KILPAILUKYKYÄ OSAAMISESTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KILPAILUKYKYÄ OSAAMISESTA"

Transkriptio

1 KILPAILUKYKYÄ OSAAMISESTA

2 120 VUOTTA KILPAILUKYKYÄ OSAAMISESTA Kaikki alkoi suomenkielisestä tekniikan sanastosta tai oikeastaan sen puuttumisesta. Tammikuun lopulla vuonna 1896 pieni joukko suomenmielisiä insinöörejä ja arkkitehteja kokoontui Helsingissä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran taloon perustamaan uutta seuraa, jonka tehtävänä olisi edistää suomen kieltä tekniikan ja teollisuuden alalla. Suomenkielisten Teknikkojen Seura aloitti toimintansa , senaatin ja keisarin annettua luvan seuran perustamiselle. Nyt olemme tässä: TEK yhdistää diplomiinsinöörejä ja arkkitehteja sekä tekniikan alalla työskenteleviä matemaatikkoja, fyysikkoja, it-asiantuntijoita, suunnittelumaantieteilijöitä ja muotoilijoita. Meitä on noin , ja olemme Akavan toiseksi suurin jäsenjärjestö. TEK tukee jäsentä työuralla, edistää ammattikunnan osaamista ja yhteisöllisyyttä sekä rakentaa kestävää hyvinvointiyhteiskuntaa. 120-vuotista taivaltamme juhlistetaan useassa tapahtumassa vuoden 2016 aikana, pääasiassa työn merkeissä. Jäsenet ovat tervetulleita seminaareihin, joita järjestämme yhdessä tekniikan yliopistojen kanssa. Yhteisenä teemana on KILPAILUKYKYÄ OSAAMISESTA; jokaisen seminaarin ohjelmassa on esillä paikallinen osaaminen. Tapahtumien ajankohdat ja ohjelmat julkaistaan tammikuussa verkossa, ja niistä kerrotaan seuraavissa jäsenkirjeissä ja TEK-lehdissä. TEKin tarinaan järjestön tähtihetkiin ja tiukkoihin paikkoihin 120 vuoden varrelta voit tutustua alkuvuodesta julkaistavassa verkkohistoriikissa. Seuraa yhteisen juhlavuotemme tapahtumia ja uutisia verkossa:

3 TURVAA TYÖELÄMÄÄN JA TUKEA TYÖTTÖMYYDEN VARALTA Ansiosidonnainen TYÖTTÖMYYSTURVA IAET-kassasta: TEKin lakimiehet neuvovat työsuhteeseen ja työttömyysturvaan liittyvissä oikeudellisissa kysymyksissä. VASTUU- JA OIKEUSTURVAVAKUUTUS kattaa työssä sattuneita henkilö-, esine- ja varallisuusvahinkoja sekä oikeudenkäyntikuluja työsuhderiidoissa: PALKKANEUVONTA AUTTAA OSAAMISESI HINNOITTELUSSA Palkkatilastot ja -suositukset, HENKILÖKOHTAINEN NEUVONTA sekä PALKKANOSTURI-sovellus auttavat oikean palkkatason määrittelemisessä. Ne perustuvat vuosittain jäsenille tehtyyn työmarkkinatutkimukseen ja muihin palkkakyselyihin: Jäsenet toimiaseman mukaan TEKin jäsenet toimiaseman mukaan Ylin johto 4 % Johto 7 % Ylempi keskijohto 16 % Alempi keskijohto 6 % Erittäin vaativat asiantuntijatehtävät 10 % Vaativat asiantuntijatehtävät 31 % Asiantuntijatehtävät 23 % Muut 3 %

4 AUTAMME SINUA MENESTYMÄÄN URALLASI Urapalvelut ovat apunasi työelämän kaikissa käänteissä. Kun mietit työtäsi, uraasi tai tulevaisuuttasi ota yhteyttä uravalmentajiin! CV-KLINIKALLA viilaat CV:si kuntoon, tuot oman osaamisesi esille ja erotut massasta. TEKREKRYSTÄ löydät parhaat työpaikat ja verkostoidut LinkedInissä. TYÖNHAKU- JA URAVALMENNUKSEN avulla etenet ratkaisukeskeisesti kohti tavoitteitasi. URAILLOISSA ja URAWEBINAAREISSA kuulet huippupuhujia työelämän trendeistä. TYÖHAASTATTELUSIMULAATTORISSA harjoittelet kiteyttämään hyviä vastauksia työhaastatteluun. GOINGLOBALISTA löydät apua kansainväliseen työnhakuun. LAKINEUVOJA TYÖELÄMÄN ERI TILANTEISIIN TEKin lakimiehet hoitavat työsuhderiitoja ja neuvovat esimerkiksi yt-tilanteessa, mutta tarkistavat myös työsopimuksia ja johtajasopimuksia sekä neuvovat yrittäjiä ja ulkomaille lähteviä jäseniä. LUOTTAMUSMIES ja LAKIMIEHET ovat tukenasi työsuhdeongelmissa ja neuvotteluissa työnantajan kanssa. Tarkistuta työsopimuksesi tai johtajasopimuksesi TEKin lakimiehillä ennen allekirjoitusta. Yt-neuvottelut tulossa, miten toimia? Runsaasti työelämän lakitietoa: Nämä ja muut palvelumme löydät verkkosivuiltamme:

5 TAVOITTEENA HYVÄ TYÖELÄMÄ Jäsenet TEKin jäsenet työnantajan mukaan Työaika, lomat, palkka, ylityöt ja työhyvinvointi ovat asioita, jotka koskettavat jokaista palkansaajaa. Suomalainen työelämä nojaa vahvasti sopimiseen, ja siksi sinun ei tarvitse neuvotella kaikkea yksin. TEK puolustaa asemaasi työmarkkinoilla sekä tasoittaa tietäsi työelämän kiemuroissa. Tavoitteenamme on hyvä ja kannustava työelämä sekä kestävät työurat. Työsuhteen ehdoista neuvotellaan työntekijä- ja työnantajajärjestöjen kesken. TEK neuvottelee osana akavalaisia neuvotteluorganisaatioita YTN:ää ja JUKOa. Etenkin yksityisellä sektorilla myös oma aktiivisuutesi on tärkeää palkkaneuvotteluissa. Tässä auttavat TEKin henkilökohtainen palkkaneuvonta, Palkkanosturi ja urapalvelut. TEK kuuluu Akavaan, joka edistää korkeakoulutettujen asemaa suomalaisilla työmarkkinoilla vaikuttamalla työelämän pelisääntöihin, työllisyys- ja koulutuspolitiikkaan sekä vero-ja sosiaaliasioihin. Työpaikoilla henkilöstöryhmäsi valitsemat LUOTTAMUSMIEHET edustavat tekkiläisiä ja kaikkia akavalaisia työsuhdeasioissa sekä auttavat työ- ja virkaehtosopimusten tulkinnassa. TYÖSUOJELUVALTUUTETUT hoitavat työpaikan työsuojeluun ja työhyvinvointiin liittyviä kysymyksiä. Lisäksi työpaikoilla toimii akavalaisten muodostamia TYÖPAIKKAYHDISTYKSIÄ, jotka tukevat jäseniä paikallisessa edunvalvonnassa. Näitä asioita ajamme: prosenttimääräiset yleiskorotukset henkilökohtaisen palkkakehityksen pohjaksi ylityö- ja matka-aikojen korvaaminen jäsenten työhyvinvointi ja työsuojelu työn ja perheen yhteensovittaminen työurien pidentämiseen kannustavat työehdot reilu ja kannustava työelämä työelämän muutostilanteissa tukeminen ammatillisen osaamisen kehittäminen työelämän tasa-arvon edistäminen ammattiliittojen kanneoikeus Näin työehdoistasi neuvotellaan: AKAVA YTN yksityisen sektorin ylemmät toimihenkilöt JUKO valtio kunta yliopistot TEK Akavan jäsenliitot Virka- ja työehtosopimukset Työpaikkayhdistys Luottamusmies Teollisuus 42 % Suunnitteluala 12 % Muu yksityinen sektori 28 % Yliopisto 6 % Valtio 6 % Kunta 6 % TYÖNANTAJA- JÄRJESTÖT Elinkeinoelämän keskusliitto EK EK:n jäsenliitot KT Kuntatyönantajat VTML Valtion työmarkkinalaitos

6 YRITTÄJÄN TEK Myös yrittäjän kannattaa olla TEKin jäsen. Edistämme yrittäjämyönteisen toimintaympäristön kehittymistä ja autamme sinua menestymään yrittäjäuran eri käänteissä. TEKIN YRITTÄJÄKLUBI on teknologiayrittäjien ja yrittäjyydestä kiinnostuneiden kohtaus- ja tiedonjakopaikka. YRITTÄJÄN PALVELUTARJOTTIMESTA ja oppaista saat neuvoja koko yrittäjäuralle. Saat työhön liittyviä LAKIPALVELUITA henkilökohtaisesti ja VIRTUAALILAKIMIES-tietopankista runsaasti yrittäjän lakitietoa sekä sopimuspohjia. Voit osallistua yrittäjille suunnattuihin TAPAHTUMIIN ja WEBINAAREIHIN. Voit liittyä myös AYT-KASSAAN, joka tarjoaa työttömyysturvaa yrittäjille. Tutustu näihin ja muihin yrittäjäpalveluihin osoitteessa: JÄSENTOIMINTA YHDISTÄÄ TEKillä on yli kaksikymmentä alueellista TEKNILLISTÄ SEURAA sekä KERHOA. Seurat ja kerhot järjestävät yritysvierailuja ja erilaisia tapahtumia sekä ylläpitävät ammattikunnan yhteenkuuluvuutta. Millaisia tapahtumia sinä haluaisit järjestää? Katso lisätietoja, ja tule mukaan toimintaan: KAKSOISJÄSENYYDET TEK on sopinut kaksoisjäsenyydestä viiden järjestön kanssa. Liittymällä kaksoisjäseneksi saat molempien järjestöjen palvelut edulliseen yhteishintaan. Katso lisätiedot palveluista, eduista ja jäsenmaksusta: OAJ SAFA RIL TFiF Ornamo Professoriliitto

7 KEHITÄMME TEKNIIKAN KOULUTUSTA Mielekäs työura perustuu korkeatasoiselle osaamiselle, josta hyötyvät työntekijät ja koko yhteiskunta. Haluamme, että suomalaisen teknillisen yliopistokoulutuksen laatu on maailman huippua, ja että jokaisella on hyvät mahdollisuudet kehittää osaamistaan työuran aikana. Teemme aloitteita, annamme lausuntoja, järjestämme työpajoja ja vaikutamme henkilökohtaisesti laajassa sidosryhmäverkostossa. RAKENNAMME KILPAILUKYKYISTÄ INNOVAATIOYMPÄRISTÖÄ Tekniikan avulla Suomi voi luoda uutta kestävää kasvua. Osallistumme suomalaisen innovaatiojärjestelmän tehostamiseen, jotta sen avulla voidaan luoda uutta hyvinvointia ja uusia työpaikkoja tekniikan osaajille. Toimimme yhteistyössä kumppaniverkoston kanssa. Tärkeitä yhteistyötahoja ovat muun muassa Työ- ja elinkeinoministeriö, Tekes, VTT, Sitra ja Protomotoimijat. Osallistumme insinöörijärjestöjen kansainväliseen ilmastovaikuttamiseen suomalaisella Insinöörien ilmasto-ohjelmalla. Jaamme vuosittain Suomalaisen Insinöörityöpalkinnon tunnustuksena merkittävästä innovaatiosta sekä väitöskirja- ja diplomityöpalkinnot tunnustuksina ansiokkaista tekniikan alan opinnäytteistä.

8 AMMATTILEHDET JA OPPAAT VUOSIJÄSENELLE Tekniikka&Talous ja Talouselämä digitaalisesti Talentumin Summa-palvelusta tai perinteisesti paperilla. Halutessasi voit myös vaihtaa lehdet seuraaviin: Forum, Tivi, Fakta, Mikrobitti, Mainonta&Markkinointi, Metallitekniikka, Ny teknik (vain digi), Affärsvärlden (vain digi) tai Arvopaperi. Lue ohjeet jäsenetulehtien valitsemiseen: TEK-LEHTI 5 kertaa vuodessa kotiin kannettuna Oppaita lukuisiin työelämän tilanteisiin sekä tutkimuksia ja selvityksiä: Taskukalenteri tai seinäkalenteri (tilattava etu) SATOJA ALENNUKSIA Löydät SATOJA VAIHTUVIA ALENNUKSIA muun muassa matkoista, harrastuksista, autoilusta ja pukeutumisesta akavalaisten yhteisestä Jäsenedut.fi-portaalista: Muista myös TEKin omat RYHMÄETUVAKUUTUKSET ja muut edut: JÄSENMAKSUT 2016 TEKin jäsenmaksu on noin 0,5 prosenttia jäsenten mediaanipalkasta. Jäsenmaksu on täysin verovähennyskelpoinen. Täysjäsenen jäsenmaksu: 378 /v. työttömyyskassamaksuineen Kesken vuoden liittyvä tai valmistuva: ensimmäisestä täydestä kalenterikuukaudesta 31,50 /kk. Työttömyyskassaan kuulumaton (esim. yrittäjä) 273 /v. Eläkeläisjäsen: 39 /v. Erikseen tilattava lehtipaketti 66 /v. sisältää kaksi Talentumin lehteä. Pohjoismaiden ulkopuolella asuva täysjäsen: 150 /v. (12,50 /kk), ei sisällä Talentumin lehtiä. ALENNUKSET Alennettu jäsenmaksu on 150 /v. tai 12,50 /kk ajalle, jolta jäsen saa etuutta. Alennusta voi hakea muun muassa seuraavista syistä: Työttömyys/lomautus Perhevapaat tai vuorotteluvapaa Pitkäaikainen palkaton sairasloma Palkaton päätoiminen opiskelu Lisäksi TEKin täysjäsen, jonka avio-/avopuoliso on myös TEKin täysjäsen, saa 66 euron alennuksen vuodessa (5,50 /kk). Katso tarkemmat alennusperusteet ja ohjeet alennuksen hakemiseen: Jäsenmaksuasioissa auttaa jäsenrekisteri: Soita (09) tai lähetä sähköpostia jasenrekisteri@tek.fi.

9 TEK PALVELEE Tutustu TEKin verkkosivuihin ja TEK-verkkolehteen lehti.tek.fi Varmista, että saat kuukausittain TEKin jäsenkirjeen päivittämällä sähköpostiosoitteesi: Seuraa TEKiä Tekniikan akateemiset TEK Ratavartijankatu Helsinki (09)

YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN

YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN TEK yhdistää diplomi-insinöörejä ja arkkitehtejä sekä tekniikan alalla työskenteleviä matemaatikkoja, fyysikkoja, it-asiantuntijoita, suunnittelumaantieteilijöitä

Lisätiedot

TAVOITTEENA HYVÄ TYÖELÄMÄ. TEKin jäsenedut ja -palvelut

TAVOITTEENA HYVÄ TYÖELÄMÄ. TEKin jäsenedut ja -palvelut TAVOITTEENA HYVÄ TYÖELÄMÄ TEKin jäsenedut ja -palvelut TEK eduksesi Jäsenpalveluita ja edunvalvontaa jotta sinulla olisi paras mahdollinen työelämä. Olemme diplomi-insinöörien, arkkitehtien ja matemaattis-luonnontieteellisen

Lisätiedot

TERVETULOA TYÖELÄMÄ!

TERVETULOA TYÖELÄMÄ! TERVETULOA TYÖELÄMÄ! ONNEKSI OLKOON VASTAVALMISTUNUT! Tervetuloa TEKin täysjäseneksi. Pysy mukana työelämän etujoukoissa. Sinusta on nyt tullut TEKin täysjäsen ja saat täydet jäsenpalvelut ja -edut. Nauti

Lisätiedot

Tervetuloa TEKin jäseneksi

Tervetuloa TEKin jäseneksi Tervetuloa TEKin jäseneksi TERVETULOA TYÖELÄMÄ! Onneksi olkoon vastavalmistunut! Sinusta on nyt tullut TEKin vuosijäsen ja saat täydet jäsenedut. Nauti onnistumisen tunteesta, olet sen ansainnut. Ja muista,

Lisätiedot

ONNEKSI OLKOON VASTAVALMISTUNUT! Ota kaikki irti jäsenyydestäsi

ONNEKSI OLKOON VASTAVALMISTUNUT! Ota kaikki irti jäsenyydestäsi ONNEKSI OLKOON VASTAVALMISTUNUT! Ota kaikki irti jäsenyydestäsi TERVETULOA TEKIN täysjäseneksi Valmistumisesi myötä sinut on siirretty täysjäseneksi. Käytössäsi on nyt TEKin täydet jäsenedut- ja -palvelut.

Lisätiedot

Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer ry

Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer ry 23.2.2016 Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer ry Perustettu vuonna 1935 Vuonna 1974 Ylempien Toimihenkilöiden, YTN ry:n, jäseneksi Vuonna 1977 osaksi Akavaan Vuonna 1991 Ekonomiopiskelijat mukaan Vuonna

Lisätiedot

TEK Opiskelijan tukena

TEK Opiskelijan tukena TEK Opiskelijan tukena YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN Tekniikan akateemiset TEK yhdistää diplomiinsinöörejä ja arkkitehtejä sekä tekniikan alalla työskenteleviä matemaatikkoja, fyysikkoja, it-asiantuntijoita,

Lisätiedot

TEKIN BRÄNDI TUKEA JA KILPAILUKYKYÄ

TEKIN BRÄNDI TUKEA JA KILPAILUKYKYÄ TEKIN BRÄNDI TUKEA JA KILPAILUKYKYÄ BRÄNDI ON AINA LUPAUS Käyttäytymällä brändimme mukaisesti voimme lunastaa lupauksemme. Tähän kirjaan on koottu Tekniikan akateemiset TEKin brändilupaus, tavoitemielikuva,

Lisätiedot

Jäsenet. Arvot. Toiminta- ajatus

Jäsenet. Arvot. Toiminta- ajatus Jäsenet Arvot Toiminta- ajatus Visio Tavoitteet 3.2.2016 Nimi Sukunimi @TK_akateemiset 2 3.2.2016 Nimi Sukunimi @TK_akateemiset 3 Suurin osa jäsenistä on tekniikan tai luonnontieteiden yliopistollisen

Lisätiedot

Esi$äjän nimi ja pvm. ELÄMÄNMITTAISTA YHTEISTYÖTÄ JA EDUNVALVONTAA

Esi$äjän nimi ja pvm. ELÄMÄNMITTAISTA YHTEISTYÖTÄ JA EDUNVALVONTAA Esi$äjän nimi ja pvm. ELÄMÄNMITTAISTA YHTEISTYÖTÄ JA EDUNVALVONTAA Esi$äjän nimi ja pvm. ELÄMÄNMITTAISTA YHTEISTYÖTÄ JA EDUNVALVONTAA Esi$äjän nimi ja pvm. ELÄMÄNMITTAISTA YHTEISTYÖTÄ JA EDUNVALVONTAA

Lisätiedot

Kaikki ei mene aina niin kuin on suunniteltu

Kaikki ei mene aina niin kuin on suunniteltu Kaikki ei mene aina niin kuin on suunniteltu Olli Backman 31.10.2013 1 Uusi työpaikka HETI Jos olet syystä tai toisesta etsimässä tai vaihtamassa vaihtamassa työpaikkaa, palkkataso on kätevä ja nopea tarkistaa

Lisätiedot

Tutkimus järjestäytymisestä

Tutkimus järjestäytymisestä Tutkimus järjestäytymisestä Tutkimuksen taustaa Tutkimuksen taustaa: Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen ammatilliseen järjestäytymiseen liittyen Tutkimus toteutettiin

Lisätiedot

Tämän sopimuksen on valtiovarainministeriö tarkastanut ja hyväksynyt.

Tämän sopimuksen on valtiovarainministeriö tarkastanut ja hyväksynyt. VES322551 PL:01 TES322501 PL:01 ja 02 Tekes - Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry/tekes TEK ry ja Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksen

Lisätiedot

GERONOMI (AMK) Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto. Kokonaisvaltaisesti ikääntyvän tukena. Laaja-alaisen vanhustyön osaaja

GERONOMI (AMK) Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto. Kokonaisvaltaisesti ikääntyvän tukena. Laaja-alaisen vanhustyön osaaja GERONOMI (AMK) Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto Kokonaisvaltaisesti ikääntyvän tukena Laaja-alaisen vanhustyön osaaja Suomen Geronomiliitto ry:n tavoitteet ja tehtävät Vahvistamme geronomien

Lisätiedot

Valoisamman tulevaisuuden tekijät TERVETULOA LOIMUUN!

Valoisamman tulevaisuuden tekijät TERVETULOA LOIMUUN! 1 Valoisamman tulevaisuuden tekijät TERVETULOA LOIMUUN! Loimu on kaikkien luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden oma liitto. Me tarjoamme sinulle: Asiantuntijayhteisön loimulaisilta aloilta Tukea

Lisätiedot

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI /15 N = 3 YHTEENVETOA 5 prosenttia luottamushenkilöistä kertoo, että heidän työpaikallaan on tehty paikallisia sopimuksia viimeisten

Lisätiedot

Aalto 01.06.2016 Tage Lindberg

Aalto 01.06.2016 Tage Lindberg Aalto 01.06.2016 Tage Lindberg Suomi on sopimusyhteiskunta Työllisyys- ja kasvusopimuksen allekirjoitustilaisuus 30.8.2013 Työntekijöihin vaikuttavat normitasot Työsopimus Paikalliset sopimukset Työehtosopimukset

Lisätiedot

Kuurojen työllisyyden ja yrittäjyyden edunvalvonta ja tukeminen

Kuurojen työllisyyden ja yrittäjyyden edunvalvonta ja tukeminen Kuurojen työllisyyden ja yrittäjyyden edunvalvonta ja tukeminen Ulla Sivunen, projektikoordinaattori, Invalidiliitto / Kuurojen liitto Teuvo Kaartti, työvalmentaja, Kuurojen palvelusäätiö sr TYÖLLISYYSKOORDINAATTOORIN

Lisätiedot

Koulutusasiainvaliokunta

Koulutusasiainvaliokunta Mietintö 1 (6) Koulutusasiainvaliokunta Yleinen koulutuspolitiikka ja ammatillinen edunvalvonta Esitykset 6.1.1 6.1.11 Kaikella koulutustoiminnallaan liitto tähtää siihen, että edunvalvonta- ja järjestötyö

Lisätiedot

YT:T PÄÄTTYIVÄT MITÄ NYT TAPAHTUU? Kuinka ammattiliittosi auttaa tässä tilanteessa?

YT:T PÄÄTTYIVÄT MITÄ NYT TAPAHTUU? Kuinka ammattiliittosi auttaa tässä tilanteessa? 2.3.2017 Kuinka ammattiliittosi auttaa tässä tilanteessa? Jukolaisia liittoja sinua varten Agronomiliitto Akavan Erityisalat Insinööriliitto Luonnontieteiden Akateemisten Liitto Metsänhoitajaliitto Opetusalan

Lisätiedot

Edunvalvonta SPECIAssa

Edunvalvonta SPECIAssa 5.2016 Edunvalvonta SPECIAssa SPECIAn edunvalvonnan organisoituminen ja tavoitteet 1 SPECIAn edunvalvonnan organisoituminen ja tavoitteet 2 Päätöksenteko SPECIAssa ja edunvalvonnan organisaatio SPECIAn

Lisätiedot

OAJ O P E T U S A L A N A M M A T T I J Ä R J E S T Ö

OAJ O P E T U S A L A N A M M A T T I J Ä R J E S T Ö OAJ O P E T U S A L A N A M M A T T I J Ä R J E S T Ö Opettajien edunvalvoja Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on työmarkkinajärjestö, joka vastaa opettajien edunvalvonnasta. OAJ on maassamme ainoa ammattijärjestö,

Lisätiedot

MITÄ HYÖDYN. OAJ:n jäsenyydestä?

MITÄ HYÖDYN. OAJ:n jäsenyydestä? MITÄ HYÖDYN OAJ:n jäsenyydestä? Miksi kannattaa olla ammattijärjestön jäsen? Konkreettiset taloudelliset jäsenedut on jokaisen helppo ymmärtää, mutta mitä muuta jäsenmaksulla saa? OAJ:n tärkein tehtävä

Lisätiedot

Omaehtoinen opiskelu. www.mol.fi. Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu

Omaehtoinen opiskelu. www.mol.fi. Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Omaehtoinen opiskelu www.mol.fi Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Vuoden 2010 alusta lukien voit tietyin edellytyksin opiskella päätoimisia

Lisätiedot

TOIMINTASUUNITELMA ja BUDJETTI 2014

TOIMINTASUUNITELMA ja BUDJETTI 2014 RIL STRATEGIA 2013-2015 TOIMINTASUUNITELMA ja BUDJETTI 2014 RILin hallitus 24.10.2013 RILin syysliittokokous 14.11.2013 Missio, visio ja arvot MISSIO RIL edistää jäsentensä ammattitaidon ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Kansilehti. Strategia 2025. Laatinut: Strategiaprosessi 3.4. 3.6.2014

Kansilehti. Strategia 2025. Laatinut: Strategiaprosessi 3.4. 3.6.2014 Kansilehti Strategia 2025 Laatinut: Strategiaprosessi 3.4. 3.6.2014 Päivämäärä: 3.6.2014 Versio: Hyväksytty, Hallitus 12.6.2014 ja Valtuusto 4.8.2014 Srategia 2025 Yllä olevan kaavion tekstit löytyvät

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 01 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 01 toisella neljänneksellä, prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0, prosenttiyksikköä. Helsingissä

Lisätiedot

Yhteenveto Toteutus Tulokset. Tietoa vastaajista. Työmarkkinaedunvalvonta ml. luottamusmiestoiminta Yhteiskunnallinen vaikuttaminen Jäsenpalvelut

Yhteenveto Toteutus Tulokset. Tietoa vastaajista. Työmarkkinaedunvalvonta ml. luottamusmiestoiminta Yhteiskunnallinen vaikuttaminen Jäsenpalvelut Yhteenveto Toteutus Tulokset Työmarkkinaedunvalvonta ml. luottamusmiestoiminta Yhteiskunnallinen vaikuttaminen Jäsenpalvelut Tietoa vastaajista @TEK_akateemiset Työelämän edunvalvonnassa vastaajat nostavat

Lisätiedot

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2010 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE:

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2010 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE: VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2010 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE: - KYSELYN TOTEUTUS - KÄSITYKSET AMK-TUTKINNOSTA JA KOULUTUKSESTA - AMK-TUTKINNON TUOTTAMA OSAAMINEN - TYÖLLISTYMISEEN

Lisätiedot

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN KYSELY 2014 tuloksia 16.5.

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN KYSELY 2014 tuloksia 16.5. OSAAMISEN KEHITTÄMISEN KYSELY 2014 tuloksia 16.5. TEK 1. TUTKIMUKSEN TAVOITE Osaamisen kehittämisen tutkimus on toteutettu 7 kertaa 2000-luvulla. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää TEK:n jäsenten osaamisen

Lisätiedot

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 2019

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 2019 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 2019 1 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Työmarkkinajärjestö, joka vastaa opetusalan edunvalvonnasta varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin. Ainoa ammattijärjestö, joka neuvottelee

Lisätiedot

Vuonna 2005 Helsingin yliopistosta valmistuneiden uraseuranta

Vuonna 2005 Helsingin yliopistosta valmistuneiden uraseuranta Vuonna 2005 Helsingin yliopistosta valmistuneiden uraseuranta Valikoituja poimintoja 11 tiedekunnasta Helsingin yliopiston urapalvelut Urapalvelut/ Eric Carver 29.2.2012 1 Sisällysluettelo 1. Taustatietoa:

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 37 TYÖLLSYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSNGSSÄ 3. VUOSNELJÄNNEKSELLÄ Helsingin työllisyysaste oli vuoden kolmannella neljänneksellä 74,1 prosenttia, mikä oli 0,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosi sitten. Työllisten

Lisätiedot

Työterveyshuollon muutokset 1.6.2012

Työterveyshuollon muutokset 1.6.2012 Työterveyshuollon muutokset 1.6.2012 Päivärahan hakuajan lyheneminen Lausunto 90 sairauspäivärahapäivän jälkeen Elise Kivimäki 17.1.2012 Hallitusohjelmasta lainmuutokseksi Hallitusohjelman mukaan työterveyshuoltoa

Lisätiedot

Työtön eri palveluissa Kuntoutus työllistymisen tukena

Työtön eri palveluissa Kuntoutus työllistymisen tukena Työtön eri palveluissa Kuntoutus työllistymisen tukena Sirpa Syrjäläinen asiantuntija, kuntoutuspalvelut Varsinais-Suomen TE-toimisto 1 TE-palvelut www.te-palvelut.fi 2 1 Ammatillisen kuntoutuksen tarpeen

Lisätiedot

Suomen Omakotiliitto ry

Suomen Omakotiliitto ry Suomen Omakotiliitto ry HIRSITALOTEOLLISUUS RY:N VUOSIKOKOUSSEMINAARI 31.3.2016 SEINÄJOKI OMAKOTIASUMINEN SUOMESSA 1 OMAKOTILIITTO Omakotiliiton visio: Omakotiliitto on alan arvostetuin ja elinvoimaisin

Lisätiedot

Palkat nousivat NIUKASTI

Palkat nousivat NIUKASTI Palkat nousivat NIUKASTI Teksti Henna Laasonen Diplomi-insinöörien keskipalkka toistaiseksi voimassaolevissa työsuhteissa joulukuussa 2011 nousi 5 015 euroon. Mediaanipalkka oli 4 500 euroa kuukaudessa.

Lisätiedot

kulttuurituottajat Vähimmäispalkkasuositus 1.5.2010 30.4.2012 Akavan Erityisalat ry Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry

kulttuurituottajat Vähimmäispalkkasuositus 1.5.2010 30.4.2012 Akavan Erityisalat ry Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry kulttuurituottajat Vähimmäispalkkasuositus 1.5.2010 30.4.2012 Akavan Erityisalat ry Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry VÄHIMMÄISPALKKASUOSITUS kulttuurituottajan tehtävissä toimiville Akavan

Lisätiedot

SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE. syksy 2016 ja kevät 2017

SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE. syksy 2016 ja kevät 2017 Hyvinvointi ja palveluala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Otavankatu 4 50100 MIKKELI SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE syksy 2016 ja kevät 2017 Työelämän edustajina,

Lisätiedot

Ammattiliitto Pron jäsenedut

Ammattiliitto Pron jäsenedut Ammattiliitto Pron jäsenedut 2017 2018 Työehtosopimus pitää puoliasi Paras jäsenetusi on työehtosopimus, joka tuo lakia paremmat edut. Se määrää aina vähimmäisrajan esimerkiksi palkoille, lomille, sairaustapauksiin

Lisätiedot

SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä

SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER Työtä lähellä ihmistä SuPer Lähi- ja perushoitajan oma liitto Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan toisen

Lisätiedot

Tarkentava virkaehtosopimus luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen palkkioista ja palkkauksesta

Tarkentava virkaehtosopimus luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen palkkioista ja palkkauksesta Tarkentava virkaehtosopimus luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen palkkioista ja palkkauksesta Verohallinto sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry., Julkisten ja hyvinvointialojen

Lisätiedot

NUORTEN TYÖSSÄOPPIMIS- JA OPPISOPIMUSUUDISTUKSEN VALTIONAVUSTUSTEN ALOITUSSEMINAARI

NUORTEN TYÖSSÄOPPIMIS- JA OPPISOPIMUSUUDISTUKSEN VALTIONAVUSTUSTEN ALOITUSSEMINAARI EK:n puheenvuoro NUORTEN TYÖSSÄOPPIMIS- JA OPPISOPIMUSUUDISTUKSEN VALTIONAVUSTUSTEN ALOITUSSEMINAARI 11.2.2014 Mirja Hannula mirja.hannula@ek.fi Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset (18.10.2012) koulutuksen

Lisätiedot

http://www.anpdm.com/newsletterweb/434a584672414159...

http://www.anpdm.com/newsletterweb/434a584672414159... Jos et pysty lukemaan tätä viestiä, klikkaa tästä. Kotisivulle Lähetä kaverille Muokkaa jäsentietoja TradenomiOnline 11/2015 1. AJANKOHTAISTA: Työsuojeluvaltuutetut valitaan nyt 2. AJANKOHTAISTA: Oletko

Lisätiedot

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta 2011. Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta 2011. Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010 JÄRJESTÖSEKTORIN EXTRA Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu 2 00520 Helsinki www.ytn.fi > Järjestösektori Iloisin mielin kohti tulevaa vuotta 2011 Joulukuu 2010 Näin joulun alla on hyvä pysähtyä

Lisätiedot

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2016 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 9 500, vastausprosentti noin 22 Erilaiset

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2016 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 9 500, vastausprosentti noin 22 Erilaiset Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2016 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 9 500, vastausprosentti noin 22 Erilaiset vastauspolut työmarkkina-aseman mukaan (palkkatyössä olevat,

Lisätiedot

Työmarkkinoiden pelikenttä

Työmarkkinoiden pelikenttä Työmarkkinoiden pelikenttä Luennon sisältö Työmarkkinajärjestöt Palkansaajien keskusjärjestöt Työnantajien keskusjärjestöt Ammattiliitto Luottamusmiesjärjestelmä Paikallinen toiminta Toimihenkilökeskusjärjestö

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 24 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 toisella neljänneksellä 74,0 prosenttia. Työllisyysaste aleni vuoden takaisesta hivenen. Positiivisena

Lisätiedot

EXTRA. Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu 2 00520 Helsinki www.ytn.fi > Järjestösektori

EXTRA. Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu 2 00520 Helsinki www.ytn.fi > Järjestösektori JÄRJESTÖSEKTORIN EXTRA Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu 2 00520 Helsinki www.ytn.fi > Järjestösektori Elokuu 2011 Tiedätkö kuka sinua edustaa työpaikalla vai edustaako kukaan? Luottamusmies

Lisätiedot

Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry 30.3.2016

Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry 30.3.2016 Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry 30.3.2016 Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ympäristökasvatuksen asiantuntijajärjestö ja FEE:n jäsen Suomessa perustettu v. 1990, 25 vuotta ympäristökasvatustyötä n.

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Työelämäpalvelut Harri Mikkonen 1. Tutkintokoulutus Ylempi (AMK) Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Avoin ammattikorkeakoulu 2. Täydennyskoulutus Erikoistumisopinnot

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 35 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 kolmannella neljänneksellä 73,6 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0,6 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

ELINTARVIKETEOLLISUUDEN YLEMPIEN TOIMIHENKILÖIDEN PERUSSOPIMUS

ELINTARVIKETEOLLISUUDEN YLEMPIEN TOIMIHENKILÖIDEN PERUSSOPIMUS ELINTARVIKETEOLLISUUSLIITTO ry YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN ry ELINTARVIKETEOLLISUUDEN YLEMPIEN TOIMIHENKILÖIDEN PERUSSOPIMUS 1. Tarkoitus 1.1 Ylempiä toimihenkilöitä koskevan aktiivisen ja yksilöllisen työsuhdepolitiikan

Lisätiedot

Selvitys työelämää ja työhyvinvointia kehittävien palveluiden tarjonnasta

Selvitys työelämää ja työhyvinvointia kehittävien palveluiden tarjonnasta Työelämän ja työhyvinvoinnin kehittämistä tukevien palveluiden tarjonta selvitys erityisesti eteläpohjalaisille yrityksille suunnatusta palvelutarjonnasta Alustavia tuloksia selvityksestä, toukokuu 2015

Lisätiedot

Jäsenenä OAJ:ssä toimijana jäsenyhdistyksessä OAJ Uusimaan jäsenyhdistysten uusien toimijoiden koulutus 6.2.2015 Jenni Arnkil, OAJ

Jäsenenä OAJ:ssä toimijana jäsenyhdistyksessä OAJ Uusimaan jäsenyhdistysten uusien toimijoiden koulutus 6.2.2015 Jenni Arnkil, OAJ Jäsenenä OAJ:ssä toimijana jäsenyhdistyksessä OAJ Uusimaan jäsenyhdistysten uusien toimijoiden koulutus 6.2.2015 Jenni Arnkil, OAJ 1 Mikä OAJ on? 2 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on maailman ainoa työmarkkinajärjestö,

Lisätiedot

Yhdessä työkyvyn tukena

Yhdessä työkyvyn tukena Lausuntovelvoite tiivistää yhteistyötä työpaikoilla Yhdessä työkyvyn tukena Helsinki 04.12.2012 Ylilääkäri Kyösti Haukipuro Kela/Etelä-Suomen vakuutusalue 1 Taustaa 1 Valtiovalta ja työmarkkinajärjestöt

Lisätiedot

Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2014 1 liikelaitoskuntayhtymä

Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2014 1 liikelaitoskuntayhtymä Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2014 1 Työsuojelutoimikunta 13.01.2014 Aika 13.01.2014 klo10:30-12:00 Paikka NordLabin yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis 5B, Kiviharjuntie 11,

Lisätiedot

Tekniikan akateemiset TEK Jäsentutkimus Yhteenveto tuloksista

Tekniikan akateemiset TEK Jäsentutkimus Yhteenveto tuloksista Tekniikan akateemiset TEK Jäsentutkimus 2013 Yhteenveto tuloksista Taustamuuttujat: Ikä Taustamuuttujat: Jäsenlaji Taustamuuttujat: Työtilanne Jäsenpalvelut ja -edut J1. Miten hyödyllisenä pidät TEKin

Lisätiedot

Mitä työikäisten kuntoutuksen kehittämisessä on tapahtunut?

Mitä työikäisten kuntoutuksen kehittämisessä on tapahtunut? Mitä työikäisten kuntoutuksen kehittämisessä on tapahtunut? Terveysosasto, kuntoutusryhmä, suunnittelija Leena Penttinen ja Tutkimusosasto, johtava tutkija Riitta Seppänen-Järvelä 30.9.2014 TK2-hankkeen

Lisätiedot

OIKEUS TUKEEN HETI KUN TARVE ILMENEE: SAAKO RIITTÄVÄT VALMIUDET JATKOA AJATELLEN? ONKO TULEVAISUUDESTA REALISTINEN VISIO?

OIKEUS TUKEEN HETI KUN TARVE ILMENEE: SAAKO RIITTÄVÄT VALMIUDET JATKOA AJATELLEN? ONKO TULEVAISUUDESTA REALISTINEN VISIO? OAJ NYT ESITYKSIÄ Työryhmän kuultavana 27.1.2012 Pääpaino oltava varhaisessa puuttumisessa ja järjestelmässä, joka estää ettei lapsesi koe seuraavaa: ei suorita peruskoulua ei jatka peruskoulun jälkeen

Lisätiedot

Innovaatiomalli vie tiedon ja ratkaisut käytäntöön

Innovaatiomalli vie tiedon ja ratkaisut käytäntöön Hyvinvointia työstä TYÖTERVEYSLAITOKSEN STRATEGIA 2011 2015 Strategia tiivistettynä: Hyvinvointia työstä Hyvät työpaikat ja innostus pidentävät työuria Toiminta-ajatus Edistämme työn terveellisyyttä ja

Lisätiedot

Pk-yritys hyvä työnantaja 2009

Pk-yritys hyvä työnantaja 2009 Pk-yritys hyvä työnantaja 2009 Suomen Yrittäjät 8.7.2009 6.7.2009 1 Yritysten määrä kokoluokittain 2007 Keskisuuret yritykset (50-249 hlöä) 2 396; 0,9 % Pienyritykset (10-49 hlöä) 14 578; 5,8 % Suuryritykset

Lisätiedot

Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012

Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012 Nyt ne kuule miettii, että keitä me Ellun Kanat oikein ollaan ja miten työelämä liittyy viestintätoimistoon Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012 KIRSI

Lisätiedot

Tukea ja palveluita työllistymiseen Asperger-henkilöille

Tukea ja palveluita työllistymiseen Asperger-henkilöille Tukea ja palveluita työllistymiseen Asperger-henkilöille Tuet ja palvelut käyttöön Työpaikkaa etsittäessä on toisinaan hyödyllistä käyttää erilaisia kunnan tai Työ- ja elinkeinotoimiston (TE-toimiston)

Lisätiedot

Paikallissivuston kumppanin starttipaketti

Paikallissivuston kumppanin starttipaketti Paikallissivuston kumppanin starttipaketti Tervetuloa mukaan paikallissivustolle! Paikallissivusto on osoitteessa www.vantaansanomat.fi Paikallissivustolla on paikallisia uutisia, palveluita, tapahtumatietoja,

Lisätiedot

Lapin innovaatioassistentti 2016

Lapin innovaatioassistentti 2016 Lapin innovaatioassistentti 201 Koulutuksen tiedot: Koulutuksen nimi: Lapin innovaatioassistentti -valmennus Koulutuksen laajuus: 1 op (EQF7) Koulutusjakso: 1.3. 31.3.201 Työskentelyjakso: 4.4. 30.9.201

Lisätiedot

KUNNALLISEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2012 2013 (TS-12) ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

KUNNALLISEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2012 2013 (TS-12) ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA KUNNALLISEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2012 2013 (TS-12) ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Raamisopimuksen toteuttaminen Tällä virka- ja työehtosopimuksella toteutetaan kunnallisen teknisen

Lisätiedot

Ajatuksia akavalaisesta työstä digitalisoituvassa yhteiskunnassa. Vesa Saarinen Asiantuntija, Akava

Ajatuksia akavalaisesta työstä digitalisoituvassa yhteiskunnassa. Vesa Saarinen Asiantuntija, Akava Ajatuksia akavalaisesta työstä digitalisoituvassa yhteiskunnassa Vesa Saarinen Asiantuntija, Akava Keitä akavalaiset ovat? Mitä akavalaiset toivovat tulevaisuuden työelämältä? Mitä työelämätaitoja akavalaisten

Lisätiedot

Katja Noponen Oy Yksilöllisen valmennuksen avulla avoimille työmarkkinoille Kuntoutussäätiö 13.4.2011, Katja Noponen

Katja Noponen Oy Yksilöllisen valmennuksen avulla avoimille työmarkkinoille Kuntoutussäätiö 13.4.2011, Katja Noponen Katja Noponen Oy Yksilöllisen valmennuksen avulla avoimille työmarkkinoille Kuntoutussäätiö 13.4.2011, Katja Noponen Menestys syntyy vastuullisesta toiminnasta. Katja Noponen Oy, hyvän työn tekijä. PÄHKINÄNKUORESSA

Lisätiedot

SMKJ pähkinänkuoressa. Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset SMKJ

SMKJ pähkinänkuoressa. Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset SMKJ SMKJ pähkinänkuoressa Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset SMKJ Toiminta-ajatus SMKJ toimii jäsentensä ammatillisena etujärjestönä, valvoo ja kehittää jäsenten yhteiskunnallisia, taloudellisia ja ammatillisia

Lisätiedot

Nimi ja Postinumero Postitoimipaikka osoite, johon järjestön/seuran virallinen posti osoitetaan

Nimi ja Postinumero Postitoimipaikka osoite, johon järjestön/seuran virallinen posti osoitetaan LIIKUNTALAUTAKUNTA Lisätiedot, liikuntavirasto p. 044 703 8033. ERITYISLIIKUNTAJÄRJESTÖN/-SEURAN TOIMINTA-AVUSTUSHAKEMUS VUODEN 2011 TOIMINNAN PERUSTEELLA Hakemus on toimitettava: Oulun kaupungin kirjaamo

Lisätiedot

Miten voin palvella? Valtiokonttorin Kaiku-työnantajapalvelut

Miten voin palvella? Valtiokonttorin Kaiku-työnantajapalvelut Miten voin palvella? Valtiokonttorin Kaiku-työnantajapalvelut Valtiokonttori Työnantajapalvelut Valtiokonttorin Kaiku-palveluiden ydintehtävä on tukea työyhteisöjen kehittämistä toimiviksi ja hyvinvoiviksi.

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi 28.10.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN AO 005 RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2009

HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN AO 005 RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2009 HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN AO 005 RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTA-AJATUS TARKOITUSTAAN VARTEN AMMATTIOSASTO; Hoitaa sääntöjen määräämien asioiden lisäksi jäsenasioiden, vapaaajan ja sopimustoiminnan

Lisätiedot

Nuoret ja työttömyysturva. Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Nuoret ja työttömyysturva. Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Nuoret ja työttömyysturva Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Työttömyysetuus Työttömyysetuutta maksetaan työttömän työnhakijan toimeentulon turvaamiseksi siltä ajalta, kun hän etsii uutta työtä

Lisätiedot

Kotiväen ja tukijoukkojen kanssa yhteistyö nuorten hyväksi tulisi vahvistaa, luoda mahdollisuus

Kotiväen ja tukijoukkojen kanssa yhteistyö nuorten hyväksi tulisi vahvistaa, luoda mahdollisuus Yhteistyöverkostot KOTIVÄKI JA TUKIJOUKOT Kotiväen ja tukijoukkojen kanssa yhteistyö nuorten hyväksi tulisi vahvistaa, luoda mahdollisuus OPPILAITOSYHTEISTYÖ: ERI PERUSTUTKINTOJEN VÄLINEN, OMAN KOULUTUSALAN

Lisätiedot

Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus

Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2010, 2009, 2008 Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus Jyvälän Setlementti ry Tililuokka 200 00 Tililuokka muodostuu 4 tavoitteesta 2010 JYVÄLÄ ON

Lisätiedot

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.4.2012 30.4.2014 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.4.2012 30.4.2014 1 Kaupan liitto Palvelualojen ammattiliitto VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS

Lisätiedot

Opettajien edunvalvoja

Opettajien edunvalvoja Opettajien edunvalvoja Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on työmarkkinajärjestö, joka vastaa opettajien edunvalvonnasta. OAJ on maassamme ainoa ammattijärjestö, joka neuvottelee opettajien palkkauksesta,

Lisätiedot

Byströmin nuorten palvelut

Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut - Sinun suuntasi Byströmin nuorten palvelut on matalan kynnyksen palvelukeskus oululaisille alle 30-vuotiaille nuorille. Byströmin nuorten palveluista

Lisätiedot

KAMPANJAOHJEISTUS 2017 VIRKOIHIN

KAMPANJAOHJEISTUS 2017 VIRKOIHIN KAMPANJAOHJEISTUS 2017 VIRKOIHIN Miksi kampanjoida? Nuokauppakamarivirkojen hakemiseen kuuluu oleellisena osana kampanjointi. Vaalilautakunta ja -toimikunnat suosittelevat jokaiselle ehdokkaalle kampanjointia,

Lisätiedot

1 (7) TOIMINTASUUNNITELMA 2015 H. Kauppi 5.11.2014. A. TEKin jäsenillä on parhaat työurat

1 (7) TOIMINTASUUNNITELMA 2015 H. Kauppi 5.11.2014. A. TEKin jäsenillä on parhaat työurat H. Kauppi A. TEKin jäsenillä on parhaat työurat 5.11.2014 1 (7) TEKin tehtävänä on auttaa jäseniään menestymään uran eri vaiheissa. Tätä tehtävää TEK toteuttaa tuottamalla jäsenille urapalveluja ja vaikuttamalla

Lisätiedot

Työajat ja poissaolot EK:n työaikatiedustelu vuodelta 2012 21.11.2013

Työajat ja poissaolot EK:n työaikatiedustelu vuodelta 2012 21.11.2013 Työajat ja poissaolot EK:n työaikatiedustelu vuodelta 2012 21.11.2013 EK:n työaikatiedustelu vuodelta 2012 Tiedustelussa kysyttiin yrityksiltä vuoden 2012 aikana toteutuneiden työaikojen ja poissaolojen

Lisätiedot

Akava ry. Yleisesitys

Akava ry. Yleisesitys Akava ry Yleisesitys Menestystä ja turvaa yhdessä Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö. Akavaan kuuluu 35 jäsenjärjestöä, joissa on lähes 600 000 jäsentä. Jäsenyys akavalaisessa jäsenjärjestössä

Lisätiedot

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ AIKUISKOULUTUS- JA OPPISOPIMUSPALVELUT

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ AIKUISKOULUTUS- JA OPPISOPIMUSPALVELUT JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ AIKUISKOULUTUS- JA OPPISOPIMUSPALVELUT MITÄ ON OPPISOPIMUSKOULUTUS? oppisopimuskoulutus on määräaikaiseen työsuhteeseen perustuvaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään

Lisätiedot

Henkilöstön asema ja järjestöjen palvelut

Henkilöstön asema ja järjestöjen palvelut Henkilöstön asema ja järjestöjen palvelut Tuotannollistaloudellinen irtisanominen ja irtisanomisaika Helsingin Yliopisto Irtisanomisen oikeudellinen perusta Työnantajan noudattamista irtisanomisperusteista

Lisätiedot

Henkilöstökoulutuksiin liittyvien poissaololajien käsittely Kiekujärjestelmässä

Henkilöstökoulutuksiin liittyvien poissaololajien käsittely Kiekujärjestelmässä Henkilöstökoulutuksiin liittyvien poissaololajien käsittely Kiekujärjestelmässä Koulutuspoissaolot Koulutukseen liittyviä poissaololajeja on Kieku-järjestelmässä seuraaviin koulutustapahtumiin: - Henkilöstökoulutus

Lisätiedot

Työnantajahaastattelujen satoa. Kirsi Klemelä Turun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta

Työnantajahaastattelujen satoa. Kirsi Klemelä Turun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Työnantajahaastattelujen satoa Kirsi Klemelä Turun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Työnantajien edustajien haastattelut Tavoitteena oli kartoittaa työnantajien ja henkilöstönkehittäjien näkemystä

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Tikkakosken varhaiskasvatuspalvelut 41160 Tikkakoski SISÄLLYS 1. TIKKAKOSKEN VARHAISKASVATUSPALVELUT 2 2. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMIVA ARKI......3 3. HYVINVOIVA

Lisätiedot

Osuuskunta yritysmuotona

Osuuskunta yritysmuotona Osuuskunta yritysmuotona Oulu 15.6.2016 Tarja Pahnila tarja.pahnila@psk.fi 044 3120 726 Osuuskunnan määritelmä osuuskuntalaki 2014 o Osuuskunta on yhteisö, jonka jäsenmäärää ja osuuspääomaa ei ole ennalta

Lisätiedot

Sisällys. 1 Aikuisopiskelusta 1. 2 Opiskeluvälineet ja tietotekniikka 1. 3 Opiskelijan tukipalvelut 1. 4 Koulutuksen toimijat 2

Sisällys. 1 Aikuisopiskelusta 1. 2 Opiskeluvälineet ja tietotekniikka 1. 3 Opiskelijan tukipalvelut 1. 4 Koulutuksen toimijat 2 OPISKELIJAN OPAS Sisällys 1 Aikuisopiskelusta 1 2 Opiskeluvälineet ja tietotekniikka 1 3 Opiskelijan tukipalvelut 1 4 Koulutuksen toimijat 2 5 Opiskelijan oikeudet 3 6 Opiskelu- ja tutkinnon suorittamisen

Lisätiedot

Metropolian tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) painoalat

Metropolian tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) painoalat Metropolian tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) painoalat Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintamme painoalat Aktiivinen kaupunkiyhteisö Terveellinen kaupunkiympäristö Digitaaliset toimintakonseptit

Lisätiedot