YHTEINEN TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YHTEINEN TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE"

Transkriptio

1 EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel JOIN(2013) 31 final YHTEINEN TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE EU:n strategiset keinot vastata Guineanlahden haasteisiin FI FI

2 EU:n strategiset keinot vastata Guineanlahden haasteisiin TIIVISTELMÄ Guineanlahden valtioilla on monia samoja haasteita kuin muillakin Afrikan mailla. Niiden lisäksi alueen mailla 1 on yksi erityinen haaste: rannikkovesien ja maahantulon puutteellisesta valvonnasta ja rannikon heikosta turvallisuudesta aiheutuvat uhat, joiden määrä on kasvanut viime aikoina. Seurauksena on muun muassa rikollisen toiminnan ja terrorismin lisääntyminen, mikä on kasvava uhka myös EU:lle. Tässä yhteisessä tiedonannossa arvioidaan tämän uhan laajuutta, siitä Guineanlahden rannikkovaltioille ja EU:lle aiheutuvia riskejä sekä toimia, joita EU voisi kansainvälisen yhteisön kanssa toteuttaa kyseisten valtioiden auttamiseksi. Uhat Uhat ovat monimuotoisia ja usein myös rajat ylittäviä. Yhdessä ne voivat johtaa rikollisen toiminnan leviämiseen, mikä vaarantaa asianomaisten valtioiden vakauden tai toiminnan ja kaventaa niiden mahdollisuuksia kehittää talouttaan tai vähentää köyhyyttä, jotka ovat puolestaan EU:n tavoitteita. Uhkia on kolmenlaisia: (a) yksinomaan merellä toteutuvat uhat, mukaan lukien laiton kalastus, jätteen laiton kaato mereen, merirosvous ja aseelliset ryöstöt merellä 2 ; (b) mereltä maalle suuntautuvat uhat, joita ovat pääasiassa huumausaineiden, aseiden ja tuoteväärennösten salakuljetus, sekä usein maalta merelle tapahtuva ihmisten salakuljetus; (c) maalta merellä harjoitettavaan toimintaan suuntautuvat uhat, jotka kohdistuvat varsinkin offshore-öljy- ja -kaasuteollisuuteen, mukaan lukien panttivankien otto, varkaudet (mm. öljyn) ja rikokset satamissa. Kontrolloimattomina nämä uhat tulevat vahingoittamaan paikallisia ja kansainvälisiä intressejä. Afrikan ja Euroopan yhteiset intressit EU:lla ja alueen mailla on merkittäviä yhteisiä intressejä. Alueella on pitkä rantaviiva ja runsaat luonnonvarat, joilla on suuri merkitys niin paikalliselle työllisyydelle ja kulutukselle kuin Euroopan kanssa käytävälle kaupalle. Kaikkien meriluonnonvarojen, myös kalakantojen, kestävä hallinnointi on sekä paikallisyhteisöjen että eurooppalaisten kuluttajien keskeinen huolenaihe. Kaupankäynti ja esteetön kalastus edellyttävät turvallisia kansainvälisiä kulkuväyliä. Merkittävä osa EU:n energiatoimituksista tulee alueelta, ja alalla toimivia sijoittajia ja työntekijöitä pitää voida suojella fyysisiltä hyökkäyksiltä. Huumausaineiden ja muiden laittomien tuotteiden salakuljetus rannikolla ja maarajojen yli vahingoittaa enenevässä määrin paikallisyhteisöjä ja kasvattaa ongelmia Euroopassa. EU:n päällimmäisenä tavoitteena onkin auttaa alueen valtioita joista monet ovat erittäin hauraita rauhan, turvallisuuden ja vaurauden tavoittelussa kehittämällä talouksiaan ja instituutioitaan 1 Mukaan lukien niiden monet sisämaassa sijaitsevat naapurimaat, joiden tavarantoimitus on riippuvainen rannikkoalueen taloudellisesta toiminnasta. 2 Kansainvälisessä oikeudessa tehdään ero merirosvouksen ja merellä tapahtuvien aseellisten ryöstöjen välillä; ensiksi mainittu tapahtuu kansainvälisillä vesillä, jälkimmäinen aluevesillä. 2

3 menestyksellisesti ja legitiimisti sekä Afrikan rauhan ja turvallisuuden rakenteiden että EU:n yleisen toimintalinjan puitteissa. EU:n on tässä tehtävässä luotava poliittista konsensusta, mahdollistettava afrikkalainen omistajuus ja kunnioitettava sitä sekä sovitettava olemassa olevat ohjelmat yhteen osana kokonaisvaltaista lähestymistapaa alueelliseen kehitykseen ja turvallisuuteen. Muualta Afrikasta, varsinkin Afrikan sarvesta sekä Sahelin ja Afrikan suurten järvien alueilta, saadut kokemukset osoittavat, että alueen maiden ja Afrikan alueellisten elinten kanssa tiiviisti koordinoidut, varhaisessa vaiheessa toteutetut ehkäisytoimet käyvät huomattavasti halvemmiksi kuin jälkihoito. Kokemus on osoittanut myös sen, että eri näkökohdat poliittiset, institutionaaliset ja taloudelliset näkökohdat, turvallisuus- ja kehitysnäkökohdat, hyvän hallinnon ja korruption torjunnan yhdistämällä päästään suurempaan yhteisvaikutukseen. Toiminta EU voi lievittää edellä lueteltuja riskejä auttamalla alueen valtioita oikeusvaltion ja toimivan hallinnon vahvistamisessa muun muassa tekemällä parannuksia merenkulkuhallintoon sekä poliisin, merivoimien, asevoimien, rannikkovartioston, tullin ja maahanmuuttoviranomaisten harjoittamaan lainvalvontaan. Koska merirajoja ei ole edelleenkään kaikilta osin vahvistettu ja ne ovat luontaisesti vaikeasti valvottavissa ja kauttaaltaan läpäisevät, lähtökohdaksi on hyvä ottaa yhteistyön lisääminen rannikkovaltioiden ja toimintaansa aloittavien alueellisten koordinointimekanismien välillä. EU voi myös auttaa alueen maita noudattamaan niille lippu- ja rannikkovaltioina kuuluvia kansainvälisiä velvoitteita. Tästä syystä ehdotetaan, että EU toimielimineen, edustustoineen ja jäsenvaltioineen omaksuu yhdessä muiden kansainvälisten järjestöjen ja paikallisten kumppaneiden kanssa kokonaisvaltaisen lähestymistavan, jolla on neljä erityistavoitetta: 1. Muodostetaan alueen maiden ja kansainvälisen yhteisön kesken yhteinen käsitys Guineanlahdella vallitsevan uhan laajuudesta sekä tarpeesta torjua se. 2. Autetaan alueen hallituksia luomaan vakaat instituutiot, merenkulkuhallinnot sekä valmiudet huolehtia merenkulkua koskevien tietojen saatavuudesta, merenkulun turvallisuudesta ja oikeusvaltioperiaatteen toteutumisesta Guineanlahden rannikolla. 3. Tuetaan talouksien vaurastumista kansallisten ja alueellisten kehitysstrategioiden mukaisesti tavoitteena luoda työpaikkoja ja tukea haavoittuvia yhteisöjä niiden selviytymiskyvyn parantamiseksi ja rikollisen/väkivaltaisen toiminnan torjumiseksi. 4. Vahvistetaan alueen maiden ja alueellisten organisaatioiden välisiä yhteistyörakenteita, jotta ne voivat toteuttaa tarvittavat toimet merellä ja maalla vallitsevien uhkien lieventämiseksi. UHAN LUONNE JA KEHITYS Tämän yhteisen tiedonannon maantieteellinen soveltamisala käsittää kilometriä pitkän rantaviivan Senegalista Angolaan, mukaan lukien Kap Verden sekä São Tomé ja Príncipen saaret. Se käsittää myös kaksi maantieteellistä, poliittista ja taloudellista aluetta, Länsi-Afrikan valtioiden talousyhteisön (ECOWAS) ja Keski-Afrikan talousyhteisön (ECCAS), jotka ovat molemmat Guineanlahden komission (GGC) ja Afrikan unionin (AU) jäseniä. Viime vuosikymmenellä Länsi- ja Keski-Afrikan maissa on tapahtunut dynaamista talouskasvua, mikä joissakin maissa on yhdistynyt hallinnon vahvistumiseen ja toisissa sen heikkenemiseen. Osasta alueen maista on hyvää vauhtia tulossa keskitulotason maita, kun taas osassa on vielä matkaa 3

4 köyhyyden vähentämistä koskevien vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamiseksi. Guineanlahdella lisääntyvät epävakaus ja rikollisuus saattavat kuitenkin uhata molempia maaryhmiä, ja epävakaus ja taloudellisen toiminnan häiriintyminen alueella vaikuttavat suoraan EU:hun. Järjestäytynyttä rikollisuutta harjoitetaan huumeiden, ihmisten, aseiden, raakatimanttien, lääkeväärennösten ja laittomien jätteiden 3 kaupan, verkkorikollisuuden ja niihin liittyvän rahanpesun muodossa, ja rikokset tapahtuvat usein Guineanlahden helposti läpäisevien maa- ja merirajojen välisellä alueella. Laittoman kaupan reitit kulkevat usein epävakailla ja kriisialueilla ja ovat kytköksissä terrorismiin Sahelin alueella ja Pohjois-Nigeriassa. Huumeiden, varsinkin kokaiinin, ja aseiden 4 kauppa on merkittävällä tavalla heikentänyt hallintoa useissa Länsi-Afrikan maissa, eniten Guinea- Bissaussa. Joissain tapauksissa toiminnasta on tullut ylimääräinen tulonlähde Sahelin alueen terroristiryhmille. Huumeiden ja rikollisuuden torjunnasta vastaava YK-järjestö (UNODC) arvioi Länsi- Afrikasta Eurooppaan pelkästään vuonna 2011 laivatun kokaiinin arvoksi 1,25 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Lisäksi valtaosa laittomista siirtolaisista riippumatta siitä, ovatko he ihmiskaupan uhreja vai eivät suuntaa kulkunsa Eurooppaan. Laitonta kauppaa käydään myös kaakaolla, puuvillalla, puutavaralla, cashewpähkinöillä, kullalla ja timanteilla 5. Merirosvous ja aseelliset ryöstöt merellä ovat toinen voimistumassa oleva uhka. Kauppamerenkulkua Guineanlahdella harjoittavat pitkälti EU:n toimijat. Alue onkin yksi EU:n merenkulun strategisista kiinnostuksenkohteista. Guineanlahdella liikkuu jatkuvasti keskimäärin 30 EU:n jäsenvaltioiden lipun alla tai omistuksessa olevaa alusta. Viime vuosikymmenellä raportoitiin 551 toteutunutta tai yritykseksi jäänyttä hyökkäystä, joista valtaosa tapahtui kansallisilla lainkäyttöalueilla. Vuonna 2012 alle 20 prosenttia hyökkäyksistä tapahtui kansainvälisillä vesillä, eniten Nigerian ja Togon rannikon tuntumassa. Hyökkäykset tapahtuvat pääasiassa silloin, kun alusta ollaan ankkuroimassa tai se on menossa offshore-öljynporauslautalle tai -varastointilautalle tai palaamassa sellaiselta. Viimeisimpien arvioiden mukaan hyökkäyksen riski saattaa kuitenkin etääntyä kauemmaksi rannikolta. Tätä taktiikkaa käyttävät somalimerirosvot, jotka käyttävät emoaluksia hyökkäysten tekemiseen kansainvälisillä vesillä. Pelkona on, että merirosvot saattavat Afrikan sarven mallin mukaisesti ottaa merenkulkijoita panttivangeiksi saaliiden kasvattamiseksi. Väkivallan, myös aseiden, ennalta arvaamaton käyttö miehistöä kohtaan on huolestuttava ilmiö. Öljyn varastaminen ja merirosvous pitää sisällään sekä alusten öljyn varastamisen että säilöalusten kaappaamisen niiden lastin takia. Tuoreiden arvioiden mukaan Nigeria menettää päivittäin barrelia öljyä, joka päätyy myytäväksi laittomille markkinoille. Myös öljytyöntekijöitä lautoille kuljettavat pienalukset ovat joutuneet merirosvouksen ja aseellisten ryöstöjen kohteiksi. Rikollinen toiminta vie hallitukselta tuloja, lisää merenkulun turvallisuuskuluja ja vähentää investointihalukkuutta. Öljy- ja petrokemian teollisuuden turvallisuuteen panostaminen on tärkeää Nigeriassa (toiminnan tähänastinen keskipiste) mutta enenevässä määrin myös kauempana Päiväntasaajan Guinean, Ghanan, Kamerunin, Kongon tasavallan, Gabonin, Tšadin, Liberian ja 3 Esimerkkejä laittomista jätteistä ovat kasvi- ja tuholaismyrkyt, öljypäästöt sekä käsittelemättömät teollisuusjätteet, jotka saattavaa sisältää esimerkiksi radioaktiivisia aineita tai aerosoleja. 4 UNODC:n arvioiden mukaan Guineanlahden alueella liikkuu 5 7 miljoonaa pienasetta ja kevyttä asetta. 5 Timantit ovat osaltaan ruokkineet alueen konflikteja, minkä johdosta on perustettu Kimberleyn prosessin sertifiointijärjestelmä, jonka tarkoituksena on estää konfliktitimanttien pääsy kansainvälisille markkinoille. 4

5 Angolan rannikkojen tuntumassa. 6 Lisäksi öljyvarkauksiin liittyvät öljypäästöt pahentavat usein rannikkoympäristölle aiheutuvia vahinkoja ja uhkaavat näin kalastajien ja maanviljelijöiden elinkeinoja. Laiton kalastus: Kalastus on edelleen tärkeä elinkeino useimmissa Guineanlahden maissa. Maailmanpankin ja YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön mukaan sen osuus on prosenttia Mauritanian tulonmuodostuksesta, prosenttia Senegalin viennistä ja prosenttia Guinea- Bissaun valtiontuloista. Laiton, ilmoittamaton ja sääntelemätön (LIS) kalastus Guineanlahdella maksaa rannikkovaltioille noin 350 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria vuodessa, muodostaa vakavan ympäristöuhan kalakannoille ja uhkaa tuhota koko elinkeinon. Guineanlahdella kalastettujen kokonaissaaliiden uskotaan olevan 40 prosenttia ilmoitettua suuremmat. LIS-kalastuksen seurauksena maat menettävät huomattavia määriä luonnonvaroja, tuloja, ravintoa ja toimeentulomahdollisuuksia. Guineanlahden maiden työttömyysprosentti on noin 40 ja nuorison keskuudessa yli 60. Virallinen ja laillinen talous ei tarjoa riittävästi mahdollisuuksia nuorille. Lisäksi maaseudun puutteellinen ruokaturva on ajanut ihmisiä kaupunkeihin, mikä on johtanut kaupunkien nopeaan väestökasvuun, koetellut valmiiksi kuormitetun sosiaalisen ja taloudellisen infrastruktuurin kapasiteettia ja luonut jännitteitä kaupunkiväestön keskuuteen. Korkea työttömyys ajaa nuoria rikollisuuteen henkensä pitimiksi, jolloin heistä tulee merirosvojen ja rikollisjengien pelinappuloita, tai laittomaan siirtolaisuuteen erittäin vaarallisissa olosuhteissa. EU:N INTRESSIT EU:lla on merkittäviä taloudellisia, kaupallisia sekä kehitykseen ja turvallisuuteen liittyviä intressejä Guineanlahdella. Sen sitoutuminen köyhyyden vähentämiseen ja taloudellisen kehityksen tukemiseen on kirjattu Cotonoun sopimukseen. Lisäksi EU on sitoutunut tukemaan luonnonvarojen, myös hiilivetyjen ja kalakantojen, kestävää hyödyntämistä alueella. Eurooppa tuo noin puolet tarvitsemastaan energiasta; lähes 10 prosenttia sen tuomasta öljystä ja 4 prosenttia maakaasusta on peräisin Guineanlahdelta. Angola, Päiväntasaajan Guinea ja Gabon ovat merkittäviä raakaöljyn toimittajia. Nigeria toimittaa sekä raakaöljyä että maakaasua. Alueen läheisyys ja helppo meriyhteys Eurooppaan antaa sille öljyn osalta suhteellisen edun Lähi-itään nähden, ja Eurooppa on yksi Guineanlahden muiden tuotteiden, kuten metsä- ja maataloustuotteiden ja mineraalivarojen 7, tärkeimmistä vientimarkkinoista. Alue houkuttelee entistä enemmän eurooppalaisia investointeja, ensisijaisesti luonnonvaroihin, mutta myös kulutustavaroihin ja palveluihin, matkapuhelinpalvelut mukaan lukien. Talouskasvun vauhdittumisen myötä kasvaa myös alueen merkitys potentiaalisena vientimarkkinana. Nämä tekijät yhdessä lisäävät molempien osapuolten kiinnostusta kasvua ja työpaikkoja edistävään kumppanuuteen, kunhan turvallisuus ja vakaus on taattu. 6 Euroopan parlamentin mietinnössä The Effects of Oil Companies' Activities on the Environment, Health and Development in Sub-Saharan Africa (PE , elokuu 2011) keskitytään Angolasta ja Nigeriasta saatuihin kokemuksiin. 7 Esimerkiksi rautamalmi (Nigeria, Gabon ja Kamerun), timantit (Guinea, Liberia ja Sierra Leone), mangaani (Gabon), bauksiitti (Guinea), koboltti ja puutavara (Kamerun) ja kaakao (Ghana ja Norsunluurannikko). 5

6 On EU:n edun mukaista edistää Guineanlahden vakautta myös EU:n omien kansalaisten suojelemiseksi huumeiden, terrorismin, merirosvouksen ja aseellisten ryöstöjen uhilta sekä muilta alueelta lähtöisin olevilta rikollisuuden muodoilta. TÄHÄNASTISET TOIMET Viimeksi kuluneina viitenä vuotena näihin uhkiin on vastattu kansainvälisen, alueellisen ja kansallisen tason aloitteilla: - YK:n turvallisuusneuvosto on antanut kaksi päätöslauselmaa 8 merirosvouksesta ja aseellisista ryöstöistä Guineanlahdella. Niissä vahvistetaan tarve alueen maiden johtamalle kokonaisvaltaiselle lähestymistavalle torjua merirosvouksen ja merellä tapahtuvien aseellisten ryöstöjen uhkaa Guineanlahdella ja puuttua niiden perimmäisiin syihin sekä tarve hyödyntää olemassa olevia kansallisia, alueellisia ja alueen ulkopuolisia aloitteita merenkulun turvallisuuden lisäämiseksi Guineanlahdella. Molemmissa päätöslauselmissa painopiste on rauhan ja vakauden säilyttämisessä Guineanlahden alueella yleisesti. - G8-ryhmän alaisuudessa toimii merenkulun turvallisuutta Guineanlahdella käsittelevä tukiryhmä (Friends of the Gulf of Guinea Group, FOGG), jonka jäsen EU on. Tukiryhmän toiminnan painopisteitä ovat afrikkalainen omistajuus, talouskehityksen ja turvallisuuden välinen kytkös, koordinoinnin ja tiedonvaihdon tärkeys sekä kokonaisvaltaisen lähestymistavan tarve, hallinto- ja oikeusasiat mukaan lukien. - EU yrittää puuttua LIS-kalastukseen sitä koskevan asetuksen täytäntöönpanon ja kalastuskumppanuussopimusten avulla. EU on tehnyt kyseisen sopimuksen monien Länsi- ja Keski-Afrikan rannikkovaltioiden kanssa. Sopimukset auttavat sääntelemään kalastusta, myös EU:n alusten harjoittamaa kalastusta, ja tukevat kalastusalan hallinnon ja valvonnan kehittämistä/parantamista. - ECOWAS ja ECCAS ovat kasvavan kansainvälisen painostuksen ja tuen johdosta omaksuneet politiikkoja ja käynnistäneet erityistoimia, kuten ECOWASin vuonna 2008 käyttöön ottama kokonaisvaltainen kriisinehkäisykehys, jota sovelletaan muun muassa rajat ylittäviin ja merenkulun turvallisuuskysymyksiin, merkittävä Praian-suunnitelma kasvavan huumeongelman torjumiseksi sekä terrorismin torjuntastrategia ja sen täytäntöönpanosuunnitelma. ECCAS on soveltanut vuodesta 2008 merenkulun yhdennettyä turvallisuusstrategiaa, ja se on perustanut merenkulun turvallisuuteen keskittyvän Keski-Afrikan alueellisen keskuksen (CRESMAC). AU hyväksyi vuonna 2012 Afrikan merenkulun yhdennetyn turvallisuusstrategian, joka ulottuu vuoteen Guineanlahden yksittäiset maat ovat kumppanuuden puitteissa alkaneet kasvattaa resursseja ja kehittää strategioita torjuakseen järjestäytynyttä rikollisuutta sekä rannikkovesillä että maalla. Esimerkiksi Nigerialla ja Beninillä on yhteistä partiointia (Operation Prosperity). - EU:n jäsenvaltioiden kahdenvälisistä ohjelmista ja muilta kansainvälisiltä kumppaneilta, kuten Yhdysvalloilta, Brasilialta, Kiinalta, Intialta ja Etelä-Afrikalta, politiikan muotoiluun, koordinointiin ja institutionaalisten valmiuksien kehittämiseen saatavilla olevaa tukea on lisätty. EU:n jäsenvaltiot antavat jo paljon tukea, varsinkin keskeisten instituutioiden valmiuksien ja palvelujen kehittämiseen. 8 Päätöslauselmat (2011) 2018 ja (2012)

7 - Yaoundéssa 24. ja 25. kesäkuuta 2013 järjestetyssä huippukokouksessa Guineanlahden maiden valtionpäämiehet a) hyväksyivät merirosvouksen, aluksiin kohdistuvien aseellisten ryöstöjen sekä laittoman merenkulkutoiminnan ehkäisemistä ja torjuntaa Länsi- ja Keski-Afrikassa koskevat käytännesäännöt 9, joita on tarkoitus tarkistaa kolmen vuoden kuluttua; b) hyväksyivät ECCAS-, ECOWAS- ja GGC-jäsenmaiden allekirjoittaman yhteisymmärryspöytäkirjan merenkulun turvallisuudesta Länsi- ja Keski-Afrikassa. Pöytäkirjassa sovitaan asiantuntijaryhmän perustamisesta valmistelemaan jatkotoimintasuunnitelmaa käytännesääntöjen täytäntöön panemiseksi; c) päättivät sijoittaa yhteisymmärryspöytäkirjassa kaavaillun alueen sisäisen koordinointikeskuksen Yaoundéhen. Keskuksen tehtävänä on AU:n alaisuudessa valvoa täytäntöönpanoa. Strategisten vaatimusten ja tarvittavien politiikkojen määrittelemiseksi on nähty paljon vaivaa. Täytäntöönpano on sen sijaan ollut hyvin rajoittunutta resurssipulan takia ja siksi, että järjestäytyneen rikollisuuden kasvun hillitsemiseen tarvittavien lisäinvestointien ja niihin käytettävissä olevan rahoituksen välillä on suuri aukko. JATKOTOIMET Yaoundén huippukokouksessa yksittäiset valtiot, alueelliset organisaatiot ja GGC sitoutuivat tekemään yhteistyötä toistensa ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa alueellisen merenkulun turvallisuuden kehittämiseksi sen laajimmassa mahdollisessa merkityksessä 10. Huippukokouksen jatkotoimet tarjoavatkin hyvän lähtökohdan EU:n lähestymistavalle. EU:n lähestymistavan pitäisi perustua kolmelle periaatteelle: - kumppanuus Guineanlahden maiden, niiden alueellisten organisaatioiden ja muiden alueella toimivien kansainvälisten organisaatioiden (ECOWAS, ECCAS, GGS, Länsi- ja Keski-Afrikan merenkulkujärjestö MOWCA, YK:n Keski- ja Länsi-Afrikan toimistot UNOCA ja UNOWA, AU, muut YK:n järjestöt (esim. IMO), Interpol, Maailman tullijärjestö jne.) kanssa; - kokonaisvaltainen lähestymistapa ongelmiin sen varmistamiseksi, että turvallisuus-, kehitys- ja hallintokysymyksiä käsitellään yhden ainoan strategiakehyksen puitteissa; 9 Käytännesääntöjen esikuvana ovat Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) Djiboutissa sopimat käytännesäännöt läntistä Intian valtamerta varten. Niissä painotetaan tiedonjakoa ja koordinointia, joiden edistämiseksi on kuhunkin valtioon nimetty kansallinen yhteyshenkilö ja perustettu alueellisia sekä maiden ja alueiden välisiä merenkulun turvallisuuden koordinointikeskuksia, sekä valtioiden selkeää sitoutumista talousvyöhykkeidensä vahvistamiseen ja omien lakiensa noudattamiseen, mukaan lukien lait kalastuksesta, merirosvoudesta, aseellisista ryöstöistä merellä, ympäristönsuojelusta, jätteiden mereen laskemisesta ja mineraalivaroista, myös öljystä. Käytännesääntöjä hallinnoi IMOn sijaan AU afrikkalaisen omistajuuden lisäämiseksi. Toistaiseksi ne eivät ole sitovia. 10 EU tarkoittaa merenkulun turvatoimilla sellaisten ennalta ehkäisevien toimenpiteiden kokonaisuutta, joiden tarkoituksena on suojella meriliikennettä ja satamarakenteita laittomien tahallisten tekojen uhalta (asetuksen (EY) 725/ artiklan 5 alakohta). 7

8 - Afrikan muilla alueilla sovellettavista strategioista saatujen kokemusten hyödyntäminen. EU ehdottaa yhdennettyä lähestymistapaa hallintokysymyksiin sekä kaikkiin turvallisuusriskeihin ja - haasteisiin maalla ja merellä. Lähestymistapa käsittää kaikki merenkulkuun liittyvät kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden näkökohdat Yaoundéssa allekirjoitettujen käytännesääntöjen mukaisesti, sillä puututaan rikollisen toiminnan taustatekijöihin ja edistetään rauhaa, turvallisuutta, vakautta, hyvää hallintoa ja kehitystä aluetasolla. Edessä olevan pitkäkestoisen toiminnan olennaisia osatekijöitä ovat rajaturvallisuuden tukeminen, oikeusvaltio, lainsäädäntö- ja turvallisuuskehysten uudistaminen, oikeussuojan saatavuuden varmistaminen ja ihmisoikeudet sekä korruption ja järjestäytyneen rikollisuuden torjuminen, laiton siirtolaisuus mukaan lukien. Talouden ohjausjärjestelmä on sekin keskeisellä sijalla, esimerkiksi luonnonvarojen, myös öljyn ja kalakantojen, parempi hallinnointi ja eri yhteiskuntaryhmien osallistuminen niiden hyödyntämiseen. Tämän lisäksi olisi hyödynnettävä edelleen EU:n onnistuneita toimia, otettava opiksi Sahelin aluetta ja Afrikan sarvea varten laadituista EU:n strategioista ja tehtävä työtä kansallisella, alueellisella ja kansainvälisellä tasolla sellaisten yksittäisten maiden tai maaryhmien kanssa, joista löytyy poliittista tahtoa toimia (sekä kannustettava muita mukaan). EU:n lähestymistavalla on edellä esitetyn mukaisesti seuraavat neljä tavoitetta: Tavoite 1 Muodostetaan alueen maiden ja kansainvälisen yhteisön kesken yhteinen käsitys Guineanlahdella vallitsevan uhan laajuudesta sekä tarpeesta torjua se. Tavoitteena on laatia vankka ja tosiasioihin perustuva pohja politiikalle ja toiminnalle, edistää omistajuuden tunnetta Afrikan maissa ja tukea poliittista tahtoa puuttua ongelmiin. Samalla EU:n on mahdollista arvioida paremmin ehdotettujen toimien kustannuksia ja hyötyjä. Yhteistyö maiden keskeisten sidosryhmien, alueellisten organisaatioiden, myös kansalaisjärjestöjen ja alueellisten kalastusjärjestöjen, sekä yksityissektorin kanssa auttaa laatimaan kattavan kuvan uhan laajuudesta, määrittelemään mahdollisuudet ja sopimaan painopisteistä. Mahdollisia toimia: - parannetaan tietojen keräämistä (tällä hetkellä vain prosenttia vaaratilanteista ilmoitetaan) ja jakamista; - määritellään maantieteellisiä ja temaattisia painopistealueita, joille EU keskittää toimet osin yhteistyössä muiden kansainvälisten toimijoiden kanssa; - puututaan laajempiin epävakaustekijöihin niiden riskin perusteella käyttämällä konfliktien varhaisvaroitusjärjestelmien ja konfliktiriskin arviointien kaltaisia välineitä sekä EU:n ihmisoikeusstrategioita; - huolehditaan temaattisten (turvallisuus, huumekauppa ja terrorismin torjunta) ja maantieteellisten politiikkojen ja strategioiden yhteensovittamisesta; - pidetään yllä tiiviitä yhteyksiä yksityissektoriin, erityisesti teollisuus- ja pienimuotoiseen kalastukseen, kaivosteollisuuteen ja varustamoihin sen varmistamiseksi, että hallitukset ottavat huomioon niiden näkemykset; - tuetaan vuoropuhelua kansalaisyhteiskunnan, teollisuuden ja hallitusten kanssa. 8

9 Tavoite 2 Autetaan alueen hallituksia instituutioiden ja valmiuksien luomisessa turvallisuuden ja oikeusvaltion varmistamiseksi. Järjestäytyneiden rikollisverkostojen tehokas torjunta edellyttää selviytymiskykyisiä kansallisia (ja alueellisia) instituutioita, jotka pystyvät vastaamaan uhkiin pysyvästi. Näillä instituutioilla on oltava halu, valtuudet ja tarvittavat resurssit torjua rikollisuutta samoin kuin tehtävän edellyttämät tekniset valmiudet, myös erityisasiantuntemusta. EU:lla on kokemusta ja resursseja auttaa paikallisten valmiuksien kehittämisessä, ja sen pitäisi poliittista vuoropuhelua käymällä edistää tarvittavan poliittisen tuen syntymistä. Edellä tarkoitettuja instituutioita ovat - poliittiset instituutiot (esim. parlamentit, vaaliviranomaiset ja puolueet), jotka antavat muille instituutioille toimintavaltuudet ja huolehtivat toiminnan edellyttämistä oikeudellisista puitteista; - turvallisuusinstituutiot (esim. sisäiset turvallisuusjoukot, rannikkovartiostot, satama- ja tulliviranomaiset sekä armeijan maa-, meri- ja ilmavoimat ja niiden kaikkien tiedusteluyksiköt), jotka toteuttavat valvontaoperaatioita, suojelevat tarvittaessa kauppareittejä ja öljyteollisuuden kalustoa sekä puuttuvat laittomaan toimintaan, kuten huume- ja ihmiskauppaan. Selkeät vastuualueet vakavien maalla ja merellä tapahtuvien rikosten osalta edellyttävät soveltuvaa oikeudellista kehystä ja poliittista vastuuvelvollisuutta. Valmiuksia on parannettava aloilla, joilla ne ovat heikoimmat (esim. merirosvouksen torjunta ja huumeiden havaitseminen); - oikeusvaltion instituutiot (esim. poliisi, tuomioistuimet, myös erityistuomioistuimet (kuten tullitai kalastustuomioistuin), ja vankilat), jotka a) mahdollistavat epäiltyjen tutkimisen, syyttämisen ja rankaisemisen lain mukaisesti ja ihmisoikeusnormeja noudattaen ja b) edistävät oikeussuojaa ja ihmisoikeuksien suojelua (myös ihmiskaupan uhrien tapauksessa) ja jotka voivat edistää oikeus- ja sisäasioiden alan uudistamista. Tässä yhteydessä tärkeitä näkökohtia ovat muun muassa tutkinta- ja muiden tuomareiden riippumattomuus ja suojelu, rikostekniset valmiudet esittää näyttöä tuomioistuimissa sekä laittomien kuulustelumenetelmien käytön vähentäminen; - talouden- ja ympäristönhoidon instituutiot: kansallisten viranomaisten on vähennettävä korruptiota, estettävä rahanpesu kansallisissa rahoituslaitoksissa, estettävä luonnonvaroja koskevien sopimusten korruptoitunut ja epäpätevä hallinnointi sekä varmistettava ympäristöasioiden moitteeton hoito kaupallisen toiminnan yhteydessä; - valvontainstituutiot ja kansalaisyhteiskunta (esim. tilintarkastusvirasto, oikeusasiamies, korruptiontorjuntaelimet, tiedotusvälineet, kansalaisjärjestöt, ajatushautomot ja kansalaisliikkeet), jotka tukevat hyvää hallintotapaa ja oikeusvaltioperiaatetta järjestäytyneiden rikollisverkostojen toimintaedellytysten tukahduttamiseksi. EU:n pitäisi pyrkiä vuorovaikutukseen paikallisyhteisöjen, kansalaisyhteiskunnan ja tiedotusvälineiden kanssa, jotta kansalaisia voidaan auttaa vastuuvelvollisuuden vaatimisessa näiltä instituutioilta. Mahdollisia toimia: a) vahvistetaan oikeusvaltiota lisäämällä kansallisten lainvalvontaviranomaisten ja oikeuslaitoksen resursseja; parannetaan meri- ja maa-alueiden valvontakapasiteettia; tuetaan huumeiden ja järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaan liittyvän koordinoinnin tehostamista virastojen välillä ja alueellisesti, mukaan lukien turvallisuusyhteistyö, oikeudellinen yhteistyö, tiedonvaihto sekä rajat ylittävät laittoman kaupan yhteiset torjuntatoimet; tuetaan Afrikan merenkulun yhdennetyn 9

10 turvallisuusstrategian (2050) kehittämistä ja parannetaan merenkulun turvallisuushäiriöiden seurantaa ja raportointia, mukaan lukien näytön kerääminen syytetoimia varten; b) parannetaan talouden- ja ympäristönhoitoa laatimalla kalastusta ja offshore-mineraalivarojen hyödyntämistä varten oikeudellisia kehyksiä tai panemalla ne täytäntöön, kalastuslupajärjestelmät mukaan lukien; tehdään yhteistyötä kansainvälisten organisaatioiden, alueellisten kalastusjärjestöjen ja muiden keskeisten elinten kanssa sen varmistamiseksi, että kansainvälistä oikeutta ja alueellisia normeja noudatetaan; tehdään yhteistyötä yksityissektorin, myös öljyteollisuuden ja merenkulkualan, kanssa yritysten yhteiskuntavastuun sekä kansalaisyhteiskunnan ja paikallisyhteisöjen kuulemisen edistämiseksi. Tavoite 3 Tuetaan rannikkovaltioiden talouksien vaurastumista, jotta ne voivat tarjota kansalaisilleen peruspalveluja ja työllistymismahdollisuuksia ja vähentää köyhyyttä. Monet Guineanlahden maat ovat hauraita vähiten kehittyneitä maita, joiden kehitystä kuvaavat keskeiset indikaattorit, kuten elinajanodote, terveys ja lukutaito, ovat alhaisia. Laajalle levinnyt köyhyys, heikko hallinto ja alikehitys voivat edistää rikollisen toiminnan syntymistä. Luomalla nuorille laillisia ja pysyviä työpaikkoja voitaisiin osaltaan puuttua joihinkin niistä tekijöistä, jotka ruokkivat turvattomuutta monissa Guineanlahden maissa. EU:n kehityspolitiikassa, myös EU:n muutossuunnitelmassa, painopiste on avun antamisessa köyhimmille ja varsinkin hauraille maille. Muutossuunnitelmassa käsiteltyjä tärkeitä teemoja ovat muun muassa hyvä hallintotapa, osallistava ja kestävä kasvu, maatalous, ruokaturva, puhdas energia sekä valmiuksien kehittäminen ilmastonmuutoksen seurauksista selviytymiseksi. Ravinnon, kaupan, talouskehityksen ja työllisyyden kannalta on olennaisen tärkeää, että kalastusalan, erityisesti pienimuotoisen rannikkokalastuksen, hallinnointia alueella parannetaan. 11 Mahdollisia toimia: - jatketaan ja laajennetaan käynnissä olevaa työtä, jolla kehitetään Guineanlahden maiden tärkeimpien elinkeinojen, myös kalastuksen ja kaivosteollisuuden, sääntelyä ja hallintoa; - lisätään yhteisöjen osallistumista talouden kehittämiseen paikallistasolla ja tuetaan yhteisöjä parantamalla energian ja peruspalvelujen saantia; - tehdään yhteistyötä Guineanlahden maiden, alueellisten kalastusjärjestöjen, kansainvälisten järjestöjen ja muiden keskeisten sidosryhmien kanssa kalastuksen ja kaivosteollisuuden sääntelyn ja hallinnon kehittämiseksi. Tavoite 4 Luodaan yhteistyörakenteita alueen maiden välille sen varmistamiseksi, että rajat ylittävä toiminta merellä ja maalla on tehokasta. Eri elinten ja toimijoiden, olivatpa ne sitten julkisia tai yksityisiä, välinen tiedonjako ja yhteistyö on tärkeää ja edellyttää niiltä huolellista suunnittelua ja koordinointia, varsinkin suhteissa tärkeimpiin alueellisiin organisaatioihin, joita ovat ECOWAS, ECCAS ja GGC. AU:n harjoittama yleinen koordinointi 11 Myös EU:lle voi olla huomattavaa hyötyä siitä, että paikallistason valmiuksia säilyttää ja hoitaa kalakantoja vahvistetaan. Tämä on omiaan parantamaan EU:n kalastusalusten näkymiä ja lisäämään merireittien turvallisuutta paikallisen valvonnan tehostuessa. 10

11 on osoittautunut hyödylliseksi Afrikan sarvessa, ja Guineanlahdella toimivat alueelliset organisaatiot arvostavatkin sitä enenevässä määrin. EU:n yhteistyön on tuettava näitä integrointi- ja koordinointipyrkimyksiä. Mahdollisia toimia: - parannetaan suunnittelua, koordinointia ja viestintää alueellisten kumppaneiden välillä; autetaan alueellisia organisaatioita lisäämään yhteistoimintaa jatkona Yaoundén huippukokoukselle; - selvitetään, missä EU:n aktiiviset kumppanit (esim. Yhdysvallat, Kanada, Japani, Kiina, YK, Maailmanpankki ja muut monenväliset järjestöt/instituutiot) voivat saada aikaan myönteisiä tuloksia, sisällyttämällä Guineanlahtea koskevat asiat kyseisten kumppaneiden kanssa käytävään poliittiseen vuoropuheluun; - EU:n poliittisessa vuoropuhelussa maiden sekä alueellisten organisaatioiden ja elinten kanssa olisi säännöllisesti arvioitava turvallisuutta merellä ja maalla samoin kuin kehitystilannetta sekä kehitykseen liittyviä suuntauksia ja tarpeita; - tuetaan ECOWASia, ECCAS:ää, GGC:tä ja AU:ta niiden koordinointipyrkimyksissä toisaalta jäsenmaidensa ja toistensa kanssa ja toisaalta ulkoisten kumppaneiden kanssa. PÄÄTELMÄT Kansallisella, alueellisella ja kansainvälisellä tasolla on toteutettu joitakin lupaavia toimia, mutta rikollisen toiminnan laajuus, vaihtelevuus ja muuttuva luonne sekä sen taustalla olevien ongelmien monimutkaisuus edellyttävät huomattavasti suurempaa panostusta kaikilla edellä mainituilla tasoilla. Tämä lähestymistapa on täysin johdonmukainen kansallisten köyhyyden vähentämisstrategioiden ja alueellisten aloitteiden kanssa ja täydentää niitä. Sillä on myös synergioita kalastuskumppanuussopimusten nojalla toteutettujen toimien sekä LIS-asetuksen täytäntöönpanotoimien kanssa. On selvää, että tässä kehyksessä vahvistettujen tavoitteiden mukaiset toimet voivat vahvistaa ja täydentää toisiaan. On kuitenkin tärkeää koordinoida näitä eri aloitteita aluetasolla, EU:n Brysselissä sijaitsevien toimielinten kesken sekä EU:n jäsenvaltioiden omien ohjelmien ja kansainvälisen yhteisön kanssa. EU:n tavoitteet ovat laaja-alaisia, koska ne kattavat kaikki taloudelliset, sosiaaliset sekä hallintoon, turvallisuuteen ja kehitykseen liittyvät haasteet; tässä vaiheessa se on kuitenkin oikea ja riittävän kunnianhimoinen lähestymistapa. On järkevää keskittyä siihen, missä EU:n toiminta voi olla tuloksellisinta. Yaoundén huippukokous loi pohjan tuen lisäämiselle Afrikan johtamille alueellisille koordinointifoorumeille, jollaisia on kehitteillä. Tämä strateginen kehys tekee mahdolliseksi arvioida ja suunnitella aiempaa johdonmukaisemmin työtä, jota EU tekee kumppaneidensa kanssa Guineanlahdella. Koordinointia tehostamalla EU voi päästä merkittäviin tuloksiin turvallisuuden, sijoittajien luottamuksen, vaurauden, toimeentulomahdollisuuksien, ympäristön ja energiatoimitusten osalta. 11

Ulkoasiainministeriö UTP-KIRJE UM POL-30 Lamminpää Leea(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö UTP-KIRJE UM POL-30 Lamminpää Leea(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö UTP-KIRJE UM2014-00022 POL-30 Lamminpää Leea(UM) 09.01.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Ulkoasiainvaliokunta Asia EU/YUTP/EDUSKUNNALLE TIEDOTTAMINEN/EU:n Guineanlahden alueen strateginen

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 23.11.2016 JOIN(2016) 56 final 2016/0373 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.2.2014 COM(2014) 96 final ANNEES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

Lisätiedot

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2015 (OR. fr) 14098/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 17. marraskuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 28.11.2016 JOIN(2016) 54 final 2016/0366 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2015 COM(2015) 98 final 2015/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista FI FI PERUSTELUT Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Australian välisen puitesopimuksen tekemisestä

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Australian välisen puitesopimuksen tekemisestä EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 28.11.2016 JOIN(2016) 51 final 2016/0367 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle

Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta 16.9.2011 2010/0273(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0310(COD) kalatalousvaliokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0310(COD) kalatalousvaliokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Kalatalousvaliokunta 2015/0310(COD) 29.2.2016 LAUSUNTOLUONNOS kalatalousvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Εhdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Εhdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Εhdotus: Bryssel 21.4.2009 KOM(2009) 195 lopullinen 2009/0058 (COD) C7-0042/09 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS vakautusvälineen perustamisesta annetun asetuksen (EY)

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. syyskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0219 (NLE) 11831/16 PECHE 298 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS täytäntöönpanopäätöksen

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 25.9.2017 JOIN(2017) 36 final 2017/0236 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 30.1.2014 2013/0120B(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0373 (NLE) 14763/16 COTRA 27 CDN 33 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.6.2013 COM(2013) 418 final 2013/0192 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI tiettyjen ympäristö-, maatalous- ja sosiaalipolitiikkaan sekä kansanterveyteen

Lisätiedot

15295/14 HG/phk DGB 3. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2014 (OR. en) 15295/14. Toimielinten välinen asia: 2014/0295 (NLE) PECHE 526

15295/14 HG/phk DGB 3. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2014 (OR. en) 15295/14. Toimielinten välinen asia: 2014/0295 (NLE) PECHE 526 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0295 (NLE) 15295/14 PECHE 526 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS LIS-kalastuksen

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 7.6.2016 JOIN(2016) 26 final 2016/0166 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 14.4.2016 JOIN(2016) 8 final 2016/0113 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 14.4.2016 JOIN(2016) 6 final 2016/0112 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.9.2013 COM(2013) 621 final 2013/0303 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön sisävesiliikenteen aluskapasiteettia koskevista toimintalinjoista sisävesiliikenteen

Lisätiedot

EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet. EMN-seminaari 17.12.2013. Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto

EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet. EMN-seminaari 17.12.2013. Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet EMN-seminaari 17.12.2013 Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto 30.1.2014 Korkean tason toimintaryhmä (TFM) Perustettiin OSA-neuvostossa 8.10.2013

Lisätiedot

FLEGT Puutavaran alkuperä rakentamisessa -haasteita ja mahdollisuuksia. Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö 4.10.

FLEGT Puutavaran alkuperä rakentamisessa -haasteita ja mahdollisuuksia. Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö 4.10. FLEGT Puutavaran alkuperä rakentamisessa -haasteita ja mahdollisuuksia Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö 4.10.2011 1 FLEGT-asetus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 995/2010

Lisätiedot

14795/16 paf/lr/hmu 1 DGD 1C

14795/16 paf/lr/hmu 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. marraskuuta 2016 (OR. en) 14795/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro: 14597/16 Asia: Puheenjohtajavaltio Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto JAI

Lisätiedot

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä.

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä. Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201501182 TUO10 Seppänen Erkki(UM) 30.09.2015 Asia Komission päätösesitys Maailman kauppajärjestön TRIPSneuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0313 (NLE) 14254/14 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 27. lokakuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. helmikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. helmikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. helmikuuta 2016 (OR. en) 5782/16 ADD 1 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 3. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: EF 18 ECOFIN 68 JAI 73 COSI 13 COTER 11 RELEX 74 Euroopan komission

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 21.9.2016 JOIN(2016) 43 final 2016/0298 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS poliittista vuoropuhelua ja yhteistyötä

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 21.4.2017 JOIN(2017) 14 final 2017/0084 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 19.9.2016 JOIN(2016) 40 final 2016/0290 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

15216/17 paf/js/jk 1 DG D 1 A

15216/17 paf/js/jk 1 DG D 1 A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2017 (OR. en) 15216/17 FAUXDOC 68 ENFOPOL 590 COMIX 809 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea (Coreper

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON. Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON. Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.3.2016 COM(2016) 152 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä FI FI Euroopan komissio

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.8.2014 COM(2014) 527 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE tullialan riskienhallintaa koskevasta EU:n strategiasta

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 13.4.2015 JOIN(2015) 10 final 2015/0073 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta LAUSUNTOLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta LAUSUNTOLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 12.11.2014 2014/0124(COD) LAUSUNTOLUONNOS naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta työllisyyden

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 17.12.2015 JOIN(2015) 35 final 2015/0303 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Afganistanin

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.11.2016 C(2016) 7495 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 24.11.2016, direktiivin (EU) 2015/849 täydentämisestä yksilöimällä suuririskiset kolmannet maat, joilla

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2012 COM(2012) 682 final 2012/0321 (NLE) C7-0421/12 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eurooppalaiseen tutkimusinfrastruktuurikonsortioon (ERIC) sovellettavasta yhteisön oikeudellisesta

Lisätiedot

RIKIN OKSIDIPÄÄSTÖJEN VALVONTA- ALUEIDEN MAHDOLLINEN LAAJENTAMINEN EU:SSA KOKO EUROOPAN RANNIKOLLE JA SEN VAIKUTUKSET

RIKIN OKSIDIPÄÄSTÖJEN VALVONTA- ALUEIDEN MAHDOLLINEN LAAJENTAMINEN EU:SSA KOKO EUROOPAN RANNIKOLLE JA SEN VAIKUTUKSET SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO OSASTO B: RAKENNE- JA KOHEESIOPOLITIIKKA LIIKENNE JA MATKAILU RIKIN OKSIDIPÄÄSTÖJEN VALVONTA- ALUEIDEN MAHDOLLINEN LAAJENTAMINEN EU:SSA KOKO EUROOPAN RANNIKOLLE JA SEN VAIKUTUKSET

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 15.2.2017 JOIN(2017) 7 final 2017/0031 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Kapeampi mutta terävämpi EU.

Kapeampi mutta terävämpi EU. Kapeampi mutta terävämpi EU. 2014 Keskustapuolue haluaa kapeamman mutta terävämmän EU:n. Työskentelemme sellaisen unionin puolesta, joka tekee vähemmän asioita mutta tekee ne paremmin. Keskustapuolue suhtautuu

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 9. lokakuuta 2009 (13.10) (OR. en) 14252/09 ENFOCUSTOM 100

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 9. lokakuuta 2009 (13.10) (OR. en) 14252/09 ENFOCUSTOM 100 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. lokakuuta 2009 (13.10) (OR. en) 14252/09 ENFOCUSTOM 100 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. helmikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. helmikuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. helmikuuta 2017 (OR. en) 6133/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: LIMITE PUBLIC CORLX 89 CFSP/PESC 125 COAFR 65 CONUN 50 COARM 59 NEUVOSTON PÄÄTÖS Keski-Afrikan

Lisätiedot

PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114

PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 76 RELEX 1114 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3587. istunto (ulkoasiat),

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 31. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 31. maaliskuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 31. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7585/1/17 REV 1 LIMITE PUBLIC UD 82 ENFOCUSTOM 83 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston 20. kesäkuuta 2016 hyväksymät neuvoston päätelmät arktisesta alueesta.

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston 20. kesäkuuta 2016 hyväksymät neuvoston päätelmät arktisesta alueesta. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10400/16 COEST 166 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 20. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

Tuomioiden huomioon ottaminen jäsenvaltioiden välillä uudessa rikosprosessissa *

Tuomioiden huomioon ottaminen jäsenvaltioiden välillä uudessa rikosprosessissa * P6_TA(2006)0373 Tuomioiden huomioon ottaminen jäsenvaltioiden välillä uudessa rikosprosessissa * Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta neuvoston puitepäätökseksi tuomioiden huomioon

Lisätiedot

A8-0316/13

A8-0316/13 18.11.2015 A8-0316/13 13 14 kohta 14. muistuttaa, että internetyhtiöillä ja palveluntarjoajilla on lakisääteinen velvollisuus tehdä yhteistyötä jäsenvaltioiden viranomaisten kanssa poistamalla kaikki laiton

Lisätiedot

10368/1/19 REV 1 team/rir/mls 1 LIFE.2.B

10368/1/19 REV 1 team/rir/mls 1 LIFE.2.B Bryssel, 18. kesäkuuta 2019 (OR. en) 10368/1/19 REV 1 AGRI 306 VETER 36 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 18. kesäkuuta 2019 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/23. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/23. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0392/23 23 8 kohta 8. kehottaa EUH:ta, komissiota, neuvostoa ja yksittäisiä jäsenvaltioita toimimaan strategisesti soveltamalla yhdennettyä lähestymistapaa ja käyttämällä kaikkia käytettävissään

Lisätiedot

PUBLIC AD 5/17 CONF-RS 5/17 1 LIMITE FI. Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA AD 5/17 LIMITE

PUBLIC AD 5/17 CONF-RS 5/17 1 LIMITE FI. Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA AD 5/17 LIMITE Conseil UE KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) AD 5/17 PUBLIC LIMITE CONF-RS 5 LIITTYMISTÄ KOSKEVA ASIAKIRJA Asia: EUROOPAN UNIONIN YHTEINEN KANTA Luku

Lisätiedot

KOMISSIO ASETUS (EY) No...

KOMISSIO ASETUS (EY) No... KOMISSIO ASETUS (EY) No... Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien teräsköysien ja -kaapeleiden tuonnissa neuvoston asetuksella (EY) N:o 1796/1999 käyttöön otettujen polkumyyntitoimenpiteiden mahdollista

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. kesäkuuta 2005 (13.06) (OR. en) 9803/05 SAN 99

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. kesäkuuta 2005 (13.06) (OR. en) 9803/05 SAN 99 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 6. kesäkuuta 2005 (13.06) (OR. en) 9803/05 SAN 99 SAATE Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 9181/05 SAN 67 Asia: Neuvoston päätelmät

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 214 final 2017/0091 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Eteläisen Intian valtameren kalastussopimuksen (SIOFA) osapuolten kokouksessa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. heinäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0157 (NLE) 11165/17 COEST 184 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 10. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Sisäministeriö E-KIRJE SM PO Taavila Hannele Suuri valiokunta

Sisäministeriö E-KIRJE SM PO Taavila Hannele Suuri valiokunta Sisäministeriö EKIRJE SM201400289 PO Taavila Hannele 14.07.2014 Suuri valiokunta Asia Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle: EU:n sisäisen turvallisuuden strategian 2010 2014 viimeinen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 465 final 2015/0222 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS kumppanuussopimuksen täytäntöönpanopöytäkirjan mukaisten kalastusmahdollisuuksien jakamisesta FI FI 1. EHDOTUKSEN

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/1. Tarkistus. Harald Vilimsky, Mario Borghezio ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/1. Tarkistus. Harald Vilimsky, Mario Borghezio ENF-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0392/1 1 Johdanto-osan G kappale G. ottaa huomioon, että globalisaatio on lisännyt keskinäistä riippuvuutta ja Pekingissä tai Washingtonissa tehdyillä päätöksillä on suora vaikutus elämäämme;

Lisätiedot

14894/16 team/msu/ts 1 DGD 1C

14894/16 team/msu/ts 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. joulukuuta 2016 (OR. en) 14894/16 JAI 1006 ENFOCUSTOM 203 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 6. joulukuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.3.2019 COM(2019) 98 final 2019/0048 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Intian valtameren tonnikalatoimikunnassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ja päätöksen 9398/1/14

Lisätiedot

LIITTEET. ehdotukseen. Neuvoston päätös. Intian valtameren tonnikalatoimikunnassa (IOTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta

LIITTEET. ehdotukseen. Neuvoston päätös. Intian valtameren tonnikalatoimikunnassa (IOTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.2.2014 COM(2014) 49 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET ehdotukseen Neuvoston päätös Intian valtameren tonnikalatoimikunnassa (IOTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.3.2017 C(2017) 1951 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 24.3.2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2015/849 täydentämisestä annetun delegoidun

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2015-00160. VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2015-00160. VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM201500160 VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015 Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Kansainvälisen televiestintäliiton (ITU) maailman radioviestintäkonferenssissa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.9.2014 COM(2014) 547 final 2014/0253 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin ja Senegalin tasavallan välisen kestävää kalastusta koskevan kumppanuussopimuksen täytäntöönpanopöytäkirjan

Lisätiedot

Erityistavoite 1 - Yhteisen viisumipolitiikan tukeminen

Erityistavoite 1 - Yhteisen viisumipolitiikan tukeminen Hakuilmoituksen liite 1 (5) 2.10.2018 Haettavan t sisäisen turvallisuuden rahaston kansallisissa tavoitteissa 2.10. 26.10.2018 haussa n kansallisessa toimeenpano-ohjelmassa on määritelty rahaston kansalliset

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.9.2017 COM(2017) 556 final 2017/0241 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS 5 päivänä lokakuuta 2006 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 1563/2006 hyväksytyn Euroopan yhteisön

Lisätiedot

EU-rahoitus järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeille. Hanna Lauha, EU-hankeneuvoja, Kehys ry Kansalaisjärjestöseminaari 5.3.2008 hanna.lauha@kehys.

EU-rahoitus järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeille. Hanna Lauha, EU-hankeneuvoja, Kehys ry Kansalaisjärjestöseminaari 5.3.2008 hanna.lauha@kehys. EU-rahoitus järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeille Hanna Lauha, EU-hankeneuvoja, Kehys ry Kansalaisjärjestöseminaari 5.3.2008 hanna.lauha@kehys.fi Kaksi rahoituslähdettä Yhteisön kehitysyhteistyön rahoitus

Lisätiedot

LIITTEET. Ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

LIITTEET. Ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.5.2014 COM(2014) 319 final ANNEXES 1 to 7 LIITTEET Ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS tiettyjen keskeisten lääkkeiden Euroopan unionin markkinoille kulkeutumisen

Lisätiedot

6426/15 tih/msu/vl 1 DG B 3A

6426/15 tih/msu/vl 1 DG B 3A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. helmikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0258 (NLE) 2014/0259 (NLE) 6426/15 SOC 91 EMPL 43 MIGR 11 JAI 103 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.3.2018 COM(2018) 168 final 2018/0078 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS komission valtuuttamisesta hyväksymään unionin puolesta maailmanlaajuinen sopimus turvallisesta, hallitusta

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 SM Waismaa Marjo 3.12.2004 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä aloitteesta neuvoston päätökseksi euron suojelemisesta väärentämiseltä nimeämällä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.3.2019 COM(2019) 111 final 2019/0061 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kansainvälisessä Atlantin tonnikalojen suojelukomissiossa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 4.8.2016 JOIN(2016) 37 final 2016/0241 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Malesian hallituksen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista,

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista, Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00410 PO Taavila Hannele 08.12.2017 Asia Komission tiedonanto toimintasuunnitelmasta varautumisen tehostamisesta kemiallisista aineista, biologisista taudinaiheuttajista,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2015 COM(2015) 664 final 2015/0304 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta satamavaltioiden suorittamaa valvontaa koskevan Pariisin yhteisymmärryspöytäkirjan

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.6.2013 COM(2013) 427 final 2013/0198 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS neuvoston asetuksen (EY) N:o 2368/2002 muuttamisesta Grönlannin ottamiseksi mukaan

Lisätiedot

11245/16 team/lr/hmu 1 DGC 1

11245/16 team/lr/hmu 1 DGC 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en) 11245/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 18. heinäkuuta 2016 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2014 (OR. en) 15516/14 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro: 14633/14 Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. marraskuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. marraskuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. marraskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0285 (NLE) 15528/14 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: MAR 175 ETS 29 MI 884 COMPET 624 EDUC 324 MARE 12 PECHE

Lisätiedot

LIITTEET. ehdotukseen. Neuvoston päätös. Amerikan trooppisten tonnikalojen suojelukomissiossa (IATTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta

LIITTEET. ehdotukseen. Neuvoston päätös. Amerikan trooppisten tonnikalojen suojelukomissiossa (IATTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.3.2014 COM(2014) 134 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET ehdotukseen Neuvoston päätös Amerikan trooppisten tonnikalojen suojelukomissiossa (IATTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 28.11.2013 B7-xxxx/2013 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS komission julkilausuman johdosta työjärjestyksen 110 artiklan 2 kohdan mukaisesti asekauppasopimuksen ratifioinnista

Lisätiedot

9635/17 team/pmm/jk 1 DGE 1C

9635/17 team/pmm/jk 1 DGE 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. toukokuuta 2017 (OR. en) 9635/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 24. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Ed. asiak. nro:

Lisätiedot

KIIREELLINEN PÄÄTÖSLAUSELMA

KIIREELLINEN PÄÄTÖSLAUSELMA EU:N JA LATINALAISEN AMERIKAN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS KIIREELLINEN PÄÄTÖSLAUSELMA EU:n ja Latinalaisen Amerikan kanta ilmastoon ja ilmastonmuutokseen liittyviin aiheisiin Pariisin huippukokouksessa

Lisätiedot

Verkkokaupan tuoteturvallisuus EU-tasolla - komission toimet Maija Laurila

Verkkokaupan tuoteturvallisuus EU-tasolla - komission toimet Maija Laurila Verkkokaupan tuoteturvallisuus EU-tasolla - komission toimet Maija Laurila Time Magazine 1966 "Online Shopping Will Flop" { Miksi komissio miettii verkkokaupan markkinavalvontaa erikseen? 1. Tuoteturvallisuusdirektiivin

Lisätiedot

AFRIKKA OIKEUSPERUSTA COTONOUN SOPIMUS

AFRIKKA OIKEUSPERUSTA COTONOUN SOPIMUS AFRIKKA EU:n ja Afrikan suhteita sääntelevät toistensa kanssa osittain päällekkäiset toimintakehykset. Tärkeimmät niistä ovat Cotonoun sopimus (2000) ja yhteinen EU Afrikka-strategia. Niissä molemmissa

Lisätiedot

ottaa huomioon neuvoston yhteisen kannan (14843/1/2002 C5-0082/2003) 1,

ottaa huomioon neuvoston yhteisen kannan (14843/1/2002 C5-0082/2003) 1, P5_TA-PROV(2003)0318 Pakkaukset ja pakkausjätteet *** II Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma neuvoston yhteisestä kannasta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin antamiseksi pakkauksista

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 13.5.2015 2014/0258(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi jäsenvaltioiden valtuuttamisesta

Lisätiedot

STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry

STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry TAUSTA: DEMOKRATIATUESTA Demokratian tukeminen on rauhan, kehityksen, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien tukemista. Ne toteutuvat

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0009(COD) talous- ja raha-asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0009(COD) talous- ja raha-asioiden valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2015/0009(COD) 6.3.2015 LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta budjettivaliokunnalle ja talous- ja raha-asioiden valiokunnalle

Lisätiedot

Merialuesuunnitteludirektiivin valmistelu - tilannekatsaus

Merialuesuunnitteludirektiivin valmistelu - tilannekatsaus Merialuesuunnitteludirektiivin valmistelu - tilannekatsaus Tiina Tihlman, ympäristöministeriö Merialueiden suunnittelu Suomessa seminaari 30.1.2014 SYKE & WWF Puitedirektiiviehdotus merialueiden suunnittelun

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2014 COM(2014) 596 final 2014/0278 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan osallistumisen päättymisestä tiettyihin ennen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.9.2015 COM(2015) 426 final 2015/0190 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön TRIPS-neuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta,

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Esteban González Pons (PE595.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Esteban González Pons (PE595. Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2016/2016(INI) 30.1.2017 TARKISTUKSET 1-14 Esteban González Pons (PE595.662v01-00) Kalastuslaivastojen hallinnointi syrjäisimmillä alueilla (2016/2016(INI))

Lisätiedot

Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta

Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 2008/0255(COD) 3.2.2010 TARKISTUKSET 4-9 Lausuntoluonnos Jorgo Chatzimarkakis (PE430.863v01-00) ihmisille ja eläimille tarkoitettuja

Lisätiedot

6082/17 ht/msu/jk 1 DG E 1A

6082/17 ht/msu/jk 1 DG E 1A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. helmikuuta 2017 (OR. en) 6082/17 ENV 111 DEVGEN 19 ONU 24 RELEX 109 FIN 89 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. syyskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. syyskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. syyskuuta 2017 (OR. en) 12255/17 AGRI 481 DEVGEN 199 ENV 752 ONU 115 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Maatalouden erityiskomitea

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.9.2017 COM(2017) 483 final 2017/0221 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2013 COM(2013) 639 final 2013/0313 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia: Euroopan rauhanrahasto

Kysymyksiä ja vastauksia: Euroopan rauhanrahasto 13/06/2018-10:55 FAQS Kysymyksiä ja vastauksia: Euroopan rauhanrahasto Korkea edustaja Federica Mogherini ehdottaa tänään komission tukemana Euroopan rauhanrahaston (European Peace Facility, EPF) perustamista.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.10.2014 COM(2014) 684 final 2014/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisön ja Madagaskarin tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot