Markkinatilanne ja mahdolliset pitkän tähtäimen skenaariot. Mikael Simonsen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Markkinatilanne ja mahdolliset pitkän tähtäimen skenaariot. Mikael Simonsen 20.3.2014"

Transkriptio

1 Markkinatilanne ja mahdolliset pitkän tähtäimen skenaariot Mikael Simonsen

2 Sisältö 1. Talousympäristö 2. Inflaation vaikutus sijoitussalkkuun 3. Korkosuoja ja skenaariot 2

3 Ajankohtaista korkomarkkinoilla Lyhyet korot alkuvuonna hienoisessa nousussa, pitkät korot rojahtivat 3 kk euribor on noussut 0.30 %:iin. Korko oli vuonna 2013 keskimäärin 0.22 %. 6 kk euriborissa nousu maltillisempaa. Kasvanut epävarmuus ja odotukset rahapolitiikasta ovat painaneet pitkiä korkoja. 5-v koronvaihtosopimuksen korko laskenut vuoden lopun 1.25 %:sta reiluun 1 %:iin. EKP:lta ei enää uusia toimia. Seuraava liike on koronnosto vuonna Pitkät korot nousevat, kun talouskasvu vahvistuu. USA:n korot vetävät myös pitkiä eurokorkoja ylöspäin. 3

4 Valoa näkyvissä Euroalueella kasvu jatkuu hauraana, toipuminen vielä herkkää Säästötoimien vaikutukset hellittävät, viennistä lisätukea USA:n talouden näkymät vahvemmat, poliittiset riskit pienentyneet Alkuvuoden kehitystä painaa huonot sääolot, iso kuva ennallaan Keskuspankkien rahapolitiikka löysää, mutta huomio merkeissä kiristymisestä EKP pitää korot alhaalla, likviditeetti kiristyy Fed jatkaa elvytystä hidastuvaa tahtia Japanin keskuspankin huomattavat toimet kasvattavat markkinaliikkeitä Keskuspankkien elvyttävät toimet kasvattavat riskiä inflaation kiihtymisestä Lyhyet ja pitkät korot vielä alhaalla Suuri likviditeettivuori sulaa Korkojen kiinnittäminen pohjien tuntumassa näyttää houkuttelevalta Näkymien kohentuminen ja likviditeetin kiristyminen jättäisi tilaa koronnousulle 4

5 Talousdata alkanut pehmetä Talousluvut suhteessa odotuksiin selvästi pehmenneet Muutos suuri erityisesti USA:ssa, jossa huono sää heikentää talousdataa tammihelmikuussa 5

6 Missä luuraa inflaatio? Inflaatio helmikuussa 0.8 %, kaukana EKP:n tavoitteesta Tammikuun lukuja korjattiin ylöspäin 0.8 %:iin 6 Heikko talouskasvu, energian hinnan lasku ja vahva euro painaneet inflaatiota

7 Euroalueen taantuma ohi Euroalueen BKT kasvoi 0.3% Q/Q Q4:lla Odotamme euroalueen talouden kasvavan vain 1 % vuonna 2014 Kotimainen kysyntä alkaa hiljalleen tukea kehitystä 7

8 USA:n talouden näkymät valoisat Teollisuuden ISM hieman tokeni helmikuussa Heikko sää painanut alkuvuoden lukuja Finanssipolitiikan jarru pienenee Yksityissektorin velkataakan purku helpottaa BKT kasvaa vuonna % 8

9 USA:n työmarkkinat kohentuvat, hikasta huolimatta Työllisyysluvut ylittivät odotukset helmikuussa Uudet työpaikat 12kk aikana keskimäärin +189 tuhatta/kk Työllisyyden kohentuminen riittää Fedille hiljentää elvytysvauhtia 9

10 Fed: korot alhaalla kunnes työmarkkinat toipuneet Fed pitää korkotason matalalla, kunnes työttömyys alle 6.5%:a jos inflaatio pysyy alle 2.5%:ssa Koronnostot alkavat vuonna 2015? 10

11 Euroalueen koroille vetoapua USA:sta? USA:n talouden vahva veto ja Fedin rahapolitiikan muutos nostavat pitkiä korkoja 11 Koska EKP ei elvytä lisää, eurokorot jatkavat ylös USA:n perässä Riskinottohalujen vähentyminen painanut viime aikoina korkoja

12 Likviditeetin kiristyminen jatkuu EKP:n pitkien operaatioiden takaisinmaksut jatkuvat Ylimääräisen likviditeetin kiristyminen alle 200 mrd. euroon jättää lyhyille koroille nousuvaraa EKP takaa lyhyen likviditeetin riittävyyden 2015 puoleen väliin saakka 12

13 Euroalueen reuna-alueiden korot rauhoittuneet Löysä rahapolitiikka on painanut euroalueen valtionlainakorkoja 13

14 Kiinan talouden vauhti maltillistuu Pidemmällä tähtäimellä kasvu maltillistuu Rakenteelliset uudistukset Painopiste siirtyy kulutukseen 14 Haasteina teollisuuden ylikapasiteetti, varjopankit ja asuntomarkkinoiden ylikuumentuminen

15 Abe kääntää Japanin taloutta Japanin talouskasvu jäi Q4:llä huomattavaksi pettymykseksi vain 0.7 %:iin Kallistuva tuonti rajaa kohentumista Aben rakenteellisia uudistuksia vielä odotellaan Kulutusveron nosto plakkarissa. Huomio työmarkkinoiden ja yritysverotuksen suuntaan Japanin keskuspankki tavoittelee 2 %:n inflaatiota massiivisella elvytysohjelmalla Elvytys jatkuu vuoteen 2015? Vaikka jenin heikentyminen tukee osakemarkkinoita, suurin nousu jo nähty

16 Koroissa pohjat takana? Lyhyet korot matalalla Likviditeetin kiristyminen jättää nousuvaraa euribor ja swap- koroille Korot vielä mahdollista kiinnittää lähivuosiksi matalalle 16

17 Elpyminen loisi nousupaineita pitkille koroille Pitkissä koroissa nousupaineita talous elpyy riskinotto- halukkuus kasvaa likviditeetti kiristyy 17

18 Korkosuoja ja skenaariot 18

19 Inflaation vaikutus sijoitussalkkuun Inflaatio on käytännössä vero, jolla viedään varoja niiltä joilla varoja on, ja jaetaan ne uudelleen suorittavalle osalle. Tämä on ongelmallista sijoittajalle, jonka toiminta perustuu siihen, että sijoitusomaisuus tuottaa riittävästi toiminnan kattamiseksi. Inflaatioympäristössä yhtiöt ja niiden kautta osakesijoitukset eivät lähtökohtaisesti kärsi yhtä paljon kuin nimellissijoitukset, mutta kiihtyvässä inflaatiossa osakkeiden reaalituotto on tyypillisesti negatiivinen. Kuvissa USA:n osakemarkkina ja inflaatio vuodesta 1913 eteenpäin: Dow Jones Industrial Average vs US CPI Dow Jones Industrial Average vs US CPI Osakemarkkinareaalituotto 10 % 50 % 45 % 5 % 40 % 0 % -5% -10% -15% -20% -25% 15% -19% 11% -15% 7% -11% 3% -7% -1% -3% -5% --1% -9% --5% Havaintomäärä 35 % 30 % 25 % 20 % 15 % 10 % 5 % 0 % -9% --5% -5% --1% -1% -3% 3% -7% 7% -11% 11% -15% 15% -19% Lähde: Nordea Markets Inflaatio Inflaatio 19

20 Inflaation vaikutus sijoitussalkkuun Osakkeiden osuus kokonaisriskistä on tyypillisesti yli 80 %. Osakkeiden (reaali)tuotto-odotus on matalimmillaan silloin kun inflaatio on nousussa tai kun se on jo noussut korkealle (yli 7%). Deflatorisessa skenaariossa osakemarkkinat tuottavat tyypillisesti huonosti, koska hinnoittelukykyä ei ole. Samalla kun investointipäätöksiä lykätään, ovat sekä liikevaihdot että voittomarginaalit paineen alla. Tämä on aivan eri ympäristö kuin inflatorinen ympäristö, mutta johtaa myös negatiivisiin reaalituottoihin. Suojaa tarvitaan silloin, kun inflaatio on korkea. Deflatorinen ympäristö ei kuitenkaan nosta osakkeiden arvoa, koska talous on silloin hankalassa tilanteessa. Suojaa siis tarvitaan inflaatiolta silloin, kun se on korkea, mutta ei lisäkuluja silloin, kun se on matala/negatiivinen. Inflaation vaikutus ammattisijoittajan toimintaympäristöön on tyypillisesti hyvin arvioitavissa, esim. vaikutus rahastoonsiirtovelvoitteeseen tai apurahamaksutasoon. 20

21 Inflaation vaikutus sijoitussalkkuun Miten suojautua inflaatiolta? Miksi korkomarkkinat hinnoittelevat suojaa eri avaruudessa kuin osakkeet? Osakkeiden pahin vihollinen inflaatio on suuri osa osakemarkkinariskipreemiosta. Inflaatiolta on silti mahdollista suojautua varsin matalin kustannuksin. Korkokäyrämarkkinaon vain kaukaista sukua osakemarkkinoille ja toimii tyypillisesti aivan eri sijoittajakunnan siilossa. Riskitaso Sentimentti Osakeriski Korkoriski Allokaatiotarpeet Arbitraasiehdot Regulaatiovaikutukset Korkokäyräriski Strategiset suojaajat 21

22 Inflaation vaikutus sijoitussalkkuun Miten suojautua inflaatiolta? Ongelmana ei ole tämän vuoden inflaatio, vaan inflaatio-odotukset (jotka vaikuttavat myös toteutumaan). Jos vuoden 2014 inflaatio kasvaa 3 %:iin, se ei ole vielä ongelma sijoitussalkulle: korkosalkun arvo laskee, mutta osakkeiden tuotto on oletettavasti hyvä. Suurin haaste on ympäristö, missä inflaatio nousee merkitsevästi, sekä periodi heti sen jälkeen, kun inflaatio on noussut. Kun inflaatio on ollut jonkin aikaa korkea (tyypillisesti yli 5 vuotta), on reaalituotto-odotus osakkeilla jo normaali/korkea. Tarvitaan suoja, joka tuottaa silloin kun inflaatio nousee ja jonka kassavirrat kattavat tämän jälkeisen periodin (tällöin inflaatioodotusten nousu heijastuu suojan arvoon). Osakenäkökulmasta tärkein alue suojata on 5 10 vuoden inflaatiota vastaan 5 vuoden jälkeen. Tämä tarkoittaa, että aluksi on suojauduttava 15 vuoden inflaatiolta, alkaen esim. 5 vuoden kuluttua. Viiden vuoden kuluttua viimeistään, suoja on uusittava eteenpäin, jotta se kattaisi taas 5 10 vuoden inflaatioriskin. Lähde: Nordea Markets 22

23 Inflaation vaikutus sijoitussalkkuun Onko suoja kallis? Suorin tapa suojautua inflaatiolta on ostaa inflaatiokatto. Inflaatiokatto suojaa nimenomaan silloin kun inflaatio itse (tai inflaatio-odotukset) kasvavat. Nimelliskorosta suurin osa edustaa inflaatio-odotuksia ja lyhyessä päässä ennustetaan jopa negatiivista reaalikorkoa. Nimelliskorkopuolella markkinaon likvidimpi ja tehokkaampi. Millainen nimelliskorkopositio johtaisi samantyyppiseen suojaan? Mikäli inflaatio ja ennen kaikkea inflaatio-odotukset nousevat, tapahtuu korkokäyrän muodossa tyypillisesti jyrkentyminen eli pitkät korot nousevat lyhyitä enemmän. Suojautumalla tätä vastaan tuotetaan edullinen ja tehokas suoja, joka kaiken lisäksi toimii myös deflatorisessa ympäristössä. Syy suojan edullisuuteen on regulaatiojohteinen hintavääristymä. Miksi positio korkokäyrän jyrkentymisen puolesta? 1. Position implisiittinen volatiliteettion matalalla tasolla 2. Volatiliteettikäyrän muoto on houkutteleva 3. Korkopisteiden välinen implisiittinen korrelaatio on korkealla tasolla 4. Korkokäyrä on tällä hetkellä konveksi Suojan aika-arvo on tällä hetkellä positiivinen 23

24 Mahdolliset pitkän tähtäimen skenaariot Skenaarioanalyysi Muodostetaan neljä seitsemän vuoden skenaariota: 1. Deflaatio, inflaatio laskee -0,5%:iin 2. Normaali ympäristö, inflaatio pysyy n. 2%:ssa 3. Korkeampi inflaatio, inflaatio kasvaa 3,5%:iin Lähde: Nordea Markets 4. Kiihtyvä inflaatio, inflaatio kasvaa 6 %:iin Jokaisessa skenaariossa arvioidaan historian valossa osakkeiden, tyypillisen korkosalkun ja muiden sijoitusten reaalituotot. Analyysin mukaiset korkokäyrän jyrkkyydet eri skenaarioissa ovat 1) 1,5 % : ennustetaan nousevia nimelliskorkoja (vrt. Japani 1990 ) 2) 1,0 % : Jyrkkyys normalisoituu pitkään keskiarvoonsa 3) 0,25 % : Syklin odotetaan olevan lopussa ja korkea ohjauskorko pienentää lähitulevaisuuden inflaatiota 4) 3,0 % : Mopo on karannut lapasesta, inflaatio-odotukset toteuttavat itse itseään, ollaan uudessa regimessä Arvioidaan sijoitussalkun tuottoja eri määrällä positioita korkokäyrän jyrkkyyden puolesta 24

25 Mahdolliset pitkän tähtäimen skenaariot Skenaarioanalyysi Arvioidaan salkun tuotto-odotus ja tuoton standardipoikkeama eri määrällä suojaa. Suojan odotettu tuotto on positiivinen indikoiden, että siinä olisi negatiivinen markkinariskipreemio. Tämä johtaa juurensa regulaation aiheuttamasta hintavääristymästä. Huomaamme, että salkun tuotto suhteessa standardipoikkeamaan kasvaa kunnes se kääntyy laskuun lakipisteen jälkeen. Lakipisteen allokaatio suojaan on n. 6,3% taseesta, jolloin jaksotettu kustannus seitsemän vuoden yli on n. 0,9% p.a., mikäli suoja erääntyy arvottomana. Lakipisteeseen asti riskikorjattu tuotto kasvaa sitä mukaa mitä enemmän suojataan. Tulevassa analyysissa tarkastellaan tilannetta missä suojan allokaatio sijoituksen alkuvaiheessa on 4,5 % taseesta. 25 Lähde: Nordea Markets

26 Mahdolliset pitkän tähtäimen skenaariot Skenaarioanalyysi Salkun tuotto-odotus kasvaa heti, kun salkkuun lisätään suoja-elementti. Tämä johtuu markkinoiden hinnoittelemasta korkomuutoksesta (mikä johtaa juurensa regulaatiosta). Riippuen suojan määrästä salkun tuotto-odotus kasvaa n. 4 %:sta aina 5 %:iin Suurin hyöty on suojan ehdollisessa käyttäytymisessä. Silloin kun markkinat tuottavat huonosti pitkään, tuottaa suoja erityisen hyvin. Normaalissakin ympäristössä suoja tuottaa odotuksellisesti melko hyvin. Vain kolmosskenaariossa, eli korkeahkon inflaation ympäristössä suoja tuottaa huonosti. Suojan tarkoitus on kuitenkin suojata erityisesti silloin kun inflaatio kiihtyy, koska silloin muiden omaisuusluokkien tuotto jää vaisuksi. Lähde: Nordea Markets 26

27 Liite: lisämateriaalia 27

28 Talousnäkymät, ennusteet 12/2013 BKT:n kasvu, % Inflaatio, % E 2014E 2015E E 2014E 2015E Maailma 1) Maailma 1) USA USA Euroalue Euroalue Kiina Kiina Japani Japani Norja Norja Ruotsi Ruotsi Iso-Britannia Iso-Britannia Saksa Saksa Ranska Ranska Italia Italia Espanja Espanja Suomi Suomi ) 184 maan painotettu keskiarvo. Kaikkien maiden painot ja muun maailman tiedot ovat viimeisimm?st? IMF:n World Economic Outlook -julkaisusta. Painot on laskettu ostovoimakorjatusta BKTsta. Huom. Uudet talousennusteet julkaistaan Julkisen talouden ylijäämä, % BKT:sta Vaihtotase, % BKT:sta E 2014E 2015E E 2014E 2015E USA USA Euroalue Euroalue Kiina Kiina Japani Japani Norja Norja Ruotsi Ruotsi Iso-Britannia Iso-Britannia Saksa Saksa Ranska Ranska Italia Italia Espanja Espanja Suomi Suomi Lähde: Nordea Markets, Talousnäkymät

29 Ohjauskorkoja nostetaan 2015 Maa Spot 3M 30Jun14 31Dec14 31Dec15 USA Euroalue Iso-Britannia Sveitsi Japani Tanska Norja Ruotsi Puola Tsekki Unkari Venäjä Lähde: Nordea Markets,

30 Kumpi tarvitsee heikompaa valuuttaa? Euroalueen teollisuuden veto kalpenee USA:n rinnalla Paineita EKP:lle elvyttää 30

31 USA:n ja Ison-Britannian korot nousseet Vahvistuva talous ja löysä rahapolitiikka ovat luoneet nousupaineita USA:n ja Britannia pitkiin korkoihin Huolet inflaation kiihtymisestä voimistuvat? 31

32 Yhdysvalloissa asuntorakentajien luottamus kohentuu Asuntomarkkinoiden elpyminen tukee yksityistä kulutusta 32

33 Talousnäkymä perustelee EKP:n löysän rahapolitiikan Euroalueen talous vielä matelee Inflaatio painunut matalalle 33

34 Euroalueella työttömyys pitkäaikainen ongelma Euroalueen korkea työttömyysaste ei poista pullonkauloja ydinmaissa 34

35 Italian ja Espanjan pankkien valtionlainaomistukset kasvaneet EKP:n operaatiot kasvattivat espanjalaisten ja italialaisten pankkien valtionlainaomistuksia Vuodenvaihteen edellä omistus kääntyi laskuun, kun pankit valmistautuivat stressitesteihin 35 Emissioissa mukana jo ulkomaisia sijoittajia

36 Saksan pitkät korot suhteessa inflaatio-odotuksiin maltillisilla tasoilla Nykytasoilla pitkät korot hinnoittelevat heikkoa talouskasvua seuraavan 10 vuoden aikana Ovatko näkymät todella näin heikot? Saksan 10-vuotinen viitekorko, % Euroalueen 10-vuotinen inflaatioswap-sopimus, % Lähde: Nordea Markets ja Reuters EcoWin 36

37 Inflaatio-odotukset maltillistuneet Inflaatiolla voi hyvin olla merkittävä rooli velkakriisin ratkaisussa Yhdysvaltojen 10v inflaatioswap, % Euroalueen 10v inflaatioswap, % Lähde: Nordea Markets ja ThomsonReuters 37

38 Euribor-korkojen hinnoitellaan nousevan vähitellen /99 03/01 05/03 07/05 10/07 12/09 02/12 05/14 07/16 3kk euribor, % 3kk euribor-futuurit, % Lähde: Nordea Markets ja ThomsonReuters 38

Markkinakatsaus. Helmikuu 2016

Markkinakatsaus. Helmikuu 2016 Markkinakatsaus Helmikuu 2016 Talouskehitys Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) alensi maailmantalouden kasvuennustetta kuluvalle vuodelle 0,2 prosenttiyksiköllä tasolle 3,4 prosenttia Euroalueen tammikuun

Lisätiedot

Inflaatio ratkaisee. Viikkokatsaus. Suvi Kosonen

Inflaatio ratkaisee. Viikkokatsaus. Suvi Kosonen Inflaatio ratkaisee Viikkokatsaus Suvi Kosonen 24.2.2014 Euroalueelta inflaatio, jenkkidata heikkoa Tulevaa: Euroalueen inflaatio, rahan määrä ja talouselämän luottamus USA:sta asuntomarkkinadataa, luottamuslukuja,

Lisätiedot

Markkinakatsaus: Mistä tulevaisuuden tuotot? Lippo Suominen Nordea Varallisuudenhoito Syyskuu 2010

Markkinakatsaus: Mistä tulevaisuuden tuotot? Lippo Suominen Nordea Varallisuudenhoito Syyskuu 2010 Markkinakatsaus: Mistä tulevaisuuden tuotot? Lippo Suominen Nordea Varallisuudenhoito Syyskuu 2010 2 Taantumapelot heiluttaneet markkinoita 3 Osakkeiden nousu tasaantunut Ristiriitaisia viestejä Taloudesta

Lisätiedot

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit

Lisätiedot

Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla

Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla Juhana Brotherus Ekonomisti 21.3.212 13 12 11 1 99 98 97 96 95 94 93 92 Yhdysvallat kasvoi loppuvuonna muiden kehittyneiden markkinoiden taantuessa

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2015

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2015 Markkinakatsaus Kesäkuu 2015 Talouskehitys EK:n luottamusindikaattorit edelleen toukokuussa pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella, rakentamisessa ja kaupan alalla kuitenkin merkkejä paremmasta Euroalueen

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Syyskuu 2015

Markkinakatsaus. Syyskuu 2015 Markkinakatsaus Syyskuu 2015 Talouskehitys Suomen vienti hienoisessa kasvussa heinäkuussa Pk-yritysten työllistämisnäkymät ovat Suomessa parantuneet keväästä Euroopan keskuspankki (EKP) valmis tarvittaessa

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Lokakuu 2015

Markkinakatsaus. Lokakuu 2015 Markkinakatsaus Lokakuu 2015 Talouskehitys Maailmanpankki laski Itä- ja Kaakkois-Aasian sekä Kiinan kasvuennusteita Kansainvälinen valuuttarahasto laski globaalin kasvuennusteen tasoille 3,1 prosenttia

Lisätiedot

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016 Makrokatsaus Huhtikuu 2016 Positiiviset markkinat huhtikuussa Huhtikuu oli heikosti positiivinen kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Euroopassa ja USA:ssa pörssit olivat tasaisesti plussan

Lisätiedot

Talouden näkymät Reijo Heiskanen @Reiskanen, @OP_Ekonomistit

Talouden näkymät Reijo Heiskanen @Reiskanen, @OP_Ekonomistit Talouden näkymät Reijo Heiskanen @Reiskanen, @OP_Ekonomistit 26.1.2016 Maailmantalouden kasvu verkkaista ja painottuu kulutukseen ja palveluihin 2 3 Korot eivät nouse paljoa Yhdysvalloissakaan 6 5 4 3

Lisätiedot

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi ICC - INFO Q 3-2014 Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi Maailmantalouden tila ja suunta - World Economic Survey 3 / 2014 Maajohtaja Timo Vuori, Kansainvälinen kauppakamari ICC Suomi 1 Maailmantalouden

Lisätiedot

Syksyn 2007 sijoitusnäkymät Arvopaperilehti. 27.9.2007 Vesa Ollikainen

Syksyn 2007 sijoitusnäkymät Arvopaperilehti. 27.9.2007 Vesa Ollikainen Syksyn 2007 sijoitusnäkymät Arvopaperilehti 27.9.2007 Vesa Ollikainen Osakkeissa jälleen parhaat tuotot 124 120 Euroopan osakkeet 116 112 108 Maailman osakkeet 104 Euro-rahamarkkina 100 Euro-valtionobligaatiot

Lisätiedot

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Talouden näkymistä. Budjettiriihi 9.9.2015

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Talouden näkymistä. Budjettiriihi 9.9.2015 Suomen Pankki Talouden näkymistä Budjettiriihi 1 Kansainvälisen talouden ja rahoitusmarkkinoiden kehityksestä 2 Kiinan pörssiromahdus heilutellut maailman pörssejä 2.4 2.2 2.0 1.8 1.6 1.4 1.2 1.0 0.8 MSCI

Lisätiedot

Alkaako taloustaivaalla seljetä?

Alkaako taloustaivaalla seljetä? ..9 Alkaako taloustaivaalla seljetä? Lauri Uotila Pääekonomisti Sampo Pankki.9. 9 Kokonaistuotannon kasvu, % %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 9 Venäjä USA Euroalue - - - Japani - - 9 9 - - - - - Teollisuuden

Lisätiedot

Säästämmekö itsemme hengiltä?

Säästämmekö itsemme hengiltä? Säästämmekö itsemme hengiltä? Jaakko Kiander TSL 29.2.2012 Säästämmekö itsemme hengiltä? Julkinen velka meillä ja muualla Syyt julkisen talouden velkaantumiseen Miten talouspolitiikka reagoi velkaan? Säästötoimien

Lisätiedot

Taloutemme tila kansallisesti ja kansainvälisesti

Taloutemme tila kansallisesti ja kansainvälisesti Taloutemme tila kansallisesti ja kansainvälisesti Seppo Honkapohja, Suomen Pankki Alustus, Logistiikkapäivä, Kotka 25.5.2009 1 Esityksen rakenne Rahoitusmarkkinoiden kriisin nykyvaihe Maailmantalouden

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Toukokuu 2015

Markkinakatsaus. Toukokuu 2015 Markkinakatsaus Toukokuu 2015 Talouskehitys IMF ennustaa maailmantalouden kasvavan kuluvana vuonna 3,5 prosenttia ja ensi vuonna 3,8 prosenttia IMF:n mukaan euroalueen talous on piristymässä vähitellen,

Lisätiedot

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 28.9.2010 Lauri Uotila Sampo Pankki

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 28.9.2010 Lauri Uotila Sampo Pankki Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 8.9.1 Lauri Uotila Sampo Pankki Bruttokansantuotteen kasvu 16 1 1 1 %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 16 1 1 1 8 8 6 Euroalue Intia Brasilia Venäjä 6 - USA

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2015

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2015 Markkinakatsaus Huhtikuu 2015 Talouskehitys Suomen viennin arvo oli helmikuussa ennakkotietojen mukaan noin 4,2 mrd euroa eli neljä prosenttia alhaisempi kuin vuotta aikaisemmin Euroalueella ostopäällikköindeksit

Lisätiedot

Talouden suunta. Reaalitalous nousee nytkähdellen, korot pysyvät alhaalla 4.9.2013. Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti

Talouden suunta. Reaalitalous nousee nytkähdellen, korot pysyvät alhaalla 4.9.2013. Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti Talouden suunta Reaalitalous nousee nytkähdellen, korot pysyvät alhaalla 4.9.2013 Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti Ostopäälliköiden odotukset Odotukset nousseet euroalueella 2 25-09-2013 3 Kuluttajien luottamus

Lisätiedot

Pankkitalletukset ja rahamarkkinasijoitukset. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry

Pankkitalletukset ja rahamarkkinasijoitukset. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Pankkitalletukset ja rahamarkkinasijoitukset Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Korkosijoitukset Korkosijoituksiin luokitellaan mm. pankkitalletukset, rahamarkkinasijoitukset,

Lisätiedot

Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous

Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 13 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Viime kuukausien aikana kehittyneiltä päätalousalueilta on saatu rohkaisevia merkkejä: pahin voi olla jo takana. Euroalueen tuotannon syksystä 11 jatkunut supistuminen

Lisätiedot

Maailmantalouden näkymät

Maailmantalouden näkymät Maailmantalouden näkymät 31.8.21 Toni Honkaniemi Yksikönpäällikkö Maailmantalouden kasvu epätasaista BKT:n määrä muutos ed. vuoden vast. neljänneksestä 8 % 18 6 4 Yhdysvallat Euroalue 16 14 2 12 1-2 -4

Lisätiedot

Suomen talouden kehitysnäkymät alkaneet kirkastumaan. Roger Wessman 14.04.2010

Suomen talouden kehitysnäkymät alkaneet kirkastumaan. Roger Wessman 14.04.2010 Suomen talouden kehitysnäkymät alkaneet kirkastumaan Roger Wessman 14.04.2010 1 2 Luvut ennakoivat maailmanteollisuudelle vahvinta kasvua 30 vuoteen Lainaraha halventunut 27.5 25.0 22.5 20.0 17.5 15.0

Lisätiedot

Bruttokansantuotteen kasvu

Bruttokansantuotteen kasvu Bruttokansantuotteen kasvu %, liukuva vuosikasvu 12 12 1 8 6 Kiina Baltian maat Intia Venäjä 1 8 6 4 2 Euroalue Japani USA 4 2-2 21 22 23 24 2 26 27 USA+Euroalue+Japani = 4 % maailman bruttokansantuotteesta

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Elokuu 2015

Markkinakatsaus. Elokuu 2015 Markkinakatsaus Elokuu 2015 Talouskehitys EK:n heinäkuussa julkaisemien luottamusindikaattoreiden mukaan Suomen teollisuuden näkymät ovat edelleen vaimeat Saksan teollisuuden näkymiä kuvaava Ifo-indeksi

Lisätiedot

Markkinakatsaus raaka-ainemarkkinoilla kupla vai mahdollisuus? Leena Mörttinen

Markkinakatsaus raaka-ainemarkkinoilla kupla vai mahdollisuus? Leena Mörttinen Markkinakatsaus raaka-ainemarkkinoilla kupla vai mahdollisuus? 1 Leena Mörttinen Maailmantalous laskusuhdanteeseen kysyntäpaineet hieman helpottamassa 2006 2007 2008E 2009E BKT:n kasvu, % Tammi Huhti Tammi

Lisätiedot

Talouden tila. Markus Lahtinen

Talouden tila. Markus Lahtinen Talouden tila Markus Lahtinen Taantumasta vaisuun talouskasvuun Suomen talous ei pääse vauhtiin, BKT: 2014-0,2 % ja 2015 0,5 % Maailmantalouden kasvu heikkoa Ostovoima ei kasva Investoinnit jäissä Maailmantalous

Lisätiedot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I 4.10.2011

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I 4.10.2011 Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I Hanna Freystätter, VTL Ekonomisti Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen Pankki 1 Inflaatio = Yleisen hintatason nousu. Deflaatio

Lisätiedot

Hauraita ituja. Suvi Kosonen Toukokuu 2014

Hauraita ituja. Suvi Kosonen Toukokuu 2014 Hauraita ituja Suvi Kosonen Toukokuu 2014 1 Maailmantalous kohentaa, entä Suomi? Maailmantalouden näkymät ovat parantuneet odotetusti Teollisuusmaat ovat kasvun moottori Riskit ovat kehittyvissä maissa

Lisätiedot

Hauraita ituja. Talousnäkymät Maaliskuu 2014

Hauraita ituja. Talousnäkymät Maaliskuu 2014 Hauraita ituja Talousnäkymät Maaliskuu 7.. TALOUS KÄÄNTYY JO Näkymät ovat maailmalla parantuneet Maailmankauppa vahvistuu lisää Yhdysvalloissa kasvu alkaa vahvistaa itseään Kiinan hidastuva kasvu ei ole

Lisätiedot

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Markkinoilla turbulenssia indeksi 2010=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat

Lisätiedot

Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous

Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 1 1 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Maailmantalouden näkymät kohentuivat vuoden 13 jälkipuoliskolla. Finanssi kriisin jälki on kuitenkin pitkä. Erityisesti euroalueella tuotanto on edelleen alhaisella

Lisätiedot

Talouden näkymät ja riskit. Reijo Heiskanen Pääekonomisti

Talouden näkymät ja riskit. Reijo Heiskanen Pääekonomisti Talouden näkymät ja riskit Reijo Heiskanen Pääekonomisti Maailmantalouden kasvuennusteessa pientä laskupainetta, mutta iso kuva pitkälle ennallaan Maailmantalouden kasvu uhkaa jäädä hieman aiempia arvioita

Lisätiedot

Suhdanne 2/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 2/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 2/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskevassa ennusteessa on oletettu, että hallitusohjelmassa

Lisätiedot

Suomen talouden näkymät

Suomen talouden näkymät Suomen talouden näkymät Kirjakauppaliiton Toimialapäivä Heurekassa 24.5.2016 Evli Pankki Oyj Varainhoidon markkinastrategi Hildebrandt Tomas Suomen talouden näkymät Maailmantalouden näkymät Suomen talouden

Lisätiedot

Talouden näkymät Syyskuu 2015

Talouden näkymät Syyskuu 2015 Talouden näkymät Syyskuu 2015 Maailmantalous kasvaa verkkaisesti indeksi 70 65 60 55 50 45 40 35 30 Maailmankauppa* ja globaali teollisuuden ostopäällikköindeksi muutos ed. vuodesta, % 20 15 10 5 0-5 -10-15

Lisätiedot

Talouskatsaus missä tilassa maa makaa?

Talouskatsaus missä tilassa maa makaa? Talouskatsaus missä tilassa maa makaa? Lapin EK-foorumi 26.5.2015 Rovaniemi Penna Urrila Aiheita: Maailmantalouden näkymät toukokuussa 2015 Miksi Suomen kituminen jatkuu? Julkisessa taloudessa iso urakka

Lisätiedot

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.211 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki 13 12 11 1 9 8 7 6 4 3 2 1-1 -2-3 -4 - -6-7 -8-9 -1-11 Maailma: Bkt ja maailmankauppa %, volyymin vuosikasvu

Lisätiedot

Vieläkö ostan -vai myynkö? Osakesäästäjien Sijoitusretki Mustioon 22.05.2015 Tomi Salo Osakesäästäjien Keskusliitto

Vieläkö ostan -vai myynkö? Osakesäästäjien Sijoitusretki Mustioon 22.05.2015 Tomi Salo Osakesäästäjien Keskusliitto Vieläkö ostan -vai myynkö? Osakesäästäjien Sijoitusretki Mustioon 22.05.2015 Tomi Salo Osakesäästäjien Keskusliitto Sisältö markkinat nyt talouskasvu kasvun riskit markkinoiden tunnelmat jatkuuko osakemarkkinoiden

Lisätiedot

TAPIOLA PANKIN SUHDANNEKATSAUS 1/2011: Tapiola nostaa Suomen talouden ennusteen 3,5 prosenttiin euroalueen kriisi johtanee velkajärjestelyihin

TAPIOLA PANKIN SUHDANNEKATSAUS 1/2011: Tapiola nostaa Suomen talouden ennusteen 3,5 prosenttiin euroalueen kriisi johtanee velkajärjestelyihin TAPIOLA PANKIN SUHDANNEKATSAUS 1/2011: Tapiola nostaa Suomen talouden ennusteen 3,5 prosenttiin euroalueen kriisi johtanee velkajärjestelyihin LEHDISTÖTIEDOTE Julkinen 15.6.2011 klo 9.00 Suomessa talouden

Lisätiedot

Keskuspankkien kokouspöytäkirjat aukeavat. Pasi Sorjonen 17/02/2014

Keskuspankkien kokouspöytäkirjat aukeavat. Pasi Sorjonen 17/02/2014 Keskuspankkien kokouspöytäkirjat aukeavat Pasi Sorjonen 17/02/2014 Keskuspankkien pähkäilyä ja luottamuksen mittausta Viime viikon antia: Euroalueen nousu jatkuu BoE korjasi linjaansa Suomesta karmeat

Lisätiedot

Finanssikriisistä globaaliin taantumaan koska uuteen nousuun?

Finanssikriisistä globaaliin taantumaan koska uuteen nousuun? Finanssikriisistä globaaliin taantumaan koska uuteen nousuun? Arvoasuntopäivä 12.5.29 Anssi Rantala Pääekonomisti OP-Pohjola 29 Ensimmäinen globaali taantuma 6 vuoteen 15 1 %, v/v Maailmankauppa 5 Maailman

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 26.1.2015. Alexandria

Allokaatiomuutos 26.1.2015. Alexandria Allokaatiomuutos 26.1.2015 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 23.1.2015 OSAKKEET Salkunhoitaja 24,22 Suomi 5,23 SEB Finlandia SEB 5,23 Eurooppa 8,43 BGF European Fund Blackrock

Lisätiedot

Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan. lokakuu 2012

Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan. lokakuu 2012 Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan lokakuu 2012 Miltä maailma näyttää 12 kk:n horisontilla? Globaali kasvu jatkuu ja elpyy 2013 Kiina ja Yhdysvallat elvyttävät Euroopan velkakriisi laimenee

Lisätiedot

rahoitusmarkkinoiden häntä heiluttaa 1 Leena Mörttinen

rahoitusmarkkinoiden häntä heiluttaa 1 Leena Mörttinen Talousnäkymät lokakuussa 2008 rahoitusmarkkinoiden häntä heiluttaa reaalitalouden l koiraa 1 Leena Mörttinen Maailmantalous näkymät synkentyneet y rahoitusmarkkinoiden ongelmien myötä 2007 2008E 2009E

Lisätiedot

Irlannin tilanne. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010

Irlannin tilanne. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010 Irlannin tilanne Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010 Irlanti pyysi lainaa rahoitusmarkkinoidensa vakauttamiseksi Irlannin hallitus pyysi eilen Euroopan rahoitusvakausjärjestelyjen

Lisätiedot

Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat

Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat J uhana B rotherus Ekonomis ti 26.11.2014 Talouskasvu jäänyt odotuksista 2 USA kohti kestävää kasvua Yritykset optimistisia Kuluttajat luottavaisia 3 Laskeva öljyn hinta

Lisätiedot

Valon pilkahduksia. Pasi Sorjonen 8.5.2012. Markets

Valon pilkahduksia. Pasi Sorjonen 8.5.2012. Markets Valon pilkahduksia Pasi Sorjonen Markets MAAILMA: Kasvu viime vuotta hitaampaa mutta ei paljon BRIC-MAAT: Talousaktiviteetin moottori USA: Kasvu vahvistaa itseään kevät keikkuen tulee EUROALUE: Takaisin

Lisätiedot

Euro & talous 4/2012 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous

Euro & talous 4/2012 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Euro & talous 4/212 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Pääjohtaja Erkki Liikanen 12.9.212 1 Euro & talous 4/212 sisältö Pääartikkeli: Rahapolitiikka ja taloudellinen tilanne Suhdannetilanne, maailmantalouden

Lisätiedot

Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan. Matti Kantomaa

Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan. Matti Kantomaa Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan Matti Kantomaa Tämän päivän haasteet korkosijoittajalle 1 kk Euribor 0,4 % Saksan 2 vuoden obligaatiotuotto 0,17 % Saksan 10 vuoden obligaatiotuotto 1,7 %

Lisätiedot

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Talous tutuksi - Tampere Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Maailmantalouden kehitys 2 Bruttokansantuotteen kasvussa suuria eroja maailmalla Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 125

Lisätiedot

Jatkuuko euroalueen erkaantuminen miten käy Suomen. Talouden näkymät Kuntamarkkinat 11.9.2013 Pasi Holm

Jatkuuko euroalueen erkaantuminen miten käy Suomen. Talouden näkymät Kuntamarkkinat 11.9.2013 Pasi Holm Jatkuuko euroalueen erkaantuminen miten käy Suomen Talouden näkymät Kuntamarkkinat 11.9.2013 Pasi Holm Johtopäätökset Talouden kolmoisongelma (suhdannetilanne, talouden rakennemuutos sekä julkisen talouden

Lisätiedot

Raakaöljyn hinnan laskun taloudellisista vaikutuksista

Raakaöljyn hinnan laskun taloudellisista vaikutuksista Raakaöljyn hinnan laskun taloudellisista vaikutuksista EU-EDUNVALVONTAPÄIVÄ Energiateollisuus Paavo Suni, ETLA Kalastajatorppa 13.2. 2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS Raakaöljyn hinta päivittäin, Brent,

Lisätiedot

Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013. Johtava ekonomisti Penna Urrila

Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013. Johtava ekonomisti Penna Urrila Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013 Johtava ekonomisti Penna Urrila KYSYMYS: Odotan talousvuodesta 2014 vuoteen 2013 verrattuna: A) Parempaa B) Yhtä hyvää C) Huonompaa 160

Lisätiedot

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi ICC - INFO Q 1-2014 Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi Maailmantalouden tila ja suunta - World Economic Survey 1 / 2014 Timo Vuori, maajohtaja, Kansainvälinen kauppakamari ICC Suomi 1 World Economic

Lisätiedot

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Kansantalouden kehityskuva Talouden rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Suomen talous vuonna 21 euroalueen keskimääräiseen verrattuna Euroalue Suomi Työttömyys, % 12 1 8 6 4 Julkisen

Lisätiedot

Talous. TraFi Liikenteen turvallisuus- ja ympäristöfoorumi. Toimistopäällikkö Samu Kurri 3.10.2012. 3.10.2012 Samu Kurri

Talous. TraFi Liikenteen turvallisuus- ja ympäristöfoorumi. Toimistopäällikkö Samu Kurri 3.10.2012. 3.10.2012 Samu Kurri Talous TraFi Liikenteen turvallisuus- ja ympäristöfoorumi Toimistopäällikkö Samu Kurri 3.10.2012 1 Esityksen aiheet Talouden näkymät Suomen Pankin kesäkuun ennusteen päätulemat Suomen talouden lähiaikojen

Lisätiedot

1 Kansainvälinen ja kotimainen suhdannekehitys

1 Kansainvälinen ja kotimainen suhdannekehitys 1 Kansainvälinen ja kotimainen suhdannekehitys 1.1 Kansainvälinen talous Suomen metsäteollisuuden kasvunäkymät ovat tänäkin vuonna pysyneet heikkoina. Vuoden 2000 loppupuolella Yhdysvalloista alkanut suhdanteiden

Lisätiedot

Maailmantalouden tasapainottomuudet ja haasteet Eurooppa, Aasia, Amerikka

Maailmantalouden tasapainottomuudet ja haasteet Eurooppa, Aasia, Amerikka Maailmantalouden tasapainottomuudet ja haasteet Eurooppa, Aasia, Amerikka Talousvaliokunnan seminaari 20.4.2005 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 Piirteitä maailmantalouden kehityksestä Globaalinen osakekurssien

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI-KESÄKUU 2014. Lehdistötilaisuus 12.8.2014 / Toimitusjohtaja Harri Sailas

ILMARINEN TAMMI-KESÄKUU 2014. Lehdistötilaisuus 12.8.2014 / Toimitusjohtaja Harri Sailas ILMARINEN TAMMI-KESÄKUU 2014 Lehdistötilaisuus 12.8.2014 / Toimitusjohtaja Harri Sailas 1 1. VUOSIPUOLISKO VASTASI ODOTUKSIA Tammi kesäkuu 2014 Sijoitustuotto 3,4 % Osakesijoitusten tuotto 5,5 % Korkosijoitusten

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 3.11.23/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15

Lisätiedot

Rahoitusmarkkinoiden näkymiä. Leena Mörttinen/EK 5.3.2013

Rahoitusmarkkinoiden näkymiä. Leena Mörttinen/EK 5.3.2013 Rahoitusmarkkinoiden näkymiä Leena Mörttinen/EK 5.3.2013 Fundamentit, joiden varaan euron vakaus rakentuu Poliittinen vakaus Euroalueen vakaus Politiikka: Velkoja ja velallismaiden on löydettävä poliittinen

Lisätiedot

Kansainvälinen sijoitusstrategia Ylös, alas vai vaakalentoa. Investment Strategy and Advice Syyskuu 2011

Kansainvälinen sijoitusstrategia Ylös, alas vai vaakalentoa. Investment Strategy and Advice Syyskuu 2011 Kansainvälinen sijoitusstrategia Ylös, alas vai vaakalentoa Investment Strategy and Advice Syyskuu 2011 Markkinat reippaassa pudotuksessa Omaisuuslajien kehitys, viimeiset 12 kk 2 Osakkeet eivät saavuttaneet

Lisätiedot

Makrokatsaus. Maaliskuu 2016

Makrokatsaus. Maaliskuu 2016 Makrokatsaus Maaliskuu 2016 Myönteinen ilmapiiri maaliskuussa Maaliskuu oli kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla hyvä kuukausi ja markkinoiden tammi-helmikuun korkea volatiliteetti tasoittui. Esimerkiksi

Lisätiedot

Globaaleja kasvukipuja

Globaaleja kasvukipuja Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Globaaleja kasvukipuja Euro & talous 1/2016 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 22.3.2016 Julkinen 1 Esityksen teemat Maailmantalouden

Lisätiedot

jälkeen Return on Knowledge Arvopaperin Rahapäivä, 16. syyskuuta 2009 Finlandia-talo Aku Leijala Sampo Rahastoyhtiö Oy

jälkeen Return on Knowledge Arvopaperin Rahapäivä, 16. syyskuuta 2009 Finlandia-talo Aku Leijala Sampo Rahastoyhtiö Oy Rahastojen tuottonäkymät finanssikriisin jälkeen Arvopaperin Rahapäivä, 16. syyskuuta 2009 Finlandia-talo Aku Leijala Sampo Rahastoyhtiö Oy Return on Knowledge Houkuttelevat vaihtoehdot eri markkinatilanteisiin.

Lisätiedot

OUTOJA AIKOJA. Maailmantalouden nousu vahvistuu. Öljyn halpeneminen ja euron heikkeneminen tukevat Eurooppaa

OUTOJA AIKOJA. Maailmantalouden nousu vahvistuu. Öljyn halpeneminen ja euron heikkeneminen tukevat Eurooppaa Outoja aikoja OUTOJA AIKOJA Maailmantalouden nousu vahvistuu Öljyn halpeneminen ja euron heikkeneminen tukevat Eurooppaa Suomen pohjat on ehkä jo nähty nousu on omissa käsissä Euroalueen kasvuarvioita

Lisätiedot

Talouden näkymät. Pörssi-ilta Jyväskylä 18.11.2014 Kari Heimonen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu

Talouden näkymät. Pörssi-ilta Jyväskylä 18.11.2014 Kari Heimonen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Talouden näkymät Pörssi-ilta Jyväskylä 18.11.2014 Kari Heimonen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Talouden näkymät Ennustamisen vaikeus Maailma Eurooppa Suomi Talouden näkymät; 2008, 2009, 2010,

Lisätiedot

Eurojärjestelmän rahapolitiikka. Studia Monetaria 25.3.2008

Eurojärjestelmän rahapolitiikka. Studia Monetaria 25.3.2008 Eurojärjestelmän rahapolitiikka Studia Monetaria 25.3.2008 Mikko Spolander SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND 1 EKP:n pääjohtajan alustuspuheenvuoro lehdistötilaisuudessa 6.6.2007 Kokouksessaan

Lisätiedot

Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013

Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013 3 213 BKT SUPISTUU VUONNA 213 Suomen kokonaistuotannon kasvu pysähtyi ja kääntyi laskuun vuonna 212. Ennakkotietojen mukaan bruttokansantuote supistui myös vuoden 213 ensimmäisellä neljänneksellä. Suomen

Lisätiedot

OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto

OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto Kehittyvien maiden talouskasvu jatkuu vahvana 10 % 9 % 8 % 2007 2008 Lähde: Consensus Economics 10/2007 7 % 6 % 5 % 4 % 3 % 2 % 1 % 0 % Turkki Brasilia

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE 13.10.1999

TALOUSENNUSTE 13.10.1999 TALOUSENNUSTE 13.10.1999 Lisätietoja: Ennustepäällikkö Eero Lehto puh. (09) 2535 7350 e-mail: Eero.Lehto@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville 1½

Lisätiedot

Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet

Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet Lindorff Suomen Profittable 2012 -seminaari Helsingin musiikkitalo, Black Box 29.3.2012 Paavo Suni, ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS Mrd. USD 600 Maailmantalous

Lisätiedot

Öljyn hinnan romahdus

Öljyn hinnan romahdus Samu Kurri Suomen Pankki Öljyn hinnan romahdus Hiekkaa vai öljyä maailmantalouden rattaisiin? 21.5.215 Julkinen 1 Teemat Hinnan laskun välittömät seuraukset Vaikutukset talouden toimijoihin Markkinat,

Lisätiedot

UB Korkosalkku. Toimintakertomus tammikuu kesäkuu 2013

UB Korkosalkku. Toimintakertomus tammikuu kesäkuu 2013 UB Korkosalkku Toimintakertomus tammikuu kesäkuu 2013 Markkinat Euroopan korkomarkkina on jo pitkään ollut pääosin kahden muuttujan armoilla: euroalueen velkaongelman ja sitä seuranneen pankkikriisin sekä

Lisätiedot

Korkomarkkinoiden erityispiirteet

Korkomarkkinoiden erityispiirteet Korkomarkkinoiden erityispiirteet - markkinoiden hinnoittelema talouskehitys / trading korkomarkkinoilla www.operandi.fi Rahoitusriskien hallinnan asiantuntijayritys esityksen rakenne I. peruskäsitteitä

Lisätiedot

Markkina romuna milloin tämä loppuu?

Markkina romuna milloin tämä loppuu? FIM ON PALANNUT! Olemme jälleen henkilöstön omistama, riippumaton, suomalainen varainhoitotalo - jatkamme työtämme aktiivisena ja kantaaottavana sijoittajan pankkina Vesa Engdahl / 18.11.2008 Markkina

Lisätiedot

Vuoden 2016 sijoitusteemat sijoitusmarkkinoiden suhdanteet kypsymässä. Varallisuudenhoito Sijoitustoiminta

Vuoden 2016 sijoitusteemat sijoitusmarkkinoiden suhdanteet kypsymässä. Varallisuudenhoito Sijoitustoiminta Vuoden 2016 sijoitusteemat sijoitusmarkkinoiden suhdanteet kypsymässä OP Varallisuudenhoito Sijoitustoiminta OP Vuosi 2016 sijoitusmarkkinoiden suhdanteet kypsymässä 2 Maailmantalouden kasvu on hidasta

Lisätiedot

Mihin kannattaa sijoittaa voiko menneisyydestä oppia? Lippo Suominen Huhtikuu 2014 Nordea Varallisuudenhoito

Mihin kannattaa sijoittaa voiko menneisyydestä oppia? Lippo Suominen Huhtikuu 2014 Nordea Varallisuudenhoito Mihin kannattaa sijoittaa voiko menneisyydestä oppia? Lippo Suominen Huhtikuu 2014 Nordea Varallisuudenhoito 2 Suomalainen pitää osakesijoittamista lottoamisena Professori Vesa Puttonen, Helsingin kauppakorkeakoulu,

Lisätiedot

Talouden elpyminen pääsemässä vauhtiin

Talouden elpyminen pääsemässä vauhtiin EUROOPAN KOMISSIO LEHDISTÖTIEDOTE Bryssel/Strasbourg 25. helmikuuta 2014 Talouden elpyminen pääsemässä vauhtiin Euroopan komissio on tänään julkistanut talven 2014 talousennusteensa. Sen mukaan talouden

Lisätiedot

Missä talous seilaa, mitä kuuluu markkinoille? Vesa Engdahl, päästrategi

Missä talous seilaa, mitä kuuluu markkinoille? Vesa Engdahl, päästrategi Missä talous seilaa, mitä kuuluu markkinoille? Vesa Engdahl, päästrategi Markkinaympäristö talouden fundamentit edelleen kunnossa Maailmantalouden kasvu on edelleen vahvaa, joskin hidastunut viime vuodesta

Lisätiedot

Valuuttakurssiennuste Japanin keskuspankki ottaa ohjat: Lisää elvytystä jo lokakuun kokouksessa

Valuuttakurssiennuste Japanin keskuspankki ottaa ohjat: Lisää elvytystä jo lokakuun kokouksessa Valuuttakurssiennuste Japanin keskuspankki ottaa ohjat: Lisää elvytystä jo lokakuun kokouksessa Danske Bank Markets Lokakuu 2015 Investment Research EUR/USD sahailu tutussa vaihteluvälissä jatkuu Talouskasvu:

Lisätiedot

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi ICC - INFO 14.8.2013 Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi Esittely - Maailmantalouden tila ja suunta World Economic Survey 3 / 2013 Timo Vuori, maajohtaja, Kansainvälinen kauppakamari ICC Suomi 1 World

Lisätiedot

Maailmantalouden vauhti kiihtyy?

Maailmantalouden vauhti kiihtyy? Maailmantalouden vauhti kiihtyy? Metsänomistajan talvipäivä, 30.1.2010 Timo Vesala, Rahoitusmarkkinaekonomisti timo.vesala@tapiola.fi, 09-4532458 3.2.2010 1 Agenda 1. Taloushistoria n.1980 2007 viidessä

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2015. Lehdistötilaisuus 23.10.2015 / toimitusjohtaja Timo Ritakallio

ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2015. Lehdistötilaisuus 23.10.2015 / toimitusjohtaja Timo Ritakallio ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2015 Lehdistötilaisuus 23.10.2015 / toimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 OSAKEKURSSIEN LASKU HEIJASTUI SIJOITUSTUOTTOON Tammi syyskuu 2015 Sijoitustuotto 3,1 % Osakesijoitusten tuotto

Lisätiedot

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Rahapolitiikasta vuoden 2015 alkukuukausina

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Rahapolitiikasta vuoden 2015 alkukuukausina Erkki Liikanen Suomen Pankki Rahapolitiikasta vuoden 2015 alkukuukausina 25.3.2015 Julkinen 1 Näkymät vuoden 2014 lopulla Julkinen 2 Eurojärjestelmän ennuste joulukuussa 2014: BKT: 2015: 1,0 % 2016: 1,5

Lisätiedot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Studia monetaria Rahatalouden perusasioita I Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Lauri Kajanoja, VTT Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen Pankki 25 20 15 10 5 0-5 Inflaatio Suomessa Kuluttajahintaindeksin

Lisätiedot

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 1 ILMARISEN TALOUSENNUSTE Historian ensimmäinen Julkistus jatkossa keväisin ja syksyisin Erityisesti yritysnäkökulma Keskiössä: 1. Bkt:n

Lisätiedot

Mallivastaukset KA5-kurssin laskareihin, kevät 2009

Mallivastaukset KA5-kurssin laskareihin, kevät 2009 Mallivastaukset KA5-kurssin laskareihin, kevät 2009 Harjoitukset 7 (viikko 13) Tehtävä 1 a) Tapahtuu siirtymä pisteestä A pisteeseen B. Jos TR-käyrä on vaakasuora, niin IS-käyrän siirtyminen oikealle ei

Lisätiedot

Onko edessä pitkä hitaan kasvun jakso? Globaali toimintaympäristö (5 D:tä):

Onko edessä pitkä hitaan kasvun jakso? Globaali toimintaympäristö (5 D:tä): Talouden näkymät? Jari Järvinen Toukokuu 215 Twitter: @jarvinen_jari YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteiden (PRI) allekirjoittaja Keskeiset kysymykset: Globaali toimintaympäristö? Kansainvälisen

Lisätiedot

ILMARISEN TILINPÄÄTÖS 2015. Tulosinfo 19.2.2016 / Toimitusjohtaja Timo Ritakallio

ILMARISEN TILINPÄÄTÖS 2015. Tulosinfo 19.2.2016 / Toimitusjohtaja Timo Ritakallio ILMARISEN TILINPÄÄTÖS 2015 Tulosinfo 19.2.2016 / Toimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 KESKEISTÄ VUONNA 2015 Hyvä sijoitustuotto Hyvä vakavaraisuus Kustannustehokas toiminta Hyvitykset ennätystasolla TyEL-vakuutettujen

Lisätiedot

Eurojärjestelmän rahapolitiikka Tavoite, välineet ja tase

Eurojärjestelmän rahapolitiikka Tavoite, välineet ja tase Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Eurojärjestelmän rahapolitiikka Tavoite, välineet ja tase Elvyttävä kansalaisosinko tilaisuus 6.2.2016 Esitetyt näkemykset ovat omiani.

Lisätiedot

Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä?

Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä? Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja . Ranskan edellinen presidentti Nicolas Sarkozy on julistanut eurokriisin voitetuksi jo 2012

Lisätiedot

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Euro & talous 4/2015. Rahapolitiikasta syyskuussa 2015 24.9.2015. Julkinen

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Euro & talous 4/2015. Rahapolitiikasta syyskuussa 2015 24.9.2015. Julkinen Erkki Liikanen Suomen Pankki Euro & talous 4/2015 Rahapolitiikasta syyskuussa 2015 24.9.2015 1 EKP:n neuvosto seuraa taloustilannetta ja on valmis toimimaan 2 Inflaatio hintavakaustavoitetta hitaampaa

Lisätiedot

Helsingin pörssin lupaavimmat osakkeet 2007

Helsingin pörssin lupaavimmat osakkeet 2007 AVAIMESI VAHVAAN VARAINHOITOON Helsingin pörssin lupaavimmat osakkeet 2007 Markus Salin Salkunhoitaja Elina Pankkiiriliike Oy www.elinavh.fi Elina Pankkiiriliike Oy Elina on sitoutumaton kotimainen varainhoitoyhtiö

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Helmikuu 2015

Markkinakatsaus. Helmikuu 2015 Markkinakatsaus Helmikuu 2015 Talouskehitys Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) mukaan yritysten suhdannekuva on Suomessa edelleen vaimea, mutta teollisuuden tuotanto olisi kasvamassa loivasti lähikuukausina

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 8 % Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 7 Suomi 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15 15

Lisätiedot

Mandatum Hellen ja Mandatum Pyrrha Indeksilainat. Merkintäaika: 21.5. 14.6.2007

Mandatum Hellen ja Mandatum Pyrrha Indeksilainat. Merkintäaika: 21.5. 14.6.2007 Indeksilainat Merkintäaika: 21.5. 14.6.2007 Osakemarkkinatuottoa pääomaturvatusti - Mandatum Yksityispankki tuo markkinoille kaksi uutta indeksilainaa, joiden avulla sijoittaja voi hyötyä pääomaturvatusti

Lisätiedot

Stagflaatio venäläinen kirosana. Sanna Kurronen Maaliskuu 2014

Stagflaatio venäläinen kirosana. Sanna Kurronen Maaliskuu 2014 Stagflaatio venäläinen kirosana Sanna Kurronen Maaliskuu 2014 Putin ei välitä talouden alamäestä Ukrainan kriisi ajaa Venäjän talouden ahtaalle, mutta se ei Putinin menoa hidasta Venäjän talous on painumassa

Lisätiedot