Strateginen suunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Strateginen suunnitelma 2014-2018"

Transkriptio

1 Tietotekniikan liitto ry Strateginen suunnitelma TTL Mukana muutoksessa

2 Strateginen suunnitelma 2 (17) Sisällys 1 Toimintaympäristö TTL ry:n tarkoitus Missio Visio Arvot Arvolupaukset Strategiset tavoitteet Strategian toteuttaminen / Hankkeet ja toiminta Näkyvyyskamppanja Yhdistyksen tukipalvelut Jäsenmäärä nousuun Kehitystoimenpiteet perustoiminnassa Osaamisen kehittäminen Tutkimustoiminta Sertifiointi Kansainvälinen toiminta Resurssit ja organisaatio Talous ja hallinto... 17

3 Strateginen suunnitelma 3 (17) 1 Toimintaympäristö Pitkään jatkunut taantuma on vaikuttanut myös ICT-alan kasvuun, vaikkakin selvästi vähemmän kuin muihin toimialaoihin. ETLAn mukaan 1 Euroalueen taantuma näyttää nyt päättyneen ja Suomen bruttokansantuotteen odotetaan kääntyvän kasvuun ensi vuonna: BKT:n kasvuksi odotetaan 1,6 ja viennin kasvuksi 3,5 prosenttia. ICT-alalle tämän käänteen vaikutus voi olla voimakas, sillä parin viime vuoden aikaiset säästöt ICT-kehitysinvestoinneissa ovat luoneet patoutunutta kysyntää, joka täten saattaa näkyä voimakkaana kasvuna, varsinkin palveluliiketoiminnassa. Suomen ICT-alan suurin muutos on ollut elektroniikka-alan ja erityisesti Nokian rakennemuutos, jonka seurauksena arviolta noin ICT-ammattilaista on menettänyt aikaisemmat työnsä ja joutunut hakeutumaan uusiin työtehtäviin. Näyttää siltä, että ICT-ala ja ICT-tehtävät muiden toimialojen sisällä ovat pystyneet työllistämään tämän osaajajoukon ennustettua paremmin, sillä tämä nopea rakennemuutos ei ole aiheuttanut suurta työttömyyttä ICT-ammattilaisten joukossa. Vuoden 2013 syksyn aikana rakennemuutoksen seuraukset tulevat luultavasti selvemmin näkyviin, koska tällöin taantuman päättyminen alkaa näkyä rekrytoinneissa, syksyllä on yleensä rekrytoinnin suhteen aktiivinen aika ja esim. Nokian irtisanomien ICT-ammattilaisten siirtymäkauden tuki (ns. bridge-ohjelma) päättyy. Tuoreen ohjelmistoyrityskartoitusraportin 2 mukaan ohjelmistoala on jatkanut kasvuaan vuonna 2012: taantumasta huolimatta kasvu oli jopa 5,8%. Kasvu ja kannattavuus on ollut parasta pienillä ja keskisuurilla ohjelmistoyrityksillä. Peliala on ollut kuluneen vuoden aikana erityisen vahvassa kasvussa muutaman veturiyrityksen voimin. Alan yritykset ovat entistä kansainvälisempiä: yli puolella yrityksistä on kansainvöälistä liketoimintaa. Ohjelmistotyön tuottavuus Suomessa on säilynyt korkealla, kansainvälisestikin katsottuna kilpailukykyisellä tasolla, mutta off-shoring ulkoistus on ilmeisesti edelleen lisääntymässä ja haaste alan suomalaiselle työllisyydelle erityisesti ylläpitotehtävissä ja suurten järjestelmien peruskehitysja testaustyössä. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisema raportti 21 polkua kitkattomaan Suomeen on johtanut useisiin ICT-alan kehitykseen vaikuttaviin hankkeisiin, joita ollaan suunnittelemassa ja käynnistämässä kuluvan vuoden aikana. Näistä tärkeimpinä ja ensimmäisinä käynnistymässä ovat (1) yhtenäisen kansallinen IT-palveluarkkitehtuurin rakentaminen, (2) tutkimus- kehitys- ja innovaatio-ohjelma ICT 2023, (3) aloittavien ja kasvuvaiheessa olevien yritysten rahoitusohjelma sekä (4) valtioneuvoston kansliaan perustettava ICT-asiantuntijaryhmä, joka varmistaa ICT-alan pitkäjänteisen kehittämisen. Kuluneen vuoden aikana pilviteknologian merkitys on vahvistunut nopeasti: ohjelmistoyrityskartoituksen mukaan pilvi on nyt kehitysalustana yleisempi kuin mobiililaitteet. Pilviteknologiasta voi täten muodostua hyvä kasvualusta ICT-alan yrityksille ja samalla se tarjoaa mahdollisuuksia nopeaan ja kansainväliseen kasvuun. Internet of Things kaikkien laitteiden liittyminen verkkoon muodostaa myös suuren kasvupotentiaalin, jota suomalaiset ICT-alan yritykset ja osaajat pystyvät hyödyntämään. Tutkimusten mukaan ICT:n osuus EU:n alueella tapahtuneesta tuottavuuden noususta on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut noin 40 prosenttia. Tutkimusten mukaan tuottavuuden kasvun kolmas vaihe kasvu innovaatioiden ja toimintatapojen muutosten kautta on Suomessa vielä lähes kokematta. 1 ETLAn suhdannetiedote Lehdistötiedote ,

4 Strateginen suunnitelma 4 (17) TTL:n hallitus on strategiatyössään hyödyntänyt useita lähteitä 3 ICT-alan kannalta merkittävien trendien tunnistamisessa. Oheisessa kuvassa Kuva 1 on esitelty keskeiset trendit ja niiden priorisointi sekä merkittävyden että muutosnopeuden kannalta. Kuva 1: ICT-alan trendit ja niiden priorisointi Seuraavassa Taulukko 1 on tarkasteltu ajankohtaiset trendit ja mikä niiden merkitys on Suomen ICT-alalle. Taulukko 1: Trendien kuvaukset ja niiden merkitys 3 Mm. Tekesin strategia- ja visiomateriaali, Gartnerin raportit ja Forresterin raportit.

5 Strateginen suunnitelma 5 (17) Trendi Kuvaus Merkitys Suomen ICT-alalle Osaamistarpeen rakennemuutos ja irtisanomiset Kuluttajaistuminen, BYOD/CYOD Julkishallinnon tietojärjestelmien uudistaminen Pilvipalvelut Big data Uudet tietotyönmallit/ läsnätyö Pelit ja pelillistäminen Open data Uudet ansaintalogiikat Kollaboraatiotyökalujen kehittyminen Kaikkien laitteiden ohjelmoitavuus 3D-tulostus Kasvuyrittäjyys Internet of Things Energian säästö Tietotekniikka perusopetuksessa Kyber- ja tietoturva Kokonaisarkkitehtuuri ICT-alan rakennemuutos on johtanut tuhansien ICT-ammattilaisten irtisanomisiin ja uudelleen sijoittumisiin. Kuluttajille tarjottavien tuotteiden käyttökokemus tulee normiksi ja vaatimukseksi yritysten tietojärjestelmiin. Työntekijät valitsevat omat laitteensa Julkishallinnon tehostamispaineet vaativat tehokasta ja modernia tietotekniikan hyödyntämistä. Suomessa on tarve yhdenmukaistaa julkishallinnon tietojärjestelmiä. Pilvipalvelut yleistyvät ja muuttavat ITarkkitehtuureja, kehitysmenetelmiä, ansaintamalleja ja markkinarakenteita. Suuri osa aiemmin suomalaista ohjelmistokehitystä siirtyy globaaliin ekosysteemiin Tarve uudelleen kouluttaa asiantuntijoita Vapautuvien resurssien tuomat mahdollisuudet Käyttäjäkokemuksen suunnittelun ja osaamisen tarve kasvaa Tietojärjestelmien on oltava käytettävissä hyvin monelta eri päätelaitteelta joustavasti Julkishallinnon suuret kehityshankkeet vaativat paljon resursseja ICT-investoinnin ja ICT-pohjaiset innovoinnit ovat merkittävä tuottavuutta parantava mahdollisuus Uusi teknologia vaatii uutta osaamista Tieto ja ohjelmistot eivät ole paikallisia: hallinnan ja omistajuuden haasteet Käyttäjien ja yritysten toimintoja tukevat Uusia osaamistarpeita: suurten tietomassojen hallinta, datan järjestelmät tuottavat valtavan määrän dataa, analytiikka, data mining, business intelligence jonka hallinta ja analyysi tarjoaa uusia haasteita ja mahdollisuuksia. Etätyö yleistyy, toimistotyön käytännöt uudistuvat, nuoret muuttavat työympäristöä: individualistisempi suhtautuminen työuriin. Peliala on vahvassa kasvussa, samalla peelien käyttäjäkokemusta sovelletaan yrityssovelluksiin. Julkiset tietokannat avautuvat eri toimijoiden hyödynnettäviksi. Ansaintalogiikat monipuolistuvat ja erilaistuvat. Etätyötä tukevat ICT-järjestelmät yleistyvät Tietotyön luonne muuttuu Nuorten rekrytointi suuriin/jäykkiin organisaatioihin vaikeutuu Vaatimukset yrityssovellusten käyttäjäkokemukselle Viihdesovellusten markkinat kasvavat voimakkaasti Uusia liiketoimintamahdollisuuksia ICT-yrityksille Uudenlaisia osaamistarpeita Ansaintalogiikan innovaatiot korostuvat ICT-kehittäjien tulee pystyä ymmärtämään ja hyödyntämään uusia ansaintalogiikoita Ryhmätyötä tukevat ja automatisoivat menetelmät Hajautetun työn ja etätyön tekeminen tehostuu yleistyvät ja parantavat ohjelmistokehitystä, post Yksilöpohjaisen sovelluskehityksen työtavat muuttuvat kommunikaatio. Entistä suurempaa joukkoa teknisiä laitteita kontrolloidaan ohjelmistojen avulla. Ohjelmistojen merkitys yritysten lisäarvon luojana lisääntyy. 3D-tulostus yleistyy ja alkaa muuttua teknologiakokeiluista liiketoiminnaksi. Kasvuyrittämisen lisääntynyt arvostus, korkeat kasvutavoitteet, kokemuksen kertyminen ja parantuneet yrittäjäverkostot. Kaikkien laitteiden liittyminen verkkoon tarjoaa uusia mahdollisuuksia laitten älykkyydelle, ohjaukselle sekä tiedon keräämiselle ja analysoinnille. Yhteiskunnallinen ja taloudellinen tarve säästää energiaa kaikissa laitteissa Tarve parantaa tietotekniikan opetusta 1. ja 2. asteen koulutuksessa Yritysten ja yksilöiden sekä kansallisen tietoturvan suojaaminen korostuu. Organisaatioiden tietojen ja sovellusten kokonaisarkkitehtuurisuunnittelen merkityksen kasvu sekä järjestelmien integraatiosta ja ylläpidosta huolehtiminen. Videosisällön kasvu Videosisällön merkitys kaikessa kommunikaatiossa kasvaa. ICT-ammattilaisille on edelleen suuri tarve Järjestelmien monimutkaisuus ja laatuvaatimukset lisääntyvät Lisääntyneet vaatimukset ammattitaidolle Kouluttautumistarve Liiketoiminta- ja uramahdollisuudet Yrittäjyys ja työllistyminen kasvuyrityksissä on yleistyvä uramahdollisuus Alan kansainvalinen kasvupotentiaali ICT-alan kasvumallit ja mahdollisuudet leviävät muille toimialoille Fyysisten laitteiden toiminnan ja kehittymisen uusi kasvu- ja kehitysvaihe Energian säästön sovellukset ja innovaatiot ICT-perustaidot laajemmnin tunnetuiksi Opetusratkaisujen kysynnän kasvu Osaamisen ja ratkaisujen kysyntä kasvaa Arkkitehtuuriosaamisen kysynnän kasvu Videosisältöjen käyttö kaikissa järjestelmissä lisääntyy: vaatii muutoksia järjestelmiin Ura- ja liiketoimintamahdollisuudet

6 Strateginen suunnitelma 6 (17) Suomi on menestynyt hyvin monissa kansainvälisissä innovatiivisuutta ja yritystoiminnan edellytyksiä mittaavassa tutkimuksessa, perusopetus on maailman huippuluokkaa ja myös työväestöjn kognitiiviset ja tietetekniikan hyödyntämiseen liittyvät taidot ovat maailman parhaimmistoa 4. Näistä hyvistä lähtökohdista huolimatta globalisoituneet markkinat tuovat mukaan uusia haasteita osaamisen kehittämiselle ja työn tuottavuudelle. Keskustelua tarvitaan ennen kaikkea muutosten aiheuttamista koulutustarpeista. EU-alueella onkin käynnissä vakava keskustelu ICT-ammattilaisten osaamisesta tulevaisuudessa. Suomen pienuus ja verkostoitumisen perinteet ovat vahvuus, jota tässä tulee hyödyntää. Osana strategiatyötä TTL on myös päivittänyt ns. SWOT-analyysin tulokset, jotka on esitetty oheisessa taulukossa (Taulukko 2). Taulukko 2: TTL:n SWOT-analyysin tulokset Sisäiset vahvuudet Merkittävä jäsenmäärä ja valtakunnallinen toiminta Yhteistyö lehtitalojen kanssa Tunnettuus sekä tunnustettu asema viranomaisten ja järjestöjen piirissä Jäsenten korkea ammattitaito sekä heidän halunsa muuttua ja kehittyä Verkostoituneet yhteisöt Ulkoiset mahdollisuudet Toimialalla on runsaasti jäsenpotentiaalia ICT-alan jatkuvasti kasvava merkitys ICT osaamisen kehittämistarve yksilö- ja organisaatiotasoilla Kehittää ICT:n ja liikejohdon välistä keskustelua Muiden ulkoisten rahoitusmuotojen käyttö toiminnan kehittämiseen Sosiaalisen median tarjoamat mahdollisuudet Monenlainen osaaminen liittoyhteisössämme Sisäiset heikkoudet Jäsenmäärän jatkuva laskeva trendi Alle 10% jäsenistä osallistuu aktiivisesti toimintaan Rakenne ei mahdollista ohjausta - resurssit ovat itsenäisissä yhdistyksissä Kaikki alan parhaat henkilöt eivät ole mukana yhdistyksien toiminnassa Nuoret ammattilaiset eivät tunne TTL:ää ja toiminnasta saatavia hyötyjä Jäsenyhdistysten välinen yhteistyö vähäistä, vaikka onkin lisääntynyt Osa yhdistyksistä ei ole kovin aktiivisia Ulkoiset uhat Lehtien arvo jäsenetuna laskee vääjäämättä Yhteisöllisyyden pirstoutuminen ja kanavoituminen muuta kautta esim. www-pienryhmät yli maarajojen Pirstoutunut toimialan järjestökenttä, yritykset karsivat jäsenyyksiään Tietotekniikan arkipäiväistyminen, näkemys että jokainen voi hoitaa nämä ICT-asiat Toimialan rakennemuutos Nopeammat toimijat ottavat hoitaakseen osaamisen kehittämisen TTL:n strategiset painopistealueet pohjautuvat edellä kuvattuihin trendeihin, SWOT-analyysiin ja niiden merkitykseen Suomen ICT-alalle ja TTL:lle. 4 OECD PIAAC study,

7 Strateginen suunnitelma 7 (17) 2 TTL:n tarkoitus 2.1 Missio TTL:n missio koostuu kolmesta tehtävästä: 1) Jäsenyhdistystensä kautta TTL parantaa jäsentensä ammatillista osaamista sekä verkottaa heitä keskenään. 2) TTL huolehtii siitä, että tietotekniikka-alalla on Suomessa hyvät edellytykset kasvaa ja menestyä. 3) TTL on vahva yhteiskunnallinen vaikuttaja. TTL yhteisöineen toteuttaa näitä tehtäviä sekä yksilöiden, yritysten ja julkisen sektorin organisaatioiden että yhteiskunnan tasolla ja vahvistaa näiden välisiä verkostoja. 2.2 Visio TTL:n visio kuvaa tahtotilaa siitä, millaiseen toimintaan ja vaikuttavuuteen TTL yhteisöineen pyrkii. Se koostuu kolmesta osasta: 1) TTL:n jäsenyhteisöt muodostavat aktiivisen ja keskenään vahvasti verkottuneen ammattilaisten yhteisön, joka tarjoaa jäsenilleen parhaat mahdollisuudet ammatilliseen kehittymiseen sekä yhteistyöhön huippuosaajien kanssa. 2) TTL tarjoaa jäsenorganisaatioilleen keinot varmistaa henkilöstönsä osaamisen kehittymisen sekä yhteydet Suomen parhaisiin asiantuntijoihin. 3) TTL vaikuttaa vahvasti Suomen tietotekniikka-alan kehittymiseen ja menestykseen. 2.3 Arvot TTL:n perusarvoja ovat: Sitoutumattomuus: TTL keskittyy toiminnassaan tietotekniikan luovaan hyödyntämiseen ammatillisten asioiden edistämiseen ja on riippumaton työmarkkinaosapuolista ja poliittisista ryhmittymistä. TTL palvelee tasapuolisesti jäsenorganisaatioitaan. Jäsenyrityksiä ja niiden edustamia tuotteita, tekniikoita ja palveluja kohdellaan tasavertaisesti. Ammattimaisuus: TTL korostaa ICT-ammattilaisten osaamista, sen jatkuvaa kehittämistä sekä hyvää ammatillista toimintatapaa. Ammattimaisuus leimaa kaikkea TTL:n toimintaa. Aktiivisuus: TTL ottaa aktiivisesti kantaa ICT-alan muutoksiin ja alan kehitykseen. Yhdessä jäsenyhdistystensä kanssa TTL kehittää aktiivisesti yhteisen toiminnan muotoja ja sisältöä. TTL toimii sillanrakentajana eri intressiryhmien välillä.

8 Strateginen suunnitelma 8 (17) Luovuus: Uudistuvan tietotekniikan avulla luodaan innovaatioita, jotka edistävät ympäristön kestävää kehitystä, tuottavuutta ja ihmisten hyvinvointia. Läpinäkyvyys Toiminta ja päätöksenteko kuten muu hallinto on avointa. 3 Arvolupaukset TTL on määrittänyt arvolupaukset keskeisille sidosryhmilleen seuraavasti. Taulukko 3: TTL:n arvolupaukset sidosryhmilleen Henkilöjäsenet Jäsenyhdistykset TTL jäsenyhteisöineen auttaa jäseniään kehittämään osaamistaan ja verkostoitumaan alan parhaiden osaajien kanssa. TTL tarjoaa laadukasta ja ajankohtaista tietoa, näkymää tulevasta sekä hyviä jäsenetuja. TTL tarjoaa tehokkaita ja helppokäyttöisiä työvälineitä ja toimintamalleja jäsenyhdistysten toimintaan. Tietotekniikkaa hyödyntävätorganisaatiot ICT-yritykset TTL jäsenyhteisöineen tarjoaa organisaatioille tehokkaan kanavan ylläpitää ja kehittää henkilöstönsä ajankohtaista tietoteknistä osaamista sekä suorat kontaktit alan parhaisiin asiantuntijoihin ja tietotekniikan edelläkävijäorganisaatioihin TTL jäsenyhteisöineen tarjoaa mahdollisuuden ammattitaidon ylläpitämiseen ja kehittämiseen sekä suorat kontaktit alan parhaisiin ammattilaisiin ja yhteistyökumppaneihin.

9 Strateginen suunnitelma 9 (17) Taulukko 4 luettelee ja esittelee palvelut, joilla TTL toteuttaa sidosryhmien arvolupaukset. Taulukko 4: Palvelut, joilla arvolupauksiin vastataan Palvelu Sidosryhmä Tietotekniikkaa hyödyntävä organisaatio Laadukkaita ja edullisia ajankohtaisseminaareja ja koulutuksia X X X Helppoja ja luotettavia verkostoitumismahdollisuuksia alan parhaiden asiantuntijoiden kanssa tapahtumissa ja sosiaalisen median kautta Tietoa ura- ja työmahdollisuuksista Edullinen tapa seurata alan kehitystä ammattilehtien kautta Vaikutus- ja keskustelukanava Suomen tietoyhteiskunnan ja ICT-alan kehittymiseen X X X X X Henkilöjäsen ICTyritys Jäsenyhdistys X X X X Konkreettisia ja rahanarvoisia jäsenetuja alennuksina ja erikoistarjouksina X X X X Organisaation näkyvyys alan johtavassa yhteisössä X X Kumppanuuksien ja liiketoimintamahdollisuuksien hyödyntämismahdollisuudet X X X X Useita kanavia verkottaa yrityksen asiantuntijoita alan parhaisiin asiantuntijoihin; kokemuksien ja käytäntöjen vaihtoympäristö X X X X Uramahdollisuuksien tarjoamisen alan parhaimmille osaajille X X X Mahdollisuus keskustella ICT-toimittajien kanssa neutraalilla ja objektiivisella foorumilla X X X Yleisjohdon mukaan saaminen ja heidän osaamisen kehittäminen X X X Työkalut, ohjeistus ja esimerkkipohjat yhdistyksen asioiden hoitamiseen Helppokäyttöinen ja ajan tasalla oleva jäsenrekisteri yhdistyksen jäsentiedotukseen Yhteisiä toimintamalleja ja tutorointia yhdistyksen hallitustoimintaan Sosiaalisen median moderaattorin ja managerin koulutus jäsenyhdistyksille X X X X 4 Strategiset tavoitteet 4.1 Strategiset haasteet TTL on 60-vuotisen historiansa aikana vakiinnuttanut asemansa Suomen suurimpana riippumattomana ICT-alan vaikuttajayhteisönä, joka kehittää jäsentensä osaamista ja vahvistaa jäseniensä ja jäsenyhteisöjensä verkostoja ja yhteistyötä. Toiminta on pitkään perustunut aktiivisiin jäsenyhdistyksiin, joissa on toiminut tiivis ydinjoukko jäsenistöä, noin 5 % TTL:n jäsenistä. Suurimmalle osalle jäsenistöä keskeinen jäsenyyden lisäarvo on ollut jäsenyyden tarjoamat lehtiedut mm. mahdollisuus saada edullisesti alan ammattilehtiä luettavaksi. Kaksi merkittävää, sinänsä jo pitkään jatkunutta trendiä ovat juuri nyt alkaneet vaikuttaa ICTammattilaisten toimintaan ja valintoihin tavalla, joka luo TTL:lle uuden strategisen haasteen. Perinteisen printtimedian merkitys ajankohtaisen tiedon lähteenä on vähentynyt ja tilalle on tullut Internet: uutta tietoa haetaan seuraamalla lehtien verkkoversioita, blogeja ja alan vaikuttajien ja kolleegoiden viestejä sosiaalisen median kanavissa. Virtuaalisten kontaktiverkostojen merkitys on noussut merkittävästi ja niistä on tulossa monelle ammattilaiselle ensisijainen ammatillinen verkostoitumiskanava: tärkeimpiä kontakteja haetaan ja ylläpidetään sosiaalisen median keinoin.

10 Strateginen suunnitelma 10 (17) Nämä molemmat trendit näyttävän muodostuvan vahvoiksi mainstream-ilmiöiksi juuri nyt. Molemmat trendit vaikuttavat vahvasti TTL:n arvolupauksiin jäsenilleen. Tämän takia TTL:n suurimpana strategisena haasteena on uudistaa arvolupauksiaan ja toimintaansa siten, että TTL ja sen jäsenyhteisöt pysyvät mukana jäsenistön ja alan muutoksessa ja pystymme edelleen tarjoamaan vahvan arvolupauksen jäsenillemme. Näiden haasteiden takia TTL:n strategisena haasteeksi nousee myös TTL:n kyky uudistua. TTL:n toiminta on koko historiansa ajan perustunut vahvaan jäsenyhdistystoimintaan ja suuri osa käytännön toiminnasta on toteutunut juuri aktiivisten yhdistysten ja henkilöiden kautta. Keskusjohtoisen toiminnan ja ohjauksen määrä ja vaikutus on tarkoituksella ja hyvästä syystä ollut vähäisempi ja se on ollut yksi TTL:n menestyksen kulmakivistä. Edellämainittujen trendien tuomiin haasteisiin reagoiminen vaatii jäsenyhdistysten aktiivisen toiminnan lisäksi myös kykyä suunnitella ja toteuttaa koko TTL:ään vaikuttavia hankkeita tavalla, johon nykyiset toimintatavat eivät ilmeisemmin pysty. Edellisen perusteella TTL:n tämän hetkiset keskeiset strategiset haasteet ovat seuraavat: 1) Ajankohtaisen tiedon välittämisen arvolupauksen ja keinojen uudistaminen 2) TTL:n verkostojen ja vaikuttamisen integroituminen sosiaalisen median kanaviin 3) Strategisen muutoksen läpiviennin ja hankkeiden vaikuttavuuden tehostaminen 4.2 Strategiset tavoitteet Vaikka TTL:n ajankohtaiset strategiset haasteet ovat muuttuneet, pitkän tähtäyksen strategiset tavoitteet ovat edelleen samat. Taulukko 5 sisältää kuvaukset TTL:n neljästä strategisesta tavoitteesta. Taulukko 5: TTL:n strategiset tavoitteet # Tavoite Kuvaus 1 Elinvoimaiset yhteisöt ja virtuaalisesti toimiva verkostoitumisympäristö 2 Osaamisen edistäjä ja suunnannäyttäjä 3 Vahva yhteiskunnallinen vaikuttaja 4 Tunnetuin ja houkuttelevin, kasvava IT-yhteisö Monipuoliset, aktiiviset, kasvavat ja lisäarvoa sidosryhmilleen tuottavat yhteisöt, joilla on toimivat ja tehokkaat työkalut. Ohjeistuksessa ja fasilitoinnissa hyödynnetään sosiaalisen median verkostoja TTL suunnittelee ja järjestää koulutusta tärkeiden uusien osaamisalueiden osalta. On aktiivisesti mukana tietotyön ja koulutuksen uudistamisessa. TTL on tunnustettu yhteiskunnallinen vaikuttaja, jonka kantaa kysytään ja jota kuunnellaan. Osallistuu aktiivisesti alan maineen kohottamiseen yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. TTL ja sen yhdistykset tunnetaan hyvin ja niihin halutaan kuulua. IT kohderyhmä laajenee jatkuvasti uusilla ryhmillä. Toiminta kohdistetaan myöskin nuoren sukupolven kiinnostusalueille.

11 Strateginen suunnitelma 11 (17) Tavoitteeseen elinvoimaiset ja yhteistyötä tekevät yhteisöt pyritään ensisijaisesti seuraavin keinoin: yhdistysten aktivointi mm. yhteistoimintaa lisäämällä ja tarjoamalla yhdistyksille käytännön ohjeita kannustimet toimintaan: hankerahoitus, ystäväyhdistystoiminta, medianostot teemakoulutuksen järjestäminen yhdistyksille (tiedottaminen, ryhmätyöskentely, talous, tilaisuuksien organisointi) TTL:n palveluiden määritys, paketointi ja sisäinen markkinointi sisältäen työkalujen valinta, käyttöönoton ohjeistus ja valmennus yhteisen markkinointimateriaalin laatiminen ja hyödyntäminen osaamisrekisterin toteuttaminen jäsenrekisterin yhteydessä parhaiden käytäntöjen kirjastojen käytön käynnistäminen Tavoitteen osaamisen suunnannäyttäjä keinoina ovat koulutustarjooman kehittäminen ja markkinointi aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelu osaamisesta ja sen kehittämisestä jäsenyhdistysten tapahtumien markkinoinnin tuki Tavoitteen vahva yhteiskunnallinen vaikuttaja keinoina puolestaan ovat viestintästrategia ja tiedotussuunnitelman kehittäminen brändimielikuvan vahvistaminen sosiaalisen median keinojen hyödyntäminen tiedotuksessa lausunnon antajien shortlist ja paikallisyhdistykset paikallismedian tietoisuuteen aktiivinen yhteistyö ja lobbaus sidosryhmiin yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa (Ficom, OHRY, EK, Teknologiateollisuus, Tieke, Tiera, Digile ) Tavoitteen tunnetuin ja halutuin ICT-yhteisö keskeisinä keinoina ovat selkeät arvolupaukset ja erottuminen muista yhteisöistä näkyvä vaikuttaja ja kommentoija näkyvyys opiskelijoihin: jäsenkampanja, edut, näkyvyys sosiaalisessa mediassa naisjäsenten näkyvyys toiminnassa kansainvälisten Suomessa asuvien ICT-osaajien rekrytointi ja aktivointi nk. täsmä kamppanjat valituille kohderyhmille, esim. nuoret, seniorit ja yhdistyksestä eronneet jäsenetujen parantaminen esim. yhteistyökumppaneiden avulla systemaattisempi jäsenhankinta asiantuntijatilaisuuksien kautta, esim. jokaisen ilmoittautumisen yhteyteen kutsu kollega mukaan! yritysten arvolupauksen vahvistaminen Strategisille tavoitteille on asetettu mittareihin perustuvat tavoitteet vuosille 2014 sekä Näitä tavoitteita on kuvattu molemmille vuosille sekä sanallisesti että avainmittarin tavoitetasona seuraavassa taulukossa (Taulukko 6)

12 Strateginen suunnitelma 12 (17) Taulukko 6: Tavoitteet ja niiden mittarit # Tavoite Mittarit Elinvoimaiset yhteisöt ja virtuaalisesti toimiva verkostoitumisympäristö 2 Osaamisen suunnannäyttäjä 3 Vahva yhteiskunnallinen vaikuttaja 4 Tunnetuin ja halutuin ICTyhteisö Yhdistysten välinen yhteistyö lisääntynyt SoMessa seuraavien määrä on kasvanut 30% Uusi ajankohtainen toimija liittynyt yhteisöön Jäsenistö toimii aktiivisesti tapahtumissa ja virtuaalisesti Uusia ajankohtaisia toimijoita liittynyt yhteisöön Jäsenmäärän lasku pysähtyy Jäsenmäärä > TTL:n välittämä koulutustarjooma kasvaa Koulutustoiminta on kannattavaa TTL osallistuu aktiivisesti koulutuksen kehittämiseen TTL vaikuttaa merkittävästi niin julkisten kun kaupallisten organisaatioiden opetussisältöihin TTL tunnustetaan parhaaksi lähteeksi ICTpuolen uudelle osaamiselle Uusia kursseja tarjoomassa yli 20% Uusien kurssien osuus liikevaihdosta yli 30% TTL ottaa aktiivisesti ja näkyvästi kantaa ajankohtaisiin ICT-asioihin Viisi lausuntoa joista 15 lehdistöosumaa Lehdistöosumien määrä yli 100 kpl Nuoret tuntevat TTL:n paremmin Näkyvyyskamppanja on uudistanut TTL:n brändimielikuvan TTL on selkeästi maan johtava ICT-kehityksen suunnannäyttäjä, joka kutsutaan keskeisiin foorumeihin 20 lausuntoa joista 50 lehdistöosumaa Lehdistöosumien määrä yli 200 kpl TTL on nuorten ICT-ammattilaisten joukossa yksi halutuimmista yhteisöistä Uusien nuorten jäsenten määrä lisääntyy Jäsenmäärä > Uusien jäsenten suurin ryhmä alle 35-vuotiaat Yritysjäsenten määrä kasvaa Yritysjäsenten määrä kasvanut 50 % vuodesta Strategian toteuttaminen / Hankkeet ja toiminta TTL:n strategia jalkautetaan toteuttamalla joukko strategisia hankkeita sekä toteuttamalla kohdistettuja avaintoimenpiteitä nykyisillä toiminta-alueilla. Strategiset hankkeet ovat projekteja, jotka ovat käynnistyneet ja jotka on osaksi resursoitu yhteistyössä jäsenyhdistysten kanssa. Strategiset hankkeet ja strategian mukaiset kehitystoimenpiteet esitellään tässä luvussa seuraavassa. TTL:n hallitus seuraa kokouksissaan strategisten hankkeiden tilannetta ja edistymistä. Perustoimintaan liittyvien kehitystoimenpiteiden seuranta tapahtuu kvartaaleittain. 5.1 Näkyvyyskamppanja Näkyvyyskampanjan tarkoituksena on parantaa TTL:n brändimielikuvaa ja korostaa TTL:n ja sen jäsenyhteisöjen merkitystä ja vaikutusta ICT-alan muutoksessa. Hankkeen tavoitteena on uudistaa TTL:n ja sen jäsenyhteisön brändimielikuvaa siten, että yhteisö on entistä houkuttelevampi ICTammattilaisille, erityisesti nuorille.

13 Strateginen suunnitelma 13 (17) Projektin toteutuksessa käytetään vahvasti hyväksi TTL:n 60-vuotistapahtuma jota vietetään vuoden 2013 aikana. Projektin tavoitteet ja niiden kautta tavoiteltu toiminta sekä niiden liittyminen TTL:n strategisiin tavoitteisiin on kuvattu oheisessa kuvassa (Kuva 2). Kuva 2: Projektin näkyvyyskampanja tavoitteet 5.2 Yhdistyksen tukipalvelut Hankkeen yhdistyksen tukipalvelut lähtökohtana on se, että yhdistysten hallitukset tekevät työtään vapaaehtoisvoimin ja tekijät vaihtuvat muutaman vuoden välein. Tämän takia osaaminen kumuloituu huonosti ja keksitään pyörä uudelleen. Hyvät käytännöt eivät myöskään leviä yhdistysten välillä tehokkaasti. Yhdistysten toiminta perustuu yhä enemmän verkkopohjaiseen tiedotukseen ja interaktioihin ja yhdistyksillä on käytössään kirjava joukko työkaluja. Kun yhdistysten aktiivit samalla vaihtuvat muutaman vuoden välein, osaaminen kumuloituu huonosti. Toimintaa voitaisiin tehostaa ja yhdenmukaistaa tarjoamalla tehokkaita yhteisiä työkaluja sekä tukea näiden käytölle. Projektin tavoitteena on parantaa ja tehostaa yhdistysten toimintaa ja hyvien käytäntöjen leviämistä tarjoamalla yhdistysten toimintaa parantavia palveluita yhdistyksille ja jakamalla hyviä käytäntöjä niiden avulla kaikille yhdistyksille sekä paketoida ja tarjota yhdistysten toimintaa tukevat järjestelmät ja materiaalit yhdistysten käyttöön. Projektin tavoitteet ja tavoiteltu toiminta on kuvattu oheisessa kuvassa (Kuva 3).

14 Strateginen suunnitelma 14 (17) Kuva 3: Projektin yhdistyksen tukipalvelut tavoitteet 5.3 Jäsenmäärä nousuun TTL:n jäsenmäärä on pitkään ollut laskusuunnassa. Taustalla yleisiä trendejä, mm. lehtien lukemisen väheneminen, mikä on vähentänyt jäsenedun arvoa monelle jäsenelle, sekä sosiaalinen median tarjoamat vaihtoehtoiset verkostoitumistavat. Samalla tietoteknisen työn monimuotoistuminen on luonut tilanteen, jossa moni tietotekniikkaan liittyvä työ ei ole tekijöiden mielestä tietotekniikkaa, mutta samaan aikaan liiton profiili on selkeästi tietotekniikan ytimessä. Talouden ja strategisten tavoitteiden täyttymisen kannalta on tärkeää saada jäsenmäärä kasvuun. Projektin jäsenmäärä nousuun tavoitteena on saada TTL:n ja sen jäsenyhteisöjen jäsenmäärä kasvamaan nykyisestään. Tämä tapahtuu alla olevassa kuvassa esitellyin keinoin (Kuva 4). Kuva 4: Projektin jäsenmäärä nousuun tavoitteet

15 Strateginen suunnitelma 15 (17) 5.4 Kehitystoimenpiteet perustoiminnassa Edellä kuvattujen strategisten hankkeiden lisäksi TTL:n strategian toteutukseen liittyy joukko toimenpiteitä, jotka toteutetaan TTL:n nykyisten perustoimintojen puitteissa ja resurssein. Tässä osiossa nämä kehittämistoimenpiteet on kuvattu toiminnoittain Osaamisen kehittäminen Osaamisen kehittäminen on TTL:n keskeinen osa-alue ja sitä toteutetaan sekä jäsenyhteisöjen toiminnalla ja tapahtumilla että järjestämällä koulutustilaisuuksia ja ohjelmia maksullisena koulutustoimintana. Oheisessa kuvassa (Kuva 5) eri keinoja on tarkasteltu suhteessa niiden arvioituun jäsenille tuottamaan lisäarvoon ja toisaalta jäsenmäärään, johon keinot kohdistuvat. Kuva 5: Osaamisen kehittämisen keinot ja vaikutus jäsenistöön Koulutustoimintaa kehitetään ja laajennetaan erityisesti seuraavilla alueilla/toimenpiteillä: uusien kurssisisältöjen aktiivinen suunnittelu tiiviissä yhteistyössä jäsenten ja jäsenyhdistysten kanssa kurssisisältöjen toteutus ja yhteismarkkinointi kumppaneiden ja yhteistyöpartnereiden kanssa hyvin alkanut mentorointitoiminta kehitetään ja laajennetaan digitaalisen sisällön lisääminen tarjontaan seurauksena suureen muutokseen joka mediakentällä tapahtuu

16 Strateginen suunnitelma 16 (17) Tutkimustoiminta Tutkimus- ja kehitystoiminnassa TTL keskittyy vuosittaisen IT-Barometritutkimuksen vahvistamiseen entisestään. Tämän lisäksi vuosittain toistuva tutkimus on myös Tietohallinnon johtaminen Suomessa -tutkimus joka toteutetaan yhteistyössä Sofigaten kanssa. Tämän lisäksi toteutetaan joukko pienempimuotoisia mielipidekyselyjä, joilla pyritään nopeasti ottamaan kantaa ajankohtaisiin aiheisiin ja nostamaan niitä mediaan ja keskusteluun. Muut suuremmat kyselyt ja selvitykset tehdään yhteistyössä muiden partnereiden ja toimittajien kanssa. Tällaisia tutkimuksia ovat esim. jäsenkyselyt, perinteinen palkkatutkimus ja osaamisstrategiaa palvelevat selvitykset. Keskeinen tavoite on kisätä tutkimusyhteistyö muiden toimijoiden kanssa (kuten itsmf) sekä parantaa TTL:n kykyä ja osaamista hakea ulkoista rahoitusta tutkimustoiminnalle sekä kansallisista että Eurooppalaisista lähteistä. Tutkimustoimintaa kehitettäessä pyritään lisäämään yhteistyötä sekä akateemisten toimijoiden että myös julkisen vallan ja muiden yhteisöjen kanssa, kuten esim. Aalto, Teknologiateollisuus, Ohjelmistoyrittäjät, Tieke, Digile, TEKES ja SITRA Sertifiointi Sertifiointitoiminnan merkitys TTL yhteisön toiminnassa on kasvanut ja pitää sisällään Tietoturva ry:n edistäviä (ISC) 2 :n sertifiointeja sekä FiSTB ry:n edistäviä testausammattilaisten sertifiointeja niin perus- kun jatkotason osalta. Tämän lisäksi tehdään yhteistyötä muiden organisaatioiden kuten European Certification and Qualification Associationin, ECQA:n kanssa. (Scope Manager, Innovation Manager yms.) Lisäksi liitto seuraa erityisesti IFIPin, Cepisin ja sisarjärjestöjen sertifiointitoiminnan kehittymistä Kansainvälinen toiminta ICT-alan globalisoitumisen myötä kansainvälisten kontaktien ja mahdollisen kansainvälisen standardisoinnin ja sertifioinnin seuraaminen tulee entisestään tärkeämmäksi. Liitto osallistuu tarpeelliseksi katsottavassa määrin ainakin seuraavien kansainvälisten yhteisöjen toimintaan IFIP - Tietotekniikkaliittojen maailmanlaajuinen järjestö. Liitto ja Säätiö rahoittavat suomalaisten tutkijoiden osallistumista järjestön toimintaan. CEPIS - Euroopan tietotekniikkaliittojen yhteisö. Liitto osallistuu toimintaan harkinnan mukaan. NDU - Pohjoismaisten liittojen yhteistyöelin. Liitto osallistuu toimintaan harkinnan mukaan. Toiminnassa on myös tarkoitus huomioida kuinka voidaan edesauttaa ja olla mukana kehittämässä toimintaympäristöä Suomeen tulevien ICT ammattilaisten osalta. Koska ICT:n kehitys tapahtuu osittain myös standardointitoiminnan ulkopuolella, TTL pyrkii seuraamaan alan kehittymistä järjestämällä yhdistystensä kanssa trendejä ja alan kehittymistä pohtivia tapahtumia, joita hyödynnetään TTL:n strategiatyössä ja muussa toiminnassa Resurssit ja organisaatio Liiton henkilöstön määrän suhteen pyritään joustavuuteen, joka antaisi mahdollisuutta tarpeen vaatiessa muuttaa tilannetta ulkoisten tarpeiden niin vaatiessa. TTL panostaa henkilöstön osaamisen ja motivaation kehittämiseen ja pyrkii parantamaan henkilöstön osaamisen ja strategian ja toiminnan vaatimien kyvykkyyksien vastaavuutta. Vuoden 2013 aikana on laadittu TTL:n keskeisten kyvykkyyksien tarveprofiili ja on tehty kehittämissuunnitelmat henkilöstölle. Tavoitteena on täten päästä sekä entistä parempaan asiakas(=jäsen)tyytyväisyyteen, toiminnan tehokkuuteen että henkilökunnan työtyytyväisyyteen.

17 Strateginen suunnitelma 17 (17) Talous ja hallinto Liiton talous perustuu jäsenmaksutuloihin. Muita tulonlähteitä ovat Infuture Oy:n liiketoiminnan tuotot, joiden merkitys on kuitenkin verrattain vähäinen kokonaisuuteen verrattuna. Kustannusinflaation vaikutus katetaan jäsenmaksujen korotuksilla. Jäsenmaksujen korotusten osalta seurataan pääsääntöisesti yleisen kustannustason nousua. Strategisen tavoitteen mukainen jäsenmäärän kasvu ja sen tuomat tuotot kohdistetaan uusiin palveluihin ja sisältöihin jäsenkunnalle. Mediakentässä tapahtuvan muutoksen myötä liitolle on entistä tärkeämpää investoida lähivuosina sähköisiin palveluihin eli verkkopalveluidensa kehittämiseen ja sisällön tuottamiseen.

Strateginen suunnitelma 2013-2017

Strateginen suunnitelma 2013-2017 Tietotekniikan liitto ry Strateginen suunnitelma Verkostoidu - Kouluttaudu - Vaikuta 28.11.2012 Strateginen suunnitelma 2 (15) Sisällys 1 Toimintaympäristö... 3 2 TTL ry:n tarkoitus... 6 2.1 Missio...

Lisätiedot

Strateginen suunnitelma 2015 2019

Strateginen suunnitelma 2015 2019 Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset ry Strateginen suunnitelma 2015 2019 TIVIA Mukana ICT-alan muutoksessa 31.11.2014 Strateginen suunnitelma 2 (16) Sisällysluettelo Tieto- ja viestintätekniikan

Lisätiedot

Strateginen suunnitelma 2016 2020

Strateginen suunnitelma 2016 2020 Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset ry Strateginen suunnitelma 2016 2020 TIVIA Yhteisön voimalla ICT-alan muutoksessa 24.11.2015 Strateginen suunnitelma 2 (16) Sisällysluettelo Tieto- ja viestintätekniikan

Lisätiedot

TTL Puheenjohtajakokous 24-25.3.2011

TTL Puheenjohtajakokous 24-25.3.2011 TTL Puheenjohtajakokous 24-25.3.2011 Agenda sekä alustavat ehdotukset - Missio - Visio - Arvolupaukset 16.3.2011 1 PJ-Päivien alustava Agenda Torstai, 24.3. 14:00 Päivän tavoitteet TTL nyt, Robert 14:30

Lisätiedot

Strateginen suunnitelma 2012-2016

Strateginen suunnitelma 2012-2016 Tietotekniikan liitto ry Strateginen suunnitelma 2012-2016 Verkostoissamme on voimaa Strateginen suunnitelma 2 (15) Sisällys 1 Toimintaympäristö... 3 2 TTL:n tarkoitus... 5 2.1 Missio...... 5 2.2 Visio......

Lisätiedot

Strateginen suunnitelma PTS 2011 2015

Strateginen suunnitelma PTS 2011 2015 Tietotekniikan liitto ry Strateginen suunnitelma PTS Verkostoissamme on voimaa 18.11.2010 PTS 2 (10) Sisällys 1. Toimintaympäristö... 3 2. Missio... 3 3. Visio... 4 4. Arvot... 4 5. SWOT... 5 6. Tavoitteet...

Lisätiedot

Green Net Finland ry. Toimintasuunnitelma Green Net Finland ry, Elannontie 3, VANTAA Y-tunnus

Green Net Finland ry. Toimintasuunnitelma Green Net Finland ry, Elannontie 3, VANTAA Y-tunnus Green Net Finland ry Toimintasuunnitelma 2016 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Green Net Finlandin missio... 3 3 Green Net Finlandin visio 2020... 3 4 Green Net Finlandin toimintaympäristö... 3 5 Green Net Finlandin

Lisätiedot

Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin

Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin Kari Penttinen 12.3.2013 Katsaus päättyneeseen ohjelmaan, jossa tavoitteina oli eri toimialoilla: Kilpailukyvyn parantaminen samanaikaisesti ICT:tä hyödyntämällä

Lisätiedot

RIL STRATEGIA 2012-2014 TOIMINTASUUNITELMA ja BUDJETTI 2012 Hallitus 27.10.2011 Syysliittokokous 24.11.2011

RIL STRATEGIA 2012-2014 TOIMINTASUUNITELMA ja BUDJETTI 2012 Hallitus 27.10.2011 Syysliittokokous 24.11.2011 RIL STRATEGIA 2012-2014 TOIMINTASUUNITELMA ja BUDJETTI 2012 Hallitus 27.10.2011 Syysliittokokous 24.11.2011 Missio, visio ja arvot MISSIO RIL edistää jäsentensä ammattitaidon ja hyvinvoinnin jatkuvaa kehittymistä

Lisätiedot

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen EuroSkills2016-koulutuspäivä 9.6.2016 Eija Alhojärvi 1. Skills-toiminnan haasteet - strategiset painopistealueet 2. Kilpailu- ja valmennustoiminnan

Lisätiedot

Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen

Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen Jaana Auramo 1.2.2012 Miksi Serve panostaa palvelututkimukseen? Taataan riittävä osaamispohja yritysten kilpailukyvyn kasvattamiseen Tutkimusvolyymin ja laadun

Lisätiedot

Tietotekniikan liitto ry

Tietotekniikan liitto ry Tietotekniikan liitto ry Puolueeton, valtakunnallinen ICT-alan asiantuntija Jäsenyhdistystensä kattojärjestö, joka kehittää jäsenistön ammatillista osaamista ja arvostusta Lähes 30 paikallis- ja teemayhdistystä

Lisätiedot

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla?

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 12.3.2013 Digitaalisuus palvelujen ja tuotannon uudistajana Perustelut Organisaatioiden kokonaisvaltainen uudistaminen prosesseja

Lisätiedot

Viestintä- strategia

Viestintä- strategia Viestintästrategia Viestinnän tehtävä on auttaa yliopiston strategisten linjausten toteutumista tukemalla ja tekemällä näkyväksi tutkimusta, koulutusta, yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja johtamista.

Lisätiedot

Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä

Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä Kari Penttinen 12.3.2013 Digitaalisuus palvelujen ja tuotannon uudistajana Perustelut Organisaatioiden kokonaisvaltainen uudistaminen prosesseja tehostamalla,

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön strategia 2025 Turvalliseen huomiseen Visio Suomessa asuvat turvallisuustietoiset ja -taitoiset ihmiset ja yhteisöt turvallisessa ympäristössä. Toiminta-ajatus on osaltaan

Lisätiedot

Digitaalisen maailman mahdollisuudet OKM:n kirjastopäivät 2012. Minna Karvonen 11.12.2012

Digitaalisen maailman mahdollisuudet OKM:n kirjastopäivät 2012. Minna Karvonen 11.12.2012 Digitaalisen maailman mahdollisuudet OKM:n kirjastopäivät 2012 Minna Karvonen 11.12.2012 Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: kansallista perustaa Hallitusohjelman kirjaukset: kirjastojen kehittäminen

Lisätiedot

Tietotekniikan liitto ryjäsentyytyväisyystutkimus 09-2012

Tietotekniikan liitto ryjäsentyytyväisyystutkimus 09-2012 Tietotekniikan liitto ryjäsentyytyväisyystutkimus 09-2012 Onway Oy2012 Jäsentyytyväisyystutkimus Tutkimusprosessi ja rakenne Jäsentyytyväisyystutkimuksessa vastaajaa pyydetään arvioimaan liiton toimintaa

Lisätiedot

Infra-alan kehityskohteita 2011

Infra-alan kehityskohteita 2011 Infraalan kehityskohteita 2011 Hinta vallitseva valintaperuste Yritysten heikko kannattavuus Panostukset tutkimukseen ja kehitykseen ovat vähäisiä, innovaatioita vähän Alan tapa, kulttuuri Toimijakenttä

Lisätiedot

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto 2016-2020 Iholiiton Kevätpäivät 19.3.2016 Tampere Ajattelulle annettava aikaa - strategia ei synny sattumalta, vaan riittävän vuorovaikutuksen tuloksena Miten

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle STRATEGIA 2016-2018 Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle 19.11.2015 1 STRATEGISET TAVOITTEET 2016-2018 VISIO 2020 MISSIO ARVOT RIL on arvostetuin rakennetun ympäristön ammattilaisten verkosto.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Helsingin Yrittäjien seminaari 1.3.2011 Kumppanuus Yritysmyönteistä yhteistyötä mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen

Lisätiedot

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa 2 Osaamiskeskusohjelma (OSKE) luo edellytyksiä uutta luovalle, liiketaloudellisesti kannattavalle yhteistyölle, jossa korkeatasoinen tutkimus yhdistyy teknologia-,

Lisätiedot

EuroSkills 2020 ammattikoulutuksen yhteinen haaste ja mahdollisuus. Keskustelutilaisuus Helsinki 29.1.2015 Seija Rasku seija.rasku@minedu.

EuroSkills 2020 ammattikoulutuksen yhteinen haaste ja mahdollisuus. Keskustelutilaisuus Helsinki 29.1.2015 Seija Rasku seija.rasku@minedu. EuroSkills 2020 ammattikoulutuksen yhteinen haaste ja mahdollisuus Keskustelutilaisuus Helsinki 29.1.2015 Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Suomi - maailman osaavin kansakunta vuonna 2020 Miksi EuroSkills

Lisätiedot

LARK alkutilannekartoitus

LARK alkutilannekartoitus 1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY 10.12.2018 PEFC Suomen STRATEGIA 2019-2021 Johdanto PEFC Suomen strategiaan vuosille 2019-21 PEFC on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka edistää ekologisesti,

Lisätiedot

Fiksu kaupunki 2013-2017. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet

Fiksu kaupunki 2013-2017. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Fiksu kaupunki 2013-2017 Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Energiatehokas ja kestävä Uusien ratkaisujen testaus Käyttäjät mukaan Rakentuu paikallisille vahvuuksille Elinvoimainen elinkeinoelämä

Lisätiedot

SKI-kyvykkyysanalyysi. Kyvykäs Oy Ab

SKI-kyvykkyysanalyysi. Kyvykäs Oy Ab SKI-kyvykkyysanalyysi Kyvykäs Oy Ab Sisällysluettelo STRATEGISEN KYVYKKYYDEN INDEKSI... STRATEGISET TAVOITTEET JA PÄÄAKSELIEN STRATEGISET PAINOARVOT... 5 PÄÄAKSELIT... 6 1. HENKILÖSTÖKYVYKKYYS... 7 1.1

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti

Lisätiedot

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Hyvä hetki ajattelutavan muutokselle ESR-tuen avulla päästiin kehittämään

Lisätiedot

Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa

Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa Liite 2 Yksityisen sektorin työnantajaedunvalvontaa Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa AVAINTAn missio AVAINTA toimii kuntaomisteisten yritysten ja yhteisöjen työnantajaedunvalvojana

Lisätiedot

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry toimintasuunnitelma 2019 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n toimintasuunnitelma toimintavuodelle 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka

Lisätiedot

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia 2017-2021 suomen taiteilijaseuran strategia 2017 2021 VISIOMME Visiomme on vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija. Suomen

Lisätiedot

Peuramaa Golf Hjortlandet ry

Peuramaa Golf Hjortlandet ry Peuramaa Golf Hjortlandet ry Toimintasuunnitelma 2018-2020 Seuran kevätkokous 15.5.2018 ESITELLÄÄN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN KEVÄTKOKOUKSEN JÄLKEEN Toimintasuunnittelun tavoite Päivittää RY:n toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

EuroSkills 2020 hankkeen mahdollisuudet

EuroSkills 2020 hankkeen mahdollisuudet EuroSkills 2020 hankkeen mahdollisuudet EuroSkills 2020 ammattkoulutuksen yhteinen haaste ja mahdollisuus Helsinki 3.9.2015 Ylijohtaja Mika Tammilehto, opetus- ja kulttuuriministeriö, ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus

Lisätiedot

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita 19.1.2010 Johanna Kosonen-Karvo Tekes Miltä näyttää asuminen tulevaisuudessa? Käyttäjälähtöisyys ohjaa kaikkea tekemistä

Lisätiedot

BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ. Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi

BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ. Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi RAKENNETTU YMPÄRISTÖ LUO HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYÄ Kuva: Vastavalo Rakennetulla ympäristöllä

Lisätiedot

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma Finland 2012 Finland Toimintasuunnitelma 2012 2 (6) Sisällysluettelo 1 Yhdistyksen tehtävä... 3 1.1 Yhdistyksen tarkoitus... 3 1.2 Yhdistyksen

Lisätiedot

Innovation Manager 1 7.1 2.201 3 21.1.201 4

Innovation Manager 1 7.1 2.201 3 21.1.201 4 Innovation Manager 1 7.1 2.201 3 21.1.201 4 Ajankohta: Kick-off 1 7.1 2.201 3 klo 1 3 1 6, lähiopetuspäivä 7.1.201 4 klo 9 1 6, loppukoe 21.1.201 4 Paikka: Stella Business Park, Lars Sonckin kaari 1 0

Lisätiedot

9 ratkaisua Suomelle - Teknologiateollisuuden koulutus ja osaaminen -linjaus 2018

9 ratkaisua Suomelle - Teknologiateollisuuden koulutus ja osaaminen -linjaus 2018 9 ratkaisua Suomelle - Teknologiateollisuuden koulutus ja osaaminen -linjaus 2018 2 Teknologia muuttaa maailmaa, ihmiset rakentavat tulevaisuuden. 3 Teknologiateollisuus Suomen merkittävin elinkeino 51

Lisätiedot

Johdanto. Strategia on hyväksytty edustajiston kokouksessa 15.4.2010.

Johdanto. Strategia on hyväksytty edustajiston kokouksessa 15.4.2010. STRATEGIA 2015 Johdanto Strategian tarkoitus on ohjata ylioppilaskunnan toimintaa ja päätöksentekoa. Ylioppilaskunnan toimijat vaihtuvat useasti, joten keskeiset tavoitteet ja toimintatavat on syytä kirjata

Lisätiedot

Systeemityöyhdistys SYTYKE ry

Systeemityöyhdistys SYTYKE ry Systeemityöyhdistys SYTYKE ry Toimintasuunnitelma 2009 Yhdistyksen syyskokous 19.11.2008 Sytyke ry:n missio Ajankohtaisia systeemityöteemoja, ajatusten vaihtoa ja oppimista alan ammattilaisten kesken Arvot

Lisätiedot

Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen

Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Digitaalisen nuorisotyön strategisessa kehittämisessä tavoitteena on, että organisaatioissa digitaalisen median ja teknologian tarjoamia

Lisätiedot

Tampere Grow. Smart. Together.

Tampere Grow. Smart. Together. Tampere Grow. Smart. Together. Grow. Smart. Together. Visio Kansainvälisesti tunnustettu, vetovoimainen, kestävän kehityksen älykaupunki Missio Menestymisen ja elämänlaadun parantaminen yhteistyön ja kilpailun

Lisätiedot

UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN.

UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN. UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN. 1 Yritysten kehittämispalvelut ovat ELY-keskuksen tarjoamia konsultointi- ja koulutuspalveluja, joiden avulla tuetaan pk-yritysten kasvua,

Lisätiedot

Osaamista, työtä ja yrittäjyyttä

Osaamista, työtä ja yrittäjyyttä Osaamista, työtä ja yrittäjyyttä Aikuiskoulutus uudistuu Veli-Matti Lamppu 1 Työn eetos muuttuu 2 Ihan mikä tahansa on mahdollista 3 L. Gratton: Shift merkittävät globaalit muutosaallot Teknologiakehitys

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1

Lisätiedot

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi VAHVAT VANHUSNEUVOSTO ääni kuuluviin ja osaaminen näkyväksi Tampere projektijohtaja Mari Patronen Tampereen hankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjaus 2. Henkilökohtainen

Lisätiedot

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Turun kauppakamarin strategia 18.11.2016, Minna Arve Varsinais-Suomi 2030 Paras paikka menestyä. Paras paikka onnistua. Paikka olla onnellinen. MENESTYS ONNISTUMINEN

Lisätiedot

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille Sidosryhmätyöpaja 4.9.2013 Koulutuspäällikkö Matti Tuusa 10.9.2013 1 Kyselyn tuloksia 10.9.2013 2 Taustatiedot Kysely lähetettiin 18 henkilölle, joista

Lisätiedot

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa!

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa! Tredun strateginen ohjelma Tilaisuus yhteistyökumppaneille 18.1.2019 Tervetuloa! AMMATILLISTA ETUMATKAA ROHKEE, RETEE JA REILU TREDU TAUSTAA STRATEGISESTA OHJELMASTA Ohjelma luo suunnan Tredun toiminnalle,

Lisätiedot

Mitä IT vastaavan tulisi tietää pilvipalveluista

Mitä IT vastaavan tulisi tietää pilvipalveluista Mitä IT vastaavan tulisi tietää pilvipalveluista Ajankohta: 30.11.2011 Ohjelma 12:00 ilmoittautuminen ja kahvi 12:30 Avajaissanat, Robert Serén / Tietotekniikan liitto ry 12:40 Pilvipalvelut - 10 syytä

Lisätiedot

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Fiksu kaupunki 2013-2017 8/2013 Virpi Mikkonen Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Miksi ohjelma? Kaupungistuminen jatkuu globaalisti Kaupungit kasvavat, kutistuvat ja muuttuvat Älykkäiden

Lisätiedot

Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: haasteita, linjauksia ja olennaisuuksia

Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: haasteita, linjauksia ja olennaisuuksia Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: haasteita, linjauksia ja olennaisuuksia Kirjastoverkkopäivät 2012 Minna Karvonen 23.10.2012 Mistä tässä on oikein kysymys? Tieto- ja viestintätekniikkaan kiinnittyvän

Lisätiedot

Osaamisen strateginen johtaminen on noussut esille eri tutkimuksissa 1990- luvulla

Osaamisen strateginen johtaminen on noussut esille eri tutkimuksissa 1990- luvulla Osaamisen strateginen johtaminen on noussut esille eri tutkimuksissa 1990- luvulla Käsitteellisesti osaamisen johtaminen määritellään organisaation strategiaan perustuvaksi osaamisen kehittämiseksi, joka

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 10.10.2016 Hyväksytty syyskokouksessa 01.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. KESKI-UUDENMAAN

Lisätiedot

Hoitaminen. Yhdessä kohti terveyttä ja hyvinvointia. Potilas. Potilas. Liite 1, LTK 6/2010. Palvelut - valikoima - vaikuttavuus ja laatu

Hoitaminen. Yhdessä kohti terveyttä ja hyvinvointia. Potilas. Potilas. Liite 1, LTK 6/2010. Palvelut - valikoima - vaikuttavuus ja laatu Yhdessä kohti terveyttä ja hyvinvointia Liite 1, LTK 6/2010 Potilas Vetovoimaisuus - julkinen kuva -ympäristö Palvelut - valikoima - vaikuttavuus ja laatu Hoitaminen Asiointi ja viestintä - sähköinen asiointi

Lisätiedot

Sosiaalinen media yrityskäytössä Yhteenvetoraportti, N=115, Julkaistu: 14.2.2011. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Sosiaalinen media yrityskäytössä Yhteenvetoraportti, N=115, Julkaistu: 14.2.2011. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Sosiaalinen media yrityskäytössä Yhteenvetoraportti, N=115, Julkaistu: 14.2.2011 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Sosiaalista mediaa hyödynnetään yrityksessäni tällä hetkellä Vastaus Lukumäärä Prosentti

Lisätiedot

ABS:n ajankohtaiskatsaus. Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013

ABS:n ajankohtaiskatsaus. Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013 ABS:n ajankohtaiskatsaus Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013 Missä mennään sidosryhmien kanssa muodostetun kauppatieteiden kansallisen strategian toimeenpanon kanssa? - ABS perustettiin osittain strategian

Lisätiedot

INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK

INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK Mikä on innovaatio innovaatiostrategia innovaatiopolitiikka???

Lisätiedot

- Big Data Forum Finland Jari Salo, TIEKE

- Big Data Forum Finland Jari Salo, TIEKE - Big Data Forum Finland 30.8.2016 Jari Salo, TIEKE Suomessa Big Data Forum Finland BiFF Big Data Forum Finland (BiFF) tuottaa ja välittää Big Dataosaamista yritysten-, tutkimus- ja oppilaitosten välillä

Lisätiedot

Espoon Avoimen osallisuuden malli

Espoon Avoimen osallisuuden malli Espoon Avoimen osallisuuden malli Avoimen osallisuuden malli - mistä on kysymys? Kaupunkien kilpailukyky perustuu yhä tiiviimpään kumppanuuteen sekä alueen toimijoiden että muiden kaupunkien välillä.

Lisätiedot

Mediakasvatusseuran strategia

Mediakasvatusseuran strategia Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura

Lisätiedot

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 16.4.2013 Tekniikka&Talous 5.4.2013 ManufacturingNet 4/17/201 Tekes uudistamassa digitaalista liiketoimintaa Käynnissä olevia ohjelmia:

Lisätiedot

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, harjoittaa soveltavaa työelämän ja julkisen sektorin kilpailukykyä edistävää tutkimus-,

Lisätiedot

Suomen Kauppakeskusyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015

Suomen Kauppakeskusyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 1(5) Suomen Kauppakeskusyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 1 Toimintaa ohjaavat peruspäämäärät 1.1 Yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot 1.2 Missio 1.3 Visio Suomen Kauppakeskusyhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011 Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteet Pitkän aikavälin laadullisen ennakoinnin verkostohanke Teemallisesti hanke kohdistuu hyvinvointi-

Lisätiedot

Päätösseminaari Pirjo Ståhle

Päätösseminaari Pirjo Ståhle Päätösseminaari 10.6.2019 Pirjo Ståhle Näkökulmamme Uudenmaan TKI lisäarvon, ohjauksen ja johtamisen näkökulmasta, mm. Mitkä ovat Uudenmaan TKI-toiminnan reunaehdot: lainsäädäntö ja strategiat Miltä TKI-toiminta

Lisätiedot

Mikä muuttuu ammatillisessa koulutuksessa?

Mikä muuttuu ammatillisessa koulutuksessa? Mikä muuttuu ammatillisessa koulutuksessa? Ajankohtaista OPH:ssa Sote ttk 24.11.2017 Anni Miettunen johtaja, ammatillinen koulutus @MiettunenAnni Ammatillisen koulutuksen uudistussuuntia 1/2 Koulutuksen

Lisätiedot

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA 2012 2016 Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Lähtökohdat ennen: liikunnan kilpailutoimintaa ja kulttuurikisat

Lisätiedot

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä. 8.2.2010 Paasitorni

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä. 8.2.2010 Paasitorni Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä 8.2.2010 Paasitorni Verkostot sihteerin ja assistentin työssä ammatilliset yhdistykset kollegat muissa yrityksissä henkilökohtaiset kontaktit

Lisätiedot

STRATEGIA Valtakunnallinen työpajayhdistys ry

STRATEGIA Valtakunnallinen työpajayhdistys ry STRATEGIA 2015 2020 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Valtakunnallinen työpajayhdistys ry (TPY) on työpaja-ammattilaisten vuonna 1997 perustama järjestö. Sen vahvistaa

Lisätiedot

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustushankkeiden aloitustilaisuus Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Opetusneuvos Leena.Koski@oph.fi www.oph.fi Hankkeen vaikuttavuuden

Lisätiedot

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto Suomi nousuun Aineeton tuotanto Maailman talous on muutoksessa. Digitalisoituminen vie suomalaiset yritykset globaalin kilpailun piiriin. Suomen on pärjättävä tässä kilpailussa, jotta hyvinvointimme on

Lisätiedot

Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat?

Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Pilvipalvelut Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Pilvipalvelut - Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Suurin osa kaikista uusista it-sovelluksista ja -ohjelmistoista toteutetaan pilvipalveluna.

Lisätiedot

Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa. EK:n yrityskyselyn tulokset 2017

Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa. EK:n yrityskyselyn tulokset 2017 Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa EK:n yrityskyselyn tulokset 2017 Yrityskenttä polarisoitunut suhteessa digitalisaatioon Ei tärkeää yritykselle 8 % Suunnannäyttäjä 7 % EOS 5 % Strategian ytimessä

Lisätiedot

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:n neuvottelupäivät Vantaa 29.8.2013 Janne Juvakka Janne Juvakka 1 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtakunnallinen sosiaali-

Lisätiedot

#rohkeatuudistajat. Tehdään yhdessä! Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019

#rohkeatuudistajat. Tehdään yhdessä! Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Tehdään yhdessä! Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 STRATEGISET TEEMAT VISIO SKOL uudistaa yhteiskunnallisesti merkittävää suunnittelu- ja konsultointialaa, joka menestyy

Lisätiedot

Vihreän yrittäjän asialla

Vihreän yrittäjän asialla Vyran strategia 2017-2020 Vihreän yrittäjän asialla Kasvatamme jäsentemme osaamista ja kannattavuutta sekä edistämme viher- ja ympäristörakentamisen kehittymistä. Vihreän yrittäjän asialla Olemme viher-ja

Lisätiedot

Torstai Mikkeli

Torstai Mikkeli Torstai 14.2.2013 Mikkeli OSUVA (2012 2014) - Osallistuva innovaatiotoiminta ja sen johtamista edistävät tekijät sosiaali- ja terveydenhuollossa. hanke tutkii minkälaisilla innovaatiojohtamisen toimintatavoilla

Lisätiedot

VANVARYN TOIMINTASUUNNITELMA 2017

VANVARYN TOIMINTASUUNNITELMA 2017 VANVARYN TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Katsaus vuoteen 2017 Toimintakauden 2017-2018 aikana VANVARYn toimintaan ei suunnitella merkittäviä suunnanmuutoksia, mutta näkyvyyttä ja vaikuttavuutta pyritään lisäämään

Lisätiedot

Aikuiskoulutus Pohjois-Savossa

Aikuiskoulutus Pohjois-Savossa Aikuiskoulutus Pohjois-Savossa Aikuiskoulutusstrategian laadinta ja toimeenpano Pohjois-Savossa: koulutusorganisaatioiden yhteistyö Aikuiskoulutuksen rooli elinkeinoelämän ja maakunnan kehittämisessä,

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

SAKU-strategia

SAKU-strategia 1 (6) SAKU-strategia 2012 2016 Sisältö: 1. TOIMINTA-AJATUS 2. TOIMINTAPERIAATTEET 3. VISIO 3.1 Visio 2016 3.2 Vision mukaiset päämäärät 3.3 Tavoitteet ja menestystekijät 1. TOIMINTA-AJATUS SAKU ry edistää

Lisätiedot

ICT-alan tulevaisuus Pirkanmaalla

ICT-alan tulevaisuus Pirkanmaalla ICT-alan tulevaisuus Pirkanmaalla Pirkanmaan ICT-alan strateginen muutos käynnissä Aloite alan kehittämistä suuntaavalle strategialle tuli Tampereen kauppakamarin ICT-valiokunnalta talvella 2008-2009 Hermia

Lisätiedot

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Tekesin ohjelma 2006 2013 Serve luotsaa suomalaista palveluosaamista kansainvälisessä kärjessä Palveluliiketoiminnan kehittäminen vahvistaa yritysten

Lisätiedot

Turun kaupungin tietohallintostrategia Tiivistelmä

Turun kaupungin tietohallintostrategia Tiivistelmä Turun kaupungin tietohallintostrategia 2017 2021 Tiivistelmä Tietohallintostrategian tavoitteet ja linjaukset Tietohallintostrategian tavoitteet 1. Toimintamme on avointa ja läpinäkyvää. 6. Vauhditamme

Lisätiedot

Keskustelu tulevaisuuden huippuosaamisesta Luova Suomi Taideyliopiston Sibeliusakatemian toimipiste. Luovaa osaamista - toimenpidekokonaisuus

Keskustelu tulevaisuuden huippuosaamisesta Luova Suomi Taideyliopiston Sibeliusakatemian toimipiste. Luovaa osaamista - toimenpidekokonaisuus Keskustelu tulevaisuuden huippuosaamisesta Luova Suomi Taideyliopiston Sibeliusakatemian toimipiste Luovaa osaamista - toimenpidekokonaisuus 25.2.2015 Helsinki Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen

Lisätiedot

Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos. Paikkatietomarkkinat Helsingin Messukeskus

Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos. Paikkatietomarkkinat Helsingin Messukeskus Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos Paikkatietomarkkinat 3.11.2009 Helsingin Messukeskus 9.11.2009 on paikkatietoinfrastruktuurin toteuttamiseen ja hyödyntämiseen liittyvän tiedon ja kokemusten vaihdon foorumi.

Lisätiedot

1 Teknisen ja ympäristötoimen mittareiden laatiminen

1 Teknisen ja ympäristötoimen mittareiden laatiminen Teknisen ja ympäristötoimen mittareiden laatiminen Liikenneväyliä ja yleisiä alueita koskeva mittariprojekti Päijät-Hämeen kunnissa PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO PAKETTI Kuntien palvelurakenteiden kehittämisprojekti

Lisätiedot