Tietojenkäsittelytieteiden tutkintoohjelman
|
|
- Maija-Leena Laine
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tietojenkäsittelytieteiden tutkintoohjelman ohjaussuunnitelma 1. Taustaa Tässä dokumentissa kuvataan Tampereen yliopiston tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelman ohjausajattelua sekä ohjauksen toteutusta ja kehittämistä. Yksi keskeisimmistä tutkinto-ohjelman ohjaukseen vaikuttavista tekijöistä on suuri opiskelijamäärä: jo perussisäänotto vuosittain yli 100 opiskelijaa. Lisäksi omana ryhmänään voidaan mainita kansainväliset tutkinto-opiskelijat, joita vuosittain tulee maisteriohjelmiin Opintojen alkuvaiheen ohjauksella on tutkinto-ohjelmassa pitkät perinteet systemaattinen henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS) käyttö ja kandidaattivaiheen HOPS-ohjaustoiminta (opettajatuutorointi) alkoi jo syksyllä 2002 silloisella tietojenkäsittelytieteiden laitoksella. Johtavana ideana on ollut lujittaa opiskelijoiden suhdetta opiskelupaikkaansa tarjoamalla jokaiselle henkilökohtainen omaopettaja, jonka kanssa on mahdollista keskustella opintoihin liittyvistä asioista sekä henkilökohtaisesti että ryhmässä. Erityistä huomiota on kiinnitetty alkuvaiheen opetuksen sisällön ja työmuotojen muokkaamiseen uusille opiskelijoille mahdollisimman hyvin sopiviksi. HOPS-ohjauksesta onkin muodostunut täydentävä kanava kurssipalautteen keräämiseen perinteisen opintojakson päätteeksi kerättävän palautteen ohella. Alkuvaiheen HOPS-toiminnan ansiosta tietämys tutkinto-ohjelman opiskelijoiden aloitusongelmista ja etenemisestä ensimmäisten vuosien aikana on lisääntynyt huomattavasti. Aikaisemmin kolmannen vuoden jälkeinen ohjaukseen hakeutuminen jäi paljolti opiskelijan omalle vastuulle. Viimeisimmät ohjauksen kehittämistoimenpiteet ovatkin puuttuneet juuri tähän nivelvaiheeseen mm. nimeämällä maisteriohjelmiin erilliset ohjausvastaavat, järjestämällä maisteriohjelmien infotilaisuuksia keväisin ja syksyisin sekä yhtenäistämällä graduseminaareja. Uusimpana toimena on käynnistetty kandiklinikka, joka toimii siltana kandidaatti- ja maisterivaiheen ohjauksen välillä. Ohjausvastaavakoulutus ja yliopistonlaajuiset suuntaviivat (Opetusneuvoston linjaus, ohjeet Ohjaussuunnitelmalle ja HOPS-prosessin tavoitteet) auttavat ohjaussuunnitelman kehittämisessä. 2. Ohjauksen tavoitteet Seuraavassa on lueteltu keskeisimmät ohjauksen tavoitteet: Opiskelijan itsenäisen työskentelyn ja vastuunoton tukeminen. HOPS-ohjaustyö jatkuu läpi opiskeluajan ja tukee kasvua itseohjautuvuuteen. Prosessimaisen opintojen suunnittelun tukeminen. Prosessimaisuuden korostaminen tukee päämäärää saada opiskelija suoriutumaan tutkintotavoitteista määräajassa. Maisterivaiheessa opintojen suunnittelun tukemiseen kuuluu erityisesti graduprosessin aloittaminen opiskelijan opintojen kannalta oikeaan aikaan. 1
2 Opiskelun tukirakenteiden näkyväksi tekeminen. HOPS-työ arkipäiväistää mm. tapaamiset opettajien kanssa ja tekee tutuiksi tukirakenteet, joihin voi turvautua opintojen suunnittelussa. Mahdollisten ongelmatilanteiden ehkäisy ja niihin puuttuminen ajoissa. Kun opiskelijoilla on mahdollisuus kysyä ja saada tietoa heitä askarruttavista asioista, ongelmiin voidaan puuttua hyvissä ajoin. AHOT-toimintojen näkyvämmiksi tekeminen. Sisäänotossa on runsaasti muualla opiskelleita, joilla on jo osaamista tutkintoalueelta, mm. avoimen yliopiston väyläopintoja tehneet. Aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisen kautta saadaan oikeat henkilöt siirtymään suoraan ja ajoissa maisteriohjelmaan. Esimerkiksi aloittavista HOPS-ryhmistä pyritään saamaan opiskelijat siirtymään heti maisteriohjelmiin, kun heiltä vaaditut esitietojaksot on suoritettu. Opiskelijan osaamisen kasvun ohjaaminen ja tukeminen. Tavoitteena on ohjata opiskelijaa tarkoituksenmukaisen osaamisprofiilin luomiseen.. Ohjauksen organisointi ja resurssit Alkuohjaus Jo ennen opintojen alkua opiskelijaksi valituille lähetetään opintojen suunnitteluun ja aloitukseen sekä ohjaukseen liittyvää tietoa. Uudet opiskelijat osallistuvat alkuorientaatioon, jossa erityisesti tutkintoohjelman omassa tilaisuudessa kerrotaan opintokäytännöistä ja annetaan ohjeita henkilökohtaisen opintosuunnitelman tekemiseen. Kandidaattivaiheen HOPS-toiminta Opiskelijoille alkuvaiheen (kandidaattiopetus) HOPS-ohjaus näyttäytyy kolmivuotisena opintojaksona "Opintojen ohjattu suunnittelu (2 op)". Jakson sisältöön kuuluu ensimmäisenä vuonna kolme pienryhmätapaamista ja kaksi henkilökohtaista tapaamista HOPSopettajan kanssa, ja kahtena seuraavana vuonna kaksi henkilökohtaista tapaamista kumpanakin. Pienryhmätapaamiset alkavat tutustumistapaamisella, jossa vapaamuotoisen ryhmään tutustumisen lisäksi käsitellään opiskelun aloittamiseen liittyviä tärkeitä asioita, mm. opiskeluetiikkaa, yliopisto-opiskelun työmuotoja ja opiskelun erityisjärjestelyjä. Muissa ryhmätapaamisissa opiskelijat pitävät alustuksia heitä kiinnostavista opiskeluun liittyvistä aiheista. Vuosittain käsiteltäviä keskeisiä aiheita ovat mm. valinnaiset opinnot ja maisteriohjelman valinta. HOPS-opettajilla työvälineenä on heti opiskelujen alussa täytetty henkilökohtainen opiskelusuunnitelma ensimmäiselle lukuvuodelle. Toisen ja kolmannen vuoden syyskuussa täytetään hieman suppeampi HOPSlomake. Merkinnän jaksosta saa kolmannen vuoden keväällä, tai aiemmin jos esim. korvaavuudet ovat aikaistaneet LuK-tutkinnon valmistumista. Merkintään vaaditaan myös tieto siitä, mihin maisteriopintoihin opiskelija on suuntaamassa ja tutkintorakenne-hops, jota käytetään hyväksi ohjauksessa. HOPS-opettajina toimivat pääasiassa lehtorit, yliopistotutkijat ja tohtorikoulutettavat; HOPS-opettajien määrä on vaihdellut kymmenen ja kuudentoista välillä. Yksi HOPS-opettajista toimii vastuuhenkilönä eli LuK-ohjausvastaavana, joka organisoi ryhmiin jaon, vastaa pääosin toiminnan kehittämisestä ja HOPSopettajien koulutuksesta sekä raportoi yksikön johdolle toiminnasta. 2
3 Kullekin HOPS-opettajalle osoitetaan keskimäärin kahdeksan tuutoroitavaa, tosin ryhmäkoon vaihteluväli on vuosien varrella ollut Ryhmiin jaon tavoitteena on luoda ryhmiä, joissa opiskelijoilla on suhteellisen samanlainen opiskelutausta tai ikärakenne. Tohtorikoulutettavilla on yksi ryhmä kolmen vuoden ajan, kun taas muilla HOPS-opettajilla on kaiken aikaa kolme ryhmää: kolmelta vuodelta yksi ryhmä kultakin. Pyrkimyksenä on mahdollisimman pitkä HOPS-opettaja opiskelija -yhteys. Tutkinto-ohjelmassa pyritään eri HOPS-ryhmissä yhteisiin käytänteisiin mm. ohjeistamalla HOPS-opettajan työtä vuotuisista tehtävistä erilaisin lomakkein ja ns. vuosikellolla sekä järjestämällä HOPS-opettajille lukuvuosittain vähintään kolme oman työn keskustelu- ja purkupalaveria. Näissä pohditaan HOPS-työssä nousseita tilanteita ja yhdessä ratkotaan esille tulleita ongelmia. Näiden yhteenvetotilaisuuksien lisäksi ohjausvastaava järjestää lukuvuoden päätteeksi koko tutkinto-ohjelman opettajille avoimen raportointi- ja keskustelutilaisuuden HOPS-toiminnassa esiin tulleista keskeisistä asioista. Tilaisuudessa myös tarkastellaan pitemmän aikavälin (esim ) trendejä. Tietojenkäsittelytieteissä LuK-vaiheen opinnäytetyö laaditaan erillisellä kurssilla, jossa tutkielmien ohjauksesta vastaa kurssin opettaja ja eri alojen asiantuntijaopettajat. Opintojaksolla annetaan ohjausta myös kandidaatin tutkinnon loppuunsaattamiseen. Kolmannen vuoden jälkeen opiskelijat ohjataan maisterivaiheen ohjaukseen. Mikäli maisterohjelmavalinta ei ole vielä selvä tai kandidaatin tutkinto ei ole vielä riittävän pitkällä maisterivaiheen ohjaukseen siirtymiseen, voivat opiskelijat osallistua kandiklinikalle. Klinikalla opiskelijoita tuetaan kandidaatin tutkinnon loppuunsaattamisessa ja työmuodot valitaan osallistujien tarpeiden mukaan. Keskeinen työmuoto on ollut henkilökohtainen ohjaus, mutta esimerkiksi kevätlukukaudella 2015 järjestettiin klinikkalaisille mahdollisuus tilastotieteen lisäopetukseen. Keväällä 2016 aloitettiin opiskelijoiden ja henkilökunnan yhteiset kahvitapahtumat, joita järjestetään kuukausittain lukuvuoden aikana. Kahvit järjestetään yhdessä matematiikan ja tilastotieteen tutkintoohjelman kanssa. Tilaisuuksissa keskustellaan opiskelijoiden kanssa ajankohtaisista asioista. Kahvien yhteydessä järjestetään kevätlukukauden lopussa ja syyslukukauden alussa tutkinto-ohjelman ohjausvastaavan, HOPS-opettajien, tuutorvastaavan ja opiskelijatuutoreiden yhteinen tapaaminen. Tapaamisissa keskustellaan erityisesti tutkinto-ohjelman kandidaattivaiheen aloittavien opiskelijoiden ohjauksen järjestelyistä. Lisäksi ohjausvastaavat ja tuutorvastaavat kokoontuvat keväisin pohtimaan alkuohjauksen yhteensovittamista yksikön tasolla. Maisterivaiheen HOPS-toiminta Kandidaattiopinnoista tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelman opiskelijoilla on mahdollisuus jatkaa kiinnostuksensa mukaisiin maisteriopintoihin joko suomenkielisessä tai englanninkielisessä maisterikoulutuksessa. Maisterivaiheen ohjauksen käytännöt ovat vaihdelleet maisteriohjelmittain, eikä ohjaus ole ollut niin tiivistä kuin kandidaattivaiheessa. Tässä vaiheessa opintojen suunnittelu edellyttääkin opiskelijalta suurempaa vastuunottoa. Syksyisin järjestetään maisteriohjelmien esittelytilaisuudet kandidaatinopintojen päätösvaiheen opiskelijoille ja suoraan maisterin tutkintoa aloittaville. Keväisin maisteriohjelmat järjestävät
4 infotilaisuuksia, joissa painopiste on ko. maisteriohjelman graduaiheiden ja yksikössä tehtävän tutkimuksen esittelyssä. Esittelytilaisuuksien yhteydessä järjestetään ryhmätapaamisia, joihin osallistuu opiskelijoiden ja maisteriohjelman vastuuhenkilön lisäksi myös ohjaavia HOPS-opettajia sekä opintopalveluiden henkilökuntaa. Myös ainejärjestö Luuppi on mukana maisterivaiheen yhteisissä tilaisuuksissa. Tavoitteena on herättää yhteistä keskustelua, ryhmäyttää opiskelijoita ja tutustuttaa heitä henkilökuntaan jo varhaisessa vaiheessa. Maisterin tutkinnon voi suorittaa neljässä eri maisteriohjelmassa, jotka ovat suomenkielinen tietojenkäsittelyopin maisteriohjelma (TIM) ja englanninkieliset maisteriohjelmat Human-Technology Interaction (HTI), Software Development (SDE) ja Computational Big Data Analytics (CBDA). Jokaisessa maisteriohjelmassa on nimetty ohjausvastaava. Opintojen ohjausvastuuta jakavat myös maisteriopintojen eri osaamisprofiilien vastuuhenkilöt. Kaikissa maisteriohjelmissa on käytössä tutkintorakenne-hops, jonka laatiminen aloittaa maisterivaiheen ohjauksen. Suomenkielisten maisteriopintojen ohjauksen prosessit ovat vasta systematisoitumassa syksyn 2015 opetussuunnitelmauudistuksen jälkeen. Ohjauksessa on myös huomioitu entistä paremmin erillisvalinnan kautta tulevat opiskelijat, jotka aloittavat opintonsa suoraan maisterivaiheesta. Englanninkielisissä maisteriohjelmissa ohjaus on ollut jo pitkään strukturoitua. Sekä HTI- että SDEmaisteriohjelmassa ohjauksesta on huolehtinut yksi vastuuhenkilö, jonka kanssa opiskelijat ovat tehneet opintojensa alussa henkilökohtaisen opintosuunnitelman. Erityisesti kv-opiskelijoiden kohdalla on tärkeää huomioida heidän taustakoulutuksensa, sillä heillä tämä on paljon heterogeenisempaa kuin TIMmaisteriohjelmassa. Syksyllä 2015 aloittaneeseen CBDA-maisteriohjelmaan on nimetty vastuuhenkilöt sekä tietojenkäsittelytieteiden että tilastotieteen puolelta. Maisterivaiheen opinnäytetyö laaditaan pääsääntöisesti graduseminaarin yhteydessä. Graduprosessi ja ohjaus on kuvattu tutkinto-ohjelman verkkosivuilla. Ohjauksen organisointi tiivistetysti Seuraavassa kaaviossa on esitetty kandidaatti- ja maisterivaiheen ohjaustoiminta tiivistettynä. 4
5 LuK-vaiheen HOPS toiminta 1.vuosi 2.vuosi.vuosi - tervetuloa-kirje - henk.koht. tapaamiset 2kpl - henk.koht.tapaamiset 2kpl - alkuorientaatio - maisteriohjelmaan suuntau- - ryhmätapaamiset kpl tuminen - henk.koht. tapaamiset 2 kpl HOPS-ohjauksen tavoitteet: - Opiskelijan itsenäisen työskentelyn ja vastuunoton tukeminen - Prosessimaisen opintojen suunnittelun tukeminen - Opiskelun tukirakenteiden näkyväksi tekeminen - Mahdollisten ongelmatilanteiden ehkäisy ja niihin puuttuminen ajoissa - AHOT-toimintojen näkyvämmiksi tekeminen - Opiskelijan osaamisen kasvun ohjaaminen ja tukeminen Kandiklinikka FM-vaiheen HOPS-toiminta Aloitusvuosi Seuraavat vuodet - maisteriohjelmaorientaatiot - ohjaustapaamiset - maisteriohjelman alkutoimet - graduorientaatiot - ohjaustapaamiset - graduseminaari HOPS-ohjauksen tavoitteet (LuK-vaiheen tavoitteiden lisäksi): - gradun tekemiseen valmistautuminen - kansainvälistyvän työelämän vaatimusten ja alan eettisten normien huomioiminen HOPSissa - elinikäiseen oppimiseen suuntaaminen (mm. täydennysopinnoista kertominen) 5
6 4. Ohjauksen työnjako Työjaossa perusperiaatteena on yliopistomme linjausten mukaan jokainen opettaja ohjaa, mutta sitä tarkentaen seuraavassa on eritelty vastuuhenkilöitä hieman tarkemmin (vrt. liittenä oleva matriisi): (1-koordinointi/päävastuu; 2- toteuttaminen/osavastuu; -osall.toteuttamiseen/tukeminen) Ohjausvastaava (soveltaen kandidaatti- ja maisterivaiheessa) - vastaa HOPS-opettajien toiminnan koordinoinnista (1), - vastaa opiskelijoiden ohjaamisesta omissa HOPS-ryhmissään (1) - keskeinen ohjauskoulutuksessa ja vertaisverkostossa (2) - mukana pedagogisessa kehittämisessä: opsu-työ, palaute, tiedottaminen (). Opintokoordinaattori - keskeinen opiskelijoiden ohjaamisessa, tiedottamisessa (2) - mukana HOPS-opettajien toiminnan organisoinnissa () - mukana pedagogisessa kehittämisessä: opsu-työ, palaute (). Tutkinto-ohjelman vastuuopettaja - vastaa pedagogisesta kehittämisestä: opsu-työ, palaute (1) - keskeinen pedagogisessa kehittämisessä, ohjauskoulutuksessa, vertaisverkostossa (2) - keskeinen opiskelijoiden ohjaamisessa (2) - mukana tutkinto-ohjelman HOPS-käytännöt, ohjausasioista tiedottaminen (). Kandidaattivaiheen HOPS-opettaja - vastaa kandivaiheen opiskelijoiden ohjaamisesta max v, omat ryhmät (1). - kerää opiskelijapalautteen kursseiltaan (2). - osallistuu tutkinto-ohjelman opetussuunnitelmatyöhön (). Maisterivaiheen HOPS-opettaja - vastaa maisterivaiheen opiskelijoiden ohjaamisesta, mahdollisesti myös graduohjaaja (1). - kerää opiskelijapalautteen kursseiltaan (2). - osallistuu tutkinto-ohjelman opetussuunnitelmatyöhön (). Muu opettaja - osallistuu ohjaamiseen omien kurssiensa puitteissa (). - kerää opiskelijapalautteen kursseiltaan (2). - osallistuu tutkinto-ohjelman opetussuunnitelmatyöhön (). Graduohjaaja - vastaa opinnäytteen ohjaamisesta (1). Kv-vaiheen suunnittelija (opintopalvelut) - keskeinen kv-opintoasioissa: tapaa kaikki uudet vaihto- ja kv-tutkinto-opiskelijat - järjestää orientoivia opettajien kanssa - nimetty kv-keskukseen SISin kv-ohjelmien koordinaattoriksi. Muut toimijat Yksikön johtaja - tukee tutkinto-ohjelman opetussuunnitelmatyötä () Opintopäällikkö - tukee tutkinto-ohjelman opetussuunnitelmatyötä () - vastaa ohjausasioista tiedottamisesta sekä henkilökunnalle että opiskelijoille (1). Opiskelijatuutori - keskeinen opiskelijoiden ohjaamisessa (2), opiskelijatuutorointi ensimmäisenä vuonna (1). Ainejärjestö ja vertaisopiskelijat - ohjausta yleisestä opiskelijaelämään liittyvistä asioista ohjausinfon lisäksi (). Myös muita toimijoita, joilla vastuuta opintojen ohjauksesta (opintopsykologi, yhteiset ohjauspalvelut yksikön hallinnossa, yliopiston opintotukihenkilöstö,...). 6
7 5. Tutkinto-ohjelman ohjauksen arviointi, seuranta ja kehittäminen Tutkinto-ohjelman ohjaussuunnitelmaa tulee tarkastella vuosittain, jotta tarvittavat korjausliikkeet voitaisiin tehdä mahdollisimman nopeasti. Tämä on tarkoitus tehdä tutkinto-ohjelman sisällä ohjausvastaavan aloitteesta loppukeväisin ennen uuden lukuvuoden alkua. Kandidaattivaiheen HOPS-opettajat tapaavat lukuvuosittain vuodenvaihteessa ja kevään päätteeksi ns. purkutilaisuuksissa, joissa keskustellaan esiin tulleista ohjaukseen liittyvistä kysymyksistä sekä tutkintoohjelman opetussuunnitelman kehittämistarpeista. Kunkin lukuvuoden päätteeksi pidetään koko tutkintoohjelman henkilökunnalle tilaisuus, jossa LuK-vaiheen ohjausvastaava esittelee lukuvuoden HOPStoiminnan ja nostaa esille keskeisiä kehittämiskohteita. Samalla keskustellaan yleisemminkin opetukseen liittyvistä asioista. Kandidaattivaiheen HOPS-opettajien asiantuntemusta ja perehtyneisyyttä tulee jatkuvasti kehittää, vaikka mm. tohtoriopiskelijatuutorit ovat vain rajallisen ajan toiminnassa mukana: vaihtuvuussykli on yleensä kolme vuotta. Yhteisiä koulutustilaisuuksia kiinnostavista aiheista onkin järjestetty eri vuosina. Maisterivaiheen opintojen ohjauksessa tulee pyrkiä yhtenäisiin käytäntöihin ja toimintatapoihin. Informaatiotieteiden yksiköstä on valittu vastuuhenkilö käynnistämään ja koordinoimaan tätä toimintaa. Toiminta käynnistyi yksikön yhteisellä tapaamisella, jossa haettiin ja jaettiin hyviä käytäntöjä erityisesti kandi-maisteri-nivelvaiheen ja maisterivaiheen ohjauksen kehittämiseksi. Ohjaustoimintaa tulee ideoida, kehittää ja pohtia vuosittain. Tampere tuo mukanaan haasteita myös HOPS-toiminnalle, esimerkiksi ristiinopiskelu tulee huomioida opintojen suunnittelussa. 7
8 LIITE Tutkinto-ohjelman ohjausvastaavan tehtävät suhteessa muihin toimijoihin (TKT, muokattu Ihonen et al. mukaellen) 1 = Koordinointi / päävastuu toiminnasta ja/tai kehittämisestä 2 = Toteuttaminen / osavastuu = Osallistuminen toteuttamiseen / tukeminen Tutkinto-ohjelman pedagoginen kehittäminen HOPS-opettajien toiminnan koordinointi Opiskelijoiden ohjaaminen Tutkintoohjelman opetussuunnitelmatyö Opiskelijapalautteen kerääminen ja käsittely Ohjauskoulutus ja vertaisverkosto Tutkintoohjelman HOPSkäytännöt HOPSopettajien tapaamiset ja tuki(materiaali) HOPSryhmien organisointi Ohjaaminen Ohjausasioista tiedottaminen (henkilökunnalle ja opiskelijoille) Opiskelijatuutorointi Yksikön johtaja Opintopäällikkö Opintokoordinaattori Tutkinto-ohjelman vastuuopettaja Tutkintoohjelman ohjausvastaava HOPS-opettaja (opettajatuutori) Muu opettaja Opiskelijatuutori Muu opiskelija Opintopsykologi Muut yhteiset ohjauspalvelut
Tietojenkäsittelytieteiden tutkintoohjelman
Tietojenkäsittelytieteiden tutkintoohjelman ohjaussuunnitelma 1. Taustaa Tässä dokumentissa kuvataan Tampereen yliopiston tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelman ohjausajattelua sekä ohjauksen toteutusta
Tietojenkäsittelytieteiden tutkintoohjelman
Tietojenkäsittelytieteiden tutkintoohjelman ohjaussuunnitelma 1. Taustaa Tässä dokumentissa kuvataan Tampereen yliopiston tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelman ohjausajattelua, ohjauksen toteutusta
Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma
Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tässä ohjaussuunnitelmassa kuvataan kauppatieteiden tutkinto-ohjelman
Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma
Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tässä ohjaussuunnitelmassa kuvataan kauppatieteiden tutkinto-ohjelman
Opintojen ohjaus. Elina Late, ohjausvastaava Orientoivat
Opintojen ohjaus Elina Late, ohjausvastaava Orientoivat 29.8.2017 Opiskelu yliopistossa Yliopisto-opintoihin kuuluu olennaisena osana akateeminen vapaus ja toisaalta myös vastuu omista opinnoista ja niiden
TIEY1 Opintojen ohjattu suunnittelu (2 op) eli LuK-vaiheen HOPS-ohjaus eli Opettajatuutorointi
TIEY1 Opintojen ohjattu suunnittelu (2 op) eli LuK-vaiheen HOPS-ohjaus eli Opettajatuutorointi Pentti Hietala Tay/TKT 23.8.2016 Mitä? Jokaisella aloittavalla opiskelijalla on HOPSopettaja l. omaopettaja
Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelman ohjaussuunnitelma
Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelman ohjaussuunnitelma Hyväksytty 29.11.2013 Päivitetty 30.6.2014, 9.9.2015, 7.6.2017, 16.5.2018 1 Lähtökohta Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelma
Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelman ohjaussuunnitelma
Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelman ohjaussuunnitelma Hyväksytty 29.11.2013 Päivitetty 30.6.2014, 9.9.2015 1 Lähtökohta Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelma muodostuu matematiikan
HOPS - HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA (Tietojenkäsittelytieteet)
HOPS - HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA (Tietojenkäsittelytieteet) Nimi: Täytetty..2015 Tämä lomake on tarkoitettu opiskelijoille, jotka suorittavat sekä kandidaatin että maisterin tutkinnon. Tässä
OHJAUSSUUNNITELMA. Historian tutkinto-ohjelma. Ohjaus historian tutkinto-ohjelmassa
OHJAUSSUUNNITELMA Historian tutkinto-ohjelma Ohjaus historian tutkinto-ohjelmassa Historian tutkinto-ohjelmassa annettava ohjaus kohdistuu sekä opiskelijan opintojen ohjaukseen että opinnäytetöiden ohjaukseen.
Työn ja hyvinvoinnin maisteriohjelman opintojen ohjaussuunnitelma (Pori ja Tampere)
1 19.6.2014 Työn ja hyvinvoinnin maisteriohjelman opintojen ohjaussuunnitelma (Pori ja Tampere) Johdanto Tässä Työn ja hyvinvoinnin maisteriohjelman opintojen ohjaussuunnitelmassa kuvataan opintojen ohjauksen
OHJAUSSUUNNITELMA. Filosofian tutkinto-ohjelma. Ohjaus filosofian tutkinto-ohjelmassa
OHJAUSSUUNNITELMA Filosofian tutkinto-ohjelma Ohjaus filosofian tutkinto-ohjelmassa Filosofian tutkinto-ohjelmassa annettava ohjaus kohdistuu sekä opiskelijan opintojen ohjaukseen että opinnäytetöiden
Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1) ja HOPS. Paavo Arvola, FT, yliopistotutkija, HOPS-vastaava
Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1) ja HOPS Paavo Arvola, FT, yliopistotutkija, HOPS-vastaava 29.8.2012 29.8.2012 Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1 2op) Pakollinen opintojakso kandidaatintutkinnossa
Ohjaus Tampereen yliopistossa. Opetusneuvoston Strategiset rastit seminaari 28.9.2011 klo 13.00-16.00 Pinni B1096
Ohjaus Tampereen yliopistossa Opetusneuvoston Strategiset rastit seminaari 28.9.2011 klo 13.00-16.00 Pinni B1096 1 Iltapäivän kulku Miksi ohjauksen kokonaissuunnitelma? Opetuksen kehittämispäällikkö Markku
Kasvatustieteiden tiedekunnan ohjaussuunnitelma
Päivitetty 2.6.2017 Kasvatustieteiden tiedekunnan ohjaussuunnitelma Ohjaussuunnitelman lähtökohtia Tampereen yliopiston opetusneuvoston syksyllä 2011 hyväksymän opintojen ohjauksen linjauspaperin mukaan
INFORMAATIOTUTKIMUS JA INTERAKTIIVINEN MEDIA. Ohjaussuunnitelma
INFORMAATIOTUTKIMUS JA INTERAKTIIVINEN MEDIA Ohjaussuunnitelma 2013 2015 Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto ohjelma Master's degree programme in Internet and Game Studies Kirjoittanut
Johanna Bovellán
5.6.2009 Johanna Bovellán Ohjaus tiedekunnassa: kanslia, opintoneuvoja, opettajat, opettajatuutorit Ohjaus killassa: ISOhenkilöt, opiskelijatuutorit (jo pidemmällä opinnoissaan olevia opiskelijoita) Tutkinto-ohjelman
HOPS - HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA (Tietojenkäsittelytieteet)
HOPS - HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA (Tietojenkäsittelytieteet) Nimi: Täytetty..2016 Tämä lomake on tarkoitettu opiskelijoille, jotka suorittavat sekä kandidaatin että maisterin tutkinnon. Tässä
Tässä Hyvinvointipalvelujen järjestämisen maisteriohjelman opintojen ohjaussuunnitelmassa
1 19.6.2014 Hyvinvointipalvelujen järjestämisen maisteriohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Johdanto Tässä Hyvinvointipalvelujen järjestämisen maisteriohjelman opintojen ohjaussuunnitelmassa kuvataan
Alkuorientaatio Orientoivat opinnot Yliopisto, yksikkö, tutkinnot SIS-uuden opiskelijan opas (s. 8-18)
Alkuorientaatio Orientoivat opinnot 1 24.8.2015 Yliopisto, yksikkö, tutkinnot SIS-uuden opiskelijan opas 2015-2016 (s. 8-18) Informaatiotieteiden yksikkö School of Information Sciences - SIS Opintopäällikkö
Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo)
Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma
Työpaja Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta / LSuominen
Hops-ohjausohjaus maatalousmetsätieteellisessä tiedekunnassa Työpaja 18.8.2011 Leena Suominen ja Outi Vlk Valkama www.helsinki.fi/yliopisto 8.9.2011 1 Hops periaatteet HY:ssä (hops-työryhmän loppuraportti
USKONTOTIETEEN HOPS. Humanistinen tiedekunta
USKONTOTIETEEN HOPS Humanistinen tiedekunta ORIENTOIVIEN OPINTOJEN HOPS (2 op) Jakson aikana opiskelija hankkii valmiudet opintojensa aloittamiseen ja tutkintonsa suunnitteluun sekä tutustuu opiskeluympäristöönsä
Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo
Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg Heli Alatalo Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma
Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS
Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö 21.10.2013 YKYY0 Orientoivat opinnot ja HOPS 2 op 1. Orientoivat I: Tutkinto- ja opintoasiat Ma 2.9
OPINTOJEN SUUNNITTELU OSANA OPINTOPOLKUA. Opintoihin orientoitumisen luento
OPINTOJEN SUUNNITTELU OSANA OPINTOPOLKUA Opintoihin orientoitumisen luento 27.8.2014 Odotukset opiskelulle Keskustele pienessä ryhmässä: Mitä odotat tulevilta luokanopettajaopinnoiltasi? Millaisia taitoja
PALAUTEJÄRJESTELMÄ KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEET, VIESTINTÄTIETEIDEN TIEDEKUNTA PALAUTTEEN KERÄÄMISEN TARKOITUS
--------------------- KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEET, VIESTINTÄTIETEIDEN TIEDEKUNTA PALAUTEJÄRJESTELMÄ PALAUTTEEN KERÄÄMISEN TARKOITUS Tampereen yliopiston opetusneuvoston palautejärjestelmää
Alkuorientaation tavoitteet
Informaatiotieteiden yksikkö School of Information Sciences SIS Alkuorientaatio Orientoivat opinnot 1 2014 Alkuorientaation tavoitteet tutustuttaa yliopisto-opiskeluun tutustuttaa opiskelijoita Tampereen
Yliopisto, tiedekunta, tutkinnot
Yliopisto, tiedekunta, tutkinnot Opintokoordinaattori Heli Rikala Luonnontieteiden tiedekunnan alkuorientaatio 28.8.2017 28.8.2017 Luonnontieteiden tiedekunta UTA.FI/LUO 1 Tampereen yliopisto TaY nyt http://www.uta.fi/yliopisto/
OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA
OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA Mikkelin ammattikorkeakoulun pedagogisen strategian mukaan ohjauksen tavoitteena on edistää opiskelijoiden sitoutumista opiskeluunsa, tukea
HOPS välineenä. Strategiset rastit: HOPS Sami Hautakangas & Liisa Ahlava
29.3.2012 HOPS välineenä Strategiset rastit: HOPS 29.3.2012 Sami Hautakangas & Liisa Ahlava Kenen/minkä väline? Opiskelijan Ohjausvastaavan / HOPS-opettajan Tutkinto-ohjelman johtajan / vastuutahon Tieteenalayksikön
Maisteriopiskelijan infopaketti. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta
Maisteriopiskelijan infopaketti Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta 27.8.2013 Maisterintutkinnon eri opintosuunnat 1. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta
Opintojen ohjauksen käytänteet uudessa Lapin ammattikorkeakoulussa
Susanna Kantola Hoitotyön lehtori, opinto-ohjaaja opiskelija Opintojen ohjauksen käytänteet uudessa Lapin ammattikorkeakoulussa 1 JOHDANTO Ammattikorkeakoulut ovat osa Suomen korkeakoulujärjestelmää. Ammattikorkeakouluopinnot
Insinööritieteiden korkeakoulu/ Oppimispalvelut, KOULUTUSOHJELMAN ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN
Insinööritieteiden korkeakoulu/ Oppimispalvelut, 30.11.2015 KOULUTUSOHJELMAN ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN LES ENG Ohjelmajohtaja Vastuuopettaja Tietovarasto Kurssipalaute ohjelmittain ja kursseittain Ohjelman
Opintojen suunnittelu ja HOPS. Orientoivat opinnot - osa II Hallintotieteiden tutkinto-ohjelma Opintokoordinaattori Aino Nordling 19.3.
Opintojen suunnittelu ja HOPS Orientoivat opinnot - osa II Hallintotieteiden tutkinto-ohjelma Opintokoordinaattori Aino Nordling 19.3.2015 Iltapäivän ohjelma Opintokoordinaattori Aino Nordling - Mikä HOPS
CHEM opiskelijoiden ohjaus, tuki/valmennus ja akateeminen ohjaus
CHEM opiskelijoiden ohjaus, tuki/valmennus ja akateeminen ohjaus päivitetty 21.9.2017 päivitykset merkitty punaisella Bachelor s Programme level Määritelmä ja käsitteitä Yliopistoissa ohjauksella voidaan
Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa. Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen
Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen Onnittelut valinnoistasi Ensinnäkin siitä, että olet valinnut
TUUTOROINNIN TOTEUTUS ENGissä
Insinööritieteiden korkeakoulu/ Opinto- ja opiskelijapalvelut, 27.1.2012, päivitetty 4.4.2014/ VR TUUTOROINNIN TOTEUTUS ENGissä Opiskelija Opintotuutori Opettajatuutori Opintoneuvojat, kilta Opinto- ja
Maisteriopiskelijan infopaketti. Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta
Maisteriopiskelijan infopaketti Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta 28.8.2012 Maisterintutkinnon eri opintosuunnat 1. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta 2. Asiakirjahallinnan
Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / 25.8.2015
Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 25.8.2015 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot
1. OHJAUSSUUNNITELMA Ohjauksen työnjako ja sisällöt. Liite 4: Ohjaussuunnitelma Rehtori Opinto-ohjaaja. Ensimmäinen vuositaso
Liite 4: Ohjaussuunnitelma 1. OHJAUSSUUNNITELMA Lukion ohjaustoiminnan tavoitteena on auttaa opiskelijaa suunnittelemaan ja toteuttamaan omaa opinto-ohjelmaansa, tukea häntä oppimisen taitojen kehittämisessä
Tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelma
Orientoivat opinnot 23.8.2016 Tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelma Kati Iltanen, Pentti Hietala ja Heli Rikala Kati.Iltanen@uta.fi Iltapäivän ohjelma Tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelma:
NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013
NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013 1. Y1 OPPILAITOS -Toimiala / yksikkö 2. Y2. Ikä 3. S0 Valmistutko tänä kevään? 4. S 1a Millaisen arvioit elämäntilanteesi olevan 4 kuukauden kuluttua valmistumisesi
Tutkintouudistuksen arviointi hopskäytäntöjen näkökulma
Tutkintouudistuksen arviointi hopskäytäntöjen näkökulma Säde Pirttimäki Sade.pirttimaki@uef.fi 30.9.2009 Helsinki Sisältö Hopskartoituksen tausta Tutkintouudistuksen tavoitteet Hopskartoituksen viitekehys
Hyvinvointiin ja opintojen ohjaukseen panostaminen kannattaa Maanpuolustuskorkeakoulussa
Hyvinvointiin ja opintojen ohjaukseen panostaminen kannattaa Maanpuolustuskorkeakoulussa Johanna Anttonen ja Satu-Tuulia Vuoksenranta Maanpuolustuskorkeakoulu 23.8.2016 1 Esityksen sisältö Maanpuolustuskorkeakoulu
HOPS ja opintojen suunnittelu
HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005
Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen
Johdatus akateemisiin opintoihin 1 op, kaikille yhteiset luennot Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen 4.9.2012 Yliopisto-opiskelun
Tampereen yliopisto Informaatiotieteiden yksikkö SIS. 1. Mitä opiskelijapalautteella tarkoitetaan?
Tampereen yliopisto Informaatiotieteiden yksikkö SIS Opiskelijapalautejärjestelmä Tampereen yliopiston opetusneuvosto on 27.5.2013 hyväksynyt linjauksen Palautemenettelyt Tampereen yliopiston tutkintokoulutuksessa
Opintojen suunnittelu ja HOPS
Opintojen suunnittelu ja HOPS Orientoivat opinnot - osa II Hallintotieteiden tutkinto-ohjelma Opintokoordinaattori Aino Nordling 17.2.2015 klo 15-16.30, Väinö Linna-sali Iltapäivän ohjelma Ohjausvastaava
Mitä opittiin, kun suurten opiskelijamäärien opetus ja ohjaus sulautettiin verkkoon?
Mitä opittiin, kun suurten opiskelijamäärien opetus ja ohjaus sulautettiin verkkoon? Case Sosiaali/Terveyshallintotieteen aineopinnot 35 op Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate; suunnittelija TtM Ulla
Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Johanna Kilpeläinen
Johdatus akateemisiin opintoihin 1 op, kaikille yhteiset luennot Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Johanna Kilpeläinen 3.9.2012 Yliopisto-opiskelun
Työelämää ja opintoja iltapäivä Tampere Palaute puhuu seuranta aineistojen hyödyntäminen laitoksilla Leena Ahrio Reeta Eloranta
Työelämää ja opintoja iltapäivä Tampere 28.8.2007 Palaute puhuu seuranta aineistojen hyödyntäminen laitoksilla Leena Ahrio Reeta Eloranta Tavoitteena on luoda kuva opiskelijoilta ja valmistuneilta kerätystä
Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista
Infoa 1.8.2015 voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Kasvatustieteiden yksikkö 10.9.2015 Arja Tahvola PÄÄAINEPOHJAISTEN KOULUTUSTEN
Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset
Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset
TKT50004 Akateemiset taidot, 1 op
TKT50004 Akateemiset taidot, 1 op Aloitusluento 1. vuoden opiskelijoille pe 8.9.2017 klo 14-16 Kjell Lemström SISÄLTÖ Vanha / uusi järjestelmä Kurssille ilmoittautuminen Kurssin tavoitteet Kurssin toteutus
Kaksi sykliä kehittyvät ohjauksen rakenteet
Kaksi sykliä kehittyvät ohjauksen rakenteet Tutkinnonuudistus osana Bolognan prosessia tavoitteena eurooppalainen korkeakoulualue: yliopistojen rooli Euroopan kehittäjänä yhtenäinen tutkintorakenne ymmärrettävyys
Insinööri. Sairaanhoitaja. TAMKista oikeaan ammattiin. Tradenomi. Fysioterapeutti Sosionomi Röntgenhoitaja Musiikkipedagogi Muusikko
TAMKista oikeaan ammattiin Insinööri Bioanalyytikko Fysioterapeutti Sosionomi Röntgenhoitaja Musiikkipedagogi Muusikko Kätilö Rakennusarkkitehti Medianomi Rakennusmestari Restonomi Sairaanhoitaja Ensihoitaja
3. Vuosikurssin info. Kaisa Leinonen 2016
3. Vuosikurssin info Kaisa Leinonen 2016 KANDIDAATIN TUTKINTO Millä mallilla on kandidaatin tutkielma? Huomioi ns. valmistumisprosessiin tarpeeksi aikaa! http://www.oulu.fi/ktk/opinnaytetyot MITÄ KURSSEJA
INSSI hanke Oppimisprosessiryhmä Opinto ohjauksen työryhmä
INSSI hanke Oppimisprosessiryhmä Opinto ohjauksen työryhmä Opiskelijan ohjauksen nykytila insinöörikoulutuksessa 23.10.2012 Jari Kurtelius /KAMK & Lassi Salminen/KyAMK 1 Tutkimuksen tavoitteena oli: selvittää
LAPIN YLIOPISTON PERUSOPETUKSEN OPISKELIJAPALAUTEJÄRJESTELMÄ
LAPIN YLIOPISTON PERUSOPETUKSEN OPISKELIJAPALAUTEJÄRJESTELMÄ Yhdeksi perusopetuksen laatutavoitteeksi on määritelty kattava opetuksen palautejärjestelmä, jonka keskeinen osa on opiskelijapalaute. Laadukasta
Linjakas palaute TAHI Palautteen pedagogiikkaa
Linjakas TAHI Palautteen pedagogiikkaa Markku Ihonen 24.9.2012 markku.ihonen@uta.fi Yleistä opiskelijapalautteesta 1 arvioidaan sitä, mihin voidaan vaikuttaa kaikki muodostaa yhdessä tärkeän tietopohjan
TKT50004 Akateemiset taidot, 1 op
TKT50004 Akateemiset taidot, 1 op Aloitusluento 1. vuoden opiskelijoille pe 7.9.2018 klo 14-16 Kjell Lemström SISÄLTÖ Vanha / uusi järjestelmä Kurssille ilmoittautuminen Kurssin tavoitteet Kurssin toteutus
Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello Opintokoordinaattori Heli Tontti
Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello 11-12 Opintokoordinaattori Heli Tontti KTM, tutkinnon rakenne laajuus 120 op tutkinnon suorittamisaika tavoiteaika
HOPS KTK 2.vsk Teknillinen tiedekunta Vaasan yliopisto Opintoasiat Opiskelu tekn. tdk 1
HOPS KTK 2.vsk 5.9.2013 Teknillinen tiedekunta 5.9.2013 Vaasan yliopisto Opintoasiat Opiskelu tekn. tdk 1 HOPS KTK 2. vsk Henkilökohtainen opintosuunnitelma opiskelutaidot ehops Mahdollisuus ehopsin tekemiseen
Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen aloittaneille opiskelijoille
Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen 1.8.2012 aloittaneille opiskelijoille Tampereen yliopiston hallituksen 13.6.2012 hyväksymän ja 1.8.2012 voimaan tulevan tutkintosäännön 33 2 momentin mukaan
Opettajatuutorin opas
Opettajatuutorin opas 2013-2014 Opettajatuutori, olet saanut haastavan ja antoisan tehtävän. Pääset luotsaamaan uudet opiskelijat alkuun kohti diplomi-insinööriksi valmistumista. Opettajatuutorointi kestää
Opetusneuvoston linjauksia koulutusuudistuksen toteuttamiseksi 2
Opetusneuvoston linjauksia koulutusuudistuksen toteuttamiseksi 2 Hyväksytty opetusneuvoston kokouksessa 12.9.2011. Siirtyminen tutkinto-ohjelman kandidaattiopinnoista maisteriopintoihin periaatteet ja
Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala
Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op 29.8.2012 Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala MIKÄ ON TAITOSALKKU? 1/2 Taitosalkku on 6 op:n opintokokonaisuus, joka on osa liiketoimintaosaamisen perusteita
PL 4600, Oulun yliopisto p HOPS
PL 4600, 90014 Oulun yliopisto p. 029 448 2920 http://www.oulu.fi/kauppakorkeakoulu/ HOPS henkilökohtainen opintosuunnitelma Pelkkää KTM-tutkintoa suorittamaan siirtyvät opiskelijat Nimi: Opiskelijanumero:
Taustaa opintojen ohjauksen kehittämiselle
Tampereen yliopisto Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö OHJAUSSUUNNITELMA Sosiaalitieteiden (1.8.2016 alkaen yhteiskuntatutkimuksen) tutkinto-ohjelma Tämän ohjaussuunnitelman on laatinut Paula Ristimäki
Logopedian tutkinto-ohjelman ohjaussuunnitelma
1 Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö Logopedian tutkinto-ohjelma Logopedian tutkinto-ohjelman ohjaussuunnitelma 1. OHJAUSSUUNNITELMAN TARKOITUS Tämän ohjaussuunnitelma kuvaa Tampereen yliopiston
Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot /
Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 27.8.2013 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot
Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö
Orientoivat opinnot, osa 3 28.9.2016 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö LTLY16 Orientoivat opinnot ja HOPS, 2 op Orientoivat opinnot, osat 1-3 Tutkinto-ohjelmien omat infot HOPS: tutkinto-ohjelmien
Koulutuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tehtäväkokonaisuudet 10.12.2007 Tytti Tenhula
Koulutuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tehtäväkokonaisuudet 10.12.2007 Tytti Tenhula Tehtäväkokonaisuus KOULUTUS Apukysymyksiä Koulutuksen markkinointi Mm. www-sivut, esitteet,
Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä
8.10.2014 Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Koulutusuudistuksen siirtymäaika Tampereen
Pedagoginen johtaminen
Pedagoginen johtaminen Pedagogisten johtajien koulutus 30.10.2006 Pedagoginen johtaminen Opetustoiminnan tukeminen Yhteisöllisyyden muodostumisen tukeminen Tavoite I Tavoite II Oppimisen edistäminen Laadukas
Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma
Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma 19.3.2009 Pirkko Laurila Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon perusteiden ja koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman hierarkia Laki ja asetukset Ammatillisen
Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot
Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot 15.8.2018 Simo Ali-Löytty, Terhi Kaarakka ja Elina Viro Sisältö TTY:n aineenopettajakoulutuksen tutkintorakenne
Nykyiset aiemmin hankitun osaamisen tunnustamiskäytännöt yliopistoissa
Nykyiset aiemmin hankitun osaamisen tunnustamiskäytännöt yliopistoissa Tunnustetaanko osaaminen? Helsinki 3.12.2007 Riitta Pyykkö, Turun yliopisto Säädöspohjan antama tausta opiskelijavalintaa koskevat
Avoin yliopisto abeille. Abipäivät 11.-12.11.2015
Avoin yliopisto abeille Abipäivät 11.-12.11.2015 Avoin yliopisto abeille Oman opiskelualan etsiminen: Mahdollisuus tutustua yliopistoopiskeluun sekä eri koulutusaloihin ja oppiaineisiin Valmistautuminen
Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa
Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena
Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä
Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä Satu Hekkala Johdanto Tämä artikkeli kertoo Oulun Diakoniaopiston opinto-ohjaussuunnitelman kehittämistyöstä ja esittelee lyhyesti opinto-ohjaussuunnitelman
1 Ohjaussuunnitelma Opinto-ohjauksen järjestäminen Opinto-ohjaus opiskelijan opintopolun eri vaiheissa... 3
TOISEN ASTEEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMA 2019 1 Kuopion konservatorio OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMA 2019 Sisällys 1 Ohjaussuunnitelma... 2 1.1 Opinto-ohjauksen järjestäminen... 2 1.2
TUTKIJALINJAN HAKULOMAKE (HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA)
TUTKIJALINJAN HAKULOMAKE (HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA) Täytetty..2002 Tässä suunnitelmassa olevia tietoja käsitellään luottamuksellisina. Lomakkeisiin tulevat pääsemään käsiksi muutama tutkijalinjan
KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP
1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2007-2009) KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT OPINNOT (20 op) KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun
AHOT- käytäntöjen jalkauttaminen ja jalkautuminen Savoniaammattikorkeakoulussa
AHOT- käytäntöjen jalkauttaminen ja jalkautuminen Savoniaammattikorkeakoulussa Anna-Leena Ruotsalainen AHOT:lla eli aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisella ja tunnustamisella tarkoitetaan opiskelijan
1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013
1 SIIRTYMÄSÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN KTK- JA KTM-TUTKINTOJA SUORITTAVILLE Nämä siirtymäsäännöt sisältävät periaatteet, joita sovelletaan, kun ennen 1.8.2013 opintooikeuden saanut opiskelija
KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP
VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opintonsa 2009-2010 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2009-2010) 1 KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT
Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano
Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano 3. 4.12.2009, Helsinki Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen-yksikkö Liiisa.metsola@oph.fi Opetussuunnitelman
Tuutorointi- ja Tampereella. Ryhmätyöskentelyn tuotokset
Tuutorointi- ja Vertaistuutorointityörenkaiden yhteistapaaminen 6.4.2006 Tampereella Ryhmätyöskentelyn tuotokset VERTAIS- JA OPETTAJATUUTOREIDEN KESKINÄISET ODOTUKSET JA ROOLIT (1) Työtiimi opiskelija-
Aino Nordling. Opintokoordinaattori
26.1.2017 Aino Nordling Opintokoordinaattori OPINTOJEN SUUNNITTELU JA HOPS Mukana keskustelemassa hallintotieteiden alumneja ILTAPÄIVÄN OHJELMA Mikä HOPS on ja mitä sen teossa tulee ottaa huomioon? Vaihto,
OPINTO-OHJAUS OULUN KONSERVATORIOSSA
OPINTO-OHJAUS OULUN KONSERVATORIOSSA Ohjauksen lähtökohdat ja tavoitteet Ohjauksen määrittelyä Ohjaus on oppimisympäristön kokonaisvaltaista toimintaa, joka edellyttää kaikkien toimijoiden osallistumista
Ohjatusti onnistuneisiin yliopistoopintoihin. työelämään
Ohjatusti onnistuneisiin yliopistoopintoihin ja osaavana oppijana työelämään Kaisa Karhu, Koulutuspalvelut, Opiskelun tuki .. Ja siitä se ajatus sitten lähti.. Opiskelun merkitys Opiskelutaidot 2 Mikä
Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Ops-työpajakoulutus Helsinki
Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa Ops-työpajakoulutus 21.10.2015 Helsinki Perusopetuslaki 628/1998 22 Oppilaan arviointi Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan
Aineenopettajan pedagogiset opinnot vähintään 60 p/vokke/suositus. yhteensä vähintään Aineenopettajan pedagogiset opinnot. Kandidaatin tutkinto
Aineenopettajan pedagogiset opinnot vähintään p/vokke/suositus Kandidaatin tutkinto Maisterin tutkinto yhteensä vähintään Aineenopettajan pedagogiset opinnot Voivat jakaantua kandidaattitutkintoon (-30
Tervetuloa opiskelemaan! Informaatiotutkimus ja interaktiivinen media (ITI) Orientoivat
Tervetuloa opiskelemaan! Informaatiotutkimus ja interaktiivinen media (ITI) Orientoivat 28.8.2018 Päivän ohjelma Tutkinto-ohjelmavastaavan tervehdyssanat: Jaana Kekäläinen Henkilökunnan esittäytyminen
Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö
Orientoivat opinnot Ia 2014 Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto,
Bio- ja ympäristötieteiden laitoksen opinto-ohjauksen suunnitelma
Jyväskylän ylipisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Käsitelty laitoksen opetuksen kehittämistyöryhmässä 13.2.2017 Bio- ja ympäristötieteiden laitoksen opinto-ohjauksen suunnitelma 1 Opinto-ohjauksen
OPINTOPOLKU Varhaiskasvatuksen opintosuunnan opiskelijoille kasvatustieteen maisteriohjelmassa Opintojen jakautuminen periodeihin lukuvuonna
OPINTOPOLKU Varhaiskasvatuksen opintosuunnan opiskelijoille kasvatustieteen maisteriohjelmassa Opintojen jakautuminen periodeihin lukuvuonna 2019-2020 KASVATUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO (Varhaiskasvatuksen
Kuopion Konservatorio
1 Kuopion Konservatorio OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMA JOHDANTO Ammatillisen tutkinnon perusteiden mukaan koulutuksen järjestäjä laatii opetussuunnitelman yhteyteen opinto-ohjaussuunnitelman. Kuopion konservatorion