Tietojenkäsittelytieteiden tutkintoohjelman

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tietojenkäsittelytieteiden tutkintoohjelman"

Transkriptio

1 Tietojenkäsittelytieteiden tutkintoohjelman ohjaussuunnitelma 1. Taustaa Tässä dokumentissa kuvataan Tampereen yliopiston tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelman ohjausajattelua, ohjauksen toteutusta ja kehittämistä. Yksi keskeisimmistä tutkinto-ohjelman ohjaukseen vaikuttavista tekijöistä on suuri opiskelijamäärä: jo perussisäänotto vuosittain yli 100 opiskelijaa. Lisäksi omana ryhmänään voidaan mainita kansainväliset tutkinto-opiskelijat, joita tulee maisteriohjelmiin 20-30/vuosi. Opintojen alkuvaiheen ohjauksella on tutkinto-ohjelmassa pitkät perinteet - systemaattinen kandidaattivaiheen ohjaustoiminta (HOPS-toiminta / opettajatuutorointi) alkoi jo syksyllä 2002 silloisella tietojenkäsittelytieteiden laitoksella. Johtavana ideana on ollut lujittaa opiskelijoiden suhdetta opiskelupaikkaansa tarjoamalla jokaiselle henkilökohtainen omaopettaja, jonka kanssa on mahdollista keskustella opintoihin liittyvistä asioista sekä henkilökohtaisesti että ryhmässä. On myös haluttu kiinnittää erityistä huomiota alkuvaiheen opetuksen/jaksojen sisällön ja työmuotojen muokkaamiseen uusille opiskelijoille mahdollisimman hyvin sopiviksi. Opetuutoroinnista onkin muodostunut uusi kanava kurssipalautteen keräämiseen perinteisen opintojakson päätteeksi kerättävän palautteen ohella. Alkuvaiheen HOPS-toiminnan ansiosta tietämys tutkinto-ohjelman opiskelijoiden aloitusongelmista ja etenemisestä ensimmäisten vuosien aikana on lisääntynyt huomattavasti, mutta kolmannen vuoden jälkeinen ohjaukseen hakeutuminen on jäänyt paljolti opiskelijan omalle vastuulle. Viimeisimmät ohjauksen kehittämistoimenpiteet ovatkin puuttuneet juuri tähän mm. nimeämällä maisteriohjelmiin erilliset ohjausvastaavat, järjestämällä maisteriohjelmien infotilaisuuksia keväisin ja syksyisin sekä yhtenäistämällä graduseminaareja. Lisätoimia suunnitellaan. Ohjausvastaavakoulutus ja yliopistonlaajuiset suuntaviivat (Opetusneuvoston linjaus, ohjeet Ohjaussuunnitelmalle ja HOPS-prosessin tavoitteet) auttavat ohjaussuunnitelman kehittämisessä. 2. Ohjauksen tavoitteet Seuraavassa on lueteltu keskeisimmät ohjauksen tavoitteet: Opiskelijan itsenäisen työskentelyn ja vastuunoton tukeminen. HOPS-ohjaustyö jatkuu läpi opiskeluajan ja tukee kasvua itseohjautuvuuteen. Prosessimaisen opintojen suunnittelun tukeminen. Prosessimaisuuden korostaminen tukee päämäärää saada opiskelija suoriutumaan tutkintotavoitteista määräajassa. Maisterivaiheessa opintojen suunnittelun tukemiseen kuuluu erityisesti graduprosessin aloittaminen opiskelijan opintojen kannalta oikeaan aikaan. 1

2 Opiskelun tukirakenteiden näkyväksi tekeminen. HOPS-työ arkipäiväistää mm. tapaamiset opettajien kanssa ja tekee tutuiksi tukirakenteet, joihin voi turvautua opintojen suunnittelussa. Mahdollisten ongelmatilanteiden ehkäisy ja niihin puuttuminen ajoissa. Kun opiskelijoilla on mahdollisuus kysyä ja saada tietoa heitä askarruttavista asioista, ongelmiin on mahdollista puuttua hyvissä ajoin. AHOT-toimintojen näkyvämmiksi tekeminen. Sisäänotossa on runsaasti muualla opiskelleita, joilla on jo osaamista tutkintoalueelta, mm. avoimen yliopiston väyläopintoja tehneet. Aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisen kautta saadaan oikeat henkilöt siirtymään suoraan ja ajoissa maisteriohjelmaan. Esimerkiksi aloittavista HOPS-ryhmistä pyritään saamaan opiskelijat siirtymään heti maisteriohjelmiin, kun heiltä vaaditut esitietojaksot on suoritettu. Opiskelijan osaamisen kasvun ohjaaminen ja tukeminen. Tavoitteena on ohjata opiskelijaa tarkoituksenmukaisen osaamisprofiilin luomiseen. 3. Ohjauksen organisointi ja resurssit Kandidaattivaiheen HOPS-toiminta Opiskelijoille alkuvaiheen (kandidaattiopetus) HOPS-ohjaus (opetuutorointi) näyttäytyy kolmivuotisena opintojaksona "Opintojen ohjattu suunnittelu (2 op)". Ohjelmaan kuuluu ensimmäisenä vuonna kolme pienryhmätapaamista ja kaksi henkilökohtaista tapaamista opetuutorin kanssa, ja kahtena seuraavana vuonna kaksi henkilökohtaista tapaamista kumpanakin. Ryhmätapaamisissa opiskelijat pitävät alustuksia heitä kiinnostavista opiskeluun liittyvistä aiheista. Opetuutoreilla työvälineenä on heti opiskelujen alussa täytetty henkilökohtainen opiskelusuunnitelma (HOPS) ensimmäiselle lukuvuodelle. Toisen ja kolmannen vuoden syyskuussa täytetään hieman suppeampi HOPS-lomake. Merkinnän jaksosta saa kolmannen vuoden keväällä, tai aiemmin jos esim. korvaavuudet ovat aikaistaneet LuK-tutkinnon valmistumista. Merkintään vaaditaan myös opintopolun ilmoittaminen. Opetuutoreina toimivat pääasiassa lehtorit, yliopistotutkijat ja tohtorikoulutettavat: määrä on vaihdellut välillä. Yksi opetuutoreista toimii vastuuhenkilönä eli LuK-ohjausvastaavana, joka organisoi ryhmiin jaon, vastaa pääosin toiminnan kehittämisestä ja opetuutorien koulutuksesta sekä raportoi yksikön johdolle toiminnasta. Kullekin opetuutorille osoitetaan keskimäärin kahdeksan tuutoroitavaa, tosin ryhmäkoon vaihteluväli on vuosien varrella ollut Tohtorikoulutettavilla on nykyisin yksi ryhmä kolmen vuoden ajan, kun taas muilla omaopettajilla on kaiken aikaa kolme ryhmää: kolmelta vuodelta yksi ryhmä kultakin. Pyrkimyksenä on mahdollisimman pitkä tuutori opiskelija -yhteys, mutta pientä vaihtuvuutta on ollut. Tutkinto-ohjelmassa pyritään eri HOPS-ryhmissä yhteisiin käytänteisiin mm. ohjeistamalla HOPS-opettajan työtä vuotuisista tehtävistä erilaisin lomakkein ja ns. vuosikellolla sekä järjestämällä HOPS-opettajille lukuvuosittain vähintään kolme oman työn keskustelu- ja purkupalaveria. Näissä pohditaan HOPS-työssä nousseita tilanteita ja yhdessä ratkotaan esille tulleita ongelmia. Näiden yhteenvetotilaisuuksien lisäksi ohjausvastaava järjestää lukuvuoden päätteeksi koko tutkinto-ohjelman väelle avoimen raportointi- ja 2

3 keskustelutilaisuuden HOPS-toiminnassa esiin tulleista keskeisistä asioista. Tilaisuudessa myös tarkastellaan pitemmän aikavälin (esim ) trendejä. Maisterivaiheen HOPS-toiminta Kandidaattiopinnoista tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelman opiskelijoilla on mahdollisuus jatkaa kiinnostuksensa mukaisiin maisteriopintoihin joko suomenkielisessä tai englanninkielisessä maisterikoulutuksessa. Maisterivaiheen ohjauksen käytännöt ovat vaihdelleet eikä ohjaus ole ollut niin systemaattista kuin kandidaattivaiheessa. Ohjaus edellyttääkin opiskelijalta suurempaa aktiivisuutta. Syksyisin järjestetään maisteriohjelmien esittelytilaisuudet kandidaatinopintojen päätösvaiheen opiskelijoille. Näitä tilaisuuksia on järjestetty vuodesta 2010 alkaen. Keväisin maisteriohjelmat järjestävät infotilaisuuksia, joissa painopiste on ko. maisteriohjelman graduaiheiden ja yksikössä tehtävän tutkimuksen esittelyssä. Tietojenkäsittelytieteiden maisteriopinnoille on nimetty ohjausvastaava, jonka vastuulla on suomenkielisten maisteriopintojen opiskelijoiden ohjaus. Opintojen ohjausvastuuta jakavat myös suomenkielisten maisteriopintojen eri opintosuuntien vastuuhenkilöt. Tietojenkäsittelytieteiden maisteriopintojen piirissä on runsaat 200 opiskelijaa. Suomenkielisten maisteriopintojen ohjauksen prosessit ovat vasta hakemassa muotoaan. Syksystä 2014 alkaen on tarkoitus ottaa ohjauksessa entistä paremmin huomioon erillisvalinnan kautta tulevat opiskelijat, jotka aloittavat opintonsa suoraan maisterivaiheesta. Englanninkielisissä maisteriohjelmissa ohjaus on puolestaan ollut jo pitkään strukturoitua. Sekä Human- Technology Interaction että Software Development -maisteriohjelmassa ohjauksesta on huolehtinut kummassakin yksi vastuuhenkilö, jonka kanssa opiskelijat ovat tehneet opintojensa alussa henkilökohtaisen opintosuunnitelman, jossa otetaan huomioon opiskelijan taustakoulutus. Kv-maisteriopintojen ohjauksessa tämä on ollut sikäli luontevaa, että opiskelijoiden taustakoulutukset ovat paljon heterogeenisempiä kuin suomenkielisiin maisteriopintoihin tulevien. Alkuvaiheen tutkintorakenne-hopsin laatimisen jälkeen kv-maisteriohjelmien ohjaus on vaihdellut ohjelmakohtaisesti. SDE-ohjelmassa vastuuhenkilö seuraa opiskelijan opintosuunnitelman toteutumista vuosittaisessa tapaamisessa. HTI-ohjelmassa vastuuhenkilön avustuksella tehdyn alkuvaiheen HOPSin jälkeen ohjaus on ollut vähäisempää. Syksystä 2014 alkaen HTI-ohjelmassa kokeillaan aiemmasta poikkeavaa ohjaustapaa. Ohjelmaan on myös nimetty ohjausvastaavan lisäksi ohjaavia opettajia. Uudessa ohjausmallissa opiskelijat kutsutaan opintojen alussa ryhmätapaamiseen, johon osallistuu opiskelijoiden ja maisteriohjelman vastuuhenkilön lisäksi myös ohjaavia HOPS-opettajia sekä opintopalveluiden henkilökuntaa. Tavoitteena on herättää yhteistä keskustelua, ryhmäyttää opiskelijoita ja tutustuttaa heitä henkilökuntaan jo varhaisessa vaiheessa. 3

4 4. Ohjauksen työnjako Työjaossa perusperiaatteena on yliopistomme linjausten mukaan jokainen opettaja ohjaa, mutta sitä tarkentaen seuraavassa eritelty vastuuhenkilöitä hieman tarkemmin, vrt. matriisi liitteenä. Seuraavassa vielä yhteenveto liitteen toimijoista: (1-koordinointi/päävastuu; 2- toteuttaminen/osavastuu; 3-osall.toteuttamiseen/tukeminen) Ohjausvastaava (soveltaen kandidaatti- ja maisterivaiheessa) - vastaa HOPS-opettajien toiminnan koordinoinnista (1), - vastaa opiskelijoiden ohjaamisesta omissa HOPS-ryhmissään (1) - keskeinen ohjauskoulutuksessa ja vertaisverkostossa (2) - mukana pedagogisessa kehittämisessä: opsu-työ, palaute, tiedottaminen (3). Opintokoordinaattori - keskeinen opiskelijoiden ohjaamisessa, tiedottamisessa (2) - mukana HOPS-opettajien toiminnan organisoinnissa (3) - mukana pedagogisessa kehittämisessä: opsu-työ, palaute (3). Tutkinto-ohjelman vastuuopettaja - vastaa pedagogisesta kehittämisestä: opsu-työ, palaute (1) - keskeinen pedagogisessa kehittämisessä, ohjauskoulutuksessa, vertaisverkostossa (2) - keskeinen opiskelijoiden ohjaamisessa (2) - mukana tutkinto-ohjelman HOPS-käytännöt, ohjausasioista tiedottaminen (3). Kandidaattivaiheen HOPS-opettaja - vastaa kandivaiheen opiskelijoiden ohjaamisesta max 3v, omat ryhmät (1). Maisterivaiheen HOPS-opettaja - vastaa maisterivaiheen opiskelijoiden ohjaamisesta, mahdollisesti myös graduohjaaja (1). Graduohjaaja - vastaa opinnäytteen ohjaamisesta (1). Kv-vaiheen suunnittelija (opintopalvelut) - on keskeinen kv-opintoasioissa, hän tapaa kaikki uudet sekä vaihto- että kv-tutkinto-opiskelijat ja järjestää orientoivia opettajien kanssa. Hänet on myös nimetty kv-keskukseen SISin kv-ohjelmien koordinaattoriksi. Muut toimijat Opintopäällikkö - vastaa ohjausasioista tiedottamisesta: henk.kunta, opiskelijat (1). Opiskelijatuutori - keskeinen opiskelijoiden ohjaamisessa (2), opiskelijatuutorointi ensimmäisenä vuonna (1). Ainejärjestö ja vertaisopiskelijat - ohjausta yleisestä opiskelijaelämään liittyvistä asioista ohjausinfon lisäksi. Myös muita toimijoita, joilla vastuuta opintojen ohjauksesta (opintopsykologi, yhteiset ohjauspalvelut yksikön hallinnossa, yliopiston opintotukihenkilöstö,...). 5. Tutkinto-ohjelman ohjauksen arviointi, seuranta ja kehittäminen Tutkinto-ohjelman ohjaussuunnitelmaa tulee tarkastella vuosittain, jotta tarvittavat korjausliikkeet voitaisiin tehdä. Tämä on tarkoitus tehdä tutkinto-ohjelman sisällä ohjausvastaavan aloitteesta loppukeväisin ennen uuden lukuvuoden alkua. Kandidaattivaiheen HOPS-opettajat tapaavat lukuvuosittain vuodenvaihteessa ja kevään päätteeksi ns. purkutilaisuuksissa, joissa keskustellaan esiin nousseista ohjaukseen liittyvistä kysymyksistä sekä tutkintoohjelman opetussuunnitelman kehittämistarpeista. Kunkin lukuvuoden päätteeksi pidetään koko tutkinto- 4

5 ohjelman henkilökunnalle tilaisuus, jossa LuK-vaiheen ohjausvastaava esittelee lukuvuoden HOPStoiminnan ja nostaa esille keskeisiä kehittämiskohteita. Samalla keskustellaan yleisemminkin opetukseen liittyvistä asioista. Kandidaattivaiheen HOPS-opettajien asiantuntemusta ja perehtyneisyyttä tulee jatkuvasti kehittää, vaikka mm. tohtorikoulutettavatuutorit ovat vain rajallisen ajan toiminnassa mukana: vaihtuvuussykli on yleensä kolme vuotta. Yhteisiä koulutustilaisuuksia kiinnostavista aiheista onkin järjestetty eri vuosina. Lukuvuonna tutustuttiin yhdessä ohjauskirjallisuuteen ja pohdittiin, miten menetellä mielenterveysongelmaisen opiskelijan kanssa, taas järjestettiin laitoksen opettajille yhteinen tilaisuus esteettömyydestä ja palattiin mielenterveysongelmien käsittelyyn Mielenterveyden ensiapukurssien näkökulmasta. Tätä toimintaa tulee jatkaa. Maisteriohjelmien HOPS-toiminnassa seurantaa ja yhtenäisiä käytänteitä ei vielä ole muodostunut. Graduseminaarien järjestäminen eri maisteriohjelmissa tulee vakiinnuttaa ja pohtia yhteisiä käytänteitä. Hiljattain on otettu käyttöön yhteinen pro gradu -ohjaussopimus, jonka tarkoituksena on selkeyttää käytänteitä gradun ohjauksessa. HTI-maisteriohjelman uusi HOPS-kokeilu syksyllä 2014 kannattaa raportoida ja siitä mahdollisesti saatavia hyviä käytänteitä jakaa muidenkin maisteriohjelmien tietoisuuteen. Kehittämisen kohteena kv-maisteriohjelmia koskien mainittakoon vielä SISissä syksyllä 2015 aloittava uusi maisteriohjelma Computational Big Data Analytics, jonka ohjauksen vastuut on hyvä ottaa huomioon ja suunnitella jo hyvissä ajoin etukäteen. Ohjaustoimintaa erityisesti opintojen keski- ja loppuvaiheessa (4. vuosi - 7. vuosi) tulee ideoida, kehittää ja pohtia vuosittain. Yksi mahdollisuus on siirtyä jonkinlaisen loppuvaiheen kirjallisen opiskelusuunnitelman ( MO-HOPS ) laatimiseen jo heti 4./5. opintovuonna. Uusi sähköinen ehops-järjestelmä voinee auttaa tässä laadinnassa ja myös suunnitelman seurannassa. 5

6 LIITE Tutkinto-ohjelman ohjausvastaavan tehtävät suhteessa muihin toimijoihin (TKT, muokattu Ihonen et al. mukaellen) 1 = Koordinointi / päävastuu toiminnasta ja/tai kehittämisestä 2 = Toteuttaminen / osavastuu 3 = Osallistuminen toteuttamiseen / tukeminen Tutkinto-ohjelman pedagoginen kehittäminen HOPS-opettajien toiminnan koordinointi Opiskelijoiden ohjaaminen Tutkintoohjelman opetussuunnitelmatyö Opiskelijapalautteen kerääminen ja käsittely Ohjauskoulutus ja vertaisverkosto Tutkintoohjelman HOPSkäytännöt HOPSopettajien tapaamiset ja tuki(materiaali) HOPSryhmien organisointi Ohjaaminen Ohjausasioista tiedottaminen (henkilökunnalle ja opiskelijoille) Opiskelijatuutorointi Yksikön johtaja Opintoasiainpäällikkö Opintokoordinaattori tms. Tutkinto-ohjelman vastuuopettaja Tutkintoohjelman ohjausvastaava HOPS-opettaja (opettajatuutori) Muu opettaja Opiskelijatuutori 2 1 Muu opiskelija Opintopsykologi Muut yhteiset ohjauspalvelut 3 3 6

Tietojenkäsittelytieteiden tutkintoohjelman

Tietojenkäsittelytieteiden tutkintoohjelman Tietojenkäsittelytieteiden tutkintoohjelman ohjaussuunnitelma 1. Taustaa Tässä dokumentissa kuvataan Tampereen yliopiston tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelman ohjausajattelua sekä ohjauksen toteutusta

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteiden tutkintoohjelman

Tietojenkäsittelytieteiden tutkintoohjelman Tietojenkäsittelytieteiden tutkintoohjelman ohjaussuunnitelma 1. Taustaa Tässä dokumentissa kuvataan Tampereen yliopiston tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelman ohjausajattelua sekä ohjauksen toteutusta

Lisätiedot

Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma

Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tässä ohjaussuunnitelmassa kuvataan kauppatieteiden tutkinto-ohjelman

Lisätiedot

Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma

Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tässä ohjaussuunnitelmassa kuvataan kauppatieteiden tutkinto-ohjelman

Lisätiedot

Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015

Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015 Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015 Opiskelijavastaavan tehtävät Koordinoi ja vastaa laadukkaasta näyttöön perustuvasta opiskelijan harjoittelujakson suunnittelusta,

Lisätiedot

TIEY1 Opintojen ohjattu suunnittelu (2 op) eli LuK-vaiheen HOPS-ohjaus eli Opettajatuutorointi

TIEY1 Opintojen ohjattu suunnittelu (2 op) eli LuK-vaiheen HOPS-ohjaus eli Opettajatuutorointi TIEY1 Opintojen ohjattu suunnittelu (2 op) eli LuK-vaiheen HOPS-ohjaus eli Opettajatuutorointi Pentti Hietala Tay/TKT 23.8.2016 Mitä? Jokaisella aloittavalla opiskelijalla on HOPSopettaja l. omaopettaja

Lisätiedot

Opintojen ohjaus. Elina Late, ohjausvastaava Orientoivat

Opintojen ohjaus. Elina Late, ohjausvastaava Orientoivat Opintojen ohjaus Elina Late, ohjausvastaava Orientoivat 29.8.2017 Opiskelu yliopistossa Yliopisto-opintoihin kuuluu olennaisena osana akateeminen vapaus ja toisaalta myös vastuu omista opinnoista ja niiden

Lisätiedot

INFORMAATIOTUTKIMUS JA INTERAKTIIVINEN MEDIA. Ohjaussuunnitelma

INFORMAATIOTUTKIMUS JA INTERAKTIIVINEN MEDIA. Ohjaussuunnitelma INFORMAATIOTUTKIMUS JA INTERAKTIIVINEN MEDIA Ohjaussuunnitelma 2013 2015 Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto ohjelma Master's degree programme in Internet and Game Studies Kirjoittanut

Lisätiedot

Ohjaus Tampereen yliopistossa. Opetusneuvoston Strategiset rastit seminaari 28.9.2011 klo 13.00-16.00 Pinni B1096

Ohjaus Tampereen yliopistossa. Opetusneuvoston Strategiset rastit seminaari 28.9.2011 klo 13.00-16.00 Pinni B1096 Ohjaus Tampereen yliopistossa Opetusneuvoston Strategiset rastit seminaari 28.9.2011 klo 13.00-16.00 Pinni B1096 1 Iltapäivän kulku Miksi ohjauksen kokonaissuunnitelma? Opetuksen kehittämispäällikkö Markku

Lisätiedot

Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää?

Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää? Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää? Nykytilan haasteita, mahdollisen kehittämisen aikataulu ja vaihtoehtoja OKM/KTPO 2.6.2016 Tulevat haut ja kehittämisen aikajanaa

Lisätiedot

Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelman ohjaussuunnitelma

Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelman ohjaussuunnitelma Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelman ohjaussuunnitelma Hyväksytty 29.11.2013 Päivitetty 30.6.2014, 9.9.2015 1 Lähtökohta Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelma muodostuu matematiikan

Lisätiedot

Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelman ohjaussuunnitelma

Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelman ohjaussuunnitelma Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelman ohjaussuunnitelma Hyväksytty 29.11.2013 Päivitetty 30.6.2014, 9.9.2015, 7.6.2017, 16.5.2018 1 Lähtökohta Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelma

Lisätiedot

Työn ja hyvinvoinnin maisteriohjelman opintojen ohjaussuunnitelma (Pori ja Tampere)

Työn ja hyvinvoinnin maisteriohjelman opintojen ohjaussuunnitelma (Pori ja Tampere) 1 19.6.2014 Työn ja hyvinvoinnin maisteriohjelman opintojen ohjaussuunnitelma (Pori ja Tampere) Johdanto Tässä Työn ja hyvinvoinnin maisteriohjelman opintojen ohjaussuunnitelmassa kuvataan opintojen ohjauksen

Lisätiedot

Kasvatustieteiden tiedekunnan ohjaussuunnitelma

Kasvatustieteiden tiedekunnan ohjaussuunnitelma Päivitetty 2.6.2017 Kasvatustieteiden tiedekunnan ohjaussuunnitelma Ohjaussuunnitelman lähtökohtia Tampereen yliopiston opetusneuvoston syksyllä 2011 hyväksymän opintojen ohjauksen linjauspaperin mukaan

Lisätiedot

OHJAUSSUUNNITELMA. Filosofian tutkinto-ohjelma. Ohjaus filosofian tutkinto-ohjelmassa

OHJAUSSUUNNITELMA. Filosofian tutkinto-ohjelma. Ohjaus filosofian tutkinto-ohjelmassa OHJAUSSUUNNITELMA Filosofian tutkinto-ohjelma Ohjaus filosofian tutkinto-ohjelmassa Filosofian tutkinto-ohjelmassa annettava ohjaus kohdistuu sekä opiskelijan opintojen ohjaukseen että opinnäytetöiden

Lisätiedot

ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU 27.4.2012 KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO

ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU 27.4.2012 KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO SISÄLLYS Johdanto...1 1 Toimenpide-ehdotusten toteutuminen ja kv-henkilöstöpalveluiden kehittyminen...2

Lisätiedot

AHOT-prosessien johtaminen Pedaforum 2013

AHOT-prosessien johtaminen Pedaforum 2013 AHOT-prosessien johtaminen Pedaforum 2013 Tampere 21.8.2013 Riitta Pyykkö & Tero Keva Turun yliopisto AHOT-toiminnan vaiheita Suomessa Periaatteiden luominen Aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen korkeakouluissa,

Lisätiedot

Tässä Hyvinvointipalvelujen järjestämisen maisteriohjelman opintojen ohjaussuunnitelmassa

Tässä Hyvinvointipalvelujen järjestämisen maisteriohjelman opintojen ohjaussuunnitelmassa 1 19.6.2014 Hyvinvointipalvelujen järjestämisen maisteriohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Johdanto Tässä Hyvinvointipalvelujen järjestämisen maisteriohjelman opintojen ohjaussuunnitelmassa kuvataan

Lisätiedot

OHJAUSSUUNNITELMA. Historian tutkinto-ohjelma. Ohjaus historian tutkinto-ohjelmassa

OHJAUSSUUNNITELMA. Historian tutkinto-ohjelma. Ohjaus historian tutkinto-ohjelmassa OHJAUSSUUNNITELMA Historian tutkinto-ohjelma Ohjaus historian tutkinto-ohjelmassa Historian tutkinto-ohjelmassa annettava ohjaus kohdistuu sekä opiskelijan opintojen ohjaukseen että opinnäytetöiden ohjaukseen.

Lisätiedot

Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1) ja HOPS. Paavo Arvola, FT, yliopistotutkija, HOPS-vastaava

Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1) ja HOPS. Paavo Arvola, FT, yliopistotutkija, HOPS-vastaava Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1) ja HOPS Paavo Arvola, FT, yliopistotutkija, HOPS-vastaava 29.8.2012 29.8.2012 Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1 2op) Pakollinen opintojakso kandidaatintutkinnossa

Lisätiedot

Orientoivat opinnot osa 3: Opintojen suunnittelu

Orientoivat opinnot osa 3: Opintojen suunnittelu 1 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot osa 3: Opintojen suunnittelu Opintoasiain päällikkö Kati Lampinen 2 Opintojen suunnitteluun vaikuttavat esimerkiksi Oma tapa oppia

Lisätiedot

OPINTOJEN SUUNNITTELU OSANA OPINTOPOLKUA. Opintoihin orientoitumisen luento

OPINTOJEN SUUNNITTELU OSANA OPINTOPOLKUA. Opintoihin orientoitumisen luento OPINTOJEN SUUNNITTELU OSANA OPINTOPOLKUA Opintoihin orientoitumisen luento 27.8.2014 Odotukset opiskelulle Keskustele pienessä ryhmässä: Mitä odotat tulevilta luokanopettajaopinnoiltasi? Millaisia taitoja

Lisätiedot

HOPS - HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA (Tietojenkäsittelytieteet)

HOPS - HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA (Tietojenkäsittelytieteet) HOPS - HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA (Tietojenkäsittelytieteet) Nimi: Täytetty..2015 Tämä lomake on tarkoitettu opiskelijoille, jotka suorittavat sekä kandidaatin että maisterin tutkinnon. Tässä

Lisätiedot

OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA

OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA Mikkelin ammattikorkeakoulun pedagogisen strategian mukaan ohjauksen tavoitteena on edistää opiskelijoiden sitoutumista opiskeluunsa, tukea

Lisätiedot

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa Eskarista ekalle eskariope mukana ekaluokan alussa Taustaa: Kemi mukana Kelpo-kehittämistoiminnan 1. aallossa lv. 2008-2009 alkaen Tavoite: Esi- ja perusopetuksen nivelvaiheen kehittäminen ja yhteistyön

Lisätiedot

Johanna Bovellán

Johanna Bovellán 5.6.2009 Johanna Bovellán Ohjaus tiedekunnassa: kanslia, opintoneuvoja, opettajat, opettajatuutorit Ohjaus killassa: ISOhenkilöt, opiskelijatuutorit (jo pidemmällä opinnoissaan olevia opiskelijoita) Tutkinto-ohjelman

Lisätiedot

Teknillisen tiedekunnan HOPS-ohjeita

Teknillisen tiedekunnan HOPS-ohjeita TEKNILLINEN TIEDEKUNTA Teknillisen tiedekunnan HOPS-ohjeita Syksy 2010 Teknillisen tiedekunnan HOPS- ohjeet 3 Mikä HOPS on ja miksi se laaditaan? 4 Teknillisen tiedekunnan yhteiset HOPS-käytännöt 7 HOPS

Lisätiedot

TUTORKOULUTUS Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö 16.4.2014 klo 11-13 Linna K108

TUTORKOULUTUS Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö 16.4.2014 klo 11-13 Linna K108 Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö TUTORKOULUTUS Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö 16.4.2014 klo 11-13 Linna K108 Ohjelma Koulutuksen sisältö ja tavoitteet Yksikön orientoivien opintojen

Lisätiedot

Mistä ohjausta ja neuvoja opiskeluun liittyvissä kysymyksissä?

Mistä ohjausta ja neuvoja opiskeluun liittyvissä kysymyksissä? Mistä ohjausta ja neuvoja opiskeluun liittyvissä kysymyksissä? Maija Ohvo, Sirje Lällä ja Aatu Lehtovaara Opintokoordinaattorit Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientovat opinnot Ia Syksy

Lisätiedot

YLIOPISTOARVOSANOJEN LINJA. Opetussuunnitelma 2010-2011

YLIOPISTOARVOSANOJEN LINJA. Opetussuunnitelma 2010-2011 YLIOPISTOARVOSANOJEN LINJA 2010-2011 Sisältö Esimerkki linjan opinnoista Tavoitteet Opetusmenetelmät Opintojen sisältö. tavoitteet ja vaadittavat suoritukset Kasvatustieteen perusopinnot Erityispedagogiikan

Lisätiedot

INSSI hanke Oppimisprosessiryhmä Opinto ohjauksen työryhmä

INSSI hanke Oppimisprosessiryhmä Opinto ohjauksen työryhmä INSSI hanke Oppimisprosessiryhmä Opinto ohjauksen työryhmä Opiskelijan ohjauksen nykytila insinöörikoulutuksessa 23.10.2012 Jari Kurtelius /KAMK & Lassi Salminen/KyAMK 1 Tutkimuksen tavoitteena oli: selvittää

Lisätiedot

Tuutori verkossa: Yksin vai yhdessä?

Tuutori verkossa: Yksin vai yhdessä? TieVie1.9.2006 AKATEEMISET Tuutori verkossa: Yksin vai yhdessä? Yhteiskäyttöinen oppimateriaali ja tuutoreiden vertaistuki verkkoopetuksessa Katja Pura OY Sisältö Esitys perustuu Akateemiset verkkokurssin

Lisätiedot

Peruskoulujen tasa-arvo hanke

Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, joka kohdennetaan koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin Hankekokonaisuus,

Lisätiedot

Opintojen ohjauksen käytänteet uudessa Lapin ammattikorkeakoulussa

Opintojen ohjauksen käytänteet uudessa Lapin ammattikorkeakoulussa Susanna Kantola Hoitotyön lehtori, opinto-ohjaaja opiskelija Opintojen ohjauksen käytänteet uudessa Lapin ammattikorkeakoulussa 1 JOHDANTO Ammattikorkeakoulut ovat osa Suomen korkeakoulujärjestelmää. Ammattikorkeakouluopinnot

Lisätiedot

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus Lyhyesti Luovista Luovissa saat olla oma itsesi Luovi on valtakunnallisesti toimiva ammatillinen erityisoppilaitos. Luovin henkilöstö huomioi jokaisen opiskelijan yksilönä. Luovilaiset ymmärtävät, että

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017. 1. Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017. 1. Johdanto AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston

Lisätiedot

Tampereen ammattikorkeakoulu Tampereen yliopisto. Hannastiina Ruismäki, Anne Mustonen ja Vesa Korhonen. Callidustuutorointi

Tampereen ammattikorkeakoulu Tampereen yliopisto. Hannastiina Ruismäki, Anne Mustonen ja Vesa Korhonen. Callidustuutorointi Tampereen ammattikorkeakoulu Tampereen yliopisto Hannastiina Ruismäki, Anne Mustonen ja Vesa Korhonen Callidustuutorointi Campus Conexus -projektin verkkoaineistot 2012 Callidustuutorointi Hannastiina

Lisätiedot

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet:

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet: TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet: arvioi oman alan tarjontaa ja uusien asiakkaiden löytymistä tuotteistamisen lähtökohdista. täsmentää

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Työelämäpalvelut Harri Mikkonen 1. Tutkintokoulutus Ylempi (AMK) Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Avoin ammattikorkeakoulu 2. Täydennyskoulutus Erikoistumisopinnot

Lisätiedot

VARAREHTORIN PÄÄTÖS 1(5) 27.3.2015. (Korvaa päätöksen 17.6.2014 id 120877) Tweb id 144447

VARAREHTORIN PÄÄTÖS 1(5) 27.3.2015. (Korvaa päätöksen 17.6.2014 id 120877) Tweb id 144447 VARAREHTORIN PÄÄTÖS 1(5) Päätöksen nimi Avoimen AMK- ja polkuopintojen prosessikuvaus Tweb id 144447 Vastuuhenkilö/ Päättäjä Vararehtori Mirja Toikka Voimaantulo Käsittely Pedagoginen johtotiimi 10.3.2015,

Lisätiedot

HOPS välineenä. Strategiset rastit: HOPS Sami Hautakangas & Liisa Ahlava

HOPS välineenä. Strategiset rastit: HOPS Sami Hautakangas & Liisa Ahlava 29.3.2012 HOPS välineenä Strategiset rastit: HOPS 29.3.2012 Sami Hautakangas & Liisa Ahlava Kenen/minkä väline? Opiskelijan Ohjausvastaavan / HOPS-opettajan Tutkinto-ohjelman johtajan / vastuutahon Tieteenalayksikön

Lisätiedot

ROVAPOLUT - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla 1.11.2008 31.10.2012

ROVAPOLUT - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla 1.11.2008 31.10.2012 ROVAPOLUT - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla 1.11.2008 31.10.2012 Projektin hallinnoija Rovaniemen koulutuskuntayhtymä/ Lapin ammattiopisto Rahoittaja

Lisätiedot

Eväitä opintojen sujumiseen - opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa uraohjaaja Marika Tuupainen ja opintopsykologi Katri Ruth

Eväitä opintojen sujumiseen - opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa uraohjaaja Marika Tuupainen ja opintopsykologi Katri Ruth Johdatus akateemisiin opintoihin 1 op, kaikille yhteiset luennot Eväitä opintojen sujumiseen - opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa uraohjaaja Marika Tuupainen ja opintopsykologi Katri Ruth

Lisätiedot

Alkuorientaation tavoitteet

Alkuorientaation tavoitteet Informaatiotieteiden yksikkö School of Information Sciences SIS Alkuorientaatio Orientoivat opinnot 1 2014 Alkuorientaation tavoitteet tutustuttaa yliopisto-opiskeluun tutustuttaa opiskelijoita Tampereen

Lisätiedot

Elämänkatsomustieto. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi. Sari Muhonen

Elämänkatsomustieto. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi. Sari Muhonen Elämänkatsomustieto Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016 Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016 Mikä on opetussuunnitelma? Opetussuunnitelma on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Siinä kerrotaan,

Lisätiedot

JATKO-OPINTOSUUNNITELMA KASVATUSTIETEEN TOHTORIN TUTKINTOON

JATKO-OPINTOSUUNNITELMA KASVATUSTIETEEN TOHTORIN TUTKINTOON Jyväskylän yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta JATKO-OPINTOSUUNNITELMA KASVATUSTIETEEN TOHTORIN TUTKINTOON Henkilökohtaiseen jatko-opintosuunnitelmaan (HOPS) kirjataan tohtorin tutkintoon sisällytettävät

Lisätiedot

Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena

Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena Tiivistelmät, väli- ja loppuraportit Auli Vuorela ESR-koordinaattori Uudenmaan ELY-keskus 6.5.2013 Raportteja, raportteja, raportteja Loppuraportti

Lisätiedot

Kuopion Konservatorio

Kuopion Konservatorio 1 Kuopion Konservatorio OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMA JOHDANTO Ammatillisen tutkinnon perusteiden mukaan koulutuksen järjestäjä laatii opetussuunnitelman yhteyteen opinto-ohjaussuunnitelman. Kuopion konservatorion

Lisätiedot

Opiskeluympäristöarviointi yliopiston näkökulmasta. Johanna Naukkarinen Kehittämispäällikkö, LUT Opintopalvelut

Opiskeluympäristöarviointi yliopiston näkökulmasta. Johanna Naukkarinen Kehittämispäällikkö, LUT Opintopalvelut Opiskeluympäristöarviointi yliopiston näkökulmasta Johanna Naukkarinen Kehittämispäällikkö, LUT Opintopalvelut LUT faktoja Perustettu 1969, yhdistänyt alusta asti tekniikan ja talouden Henkilökuntaa noin

Lisätiedot

Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita

Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita Joustava perusopetus - taustaa ja perusteita Paasitorni 27.9.2010 Jopo-toiminnan taustaa Ensimmäiset 26 kuntaa käynnistivät toiminnan vuonna 2006. Lukuvuonna 2007-2008 toimintaa oli 72:ssa kunnassa. Lukuvuonna

Lisätiedot

Opettajankoulutuslaitos, Rauma. VERME-hankkeen Vastuullinen johtaja Tuula Laes Koordinaattori Susanne Leväniemi

Opettajankoulutuslaitos, Rauma. VERME-hankkeen Vastuullinen johtaja Tuula Laes Koordinaattori Susanne Leväniemi Opettajankoulutuslaitos, Rauma VERME-hankkeen Vastuullinen johtaja Tuula Laes Koordinaattori Susanne Leväniemi Miksi VERME? Kukaan ei ole valmis koulutuksesta valmistuttuaan. Eikä koskaan. Oppiminen jatkuu

Lisätiedot

Yhteistyö sekä yhtymäkohdat Ammattistartin ja Kotitalousopetuksen koulutukseen, opetukseen ja ohjaukseen. 3.12.2009 Opetusneuvos Merja Lahdenkauppi

Yhteistyö sekä yhtymäkohdat Ammattistartin ja Kotitalousopetuksen koulutukseen, opetukseen ja ohjaukseen. 3.12.2009 Opetusneuvos Merja Lahdenkauppi Yhteistyö sekä yhtymäkohdat Ammattistartin ja Kotitalousopetuksen koulutukseen, opetukseen ja ohjaukseen 3.12.2009 Opetusneuvos Merja Lahdenkauppi L 630/98 3 Vammaisille opiskelijoille voidaan järjestää

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

AINEENOPETTAJIEN ERITYISOPETUS RYHMÄKERTA 3

AINEENOPETTAJIEN ERITYISOPETUS RYHMÄKERTA 3 AINEENOPETTAJIEN ERITYISOPETUS RYHMÄKERTA 3 http://blogs.helsinki.fi/lmuusita 1 POHDI Mitä teet, jos oppilaasi ei opi muiden tahdissa? 2 NYT VOIMASSA OLEVA, 2011 VANHA Käyttäytymis- ja sopeutumisvaikeuksisten

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua?

Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua? Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua? Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden kevätpäivät, Lahti 22.5.2012 Round Table -keskustelu Marjo Piironen ja Liisa Timonen Marjo Piironen ja Liisa

Lisätiedot

Valitsen ohjatusti työssäoppimis- ja näytön toteuttamista. Suunnittelee työssäoppimisen. Työssäoppimisjakson suunnitteleminen

Valitsen ohjatusti työssäoppimis- ja näytön toteuttamista. Suunnittelee työssäoppimisen. Työssäoppimisjakson suunnitteleminen PROSESSIKAAVIO ammattiosaamisen arviointi (näytöt) (luonnos 5) 15.8.2007 1 (7) OPISKELIJAN PROSESSI Valmentaudun topjaksoon Valitsen ohjatusti työssäoppimis- ja näyttöpaikan Suunnittelen työssäoppimisen

Lisätiedot

Opintojen suunnittelu ja HOPS

Opintojen suunnittelu ja HOPS Opintojen suunnittelu ja HOPS Orientoivat opinnot - osa II Hallintotieteiden tutkinto-ohjelma Opintokoordinaattori Aino Nordling 17.2.2015 klo 15-16.30, Väinö Linna-sali Iltapäivän ohjelma Ohjausvastaava

Lisätiedot

Taustaa opintojen ohjauksen kehittämiselle

Taustaa opintojen ohjauksen kehittämiselle Tampereen yliopisto Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö OHJAUSSUUNNITELMA Sosiaalitieteiden (1.8.2016 alkaen yhteiskuntatutkimuksen) tutkinto-ohjelma Tämän ohjaussuunnitelman on laatinut Paula Ristimäki

Lisätiedot

Ohjatusti onnistuneisiin yliopistoopintoihin. työelämään

Ohjatusti onnistuneisiin yliopistoopintoihin. työelämään Ohjatusti onnistuneisiin yliopistoopintoihin ja osaavana oppijana työelämään Kaisa Karhu, Koulutuspalvelut, Opiskelun tuki .. Ja siitä se ajatus sitten lähti.. Opiskelun merkitys Opiskelutaidot 2 Mikä

Lisätiedot

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille

Lisätiedot

Infotilaisuus Uudenmaan alueen lukioiden opinto ohjaajille 20.1.2006

Infotilaisuus Uudenmaan alueen lukioiden opinto ohjaajille 20.1.2006 Infotilaisuus Uudenmaan alueen lukioiden opinto ohjaajille 20.1.2006 Tietoa Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan valintaperusteista ja opiskelijavalinnoista 2006 Opintoneuvoja Kaisa Karjalainen, kaytt

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa. Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen

Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa. Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen Onnittelut valinnoistasi Ensinnäkin siitä, että olet valinnut

Lisätiedot

POLKU maahanmuuttajan polku kotoutumisen kautta työelämään

POLKU maahanmuuttajan polku kotoutumisen kautta työelämään POLKU maahanmuuttajan polku kotoutumisen kautta työelämään 1.1.2013 31.12.2014 (24 kk) Toteuttaja: Rahoitus: Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitos Itä-Suomen ohjelmaosio, ESR TL 4, Kainuun ELY-keskus

Lisätiedot

Työpaja Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta / LSuominen

Työpaja Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta / LSuominen Hops-ohjausohjaus maatalousmetsätieteellisessä tiedekunnassa Työpaja 18.8.2011 Leena Suominen ja Outi Vlk Valkama www.helsinki.fi/yliopisto 8.9.2011 1 Hops periaatteet HY:ssä (hops-työryhmän loppuraportti

Lisätiedot

HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu /

HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / Ammatillinen opettajankoulutus Opetusharjoittelu ammatillisessa opettajankoulutuksessa VE14-verkko-opiskeluryhmien infotilaisuus Adobe Connect -istunto 4.6.2014

Lisätiedot

Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS

Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö 21.10.2013 YKYY0 Orientoivat opinnot ja HOPS 2 op 1. Orientoivat I: Tutkinto- ja opintoasiat Ma 2.9

Lisätiedot

Opetusneuvoston linjauksia koulutusuudistuksen toteuttamiseksi 2

Opetusneuvoston linjauksia koulutusuudistuksen toteuttamiseksi 2 Opetusneuvoston linjauksia koulutusuudistuksen toteuttamiseksi 2 Hyväksytty opetusneuvoston kokouksessa 12.9.2011. Siirtyminen tutkinto-ohjelman kandidaattiopinnoista maisteriopintoihin periaatteet ja

Lisätiedot

VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT. Autoalan perustutkinto

VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT. Autoalan perustutkinto VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT Autoalan perustutkinto Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Nivalan ammattiopisto Hyväksytty: Sisällys JOHDANTO... 3 4. VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT... 4 4. JATKOOPINTOVALMIUKSIA

Lisätiedot

Alkuorientaatio Orientoivat opinnot Yliopisto, yksikkö, tutkinnot SIS-uuden opiskelijan opas (s. 8-18)

Alkuorientaatio Orientoivat opinnot Yliopisto, yksikkö, tutkinnot SIS-uuden opiskelijan opas (s. 8-18) Alkuorientaatio Orientoivat opinnot 1 24.8.2015 Yliopisto, yksikkö, tutkinnot SIS-uuden opiskelijan opas 2015-2016 (s. 8-18) Informaatiotieteiden yksikkö School of Information Sciences - SIS Opintopäällikkö

Lisätiedot

perusopetuslain muuttamisesta

perusopetuslain muuttamisesta Rinnakkaisteksti Laki perusopetuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 21 päivänä elokuuta 1998 annetun perusopetuslain (628/1998) 16 ja 17, 30 :n 1 momentti, 31 a :n 2 momentti,

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo)

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot

Ampumahiihdon sinettiseurakriteerit

Ampumahiihdon sinettiseurakriteerit Ampumahiihdon sinettiseurakriteerit 2005 - 1. Seuralla on nuorisovastaava ja hänellä tukihenkilö. Seuralla tulee olla nuorisotoiminnasta vastaava henkilö ja hänellä nimetty tukihenkilö. Nuorisovastaavalla

Lisätiedot

TYÖELÄMÄ- JA YHTEISKUNTATAIDOT JA OHJAUS. Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteet Opetushallitus 29.2.

TYÖELÄMÄ- JA YHTEISKUNTATAIDOT JA OHJAUS. Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteet Opetushallitus 29.2. TYÖELÄMÄ- JA YHTEISKUNTATAIDOT JA OHJAUS Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteet Opetushallitus 29.2.2012 OPISKELIJAN TUKEMINEN JA OHJAUS opastamista kotoutumiskoulutuksen

Lisätiedot

Yliopisto, tiedekunta, tutkinnot

Yliopisto, tiedekunta, tutkinnot Yliopisto, tiedekunta, tutkinnot Opintokoordinaattori Heli Rikala Luonnontieteiden tiedekunnan alkuorientaatio 28.8.2017 28.8.2017 Luonnontieteiden tiedekunta UTA.FI/LUO 1 Tampereen yliopisto TaY nyt http://www.uta.fi/yliopisto/

Lisätiedot

AHOT- käytäntöjen jalkauttaminen ja jalkautuminen Savoniaammattikorkeakoulussa

AHOT- käytäntöjen jalkauttaminen ja jalkautuminen Savoniaammattikorkeakoulussa AHOT- käytäntöjen jalkauttaminen ja jalkautuminen Savoniaammattikorkeakoulussa Anna-Leena Ruotsalainen AHOT:lla eli aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisella ja tunnustamisella tarkoitetaan opiskelijan

Lisätiedot

HOPS - HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA (Tietojenkäsittelytieteet)

HOPS - HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA (Tietojenkäsittelytieteet) HOPS - HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA (Tietojenkäsittelytieteet) Nimi: Täytetty..2016 Tämä lomake on tarkoitettu opiskelijoille, jotka suorittavat sekä kandidaatin että maisterin tutkinnon. Tässä

Lisätiedot

VASU2017 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden uudistaminen

VASU2017 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden uudistaminen VASU2017 KOONTI KYSELYSTÄ HUOLTAJILLE VASU2017 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetushallitus valmistelee parhaillaan varhaiskasvatussuunnitelman perusteita, ja niiden mukaan laadittava

Lisätiedot

Valintaperusteet, kevät 2013: Liiketalouden koulutusohjelma 210 op, Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, Tradenomi

Valintaperusteet, kevät 2013: Liiketalouden koulutusohjelma 210 op, Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, Tradenomi Valintaperusteet, kevät 2013: Liiketalouden koulutusohjelma 210 op, Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, Tradenomi Valintakokeisiin kutsutaan kaikki hakukelpoiset hakijat. Lopulliseen opiskelijavalintaan

Lisätiedot

JÄRJESTELMÄ ON MUTTA TOIMIIKO SE?

JÄRJESTELMÄ ON MUTTA TOIMIIKO SE? JÄRJESTELMÄ ON MUTTA TOIMIIKO SE? OPISKELIJOIDEN ARVIO OPINTO-OHJAUKSEN TILASTA JA OPINTOPOLUN ERI VAIHEIDEN OHJAUKSEN KEHITTÄMISTARPEISTA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUSSA Tuija Mäntsälä Oped-Exo Laadukkaat

Lisätiedot

Miten tukea ja ohjata opiskelijoiden työssä tapahtuvaa oppimista? Anne Virtanen

Miten tukea ja ohjata opiskelijoiden työssä tapahtuvaa oppimista? Anne Virtanen Miten tukea ja ohjata opiskelijoiden työssä tapahtuvaa oppimista? Anne Virtanen Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos OHTY / TAO Alustus TAO-seminaarissa 29.4.2011 Tutkimuskohteena opiskelijoiden

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2016 - suomen kielen hallintoalue ja kansalliset vähemmistöt

Toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2016 - suomen kielen hallintoalue ja kansalliset vähemmistöt Tuki ja prosessi 25.1.2016 Sofia Gullberg 08-590 974 79 Dnro Faksi 08-590 733 40 KS/2015:448 sofia.gullberg@upplandsvasby.se Toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2016 - suomen kielen hallintoalue ja

Lisätiedot

Opettajatuutorin opas

Opettajatuutorin opas Opettajatuutorin opas 2013-2014 Opettajatuutori, olet saanut haastavan ja antoisan tehtävän. Pääset luotsaamaan uudet opiskelijat alkuun kohti diplomi-insinööriksi valmistumista. Opettajatuutorointi kestää

Lisätiedot

Logopedian tutkinto-ohjelman ohjaussuunnitelma

Logopedian tutkinto-ohjelman ohjaussuunnitelma 1 Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö Logopedian tutkinto-ohjelma Logopedian tutkinto-ohjelman ohjaussuunnitelma 1. OHJAUSSUUNNITELMAN TARKOITUS Tämän ohjaussuunnitelma kuvaa Tampereen yliopiston

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Tikkakosken varhaiskasvatuspalvelut 41160 Tikkakoski SISÄLLYS 1. TIKKAKOSKEN VARHAISKASVATUSPALVELUT 2 2. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMIVA ARKI......3 3. HYVINVOIVA

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2014 tai keväällä 2015 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Väli- ja loppuraportointi

Väli- ja loppuraportointi Väli- ja loppuraportointi Hyvän raportin merkitys hankkeen tulosten kuvaamisessa Sari Ahvenainen ESR-koordinaattori 25.5.2011 Uudenmaan ELY-keskus Väliraportti (1/8) Miksi väliraportti tehdään? - Tarkoituksena

Lisätiedot

Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen

Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen Mikä on liikkumissuunnitelma ja miksi se kannattaa tehdä? Liikkumissuunnitelma antaa konkreettisen suunnan Liikkumissuunnitelma

Lisätiedot

Koulutusasiainvaliokunta

Koulutusasiainvaliokunta Mietintö 1 (6) Koulutusasiainvaliokunta Yleinen koulutuspolitiikka ja ammatillinen edunvalvonta Esitykset 6.1.1 6.1.11 Kaikella koulutustoiminnallaan liitto tähtää siihen, että edunvalvonta- ja järjestötyö

Lisätiedot

Menetelmätieteiden opintokokonaisuudessa on kaikissa tapauksissa oltava vähintään 10 op matematiikkaa ja vähintään 10 op tilastotiedettä.

Menetelmätieteiden opintokokonaisuudessa on kaikissa tapauksissa oltava vähintään 10 op matematiikkaa ja vähintään 10 op tilastotiedettä. Tutkintovaatimukset LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO (180 OP) 584111 PERUSOPINNOT (25 OP) 582102 Johdatus tietojenkäsittelytieteeseen, 4 op 581325 Ohjelmoinnin perusteet, 5 op 582103 Ohjelmoinnin

Lisätiedot

Liite 1 (6) 27.1.2015

Liite 1 (6) 27.1.2015 Liite 1 (6) Liite 1 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain, ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain sekä vapaasta sivistystyöstä annetun

Lisätiedot

VOO VASTUUTA OTTAMALLA OPIT

VOO VASTUUTA OTTAMALLA OPIT VOO VASTUUTA OTTAMALLA OPIT VOO LOPPUSEMINAARI TAMPEREEN KYLPYLÄ Ylihoitaja Tuija Sulonen Päijät-Hämeen alueella toimijoina ovat erikoissairaanhoidon osalta olleet Koulutuskeskus Salpaus ja Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Johtaja Satu Helin ja kehittämispäällikkö Merja Karjalainen, Jyväskylän yliopisto Avointen yliopistojen neuvottelupäivät Rovaniemellä 29.-30.9.

Johtaja Satu Helin ja kehittämispäällikkö Merja Karjalainen, Jyväskylän yliopisto Avointen yliopistojen neuvottelupäivät Rovaniemellä 29.-30.9. Sähköinen asiointi ja avoimien työprosessien kehittäminen. Opintohallintojärjestelmä opiskelijoiden ohjauksen ja johtamisen tukivälineenä, esimerkkinä Jyväskylän avoin yliopisto Johtaja Satu Helin ja kehittämispäällikkö

Lisätiedot

VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO), opetussuunnitelma 2014-2017

VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO), opetussuunnitelma 2014-2017 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO), opetussuunnitelma 2014-2017 Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op I Kieli- ja viestintäopinnot sekä orientoivat opinnot, 20 op: KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

Ohjaus ja opiskelija. Oped-Exon päätösseminaari 7.12.2006. Arto Hiltunen Oped-Exon päätösseminaari 7-8.12.2006 Hämeenlinna

Ohjaus ja opiskelija. Oped-Exon päätösseminaari 7.12.2006. Arto Hiltunen Oped-Exon päätösseminaari 7-8.12.2006 Hämeenlinna Ohjaus ja opiskelija Oped-Exon päätösseminaari 7.12.2006 Kuinka paljon olet saanut ohjausta opintoihisi? 0,70 % 7,70 % 29,20 % 44,70 % 17,70 % Erittäin vähän Vähän Sopivasti Riittävästi Erittäin paljon

Lisätiedot

SIDOSRYHMÄMARKKINOINTI YRITYSPÄIVÄ

SIDOSRYHMÄMARKKINOINTI YRITYSPÄIVÄ PROJEKTISUUNNITELMA SIDOSRYHMÄMARKKINOINTI YRITYSPÄIVÄ Laatija: Päiväys: Luottamuksellisuus: julkinen/salainen Versio: Hyväksynyt: C:\Documents and Settings\SaijaP\Local Settings\Temporary Internet Files\OLKE\aikataulu

Lisätiedot

NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013

NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013 NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013 1. Y1 OPPILAITOS -Toimiala / yksikkö 2. Y2. Ikä 3. S0 Valmistutko tänä kevään? 4. S 1a Millaisen arvioit elämäntilanteesi olevan 4 kuukauden kuluttua valmistumisesi

Lisätiedot

Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2016. Strategiset päämäärät:

Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2016. Strategiset päämäärät: 1 Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2016 Missio: Neuvoston tehtävä on tukea ja kehittää yliopistokirjastoja tutkimusta ja opetusta edistävinä asiantuntijaorganisaatioina. Neuvosto on

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg Heli Alatalo Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot