TOIMINTAKERTOMUS Eteläkarjalaisten Nuorisoseurojen Liitto
|
|
- Elsa Oksanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TOIMINTAKERTOMUS 2009
2 YLEISTÄ Vuoden 2009 aikana kymmenen eteläsavolaista nuorisoseuraa hyväksyttiin keskusseuran jäseniksi, jäsenyhteisöjä oli vuoden päättyessä 43. Helmikuussa 2009 järjestettiin kolme alueellista seuratapaamista uusille jäsenseuroille. Tapaamiset pidettiin Mäntyharjun, Parkkilan ja Kulennoisten nuorisoseurojen taloilla. Tapaamisten tavoitteena oli tutustua uusien jäsenseurojen toimintaan ja saada tietoa seurojen toiveista ja tarpeista. Syyskokouksessa 2009 oli esillä keskusseuran sääntöjen ja nimen muuttaminen. Syyskokous hyväksyi yksimielisesti keskusseuran uudeksi nimeksi Saimaan Nuorisoseurat ry. Myös uudet säännöt hyväksyttiin. Nimenmuutos tulee voimaan kun saadaan päätös sen vahvistamisesta yhdistysrekisteristä. Eteläkarjalaisten Nuorisoseurojen Liiton toiminta on vuonna 2098 perustunut 2006 Nuorisoseurakokouksessa Mikkelissä hyväksyttyyn KAVUA KAIKEN IKÄÄ nuorisoseuratoiminnan suunnat ohjelmaan sekä keskusseuran johtokunnan ja yleisen kokouksen tekemiin päätöksiin. Vuosille hyväksytyn toimintaohjelman mukaan toimintamme yhdistävänä tekijänä ovat yhteiset arvot majakat, sekä yhdessä sovitut etapit. Majakat näyttävät yhteisen suunnan, jota kohti kolmivuotiskaudella edetään. Kolme majakkaa ovat: 1. Nuorisoseuroissa meillä on mahdollisuus uuden oppimiseen ja ihmisenä kasvamiseen muuttuvassa yhteiskunnassa. 2. Yhteisössämme jokaista arvostetaan ja toimitaan yhdessä yksilön ja yhteisön hyväksi. 3. Vahvistamme toiminnallamme monimuotoista suomalaista kulttuuria ja sivistystä sekä eri kulttuurien välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä kansainvälistyvässä maailmassa. Etappeja on kuusi. Vuoden 2009 toiminnassaan on paneutunut eri etappeihin seuraavasti: Lapset ja nuoret Tavoitteena oli järjestää ohjaajille oma tapahtuma Ohjaajien Yö, tukemaan ohjaajana toimimista. Tapahtuma jouduttiin perumaan viime hetkellä, osanottajaperuutusten vuoksi. Myös suunniteltu Tempoa tenaviin ohjaajakoulutus peruuntui. Keskusseura osallistui Lasten Kalenoiden ja Kultuurikimaran järjestämiseen, ja Kultuuria Kylille hankkeen kerhotoiminnan käynnistämiseen. Toiminnanjohtaja teki 16 kansantanssityöpajaa Lasten kulttuurikeskus Metkulle syyskauden aikana. Työpajat toteutettiin lappeenrantalaisilla päiväkodeilla ja Lemin alakouluilla. 2
3 Uusille urille Kyliltä kuultua hankkeen toiminta jatkui yhteistyössä Välijoen ja Merenlahden Nuorisoseurojen kanssa. Välijoen hankeryhmä valmisti näytelmän Maajusille morsian EU:n ehdoin, ja sitä esitettiin vuoden 2009 aikana täydelle katsomolle yhteensä 14 kertaa. Merenlahdella valmistettiin näytelmä Merenlahden nuorisoseuran kesäjuhlille. Näytelmän näki 160 katsojaa. Kokemukset kehiin, mielipiteet vaihtoon Vuoden 2009 aikana keskityttiin uuden toiminta-alueen yhteistyön kehittämiseen ja yhteisen suunnan löytämiseen. Johtokunta osallistui kehittämiskoulutukseen, jonka aikana pohdittiin tulevaisuuden näkymiä, ja työstettiin Saimaan Nuorisoseuroille toiminta-ajatus ja perustehtävät, sekä yhteiset arvot. Kehittämiskoulutus toteutettiin kolmena lauantaina, kouluttajana toimi Aaro Harju. Etelä-Savon alueelle tehtiin helmikuussa kolme alueellista seurakäyntiä, joissa tavattiin uusien jäsenseurojen toimijoita. Käynneillä tavoitettiin kymmenestä uudesta jäsenseurasta seitsemän. Lisäksi toiminnanjohtaja vieraili Moinsalmen ja Ristiinan nuorisoseurojen syyskokouksessa. Nuoret nuijan varteeen Seuravierailujen yhteydessä kerättiin tietoa nuorista, aktiivisista nuorisoseuratoimijoista. Nuoria on innostettu osallistumaan koulutukseen ja tulemaan mukaan erilaisiin vastuutehtäviin niin omissa seuroissaan kuin maakuntatasolla. Nuorten osallistumisesta seuratoimintaan keskusteltiin seurakäyntien yhteydessä. Meidät huomataan Keskusseuran ja Kalevan Nuorten piirin yhteiset nettisivut uudistettiin vuoden lopussa, käyttöönotto jäi vuoden 2010 alkuun. Uudet sivut ovat helppokäyttöisemmät ja samalla saatiin sivujen ilme uudistettua. Uudet sivut löytyvät osoitteesta Maakuntien tiedotusvälineet huomioivat paikalliset nuorisoseuratapahtumat hyvin. Juttuja oli mm. seurojen juhlista ja teatterija tanssiesityksistä. Maakunnallisista tapahtumista tiedotusvälineet huomioivat Lasten Kalenat, Ugrijuhlan ja maakunnan vierailun Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. Ugrijuhlan 10-vuotisjuhlakonsertti taltioitiin radio YLEN ykköselle. 3
4 Resursseja maakuntiin Seuroja on kannustettu ja innostettu osallistumaan yhteisiin tapahtumiin ja hankkeisiin. Hankkeiden avulla on saatu uutta toimintaa mm. Välijolle, Merenlahdelle ja Simpeleelle. Suunniteltua Kulttuuria kylille hanketta Etelä-Savon alueelle ei ehditty valmistelle vuoden 2009 aikana, valmistelu siirtyi vuodelle NUORISOSEURALAISUUS ETELÄ-KARJALASSA JA ETELÄ-SAVOSSA Nuorisoseuratyöstä on tiedotettu alueelliselle medialle, ja saatu toiminnalle näkyvyyttä ja tunnettuutta. Toiminnanjohtaja on vieraillut yhdessä piirin toiminnanjohtajan ja opintokeskuksen koulutussuunnittelijan kanssa kolmessa alueellisessa seuratapaamisessa Etelä-Savon alueella tutustumassa uusiin jäsenseuroihin. Tuotot: Kulut: 2 691,75 Yhteensä: ,75 Tavoite Toimenpide Toteuma 1.1 Viestintä Alueellinen näkyvyys ja yhteydenpito alueen mediaan Alueen mediaan pidetään aktiivisesti yhteyttä. Medialle tiedotetaan keskusseuran tapahtumista ja koulutustilaisuuksista. Seuroja aktivoidaan olemaan yhteydessä oman paikkakuntansa tiedotusvälineisiin ja tarjoamaan niihin juttuja. Seurat ovat saaneet hyvin omia tapahtumiaan esille paikallisissa tiedotusvälineissä. Juttuja on ollut mm. seurojen juhlista, teatteriesityksistä ja konserteista. Keskusseuran tapahtumat Ugrijuhla ja maakunnan vierailu Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla ylittivät uutiskynnyksen. Seuratiedotteet Jäsenseuroille lähetetään vuoden aikana kuusi tiedotetta. Sähköisen tiedotuksen osuutta kasvatetaan. Jäsenseuroille on lähetty vuoden aikana kuusi seuratiedotetta. Tiedotteet ovat olleet luettavissa myös nettisivuilla. Tiedote on lähetetty sähköisenä kaikille niille seuratoimijoille, joiden s-postiosoite on 4
5 ollut tiedossa. Nuorisoseuralehti 1.2. Yhteistyöverkostot Edunvalvonta ja verkostoituminen Yhteistyö Kymenlaakson kanssa Seuratiedote lähetetään sähköpostilla muiden maakuntien, liittojen ja opintokeskuksen työntekijöille. Jokaiselle seuran puheenjohtajalle ja sihteerille tulee Nuorisoseuralehti, jossa kerrotaan järjestön ajankohtaisista asioista ja tapahtumista. on jäsenenä seuraavissa yhteisöissä: Suomen Nuorisoseurojen Liitto, Suomen Nuoriso-opiston kannatusyhdistys, Länsi-Saimaan Kehittämisyhdistys, Eteläkarjalaiset tapahtumat ry. Keskusseura tekee yhteistyötä Suomen Nuorisoopiston kanssa mm. kurssitoiminnan järjestämisessä. Keskusseura tiedottaa J.H. Erkon kirjoituskilpailusta. Keskusseuralla kerran vuodessa yhteinen palaveri Kymen Nuorisoseurojen Liiton kanssa. Palaverissa keskustellaan yhteistyömahdollisuuksista maakuntien välillä, ja sovitaan mahdollisten yhteisten koulutusten ja tapahtumien järjestämisestä. Toteutettu suunnitelman mukaan. Suomen Nuorisoseurojen Liitto lähetti lehden seurojen puheenjohtajille ja sihteereille. Ei toimenpiteitä vuonna Keskusseura seurasi Kymenlaakson tilannetta, ja keskustelua Kymen Nuorisoseurojen Liiton suunnitelmasta lakkauttaa toimintansa. Keskusseura on valmis tarjoamaan Kymen seuroille mahdollisuuden liittyä jäsenikseen, jos lakkauttamispäätös tehdään. Yhteistyö opintokeskuksen aluetoimiston kanssa Opintokeskuksen aluetoimisto toimii keskusseuran tiloissa. Keskusseuran koulutustoiminta suunnitellaan yhteistyössä koulutussuunnittelija Raija Sallan kanssa. Opintokeskuksen palveluista tiedotetaan yhteisissä tiedotteissa. Yhteistyö Opintokeskuksen aluetoimiston koulutussuunnittelijan kanssa on jatkunut saumattomasti. Raija Salla on ollut mukana maakunnan toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa, ja osallistunut seurakäynneille ja johtokunnan kehittämis- 5
6 Yhteistyö muiden alueellisten toimijoiden kanssa Keskusseura järjestää yhteistyössä Humanistisen Ammattikorkeakoulun Joutsenon kampuksen kanssa Ugrijuhla tapahtuman Imatralle. koulutukseen. Toteutettu suunnitelman mukaan. Juhlasta tarkemmin kohdassa tapahtumat. Toiminnanjohtaja on jäsenenä Nuori Kulttuuri valtakunnallisen teatteritapahtuma Teatriksen ohjausryhmässä. Toiminnanjohtaja on ollut jäsenenä valtakunnallisen Nuori Kulttuuri teatteritapahtuma Teatriksen ohjausryhmässä ja osallistunut ohjausryhmän kokouksiin sekä kaupungin vastaanotolle tapahtuman aikana. 2. PALVELUT JÄSENYHDISTYKSILLE Vuoden 2009 tilastot seurojen toiminnasta eivät ole vielä valmistunee. Suuria muutoksia seurojen toiminnassa ei ole vuoden aikana tapahtunut. Jäsenyhdistysten määrä on tällä hetkellä 43. Parhaillaan odotetaan Uukuniemen Nuorisoseuran jäsenhakemusta. Tuotot: 4 765,00 Kulut : 9 954,24 Yhteensä: ,24 Tavoite Toimenpide Toteuma 2.1. Seuratoiminnan kehittäminen ja hanketoiminta Yhteydenpito seuroihin Jäsenseuroille lähetetään vuoden aikana kuusi tiedotetta. Tiedotteet ilmestyvät viikoilla 3, 10, 22, 35, 41 ja 50. Seuroille tarjotaan mahdollisuutta tiedottaa omista tapahtumistaan ym. toiminnastaan seuratiedotteissa. Seuratiedotteet julkaistaan myös Seuratiedotteita ilmestyi vuoden aikana kuusi. Tiedotteet oli luettavissa myös nettisivuilla. Tietoja seurojen tapahtumista julkaistiin tiedotteissa ja nettisivuilla. 6
7 nettisivuilla. teatteriesitteen tuottaminen jäsen- ja toimintatietojen kerääminen Sähköistä viestintää seuroille kehitetään. Sähköpostiosoitteistoa päivitetään sitä mukaa kun seurojen toimihenkilöt ottavat käyttöön sähköpostin. Myös ohjaajarekisteri päivitetään. Keskusseuran ja piirin yhteisiä nettisivuja päivitetään säännöllisesti, ja niiden kautta tarjotaan näkyvyyttä myös seuroille. Keskusseura tuottaa alueen yhteisen teatteriesitteen keväällä Tavoitteena on, että esitteeseen saadaan mukaan mahdollisimman moni maakunnan alueella toimiva harrastajateatteriryhmä. Toimintatilastojen palautusprosentti on edelleen 100. Seuroja kannustetaan siirtymään sähköiseen tilastojen palautukseen. Sähköpostiosoitteistoa kerättiin seurakäyntien yhteydessä, samoin ohjaajarekisteriä. Seuratiedote lähetettiin sähköisenä kaikille, joiden osoitteet oli tiedossa. Vuoden 2009 aikana sivujen päivittämisestä vastasivat toiminnanjohtajat. Syyskauden 2009 aikana kulttuurituottaja Vilja Kianto teki uudet nettisivut uudelle alustalle. Sivuista saatiin raikkaammat ja helpommin päivitettävät. Uudet sivut otettiin käyttöön tammikuussa 2010 osoitteessa Neljännessä teatteriesitteessä oli mukana 16 tahoa. Ensimmäistä kertaa mukana olivat myös Imatran ja Lappeenrannan kaupunginteatterit. Esitteen painosmäärä oli kpl. Esitteen tuottamisesta vastasi Minna Pasi ja taitosta Mari Haiko. Vuonna 2009 toimintatiedot saatiin kaikista toimivista nuorisoseuroista. Kyliltä kuultua hankkeen jatkaminen Hanke jatkuu vuoden 2009 elokuun loppuun asti. Hankkeelle haetaan jatkoaikaa vuoden 2009 loppuun. Hankkeen kerhot toimivat Aholassa, Joutsenossa yhteistyössä Aholan Nuorisoseuran kanssa ja Välijoella, Savitaipaleella yhteistyössä Välijoen Nuorisoseuran kanssa, sekä Merenlahdella, Taipalsaarella yhteistyössä Merenlahden Hankkeen kerhotoiminta jatkui Merenlahdella ja Välijoella. Aholaan ei saatu ryhmää käynnistettyä. Hankkeen ryhmän käynnistämistä yritettiin myös Luumäen kirkonkylällä, mutta kokoontumisia oli vain kaksi. Hankkeen tuotoksena syntyi Merenlahden 7
8 Nuorisoseuran kanssa. Aholan kerhoa ohjaa Liisa Lajunen, Välijoen kerhoa Minna Pasi ja Merenlahden kerhoa Johanna Juslin. kesäjuhlille näytelmä, jonka esittämiseen osallistui 13 seuran jäsentä. Kerhon ohjauksesta ja näytelmän tekstin työstämisestä vastasi Johanna Juslin. Kerho kokoontui 7 kertaa, ohjaustunteja kertyi 18 ja suunnittelutunteja 3. Esityksen näki 160 juhlavierasta. Kulttuuria kylille hankkeen suunnittelu Etelä-Savon alueelle Etelä-Savon Leader-toimintaryhmä Veej jakaja ry:n kanssa valmistellaan Kulttuuria kylille hanke. Toimintaryhmän alueena on Hirvensalmi, Kangasniemi, Mäntyharju, Pieksämäki, Puumala, Ristiina ja Mikkelin maaseutualueet. Hankkeen tavoitteena on uuden harrastustoiminnan aloittaminen yhteistyössä alueen nuorisoseurojen kanssa. Pääpaino on lasten ja nuorten toiminnassa. Välijoen hankekerho valmisti myös näytelmän. Näytelmän käsikirjoitus työstettiin itse Minna Pasin ohjauksella. Näytelmän nimeksi tuli Maajussille morsian EU:n ehdoin. Näytelmää esitettiin Välijoen nuorisoseurantalolla 145 kertaa täydelle katsomolle. Esityksen näki yhteensä 2100 katsojaa. Näytelmässä oli mukana 26 henkilöä. Harjoituksiin kokoonnuttiin 21 kertaa, ja ohjaustunteja kertyi 54. Hankkeen hallinnoinnista ovat vastannut keskusseuran toiminnanjohtaja Tuija-Liisa Leino. hanke päättyi vuoden lopussa. Hankkeelle saatiin TE-keskuksen rahoituspäätös heinäkuussa Ensimmäinen ja samalla loppumaksatushakemus tehdään helmikuussa Vuosi 2009 aikana pääpaino oli uusien jäsenseurojen toimintaan tutustumisessa ja tarpeiden kartoittamisessa. Kehittämisyhdistykseen ei ehditty olla yhteydessä. Etelä-Savon alueelle pohdittiin Leipää ja kulttuuria hankkeen käynnistämistä. 8
9 Hankehakemus toimintaryhmälle jätetään syyskaudella 2009, tavoitteena hankkeen käynnistäminen Koulutus Järjestötoiminnan kehittäminen ja vapaaehtoistoiminnan edistäminen Opintokeskuksen palveluista tiedottaminen Järjestötoimintaa kehittävää koulutusta järjestetään yhteistyössä opintokeskuksen aluetoimiston kanssa. Vuonna 2009 keskusseuran johtokunnalle järjestetään kehittämiskoulutus, joka toteutetaan la 18.4., la ja la Toiminnanjohtaja osallistuu järjestön työntekijäpäiville toukokuussa ja syyskuussa. Syyskuun päiville osallistuu myös puheenjohtaja. Keskusseuralla, Kalevan Nuorten piirillä ja opintokeskuksen aluetoimistolla on yhteinen seuratiedote, jonka avulla tiedotetaan ajankohtaisista koulutusasioista. Johtokunnan kehittämiskoulutus järjestettiin kolmena lauantaina; Lappeenrannassa, Mikkelissä ja Lappeenrannassa. Kouluttajana toimi pääsihteeri Aaro Harju. Koulutuspäivien aikana työstettiin keskusseuralle ja piirille uusi toiminta-ajatus ja keskusteltiin piirijärjestön visiosta ja ydintehtävistä, sekä pohdittiin johtokunnan jäsenten roolia, velvollisuuksia ja vastuita. Koulutus koettiin tarpeelliseksi ja sen avulla johtokunnan jäsenet tutustuivat toisiinsa ja toistensa ajatuksiin. Toiminnanjohtaja osallistui työntekijäpäiville Bratislavassa, Slovakiassa ja Helsingissä Puheenjohtaja Minna Kälviä osallistui puheenjohtajien neuvottelupäiville Helsingissä Opintokeskuksen palveluista on tiedotettu seuratiedotteessa ja nettisivuilla. 9
10 Ohjaajapäivän järjestäminen 2.3. Jäsenpalvelut Seuroille toimitetaan säännöllisesti jäsenneltyä tietoa Seuravierailut Järjestetään Kalevan Nuorten piirin kanssa koulutuspäivä ohjaajille. Ohjaajapäivä järjestetään Tärkein tiedotuskanava on seuratiedote ja omat kotisivut. Omilla kotisivuilla pidetään yllä ajantasaista tapahtumakalenteria. Vuoden 2009 järjestetään alueelliset seuravierailut seuraavasti: Mäntyharju Mikkeli Savonlinna Simpele Imatra Lappeenranta Luumäki Vierailujen ensisijaisena tavoitteena on kerätä ajantasaista tietoa seurojen toiminnasta ja tarpeista, sekä keskustella yhteistyömahdollisuuksista ja seurojen ideoista toiminnan kehittämiseksi. Samalla kerrotaan järjestön uusi jäsenhallintajärjestelmä ja kannustetaan ottamaan se käyttöön mahdollisimman pian. Ohjaajille suunniteltiin Ohjaajien Yö viikonlopputapahtuma, joka jouduttiin perumaan viime hetkellä muutaman osallistujan peruuttaessa tulonsa. Toteutus suunnitelman mukaan. Kotisivut uudistettiin vuoden 2009 lopussa. Etelä-Savon seuroihin tutustuttiin kolmessa alueellisessa seuratapaamisessa. Tapaamisiin osallistuivat keskusseuran ja Kalevan Nuorten piirin toiminnanjohtajat ja opintokeskuksen koulutussuunnittelija Mäntyharjun nuorisoseurantalolla, osallistujia neljästä seurasta yhteensä Parkkilan nuorisoseurantalolla osallistujina 4 Parkkilan Nuorisoseuran jäsentä Kulennoisten nuorisoseurantalolla osallistujia kahdesta seurasta yhteensä 7 Seuratapaamisten lisäksi toiminnanjohtaja vieraili Moinsalmen ja Ristiinan nuorisoseurojen syyskokouksissa. Tarvikevälitys Keskusseura kannustaa seuroja hakemaan liiton ansio- ja tunnustusmerkkejä, sekä H-arvomerkkejä ja antaa ansio- ja tunnustusmerkeistä lausunnon liitolle. Keskusseura välittää seuroille vuosiohjelmistoja ja Huomionosoituksia on välitetty seuroille tarpeen mukaan. Kuokkalammin Nuorisoseuralle vietiin kunniakilpi seuran täyttäessä 100 vuotta
11 muuta liittojen tuottamaa materiaalia. Toiminnanjohtaja ja puheenjohtaja vierailivat Nuorisoseura Karjalan Nuorten 90-vuotisjuhlissa Helsingissä ja toiminnanjohtaja osallistui Kirvun kirkonkylän 115-vuotisjuhliin Lahdessa KULTTUURI- JA HARRASTUSTOIMINTA Keskusseuran alueella seurojen pääharrastusmuodot ovat kansantanssi, muu tanssitoiminta, teatteri ja liikunta. Vuonna 2009 keskusseura jatkoi Kylitä kuultua.-hanketta yhteistyössä Merenlahden ja Välijoen nuorisoseurojen kanssa. Kaakkois- Suomen taidetoimikunnan hankerahoituksen turvin tuotettiin tanssiosuus Ugrijjuhlan 10-vuotisjuhlakonserttiin. Keskusseuran suurimmat tapahtumat vuonna 2009 olivat Ugrijuhla ja Syksyn sykkeessä tanssinäytös, jonka toteuttamiseen saatiin apuraha Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiöltä. Keskusseura jatkoi matkojen järjestämistä Teatterilaivalle ja Folklandialle. Vilja Kianto työskenteli keskusseuran osa-aikaisena kulttuurituottajana Tuotot: ,20 Kulut: ,13 Yhteensä: 7 457,07 Tavoite Toimenpide Toteuma 3.1. Kehittäminen ja hanketoiminta Kylitä kuultua hankkeen jatkaminen. Hankkeen avulla on käynnistetty 3 uutta aikuisten harrastusryhmää. Hankkeen avulla on palkattu ryhmille ammattitaitoiset ohjaajat. Keskusseura hallinnoi hanketta. Hankkeen toteutuksesta tarkemmin kohdassa 2.1. seuratoiminnan kehittäminen ja hanketoiminta. 11
12 Kulttuuria kylille -hanke Harrastustoiminnan kehittäminen Etelä.-Savoon valmistellaan Kulttuuria kylille hanke. Hanke käynnistyy Kannustetaan seuroja kehittämään omaa harrastustoimintaansa tarjoamalla seuroille ohjauspalveluja käytettävissä olevien resurssien mukaisesti. Avustetaan seuroja toiminnan rahoituksen järjestämisessä mm. tiedottamalla eri rahastojen ja säätiöiden avustustenhakuajoista. Hanketoiminta toteutetaan yhteistyössä seurojen kanssa. Hankkeen valmistelu siirtyi vuodelle Toiminnanjohtaja on ohjannut tanssitaloa Taipalsaarella kevätkauden Tanssitalo toteutettiin yhteistyössä Taipalsaaren Nuorisoseuran kanssa. Tanssitalo kokoontui kevään aikana 11 kertaa, osallistujia yhteensä 32. Toiminnanjohtaja ohjasi Etelä-Karjalan ammattiopiston ja ammattikorkeakoulun TYKY-ryhmää. Kevätkauden aikana ohjauskertoja oli 12 ja syyskaudella 4, osallistujia yhteensä 21. Toiminnanjohtaja toimi loka-joulukuussa Simpeleen Kulttuuria kylille hankekerhojen ohjaajana. Lapsille oli kaksi kansantanssikerhoa, alle kouluikäiset ja kouluikäiset ja aikuisille paritanssikerho. Kerhot kokoontuivat syyskaudella 7 kertaa. Toiminnanjohtaja ohjasi Lasten Kulttuurikeskus Metkun kansantanssityöpajoja syyskaudella Lappeenrannassa ja Lemillä. Lappeenrannassa ohjaustunteja oli 11 ja Lemillä 6. Työpajoihin osallistui syksyn aikana noin 200 lasta. Järjestetään yhteistyössä Kalevan Nuorten piirin kanssa seurojen harrastustoimintaa tukevia ja kehittäviä tapahtumia ja koulutustilaisuuksia mm. ohjaajakoulutusta ja Vuonna 2009 jatkettiin lasten ja nuorten teatteriryhmien ohjaajakoulutusta. Koulutukseen osallistui 14 nuorta, pääkouluttajana toimi Johanna Juslin. 12
13 3.2. Koulutus Harrastustoiminnan ohjaajien ja harrastajien osaamisen kehittäminen ohjaajien täydennyskoulutusta. Vuoden 2009 aikana järjestetään seuraavat koulutustilaisuudet: Tempoa tenaviin ohjaajakoulutus, Lpr Kansantanssikurssi, Savonlinna Paritanssikurdssi Lpr Kansantanssikurssi/Ugrijuhla Naamioteatterikurssi, Mikkeli Kansantanssikurssi/Ugrijuhla Kansantanssikurssi/Ugrijuhla (läpimeno) Improvisaatioteatterikurssi Keskusseura osallistui Lasten Kalenoiden ja Kalevan Nuorten kulttuurikimaran järjestämiseen. Aikuiskansantanssijat osallistuivat Ugrijuhla 10- vuotisjuhlakonsertin ohjelmaan, heille järjestettiin kolme kurssia. Kurssi ei toteutunut. Kurssi ei toteutunut Kurssi ei toteutunut. Ugrijuhlan 10-vuotisjuhlakonsertin ohjelmaa valmistettiin kolmella kurssilla; Välijoen nuorisoseuratalolla ja sekä Korvenkylän työväentalolla. Kurssien aikana harjoiteltiin Hannu Nipulin Keksit koreografia ja yhteistanssit, jotka esitettiin udmurtialaisten tanssijoiden kanssa. Tanssien muokkaajana, kouluttajana ja esityksen ohjaajana toimi Jussi Kaijankangas. Projektiin osallistui 16 tanssijaa. Muut kurssit: Naamioteatterikurssi Koirakiven nuorisoseurantalolla , kouluttajana Irja Ahtovirta, kurssilaisia 8 13
14 Lattarikurssi Taipalsaarella , kouluttajina Raija Oksanen ja Kauko Keränen, osallistujia 12 ImroImatra , kouluttajana Jussi Ollila, kurssilaisia Tapahtumat Harrastustoiminnan tukeminen Ugrijuhla Imatralla Ugrijuhlan 10-vuotisjuhlan ohjelmisto koostuu työpajatoiminnasta, sekä konserteista, valokuvanäyttelystä ja muista esityksistä. Ugrijuhlan tavoitteena on edelleen esitella monipuolisesti suomalais-ugrilaista kultuturia. Juhlaan kutsutaan 1-2 ulkomaista esiintyjäryhmää. Ugrijuhla järjestettiin Imatralla Tapahtuman pääpaikkana oli Teatteri Imatra, jossa järjestettiin kaksi 10- vuotisjuhlakonserttia ja valokuvanäyttely. Ohjelma koostui kahdesta pääkonserteista ja sekä neljästä muusta konsertista, joiden tuottamisesta vastasivat Imatran konserttihovi, Imatran Immet kuooro ja Paremman verta. Lisäksi tapahtuma sisälsi katutapahtuman, kaksi Ugriklubia. Lisäksi kouluilla järjestettiin koulukonsertteja ja työpajoja, työpajoja oli myös päiväkodeilla. Heidi Harjun pitämiin 12 työpajaan osallistui 200 lasta ja Ekton korka ryhmän esitystä neljällä koululla seurasi 550 oppilasta. Ulkomaisina vieraina Ugrijuhlassa olivat kansantanssiryhmä Ekton Korka Udmurtiasta ja kansanmusiikkiyhtye Sattuma Petroskoista. Ekton korka osallistui yhdessä eteläkarjalaisten tanssijoiden kanssa 10-vuotiskonsertin ohjelman valmistamiseen. 14
15 Kaustisen kansanmusiikkijuhlat Vuonna 2009 Kaustisen kansanmusiikkijuhlien maakuntateemana on Karjala. Keskusseura kokoaa yhteistyössä Pohjois-Karjalan kansanmusiikki- ja kansantanssitoimijoiden kanssa ohjelman Kaustiselle ja huolehtii Etelä- Karjalan ryhmien matka-,, majoitus ja ruokailujärjestelyistä yhteistyössä Kaustisen kansanmusiikkijuhlien kanssa. Ugrijuhlan tilaisuuksiin osallistui noin 2000 henkilöä. Keskusseura kokosi Etelä-Karjalan esiintyjäryhmät ja järjesti tanssijoiden yhteisharjoitukset. Etelä-Karjalan osuus toteutettiin Pääkonsertti oli Valioareenalla sunnuntaina Konsertin toteuttamiseen osallistui 75 esiintyjää; Nuorisoseura Rajan Nuorten kansantanssiryhmät K&K, Kirjavat ja K eiku, Montolan puhallinorkesteri, Paremman verta koonpano ja kansanmusiikkiyhtye Rymäkkä. Pääkonsertin lisäksi ryhmät esiintyivät omissa konserteissaan, joita oli 8. Vierailun aikana pidettiin Valioareenalla kaksi tanssitupaa, joiden ohjauksesta vastasi Tuija-Liisa Leino. Toiminnanjohtaja vastasi ryhmien kokoamisesta, matkajärjestelyistä ja tiedotuksesta ja pääkonsertin yhteistanssien ohjauksesta. Muut vuonna 2009 järjestetyt matkat ja tapahtumat: Matka aikuisryhmien luokitteluun Helsinkiin , osallistujia Syksyn sykkeessä tanssinäytös Lappeenranta-Sali 15
16 näytöksessä nähtiin kansantanssia, hip hoppia, streettanssia, itämaista tanssia, showtanssia ja capoieraa. Konsertissa esiintyivät kansantanssiryhmät Kirjavat, K&K ja Kuiskaus, Lauritsalan Visan Solare ja Dance team Zafire, Niilin Helmet, Capoeira Boa Vontade Lpr ja Street culture club. Yleisöä oli noin 150. Valtakunnallisista tapahtumista tiedottaminen Keskusseura tiedottaa valtakunnallisista tapahtumista ja avustaa seuroja mm. kuljetusjärjestelyissä. Folklandia Aikuiskansantanssiryhmien luokittelu, Helsinki Folklandialle osallistui Etelä-Karjalasta 60 henkilöä, keskusseuran toiminnanjohtaja vastasi matkajärjestelyistä. Luokitteluun osallistui Nuorisoseura Rajan Nuorten K&K ja Kirjavat, sekä Karjalan Nuorten Kärri -ryhmä. Kirjavat sijoitettiin ainoana ryhmänä mestaruussarjaan. K&K sijoitettiin taitosarjaan ja Kärri yli 55- vuotiaiden sarjassa valiosarjaan. Keskusseura järjesti matkan luokittelutapahtumaan. Nuori Kulttuuri maakunnallinen tapahtuma, Imatra Tanssitalo-ohjaajien täydennyskoulutus Ramppikuume valtakunnalliset nuorisoteatteripäivät, Kankaanpää Ugrijuhla Täydennyskoulutukseen osallistui Tuija- Liisa Leino. 16
17 Nuori Kulttuuri valtakunnallinen tapahtuma, LPR Lasten Kalenat Nordlek, Lahti Kaustisen kansanmusiikkijuhlat Nuorisoseurakokous, Helsinki Nuorisoseurojen teatteripäivät, Kuopio, syyskuu Teatterilaiva harrastajateatterifestivaali Valtakunnallinen teatteritapahtuma Teatris järjestettiin Lappeenrannassa, tapahtumapaikkoina kaupunginteatteri, Taidekoulu Estradi ja monitoimitalo. Toiminnanjohtaja kuului Teatriksen ohjausryhmään. Toiminnanjohtaja osallistui Lasten Kalnoiden järjestämiseen toimien tapahtumaviikolla ja tapahtuman jälkeen erilaisissa järjestelytehtävissä mm. Alakylän koulun vastuuhenkilönä ja siivousja purkutehtävissä. Etelä-Karjalan alueelta tapahtumaan osallistuivat Nuorisoseura Harmonikan ja Särkisalmen Nuorisoseuran aikuistanssijat. Lisäksi Kirjavat esiintyivät Sibeliustalon konsertissa. Toiminnanjohtaja osallistui tapahtumaan talkoolaisena. Keskusseura vastasi maakuntateeman Etelä-Karjalan osuudesta. Keskusseura tiedotti jäsenseuroilleen nuorisoseurakokouksesta. Alueelta osallistui teatterilaivalle osallistui yhteensä noin 100 henkilöä. Matkanjärjestäjänä toimi Minna Pasi. Toiminnanjohtaja osallistui teatterilaivalle, ja toimi toisen bussin matkanjotajana. 17
18 Tanssimania, Tampere Pispalan sottiisin ohjelmistokoulutus, Helsinki Valtakunnallinen salibandyturnaus, Lahti Oriveden tanssikurssit Nuorisoseura Rajan Nuorten aikuisryhmä K éiku ja Kirjavat osallistuivat tapahtumaan. Toiminnanjohtaja oli tapahtumassa talkootöissä. Toiminnanjohtaja osallistui ohjelmistokoulutukseen. Ylämaan Nuorisoseuran joukkue osallistui turnaukseen. Välipäivien tanssitalosta tiedotettiin tanssin harrastajille. 4. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA Kansainvälistä toimintaa on toteutettu Ugrijuhlan yhteydessä kutsumalla tapahtumaan 2 kansainvälistä esiintyjäryhmää. Keskusseura tiedotti pohjoismaisesta Nordlek tapahtumasta. Kansainvälisen toiminnan talous näkyy Ugrijuhlan taloudessa, kohdassa kulttuuri- ja harrastustoiminta. Tavoite Toimenpide Toteuma 4.1. Kehittäminen ja hanketoiminta Kansainvälisestä toiminnasta tiedottaminen Keskusseura tiedottaa liittojen kv-tiedotteessa olevista asioista ja välittää seuroille tietoa kansainvälisistä vaihto-ohjelmista ja yhteistyömahdollisuuksista. Toteutunut suunnitelman mukaan Kansainväliset verkostot 18
19 Kansainvälisten verkostojen toimintaan osallistuminen Osallistutaan maakunnallisten kansainvälisten verkostojen toimintaan resurssien mukaan. Vuonna 2009 ei olla oltu mukana kansainvälisissä verkostoissa. Loppuvuodesta käytiin keskustelua tulevasta Kulttuurisilta Lappeenranta-Pietari hankkeesta Kansainväliset tapahtumat Kansainvälisen vuorovaikutuksen lisääminen Ugrijuhlaan kutsutaan 1-2 kansainvälistä esiintyjäryhmää. Tiedotetaan seuroille Lahden Nordlel tapahtumasta. Ugrijuhlaan osallistui kaksi kansainvälistä ryhmää. Seuroille tiedotettiin Nordlek tapahtumasta. 5. TUKITOIMINNOT Eteläkarjalaisten Nuorisoseurojen Liiton toimisto sijaitsee omissa tiloissa Lappeenrannan keskustassa, osoitteessa Kirkkokatu 12 A 6. Keskusseuran omistamissa tiloissa toimii myös Kalevan Nuorten Etelä-Karjalan piiri ja opintokeskuksen aluetoimisto. Keskusseuralla on ollut vuonna 2009 kokopäiväinen toiminnanjohtaja ja syyskaudella 2009 osa-aikainen kulttuurituottaja. Toiminnanjohtajana on toiminut Tuija-Liisa Leino ja kulttuurituottajana Vilja Kianto. Kalevan Nuorten piirin toiminnanjohtaja on vastannut keskusseuran teatteritoiminnasta. Keskusseuran toiminnanjohtaja on hoitanut Kalevan Nuorten piirin maksuliikenteen ja palkanmaksun, sekä osallistunut piirin tapahtumatoiminnan toteuttamiseen mm. Kulttuurikimara-tapahtumassa ja Lasten Kalenoissa. Keskusseuralla ja Kalevan Nuorten piirillä on yhteinen puheenjohtaja ja yhteinen johtokunta, johon kuuluu 8 varsinaista ja kaksi varajäsentä, sekä yhteinen työvaliokunta ja teatteritoimikunta. Keskusseuran puheenjohtajana on vuonna 2009 toiminut Minna Kälviä ja varapuheenjohtajana Kimmo Viinanen ja Eija Inkinen. Vuoden 2008 johtokunta jatkoi toimintaansa kevätkokoukseen 2009, jolloin valittiin uuden alueen (E-K + E-S) ensimmäinen yhteinen johtokunta. 19
20 Vuonna 2009 varsinaisen toiminnan menot ovat olleet ,29 euroa ja kokonaismenot ,64 euroa. Kokonaismenoista 24,26% on katettu Suomen Nuorisoseurojen Liiton välittämällä OPM:n yleisavustuksella, 22,66% eri yhteisöiltä saaduilla kohdeavustuksilla ja hankerahoituksella, sekä 53,08% omatoimisella varainhankinnalla. Tuotot ,17 Kulut Yhteensä ,17 Tavoite Toimenpide Toteuma 5.1. Hallinto Johtaa keskusseuran toimintaa säännösten, toiminta-ajatuksen sekä asetettujen tavoitteiden mukaisesti Keskusseuran kevätkokous pidetään ja syyskokous Keskusseuran kevätkokous pidettiin Tapavainolan seurojentalolla Lappeenrannassa, Montolan Nuorisoseuran vieraana. Kevätkokouksessa valittiin ensimmäinen, yhteinen johtokunta. Syyskokous pidettiin Suomenniemen nuorisoseurantalolla Kokouksessa kevätkokouksessa valittu johtokunta valittiin jatkamaan toimintaansa. Johtokunta kokoontuu vuoden aikana 4 6 kertaa. Johtokunnalla on apunaan valmistelu- ja toimeenpanoelimenä työvaliokunta, ja teatteritoimikunta. Johtokunta kokoontui vuoden aikana kuusi kertaa, vanha johtokunta kaksi ja uusi neljä kertaa vanha johtokunta Minna Kälviä, pj 2 / 2 varsinaiset jäsenet Mari Haiko 2 / 2 Paula Huikko 2 / 2 20
21 Kirsti Ijäs 2 / 2 Päivi Jäppinen 1 / 2 Ritva Lattu 2 / 2 Joonas Pokkinen 1 / 2 Sami Sivonen 0 / 2 Kimmo Viinanen, varapj. 2 / 2 varajäsenet Anne Uppman 1 / 2 Merja Skyttä 1 / 2 uusi johtokunta Minna Kälviä pj. 4 / 4 varsinaiset jäsenet Auli Eskola 2 / 4 Teuvo Gynther 3 / 4 Mari Haiko 4 / 4 Paula Huikko 4 / 4 Eija Inkinen 4 / 4 Joonas Pokkinen 4 / 4 Merja Skyttä 3 / 4 Anne Uppman 2 / 4 varajaäsenet Rauno Argillander 3 / 4 Teijo Turtiainen 4 / 4 Työvaliokuntaan ovat alkuvuodesta kuuluneet Minna Kälviä, Päivi Jäppinen, Joonas Pokkinen ja Kimmo Viinanen, ja loppuvuodesta Minna Kälviä, Joonas Pokkinen ja Eija Inkinen. Työvaliokunta kokoontui kaksi kertaa. Teatteritoimikuntaan ovat kuuluneet Johanna Juslin (pj.), Liisa Lajunen, Henna 21
22 valtakunnallisiin kokouksiin osallistuminen Keskusseuran edustajat osallistuvat Suomen Nuorisoseurojen Liiton valtuuston kokouksiin, jotka pidetään Helsingissä 9.5. ja Lahdessa Laitinen, Minna Pirilä-Martti ja Joonas Pokkinen. Sihteerinä Minna Pasi. Minna Pirilä-Martti jäi pois toimikunnasta läänintaiteilijan työn päättyessä. Toimikunta on pitänyt kolme kokousta. Liittojen kanssa pidettiin tavoitekeskustelu Liitoista keskusteluun osallistuivat pääsihteerit Tuija Sivonen ja Ulla Konttinen, sekä järjestöpäällikkö Hannu Ala-Sankola. Koulutusyhteistyöstä olivat mukana keskustelemassa opintojohtaja Jaakko Rantala ja koulutussuunnittelija Raija Salla. Piirijärjestöä tapaamisessa edustivat toiminnanjohtajat ja pj. Minna Kälviä ja piirin varapj. Joonas Pokkinen. SNL:n valtuuston kevätkokoukseen ja syyskokoukseen osallistui Paula Huikko. Keskusseuran puheenjohtaja Minna Kälviä on kuulut SNL:n hallitukseen ja toimi hallituksen varapuheenjohtajana. Toiminnanjohtaja Tuija-Liisa Leino toimi hallituksessa piirijärjestöjen työntekijöiden valitsemana asiantuntijajäsenenä. Puheenjohtajien neuvottelupäiville ja nuorisoseurakokoukseen osallistuminen Keskusseuran puheenjohtaja osallistuu syyskuun työntekijäpäivien yhteydessä pidettäville puheenjohtajien neuvottelupäiville. Keskusseuran edustajat osallistuvat Minna Kälviä osallistui neuvottelupäiville Keskusseuran edustajina kokoukseen 22
23 Johtokuntakoulutuksen järjestäminen 5.2 Toimisto Toteuttaa toiminta-ajatusta järjestön hallintoelinten päätösten mukaisesti 5.3. Talous nuorisoseurakokoukseen Helsingissä Uudelle johtokunnalle järjestetään kolmen päivän mittainen koulutus, jossa rakennetaan visiot ja tavoitteet uuden, yhteisen alueen nuorisoseuratoiminnalle. Koulutus toteutetaan yhteistyössä opintokeskuksen aluetoimiston koulutussuunnittelijan kanssa. Toiminnanjohtaja vastaa keskusseuran toiminnasta ja taloudesta hallinnon tekemien päätösten mukaisesti. Etelä-Savoon palkataan osa-aikainen työntekijä alkaen. Palkkaukseen tarvitaan lisärahoitusta hanketoiminnan, oppisopimuskoulutuksen tms. muodossa. Toiminnanjohtaja osallistuu liittojen järjestämille työntekijäpäiville 27, Bratislavassa ja Helsingissä. osallistuivat Paula Hukko, Leena Uski, Sami Sivonen ja Eija Inkinen. Myös työntekijät osallistuivat kokoukssen. Koulutus järjestettiin 22.8., ja Kouluttajana toimi pääsihteeri Aaro Harju. Toiminnanjohtaja on työskennellyt johtokunnan ja yleisten kokousten päätösten mukaisesti. Suunnitelma ei toteutunut. Keskusseura palkkasi osa-aikaisen kulttuurituottajan alkaen. Kulttuurituottajan työtehtävät kohdistuivat myös Etelä-Savon alueelle. Toiminnanjohtaja osallistui työntekijäpäiville. Syksyn päiville osallistui myös kulttuurituottaja. Toimintaedellytysten turvaaminen tasapainoisen talouden avulla Vuoden 2009 toimintasuunnitelma on laadittu seuraavalle henkilöstörakenteelle: 1 toiminnanjohtaja osa-aikainen työntekijä Etelä-savossa tuntiohjaajia hankkeen kerhojen vetäjinä Vuonna 2009 keskusseuran toiminnanjohtajan on toiminut Tuija-Liisa Leino ja osa-aikaisena kulttuurituottajana Vilja Kianto. Kyliltä kuultua hankkeen kerho-ohjaajina ovat toimineet Johanna Juslin ja Minna Pasi. 23
24 Keskusseura omistaa kaksi asunto-osaketta, joiden vuokrausta jatketaan. Vuokratuotot ovat osa keskusseuran omaa varainhankintaa. Keskusseura saa valtionapua Suomen Nuorisoseurojen Liiton kautta. Vuonna 2009 tavoitteena on saada valtionapuun uuden toiminta-alueen ja kasvavan jäsenmäärän palvelun vaatima kasvu. Keskusseura hakee aktiivisesti apurahoja rahastoilta ja säätiöiltä. Asunnot ovat olleet vuokrattuna koko vuoden. Vuoden 2009 valtionapu oli euroa, kasvua edellisvuoteen verrattuna saatiin euroa.. Vuonna 2009 keskusseura on saanut avustuksia Karjalan Kulttuurirahastolta, M. A. Castrenin seuralta, Imatran kaupungilta, Kaakkois-Suomen taidetoimikunnalta, Taiteen keskustoimikunnan lastenkulttuurijaostolta, Lappeenrannan kaupungilta, Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiöltä ja Eteläkarjalaisen nuoriseuratyön tukisäätiöltä,. Apurahoja ja opintokeskuksen tukia on vuoden aikana saatu yhteensä euroa. 24
TOIMINTAKERTOMUS 2009. Kalevan Nuorten Etelä-Karjalan piiri
TOIMINTAKERTOMUS 2009 YLEISTÄ Vuoden 2009 suurimpana muutoksena oli Etelä-Savon alueen nuorisoseurojen liittyminen Etelä-Karjalan keskusseuraan ja piiriin. Toiminta ja hallinto yhdistyivät 1.1.2009. Helmikuussa
Tunnelmallista Joulun aikaa ja Onnea tulevalle vuodelle toivottavat Tuija-Liisa ja Minna.
Vuosi on kääntynyt kohti loppuaan, on aika rauhoittua viettämään joulua. Takana on jälleen tapahtumarikas vuosi, kiitos siitä kaikille teille, jotka olette olleet mukana toteuttamassa nuorisoseuratoimintaa
Saimaan Nuorisoseurat. Toimintasuunnitelma 2015
Toimintasuunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2015 1 SISÄLTÖ JOHDANTO NUORISOSEURAT 2020 1. KULTTUURI-, HARRASTUS- JA KANSAINVÄLINEN TOIMINTA 1.1. Harrastustoiminta 1.2. Koulutus- ja ohjaajahuolto 1.3.
Saimaan Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2018
Saimaan Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2018 Johdanto Saimaan Nuorisoseurojen tehtävänä on toimia paikallisten nuorisoseurojen tukena omalla toimialueellaan Nuorisoseurastrategian mukaisesti, sekä kehittää
Saimaan Nuorisoseurat. Toimintasuunnitelma 2017
Saimaan Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2017 1 Johdanto Saimaan Nuorisoseurojen tehtävänä on toimia oman alueensa paikallisten nuorisoseurojen tukena Nuorisoseurastrategian mukaisesti, sekä kehittää
SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016
SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016 Kesä on tullut, pääskyset ovat jälleen täällä! Suuret kiitokset kaikille ohjaajille menneestä kerhokaudesta. Olette tehneet arvokasta ja tärkeää työtä!! Kesä tuo tulleessaan
Saimaan Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2016
Saimaan Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2016 1 Sisältö: Johdanto 1. Kulttuuri-,harrastus- ja kansainvälinen toiminta 1.1. Kulttuuri- ja harrastustoiminta 1.2. Koulutus ja ohjaajahuolto 1.3. Tapahtumat
Saimaan Nuorisoseurat
Saimaan Nuorisoseurat 1 (19) Sisällysluettelo JOHDANTO 1. KULTTUURI-, HARRASTUS- JA KANSAINVÄLINEN TOIMINTA 1.1 Kehittäminen ja hanketoiminta 1.2. Kerhotoiminta 1.3. Koulutus 1.4. Tapahtumat 1.5. Kansainvälinen
Toimintasuunnitelma 2016
Nuorisoseurat Pohjois-Karjala Toimintasuunnitelma 2016 Sisältö: Johdanto 1. Kulttuuri-, harrastus- ja kansainvälinen toiminta 2. Järjestötoiminta 3. Viestintä ja vaikuttaminen 4. Hallinto ja talous 5.
Saimaan Nuorisoseurat. Toimintakertomus 2015
Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 1 SISÄLTÖ JOHDANTO NUORISOSEURAT 2020 1. KULTTUURI-, HARRASTUS- JA KANSAINVÄLINEN TOIMINTA 1.1. Harrastustoiminta 1.2. Koulutus- ja ohjaajahuolto 1.3. Kehittäminen
Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Toimintasuunnitelma 2016
Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Toimintasuunnitelma 2016 Varsinainen toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää sulkapallon harrastus- ja kilpailutoimintaa Pohjanmaan alueella. Tarkoituksensa toteuttamiseksi
Vuosikertomus vuodelta 2008
vuosikertomus 2008 1 (5) 27.1.2009 Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry Vuosikertomus vuodelta 2008 Yleistä Toiminnan tarkoitus Tukea yhdessä Lihastautiliiton kanssa neuromuskulaarisia tauteja sairastavien
Organisaation uudistaminen 2011-2012. Keskusseurojen ja KN-piirien kevätkokoukset 2011
Organisaation uudistaminen 2011-2012 Keskusseurojen ja KN-piirien kevätkokoukset 2011 Nykyinen organisaatio Palvelut ja osaaminen Piirijärjestö esim. Keski-Suomen Nuorisoseurain Liitto ry Nuorisoseura
MEILLÄ TEHDÄÄN VAPAA AIKAPALVELUJEN SUUNNITELMA
MEILLÄ TEHDÄÄN VAPAA AIKAPALVELUJEN SUUNNITELMA JOHDANTO Vuoden 2015 aikana on tehty ensimmäinen Alavuden vapaa aikapalveluiden suunnitelma otsikolla Meillä tehdään. Se perustuu kesäkuussa 2014 hyväksyttyyn
SEURATIEDOTE LOKAKUU 2015
SEURATIEDOTE LOKAKUU 2015 Nuorisoseurojen edustajat olivat koolla Tampereella 3.-4.10. päättämässä järjestön tavoitteista ja kärkihankkeista vuosille 2016-2018. Samalla valittiin uudet valtuuston jäsenet.
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa
MANNERHEIMIN LASTENSUOELULIITON LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY
MANNERHEIMIN LASTENSUOELULIITON LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 TOIMINNAN YDINALUEET 3 2 TOIMINTA 3 2.1 VIIKOTTAINEN TOIMINTA 3 2.2 TAPAHTUMAT 3 2.3 TAPAHTUMAT JOHIN OSALLISTUMME
Saimaan Nuorisoseurat
Saimaan Nuorisoseurat Toimintakertomus vuodelta 2013 1 (22) Sisällysluettelo JOHDANTO 1. KULTTUURI-, HARRASTUS- JA KANSAINVÄLINEN TOIMINTA 1.1 Kehittäminen ja hanketoiminta 1.2. Kerhotoiminta 1.3. Koulutus
SEURATIEDOTE KESÄKUU 2015
SEURATIEDOTE KESÄKUU 2015 Vaikka ilma on kolea, kesä on saapunut! Lappeenrannassa kesäkuun alussa järjestetyt Lasten Kalenat on saatu onnellisesti ohi. Suuri kiitos kaikille Lasten Kalenoiden talkoolaisille,
TEKEMISEN RIEMUA! HANKE
Tekemisen Riemua! - hanke 2011-2013 HANKKEEN LOPPURAPORTTI TEKEMISEN RIEMUA! HANKE 2 Hankkeen toteuttaja Saimaan Nuorisoseurat ry Toteutusaika 1.3.2011 31.7.2013 Hankkeen numero 11606 Diaarinumero 1324/3570-2010
Valtakunnallisen työpajayhdistyksen alueellinen toiminta 2015. Palautekyselyn tuloksia. www.tpy.fi
Valtakunnallisen työpajayhdistyksen alueellinen toiminta 2015 Palautekyselyn tuloksia Alueellinen toiminta TPY:ssä Yhdistyksen alueelliseen toimintaan lukeutuvat alueelliset koulutukset ja työpajojen alueellisten
Tekemisen riemua Teatterimetakka-tapahtumassa
Tekemisen riemua Teatterimetakka-tapahtumassa Syyskausi 2014 alkaa olla lopuillaan, on aika kiittää kaikkia seuratoimijoita kuluneesta vuodesta! Olemme saaneet seurata sykähdyttäviä esityksiä erilaisilla
Satakunnan Nuorisoseurojen Liitto ry. Toimintasuunnitelma 2016
Satakunnan Nuorisoseurojen Liitto ry. Toimintasuunnitelma 2016 1 1. Kulttuuri-, harrastus- ja kansainvälinen toiminta Satakunnan Nuorisoseurojen Liitto ry:n tehtävänä on tukea eri tavoin sen jäsenyhdistyksiä
Toimintasuunnitelma 2013
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA
Nuorisoseura Rajan Nuoret ry:n
Nuorisoseura Rajan Nuoret ry:n TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 I YLEISTÄ 3 II VARSINAINEN TOIMINTA 4 1. Koulutustoiminta 4 2. Opintotoiminta 4 3. Tiedotustoiminta 5
Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.
Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen
Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016
Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Pyhtään Naisvoimistelijat ry 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAN TOIMINTATAVOITTEET... 3 3. TOIMINNAN KESKEISET HAASTEET...
Saimaan Nuorisoseurat Toimintakertomus 2018
Saimaan Nuorisoseurat Toimintakertomus 2018 Johdanto Saimaan Nuorisoseurojen tehtävänä on ollut toimia paikallisten nuorisoseurojen tukena omalla toimialueellaan Nuorisoseurastrategian mukaisesti, sekä
Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja. Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014
Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014 Taidetoimikunnan tehtävät Alueelliset taidetoimikunnat ovat Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelimiä,
VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA
VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 201 Paikallistoimikunta Paikallistoimikunnan kokouksia oli vuonna 201 kaksi: kevätkokous (11.2.) ja syyskokous (13.11.).
Koulutusasiainvaliokunta
Mietintö 1 (6) Koulutusasiainvaliokunta Yleinen koulutuspolitiikka ja ammatillinen edunvalvonta Esitykset 6.1.1 6.1.11 Kaikella koulutustoiminnallaan liitto tähtää siihen, että edunvalvonta- ja järjestötyö
Liiton hallitus nimeää vuosittain Vuoden Nuorisoseuran, joka julkistetaan Marianpäivänä valtakunnallisessa nuorisoseurapäivän pääjuhlassa.
Suomen Nuorisoseurojen Liitto OHJESÄÄNTÖ Hallitus LIITON HUOMIONOSOITUKSET 1. Vuoden Nuorisoseura Liiton hallitus nimeää vuosittain Vuoden Nuorisoseuran, joka julkistetaan Marianpäivänä valtakunnallisessa
Yhdistyksen jäsenet Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä jokaisen, joka on suorittanut tutkinnon Lahden ammattikorkeakoulussa.
LUONNOS LAMK-alumni ry:n sääntöehdotukset perustamiskokoukseen: Yhdistyksen nimi LAMK alumni ry Yhdistys on suomenkielinen. Yhdistyksen kotipaikka: Lahti Yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot Yhdistyksen
SEURATIEDOTE 1 / 2010
ETELÄKARJALAISTEN NUORISOSEUROJEN LIITO KALEVAN NUORTEN ETELÄ-KARJALAN PIIRI SEURATIEDOTE 1 / 2010 Tämä on vuoden ensimmäinen seuratiedote. Tiedote lähetetään vain sähköisenä niille seurojen toimihenkilöille,
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015
NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet... 2 Toiminnalliset avaintavoitteet... 2 Ryhmätoiminta... 2 Nuorten kurssit ja koulutukset...
NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA
NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA 2019 2021 Hyväksytty Joensuun Nuorisoseurakokouksessa 29. 30.9.2018 Kuvaajatiedot Etu-ja takakannen kuvat, sivu 5: Jussi Kaijankangas Sivut 2 4, sivut 6 7:
HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN AO 005 RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2009
HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN AO 005 RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTA-AJATUS TARKOITUSTAAN VARTEN AMMATTIOSASTO; Hoitaa sääntöjen määräämien asioiden lisäksi jäsenasioiden, vapaaajan ja sopimustoiminnan
Toimintasuunnitelma vuodelle 2016
NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (5) Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet...2 Toiminnalliset avaintavoitteet...2 Ryhmätoiminta...2 Nuorten kurssit ja koulutukset...2
ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU 27.4.2012 KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO
ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO SISÄLLYS Johdanto...1 1 Toimenpide-ehdotusten toteutuminen ja kv-henkilöstöpalveluiden kehittyminen...2
Toimintasuunnitelma 2016 LUONNOS KOMMENTOITAVAKSI 30.9.2015
Nuorisoseurat Pohjois-Karjala Toimintasuunnitelma 2016 LUONNOS KOMMENTOITAVAKSI 30.9.2015 Sisältö: Johdanto Aluetoimistojen tehtävänä on toimia paikallisten nuorisoseurojen tukena Nuorisoseurastrategian
Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt. Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt
Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt 1 Säätiön nimi on Turun musiikkijuhlasäätiö, ruotsiksi käännettynä Stiftelsen för Åbo musikfestspel, ja säätiön kotipaikka on Turun kaupunki 2 Säätiön tarkoituksena on
Saimaan Nuorisoseurat. Toimintakertomus 2017
Saimaan Nuorisoseurat Toimintakertomus 2017 1 Johdanto Saimaan Nuorisoseurojen tehtävänä on ollut toimia oman alueensa paikallisten nuorisoseurojen tukena Nuorisoseurastrategian mukaisesti, sekä kehittää
Nuorisoseura Rajan Nuoret ry:n TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2015
Nuorisoseura Rajan Nuoret ry:n TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2015 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2015 I YLEISTÄ 3 II VARSINAINEN TOIMINTA 4 1. Koulutustoiminta 4 2. Opintotoiminta 4 3. Tiedotustoiminta 4 3.1 Sisäinen
MUISTIO. Tampereen kaupunkiseudun työpoliittisen kehittämisohjelman 2012 2016 seutuohjausryhmä
MUISTIO Tampereen kaupunkiseudun työpoliittisen kehittämisohjelman 2012 2016 seutuohjausryhmä Kokous: 19.12.2012 kello 13 15.00 Paikka: Työllisyydenhoidon palveluyksikön kokoustila Omena, os. Hammareninkatu
Nuorisoseuraliikkeen organisaatiouudistus. Valtuustojen kevätkokoukset 19.5.2012 Helsinki
Nuorisoseuraliikkeen organisaatiouudistus Valtuustojen kevätkokoukset 19.5.2012 Helsinki Organisaatiouudistus Hallitukset asettivat työryhmän syksyllä 2008 Työryhmän esitys lokakuussa 2009 Keskustelu syysvaltuustoissa
Katsaus Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintaan ja talouteen 2010-2012
Katsaus Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintaan ja talouteen 2010-2012 Yleistä Liiton toiminnan perustana päättyneellä kolmivuotiskaudella on ollut Helsingin nuorisoseurakokouksen vuonna 2009 hyväksymä kolmivuotisohjelma
Peruskoulujen tasa-arvo hanke
Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, joka kohdennetaan koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin Hankekokonaisuus,
KULTTUURIA KYLILLE HANKE 1. HAKIJA. Kalevan Nuorten Etelä-Karjalan piiri ry Kirkkokatu 12 A 6 53100 Lappeenranta www.nuorisoseuratetelakarjala.
KULTTUURIA KYLILLE HANKE 1. HAKIJA Kalevan Nuorten Etelä-Karjalan piiri ry Kirkkokatu 12 A 6 53100 Lappeenranta www.nuorisoseuratetelakarjala.net Yhteyshenkilö Minna Pasi toiminnanjohtaja / Kalevan Nuorten
Luova lava lapsille-leirit. Järjestäjän opas. Suomen Nuorisoseurat ry
Luova lava lapsille-leirit Järjestäjän opas Suomen Nuorisoseurat ry Sisällys Nuorisoseuratoiminta... 3 Luova lava lapsille -päiväleirit... 4 Hetki Taiteilijana-esitykset... 5 Leirien ohjaajat... 6 Leirien
AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017. 1. Johdanto
AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070
Lieksan Somaliperheyhdistys
Lieksan Somaliperheyhdistys Monikulttuurisuuden edistäminen v. 2015 Lieksan Somaliperheyhdistys ry Metka kylätalo, Rantalantie 7, 81720 Lieksa 1. Yhdistyksen tarkoitus Lieksan Somaliperheyhdistys ry on
TOIMINTASUUNNITELMA 2008 1(5) Yleistä
TOIMINTASUUNNITELMA 2008 1(5) Yleistä (Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) opiskelijoiden edunvalvonta- ja palvelujärjestö. Opiskelijoita TAMKissa edustaa opiskelijakunta. HALLINTO Opiskelijakunnan
Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016
Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016 Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain.
Toimintasuunnitelma 2015
Nuorisoseurat Pohjois-Karjala Toimintasuunnitelma 2015 Sisältö: Johdanto Suomen Nuorisoseurat ry:n ylläpitämä aluetoimisto Pohjois-Karjalassa aloittaa kolmannen toimintavuotensa. Joensuussa sijaitsevan
SEURATOIMINNAN VASTUUALUEET
SEURATOIMINNAN VASTUUALUEET Seurojen johtokuntien sääntömääräiset ja vapaaehtoiset tehtävät sekä vastuualueet, joiden avulla seurat voivat edistää toimintaansa YHDESSÄ ENEMMÄN Uuden toimintakauden alussa
MAAKUNNALLINEN PALLIATIIVISEN HOIDON TÄYDENNYSKOULUTUSMALLI
TAUSTA: Terveydenhuollon henkilöstön ammattitaidon ylläpitämistä, kehittämistä ja syventämistä korostaa STM:n (2004) täydennyskoulutussuositus. Taustalla myös lakeja: laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009
MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...
Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013
Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 SISÄLLYSLUETTELO VUOSI 2013 PÄHKINÄNKUORESSA 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Seuratoiminta 3 2. 3 PAINOPISTEET AIKUISTEN LIIKUNNAN TOIMIALALLA 4 1. 4 2. Seuratoiminta
Suomi 100 Etelä-Karjalassa. Infotilaisuus 4.4.2016
Suomi 100 Etelä-Karjalassa Infotilaisuus 4.4.2016 Infotilaisuuden ohjelma Suomi 100 valtakunnalliset kuulumiset Hannu Hyttinen, päätuottaja Valtioneuvoston kanslia Suomi 100 Etelä-Karjalassa Virve Lindström,
Kaija Blom suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto. 8.9.2014 Mikkeli. Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kaija Blom
Kuntakyselyn tuloksia Itä-Suomesta nuorisotakuun kannalta Miten kunnat ovat järjestäneet nuorten ohjausja palveluverkostoja ja miten ne tukevat nuorisotakuun onnistumista? Kaija Blom suunnittelija Itä-Suomen
Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015
Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Sisällysluettelo Yleistä Vuosikokous Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry:n jäsenet Hallitus, toiminnantarkastaja ja hallituksen toiminta Kilpailutoiminta
Julkisen alan tiedottajat ry:n vuosikokous 2014
PÖYTÄKIRJA 1 (5) Julkisen alan tiedottajat ry:n vuosikokous 2014 Aika klo 16.05 17.15 Paikka Läsnä Helsingin seudun liikenne (HSL), Opastinsilta 6 A, 2. krs, kokoushuone ReittiOpas, Helsinki Janina Himberg,
TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017
TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 12.4.2016 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO
Yhteistä keskustelua moderoi kulttuurivaikuttaja, Nuori Kulttuuri -säätiön toiminnanjohtaja Panu Mäenpää.
Seurakirje 5/2014 Suomen Nuorisoseurat ry tiedottaa: Harrastajateatteriväen tapaaminen torstaina 21.8. Lämpimästi tervetuloa harrastajateatteriväen tapaamiseen Seinäjoen Harrastajateatterikesän aattona
Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310
Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013
KAAKKOIS-SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY
KAAKKOIS - SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois - Suomen Pelastusalanliitto. Yhdistystä nimitetään näissä säännöissä liitoksi. Liiton toiminta-alue on Kymenlaakson ja Etelä
Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.
TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys
TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Tikkakosken varhaiskasvatuspalvelut 41160 Tikkakoski SISÄLLYS 1. TIKKAKOSKEN VARHAISKASVATUSPALVELUT 2 2. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMIVA ARKI......3 3. HYVINVOIVA
VUOSIKERTOMUS 2015 Nuorisoseurat Keski-Suomi. 1. Kulttuuri-, harrastus- ja kansainvälinen toiminta. Harrastustoiminta
VUOSIKERTOMUS 2015 Nuorisoseurat Keski-Suomi 1. Kulttuuri-, harrastus- ja kansainvälinen toiminta Harrastustoiminta Tavoitteenamme oli, että nuorisotyö on tavoitteellista kasvatus ja harrastustoimintaa.
KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat
KJY:n verkostot 2010 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat Verkostot 2010 Hankeverkostot Pedagogisen johtamisen verkosto Tietohallintoverkosto Työssäoppimisen verkosto Yhteistyöverkostot Hyvinvointiverkosto
Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom
Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom TOIMINTASUUNNITELMA 2008 2 1 YLEISTÄ Socomin toimintaa säätelee laki sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta (1230/2001). Sen mukaan osaamiskeskusten tehtävänä
Saariston yhdistysten toimintaa tuetaan avustuksilla ja yhteistyöllä
NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016-2019 Toimielin: SAARISTOLAUTAKUNTA Tehtäväalue: Saaristoasiat Vastuuhenkilö: Saaristoasiamies (Tiina Rinne-Kylänpää) Toiminnan luonne: Palvelutoiminto
Lions tietoa uusille jäsenille. Klubi ja klubin virat
Lions tietoa uusille jäsenille Klubi ja klubin virat KLUBIN TARKOITUS Luoda ja ylläpitää yhteisymmärryksen henkeä maailman kaikkien kansojen kesken. Edistää yhteiskunnallista ja yleishyödyllistä toimintaa.
Toimintakertomus 2015
Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,
FORSSAN OHJAAMO. Satakunnan toimijoiden vierailu 14.4.2016. Jukka Lidman Projektipäällikkö Ohjaamo Forssa jukka.lidman@forssa.
FORSSAN OHJAAMO Satakunnan toimijoiden vierailu 14.4.2016 Jukka Lidman Projektipäällikkö Ohjaamo Forssa jukka.lidman@forssa.fi 040 6685 157 Ohjaamotoiminta Ohjaamo on valtakunnallisesti koordinoitu nuorten
VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA
VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2018 Vahvistettu paikallistoimikunnan syyskokouksessa 2.10.2017 Yleistä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA)
PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS
PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 9.5.2016 klo 12.00 Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 30, Tampere (kartta) Asiat 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan
SUOMI-VENÄJÄ SEURAN TURUN PIIRI V. 2016 2020
SUOMI-VENÄJÄ SEURAN TURUN PIIRI V. 2016 2020 * Kokoaa iloiset ihmiset tekemään yhdessä elämyksiä * On tarmokasta kulttuuri-, maahanmuuttaja- ja projektitoimintaa * Järjestää kiinnostavia kohtaamisia, joiden
2016 TOIMINTASUUNNITELMA
2016 TOIMINTASUUNNITELMA 1 1. Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tuki ry:n toiminnan tarkoitus ja visio vuodelle 2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tuki ry, ESTERY, on
TOIMINTAKERTOMUS 2015
Sairilan ratsastajat ry. TOIMINTAKERTOMUS 2015 www.sairilanratsastajat.net SAIRILAN RATSATSAJAT Sairilan Ratsastajat (SarRa) on mikkeliläinen ratsastusharrastusta edistävä seura, joka toimii yhteistyössä
Vuoden 2016 avustukset, kulttuuritoimi, KP 501. avustusko hteen kokonais menot. hakee yht. yhteen sä Myönnetään kohteeseen sai v. 2015.
Vuoden 2016 avustukset, kulttuuritoimi, KP 501 Järjestö y sä Myönnetään kohteeseen sai v. 2015 1 Lappeen kotiseutuyhdistys ry 800 Juuret Lappeella kotiseutujuhlan järjestäminen 24.7.2016 ja muu toiminta
Toimintasuunnitelma 2016
Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena
ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2015 1/9 KIRKKOVALTUUSTO 13.1.2015
ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2015 1/9 KOKOUSAIKA 13.1.2015 klo 18 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila, puheenjohtaja Mononen Liisa varapuheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari Tuula Lehikoinen
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001
Sivu 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 0 YLEISTÄ Vuosi 2001 oli :n 26. toimintavuosi. Yhdistyksen toiminta nojasi edellisen vuoden mukaiseen ja toimintasuunnitelmassa mainittuihin toimintatapoihin. Päätehtävänä
Kaakkois-Suomen Vihreät ry Toimintakertomus 2017 Piirissä oli 465 jäsentä vuonna 2017. Piirin toiminnanjohtajana toimi Hanna Holopainen. Kaakkois-Suomen Vihreät ry:n piirihallitus 1.1. 2017 alkaen Puheenjohtaja
Toimintasuunnitelma 2016
Pörssin Alumnit ry www.porssinalumnit.fi Yleistä Yleistoiminta Jäsenhankinta Kokoukset Opinto ja koulutustoiminta JSBE:n luennot Helsingissä Yritysvierailut/ esittelyt Yhteistoiminta Jyväskylän yliopiston
Perusopetuksen kehittämiskouluverkosto
Perusopetuksen kehittämiskouluverkosto Uudistuva koulu Uusi pedagogiikka, uusi toimintakulttuuri, uusi oppiminen Tulevaisuuden peruskoulu Hallitusohjelma 2015 OPS 2016 Paikallinen opetuksen järjestäjän
Turun Kansantanssin Ystävät ry. Turku - Finland
Turun Kansantanssin Ystävät ry Turku - Finland Turun Kansantanssin Ystävät ry perustettiin vuonna 1970 päämääränään suomalaisen kansantanssin ja kansanperinteen vaaliminen ja tunnetuksi tekeminen. Kansantanssin
Toimintasuunnitelma 2010
Toimintasuunnitelma 2010 14.1.2010 1 Sitoumus Itämeren tilan parantamiseksi Turun ja Helsingin kaupungit tekivät kaupunginjohtajiensa henkilökohtaisesta aloitteesta kesäkuussa 2007 sitoumuksen toimenpiteistä
PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä
PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä ja edunvalvojana.
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Panu Peitsaro 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot
Suomen Changemakerin säännöt
Suomen Changemakerin säännöt Hyväksytty jäsenkokouksessa 6.10.2012 1 Tavoitteet ja yleiset toimintaperiaatteet A) Tavoite Suomen Changemaker on nuorten vaikuttamisverkosto, jonka tavoitteena on globaali
Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016
Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle
Suomen Cheerleadingliiton visio 2018
Suomen Cheerleadingliiton visio 2018 Cheerleading on kiinnostava ja menestyvä liikuntamuoto. Suomen Cheerleadingliitto toimii näkyvänä vaikuttajana kotimaassa ja kansainvälisesti. Strategian päävalinnat
TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.
TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen
Nuorisoseura Rajan Nuoret ry:n
Nuorisoseura Rajan Nuoret ry:n TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2016 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2016 I YLEISTÄ 1 II VARSINAINEN TOIMINTA 1 1. Koulutustoiminta 1 2. Opintotoiminta 2 3. Tiedotustoiminta 2 3.1 Sisäinen
Etelä-Suomen metsäverkkohanke
Etelä-Suomen metsäverkkohanke Esko Laitinen Metsänomistajien liitto Etelä-Suomi Taloustutkimus Oy:n vuonna 2010 tekemään tutkimukseen vastasi noin 1500 metsänomistajaa. Heidän tyytyväisyytensä metsäalan
... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,