1.1 Joensuun kaupunki toimivaltaisena joukkoliikenneviranomaisena (jäljempänä Joensuun

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1.1 Joensuun kaupunki toimivaltaisena joukkoliikenneviranomaisena (jäljempänä Joensuun"

Transkriptio

1 POHJOIS-SAVON ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSEN, LIIKENNEVIRASTON JA JOENSUUN KAUPUNKISEUDUN TOIMIVALTAISEN JOUKKOLIIKENNEVIRANOMAISEN VÄLINEN AI- ESOPIMUS JOUKKOLIIKENTEEN KEHITTÄMISESTÄ JA RAHOITUKSESTA VUOSILLE SOPIMUSOSAPUOLET 1.1 Joensuun kaupunki toimivaltaisena joukkoliikenneviranomaisena (jäljempänä Joensuun kaupunki) 1.2 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1.3 Liikennevirasto 2. LÄHTÖKOHDAT Tämän sopimuksen lähtökohtana on keskisuurten kaupunkiseutujen joukkoliikenneuudistus - raportin (LVM 39/2009) mukaisesti laatia Joensuun kaupungille liikennejärjestelmäsuunnitteluun kytketty kokonaisvaltainen joukkoliikenteen kehittämissuunnitelma. Valtion vuoden 2011 talousarviossa oli kirjaus, jonka mukaan joukkoliikenteen valtionavustusta on mahdollista myöntää keskisuurten kaupunkiseutujen kunnille joukkoliikenteen kehittämisen avustamiseen, jos ne ovat tehneet joukkoliikenteen kehittämisohjelman toteuttamisesta aiesopimuksen valtion ja alueen toimijoiden kanssa. Tämän kirjauksen pohjalta Liikennevirasto käynnisti neuvottelut 10 keskisuuren kaupungin tai kaupunkiseudun kanssa aiesopimusten laatimista varten. Joukkoliikenteen aiesopimus sisältää keskeisiä joukkoliikenteen kehittämistoimia joukkoliikenteen kulkutapaosuuden kasvattamiseksi ja matkustajamäärien lisäämiseksi. Aiesopimuksessa sovitaan lähivuosien joukkoliikenteen palvelutasoa parantavat kehittämistoimenpiteet ja niiden rahoitusperiaatteet. Aiesopimuksella pyritään parantamaan valtion ja kaupunkiseudun koordinaatiota joukkoliikenteen toimintaedellytysten parantamisessa ja rahoituksen suunnittelussa. Aiesopimuksia solmitaan yli asukkaan kaupunkien tai kaupunkiseutujen kanssa. Tästä aiesopimusmenettelystä saatujen kokemusten perusteella voidaan arvioida suurten kaupunkiseutujen MALaiesopimusmenettelyn mahdollista laajentamista keskisuurille kaupunkiseuduille. 2.1 Aiesopimuksen tarkoitus Tämän sopimuksen tarkoituksena on edistää Joensuun ja valtion joukkoliikenteen kehittämistoimien toteutumista liikennepoliittisen selonteon ja kaupungin joukkoliikennesuunnitelman (Liite 1) linjausten pohjalta. Tällä aiesopimuksella sopimusosapuolet sopivat vuosien Liikenneviraston, Pohjois-Savon ELY-keskuksen ja Jonesuun toimivaltaisen viranomaisen joukkoliikenteen kehittämishankkeiden, hintavelvoitteiden sekä ostoliikenteen rahoituksesta, edellyttäen, että sekä valtion että kuntien vuosittaisissa talousarvioissa on tarkoitukseen osoitettu tarvittavat määrärahat. Liikenneviraston rahoitusosuus tulee Liikenneviraston myöntämästä keskisuurten kaupunkiseutujen joukkoliikenteen määrärahakiintiöstä (talousarviomomentti ) ja määrärahan käyttöön 1

2 on sovellettu joukkoliikennelain (869/2009) 46 :n 2 momenttia sekä joukkoliikenteen valtionavustuksista annettua asetusta. Menettelyn tarkoituksena on siirtyä joukkoliikenteen kehittämisessä nykyistä pitkäjänteisempään suunnitteluun ja lisätä joukkoliikenteen markkinaosuutta palvelutasoa parantamalla sekä tukea Joensuun kaupunkia sen hyväksymien joukkoliikenteen kehittämistavoitteiden toteuttamisessa. Sopimusmenettelyssä tarkennetaan yhteisesti asetettuja lyhyemmän aikavälin tavoitteita ja luodaan pidemmän aikavälin kehittämispolku, johon niin valtion kuin kaupunginkin rahoitusta on tarkoitus kohdentaa. Tavoitteena on sopimusosapuolten yhteinen tahtotila joukkoliikenteen kehittämistavoitteista sekä paikallisten, alueellisten ja valtakunnallisten joukkoliikenteen kehittämistavoitteiden yhteen sovittaminen. 2.2 Sopimusosapuolten roolit joukkoliikenteen järjestäjinä ja rahoittajina Liikennevirasto vastaa joukkoliikenteen valtakunnallisesta kehittämisestä ja joukkoliikenteen toimivaltaisten viranomaisten ohjauksesta. Sen vastuulla on joukkoliikenteen valtakunnallisten kehittämishankkeiden rahoittaminen ja joukkoliikenteen valtionavustusten myöntäminen Joensuun toimivaltaiselle viranomaiselle määrärahojensa puitteissa. Lisäksi se seuraa hankkeiden ja rahoituksen käytön toteutumista. Pohjois-Savon ELY-keskus vastaa seuturajan ylittävästä Joensuun toimivaltaisen viranomaisen alueelle tulevasta, alueelta lähtevästä sekä alueen läpi kulkevasta joukkoliikenteestä. Tämä liikenne palvelee merkittävästi Joensuun sisäisen liikenteen yhteyksiä useilla reittiosuuksilla. Pohjois- Savon ELY-keskus rahoittaa tätä joukkoliikennettä määrärahojensa puitteissa. Lisäksi Pohjois- Savon ELY-keskus osallistuu Joensuun kaupungin kehittämishankkeiden ohjausryhmätyöskentelyyn. Joensuun kaupunki vastaa joukkoliikenteen järjestämisestä toimivalta-alueellaan, joka käsittää Joensuun kaupungin sekä Kontiolahden ja Liperin kunnat. Se vastaa toimivalta-alueensa joukkoliikennerahoituksesta ja voi lisäksi anoa valtionavustusta joukkoliikenteen valtionavustusasetuksen mukaisesti. Valtionavustusmenettelystä on tarkemmin sovittu kohdissa 6 ja 7. Joensuun kaupunki ja Pohjois-Savon ELY-keskus tekevät yhteistyötä liikennepalveluiden suunnittelussa. Myös hankinnat voidaan toteuttaa yhteisinä ja niistä sovitaan tapauskohtaisesti erikseen. 3. JOUKKOLIIKENTEEN KEHITTÄMINEN SOPIMUSKAUDELLA 3.1 Valtakunnalliset kehittämishankkeet Valtakunnallisten kehittämishankkeiden kehittämisvaiheen rahoituksesta vastaa Liikennevirasto. Toteuttamisvaiheen kustannuksista sovitaan erikseen sopimusosapuolten kesken Maksu- ja lippujärjestelmät Joensuun kaupunki on valtuuttanut Liikenneviraston käynnistämään tarjouskilpailun PILETTIjärjestelmän hankkimiseksi puolestaan vuoden 2013 alusta. Kaupunki päättää kesään 2013 mennessä liittyykö se uuden lippu- ja maksujärjestelmän organisointia varten perustettavaan yhtiöön ja ottaako se PILETTI- järjestelmän ja sen vyöhyketariffit ja lipputuotteet käyttöön kesällä Lippujen hinnoittelu kuuluu kaupungille. 2

3 Lippu- ja maksujärjestelmää kehitetään yhteiskäyttöiseksi valtakunnallisesti. Valtio pyrkii yhtenäistämään tuettuja lipputuotteita valtakunnallisesti. Joensuu mahdollistaa omilla toimillaan yhteiskäyttöisyyden edistämisen. Liikennevirasto vastaa PILETTI-hankkeen kustannuksista vuosina ja Joensuun kaupunki ja Pohjois-Savon ELY-keskus käyttö-, ylläpito- ja kehittämiskustannuksista vuodesta 2016 alkaen Informaatiojärjestelmä Liikennevirasto toteuttaa joukkoliikenteen työkalun ja koontitietokannan vuosina Niiden avulla kaikkien toimivaltaisten viranomaisten joukkoliikennepalveluista voidaan kerätä sähköisesti tiedot, joita tarvitaan matkustajainformaatiopalveluiden tuottamiseen sekä viranomaisen käyttöön liikenteen suunnittelussa, järjestämisessä, palvelutason määrittelyssä ja seurannassa. Tietoja voidaan luovuttaa myös palvelujen tuottajille lisäarvopalveluiden tuottamista varten. Joensuun kaupunki sitoutuu toimittamaan joukkoliikennepalveluistaan Liikennevirastolle matkustajainformaatiopalveluiden vaatimat pysäkki-, reitti- ja aikataulutiedot käytössä olevaan valtakunnalliseen tietojärjestelmään. Liikennevirasto koordinoi ja ohjeistaa infojärjestelmän sekä lippu- ja maksujärjestelmän tietokantojen käytön niin, että kaupunki velvoitetaan toimittamaan pysäkki-, reitti- ja aikataulutiedot vain yhteen valtakunnalliseen tietokantaan Palvelumuotoilu Joukkoliikenteen yhtenäinen palvelukokonaisuus muodostuu lippu- ja informaatiojärjestelmien ohella helppokäyttöisyyttä edistävistä palvelumuotoiluun tai brändäykseen liittyvistä toimenpiteistä. Tavoitteena on kehittää liikennepoliittisten linjausten mukaisesti yhtenäistä joukkoliikennejärjestelmää helppokäyttöisemmäksi mm. palvelumuotoilun keinoin. Vuonna 2013 määritellään viranomaisten keinot ja mahdollisuudet asiakaslähtöisen palvelutarjonnan kehittämiseksi sekä selvitetään kehityspolku vuosille palveluiden vakioimiseksi tai räätälöimiseksi asiakaslähtöisen käyttäjäkokemuksen näkökulmasta. Mikäli valtakunnallisia ohjeistuksia palvelumuotoilun huomioimisesta joukkoliikenteen palvelujen järjestämisessä saadaan aikaan, Joensuun kaupunki ja Pohjois-Savon ELY-keskus osallistuvat hankkeeseen ja siinä päätettävien toimenpiteiden edistämiseen ja käyttöönottoon mm. liikenteen kilpailuttamisen yhteydessä omalla toimivalta-alueellaan Valtakunnallinen pysäkkihanke Liikennevirasto on käynnistänyt valtakunnallisen kehittämishankkeen pysäkkistrategian valmistelemiseksi. Linja-autotyöryhmän loppuraportissa esitettiin jatkoselvityksen tarve liittyen linjaautopysäkkeihin ja terminaaleihin. Hankkeessa on tarkoitus selvittää muun muassa pysäkkimerkintöjen ohjeistuksen uusimistarvetta, reittiliikenteen asettamia vaatimuksia pysäkeille ja palvelutasomäärittelyihin liittyviä pysäkkiohjeistuksia pysäkki-infrasta. Myös pysäkki-informaation tuottamisen vastuukysymyksiä selvitetään. Joensuun kaupunki ja Pohjois-Savon Ely-keskus osallistuvat valtakunnalliseen pysäkkihankkeeseen erikseen sovittavalla tavalla Terminologiatyö Liikennevirasto on aloittanut hankkeen joukkoliikenteen terminologian yhtenäistämiseksi. Työn tavoitteena on luoda julkisen liikenteen alalle yhteistä sanastoa sekä määritelmiä tukemaan uusia 3

4 liikenteen järjestämistapoja. Työn tuloksia tarvitaan lippujärjestelmän kehittämisessä ja palvelutasoja uudistettaessa, mutta sillä on merkitystä erityisesti tilastoinnin kehittämisessä ja yhdenmukaistamisessa. Joensuun kaupunki ja Pohjois-Savon ELY-keskus sitoutuvat toteuttamaan työn tuloksia Joensuun, Kuopion ja Pohjois-Savon ELY keskuksen käyttöoikeussopimusliikenteiden yhteensovittaminen Joensuun ja Kuopion kaupungit ovat päättäneet hankkia alueensa paikallis- ja lähiliikenteet alueellisina käyttöoikeussopimuksina alkaen. Varmistaakseen asiakkaille edulliset lipputuotteet, Pohjois-Savon ELY keskuksen asettaman joukkoliikenteen järjestämistapatyöryhmän käsittelyssä on ollut malli, jonka mukaan Joensuun ja Kuopion välinen liikenne hankittaisiin joko kokonaan tai osittain alueellisena käyttöoikeussopimuksena. Järjestämistavasta riippumatta on tarkoituksenmukaista pyrkiä varmistamaan lippu- ja maksujärjestelmien yhteensopivuus sekä Joensuun että Kuopion toimivaltaisen joukkoliikenneviranomaisen järjestämässä liikenteessä. Hankkeessa valmistellaan tarvittavat hankinta-asiakirjat ja tehdään tarvittavat analyysit eri lippuvyöhykkeiden kustannusvaikutuksista. Lisäksi hankkeessa tehdään Joensuun ja Kuopion osalta markkina-, kalusto- ja varikkoanalyysit hankintakokonaisuuksien suunnittelun tueksi. Hankkeen konsulttisopimuksessa eritellään osapuolten kustannusvastaavuudet. Hanke valmistui maaliskuussa Joensuun kaupungin kehittämishankkeet Kaupungin kehittämishankkeiden rahoituksesta vastaa kaupunki itse. Se voi hakea valtionavustusta joukkoliikenteen valtionavustusasetuksen mukaisiin kehittämishankkeisiin tämän sopimuksen pohjalta. Lisäksi tähän sopimukseen voidaan kirjata muulla rahoituksella suunniteltavia tai toteutettavia kehittämishankkeita, jotka tukevat joukkoliikenteen palvelutason parantamistavoitteita Linja-autoliikenteen käyttäjätiedon kerääminen vuosittain (2013 -) Aloitetaan vuosittain toistuva tutkimus, jossa selvitetään joukkoliikenteen tila matkustajien kokemana siirtymäajan liikennöintisopimusliikenteiden aikana ja jatkossa käyttöoikeussopimusliikenteessä. Selvitetään, mikä asiakkaan kannalta muuttui siirtymäajan sopimusliikenteiden lakattua ja kuinka liikennettä voitaisiin jatkossa muuttaa yhä asiakaslähtöisemmäksi. Toteutetaan kyselytutkimuksena linja-autoissa paikallis- ja seutuliikennevuoroissa. 4

5 3 JOUKKOLIIKENTEEN HINTAVELVOITTEET Joensuun, Kontiolahden ja Liperin kunnat ovat käyttäneet hintavelvoitteiden korvaamiseen määrärahoja seuraavasti: Vuosi Joensuu ELY Valtion Matkat Kontiolahti ELY Valtion Matkat Liperi ELY Valtion Matkat 2009 av-% av-% av-% Kaupunkilippu , Seutulippu , , , Maakuntalippu , Yhteensä , , , Kaupunkilippu , Seutulippu , , , Maakuntalippu , , , Yhteensä , , , Kaupunkilippu , Seutulippu , , , Maakuntalippu , , , Yhteensä , , , Lähde: Vallu Liikennevirasto pyrkii varaamaan määrärahansa puitteissa Joensuun toimivaltaiselle viranomaiselle joukkoliikenteen määrärahaa hintavelvoitteiden korvaamiseen joukkoliikenteen valtionavustuksista annetun asetuksen mukaisiin hintavelvoitteiden korvauksiin vuodelle 2013 yhteensä euroa ja vuodelle euroa, edellyttäen, että myös toimivaltainen viranomainen varaa hintavelvoitteisiin määrärahaa vähintään seuraavasti: Joensuun Valtio Vuosi toimivaltainen viranomainen % , arvio , , ,0 4 OSTOLIIKENTEEN RAHOITUS 4.1. Palveluliikenne Joukkoliikenteen valtionrahoituksesta annetun asetuksen mukaan valtionavustusta palveluliikenteeseen voidaan myöntää liikennekokeilujen jälkeen ainoastaan, jos palveluliikenne on yhteen sovitettu kaupunkimaisen paikallisliikenteen kanssa. Joensuun kaupungille on myönnetty valtionavustusta palveluliikenteelle vuodelle 2012 yhteensä euroa. 5

6 Liikennevirasto pyrkii varaamaan määrärahansa puitteissa vuodelle 2013 Joensuun palveluliikenteen alijäämän rahoitukseen 40 % kaupungille aiheutuneisiin kustannuksiin, kuitenkin enintään euroa. Vuoden 2014 rahoituksesta sovitaan syksyllä 2013 käytävissä aiesopimuksen seurantaneuvotteluissa Muu ostoliikenne ELY -keskus on myöntänyt vuodelle 2012 Joensuun toimivaltaiselle viranomaiselle valtionavustusta kuntaliitoksista aiheutuneisiin PSA:n mukaisiin runkoliikenteen järjestelyihin euroa (liite 2). Kyseiset sopimukset ovat voimassa saakka. Joensuun toimivaltaiselle viranomaiselle on siirtymässä Pohjois-Savon ELY-keskuksen hankkimia ostoliikenteitä, joiden sopimuskausi on päättymässä. Näillä sopimuksilla ajetaan vuosittain lähes kilometriä ja niiden arvioitu hankintahinta on euroa (liite 2). Joensuun toimivaltainen viranomainen hyväksyi lokakuussa 2012 Pohjolan Turistiauto Oy:n lakkautushakemuksen, joka koski Joensuu-Kontiolahti/Paihola lauantailiikennettä. Paiholan vastaanottokeskuksen tyhjeneminen kesällä 2012 vähensi oleellisesti matkustajia myös lauantailiikenteistä eikä liikenne ollut enää taloudellisesti kannattavaa (siirtymäajan liikennöintisopimuksen kohta 10). Toimivaltainen viranomainen katsoi, että kyseinen liikenne on kuitenkin hankittava, jotta palvelutaso säilyy myös lauantaisin. Kyseisen liikenteen (liite 3) hankintahinta vuodelle 2013 on arvioitu olevan euroa. Liikennevirasto pyrkii siirtämään Joensuun toimivaltaiselle viranomaiselle siirtyvien ja hankittujen ostoliikenteiden arvosta 50 % eli euroa lisättynä vuoden 2012 siirto-osuudella ( euroa) eli yhteensä euroa. Menettelyssä sovelletaan joukkoliikenteen valtionavustuksista annetun asetuksen 4 :n säännöksiä. Vuosi Sopimusten arvo/ Siirron arvo /hankinnan arvo/vuosi Siirrettävä vuosi 50 % JOUKKOLIIKENTEEN VALTIONAVUSTUSASETUKSEN MUKAISTEN TOIMENPITEIDEN RAHOITTAMINEN AIESOPIMUSKAUDELLA Joensuu Valtio Valtion osuus Vuosi Hintavelvoite Ostoliikenne Kehittäminen Yhteensä avustus % , ) 6

7 1) täsmentyy syksyn 2013 sopimuksen tarkistusneuvotteluissa Tässä esitetyt eurosummat kuvaavat sitä suuntaa, johon valtion ja kaupungin rahoituspanostuksia halutaan yhteisesti kehittää. Ne eivät kuitenkaan sido sopimusosapuolia, vaan rahoituksesta päätetään talousarviomenettelyn mukaisesti aina vuodeksi kerrallaan. Ostoliikenteen osalta on voitu merkitä kaupungin kustannukseksi vuodelle 2014 vain palveluliikenteen kustannukset koko vuoden osalta. Muiden liikenteiden osalta on kirjattu arvio ostoliikenteen kustannuksista ajalle Käyttöoikeussopimuskorvausta vuodelle 2014 ei ole lähdetty arvioimaan, vaan se selviää syksyllä 2014 tarjouskilpailun ratkaisun yhteydessä. 6. RAPORTOINTI JA MAKSATUS Tämä aiesopimus ei yksinään oikeuta Joensuun kaupunkia saamaan joukkoliikenteen valtionavustusta, vaan kaupunki hakee erikseen Liikenneviraston ohjeiden mukaan valtionavustusta vuosittain tässä sopimuksessa mainittuihin kohteisiin. Liikennevirasto toteuttaa vuoden 2013 aikana kehittämishankkeena julkisen liikenteen kuljetuskustannusten keruujärjestelmän (JUKU). Sen tarkoituksena on kehittää nykyistä Seitti-tietojen keruuprosessia ja muodostaa tiedoista erillinen kuntien henkilökuljetusten kustannukset sekä joukkoliikenteen kustannukset sisältävä sähköisen valtakunnallisen palvelun. Joensuun kaupunki sekä Pohjois-Savon ELY-keskus osallistuvat omalta osaltaan palvelun kehittämiseen ja raportoivat joukkoliikenteen kustannustiedot ko. palveluun sen valmistuttua Pohjois-Savon ELY-keskus osallistuu kohdassa 2.3 mainittujen kehittämishankkeiden ohjausryhmien työskentelyyn resurssiensa puitteissa. Sopimusosapuolten hankekohtainen kustannustenjako käsitellään ohjausryhmissä. ELY-keskukselle toimitetaan kehittämishankkeista normaalien kokousaineistojen lisäksi jäljennökset hankkeen hankinta-asiakirjoista ja sopimuksista. Liikennevirasto suorittaa korvauksen Joensuun kaupungille sekä hintavelvoitteiden että ostoliikenteen osalta kunkin vuoden kuudelta ensimmäiseltä ja viimeiseltä kuukaudelta sen jälkeen, kun se on vastaanottanut liitteiden mukaiset seurantatiedot. Seurantatiedot toimitetaan Liikennevirastolle vuoden kuudelta ensimmäiseltä kuukaudelta elokuun loppuun mennessä ja koko vuodelta tammikuun loppuun mennessä. Liikennevirasto maksaa korvaukset, kun tarvittavat selvitykset Joensuun kaupungilta on korvausten maksamista varten saatu. 7. AIESOPIMUKSEN TOTEUTUSAIKA JA TARKISTAMINEN Sopimus on voimassa vuoden 2014 loppuun. Sopimusta tarkistetaan tarvittaessa vuoden 2013 lopussa kun paikallisliikenteen kilpailutus ja sen kautta alkavan PSAliikennöintisopimuksen kustannusvaikutukset ovat tiedossa. Lisäksi tarkistuksen yhteydessä voidaan sopia uusista kehityshankkeista. Sopimuksen seurantaa varten järjestetään vuosittain syyskuun loppuun mennessä sopimusosapuolten välinen seurantapalaveri, jossa laaditaan yhteenveto toteutuneista toimenpiteistä, arvioidaan toimenpiteiden vaikutuksia sekä tarkennetaan tulevan vuoden toimenpiteitä ja rahoitusmahdollisuuksia. Ensimmäisen tarkistuksen yhteydessä sovitaan liikenne- ja viestintäministeriön rahoitustyöryhmän linjausten sovittamisesta tähän sopimukseen. 7

8 Joensuussa. päivänä kuuta 2013 Joensuun kaupunki toimivaltaisena viranomaisena Kari Karjalainen kaupunginjohtaja Jari Horttanainen kaupunginsihteeri Liikennevirasto Helsingissä..päivänä kuuta 2013 Tiina Tuurnala ylijohtaja Jenni Eskola joukkoliikenteen rahoitusasiantuntija Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kuopiossa. päivänä kuuta 2013 Airi Muhonen liikennejärjestelmäpäällikkö Seppo Huttunen joukkoliikennepäällikkö 8

9 Liitteet maksatuskausilta: kaupunkilipun myynti ja rahoitus vuosina 2013 ja 2014 seutulipun myynti ja rahoitus vuosina 2013 ja 2014 valtionavustus palvelu- ja kutsujoukkoliikenteeseen vuosina 2013 ja 2014 muun PSA liikenteen seurantatiedot 9

10 Liite 1 Palvelutasotavoitteet Palvelutasotavoite 2014 Palvelutasoluokkien kriteerit

11 Alueiden palvelutasotavoitteet

12 12

13 Liite Pohjois-Savon ELY-keskukselta Joensuun toimivaltaiselle viranomaiselle siirtyvät liikenteet Nyk. liikennöitsijä Ajopv.t Vuoro ajopv km/vuosi Hankintahinta/vuosi kustannusosuus (+ 15 %) Linja-Karjala Oy M-P 05:05 Joensuu-Liperi 05: Linja-Karjala Oy M-P 05:45 Liperi-Joensuu 06: Linja-Karjala Oy L 06:30 Joensuu - Honkalampi 06:45/07:10-Joensuu 07: Linja-Karjala Oy L 07:30 Joensuu-Liperi-Joensuu 08: Savo-Karjalan Linja Oy L 13:15 Joensuu-Liperi 14:10-Joensuu 14: Savo-Karjalan Linja Oy S 10:35 Joensuu Hlaht i- Liperi - Joensuu 13: Savo-Karjalan Linja Oy S 13:.45 Joensuu Hlahti Liperi - Joensuu 16: Savo-Karjalan Linja Oy S 10:35 Joensuu - Liperi-Hammaslahti-Joensuu 13: Savo-Karjalan Linja Oy S 13:50 Joensuu -Liperi-Hammaslahti-Joensuu 16: Savo-Karjalan Linja Oy S 6:10 Joensuu Paihola - Joensuu 7: Savo-Karjalan Linja Oy S 9:20 Joensuu-Kontiolahti-Joensuu 10: Savo-Karjalan Linja Oy S 10:45 Joensuu-Kontiolahti-Joensuu 12: Savo-Karjalan Linja Oy S 12:15 Joensuu Paihola - Joensuu 13: Savo-Karjalan Linja Oy S 15:20 Joensuu-Kontiolahti-Joensuu 16: Savo-Karjalan Linja Oy S 17:10 Joensuu-Kontiolahti-Joensuu 18: Savo-Karjalan Linja Oy S 13:20 Joensuu-Kontiolahti-Joensuu 14: Savo-Karjalan Linja Oy S 14:35 Joensuu Paihola - Joensuu 15: Savo-Karjalan Linja Oy S 18:05 Joensuu-Kontiolahti-Joensuu 19: Savo-Karjalan Linja Oy S 20:05 Joensuu-Kontiolahti-Paihola-Joensuu 21: Siirtymäajan liikennöintisopimukselta Joensuun toimivalta-alueen hankittavaksi siirtynyt liikenne Nyk. liikennöitsijä Ajopv.t Vuoro ajopv km/vuosi Hankintahinta/ 5 kk / 7 kk Pohjolan Turistiauto Oy ->1.6. L 06:20 Joensuu keskusta-paihola 06:50-Jns kesk 07: kk L 07:35 Joensuu kesk-kontiolahti-jns kesk 08:50 51 L 10:20 Joensuu kesk-paihola Kontiolahti -Jns kesk 11:50 51 L 12:20 Joensuu keskusta-paihola-jns kesk 13:40 51 L 11:20 Joensuu kesk-kontiolahti-paihola-jns kesk 12:50 51 L 13:20 Jns kesk-paihola-kontiolahti-paihola-jns kesk 15:05 51 L 15:15 Joensuu k-kontiolahti-paihola-jns kesk 16:45 51 L 17:10 Joensuu kesk-kontiolahti-paihola-jns kesk 18:35 51 L 18:45 Joensuu keskusta-kontiolahti-jns kesk 19:55 51 L 20:10 Joensuu kesk.-paihola-kontiolahti-paihola-jns 22: kilpailutus alkaen L 06:10 Joensuu kesk-paihola-kontiolahti-paihola-jns 07: kk L 07:45 Joensuu kesk-kontiolahti-joensuu-jns ras 09:00 51 L 09:20 Joensuu kesk-paihola-kontiolahti-joensuu 10:45 51 L 10:55 Joensuu keskusta-kontiolahti-paihola-joensuu 12:20 51 L 14:35 Joensuu keskusta-paihola-joensuu 15:35 51 L 15:35 Joensuu keskusta-paihola-kontiolahti-joensuu 17:00 51 L 17:00 Joensuu kesk-paihola-joensuu 18:00-Jns ras 18:05 51 L 18:10 Joensuu las - Jns kesk-kontiolahti-joensuu 19:25 51 arvio L 20:00 Jns las-jns kesk-paihola-kontiolahti-paihola-jns 21: yhteensä

AIESOPIMUS JOUKKOLIIKENTEEN KEHITYKSESTÄ JA RAHOITUKSESTA VUOSILLE 2014 2016

AIESOPIMUS JOUKKOLIIKENTEEN KEHITYKSESTÄ JA RAHOITUKSESTA VUOSILLE 2014 2016 AIESOPIMUS JOUKKOLIIKENTEEN KEHITYKSESTÄ JA RAHOITUKSESTA VUOSILLE 2014 2016 1. SOPIMUSOSAPUOLET 1.1 Kuopion kaupunki toimivaltaisena joukkoliikenneviranomaisena (jäljempänä Kuopion kaupunki) 1.2 Pohjois-Savon

Lisätiedot

AIESOPIMUS JOUKKOLIIKENTEEN KEHITYKSESTÄ JA RAHOITUKSESTA VUOSILLE 2012 2016

AIESOPIMUS JOUKKOLIIKENTEEN KEHITYKSESTÄ JA RAHOITUKSESTA VUOSILLE 2012 2016 AIESOPIMUS JOUKKOLIIKENTEEN KEHITYKSESTÄ JA RAHOITUKSESTA VUOSILLE 2012 2016 1. SOPIMUSOSAPUOLET 1.1 Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1.2 Lappeenrannan kaupunki toimivaltaisena

Lisätiedot

Liikenneviraston, Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen, Kouvolan kaupungin toimivaltaisen viranomaisen välinen aiesopimus

Liikenneviraston, Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen, Kouvolan kaupungin toimivaltaisen viranomaisen välinen aiesopimus Liikenneviraston, Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen, Kouvolan kaupungin toimivaltaisen viranomaisen välinen aiesopimus joukkoliikenteen kehittämisestä ja rahoituksesta vuodelle

Lisätiedot

Liikenneviraston, Pohjois -Savon elinkeino -, liikenne ja ympäristökeskuksen

Liikenneviraston, Pohjois -Savon elinkeino -, liikenne ja ympäristökeskuksen LIPERIN KUNTA 0 2. 11. 2015 Olaaritunnus L-L5 N 01, Liikenneviraston, Pohjois -Savon elinkeino -, liikenne ja ympäristökeskuksen ja Joensuun kaupungin toimivaltaisen viranomaisen välinen aiesopimus joukkoliikenteen

Lisätiedot

Keskisuurten kaupunkiseutujen aiesopimuksen seurantapalaveri

Keskisuurten kaupunkiseutujen aiesopimuksen seurantapalaveri Keskisuurten kaupunkiseutujen aiesopimuksen seurantapalaveri 2018 20.11.2018 Virastouudistus Esityksessä ehdotetaan, että Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Viestintävirasto sekä Liikenneviraston tietyt

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäviraston, Kaakkois-Suomen ELYn ja Lappeenrannan kaupungin toimivaltaisen viranomaisen välinen aiesopimus joukkoliikenteen

Liikenne- ja viestintäviraston, Kaakkois-Suomen ELYn ja Lappeenrannan kaupungin toimivaltaisen viranomaisen välinen aiesopimus joukkoliikenteen Liikenne- ja viestintäviraston, Kaakkois-Suomen ELYn ja Lappeenrannan kaupungin toimivaltaisen viranomaisen välinen aiesopimus joukkoliikenteen kehittämisestä ja rahoituksesta vuosille 2019-2020 Sisällysluettelo

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2011

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2011 PIRKANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2015

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2015 PIRKANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2013

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2013 POHJOIS-SAVON ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2012

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2012 PIRKANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) n:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2016

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) n:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2016 Raportti 1 (8) EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) n:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2016 Raportti 2 (8) Sisältö sivu Toimivaltaisen viranomaisen raportointivelvollisuus

Lisätiedot

1 SOPIMUSOSAPUOLET... 2

1 SOPIMUSOSAPUOLET... 2 LUONNOS Liikenneviraston, Pohjois-Savon ELYn ja Kuopion kaupungin toimivaltaisen viranomaisen välinen aiesopimus joukkoliikenteen kehittämisestä ja rahoituksesta vuosille 2017 2018 Sisällysluettelo 1 SOPIMUSOSAPUOLET...

Lisätiedot

Joukkoliikenteen vuosikertomus vuodelta 2013 Joensuu, Kontiolahti, Liperi

Joukkoliikenteen vuosikertomus vuodelta 2013 Joensuu, Kontiolahti, Liperi Joukkoliikenteen vuosikertomus vuodelta 2013 Joensuu, Kontiolahti, Liperi Sivu 2/9 1. Joukkoliikennejärjestelmä Joensuun kaupunki toimii EU:n palvelusopimusasetuksen sekä joukkoliikennelain mukaisena seudullisena

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 63. Joukkoliikenteen palvelujen osto ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 100 773 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) liikenteenharjoittajille

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 63. Joukkoliikenteen palvelujen osto ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 98 899 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) liikenteenharjoittajille

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2010

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2010 PIRKANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

Liikenneviraston, ELYn ja Kouvolan kaupungin toimivaltaisen viranomaisen välinen aiesopimus joukkoliikenteen kehittämisestä ja rahoituksesta vuosille

Liikenneviraston, ELYn ja Kouvolan kaupungin toimivaltaisen viranomaisen välinen aiesopimus joukkoliikenteen kehittämisestä ja rahoituksesta vuosille Liikenneviraston, ELYn ja Kouvolan kaupungin toimivaltaisen viranomaisen välinen aiesopimus joukkoliikenteen kehittämisestä ja rahoituksesta vuosille 2017 2018 Sisällysluettelo 1 SOPIMUSOSAPUOLET... 2

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseutu Askeleet joukkoliikenteessä vuoteen 2014

Jyväskylän kaupunkiseutu Askeleet joukkoliikenteessä vuoteen 2014 Jyväskylän kaupunkiseutu Askeleet joukkoliikenteessä vuoteen 2014 Lähtökohta Jyväskylän seutu Jyväskylä, Laukaa ja Muurame ovat muodostaneet 1.1.2012 alkaen kaupunkiseudun joukkoliikenteen toimivaltaisen

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue

KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2013

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2013 EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. Raportin tausta... 3 2. Kuopion kaupungin toimivalta-alue...

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue

KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

Liikenneviraston, Pohjois-Savon ELYn ja Joensuun kaupungin toimivaltaisen viranomaisen välinen aiesopimus joukkoliikenteen kehittämisestä ja

Liikenneviraston, Pohjois-Savon ELYn ja Joensuun kaupungin toimivaltaisen viranomaisen välinen aiesopimus joukkoliikenteen kehittämisestä ja Liikenneviraston, Pohjois-Savon ELYn ja Joensuun kaupungin toimivaltaisen viranomaisen välinen aiesopimus joukkoliikenteen kehittämisestä ja rahoituksesta vuosille 2017 2018 Sisällysluettelo 1 SOPIMUSOSAPUOLET...

Lisätiedot

ASIA. Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (jäljempänä ELY-keskuksen) alueelle

ASIA. Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (jäljempänä ELY-keskuksen) alueelle ASIA Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (jäljempänä ELY-keskuksen) alueelle RATKAISU, SEN VALMISTELU JA PERUSTELUT Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Joukkoliikenteen vuosikertomus vuodelta 2014 Joensuu, Kontiolahti, Liperi

Joukkoliikenteen vuosikertomus vuodelta 2014 Joensuu, Kontiolahti, Liperi Joukkoliikenteen vuosikertomus vuodelta 2014 Joensuu, Kontiolahti, Liperi Sivu 2/11 1. Joukkoliikennejärjestelmä Joensuun kaupunki toimii EU:n palvelusopimusasetuksen sekä joukkoliikennelain mukaisena

Lisätiedot

JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN TAMPEREEN KAUPUNKISEUDULLA YHTEISTOIMINTASOPIMUS. Hyväksytty seutuhallituksessa 24.11.

JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN TAMPEREEN KAUPUNKISEUDULLA YHTEISTOIMINTASOPIMUS. Hyväksytty seutuhallituksessa 24.11. 1 JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN TAMPEREEN KAUPUNKISEUDULLA YHTEISTOIMINTASOPIMUS Hyväksytty seutuhallituksessa 24.11.2009 2 YHTEISTOIMINTASOPIMUS TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN

Lisätiedot

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2015

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2015 EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. Raportin tausta... 3 2. Kuopion kaupungin toimivalta-alue...

Lisätiedot

RAAHEN JOUKKOLIIKENNESUUNNITELMA

RAAHEN JOUKKOLIIKENNESUUNNITELMA RAAHEN JOUKKOLIIKENNESUUNNITELMA 19.11.1 Toni Joensuu ja Sonja Aarnio SISÄLTÖ 1. Joukkoliikenteen palvelutaso Palvelutason määritelmä Valtakunnalliset palvelutasoluokat Palvelutaso alueellisella tasolla

Lisätiedot

VUODEN 2011 JOUKKOLIIKENTEEN VUOSIKERTOMUS

VUODEN 2011 JOUKKOLIIKENTEEN VUOSIKERTOMUS 1 VUODEN 2011 JOUKKOLIIKENTEEN VUOSIKERTOMUS KESKUSHALLINTO KAUPUNKISUUNNITTELUYKSIKKÖ Sisällys 1. Vuoden 2011 joukkoliikenteen vuosikertomus... 3 1.1. Kulunut vuosi sekä seudullinen yhteistyö ja joukkoliikennesuunnitelma...

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 8317/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 8317/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) 51 Asianro 8317/08.01.00/2016 Aiesopimus joukkoliikenteen kehittämisestä ja rahoituksesta vuosille 2017-2018 Suunnittelupäällikkö Tanja Leppänen KT-suunnittelu

Lisätiedot

MERI-LAPIN JOUKKOLIIKENTEEN SEUDULLINEN KUNNALLINEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN

MERI-LAPIN JOUKKOLIIKENTEEN SEUDULLINEN KUNNALLINEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN MERI-LAPIN JOUKKOLIIKENTEEN SEUDULLINEN KUNNALLINEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) n:o 1370/2007 7 artiklan 1. kohdan mukainen JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2017

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2017 POHJOIS-SAVON ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

VUODEN 2012 JOUKKOLIIKENTEEN VUOSIKERTOMUS

VUODEN 2012 JOUKKOLIIKENTEEN VUOSIKERTOMUS 1 VUODEN 2012 JOUKKOLIIKENTEEN VUOSIKERTOMUS KAUPUNKIRAKENNEYKSIKKÖ Yhdyskuntasuunnittelu Sisällys 1. Vuoden 2012 joukkoliikenteen vuosikertomus... 3 1.1. Vuosi 2012 sekä seudullinen yhteistyö ja joukkoliikennesuunnitelma...

Lisätiedot

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2012

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2012 EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 Raportin tausta... 3 2 Kuopion kaupungin toimivalta-alue...

Lisätiedot

MERI-LAPIN JOUKKOLIIKENTEEN SEUDULLINEN KUNNALLINEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN

MERI-LAPIN JOUKKOLIIKENTEEN SEUDULLINEN KUNNALLINEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN MERI-LAPIN JOUKKOLIIKENTEEN SEUDULLINEN KUNNALLINEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) n:o 1370/2007 7 artiklan 1. kohdan mukainen JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

VAASAN TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI EU:n palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen

VAASAN TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI EU:n palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen VAASAN TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2017 EU:n palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen Sisällys 1. Raportin taustaa... 3 2. Vaasan kaupungin viranomaisalue... 3 3.

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISTAPASUUNNITELMA REIJO VAARALA 2013/04/09

KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISTAPASUUNNITELMA REIJO VAARALA 2013/04/09 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISTAPASUUNNITELMA SUUNNITTELUN TAVOITE Keski-Suomen ELY-keskuksella on suunnittelun päättyessä tiedossa, millä järjestämistavalla kunkin alueen liikenteet

Lisätiedot

Kohti uudenlaista joukkoliikennettä

Kohti uudenlaista joukkoliikennettä Kohti uudenlaista joukkoliikennettä Joukkoliikenne on osa liikennejärjestelmää Liikenteellä ja liikennejärjestelmällä on yhteiskunnassa merkittävä rooli elinkeino elämän kilpailukyvylle ja kansalaisten

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2012

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2012 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2012 Jyväskylässä 6.5.2013 1. Toimivaltaisen viranomaisen raportointivelvollisuus

Lisätiedot

Itä-Suomen henkilöliikennestrategia. Joukkoliikenteen järjestämistavat POS-ELYn toimivalta-alueella

Itä-Suomen henkilöliikennestrategia. Joukkoliikenteen järjestämistavat POS-ELYn toimivalta-alueella Itä-Suomen henkilöliikennestrategia Joukkoliikenteen järjestämistavat POS-ELYn toimivalta-alueella Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 NELJÄ OSAPROJEKTIA ITÄ-SUOMEN HENKILÖLIIKENNESTRATEGIA

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS LSJLmalli) LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN

YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS LSJLmalli) LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN 1 28.11.2016 YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS LSJLmalli) LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN 1 SOPIMUKSEN SOPIJAOSAPUOLET JA TARKOITUS Tämän sopimuksen sopijaosapuolia ovat Asikkalan,

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:O 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2015

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:O 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2015 LAPELY/868/2016 LAPIN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikennejärjestelmäyksikkö EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:O 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

Joukkoliikenne Itä-Suomessa osana koulukuljetuksia. Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Joukkoliikennepäällikkö Seppo Huttunen

Joukkoliikenne Itä-Suomessa osana koulukuljetuksia. Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Joukkoliikennepäällikkö Seppo Huttunen Joukkoliikenne Itä-Suomessa osana koulukuljetuksia Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Joukkoliikennepäällikkö Seppo Huttunen 27.2.2014 1 1: TAUSTATIETOJA TÄMÄN HETKISESTÄ JOUKKOLIIKENTEESTÄ

Lisätiedot

VAASAN TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI EU:n palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen

VAASAN TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI EU:n palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen VAASAN TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2018 EU:n palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen Sisällys 1. Raportin taustaa... 3 2. Vaasan kaupungin viranomaisalue... 3 3.

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen hankintasuunnitelma

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen hankintasuunnitelma 26.9.2013 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen hankintasuunnitelma Yleistä: Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on vahvistanut 21.12.2011 toimialueelleen joukkoliikennelain 4 :ssä

Lisätiedot

Joukkoliikenteen järjestäminen. Kehto- foorumi Pori 21.3.2013 Silja Siltala liikenneinsinööri

Joukkoliikenteen järjestäminen. Kehto- foorumi Pori 21.3.2013 Silja Siltala liikenneinsinööri Joukkoliikenteen järjestäminen Kehto- foorumi Pori 21.3.2013 Silja Siltala liikenneinsinööri Linja-autoliikenteen järjestäminen ja rooli tulevaisuudessa Liikenne- ja viestintävaliokunta kuuleminen 8.3.2013/

Lisätiedot

Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus

Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus Liite 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus KASELY/349/2014, 1.4.2014 Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän toteuttaa

Lisätiedot

Joukkoliikenne, rahoituksen riittävyys, erityiset kipupisteet sekä kehittämistarpeet ja - mahdollisuudet

Joukkoliikenne, rahoituksen riittävyys, erityiset kipupisteet sekä kehittämistarpeet ja - mahdollisuudet Asia: HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Joukkoliikenne, rahoituksen riittävyys, erityiset kipupisteet sekä kehittämistarpeet ja - mahdollisuudet Minna

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Keski-Uudenmaan kuntien ja Uudenmaan ELY-keskuksen henkilöliikenneselvityksestä ja joukkoliikenteen palvelutasomäärittelystä

Lausuntopyyntö Keski-Uudenmaan kuntien ja Uudenmaan ELY-keskuksen henkilöliikenneselvityksestä ja joukkoliikenteen palvelutasomäärittelystä Lausuntopyyntö Keski-Uudenmaan kuntien ja Uudenmaan ELY-keskuksen henkilöliikenneselvityksestä ja joukkoliikenteen palvelutasomäärittelystä KUUMA-johtokunta 5.10.2016 / Jukka-Matti Laakso Joukkoliikenteen

Lisätiedot

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2014

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2014 EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. Raportin tausta... 4 2. Kuopion kaupungin toimivalta-alue...

Lisätiedot

JOUKKOLIIKENNE Hämeenlinnan kaupungin viranomainen

JOUKKOLIIKENNE Hämeenlinnan kaupungin viranomainen 3.2.2016 JOUKKOLIIKENNE Hämeenlinnan kaupungin viranomainen EU:N Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1.kohdan mukainen JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI vuodesta 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1 Raportin tausta

Lisätiedot

Jyväskylän toimivalta-alueen yhdistelmäraportti 2016

Jyväskylän toimivalta-alueen yhdistelmäraportti 2016 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN Jyväskylän toimivalta-alueen yhdistelmäraportti 2016 Toimivaltaisen viranomaisen raportointivelvollisuus Tämä

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2011

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2011 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2011 Jyväskylässä 21.3.2012 1. Toimivaltaisen viranomaisen raportointivelvollisuus

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN

YHTEISTOIMINTASOPIMUS LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN 1 21.6.2017 YHTEISTOIMINTASOPIMUS LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN 1 SOPIMUKSEN SOPIJAOSAPUOLET JA TARKOITUS Tämän sopimuksen sopijaosapuolia ovat Asikkalan, Hartolan, Hollolan,

Lisätiedot

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO LIITE 1 KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO 1. Sopijapuolet Tilaaja: Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus PL 36,

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue

KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

Selvitys joukkoliikenteen valtionrahoituksesta (JOVARA)

Selvitys joukkoliikenteen valtionrahoituksesta (JOVARA) Selvitys joukkoliikenteen valtionrahoituksesta (JOVARA) Esittely joukkoliikenteen toimivaltaisten viranomaisten tapaamisessa 16.4.2015 Henriika Weiste, WayStep Consulting Oy Esityksen sisältö 1. Johdanto,

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä maaliskuuta 2012. 124/2012 Valtioneuvoston asetus. mukaisen joukkoliikenteen valtionavustuksen

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä maaliskuuta 2012. 124/2012 Valtioneuvoston asetus. mukaisen joukkoliikenteen valtionavustuksen SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä maaliskuuta 2012 124/2012 Valtioneuvoston asetus joukkoliikenteen valtionavustuksista Annettu Helsingissä 8 päivänä maaliskuuta 2012 Valtioneuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2012

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2012 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2012 SISÄLTÖ 1 Toimivaltaisen viranomaisen raportointivelvollisuus... 3 2 Kouvolan kaupungin

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 63. Joukkoliikenteen palvelujen osto ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 84 474 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) liikenteenharjoittajille

Lisätiedot

Joukkoliikenteen uusi aika

Joukkoliikenteen uusi aika Joukkoliikenteen uusi aika 23.10.2014 Rauni Malinen 23.10.2014 Joukkoliikenteen merkittävin uudistus Suomalaisen joukkoliikenteen järjestämisessä on käynnissä merkittävin muutos vuosikymmeniin, kun markkinat

Lisätiedot

Jyväskylän toimivalta-alueen yhdistelmäraportti 2017

Jyväskylän toimivalta-alueen yhdistelmäraportti 2017 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN Jyväskylän toimivalta-alueen yhdistelmäraportti 2017 Toimivaltaisen viranomaisen raportointivelvollisuus Tämä

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2010

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2010 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2010 SISÄLTÖ 1 Toimivaltaisen viranomaisen raportointivelvollisuus... 3 2 Kouvolan kaupungin

Lisätiedot

Infotilaisuus Keski-Suomen ELY-keskus

Infotilaisuus Keski-Suomen ELY-keskus Infotilaisuus 27.11.2012 Keski-Suomen ELY-keskus 25.11.2012 Eri viranomaisten toimivallassa olevan liikenteen sovittava yhteen Keski-Suomen ELY-keskuksen vastuulla oleva Keski- Suomen sisäinen liikenne

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2015

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2015 POHJOIS-SAVON ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

Joukkoliikenteen tilannekatsaus Marja Rosenberg johtava joukkoliikenneasiantuntija

Joukkoliikenteen tilannekatsaus Marja Rosenberg johtava joukkoliikenneasiantuntija Joukkoliikenteen tilannekatsaus Marja Rosenberg johtava joukkoliikenneasiantuntija 12.9.2012 Sisältö 1.Liikenteen kilpailuttaminen 2.Lippu- ja maksujärjestelmä 3.Kunta-Ely sopimukset Liikenteen kilpailuttaminen

Lisätiedot

PILETTI Kaupunkiseutujen joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä

PILETTI Kaupunkiseutujen joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä PILETTI Kaupunkiseutujen joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä Pori 29.1.2013 Mikä PILETTI on? PILETTI-järjestelmä on toimivaltaisten viranomaisten yhteinen joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmäpalvelu,

Lisätiedot

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2017

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2017 EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. Raportin tausta... 4 2. Kuopion kaupungin toimivalta-alue...

Lisätiedot

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2018

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2018 EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2018 Sisällys 1. Raportin tausta... 3 2. Kuopion kaupungin toimivalta-alue...

Lisätiedot

Joukkoliikenteen valtionrahoitus Toni Bärman, Liikennevirasto

Joukkoliikenteen valtionrahoitus Toni Bärman, Liikennevirasto Joukkoliikenteen valtionrahoitus 14.1.2016 Toni Bärman, Liikennevirasto 12.1.2016 2 Joukkoliikenteen määrärahat 2016 Valtion talousarvioesitys 2016 Leikkaukset junaliikenteen ostoihin, toisaalta lisättiin

Lisätiedot

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO POSELY/387/2016 22.3.2016 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO 1. Sopijapuolet Tilaaja: Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2016

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2016 POHJOIS-SAVON ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

Savonlinja-yhti. yhtiöt. Pysäkiltä pysäkille jo yli 85 vuotta

Savonlinja-yhti. yhtiöt. Pysäkiltä pysäkille jo yli 85 vuotta Savonlinja-yhti yhtiöt Pysäkiltä pysäkille jo yli 85 vuotta Joukkoliikennepalvelut tuottajan näkökulmasta Olli Hirvonen paikallispäällikkö Autolinjat Oy Luotettavaa matkustajapalvelua jo vuodesta 1924

Lisätiedot

Uusi joukkoliikennelaki ja kunnat. Sakari Kestinen 10.12.2008 KUPOA2 Tampereen yliopisto

Uusi joukkoliikennelaki ja kunnat. Sakari Kestinen 10.12.2008 KUPOA2 Tampereen yliopisto Uusi joukkoliikennelaki ja kunnat Sakari Kestinen 10.12.2008 KUPOA2 Tampereen yliopisto Joukkoliikenteen historiaa Suomessa Perinteisesti ollut työnjako eri tahojen välillä (noin 1980-luvulle asti) Helsingin,

Lisätiedot

Maaseudun lippu ja maksujärjestelmät 13.2.2013. Henriika Weiste WayStep Consulting

Maaseudun lippu ja maksujärjestelmät 13.2.2013. Henriika Weiste WayStep Consulting Maaseudun lippu ja maksujärjestelmät 13.2.2013 Henriika Weiste WayStep Consulting SELVITYKSEN TAVOITTEENA löytää ratkaisu Mitkä ovat markkinaehtoisessa joukkoliikenteessä käytettävät tuetut liput ja niiden

Lisätiedot

HINTAVELVOITTEEN KORVAAMISTA KOSKEVA LISÄASIAKIRJA SIIRTYMÄAJAN LIIKEN- NÖINTISOPIMUKSIIN

HINTAVELVOITTEEN KORVAAMISTA KOSKEVA LISÄASIAKIRJA SIIRTYMÄAJAN LIIKEN- NÖINTISOPIMUKSIIN Kokkolan kaupunki HINTAVELVOITTEEN KORVAAMISTA KOSKEVA LISÄASIAKIRJA SIIRTYMÄAJAN LIIKEN- NÖINTISOPIMUKSIIN Tämä lisäasiakirja on osa siirtymäajan liikennöintisopimusta 1 Sopijapuolet Toimivaltainen viranomainen:

Lisätiedot

Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet. Jenni Eskola, Liikennevirasto

Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet. Jenni Eskola, Liikennevirasto Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet Jenni Eskola, Liikennevirasto Joukkoliikenneuudistuksen vaikutukset Uudistuksen vaikutuksia Markkinaehtoinen

Lisätiedot

Reittipohjainen käyttöoikeussopimus Yhteenveto ELY-keskusten käyttöön tulevista hankinta-asiakirjamalleista

Reittipohjainen käyttöoikeussopimus Yhteenveto ELY-keskusten käyttöön tulevista hankinta-asiakirjamalleista Reittipohjainen käyttöoikeussopimus Yhteenveto ELY-keskusten käyttöön tulevista hankinta-asiakirjamalleista Laura Langer 1.11.2013 Yhteenvedon tarkoitus Yhteenveto on tarkoitettu liikenteenharjoittajien

Lisätiedot

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO Liite 1. POSELY/1773/06.10.02/2013 Käyttöoikeussopimusmalli Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO 1. Sopijapuolet Tilaaja: Pohjois-Savon elinkeino-,

Lisätiedot

Tahdon ja erityisesti tarkoitan, että aion tahtoa täsmällisemmin: aion harkita tahtomisen aikomista siis SOPIMASSA VALTION KANSSA

Tahdon ja erityisesti tarkoitan, että aion tahtoa täsmällisemmin: aion harkita tahtomisen aikomista siis SOPIMASSA VALTION KANSSA Tahdon ja erityisesti tarkoitan, että aion tahtoa täsmällisemmin: aion harkita tahtomisen aikomista siis SOPIMASSA VALTION KANSSA 1. Mitä aikomuksia on viime vuosina ollut? Joensuun seudun LJS-aiesopimus

Lisätiedot

5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus

5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus Liite 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus KASELY/434/2015, 20.3.2015 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus 5.1. A Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNGIN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2011

KUOPION KAUPUNGIN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2011 KUOPION KAUPUNKI Suunnittelupalvelut Joukkoliikennelautakunta 15.3.2012, 11 31.1.2012 EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN KUOPION KAUPUNGIN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta /2013 Valtioneuvoston asetus. joukkoliikenteen valtionavustuksista

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta /2013 Valtioneuvoston asetus. joukkoliikenteen valtionavustuksista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta 2013 267/2013 Valtioneuvoston asetus joukkoliikenteen valtionavustuksista Annettu Helsingissä 11 päivänä huhtikuuta 2013 Valtioneuvoston

Lisätiedot

3.1 Karelia Expert matkailupalvelu Oy:n roolin ja aseman määrittäminen

3.1 Karelia Expert matkailupalvelu Oy:n roolin ja aseman määrittäminen JOENSUUN KAUPUNGIN MATKAILUPALVELUSOPIMUS 1. Osapuolet Palvelun tuottaja Karelia Expert matkailupalvelu Oy (0932125-7) Koskikatu 5, 80100 Edustaja Toimitusjohtaja Markku Litja Palvelun tilaaja Edustaja

Lisätiedot

Jyväskylän toimivalta-alueen yhdistelmäraportti 2018

Jyväskylän toimivalta-alueen yhdistelmäraportti 2018 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN Jyväskylän toimivalta-alueen yhdistelmäraportti 2018 Käyntiosoite Postiosoite Puhelinvaihde Sähköposti & internet

Lisätiedot

5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus

5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus TARJOUSPYYNNÖN LIITE 5 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus 5.1. Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän toteuttaa liikenteenharjoittaja tai tämän valtuuttama

Lisätiedot

Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus

Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus Tehtävä: Liikennepalveluiden maakunnallinen kehittäminen ja järjestäminen - Joukkoliikenne - Tehtävien nykytilan kartoitus Lakiperusta: Joukkoliikenteen

Lisätiedot

SOPIMUS HANKINTAYHTEISTYÖSTÄ REITIN TURKU-LIETO-AURA-PÖYTYÄ-ORIPÄÄ JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISESSÄ

SOPIMUS HANKINTAYHTEISTYÖSTÄ REITIN TURKU-LIETO-AURA-PÖYTYÄ-ORIPÄÄ JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISESSÄ VARELY/2239/06.10.01/2013 1 (3) 5.12.2013 SOPIMUS HANKINTAYHTEISTYÖSTÄ REITIN TURKU-LIETO-AURA-PÖYTYÄ-ORIPÄÄ JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISESSÄ Varsinais-Suomen ELY-keskus (ELY-keskus) ja Turun kaupunkiseudun

Lisätiedot

Liikenteenharjoittajan toteuttama lippujärjestelmä perustuu kilometritaksaan.

Liikenteenharjoittajan toteuttama lippujärjestelmä perustuu kilometritaksaan. 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus 5.1. Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän toteuttaa liikenteenharjoittaja tai tämän valtuuttama taho. Järjestelmä

Lisätiedot

5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus

5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus TARJOUSPYYNNÖN LIITE 5 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus 5.1. Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän toteuttaa liikenteenharjoittaja tai tämän valtuuttama

Lisätiedot

Keski-Suomen ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen hankintasuunnitelma

Keski-Suomen ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen hankintasuunnitelma Keski-Suomen ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen hankintasuunnitelma Yleistä Keski-Suomen ELY-keskus on vahvistanut 21.12.2011 toimialueellaan joukkoliikennelain 4 :ssä tarkoitetun tavoitteellisen

Lisätiedot

Kuopion ja Joensuun toimivalta-alueiden joukkoliikenteen järjestämistaparatkaisut ja kilpailuttamisen valmistelu

Kuopion ja Joensuun toimivalta-alueiden joukkoliikenteen järjestämistaparatkaisut ja kilpailuttamisen valmistelu Kuopion ja Joensuun toimivalta-alueiden joukkoliikenteen järjestämistaparatkaisut ja kilpailuttamisen valmistelu Aika: 19.3.2013 klo 15:00 17:30 Paikka: Valtuusto-virastotalo, Suokatu 42, Kuopio, valtuustosali

Lisätiedot

HRI-RAHOITUSSOPIMUS 6.9.2012 1(5) HELSINKI REGION INFOSHARE RAHOITUSSOPIMUS

HRI-RAHOITUSSOPIMUS 6.9.2012 1(5) HELSINKI REGION INFOSHARE RAHOITUSSOPIMUS HRI-RAHOITUSSOPIMUS 6.9.2012 1(5) HELSINKI REGION INFOSHARE RAHOITUSSOPIMUS 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungit ( Osapuolet ). 2.

Lisätiedot

Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella

Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella Päätös 1 (3) JAKELUN MUKAAN Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella ASIA Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueelle RATKAISU,

Lisätiedot

Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015

Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015 Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015 Pirkanmaan ELY-keskus on laatinut katsauksen alueensa kuntien kuljetuskustannuksiin. Pirkanmaan kunnat käyttivät henkilökuljetuspalvelujen

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun joukkoliikenne

Jyväskylän kaupunkiseudun joukkoliikenne Jyväskylän kaupunkiseudun joukkoliikenne Miksi uudistus? - EU:n palvelusopimusasetus - Joukkoliikennelaki (2009) Toimijat 1.7.2014 alkaen Joukkoliikennejaosto - joukkoliikenteen toimivaltainen viranomainen

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet

Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet Valtiovarainvaliokunta, liikennejaosto Jenni Eskola 19.10.2017 Esityksen sisältö 1. Joukkoliikennerahoituksen tilanne

Lisätiedot

Joukkoliikenteen valtakunnalliset indikaattorit

Joukkoliikenteen valtakunnalliset indikaattorit Joukkoliikenteen valtakunnalliset indikaattorit Toni Bärman, Joukkoliikenteen palvelut yksikkö, Liikennevirasto 10.9.2015 Joukkoliikenteen valtakunnalliset indikaattorit Joukkoliikenteen muutokset & toimivaltaiset

Lisätiedot

LOPPURAPORTTI: 13.10.2009 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENNESELVITYS

LOPPURAPORTTI: 13.10.2009 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENNESELVITYS Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikenneselvitys luonnos 13.10.2009 LOPPURAPORTTI: 13.10.2009 1 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENNESELVITYS TIIVISTELMÄ...3 0. JOHDANTO...7 1. HENKILÖLIIKENNELAINSÄÄDÄNNÖSSÄ

Lisätiedot

SOPIMUS HENKILÖKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISEN YHTEISTYÖSTÄ, JOUKKOLIIKENTEEN LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄSTÄ JA JOUKKOLIIKENTEEN KUSTANNUSTEN JAKAMISESTA

SOPIMUS HENKILÖKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISEN YHTEISTYÖSTÄ, JOUKKOLIIKENTEEN LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄSTÄ JA JOUKKOLIIKENTEEN KUSTANNUSTEN JAKAMISESTA Pohjois-Pohjanmaa Luonnos 4.6.2014 SOPIMUS HENKILÖKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISEN YHTEISTYÖSTÄ, JOUKKOLIIKENTEEN LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄSTÄ JA JOUKKOLIIKENTEEN KUSTANNUSTEN JAKAMISESTA 1. Sopijapuolet Joukkoliikenteen

Lisätiedot

4.3. Peruspalvelutasoisen joukkoliikenteen tarjonta

4.3. Peruspalvelutasoisen joukkoliikenteen tarjonta 4.3. Peruspalvelutasoisen joukkoliikenteen tarjonta Johtopäätökset Toimivaltaiset viranomaiset ovat määritelleet joukkoliikenteen palvelutasotavoitteet joukkoliikennelaissa säädetyllä tavalla yhteistyössä

Lisätiedot