Sosiaalipolitiikan valintakoe 2009

Transkriptio

1 Kuopion yliopisto Sosiaalipolitiikan valintakoe 2009 Mallivastaukset Kysymysryhmä I 1. Luonnehdi lyhyesti aktiivista sosiaalipolitiikkaa (3p) Pääsykoekirjan mukaan sosiaalipolitiikka alkoi painottua Suomessa 1990 luvulla uusliberalistisesti. Kansainvälisten järjestöjen ja Euroopan Unionin viitoittamalla tiellä alettiin kehittää työhön kannustavaa sosiaalipolitiikkaa ja toteutettiin reformeja sekä tulonsiirtopolitiikassa että sosiaalipalveluissa kansalaisten kannustamiseksi työhön ja omaehtoiseen hyvinvoinnin edellytysten rakentamiseen. Tällä tavoin tavoiteltiin sosiaalista integraatiota ja talouskasvua, tavoitteita, jotka olivat olleet keskeisiä aiemminkin sosiaalipolitiikassa, vain keinot olivat erilaisia. Tavoitteeksi nostettiin se, että mahdollisimman harva kansalainen eläisi sosiaaliturvan varassa. Tästä orientaatiosta käytetään amerikkalaisperäistä termiä workfare. Sosiaalipolitiikka tulkitaan välineeksi tuottaa hyvin toimiva talous, työmarkkinat ja markkinatoimijat (sivut 58 59) 2. Kuvaile sosiaalipolitiikan suhdetta yhteiskuntapolitiikkaan (3p) Kysymys sosiaalipolitiikan suhteesta yhteiskuntapolitiikkaan liittyy laajempaan keskusteluun sosiaalipolitiikan sisällöstä tieteen ja yhteiskunnallisen toiminnan alueena sekä sen asemaan tieteiden perheessä ja suhteessa lähitieteisiinsä. Sosiaalipolitiikkaa voidaan pitää laajemman yhteiskuntapolitiikka käsitteen alakäsitteenä. Pääsykoekirjan tekijöiden mukaan on tosin myös esitetty että yhteiskunta ja sosiaalipolitiikka ovat synonyymeja, samaa tarkoittavia. Käsitteiden kirjavasta käytöstä on hyvänä esimerkkinä suomalainen yliopistomaailma, jossa edellä mainitut ylä ja alakäsitteet saavat käytännössä eri merkityksiä, esimerkiksi oppiainelaitoksia muodostettaessa. Eräs perinteinen jako on jakaa yhteiskuntapolitiikka talous, sosiaali ja kulttuuripolitiikkaan, mutta usein yhteiskuntapolitiikan lohkoiksi luetaan muitakin. Lisäksi keskustellaan siitä, onko talous yhteiskuntapolitiikan ylä vai alakäsite käytännössä ja onko ylipäätään mielekästä tehdä edellä mainitun kaltaisia lohkojakoja. Akateemisessa maailmassa tämänkaltainenkin keskustelu toiminnan kivijaloista on moniarvoista. (sivut 46 47) 3. Sosiaalipolitiikassa keskustellaan aika ajoin aineettoman kasvun mahdollisuudesta. Mitä käsitteellä aineeton kasvu tällöin tarkoitetaan? (9p) Talouskasvun ja sosiaalipolitiikan yhteys kuuluu sosiaalipolitiikan peruskysymyksiin. Kysytään usein onko esimerkiksi laaja pohjoismainen hyvinvointivaltio talouskasvun este vai tukija? Toisaalta kysytään; voidaanko laaja alaista hyvinvointipolitiikkaa harjoittaa yhteiskunnassa ilman vankkaa talouskasvua ja korkeaa työllisyyttä? Talouskasvua pidetään myös maapallon köyhien maiden tukemisen perustana. Talouskasvun merkityksestä eri yhteyksissä käydyn runsaan keskustelun tuloksena näyttää olevan, ettei talouskasvusta voida luopua, ellei luovuta samalla yhteiskunnallisen elämän ja hyvinvoinnin peruspilareista kansallisesti ja globaalissa merkityksessä; väestön kasvun hallinta, ihmislajin säilymi

2 2 nen ja köyhyyden lievittäminen näyttää edellyttävän että taloudet kasvavat. Aineettoman kasvun ajattelu on peräisin lähinnä luonnon suojelujärjestöistä ja se kytkeytyy kestävän kehityksen ajatteluun. Taloudellinen kasvu halutaan pitää sellaisissa mittasuhteissa, ettei luonnon uusiutumiskyky ja tulevien sukupolvien elinmahdollisuudet vaarannu. Käsitteen on alun perin esittänyt kansainvälinen Friends of the Earth järjestö. Sen ajattelussa kritisoidaan kulutusyhteiskuntaa ja hyvinvoinnin rajaamista aineellisen elintasoon. Aineettoman kasvun puolestapuhujat korostavat henkisiä arvoja, taidetta, puhdasta luontoa keskinäistä huolenpitoa ja yhteisöllisyyttä hyvinvoinnin lähteinä. Filosofi Herbert Marcusea mukaillen ajatellaan, että kulutusyhteiskunnan vapaudet voisivat korvautua vapaudella talouden kahleista, vapaudella politiikasta, johon ei voida itse vaikuttaa ja vapaudella tiedotusvälineiden valmiiksi pureskelluista tulkinnoista. (sivut ) 4. Tarkastele suomalaisen sosiaalipolitiikan klassikkoihin kuuluvan Pekka Kuusen näkemyksiä sosiaalipolitiikan tavoitteista (9 p). Pekka Kuusi on jäänyt suomalaisen sosiaalipolitiikan historiaan merkittävänä hyvinvointivaltion teoreetikkona. Hän kokosi 1960 luvun taitteessa laaja alaisen sosiaalipolitiikan uudissuunnitelman, joka tunnetaan teoksena 60 luvun sosiaalipolitiikka. Kuusi kuului siihen ajatteluperinteeseen, jossa sosiaalipolitiikan merkitys ja sisältö yhteiskunnassa perustellaan talouden kautta. Brittiläisen kansantaloustieteilijän, John Maynard Keynesin tavoin Kuusi piti sosiaalipolitiikan harjoittamista vakaan talouden ja talouskasvun edellytyksenä. Kuusi ei ollut varsinaisesti keynesiläinen, vaan otti vaikutteita ruotsalaiselta taloustieteen nobelistilta, Gunnar Myrdahlilta ja hänen kasautuvan kasvun teoriastaan. Teorian mukaan julkisen vallan investoinnit (finanssipolitiikka) voivat käynnistää taloudessa myönteisen kasvukehityksen ja ylläpitää markkinatalouden vakautta. Kuusi tarkasteli ennen muuta tulonsiirtoja; hänen tavoitteenaan oli luoda sosiaaliset riskit ja riskiryhmät kattava tulonsiirtojärjestelmä, jonka parantaisi heikossa taloudellisessa asemassa olevien kulutuskykyä ja tukisi hyvää kokonaiskysyntää taloudessa, jota myös Keynes korosti omassa ajattelussaan talouskasvun lähteenä. Kuusi ei ottanut suunnitelmassaan yhtä laajasti kantaa sosiaalihuollon (nyk. sosiaalipalvelut) kysymyksiin. Tulonsiirtopolitiikan ansioista kasvava kulutuskysyntä loisi Kuusen suunnitelman mukaan pohjaa myös teollisille investoinneilla ja tuotannon laajentamiselle. Kuusi asemoi sosiaalipoliittisten järjestelmien kehittämisen modernilla tavalla talouspolitiikkaan; nykyisestä valtavirrasta poiketen talouspolitiikan painotukset olivat hänellä finanssipoliittisia, valtion sosiaalipoliittisia investointeja tukevia. (sivut 61 63) 5. Millaisia näkemyksiä on esitetty Euroopan Unionin sosiaalipoliittisen toimivallan lisäämisestä (6p) Sosiaalipolitiikan keskeisiä tämän ajan kysymyksiä on Euroopassa kansallisen sosiaalipolitiikan suhde Euroopan Unionin harjoittamaan politiikkaan. Muodollisessa mielessä voidaan sanoa, että sosiaalipolitiikka kuuluu kansallisen päätösvallan piiriin, toisin kuin esimerkiksi Unionissa keskeinen talouspolitiikka. Käytännössä asia ei ole aivan näin yksikertainen ja EU:n sosiaalipoliittinen vaikutusvalta onkin viime vuosina kasvanut suhteessa kansalliseen päätöksentekoon, osin poliittisen yhteistyön kautta, osin esimerkiksi ylivalumana sosiaalipoliittiseen päätöksentekoon kytkeytyneiden muiden politiikkalohkojen vaikutuksesta. Kysymys on kuitenkin muuttuvasta ilmiöstä, josta käydään jatkuvaa keskustelua. Pääsykoekirjan tekijät jakavat yhteisön rakennetta ja toimintaa koskevan keskustelun kahteen pääsuuntaukseen (karkea jako); 1) hallitusten välistä yhteistyötä korostavaan, intergovernmentalistiseen ja uusfunktionalistiseen suuntaukseen. Edellisen suuntauksen edustajat korostavat EU:ta kansallisten hallitusten yhteistyöfoorumina, jossa sosiaalipolitiikka on kansallinen asia. Uusfunktionalistit korostavat yhdentymisen sisäistä logiikkaa, jossa integraatio yhdellä politiikkalohkolla siirtyy toiselle omien lain

3 3 alaisuuksiensa mukaisesti ja irtautuu kansallisesta vaikutusvallasta. Näkemyserojen vuoksi käsitykset EU:n sosiaalipoliittisen toimivallan kasvattamisesta vaihtelevat puolesta ja vastaan ulottuvuudella. Käytännössä keskustelu on kohdentunut kysymykseksi, miten Unionin toimintaa tulisi ohjata: lainsäädännöllä vai avoimen koordinaation menetelmän kaltaisella poliittisella yhteistyöllä. EU:n sosiaalipoliittisen toimivallan kasvattamista kannatetaan esimerkiksi siksi, että vahvistuneen taloudellisen integraation vastapainoksi halutaan vahva eurooppalainen institutionalisoitunut sosiaalipolitiikka. Pelätään, että sosiaalipoliittiset kysymykset jäävät kansallisina talouspolitiikan jalkoihin. Toimivallan lisäämisen vastustajat puolestaan ovat argumentoineet mm. sillä, ettei toimivaltaa lisättäessä, EU:n demokratiavajeen vuoksi, voida sanoa tarkasti kenen toimivaltaa lopulta tällöin lisätään ja pelätään päätöksenteon etääntyvän yhä enemmän kansalaisista. Toisaalta kansallisen sosiaalipoliittisen päätöksenteon sanotaan eurooppalaistuneen muutenkin, koska jäsenvaltion hakevat koordinaatiota toistensa kanssa eri politiikan lohkoilla ja sovittavat päätöksentekoaan myös kansallisen toimivallan alueilla eurooppalaiseen kontekstiin vapaaehtoisesti (sivut ) 6. Mitkä neljä ulottuvuutta voidaan tunnistaa globalisaatiossa? Luonnehdi niitä lyhyesti. (6p) Globalisaatiokeskustelussa on korostunut taloudellinen aspekti. Erityisesti taloudellisen globalisaation kriitikot ovat tuoneet esiin myös muita globalisaation ulottuvuuksia keskustelun monipuolistamiseksi. Tällöin voidaan tunnistaa neljä globalisaation ulottuvuutta, joista talous on vain yksi. Muut kolme ovat: ekologinen, kulttuurinen ja poliittinen globalisaatio. Talouden globalisaatio ilmenee talouden maailmanlaajuisina riippuvuuksia ja toiminta alueina. keskeistä tällä ulottuvuudella on rahamarkkinoiden maailmanlaajuinen vapautuminen; tuotannontekijät ja hyödykkeet siirtyvät aiempaa helpommin maasta toiseen ja informaatioteknologian merkitys kasvaa sekä tuotannossa että kulutuksessa. Taloudellisen globalisaation vaikutuksista kansalaisten hyvinvointiin kiistellään. Ekologinen globalisaatio tarkoittaa lähinnä tuotannon ympäristövaikutusten siirtymistä yli rajojen. Kulttuurinen globalisaatio tarkoittaa mm. kaupallisen viihdetuotannon ja kulutuksen yhdenmukaistumista maailmanlaajuisesti. Poliittinen globalisaatio tarkoittaa Yhdysvaltojen ja muiden teollisuusmaiden vallan kasvua suhteessa kansallisvaltioiden päätöksentekojärjestelmiin. (sivut ) Kysymysryhmä II 7. Mitä tarkoitetaan sosiaaliturvan indeksisuojalla ja miten se toteutuu suomalaisessa tulonsiirtojärjestelmässä? (12p) Indeksisuojan tarkoituksena on turvata tulonsiirtojen ostovoima hintojen nousua vastaavaksi ja sitten halu varmistaa se, että tulonsiirtojen kehitys seuraa yhteiskunnan muuta tulokehitystä. Honkasen mukaan suomalainen indeksisuoja on kaksijakoinen; toisaalta osa ansiosidonnaisista etuuksista on sidottu työeläkeindeksiin, jolloin etuudet seuraavat ansiotason nousua ja toisaalta niin sanotussa perusturvassa tulonsiirrot sidotaan yleensä elinkustannusindeksiin, jossa ne seuraavat hintakehitystä. Riippuen hintojen ja palkkojen kasvuvauhdista eri indeksointitavat hyödyttävät eri väestöryhmiä. Tässäkin näkyy sosiaaliturvajärjestelmämme painottuneisuus ansiosidonnaisuuteen; perusturvan kehitys laahaa jäljessä verrattuna ansiotason kehitykseen, etenkin matalan hintainflaation ja suotuisan reaalipalkkakehityksen oloissa, joissa olemme viime vuodet eläneet. Lisäksi indeksisuojan repaleisuus on johtanut etenkin perusturvan heikkenemiseen. Honkanen kuvaa artikkelissaan indeksisuojan kehitystä yksityiskohtaisesti

4 4 eri tulonsiirtojärjestelmissä aloittaen työ ja virkaeläkejärjestelmästä, joka volyymiltaan on tulonsiirtojärjestelmistä merkittävin. Tällä alueelle indeksoinnilla on monia tehtäviä ja kenttä on kirjava. Indeksien muutosten kautta osaan eläkkeistä on tehty leikkauksia ja etenkin uusimmissa työeläkkeissä suositaan ansiosidonnaisuuden kautta hyväpalkkaisia ja järjestelmien suoja on parempi kuin kansaneläkkeissä, joissa eläkkeet on sidottu hintoihin ja toisaalta indeksejä on jäädytetty. Työttömyysturvan perusturvassa indeksisuoja on heikko. Lapsiperheiden tuilla on heikko indeksisuoja, mutta lapsilisän reaaliarvoa on pidetty yllä indeksisuojasta riippumatta muilla keinoilla. Muissa sosiaaliavustuksissa noudatetaan perusturvan yleistä linjaa; käytännössä joko kansaneläkkeiden tapaista korotustasoa tai heikompaa. Kaikkein heikoin indeksisuoja on opintotuessa, jonka eri muodoissa ei ole indeksisuojaa. Opintotuen reaaliarvo onkin heikentynyt viime vuosina sillä muitakaan tukien korotusmahdollisuuksia ei ole käytetty. Asumistukeen ei liity yksiselitteistä indeksisuojaa, vaikkakin eläkkeensaajien asumistuki on sidottu elinkustannusindeksiin. Myös varusmiesten päivärahat ovat indeksisuojan ulkopuolella. Maksetuista tulonsiirroista tuloverotuksessa indeksisuoja on koskenut ennen muuta verovähennyksiä, joiden indeksisuoja on ollut heikko. Honkasen mukaan suomalaisen sosiaaliturvan indeksisuoja onkin hajanainen, osin puuttuva ja toisia tulonsiirtomuotoja suosiva ja sitä on 1990 luvun lamavuosien jälkeen heikennetty, mikä on rapauttanut etenkin perusturvaamme suhteessa ansiosidonnaisiin tulonsiirtojärjestelmiin, joissa indeksisuojaa on yleisestä suuntauksesta poiketen joissakin etuuksissa laajennettu. 8. Arvioi sosiaaliturvan indeksisuojan merkitystä eri näkökulmista ja siihen vaikuttavia tekijöitä. (12p) Niin kuin etuuksia jakavien järjestelmien kohdalla yleensäkin, myös indeksisuojan kohdalla järjestelmien edut ja haitat vaihtelevat tarkastelijan arvoperustasta, näkökulmasta ja yhteiskunnallisesta asemasta riippuen. Kysymys sosiaaliturvan indeksisuojasta on tärkeä perusturvan tasoon liittyvä kysymys. Mikäli indeksisuoja puuttuu, tulonsiirron reaaliarvon heikkeneminen ilmenee järjestelmään sisäänrakennettuna. Heikennykset voivat toteutua paitsi suoraan tulonsiirtojen reaalitason laskuna, myös siten, että nimellisansioiden nousun vuoksi henkilön tulot ylittävät tulonsiirron saamisen tulorajan. Indeksijärjestelmä näyttää noudattavan sosiaalipolitiikan kulloistakin painotusta yhteiskunnassa. Indeksisuojan käyttöön oton vaiheessa järjestelmä toimi muun tulonsiirtopolitiikan tavoin heikossa taloudellisessa asemassa olevia tukevasti ja otti huomioon tulonmuodostuksen reaaliarvoon vaikuttavia tekijöitä, niiden epäedullisia vaikutuksia korjaten, myös sosiaaliturvan varassa elävien kohdalla. Viime vuosien aikana puolestaan sosiaalipolitiikan suunnan muuttuessa palkkatyösidonnaiseen suuntaan (workfare), myös indeksisuoja näyttää suosivan sellaisia etuuksia, joiden hyödynsaajat ovat olleet työmarkkinoilla hyvässä asemassa ja joilla on takanaan pitkä ja vakaa työura. Indeksisuoja ei pelkästään ratkaise sosiaalietuuksien reaaliarvoa, sillä etuuksiin voidaan tehdä tasokorotuksia reaaliarvon turvaamiseksi. Honkasen näkemys näyttää kuitenkin olevan, ettei tämä vaihtoehto käytännössä ole osoittautunut yhtä tehokkaaksi kuin indeksisuoja, mitä näkemystä hän dokumentoi tilastollisella tarkastelulla. 9. Mitkä ovat indeksisuojan keskeiset kehittämiskohteet ja miksi? (12p) Kun tarkastellaan sosiaalipoliittisen järjestelmän kehittämistä, on tarpeen samalla pohtia, kenen näkökulmasta ja millä kriteereillä järjestelemiä halutaan kehittää. Tässä yhteydessä voidaan tarkastella sosiaaliturvan indeksisuojan kehittämistä sekä järjestelmien ylläpitäjän tavoitteiden että artikkelin kirjoittajan näkökulmasta. Honkasen mukaan indeksijärjestelmän kehittäjien puheenvuoroista löytää varsin niukalti kantoja, jotka perustelevat avoimesti toteutunutta kehitystä ja jotka toisaalta tuottaisivat kriteereitä indeksisuojan tulevaan kehittämiseen. Yleensä perusteluja on esitetty vastaavaa lainsäädäntöä uudistettaessa tai esimerkiksi Sosiaali ja terveysministeriön työryhmissä. Honkasen mukaan viime vuosien

5 pyrkimyksenä on ollut suosia ansiosidonnaisia tulonsiirtoja suhteessa perusturvan etuuksiin myös indeksisuojaa uudistettaessa. Honkasen oma näkemys on, että indeksisuojalla on ollut Suomessa takavuosien voimakkaan inflaation oloissa: Takavuosilla tarkoitetaan tässä hyvinvointivaltion laajentamisen aikaa Suomessa, aikaa ennen Suomen liittymistä Euroopan Unioniin ja rahapoliittisen päätäntävallan siirtämistä Euroopan keskuspankille. Tälle ajanjaksolle oli ominaista, nykyiseen verrattuna, rahanarvon voimakas vaihtelu (devalvaatiot) ja palkkojen ja hintojen kilpajuoksu. Tuolloin indeksisuoja oli keskeisessä asemassa tulonsiirtojen ostovoiman turvaamisessa. Honkasen mukaan nykyoloissa, joissa inflaatio on onnistuttu pitämään kurissa yleiseurooppalaisin ponnistuksin (yhteisvaluuttajärjestelmä), pitäisi pohtia aiempaa enemmän tulonsiirtojen reaaliarvon suhdetta tulokehitykseen, hintakehityksen sijasta. Eräs keino on pyrkiä sitomaan tulonsiirrot tuottavuuskehitykseen. Tätä Honkanen ei pidä yksi yhteen mahdollisena, koska palkatkaan eivät noudata mekaanisesti tuottavuuskehitystä. Silti sen suuntaisesti pitäisi hänen mukaansa toimia. Honkanen kantaa huolta siitä, miten tulonsiirtojen kehitys kyettäisiin pitämään muun tulonmuodostuksen kehityksen mukana. Käytännössä Honkasen huoli tarkoittaa huolta perusturvan varassa elävien taloudellisesta asemasta ja tuloerojen liiallisesta kasvusta. Perusturvan taso on Suomessa romahtanut suhteessa ansiosidonnaisiin järjestelmiin. Tuloerot ovat kasvaneet ja osa väestöstä (esim. pitkäaikaistyöttömät) on tipahtanut pysyvästi perusturvan varaan. Honkasen huoli on huolta sosiaalipolitiikan perinteisten arvojen toteutumisesta nyky yhteiskunnassa. 5