Näytesivut. 2.1 Palkasta sopiminen ja palkan maksaminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Näytesivut. 2.1 Palkasta sopiminen ja palkan maksaminen"

Transkriptio

1 2 Palkat ja palkkausjärjestelmät Tässä luvussa selvitetään palkasta sopimiseen, palkkatason määrittelyyn ja työehtosopimusten palkkausjärjestelmiin liittyviä kysymyksiä. 5 Vaikka työnantaja ja työntekijä voivat lähtökohtaisesti sopia palkasta keskenään, työehtosopimuksissa on määräyksiä vähimmäispalkasta ja siitä, milloin palkkaa pitää maksaa. Luvussa tarkastellaan myös palkanmaksutapoja ja -velvollisuutta työsuhteen aikana (ml. tilanteet, joissa työntekijällä on oikeus palkkaan muutoin kuin työnteon perusteella). 2.1 Palkasta sopiminen ja palkan maksaminen Työnantaja ja työntekijä sopivat työntekijälle maksettavasta palkasta ja sen määräytymisperusteista yleensä etukäteen, vaikka periaatteessa työtä 5 Luvuissa 2.2 ja 2.3 työntekijät ja toimihenkilöt on jälleen erotettu toisistaan, eli työntekijöistä puhuttaessa tarkoitetaan vain TT-TES:n piiriin kuuluvaa henkilöstöä. PALKAT ja palkkausjärjestelmät 37

2 voidaan tehdä palkasta sopimatta. Jos kirjallista työsopimusta ei ole tehty, työnantajan täytyy antaa työntekijälle selvitys palkkaperusteista ennen ensimmäistä maksusuoritusta. Myös mahdolliset palkankorotukset on aina syytä vahvistaa kirjallisesti, jotta vältytään epäselvyyksiltä ja erimielisyyksiltä Vähimmäispalkka Työsopimuslaissa tai muussa lainsäädännössä ei ole säännöstä euromääräisestä vähimmäispalkasta. Sen sijaan työehtosopimuksissa määrätään Eri työtehtävien vähimmäispalkat määrätään työehtosopimuksissa. eri työtehtävien vähimmäispalkat. Jos henkilön työsuhteeseen ei sovelleta mitään työehtosopimusta, voidaan joutua arvioimaan, onko palkka tavanomainen ja kohtuullinen suhteessa siihen, mitä samankaltaisesta työstä yleensä maksetaan (vrt. työsopimuslain 2 luvun 10 ). Eri aloilla ja tehtävissä palkka voidaan määritellä esimerkiksi tunti-, päivä- tai kuukausipalkkana, urakkapalkkana taikka näiden yhdistelmänä. Myös erilaiset provisiot ja tulospalkkiot ovat yleistyneet osana palkkausta ja voivat muodostaa merkittävän osan henkilön vuosituloista Rahapalkka ja luotoisedut Henkilön kokonaispalkka sisältää rahapalkan sekä lisäksi mahdollisia luontoisetuja, joita ovat muun muassa ateria-, puhelin- ja autoetu. Työnantaja ja työntekijä sopivat keskenään, millaisiin etuihin työntekijä on oikeutettu. Tässä asiassa työehtosopimus ei aseta rajoituksia. Rahapalkka tarkoittaa sitä euromäärää, jonka työnantaja on velvollinen maksamaan työntekijälle ja josta työnantaja ennen maksamista pidättää verot ja työntekijän sosiaaliturva- luontoiseduista. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia rahapalkan lisäksi 38 KIINTEISTÖALAN TYÖSUHDEOPAS

3 maksut, myös luontoisetujen osalta. Luontoisedun arvo ei määräydy sen todellisen hinnan tai kustannusten mukaan, vaan arvon vahvistaa verottaja, jolloin työntekijä voi hyötyä luontoisedusta sen verotusarvoa enemmän. Esimerkki Yhtiön toimihenkilöiden H ja I kuukausipalkat ovat euroa ja euroa. Heidän kanssaan on sovittu, että palkkaan sisältyy työsuhde-etuna puhelinetu. H:n kuukausittainen puhelinlasku on noin 25 euroa ja I:n 90 euroa. Tästä huolimatta puhelinedun arvo molempien palkassa on 20 euroa kuukaudessa verottajan sääntöjen mukaisesti. H:n rahapalkaksi jää kuukaudessa euroa ja I:n euroa. Työntekijän nauttiman luontoisedun verotusarvon nouseminen ei tarkoita automaattista palkankorotusta, vaan tällöin rahapalkan osuus kokonaispalkasta pienenee. Jos taas työntekijä luopuu luontoisedusta tai sen verotusarvo alenee, häviö tulee kompensoida hänen rahapalkassaan, ellei toisin sovita. Esimerkki Myyntipäällikkö M saa kuukaudessa rahapalkkaa euroa, minkä lisäksi hänellä on vapaa autoetu, jonka verotusarvo on 600 euroa. Yrityksen autopolitiikassa tehtyjen muutosten myötä M:n täytyy valita, vaihtaako hän autonsa uuteen, jolloin autoedun verotusarvo nousisi 700 euroon kuukaudessa, vai luopuuko hän autosta. Jos M päättää vaihtaa autoa, hänen rahapalkkansa on muutoksen jälkeen euroa kuukaudessa. Jos M sen sijaan luopuu autosta, työnantaja maksaa hänelle jatkossa euroa kuukaudessa. PALKAT ja palkkausjärjestelmät 39

4 Työntekijälle maksettavat verottomat kilometrikorvaukset ja päivärahat eivät ole osa palkkaa vaan korvausta ylimääräisistä kustannuksista, joita aiheutuu työ- ja koulutusmatkoista. Määräykset kustannusten korvaamisesta kiinteistöpalvelualan työntekijöille ja toimihenkilöille sisältyvät TT-TES 17 :ään ja TES:n liitteen 4 koulutussopimukseen sekä vastaavasti TH-TES :ään Palkanmaksu Työnantaja ja työntekijä voivat sopia palkanmaksupäivästä, palkanmaksukauden pituudesta ja maksutavasta vapaasti, kunhan seuraavat ehdot täyttyvät: 1. Palkka on maksettava työntekijän osoittamalle tilille. 2. Palkan on oltava työntekijän käytettävissä sovittuna eräpäivänä. 3. Työntekijälle annetaan palkkalaskelma palkanmaksukausittain. Jos palkka määräytyy tehtyjen tuntien tai Työnantaja ja työntekijä voivat päivien mukaan tai on urakkaperusteinen, sopia palkanmaksusta tietyn palkka tulee maksaa vähintään kaksi kertaa rajoituksin. kuukaudessa. Viikko- ja kuukausipalkalla työskenteleville palkka maksetaan vähintään kerran kuukaudessa. Palkan päälle tulevien provisioiden ja tulospalkkioiden maksukausi voi kuitenkin olla pisimmillään 12 kuukautta. Säännökset muun muassa palkanmaksukaudesta ja -tavasta sisältyvät työsopimuslain 2 luvun :ään. 40 KIINTEISTÖALAN TYÖSUHDEOPAS

5 2.2 Kiinteistöpalvelualan palkkausjärjestelmät Kiinteistöpalvelualan vähimmäispalkat määräytyvät työehtosopimuksien palkkausjärjestelmien mukaisesti. Tässä kirjassa ei käydä yksityiskohtaisesti läpi kaikkia palkkausjärjestelmien osatekijöitä, vaan luodaan ainoastaan yleiskuva periaatteista, joiden varaan palkkausjärjestelmät on rakennettu. Työntekijän vähimmäispalkka riippuu työteh- yrityksen edustajina, kun toimihenkilöiden työehdoista päätetään. Palkasta sovittaessa on silti noudatettava, mitä edellä on todettu yleisistä palkkausta ohjaavista säännöistä. Työntekijän vähimmäispalkka riippuu työtehtävien vaativuudesta. tävien vaativuudesta. Toimihenkilöllä myös henkilökohtainen suoriutuminen on otettava huomioon vähimmäispalkassa. Työnantaja voi aina sopia ja usein sopiikin, että henkilölle maksettava palkka on työehtosopimuksen mukaista vähimmäispalkkaa suurempi. Sen sijaan vähimmäispalkkaa pienempää palkkaa ei voida maksaa. Koska kiinteistöpalvelualan ylemmillä toimihenkilöillä ei ole työehtosopimusta, heidän Kiinteistöpalvelualan palkkansa määräytyy puhtaasti työsopimuksessa sovitulla tavalla. Sama koskee isännöitsi- ylempien toimihenkilöiden palkka määrittyy pelkästään työsopimuksen mukaan. jöitä ja sellaisia toimihenkilöitä, jotka toimivat Työntekijöiden palkkausjärjestelmä Kiinteistöpalvelualalla työntekijän vähimmäispalkka perustuu tehtäväkohtaiseen työn vaativuuteen, joka määritetään soveltaen TT-TES:n liitteen 1 mukaista palkkausjärjestelmää. Työn vaativuuteen vaikuttaa kolme kriteeriä, jotka ovat PALKAT ja palkkausjärjestelmät 41

6 1. tehtävässä edellytetty osaaminen ja vuorovaikutus 2. tehtävään sisältyvä vastuu 3. työskentelyolosuhteet. Työntekijän toimenkuvaan voi kuulua useita Työntekijän vähimmäispalkka tehtäviä, jolloin vähimmäispalkkatason asettaa se tehtävä, johon työntekijä käyttää suu- määräytyy työn vaativuuden mukaan. rimman osan (yli puolet) työajastaan. Mikäli yhdenkään tehtävän painoarvo ei ole riittävän suuri, lasketaan joko vaativuuksien aikapainotteinen keskiarvo tai maksetaan palkkaa erikseen kustakin työtehtävästä sen vaativuuden mukaisesti. Vaativuusryhmien mukaiset vähimmäispalkat käyvät ilmi TT-TES 9 :n palkkataulukoista. Vähimmäispalkka määräytyy sen tehtävän mukaan, johon Kukin vaativuustekijöistä on pisteytetty siten, työntekijä käyttää suurimman että osaamisedellytysten, vuorovaikutuksen osan työajastaan. syvyyden ja vastuun kasvaminen sekä toisaalta olosuhteiden haitallisuus lisäävät kyseisestä osiosta saatavia pisteitä. Yksittäisen tehtävän vaativuus saadaan selville laskemalla yhteen vaativuustekijäkohtaiset pistemäärät. Näin ollen esimerkiksi itsenäistä päätöksentekokykyä edellyttävässä tehtävässä vähimmäispalkka voi muodostua samaksi kuin vähemmän itsenäisessä työssä, jossa kuitenkin vaaditaan erityistä osaamista. Esimerkki Työntekijä V:n pääasiallisessa työtehtävässä vaadittu osaaminen vastaa vaativuustekijätaulukon tasoa 4 ja vuorovaikutus tasoa 2. Vastuun puolesta tehtävä sijoittuu omassa taulukossaan tasolle 3, mutta olosuhteet ovat tavanomaiset eli tasoa 1. Näin laskien tehtäväkohtaisten vaativuuspisteiden yhteismäärä on = KIINTEISTÖALAN TYÖSUHDEOPAS

Työsopimusmalli 1 / 4. Työsopimusmalli

Työsopimusmalli 1 / 4. Työsopimusmalli Työsopimusmalli 1 / 4 Työsopimusmalli Ylemmät toimihenkilöt YTN ry Alla mainittu työnantaja ja ylempi toimihenkilö (jäljempänä toimihenkilö) ovat sopineet seuraavista työsuhteen ehdoista. Lisäksi on otettava

Lisätiedot

YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY

YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY TYÖSOPIMUSMALLI YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY Alla mainittu työnantaja ja ylempi toimihenkilö (jäljempänä toimihenkilö) ovat sopineet seuraavista työsuhteen ehdoista. Lisäksi on otettava huomioon mahdollisen

Lisätiedot

LIITTOJEN YHTEINEN OHJE KOSKIEN ÄITIYSVAPAAN PALKKAA

LIITTOJEN YHTEINEN OHJE KOSKIEN ÄITIYSVAPAAN PALKKAA TEKNOLOGIATEOLLISUUS RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY AMMATTILIITTO PRO RY JRu, RJ, HH 17.9.2014 LIITTOJEN YHTEINEN OHJE KOSKIEN ÄITIYSVAPAAN PALKKAA Työtuomioistuimen tuomio TT2014:116 koskien Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN SOVELTAMISEN ABC

SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN SOVELTAMISEN ABC SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN SOVELTAMISEN ABC Tämän ohjeistuksen tarkoitus on toimia muistilistana työnantajan edustajille ja luottamusmiehille toimenpiteistä, joita sosiaalialan järjestöjen

Lisätiedot

Kaupan palkkaluokittelu käyttöön 1.5.2008

Kaupan palkkaluokittelu käyttöön 1.5.2008 Kaupan palkkaluokittelu käyttöön 1.5.2008 1. Johdanto Nykyiset Kaupan työehtosopimuksen palkkamääräykset koskevat perinteisiä kaupan ammatteja. Alan yrityksissä työskentelee kuitenkin nk. vieraitten alojen

Lisätiedot

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä TYÖEHTOSOPIMUS INFO Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä SISÄLTÖ: Mikä on työehtosopimus Työehtosopimuksen sitovuus Työehtosopimusneuvottelut

Lisätiedot

Toimintaterapeutit Vähimmäispalkkasuositus

Toimintaterapeutit Vähimmäispalkkasuositus Toimintaterapeutit Vähimmäispalkkasuositus 1.5.2018 31.3.2020 Suomen Toimintaterapeuttiliitto ry Finlands Ergoterapeutförbund rf Suomen Toimintaterapeuttiliitto ry on laatinut tämän vähimmäispalkkasuosituksen

Lisätiedot

Työehtosopimus eli TES

Työehtosopimus eli TES TYÖEHTOSOPIMUS Luennon sisältö Mikä on työehtosopimus Työehtosopimuksen sitovuus Työehtosopimusneuvottelut Työehtosopimus vs. työsopimus vs. työlainsäädäntö Työehtosopimus ja paikallinen sopiminen Työehtosopimus

Lisätiedot

30.11.2014. Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201. Työsopimuslaki. Työsopimuslaki. Petri Nuutinen

30.11.2014. Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201. Työsopimuslaki. Työsopimuslaki. Petri Nuutinen Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201 5 opintopistettä Petri Nuutinen Petri Nuutinen Lakia sovelletaan sopimukseen (työsopimus), jolla työntekijä tai työntekijät yhdessä työkuntana sitoutuvat henkilökohtaisesti

Lisätiedot

3. Työntekijän työ kuuluu siihen palkkaryhmään, jonka mukaisia tehtäviä hän lähinnä suorittaa.

3. Työntekijän työ kuuluu siihen palkkaryhmään, jonka mukaisia tehtäviä hän lähinnä suorittaa. PALKKASOPIMUS 1 Palkat 1. Työehtosopimuksen piirissä oleville työntekijöille maksetaan palkkaa vähintään alan palkkaryhmittelyn, palkkasopimuksen ja siirtymäsäännösten mukaisesti. 2. Mikäli työntekijä

Lisätiedot

Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA 2015

Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA 2015 Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA 2015 Puuliitto www.puuliitto.fi 1 Metsäkonealan työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017. TYÖAIKA Säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia vuorokaudessa ja

Lisätiedot

Merenkulkulaitoksen, Luotsiliitto ry:n ja Suomen Laivanpäällystöliitto ry:n välinen työehtosopimus

Merenkulkulaitoksen, Luotsiliitto ry:n ja Suomen Laivanpäällystöliitto ry:n välinen työehtosopimus 3 TES: 313013 PL: 01 Merenkulkulaitoksen, Luotsiliitto ry:n ja Suomen Laivanpäällystöliitto ry:n välinen työehtosopimus Tämän työehtosopimuksen osana noudatetaan valtiovarainministeriön sekä Akava-JS ry:n,

Lisätiedot

Työelämän ABC. Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville.

Työelämän ABC. Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Työelämän ABC Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Muista työsuhteen alkaessa! Pyydä työsopimuksesi kirjallisena. Työsopimuksessa

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt

Työelämän pelisäännöt Työelämän pelisäännöt 1. Työsopimus Kun työntekijä ottaa työntekijän töihin, hän tekee työntekijän kanssa ensin työsopimuksen. Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisesti, vaikka suullinen työsopimus on yhtä

Lisätiedot

FiDiPro-ohjelma Projektin hyväksyttävät kustannukset

FiDiPro-ohjelma Projektin hyväksyttävät kustannukset FiDiPro-ohjelma Projektin hyväksyttävät kustannukset FiDiPro-kustannukset puhututtavat Paljonkohan voi tarjota palkkaa? Onko puhelinetu ok? Paljonko muuttokuluja saa syntyä? Perhe mukaan? Maksaako Tekes

Lisätiedot

Kesätoimittajan ABC. Tampereen yliopisto

Kesätoimittajan ABC. Tampereen yliopisto Kesätoimittajan ABC Tampereen yliopisto 8.4.2011 sari.uusi-rauva@journalistiliitto.fi 1 Työsuhde Työlainsäädäntöä ja työehtosopimuksia sovelletaan työsuhteessa oleviin Työsuhde määräytyy suoraan lain nojalla.

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 6/2011 liite 2 1 (5)

KT Yleiskirjeen 6/2011 liite 2 1 (5) KT Yleiskirjeen 6/2011 liite 2 1 (5) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2010 2011) allekirjoituspöytäkirjan 4 :n mukaisten palkantarkistusten soveltamisohjeet Yleistä Yleiskorotus

Lisätiedot

Palkka ja palkitseminen: Miten neuvottelen palkkani

Palkka ja palkitseminen: Miten neuvottelen palkkani 31.5.2016 Taija Keskinen Palkka ja palkitseminen: Miten neuvottelen palkkani Asiantuntijan ja esimiehen työelämätaidot Suomalainen sopimusjärjestelmä - palkkaus Työlainsäädäntö Työstä maksettava tavanomainen

Lisätiedot

1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön,

1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, OSIO E AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit kokoaikaiset opettajat

Lisätiedot

2. Pääasiallinen toimenkuva ja toimipaikka työsuhteen alkaessa

2. Pääasiallinen toimenkuva ja toimipaikka työsuhteen alkaessa T Y Ö S O P I M U S TYÖNANTAJA TYÖNTEKIJÄ ALKUSANAT Codeo Oy Y-tunnus: 2421666-6 Osoite: Rautatienkatu 21 B, 33100 Tampere Henkilötunnus: Osoite: Puh: Codeo haluaa olla mahdollisimman reilu yritys kaikille

Lisätiedot

Kirkon palkkaratkaisu vuodelle 2011

Kirkon palkkaratkaisu vuodelle 2011 YLEISKIRJE A 2/2011 15.3.2011 Seurakunnille Sisältää: Kirkon palkkaratkaisu vuodelle 2011 1. Vuoden 2011 palkkaratkaisu kirkon yleisessä palkkausjärjestelmässä 1.1. Palkkaratkaisun täytäntöönpano seurakunnassa

Lisätiedot

1 Tehtävien vaativuuden määrittelyssä käytetään Hay-järjestelmää.

1 Tehtävien vaativuuden määrittelyssä käytetään Hay-järjestelmää. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS NEUVOTTELUPÖYTÄKIRJA Pöytäkirja Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) sekä JUKO ry:n, Pardia ry:n ja JHL ry:n välisistä neuvotteluista, jotka koskivat GTK:ssa sovellettavaa palkkausjärjestelmää.

Lisätiedot

Ennakkoverolippumiehet

Ennakkoverolippumiehet Ennakkoverolippumiehet Pääsäännön yhteenveto 1. Infra-alalla ei tule käyttää ennakkoverolippumiehiä konekuskeina. 2. Jos otat tai olet ottanut henkilön ajamaan yrityksesi omistamaa työkonetta (esim. kaivukone,

Lisätiedot

Henkilöstöhallinnon toimistotyöt. Työsuhde ja palkkaus

Henkilöstöhallinnon toimistotyöt. Työsuhde ja palkkaus Henkilöstöhallinnon toimistotyöt Työsuhde ja palkkaus Henkilöstöhallinnon toimistotyöt Työsuhde Työsuhteen solmiminen Epätyypilliset työsuhteet Työsuhteen irtisanominen Palkkaus Palkkausperusteet, palkkaustavat

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 102 1 Soveltamisala Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta sekä korvausta ansionmenetyksestä ja

Lisätiedot

Työelämän juridiset pelisäännöt

Työelämän juridiset pelisäännöt Työelämän juridiset pelisäännöt 7.11.2017 Heidi Tupamäki lakimies Työsuhde Työsuhde on sopimussuhde jossa työntekijä sitoutuu sopimuksella - tekemään henkilökohtaisesti työtä - työnantajan lukuun - tämän

Lisätiedot

YRITYSKOHTAISEN ERÄN JAKAMINEN PAIKALLISESTI SOPIEN TIETOTEKNIIKAN PALVELUALALLA. Infotilaisuudet 2008 Helsinki 4.9., Tampere 5.9., Oulu 8.9.

YRITYSKOHTAISEN ERÄN JAKAMINEN PAIKALLISESTI SOPIEN TIETOTEKNIIKAN PALVELUALALLA. Infotilaisuudet 2008 Helsinki 4.9., Tampere 5.9., Oulu 8.9. YRITYSKOHTAISEN ERÄN JAKAMINEN PAIKALLISESTI SOPIEN TIETOTEKNIIKAN PALVELUALALLA Infotilaisuudet 2008 Helsinki 4.9., Tampere 5.9., Oulu 8.9. Teknologiateollisuus ry Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO

Lisätiedot

Palkkojen tarkistaminen syksy

Palkkojen tarkistaminen syksy Palkkojen tarkistaminen syksy 2010 28.9.2010 1 Sisältö 1. Palkkaratkaisun tausta ja tavoitteet 2. Tuottavuus - Tie menestykseen 3. Yrityskohtainen palkkaratkaisu 4. Muut asiat Isyysvapaa Muutosturva 28.9.2010

Lisätiedot

1. Palkantarkistukset lukien

1. Palkantarkistukset lukien YLEISKIRJE A 12/2008 8.9.2008 Seurakunnille Sisältää: 1. Palkantarkistukset 1.10.2008 lukien 2. Kirkkoherrojen palkantarkistukset 3. Viranhaltijoiden ja kuukausipalkkaisten työntekijöiden palkantarkistukset

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa 1 SISÄLTÖ Työsopimus... 4 Koeaika... 4 Palkanmaksu ja verotus... 4 Oppisopimustyöntekijän oikeudet ja velvollisuudet... 5 Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet...

Lisätiedot

Työehtosopimusten paikallinen sopiminen. Janne Makkula, Atte Rytkönen, Rauno Vanhanen

Työehtosopimusten paikallinen sopiminen. Janne Makkula, Atte Rytkönen, Rauno Vanhanen Työehtosopimusten paikallinen sopiminen Janne Makkula, Atte Rytkönen, Rauno Vanhanen 1 Suomen työmarkkinoiden joustavuus VÄITE Joustomahdollisuuksia työehtosopimuksissa jo runsaasti käytettävissä SELVITYS

Lisätiedot

Korvaava työ kemian aloilla

Korvaava työ kemian aloilla Korvaava työ kemian aloilla KEMIANTEOLLISUUS KT RY TEAM TEOLLISUUSALOJEN AMMATTILIITTO RY AMMATTILIITTO PRO RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY 1 KORVAAVA TYÖ KEMIAN ALOILLA 2017 Korvaava työ kemian aloilla

Lisätiedot

1 PELTI- JA TEOLLISUUSERISTYSALAN TYÖNTEKIJÖIDEN PALKANKOROTUKSET

1 PELTI- JA TEOLLISUUSERISTYSALAN TYÖNTEKIJÖIDEN PALKANKOROTUKSET METALLITEOLLISUUDENHARJOITTAJAIN LIITTO MTHL:N TYÖNANTAJAT Jukka Huhtala/EL JÄSENTIEDOTE 3/2008 1 (5) 27.8.2008 Jakelu Rakennuspelti- ja teollisuuseristysalan jäsenliikkeet 1 PELTI- JA TEOLLISUUSERISTYSALAN

Lisätiedot

Kuuden euron työkokeilu. Infotilaisuus RT-RL Tapio Kari

Kuuden euron työkokeilu. Infotilaisuus RT-RL Tapio Kari Kuuden euron työkokeilu Infotilaisuus RT-RL 9.2.2017 Tapio Kari Kuuden euron työkokeilua koskevat määräykset koskevat kaikkia RT-RL sopimusaloja Kaikille Rakennusteollisuus RT:n ja Rakennusliiton työehtosopimusaloille

Lisätiedot

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN TARKISTAMISESTA ALKAEN

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN TARKISTAMISESTA ALKAEN 1 VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2003 2004 TARKISTAMISESTA 1.12.2003 ALKAEN 1 Taulukkokorotus 2 Palvelulisä Kunta-alan palkkausjärjestelmän kehittämisohjelman

Lisätiedot

TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Allekirjoittaneet ovat sopineet työehtosopimuksen uudistamisesta seuraavaa: (Muutokset kursiivilla) 1. Sopimuksen voimassaolo Uusi työehtosopimuskausi

Lisätiedot

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 1 VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...

Lisätiedot

Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus Saara Arola, edunvalvontajohtaja, ERTO ry

Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus Saara Arola, edunvalvontajohtaja, ERTO ry Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus 1.2.2018-31.3.2020 8.3.2018 Saara Arola, edunvalvontajohtaja, ERTO ry Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus 1.2.2018-31.3.2020 Valtakunnansovittelijan

Lisätiedot

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN:n neuvottelutulos

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN:n neuvottelutulos KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN:n neuvottelutulos 8.2.2018 JHL:n edustajisto 15.2.2018 Hannu Moilanen/Marja Lehtonen KUNNALLINEN TUNTIPALKKAISTEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUS Sopimuksen

Lisätiedot

Palvelualojen työnantajat Palta ry:n neuvottelutilat, Helsinki

Palvelualojen työnantajat Palta ry:n neuvottelutilat, Helsinki NEUVOTTELUTULOS YLEISSOPIMUKSEN PALTA -JYTY UUDISTAMINEN Aika 30.1.2018 Paikka Palvelualojen työnantajat Palta ry:n neuvottelutilat, Helsinki Läsnä PALTA ry JYTY ry. Hanne Salonen Päivi Salin 1. Sopimuskausi

Lisätiedot

1 Tehtävien vaativuuden määrittelyssä käytetään Hay-järjestelmää.

1 Tehtävien vaativuuden määrittelyssä käytetään Hay-järjestelmää. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS NEUVOTTELUPÖYTÄKIRJA Pöytäkirja Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) sekä JUKO ry:n, Pardia ry:n ja JHL ry:n välisistä neuvotteluista, jotka koskivat GTK:ssa sovellettavaa palkkausjärjestelmää.

Lisätiedot

Palkkaus tehtävien muuttuessa. Heidi Laurila Edunvalvonta-asiantuntija Tehyn edunvalvontatoimiala

Palkkaus tehtävien muuttuessa. Heidi Laurila Edunvalvonta-asiantuntija Tehyn edunvalvontatoimiala Palkkaus tehtävien muuttuessa Heidi Laurila Edunvalvonta-asiantuntija Tehyn edunvalvontatoimiala Kunta-alan palkkausjärjestelmä Tehtäväkohtainen palkka Henkilökohtainen lisä (harkinnanvarainen) Työkokemuslisä

Lisätiedot

Työehtosopimuksen sopimuskausi on

Työehtosopimuksen sopimuskausi on TAY- PALVELUT OY:N TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELUTULOS 26.2.2018 1. Lähtökohdat Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n sekä Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n, Palkansaajajärjestö Pardia

Lisätiedot

Haapajärven kaupunki. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Haapajärven kaupunki. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Haapajärven kaupunki Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kaupunginhallitus, Kaupunginvaltuusto 14.11.2011 66 1.11.2011 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala Luottamushenkilölle suoritetaan

Lisätiedot

Salon kaupungin luottamushenkilöiden kokouspalkkiosääntö. Salon kaupunginvaltuusto,

Salon kaupungin luottamushenkilöiden kokouspalkkiosääntö. Salon kaupunginvaltuusto, Salon kaupungin luottamushenkilöiden kokouspalkkiosääntö Salon kaupunginvaltuusto, 20.5.2013 83 698/01.02.01/2013 2(6) Sisällysluettelo: 1 Soveltamisala 3 2 Kokouspalkkiot 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset

Lisätiedot

LEASEGREEN GROUP PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SISÄLTÖ

LEASEGREEN GROUP PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SISÄLTÖ LEASEGREEN GROUP PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 2 2 PALKITSEMISTA KOSKEVA PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS... 2 2.1 HALLITUKSEN JÄSENTEN PALKITSEMINEN JA PALKITSEMISEN VALMISTELU... 2 2.2 TOIMITUSJOHTAJAN

Lisätiedot

Sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen jäsenkirje 6/2011

Sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen jäsenkirje 6/2011 Sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen jäsenkirje 6/2011 Sisältö 1. Uusi työehtosopimus - Palkankorotukset 1.4.2012 - Palkankorotukset 1.5.2013 2. Muuta ajankohtaista - Ensihoidon muutokset - Järjestäytymisessä

Lisätiedot

Tietotekniikan palvelualan TES vs. laki

Tietotekniikan palvelualan TES vs. laki Tietotekniikan palvelualan TES vs. laki Palkat Minimipalkkalakia ei ole! Tehtäväryhmän ja vaativuuden mukaiset vähimmäispalkat. 2 Säännöllinen työaika Säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia

Lisätiedot

Autoalan työaikapankki - koulutusaineisto

Autoalan työaikapankki - koulutusaineisto Autoalan työaikapankki - koulutusaineisto Autoalan Keskusliitto Teollisuusliitto Työaikapankin perusteet Työaikapankkia koskeva sopimus tehdään noudattaen autoalan työehtosopimuksissa olevia paikallisen

Lisätiedot

KYSELY TEKNISEN VIESTINNÄN TEHTÄVISSÄ TOIMIVIEN PALKKAUKSESTA JA TYÖSUHTEEN EHDOISTA. - yhteenveto tuloksista

KYSELY TEKNISEN VIESTINNÄN TEHTÄVISSÄ TOIMIVIEN PALKKAUKSESTA JA TYÖSUHTEEN EHDOISTA. - yhteenveto tuloksista 1 KYSELY TEKNISEN VIESTINNÄN TEHTÄVISSÄ TOIMIVIEN PALKKAUKSESTA JA TYÖSUHTEEN EHDOISTA - yhteenveto tuloksista Suomen teknisen viestinnän yhdistyksen syysseminaari Tampere 15.10.2013 Hanna Gorschelnik

Lisätiedot

yleensä olevan työsuhteessa, jos hän ei itse omista tai riippumattoman

yleensä olevan työsuhteessa, jos hän ei itse omista tai riippumattoman 1 INFRA RY:N JÄSENTIEDOTE: VEROHALLINNON PÄIVITYS OHJEESEEN PALKKA JA TYÖKOR- VAUS VEROTUKSESSA Verohallinto on päivittänyt ohjetta, jossa käsitellään palkan ja työkorvauksen välistä rajanvetoa. Päivitetyssä

Lisätiedot

Sosiaalialan järjestötyötä koskeva palkkausjärjestelmä

Sosiaalialan järjestötyötä koskeva palkkausjärjestelmä Sosiaalialan järjestötyötä koskeva palkkausjärjestelmä Liite 1 1 Sopimuksen ulottuvuus 1. Tätä sopimusta noudatetaan Sosiaalialan Työnantajat ry:n jäseninä olevissa sosiaalialan järjestöissä työskenteleviin

Lisätiedot

TEHTÄVÄNKUVAUKSET JA TEHTÄVIEN VAATIVUUSARVIOINTI

TEHTÄVÄNKUVAUKSET JA TEHTÄVIEN VAATIVUUSARVIOINTI TEHTÄVÄNKUVAUKSET JA TEHTÄVIEN VAATIVUUSARVIOINTI Valmistelija: Kuntayhtymän johtaja YT 9.11.2015 Palkkatoimikunta 3.11.2015 Hallitus 16.11.2015 Voimaantulo 01.12.2015 1 1 Ohjeen soveltaminen Tämän ohjeen

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa 1 SISÄLTÖ Työsopimus... 4 Koeaika... 4 Palkanmaksu ja verotus... 4 Oppisopimustyöntekijän oikeudet ja velvollisuudet... 5 Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet...

Lisätiedot

TYÖSOPIMUS. Työsuhteen alkamispäivämäärä Työsuhteen alkaessa on. kuukauden koeaika Työsopimus on voimassa Toistaiseksi

TYÖSOPIMUS. Työsuhteen alkamispäivämäärä Työsuhteen alkaessa on. kuukauden koeaika Työsopimus on voimassa Toistaiseksi Työnantaja TYÖSOPIMUS Työsuhteen osapuolet Työsopimuksen voimassaolo Työntekijä Henkilötunnus Yllä mainittu työntekijä sitoutuu korvausta vastaan tekemään yllä mainitun työnantajan hänelle osoittamaa työtä

Lisätiedot

Hallintosääntö. Kokous- ja palkkiosääntö

Hallintosääntö. Kokous- ja palkkiosääntö Hallintosääntö Kokous- ja palkkiosääntö 1 KOKOUS- JA PALKKIOSÄÄNTÖ Yhtymävaltuusto hyväksynyt 5.6.2013 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta, korvausta

Lisätiedot

Historian, kirjallisuuden ja kulttuuriaineiden FM-tutkinnon suorittaneet

Historian, kirjallisuuden ja kulttuuriaineiden FM-tutkinnon suorittaneet Historian, kirjallisuuden ja kulttuuriaineiden FM-tutkinnon suorittaneet Vähimmäispalkkasuositus 1.4.2018 31.3.2020 Akavan Erityisalat, SPECIA Asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ja Taideja kulttuurialan

Lisätiedot

Kasvatustieteilijät. Vähimmäispalkkasuositus

Kasvatustieteilijät. Vähimmäispalkkasuositus Kasvatustieteilijät Vähimmäispalkkasuositus 1.4.2018 31.3.2020 Akavan Erityisalat AE ry ja Specia Asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry ovat antaneet tämän vähimmäispalkkasuosituksen yksityisellä sektorilla

Lisätiedot

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2018 2019 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Sopimuksen voimassaoloaika ja sopimuksen mahdollinen irtisanominen 2 Yleiskorotukset Tämä työehtosopimus (TTES)

Lisätiedot

Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle

Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle Tätä ohjetta sovelletaan ennen 1.10.2016 alkaneisiin työsuhteisiin. TAMPEREEN TYÖLLISTÄMISTUKI Tampereen työllistämistuen tavoitteena on edistää yksilöllisiä erityispalveluita tarvitsevien työnhakijoiden

Lisätiedot

Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimus neuvottelutulos

Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimus neuvottelutulos Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimus 2018-2020 neuvottelutulos 13.2.2018 JHL:n edustajisto/hallitus 15.2.2018 Riitta Rautiainen Tätä työehtosopimusta sovelletaan Avaintyönantajat AVAINTA ry:n jäsenyhteisöjen

Lisätiedot

Työntekijä yrityksessä käytännön asioita. 29.1.2014 Tiina Uutela

Työntekijä yrityksessä käytännön asioita. 29.1.2014 Tiina Uutela Työntekijä yrityksessä käytännön asioita 29.1.2014 Tiina Uutela Työnantajana oleminen palkkaaminen Työsopimus kanssa Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisena SELVITYS TYÖNTEON KESKEISISTÄ EHDOISTA Sopimuksen

Lisätiedot

Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus

Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.4.2012 30.4.2014 Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.4.2012 30.4.2014 1 VARASTO- JA KULJETUSESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...

Lisätiedot

rehtorit ja apulaisrehtorit,

rehtorit ja apulaisrehtorit, AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 LIITE T1 Tätä liitettä sovelletaan ten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit, kokoaikaiset opettajat, osa-aikaiset opettajat,

Lisätiedot

Suositus harrastajateatterin ohjaustariffiksi

Suositus harrastajateatterin ohjaustariffiksi Teatteri- ja Mediatyöntekijät ry TeMe Suomen Teatteriohjaajien Liitto ry Suositus harrastajateatterin ohjaustariffiksi 1. Tämä on Suomen Teatteriohjaajien Liiton suositus harrastajateatterikentän ohjaustariffiksi.

Lisätiedot

TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA

TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN 4.12.2018 CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA Miten ja milloin ilmoitetaan tulorekisteriin? Jos joulukuun palkat maksetaan tammikuun alussa, ilmoitetaanko

Lisätiedot

Palkkoja korotetaan tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta yleiskorotuksella, jonka suuruus on 1,24 %.

Palkkoja korotetaan tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta yleiskorotuksella, jonka suuruus on 1,24 %. ETL:n työmarkkinatiedote 14.4.2011 MEIJERIALA 13/11 PALKANTARKISTUKSET 1.4.2011 1. TYÖNTEKIJÄT Tausta Elintarviketeollisuusliitto ja Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry hyväksyivät 24.5.2010 valtakunnansovittelijan

Lisätiedot

Ruotsissa työskentelevien ja ulkomailla asuvien tuloverotus. Tietoja ruotsiksi, suomeksi, englanniksi, saksaksi, espanjaksi, puolaksi ja venäjäksi

Ruotsissa työskentelevien ja ulkomailla asuvien tuloverotus. Tietoja ruotsiksi, suomeksi, englanniksi, saksaksi, espanjaksi, puolaksi ja venäjäksi Skatteverket SKV 442, 5.painos Ruotsissa työskentelevien ja ulkomailla asuvien tuloverotus Tietoja ruotsiksi, suomeksi, englanniksi, saksaksi, espanjaksi, puolaksi ja venäjäksi Finska Ulkomailla asuvia

Lisätiedot

Perustiedot. Sukupuoli. Jäsenyys Lakimiesliitossa

Perustiedot. Sukupuoli. Jäsenyys Lakimiesliitossa 1 Sisällys Perustiedot... 3 Sukupuoli... 3 Jäsenyys Lakimiesliitossa... 3 Työnantaja ja työsuhde... 4 Toimialajakauma... 4 Yrityksen koko... 4 Työsuhteen kesto... 5 Työsuhteen laatu... 5 Palkka... 6 Palkkausmuoto...

Lisätiedot

, VES , TES SMDno/2011/102 1

, VES , TES SMDno/2011/102 1 Tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 16 päivänä toukokuuta 2011 sisäasiainministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry :n ja Palkansaajajärjestö Pardia ry :n välillä virastoerän

Lisätiedot

SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN JA YMPÄRISTÖHALLINNON HENKILÖKUNTAYHDISTYS YHY RY:N VÄLINEN LUOTTAMUSMIESTOIMINTAA KOSKEVA SOPIMUS 1.3.

SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN JA YMPÄRISTÖHALLINNON HENKILÖKUNTAYHDISTYS YHY RY:N VÄLINEN LUOTTAMUSMIESTOIMINTAA KOSKEVA SOPIMUS 1.3. SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN JA YMPÄRISTÖHALLINNON HENKILÖKUNTAYHDISTYS YHY RY:N VÄLINEN LUOTTAMUSMIESTOIMINTAA KOSKEVA SOPIMUS 1.3.2008 LUKIEN Suomen ympäristökeskus ja Ympäristöhallinnon henkilökuntayhdistys

Lisätiedot

Historian, kirjallisuuden ja kulttuuriaineiden FM-tutkinnon suorittaneet

Historian, kirjallisuuden ja kulttuuriaineiden FM-tutkinnon suorittaneet Historian, kirjallisuuden ja kulttuuriaineiden FM-tutkinnon suorittaneet Vähimmäispalkkasuositus 1.8.2016 31.1.2018 Akavan Erityisalat, SPECIA Asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ja Taideja kulttuurialan

Lisätiedot

Sosiaalialan järjestöjen palkkausjärjestelmä ja uudistukset. Palkkausjärjestelmän soveltaminen ja ylläpito työpaikoilla

Sosiaalialan järjestöjen palkkausjärjestelmä ja uudistukset. Palkkausjärjestelmän soveltaminen ja ylläpito työpaikoilla Sosiaalialan järjestöjen palkkausjärjestelmä ja uudistukset Palkkausjärjestelmän soveltaminen ja ylläpito työpaikoilla 1 Uudistuksen taustaa Neuvotteluosapuolet ovat tes-neuvotteluissa keväällä 2010 sopineet

Lisätiedot

YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY. SUUNNITTELUALAN EDUNVALVONTATAVOITTEET Toukokuu Ylemmät yhdessä enemmän

YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY. SUUNNITTELUALAN EDUNVALVONTATAVOITTEET Toukokuu Ylemmät yhdessä enemmän YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY SUUNNITTELUALAN EDUNVALVONTATAVOITTEET Toukokuu 2010 Ylemmät yhdessä enemmän Sisällysluettelo I Työelämän muutosturvallisuuden ja työssä jaksamisen vahvistaminen... 3 1.1 Koko

Lisätiedot

SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN ALKAEN

SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN ALKAEN SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN 1.1. 2018 ALKAEN 1. Sopimuksen osapuolet 1) Lieksan kaupunki luovuttajana 2) Lieksan Kiinteistöt

Lisätiedot

Työnantajan velvollisuudet Suomessa. Tarkastaja Kristiina Linna

Työnantajan velvollisuudet Suomessa. Tarkastaja Kristiina Linna Työnantajan velvollisuudet Suomessa Tarkastaja Kristiina Linna kristiina.linna@avi.fi Työnteko-oikeus Työnantajan on varmistettava virallisesta matkustusasiakirjasta (passi tai ID-kortti ja mahdollinen

Lisätiedot

Altian tulospalkkio 2014

Altian tulospalkkio 2014 Altian tulospalkkio 2014 palkkio on osa Altian palkitsemiskokonaisuutta. palkkio-ohjelmista päätetään vuosittain. palkkio maksetaan joko kerran vuodessa tai useammin tuotantopalkkiona tai myyntipalkkiona.

Lisätiedot

1. TYÖNTEKIJÖIDEN JA TOIMIHENKILÖIDEN PALKANKOROTUKSET VUODELLE 2016 I 10,77 II 11,69 III 12,58 IV 13,59 V 14,67 VI 15,91

1. TYÖNTEKIJÖIDEN JA TOIMIHENKILÖIDEN PALKANKOROTUKSET VUODELLE 2016 I 10,77 II 11,69 III 12,58 IV 13,59 V 14,67 VI 15,91 1 INFRA RY:N JÄSENTIEDOTE Tässä jäsentiedotteessa: 1. Työntekijöiden ja toimihenkilöiden palkankorotukset vuodelle 2016 1.1 Maa- ja vesirakennusalan työntekijöiden palkankorotukset 1.2 Asfalttialan työntekijöiden

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuusto 11.11.2015 Tulee voimaan 1.12.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala 1 2 Kokouspalkkio 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset 1

Lisätiedot

2 Kirkkoherran viran haltijan palkkauksen perusteet. 3 Kirkkoherran viran hinnoitteluryhmä ja peruspalkka

2 Kirkkoherran viran haltijan palkkauksen perusteet. 3 Kirkkoherran viran hinnoitteluryhmä ja peruspalkka PALKKAHINNOITTELU, KIRKKOHERRAT LUKU 1. YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Soveltamisala Kirkkoherran palkkaus määräytyy Kirkon yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2007-2009 mukaisesti. Sopimuksen luvun 2.2. määräykset

Lisätiedot

RIL-PALKKAKYSELY 2017

RIL-PALKKAKYSELY 2017 RIL- 8.3.2017 PALKKAKYSELY 2016 1 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin jäsenille tehtiin loka-marraskuussa 2017 työmarkkinatutkimus. Kysely toteutettiin yhteistyössä Tekniikan Akateemisten Liitto TEKin

Lisätiedot

Työntekijän palkkaaminen Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy

Työntekijän palkkaaminen Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy Työntekijän palkkaaminen 25.10.2017 Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy Uuden työntekijän tarve? Toimiako yksin vai toiminko työantajana ja kasvatan yritystä? Kysynnän ja tarjonnan suhde? Kasvaako yritys

Lisätiedot

TYÖEHTOSOPIMUSRATKAISUT HYVÄKSYTTY MAA- JA VESIRAKENNUSALAN UUSI TYÖEHTOSOPIMUS AJALLE

TYÖEHTOSOPIMUSRATKAISUT HYVÄKSYTTY MAA- JA VESIRAKENNUSALAN UUSI TYÖEHTOSOPIMUS AJALLE 1 INFRA RY:N JÄSENTIEDOTE TYÖEHSOPIMUSRATKAISUT HYVÄKSYTTY Infra-alalla on hyväksytty työehtosopimusratkaisut sekä työntekijöille että toimihenkilöille. Uudet maa- ja vesirakennusalan ja asfalttialan työehtosopimukset

Lisätiedot

Pyhäjoen kunta tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle

Pyhäjoen kunta tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle Sivu 1/8 Uusi työ Pyhäjoella Pyhäjoen kunta tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle Pyhäjoen kunta haluaa tukea osaltaan

Lisätiedot

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 ALLEKIRJOITUS- KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2005 2007 ALLEKIRJOITUS 1 Tulopoliittisen sopimuksen toteuttaminen Tällä työehtosopimuksella toteutetaan 29.11.2004 allekirjoitettu

Lisätiedot

Henkilökohtaisia avustajia koskeva valtakunnallinen työehtosopimus Neuvottelutulos

Henkilökohtaisia avustajia koskeva valtakunnallinen työehtosopimus Neuvottelutulos Henkilökohtaisia avustajia koskeva valtakunnallinen työehtosopimus Neuvottelutulos 29.1.2018 JHL:n hallitus 1.2.2018 Veikko Lehtonen Soveltamisala ja sopimuskausi Noudatetaan työsuhteissa, jossa avustajan

Lisätiedot

Läsnätyön juridiikka

Läsnätyön juridiikka Läsnätyön juridiikka Etätyö vai Läsnätyö Työnteon uudet mallit / Hetky Akva Asianajaja, Counsel/Employment, Henna Kinnunen Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy 1 Sisältö Läsnätyön juridinen luonne Läsnätyöhön

Lisätiedot

Muistio MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN

Muistio MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN 14.12.2016 1 (5) MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN Työsopimuslaki muuttuu 1.1.2017 voimaantulevalla lailla seuraavasti: Määräaikainen työsopimus voidaan

Lisätiedot

HENKILÖSTÖSIIRTOJEN TOTEUTTAMINEN KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄSTÄ

HENKILÖSTÖSIIRTOJEN TOTEUTTAMINEN KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄSTÄ LIITE 16.10.2012 SIIRTOSOPIMUS HENKILÖSTÖSIIRTOJEN TOTEUTTAMINEN KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄSTÄ 31.12.2012 1. Henkilöstön siirtyminen ja virkojen perustaminen Sovellettavat määräykset: Kuntalaki (365/1995)

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- SÄÄNTÖ

MERIKARVIAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- SÄÄNTÖ MERIKARVIAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- SÄÄNTÖ Valtuuston 17.12.2012 76 Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta

Lisätiedot

OVTES-palkkausjärjestelmä. Työaikakoulutus Turku Jorma Uoti

OVTES-palkkausjärjestelmä. Työaikakoulutus Turku Jorma Uoti OVTES-palkkausjärjestelmä Työaikakoulutus Turku 3.4.2019 Jorma Uoti jorma.uoti@raisio.fi Palkan muodostuminen Tulospalkkio, työyksikön tulos Muut lisät, palkkiot ja korvaukset Ylituntipalkkio Ammatinhallinta

Lisätiedot

Eurajoen kunnan ja kunnanjohtaja Vesa Lakaniemen välinen JOHTAJASOPIMUS. Eurajoen kunnanvaltuusto xx

Eurajoen kunnan ja kunnanjohtaja Vesa Lakaniemen välinen JOHTAJASOPIMUS. Eurajoen kunnanvaltuusto xx Eurajoen kunnan ja kunnanjohtaja Vesa Lakaniemen välinen JOHTAJASOPIMUS Eurajoen kunnanvaltuusto 16.1.2017 xx 1.Kunnanjohtajan tehtävät, työnjako ja yhteistyökäytännöt Tällä Eurajoen kunnan ja kunnanjohtaja

Lisätiedot

Kasvatustieteilijät. Vähimmäispalkkasuositus 1.6.2014 31.3.2016. Akavan Erityisalat SPECIA Asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt

Kasvatustieteilijät. Vähimmäispalkkasuositus 1.6.2014 31.3.2016. Akavan Erityisalat SPECIA Asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt Kasvatustieteilijät Vähimmäispalkkasuositus 1.6.2014 31.3.2016 Akavan Erityisalat SPECIA Asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt KASVATUSTIETEILIJÄT Vähimmäispalkkasuositus 1.6.2014 31.3.2016 Akavan Erityisalat

Lisätiedot

VARASTO- JA KULJETUS- ESIMIESTEN. työehtosopimus

VARASTO- JA KULJETUS- ESIMIESTEN. työehtosopimus VARASTO- JA KULJETUS- ESIMIESTEN työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 1 VARASTO-

Lisätiedot

FINANSSIALAN KESKUSLIITON JA VAKUUTUSVÄEN LIITON YHTEINEN OHJEISTUS TYÖAIKAPANKIN KÄYTTÖÖNOTOSTA VAKUUTUSALALLA

FINANSSIALAN KESKUSLIITON JA VAKUUTUSVÄEN LIITON YHTEINEN OHJEISTUS TYÖAIKAPANKIN KÄYTTÖÖNOTOSTA VAKUUTUSALALLA 14.11.2016 FINANSSIALAN KESKUSLIITON JA VAKUUTUSVÄEN LIITON YHTEINEN OHJEISTUS TYÖAIKAPANKIN KÄYTTÖÖNOTOSTA VAKUUTUSALALLA 1. Työaikapankin käsite ja tarkoitus Työaikapankilla tarkoitetaan työ- ja vapaa-ajan

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2009

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2009 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2009 Kaupunginhallitus 14.4.2008 Kaupunginvaltuusto 28.4.2008 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI SISÄLLYSLUETTELO 1 SOVELTAMISALA... 1

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Kaupunginvaltuusto Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Kaupunginvaltuusto Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2016 1 (5) 332 Valtuutettu Yrjö Hakasen aloite työehtosopimusten noudattamisesta avustajia välittävissä ostopalveluissa Päätös Puheenjohtajan ehdotuksesta asia jätettiin

Lisätiedot

TES 302121 PL: 01, 05 MTT:n (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus)

TES 302121 PL: 01, 05 MTT:n (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus) TES 302121 PL: 01, 05 MTT:n (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus) ja Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry:n välinen työehtosopimus 1 1 Soveltamisala Tätä työehtosopimusta sovelletaan MTT:n (Maa-

Lisätiedot

KAUPAN UUSI TES-SOPIMUS 12.4.2011-31.3.2013

KAUPAN UUSI TES-SOPIMUS 12.4.2011-31.3.2013 PIKATIEDOTE 14.4.2011 KAUPAN UUSI TES-SOPIMUS 12.4.2011-31.3.2013 Sopimus on irtisanottavissa 29.2.2012 ilman erityistä perustelua ja päättyy tällöin 1.4.2012. I PALKANKOROTUKSET 1. Palkankorotukset Palkankorotukset

Lisätiedot