TAMPEREEN YLIOPISTOSTA KEVÄÄLLÄ 2013 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TAMPEREEN YLIOPISTOSTA KEVÄÄLLÄ 2013 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN"

Transkriptio

1 TAMPEREEN YLIOPISTOSTA KEVÄÄLLÄ 2013 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN TAMPEREEN YLIOPISTO Ura- ja rekrytointipalvelut Syyskuu 2014

2 ALKUSANAT Tampereen yliopistossa suoritettiin vuoden 2013 tammikuun alusta kesäkuun loppuun yhteensä 772 ylempää korkeakoulututkintoa (mukana lääketieteen lisensiaatit), yksi enemmän kuin edellisenä vuonna. Yksi opiskelija suoritti kaksi ylempää tutkintoa keväällä Kaikille valmistuneille lähetettiin kesäkuussa 2014 kysely työllisyystilanteesta (kyselylomake liitteenä). Mahdollisimman kattavan aineiston saamiseksi suoritettiin yksi uusintakyselykierros heinäkuun aikana ja toinen elokuussa. Kyselyyn oli mahdollisuus vastata myös sähköisesti verkossa. Kyselyn avulla pyrittiin selvittämään sekä valmistuneiden työllisyystilanne noin vuosi valmistumisen jälkeen että eräitä työllistymiseen ja työnhakuun liittyviä tekijöitä ja niissä mahdollisesti esiin tulleita ongelmia sekä tyytyväisyyttä suoritettuun tutkintoon. Ylemmän korkeakoulututkinnon ja lääketieteen lisensiaatin tutkinnon suorittaneista 438 vastasi kyselyyn. Vastausprosentti oli n. 57, joka on hieman alhaisempi kuin aikaisempina vuosina. Netin kautta vastattiin saman verran kuin viime vuonna, 28 % valmistuneista; osuus kaikista vastanneista oli 49 %. Suurehkon vastausprosentin johdosta saatuja tuloksia voidaan pitää luotettavana kuvauksena valmistuneista, edellyttäen, että vastanneet ja vastaamatta jättäneet ovat jakautuneet satunnaisesti, ts. vastaamatta jättäneissä on esim. suhteellisesti yhtä paljon työttömiä kuin vastanneissa. Aikaisempien kyselytulosten vertailu Tilastokeskuksen rekisteritietoihin valmistuneista on kuitenkin osoittanut kyselyn tulosten olevan lähellä rekistereistä saatuja tietoja. Analysoitava aineisto muodostettiin yhdistämällä kyselylomakkeilla kerättyyn aineistoon opintorekisterissä olevia tietoja. Opintorekisteristä saatiin aineiston tärkeät taustamuuttujat, kuten sukupuoli, tutkinnon taso ja koulutusala. Tietojen hakemista suoraan rekisteristä puoltaa tämän ansiosta saatava lyhyempi kyselylomake, tietojen luotettavuus sekä puuttuvien tietojen pieni määrä. Kyselylomakkeella kerätyn aineiston ja rekisteristä saatujen tietojen yhdistäminen tehtiin opiskelijanumeron perusteella. Opiskelijanumerot poistettiin aineiston analysointivaiheessa. Seuraavissa taulukoissa ovat mukana ne 438 ylemmän korkeakoulututkinnon ja lääketieteen lisensiaatin tutkinnon suorittanutta, jotka vastasivat kyselyyn. Tarkastelut on tehty sukupuolen ja koulutusalan mukaan. Laajempi tarkastelu koulutusaloittain, tieteenalayksiköittäin ja pääaineittain työllisyystilanteesta tehdään siinä vaiheessa, kun käytettävissä ovat myös syksyllä 2013 valmistuneiden tiedot. 1

3 KOULUTUSALOISTA KÄYTETYT LYHENTEET Human. Kasv., opett. Kasv., muut Kauppat. Luonnont. Lääket. Psyk. Terv. Yhteiskuntatieteet 1 Yhteiskuntatieteet 2 humanistinen koulutusala kasvatustieteellinen koulutusala, opettajankoulutus kasvatustieteellinen koulutusala, ei opettajankoulutus kauppatieteellinen koulutusala luonnontieteellinen koulutusala lääketieteellinen koulutusala psykologian koulutusala terveystieteiden koulutusala hallintotiede mukaan lukien turvallisuushallinto ja korkeakouluhallinto, julkisoikeus, finanssihallinto ja julk.yhteisöjen laskentatoimi, kunnallisoikeus, kunnallispolitiikka, kunnallistalous, kunta- ja aluejohtaminen, finanssihallinto ja julkisyhteisöjen laskentatoimi, ympäristöpolitiikka ja aluetiede valtio-oppi, kansainvälinen politiikka, sosiologia, sosiaalipsykologia, sosiaalipolitiikka, sosiaalityö, tiedotusoppi, nuorisotyö, sukupuolentutkimus Työtilanne vuoden kuluttua valmistumisesta sukupuolittain % Nainen Mies Yhteensä Vakituinen työ Määräaikainen työ Vakituinen osa-aikatyö/ periodityö Määräaikainen osa-aikatyö/ periodityö Apurahatutkija Itsenäinen yrittäjä/ ammatinharjoittaja Työllistetty/ työharjoittelu/ työkokeilu Työtön työnhakija Työvoimapoliittinen tai vastaava koulutus Päätoiminen opiskelu (johtaa tutkintoon tai arvosanaan) Perhevapaa (äitiys-/ isyys-/ vanhempain-/ hoitovapaa) Muuten työelämän ulkopuolella Yhteensä LKM Vakituinen työ Määräaikainen työ Vakituinen osa-aikatyö/ periodityö Määräaikainen osa-aikatyö/ periodityö Apurahatutkija Itsenäinen yrittäjä/ ammatinharjoittaja Työllistetty/ työharjoittelu/ työkokeilu Työtön työnhakija Työvoimapoliittinen tai vastaava koulutus Päätoiminen opiskelu (johtaa tutkintoon tai arvosanaan) Perhevapaa (äitiys-/ isyys-/ vanhempain-/ hoitovapaa) Muuten työelämän ulkopuolella LKM

4 Työtilanne vuoden kuluttua valmistumisesta koulutusaloittain Human. Kasv., Kasv., Kauppat. Luonnont. Lääket. Psyk. Terv. Yhteiskunta- Yhteiskunta- Yhteensä % opett. muut tieteet 1 tieteet 2 Vakituinen työ Määräaikainen työ Vakituinen osa-aikatyö/ periodityö Määräaikainen osa-aikatyö/ periodityö Apurahatutkija Itsenäinen yrittäjä/ ammatinharjoittaja Työllistetty/ työharjoittelu/ työkokeilu Työtön työnhakija Työvoimapoliittinen tai vastaava koulutus Päätoiminen opiskelu (johtaa tutkintoon tai arvosanaan) Perhevapaa (äitiys-/ isyys-/ vanhempain- / hoitovapaa) Muuten työelämän ulkopuolella Yhteensä LKM Vakituinen työ Määräaikainen työ Vakituinen osa-aikatyö/ periodityö Määräaikainen osa-aikatyö/ periodityö Apurahatutkija Itsenäinen yrittäjä/ ammatinharjoittaja Työllistetty/ työharjoittelu/ työkokeilu Työtön työnhakija Työvoimapoliittinen tai vastaava koulutus Päätoiminen opiskelu (johtaa tutkintoon tai arvosanaan) Perhevapaa (äitiys-/ isyys-/ vanhempain- / hoitovapaa) Muuten työelämän ulkopuolella LKM

5 Työssäolokuukaudet vuosi valmistumisen jälkeen sukupuolittain ja koulutusaloittain % Nainen Mies Yhteensä 0 kk kk kk yli 9 kk Yhteensä LKM kk kk kk yli 9 kk LKM Human. Kasv., Kasv., Kauppat. Luonnont. Lääket. Psyk. Terv. Yhteiskunta- Yhteiskunta- Yhteensä % opett. muut tieteet 1 tieteet 2 0 kk kk kk yli 9 kk Yhteensä LKM kk kk kk yli 9 kk LKM

6 Työssäolokuukaudet koulutusta vastaavassa tehtävässä vuosi valmistumisen jälkeen sukupuolittain ja koulutusaloittain % Nainen Mies Yhteensä 0 kk kk kk yli 9 kk Yhteensä LKM kk kk kk yli 9 kk LKM Human. Kasv., Kasv., Kauppat. Luonnont. Lääket. Psyk. Terv. Yhteiskunta- Yhteiskunta- Yhteensä % opett. muut tieteet 1 tieteet 2 0 kk kk kk yli 9 kk Yhteensä LKM kk kk kk yli 9 kk LKM

7 Työnantaja vuosi valmistumisen jälkeen sukupuolittain ja koulutusaloittain % Nainen Mies Yhteensä Yksityinen yritys Kunta, kuntayhtymä Ammattikorkeakoulu Valtio, valtion liikelaitos Yliopisto Muu julkisen hallinnon organisaatio Järjestö tai vastaava Oma yritys, vastaanotto tms Muu työnantaja Yhteensä LKM Yksityinen yritys Kunta, kuntayhtymä Ammattikorkeakoulu Valtio, valtion liikelaitos Yliopisto Muu julkisen hallinnon organisaatio Järjestö tai vastaava Oma yritys, vastaanotto tms Muu työnantaja LKM Human. Kasv., Kasv., Kauppat. Luonnont. Lääket. Psyk. Terv. Yhteiskunta- Yhteiskunta- Yhteensä % opett. muut tieteet 1 tieteet 2 Yksityinen yritys Kunta, kuntayhtymä Ammattikorkeakoulu Valtio, valtion liikelaitos Yliopisto Muu julkisen hallinnon organisaatio Järjestö tai vastaava Oma yritys, vastaanotto tms Muu työnantaja Yhteensä LKM Yksityinen yritys Kunta, kuntayhtymä Ammattikorkeakoulu Valtio, valtion liikelaitos Yliopisto Muu julkisen hallinnon organisaatio Järjestö tai vastaava Oma yritys, vastaanotto tms Muu työnantaja LKM

8 Nykyisen työtehtävän vastaaminen vaatimustasoltaan yliopistollista tutkintoa sukupuolittain ja koulutusaloittain % Nainen Mies Yhteensä Kokonaan Osittain Ei lainkaan Yhteensä LKM Kokonaan Osittain Ei lainkaan LKM Human. Kasv., Kasv., Kauppat. Luonnont. Lääket. Psyk. Terv. Yhteiskunta- Yhteiskunta- Yhteensä % opett. muut tieteet 1 tieteet 2 Kokonaan Osittain Ei lainkaan Yhteensä LKM Kokonaan Osittain Ei lainkaan LKM

9 Tärkein syy koulutustasoa vastaamattoman työn tekemiseen merkitsevyysjärjestyksessä sukupuolittain Nainen % Ei ole saanut koulutusta vastaavaa työtä Jatkaa työssä, jossa oli jo ennen valmistumista Muu syy koulutusta vastaamattomaan työhön Palkka ja/tai työehdot paremmat Työ on mielenkiintoisempaa Mies Muu koulutus ohjannut nykyisiin tehtäviin Ei ole halunnut toimia koulutustasoa vastaavissa töissä Tärkein syy koulutustasoa vastaamattoman työn tekemiseen merkitsevyysjärjestyksessä koulutusaloittain % Human. Kasv., opett. Kasv., muut Kauppat. Luonnont. Lääket. Psyk. Terv. Yhteiskuntatieteet 1 Yhteiskuntatieteet 2 Yhteensä Ei ole saanut koulutusta vastaavaa työtä Jatkaa työssä, jossa oli jo ennen valmistumista Muu syy koulutusta vastaamattomaan työhön Palkka ja/tai työehdot paremmat Työ on mielenkiintoisempaa Muu koulutus ohjannut nykyisiin tehtäviin Ei ole halunnut toimia koulutustasoa vastaavissa töissä Yhteensä LKM Ei ole saanut koulutusta vastaavaa työtä Jatkaa työssä, jossa oli jo ennen valmistumista Muu syy koulutusta vastaamattomaan työhön Palkka ja/tai työehdot paremmat Työ on mielenkiintoisempaa Muu koulutus ohjannut nykyisiin tehtäviin Ei ole halunnut toimia koulutustasoa vastaavissa töissä LKM

10 Työn luonne yleisyysjärjestyksessä sukupuolittain ja koulutusaloittain % Nainen Mies Yhteensä Asiakastyö Opetus tai koulutus Hallinto-, suunnittelu- tai kehitystehtävät Toimistotehtävät Johto- ja esimiestehtävät Tutkimus Viestintä- ja mediatyö Muu työn luonne Konsultointi Markkinointi ja myynti Yhteensä LKM Asiakastyö Opetus tai koulutus Hallinto-, suunnittelu- tai kehitystehtävät Toimistotehtävät Johto- ja esimiestehtävät Tutkimus Viestintä- ja mediatyö Muu työn luonne Konsultointi Markkinointi ja myynti LKM % Human. Kasv., opett. Kasv., muut Kauppat. Luonnont. Lääket. Psyk. Terv. Yhteiskuntatieteet 1 Yhteiskuntatieteet 2 Yhteensä Asiakastyö Opetus tai koulutus Hallinto-, suunnittelu- tai kehitystehtävät Toimistotehtävät Johto- ja esimiestehtävät Tutkimus Viestintä- ja mediatyö Muu työn luonne Konsultointi Markkinointi ja myynti Yhteensä LKM Asiakastyö Opetus tai koulutus Hallinto-, suunnittelu- tai kehitystehtävät Toimistotehtävät Johto- ja esimiestehtävät Tutkimus Viestintä- ja mediatyö Muu työn luonne Konsultointi Markkinointi ja myynti LKM

11 Tärkeimmät hakukanavat nykyisen työpaikan saamisessa tärkeysjärjestyksessä sukupuolittain (max 3 vastausta/ hlö) % Nainen Mies Yhteensä Ilmoitukseen vastaaminen Oma aktiivinen yhteydenotto työnantajiin Jatkaa entisellä työnantajalla Sai paikan opiskeluaikaiselta työnantajalta Hyödynsi suhdeverkostoja Välityspalvelut (yo, työvoimatsto jne.) Verkkorekrytointipalvelut Työllisti itsensä yrittäjänä/ ammatinharjoittajana Muu hakukanava Yhteensä VASTANNEITA YHTEENSÄ Ilmoitukseen vastaaminen Oma aktiivinen yhteydenotto työnantajiin Jatkaa entisellä työnantajalla Sai paikan opiskeluaikaiselta työnantajalta Hyödynsi suhdeverkostoja Välityspalvelut (yo, työvoimatsto jne.) Verkkorekrytointipalvelut Työllisti itsensä yrittäjänä/ ammatinharjoittajana Muu hakukanava VASTANNEITA YHTEENSÄ

12 Tärkeimmät hakukanavat nykyisen työpaikan saamisessa tärkeysjärjestyksessä koulutusaloittain (max 3 vastausta/ hlö) Human. Kasv., Kasv., Kauppat. Luonnont. Lääket. Psyk. Terv. Yhteiskunta- Yhteiskunta- Yhteensä % opett. muut tieteet 1 tieteet 2 Ilmoitukseen vastaaminen Oma aktiivinen yhteydenotto työnantajiin Jatkaa entisellä työnantajalla Sai paikan opiskeluaikaiselta työnantajalta Hyödynsi suhdeverkostoja Välityspalvelut (yo, työvoimatsto jne.) Verkkorekrytointipalvelut Työllisti itsensä yrittäjänä/ ammatinharjoittajana Muu hakukanava Yhteensä VASTANNEITA YHTEENSÄ Ilmoitukseen vastaaminen Oma aktiivinen yhteydenotto työnantajiin Jatkaa entisellä työnantajalla Sai paikan opiskeluaikaiselta työnantajalta Hyödynsi suhdeverkostoja Välityspalvelut (yo, työvoimatsto jne.) Verkkorekrytointipalvelut Työllisti itsensä yrittäjänä/ ammatinharjoittajana Muu hakukanava VASTANNEITA YHTEENSÄ

13 Nykyisen työpaikan saamiseen myönteisesti vaikuttaneiden tekijöiden keskiarvot suuruusjärjestyksessä koulutusaloittain ja sukupuolittain (1 = ei lainkaan 6 = erittäin paljon) Human. Kasv., Kasv., Kauppat. Luonnont. Lääket. Psyk. Terv. Yhteiskunta- Yhteiskunta- Yhteensä opett. muut tieteet 1 tieteet 2 Oikea asenne ja motivaatio 5,4 5,6 5,2 5,0 4,6 4,3 5,4 5,8 5,3 5,4 5,2 Työkokemus 4,3 4,4 4,7 5,0 4,5 3,4 4,9 4,8 4,7 4,9 4,5 Tutkinnon pääaine/ tutkintoohjelma 4,1 5,4 4,2 3,9 4,2 5,5 5,7 4,4 3,6 4,6 4,4 Tutkinnon opintoyhdistelmä 3,9 4,5 3,8 3,9 3,7 3,6 3,3 3,9 3,6 3,6 3,8 Erityisosaaminen 3,2 3,6 3,2 3,9 3,2 1,7 3,1 3,4 3,6 3,1 3,2 Tutkintoon sisältyvä harjoittelu 3,4 2,6 3,6 1,9 2,5 3,1 5,8 2,9 3,0 3,3 3,1 Vahva suhdeverkosto 3,0 3,4 2,7 3,2 3,0 2,3 2,9 3,6 3,0 2,9 3,0 Oman ja lähialojen työmarkkinoiden aktiivinen seuraaminen 3,0 3,3 3,4 2,8 2,7 2,2 3,2 3,3 2,8 3,1 2,9 Harrastuksien/ luottamustehtävien tuoma lisäpätevyys ja kontaktit 2,9 3,7 2,3 2,0 2,3 1,9 2,3 3,0 2,6 2,6 2,6 Opinnäytteen/ gradun luomat valmiudet ja kontaktit 1,9 2,0 2,7 2,4 3,3 1,5 2,6 2,9 2,1 2,4 2,2 Kansainvälinen kokemus 2,4 1,3 1,7 2,2 1,8 1,2 1,9 1,8 2,0 2,1 2,0 VASTANNEITA KESKIMÄÄRIN Nainen Mies Yhteensä Oikea asenne ja motivaatio 5,3 4,7 5,2 Työkokemus 4,6 4,5 4,5 Tutkinnon pääaine/ tutkinto-ohjelma 4,5 4,1 4,4 Tutkinnon opintoyhdistelmä 3,8 3,7 3,8 Erityisosaaminen 3,1 3,4 3,2 Tutkintoon sisältyvä harjoittelu 3,2 2,7 3,1 Vahva suhdeverkosto 3,0 3,1 3,0 Oman ja lähialojen työmarkkinoiden aktiivinen seuraaminen 3,0 2,7 2,9 Harrastuksien/ luottamustehtävien tuoma lisäpätevyys ja kontaktit 2,6 2,5 2,6 Opinnäytteen/ gradun luomat valmiudet ja kontaktit 2,2 2,2 2,2 Kansainvälinen kokemus 2,0 1,7 2,0 VASTANNEITA KESKIMÄÄRIN

14 Tyytyväisyys Tampereen yliopistossa annettuun opetustarjontaan tyytyväisyysjärjestyksessä koulutusaloittain ja sukupuolittain (1 = erittäin tyytymätön 6 = erittäin tyytyväinen) % Terv. Lääket. Human. Kasv., muut Yhteiskuntatieteet 1 Yhteiskuntatieteet 2 Psyk. Luonnont. Kauppat. Kasv., opett. Yhteensä Erittäin tyytymätön Erittäin tyytyväinen Yhteensä LKM Keskiarvo 4,9 4,7 4,4 4,4 4,4 4,4 4,2 4,1 4,0 3,9 4,4 % Nainen Mies Yhteensä Erittäin tyytymätön Erittäin tyytyväinen Yhteensä LKM Keskiarvo 4,4 4,3 4,4 50 Tyytyväisyys Tampereen yliopistossa annettuun opetustarjontaan % Erittäin tyytymätön Erittäin tyytyväinen 13

15 Nykyisessä työssä tarvittavien eri tieto- ja taitoalueiden tärkeyskeskiarvot suuruusjärjestyksessä koulutusaloittain (1 = ei lainkaan tärkeä 6 = erittäin tärkeä) Human. Kasv., Kasv., Kauppat. Luonnont. Lääket. Psyk. Terv. Yhteiskunta- Yhteiskunta- Yhteensä opett. muut tieteet 1 tieteet 2 Viestintä suomen kielellä 5,6 5,6 5,5 5,1 4,8 5,0 5,5 5,7 5,3 5,4 5,3 Ryhmätyötaidot ym. sos. taidot 5,4 5,8 5,5 4,9 4,8 5,5 5,5 5,8 5,1 5,4 5,3 Ongelmanratkaisutaidot 5,1 5,2 5,6 5,0 5,0 5,6 5,6 5,6 5,1 5,2 5,2 Organisointi- ja koordinointitaidot 5,1 5,4 5,4 4,7 4,4 4,3 4,7 5,6 5,2 5,3 5,0 Oman alan tehtävien käyt. taidot 4,7 5,8 5,4 4,6 5,2 5,7 5,8 5,0 4,8 4,7 5,0 Tiedonhankintataidot 4,8 4,8 5,1 4,5 5,0 5,4 4,7 5,3 5,0 4,9 4,9 Neuvottelutaidot 4,7 5,4 4,4 4,5 4,0 4,9 5,2 5,6 4,7 5,1 4,8 Tieto- ja viestintätekniikan taidot 4,9 4,9 5,4 4,8 4,9 3,8 4,3 5,3 4,9 4,7 4,8 Analyyttiset, syst. ajattelun taidot 4,4 4,0 4,9 4,6 4,6 5,2 4,9 5,0 4,9 4,7 4,7 Esiintymistaidot 4,4 5,4 5,3 4,3 4,1 3,4 4,6 5,5 4,6 4,5 4,5 Oman alan teoreettinen osaaminen 3,6 4,2 4,1 3,8 4,5 5,4 5,1 4,9 3,9 3,8 4,1 Lainsäädännön tuntemus 3,5 4,4 4,1 4,0 2,9 4,1 4,4 4,3 4,8 4,5 4,1 Projektinhallintataidot 4,0 4,0 5,1 4,0 4,0 2,9 3,5 4,7 4,6 4,0 4,1 Opetus-/koulutus-/ohjaustaidot 4,0 5,7 5,6 3,6 3,6 3,2 4,3 5,1 3,8 3,9 4,0 Viestintä englannin kielellä 4,0 2,7 3,9 4,4 4,5 3,7 2,6 3,8 3,5 3,8 3,8 Toimiminen monikultt. ympäristöissä 4,0 4,9 3,6 3,3 3,8 3,5 3,1 4,0 2,7 3,6 3,6 Esimiestaidot 2,6 3,6 3,9 2,9 2,6 3,6 2,4 4,3 3,7 3,0 3,1 Tutkimusmenetelmätaidot 2,6 2,4 3,1 2,5 3,5 3,2 4,1 4,2 2,8 3,0 2,9 Taloussuunnittelu ja budjetointi 2,3 2,0 3,2 3,4 2,1 2,0 1,7 4,1 4,0 2,9 2,8 Yritystoiminnan perust. tuntemus 2,5 1,3 3,2 4,4 2,1 1,6 1,9 2,9 3,4 2,4 2,7 Viestintä ruotsin kielellä 2,4 1,7 2,4 2,1 1,6 2,6 1,9 2,6 2,7 2,3 2,3 Viestintä muilla kielillä 2,6 1,4 1,3 1,6 1,4 1,7 1,3 1,8 1,4 1,7 1,8 VASTANNEITA KESKIMÄÄRIN

16 Nykyisessä työssä tarvittavien eri tieto- ja taitoalueiden tärkeyskeskiarvot suuruusjärjestyksessä sukupuolittain (1 = ei lainkaan tärkeä 6 = erittäin tärkeä) Nainen Mies Yhteensä Viestintä suomen kielellä 5,4 5,1 5,3 Ryhmätyötaidot ym. sosiaaliset taidot 5,4 5,0 5,3 Ongelmanratkaisutaidot 5,2 5,1 5,2 Organisointi- ja koordinointitaidot 5,1 4,7 5,0 Oman alan tehtävien käytännön taidot 4,9 5,0 5,0 Tiedonhankintataidot 5,0 4,8 4,9 Neuvottelutaidot 4,9 4,5 4,8 Tieto- ja viestintätekniikan taidot 4,8 4,7 4,8 Analyyttiset, systemaattisen ajattelun taidot 4,6 4,8 4,7 Esiintymistaidot 4,5 4,4 4,5 Oman alan teoreettinen osaaminen 4,1 4,1 4,1 Lainsäädännön tuntemus 4,1 4,0 4,1 Projektinhallintataidot 4,1 4,1 4,1 Opetus-/koulutus-/ohjaustaidot 4,0 4,1 4,0 Viestintä englannin kielellä 3,8 3,7 3,8 Toimiminen monikulttuurisissa ympäristöissä 3,8 3,3 3,6 Esimiestaidot 3,1 3,4 3,1 Tutkimusmenetelmätaidot 2,9 3,1 3,0 Taloussuunnittelu ja budjetointi 2,8 2,9 2,8 Yritystoiminnan perusteiden tuntemus 2,6 3,0 2,7 Viestintä ruotsin kielellä 2,4 2,0 2,3 Viestintä muilla kielillä 1,9 1,6 1,8 VASTANNEITA KESKIMÄÄRIN

17 Työelämässä tärkeiden eri tieto- ja taitoalueiden kehittyminen yliopistossa suuruusjärjestyksessä (keskiarvot) koulutusaloittain (1 = erittäin puutteellisesti 6 = erinomaisesti) Human. Kasv., opett. Kasv., muut Kauppat. Luonnont. Lääket. Psyk. Terv. Yhteiskuntatieteet 1 Yhteiskuntatieteet 2 Yhteensä Oman alan teoreettinen osaaminen 5,0 4,5 5,4 4,5 5,1 4,8 4,9 4,7 4,6 4,9 4,8 Tiedonhankintataidot 4,8 4,4 4,8 4,3 4,5 4,9 4,4 5,4 4,5 4,8 4,7 Tutkimusmenetelmätaidot 4,5 4,6 5,3 4,4 4,3 3,8 4,4 5,3 4,6 4,7 4,5 Viestintä suomen kielellä 4,8 4,5 4,8 4,4 3,8 4,2 4,1 4,8 4,1 4,6 4,5 Analyyttiset, syst. ajattelun taidot 4,7 4,1 5,0 4,2 3,9 4,5 4,2 4,8 4,5 4,5 4,5 Ongelmanratkaisutaidot 3,9 3,6 4,0 3,8 3,8 4,9 3,7 4,3 3,8 3,9 4,0 Ryhmätyötaidot ym. sos. taidot 3,8 4,9 4,3 3,9 3,6 4,9 3,4 4,3 3,4 3,9 4,0 Viestintä englannin kielellä 4,3 3,1 3,8 4,3 4,2 3,4 2,9 3,8 3,6 3,6 3,8 Tieto- ja viestintätekniikan taidot 3,8 3,9 3,9 3,6 4,0 3,0 3,5 4,2 3,4 3,6 3,6 Esiintymistaidot 3,7 4,1 3,7 3,5 3,4 3,3 3,1 3,9 3,4 3,4 3,5 Organisointi- ja koordinointitaidot 3,6 3,6 3,9 3,5 3,2 3,2 2,6 3,6 3,5 3,5 3,5 Oman alan tehtävien käyt. taidot 3,5 3,4 2,5 2,6 3,6 4,0 3,3 3,2 3,0 3,1 3,3 Projektinhallintataidot 3,2 3,5 3,8 2,9 3,2 2,7 2,3 4,4 3,3 3,1 3,2 Lainsäädännön tuntemus 2,3 3,3 3,7 3,4 2,1 3,4 2,6 3,5 4,5 3,1 3,1 Neuvottelutaidot 3,0 4,0 3,0 2,5 2,6 3,8 2,9 3,8 3,0 3,0 3,1 Viestintä ruotsin kielellä 3,4 2,4 3,0 3,5 3,1 3,3 2,5 3,0 2,9 2,7 3,1 Toimiminen monikulttuurisissa ympäristöissä 3,5 2,7 3,4 3,0 3,6 3,1 1,8 3,1 2,5 2,8 3,0 Opetus-/koulutus-/ohjaustaidot 3,2 4,4 4,1 2,5 2,7 2,7 2,2 4,2 2,9 2,5 3,0 Esimiestaidot 1,8 2,5 3,3 2,3 2,2 2,5 1,6 3,3 3,1 2,1 2,3 Viestintä muilla kielillä 3,3 1,1 1,7 3,0 2,0 1,4 1,0 1,9 2,1 1,8 2,2 Yritystoiminnan perust. tuntemus 1,8 1,2 2,8 4,4 1,6 1,3 1,5 2,1 3,3 1,8 2,2 Taloussuunnittelu ja budjetointi 1,5 1,3 2,5 3,3 1,5 1,9 1,1 2,7 3,1 1,7 2,1 VASTANNEITA KESKIMÄÄRIN

18 Työelämässä tärkeiden eri tieto- ja taitoalueiden kehittyminen yliopistossa suuruusjärjestyksessä (keskiarvot) sukupuolittain (1 = erittäin puutteellisesti 6 = erinomaisesti) Nainen Mies Yhteensä Oman alan teoreettinen osaaminen 4,9 4,7 4,8 Tiedonhankintataidot 4,8 4,4 4,7 Tutkimusmenetelmätaidot 4,6 4,4 4,5 Analyyttiset, systemaattisen ajattelun taidot 4,5 4,3 4,5 Viestintä suomen kielellä 4,6 4,2 4,5 Ongelmanratkaisutaidot 4,0 3,9 4,0 Ryhmätyötaidot ym. sosiaaliset taidot 4,0 3,8 4,0 Viestintä englannin kielellä 3,8 3,9 3,8 Tieto- ja viestintätekniikan taidot 3,7 3,5 3,6 Esiintymistaidot 3,5 3,5 3,5 Organisointi- ja koordinointitaidot 3,5 3,2 3,4 Oman alan tehtävien käyt. taidot 3,2 3,4 3,3 Projektinhallintataidot 3,2 3,2 3,2 Lainsäädännön tuntemus 3,1 3,1 3,1 Neuvottelutaidot 3,1 2,9 3,1 Viestintä ruotsin kielellä 3,2 2,8 3,1 Toimiminen monikulttuurisissa ympäristöissä 3,1 2,8 3,0 Opetus-/koulutus-/ohjaustaidot 3,0 3,1 3,0 Esimiestaidot 2,3 2,5 2,3 Viestintä muilla kielillä 2,3 1,9 2,2 Yritystoiminnan perusteiden tuntemus 2,1 2,5 2,2 Taloussuunnittelu ja budjetointi 1,9 2,4 2,1 VASTANNEITA KESKIMÄÄRIN

19 Vuonna 2013 Tampereen yliopistosta valmistuneiden tieto-taito keskiarvojen tärkeys nykyisessä työssä ja kehittyminen Tampereen yliopistossa Suomen kielen viestintätaidot Ryhmätyötaidot ym. sosiaaliset taidot Ongelmanratkaisutaidot Organisointi- ja koordinointitaidot Oman alan tehtävien käytännön taidot Tiedonhankintataidot Neuvottelutaidot Tieto- ja viestintätekniikan taidot Analyyttisen, systemaattisen ajattelun taidot Esiintymistaidot Lainsäädännön tuntemus Oman alan teoreettinen osaaminen Projektinhallintataidot Opetus-, koulutus- ja ohjaustaidot Englannin kielen viestintätaidot Toimiminen monikulttuurisissa ympäristöissä Esimiestaidot Tärkeys työssä 1=ei lainkaan tärkeä 6=erittäin tärkeä Kehittyminen yliopistossa 1=erittäin puutteellisesti 6=erinomaisesti Tutkimusmenetelmätaidot Taloussuunnittelu ja budjetointi Yritystoiminnan perusteiden tuntemus Ruotsin kielen viestintätaidot Muiden kielten viestintätaidot 18

20 Työllistymistä koulutustasoa vastaaviin tehtäviin vaikeuttaneiden tekijöiden keskiarvot yleisyysjärjestyksessä sukupuolen mukaan (1 = ei lainkaan 6 = erittäin paljon) Nainen Mies Yhteensä Alueellinen työmarkkinatilanne 4,4 4,9 4,5 Alan heikko työmarkkinatilanne 4,4 4,7 4,4 Työkokemuksen puute 4,2 4,2 4,2 Suhdeverkostojen puute 3,8 3,9 3,8 Epävarmuus omasta osaamisesta 2,9 2,7 2,8 Tutkinto ja sen opintoyhdistelmä 2,8 2,9 2,8 Epätietoisuus omista tavoitteista 2,6 2,6 2,6 Tutkinnon huono tunnettuus 2,6 2,1 2,5 Ei ole löytynyt itseä kiinnostavaa työtä 2,3 2,5 2,4 Puutteelliset työnhakutaidot 2,2 2,4 2,2 Määräaikaisissa työsuhteissa olevat katkot 2,3 2,1 2,2 Puutteellinen työelämätietous 2,0 2,2 2,0 Perheeseen tai muuhun elämäntilanteeseen liittyvä syy 1,8 1,9 1,9 Sukupuoli 1,8 1,4 1,7 VASTANNEITA KESKIMÄÄRIN Työllistymistä koulutustasoa vastaaviin tehtäviin vaikeuttaneiden tekijöiden keskiarvot yleisyysjärjestyksessä koulutusaloittain Human. Kasv., Kasv., Kauppat. Luonnont. Lääket. Psyk. Terv. Yhteiskunta- Yhteiskunta- Yhteensä opett. muut tieteet 1 tieteet 2 Alueellinen työmarkkinatilanne 4,9 3,9 5,2 4,5 5,1 2,4 4,0 4,5 4,3 4,4 4,5 Alan heikko työmarkkinatilanne 4,7 2,0 4,0 4,5 4,9 1,6 2,4 4,7 4,6 4,7 4,4 Työkokemuksen puute 4,4 4,1 4,6 3,8 4,2 1,8 4,6 5,2 4,4 3,9 4,2 Suhdeverkostojen puute 4,2 3,8 3,8 3,9 4,5 1,8 2,2 3,8 3,6 3,5 3,8 Epävarmuus omasta osaamisesta 3,0 1,3 1,8 3,2 3,5 3,4 2,8 2,8 3,0 2,5 2,8 Tutkinto ja sen opintoyhdistelmä 3,3 1,8 1,8 2,5 3,0 2,2 1,0 3,0 3,0 2,6 2,8 Epätietoisuus omista tavoitteista 2,7 1,0 1,8 2,9 2,9 4,2 1,0 2,3 2,8 2,6 2,6 Tutkinnon huono tunnettuus 2,6 1,0 2,2 2,3 2,2 1,2 1,0 3,3 3,2 2,6 2,5 Ei ole löytynyt itseä kiinnostavaa työtä 2,3 1,3 1,0 2,9 2,2 4,0 2,8 2,3 2,5 2,4 2,4 Puutteelliset työnhakutaidot 2,4 1,8 2,0 2,4 3,1 1,2 1,4 3,0 2,3 1,8 2,2 Määräaikaisissa työsuhteissa olevat katkot 2,3 2,6 1,6 1,7 2,6 1,8 1,0 1,3 2,3 2,4 2,2 Puutteellinen työelämätietous 2,2 1,6 1,6 1,9 2,9 1,4 1,4 2,3 1,6 2,1 2,0 Perheeseen tai muuhun elämäntilanteeseen liittyvä syy 1,8 1,6 1,2 1,5 2,5 2,6 1,2 3,2 1,6 2,0 1,9 Sukupuoli 1,7 1,8 1,6 1,7 2,1 1,2 1,6 2,3 1,7 1,6 1,7 VASTANNEITA KESKIMÄÄRIN

21 Opiskelusuunnitelmat seuraavan vuoden aikana yleisyysjärjestyksessä koulutusaloittain % Human. Kasv., opett. Kasv., muut Kauppat. Luonnont. Lääket. Psyk. Terv. Yhteiskuntatieteet 1 Yhteiskuntatieteet 2 Yhteensä Ei aio opiskella lähitulevaisuudessa lisää Muu syy opiskeluun tai sen aloittamiseen vuoden sisällä Aikoo suorittaa tohtorin-/ lisensiaatin tutkinnon Aikoo täydentää tutkintoa pedagogisilla opinnoilla tai muulla pätevöittävällä koulutuksella Aikoo suorittaa erikoistumisopinnot Aikoo suorittaa maisterin tutkinnon Aikoo suorittaa alemman korkeakoulututkinnon Aikoo suorittaa ylemmän AMKtutkinnon Aikoo suorittaa toisen asteen tutkinnon Yhteensä VASTANNEITA YHTEENSÄ Ei aio opiskella lähitulevaisuudessa lisää Muu syy opiskeluun tai sen aloittamiseen vuoden sisällä Aikoo suorittaa tohtorin-/ lisensiaatin tutkinnon Aikoo täydentää tutkintoa pedagogisilla opinnoilla tai muulla pätevöittävällä koulutuksella Aikoo suorittaa erikoistumisopinnot Aikoo suorittaa maisterin tutkinnon Aikoo suorittaa alemman korkeakoulututkinnon Aikoo suorittaa ylemmän AMKtutkinnon Aikoo suorittaa toisen asteen tutkinnon VASTANNEITA YHTEENSÄ

22 Opiskelusuunnitelmat seuraavan vuoden aikana yleisyysjärjestyksessä sukupuolittain % Ei aio opiskella lähitulevaisuudessa lisää Nainen Muu syy opiskeluun tai sen aloittamiseen vuoden sisällä Aikoo täydentää tutkintoa pedagogisilla opinnoilla tai muulla pätevöittävällä koulutuksella Aikoo suorittaa erikoistumisopinnot Aikoo suorittaa tohtorin-/ lisensiaatin tutkinnon Aikoo suorittaa maisterin tutkinnon Aikoo suorittaa alemman korkeakoulututkinnon Mies Aikoo suorittaa ylemmän AMK-tutkinnon Aikoo suorittaa toisen asteen tutkinnon 21

23 Tampereen yliopisto Maisterin tai lääketieteen lisensiaatin tutkinnosta valmistuneiden työllistymiskysely Hyvä Tampereen yliopistosta valmistunut Lähestymme sinua kyselyllä, jolla pyrimme selvittämään Tampereen yliopistosta hiljakkoin valmistuneiden sijoittumista työhön ja eräitä työnhakutilanteisiin liittyviä tekijöitä ja tyytyväisyyttä työhön ja tutkintoon. Odotamme vastaustasi kahden viikon kuluessa ensisijaisesti verkkolomakkeella osoitteessa tai oheisella palautuskuorella. Verkkovastaukseen tarvitset tämän lomakkeen ylälaidassa olevan opiskelijanumeron Kysely on suunnattu kaikille maisterin/lääketieteen lisensiaatin tutkinnon v suorittaneille nykyisestä työtilanteesta riippumatta. Ajankohtainen tieto valmistuneiden erilaisista tilanteista ja työllistymispoluista on tärkeää. Jotta kuva akateemisten työllistymisestä olisi mahdollisimman luotettava, on jokainen vastaus äärimmäisen arvokas. Mikäli et ole tällä hetkellä työssä, vastaa kysymyksiin soveltuvin osin. Yliopisto toimii aktiivisesti valmistuneiden työllistymisen edistämiseksi. Kyselyn kautta saatua tietoa hyödynnetään koulutuksen kehittämisessä ja opiskelijoiden ohjauksessa. Kyselyn tuloksia voidaan hyödyntää myös akateemisten työuraa koskevissa tutkimuksissa. Vastaamalla voit vaikuttaa siihen, että työllistymisnäkökulma tulee riittävästi otetuksi huomioon mm. opiskelijamäärien mitoituksessa, opetussuunnitelmien sisällöissä, opetuksessa sekä harjoittelun järjestämisessä. Saadut vastaukset käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti, eivätkä yksittäisen vastaajan antamat tiedot tule raportoinnissa ilmi siten, että hän olisi tunnistettavissa. Aineiston analysointi ja raportointi eteenpäin tehdään pelkästään yhteenvetotietojen pohjalta. Lomakkeiden numerointi yhdistää antamasi tiedot opintorekisterin taustatietoihin kuten koulutusalaan sekä helpottaa palautusten seurantaa. Sijoittumisseurantaraportti julkaistaan keväällä 2015 osoitteessa: Lisätietoja antavat kehittämispäällikkö Kaisa Lammi, puh sekä osastosihteeri Johanna Honkanen, puh Kiitos vaivannäöstäsi! Vastaa kysymyksiin rengastamalla oikea vaihtoehto tai kirjoittamalla vastaus sille varattuun tilaan. I TYÖTILANNE JA TYÖHISTORIA a) Oletko tällä hetkellä? (valitse yksi annetuista vaihtoehdoista) 1 Vakituisessa työssä 2 Määräaikaisessa työssä 3 Teen vakituista osa-aikatyötä / periodityötä 4 Teen määräaikaista osa-aikatyötä / periodityötä 5 Apurahatutkijana 6 Itsenäisenä yrittäjänä / ammatinharjoittajana 7 Työllistettynä / työharjoittelussa / työkokeilussa 8 Työttömänä työnhakijana 9 Työvoimapoliittisessa tai vastaavassa koulutuksessa 10 Päätoimisena opiskelijana (johtaa tutkintoon tai arvosanaan) 11 Perhevapaalla (äitiys-/isyys-/vanhempain-/hoitovapaa) 12 Muuten työelämän ulkopuolella, miten? b) Montako kuukautta olet ollut yhteensä työssä valmistumisesi jälkeen? Olen ollut työssä kuukautta, josta koulutustani vastaavissa tehtävissä kuukautta. c) Millaisessa työssä olet opiskeluaikanasi ollut? Voit valita useamman vaihtoehdon. 1 Lukukausien aikana opiskelualaan liittyvässä työssä 2 Lukukausien aikana muussa kuin opiskelualaan liittyvässä työssä 3 Tutkintoon sisältyvässä harjoittelussa 4 Lukukausien ulkopuolella tehtävässä työssä (esim. kesätyö) 5 En ole ollut työssä opiskeluaikana Seuraavat kysymykset (d-f) tässä osiossa vain työssäoleville. Jos olet esim. perhe- tai opintovapaalla, vastaa sen työpaikan perusteella, josta jäit vapaalle. (Jos et ole työssä, siirry kohtaan II c). d) Nykyinen päätyönantajasi on 1 Yksityinen yritys 2 Kunta, kuntayhtymä 3 Ammattikorkeakoulu 4 Valtio, valtion liikelaitos 5 Yliopisto 6 Muu julkisen hallinnon organisaatio 7 Järjestö tai vastaava 8 Oma yritys, vastaanotto tms. 9 Muu, mikä? e) Ammatti-, tehtävä- tai virkanimikkeesi?

24 Tampereen yliopisto f) Mikä seuraavista lähinnä kuvaa päätyötäsi tällä hetkellä? (valitse yksi annetuista vaihtoehdoista tai kirjoita oma kuvauksesi kohtaan 10) 1 Tutkimus 2 Opetus tai koulutus 3 Johto- ja esimiestehtävät 4 Konsultointi 5 Asiakastyö 6 Markkinointi ja myynti 7 Hallinto-, suunnittelu- tai kehitystehtävät 8 Viestintä- ja mediatyö 9 Toimistotehtävät 10 Joku muu, mikä? II TYÖLLISTYMISEEN VAIKUTTANEET TEKIJÄT a) Mitä hakukanavia käytit nykyisen työpaikkasi saamiseksi? Valitse enintään kolme tärkeintä. 1 Jatkan entisellä työnantajalla 2 Sain paikan työnantajalta, jolla olen ollut töissä tai harjoittelijana opiskeluaikana 3 Ilmoitukseen vastaaminen 4 Oma aktiivinen yhteydenotto työnantajiin 5 Välityspalvelut (yliopisto, työvoimatoimisto jne.) 6 Verkkorekrytointipalvelut 7 Hyödynsin suhdeverkostoja 8 Työllistin itse itseni yrittäjänä/ammatinharjoittajana 9 Joku muu, mikä? b) Arvioi paljonko seuraavat tekijät vaikuttivat myönteisesti nykyisen työpaikkasi saamiseen. Ympyröi sopivin vaihtoehto. 1=ei lainkaan =erittäin paljon 1. Tutkinnon opintoyhdistelmä (pääaine/tutkinto-ohjelmasivuaineet/valinnaiset aineet) Tutkinnon pääaine /tutkintoohjelma Opinnäytteen/gradun luomat valmiudet ja kontaktit Tutkintoon sisältyvä harjoittelu Työkokemus Oikea asenne ja motivaatio työhön Harrastuksieni/luottamustehtävieni tuoma lisäpätevyys ja kontaktit Oman ja lähialojen työmarkkinoiden aktiivinen seuraaminen Vahva suhdeverkosto Kansainvälinen kokemus (esim. vaihto tai harjoittelu) Erityisosaamiseni, mikä? c) Jos sinulla on ollut valmistumisesi jälkeen työllistymisvaikeuksia, arvioi missä määrin seuraavat tekijät ovat vaikeuttaneet työllistymistäsi. Ympyröi sopivin vaihtoehto. 1=ei lainkaan =erittäin paljon 1. Työkokemuksen puute Puutteelliset työnhakutaidot Suhdeverkostojen puute Tutkinto ja sen opintoyhdistelmä Tutkinnon huono tunnettuus Alan heikko työmarkkinatilanne Alueellinen työmarkkinatilanne Katkot määräaikaisissa työsuhteissa Puutteellinen työelämätietous Epätietoisuus omista tavoitteista Epävarmuus omasta osaamisesta En ole löytänyt itseäni kiinnostavaa työtä Sukupuoli Perheeseen tai muu elämäntilanteeseen liittyvä syy Muu, mikä? III TYYTYVÄISYYS TYÖTILANTEESEEN JA TUTKINTOON Jos olet esim. perhe- tai opintovapaalla, vastaa sen työpaikan perusteella, josta jäit vapaalle. Jos et ole työssä, siirry kohtaan III d. a) Miten tyytyväinen olet nykyiseen työhösi verrattuna omiin tavoitteisiisi? Ympyröi sopivin vaihtoehto (1=erittäin tyytymätön, 6=erittäin tyytyväinen) b) Vastaako nykyinen työtehtäväsi vaatimustasoltaan yliopistollista tutkintoa? 1 Kokonaan 2 Osittain 3 Ei lainkaan c) Mikäli tämänhetkinen työ ei vastaa hyvin koulutustasoasi, mikä oli tärkein syy työn vastaanottamiseen? Valitse yksi vaihtoehto. 1 Jatkan työssä, jossa olin jo ennen valmistumistani 2 En ole saanut koulutustasoani vastaavaa työtä 3 Työ on mielenkiintoisempaa 4 Palkka ja/tai työehdot ovat paremmat 5 Muu koulutus on ohjannut minut nykyisiin tehtäviini 6 En ole halunnut toimia koulutustasoani vastaavissa töissä 7 Muu syy, mikä? d) Miten tyytyväinen olet Tampereen yliopistossa annettuun opetustarjontaan? Ympyröi sopivin vaihtoehto (1=erittäin tyytymätön, 6=erittäin tyytyväinen)

25 Tampereen yliopisto e) Mihin olet opetustarjonnassa erityisen tyytyväinen? Mihin olet opetustarjonnassa erityisen tyytymätön? f) Kuinka tärkeitä seuraavat tiedot ja taidot ovat nykyisessä työssäsi? Miten hyvin yliopisto-opiskelu kehitti kyseisiä työelämävalmiuksia? Jos et ole tällä hetkellä työelämässä, arvioi viimeisimmän työpaikkasi mukaan. Ympyröi jokaisesta sopivimmat vaihtoehdot. Kuinka tärkeitä seuraavat tiedot ja taidot ovat nykyisessä työssäsi? Miten hyvin opiskelu yliopistossa kehitti kyseisiä valmiuksia? 1 = ei lainkaan tärkeä 6 = erittäin tärkeä 1 = erittäin puutteellisesti 6 = erinomaisesti 1 Oman alan teoreettinen osaaminen Oman alan tehtävien käytännön taidot Tiedonhankintataidot Tutkimusmenetelmätaidot Ongelmanratkaisutaidot Analyyttiset, systemaattisen ajattelun taidot Ryhmätyötaidot ym. sosiaaliset taidot Neuvottelutaidot Organisointi- ja koordinointitaidot Esimiestaidot Projektinhallintataidot Lainsäädännön tuntemus Taloussuunnittelu ja budjetointi Yritystoiminnan perusteiden tuntemus Tieto- ja viestintätekniikan taidot Viestintä suomen kielellä Viestintä ruotsin kielellä Viestintä englannin kielellä Viestintä muilla kielillä, millä? Esiintymistaidot Opetus-/koulutus-/ohjaustaidot Toimiminen monikulttuurisissa ympäristöissä g) Mikäli opinnoistasi puuttui edellisten lisäksi vielä jotain sellaisia tietoja tai taitoja, mitkä olisivat mielestäsi olleet työelämän kannalta tarpeen, kerro millaisia? h) Mikäli suorittamaasi maisterin tutkintoon sisältyi harjoittelua, arvioi sen merkitystä opintojesi ja/tai työelämään siirtymisen kannalta. i) Opiskeletko tai aiotko aloittaa opiskelun seuraavan vuoden aikana? (työnantajan järjestämiä lyhyitä koulutuksia ei oteta huomioon) 1 Aion suorittaa tohtorin- tai lisensiaatin tutkinnon 2 Aion suorittaa maisterin tutkinnon 3 Aion suorittaa ylemmän AMK-tutkinnon 4 Aion suorittaa alemman korkeakoulututkinnon 5 Aion suorittaa toisen asteen tutkinnon 6 Aion täydentää tutkintoani pedagogisilla opinnoilla tai muulla pätevöittävällä koulutuksella 7 Aion suorittaa erikoistumisopinnot 8 En aio opiskella lähitulevaisuudessa lisää 9 Jokin muu, mikä?

26 Tampereen yliopisto IV TAMPEREEN YLIOPISTON ALUMNITOIMINTA Yliopistosta valmistuneet alumnit ovat yliopistolle tärkeä yhteydenpito- ja vuorovaikutuskanava. Tampereen yliopiston Alumni on yksi maan vireimmistä alumniverkostoista. Kerro mielipiteesi, millaisia palveluita toivoisit Tampereen yliopiston sinulle tarjoavan? Mitä olisit itse valmis tekemään alumnitoiminnan hyväksi? Tutustu ja tule mukaan Alumniverkostoon osoitteessa: Alumninetin kautta saat ajantasaista tietoa Tampereen yliopiston kuulumisista ja Tampereen yliopiston alumnitoiminnasta. Alumninetissä voit pitää yhteyttä vanhoihin opiskeluaikaisiin ystäviisi ja luoda uusia yhteyksiä esim. työelämään verkostoitumalla eri aloilla toimivien henkilöiden kanssa. V PALAUTETTA, KOMMENTOITAVAA

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Teknillinen tiedekunta Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta Arkkitehtuurin tiedekunta Saatteeksi Tässä

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2014 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2014 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2014 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN TAMPEREEN YLIOPISTO Työelämäpalvelut Toukokuu 2016 SISÄLLYSLUETTELO ALKUSANAT... 3 I TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2010 2014

Lisätiedot

Jyväskylän yliopistosta 2010 valmistuneiden maistereiden sijoittuminen työelämään 2011

Jyväskylän yliopistosta 2010 valmistuneiden maistereiden sijoittuminen työelämään 2011 Jyväskylän yliopistosta 2010 valmistuneiden maistereiden sijoittuminen työelämään 2011 kohtaiset tiedot (humanistit, kasvatus, kauppa, liikunta, luonnontieteet, psykologia, terveys ja yhteiskuntatieteet)

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2010 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2010 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2010 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN TAMPEREEN YLIOPISTO Ura- ja rekrytointipalvelut Huhtikuu 2012 SISÄLLYSLUETTELO ALKUSANAT... 3 I TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA KEVÄÄLLÄ 2012 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA KEVÄÄLLÄ 2012 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN TAMPEREEN YLIOPISTOSTA KEVÄÄLLÄ 2012 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN TAMPEREEN YLIOPISTO Ura- ja rekrytointipalvelut Syyskuu 2013 ALKUSANAT Tampereen yliopistossa suoritettiin vuoden 2012 tammikuun

Lisätiedot

FSD2626. Tampereen yliopistosta 2009 valmistuneiden työelämään sijoittuminen. Koodikirja

FSD2626. Tampereen yliopistosta 2009 valmistuneiden työelämään sijoittuminen. Koodikirja FSD2626 Tampereen yliopistosta 2009 valmistuneiden työelämään sijoittuminen Koodikirja YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIETOARKISTO c Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, 2011 Tämän koodikirjan viittaustiedot:

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2352 Yliopistoista vuonna 2001 valmistuneiden työelämään sijoittuminen viisi vuotta valmistumisen

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta 2015 Vuonna 2014 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2015 lopulla

Sijoittumisseuranta 2015 Vuonna 2014 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2015 lopulla Sijoittumisseuranta 1 Vuonna 1 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 1 lopulla Jyväskylän yliopisto - koko aineisto (kyselyn vastausprosentti 7 ) Jari Penttilä Jyväskylän yliopisto/työelämäpalvelut

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD2917 TAMPEREEN YLIOPISTOSTA 2011 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN

KYSELYLOMAKE: FSD2917 TAMPEREEN YLIOPISTOSTA 2011 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN KYSELYLOMAKE: FSD2917 TAMPEREEN YLIOPISTOSTA 2011 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN QUESTIONNAIRE: FSD2917 EMPLOYMENT SURVEY OF TAMPERE UNIVERSITY GRADUA- TES 2011 Tämä kyselylomake on osa yllä

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA Sijoittumisseuranta: Vuosina 2008 ja 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet taiteen maisterit PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Kevät 2012

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille

Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille Sijoittumisseuranta vuonna 211 Metropoliasta valmistuneille Liiketalouden ala Metropolia Ammattikorkeakoulu 27.3.213 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015 Tampereen yliopistosta vuonna 29 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 21 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 214 uraseurantakysely toteutettiin vuonna 29

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD2993 TAMPEREEN YLIOPISTOSTA 2012 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN

KYSELYLOMAKE: FSD2993 TAMPEREEN YLIOPISTOSTA 2012 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN KYSELYLOMAKE: FSD2993 TAMPEREEN YLIOPISTOSTA 2012 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN QUESTIONNAIRE: FSD2993 EMPLOYMENT SURVEY OF TAMPERE UNIVERSITY GRADUA- TES 2012 Tämä kyselylomake on osa yllä

Lisätiedot

Kooste vuoden 2014 syksyllä kerätystä aineistosta, jossa tarkastellaan vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työuran alkua

Kooste vuoden 2014 syksyllä kerätystä aineistosta, jossa tarkastellaan vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työuran alkua Kooste vuoden 2014 syksyllä kerätystä aineistosta, jossa tarkastellaan vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työuran alkua 15.6.2015 Uraseurantakysely 2014 Kysely lähetettiin syksyllä

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta vuonna 2009 Metropoliasta valmistuneille. Liiketalouden ala

Sijoittumisseuranta vuonna 2009 Metropoliasta valmistuneille. Liiketalouden ala Sijoittumisseuranta vuonna 29 Metropoliasta valmistuneille Liiketalouden ala Metropolia Ammattikorkeakoulu.5.2 VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu toteutti syksyllä 2

Lisätiedot

Vuonna 2005 Helsingin yliopistosta valmistuneiden uraseuranta

Vuonna 2005 Helsingin yliopistosta valmistuneiden uraseuranta Vuonna 2005 Helsingin yliopistosta valmistuneiden uraseuranta Valikoituja poimintoja 11 tiedekunnasta Helsingin yliopiston urapalvelut Urapalvelut/ Eric Carver 29.2.2012 1 Sisällysluettelo 1. Taustatietoa:

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD2923 YLIOPISTOISTA VUONNA 2007 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2012

KYSELYLOMAKE: FSD2923 YLIOPISTOISTA VUONNA 2007 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2012 KYSELYLOMAKE: FSD2923 YLIOPISTOISTA VUONNA 2007 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2012 QUESTIONNAIRE: FSD2923 FINNISH UNIVERSITY GRADUATES OF YEAR 2007: CAREER AND EMPLOYMENT SURVEY 2012 Tämä kyselylomake

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013 TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 7 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 13 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 12 uraseurantakysely toteutettiin

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2012 tutkinnon suorittaneille

Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2012 tutkinnon suorittaneille Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2012 tutkinnon suorittaneille Raportti FUAS-liittouman ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista Huhtikuu 201 Eeva Lassila 2/12 SISÄLLYS JOHDANTO... 3 KYSYMYKSIÄ

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla Sijoittumisseuranta 13 Vuonna 12 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 13 lopulla Jyväskylän yliopisto - koko aineisto (kyselyn vastausprosentti 4 %) Jari Penttilä Jyväskylän yliopisto/työelämäpalvelut

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD3122 TAMPEREEN YLIOPISTOSTA 2014 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN

KYSELYLOMAKE: FSD3122 TAMPEREEN YLIOPISTOSTA 2014 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN KYSELYLOMAKE: FSD3122 TAMPEREEN YLIOPISTOSTA 2014 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN QUESTIONNAIRE: FSD3122 EMPLOYMENT SURVEY OF TAMPERE UNIVERSITY GRADUA- TES 2014 Tämä kyselylomake on osa yllä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA MATKAILUTUTKIMUS

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA MATKAILUTUTKIMUS Sijoittumisseuranta: Vuosina 2008 ja 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet yhteiskuntatieteiden maisterit PÄÄAINEENA MATKAILUTUTKIMUS Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Kevät

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2015 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2015 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2015 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN TAMPEREEN YLIOPISTO Työelämäpalvelut Huhtikuu 2017 ALKUSANAT... 3 I TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2011 2015 VALMISTUNEIDEN (YLEMPI

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Taloustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA KUVATAIDEKASVATUS

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA KUVATAIDEKASVATUS Sijoittumisseuranta: Vuosina 2008 ja 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet taiteen maisterit PÄÄAINEENA KUVATAIDEKASVATUS Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Kevät 2012 2 Saatteeksi

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen YTM, PÄÄAINE SOSIAALITYÖ

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen YTM, PÄÄAINE SOSIAALITYÖ Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen YTM, PÄÄAINE SOSIAALITYÖ Vuonna 2008 Lapin yliopistosta valmistuneet maisterit Saija Tikkanen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Syksy 2011

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2005 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kyselyn toteuttaminen V. 2010 toteutettu uraseurantakysely v.2005 maisterin tutkinnon

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2011 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2011 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2011 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN TAMPEREEN YLIOPISTO Ura- ja rekrytointipalvelut Toukokuu 2013 SISÄLLYSLUETTELO ALKUSANAT... 3 I TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA

Lisätiedot

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista taiteen maistereista KUVATAIDEKASVATUS

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista taiteen maistereista KUVATAIDEKASVATUS Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista taiteen maistereista Kaisa Kivelä Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT

Lisätiedot

Valtio-oppi. Tilanne vuosi valmistumisen jälkeen (n=52) Työssä olevista (n=38)

Valtio-oppi. Tilanne vuosi valmistumisen jälkeen (n=52) Työssä olevista (n=38) Valtio-oppi Tampereen yliopistossa on seurattu vastavalmistuneiden maistereiden työllistymistä jo vuodesta 99 lähtien. Seurannan tuottajana on U&R (Ura- ja rekrytointipalvelut). Maisterin tutkinnon suorittaneet

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille

Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille Sijoittumisseuranta vuonna 2 Metropoliasta valmistuneille Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Metropolia Ammattikorkeakoulu 7.4.23 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

KANDIDAATIN TUTKINNOSTA VALMISTUNEET TYÖELÄMÄSSÄ. Vuonna 2010 Tampereen yliopistosta valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen

KANDIDAATIN TUTKINNOSTA VALMISTUNEET TYÖELÄMÄSSÄ. Vuonna 2010 Tampereen yliopistosta valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen KANDIDAATIN TUTKINNOSTA VALMISTUNEET TYÖELÄMÄSSÄ Vuonna Tampereen yliopistosta valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen Tampereen yliopisto Ura- ja rekrytointipalvelut Lokakuu 12 Sisällys

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 K a s v a t u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Teknillinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän mielipiteistään

Lisätiedot

Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla

Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Jyrki Ollikainen & Hanna Lindholm Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Vuonna 2003 Helsingin yliopistossa ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Helsingin yliopistossa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012.

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2013 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2013 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2013 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN TAMPEREEN YLIOPISTO Työelämäpalvelut Huhtikuu 2015 SISÄLLYSLUETTELO ALKUSANAT... 1 I TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2009 2013

Lisätiedot

Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla

Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Hanna Lindholm Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Vuonna 2005 Helsingin yliopistossa ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Teknillinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Teknillinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Teknillinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän mielipiteistään

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden

Lisätiedot

Uraseuranta 2012. Vuonna 2007 Joensuun ja Kuopion yliopistosta valmistuneiden työura 5 vuotta valmistumisesta

Uraseuranta 2012. Vuonna 2007 Joensuun ja Kuopion yliopistosta valmistuneiden työura 5 vuotta valmistumisesta Uraseuranta 22 Vuonna 27 Joensuun ja Kuopion yliopistosta valmistuneiden työura vuotta valmistumisesta 9 Sukupuoli (yhteensä 629 kyselyyn vastannutta) N=69 8 77 7 6 4 3 23 2 Mies Nainen 6 Mistä yliopistosta

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Humanistisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 farmaseutin tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

FSD1097. Tampereen yliopistosta 1998 valmistuneiden työelämään sijoittuminen. Koodikirja

FSD1097. Tampereen yliopistosta 1998 valmistuneiden työelämään sijoittuminen. Koodikirja FSD1097 Tampereen yliopistosta 1998 valmistuneiden työelämään sijoittuminen Koodikirja YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIETOARKISTO c Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, 2001 Tämän koodikirjan viittaustiedot:

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA HALLINTOTIEDE

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA HALLINTOTIEDE Sijoittumisseuranta: Vuosina 2008 ja 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet yhteiskuntatieteiden maisterit PÄÄAINEENA HALLINTOTIEDE Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Kevät 2012

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2007 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2007 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2007 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN TAMPEREEN YLIOPISTO Ura- ja rekrytointipalvelut Maaliskuu 2009 SISÄLLYS ALKUSANAT 3 I TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUOSINA 2003 2007

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Valtiotieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot

Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot 1. TUTKITTAVIEN TAUSTATIEDOT...3 Taulukko 1. Tutkinnon suorittaneet ja vastanneet koulutusaloittain... 3 Taulukko

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Oikeustieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a B i o k e m i a n j a m o l e k y y l i l

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Teologisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Kansainvälinen politiikka

Kansainvälinen politiikka Kansainvälinen politiikka Tampereen yliopistossa on seurattu vastavalmistuneiden maistereiden työllistymistä jo vuodesta 1994 lähtien. Seurannan tuottajana on U&R (Ura- ja rekrytointipalvelut). Maisterin

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2016 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2016 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2016 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN TAMPEREEN YLIOPISTO Työelämäpalvelut Helmikuu 2018 SISÄLLYSLUETTELO ALKUSANAT... 3 I TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2012 2016 VALMISTUNEIDEN

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Lääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Teknillinen tiedekunta Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta Arkkitehtuurin tiedekunta Saatteeksi Tässä

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Aalto-yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden uraseurannan tuloksia

Aalto-yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Aalto-yliopistosta vuonna 11 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Uraseurantatutkimuksen taustaa ja kohderyhmä Uraseurantatutkimus on Aarresaariverkoston (Suomen yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 29 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 214 ja vertailu vuonna 27 valmistuneiden kyselyyn 212. Materiaalin

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

YTM. Politiikkatieteet

YTM. Politiikkatieteet YTM Politiikkatieteet Koontia ura- ja sijoittumisseurannoista Saija Tikkanen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Syksy 2011 2 1 TAUSTATIETOJA VASTAAJISTA o Yhteiskuntatieteen maistereita o

Lisätiedot

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2010 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE:

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2010 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE: VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2010 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE: - KYSELYN TOTEUTUS - KÄSITYKSET AMK-TUTKINNOSTA JA KOULUTUKSESTA - AMK-TUTKINNON TUOTTAMA OSAAMINEN - TYÖLLISTYMISEEN

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen Vuonna 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet yhteiskuntatieteiden maisterit PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista Kaisa Kivelä Työelämä ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2000 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2000 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2000 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN TAMPEREEN YLIOPISTO Rekrytointipalvelut Helmikuu 2002 SISÄLLYS ALKUSANAT. 3 I TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUOSINA 1996 2000 VALMISTUNEIDEN

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista maistereista

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista maistereista Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista maistereista Kaisa Kivelä Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1. TAUSTATIEDOT VASTAAJISTA...

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a B i o k e m i a n j a m o l e k y y l i l

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille. Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista

Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille. Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista Huhtikuu 2013 2/12 SISÄLLYS JOHDANTO... 3 KYSYMYKSIÄ OPINNOISTA... 3 TYÖMARKKINATILANNE...

Lisätiedot

FSD2072 Tampereen yliopistossa vuonna 1997 jatkotutkinnon suorittaneiden työelämään

FSD2072 Tampereen yliopistossa vuonna 1997 jatkotutkinnon suorittaneiden työelämään KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2072 ssa vuonna 1997 jatkotutkinnon suorittaneiden työelämään sijoittuminen Kyselylomaketta

Lisätiedot

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista POLITIIKKATIETEET JA

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista POLITIIKKATIETEET JA Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista Kaisa Kivelä Työelämä ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Uraseuranta aineisto

Uraseuranta aineisto Aarresaari-verkosto Kooste vuoden 2012 syksyllä kerätystä aineistosta, jossa tarkastellaan vuonna 2007 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työuran alkua Uraseuranta aineisto Kysely lähetettiin

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a B i o k e m i a n j a m o l e k y y l i l

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD3052 TAMPEREEN YLIOPISTOSTA 2012 VALMISTUNEIDEN KANDI- DAATTIEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN

KYSELYLOMAKE: FSD3052 TAMPEREEN YLIOPISTOSTA 2012 VALMISTUNEIDEN KANDI- DAATTIEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN KYSELYLOMAKE: FSD3052 TAMPEREEN YLIOPISTOSTA 2012 VALMISTUNEIDEN KANDI- DAATTIEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN QUESTIONNAIRE: FSD3052 EMPLOYMENT SURVEY OF TAMPERE UNIVERSITY BACHE- LOR GRADUATES OF 2012 Tämä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Teknillinen tiedekunta Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta Arkkitehtuurin tiedekunta Saatteeksi Tässä

Lisätiedot

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016)

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016) Jyväskylän yliopistosta vuonna 11 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 16) kohtaiset tiedot (Kyselyn vastausprosentti: 4 valmistuneista) Vastaajien

Lisätiedot

Asiantuntijana työmarkkinoille

Asiantuntijana työmarkkinoille Asiantuntijana työmarkkinoille Vuosina 2006 ja 2007 tohtorin tutkinnon suorittaneiden työllistyminen ja heidän mielipiteitään tohtorikoulutuksesta 23.8.2010, Helsinki Juha Sainio, Turun yliopisto Aineisto

Lisätiedot

Tekniikan alalta vastavalmistuneiden kysely 2012 Tulokset

Tekniikan alalta vastavalmistuneiden kysely 2012 Tulokset Tekniikan alalta vastavalmistuneiden kysely 2012 Tulokset Arttu Piri Perustietoa tutkimuksesta - TEK toteuttaa ja koordinoi kaikkien tekniikan alan korkeakoulujen palautekyselyn valmistuville - Korkeakoulut

Lisätiedot

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista KASVATUSALAN KOULUTUS

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista KASVATUSALAN KOULUTUS Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista Kaisa Kivelä Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT

Lisätiedot