Tampere- Kalevan Rotaryklubi. Seppo Laalo, projektiryhmän puheenjohtaja Tapani Rahko, menetelmän kehittäjä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tampere- Kalevan Rotaryklubi. Seppo Laalo, projektiryhmän puheenjohtaja Tapani Rahko, menetelmän kehittäjä"

Transkriptio

1 Tampere- Kalevan Rotaryklubi Seppo Laalo, projektiryhmän puheenjohtaja Tapani Rahko, menetelmän kehittäjä 1

2 Maapallolla on 680 miljoonaa luki-ja oppimishäiriöistä ihmistä. Dos. Tapani Rahko on yli 10 vuoden ajan tutkinut yli :lla potilaalla asentohuimausta ja yli 4 000:lla potilaalla asentohuimauksen vaikutuksia lukukykyyn. Lievä asentohuimaus ja näköpohjainen luki- ja oppimishäiriö voidaan todeta yksinkertaisilla testeillä ja sen syy poistaa, tai sen vaikutuksia helpottaa helpoilla asentohoidoilla.

3 1.Kouluttaa kouluille testaus- ja hoitoresurssit, jotka kykenevät vuosittain itse hoitamaan luki- ja oppimishäiriöhoitoa tarvitsevat oppilaansa 2.Liittää ReadingOCI-hoitomenetelmä Suomen kouluterveydenhuoltoon - hoitomenetelmä pilotoidaan Tampereen ympäristökunnissa aikana. - valtakunnallistaminen opetushallituksen avulla: kouluttajaresurssien kouluttaminen 3.Saada ReadingOCI-hoitomenetelmä kansainväliseen levitykseen - suomalaisten, ulkomailla toimivien organisaatioiden avulla (Suomen lähetysseura)

4 ReadingOCI-organisointi ja tukihenkilöt Tehokas työryhmä: Tapani Rahko: menetelmän kehittäjä, lääketieteellinen asiantuntija, vastuulääkäri ja kouluttaja Seppo Laalo: puheenjohtaja, organisointi, yhteysmies, kouluttaja Kaj Hjorth: tietojärjestelmä-expertti, reaaliaikaiset nettisivut ja -Power Pointit ja vahva järjestelmän kehittäjä Hannu Vetola: tuotteistus, postimerkki, toinen sihteeri Taustatuki: Jarmo Visakorpi: tuloksien analysointiapu Jukka Nyrhinen: kontaktit Suomen lähetysseuraan Inkeri Haarla-Kettunen: Ylöjärven asiat + monet muut 4

5 Koulu saa käyttöönsä ilmaisen testatun hoitomenetelmän luki- ja oppimishäiriöisten hoitamiseksi. Se on sellaisenaan liitettävissä suomalaiseen kouluterveydenhuoltoon. Koulu saa ilmaiseksi täydellisen toiminta- ja hoitoohjepaketin suomeksi ja englanniksi internetistä os. Oppilaista n.10 prosenttia saa ensiluokilta alkaen paremman luku- ja luetun ymmärtämisen taidon. Koulutie on helpompi ja elämänedellytykset paremmat. Syrjäytynyt henkilö maksaa yhteiskunnalle 0,7 + 1,3 =2 milj./ + valtava henkilökohtainen tragedia

6 Koululaitoksen käytk ytössä olevat luki- ja oppimishäiri iriön hoitomuodot Oppilashuoltoryhmät: perinteiset harjoitusmenetelmät: tuki- ja erityisopetus: hitaita ja vaikeasti mitattavia (Ylöjärven vanha koulu) Neuropsykologinen kuntoutus ja toimintaterapia Tampereen ympäristökunnissa ostopalveluina vaikeasti mitattavia kalliita tulokset huonoja ReadingOCI- hoitomenetelmä: kouluterveydenhoitajan normaalityössään suorittama 20 minuutin hoito parantaa heti keskim. 45 % lukunopeutta ja 77 prosentilla oppilaista lukuvirheet poistuvat, kaikilta ne vähenevät. Itsehoito parantaa tilannetta edelleen. Hoitomenetelmä oikein toteutettuna ei tuo kunnalle lisää kustannuksia. 6

7

8 Koulu hoidettuja Lukunopeus lukuvirheisiä oppilaita +/- % oppilaita, kpl Metsäkylä -09 Ylöj Metsäkylä -10 Ylöj Vanha koulu -10. Ylöj Kirkkonummi Kirkkonummi Sääksjärvi -09, Lemp Lemp.lukio Ahlman -09,Tre Emäkoski, Nokia Koskenmäki, Nokia Vihola, Nokia Naistenmatka, Pirkkala Vatiala, Kangasala Kulju, Lempäälä Yhtensä =77% kaikilla virheet vähenivät 8

9 Konkreettisia pääp äätöksiä ja lausuntoja ReadingOCI- hoitomenetelmäst stä Sivistysjohtaja Nina Lehtinen, Lempäälä: ReadingOCI-hoitomenetelmä laajennetaan kaikkiin Lempäälän kouluihin. Se on hyvä hoitolisä oppimishäiriöiden poistamiseksi. Menetelmä liitetään Kelpo-hankkeeseen. Yliläkäri Jorma Kivekäs ja hoitotyön johtaja Sari Tommila ReadingOCI on mielenkiintoinen lisä luki- ja oppimishäiriöiden hoitamiseksi. Hoitomuotoa jatketaan Lempäälässä. Lempäälän kouluterveydenhoitajat seminaarissa ReadingOCI-hoitomuoto tulee ottaa käyttöön kaikissa Lempäälän kouluissa. Hoidot voidaan suorittaa normaalin kouluterveydenhoitotyön yhteydessä ilman, että niistä aiheutuu ylimääräisiä kustannuksia. 9

10 Merkin hinta 2,5 euroa, postitusarvo 80 senttiä Kelpaa koko maailmassa kymmenenkin vuoden kuluttua Myydään 20 kpl arkeissa. Tilauslomake nettisivuilla 10

ReadingOCI - projekti

ReadingOCI - projekti Tampere- Kaleva rotaryklubi ReadingOCI - projekti Tapani Rahko, menetelmän kehittäjä Seppo Laalo, projektiryhmän puheenjohtaja Taustaa } Aistipohjainen luki- ja oppimishäiriö voidaan todeta yksinkertaisilla

Lisätiedot

ReadingOCI - projekti

ReadingOCI - projekti Tampere- Kaleva rotaryklubi ReadingOCI - projekti Tapani Rahko, menetelmän kehittäjä Seppo Laalo, projektiryhmän puheenjohtaja Taustaa } Lievä asentohuimaus ja aistipohjainen luki- ja oppimishäiriö voidaan

Lisätiedot

Tampere- Kalevan Rotaryklubi

Tampere- Kalevan Rotaryklubi Tampere- Kalevan Rotaryklubi 1 } Seppo Laalo, projektiryhmän puheenjohtaja } Maapallolla on 680 miljoonaa luki-ja oppimishäiriöistä ihmistä. Dos. Tapani Rahko on yli 10 vuoden ajan tutkinut n. 15 000:lla

Lisätiedot

Yläkoulu tytöt ja pojat 6x80m aitajuoksuviesti. Alakoulu tytöt 8x80m sukkulaviesti

Yläkoulu tytöt ja pojat 6x80m aitajuoksuviesti. Alakoulu tytöt 8x80m sukkulaviesti Yläkoulu tytöt ja pojat 6x80m aitajuoksuviesti 1 Sammon koulu, Tampere 2 Pitkäjärven koulu, Kangasala 3 Hakkarin koulu, Lempäälä Alakoulu tytöt 8x80m sukkulaviesti A-sarja 1 Vatialan koulu, Kangasala 2

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SEUTUSIVISTYS MUISTIO 5/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SEUTUSIVISTYS MUISTIO 5/ Aika: 21.5.2015 n. klo 14.00 Paikka: Kahvila Samotti, Lempäälä Lehtinen Nina sivistysjohtaja Lempäälä, pj. Erkkilä Tuomas koulutoimenjohtaja Nokia, vpj Kivekäs Pekka tilaajapäällikkö Tampere Päivänen Maria

Lisätiedot

Yläkoulu tytöt ja pojat 6x80m aitajuoksuviesti

Yläkoulu tytöt ja pojat 6x80m aitajuoksuviesti Yläkoulu tytöt ja pojat 6x80m aitajuoksuviesti 1 Sammon koulu, Tampere 1.13,60 2 Hakkarin koulu, Lempäälä 1.20,32 3 Pitkäjärven koulu, Kangasala 1.21,98 4 Nokianvirran koulu, Nokia 1.23,02 Alakoulu tytöt

Lisätiedot

Aamulehden viestikarnevaalit

Aamulehden viestikarnevaalit Aamulehden viestikarnevaalit 3.9.2019 A-erä 1 Leinolan koulu 2 Atalan koulu 3 Myllyhaan koulu 4 Metsäkylän yhtenäiskoulu 5 Kissanmaan koulu 6 Takahuhdin koulu 7 Koskenmäen koulu 8 Tesoman koulu 9 Wivi

Lisätiedot

Tuotetunnus Hinta Alv 0%

Tuotetunnus Hinta Alv 0% ELISA ADSL HINNASTO YRITYKSILLE 1.7.2015 ALKAEN 1/7 ELISA ADSL HINNASTO YRITYKSILLE 1.7.2015 ALKAEN HINNAT ALV 0% 1M/512k 2M/512k 8M/1M Full rate 24M/1M Full rate Helsingin seutu (sis. Helsinki, Espoo,

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 4/2010 HYVINVOINTIPALVELUT SEUTUSIVISTYS

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 4/2010 HYVINVOINTIPALVELUT SEUTUSIVISTYS MUISTIO 4/2010 HYVINVOINTIPALVELUT Aika 21.4.2010 klo 9.00 11.30 Paikka Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän toimisto Satakunnankatu 18 A, 2. krs Osallistujat Nina Lehtinen Lempäälä puheenjohtaja ( )

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SEUTUSIVISTYS muistio 3/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SEUTUSIVISTYS muistio 3/ Aika: 21.4.2017 klo 12-14 Paikka: Tampereen kaupunkiseutu, kokoushuone Valimo, Kelloportinkatu 1 B Osallistujat: Lehtinen Nina sivistysjohtaja Lempäälä, pj. klo 13.30 asti Pikka Pauliina sivistysjohtaja

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SEUTUSIVISTYS MUISTIO 2/2015 18.3.2015

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SEUTUSIVISTYS MUISTIO 2/2015 18.3.2015 Aika: 18.3.2015 klo 10.00-11.07 Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A 2. krs Osallistujat: Lehtinen Nina sivistysjohtaja Lempäälä, pj. Erkkilä Tuomas koulutoimenjohtaja Nokia, vpj Kivekäs Pekka tilaajapäällikkö

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU OPETUSTYÖRYHMÄ MUISTIO 2/2013 14.3.2014

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU OPETUSTYÖRYHMÄ MUISTIO 2/2013 14.3.2014 Aika: 14.3.2014 klo 12.30-13.59 Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A. 2 krs. Osallistujat: Pia Kola-Torvinen kasvatus- ja opetuspäällikkö Tampere Jorma Suonio tuotantojohtaja Tampere Leena Pöntynen

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 2/2011 HYVINVOINTIPALVELUT SEUTUSIVISTYS

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 2/2011 HYVINVOINTIPALVELUT SEUTUSIVISTYS MUISTIO 2/2011 HYVINVOINTIPALVELUT Aika 17.2.2011 klo 14.00 17.03 Paikka RADISSON BLU PLAZA HOTEL Mikonkatu 23, Helsinki Osallistujat Nina Lehtinen Lempäälä puheenjohtaja (x) Leena Pajukoski Kangasala

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SEUTUSIVISTYS MUISTIO 10/2012 11.12.2012

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SEUTUSIVISTYS MUISTIO 10/2012 11.12.2012 Aika: 11.12.2012 klo 10.45 Paikka: Kokous- ja juhlakeskus Kiviranta, Pirkkala. Osallistujat: Lehtinen Nina sivistysjohtaja Lempäälä, pj. Erkkilä Tuomas koulutoimenjohtaja Nokia Järvelä Kristiina tuotantojohtaja

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun näkemys liikenneverkkojen kehittämiseen

Tampereen kaupunkiseudun näkemys liikenneverkkojen kehittämiseen Tampereen kaupunkiseudun näkemys liikenneverkkojen kehittämiseen Parlamentaarinen liikenneverkon rahoitusta arvioiva työryhmä, LVM 5.10.2017 Seutujohtaja Päivi Nurminen Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VARHAISKASVATUKSEN TYÖRYHMÄ MUISTIO 1/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VARHAISKASVATUKSEN TYÖRYHMÄ MUISTIO 1/ Aika: 15.2.2017 klo 13 Paikka: Tampella, Kelloportinkatu 1 B. 3 krs. kokoushuone Valimo Osallistujat: Aalto-Ropo Anni varhaiskasvatuksen johtaja Kangasala, pj Vesa Marjo varhaiskasvatuksen johtaja Ylöjärvi

Lisätiedot

YKSITYISEN PERHEPÄIVÄHOIDON PALVELUSETELI

YKSITYISEN PERHEPÄIVÄHOIDON PALVELUSETELI YKSITYISEN PERHEPÄIVÄHOIDON PALVELUSETELI 25.1.2019 Tilannekatsaus: Kuntalaisaloite Pirkanmaan yksityiset perhepäivähoitajat ry: huolenaihe varhaiskasvatuksen tasa-arvoisuudesta Seudullisen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 2/2008 HYVINVOINTIPALVELUT SIVISTYSTOIMEN ALATYÖRYHMÄ

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 2/2008 HYVINVOINTIPALVELUT SIVISTYSTOIMEN ALATYÖRYHMÄ MUISTIO 2/2008 HYVINVOINTIPALVELUT Aika 18.4.2008 klo 10.00 11.15 Paikka Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän toimisto Satakunnankatu 18 A, 2. krs Läsnä Nina Lehtinen Lempäälä puheenjohtaja (x) Leena

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SEUTUSIVISTYS MUISTIO 6/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SEUTUSIVISTYS MUISTIO 6/ Aika: 26.8.2015 klo 9.30-11.05 Paikka: Tulli Business Park, Saavutus -tila. Osallistujat: Lehtinen Nina sivistysjohtaja Lempäälä, pj. Erkkilä Tuomas koulutoimenjohtaja Nokia, vpj Kivekäs Pekka tilaajapäällikkö

Lisätiedot

Tehtäväni Kangasalan kunnassa ja Vatialan koulussa: luokanopettaja, avustava rehtori, TVT koordinaattori

Tehtäväni Kangasalan kunnassa ja Vatialan koulussa: luokanopettaja, avustava rehtori, TVT koordinaattori Isä, voinko käyttää konetta hetken? Miksi? Mun pitää ladata koulun sivuilta mun kotitehtävä ja tulostaa se! Tiedätkö muka kuinka se tehdään? Valmis! Kiitos isä! Kun olin sinun ikäisesi, meidän piti kopioida

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 2/2009 HYVINVOINTIPALVELUT SEUTUSIVISTYS

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 2/2009 HYVINVOINTIPALVELUT SEUTUSIVISTYS MUISTIO 2/2009 HYVINVOINTIPALVELUT Aika 15.4.2009 klo 9.00 11.05 Paikka Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän toimisto Satakunnankatu 18 A, 2. krs Osallistujat Nina Lehtinen Lempäälä puheenjohtaja (x)

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SEUTUSIVISTYS MUISTIO 8/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SEUTUSIVISTYS MUISTIO 8/ Aika: 27.10.2015 klo 8.30-11 Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A 2. krs. Osallistujat: Lehtinen Nina sivistysjohtaja Lempäälä, pj. Erkkilä Tuomas koulutoimenjohtaja Nokia, vpj Kivekäs Pekka tilaajapäällikkö

Lisätiedot

44 Ajankohtaiskatsaus (yhteistoiminta-alueen asia) 45 Osaamis- ja elinkeinolautakunnan kesäkuun kokouksen peruminen (yhteistoiminta-alueen asia)

44 Ajankohtaiskatsaus (yhteistoiminta-alueen asia) 45 Osaamis- ja elinkeinolautakunnan kesäkuun kokouksen peruminen (yhteistoiminta-alueen asia) Tampere Pöytäkirja 4/2017 1 (11) Aika 20.04.2017, klo 16:00-17:25 Paikka Kaupunginhallituksen istuntosali Käsitellyt asiat 41 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 42 Pöytäkirjan tarkastus 43 Läsnäolo-

Lisätiedot

Endoproteesihoitajan toimenkuva ja asiantuntijuus tekonivelpotilaan hoidossa. Raija Lemettinen Päivi Salonen 06.04.2005

Endoproteesihoitajan toimenkuva ja asiantuntijuus tekonivelpotilaan hoidossa. Raija Lemettinen Päivi Salonen 06.04.2005 Endoproteesihoitajan toimenkuva ja asiantuntijuus tekonivelpotilaan hoidossa Raija Lemettinen Päivi Salonen 06.04.2005 Esityksen sisält ltö Aiheen valinta Työn n kokoaminen Asiantuntijuus hoitotyöss ssä

Lisätiedot

Hoitotyön n tulevaisuuden skenaariot kehittämisty. mistyön. TtT,, yliopettaja Annikki Jauhiainen Savonia-ammattikorkeakoulu

Hoitotyön n tulevaisuuden skenaariot kehittämisty. mistyön. TtT,, yliopettaja Annikki Jauhiainen Savonia-ammattikorkeakoulu Hoitotyön n tulevaisuuden skenaariot kehittämisty mistyön lähtökohtana TtT,, yliopettaja Annikki Jauhiainen Savonia-ammattikorkeakoulu ammattikorkeakoulu Professori Kaija Saranto & Professori Kerttu Tossavainen,

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 2/2011 PÄIVÄHOIDON TYÖRYHMÄ

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 2/2011 PÄIVÄHOIDON TYÖRYHMÄ MUISTIO 2/2011 Aika 14.3.2011, klo 12.00 13.35 Paikka Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän toimisto Satakunnankatu 18 A, 2. krs Osallistujat Leena Viitasaari Tampere puheenjohtaja (x) Kirsi Vattulainen

Lisätiedot

Lataa Kuntoutus kanssamme. Lataa

Lataa Kuntoutus kanssamme. Lataa Lataa Kuntoutus kanssamme Lataa ISBN: 9789513315900 Sivumäärä: 223 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 25.73 Mb Miten kuntoutus ja tukee ihmistä yhteisöllisenä toimijana? Entä oman elämänsä rakentajana? Mitä

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ

OSAAMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ OSAAMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ Anneli Kesola Tampereen seudun Osaavan osaamisen kehittämistiimi OSAAMISEN KEHITTÄMISTIIMI Anneli Kesola (Lempäälä) Pekka Jokela (Tampere) Teemu Keronen (Pirkkala) Jaana

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset. 19.6.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset. 19.6.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset Tampereen kaupunkiseudun väkiluku kasvaa Tampereen kaupunkiseudun väkiluku oli

Lisätiedot

tutkimus (EBMeDS( EBMeDS) osana Päätöksentukihanketta v Terveystieteen laitos, tutkija Tiina Kortteisto

tutkimus (EBMeDS( EBMeDS) osana Päätöksentukihanketta v Terveystieteen laitos, tutkija Tiina Kortteisto Sähköisen pääp äätöksen tuen tutkimus (EBMeDS( EBMeDS) osana Päätöksentukihanketta v. 2005-2009 Päätöksentukihanke (EBMeDS) 1.Pää äätöksentukihankkeen valmistelu ja tuottamisprosessin luominen (2004-2005)

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 6/2010 SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON TYÖRYHMÄ

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 6/2010 SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON TYÖRYHMÄ MUISTIO 6/2010 Aika 14.12.2010 klo 13.00 15.30 Paikka UKK instituutti, kokoustila kesä Kaupinpuistonkatu 1, Tampere Osallistujat Tarja Marjamäki Nokia puheenjohtaja (x) Raija Harju Kangasala 1. varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Venninen, Leinonen 2013

Venninen, Leinonen 2013 Varhaiskasvatuksen seudullinen tutkimus- ja kehittämisverkosto Tampereen yliopisto/kasvatustieteiden yksikkö Tampereen kaupunkiseutu/varhaiskasvatuspalvelut Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala,

Lisätiedot

Käsiohjelma. Aamulehden järjestämä koululaisurheilun suurtapahtuma tiistaina Pyynikin urheilukenttä, Yhteistyössä:

Käsiohjelma. Aamulehden järjestämä koululaisurheilun suurtapahtuma tiistaina Pyynikin urheilukenttä, Yhteistyössä: Käsiohjelma Aamulehden järjestämä koululaisurheilun suurtapahtuma tiistaina 5.9.2017 Pyynikin urheilukenttä, Tampere Yhteistyössä: 1 2 Iloinen tervehdys Aamulehdestä! Lämpimästi tervetuloa 52. Viestikarnevaaliin.

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - I&O kärkihanke

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - I&O kärkihanke Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - I&O kärkihanke Rintamaveteraaniasiain Pirkanmaan foorumi, AVI 8.3.2017 1 Mari Patronen 2 SOTE-uudistus Pirkanmaan sote-teemaryhmät

Lisätiedot

Build Up Skills, Tampere 24.5.2012 Teuvo Aro: Tapre-työkaluilla hyvä energiatehokkuus tavaksi

Build Up Skills, Tampere 24.5.2012 Teuvo Aro: Tapre-työkaluilla hyvä energiatehokkuus tavaksi Build Up Skills, Tampere 24.5.2012 Teuvo Aro: Tapre-työkaluilla hyvä energiatehokkuus tavaksi Tapren perusajatus Tampereen alueen palvelurakennukset energiatehokkaiksi Tapre - hankkeen tavoite on luoda

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VARHAISKASVATUKSEN TYÖRYHMÄ MUISTIO 2/2015 19.2.2015

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VARHAISKASVATUKSEN TYÖRYHMÄ MUISTIO 2/2015 19.2.2015 Aika: 19.2.2015 klo 13.00 Paikka: Seututoimiston kokoushuone, Satakunnankatu 18 A 2.krs Osallistujat: Autio Irma varhaiskasvatuksen johtaja Ylöjärvi, pj Aalto-Ropo Anni varhaiskasvatuksen johtaja Kangasala,

Lisätiedot

Lataa Kysymysten kirja... Avaruus - Jo Connor. Lataa

Lataa Kysymysten kirja... Avaruus - Jo Connor. Lataa Lataa Kysymysten kirja... Avaruus - Jo Connor Lataa Kirjailija: Jo Connor ISBN: 9789518835144 Sivumäärä: 63 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 15.00 Mb Miten tähdet syntyvät? Onko musta aukko oikeasti aukko?

Lisätiedot

Lataa Matikka 3 - Sari Rinne-Lindblom. Lataa

Lataa Matikka 3 - Sari Rinne-Lindblom. Lataa Lataa Matikka 3 - Sari Rinne-Lindblom Lataa Kirjailija: Sari Rinne-Lindblom ISBN: 9789510334256 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 34.87 Mb Matikka 3:lla eriyttäminen on helppoa! Eilaisille oppijoille löytyy

Lisätiedot

TAIVALKUNNAN JA VAHALAHDEN KOULUJEN TULEVAISUUS

TAIVALKUNNAN JA VAHALAHDEN KOULUJEN TULEVAISUUS TAIVALKUNNAN JA VAHALAHDEN KOULUJEN TULEVAISUUS K U N TA L A I S I LTA 3. 1 0. 2 0 1 9 K L O 1 8 N O K I A N K A U P U N G I N VA LT U U S TO S A L I 3.10.2019 1 LÄHTÖKOHDAT TARKASTELULLE Nokian kaupungin

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SEUTUSIVISTYS MUISTIO 2/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SEUTUSIVISTYS MUISTIO 2/ Aika: 2.3.2017 klo 13 Paikka: Tampella, kokoustila Roine, Kelloportinkatu 1 B Osallistujat: Lehtinen Nina sivistysjohtaja Lempäälä, pj. Pikka Pauliina sivistysjohtaja Nokia Kivekäs Pekka erityisasiantuntija

Lisätiedot

Pirkanmaan parhaat HYTE-kannustimet

Pirkanmaan parhaat HYTE-kannustimet Pirkanmaan parhaat HYTE-kannustimet Pientyöryhmä Ulla Harala, Sari Mäkinen, Paula Paavilainen Maarit Varjonen-Toivonen, Mika Vuori 18.5.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Yleistä HYTE on maakunnan ja kuntien

Lisätiedot

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti 1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Pirkanmaan leader-ryhmien toiminta-alueet 2014-20 2 Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN INFRAPALVELUJEN DIGITALISAATIO. Lassi Hursti

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN INFRAPALVELUJEN DIGITALISAATIO. Lassi Hursti TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN INFRAPALVELUJEN DIGITALISAATIO Lassi Hursti Taustaa ja tavoitteet Kaupunkiseudun infratyöryhmä päätti 22.2.2018 käynnistää selvityksen kaupunkiseudun infrapalvelujen digitalisaatiosta.

Lisätiedot

Lataa Hoitotyön vuosikirja 2013:Sairaanhoitaja ja lääkehoito. Lataa

Lataa Hoitotyön vuosikirja 2013:Sairaanhoitaja ja lääkehoito. Lataa Lataa Hoitotyön vuosikirja 2013:Sairaanhoitaja ja lääkehoito Lataa ISBN: 9789518944501 Sivumäärä: 223 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 31.51 Mb - Millaista lääkehoidon osaamista sairaanhoitajalta vaaditaan?

Lisätiedot

Analyysi mittauspisteiden havainnoista

Analyysi mittauspisteiden havainnoista Analyysi mittauspisteiden havainnoista LUONNOS 1 Teiskontien mittauspiste 2 Teiskontien mittauspisteen liikenne 22.5.2018 Teiskontie 22.5.2018 keskustaan päin Koko vuorokauden aikana Teiskontien pisteen

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Yhtymäkokous pöytäkirja 1/2009 13.1.2009

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Yhtymäkokous pöytäkirja 1/2009 13.1.2009 Aika: 13.1.2009 klo 9.00-9.30 Paikka: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, kokoushuone, Satakunnankatu 18 A, 2. krs. Osallistujat: Päätöksentekijät Kangasalan kunta Lempäälän kunta Nokian kaupunki Oriveden

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Avopalvelujohtaja

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Avopalvelujohtaja Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Sote valinnanvapauskokeilu 2017-2018 -projektin laajentaminen TRE:1768/02.04.01/2018 Lisätietoja päätöksestä Avopalvelujohtaja Anniina Tirronen, puh. 040 801 6378,

Lisätiedot

Lataa Koko kehon vyöhyketerapia - Ulvi Wiren. Lataa

Lataa Koko kehon vyöhyketerapia - Ulvi Wiren. Lataa Lataa Koko kehon vyöhyketerapia - Ulvi Wiren Lataa Kirjailija: Ulvi Wiren ISBN: 9789512080274 Sivumäärä: 110 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 13.72 Mb Vyöhyketerapia on vanhoihin kansanlääkintätaitoihin

Lisätiedot

Seudullinen rakennusjärjestysmalli. Kangasala, Lempäälä, Nokia, Pirkkala, Orivesi, Tampere, Ylöjärvi ja Vesilahti

Seudullinen rakennusjärjestysmalli. Kangasala, Lempäälä, Nokia, Pirkkala, Orivesi, Tampere, Ylöjärvi ja Vesilahti Seudullinen rakennusjärjestysmalli Kangasala, Lempäälä, Nokia, Pirkkala, Orivesi, Tampere, Ylöjärvi ja Vesilahti Tampereen kaupunkiseutuun kuuluu kahdeksan kuntaa: Kangasala, Lempäälä, Orivesi, Pirkkala,

Lisätiedot

RESERVILÄISURHEILULIITON ILMA-ASEMESTARUUSKILPAILUT ALAVUDELLA 09.-10.03.2013 TULOSLUETTELO

RESERVILÄISURHEILULIITON ILMA-ASEMESTARUUSKILPAILUT ALAVUDELLA 09.-10.03.2013 TULOSLUETTELO RESERVILÄISURHEILULIITON ILMA-ASEMESTARUUSKILPAILUT ALAVUDELLA 09.-10.03.2013 TULOSLUETTELO Reserviläisurheiluliiton ilma-asemestaruuskilpailu Alavus 09. - 10.03.2013 10.03.2013 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

TOT-hankkeen 28.1.2014 pidetyn AC-kokouksen muistio

TOT-hankkeen 28.1.2014 pidetyn AC-kokouksen muistio Muistio 1 (5) TOT-hankkeen pidetyn AC-kokouksen muistio Läsnä: Oulun seudun ammattiopisto: Sari Veijola (Oulun seudun ammattiopisto, Kontinkankaan yksikkö), puheenjohtaja Seija Rannikko (Oulun seudun ammattiopisto,

Lisätiedot

Lataa Laskutaito 9 - Marjatta Koivisto. Lataa

Lataa Laskutaito 9 - Marjatta Koivisto. Lataa Lataa Laskutaito 9 - Marjatta Koivisto Lataa Kirjailija: Marjatta Koivisto ISBN: 9789526314228 Sivumäärä: 83 sivua Formaatti: PDF Tiedoston koko: 25.00 Mb Uudistettuun Laskutaito-sarjaan on laadittu uudet,

Lisätiedot

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti 1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun yritysten ja muiden yhteisöjen hankkeisiin toiminta-alue

Lisätiedot

TA2019 valmistelu / Sivistyslautakunnan vastuualueet

TA2019 valmistelu / Sivistyslautakunnan vastuualueet TA2019 valmistelu / Sivistyslautakunnan vastuualueet 6.9.2018 Sivistysjohtaja Matti Hursti 1. Varhaiskasvatus TA2018 on toteutunut kokonaisuutena talousarvion mukaan - hoitomaksut alentuneet arvion mukaan

Lisätiedot

103 Sopimus yhteisestä toimielimestä ammatillisen koulutuksen viranomaistehtävien hoitamisessa

103 Sopimus yhteisestä toimielimestä ammatillisen koulutuksen viranomaistehtävien hoitamisessa Tampere Ote pöytäkirjasta 5/2017 1 (5) Kaupunginvaltuusto, 103, 24.04.2017 Kaupunginhallitus, 219, 10.04.2017 103 Sopimus yhteisestä toimielimestä ammatillisen koulutuksen viranomaistehtävien hoitamisessa

Lisätiedot

Väestö ja väestön muutokset 2013

Väestö ja väestön muutokset 2013 Väestö ja väestön muutokset 2013 www.tampere.fi/tilastot 1 24.3.2014 Väkiluvun kasvu 2000-luvun ennätyslukemissa Tampereen väkiluku oli 31.12.2013 220 446 asukasta. Kasvua vuoden aikana oli 3 025 henkilöä.

Lisätiedot

Useasti Kysyttyä ja Vastattua

Useasti Kysyttyä ja Vastattua 1. Miksen ostaisi tykkääjiä, seuraajia tai katsojia? Sinun ei kannata ostaa palveluitamme mikäli koet että rahasi kuuluvat oikeastaan kilpailijoidesi taskuun. 2. Miksi ostaisin tykkääjiä, seuraajia tai

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET

LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET Käsitelty Lempäälän nuorisovaltuuston kokouksessa 18.3.2008 Käsitelty liikunta- ja nuorisojaoston kokouksessa 3.4.2008 1. Lempäälän Nuorisovaltuuston toiminta-ajatus

Lisätiedot

Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistus

Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistus Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistus Muut tiedotettavat ajankohtaiset asiat Sote projektiryhmä 13.12.2016 Ajankohtaista Esivalmistelun johtoryhmä ja hallitus odottavat seuraaviin kokouksiin teemaryhmien

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SEUTUSIVISTYS MUISTIO 1/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SEUTUSIVISTYS MUISTIO 1/ Aika: 2.2.2017 klo 13 Paikka: Tampella, kokoustila Valimo, Kelloportinkatu 1 B Osallistujat: Lehtinen Nina sivistysjohtaja Lempäälä, pj. Pikka Pauliina sivistysjohtaja Nokia Kivekäs Pekka tilaajapäällikkö

Lisätiedot

Liityntäpysäköintialueiden tyypit Pirkanmaalla A B C. Seudullisesti merkittävä alue. Paikallisesti merkittävä alue

Liityntäpysäköintialueiden tyypit Pirkanmaalla A B C. Seudullisesti merkittävä alue. Paikallisesti merkittävä alue Liityntäpysäköintialueiden tyypit Pirkanmaalla Kuvaus Seudullisesti merkittävä alue Paikallisesti merkittävä alue Pienimuotoinen liityntäpysäköintialue Rooli liikennejärjestelmässä Liittyy erittäin hyviin

Lisätiedot

SEUDULLINEN HAKEUTUMISMAHDOLLISUUS PÄIVÄHOITOON- SOPIMUS PÄIVÄHOIDON JÄRJESTÄMISESTÄ KUNTIEN VÄLISENÄ OSTOPALVELUNA

SEUDULLINEN HAKEUTUMISMAHDOLLISUUS PÄIVÄHOITOON- SOPIMUS PÄIVÄHOIDON JÄRJESTÄMISESTÄ KUNTIEN VÄLISENÄ OSTOPALVELUNA SEUDULLINEN HAKEUTUMISMAHDOLLISUUS PÄIVÄHOITOON- SOPIMUS PÄIVÄHOIDON JÄRJESTÄMISESTÄ KUNTIEN VÄLISENÄ OSTOPALVELUNA Tampereen kaupunkiseudun kunnat (Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere,

Lisätiedot

Lataa Tuhattaituri 3a - Kimmo Nyrhinen. Lataa

Lataa Tuhattaituri 3a - Kimmo Nyrhinen. Lataa Lataa Tuhattaituri 3a - Kimmo Nyrhinen Lataa Kirjailija: Kimmo Nyrhinen ISBN: 9789511224976 Sivumäärä: 56 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 10.91 Mb Matemaattisten pulmien ratkaiseminen on motivoivaa. Pulmavihkon

Lisätiedot

Lataa Kuutio % - Olli Latva. Lataa

Lataa Kuutio % - Olli Latva. Lataa Lataa Kuutio % - Olli Latva Lataa Kirjailija: Olli Latva ISBN: 9789512659258 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 25.46 Mb Kirja on vastaukseton versio oppilaan kirjasta Kuutio %, eli sen lopussa ei ole yhdenkään

Lisätiedot

Koulu, oppilaitos ja vapaa-aika lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena

Koulu, oppilaitos ja vapaa-aika lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena Koulu, oppilaitos ja vapaa-aika lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena Kehittämistyöryhmän tapaaminen 25.10.2017 klo 13.00-16.00 Tampereen virastotalo, neuvotteluhuone 2. 6 krs, 1 Susanna Raivio Tänään 1.

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SEUTUSIVISTYS MUISTIO 9/2011 2.11.2011

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SEUTUSIVISTYS MUISTIO 9/2011 2.11.2011 AIKA KESKIVIIKKO 2.11.2011 KLO 12.30 14.10 PAIKKA JUVENES KOKOUSKESKUS, LUENTOSALI 2 (3. KRS.) ÅKERLUNDINKATU 1 OSALLISTUJAT Lehtinen Nina sivistysjohtaja Lempäälä, pj. Helin Matti vs. koulutoimenjohtaja

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Nokian kaupunki 11.2.2015 Heikki Miettinen

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Nokian kaupunki 11.2.2015 Heikki Miettinen Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi Nokian kaupunki 11.2.2015 Heikki Miettinen Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset voidaan karkeasti laskea: pohjana ikäluokittaiset

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VARHAISKASVATUKSEN TYÖRYHMÄ MUISTIO 5/2014 27.11.2014

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VARHAISKASVATUKSEN TYÖRYHMÄ MUISTIO 5/2014 27.11.2014 Aika: 27.11.2014 klo 13.00-15.00 Paikka: Seututoimiston kokoushuone, Satakunnankatu 18 A 2.krs Osallistujat: Autio Irma varhaiskasvatuksen johtaja Ylöjärvi, pj Aalto-Ropo Anni varhaiskasvatuksen johtaja

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VARHAISKASVATUKSEN TYÖRYHMÄ MUISTIO 2/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VARHAISKASVATUKSEN TYÖRYHMÄ MUISTIO 2/ Aika: 8.5.2014 klo 13.03-15.05 Paikka: Seututoimiston kokoushuone, Satakunnankatu 18 A 2.krs Osallistujat: Autio Irma varhaiskasvatuksen johtaja Ylöjärvi, pj Aalto-Ropo Anni varhaiskasvatuksen johtaja

Lisätiedot

erikoissairaanhoidon (lastenpsykiatrian) toimintamalli Anita Puustjärvi lastenpsykiatrian palvelulinjajohtaja, KYS

erikoissairaanhoidon (lastenpsykiatrian) toimintamalli Anita Puustjärvi lastenpsykiatrian palvelulinjajohtaja, KYS erikoissairaanhoidon (lastenpsykiatrian) toimintamalli Anita Puustjärvi lastenpsykiatrian palvelulinjajohtaja, KYS Anita Puustjärvi 31.10.2018 1 tutkimusprosessi lastenpsykiatrialla lähetteen käsittely

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VARHAISKASVATUKSEN TYÖRYHMÄ MUISTIO 6/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VARHAISKASVATUKSEN TYÖRYHMÄ MUISTIO 6/ Aika: 23.11.2016 klo 13 - Paikka: Tampella, Kelloportinkatu 1 B. 3 krs. kokoushuone Tammer Osallistujat: Almusa Liisa varhaiskasvatuspäällikkö Pirkkala, pj Aalto-Ropo Anni varhaiskasvatuksen johtaja Kangasala,

Lisätiedot

Lataa Hoitotyön vuosikirja Lataa

Lataa Hoitotyön vuosikirja Lataa Lataa Hoitotyön vuosikirja 2005 Lataa ISBN: 9789518944174 Sivumäärä: 216 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 20.50 Mb Kirja esittelee sairaanhoitajia uusien toimintatapojen, interventioiden, innovaatioiden

Lisätiedot

Yhteistyösopimus. 1. Osapuolet

Yhteistyösopimus. 1. Osapuolet Yhteistyösopimus 1. Osapuolet Kangasalan kunta Lempäälän kunta Nokian kaupunki Oriveden kaupunki Pirkkalan kunta Tampereen kaupunki Vesilahden kunta Ylöjärven kaupunki 2. Sopimuksen tausta ja tarkoitus

Lisätiedot

Seutukunnan koordinaatiston uudistamisprojekti. Maastomittaukset 2008

Seutukunnan koordinaatiston uudistamisprojekti. Maastomittaukset 2008 Seutukunnan koordinaatiston uudistamisprojekti Maastomittaukset 2008 Seutukunta MISTÄ KYSE? Tavoitteena saadaan yhtenäinen koordinaatisto seutukunnalle (Euref FIN pohjainen koordinaattijärjestelmä ja N2000

Lisätiedot

Pystyy tekemään elämäänsä liittyviä päätöksiä Päätöksenteko 80,7 77,3 77, ,2 83,4 86,5 81, ,4 81,8 80,2

Pystyy tekemään elämäänsä liittyviä päätöksiä Päätöksenteko 80,7 77,3 77, ,2 83,4 86,5 81, ,4 81,8 80,2 LAPE-AKATEMIA TAMPEREELLA 6.6.2019: Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan hyvinvointiympyrän taustatiedot Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Kouluterveyskyselyn uusimmat luvut Kanta-Hämeestä ja Pirkanmaalta:

Lisätiedot

27 Tampereen joukkoliikenteen paperiset aikataulukirjat. selvityspyyntö. 30 Ilmoitusasiat ja vanhusneuvostolle tullut palaute

27 Tampereen joukkoliikenteen paperiset aikataulukirjat. selvityspyyntö. 30 Ilmoitusasiat ja vanhusneuvostolle tullut palaute Tampere Pöytäkirja 6/2017 1 (12) Aika 17.05.2017, klo 13:00-15:10 Paikka Neuvotteluhuone 2, virastotalo, 6. krs Käsitellyt asiat 24 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 25 Pöytäkirjan tarkastus 26

Lisätiedot

Kemiön kunnantoimisto 4. joulukuuta 2015

Kemiön kunnantoimisto 4. joulukuuta 2015 11/2015 KOKOUSKUTSU Käännös/översättning 1 Kokousaika Tiistai 24. marraskuuta 2015 klo 16.00 Kokouspaikka Kunnantoimisto, Kemiö Päättäjät Muut Wilhelm Liljeqvist Martti Murto Brita Drugge Hanna Backman

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 7/2009 PÄIVÄHOIDON TYÖRYHMÄ

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 7/2009 PÄIVÄHOIDON TYÖRYHMÄ MUISTIO 7/2009 Aika 20.11.2009, alkaen klo 12.00 13.34 Paikka Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän toimisto Satakunnankatu 18 A, 2. krs Osallistujat Leena Viitasaari Tampere puheenjohtaja (x) Anni Aalto

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VARHAISKASVATUKSEN TYÖRYHMÄ MUISTIO 6/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VARHAISKASVATUKSEN TYÖRYHMÄ MUISTIO 6/ Aika: 26.10.2016 klo 13-14.53. Paikka: Pirkkalan sivistystoimen hallinnon kokoushuone, Suupantie 6 C 2.krs., Pirkkala Osallistujat: Almusa Liisa varhaiskasvatuspäällikkö Pirkkala, pj Aalto-Ropo Anni varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

TONTTIPÄIVÄ 21.5.2015

TONTTIPÄIVÄ 21.5.2015 TONTTIPÄIVÄ 21.5.2015 Kasvu tiivistyy sisäänpäin tultaessa Vuonna 2014 kaupunkiseudun väestö kasvoi 1,1 %, eli noin 4 100 hengellä (4 500 vuonna 2013), mikä vastaa keskimääräistä kasvua 2000-luvulla.

Lisätiedot

OULUN LENTOPALLOEROTUOMARIKERHO R.Y.- NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT:

OULUN LENTOPALLOEROTUOMARIKERHO R.Y.- NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT: OULUN LENTOPALLOEROTUOMARIKERHO R.Y.- NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT: 1. Yhdistyksen nimenä on Oulun Lentopalloerotuomarikerho r.y., ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on lentopalloerotuomareiden

Lisätiedot

Lataa Ratsastusterapia. Lataa

Lataa Ratsastusterapia. Lataa Lataa Ratsastusterapia Lataa ISBN: 9789524514781 Sivumäärä: 406 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 14.38 Mb Suomalainen ratsastusterapia on vakiinnuttanut paikkansa kuntoutus- ja hoitomuotona ja osoittanut

Lisätiedot

SAARISTEN KOULU KUVATAIDEPAINOTTEINEN ERITYISKOULU

SAARISTEN KOULU KUVATAIDEPAINOTTEINEN ERITYISKOULU SAARISTEN KOULU KUVATAIDEPAINOTTEINEN ERITYISKOULU OPS:in lähtökohdat ja yleiset tavoitteet sekä oppiaineet OPETUSSUUNNITELMA Saaristen koulu on erityiskoulu, joka toteuttaa perusopetuslain 25 2 momentin

Lisätiedot

Lataa Kysymysten kirja... Eläimet - Jo Connor. Lataa

Lataa Kysymysten kirja... Eläimet - Jo Connor. Lataa Lataa Kysymysten kirja... Eläimet - Jo Connor Lataa Kirjailija: Jo Connor ISBN: 9789518835151 Sivumäärä: 63 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 36.91 Mb Miten tähdet syntyvät? Onko musta aukko oikeasti aukko?

Lisätiedot

Lataa Kognitiivinen psykoterapia. Lataa

Lataa Kognitiivinen psykoterapia. Lataa Lataa Kognitiivinen psykoterapia Lataa ISBN: 9789516562639 Sivumäärä: 548 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 19.67 Mb Kognitiivinen psykoterapia on vakiinnuttanut asemansa luotettavana ja tuloksellisena hoitomenetelmänä

Lisätiedot

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2009 Kalajärvi Miehet H21 (5.2 km)

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2009 Kalajärvi Miehet H21 (5.2 km) TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2009 Kalajärvi 22.9.2009 Miehet H21 (5.2 km) Sija Nimi Työpaikka Aika 1 Malinen Juha Tieto 38:34 2 Szanto Istvan Ericsson 42:09 3 Tanska Harri Espoon

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1. Otsikko Sivu 1 Kosolan kouluprojektin aloituspalaverin muistion

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1. Otsikko Sivu 1 Kosolan kouluprojektin aloituspalaverin muistion KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 09.09.2010 AIKA 09.09.2010 klo 14:00-15:35 PAIKKA Tekniikkakeskus, Päämajantie 6 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kosolan kouluprojektin aloituspalaverin muistion 3

Lisätiedot

Varhaiskasvatus lapsen hyvinvoinnin tukena - kehittämistyöryhmä. Susanna Raivio ja Maria Antikainen

Varhaiskasvatus lapsen hyvinvoinnin tukena - kehittämistyöryhmä. Susanna Raivio ja Maria Antikainen Varhaiskasvatus lapsen hyvinvoinnin tukena - kehittämistyöryhmä 1 Susanna Raivio ja Maria Antikainen Kehittämisryhmän koostumus Ryhmän koordinaattorit Maria Antikainen ja Susanna Raivio Jäsenkunnat: Kangasala,

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS LAPSEN KEHITYKSEN TUKENA

VARHAISKASVATUS LAPSEN KEHITYKSEN TUKENA VARHAISKASVATUS LAPSEN KEHITYKSEN TUKENA Kehittämistyöryhmän tapaaminen 21.11.2017 klo 13.00-16.00 Tipotien sosiaali- ja terveysasema Pirkanmaan LAPE TÄNÄÄN Tervetuloa ja kahvia Edellisen kokouksen muistio

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 6/2008 HYVINVOINTIPALVELUT PÄIVÄHOIDON TYÖRYHMÄ

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 6/2008 HYVINVOINTIPALVELUT PÄIVÄHOIDON TYÖRYHMÄ Aika 5.12.2008 klo 9.00 Paikka Tampereen keskusvirastotalo Ryhmähuone 1, viides kerros Läsnä Leena Viitasaari Tampere puheenjohtaja (x) Anni Aalto Ropo Kangasala (x) Pirjo Hurme Lempäälä ( ) Minna Sillanpää

Lisätiedot

EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaikutusten arviointi alueellisesti

EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaikutusten arviointi alueellisesti EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaikutusten arviointi alueellisesti Sosiaali- ja terveydenhuollon atk-päivät 8.5.2019 Jaana Riikonen, tietosuojavastaava Tampereen yliopistollinen sairaala Pirkanmaan

Lisätiedot

Hyvä olo. Kun Matilda Hurtig kertoo koulunkäynnistään Tervaväylässä, sanat toisen huomioiminen toistuvat usein.

Hyvä olo. Kun Matilda Hurtig kertoo koulunkäynnistään Tervaväylässä, sanat toisen huomioiminen toistuvat usein. Oppimis- ja ohjauskeskus Tervaväylä 2012 Hyvä olo Kun Matilda Hurtig kertoo koulunkäynnistään Tervaväylässä, sanat toisen huomioiminen toistuvat usein. Lomaa omasta vammasta Opettajat perehtymässä Oikea

Lisätiedot

AvoHILMOn käsite- ja luokituskysymyksiä

AvoHILMOn käsite- ja luokituskysymyksiä AvoHILMOn käsite- ja luokituskysymyksiä 26.10.2010 26.10.2010 Pirjo Tuomola 1 AvoHILMO-luokitusten ylläpito ja kehittäminen AvoHILMOssa käytettävistä luokituksista ja niiden kehittämisestä vastaa pth avohoidon

Lisätiedot

Lataa Terveydenhuollon tietotekniikka - Kari Mäkelä

Lataa Terveydenhuollon tietotekniikka - Kari Mäkelä Lataa Terveydenhuollon tietotekniikka - Kari Mäkelä Lataa Kirjailija: Kari Mäkelä ISBN: 9789521408236 Sivumäärä: 213 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 28.92 Mb Ensimmäinen suomenkielinen kirja siitä, miten

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Muuttoliike. 6.5.2014 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Muuttoliike. 6.5.2014 Jukka Tapio Toimintaympäristö Muuttoliike Muuttoliike 2013 Muuttovoitto kasvanut, mutta muuttaminen vähentynyt Tampere sai vuonna 2013 muuttovoittoa yhteensä 2 366 henkilöä. Muuttovoitto kasvoi selvästi vuodesta 2012,

Lisätiedot

Omaishoitoa Kuka maksaa? Sari Kehusmaa, tutkija, FT, Kelan tutkimusosasto Sari.kehusmaa@kela.fi

Omaishoitoa Kuka maksaa? Sari Kehusmaa, tutkija, FT, Kelan tutkimusosasto Sari.kehusmaa@kela.fi Omaishoitoa Kuka maksaa? Sari Kehusmaa, tutkija, FT, Kelan tutkimusosasto Sari.kehusmaa@kela.fi Miten Suomi hoitaa? Hoito keskittyy koteihin Laitoshoidon purkaminen edellyttää kaiken kotona annettavan

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VARHAISKASVATUKSEN TYÖRYHMÄ MUISTIO 3/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VARHAISKASVATUKSEN TYÖRYHMÄ MUISTIO 3/ Aika: 20.4.2016 klo 13 Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A 2. krs. Osallistujat: Almusa Liisa varhaiskasvatuspäällikkö Pirkkala, pj Raunio Arja varhaiskasvatuksen aluepäällikkö Pirkkala Aalto-Ropo

Lisätiedot