Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
|
|
- Pauli Hovinen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel COM(2019) 98 final 2019/0048 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Intian valtameren tonnikalatoimikunnassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ja päätöksen 9398/1/14 REV 1 kumoamisesta FI FI
2 PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN KOHDE Tämä ehdotus koskee päätöstä Intian valtameren tonnikalatoimikunnan (IOTC) kokouksissa unionin puolesta otettavan kannan vahvistamisesta vuosiksi , silloin kun tämän elimen on määrä hyväksyä säilyttämis- ja hoitotoimenpiteitä. 2. EHDOTUKSEN TAUSTA 2.1. Sopimus Intian valtameren tonnikalatoimikunnan perustamisesta Intian valtameren tonnikalatoimikunnan perustamista koskevalla sopimuksella pyritään, perustamalla IOTC, edistämään yhteistyötä kantojen säilyttämisen ja mahdollisimman tarkoituksenmukaisen käytön varmistamiseksi ja kyseisiin kantoihin perustuvan kalastuksen kestävään kehittämiseen kannustamiseksi. Sopimus tuli voimaan 23. maaliskuuta Unioni on IOTC-sopimuksen osapuoli, ja se on hyväksynyt sopimuksen neuvoston päätöksen 95/399/EY 1 nojalla Intian valtameren tonnikalatoimikunta IOTC on elin, joka on perustettu IOTC-sopimuksella vastaamaan kalavarojen säilyttämisestä ja hoidosta sopimusalueella. Se hyväksyy säilyttämis- ja hoitotoimenpiteitä sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien kalakantojen säilyttämisen turvaamiseksi ja sen varmistamiseksi, että niitä hyödynnetään parhaalla mahdollisella tavalla. IOTC:n jäsenenä unionilla on osallistumis- ja äänioikeudet. IOTC tekee päätöksensä yksimielisesti kuitenkin siten, että päätökset voidaan tehdä kolmen neljäsosan ääntenenemmistöllä IOTC:n päätökset IOTC:llä on toimivalta hyväksyä säilyttämis- ja täytäntöönpanotoimenpiteitä vastuualueensa kalastusten osalta, ja toimenpiteet sitovat sopimuspuolia. IOTC-sopimuksen IX artiklan 4 kohdan mukaisesti toimenpiteet tulevat voimaan 120 päivän kuluttua siitä päivästä, jona IOTC on ilmoittanut niistä sopimuspuolille. Jos sopimuspuoli vastustaa toimenpidettä 120 päivän kuluessa ilmoituksen saamisesta, toimenpide ei sido kyseistä sopimuspuolta. Jos yli kolmasosa sopimuspuolista esittää vastalauseen, muiden sopimuspuolten ei tarvitse ottaa käyttöön kiistanalaista toimenpidettä. 3. UNIONIN PUOLESTA OTETTAVA KANTA Alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen vuosikokouksissa unionin puolesta esitettävä kanta vahvistetaan nykyisin kaksiportaisella menettelyllä. Unionin kantaa koskevat monivuotiset pääperiaatteet ja suuntaviivat esitetään neuvoston päätöksessä, ja kantaa mukautetaan ennen kutakin vuosikokousta komission epävirallisilla asiakirjoilla, joista keskustellaan neuvoston työryhmässä. IOTC:n osalta menettely on pantu täytäntöön 8. toukokuuta 2014 annetulla neuvoston päätöksellä 9398/1/14 REV 1 2, jossa määritetään IOTC:ssä vuosina esitettävä 1 2 Neuvoston päätös 95/399/EY, tehty 18 päivänä syyskuuta 1995, yhteisön liittymisestä Intian valtameren tonnikalatoimikunnan perustamista koskevaan sopimukseen (EYVL L 236, , s. 24). Neuvoston päätös 9398/1/14 REV 1 Intian valtameren tonnikalatoimikunnassa unionin puolesta esitettävästä kannasta. FI 1 FI
3 unionin kanta. Päätös käsittää yleiset periaatteet ja suuntaviivat, mutta siinä otetaan myös mahdollisuuksien mukaan huomioon IOTC:n erityispiirteet. Lisäksi siinä esitetään jäsenvaltioiden pyynnön mukaisesti vakiomenettely unionin kannan vuosittaista vahvistamista varten. Päätöksen 9398/1/14 REV 1 mukaan unionin kantaa tarkastellaan uudelleen ennen vuoden 2019 vuosikokousta. Sen vuoksi tässä ehdotuksessa määritetään IOTC:ssä vuosina esitettävä unionin kanta, ja näin ollen sillä korvataan päätös 9398/1/14 REV 1. Päätöksellä 9398/1/14 REV 1 sisällytettiin kantaan uuden yhteisen kalastuspolitiikan periaatteet ja suuntaviivat, joista säädetään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 1380/2013 3, ottaen myös huomioon yhteisen kalastuspolitiikan ulkoista ulottuvuutta käsittelevän komission tiedonannon 4 tavoitteet. Sillä myös mukautettiin unionin kantaa Lissabonin sopimuksen mukaisesti. Nyt käsillä olevassa tarkistuksessa otetaan huomioon kalastuksen vaikutusten osalta komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle EU:n strategia muoveista kiertotaloudessa 5, unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan ja Euroopan komission yhteinen tiedonanto Kansainvälinen valtamerten hallinnointi: valtamerten tulevaisuusohjelma 6 sekä kyseistä yhteistä tiedonantoa koskevat neuvoston päätelmät OIKEUSPERUSTA 4.1. Menettelyllinen oikeusperusta Periaatteet Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, jäljempänä SEUT-sopimus, 218 artiklan 9 kohdassa määrätään päätöksistä sopimuksella perustetussa elimessä unionin puolesta esitettävien kantojen vahvistamisesta, silloin kun tämän elimen on annettava säädöksiä, joilla on oikeusvaikutuksia, lukuun ottamatta säädöksiä, joilla täydennetään tai muutetaan sopimuksen institutionaalisia rakenteita. Säädökset, joilla on oikeusvaikutuksia kattaa myös säädökset, joilla on oikeusvaikutuksia kyseiseen elimeen sovellettavien kansainvälisen oikeuden sääntöjen nojalla, sekä välineet, joilla ei ole sitovaa vaikutusta kansainvälisen oikeuden nojalla mutta jotka voivat vaikuttaa ratkaisevasti sen säännöstön sisältöön, jonka unionin lainsäätäjä antaa Soveltaminen tässä asiassa IOTC on sopimuksella perustettu elin; se on perustettu IOTC-sopimuksella. Säädökset, jotka IOTC:n on määrä antaa, ovat säädöksiä, joilla on oikeusvaikutuksia. Ne ovat sitovia kansainvälisen oikeuden nojalla IOTC-sopimuksen IX artiklan mukaisesti, ja ne voivat vaikuttaa ratkaisevasti EU:n lainsäädännön sisältöön erityisesti seuraavien osalta: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1380/2013 yhteisestä kalastuspolitiikasta, neuvoston asetusten (EY) N:o 1954/2003 ja (EY) N:o 1224/2009 muuttamisesta sekä neuvoston asetusten (EY) N:o 2371/2002 ja (EY) N:o 639/2004 ja neuvoston päätöksen 2004/585/EY kumoamisesta (EUVL L 354, , s. 22). KOM(2011) 424, COM(2018) 28 final, JOIN(2016) 49 final, /1/17 REV 1, Unionin tuomioistuimen tuomio , Saksa v. neuvosto, C-399/12, ECLI:EU:C:2014:2258, kohta. FI 2 FI
4 neuvoston asetus (EY) N:o 1005/2008 laittoman, ilmoittamattoman ja sääntelemättömän kalastuksen ehkäisemistä, estämistä ja poistamista koskevasta yhteisön järjestelmästä 9 ; neuvoston asetus (EY) N:o 1224/2009 yhteisön valvontajärjestelmästä, jonka tarkoituksena on varmistaa yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjen noudattaminen 10, ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2017/2403, annettu 12 päivänä joulukuuta 2017, ulkoisten kalastuslaivastojen kestävästä hallinnoinnista 11. Suunnitelluilla säädöksillä ei täydennetä eikä muuteta IOTC-sopimuksen institutionaalisia rakenteita. Tämän vuoksi ehdotetun päätöksen menettelyllinen oikeusperusta on SEUT-sopimuksen 218 artiklan 9 kohta Aineellinen oikeusperusta Periaatteet SEUT-sopimuksen 218 artiklan 9 kohdan nojalla annettavan päätöksen aineellinen oikeusperusta määräytyy ensisijaisesti sen suunnitellun säädöksen tavoitteen ja sisällön perusteella, jota unionin puolesta otettava kanta koskee. Jos mainitulla säädöksellä on kaksi tavoitetta tai siihen sisältyy kaksi osatekijää ja jos näistä tavoitteista tai osatekijöistä toinen on mahdollista määritellä pääasialliseksi tavoitteeksi tai osatekijäksi, johon nähden toinen tavoite tai osatekijä on liitännäinen, hyväksyttävällä päätöksellä on oltava vain yksi aineellinen oikeusperusta, eli se, jota pääasiallinen tai ensisijainen tavoite tai osatekijä edellyttää Soveltaminen käsillä olevassa asiassa Suunnitellun säädöksen pääasiallinen tavoite ja sisältö liittyvät kalastukseen. Asetus (EU) N:o 1380/2013 on oikeusperusta, jossa määritellään periaatteet otettavaksi huomioon tässä kannassa. Sen vuoksi ehdotetun päätöksen aineellinen oikeusperusta on SEUT-sopimuksen 43 artiklan 2 kohta. Päätöksellä on tarkoitus korvata päätös 9398/1/14 REV 1, joka koskee vuosia Päätelmät Ehdotetun päätöksen oikeusperustana tulisi olla Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 43 artiklan 2 kohta yhdessä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 218 artiklan 9 kohdan kanssa EUVL L 286, , s. 1. EUVL L 343, , s. 1. EUVL L 347, , s. 81. FI 3 FI
5 2019/0048 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Intian valtameren tonnikalatoimikunnassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ja päätöksen 9398/1/14 REV 1 kumoamisesta EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 43 artiklan 2 kohdan yhdessä sen 218 artiklan 9 kohdan kanssa, ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen, sekä katsoo seuraavaa: (1) Unioni hyväksyi neuvoston päätöksellä 95/399/EC 12 Intian valtameren tonnikalatoimikunnan perustamista koskevan sopimuksen, jäljempänä IOTCsopimus, jolla perustettiin Intian valtameren tonnikalatoimikunta (IOTC). (2) IOTC on elin, joka on perustettu IOTC-sopimuksella vastaamaan IOTCsopimusalueen kalavarojen säilyttämisestä ja hoidosta. IOTC hyväksyy säilyttämis- ja hoitotoimenpiteitä IOTC-sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien kalakantojen säilyttämisen turvaamiseksi ja sen varmistamiseksi, että niitä hyödynnetään parhaalla mahdollisella tavalla. Tällaisista toimenpiteistä voi tulla unionia sitovia. (3) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 1380/ edellytetään, että unioni varmistaa kalastus- ja vesiviljelytoimien olevan ekologisesti kestäviä pitkällä aikavälillä sekä varmistaa niiden hoitamisen johdonmukaisesti taloudellisten, sosiaalisten ja työllisyyteen liittyvien etujen saavuttamista ja elintarvikkeiden saatavuuden parantamista koskevien tavoitteiden kanssa. Siinä edellytetään myös, että unioni soveltaa kalastuksenhoitoon ennalta varautuvaa lähestymistapaa ja pyrkii varmistamaan, että meren elollisia luonnonvaroja hyödynnetään siten, että pyydettävien lajien kannat palautetaan kestävän enimmäistuoton mahdollistavia tasoja suuremmiksi ja pidetään näillä tasoilla. Lisäksi säädetään, että unioni toteuttaa parhaiden käytettävissä olevien tieteellisten lausuntojen perusteella säilyttämis- ja hoitotoimenpiteitä, tukee tieteellisen tiedon ja tieteellisten lausuntojen tuottamista, lopettaa asteittain saaliiden poisheittämisen ja tukee kalastusmenetelmiä, jotka lisäävät kalastuksen valikoivuutta ja joilla vältetään ja vähennetään tahattomia saaliita mahdollisimman paljon ja joita käytettäessä kalastuksesta meriekosysteemiin ja kalavaroihin kohdistuvat vaikutukset jäävät pieniksi. Asetuksessa (EU) N:o 1380/2013 säädetään vielä nimenomaisesti, että unioni soveltaa edellä mainittuja tavoitteita ja periaatteita ulkoisia kalastussuhteitaan harjoittaessaan Neuvoston päätös, tehty 18 päivänä syyskuuta 1995, yhteisön liittymisestä Intian valtameren tonnikalatoimikunnan perustamista koskevaan sopimukseen (EYVL L 236, , s. 24). Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1380/2013, annettu 11 päivänä joulukuuta 2013, yhteisestä kalastuspolitiikasta, neuvoston asetusten (EY) N:o 1954/2003 ja (EY) N:o 1224/2009 muuttamisesta sekä neuvoston asetusten (EY) N:o 2371/2002 ja (EY) N:o 639/2004 ja neuvoston päätöksen 2004/585/EY kumoamisesta (EUVL L 354, , s. 22). FI 4 FI
6 (4) Kuten unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan ja Euroopan komission yhteisessä tiedonannossa Kansainvälinen valtamerten hallinnointi: valtamerten tulevaisuusohjelma 14 ja neuvoston yhteisestä tiedonannosta antamissa päätelmissä 15 todetaan, toimenpiteiden edistäminen alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen tukemiseksi ja niiden tehokkuuden ja tarvittaessa hallinnoinnin parantamiseksi on keskeisellä sijalla unionin toiminnassa näillä foorumeilla. (5) Komission tiedonannossa Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle EU:n strategia muoveista kiertotaloudessa 16 viitataan erityisiin toimenpiteisiin, joilla vähennetään muovijätettä ja merten pilaantumista sekä pyydysten katoamista tai hylkäämistä merellä. (6) On aiheellista vahvistaa vuosiksi IOTC:n kokouksissa unionin puolesta otettava kanta, koska IOTC:n säilyttämis- ja täytäntöönpanotoimenpiteet tulevat olemaan unionia sitovia ja voivat vaikuttaa ratkaisevasti unionin säännöstön sisältöön erityisesti seuraavien osalta: neuvoston asetus (EY) N:o 1005/ , neuvoston asetus (EY) N:o 1224/ ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2017/ (7) IOTC:n kokouksissa unionin puolesta otettava kanta on nyt vahvistettu neuvoston päätöksellä 9398/1/14 REV On aiheellista kumota päätös 9398/1/14 REV 1 ja korvata se uudella päätöksellä, joka kattaa vuodet (8) Ottaen huomioon, että IOTC-sopimusalueen kalavarat ovat muutostilassa ja että näin ollen unionin kannassa on otettava huomioon viimeaikainen kehitys, mukaan lukien ennen IOTC:n kokouksia tai niiden aikana esitetyt uudet tieteelliset ja muut olennaiset tiedot, olisi vuosiksi vahvistettava SEU-sopimuksen 13 artiklan 2 kohdassa esitetyn unionin toimielinten keskenään tekemän vilpittömän yhteistyön periaatteen mukaisesti menettelyt unionin kannan vuosittain tehtävää tarkennusta varten, ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN: 1 artikla Intian valtameren tonnikalatoimikunnan (IOTC) kokouksissa unionin puolesta otettava kanta määritetään liitteessä I JOIN(2016) 49 final, /1/17 REV 1, COM(2018) 28 final, Neuvoston asetus (EY) N:o 1005/2008 laittoman, ilmoittamattoman ja sääntelemättömän kalastuksen ehkäisemistä, estämistä ja poistamista koskevasta yhteisön järjestelmästä, asetusten (ETY) N:o 2847/93, (EY) N:o 1936/2001 ja (EY) N:o 601/2004 muuttamisesta sekä asetusten (EY) N:o 1093/94 ja (EY) N:o 1447/1999 kumoamisesta (EUVL L 286, , s. 1). Neuvoston asetus (EY) N:o 1224/2009, annettu 20 päivänä marraskuuta 2009, yhteisön valvontajärjestelmästä, jonka tarkoituksena on varmistaa yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjen noudattaminen, asetusten (EY) N:o 847/96, (EY) N:o 2371/2002, (EY) N:o 811/2004, (EY) N:o 768/2005, (EY) N:o 2115/2005, (EY) N:o 2166/2005, (EY) N:o 388/2006, (EY) N:o 509/2007, (EY) N:o 676/2007, (EY) N:o 1098/2007, (EY) N:o 1300/2008 ja (EY) N:o 1342/2008 muuttamisesta sekä asetusten (ETY) N:o 2847/93, (EY) N:o 1627/94 ja (EY) N:o 1966/2006 kumoamisesta (EUVL L 343, , s. 1). Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2017/2403, annettu 12 päivänä joulukuuta 2017, ulkoisten kalastuslaivastojen kestävästä hallinnoinnista ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1006/2008 kumoamisesta (EUVL L 347, , s. 81). Päätös 9398/1/14 Intian valtameren tonnikalatoimikunnassa unionin puolesta esitettävästä kannasta. FI 5 FI
7 2 artikla IOTC:n kokouksissa unionin puolesta otettavan kannan vuosittain tehtävä tarkennus suoritetaan liitteen II mukaisesti. 3 artikla Komission ehdotuksesta neuvosto arvioi ja tarvittaessa tarkistaa liitteessä I määritettyä unionin kantaa viimeistään vuonna 2024 pidettävää IOTC:n vuosikokousta varten. 4 artikla Kumotaan 8 päivänä toukokuuta 2014 annettu päätös 9398/1/14 REV 1. Tämä päätös on osoitettu komissiolle. Tehty Brysselissä 5 artikla Neuvoston puolesta Puheenjohtaja FI 6 FI
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.3.2019 COM(2019) 101 final 2019/0050 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Länsi- ja Keski-Tyynenmeren kalastuskomissiossa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ja päätöksen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.3.2019 COM(2019) 104 final 2019/0054 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Koillis-Atlantin kalastuskomissiossa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ja päätöksen 9451/1/14
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.3.2019 COM(2019) 102 final 2019/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Luoteis-Atlantin kalastusjärjestössä Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ja päätöksen 9449/1/14
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.3.2019 COM(2019) 111 final 2019/0061 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kansainvälisessä Atlantin tonnikalojen suojelukomissiossa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.3.2019 COM(2019) 112 final 2019/0062 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Välimeren yleisessä kalastuskomissiossa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ja päätöksen 9389/1/14
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.3.2019 COM(2019) 108 final 2019/0058 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS seitivarojen säilyttämisestä ja hallinnoinnista keskisellä Beringinmerellä tehdyn yleissopimuksen osapuolten
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Kaakkois-Aasian kalatalousjärjestössä (SEAFO) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.3.2014 COM(2014) 137 final 2014/0073 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kaakkois-Aasian kalatalousjärjestössä (SEAFO) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta FI FI PERUSTELUT
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 214 final 2017/0091 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Eteläisen Intian valtameren kalastussopimuksen (SIOFA) osapuolten kokouksessa Euroopan unionin puolesta esitettävästä
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Sinievätonnikalan suojelukomissiossa (CCSBT) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.3.2014 COM(2014) 126 final 2014/0069 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Sinievätonnikalan suojelukomissiossa (CCSBT) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta FI FI PERUSTELUT
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 215 final 2017/0092 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS seitivarojen säilyttämisestä ja hallinnoinnista keskisellä Beringinmerellä tehdyn yleissopimuksen osapuolten
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2018 COM(2018) 837 final 2018/0425 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Japanin välisellä talouskumppanuussopimuksella perustetussa viinityöryhmässä Euroopan
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.8.2018 COM(2018) 580 final 2018/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välisellä laaja-alaisella talous- ja kauppasopimuksella
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2019) 462 final. Liite: COM(2019) 462 final 13089/19 RELEX.1.B
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. lokakuuta 2019 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2019/0220(NLE) 13089/19 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 14. lokakuuta 2019 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.10.2017 COM(2017) 574 final 2017/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Georgian välisellä assosiaatiosopimuksella
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.10.2017 COM(2017) 564 final 2017/0246 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.7.2017 COM(2017) 396 final 2017/0172 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS CARIFORUM-valtioiden sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden talouskumppanuussopimuksen CARIFORUM
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0300 (NLE) 14567/17 EHDOTUS Lähettäjä: EF 288 ECOFIN 965 SURE 52 SERVICES 37 CH 44 Euroopan komission pääsihteerin
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2017 COM(2017) 416 final 2017/0187 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS kansainvälisessä sokerineuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta vuoden 1992 kansainvälisen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella
LIITTEET. ehdotukseen. Neuvoston päätös. Intian valtameren tonnikalatoimikunnassa (IOTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.2.2014 COM(2014) 49 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET ehdotukseen Neuvoston päätös Intian valtameren tonnikalatoimikunnassa (IOTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2015 COM(2015) 664 final 2015/0304 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta satamavaltioiden suorittamaa valvontaa koskevan Pariisin yhteisymmärryspöytäkirjan
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.6.2018 COM(2018) 453 final 2018/0239 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS sääntelemättömän aavan meren kalastuksen ehkäisemiseksi Pohjoisen jäämeren keskiosassa tehdyn sopimuksen
LIITTEET. ehdotukseen. Neuvoston päätös. Amerikan trooppisten tonnikalojen suojelukomissiossa (IATTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.3.2014 COM(2014) 134 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET ehdotukseen Neuvoston päätös Amerikan trooppisten tonnikalojen suojelukomissiossa (IATTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0049 (NLE) 6795/17 UD 55 CORDROGUE 31 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 28. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.9.2016 COM(2016) 621 final 2016/0301 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU ICAO-sekakomiteassa omaksuttavasta Euroopan unionin kannasta, joka koskee päätöstä ilmaliikenteen hallintaa
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0156 (NLE) 11206/15 WTO 157 SERVICES 25 COMER 104 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja:
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 26. lokakuuta 2017 (OR. en) 2017/0190 (COD) PE-CONS 48/17 PECHE 340 CODEC 1416 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.7.2016 COM(2016) 437 final 2016/0200 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.2.2017 COM(2017) 73 final 2017/0027 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavan kannan vahvistamisesta osapuolten konferenssissa Rotterdamin yleissopimuksen
Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.7.2014 COM(2014) 454 final 2014/0211 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015 FI FI PERUSTELUT
Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.3.2010 KOM(2010)75 lopullinen 2010/0042 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, muutosten hyväksymisestä Euroopan unionin puolesta Luoteis-Atlantilla harjoitettavaan kalastukseen liittyvää
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.10.2015 COM(2015) 483 final 2015/0234 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön ministerikokouksessa esitettävästä Euroopan unionin kannasta siltä osin kuin on
Ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.9.2017 COM(2017) 483 final 2017/0221 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä
*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0274(NLE)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kalatalousvaliokunta 9.12.2014 2014/0274(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Välimeren yleisen kalastuskomission perustamista koskevan muutetun sopimuksen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.5.2018 COM(2018) 249 final 2018/0117 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen XI (Sähköinen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.4.2017 COM(2017) 166 final 2017/0077 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavasta kannasta muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelemista koskevan
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2015 COM(2015) 501 final 2015/0240 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Maailman kauppajärjestön palvelukauppaneuvostossa hyväksynnän
Ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.10.2014 COM(2014) 684 final 2014/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisön ja Madagaskarin tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien
Ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.11.2013 COM(2013) 818 final 2013/0405 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Mustallamerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2013 COM(2013) 452 final 2013/0220 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.2.2016 COM(2016) 89 final 2016/0053 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta vaarallisten aineiden kuljetusta käsittelevän OTIFasiantuntijakomitean 54. kokouksessa
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 8. huhtikuuta 2011 (OR. en) 2010/0255 (COD) PE-CONS 9/11 PECHE 63 CODEC 338 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2017 COM(2017) 774 final 2017/0348 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2016/1139 muuttamisesta tiettyjä Itämeren silakkakantoja koskevien
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0317 (NLE) 15374/17 COLAC 134 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. syyskuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0219 (NLE) 11831/16 PECHE 298 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS täytäntöönpanopäätöksen
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Seychellien
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2018 COM(2018) 707 final 2018/0363 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta sisävesiliikenteen normien laadinnasta vastaavassa eurooppalaisessa
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0259 (NLE) 6732/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: SOC 150 EMPL 77 MIGR 13 JAI 149 NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden
Ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 465 final 2015/0222 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS kumppanuussopimuksen täytäntöönpanopöytäkirjan mukaisten kalastusmahdollisuuksien jakamisesta FI FI 1. EHDOTUKSEN
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) Toimielinten väliset asiat: 2018/0046 (NLE) 2016/0053 (NLE) 7209/18 TRANS 116 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Valtioiden
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2017 C(2017) 2358 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 18.4.2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1380/2013 15 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen
Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.9.2014 COM(2014) 586 final 2014/0272 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 296 final 2015/0132 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi vuonna 2015 suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien
Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 4.8.2016 JOIN(2016) 37 final 2016/0241 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Malesian hallituksen
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 23.11.2016 JOIN(2016) 56 final 2016/0373 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 488 final 2015/0237 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun ohjelman toimeenpanevan komitean 66. istunnossa
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.4.2019 C(2019) 2910 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 23.4.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 täydentämisestä siltä osin kuin on
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.4.2013 COM(2013) 193 final 2013/0104 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi) annetun asetuksen (EY) N:o
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 25. helmikuuta 2008 (OR. en) 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11 ENER 215 ENV 450 MI 198 CODEC 902 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.5.2015 COM(2015) 197 final 2015/0102 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0109 (NLE) 9894/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 31. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ETAsopimuksen liitteen XIII (Liikenne) muuttamiseen
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.2.2018 COM(2018) 82 final 2018/0037 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ETAsopimuksen liitteen XIII (Liikenne)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0102 (NLE) 8791/15 COEST 137 WTO 108 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. toukokuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.3.2017 COM(2017) 145 final 2017/0065 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta yhteistyöstä muilla kuin neljän vapauden
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.12.2011 KOM(2011) 904 lopullinen 2011/0441 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden antamasta selityksestä, jonka mukaan ne hyväksyvät Euroopan unionin edun mukaisesti
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.8.2016 COM(2016) 523 final 2016/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Islannin välisen maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2012 COM(2012) 591 final 2012/0285 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS kalavarojen säilyttämisestä teknisten toimenpiteiden avulla Itämeren, Belttien
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.3.2017 COM(2017) 146 final 2017/0066 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen pöytäkirjan 31, joka
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 28.11.2016 JOIN(2016) 54 final 2016/0366 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.9.2017 COM(2017) 556 final 2017/0241 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS 5 päivänä lokakuuta 2006 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 1563/2006 hyväksytyn Euroopan yhteisön
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.2.2017 COM(2017) 51 final 2017/0016 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS otsonikerrosta heikentävistä aineista tehdyn Montrealin pöytäkirjan muuttamista koskevan Kigalissa hyväksytyn
KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.12.2016 COM(2016) 793 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Tiettyjen neuvoston direktiivin 91/692/EY mukaisesti annettujen unionin ympäristöalan
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Australian välisen puitesopimuksen tekemisestä
EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 28.11.2016 JOIN(2016) 51 final 2016/0367 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden
15295/14 HG/phk DGB 3. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2014 (OR. en) 15295/14. Toimielinten välinen asia: 2014/0295 (NLE) PECHE 526
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0295 (NLE) 15295/14 PECHE 526 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS LIS-kalastuksen
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0220 (NLE) 10974/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: WTO 196 SERVICES 21 FDI 17 CDN 13 NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2016 COM(2016) 304 final 2016/0157 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS viisumien myöntämisen helpottamisesta tehdyn Euroopan unionin ja Georgian välisen sopimuksen mukaisesti
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.8.2018 COM(2018) 598 final 2018/0308 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta muutoksiin, jotka vaarallisten aineiden kuljetuksia käsittelevä
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.6.2016 COM(2016) 412 final 2016/0191 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta WTO:n poikkeuslupaa
Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.5.2016 COM(2016) 241 final 2016/0128 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 292 final 2015/0131 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen (ETS 196) allekirjoittamisesta Euroopan
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2017 (OR. en) 12710/17 PECHE 365 AGRI 510 AGRIFIN 101 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2014 COM(2014) 596 final 2014/0278 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan osallistumisen päättymisestä tiettyihin ennen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.8.2017 COM(2017) 436 final 2017/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 910 lopullinen 2006/0305 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2004/39/EY
10425/19 eho/elv/si 1 TREE.2.A
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. heinäkuuta 2019 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2019/0107 (COD) 10425/19 TRANS 387 CODEC 1241 CH 34 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Kom:n asiak.
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.6.2012 COM(2012) 329 final 2012/0159 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS liittymistä valmistelevasta tukivälineestä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o
LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2016 COM(2016) 407 final 2016/0189 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen XIX (Kuluttajansuoja)
Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.6.2013 COM(2013) 337 final 2013/0176 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi FI FI PERUSTELUT 1.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0313 (NLE) 14254/14 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 27. lokakuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2017 COM(2017) 382 final 2017/0160 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kanta väliaikaisen talouskumppanuussopimuksen puitteet muodostavalla itäisen ja eteläisen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2014 COM(2014) 81 final 2014/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan väliseen vapaakauppasopimukseen
Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.6.2014 COM(2014) 325 final 2014/0169 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi FI FI PERUSTELUT 1.