TAMK/513/ /2015

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "11.11.2015 TAMK/513/03.00.00/2015"

Transkriptio

1 TAMK/513/ /2015 TEM/1808/ /2015 LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ EDUSKUNNALLE SÄHKÖTURVALLISUUS- LAIKSI JA ASETUKSIKSI LAUSUNTO Sähköturvallisuuslainsäädännön uudistuksella on osataan merkitystä ammattikorkeakoulututkintojen sisältöihin ja vaatimuksiin erityisesti niissä koulutuksissa, jotka tähtäävät alan työtehtäviin. Lisäksi ne liittyvät mm. opetuksen järjestelyihin, vastuisiin ja valvontaan myös muissa kuin varsinaisissa sähkötekniikan koulutuksissa. Ammattikorkeakoulututkinnon sähköalan insinööreillä merkittävänä työalueena ovat sähköturvallisuuteen liittyvät tehtävät ja vastuut. Tämän vuoksi on tärkeää, että koulutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa on käytössä selkeät linjaukset siitä, millaisia koulutus- ja osaamisvalmiuksia sähköalan vastuutehtävissä edellytetään. Tähän on antanut nykyisellään KTMp 516/96, jota täydennettiin ja tarkennettiin vuonna 2010 TEM 351/2010 asetuksella. Tällöin ei kuitenkaan tarkasteltu perusteita, joilla vuonna 1996 oli nykyiset pätevyysvaatimukset luotu. Esityksen muutostarpeet Lakiesityksen määrittävän sähkötöiden ja käytönjohtajan pätevyysvaatimukset. Vaatimuksessa esitetään, että vaadittu työkokemus tulee olla töiden johtamiseen perehdyttävää. Kuitenkin tämän saamisen edellytyksenä tulisi nähdä riittävä osaaminen, jota ei pelkästään työkokemuksella voida hankkia. Tämän vuoksi esitämme: - Kaikissa sähköpätevyysluokissa edellytetään, että myös koulutusvaatimuksen sisällön ja laajuuden tulee olla töiden johtamiseen pätevöittävää. Sähkötöiden ja käytön johtajan työssä edellytetään vaaran, työvaiheiden ja työntekijöiden osaamisen arviointia ennakoivasti. Ammatillinen 2. asteen koulutus ei tähtää asiantuntija- tai johtamistehtäviin vaan hyvään käytännön asennustyöhön. Ammatillista perustutkintoa tai edes ammattitutkintoa ei muissa rakentamiseen liittyvissä suunnittelu- tai työnjohtotehtävissä hyväksytä kuin vähäisiin tehtäviin. Sähköjärjestelmät ovat tulleet yhä merkittävämpään asemaan koko yhteiskunnassa ja niihin liittyy paljon eri turvallisuusnäkökulmia muiden vaatimusten ja

2 2 (2) odotusten lisäksi. TAMK:n sähkötekniikan ja sähköisen talotekniikan koulutuksiin, joihin hakeutuu vuosittain alan parhaimmat opiskelijat, on noin puolet opiskelijoista ammatillisen perustutkinnon suorittaneita. Vuosittain tehdyissä testeissä on selvinnyt, ettei heillä juurikaan ole ollut kokonaisnäkemystä sähköturvallisuuden eri toimijoista tai vastuista, saati asennusstandardeista tai keskeisistä mitoitus- ja suojausvaatimuksista. Näitä perusvalmiuksia ei työelämässä juurikaan enää kehitetä. Tämän vuoksi esitämme: - sähköpätevyys 2:n osalta tulee vähintään poistaa mahdollisuus pelkän perustutkinnon suorittaneiden osalta saada sähköpätevyys tai heidän työaluettaan tulisi rajoittaa vähäisiin sähkötöihin. - pätevyystutkinnon sisältöä ja järjestämistapaa tulisi kehittää esim. tutkintolautakunnan avulla, jotta koe testaa hakijoiden osaamista. Lakiesityksen liittyvää Valtioneuvoston asetus sähkötyöstä ja käyttötyöstä käsitetee sähköalan tutkintojen tarkempaa oppisisältöä. Esitämme, että sanamuotoa muutetaan siten, ettei jää tulkinnanvaraisuutta siitä. että vaaditun 45 opintopisteen opintojen tulee kokonaisuudessaan koostua aihelistauksen mukaisista aiheista. Lisäksi esitämme, että vaadittuihin aihealueisiin lisättäisiin sähköasennusten ja järjestelmien dokumentointi. Useassa selvityksessä on tullut ilmi, että erityisesti pienissä kohteissa, joissa ei ole edellytetty varmennustarkastusta, asennusten dokumentaatio niin suunnittelu- kuin asiakkaalle luovuttamisvaiheessa on hyvin puutteellista. Riittävät ja oikeat dokumentit ovat kuitenkin tärkeä osa kokonaisturvallisuutta niin toteutus- kuin ylläpitovaiheessa. Liitteessä on esitetty tarkempia muutosehdotuksia laki- ja asetusesitykseen. Tietoa lausunnon antajasta Tampereen ammattikorkeakoulu on yksi Suomen suurimpia sähköalan ammattikorkeakoulututkintojen kouluttajia ja sillä on yli 100 vuoden kokemus sähkövoimatekniikan insinöörikoulutuksesta. TAMK:n edustajat toimivat useassa alan asiantuntija ja yhteistyöryhmässä. Pirkko Harsia koulutuspäällikkö, talotekniikka Jarkko Lehtonen koulutuspäällikkö, sähkö- ja automaatiotekniikka

3 LIITE TAMK lausunto STL esityksestä Sähköpätevyys 1 Sähköpätevyys 1 oikeuttaa toimimaan sähkötöiden johtajana ja käytön johtajana kaikissa sähkö- ja käyttötöissä. Sähköpätevyyteen 1 vaaditaan hyväksytysti suoritettu soveltuva sähköturvallisuustutkinto sekä: a) soveltuva, sähkötöiden johtamiseen perehdyttävä tekniikan alan korkeakoulututkinto, sähkövoima-alan insinöörin tai sähkövoima-alan teknikon tutkinto tai vastaava tutkinto; ja b) tutkinnon suorittamisen jälkeen vähintään kahden vuoden riittävän laaja-alainen sähkötöiden johtamiseen perehdyttävä työkokemus, josta vähintään vuosi on saatu yli 1000 voltin vaihtojännitteisten tai yli 1500 voltin tasajännitteisten sähkölaitteistojen rakentamiseen tai käytön johtamiseen perehdyttävissä tehtävissä. 67 Rajoitettu sähköpätevyys 1 Rajoitettu sähköpätevyys 1 oikeuttaa toimimaan enintään 1000 voltin vaihtojännitteisten ja enintään 1500 voltin tasajännitteisten sähkölaitteiden ja -laitteistojen sähkötöiden johtajana sekä enintään 20 kilovoltin nimellisjännitteisten sähkölaitteistojen käytön johtajana. Rajoitettuun sähköpätevyyteen vaaditaan hyväksytysti suoritettu soveltuva sähköturvallisuustutkinto sekä: a) soveltuva sähköyliasentajan tai sähkölaitosyliasentajan erikoisammattitutkinto tai vastaava tutkinto; ja b) tutkinnon suorittamisen jälkeen vähintään kuuden vuoden riittävän laaja-alainen sähkötöiden johtamiseen perehdyttävä työkokemus, josta vähintään kaksi vuotta on saatu yli 1000 voltin vaihtojännitteisten tai yli 1500 voltin tasajännitteisten sähkölaitteistojen rakentamiseen tai käytön johtamiseen perehdyttävissä tehtävissä. 68 Sähköpätevyys 2 Sähköpätevyys 2 oikeuttaa toimimaan enintään 1000 voltin vaihtojännitteisten ja 1500 voltin tasajännitteisten sähkölaitteiden ja -laitteistojen sähkötöiden johtajana sekä käytön johtajana. Sähköpätevyyteen 2 vaaditaan hyväksytysti suoritettu soveltuva sähköturvallisuustutkinto sekä: 1) soveltuva, sähkötöiden johtamiseen perehdyttävä tekniikan alan korkeakoulututkinto, sähkövoima-alan insinöörin tai sähkövoima-alan teknikon tutkinto tai vastaava tutkinto ja tutkinnon suorittamisen jälkeen vähintään kahden vuoden työkokemus; taikka

4 2) soveltuva ammatillinen perustutkinto sähkötöiden johtamiseen perehdyttävä, ammattitutkinto, erikoisammattitutkinto tai vastaava aiempi koulutus tai tutkinto ja tämän suorittamisen jälkeen vähintään kolmen vuoden työkokemus. Edellä 2 momentissa mainitun koulutuksen ja työkokemuksen tulee olla riittävän laaja-alaista sähkölaitteistojen rakentamiseen ja sähkötöiden johtamiseen perehdyttävää. 69 Sähköpätevyys 3 Sähköpätevyys 3 oikeuttaa toimimaan sähkötöiden johtajana enintään 1000 voltin vaihtojännitteiseen tai enintään 1500 voltin tasajännitteiseen verkkoon liitettäväksi tarkoitettujen sähkölaitteiden korjaustöissä. Korjaustöihin rinnastetaan sähkölaitteiston yksittäisen komponentin vaihtaminen sekä korjattavan tai uutena verkkoon liitettävän sähkölaitteen tai laitekokonaisuuden yksittäisen syöttöjohdon asentaminen asennusrasialta tai kiinteistön jakokeskukselta muuttamatta keskuksen rakennetta. Sähköpätevyys 3 ei kuitenkaan oikeuta muilta osin kiinteistön sähkölaitteiston rakentamiseen. Sähköpätevyyteen 3 vaaditaan hyväksytysti suoritettu soveltuva sähköturvallisuustutkinto sekä 73 :ssä säädetty riittävä ammattitaito sähkö- ja käyttötöihin.

5 Valtioneuvoston asetus sähkötyöstä ja käyttötyöstä Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään sähköturvallisuuslain ( /20) nojalla: 1 Soveltamisala Tässä asetuksessa säädetään sähköturvallisuuslain neljä luvussa tarkoitetuista sähkö- ja käyttötöistä sekä niiden suorittajista. 2 Maallikkotyöt Sähköturvallisuuslain 56 :n 1 momentin 1 kohdan mukaisena maallikkotöinä on sallittua tehdä seuraavia sähköalan töitä: 1) enintään 250 voltin nimellisjännitteisten asennusrasioiden peitekansien irrotusta ja kiinnitystä, yksivaiheisten pistotulppien, liitosjohtojen, jatkojohtojen ja sisustusvalaisimien asennus-, korjaus- ja huoltotöitä sekä näihin rinnastettavia töitä; 2) nimellisjännitteeltään enintään 50 voltin vaihtojännitteisiin tai 120 voltin tasajännitteisiin laitteistoihin kohdistuvia sähkötöitä; 3) omaan käyttöön rakennettujen sähkölaitteiden korjaamista, jos tämä liittyy sähköalan harrastustoimintaan. 3 Oman asunnon sähkötyöt Sähköturvallisuuslain 56 :n 1momentin 5 alakohdassa lähisukulaisella tarkoitetaan puolisoa sekä omia tai puolison lapsia, vanhempia ja isovanhempia. Varmennustarkastuksessa on selvitettävä, että sähkötyön suorittajalla on laissa edellytetty pätevyys. 4 Sähköalan opintojen perusvaatimukset Sähköturvallisuuslain :n mukaisten soveltuvien ammatillisen tutkintojen tai niitä täydentävien koulutuksien tulee sisältää teoreettisia, sähkötöiden johtamiseen perehdyttävä sähköalan opintoja vähintään 45 opintopistettä tai 40 opintoviikkoa. Opinnot voivat olla teoriakursseja, laboratoriokursseja, harjoitustöitä, projektityöopintoja tai muita vastaavia opintoja. Harjoittelua ja opinnäytetyötä ei kuitenkaan lueta mukaan opintopistemäärään. Opintoihin on sisällyttävä seuraavat aihealueet siten, että kunkin kohdan opintojen laajuus on vähintään 1,5 opintopistettä tai yksi opintoviikko:vaadittujen opintojen tulee koostua seuraavista aihealueista siten, että jokaisen kohdan opintojen laajuus tulee olla vähintään 1,5 opintopistettä tai yksi opintoviikko:

6 1) teoreettinen sähkötekniikka ja sähkövoimatekniikan sähkömittaustekniikka; 2) sähköturvallisuussäädökset ja standardit; 3) sähkötyöturvallisuus; 4) rakennuksien sähköverkot ja niiden sähkökäytöt; 5) sähköturvallisuuteen liittyvät tarkastukset. 5)6) sähköasennusten ja järjestelmien dokumentointi 5 Täydentävät ja lieventävät vaatimukset sähköalan opinnoille Sähköturvallisuuslain 68 (Sähköpätevyys 2) edellyttämässä koulutuksessa on edellisen pykälän lisäksi oltava aihealueena sähkön siirto- ja jakeluverkot. Sähköturvallisuuslain :n (Sähköpätevyys 1 ja rajoitettu sähköpätevyys 1) edellyttämässä koulutuksessa on edellisen pykälän lisäksi oltava aihealueena sähkön siirto- ja jakeluverkot sekä suurjännitetekniikka. Sähköturvallisuuslain 70 :n 1 momentin sekä 73 :n 4 momentin edellyttämissä koulutuksissa riittää sähköalan opinnoiksi 25 opintopistettä tai 20 opintoviikkoa. 6 Ennen pätevyysvaatimuksena edellytettyä koulutusta saadun työkokemuksen huomioiminen Sähköturvallisuuslain 70 :n mukaisessa ennen pätevyysvaatimuksena edellytettyä koulutusta saadusta työkokemuksesta voidaan ottaa huomioon: 1) sähköpätevyyttä 1 koskevaa todistusta annettaessa puolet, kun työkokemus on saatu vähintään kaksivuotisen sähköalan töihin soveltuvan koulutuksen jälkeen ja se on ollut riittävän laaja-alaisesti sähkötöiden johtamiseen perehdyttävää; 2) sähköpätevyyttä 2 koskevaa todistusta annettaessa puolet, kun työkokemus on riittävän laaja-alaisesti kiinteistöjen sähköasennustöihin perehdyttävää. 7 Ilmoitukset valvontaa varten Sähköturvallisuusviranomaiselle tehtävästä sähköturvallisuuslain 55 :n mukaisesta ilmoituksesta on käytävä ilmi toiminnanharjoittajaa, toimipaikkoja ja sähkötöiden johtajaa koskevat tiedot. Ilmoituksessa on selvitettävä, että sähköturvallisuuslain 55 ja 58 :ssä asetetut vaatimukset täyttyvät. Sähköturvallisuusviranomaiselle tehtävästä sähköturvallisuuslain 60 :n 3 momentin mukaisesta ilmoituksesta on käytävä ilmi sähkölaitteistoa ja käytön johtajaa koskevat tiedot. Ilmoituksessa on selvitettävä, että sähköturvallisuuslain 61 :ssä asetetut vaatimukset täyttyvät. Edellä 1 ja 2 momentissa mainituissa asioissa tapahtuvista muutoksista on ilmoitettava sähköturvallisuusviranomaiselle kuukauden kuluessa muutoksesta.

7 8 Sähkötyöturvallisuuden olennaiset turvallisuusvaatimukset Sähköturvallisuuslain 83 :ssä tarkoitetuissa töissä on noudatettava liitteessä 2 esitettyjä turvalliseen työskentelyyn liittyviä olennaisia turvallisuusvaatimuksia. 9 Standardeista poikkeaminen Poikettaessa standardeista sähköturvallisuuslain 85 mukaisesti, on laadittavassa selvityksessä esitettävä: 1) turvallisuusvaatimusten täyttämiseksi valitut ratkaisut; 2) kuvaus siitä, miten ratkaisut täyttävät turvallisuusvaatimukset; sekä 3) selvityksen laatijan yksilöinti ja allekirjoitus.

Sähköpätevyydet. Tapio Kallasjoki 1/2016. Tapio Kallasjoki 1/2016

Sähköpätevyydet. Tapio Kallasjoki 1/2016. Tapio Kallasjoki 1/2016 Sähköpätevyydet Tapio Kallasjoki 1/2016 Tapio Kallasjoki 1/2016 Sähköturvallisuuden säädösperusta Sähköturvallisuuslaki 410/96 Sähköturvallisuusasetus 498/96 Ministeriön päätökset (Ktm/TEM) Valvova viranomainen

Lisätiedot

Lausunto sähköturvallisuuslain nojalla annettaviin asetuksiin

Lausunto sähköturvallisuuslain nojalla annettaviin asetuksiin TAMK/388/03.00.00/2016 1 (3) 6.5.2016 Työ ja elinkeinoministeriö kirjaamo@tem.fi Viitteet: s posti 29.4.2016 TEM/1808/03.01.01/2015 Lausunto sähköturvallisuuslain nojalla annettaviin asetuksiin Kiitämme

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä toukokuuta 2011. 518/2011 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä toukokuuta 2011. 518/2011 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 23 päivänä toukokuuta 2011 518/2011 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus sähköalan töistä annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen muuttamisesta Annettu

Lisätiedot

Sähkötöiden tekeminen ja sähköpätevyystodistukset. Veli-Pekka Vitikka 3.11.2011

Sähkötöiden tekeminen ja sähköpätevyystodistukset. Veli-Pekka Vitikka 3.11.2011 Sähkötöiden tekeminen ja sähköpätevyystodistukset Veli-Pekka Vitikka 3.11.2011 Tästä säätely alkoi Antennityöoikeudet 1960 luvulla Sähköurakoitsijan rekisteröinti Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesille

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus sähkötyöstä ja käyttötyöstä Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään sähköturvallisuuslain (1135/2016) nojalla: 1 Soveltamisala Tässä asetuksessa säädetään sähköturvallisuuslain

Lisätiedot

KTMp 516 Sähköalan ammattilainen Sähköpätevyydet. Arto Kari 17.5.2011

KTMp 516 Sähköalan ammattilainen Sähköpätevyydet. Arto Kari 17.5.2011 KTMp 516 Sähköalan ammattilainen Sähköpätevyydet Arto Kari 17.5.2011 Sähköalan ammattilainen KTMp 516, 11 Riittävän ammattitaitoiseksi valvomaan ja itsenäisesti tekemään koulutustaan ja työkokemustaan

Lisätiedot

Henkilö- ja yritysarviointi SETI Oy

Henkilö- ja yritysarviointi SETI Oy Henkilö- ja yritysarviointi SETI Oy Perustettu 1996 Henkilö- ja yritysarviointi SETI Oy Nimetty 2.9.1996 sähköturvallisuuslaissa tarkoitetuksi arviointilaitokseksi FINAS akkreditoinut toiminnan ja tekee

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus 16.11.2017 Asetusluonnos Lausuntoversio Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia koskevan asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen

Lisätiedot

Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015

Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015 1 ( 5) Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015 Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkoston lausunto hallituksen esitykseen (HE 354/2014 vp) laiksi sosiaalihuollon ammattihenkilöistä

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta /2015 Laki. ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta /2015 Laki. ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2015 246/2015 Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Eduskunnan

Lisätiedot

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat (1)

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat (1) AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN MUODOSTUMINEN JA OPINTOJEN VALINNAISUUS 29.9.2008 Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn

Lisätiedot

Lausunto liiketalouden perustutkinnon perusteiden luonnoksesta

Lausunto liiketalouden perustutkinnon perusteiden luonnoksesta Lausunto 1(5) Opetushallitus PL 380 (Kumpulantie 3) 00531 Helsinki Viite Opetushallituksen lausuntopyyntö 17/421/2008 Lausunto liiketalouden perustutkinnon perusteiden luonnoksesta Pyydettynä lausuntona

Lisätiedot

LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ SOSIAALIPALVELUISSA

LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ SOSIAALIPALVELUISSA PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE 11/2005 Tast 20.5.2005 Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ

Lisätiedot

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Arviointiriihi AEL 25.3.2014 Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Säädökset

Lisätiedot

KELPOISUUSLUETTELO. Kaikilta esimiesasemassa olevilta edellytetään riittävää johtamistaitoa.

KELPOISUUSLUETTELO. Kaikilta esimiesasemassa olevilta edellytetään riittävää johtamistaitoa. 1 KELPOISUUSLUETTELO Hallintosäännön mukaan kunnanhallitus ja lautakunta päättävät henkilöstöltä vaadittavista kelpoisuusehdoista. Henkilöstöltä vaadittavasta kelpoisuudesta pidetään erillistä luetteloa.

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Soila Nordström Opetusneuvos / Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Ammatillinen aikuiskoulutus yksikkö 19.3.2015 Näyttötutkinnot: tilastotietoja Vuosina

Lisätiedot

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena Axxell Utbildning Ab Opiskelu aikuisena 1. YLEISTÄ VALMISTAVASTA KOULUTUKSESTA JA NÄYTTÖTUTKINNOISTA Näyttötutkintojärjestelmä perustuu läheiseen yhteistyöhön työelämän kanssa ja tarjoaa etenkin aikuisille

Lisätiedot

Tehdään yhdessä! Mitä, miten ja miksi?

Tehdään yhdessä! Mitä, miten ja miksi? Tehdään yhdessä! Mitä, miten ja miksi? Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan ja tutkinnon järjestäjien yhteistyöpäivä 23.10.2015 Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunta 8509 Soila Osaamisen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ajoneuvojen katsastusluvista annetun lain 5 ja 10 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ajoneuvojen katsastusluvista annettua lakia siten, että henkilö

Lisätiedot

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015 Muutoksia 1.8.2015 Laki ammatillisesta koulutuksesta L787/2014 tulee voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle mahdollisuuden yksilölliseen

Lisätiedot

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Näyttötutkinnot Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Tietoa näyttötutkinnoista tutkintoja järjestävistä oppilaitoksista työvoimatoimistoista oppisopimustoimistoista kirjastoista

Lisätiedot

Ulkomailla hankitun sosiaaliohjaajakelpoisuuden tunnustaminen Suomessa

Ulkomailla hankitun sosiaaliohjaajakelpoisuuden tunnustaminen Suomessa Ulkomailla hankitun sosiaaliohjaajakelpoisuuden tunnustaminen Suomessa 18.1.2012 Yleistä tutkintojen tunnustamisesta Koulutus, tutkinnot ja ammattien sääntely vahvasti kansallisia Tunnustaminen jaetaan

Lisätiedot

Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus

Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus Luonnonvara- ja ympäristöalan ammatillisen koulutuksen kehittämispäivä 3.-4.11.2015 Anne Liimatainen Esityksen aiheet Ajankohtaiset säädösmuutokset

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 2014 788/2014 Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 3 päivänä lokakuuta 2014 Eduskunnan

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Soila Nordström Opetusneuvos / Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Ammatillinen aikuiskoulutus yksikkö 11.2.2015 Näyttötutkinnot: tilastotietoja Vuosina

Lisätiedot

Tanssialan perustutkinnon perusteiden muutokset Eija Kauppinen

Tanssialan perustutkinnon perusteiden muutokset Eija Kauppinen Tanssialan perustutkinnon perusteiden muutokset 1.8.2015 Eija Kauppinen Lait ja asetukset, tutkintojen perusteet ja muut määräykset voimaan 1.8.2015 Vuosien 1999-2001 perustutkinnon perusteiden mukaan

Lisätiedot

Esitämme valtakunnallisen, sähköisesti internetissä ylläpidettävän sähkölaitteistorekisterin perustamista.

Esitämme valtakunnallisen, sähköisesti internetissä ylläpidettävän sähkölaitteistorekisterin perustamista. LAUSUNTO Työ- ja elinkeinoministeriö PL 32 00023 Valtioneuvosto Kirjaamo@tem.fi Lausunto ehdotuksesta TEM/1808/03.01.01/2015 Kiitämme mahdollisuudesta antaa lausunto sähköturvallisuuslakia ja siihen liittyviä

Lisätiedot

KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 32/2005 24.10.2005

KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 32/2005 24.10.2005 KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 32/2005 24.10.2005 HYVIÄ TÖITÄ! KIRKON UUSITTU REKRYTOINTIESITE ON ILMESTYNYT Kirkkohallitus on julkaissut Hyviä töitä maan ja taivaan väliltä! -rekrytointiesitteen uusittuna

Lisätiedot

Henkilökohtaistaminen, arvioinnin uudet käytännöt ja todistusmääräys

Henkilökohtaistaminen, arvioinnin uudet käytännöt ja todistusmääräys Henkilökohtaistaminen, arvioinnin uudet käytännöt ja todistusmääräys Opso ry:n syysseminaari 29.10.2015 Tampere Riikka Vacker opetusneuvos Henkilökohtaistaminen 1.8.2015 alkaen Valtioneuvoston asetus 794/2015,

Lisätiedot

Opiskelijamäärätiedot 20.9.2005

Opiskelijamäärätiedot 20.9.2005 OPETUSHALLITUS Laskentapalvelut PERUSTIEDOT/Ammattikorkeakoulu Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärätiedot 20.9.2005 1.Yhteystiedot Ammattikorkeakoulu Ammattikorkeakoulun numero Yhteyshenkilön

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelun pohjana aina voimassa oleva

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖN KELPOISUUSREKISTERI. Hallitus hyväksynyt kelpoisuusrekisterin kokouksessaan 27.1.2010 20.

ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖN KELPOISUUSREKISTERI. Hallitus hyväksynyt kelpoisuusrekisterin kokouksessaan 27.1.2010 20. 1 ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖN KELPOISUUSREKISTERI Hallitus hyväksynyt kelpoisuusrekisterin kokouksessaan 27.1.2010 20. Tarkistettu kelpoisuusrekisteri tulee voimaan 1.3.2010 lukien Kelpoisuutena

Lisätiedot

1. Päätoiminen opiskelu

1. Päätoiminen opiskelu Opetusuunnitelmaperusteinen ammatillinen peruskoulutus Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava ja valmistava koulutus, talouskoulu 1. Päätoiminen opiskelu Opiskelija voidaan lukea rahoitukseen oikeuttavaksi

Lisätiedot

TYÖELÄMÄ. Työelämä. AMK-jatkotutkinto. 2.aste/työelämä. AMK-tutkinto. Työelämä. Erikoisammattitutkinto. Työelämä. Ammattitutkinto.

TYÖELÄMÄ. Työelämä. AMK-jatkotutkinto. 2.aste/työelämä. AMK-tutkinto. Työelämä. Erikoisammattitutkinto. Työelämä. Ammattitutkinto. yöelämä AMK-jatkotutkinto 2.aste/työelämä AMK-tutkinto yöelämä Erikoisammattitutkinto YÖELÄMÄ yöelämä Ammattitutkinto Perusopetus Perustutkinto Aikaisemmat opinnot yökokemus Itseopiskeltu tieto ja taito

Lisätiedot

tältä osin muihin korkeakoulututkintoihin. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen kun se on hyväksytty ja vahvistettu.

tältä osin muihin korkeakoulututkintoihin. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen kun se on hyväksytty ja vahvistettu. HE 161/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tilintamastuslain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tilintarkastuslakia muutettavaksi niin, että ammattikorkeakoulututkinto

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta

Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta Perhepäivähoidon tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä Tredu, Tampere 20.3.2014 Anne Mårtensson Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän

Lisätiedot

HENKILÖ- JA YRITYSARVIOINTI SETI OY

HENKILÖ- JA YRITYSARVIOINTI SETI OY HENKILÖ- JA YRITYSARVIOINTI SETI OY TUKES:n nimeämä sähköturvallisuuslain mukaisten pätevyystodistusten arvioija. Oy/AK 1 Henkilö- ja Yritysarviointi SETI Oy Perustettu 1996 Kuulu STUL konserniin Pätevyystodistukset

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1997 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1401 1407. Laki. N:o 1401

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1997 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1401 1407. Laki. N:o 1401 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1401 1407 SISÄLLYS N:o Sivu 1401 Laki työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta... 4707 1402 Laki

Lisätiedot

ECVET osana ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittämistä

ECVET osana ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittämistä ECVET osana ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittämistä Opintoviikoista osaamispisteisiin, ECVET Round Table - keskustelutilaisuus Helsinki ma 9.12.2013 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi

Lisätiedot

Ympäristöministeriön ohje rakennusten suunnittelijoiden kelpoisuudesta YM2/601/2015

Ympäristöministeriön ohje rakennusten suunnittelijoiden kelpoisuudesta YM2/601/2015 Ympäristöministeriön ohje rakennusten suunnittelijoiden kelpoisuudesta YM2/601/2015 Ympäristöministeriö antaa rakennusten suunnittelijoiden kelpoisuudesta seuraavat ohjeet. Ohjeet ovat voimassa toistaiseksi.

Lisätiedot

Musiikkialan perustutkinnon perusteiden muutokset Eija Kauppinen

Musiikkialan perustutkinnon perusteiden muutokset Eija Kauppinen Musiikkialan perustutkinnon perusteiden muutokset 1.8.2015 Eija Kauppinen Lait ja asetukset, tutkintojen perusteet ja muut määräykset voimaan 1.8.2015 Vuosien 1999-2001 perustutkinnon perusteiden mukaan

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittäminen (TUTKE2)

Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittäminen (TUTKE2) Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittäminen (TUTKE2) Ammatillisen tutkintojärjestelmän kehittämistyön eteneminen Aiemmat ammatillisten tutkintojen asemointia ja tutkinto-järjestelmän kehittämistä

Lisätiedot

OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA

OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA 19.3.2009 Pirkko Laurila Osaamisen tunnustamisen taustaa Oppimisympäristöjen monipuolistuminen Koulutuksen taloudellisuuden, tehokkuuden

Lisätiedot

LAKI AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA HALLITUKSEN ESITYS ERITYISOPETUS JA VALMENTAVAT KOULUTUKSET

LAKI AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA HALLITUKSEN ESITYS ERITYISOPETUS JA VALMENTAVAT KOULUTUKSET LAKI AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA HALLITUKSEN ESITYS ERITYISOPETUS JA VALMENTAVAT KOULUTUKSET 6.4.2017 Uudistus voimaan 1.1.2018 Hallituksen esitys eduskunnalle huhtikuussa 2017 Eduskuntakäsittely keväällä

Lisätiedot

Ympäristöministeriön ohje rakennusten suunnittelijoiden kelpoisuudesta YM2/601/2015

Ympäristöministeriön ohje rakennusten suunnittelijoiden kelpoisuudesta YM2/601/2015 Ympäristöministeriön ohje rakennusten suunnittelijoiden kelpoisuudesta YM2/601/2015 Ympäristöministeriö antaa rakennusten suunnittelijoiden kelpoisuudesta seuraavat ohjeet. Ohjeet ovat voimassa toistaiseksi.

Lisätiedot

Perustutkintojen tutkinnon perusteiden uudistaminen: Metsäalan perustutkinto Määräys 67/011/2014. Marjatta Säisä

Perustutkintojen tutkinnon perusteiden uudistaminen: Metsäalan perustutkinto Määräys 67/011/2014. Marjatta Säisä Perustutkintojen tutkinnon perusteiden uudistaminen: Metsäalan perustutkinto Määräys 67/011/2014 Marjatta Säisä Tutkintojen uudistuksessa on vahvistettu osaamisperusteisuutta opetuskeskeisestä ajattelusta

Lisätiedot

NÄYTTÖTUTKINTOARVIOIJIEN PEREHDYTYSTILAISUUS

NÄYTTÖTUTKINTOARVIOIJIEN PEREHDYTYSTILAISUUS NÄYTTÖTUTKINTOARVIOIJIEN PEREHDYTYSTILAISUUS 10.2.2014 1 Yleistä näyttötutkinnosta NÄYTTÖTUTKINNOT ovat työelämän tutkintoja Yliopisto- ja korkeakoulututkinnot Ammattikorkeakoulututkinnot Työelämä Erikoisammattitutkinnot

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖN KELPOISUUSREKISTERI. Hallitus hyväksynyt kelpoisuusrekisterin kokouksessaan 26.1.2012 8.

ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖN KELPOISUUSREKISTERI. Hallitus hyväksynyt kelpoisuusrekisterin kokouksessaan 26.1.2012 8. 1 ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖN KELPOISUUSREKISTERI Hallitus hyväksynyt kelpoisuusrekisterin kokouksessaan 26.1.2012 8. Tarkistettu kelpoisuusrekisteri tulee voimaan 1.3.2012 lukien Kelpoisuutena

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen (työpaja 4) Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Oulu 27.9.2017 Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja

Lisätiedot

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET Ammatillisen tutkinnon suorittamista ja ammatillista koulutusta koskevat yleiset siirtymäsäännökset Vuoden 2018 alusta

Lisätiedot

annetun lain muuttamisesta sekä Laki ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta

annetun lain muuttamisesta sekä Laki ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta EV 35/1997 vp - HE 248/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta sekä Euroopan talousalueen

Lisätiedot

Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen

Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen (1) Opiskelijalle tulee järjestää mahdollisuus näytön tai muun osaamisen osoittamisen uusintaan tai hyväksytyn

Lisätiedot

Laki. opintotukilain muuttamisesta

Laki. opintotukilain muuttamisesta Laki opintotukilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan opintotukilain (65/1994) 1 :n 4 momentti, 3 :n 4 kohta, 4 :n 2 momentin 2 kohta ja 3 momentin 1 kohta, 5 b, 6 :n 1 momentin 3

Lisätiedot

Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen koulutus. Työttömän mahdollisuus parantaa työmarkkina-asemaa

Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen koulutus. Työttömän mahdollisuus parantaa työmarkkina-asemaa Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen koulutus Työttömän mahdollisuus parantaa työmarkkina-asemaa Tuen tarkoitus ja tavoite Työttömyysetuudella tuettu työnhakijan omaehtoinen opiskelu on työllistymistä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen esittely

Oppisopimuskoulutuksen esittely Oppisopimuskoulutuksen esittely Jyväskylän oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus on työpaikalla käytännön työssä toteutettavaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään oppilaitoksessa järjestettävillä

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Opiskelijan ja näyttötutkinnon suorittajan arviointi 6-7.2.2013 Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus tilintarkastustutkintojen ja niiden valvonnan uudistamiseen. - kommenttipuheenvuoro JHTT -näkökulmasta

Ajankohtaiskatsaus tilintarkastustutkintojen ja niiden valvonnan uudistamiseen. - kommenttipuheenvuoro JHTT -näkökulmasta Ajankohtaiskatsaus tilintarkastustutkintojen ja niiden valvonnan uudistamiseen - kommenttipuheenvuoro JHTT -näkökulmasta TILINTARKASTUKSEN JA ARVIOINNIN SYMPOSIUM Tampere 21.5.2015 Virpi Ala-aho JHTT-yhdistyksen

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus

Työpaikkaohjaajakoulutus Työpaikkaohjaajakoulutus Aikuisten näyttötutkinnot 1 Luksia, Leena Rantanen- Väntsi Ammatillisen koulutuksen kehityshaasteet Arvomuutos ja kulutuskansalaisuus psykologisen sopimuksen murros Työelämän muuttuvat

Lisätiedot

Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy. Amiskiertue 2017

Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy. Amiskiertue 2017 Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy Amiskiertue 2017 Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy Asiakaslähtöinen ammatillinen koulutus joustava hakeutuminen ja koulutukseen pääsy Hakeutuminen ja

Lisätiedot

VALINTAKRITEERIT. Suomen Terveydenhoitajaliitto ylläpitää erityispätevyys-rekisteriä, johon hakijalle myönnetty erityispätevyys kirjataan.

VALINTAKRITEERIT. Suomen Terveydenhoitajaliitto ylläpitää erityispätevyys-rekisteriä, johon hakijalle myönnetty erityispätevyys kirjataan. VALINTAKRITEERIT Terveydenhoitajan erityispätevyyttä hakevan henkilön tulee olla Suomen Terveydenhoitajaliiton jäsen. Hakijalla tulee olla suoritettuna terveydenhoitajan tutkinto (opistoaste tai amk) ja

Lisätiedot

Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa. Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus

Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa. Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus 13.12.2016 Esityksen sisältö Yleistä tutkintojen tunnustamisesta ja vertailusta Opetushallituksen päätökset Opettajan

Lisätiedot

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio tori t Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi

Lisätiedot

VALMA - säädösten valmistelu

VALMA - säädösten valmistelu VALMA - säädösten valmistelu Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.2013, Helsinki Congress Paasitorni Hallitusneuvos Piritta Väinölä Opetus-

Lisätiedot

Ammattipätevyysseminaari. Yli-insinööri Timo Repo

Ammattipätevyysseminaari. Yli-insinööri Timo Repo Ammattipätevyysseminaari Yli-insinööri Timo Repo Keskeiset säädökset Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee ammatilliseen koulutukseen liittyvän lainsäädännön ja valtioneuvoston päätökset sekä ohjaa

Lisätiedot

VALMA - säädösmuutokset

VALMA - säädösmuutokset VALMA - säädösmuutokset Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten aseman ja sisällön selkiyttäminen 16.1.2014, Opetushallitus Hallitusneuvos Piritta Väinölä Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

HE 78/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta

HE 78/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin

Lisätiedot

Tekstiili- ja vaatetusalan ammatillinen perustutkinto

Tekstiili- ja vaatetusalan ammatillinen perustutkinto 18.11.2014 Tekstiili- ja vaatetusalan ammatillinen perustutkinto 1.8.2015 Heljä Järnefelt erityisasiantuntija Tutkinnon perusteet perustuvat uusiin lakeihin Avaa hyperlinkki Laki ammatillisesta koulutuksesta

Lisätiedot

POLIISI (ylempi AMK) Valintaperusteet 12.2.2016

POLIISI (ylempi AMK) Valintaperusteet 12.2.2016 POLIISI (ylempi AMK) Valintaperusteet 12.2.2016 Hyväksytty Poliisiammattikorkeakoulun hallituksessa 12.2.2016 1 SISÄLLYS 1. OPISKELIJAVALINNAN YLEISPERIAATTEET... 2 2. KOULUTUKSEN TUOTTAMA OSAAMINEN JA

Lisätiedot

KOSKI-palvelu 11/2017

KOSKI-palvelu 11/2017 KOSKI-palvelu 11/2017 KOSKI pähkinänkuoressa KOSKI - Opintosuoritukset ja opiskeluoikeudet kootusti valtakunnalliseen palveluun 2018 09/11/2017 Opetushallitus 3 4 Tietosisällöt ylätasolla Opetuksen ja

Lisätiedot

Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto. Ryhmä: AK15VA1. Minna Väisänen Opettaja, tutkintovastaava https://avilta.wordpress.com/

Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto. Ryhmä: AK15VA1. Minna Väisänen Opettaja, tutkintovastaava https://avilta.wordpress.com/ Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto Ryhmä: AK15VA1 Palvelu ja viestintä Minna Väisänen Opettaja, tutkintovastaava https://avilta.wordpress.com/ Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto Ammatillinen

Lisätiedot

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma 19.3.2009 Pirkko Laurila Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon perusteiden ja koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman hierarkia Laki ja asetukset Ammatillisen

Lisätiedot

Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä

Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 817/2015 HE 354/2014 Vp Lakiklinikka Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 lakimies Maria Porko Taustaa Lain valmistelu» Pohja valmistelulle pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmassa

Lisätiedot

7.12.2009 LÄÄKEALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTUMINEN, VALINNAISUUS. Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi

7.12.2009 LÄÄKEALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTUMINEN, VALINNAISUUS. Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi LÄÄKEALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTUMINEN, TUTKINNON MUODOSTUMINEN JA VALINNAISUUS Opetushallitus infotilaisuus 7.12.2009 Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus

Työpaikkaohjaajakoulutus Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ilmoittautuminen: www.osao.fi/koulutuskalenteri Lisätietoja: Anu Hultqvist Koulutuspäällikkö, OSAO anu.hultqvist@osao.fi Koulutuksen toteutus Kontaktiopetuksena: Oppilaitoksella

Lisätiedot

KOSKI-tietovarannon käyttöönotto TIETOJA OPETUSHENKILÖSTÖLLE. Olli Laaksonen

KOSKI-tietovarannon käyttöönotto TIETOJA OPETUSHENKILÖSTÖLLE. Olli Laaksonen KOSKI-tietovarannon käyttöönotto 1.1.2018 TIETOJA OPETUSHENKILÖSTÖLLE Olli Laaksonen 12.12.2017 KOSKI-tietovarantoon tallennettavat tiedot Koulutuksen järjestäjien on siirrettävä tiedot Opetushallituksen

Lisätiedot

Maatalousyrittäjien opintoraha Koulutusmateriaali ylitarkastaja Kirsi Liiten

Maatalousyrittäjien opintoraha Koulutusmateriaali ylitarkastaja Kirsi Liiten Maatalousyrittäjien opintoraha Koulutusmateriaali 2011 ylitarkastaja Kirsi Liiten Käsiteltäviä asioita Uuden asetuksen tuomat muutokset Opintokokonaisuus/opintokokonaisuuden kesto Koulutuspäivä Etäopinnot/opintokokonaisuus

Lisätiedot

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA Tutkinto: Talotekniikan PT Tutkinnon osan nimi ja laajuus: ILMANVAIHTOJÄRJESTELMIEN ASENTAMINEN 15 OSP, valinnainen. 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen toteuttamisesta Tämän perusteella opiskelija voi hakea

Lisätiedot

Henkilökohtaistamista koskevan asetuksen soveltaminen

Henkilökohtaistamista koskevan asetuksen soveltaminen Henkilökohtaistamista koskevan asetuksen soveltaminen Ammatillisen aikuiskoulutuksen ja näyttötutkintotoiminnan kehittämisseminaari Maaliskuu 2016 Markku Kokkonen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus

Lisätiedot

Audiovisuaalisen viestinnän ammatillinen perustutkinto

Audiovisuaalisen viestinnän ammatillinen perustutkinto 18.11.2014 Audiovisuaalisen viestinnän ammatillinen perustutkinto 1.8.2015 Heljä Järnefelt erityisasiantuntija Tutkinnon perusteet perustuvat uusiin lakeihin Avaa hyperlinkki Laki ammatillisesta koulutuksesta

Lisätiedot

ESR-PROJEKTIN SEURANTALOMAKE

ESR-PROJEKTIN SEURANTALOMAKE ESR-PROJEKTIN SEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007 2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm Diaarinumero POPELY/604/04.00.05.00/2011 Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi S11800 Tila Jätetty viranomaiskäsittelyyn

Lisätiedot

OPISKELIJAVALINTA 2016. Arja Hiltunen 9.11.2015

OPISKELIJAVALINTA 2016. Arja Hiltunen 9.11.2015 OPISKELIJAVALINTA 2016 Arja Hiltunen 9.11.2015 Opiskelijavalinta uudistuksen II vaihe koskee syksyllä 2016 alkavaa koulutusta osa korkeakoulupaikoista varataan ensikertalaisille yhdenpaikan säännös koskee

Lisätiedot

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi tai oppisopimuskeskus@sakky.fi

Lisätiedot

Näkökulmia henkilökohtaistamiseen onnistumisen edellytyksiä ja hyviä käytäntöjä. Markku Kokkonen Ammatillinen aikuiskoulutus Syksy 2014

Näkökulmia henkilökohtaistamiseen onnistumisen edellytyksiä ja hyviä käytäntöjä. Markku Kokkonen Ammatillinen aikuiskoulutus Syksy 2014 Näkökulmia henkilökohtaistamiseen onnistumisen edellytyksiä ja hyviä käytäntöjä Markku Kokkonen Ammatillinen aikuiskoulutus Syksy 2014 Oppaan lähtökohdat (1) Mitä henkilökohtaistamismääräyksen jälkeen?

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (5) Opetuslautakunta NAL/2 2.2.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (5) Opetuslautakunta NAL/2 2.2.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (5) 2 Oikaisuvaatimus koskien Stadin aikuisopiston hoitotyön opettajan virkasuhteen täyttämistä HEL 2015-012221 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon. Muutokset näyttötutkinnon järjestämisessä ym.

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon. Muutokset näyttötutkinnon järjestämisessä ym. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon uudistuminen i Muutokset näyttötutkinnon järjestämisessä ym. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon uudistuminen 30.11.2009 Helsinki Aira Rajamäki LUKU 3 PERUSTUTKINNON

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 11 päivänä huhtikuuta 2011. 299/2011 Valtioneuvoston asetus. opintotukiasetuksen muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 11 päivänä huhtikuuta 2011. 299/2011 Valtioneuvoston asetus. opintotukiasetuksen muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 11 päivänä huhtikuuta 2011 299/2011 Valtioneuvoston asetus opintotukiasetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 6 päivänä huhtikuuta 2011 Valtioneuvoston päätöksen

Lisätiedot

Radioamatöörikurssi 2013

Radioamatöörikurssi 2013 Radioamatöörikurssi 2013 Polyteknikkojen Radiokerho Sähköturvallisuus 19.11.2013 Teemu, OH2FXN 1 / 14 Perusteet 230 V riittää tappamaan: järki mukaan kun säädetään verkkosähkön kanssa. Ylisuunnittelemalla

Lisätiedot

Arvioinnin mukauttaminen ja arvioinnista poikkeaminen

Arvioinnin mukauttaminen ja arvioinnista poikkeaminen Arvioinnin mukauttaminen ja arvioinnista poikkeaminen Mukauttaminen ja erityinen tuki (1) Opiskelijalla on oikeus erityiseen tukeen, jos hän oppimisvaikeuksien, vamman, sairauden tai muun syyn vuoksi tarvitsee

Lisätiedot

Ammattipätevyysdirektiivin (2005/36/EY) muutokset

Ammattipätevyysdirektiivin (2005/36/EY) muutokset Ammattipätevyysdirektiivin (2005/36/EY) muutokset Hyvinvointialojen koulutustarjonnan tulevaisuus keskustelutilaisuus ammattikorkeakouluille 11.3.2014 Hallitusneuvos Maiju Tuominen Ammattipätevyysdirektiivi

Lisätiedot

Tutkintojen uudistaminen osana ammatillisen koulutuksen reformia

Tutkintojen uudistaminen osana ammatillisen koulutuksen reformia Tutkintojen uudistaminen osana ammatillisen koulutuksen reformia Jalkojenhoidon ja kipsausalan yhteistyöpäivä 14.12.2016 Soila Nordström OPH/ Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Rakennushankkeen osapuolet: vastuut ja velvoitteet

Rakennushankkeen osapuolet: vastuut ja velvoitteet Rakennushankkeen osapuolet: vastuut ja velvoitteet MRL MRA RakMk LAKI ASETUS MÄÄRÄYS OHJE SELOSTUS 1.1.2000 MRL & MRA 1.5.2000 RakMk A1 2000 Rakennustyön valvonta, määräykset ja ohjeet 1.5.2000 RakMk A4

Lisätiedot

Ajankohtaiset koulutuspoliittiset aiheet

Ajankohtaiset koulutuspoliittiset aiheet Ajankohtaiset koulutuspoliittiset aiheet Puutarha-alan kehittämispäivät 20.-21.11.2014 Axxell Överby Anne Liimatainen, Opetushallitus Aiheet Ajankohtaiset koulutuspoliittiset aiheet Puutarha-alan tutkintojen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi

Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillisen koulutuksen reformi Laki ammatillisesta koulutuksesta hyväksyttiin eduskunnassa 30.6.2017 Keskeiset muutokset Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva

Lisätiedot

TUTKINNON PERUSTEET MUUTTUVAT KAIKILLA OPISKELIJOILLA

TUTKINNON PERUSTEET MUUTTUVAT KAIKILLA OPISKELIJOILLA TIEDOTE 1(5) TUTKINNON PERUSTEET MUUTTUVAT KAIKILLA OPISKELIJOILLA 1.8.2015 Tutkinnon perusteet muuttuvat valtakunnallisesti syksyllä 2015, ja kaikki oppilaitoksen opiskelijat siirtyvät suorittamaan tutkintonsa

Lisätiedot

KOSKI-palvelu 11/2017

KOSKI-palvelu 11/2017 KOSKI-palvelu 11/2017 KOSKI pähkinänkuoressa KOSKI - Opintosuoritukset ja opiskeluoikeudet kootusti valtakunnalliseen palveluun 2018 22/11/2017 Opetushallitus 3 4 Tietosisällöt ylätasolla Opetuksen ja

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISEN OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIETOSISÄLTÖ JA KÄSITTEISTÖ ( ) Käsitteet ja selitteet

HENKILÖKOHTAISEN OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIETOSISÄLTÖ JA KÄSITTEISTÖ ( ) Käsitteet ja selitteet HENKILÖKOHTAISEN OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIETOSISÄLTÖ JA KÄSITTEISTÖ (19.12.2017) Asetuksen (673/2017) 9 :n 1 momentin kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen

Lisätiedot