Kuntien muuttuva rooli työllisyydenhoidossa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuntien muuttuva rooli työllisyydenhoidossa"

Transkriptio

1 Kuntien muuttuva rooli työllisyydenhoidossa Pohjois-Karjalan työllisyysseminaari Joensuu Kehittämispäällikkö Erja Lindberg

2 Kunnat ja työllisyys Kuntien rooli on muuttunut ja muuttumassa Toiminnassa on suuria kuntakohtaisia eroja paikallisten olosuhteiden ja tarpeiden mukaan Kunnat tarvitsevat vastuulliseen työllisyydenhoitoon kumppaneiksi TE-toimistoa, Kelaa, yrityksiä, yhdistyksiä, oppilaitoksia Kuntien keskeisenä intressinä on myös huolehtia alueensa elinvoimasta Tässä taloudellisessa tilanteessa korostuu kunnallisten luottamushenkilöiden ja muiden päättäjien vastuu siitä, miten palvelut saadaan organisoitua ja miten niillä pystyään vastaamaan kasvaviin tarpeisiin Suomessa työllisyyspolitiikan tulee olla päätöksenteon keskiössä! 2

3 Kuntien omaehtoisesti tuottamia palveluja Järjestetään erilaisia yksilö- ja ryhmävalmennuksia (mm. työpajoissa) Työnantajille tarjotaan rekrytointiin liittyviä palveluja: mm. neuvontaa, potentiaalisten työntekijöiden esittelyä, avustetaan työsopimusten ja palkkatukihakemusten laadinnassa Järjestetään itse rekrytointitapahtumia tai osallistutaan niihin Tarjotaan työvalmentajia tuella palkattujen tueksi Etsitään piilotyöpaikkoja Tarjotaan työkokeilupaikkoja ja mahdollisuuksia palkkatuettuun työhön Järjestetään jatkomahdollisuuksia palkkatuetussa työssä, työkokeilussa ja kuntouttavassa työssä oleville Ohjataan työttömiä koulutukseen ja tarjotaan lyhytkestoista koulutusta Avustetaan eläke-edellytysten selvittämisessä Järjestetään kesätyöpaikkoja koululaisille ja opiskelijoille Maksetaan kesätyökorvauksia 3

4 Työllisyyden kuntakokeilu Hallitusohjelman mukaan pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi käynnistetään hallituskauden kestävä määräaikainen kokeilu, jossa viimeistään 12 kuukauden työttömyyden jälkeen työllisyyden hoidon päävastuu siirretään kunnalle tai kunnille yhteisvastuullisesti. Jokaisen työttömän työllistymismahdollisuudet kartoitetaan ja edistymistä seurataan aktiivisesti. Kokeilu toteutetaan erilaisissa kunnissa Kokeilun tulokset arvioidaan ja sen pohjalta tehdään päätökset kuntien ja valtion välisestä työnjaosta työllisyyden edistämisessä Selvitetään erikseen, millä tavalla pääkaupunkiseudun kunnat voivat osallistua tällaiseen toimintamalliin 4

5 Eväitä matkalle Kuntakokeilun tavoitteena oli alentaa rakennetyöttömyyttä lisäämällä pitkään työttömänä olleiden työelämäosallisuutta ja tukemalla heidän työllistymistään Kokeilussa pyrittiin löytämään uusia paikalliseen kumppanuuteen perustuvia työmarkkinoille integroinnin malleja, joissa työllistymistä edistäviä palveluja suunniteltaessa otetaan nykyistä paremmin huomioon sekä työttömien työnhakijoiden että paikallisten työmarkkinoiden tarpeet Tarkoitus oli, että kokeilukunnissa työllistymistä edistävät palvelut toteutettaisiin moniammatillisena sektorirajat ylittävänä yhteistyönä Työllistymisen edistämisessä tuli käyttää kaikkien julkisten toimijoiden järjestämisvastuulle kuuluvia palveluja (julkiset työvoimapalvelut, kunta/kuntayhtymän sosiaali- ja terveyspalvelut, Kelan palvelut). Nykyisten palvelujen lisäksi kokeilukunnissa piti kehittää ja ottaa käyttöön uusia palveluja ja toimintamalleja 5

6 Koordinointivastuu tarjosi kunnalle nykyistä paremmat mahdollisuudet vaikuttaa siihen, millä tavoin pitkään työttömän olleiden palvelut järjestetään Työnantajien, erityisesti yritysten kytkeminen suunnitteluun mukaan oli tärkeää, jotta kokeilun toteuttajalla on tieto siitä, millaista työvoimaa alueella tarvitaan ja millä tavoin yritykset ovat valmiita osallistumaan työmarkkinoille integrointiin Jos kokeiluun valittavissa kunnissa nousi esille lainsäädäntöön liittyviä muutostarpeita, muutostarpeista keskusteltiin kokeilukuntien kanssa ja ao. ministeriöt arvioivat, onko säännöksiä mahdollista ja tarkoituksenmukaista muuttaa kokeilukuntien osalta. Kokeilusta saatavia kokemuksia käytettiin apuna TYP:n valtakunnallistamisessa 6

7 Työllisyyden kuntakokeilu kokosi parhaista työllisyyden hoidon resepteistä keittokirjan yhteistyön ja palveluiden kehittämiseksi 7

8 8

9 Seurantatutkimuksen arviointiulottuvuudet 1) Kokonaisvoimavarojen kehitys työllisyyden edistämisessä 2) Kuntastrategioiden kehitys työllisyyden edistämisessä 3) Työllisyyden edistämisen johtaminen ja koordinointi 4) Työllisyyden edistämisen prosessit ja palvelut 5) Sosiaali- ja terveyspalvelut ja kuntakokeilu 6) Opinnollistaminen ja ohjaus kuntakokeilussa 7) Yritykset ja kuntakokeilu 8) Työllistämistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja kuntakokeilu 9) Asiakkaat ja kuntakokeilu 10) Henkilöstön osaaminen, oppiminen ja jaksaminen 11) Vaikutukset työttömyyteen 12) Kokonaiskuva 9

10 Työttömyysprosentin suhteellinen ja keskimääräinen kehitys kunnissa Kehitys kokeilukunnissa ja kärki-kunnissa YLEISEN TRENDIN VASTAINEN -> selittääkö tätä työllisyydenhoidon muutos?

11 ARVIOINTI-ULOTTUVUUS ARVIO ARVIO Kokonaiskuva Vaikka näin komplisoidusta asiakokonaisuudesta on vaikea tehdä täsmällisiä tuloksellisuuspäätelmiä, on kokonaiskuva kuitenkin kaikilla tärkeillä ulottuvuuksilla ainakin jossain määrin positiivinen, mikä vahvistaisi päätelmää siitä, että kuntakokeilulla on ollut aktivointiin ja työllisyyteen liittyviä positiivisia vaikutuksia. Kuntakokeilu on ollut uusi vaihe aiempaa laajemman paikallisen työllisyyden hoidon kokonaisuuden mobilisoimiseksi Suomessa. + Jatkon suositukset Vaikka kukon toteutusta voi pitää positiivisena, on työllisyyden uudelleenasemointi kunta-valtio ja niiden kumppanit kokonaisuudessa kesken ja asiaan vaikuttavat tärkeät muut uudistukset selvästi kesken. Tarvitaan kuntakokeilun jatkamista ja syventämistä tarkoituksenmukaisella tavalla, joka lähtee siitä että kuntien vastuu ja toimivalta työmarkkina-asioissa kasvaa kunta-valtio yhteistyöasetelman puitteissa. Jatkokehittelyn tulisi olla yhdistelmä pilotoinnin jatkamista ja koko kuntakentän ja kumppaneiden kehittelyä. Jatkon kehittelyä tarvitaan kolmella tasolla (a) asiakaspalvelun, (b) alueellis-paikallisen verkoston ja kehittämisalustojen sekä (c) laajasti ymmärretyn, integroivan työvoima- ja työmarkkinapolitiikan tasolla

12 Seurantatutkimuksen suosituksia 1. Integroitu työvoima- ja hyvinvointipolitiikka, jolla edistetään työmarkkinoiden tasapainoista kehitystä 2. Valtakunnallisten ja alueelliskunnallisten kehittämisalustojen ja vertaisoppimisen kehittäminen 3. Työllisyyttä ja työllistyvyyttä edistävien kokonaisvoimavarojen ja palvelujen koostaminen kunnissa ja alueilla sekä tuloksiin ja välituloksiin liittyvän seurannan ja mittaamisen kehittäminen 4. Asiakaspalvelun dialogisen laadun ja verkostotyön kehittäminen ja niihin liittyvän osaamisen vahvistaminen, asiakas- ja tarvelähtöisyyden sekä vaikuttavuuden varmistaminen Syvennetty kuntakokeilu, jossa työllisyyden kumppanuudella on uusia valtuuksia ja rajojen ylityksiä ja kokeilu on vuoropuhelussa kuntakentän ja kumppanuuden kanssa 12

13 Työllisyyden kuntakokeilu muutoksentekijänä Työttömyys jatkaa tasaista kasvuaan ja laaja työttömyys lähentelee jo puolta miljoonaa. Tilanne, jossa pitkäaikaistyöttömien määrä lisääntyy huolestuttavaa tahtia, kertoo heikon työmarkkinatilanteen lisäksi myös siitä, ettei nykyinen järjestelmä toimi Työllisyyden kuntakokeilussa mukana olevat hankkeet syntyivät halusta ja rohkeudesta kokeilla ja valita uusia ja erilaisia lähestymistapoja. Tarkoituksena ei ollut syrjäyttää perinteisiä toimijoita ja strategioita, vaan toimia niiden rinnalla. Kokeilu on ollut uudenlainen työväline kehittämistyöhön ja tarjonnut kunnille mahdollisuuden toimia, kehittää ja suunnitella nopeasti ja riskittömästi Valtavien haasteiden purkaminen pieniksi arkisiksi muutoksiksi toimintatavoissa ja -malleissa osoittautui oikeaksi tavaksi lähteä liikkeelle. Vaikuttavuutta ja asiantuntemusta on voitu lisätä ylittämällä perinteiset sektorirajat Julkiset varat kannattaa nyt suunnata fiksusti muutoksen tukemiseen - ei vanhojen rakenteiden ylläpitoon! 13

14 Hallitusohjelman linjaus: Työllisyys ja kilpailukyky Kärkihanke 5: Työvoimahallinnon uudistaminen työllistymistä edistäväksi Toimenpide 2: Selvitetään työvoimapalveluiden siirto resursseineen vaikeimmin työllistyvien osalta kuntien vastuulle työssäkäyntialueittain, Tanskan mallin mukaisesti. Voimavarat ja työllistämisvastuu yhdistetään, mikä tekee nopean työllistämisen kunnille taloudellisesti houkuttelevaksi Tehdään mennessä selvitys mm. toimenpiteistä, joita työvoimapalvelujen järjestämisvastuun siirto edellyttäisi ja siirron vaikutuksista. Selvityksen pohjalta hallitus päättää, ryhdytäänkö valmistelemaan vaikeimmin työllistyvien työvoimapalvelujen siirtämistä kuntien järjestämisvastuulle Jos siirto katsotaan tarkoituksenmukaiseksi, edetään kokeilujen kautta ja valmistellaan kokeilulaki Oikeus- ja työministeri Jari Lindström, TEM

15 Työllisyyspalvelujen siirto vaikeimmin työllistyvien osalta kuntien vastuulle työssäkäyntialueittain Johtoryhmä Puheenjohtaja Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Jäsenet Osastopäällikkö, ylijohtaja Tuija Oivo, työ- ja elinkeinoministeriö Osastopäällikkö, ylijohtaja Veli-Matti Niemi, sosiaali- ja terveysministeriö Osastopäällikkö, ylijohtaja Päivi Laajala, valtiovarainministeriö Varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen, Suomen Kuntaliitto Asiantuntijat/sihteerit Hallitusneuvos, ryhmäpäällikkö Päivi Kerminen, työ- ja elinkeinoministeriö Pääsihteeri Erja Lindberg, Suomen Kuntaliitto Pysyvät asiantuntijat Kaupunginjohtaja Kari Nenonen, Vantaa Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen, Rovaniemi Kaupunginjohtaja Matti Pennanen, Oulu Kunnanjohtaja Tanja Matikainen, Janakkala 15

16 Valmisteluryhmä Puheenjohtaja Hallitusneuvos, ryhmäpäällikkö Päivi Kerminen, työ- ja elinkeinoministeriö Jäsenet Sosiaalineuvos Eveliina Pöyhönen, sosiaali- ja terveysministeriö Neuvotteleva virkamies Katja Palonen, valtiovarainministeriö Pääsihteeri Erja Lindberg, Suomen Kuntaliitto Apulaisjohtaja Reijo Vuorento, Suomen Kuntaliitto Pysyvät asiantuntijat Maahanmuutto-työllisyysasioiden päällikkö Ilkka Haahtela, Helsinki Aikuissosiaalityön ja työllistymispalveluiden päällikkö Pirjo Oksanen, Kuopio Projektipäällikkö Marjo Vallius-Hyttinen, Lieksa Palvelujohtaja Kai Hyttinen, Kainuun TE-toimisto Palvelujohtaja Kari Kettunen, Varsinais-Suomen TE-toimisto Palvelujohtaja Päivi Laine, Satakunnan TE-toimisto Asiantuntijat/sihteerit Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz, työ- ja elinkeinoministeriö Erityisasiantuntija Tommi Eskonen, Suomen Kuntaliitto 16

17 VAIKEIMMIN TYÖLLISTYVIEN TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUJEN JÄRJESTÄMISVASTUUN SIIRTO VALTIOLTA KUNNILLE Työryhmän esitys: Julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen järjestämisvastuun siirtämistä koskeva kokeilu 17

18 Kohderyhmä Kohderyhmä ehdotetaan määriteltäväksi siten, että siihen kuuluvat vähintään 200 päivää työmarkkinatukea työttömyyden perusteella saaneet sekä ne vähemmän kuin 200 päivää työmarkkinatukea työttömyyden perusteella saaneet, jotka ovat työttömyyspäivärahaa enimmäisajan saatuaan siirtyneet työmarkkinatuelle. Kokeilualue Kokeilu ehdotetaan toteutettavaksi 4 5 alueella. Kokeiluun ehdotetaan otettavaksi mukaan eri puolilta maata yhteensä enintään 30 eri kokoista kuntaa, jotka muodostuvat yhteensä 4 5 työssäkäyntialuetta. Jokaiseen kokeilualueeseen tulee kuulua enemmän kuin yksi kunta. Kokeilualueet ehdotetaan valittavaksi avoimen haun kautta. Kokeilualueita koskevat valintakriteerit määritellään kokeilun jatkovalmistelussa ottaen huomioon mm. pääkaupunkiseudun erityispiirteet. Kokeilun kesto Järjestämisvastuun siirtoa koskeva kokeilu ehdotetaan toteutettavaksi vuosina

19 Kokeilualueiden järjestämisvastuulle siirrettävät palvelut ja tehtävät Kokeilualueille ehdotetaan siirrettäväksi kokeilun kohderyhmän osalta kaikkien julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa (916/2012)mainittujen palvelujen järjestämisvastuu. Kokeilualueille ehdotetaan siirrettäväksi lähes kaikki em. palvelujen järjestämiseen liittyvät tehtävät. Ainoat tehtävät, joita ei ehdoteta siirrettäväksi kokeilualueille, ovat valtionavustusten (palkkatuki, starttiraha, työolosuhteiden järjestelytuki, työllisyyspoliittinen avustus) maksamiseen, palauttamiseen, maksamisen keskeyttämiseen ja lopettamiseen liittyvät tehtävät. Kokeilualueille ehdotetaan siirrettäväksi myös TE-toimistolle kuuluvat työttömyysturvalain toimeenpanoon liittyvät tehtävät eli työttömyysturvan työvoimapoliittisia edellytyksiä koskevien lausuntojen antaminen. 19

20 Valtion rooli kokeilualueiden järjestämisvastuulle kuuluvien työvoima- ja yrityspalvelujen toimeenpanossa ELY-keskuksilla ei ehdoteta annettavaksi roolia kokeilun toimeenpanossa. Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain ja työttömyysturvalain toimeenpanon ohjaus ja valvonta ehdotetaan annettavaksi kokeilualueilla työ- ja elinkeinoministeriölle. Kokeilun ohjausta ja seurantaa varten ehdotetaan asetettavaksi työja elinkeinoministeriön johdolla toimiva ohjausryhmä. Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Kokeilun toimeenpanoa valmisteltaessa ehdotetaan arvioitavaksi, tulisiko TYP-lakia muuttaa siten, että kokeilualueet rajataan TYP-lain soveltamisalan ulkopuolelle vai tulisiko TYP-lakia muuttaa siten, että laki koskisi kokeilualueilla vain kuntien ja Kelan yhteistyötä. 20

21 Kokeilun edellyttämät säännösmuutokset Kokeilu edellyttää muutoksia ainakin seuraaviin lakeihin: julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettu laki ja asetus työttömyysturvalaki laki ja asetus työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta laki kuntouttavasta työtoiminnasta sosiaalihuoltolaki mahdollisesti muutoksia työsopimuslakiin Työ- ja elinkeinoministeriö arvioi kokeilun toimeenpanoa koskevien säännösmuutosten valmistelun käynnistäessään, toteutetaanko kokeilu sisällyttämällä säännösmuutokset erilliseen kokeilua koskevaan lakiin vai toteutetaanko kokeilu muuttamalla voimassa olevia säännöksiä siten, että kaikki kokeilun johdosta muutettavat lait sisällytetään samaan TEM:n johdolla valmisteltavaan hallituksen esitykseen 21

22 Henkilöresurssit / toimintamenomäärärahat: Kokeilu ehdotetaan toteutettavaksi siten, että TE-toimistojen virkamiehiä siirretään virkamieslain 20 :n nojalla kokeilualueilla työskentelemään kuntien johdon ja valvonnan alaisina. Henkilöstöresurssien siirtäminen em. säännöksen nojalla tarkoittaa, ettei kokeilualueille siirretä TE-toimistojen toimintamenomäärärahamomentilta määrärahoja palkkauskustannuksiin. Määräraha julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen järjestämiseen: Kokeilualueille ehdotetaan myönnettäväksi työ- ja elinkeinoministeriön pääluokasta työllisyysmäärärahoista valtionavustusta kokeilun kohderyhmään kuuluvien työvoima- ja yrityspalvelujen järjestämiseen. Määrärahan suuruus määritellään sen jälkeen, kun kokeilukunnat ja kohderyhmän suuruus on tiedossa. Tietosuoja ja tietojärjestelmät: Kokeilun onnistumisen kannalta on erittäin tärkeää, että asiakkaista TE-hallinnolla olevat tiedot ovat kokeilualueiden käytettävissä. Tärkeää on myös se, että kokeilualueilla on käytettävissään yhtenäinen asiakastietojärjestelmä (URA-järjestelmä). 22

23 Tulevaisuuden kunta Kuntaliiton käynnistämässä ohjelmassa työstämme kuntien ja sidosryhmien kanssa tulevaisuuden kuntien roolia alueen elinvoiman ja asukkaiden elämän edellytysten luojana Samalla selvitämme itsehallintoalueiden ja kuntien tehtävien työnjakoa, yhteistyötä ja neuvottelumenettelyä erityisesti rajapintoihin jäävien tehtävien osalta (mm. hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, ICT, tukipalvelut opiskelija- ja oppilashuolto, työllisyyspalvelut, kotouttaminen) sekä mahdollistamme muutosjohtamista Valtion kärkihankkeen valmistelun tapahduttava parlamentaarisesti 23

24 Tulevaisuuden kunta -kärkihanke ASIANTUNTIJARYHMÄ Puheenjohtajana toimii hallitusneuvos Auli Valli-Lintu, VM Jäsenet Auli Valli-Lintu, valtiovarainministeriö Juho Korpi, ympäristöministeriö Olli Alho, työ- ja elinkeinoministeriö Taru Koivisto, sosiaali- ja terveysministeriö Emmi Virtanen, opetus- ja kulttuuriministeriö Niklas Wilhemsson, oikeusministeriö, Ari-Pekka Manninen, liikenne- ja viestintäministeriö Kirsi Rajaniemi, sisäasiainministeriö Laura Jänis, maa- ja metsätalousministeriö Mervi Kuittinen, Suomen Kuntaliitto Arto Koski, Suomen Kuntaliitto Sihteerit: neuvotteleva virkamies Inga Nyholm, VM neuvotteleva virkamies Katja Palonen, VM Liitto on esittänyt nimettäväksi myös pysyviä asiantuntijaa. 24 Parlamentaarisen työryhmän tehtävinä on - valmistella visio tulevaisuuden kunnasta vuonna valmistella pohjaselvitys tulevaisuuden kunnan roolista ja tehtävistä sote-uudistuksen ja itsehallintoalueiden perustamisen myötä. Pohjaselvitys sisältää kartoituksen lainsäädäntömuutoksista sekä kuntapolitiikan muutostarpeista. - väliraportti koskien kunnan roolia elinvoiman, yrittäjyyden, työllisyyden sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistäjänä valmistuu vuoden 2016 loppuun mennessä. Asiantuntijatyöryhmän tehtävänä on - vastata hankkeen valmistelusta parlamentaarisen työryhmän linjausten mukaisesti - vastata parlamentaariselle ryhmälle tehtävästä valmistelusta koskien väliraporttia, pohjaselvitystä ja tulevaisuuden kunnan visiota - koota, laatia ja hankkia hankkeessa tarvittavat ja parlamentaarisen ryhmän edellyttämät selvitykset - valmistella tarpeellisilta osin lainsäädäntöä koskevat ehdotukset hallituksen esityksiksi. PARLAMENTAARINEN TYÖRYHMÄ Seurantaryhmän puheenjohtajana toimii kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen ja varapuheenjohtajana Toimi Kankaanniemi, PS ja Mari-Leena Talvitie, Kok. Jäsenet: Elsi Katainen, Keskustan eduskuntaryhmä Maria Tolppanen, Perussuomalaisten eduskuntaryhmä Sanna Lauslahti, Kokoomuksen eduskuntaryhmä Tuula Haatainen, Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä Joona Räsänen, Sosialidemokraattien eduskuntaryhmä Olli-Poika Parviainen, Vihreiden eduskuntaryhmä Hanna Sarkkinen, Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä Thomas Blomqvist, RKP:n eduskuntaryhmä Jouko Jääskeläinen, Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä Aleksi Randel, Turun kaupunki Antti Rantakokko, Salon kaupunki Hannele Mikkanen, Liperin kunta Pysyvät asiantuntijat: Ylijohtaja Päivi Laajala, VM Varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen, Suomen Kuntaliitto Lehtori Jenni Airaksinen, Tampereen yliopisto Sihteerit: Katja Palonen, neuvotteleva virkamies, VM Inga Nyholm, neuvotteleva virkamies, VM

25 Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen 25

26 Helsingin Sanomat

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Kuuleminen 8.6.2017 Kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Työllistymisen muutokset kunnissa

Työllistymisen muutokset kunnissa Työllistymisen muutokset kunnissa Mitä jäi mihin mennään? -Kuopion päätösseminaari Kylpylähotelli Kunnonpaikka 22.10.2015 Pääsihteeri Erja Lindberg Kunnat ja työllisyys Kuntien rooli on muuttunut ja muuttumassa

Lisätiedot

Kuntaliiton Kunnat 2021 ohjelma ja tulevaisuuden kunta

Kuntaliiton Kunnat 2021 ohjelma ja tulevaisuuden kunta Kuntaliiton Kunnat 2021 ohjelma ja tulevaisuuden kunta Kuntien, maakuntien ja valtion välinen työnjako Paikallisen identiteetin ja demokratian edistäminen Elinvoiman edistäminen Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Kehitysharppauksia työllisyyden kuntakokeilusta

Kehitysharppauksia työllisyyden kuntakokeilusta Kehitysharppauksia työllisyyden kuntakokeilusta Työllisyysseminaari 9.9.2015 Kuntamarkkinat Pääsihteeri Erja Lindberg 2 10.9.2015 Erja Lindberg ARVIOINTI ULOTTUVUUS ARVIO ARVIO 1. Kokonaisvoimavarat työllisyyden

Lisätiedot

Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen

Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen 14.2.2017 Paasitorni Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Lähde: KEHA-keskus 2 14.2.2017 Kuntien

Lisätiedot

Työllisyyden kuntakokeilu. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Erityisasiantuntija Tommi Eskonen

Työllisyyden kuntakokeilu. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Erityisasiantuntija Tommi Eskonen Työllisyyden kuntakokeilu Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 13.10.2015 Erityisasiantuntija Tommi Eskonen 2 13.10.2015 ARVIOINTI-ULOTTUVUUS ARVIO ARVIO 1. Kokonaisvoimavarat työllisyyden edistämisessä

Lisätiedot

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Työ- ja elinkeinoministeriö Hallitusneuvos Päivi Kerminen Pitkäaikaistyöttömien ja muiden heikossa

Lisätiedot

Kuntaliiton Kunnat 2021-ohjelma ja tulevaisuuden kunta

Kuntaliiton Kunnat 2021-ohjelma ja tulevaisuuden kunta Kuntaliiton Kunnat 2021-ohjelma ja tulevaisuuden kunta Pohjois-Savon maakuntatilaisuus 13.5.2016 Johtava lakimies Mervi Kuittinen www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet Kuntaliitto rakentaa tulevaisuutta yhdessä

Lisätiedot

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 05.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen Taustalla olevat hallituksen

Lisätiedot

Kunnan rooli työllisyydenhoidon kentällä. Tommi Eskonen, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Työtä tekijöille? seminaari, Rovaniemi 2.3.

Kunnan rooli työllisyydenhoidon kentällä. Tommi Eskonen, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Työtä tekijöille? seminaari, Rovaniemi 2.3. Kunnan rooli työllisyydenhoidon kentällä Tommi Eskonen, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Työtä seminaari, Rovaniemi Nykymuutokset haastavat - Kunnan työllistämisvastuu 2015 Työmarkkinatuen rahoitusvastuun

Lisätiedot

Valtion ja kuntien rooli tulevaisuuden työllisyyden hoidossa

Valtion ja kuntien rooli tulevaisuuden työllisyyden hoidossa Valtion ja kuntien rooli tulevaisuuden työllisyyden hoidossa Voimat varoiksi seminaari 27.11.2015 Neuvotteleva virkamies Päivi Haavisto-Vuori Työ- ja elinkeinoministeriö 2 TEM-liitännäiset kärkihankkeet

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP)

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Vates-päivät 5.-6.5.2015 Hallitusneuvos Päivi Kerminen Lakisääteistämisen tavoitteet Pitkäaikaistyöttömyyden ja työttömyydestä aiheutuvien julkisten

Lisätiedot

Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke. Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10.

Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke. Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10. Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10.2012 Yleistä kuntakokeilusta Kokeilun tavoitteena on lisätä pitkään työttömänä

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) verkostojen rakentaminen alkaa. Keski-Suomen aluetilaisuus Jyväskylä 9.2.

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) verkostojen rakentaminen alkaa. Keski-Suomen aluetilaisuus Jyväskylä 9.2. Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) verkostojen rakentaminen alkaa Keski-Suomen aluetilaisuus Jyväskylä 9.2.2015 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) TYP-aluekierros

Lisätiedot

Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen

Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen Taustalla olevat hallituksen päätökset Hallitusohjelma ja hallituksen rakennepoliittinen

Lisätiedot

TYP-lain toimeenpano missä mennään? TYP-päivät Lappeenrannassa 27.10.2015 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz, TEM

TYP-lain toimeenpano missä mennään? TYP-päivät Lappeenrannassa 27.10.2015 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz, TEM TYP-lain toimeenpano missä mennään? TYP-päivät Lappeenrannassa 27.10.2015 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz, TEM Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Yhteistoimintamalli, jossa TE-toimisto,

Lisätiedot

Taidolla tulosta. - työllisyydenhoidon asiantuntijaseminaari. 24.9.2015 Keuruu

Taidolla tulosta. - työllisyydenhoidon asiantuntijaseminaari. 24.9.2015 Keuruu Taidolla tulosta - työllisyydenhoidon asiantuntijaseminaari 24.9.2015 Keuruu Työttömyyden pitkittymisellä on suuri vaikutus julkisen talouden kestävyysvajeeseen. Yhden prosenttiyksikön työttömyyden alenema

Lisätiedot

Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio

Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö, p. 050 337 5634 Sirkka-Liisa

Lisätiedot

Valtioneuvoston yleisistunto. 18.2.2016 Talkkari Heikki (143) II Neuvotteleva virkamies p. +35 8295530096

Valtioneuvoston yleisistunto. 18.2.2016 Talkkari Heikki (143) II Neuvotteleva virkamies p. +35 8295530096 Valtioneuvoston yleisistunto 18.2.2016 Talkkari Heikki (143) II Neuvotteleva virkamies p. +35 8295530096 Ministeri Vehviläinen Valtiovarainministeriö Neuvottelukunnan asettaminen Julkisen hallinnon tietohallinnon

Lisätiedot

Toimijoiden rooli TYP -toiminnassa

Toimijoiden rooli TYP -toiminnassa Toimijoiden rooli TYP -toiminnassa Kuntien rooli on muuttunut ja muuttumassa Toiminnassa on suuria kuntakohtaisia eroja paikallisten olosuhteiden ja tarpeiden mukaan Kunnat tarvitsevat vastuulliseen työllisyydenhoitoon

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen kuntakokeilu

Työllisyyspoliittinen kuntakokeilu Työllisyyspoliittinen kuntakokeilu Rikosseuraamusasiakkaat yhteiskunnassa: Työ ja opiskelu -seminaari Pääsihteeri Erja Lindberg Hallitusohjelma Tavoite ja sisältö pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP?

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllisyysseminaari, Kuntamarkkinat 9.9.2015 Erityisasiantuntija Tommi Eskonen Työllistymistä edistävällä monialainen yhteispalvelu

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanne

Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanne TE- toimiston terveiset kuntien työllisyyden kehittämiselle Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto 1 16.11.2015 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanne

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE 2015. Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE 2015. Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE 2015 Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Kunta työttömien aktivoijana Esityksen sisältö Pitkään

Lisätiedot

Kuntien rooli työllisyydenhoidossa tulevissa työllisyyspalveluiden uudistuksissa

Kuntien rooli työllisyydenhoidossa tulevissa työllisyyspalveluiden uudistuksissa Kuntien rooli työllisyydenhoidossa tulevissa työllisyyspalveluiden uudistuksissa Valtakunnallinen työpajayhdistys Syyskokous 23.11.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Työmarkkinatuen uudistus vuonna

Lisätiedot

Työvoimapalvelut maakuntauudistuksessa

Työvoimapalvelut maakuntauudistuksessa Työvoimapalvelut maakuntauudistuksessa Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan avoin kuuleminen Eduskunnan Pikkuparlamentin auditorio 1.3.2017 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Nyt näyttää vahvasti siltä, että:

Lisätiedot

Missä mennään ja mitä on tullut tehtyä?

Missä mennään ja mitä on tullut tehtyä? Missä mennään ja mitä on tullut tehtyä? Kuntakokeiluhankkeiden ja työllisyyspalveluiden tapaaminen 24. - 25.9.2015 Tampere Pääsihteeri Erja Lindberg Alku aina hankalaa, eikä lopputuloskaan ollut reseptiä

Lisätiedot

Kuntaliiton Kunnat 2021-ohjelma ja tulevaisuuden kunta

Kuntaliiton Kunnat 2021-ohjelma ja tulevaisuuden kunta Kuntaliiton Kunnat 2021-ohjelma ja tulevaisuuden kunta Lapin maakuntatilaisuus 23.5.2016 Johtava lakimies Mervi Kuittinen www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet Kuntaliitto rakentaa tulevaisuutta yhdessä kuntien

Lisätiedot

Simuloinnin purkuseminaari

Simuloinnin purkuseminaari Simuloinnin purkuseminaari 25.5.2018 Alivaltiosihteeri Päivi Nerg 1 28.5.2018 Etunimi Sukunimi Ohjelma 25.5.2018 8.30 Aamukahvi 9.00 Tervetuloa! Paljon opittiin, paljon on vielä kehitettävää Päivän puheenjohtaja,

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 2/2016 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 2/2016 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 2/2016 1 Kokoustiedot Aika 10.3.2016 klo 10.00 11.07. Paikka Kuntatalo Toinen linja 14, Helsinki Päätöksentekoon osallistuneet puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Hallituksen esitys laiksi työllistymistä edistävästä moniammatillisesta yhteispalvelusta ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Hallituksen esitys laiksi työllistymistä edistävästä moniammatillisesta yhteispalvelusta ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Hallituksen esitys laiksi työllistymistä edistävästä moniammatillisesta yhteispalvelusta ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta 13.6.2014 Rovaniemi Pääsihteeri Erja Lindberg, Työllisyyspoliittinen

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa. Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari 9.9.2015 Ellen Vogt

Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa. Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari 9.9.2015 Ellen Vogt Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari 9.9.2015 Ellen Vogt Edellisen hallituskauden satoa - mikä kaikki on muuttumassa? Keskeisimmät meneillään

Lisätiedot

Kela osana monialaisessa verkostossa

Kela osana monialaisessa verkostossa Kela osana monialaisessa verkostossa 2 Lähde: TEM/Päivi Kerminen Kelan strateginen painopiste kumppanuusyhteistyössä Parannamme suorituskykyämme uudistamalla toimintojamme sekä vahvistamalla yhteistyötä

Lisätiedot

Raahen Työllisyyden kuntakokeilu valtakunnallisessa ympäristössä. 8.5.2014 Raahe Pääsihteeri Erja Lindberg

Raahen Työllisyyden kuntakokeilu valtakunnallisessa ympäristössä. 8.5.2014 Raahe Pääsihteeri Erja Lindberg Raahen Työllisyyden kuntakokeilu valtakunnallisessa ympäristössä 8.5.2014 Raahe Pääsihteeri Erja Lindberg Paikallistasolla kuntakokeilu auttaa määrittelemään alueen vahvuuksia ja mahdollisia kehittämiskohteita

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Pohjois-Karjalan kuntajohtajatilaisuus Pohjois-Karjalan TE toimisto 18.3.2015 TYP toiminnan organisointi: mitä on tehty ja miten tästä eteenpäin? Alustavat

Lisätiedot

Itsehallintoalueiden rahoitusmalli tilannekatsaus valmisteluun 6.11.2015

Itsehallintoalueiden rahoitusmalli tilannekatsaus valmisteluun 6.11.2015 Itsehallintoalueiden rahoitusmalli tilannekatsaus valmisteluun 6.11.2015 Hallitusohjelman tavoitteet uudistukselle Hallitus on asettanut uudistukselle tavoitteeksi kustannusten hallinnan ja hyvinvointi-

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja hyvinvointi. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija

Maakuntauudistus ja hyvinvointi. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija Maakuntauudistus ja hyvinvointi Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija Maakuntia ja tulevaisuuden kuntia tulee valmistella samanaikaisesti VALTIO Ohjaus ja resurssit

Lisätiedot

Monialainen yhteispalvelu (TYP) ja työllisyyden kokeilut missä mennään?

Monialainen yhteispalvelu (TYP) ja työllisyyden kokeilut missä mennään? Monialainen yhteispalvelu (TYP) ja työllisyyden kokeilut missä mennään? TEM:n ajankohtaisiltapäivä Ohjaamoille 15.3.2016 Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz, TEM TYP-lain toimeenpanon etappeja

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus. 23.9.2014 Petri Lehtimäki

Työllisyyspoliittinen avustus. 23.9.2014 Petri Lehtimäki Työllisyyspoliittinen avustus Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työllisyyspoliittisella avustuksella edistetään työttömien työnhakijoiden työllistymistä. Avustuksella rahoitettavan toiminnan tulee

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu. Osela Tampereen kaupunkiseudun TYP:n johtaja Tommi Eskonen

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu. Osela Tampereen kaupunkiseudun TYP:n johtaja Tommi Eskonen Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Osela 9.6.2016 Tampereen kaupunkiseudun TYP:n johtaja Tommi Eskonen Työllistymistä edistävällä monialainen yhteispalvelu (TYP) Yhteistoimintamalli, jossa

Lisätiedot

Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä - reformi. Tilannekatsaus 17.2.2016 Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen

Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä - reformi. Tilannekatsaus 17.2.2016 Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä - reformi Tilannekatsaus 17.2.2016 Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Tehtävien ja velvoitteiden karsimisella laaja poliittinen

Lisätiedot

JUHTA:n kokous Sote- ja aluehallintouudistus

JUHTA:n kokous Sote- ja aluehallintouudistus JUHTA:n kokous 14.10.2015 Sote- ja aluehallintouudistus Sirpa Mäntynen Julkisen hallinnon tieto- ja viestintätekninen toiminto/digitalisaatio - yksikkö 2 Itsehallintoalueiden perustamisen ja soteuudistuksen

Lisätiedot

TE-PALVELU-UUDISTUKSEN JOHTAMISEN AJANKOHTAISFOORUMI 21.-22.8.2013. Hallitusneuvos Päivi Kerminen

TE-PALVELU-UUDISTUKSEN JOHTAMISEN AJANKOHTAISFOORUMI 21.-22.8.2013. Hallitusneuvos Päivi Kerminen TE-PALVELU-UUDISTUKSEN JOHTAMISEN AJANKOHTAISFOORUMI 21.-22.8.2013 Hallitusneuvos Päivi Kerminen Miten viemme TE-palvelu-uudistuksen maaliin? Tilanne nyt (1) Uudistus on kiinnostanut ja palautetta on tullut

Lisätiedot

Kun polku opiskelemaan ja työelämään on mutkainen. 09.02.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja

Kun polku opiskelemaan ja työelämään on mutkainen. 09.02.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja Kun polku opiskelemaan ja työelämään on mutkainen 09.02.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta kun alle 25-vuotias nuori on ollut

Lisätiedot

Työllisyyspalveluiden kehittäminen Pohjois- Karjalassa hankkeen päätösseminaari 1.12.2014 Työllisyys ja Kuntaliiton hallitusohjelmatavoitteet

Työllisyyspalveluiden kehittäminen Pohjois- Karjalassa hankkeen päätösseminaari 1.12.2014 Työllisyys ja Kuntaliiton hallitusohjelmatavoitteet Työllisyyspalveluiden kehittäminen Pohjois- Karjalassa hankkeen päätösseminaari 1.12.2014 Työllisyys ja Kuntaliiton hallitusohjelmatavoitteet Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja 2 3 4 5 Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Liikunta tulevaisuuden kunnassa?

Liikunta tulevaisuuden kunnassa? Liikunta tulevaisuuden kunnassa? 2017 Sivistys, Terveyden edistäminen, Hyvinvointi, Osaaminen, Elinvoima, TeHyLi? Kari Sjöholm 3.12. 2015 26 24 22 20 18 16 14 12 10 8 6 4 2 0 Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta

Lisätiedot

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Oulu 6.10.2011 Erja Lindberg erityisasiantuntija TYP-toimintamalli Työ- ja elinkeinotoimistojen,

Lisätiedot

Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut)

Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut) Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut) Kuntajohtajafoorumi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 10.10.2019 2 Työvoima- ja yrityspalvelujen uudistaminen: 3 Työvoima- ja yrityspalvelujen

Lisätiedot

Uusia tuulia pitkäaikaistyöttömyyden hoidossa kuntakentällä

Uusia tuulia pitkäaikaistyöttömyyden hoidossa kuntakentällä Uusia tuulia pitkäaikaistyöttömyyden hoidossa kuntakentällä Työllistymisen kumppanuusfoorumi Helsinki 9.10.2012 Erja Lindberg pääsihteeri Työllisyysasteen yleinen kehitys Lähde: Eurostat Erja Lindberg

Lisätiedot

Suurimpien kaupunkien kuntakokeilu & työllisyyspalvelut - seminaari Tampereella

Suurimpien kaupunkien kuntakokeilu & työllisyyspalvelut - seminaari Tampereella Suurimpien kaupunkien kuntakokeilu & työllisyyspalvelut - seminaari Tampereella 24.-25.9.2015 Avaussanat, Palveluyksikön johtaja Mika Itänen 1 Työllisyyttä edistävät palvelut/ työllisyydenhoidon toimijat,

Lisätiedot

Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko

Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 21.4.2016 16:00 sairaus Aalto Touko

Lisätiedot

NUORTEN PALVELUPILOTTI VILTTERI 1.9.2014. Forssalainen vastuu tulevaisuuden tekijöistä

NUORTEN PALVELUPILOTTI VILTTERI 1.9.2014. Forssalainen vastuu tulevaisuuden tekijöistä NUORTEN PALVELUPILOTTI VILTTERI 1.9.2014 Forssalainen vastuu tulevaisuuden tekijöistä TP /1.5.2014, JL / 21.8.2014 Nuoret lukuina - 16-24 v. nuoria 1830, 25-29 v. nuoria 930 v. 2013 lopussa - Alle 25 v.

Lisätiedot

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta KAAKKOIS-SUOMEN LUOVIEN ALOJEN KEHITTÄMISVERKOSTON KOKOUS 3/2016 Kirsi Kaunisharju 26.10.2016 Sote- ja maakuntauudistus Hallituksen linjaus 5.4.2016:

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA

KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA Peppi Saikku Kuntouttava työtoiminta tie osallisuuteen vai pakkotyötä? 20.10.2016 SSOS Kuntien lakisääteisiä palveluita ja muita velvoitteita työllisyydenhoidossa

Lisätiedot

Suomen ohjauspolitiikan ja valtakunnallisen ELO-ryhmän linjaukset ja alueellinen koordinointi

Suomen ohjauspolitiikan ja valtakunnallisen ELO-ryhmän linjaukset ja alueellinen koordinointi Suomen ohjauspolitiikan ja valtakunnallisen ELO-ryhmän linjaukset ja alueellinen koordinointi Salmian TNO-asiantuntijoiden koulutus 17-18.3.2014 Ulla-Jill Karlsson, OKM neuvotteleva virkamies Ari-Pekka

Lisätiedot

RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS

RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS Hämeen TE-toimiston seminaari 1.10.2013 Hallitusneuvos Päivi Kerminen, työ- ja elinkeinoministeriö RAHOITUS

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Khall. 18.01.2016 13 liite nro 2. TAUSTATIEDOT. Vastaajatahon virallinen nimi. Padasjoen kunta

Lausuntopyyntökysely. Khall. 18.01.2016 13 liite nro 2. TAUSTATIEDOT. Vastaajatahon virallinen nimi. Padasjoen kunta Lausuntopyyntökysely TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Padasjoen kunta Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Kristiina Laakso Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot kristiina.laakso@padasjoki.fi

Lisätiedot

Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018

Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018 Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018 ELO-ryhmissä ovat usein edustettuina alla olevat tahot. Valitse näistä

Lisätiedot

Työvoimapalvelujen lähiajan muutoksia. Reijo Vesakoivu Pohjois-Karjalan ELY-keskus

Työvoimapalvelujen lähiajan muutoksia. Reijo Vesakoivu Pohjois-Karjalan ELY-keskus Työvoimapalvelujen lähiajan muutoksia Reijo Vesakoivu Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Muutoksia v. 2015 Nuorisotakuu: ohjaamo matalan kynnyksen palvelumallin kehittäminen Rakennetyöttömyys: monialainen yhteispalvelu

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Nuorisolaki uudistuu. Alueelliset nuorisotyöpäivät Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

Nuorisolaki uudistuu. Alueelliset nuorisotyöpäivät Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi Nuorisolaki uudistuu Alueelliset nuorisotyöpäivät 17.-18.2.2016 Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi 0-29-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä vuosina 1994-2024 1994

Lisätiedot

Työllisyydenhoidon lakimuutokset. 24.9.2014 Siuntio Työllisyyspalveluiden johtaja Anu Tirkkonen Vantaan kaupunki

Työllisyydenhoidon lakimuutokset. 24.9.2014 Siuntio Työllisyyspalveluiden johtaja Anu Tirkkonen Vantaan kaupunki Työllisyydenhoidon lakimuutokset 24.9.2014 Siuntio Työllisyyspalveluiden johtaja Anu Tirkkonen Vantaan kaupunki Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta

Lisätiedot

TE-palvelut. aina saatavilla

TE-palvelut. aina saatavilla TE-palvelut aina saatavilla z TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista Työ- ja elinkeinotoimistot (TE-toimistot) Työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskus (TE-aspa)

Lisätiedot

Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon. Eveliina Pöyhönen

Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon. Eveliina Pöyhönen Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon Eveliina Pöyhönen Hallituksen painopistealueet Köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen Työ on parasta sosiaaliturvaa.

Lisätiedot

Julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen järjestämisvastuun mahdollinen siirto valtiolta kunnille

Julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen järjestämisvastuun mahdollinen siirto valtiolta kunnille Julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen järjestämisvastuun mahdollinen siirto valtiolta kunnille Keskustelutilaisuudet 25. ja 26.11.2015 Hallitusneuvos Päivi Kerminen HALLITUSOHJELMAN STRATEGINEN PAINOPISTEALUE:

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot. II Ohjaamo-päivät , Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot. II Ohjaamo-päivät , Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot II Ohjaamo-päivät 24.3.2015, Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Työllisyydenhoidon kokonaisuus ELINKEINO- POLITIIKKA TYÖPOLITIIKKA

Lisätiedot

puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka SDP I varapuheenjohtaja Andersson Markku, Jyväskylä Kok. II varapuheenjohtaja Tölli Tapani, Tyrnävä Kesk.

puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka SDP I varapuheenjohtaja Andersson Markku, Jyväskylä Kok. II varapuheenjohtaja Tölli Tapani, Tyrnävä Kesk. Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 8/2016 Kokoustiedot Aika 23.11.2016 klo 10.04-13.20 Paikka Kuntatalo Toinen linja 14, Helsinki Päätöksentekoon osallistuneet puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kuntakokeiluista opittua 25.11.2015. Sonja Manssila, VM

Kuntakokeiluista opittua 25.11.2015. Sonja Manssila, VM Kuntakokeiluista opittua 25.11.2015 Sonja Manssila, VM Kuntakokeilulain mukaiset kokeilut 2015-2016 Laki kuntien velvoitteiden ja ohjauksen vähentämistä ja monialaisten toimintamallien tukemista koskevista

Lisätiedot

VÄLITYÖMARKKINAT -VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISOHJELMA KOORDINOINTIHANKE. 7.12.2011 Paasitorni

VÄLITYÖMARKKINAT -VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISOHJELMA KOORDINOINTIHANKE. 7.12.2011 Paasitorni VÄLITYÖMARKKINAT -VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISOHJELMA KOORDINOINTIHANKE 7.12.2011 Paasitorni Neuvotteleva virkamies Päivi Haavisto-Vuori Työ- ja elinkeinoministeriö Koordinointihankkeen toimikausi 1.9.2008-31.12.2011

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö, jatkuva oppiminen ja kattavat ohjauspalvelut työllisyysasteen nosto. Janne Savolainen Erityisasiantuntija

Monialainen yhteistyö, jatkuva oppiminen ja kattavat ohjauspalvelut työllisyysasteen nosto. Janne Savolainen Erityisasiantuntija Monialainen yhteistyö, jatkuva oppiminen ja kattavat ohjauspalvelut työllisyysasteen nosto Janne Savolainen Erityisasiantuntija Ajankohtaista Hallitusohjelman toimeenpano on käynnistynyt Uraohjauksen merkitys

Lisätiedot

Liite. Vastaukset sähköisen kyselylomakkeen kysymyksiin.

Liite. Vastaukset sähköisen kyselylomakkeen kysymyksiin. 1 Liite. Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle ja valtiovarainministeriölle hallituksen linjauksista itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi Vastaukset sähköisen kyselylomakkeen

Lisätiedot

Kunnat palvelujen tuottajina erillisselvitys Tuija Kumpulainen, STM

Kunnat palvelujen tuottajina erillisselvitys Tuija Kumpulainen, STM 30.9.2019 Kunnat palvelujen tuottajina erillisselvitys 2019 Tuija Kumpulainen, STM TOIMEKSIANTO Hallitusohjelman mukaan kuntien sote-palvelujen tuottaminen ratkaistaan erillisen selvityksen pohjalta vuoden

Lisätiedot

Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016

Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016 Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Työllistymistä edistävää monialaista yhteispalvelua (TYP) koskeva laki (1369/2014) tuli täysimääräisesti voimaan

Lisätiedot

227 Jäsenen ja varajäsenen nimeäminen työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun johtoryhmään

227 Jäsenen ja varajäsenen nimeäminen työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun johtoryhmään Mikkeli Ote pöytäkirjasta 16/2015 1 (5) 227 Jäsenen ja varajäsenen nimeäminen työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun johtoryhmään MliDno-2015-654 Valmistelija / lisätiedot: Pekka Patama, Merja

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) KYMENLAAKSOSSA

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) KYMENLAAKSOSSA YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) KYMENLAAKSOSSA 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP)

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio

Uuden sukupolven organisaatio Uuden sukupolven organisaatio - valmisteluun liittyvät järjestelyt ja vastuutukset sekä aikataulut Organisaatiotoimikunta 27.09.2010 Muutosjohtaja Risto Kortelainen Strategiajohtaja Sakari Möttönen Uuden

Lisätiedot

Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella

Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu 2017-18 Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella Regina Saari ohjelmajohtaja Tampereen kaupunki Taustaa Tampereen kaupunkiseutu hakeutui

Lisätiedot

Työllisyys ja kuntatalous

Työllisyys ja kuntatalous Työllisyys ja kuntatalous Kuntamarkkinat 14.-15.9.2016 Reijo Vuorento Apulaisjohtaja, kuntatalous Suomen Kuntaliitto Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä Elina Kiiski-Kataja, Sitra (Tuula Jäppinen, Suomen Kuntaliitto)

Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä Elina Kiiski-Kataja, Sitra (Tuula Jäppinen, Suomen Kuntaliitto) Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä 13.5.2016 13.5.2016 Elina Kiiski-Kataja, Sitra (Tuula Jäppinen, Suomen Kuntaliitto) Tulevaisuuden kunta visiotyö Parlamentaarinen työryhmä Kevät 2016

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto

Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä 3.6.2016 3.6.2016 Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunta visiotyö Parlamentaarinen työryhmä Kevät 2016 OLEMME TÄSSÄ Muutokset mahdollisia

Lisätiedot

HENKJ 25 Valmistelija henkilöstöpäällikkö Anja Huhtanen: KOLMATTA LINJAA TYÖELÄMÄÄN Työvoima- ja yrityspalvelujen alueelliseen kokeiluun hakeutuminen

HENKJ 25 Valmistelija henkilöstöpäällikkö Anja Huhtanen: KOLMATTA LINJAA TYÖELÄMÄÄN Työvoima- ja yrityspalvelujen alueelliseen kokeiluun hakeutuminen Henkilöstöjaosto 25 30.05.2016 Kaupunginhallitus 153 06.06.2016 TYÖLLISYYDEN KUNTAKOKEILU- KOLMATTA LINJAA TYÖELÄMÄÄN 410/01.01.01/2016 HENKJ 25 Valmistelija henkilöstöpäällikkö Anja Huhtanen: KOLMATTA

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Scandic Park, 29.-30.1.2015 Kirsi Varhila, STM

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan työllistymisen edistämisen monialainen yhteispalvelu. TYP-verkostopäällikkö Anna-Liisa Lämsä

Pohjois-Pohjanmaan työllistymisen edistämisen monialainen yhteispalvelu. TYP-verkostopäällikkö Anna-Liisa Lämsä Pohjois-Pohjanmaan työllistymisen edistämisen monialainen yhteispalvelu TYP-verkostopäällikkö Anna-Liisa Lämsä Monialainen yhteispalvelu Monialaisella yhteispalvelulla tarkoitetaan toimintamallia, jossa

Lisätiedot

Yritys-Suomi nousuun. Innoforum 10.11.2015 Tampere. Jarmo Palm Työ- ja elinkeinoministeriö

Yritys-Suomi nousuun. Innoforum 10.11.2015 Tampere. Jarmo Palm Työ- ja elinkeinoministeriö Yritys-Suomi nousuun Innoforum 10.11.2015 Tampere Jarmo Palm Työ- ja elinkeinoministeriö Yleistä 2 Ratkaisujen Suomi 1. Kestävä kasvu ja julkinen talous 2. Työllisyys ja kilpailukyky 3. Osaaminen ja koulutus

Lisätiedot

KOHTAAMO Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittämisen tuki

KOHTAAMO Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittämisen tuki KOHTAAMO Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittämisen tuki Katariina Soanjärvi Projektipäällikkö, KT 2 OHJELMALLISIA LÄHTÖKOHTIA Osa toimia, joilla Suomi lunastaa Eurooppa 2020 strategian kansallisessa toimeenpanoohjelmassa

Lisätiedot

Sosiaalijohdon neuvottelupäivä

Sosiaalijohdon neuvottelupäivä Sosiaalijohdon neuvottelupäivä Teemaryhmä: Ikäihmisten hyvinvointi ja sosiaalipalvelut Erityisasiantuntija Eevaliisa Virnes 27.3.2014 Kuntatalo, Helsinki Ikäihmisten hyvinvointi ja sosiaalipalvelut Kansallinen

Lisätiedot

VIHDIN KUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

VIHDIN KUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI VIHDIN KUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vihdin kunta Vastauksen kirjanneen henkilön

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen valtakunnalliset linjaukset

Sote- ja maakuntauudistuksen valtakunnalliset linjaukset Sote- ja maakuntauudistuksen valtakunnalliset linjaukset Pohjois-Savon kuntakokous Kuopio 13.6.2016 Johtava lakimies Kirsi Mononen Hallinnon kolme tasoa Kunnat» Paikallisen osallistumisen, demokratian,

Lisätiedot

Kuntien rooli tulevissa työllisyyspalveluissa

Kuntien rooli tulevissa työllisyyspalveluissa Elinvoimaiset kunnat, toimivat itsehallintoalueet, hyvinvoivat kuntalaiset Kuntien rooli tulevissa työllisyyspalveluissa Työllisyyspalvelut ja maakuntauudistus seminaari Eduskunnan Kansalaisinfo 15.2.2017

Lisätiedot

KOUVOLAN HYVINVOINTIPALVELUT

KOUVOLAN HYVINVOINTIPALVELUT Asiakkaan osallisuus Asiakkaiden tarpeet ja ennakointi Strategia, arvot ja visio PALVELUOHJAUS Elämän alkupolku Opin polku Toiminnan seuranta ja arviointi Tyytyväiset asiakkaat ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus

Lisätiedot

Kuntien rooli TYP-toiminnassa -nyt ja tulevaisuudessa

Kuntien rooli TYP-toiminnassa -nyt ja tulevaisuudessa Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Kuntien rooli TYP-toiminnassa -nyt ja tulevaisuudessa Valtakunnalliset TYP-päivät Turku, 4.10.2017 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Kuntien

Lisätiedot

Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus 274 07.08.2012 KUHMON KAUPUNGIN OSALLISTUMINEN KUNTAKOKEILUHANKKEESEEN KHALL 274 Hallintojohtaja 31.7.2012 Työ- ja elinkeinoministeriö on valinnut kunnat syyskuussa alkavaan kuntakokeiluun.

Lisätiedot

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Toimivat monialaiset verkostot 6.2.2015 Hotelli Santa Claus Tiina Keränen, yksikön päällikkö 9.2.2015 Verkostoyhteistyö on mahdollisuus Yhteistyö vaatii avoimuutta,

Lisätiedot

KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen

KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA Hallitusneuvos Päivi Kerminen RAKENNETYÖTTÖMYYTTÄ KOSKEVAT KEHITTÄMISLINJAUKSET 1. Ongelmalähtöisestä tarkastelusta vahvuuksien

Lisätiedot

TYP ajankohtaisia asioita

TYP ajankohtaisia asioita TYP ajankohtaisia asioita sosiaalineuvos Eveliina Pöyhönen 3 Etunimi Sukunimi 13.10.2017 5 Etunimi Sukunimi 13.10.2017 Sotelle sisältöjä hallituksen kärkihankkeissa Palvelujen muutos- ja kehittämistyötä

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) luonnos 1.12.2015 YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (jäljempänä

Lisätiedot

OKM ajankohtaiset asiat. Yleisten kirjastojen neuvoston kokous , Oulu. Leena Aaltonen

OKM ajankohtaiset asiat. Yleisten kirjastojen neuvoston kokous , Oulu. Leena Aaltonen OKM ajankohtaiset asiat Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 19.4.2018, Oulu Leena Aaltonen Hallinnon uudistus osana maakuntauudistusta valtion lupa-, valvonta- ja ohjaustehtävät kootaan yhteen valtakunnalliseen,

Lisätiedot

Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström

Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Elinkeinoministeri Olli Rehn Uudistuksen tuettava kasvua Tavoitteenamme on suunnata

Lisätiedot

Tulevaisuuden kuntaa tekemässä - Hallituksen Tulevaisuuden kunta-reformi

Tulevaisuuden kuntaa tekemässä - Hallituksen Tulevaisuuden kunta-reformi Tulevaisuuden kuntaa tekemässä - Hallituksen Tulevaisuuden kunta-reformi 20.5.2016 Nuorten vaikuttajien huipputapaaminen De unga beslutsfattarnas toppmöte Ylijohtaja Päivi Laajala Tulevaisuutta on vaikea

Lisätiedot

Sivistystoimi matkalla tulevaisuuden kuntaan. Kuntamarkkinat Johtaja Terhi Päivärinta, Suomen Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri

Sivistystoimi matkalla tulevaisuuden kuntaan. Kuntamarkkinat Johtaja Terhi Päivärinta, Suomen Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Sivistystoimi matkalla tulevaisuuden kuntaan Kuntamarkkinat 14.9.2016 Johtaja Terhi Päivärinta, Suomen Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Kansallinen koulutuspolitiikka luo vision ja suunnan tasaarvolle.

Lisätiedot