HANKKEEN KUVAUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HANKKEEN KUVAUS 29.4.2015"

Transkriptio

1 Pihlavanlahden niitot ja pintaruoppaus (5) KAUKAISEMPAA HISTORIAA Kokemäenjoen suu on siirtynyt vuosisatojen kuluessa länttä kohti. Joen suu oli Kivinin Kahaluodon kapeikon kohdalla noin sata vuotta sitten ja eteni luoteeseen keskimäärin 80 metriä vuodessa. Pihlavanlahti oli tällöin ainakin vesipinnan kannalta tarkastellen merenlahti. Tilanne oli epäilemättä hankala hyyde- ja jääpatotulvavaaran eli talvi- ja kevättulvan osalta, koska joki oli yksiuomainen tuossa kapeikossa. Valapaton tulva keväällä 1899 osuu tähän tilanteeseen. Syystulvan osalta tilanne oli epäilemättä helpompi, koska joki purkautui nykyistä aikaisemmin mereen. Pihlavanlahden mataloitumisen myötä jokeen muodostuivat pääuoma, Tukkijuopa ja Karvianjuopa. Toki muitakin pienempiä juopia oli. Tukkijuopa on nimensä mukaisesti uoma tukkien uittamista varten alavirralla sijainneelle Pihlavan sahalle. Karvianjuopa lienee lähinnä paikallisten veneilijöiden käyttämä uoma. Uomien sijainnista saa käsityksen kuvista 1 ja 2. Tukkijuovan syntyyn on saattanut vaikuttaa Poolee eli Abessinia, joka on ilmeisesti ruoppausmassojen läjitysalue; läjitys lienee tehty 1930-luvulla Abessinian sodan aikana. Tukkijuovan yläosaa noin kilometrin matkalla lienee ruopattu ainakin uoman nykyisen syvyyden ja muodon perusteella. Läjitys Abessiinian alueelle on saattanut mataloittaa Tukkijuovan keskiosaa. Ei ole tiedossa, että Karvianjuovalle olisi tehty mitään uoman kunnossapitotöitä. Jotain ruoppausmassoja on nostettu pääuoman pohjoisreunalle, mikä on saattanut alkaa haitata veneilyä ainakin matalan veden aikaan.

2 Pihlavanlahden niitot ja pintaruoppaus (5) TILANNE 1980-LUVULLA Porissa tapahtui ns. kekkostulva talvella Sen seurauksena Porin tulvasuojelua parannettiin merkittävästi. Koko Raumanjuopa kaupungin keskustasta alkaen ruopattiin isommaksi ja Laiskaränniä suurennettiin; sen alaosa oli pahasti umpeutunut, mikä ilmenee kuvasta 1. Tukkijuopa oli vielä tuolloin merkittävä joen sivu-uoma, ja Karvianjuopa oli veneilylle auki oleva uoma, joka johti tarvittaessa myös tulvavettä. Jokiveden voidaan arvioida purkautuneen mereen likimain kuvassa 1 esitetyn katkoviivan kohdalla. Mereen johtavia uomia oli viisi. Tätä tilannetta voidaankin pitää erinomaisena tuolloin, koska yhden uoman tukkeutuminen ei olisi estänyt veden purkautumista mereen. Raumanjuovan suurentamisen myötä joella oli kunnollinen sivu-uoma kaupungin keskustasta merelle saakka. c b Poolee eli Abessinia d Luotsinmäenhaara Raumanjuopa Pääuoma Laiskaränni a Kuva 1 vuodelta a = Tukkijuopa, b = toinen juopa, c = Karvianjuopa, d = myöhemmin lähivuosina ruopattu Laiskarännin alaosa. (Kuvan laatu on parempi ruudulla kuin paperilla)

3 Pihlavanlahden niitot ja pintaruoppaus (5) TILANNE SYKSYLLÄ 2014 Viime syksyn tilanne esitetään kuvassa 2. Karvianjuopa on kasvanut umpeen ylävirran puoleisesta osastaan pitkällä matkalla ja on alaosastaan ruohottunut veneväylä. Tukkijuovan yläpää oli kasvanut umpeen järviruokoa ja mataloitunut; tämä kohta niitettiin loppusyksyllä Tukkijuovan yläosa on luokkaa 2 3 metriä syvä ja ruopatun kapean uoman osalta auki. Tukkijuovan keskiosa on vielä jossain määrin auki niin, että veneellä pääsee läpi pujottelemalla; uoma on matala ja kasvamassa umpeen järviruokoa. Tukkijuovan alaosa on matala mutta leveä, ja siinä kasvaa järviruokotupsuja. Tukkijuovan pohjoispuolella oleva toinen juopa oli jo lähes umpeutunut ylävirran puoleisesta päästään. Karvianjuopa. Umpeen kasvanut yläosastaan Tukkijuovan yläosa noin 2½ m syvä Tukkijuovan yläpää ummessa alkusyksyllä 2014 Tukkijuovan alaja keskiosa Kuva 2. Tilanne syksyllä Kuvassa 2 oleva ruskea alue on pääosin järviruokoa, joka kasvaa matalassa vedessä 2 3 metriä korkeaksi tiheiköksi. Lännen puoleiset osat ovat järvikaislaa, joka kasvaa syvemmässä vedessä ja on matalampi.

4 Pihlavanlahden niitot ja pintaruoppaus (5) TULVAVAARAN LISÄÄNTYMINEN TARVE Pääuoma on tällä hetkellä ainoa mereen johtava uoma, jonka matalikko alkaa likimain kuvan 2 vasemmasta reunasta ja ulottuu siitä länteen päin. Jos pääuomaan muodostuu jokea merkittävästi tukkiva hyyde- tai jääpato, ei vesi pääse virtaamaan enää sivuille päin entiseen tapaan, koska rinnakkaiset uomat ovat jo pääosin tukkeutuneet tai tukkeutumassa. Pintahyydesohjon pakkautuminen järviruokoa vasten tai alijäähtyneen veden jäätyminen tiheässä ruo ikossa haittaa merkittävästi veden pääsyä ruo ikkoon, ja veden virtaus ruo ikossa on hyvin hidasta ruokojen tiheäkasvuisuuden tähden. Raumanjuovan ja Laiskarännin ruoppaukset ovat menettäneet merkitystään tulvasuojelun osalta, koska niillä ei ole enää omaa purkautumisreittiä mereen, vaan ne laskevat pääuomaan. Kunnollisten mereen tai leveään lahteen purkautuvien sivuuomien puuttuminen lisää hyydetulvavaaraa huomattavasti luvun suunnittelutilanteeseen verrattuna. Laadittujen ennusteiden perusteella hyydetulvavaara lisääntyy ilmastonmuutoksen tähden. Sivu-uomien puuttuminen lisää tulvavaaraa myös syystulvien osalta. Meren korkeusvaihtelu on jo lisääntynyt, ja sään ääriilmiöiden voimistuminen kasvattanee virtaamaa. Kokemäenjoki pitenee tällä hetkellä noin 40 metriä vuodessa sedimentoitumisen ja jääkaudesta johtuvan maankohoamisen tähden; joen piteneminen nostaa vedenkorkeutta ylävirralla ja lisää tulvavaaraa. Vielä muutama vuosikymmen sitten auki olleet sivu-uomat on syytä avata, koska tulvavaara on lisääntynyt sivu-uomien umpeenkasvun, tukkeutumisen sekä joen pääuoman mataloitumisen ja pitenemisen tähden. Ensimmäisessä vaiheessa tulevat kyseeseen: Tukkijuovan mataloituneen yläpään uusintaniitto ja pintaruoppaus Tukkijuovan ylä-, keski- ja alaosan niitto Karvianjuovan niitto. Niitto on syytä uusia muutaman kerran, jotta kasvien juuret kuolisivat uoman kohdalla.

5 Pihlavanlahden niitot ja pintaruoppaus (5) HANKKEEN VAIKUTUKSET Hanke: edistää tulvasuojelua koko vesistön alueella lienee vähäisessä määrin edullinen voimataloudelle lisää luonnon monimuotoisuutta niiton vaikutusalueella edistää virkistyskäyttöä on alueella mahdollisesti esiintyvien harvinaisten kasvien suojelutoimenpide, koska järviruoko valtaisi matalat vesialueet, jos niittäminen jätettäisiin tekemättä; kasvillisuusselvitys on tuolla: linkit/6erjv36kz/luonto_ahlman_kasvillisuusselvitys_teksti_liitteineen.pdf Hanke kohdistuu Natura-alueeseen. Hankkeen kohteena olevat uomat ovat entisiä tärkeimmiltä osiltaan umpeutumaan päästettyjä uomia, jotka ovat olleet uomia Natura-päätöksen aikaan. Kyse ei siis ole uusien uomien tekemisestä vaan vanhojen ylläpitämisestä ja palauttamisesta. Pihlavanlahden järviruoko- ja järvikaisla-alueen kokonaispinta-ala on vuoden 2013 ilmakuvan perusteella noin 5 km 2. Niitettävien uomien enimmäispituudet ovat Karvianjuovan osalta noin 1,7 km ja Tukkijuovan osalta noin 2,7 km. Jos uomat niitettäisiin enimmillään 50 metriä leveiksi, olisi uomien kokonaispinta-ala noin 4 % ruoko- ja kaisla-alueen pinta-alasta. Koska varsinkin Tukkijuopa on vielä isolta osalta auki, olisi todellinen niittoala järvikaislan ja järviruo on osalta noin 2 % kokonaisalasta. Niitto kohdistetaan järviruokoon ja -kaislaan. Muuta niittoa tehdään sen verran, että niitto- ja kuljetuskalustolla pystytään liikkumaan. LIITE LIITEKUVAT

Pekka Vuola Porin kaupunki / TPK. Porin tulvasuojelusta

Pekka Vuola Porin kaupunki / TPK. Porin tulvasuojelusta Pekka Vuola Porin kaupunki / TPK Porin tulvasuojelusta 1 Tulvista ja tulvavaarasta 2 Mahdollinen tulva-alue 50 km 2 3 Pahimmat tulvat ja tulvavaaratilanteita *) 1899 kevät, ns. valapaton tulva 1924 kevät

Lisätiedot

Porin JOKIKESKUS 1(6) Vesistö

Porin JOKIKESKUS 1(6) Vesistö Porin JOKIKESKUS 1(6) 1. VESISTÖ Kokemäenjoen vesistön valuma-alueen pinta-ala on noin 27.000 km 2 ja järvisyysprosentti noin 11. on Suomen neljänneksi suurin. 2. TILASTO- JA HISTORIATIETOA Porin läpi

Lisätiedot

Pekka Vuola Porin kaupunki / TPK. Porin tulvasuojelusta

Pekka Vuola Porin kaupunki / TPK. Porin tulvasuojelusta Pekka Vuola Porin kaupunki / TPK Porin tulvasuojelusta 1 Erilaisia tulvatilanteita 50 km 2 2 Millainen tulva olisi? -10 C +1 C 3 Millainen tulva olisi? 4 Vahingonvaara 5.000 asuntoa, joihin vesi tulisi

Lisätiedot

Tulvariskien hallintaa Satakunnassa oikuttelevassa ilmastossa

Tulvariskien hallintaa Satakunnassa oikuttelevassa ilmastossa Tulvariskien hallintaa Satakunnassa oikuttelevassa ilmastossa Olli-Matti Verta 9.2.2013 11.2.2013 1 Satakunnan tulvariskialueet MMM nimennyt 22.12.2011 Perustuu tulvariskien alustavaan arviointiin (laki

Lisätiedot

Maanpinnan kallistumien Satakunnassa

Maanpinnan kallistumien Satakunnassa Ennen maan pinnan asettumista lepotilaansa, eri paikkakunnat kohoavat erilaisilla nopeuksilla. Maan kohoaminen ilmeisesti sitä nopeampaa, mitä syvemmällä maan kamara ollut. Pohjanlahden nopea nousu verrattuna

Lisätiedot

Vesienhoidon, merenhoidon ja tulvasuojelun ajankohtaiset

Vesienhoidon, merenhoidon ja tulvasuojelun ajankohtaiset Vesienhoidon, merenhoidon ja tulvasuojelun ajankohtaiset Satavesi-ohjelman Kokemäenjoki-ryhmän kokous 4.12.2015 Pekka Paavilainen Varsinais-Suomen ELY-keskus Suunnitelmat ja ohjelmat vuosille 2016-2021

Lisätiedot

Suomen metsien kasvutrendit

Suomen metsien kasvutrendit Metlan tutkimus 3436, vetäjänä prof. Kari Mielikäinen: Suomen metsien kasvutrendit Suomen metsien kokonaiskasvu on lisääntynyt 1970-luvulta lähes 70 %. Osa lisäyksestä aiheutuu metsien käsittelystä ja

Lisätiedot

Gaula Flyfishing Lodge - Alueet

Gaula Flyfishing Lodge - Alueet Gaula Flyfishing Lodge - Alueet Beat 1 Rostad, Sanden Rostad. Oikea ranta. Rostad on kalastusalueen ylin pooli ja on pituudeltaan noin 500 metriä. Se on luonteeltaan hitaasti virtaavaa syvää nivaa kosken

Lisätiedot

Tornionjoen Suomen puoleisten pintavesien luokittelu ja ehdotetut lisätoimenpiteet

Tornionjoen Suomen puoleisten pintavesien luokittelu ja ehdotetut lisätoimenpiteet Tornionjoen Suomen puoleisten pintavesien luokittelu ja ehdotetut lisätoimenpiteet Petri Liljaniemi Biologi Lapin ympäristökeskus 1 Vesistön ekologisen tilan luokittelu Biologiset tekijät Levät, vesikasvillisuus,

Lisätiedot

5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti

5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti 5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti Korkeakoskenhaaran ja Koivukoskenhaaran haarautumiskohdassa on laaja kulttuurikeskittymä vanhoilla kylätonteilla sijaitsevine kylineen ja vanhoine peltoineen. Joen niemekkeet

Lisätiedot

Harjunpäänjoen alaosan ja Sunniemen 1(12) vesitaloushanke YLEISKUVAUS JA TIIVISTELMÄ. P. Vuola PORIN TULVASUOJELUSTA

Harjunpäänjoen alaosan ja Sunniemen 1(12) vesitaloushanke YLEISKUVAUS JA TIIVISTELMÄ. P. Vuola PORIN TULVASUOJELUSTA Harjunpäänjoen alaosan ja Sunniemen 1(12) 1. PORIN TULVASUOJELUSTA Pori on tiettävästi Suomen merkittävin tulvavaarakohde, jos mittarina on omaisuuteen ja yhteiskuntaan liittyvä vahingonvaara. Sen arvioitu

Lisätiedot

JUUANJOEN VIRTAVESIEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS

JUUANJOEN VIRTAVESIEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS JUUANJOEN VIRTAVESIEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS Manu Vihtonen Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke 2009 53 9 VEPSÄNJOEN KARTOITETUT KOSKET JA TOIMENPIDESUOSITUKSET 9.1 Ilvolankoski Vepsänjoen

Lisätiedot

1 KOKEMÄENJOEN SUISTON MAAPERÄN SYNTYHISTORIA

1 KOKEMÄENJOEN SUISTON MAAPERÄN SYNTYHISTORIA 1 KOKEMÄENJOEN SUISTON MAAPERÄN SYNTYHISTORIA Porin alueen maaperä on Suomen oloissa erityislaatuinen. Poikkeuksellisen paksun maaperäpeitteen syntyyn on vaikuttanut hiekkakiven hauras rakenne. Hiekkakivi

Lisätiedot

53 Kalajoen vesistöalue

53 Kalajoen vesistöalue Oy Vesirakentaja Voimaa vedestä 2007 125(196) 53 Kalajoen vesistöalue Vesistöalueen pinta-ala 4 247 km 2 Järvisyys 1,8 % Suojelu (koskiensuojelulaki 35/1987) nro 34, Siiponjoki nro 35, Hamari jokisuu Vesistönro

Lisätiedot

Maankohoaminen saaristossa

Maankohoaminen saaristossa Maankohoaminen saaristossa KALVOSARJA 4 1) Ylempi ilmakuva esittää rantaviivaa 1940 luvun loppupuolelta läheltä Siiponjoen suistoa. Maankohoaminen ja joen mereen kuljettama irtain maaaines siirtää rantaviivaa

Lisätiedot

MERIKARVIA. Merikarviantien alkupään ja Yrittäjäntien ympäristön asemakaavoitus. Hulevesitarkastelu. Kankaanpään kaupunki. Ympäristökeskus.

MERIKARVIA. Merikarviantien alkupään ja Yrittäjäntien ympäristön asemakaavoitus. Hulevesitarkastelu. Kankaanpään kaupunki. Ympäristökeskus. Hulevesitarkastelu Kankaanpään kaupunki Ympäristökeskus talvi 2015 v.2 SISÄLLYS Hulevesien hallinta 2 Kaavoitettavan alueen sijainti 2 Valuma-alue 3 Hulevedet kaava-alueella 4 Hulevesimäärät 5-6 1 HULEVESIEN

Lisätiedot

Meidän Aurajokilaakso. Mitä teet Aurajoella? Merkitseekö se sinulle jotain?

Meidän Aurajokilaakso. Mitä teet Aurajoella? Merkitseekö se sinulle jotain? Stop! Paina vasen yläreunasta diaesitys ja sitten alusta! Matkalla on video! Voit katsoa sen nyt tai ihan lopussa! Voit itse päättää. Johdanto Tässä PowerPoint-esityksessä tutustutaan Aurajokeen muun muassa

Lisätiedot

TULVASUOJELUMAHDOLLISUUKSIEN ARVIOINTI PORIN PIHLAVANLAHDELLA

TULVASUOJELUMAHDOLLISUUKSIEN ARVIOINTI PORIN PIHLAVANLAHDELLA TULVASUOJELUMAHDOLLISUUKSIEN ARVIOINTI PORIN PIHLAVANLAHDELLA Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö Kestävän kehityksen koulutusohjelma Forssa, kevät 2016 Kaisa Niemi TIIVISTELMÄ FORSSA Kestävän kehityksen

Lisätiedot

ALAKÖNKÄÄN KOSKIMAISEMA. Maisema-alueen aikaisempi nimi ja arvoluokka: Ehdotettu arvoluokka: Valtakunnallisesti arvokas maisemanähtävyys

ALAKÖNKÄÄN KOSKIMAISEMA. Maisema-alueen aikaisempi nimi ja arvoluokka: Ehdotettu arvoluokka: Valtakunnallisesti arvokas maisemanähtävyys ALAKÖNKÄÄN KOSKIMAISEMA Maisema-alueen aikaisempi nimi ja arvoluokka: Ehdotettu arvoluokka: Valtakunnallisesti arvokas maisemanähtävyys Kunta: Utsjoki Pinta-ala: 780,1 ha Maisemaseutu: Pohjois-Lapin tunturiseutu

Lisätiedot

JOUTJOEN KALATALOUDELLINEN KUNNOSTUSSUUNNITELMA

JOUTJOEN KALATALOUDELLINEN KUNNOSTUSSUUNNITELMA JOUTJOEN KALATALOUDELLINEN KUNNOSTUSSUUNNITELMA Anssi Toivonen Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö 30.11.2010 Sisällysluettelo Johdanto... 1 Joutjoen kokonaisuus... 2 Kartta A, joen laskukohta Kiviharjun alue...

Lisätiedot

KANNUSJÄRVEN NIITTOSUUNNITELMA

KANNUSJÄRVEN NIITTOSUUNNITELMA KANNUSJÄRVEN NIITTOSUUNNITELMA Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 286/2014 Laura Kokko YLEISTÄ 15.8.2014 Tämä työ on osa Kymijoen alueen järvikunnostushankkeessa laadittua Kannusjärven

Lisätiedot

Hämeenlinnan Myllyojan Kankaisten ja Siirin uomaosuuksien parannussuunnitelma

Hämeenlinnan Myllyojan Kankaisten ja Siirin uomaosuuksien parannussuunnitelma Hämeenlinnan Myllyojan Kankaisten ja Siirin uomaosuuksien parannussuunnitelma Janne Ruokolainen Raportti nro 6/2015 Sisällys 1 Kohteen yleiskuvaus ja hankkeen tavoitteet... 2 2 Toimenpiteet... 2 2.1 Joutsiniementien

Lisätiedot

Yhteenveto palautteesta

Yhteenveto palautteesta Harjunpäänjoen alaosan järjestely 1(7) LÄHTÖKOHTA Tarkastelualueena on Sunniemi likimain Porin ja Ulvilan rajaan saakka sekä Harjunpäänjoen ja rautatiepenkereen välinen pientaloalue. Sunniemi on haja-asutusaluetta,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Raumanjuovan, Hevosluodonjuovan ja Luotsinmäenjuovan

Lisätiedot

49 Perhonjoen vesistöalue

49 Perhonjoen vesistöalue Oy Vesirakentaja Voimaa vedestä 2007 117(196) 49 Perhonjoen vesistöalue Vesistöalueen pinta-ala 2 524 km 2 Järvisyys 3,4 % Suojelu (koskiensuojelulaki 35/1987) nro 32, Murikinkoski rautatiesilta Vesistönro

Lisätiedot

Pienvedet ja uusi vesilaki. tulkinnat pienvesien suojelusta. Sinikka Rantalainen

Pienvedet ja uusi vesilaki. tulkinnat pienvesien suojelusta. Sinikka Rantalainen Pienvedet ja uusi vesilaki tulkinnat pienvesien suojelusta Sinikka Rantalainen Vantaan pienvesiselvitys 2009 Jatkotoimenpiteet: 1. Järjestetään inventointitietojen hallinnointi ja päivitysvastuu sekä muodostetaan

Lisätiedot

Liite 2. Toimenpidealueiden kuvaukset

Liite 2. Toimenpidealueiden kuvaukset Liite 2. Toimenpidealueiden kuvaukset Toimenpidealue 1 kuuluu salmi/kannas-tyyppisiin tutkimusalueisiin ja alueen vesipinta-ala on 13,0 ha. Alue on osa isompaa merenlahtea (kuva 1). Suolapitoisuus oli

Lisätiedot

Päiväys Sivu Tunniste Versio Sisällysluettelo Tulostettu

Päiväys Sivu Tunniste Versio Sisällysluettelo Tulostettu 2 (15) Sisällysluettelo 1 Yleisiä huomioita Siuruajoesta melontaa ajatellen...3 2 Koskiluokitus välillä Kokkokylän silta Konttilan laavu (matka 7km)...3 3 Koskiluokitus välillä Konttilan laavu Yli Siurua

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

Beat 1 Rostad ja Sanden

Beat 1 Rostad ja Sanden Beat 1 Rostad ja Sanden Rostad. Oikea ranta. Rostad on kalastusalueen ylin pooli ja on pituudeltaan noin 500 metriä. Se on luonteeltaan hitaasti virtaavaa syvää nivaa kosken yläpuolella. Täällä ranta on

Lisätiedot

Eurajoki viemäristä lohijoeksi?

Eurajoki viemäristä lohijoeksi? Eurajoki viemäristä lohijoeksi? Teija Kirkkala 3.2.2015 1 2 Ominaispiirteitä valuma-alueen pinta-ala 1336 km 2 joen pituus 52 km järvisyys 13 % peltojen osuus Pyhäjärven alapuolella 28 % metsiä (kangasmaita)

Lisätiedot

Alueella havaittiin runsaasti korentoja, sekä vaalea haikara (mahdollisesti harmaahaikara?) ja haukkoja.

Alueella havaittiin runsaasti korentoja, sekä vaalea haikara (mahdollisesti harmaahaikara?) ja haukkoja. Niittotarveselvitykset Pieksämäki Letvetlampi Letvetlampi on matala, lähes umpeenkasvanut lampi, jonka läpi laskee Törmäjoki Härkäjärvestä Siikalahteen. Vedenkorkeus oli selvitystä tehtäessä noin 20-30

Lisätiedot

TIIROSTA TERVOON, VAIHE II

TIIROSTA TERVOON, VAIHE II TIIROSTA TERVOON, VAIHE II Pyhäjoen suiston tulvasuojelu ja virkistyskäytön rakenteet Tulvasuojelu Pyhäjoki 1.12.2011 Lähtökohdat Suunnitteluvaiheessa valittiin merkittävimmät ja vaikuttavimmat toimenpiteet

Lisätiedot

Hernesaaren osayleiskaava-alueen aallokkotarkastelu TIIVISTELMÄLUONNOS 31.10.2011

Hernesaaren osayleiskaava-alueen aallokkotarkastelu TIIVISTELMÄLUONNOS 31.10.2011 1 Hernesaaren osayleiskaava-alueen aallokkotarkastelu TIIVISTELMÄLUONNOS 31.10.2011 Laskelmat aallonkorkeuksista alueella Hernesaaren alue on aallonkon laskennan kannalta hankala alue, koska sinne pääsee

Lisätiedot

rantarakentaminen patoalueella

rantarakentaminen patoalueella rantarakentaminen patoalueella Pääsääntöisesti kaikkeen rakentamiseen sekä joenpohjan ruoppaamiseen ja kaivamiseen patoalueella tarvitaan lupa. Patoon ei saa kajota eikä sitä saa korjata itse ilman lupaa.

Lisätiedot

Joakim Majander LIITE 2 MUSTIKKAMAAN VOIMALAITOKSEN JÄÄHDYTYSVESIEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEMIJOEN VIRTAUKSIIN JA LÄMPÖTILOIHIN

Joakim Majander LIITE 2 MUSTIKKAMAAN VOIMALAITOKSEN JÄÄHDYTYSVESIEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEMIJOEN VIRTAUKSIIN JA LÄMPÖTILOIHIN 1 (8) MUSTIKKAMAAN VOIMALAITOKSEN JÄÄHDYTYSVESIEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEMIJOEN VIRTAUKSIIN JA LÄMPÖTILOIHIN 1 JOHDANTO Rovaniemeen on suunnitteilla uusi polttoaineteholtaan noin 295 MW kokoinen voimalaitos.

Lisätiedot

KOKEMÄENJOEN HYDRAULINEN MALLINNUS

KOKEMÄENJOEN HYDRAULINEN MALLINNUS KOKEMÄENJOEN HYDRAULINEN MALLINNUS JÄÄPATOJEN AIHEUTTAMAT TULVATILANTEET TULEVAISUUDEN SKENAARIOISSA Risto Kirves Harri Koivusalo Teemu Kokkonen Aalto-yliopisto Sisällysluettelo Sisällysluettelo Johdanto

Lisätiedot

Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2011

Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2011 Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2011 Sähkökoekalastukset suoritettiin elosyyskuun aikana Sähkökoekalastettujen alueiden (8 koealaa) yhteenlaskettu pintaala oli 1664,5 m 2 Koealojen keskikoko

Lisätiedot

Maa- ja metsätalouden kuormituksen vaikutukset kalastoon

Maa- ja metsätalouden kuormituksen vaikutukset kalastoon Maa- ja metsätalouden kuormituksen vaikutukset kalastoon Jukka Ruuhijärvi ja Tapio Sutela, RKTL Mikko Olin, HY ympäristötieteen laitos Maa- ja metsätalouden vesistövaikutukset seminaari Helsinki 9.5.2014

Lisätiedot

Panumaojan kunnostusraportti

Panumaojan kunnostusraportti Panumaojan kunnostusraportti 20-25.8.2018 12.10.2018 Toteuttajat: Kalatalousasiantuntija Heikki Tahkola, ProAgria Oulu/, puh. 040 747 7652, heikki.tahkola@proagria.fi Projektisuunnittelija Jarmo Tuukkanen,

Lisätiedot

Tulvalain toimeenpano Lapissa ja Tulvariskien alustava arviointi Tornionjoen-Muonionjoen vesistöalueella

Tulvalain toimeenpano Lapissa ja Tulvariskien alustava arviointi Tornionjoen-Muonionjoen vesistöalueella Tulvalain toimeenpano Lapissa ja Tulvariskien alustava arviointi Tornionjoen-Muonionjoen vesistöalueella Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Vesivara ja ympäristöpalvelut ryhmän esimies Timo

Lisätiedot

PORIN TULVASUOJELUHANKE: KOKEMÄENJOEN YKSIUOMAISEN OSAN LISÄTUTKIMUKSET JA ANALYYSI. Janne Niinikoski

PORIN TULVASUOJELUHANKE: KOKEMÄENJOEN YKSIUOMAISEN OSAN LISÄTUTKIMUKSET JA ANALYYSI. Janne Niinikoski 28.7.2011 PORIN TULVASUOJELUHANKE: KOKEMÄENJOEN YKSIUOMAISEN OSAN LISÄTUTKIMUKSET JA ANALYYSI Janne Niinikoski 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Tutkimusmenetelmä... 3 3. Tulokset ja tulosten tulkinta...

Lisätiedot

Rovaniemi T.Kilpiö, M.Talvensaari, I.Kylmänen 23.02.2009

Rovaniemi T.Kilpiö, M.Talvensaari, I.Kylmänen 23.02.2009 LAUSUNTO 1 (2) Rovaniemi T.Kilpiö, M.Talvensaari, I.Kylmänen 23.02.2009 KOLLAJAN ALLAS Lausunto hankkeen vaikutuksista jääolosuhteisiin Iijoella Haapakosken voimalaitoksen yläpuolisella ns. luonnonuomalla

Lisätiedot

Mynälahti Kosteikkotalouden pilotoinnin ydinalueeksi Anders Blom 12.1.2015 Turku

Mynälahti Kosteikkotalouden pilotoinnin ydinalueeksi Anders Blom 12.1.2015 Turku Mynälahti Kosteikkotalouden pilotoinnin ydinalueeksi Anders Blom 12.1.2015 Turku Mynälahti Pintavesien ekologinen tila 2014: välttävä Ruovikkoa: xx ha USGS/NASA Landsat Program Sensori: Landsat 8 OLI,

Lisätiedot

Porin kaupungin tulvasuojeluun liittyvä Kokemäenjoen kunnossapitoruoppaus sekä valmistelulupa hanketta varten, Pori

Porin kaupungin tulvasuojeluun liittyvä Kokemäenjoen kunnossapitoruoppaus sekä valmistelulupa hanketta varten, Pori PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 185/2014/2 Dnro ESAVI/183/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 22.10.2014 ASIA Porin kaupungin tulvasuojeluun liittyvä Kokemäenjoen kunnossapitoruoppaus sekä valmistelulupa hanketta

Lisätiedot

Sähkökoekalastukset vuonna 2014. Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki

Sähkökoekalastukset vuonna 2014. Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki Sähkökoekalastukset vuonna 2014 Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki Kokemäenjoki Sähkökoekalastukset tehtiin elo-, syyskuun aikana Arantilankoskella kalastettiin lisäksi

Lisätiedot

PLASSINPUISTO YLEISSUUNNITELMA

PLASSINPUISTO YLEISSUUNNITELMA LIITE 1 1/1 K alajoen k aupunki K alajoen keskustan osayleisk aava PLASSINPUISTO YLEISSUUNNITELMA TUTKIELMA YLEISKAAVAA VARTEN 17.10.01 SERUM ARKKITEHDIT OY NILSIÄNK ATU 11-1 F 6 FIN-0010 HELSINKI FINLAND

Lisätiedot

MAASTOSELVITYS KOURAJOEN KALATALOUDEL- LISISTA KUNNOSTUSMAHDOLLISUUKSISTA

MAASTOSELVITYS KOURAJOEN KALATALOUDEL- LISISTA KUNNOSTUSMAHDOLLISUUKSISTA MAASTOSELVITYS KOURAJOEN KALATALOUDEL- LISISTA KUNNOSTUSMAHDOLLISUUKSISTA Mikko Känkänen 2011 1 JOHDANTO... 3 2 VESISTÖN KUVAUS... 3 3 KALASTO JA VIRKISTYSKÄYTTÖ... 3 4 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 5 TULOKSET...

Lisätiedot

Lemminkäinen Infra Oy SELVITYS SUUNNITELLUN MAA-AINESTENOTON VAIKUTUSALUEEN LÄHTEISTÄ

Lemminkäinen Infra Oy SELVITYS SUUNNITELLUN MAA-AINESTENOTON VAIKUTUSALUEEN LÄHTEISTÄ 16UEC0035 1 Lemminkäinen Infra Oy 29.10.2012 Maa-ainesten ottaminen pohjavedenpinnan ala- ja yläpuolelta Alhonmäen alueella, Siikajoki SELVITYS SUUNNITELLUN MAA-AINESTENOTON VAIKUTUSALUEEN LÄHTEISTÄ 1.

Lisätiedot

Hämeenlinnan ja Janakkalan Valajärven tila. Heli Jutila ympäristötarkastaja 1.6.2009

Hämeenlinnan ja Janakkalan Valajärven tila. Heli Jutila ympäristötarkastaja 1.6.2009 Hämeenlinnan ja Janakkalan Valajärven tila Heli Jutila ympäristötarkastaja 1.6.2009 Valajärven valuma-alue Soita, metsää, harjuja; vähän peltoja: 15,01 km 2 : 4,3 x järven ala eli ei erityisen suuri 2.6.2009

Lisätiedot

OHJELMA 13:00 13:15 Ulla Helimo, hankekoordinaattori, Kolmen helmen joet 13:15 13:45 Marja Nuottajärvi, FCG, Rapuistutuksen riskianalyysi ja

OHJELMA 13:00 13:15 Ulla Helimo, hankekoordinaattori, Kolmen helmen joet 13:15 13:45 Marja Nuottajärvi, FCG, Rapuistutuksen riskianalyysi ja OHJELMA 13:00 13:15 Ulla Helimo, hankekoordinaattori, Kolmen helmen joet 13:15 13:45 Marja Nuottajärvi, FCG, Rapuistutuksen riskianalyysi ja joen kunnostussuunnitelma 13:45 14:15 Hanna Alajoki, KVVY, Pohjaeläinanalyysi

Lisätiedot

Puruveden kehitys ja erityispiirteet. Puruvesi-seminaari 6.8.2011 Heikki Simola Itä-Suomen yliopisto

Puruveden kehitys ja erityispiirteet. Puruvesi-seminaari 6.8.2011 Heikki Simola Itä-Suomen yliopisto Puruveden kehitys ja erityispiirteet Puruvesi-seminaari 6.8.2011 Heikki Simola Itä-Suomen yliopisto PURUVESI KARU JA KIRKASVETINEN SUURJÄRVI Sekä Puruvesi että Pyhäjärvi ovat kirkasvetisiä suurjärviä,

Lisätiedot

NURMIJÄRVI VIIRINLAAKSON OJAN SIIRRON JA PUTKITUKSEN LUVANTARVE LAUSUNTO. Johdanto

NURMIJÄRVI VIIRINLAAKSON OJAN SIIRRON JA PUTKITUKSEN LUVANTARVE LAUSUNTO. Johdanto 82139565 NURMIJÄRVI VIIRINLAAKSON OJAN SIIRRON JA PUTKITUKSEN LUVANTARVE LAUSUNTO Johdanto Nurmijärven Viirinlaaksossa on tarkoitus maankäytön kehittymisen myötä putkittaa nykyinen oja taajama-alueen läpi.

Lisätiedot

Vesiensuojelutoimenpiteiden vaikutusten mittaaminen vesistössä. Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry

Vesiensuojelutoimenpiteiden vaikutusten mittaaminen vesistössä. Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Vesiensuojelutoimenpiteiden vaikutusten mittaaminen vesistössä Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Esityksen sisältö Lyhyesti automaattisesta veden laadun seurannasta Kasvipeite/muokkaus/

Lisätiedot

Kirkkonummi Överkurk Kurkgårdin ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2011

Kirkkonummi Överkurk Kurkgårdin ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2011 1 Kirkkonummi Överkurk Kurkgårdin ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Kustantaja: Seppo Lamppu tmi 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi...

Lisätiedot

Kotimaista säätövoimaa vedestä

Kotimaista säätövoimaa vedestä Kotimaista säätövoimaa vedestä 2013 Suomen sähkön tuotanto energialähteittäin 2012 (67,7 TWh) Vesivoima on merkittävin uusiutuva energialähde Vesivoima hoitaa myös suurimman osan tuotannon ja kulutuksen

Lisätiedot

HAUKIPUTAAN KUNTA JOKIKYLÄN YLEISKAAVA MAISEMASELVITYS

HAUKIPUTAAN KUNTA JOKIKYLÄN YLEISKAAVA MAISEMASELVITYS HAUKIPUTAAN KUNTA JOKIKYLÄN YLEISKAAVA MAISEMASELVITYS 18.11.011 YLEISTÄ Kuva 1. Kaava-alue ilmakuvassa. Ilmakuvaan on yhdistetty maastomalli maaston korostamiseksi. Jokikylän yleiskaavan kaava-alue on

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry Valtionkatu 1 60100 SEINÄJOKI p. 06 312 7577 pohjanmaa@sll.fi 27.09.2010 MUISTUTUS Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto PL 200 65101 VAASA DRNO: LSSAVI/200/04.08/2010

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Valitus maalaiturista. Ympltk Ympltk

Ympäristölautakunta Valitus maalaiturista. Ympltk Ympltk Ympäristölautakunta 10 28.03.2018 Valitus maalaiturista Ympltk 28.03.2018 10 Ympltk 26.04.2016 9 Valmistelija ympäristönsuojelusihteeri Eeva-Maija Savola Lappajärven Kalastuskunta on siirtänyt 11.3.2016

Lisätiedot

ARRAJÄRVEN NIITTOSUUNNITELMA

ARRAJÄRVEN NIITTOSUUNNITELMA ARRAJÄRVEN NIITTOSUUNNITELMA Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 265/2014 Laura Kokko YLEISTÄ 19.9.2014 Tämä työ on osa Kymijoen alueen järvikunnostushankkeessa laadittua Arrajärven kunnostussuunnitelmaa.

Lisätiedot

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN Kari Nieminen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Salo 6.3.2013 Oikeus vesialueen ruoppaukseen VL 2:6: Lietteestä, matalikosta tai muusta niihin verrattavasta

Lisätiedot

Kuva Kuerjoen (FS40, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (FS42, FS41) tarkkailupisteet.

Kuva Kuerjoen (FS40, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (FS42, FS41) tarkkailupisteet. Kuva 1-8-8. Kuerjoen (FS4, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (, ) tarkkailupisteet. Kuva 1-8-9. Kuerjoki. 189 1.8.4.3 Kuerjoki ja Kivivuopionoja Kuerjoen vedenlaatua on tarkasteltu kahdesta tarkkailupisteestä

Lisätiedot

KOSTEIKKOJEN YLEISSUUNNITELMA VUOHENOJA, LIETO

KOSTEIKKOJEN YLEISSUUNNITELMA VUOHENOJA, LIETO Eriika Lundström, Anni Karhunen, Ilkka Myllyoja KOSTEIKKOJEN YLEISSUUNNITELMA VUOHENOJA, LIETO 1. Yleistä Luontaiset kosteikot ovat vähentyneet tehostuneen kuivatuksen ja ojituksen kautta. Kosteikot edistävät

Lisätiedot

Kokemäenjoen kalatalous. Kalastusbiologi Leena Rannikko Varsinais-Suomen ELY-keskus Kalatalouspalvelut-ryhmä

Kokemäenjoen kalatalous. Kalastusbiologi Leena Rannikko Varsinais-Suomen ELY-keskus Kalatalouspalvelut-ryhmä Kokemäenjoen kalatalous Kalastusbiologi Leena Rannikko arsinais-suomen ELY-keskus Kalatalouspalvelut-ryhmä Kokemäenjoen tunnuslukuja esistöalueen pinta-ala 27 046 2 Jokiosuus 112 Putouskorkeutta 57,5 m

Lisätiedot

LEPPÄVEDEN KALASTUSALUE. Hohon- ja Pitkäjoen sähkökalastukset 2012-2014 Keski-Suomen kalatalouskeskus ry Matti Havumäki

LEPPÄVEDEN KALASTUSALUE. Hohon- ja Pitkäjoen sähkökalastukset 2012-2014 Keski-Suomen kalatalouskeskus ry Matti Havumäki LEPPÄVEDEN KALASTUSALUE Hohon- ja Pitkäjoen sähkökalastukset 2012-2014 Keski-Suomen kalatalouskeskus ry Matti Havumäki Jyväskylä 2014 Sisältö 1. JOHDANTO... 1 2. YLEISTÄ... 1 2. MENETELMÄT... 2 3. KOEKALASTUKSET...

Lisätiedot

Kirkkonummi Finnträsk Kurkirannan kaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013

Kirkkonummi Finnträsk Kurkirannan kaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013 1 Kirkkonummi Finnträsk Kurkirannan kaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Tilaaja: EKE- Rakennus Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3 Kuvia... 4 Vanhoja karttoja...

Lisätiedot

VANHAT TULVASUOJELUSUUNNITELMAT

VANHAT TULVASUOJELUSUUNNITELMAT Vastaanottaja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Asiakirjatyyppi Alustava selvitys Päivämäärä 11.6.2014 Viite 1510007427 VANHAT TULVASUOJELUSUUNNITELMAT 1 Päivämäärä 11.6.2014 Laatija Tarkastus Piia Sassi-Päkkilä

Lisätiedot

Juankoski Nuottiniemen alueen muinaisjäännösinventointi 2009

Juankoski Nuottiniemen alueen muinaisjäännösinventointi 2009 1 Juankoski Nuottiniemen alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: FCG Finnish Consulting Group Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Maastokartta... 3 Muinaisjäännökset...

Lisätiedot

Hulevesitulvariskien alustava arviointi Juankosken kaupungissa

Hulevesitulvariskien alustava arviointi Juankosken kaupungissa Hulevesitulvariskien alustava arviointi Juankosken kaupungissa Aihe: Hulevesitulvariskien alustava arviointi Alue: Juankosken kaupunki Tekijä(t): Ari Räsänen, Tiia Pelkonen Pvm: 14.10.2011 Tunnus ja diaarinumero:

Lisätiedot

Vammala Putaja Kiikoiskosken arkeologinen kartoitus 2008

Vammala Putaja Kiikoiskosken arkeologinen kartoitus 2008 1 Vammala Putaja Kiikoiskosken arkeologinen kartoitus 2008 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Hämeen TE-keskus 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Maastokarttaote... 3 Kartoitus... 3 Havainnot...

Lisätiedot

Vesilain uudistus ja sen vaikutukset ojittamiseen ja ojien kunnossapitoon

Vesilain uudistus ja sen vaikutukset ojittamiseen ja ojien kunnossapitoon Vesilain uudistus ja sen vaikutukset ojittamiseen ja ojien kunnossapitoon Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus seminaari 29.10.2012 HAMK Tommi Muilu Taustaa Vesilain uudistuksella tehostetaan vesitalousasioiden

Lisätiedot

Lahdesta fladaksi ja kluuvista järveksi

Lahdesta fladaksi ja kluuvista järveksi Litorinameri huuhtoi Sydän-Satakunnan itärantoja. Kokemäenjoki laski Äetsässä matalaan merenlahteen, joka maankohoamisen seurauksena alkoi kuroutua erilleen merestä. Tapahtuma synnytti 1000 vuodeksi ihmiselle

Lisätiedot

Vesistöt kuntoon yhteistyöllä -seminaari OHTO, Oulu 25.11. - 26.11.2014. Eero Hakala, ProAgria Keski-Pohjanmaa/ Kalatalouskeskus

Vesistöt kuntoon yhteistyöllä -seminaari OHTO, Oulu 25.11. - 26.11.2014. Eero Hakala, ProAgria Keski-Pohjanmaa/ Kalatalouskeskus Vesistöt kuntoon yhteistyöllä -seminaari OHTO, Oulu 25.11. - 26.11.2014 Eero Hakala, ProAgria Keski-Pohjanmaa/ Kalatalouskeskus 1 Sijaitsee Vetelissä, kuuluu Kruunupyynjoen vesistöön ja laskee n. 4,5 km

Lisätiedot

MUITA SAVON SUUNNAN JOKIREITTEJÄ (36 kpl)

MUITA SAVON SUUNNAN JOKIREITTEJÄ (36 kpl) MUITA SAVON SUUNNAN JOKIREITTEJÄ (36 kpl) Heinävesi 1. Petruma Kermajärvi Lähtö: Jokilahti 89,4 Kohde: Kuusrannanselkä 80,1 Korkeusero: 9,3 m Matka: n. 2 km Petrumanjärvestä voi pudottautua vesiteitse

Lisätiedot

MONIMUOTOISET TULVAT

MONIMUOTOISET TULVAT MONIMUOTOISET TULVAT - tulviin liittyviä ilmiöitä ja käsitteitä - Ulla-Maija Rimpiläinen Vantaan I tulvaseminaari: Tulvat ja niiden vaikutukset Vantaan uusi valtuustosali ma 19.11.2012 klo 12:30 16:00

Lisätiedot

2. Virhon mielipide Voikosken kalatien rakennussuunnitelmasta

2. Virhon mielipide Voikosken kalatien rakennussuunnitelmasta Virtavesien hoitoyhdistys ry c/o Esa Lehtinen Kirjastopolku 5 B 13 08500 Lohja www.virtavesi.com VIRTAVESIEN HOITOYHDISTYKSEN MIELIPIDE, 15.1.2015: Asia: Voikosken vesivoimalaitoksen uuden voimalaitosyksikön

Lisätiedot

Viranoja muuttaa muotoaan

Viranoja muuttaa muotoaan Sivu 1 / 5 Kolme laskeutusallasta valmistunut Viranoja muuttaa muotoaan Karhoismajan vesireittien kunnostusyhdistyksen suurimpiin yksittäisiin hankkeisiin kuuluva Viranojan/ Pikku-Hapuan laskeutusallas

Lisätiedot

SIMOJOEN LOHIKANNAN KEHITYS. Vesiparlamentti, Tornio 4.11.2015 Erkki Jokikokko, LUKE

SIMOJOEN LOHIKANNAN KEHITYS. Vesiparlamentti, Tornio 4.11.2015 Erkki Jokikokko, LUKE SIMOJOEN LOHIKANNAN KEHITYS Vesiparlamentti, Tornio 4.11.215 Erkki Jokikokko, LUKE Tornionjoen ja Simojoen eroavuuksia Tornionjoki Simojoki Virtaama m 3 37 4 1 x Nousulohimäärä kpl 1 3 3 x Jokisaalis kg/

Lisätiedot

Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2012

Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2012 Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2012 Kokemäenjoki Sähkökoekalastukset suoritettiin elosyyskuun aikana Sähkökoekalastettujen alueiden (8 koealaa) yhteenlaskettu pintaala oli 1620,1m 2

Lisätiedot

Mustalahden Skatansuntin kunnostus ruoppaamalla ja niittämällä, Pori

Mustalahden Skatansuntin kunnostus ruoppaamalla ja niittämällä, Pori Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 246/2012/2 Dnro ESAVI/17/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.11.2012 ASIA Mustalahden Skatansuntin kunnostus ruoppaamalla ja niittämällä, Pori HAKIJA Porin kaupunki HAKEMUKSEN

Lisätiedot

Vesistöjen säännöstelyn haasteet

Vesistöjen säännöstelyn haasteet Vesistöjen säännöstelyn haasteet Olli-Matti Verta, 30.3.2010 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1.4.2010 1 Esityksen sisältö Ilmastonmuutoksen ennustetut vaikutukset vesistöjen vedenkorkeuksiin

Lisätiedot

LOHIJÄRVEN RANTAPALSTOJEN OMISTAJAT LOHIJÄRVEN PADON TURVALLISUUSSUUNNITELMA

LOHIJÄRVEN RANTAPALSTOJEN OMISTAJAT LOHIJÄRVEN PADON TURVALLISUUSSUUNNITELMA Raportti 1 (6) LOHIJÄRVEN RANTAPALSTOJEN OMISTAJAT LOHIJÄRVEN PADON TURVALLISUUSSUUNNITELMA Raportti 2 (6) 1 JOHDANTO Lohijärven rantapalstojen omistajien yhteisesti omistama Lohijärven maapato sijaitsee

Lisätiedot

Kopakkaojan (53.027) luonnontilaisuus. Jermi Tertsunen, Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Kopakkaojan (53.027) luonnontilaisuus. Jermi Tertsunen, Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kopakkaojan (53.027) luonnontilaisuus Jermi Tertsunen, Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 29.01.2014 1 VL 5. Luku (Ojitus) 3 Ojituksen luvanvaraisuus Ojituksella sekä ojan käyttämisellä

Lisätiedot

VATJUSJÄRVI 2 -VESIENHOITOHANKE, HAAPAVESI

VATJUSJÄRVI 2 -VESIENHOITOHANKE, HAAPAVESI VATJUSJÄRVI 2 -VESIENHOITOHANKE, HAAPAVESI Hankkeen tavoitteet TOIMENPIDESUUNNITELMA 1 (7) Hankkeen tavoitteena on vähentää Vatjusjärven valuma-alueitten metsäojitusalueilta tulevaa vesistökuormitusta

Lisätiedot

KIVI- JA LEVALAMMEN TILANNEKATSAUS. Tuuli Saari Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

KIVI- JA LEVALAMMEN TILANNEKATSAUS. Tuuli Saari Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus KIVI- JA LEVALAMMEN TILANNEKATSAUS Tuuli Saari Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Närpiönjoen vesirakenteiden historiaa, osa 1 Jurvanjärven (1 400 ha) ja Tainusjärven ( 550 ha) kuivattaminen viljelysmaaksi ja

Lisätiedot

Rautavaara Lapinjärvi ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2013

Rautavaara Lapinjärvi ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2013 1 Rautavaara Lapinjärvi ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: UPM-Kymmene Oyj 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta...

Lisätiedot

Syrjävaara-Karjaoja I-luokka Kohdenumero (kartalla) 2. Koko ja sijainti

Syrjävaara-Karjaoja I-luokka Kohdenumero (kartalla) 2. Koko ja sijainti Syrjävaara-Karjaoja Kohdenumero (kartalla) 2. 350 ha tuulivoimarakentamista puoltavat ja rajoittavat tekijät Vaiheyleiskaavan luontoselvityksissä huomioitavaa Sijaitsee Nuojuan pohjoispuolella, molemmin

Lisätiedot

Kevättömän ja Pöljänjärven säännöstely tavoitteena alivedenkorkeuden nostaminen

Kevättömän ja Pöljänjärven säännöstely tavoitteena alivedenkorkeuden nostaminen Kevättömän ja Pöljänjärven säännöstely tavoitteena alivedenkorkeuden nostaminen Yleisötilaisuus 21.3.2013 Siilinjärven kunnantalo Taustaa Järvet on laskettu vuonna1909 Perustuu kuvernöörin päätökseen 30.11.1909

Lisätiedot

Erilaisten rantarakenteiden vertailu, rakenne, käyttöominaisuudet, ulkonäkö ja kustannukset AK 498 Selvitys 9.

Erilaisten rantarakenteiden vertailu, rakenne, käyttöominaisuudet, ulkonäkö ja kustannukset AK 498 Selvitys 9. Erilaisten rantarakenteiden vertailu, rakenne, käyttöominaisuudet, ulkonäkö ja kustannukset AK 498 Selvitys 9. Rannan stabilointi maksaa noin 10 metriä leveällä kaistaleella 6 500 /jm, kun savikerroksen

Lisätiedot

42 Kyrönjoen vesistöalue

42 Kyrönjoen vesistöalue Oy Vesirakentaja Voimaa vedestä 2007 104(196) 42 Kyrönjoen vesistöalue Vesistöalueen pinta-ala 4 923 km 2 Järvisyys 1,2 % Vesistönro Vesistö + laitos Rakennetut MW GWh/a 42 Kyrönjoen vesistöalue 17,5 50,8

Lisätiedot

HULEVESITULVARISKIEN ALUSTAVA ARVIOINTI IKAALISTEN KAUPUNKI

HULEVESITULVARISKIEN ALUSTAVA ARVIOINTI IKAALISTEN KAUPUNKI HULEVESITULVARISKIEN ALUSTAVA ARVIOINTI IKAALISTEN KAUPUNKI 16.11.2011 Sisältö 1 TAUSTA... 2 2 HULEVESITULVARISKIEN ALUSTAVAN ARVIOINNIN PERUSTEET... 2 3 HULEVESITULVARISKIEN ALUSTAVAN ARVIOINNIN TOTEUTUS...

Lisätiedot

https://museosiiri.tampere.fi/objectspecifichtmlreport.do?uri=http://tampere.fi/kyy/12...

https://museosiiri.tampere.fi/objectspecifichtmlreport.do?uri=http://tampere.fi/kyy/12... Sivu 1/7 Rakennetun ympäristön kohde Punainen tukkitie ( kohteella ei ole virallista osoitetta), 2009/0113, 2012/0046 Punaisen tukkitien uomaa Pispalan valtatieltä etelään. Miia Hinnerichsen 18.5.2009

Lisätiedot

Palautetta koskeva VASTINE

Palautetta koskeva VASTINE Harjunpäänjoen alaosan järjestely 1(10) VASTINEESTA LÄHTÖKOHTA Palautetta koskeva vastine on laadittu Porin kaupungin Teknisen palvelukeskuksen, Porin kaupunkisuunnittelun sekä Varsinais- Suomen ELY-keskuksen

Lisätiedot

MERELLISEN TUULIVOIMAN TUOMAT HAASTEET. VELMU-seminaari 11.2.2009 Michael Haldin Metsähallitus Pohjanmaan luontopalvelut

MERELLISEN TUULIVOIMAN TUOMAT HAASTEET. VELMU-seminaari 11.2.2009 Michael Haldin Metsähallitus Pohjanmaan luontopalvelut MERELLISEN TUULIVOIMAN TUOMAT HAASTEET VELMU-seminaari 11.2.2009 Michael Haldin Metsähallitus Pohjanmaan luontopalvelut MERELLINEN TUULIVOIMA MISTÄ ON KYSE? Merellinen tuulivoima on meri- ja saaristoalueille

Lisätiedot

Pudasjärven tulvakartta

Pudasjärven tulvakartta TULVAKARTOITUKSEN METATIETOLOMAKE tulvapaikan nimi: sijainti Pudasjärven tulvakartta 12.04.2013 ID: 61 ELY-keskus: Pohjois- Pohjanmaan ELY vesienhoitoalue: Oulujoen- Iijoen vesienhoitoalue (VHA4) kunta:

Lisätiedot

Pielisjoen ranta-asukkaiden haastattelut Yhteenveto tuloksista. Marja Wuori

Pielisjoen ranta-asukkaiden haastattelut Yhteenveto tuloksista. Marja Wuori Pielisjoen ranta-asukkaiden haastattelut Yhteenveto tuloksista Marja Wuori Sisältö Yleistä Haastateltavat Virkistyskäyttö Kokemukset vedenkorkeuksista Yleistä Yläosa: Uimaharju-Kaltimo Keskiosa: Kaltimo-Kuurna

Lisätiedot

Hirsjärvi. Kosteikkosuunnitelma. Työnum. 17

Hirsjärvi. Kosteikkosuunnitelma. Työnum. 17 Hirsjärvi Kosteikkosuunnitelma Työnum. 17 Suunnittelukohteen nimi ja osoite Pvm. Hirsjärvi Kiinteistötunnus: 834-413-1-117 31.10.2013 Työn ja piirustuksen numero Piirustuksen sisältö Työnumero: 17 Kosteikkosuunnitelma

Lisätiedot

EURAJOEN YLÄOSAN TULVASUOJELU. Varsinais-Suomen ELY-keskus.

EURAJOEN YLÄOSAN TULVASUOJELU. Varsinais-Suomen ELY-keskus. EURAJOEN YLÄOSAN TULVASUOJELU Varsinais-Suomen ELY-keskus. 14.2.2019 Perustiedot Eurajoen yläosasta Eurajoen yläosaksi kutsutaan jokiosuutta Eurakoskelta Kauttualle, osuuden pituus 14 km. Pituuskaltevuus

Lisätiedot

YLI-II KARJALANKYLÄN OSAYLEISKAAVA- ALUEEN INVENTOINTI

YLI-II KARJALANKYLÄN OSAYLEISKAAVA- ALUEEN INVENTOINTI YLI-II KARJALANKYLÄN OSAYLEISKAAVA- ALUEEN INVENTOINTI Taisto Karjalainen 2005 '' MUSEOVIRASTO 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto 1 2. Alueen luonne 2 3. Inventointihavainnot 2 4. Yhteenveto 3 5. Inventointialue

Lisätiedot

Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualue.

Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualue. Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 19/10/2 Dnro ISAVI/18/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.2.2010 Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot