmstatistik 2016

Hälytystilasto Larmstatistik 2016 Hälytystilasto Larmstatistik 2016 Pelastustoimi hälytykset Räddningsverkets larm 2012-2016 2012 2013 2014 2015 2016 keskiarvo 2012-15 2016 % vertailu % keskiarvost 2015 a vuoteen Onnettomuustyyppi (ensisijainen)

Lisätiedot

ALUEELLISESTI YHTENÄINEN TIETOJÄRJESTELMÄARKKITEHTUURI PALVELUIDEN JA RAKENTEIDEN KEHITTÄMISEN TUKENA

ALUEELLISESTI YHTENÄINEN TIETOJÄRJESTELMÄARKKITEHTUURI PALVELUIDEN JA RAKENTEIDEN KEHITTÄMISEN TUKENA ALUEELLISESTI YHTENÄINEN TIETOJÄRJESTELMÄARKKITEHTUURI PALVELUIDEN JA RAKENTEIDEN KEHITTÄMISEN TUKENA Tietohallintojohtaja Martti Pysäys Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Tapas-seminaari 19.4.2011 KESKI-SUOMEN

Lisätiedot

Ennuste kunnittain palvelujen laskutuksesta

Ennuste kunnittain palvelujen laskutuksesta Talousosasto Ennuste kunnittain palvelujen laskutuksesta Ennuste jäsenkunnittain laaditaan kuukausittain ja julkaistaan sairaanhoitopiirin www-sivuilla. Ennusteen julkaisemisen ajankohta on noin 20. päivä.

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Sisällys 1. Etelä-Savon pelastuslaitos... 1 2. Talous... 1 3. Henkilöstö ja uudistuminen... 3 3.1. Henkilöstökoulutukset... 5 3.1.1. Vakinainen henkilöstö... 5 3.1.2. Sivutoiminen

Lisätiedot

Rakennuspaloja aiempaa vähemmän, palokuolemia ennätyksellisen vähän vuonna 2013

Rakennuspaloja aiempaa vähemmän, palokuolemia ennätyksellisen vähän vuonna 2013 sivu 1 JULKAISUVAPAA Rakennuspaloja aiempaa vähemmän, palokuolemia ennätyksellisen vähän vuonna 2013 Vuonna 2013 pelastuslaitoksilla oli yhteensä 107 000 pelastus- tai avunantotehtävää, joista kiireellisiksi

Lisätiedot

Tulipalojen määrä pieneni merkittävästi vuonna 2012

Tulipalojen määrä pieneni merkittävästi vuonna 2012 sivu 1 JULKAISUVAPAA Tulipalojen määrä pieneni merkittävästi vuonna 2012 Pelastuslaitosten tietoon tulleiden tulipalojen kokonaismäärä pieneni edellisistä vuosista merkittävästi. Tulipaloja on ollut yhtä

Lisätiedot

MAAKUNNAN TILA JA LÄHIAJAN HAASTEET

MAAKUNNAN TILA JA LÄHIAJAN HAASTEET 5.10.2012 MAAKUNNAN TILA JA LÄHIAJAN HAASTEET Anita Mikkonen 1 KESKI-SUOMEN VISIO Yhteistyön, yrittäjyyden ja osaamisen Keski-Suomi Maakuntavaltuuston hyväksymä 8.6.2010 1. Uusimpia tilastoja ja ennakointia:

Lisätiedot

9 Keski-Suomi. 9.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

9 Keski-Suomi. 9.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 9 Keski-Suomi 9.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 9.1. KESKI-SUOMI Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 5 kpl Maaseutumaiset: 17 kpl Keski-Suomi

Lisätiedot

Onnettomuustietokanta PRONTOn kehittäminen

Onnettomuustietokanta PRONTOn kehittäminen Onnettomuustietokanta PRONTOn kehittäminen Kati Tillander, VTT Esa Kokki, Pelastusopisto Sisältö Mitä tehtiin ja minkä takia? Tavoitteet ja toteutus Tulokset yleisellä tasolla Mitä jatkossa? 2 1 Motivaatio

Lisätiedot

Maatalous Keski-Suomessa. Juha Lappalainen MTK Keski-Suomi

Maatalous Keski-Suomessa. Juha Lappalainen MTK Keski-Suomi Maatalous Keski-Suomessa Juha Lappalainen MTK Keski- 1 AgriInfo Maatilojen rahavirta Tuottajaliitto KESKI-SUOMI, 2010 MAATILOJEN TULOT (brutto, ei sis. alv) yhteensä 273,17 milj. ( 7 %) * Osuus koko maan

Lisätiedot

MAAKUNNAN TILA JA LÄHIAJAN HAASTEET

MAAKUNNAN TILA JA LÄHIAJAN HAASTEET 11.10.2011 Kuntaliiton maakuntakierros MAAKUNNAN TILA JA LÄHIAJAN HAASTEET maakuntajohtaja Anita Mikkonen 1 Luonnollinen väestölisäys, nettomaassamuutto ja nettosiirtolaisuus Keski-Suomessa 2001-2010 1200

Lisätiedot

TILASTOJA KESKI-SUOMESTA

TILASTOJA KESKI-SUOMESTA 27.1.2017 Kirsi Mukkala TILASTOJA KESKI-SUOMESTA Tietojen lähteenä: Tilastokeskus 1 VÄESTÖMÄÄRÄN KEHITYS Maakuntien väestömuutos 2016, % (palkin perässä maakunnan väestömäärä 31.12.2016, ennakko) Uusimaa

Lisätiedot

Sote-uudistus ja Keski-Suomen kuntien talous

Sote-uudistus ja Keski-Suomen kuntien talous Sote-uudistus ja Keski-Suomen kuntien talous 27.1.2015 Ari Hirvensalo Talousjohtaja 27.1.2015 2 27.1.2015 3 27.1.2015 7 Reunaehtoja: Sote-laki hyväksytään maaliskuussa SHP:n toiminta lakkaa 31.12.2016

Lisätiedot

maatilojen suorat tuet

maatilojen suorat tuet TOIMEKSIANTO Johtoryhmän evästykset Maakuntapalveluista laaditaan ehdotus 9.6. mennessä Hankitaan asiantuntijapalveluna tukea maakuntakonsernin suunnitteluun ja tiedolla johtamisen - tiekartan hahmotteluun

Lisätiedot

Sopimustunnus Reitin nimi Ajosuunta Lähtö Tulo

Sopimustunnus Reitin nimi Ajosuunta Lähtö Tulo 2018 päättyvät käyttöoikeussopimukset Sopimustunnus Reitin nimi Ajosuunta Lähtö Tulo Kausi- ja vuoromerkintä KÄYTTÖ-615246 Keuruun palvelutaksi Ky - 31.12.2017 Keuruu - Vilppula M 5:30 6:35 M-L Vilppula

Lisätiedot

Ensihoitopalvelu Keski Suomessa

Ensihoitopalvelu Keski Suomessa Kaupunginhallitus 27.9.2010 liite nro 2 (1/14) Ensihoitopalvelu Keski Suomessa Mikko Lintu ensihoidon vastuulääkäri, sisätautilääkäri, päivystyslääketieteen erityispätevyys K SSHP, Päivystysalue Ensihoidon

Lisätiedot

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Keski-Suomi Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Metsien, vesistöjen ja vuorimaiden maakunta Vuosittaisen väestönkasvun maakunta Perusteollisuuden ja uuden teknologian maakunta Liikenteen ja logistiikan

Lisätiedot

PELASTUSTOIMINNAN TILASTOKATSAUS VUOSILTA

PELASTUSTOIMINNAN TILASTOKATSAUS VUOSILTA Riskianalyysityöryhmä 2/2016 PELASTUSTOIMINNAN TILASTOKATSAUS VUOSILTA 2011-2015 Jussi Rahikainen Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Aineiston rajaukset... 4 3 Tehtävämäärät kuukausittain, viikonpäivittäin ja

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2016 A. Talous Käyttötalous Pelastuslaitos 1 000 tot. 3/2015 Ta 2016 Tot 3/2016 % ta:sta muutos 15-16 Muutos 15-16 % Ennuste 31.12.2016 Toimintatulot 5 466 24097 5 566 23,1

Lisätiedot

Ensihoitopalvelu Keski Suomessa

Ensihoitopalvelu Keski Suomessa Perusturvalautakunta 27.10.2010 liite nro 2 Kaupunginhallitus 27.9.2010 liite nro 2 (1/14) Ensihoitopalvelu Keski Suomessa Mikko Lintu ensihoidon vastuulääkäri, sisätautilääkäri, päivystyslääketieteen

Lisätiedot

Keski-Suomi nyt entä tulevaisuudessa?

Keski-Suomi nyt entä tulevaisuudessa? Keski-Suomi nyt entä tulevaisuudessa? Keskisuomalaistaustaisten vaikuttajien tapaaminen 8.12.2015, Botta, Helsinki Maakuntajohtaja, Anita Mikkonen Keski-Suomessa on 23 kuntaa, joissa asuu 5 % koko maan

Lisätiedot

OSASELVITYS: Tutkimuksessa mukana olleiden soiden ojitustilannekartoitus

OSASELVITYS: Tutkimuksessa mukana olleiden soiden ojitustilannekartoitus Jyväskylä 31.12.2010 KESKI-SUOMEN LIITTO/TURVA-HANKE OSASELVITYS: Tutkimuksessa mukana olleiden soiden ojitustilannekartoitus Ojituskartoituksen työmenetelmä: - Suokohtaisina kartoitusalueina käytettiin

Lisätiedot

Hanketoiminta Keski-Suomen maatalouden kehittämisen apuna

Hanketoiminta Keski-Suomen maatalouden kehittämisen apuna Hanketoiminta Suomen talouden kehittämisen apuna Saarijärvi 10.4.2013 Juha Lappalainen MTK 1 Kansallinen politiikka -liikkumavara -kohdentaminen Kansallinen politiikka -liikkumavara -kohdentaminen EU-politiikka

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja palkkiot Keski-Suomen kunnissa 2017

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja palkkiot Keski-Suomen kunnissa 2017 Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja palkkiot Keski-Suomen kunnissa 2017 1 5.6.2017 Tuija Koivisto Yleisesti myöntämisperusteista voi todeta Keski-Suomessa on kaikkiaan 17 ohjekirjaa omaishoidon tuen

Lisätiedot

Keskustelua Keski-Suomen sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen strategisista periaatteista Esityslistan kohta 5

Keskustelua Keski-Suomen sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen strategisista periaatteista Esityslistan kohta 5 Keskustelua Keski-Suomen sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen strategisista periaatteista Esityslistan kohta 5 Kokous 8.4.2015 Työryhmä Raija Kolehmainen, Matti Mäkinen, Reijo Räsänen, Marja Heikkilä

Lisätiedot

Kuntauudistus Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri

Kuntauudistus Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Kuntauudistus Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Keski-Suomen maakuntavaltuusto Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen Kuntauudistuksen tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva

Lisätiedot

Kuntatiedot hankekunnat (osittain tarkastamattomat) Liite 3

Kuntatiedot hankekunnat (osittain tarkastamattomat) Liite 3 Kuntatiedot hankekunnat (osittain tarkastamattomat) Liite 3 Vanhuspalvelulain seurantaindikaattoreiden toteutuminen Keski-Suomessa 2013 Â ; THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet 2005-2013 Suluissa

Lisätiedot

Keski-Suomen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen verkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Verkoston nimi: Osaava Metso

Keski-Suomen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen verkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Verkoston nimi: Osaava Metso Keski-Suomen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen verkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Verkoston nimi: Osaava Metso Verkosto: Hankasalmi Joutsa Jyväskylä Jämsä Kannonkoski Karstula Keuruu Kinnula

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2016 A. Talous Käyttötalous Pelastuslaitos 1 000 tot. 9/2015 Ta 2016 Tot 9/2016 % ta:sta muutos 15-16 Muutos 15-16 % Ennuste 31.12.2016 Toimintatulot 17 297 24 097 17 497 72,6

Lisätiedot

ERHEELLISET PALOILMOITUKSET - TILASTOKATSAUS (TILANNE

ERHEELLISET PALOILMOITUKSET - TILASTOKATSAUS (TILANNE ERHEELLISET PALOILMOITUKSET - TILASTOKATSAUS (TILANNE 3.11.2011) ERHE-SEURANTAHANKKEEN OHJEISTUS ERHEELLISTEN PALOILMOITUSTEN MAKSULLISUUDESTA Kati Tillander Kaikkien tehtävien lkm [kpl] KAIKKI TEHTÄVÄT

Lisätiedot

Merkinnällä osoitetaan sekoittuneen vakituisen asumisen, vapaa-ajan asumisen sekä matkailun ja virkistyksen kehittämisvyöhyke.

Merkinnällä osoitetaan sekoittuneen vakituisen asumisen, vapaa-ajan asumisen sekä matkailun ja virkistyksen kehittämisvyöhyke. Asumisen ja vapaaajanasumisen vetovoima-alue sekoittuneen vakituisen asumisen, vapaa-ajan asumisen sekä matkailun ja virkistyksen kehittämisvyöhyke. Suunnittelumääräys: Kehittämisvyöhykkeellä on mahdollista

Lisätiedot

Lomituspalvelut Keuruun paikallisyksikkö Ostopalvelut. Varjola /Arja Kolu

Lomituspalvelut Keuruun paikallisyksikkö Ostopalvelut. Varjola /Arja Kolu Lomituspalvelut Keuruun paikallisyksikkö Ostopalvelut Varjola 27.11.2017/Arja Kolu Lomituspalvelut Keuruun paikallisyksikkö Hankasalmi Jyväskylä Jämsä Kannonkoski Karstula Keuruu Kinnula Kivijärvi Konnevesi

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin toiminta ja talous Kuluva vuosi Talousarvio Sopimusohjausneuvottelut Talousjohtaja Aija Suntioinen

Sairaanhoitopiirin toiminta ja talous Kuluva vuosi Talousarvio Sopimusohjausneuvottelut Talousjohtaja Aija Suntioinen Sairaanhoitopiirin toiminta ja talous Kuluva vuosi Talousarvio 2016 Sopimusohjausneuvottelut 23.-24.9.2015 Kuluvan vuoden PALVELUJEN KÄYTTÖ, KUSTANNUKSET JA ENNUSTE Palvelujen käyttö 1-8/2015 (Kaikki asiakkaat

Lisätiedot

Kiitos veteraanit! palveluaktiviteetti 107-G piirin käytännön toteutus

Kiitos veteraanit! palveluaktiviteetti 107-G piirin käytännön toteutus palveluaktiviteetti 107-G piirin käytännön toteutus Kiitos veteraanit -toimikunta Piirikoordinaattori: Jaakko Harjumäki, jaakko.harjumäki@lions.fi, 040 164 9030 PDG: Toivo Lehtinen, toivo.lehtinen@pp.inet.fi,

Lisätiedot

Kunnan terveyspalvelujen suunnittelu - indikaattorit. Terveyskäyttäytyminen (12 kpl) Sairastavuus (17 kpl) Palvelujen käyttö (13 kpl) Väestö (14 kpl)

Kunnan terveyspalvelujen suunnittelu - indikaattorit. Terveyskäyttäytyminen (12 kpl) Sairastavuus (17 kpl) Palvelujen käyttö (13 kpl) Väestö (14 kpl) Kunnan terveyspalvelujen suunnittelu - indikaattorit Terveyskäyttäytyminen (12 kpl) Sairastavuus (17 kpl) Palvelujen käyttö (13 kpl) Väestö (14 kpl) Lähde: THL/Sotkanet v. 2013 Koonnut Hanketyöntekijä

Lisätiedot

Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivä pelastustoimen laitteista ERHE-hanke Jussi Rahikainen

Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivä pelastustoimen laitteista ERHE-hanke Jussi Rahikainen Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivä pelastustoimen laitteista 2.9.2009 ERHE-hanke Paloilmoitinhälytykset 2003-08 Pitkän aikavälin tavoite: puolittaa vuoden 2003 lukumäärä 22000 21000 20000 Paloilmoitinhälytysten

Lisätiedot

Nykytilan selvittämisestä kohti jätehuollon tiekarttaa. Tiina Karppinen Keski-Suomen liitto

Nykytilan selvittämisestä kohti jätehuollon tiekarttaa. Tiina Karppinen Keski-Suomen liitto Nykytilan selvittämisestä kohti jätehuollon tiekarttaa Tiina Karppinen Keski-Suomen liitto 25.10.2017 1 Sisältö Keski-Suomen jätehuollon nykytilakatsaus Kuntien jätehuollon organisoituminen Yhdyskuntajätteet

Lisätiedot

Kuntien nettokustannukset vuonna 2014 Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella: erikseen

Kuntien nettokustannukset vuonna 2014 Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella: erikseen Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Kuntien nettokustannukset vuonna 2014 Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella: erikseen 1. sosiaalitoimi: 351,1 M, ei sisällä lasten päivähoitoa 2. perusterveydenhuolto:

Lisätiedot

Pelastustoimi nyt ja tulevaisuudessa Maakuntahallinnon valmistelu

Pelastustoimi nyt ja tulevaisuudessa Maakuntahallinnon valmistelu Pelastustoimi nyt ja tulevaisuudessa Maakuntahallinnon valmistelu 22.2.2016 Harri Setälä Pelastusjohtaja 2004 2015 (2019) Kuntien lukumäärä 27 kpl Paloasemien lukumäärä 30 kpl 2003-2004 valmistelu ja yhteen

Lisätiedot

SOTE-tuotantohanke ja miten se vaikuttaa strategian jatkovalmisteluun

SOTE-tuotantohanke ja miten se vaikuttaa strategian jatkovalmisteluun SOTE-tuotantohanke ja miten se vaikuttaa strategian jatkovalmisteluun Risto Miettunen Hallituksen seminaari 26.-27.2.2015 15.2.2015 1 15.2.2015 2 15.2.2015 3 15.2.2015 4 15.2.2015 5 Where s the beef? 15.2.2015

Lisätiedot

Katsaus SOTE-valmisteluun. Silja Ässämäki Kehittämisjohtaja, KS SOTE 2020-hankkeen vastuuhenkilö 15.4.2015

Katsaus SOTE-valmisteluun. Silja Ässämäki Kehittämisjohtaja, KS SOTE 2020-hankkeen vastuuhenkilö 15.4.2015 Katsaus SOTE-valmisteluun Silja Ässämäki Kehittämisjohtaja, KS SOTE 2020-hankkeen vastuuhenkilö 15.4.2015 Keski-Suomen sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän valmistelu kuntien yhteistyönä Kuntien päätöksenteko

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.8.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.9.2015 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.1.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.2.2015 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Keski-Suomi Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Metsien, vesistöjen ja vuorimaiden maakunta Vuosittaisen väestönkasvun maakunta Perusteollisuuden ja uuden teknologian maakunta Liikenteen ja logistiikan

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ HELMIKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 29.2.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.3.2012 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Valtionvarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaosto

Valtionvarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaosto Valtionvarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaosto 5.11.2015 Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä; mitä vähennetään ja mihin vähennykset kohdistuvat? Vaikutukset kuntatalouteen?

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2006 PELASTUSJOHTAJAN KATSAUS VUOTEEN 2006

VUOSIKERTOMUS 2006 PELASTUSJOHTAJAN KATSAUS VUOTEEN 2006 VUOSIKERTOMUS 2006 Plussat: + ensivastetoimintaa kyettiin kehittämään koko maakunnan alueella + sopimuspalokuntien sopimukset saatiin harmonisoitua + suuret valistus- ja neuvontamäärät + kuntien valmiussuunnittelussa

Lisätiedot

Tilinpäätös Jaakko Kiiskilä kunnanjohtaja. Lasse Leppä talousjohtaja

Tilinpäätös Jaakko Kiiskilä kunnanjohtaja. Lasse Leppä talousjohtaja Tilinpäätös 2016 Jaakko Kiiskilä kunnanjohtaja Lasse Leppä talousjohtaja Kasvu ja kehityspanostukset ovat vaikuttaneet myönteisesti elinkeinoelämän arvioon kunnan toiminnasta! Esimerkiksi esityksen nimi,

Lisätiedot

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömyys vähenee edelleen kohisten Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kyyjärvi 10,5 Keuruu 11,8 Kinnula 15,5 Kivijärvi 9,5 Kannonkoski 11,3 Karstula 13,0 Saarijärvi

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.11.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.12.2015 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan

Lisätiedot

- tulevaisuuden kunta - a municipality with a bright future. Juha Valkama, kunnanjohtaja 9.2.2016

- tulevaisuuden kunta - a municipality with a bright future. Juha Valkama, kunnanjohtaja 9.2.2016 - tulevaisuuden kunta - a municipality with a bright future Juha Valkama, kunnanjohtaja 9.2.2016 Väestönmuutos 2014 2015 (enn.) Kinnula -25 Pihtipudas -40 Kyyjärvi -21 Karstula -18 Kivijärvi -43 Kannonkoski

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ MAALISKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.3.2015 Julkaisuvapaa torstaina 23.4.2015 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ MARRASKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.11.2012 Julkaisuvapaa perjantaina 21.12.2012 klo 9:00 Työnhakijat Työttömyys jatkaa kasvuaan. Keski-Suomessa oli työ- ja

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.9.2012

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.9.2012 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.9.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 23.10.2012 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.1.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.2.2014 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.9.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 20.10.2015 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

KOHTI PAREMPAA KUNTOUTUMISTA!

KOHTI PAREMPAA KUNTOUTUMISTA! KOHTI PAREMPAA KUNTOUTUMISTA! Moniammatillinen näkökulma kuntoutussuunnitelmassa Terveyssosiaalityön palvelut lakkautettu - Äänekoskelta - Äänekoski, Suolahti, Sumiainen - Jämsästä - Jämsä, Jämsänkoski,

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.10.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

HANKEKUVAUSLOMAKE Diaarinumero: 1078/9521/2009

HANKEKUVAUSLOMAKE Diaarinumero: 1078/9521/2009 HANKEKUVAUSLOMAKE Diaarinumero: 1078/9521/2009 LIITE 1a A. Hankkeen nimi LAAJAKAISTA KAIKILLE B. Maakunta, jonka alueella laajakaistaverkkohanke sijaitsee: KESKI-SUOMI C. Kunta/kunnat, joiden alueella

Lisätiedot

Mitä keskisuomalaiset sairastavat? Vesa Kataja Johtajaylilääkäri, KSSHP

Mitä keskisuomalaiset sairastavat? Vesa Kataja Johtajaylilääkäri, KSSHP Mitä keskisuomalaiset sairastavat? Vesa Kataja Johtajaylilääkäri, KSSHP Sopimusohjauksen kehysseminaari 29.4.2015 Mitä suomalaiset sairastavat? Suomessa suurta alueellista vaihtelua Sairastavuudessa Kuolleisuudessa

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ HELMIKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 27.2.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.3.2015 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.1.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.2.2012 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömien määrässä selvä vähennys vuoden takaiseen Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kyyjärvi 15,3 Keuruu 14,3 Kinnula 19,4 Kivijärvi 18,6 Kannonkoski 18,5 Karstula

Lisätiedot

Pelastetaan perhepäivähoito 5/2004-12/2005

Pelastetaan perhepäivähoito 5/2004-12/2005 Pelastetaan perhepäivähoito 5/2004-12/2005 Laadukasta perhepäivähoitoa lapsiperheille nyt ja tulevaisuudessa ammattilaisia ja ammatti, jota arvostetaan Hankkeen taustaa Tarve perhepäivähoidon kehittämiseen

Lisätiedot

Pelastuslaitos, henkilöstö ja työurat. Maarit Nurmijoki-Matilainen Henkilöstöpäällikkö Keski-Suomen pelastuslaitos

Pelastuslaitos, henkilöstö ja työurat. Maarit Nurmijoki-Matilainen Henkilöstöpäällikkö Keski-Suomen pelastuslaitos Pelastuslaitos, henkilöstö ja työurat Maarit Nurmijoki-Matilainen Henkilöstöpäällikkö Keski-Suomen pelastuslaitos Keski-Suomen pelastuslaitos Henkilöstö 3/2012 Henkilöstömäärä Päätoimiset 300 henkilöä

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISTAPASUUNNITELMA

KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISTAPASUUNNITELMA KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISTAPASUUNNITELMA TÄMÄ KALVOSARJA ESITTÄÄ TILANNEKATSAUKSEN JA RATKAISUIHIN (MM. LIIKENNEKOKONAISUUKSIIN) VOI TULLA MUUTOKSIA. Työ valmistuu maaliskuussa

Lisätiedot

Toimivat työmarkkinat - osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen 27.11.2008 Jyväskylä

Toimivat työmarkkinat - osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen 27.11.2008 Jyväskylä Toimivat työmarkkinat - osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen 27.11.2008 Jyväskylä Kommenttipuheenvuoro: Keski-Suomen malli aluetalouden näkökulmasta Hannu Tervo Kansantaloustieteen professori, JY 1 Toimivat

Lisätiedot

kaupungit <- read.table("http://users.jyu.fi/~nataanko/kaupunkidata.txt", header=true)

kaupungit <- read.table(http://users.jyu.fi/~nataanko/kaupunkidata.txt, header=true) TILP260 8. demot kevät 2012 Tehtävä 6. PISA-tutkimuksen monivaiheinen otanta Ositettu otanta Ositteina Ahvenanmaa, Uusimaa, Etelä-, Väli-, Itä- ja Pohjois-Suomi. Ositetun otannan avulla varmistetaan, että

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISTAPASUUNNITELMA REIJO VAARALA 2013/04/09

KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISTAPASUUNNITELMA REIJO VAARALA 2013/04/09 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISTAPASUUNNITELMA SUUNNITTELUN TAVOITE Keski-Suomen ELY-keskuksella on suunnittelun päättyessä tiedossa, millä järjestämistavalla kunkin alueen liikenteet

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.12.2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2016 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomen historiallinen työttömyysvuosi päättyi samoihin

Lisätiedot

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Helmikuun lopussa Keski Suomessa oli 22 023 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kyyjärvi 15,3 Keuruu 16,2 Kinnula 20,5 Kivijärvi 20,4 Kannonkoski

Lisätiedot

Päihdehoitajatoiminta perusterveydenhuollossa Keski- Suomessa

Päihdehoitajatoiminta perusterveydenhuollossa Keski- Suomessa Päihdehoitajatoiminta perusterveydenhuollossa Keski- Suomessa 6.10.2016 Yhteistyön kokonaisuus peruspalveluissa Laukaa, Keuruu, Saarikka, Äänekoski ja ympäristö Marja-Leena Peura, p. 050 3153355 alueena

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.3.2012

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.3.2012 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.3.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.4.2012 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos RISKIANALYYSI 2016 TIIVISTELMÄ

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos RISKIANALYYSI 2016 TIIVISTELMÄ Pohjois-Karjalan pelastuslaitos RISKIANALYYSI 2016 TIIVISTELMÄ 20.1.2017 1 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 3 2.1 Tilastokeskuksen aineistoon pohjautuva riskiluokitus... 3 2.2 Harkittavat riskialueet...

Lisätiedot

Kuntauudistuksen ajankohtaiset asiat. Valtiosihteeri Sari Raassina Jyväskylän seutu, 14.1.2014 Toivakan koulukeskus, Toivakka

Kuntauudistuksen ajankohtaiset asiat. Valtiosihteeri Sari Raassina Jyväskylän seutu, 14.1.2014 Toivakan koulukeskus, Toivakka Kuntauudistuksen ajankohtaiset asiat Valtiosihteeri Sari Raassina Jyväskylän seutu, 14.1.2014 Toivakan koulukeskus, Toivakka Esityksen sisältö 1. Kuntarakenteen uudistaminen 2. Kuntien tehtävien vähentäminen

Lisätiedot

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Hyvä keskisuomalainen yhdistys- ja järjestötoimija, Keräämme tällä kyselyllä tietoa keskisuomalaisista yhdistyksistä. Kysely on tarkoitettu toimialasta riippumatta kaikille

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin lähtökohdat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämiseen ja vastaukseen VM:lle syksyllä 2012

Jyväskylän kaupungin lähtökohdat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämiseen ja vastaukseen VM:lle syksyllä 2012 Jyväskylän kaupungin lähtökohdat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämiseen ja vastaukseen VM:lle syksyllä 2012 Keski-Suomen liiton tilaisuus 27.9.2012 Jyväskylän kaupunki Kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTIN HISTORIATIETOJA

KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTIN HISTORIATIETOJA KESKI-SUOMEN HIIHTO RY MATTI HARJU 14.11.2013 LÄHDE: KESKI-SUOMEN HIIHDON HISTORIAT, HIIHTOKALENTERIT, HAASTATTELUT KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTIN HISTORIATIETOJA - 30-LUVULLA SUOJELUSKUNTAVIESTIT PAIKKAKUNNALTA

Lisätiedot

ONNETTOMUUSTYYPIN VALINTA. Sisältö

ONNETTOMUUSTYYPIN VALINTA. Sisältö 1 (58) Sisältö C. Onnettomuustyypin valinta... 1 C.1 Mitä onnettomuustyypillä tarkoitetaan?... 1 C.2 Onnettomuustyyppivaihtoehdot... 2 C.3 Onnettomuustyypin valintaa ohjaava jaottelu... 3 C.4 Oikean onnettomuustyypin

Lisätiedot

TÄKY, hanke 2317, d n:o /2008 (nettiversio)

TÄKY, hanke 2317, d n:o /2008 (nettiversio) Kesto oppituntia Osallistujia Osallistujien oppitunnit Koulutusohjelma/ matriisi 1.Teemapäivä 2008 Paikkakunta Tilaisuus 2.Pienryhmä 3.Opintomatka 7.10.2008 Yritysvalmennus Sukupolvenvaihdosvalmennus 4

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ SYYSKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.9.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 21.10.2014 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ MAALISKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.3.2014 Julkaisuvapaa torstaina 24.4.2014 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot