SOSIAALIOIKEUS: YLEINEN OSA. Itä-Suomen yliopisto, oikeustieteiden laitos sl 2014

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SOSIAALIOIKEUS: YLEINEN OSA. Itä-Suomen yliopisto, oikeustieteiden laitos sl 2014"

Transkriptio

1 SOSIAALIOIKEUS: YLEINEN OSA Itä-Suomen yliopisto, oikeustieteiden laitos sl 2014

2 I Luento: Kansallinen sosiaaliturvajärjestelmä & sosiaaliset ihmisoikeudet & EU-sosiaalioikeus

3 Perustuslain 19 Oikeus sosiaaliturvaan Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella. Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä.

4 Sosiaalioikeuden kohde Sosiaaliturva Toimeentulon turva Sosiaalihuolto Terveydenhuolto Sosiaalivakuutus Sosiaaliavustus Sosiaalipalvelut Perusterveydenhuolto Kansaneläke Äitiysavustus Yleiset sosiaalipalvelut Erikoissairaanhoito Ansioeläkkeet Sairausvakuutus Tapaturmavakuutus Työttömyysturva Äitiys-, isyys- ja vanhempainraha Lapsilisä Lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuki Asumistuki Opintotuki Vammaisetuudet Erityispalvelut Toimeentulotuki Mielenterveyspalvelut Jne. Jne.

5 Toimeentulon turva Toimeentulon turva jakautuu: 1. Välttämättömän toimeentulon turva Toimeentulotuki + asumistuki 2. Perustoimeentulon turva a) Vähimmäismääräinen perustoimeentulon turva Kansaneläke/takuueläke, työttömän peruspäiväraha ja työmarkkinatuki, perussairauspäiväraha, vanhempainpäivärahat, jne. b) Ansiosidonnainen perustoimeentulon turva Työeläke, ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha, ansiosidonnainen sairauspäiväraha, ansiosidonnaiset vanhempainpäivärahat, työtapaturma- ja ammattitautikorvaukset, jne.

6 1. Ryhmätyötehtävä Keille sosiaaliturvajärjestelmän eri osa-alueiden tehtävien hoito kuuluu?

7 Toimeentulon turvan toimijat Välttämättömän toimeentulon turvasta huolehtivat: 1. Kunnat (toimeentulotuki) 2. Kela (asumistuki) Vähimmäismääräisen perustoimeentulon turvan mukaisia etuuksia maksaa: 1. Kela Ansiosidonnaisen perustoimeentulon turvan maksaminen kuuluu: 1. Työeläkevakuutusyhtiöille (yksityisen puolen ansiosidonnaiset työeläkkeet) 2. Kevalle (julkisen puolen ansiosidonnaiset työeläkkeet) 3. Työttömyyskassoille (ansiosidonnainen työttömyysturva) 4. Kelalle (ansiosidonnaiset vanhempain- ja sairauspäivärahat)

8 Sosiaalihuollon toimijat Julkisen sosiaalihuollon järjestämisvastuu kuuluu kunnille: 1. Toimeentulotuki 2. Yleiset sosiaalipalvelut Sosiaalityö Kotipalvelut Lasten päivähoito Asumispalvelut Laitoshuolto 3. Erityispalvelut Lastensuojelu Vammaispalvelut Kehitysvammahuolto Päihdehuolto Kaikista sosiaalihuollon palveluista 1/3 on yksityisten palveluntuottajien tuottamia näistä kunnat ostavat suurimman osan

9 Terveydenhuollon toimijat Julkisen terveydenhuollon järjestämisvastuu kuuluu kunnille: 1. Perusterveydenhuolto Päivystys terveyskeskuksissa, työterveyshuolto, jne. 2. Erikoissairaanhoito Lääketieteen erikoisalojen mukainen tutkimus ja hoito sairaaloissa Kaikista terveydenhuollon palveluista 1/4 on yksityisten palveluntuottajien tuottamia näistä kunnat ostavat vain n. 5 %

10 Yksityisen sairaanhoidon korvaukset (osa julkista terveydenhuoltojärjestelmää) Sairausvakuutuksesta maksetaan sairaanhoitokorvauksia 1. Lääkärin suorittama tutkimus ja hoito Keskimääräinen korvaustaso lääkärinpalkkioista on n. 23 % 2. Sairaanhoidosta aiheutuneet matkakustannukset Korvataan n. 90 % kaikista matkakustannuksista 3. Sairauden hoitoon määrätyt lääkkeet Korvataan n. 57 % kaikista lääkekustannuksista

11 Sosiaaliturvan menot Vuonna 2012 sosiaalimenot yhteensä n. 60 mrd Vanhuus: 37 % Sairaus: 25 % Toimintarajoitteisuus: 11% Perhe ja lapset: 11 % Työttömyys: 7 % Sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannukset 18,6 mrd Erikoissairaanhoito: 27 % Vanhus- ja vammaispalvelut: 21 % Perusterveydenhuolto: 20 % Lastenhoito + tuet: 14 %

12 Sosiaaliset ihmisoikeudet

13 2. Ryhmätyötehtävä Mitä tarkoitetaan sosiaalisilla ihmisoikeuksilla?

14 Sosiaaliset ihmisoikeudet 1. Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva YK:n yleissopimus (1966 -> 1976) ( 9 art.): Oikeus sosiaaliturvaan (10 art.) Perheen, äitien, lasten ja nuorten suojelu (11 art.) Yksilön ja perheen oikeus tyydyttävään elintasoon (riittävä ravinto, vaatetus ja sopiva asunto) (12 art.) Oikeus ruumiin- ja mielenterveyteen

15 Sosiaaliset ihmisoikeudet Yleissopimus ei luo yksilöille subjektiivisia oikeuksia tiettyihin sosiaalietuuksiin Sen sijaan toimeksianto-, heikennyskielto-, syrjäyttävä ja tulkintavaikutus Valvonta perustui aiemmin yksinomaan YK:n sosiaalisten oikeuksien komitealle annettaville määräaikaisraporteille Sopimuksen lisäpöytäkirja tuli Suomessa voimaan Yksilövalitus voidaan tehdä vuoden kuluessa siitä, kun kaikki kansalliset oikeusturvakeinot on käytetty Seurauksena TSS-komitean kannanotto ja/tai suositus valtiolle Samalla myös valtiovalitus tuli mahdolliseksi Sopimusvaltio voi valittaa toisesta valtiosta Myöstutkintamenettely otettiin käyttöön

16 Sosiaaliset ihmisoikeudet 2. Euroopan sosiaalinen peruskirja (1961/1996 -> 1991/2002) (11 art.): Jokaisella on oikeus käyttää hyväkseen kaikkia toimia, joiden avulla hän voi saavuttaa parhaan mahdollisen terveydentilan. (12 art.): Kaikilla työntekijöillä ja heidän huollettavillaan on oikeus sosiaaliturvaan. (13 art.): Jokaisella, jolla ei ole riittäviä tuloja tai varoja, on oikeus sosiaaliavustukseen ja lääkinnälliseen apuun. (14 art.): Jokaisella on oikeus sosiaalipalveluihin. (15 art.): Vammaisilla henkilöillä on oikeus itsenäisyyteen, yhteiskuntaan sopeutumiseen ja yhteiskunnalliseen elämään osallistumiseen. (16 art.): Yhteiskunnan perusyksikkönä perheellä on oikeus asianmukaiseen sosiaaliseen, oikeudelliseen ja taloudelliseen suojeluun sen täysipainoisen kehityksen turvaamiseksi. (17 art.): Lapsilla ja nuorilla on oikeus asianmukaiseen sosiaaliseen, oikeudelliseen ja taloudelliseen suojeluun. (23 art.) Jokaisella ikääntyneellä henkilöllä on oikeus sosiaaliseen suojeluun. (30 art.) Jokaisella on oikeus suojeluun köyhyyttä ja sosiaalista syrjäytymistä vastaan. (31 art.) Jokaisella on oikeus asuntoon.

17 Sosiaaliset ihmisoikeudet Peruskirjassa ei ole kyse yksilöille taatuista subjektiivisista oikeuksista Pl. esim art.: oikeus lääkinnälliseen apuun eli kiireelliseen hoitoon Toimeksianto-, heikennyskielto-, syrjäyttävä ja tulkintavaikutus Ei yksilövalitusmahdollisuutta Sen sijaan valtioiden raportointivelvollisuus Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitealle Myös järjestökantelumahdollisuus

18 Sosiaaliset ihmisoikeudet No. 10/2000 Tehy ry and STTK ry v. Finland Säteilylle altistuvien sairaalatyöntekijöiden oikeus pitää ylimääräisiä vapaita tai tehdä lyhyempää työpäivää Tilannetta Suomessa pidettiin rikkomuksena 2. artiklan 4 :ää vastaan (Oikeus oikeudenmukaisiin työsuhteen ehtoihin) No. 35/2006 Federation of Finnish Enterprises v. Finland Järjestäytymättömillä työnantajilla ei oikeutta poiketa tietyistä työsopimuslain määräyksistä Tilannetta Suomessa ei pidetty rikkomuksena 5. artiklaa vastaan (Järjestäytymisoikeus)

19 Sosiaaliset ihmisoikeudet No. 70/2011 Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry v. Finland Se, että omaishoitajille maksettava omaishoidon tuki vaihtelee kunnittain, loukkaa peruskirjan 23 artiklaa ( Ikääntyneiden henkilöiden oikeus sosiaaliseen suojeluun ) No. 71/2011 Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry v. Finland Kunnittain vaihteleva ja monimutkainen palveluasumisen maksujärjestelmä loukkaa peruskirjan 23 artiklaa ( antaa ikääntyneille henkilöille tietoa heidän käytettävissään olevista palveluista ja heidän mahdollisuuksistaan käyttää niitä )

20 Sosiaaliset ihmisoikeudet No. 88/2012 Suomen sosiaalioikeudellinen seura ry v. Finland Kantelu: Vähimmäismääräisen perustoimeentulon turvan taso ei Suomessa ole peruskirjan edellyttämällä tasolla Käsittely kesken

21 EU-sosiaalioikeus

22 3. Ryhmätyötehtävä: Mitä tiedätte EU-sosiaalioikeudesta?

23 EU-sosiaalioikeus Sosiaalipolitiikka ei kuulu EU:n yksinomaiseen toimivaltaan Kuuluu jaetun toimivallan alaan ja vain siltä osin kuin unionin toiminnasta annetussa sopimuksessa on määrätty (SEUT 4.2 art.) Vähitellen lisääntynyt sosiaalipoliittinen sääntely on ollut ennen muuta työoikeudellista ja koskenut työntekijöitä Viime vuosina EU:n sosiaalipoliittinen ulottuvuus on kasvanut EU:n perussopimusten uudet säännökset EU:n Perusoikeuskirja Esim. potilasdirektiivi

24 EU-sosiaalioikeus 1) Sosiaaliturvaa koskeva primäärinen EU-oikeus a) Ohjelmalliset säännökset: SEUT 9 art.: Unioni ottaa politiikkansa ja toimintansa määrittelyssä ja toteuttamisessa huomioon korkean työllisyystason edistämiseen, riittävän sosiaalisen suojelun takaamiseen, sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseen sekä korkeatasoiseen koulutukseen ja ihmisten terveyden korkeatasoiseen suojeluun liittyvät vaatimukset. SEUT 151 art.: Unionin ja jäsenvaltioiden tavoitteena on, ottaen huomioon sosiaaliset perusoikeudet sellaisina kuin ne ovat Torinossa 18 päivänä lokakuuta 1961 allekirjoitetussa Euroopan sosiaalisessa peruskirjassa ja vuoden 1989 työntekijöiden sosiaalisia perusoikeuksia koskevassa yhteisön peruskirjassa, työllisyyden edistäminen, elin- ja työolojen kohentaminen siten, että olojen yhtenäistäminen olisi mahdollista niitä kohennettaessa, riittävä sosiaalinen suojeleminen, työmarkkinaosapuolten välinen vuoropuhelu, inhimillisten voimavarojen kehittäminen tarkoituksena saavuttaa korkea ja kestävä työllisyystaso, ja syrjäytymisen torjuminen.

25 EU-sosiaalioikeus b) Toimivaltaa suovat säännökset: SEUT art.: Edellä 151 artiklassa tarkoitettujen tavoitteiden toteuttamiseksi unioni tukee ja täydentää jäsenvaltioiden toimintaa seuraavilla aloilla: c) työntekijöiden sosiaaliturva ja sosiaalinen suojeleminen; Euroopan parlamentti ja neuvosto voivat antaa 1 kohdan a i alakohdassa tarkoitetuilla aloilla direktiivein säännöksiä vähimmäisvaatimuksista, jotka pannaan täytäntöön asteittain ottaen huomioon kunkin jäsenvaltion edellytykset ja kussakin jäsenvaltiossa voimassa oleva tekninen sääntely.

26 EU-sosiaalioikeus b) Toimivaltaa suovat säännökset: SEUT 48 art.: Euroopan parlamentti ja neuvosto toteuttavat tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen komission ehdotuksesta sellaiset sosiaaliturvan alan toimenpiteet, jotka ovat tarpeen työntekijöiden vapaan liikkuvuuden toteuttamiseksi, erityisesti ottamalla käyttöön järjestelmän, joka turvaa palkattuina työntekijöinä tai itsenäisinä ammatinharjoittajina toimiville siirtotyöläisille ja heidän huollettavilleen sen, että: a) kaudet, jotka eri maiden lainsäädännön mukaan otetaan huomioon oikeuden saamiseksi etuuteen ja sen säilyttämiseksi sekä etuuden määrän laskemiseksi, lasketaan yhteen; b) etuudet maksetaan jäsenvaltioiden alueella asuville.

27 EU-sosiaalioikeus Euroopan Unionin Perusoikeuskirja SEU 6 art.: Unioni tunnustaa oikeudet, vapaudet ja periaatteet, jotka esitetään hyväksytyssä ja Strasbourgissa mukautetussa Euroopan unionin perusoikeuskirjassa, jolla on sama oikeudellinen arvo kuin perussopimuksilla. Sopimuksen IV luku: Yhteisvastuu 34 art.: Sosiaaliturva ja sosiaalituki 35 art.: Terveyden suojelu Oikeudet sitovat EU-toimielimiä vain niiden toimivaltansa puitteissa

28 EU-sosiaalioikeus 2) Sosiaaliturvaa koskeva sekundäärinen EU-oikeus: a) Asetus työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta (1612/68/ETY) 7.2 art.: Hänen on saatava samat sosiaaliset ja verotukseen liittyvät edut kuin kotimaisten työntekijöiden. Oikeuskäytännössä sosiaalisten etujen on katsottu kattavan myös toimeentulotuen kaltaiset sosiaalietuudet

29 EU-sosiaalioikeus b) Sosiaaliturva-asetus EY 883/2004 (korvasi ETY1408/71:n) Rinnastuu monenvälisiin sosiaaliturvan yhteensovittamissopimuksiin Henkilöllinen soveltamisala: jäsenvaltiossa asuvat jäsenvaltion kansalaiset, kansalaisuudettomat ja pakolaiset, jotka ovat tai ovat olleet yhden tai useamman jäsenvaltion lainsäädännön alaisia, sekä heidän perheenjäsenensä ja heidän jälkeensä elävät Asiallinen soveltamisala: (EI sosiaalihuolto) Sairausetuudet (Suomessa: sairausvakuutusjärjestelmä, kuntoutus, julkinen terveydenhuolto) Äitiysetuudet ja vastaavat isyysetuudet (Suomessa: vanhempainpäivärahat) Työkyvyttömyysetuudet (Suomessa: työkyvyttömyyseläke) Vanhuusetuudet (Suomessa: vanhuuseläkkeet) Perhe-eläke-etuudet (Suomessa: perhe-eläkkeet) Työtapaturma- ja ammattitautietuudet (Suomessa: tapaturmavakuutusjärjestelmä) Kuolemantapauksen johdosta myönnettävät avustukset (Suomessa: hautausavustus) Työttömyysetuudet (Suomessa: työttömyysturvalain mukainen perusturva ja ansioperusteinen turva) Varhaiseläke-etuudet (Suomessa: osa-aikaeläke) Perhe-etuudet (Suomessa: lapsilisä, lasten kotihoidontuki, elatustuki)

30 EU-sosiaalioikeus b) Sosiaaliturva-asetus Keskeiset periaatteet: Yhdenvertaisuusperiaate (4 art.)» Samat oikeudet kuin jäsenvaltion kansalaisilla Yhden sovellettavan sosiaaliturvalainsäädännön periaate (11 art.)» Pääsääntönä työskentelyvaltio (muut asuinvaltio) Yhteenlaskemisperiaate (6 art.)» Eri maissa ansaitut kaudet lasketaan yhteen Etuuksien maastaviennin periaate (7 art.)» Työttömät 3 kuukautta (64 art.)

31 EU-sosiaalioikeus c) Liikkumisvapausdirektiivi (2004/38/EY) 7 art.: Oikeus oleskella yli kolme kuukautta 1. Unionin kansalaisilla on oikeus oleskella toisen jäsenvaltion alueella yli kolmen kuukauden ajan a) jos he ovat työntekijöitä tai itsenäisiä ammatinharjoittajia vastaanottavassa jäsenvaltiossa; tai b) jos heillä on itseään ja perheenjäseniään varten riittävät varat niin, että he eivät oleskelunsa aikana muodostu rasitteeksi vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle, ja kattava sairausvakuutusturva vastaanottavassa jäsenvaltiossa; tai C) jos he ovat tulleet opiskelemaan, kattava sairausvakuutusturva ja riittävät varat

32 EU-sosiaalioikeus c) Liikkumisvapausdirektiivi 14 artikla: Oleskeluoikeuden säilyminen 1. Unionin kansalaisella ja hänen perheenjäsenillään on 6 artiklassa [max. 3 kk] säädetty oleskeluoikeus sikäli kuin he eivät muodosta kohtuutonta rasitetta vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle. 3. Karkottamistoimenpide ei saa automaattisesti olla seurauksena siitä, että unionin kansalainen tai hänen perheenjäsenensä turvautuu vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmään.

33 EU-sosiaalioikeus c) Liikkumisvapausdirektiivi 24.2 art.: Poiketen siitä, mitä 1 kohdassa säädetään [tasavertainen kohtelu], vastaanottavan jäsenvaltion ei tarvitse myöntää oikeutta sosiaaliavustukseen oleskelun ensimmäisten kolmen kuukauden aikana [ ] muille kuin työntekijöille tai itsenäisille ammatinharjoittajille taikka henkilöille, joilla säilyy tällainen asema, ja heidän perheensä jäsenille eikä sen tarvitse myöntää heille ennen pysyvän oleskeluoikeuden saamista toimeentulotukea opintoja varten, ammattiin johtava koulutus mukaan luettuna, opintorahan tai -lainan muodossa.

34 EU-sosiaalioikeus d) Potilasdirektiivi (2011/24/EU) Oikeusperusta SEUT:n 114 art. Euroopan parlamentti ja neuvosto toteuttavat tavallista lainsäädäntöjärjestystä noudattaen [ ] sisämarkkinoiden toteuttamista ja toimintaa koskevat toimenpiteet jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämiseksi. Potilasdirektiivin taustalla siis palveluiden vapaa liikkuvuus Implementointi Suomessa: laki rajat ylittävästä terveydenhuollosta Voi hakeutua sairaanhoitoon ulkomaille ja hakea Kelalta korvauksia aivan kuten yksityisestä hoidosta Suomessakin

Pentti Arajärvi. Kansalaispalkka ja suomalaisen sosiaaliturvan perusta. Kalevi Sorsa säätiö 15.12.2006

Pentti Arajärvi. Kansalaispalkka ja suomalaisen sosiaaliturvan perusta. Kalevi Sorsa säätiö 15.12.2006 Pentti Arajärvi Kansalaispalkka ja suomalaisen sosiaaliturvan perusta Kalevi Sorsa säätiö 15.12.2006 1 SUOMEN PERUSTUSLAKI 18 Oikeus työhön ja elinkeinovapaus Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa

Lisätiedot

Rajat ylittävä sosiaaliturva. Essi Rentola Suunnittelupäällikkö 4.12.2013

Rajat ylittävä sosiaaliturva. Essi Rentola Suunnittelupäällikkö 4.12.2013 Rajat ylittävä sosiaaliturva Essi Rentola Suunnittelupäällikkö 4.12.2013 Kansaneläke Työttömyyskassat Perheetuudet Kela Työttömyys Työtapaturmaja ammattitautietuudet Terveydenhoito huolto Sairaus- ja äitiysetuudet

Lisätiedot

KOHTI MAHDOLLISUUKSIEN SOSIAALITURVAA. Sosiaaliturvan kokonaisuudistus SATA

KOHTI MAHDOLLISUUKSIEN SOSIAALITURVAA. Sosiaaliturvan kokonaisuudistus SATA KOHTI MAHDOLLISUUKSIEN SOSIAALITURVAA Sosiaaliturvan kokonaisuudistus SATA Sosiaaliturvauudistus Hallitus on ryhtynyt suomalaisen sosiaaliturvan uudistamiseen. Sosiaaliturvauudistuksen (SATA) tavoitteena

Lisätiedot

HOIDA ITE ITTES? Perjantai , Paasitorni, Helsinki

HOIDA ITE ITTES? Perjantai , Paasitorni, Helsinki HOIDA ITE ITTES? Perjantai 30.5.2008, Paasitorni, Helsinki HYVINVOINTIPALVELUT 2010-LUVULLA JULKINEN VASTUU, TUOTANTO JA RAHOITUS Missä kulkee julkisen vallan järjestj rjestämisvastuun raja? Maija Sakslin

Lisätiedot

Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta

Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta Sisällys Yleistä..........................................1 Lippusääntö..................................1 Merimiehiin sovellettava EU-lainsäädäntö.......1

Lisätiedot

TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA JURIDIIKKA

TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA JURIDIIKKA TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA JURIDIIKKA Lasse Lehtonen, LT, OTT Terveysoikeuden professori (Hy), hallintoylilääkäri (HUS) Ihmisoikeus sopimukset Oikeusvaltioperiaate Perustuslaki Perusoikeudet PeL 106 : perustuslain

Lisätiedot

Miten rahoittaa eläkeaikainen toimeentulo

Miten rahoittaa eläkeaikainen toimeentulo Pentti Arajärvi Miten rahoittaa eläkeaikainen toimeentulo Aktuaaritoiminnan kehittämissäätiö 19.11.2008 Sosiaaliturvan tavoitteet yhteiskunnan menestys ja sen jäsenten hyvinvointi väestön toimeentulon

Lisätiedot

Liukuuko sosiaalipolitiikka eurooppalaisiin käsiin?

Liukuuko sosiaalipolitiikka eurooppalaisiin käsiin? Liukuuko sosiaalipolitiikka eurooppalaisiin käsiin? Työeläkepäivä 20.10.2010 Carin Lindqvist-Virtanen Sosiaali- ja terveysministeriö Sisältö Suomalainen sosiaalipolitiikka ulkomaailman paineissa Juridiikka

Lisätiedot

EU:n sosiaaliturvajärjestelmien uudistus ja pohjoismaiset sopimukset

EU:n sosiaaliturvajärjestelmien uudistus ja pohjoismaiset sopimukset EU:n sosiaaliturvajärjestelmien uudistus ja pohjoismaiset sopimukset Miten EU:n sosiaaliturvasopimus vaikuttaa Pohjoismaiden välillä liikkuviin? Heli Mäkipää, edunvalvontavastaava Pohjola-Norden/ Suomi

Lisätiedot

Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan päivänä tammikuuta 1993.

Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan päivänä tammikuuta 1993. 1992 vp - HE 247 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi opintotukilain :n ja korkeakouluopiskelijoiden opintotuesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan opintotuen

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö. Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö

Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö. Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö 1 Ketä ovat suomalaiset? Suomen kansalaisuus voi perustua kansalaisuuslain mukaan vanhemman

Lisätiedot

Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta EU-tilanteissa

Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta EU-tilanteissa Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta EU-tilanteissa Sisällys Yleistä.......................................... 1 Lippusääntö.................................. 1 Palkanmaksu merimiehen

Lisätiedot

Toimeentulotuki Kelaan 2017 Haasteet ja mahdollisuudet

Toimeentulotuki Kelaan 2017 Haasteet ja mahdollisuudet Toimeentulotuki Kelaan 2017 Haasteet ja mahdollisuudet Riikka Kimpanpää Johtava sosiaalityöntekijä/projektipäällikkö Tampereen kaupunki 1 Toimeentulotuen tarkoitus ja oikeus sosiaaliturvaan Toimeentulotukilaki

Lisätiedot

Apurahansaajien sosiaaliturvan mahdolliset uudistukset * Asiamies Riku Matilainen

Apurahansaajien sosiaaliturvan mahdolliset uudistukset * Asiamies Riku Matilainen Apurahansaajien sosiaaliturvan mahdolliset uudistukset * Asiamies Riku Matilainen Humanistisen tiedekunnan rahoitusja säätiöpäivä 8.2.2008 Jyväskylän yliopisto Tutkija Sosiaaliturva määräytyy palvelussuhteen

Lisätiedot

Väestön näkökulmia vammaispalveluihin

Väestön näkökulmia vammaispalveluihin Väestön näkökulmia vammaispalveluihin Anu Muuri, VTT, dosentti THL 15.08.2013 Anu Muuri 1 Vammaispalvelulaki 1987 Lain tarkoitus, 1 : Edistää vammaisen henkilön edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan perustietoutta. Riitta Räsänen Syksy 2008

Sosiaali- ja terveysalan perustietoutta. Riitta Räsänen Syksy 2008 Sosiaali- ja terveysalan perustietoutta Riitta Räsänen Syksy 2008 Sosiaaliturvan perustana olevat oikeudet A. Perusoikeudet 1. Osallistumisoikeudet 2. Kansalaisvapaudet 3. Taloudelliset, sosiaaliset ja

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.3.2016 COM(2016) 156 final 2016/0085 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta linja-autoilla harjoitettavasta satunnaisesta kansainvälisestä

Lisätiedot

MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET

MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET Merja Karinen lakimies 02112017 OIKEUS SOSIAALITURVAAN JA TERVEYSPALVELUIHIN Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus

Lisätiedot

Potilaiden liikkuvuus EU:ssa ja valinnanvapaus

Potilaiden liikkuvuus EU:ssa ja valinnanvapaus Potilaiden liikkuvuus EU:ssa ja valinnanvapaus Mervi Kattelus Terveyspolitiikan asiantuntija Suomen Lääkäriliitto Liikkuvuuden eri ulottuvuudet (Potilas sairastuu tilapäisen toisessa valtiossa oleskelun

Lisätiedot

Asia C-540/03. Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto

Asia C-540/03. Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto Asia C-540/03 Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto Maahanmuuttopolitiikka Kolmansien maiden kansalaisten alaikäisten lasten oikeus perheenyhdistämiseen Direktiivi 2003/86/EY Perusoikeuksien

Lisätiedot

Lapsi perheen ja hallinnon välissä

Lapsi perheen ja hallinnon välissä Lapsi perheen ja hallinnon välissä Lasten ja perheiden eroauttaminen -seminaari Pentti Arajärvi 11.11.2015 1 Lapsen oikeuksien yleissopimus 3 artikla 1. Kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon,

Lisätiedot

SOSIAALIOIKEUS: YLEINEN OSA. Itä-Suomen yliopisto, oikeustieteiden laitos sl 2014

SOSIAALIOIKEUS: YLEINEN OSA. Itä-Suomen yliopisto, oikeustieteiden laitos sl 2014 SOSIAALIOIKEUS: YLEINEN OSA Itä-Suomen yliopisto, oikeustieteiden laitos sl 2014 III Luento: Sosiaalioikeuden normijärjestelmä Sosiaalioikeuden lähteet Kansainväliset ihmisoikeussopimukset EU-oikeus Perustuslaki

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. kesäkuuta 2011 (24.06) (OR. en) 11844/11 SOC 586 EDUC 207

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. kesäkuuta 2011 (24.06) (OR. en) 11844/11 SOC 586 EDUC 207 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. kesäkuuta 2011 (24.06) (OR. en) 11844/11 SOC 586 EDUC 207 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10535/11 SOC 422

Lisätiedot

Euroopan sosiaaliset ihmisoikeudet ja tulevaisuuden haasteet SOSTE Matti Mikkola Emeritusprofessori Helsingin yliopisto

Euroopan sosiaaliset ihmisoikeudet ja tulevaisuuden haasteet SOSTE Matti Mikkola Emeritusprofessori Helsingin yliopisto Euroopan sosiaaliset ihmis ja tulevaisuuden haasteet SOSTE 9.11.2017 Matti Mikkola Emeritusprofessori Helsingin yliopisto Ihmis - perus IHMISOIKEUKSISTA on sovittu valtioiden välisillä sopimuksilla. Ratifiointi

Lisätiedot

Komission ehdotus 13 päivänä joulukuuta 2016 ehdotuksen (KOM (2016) 815 lopullinen)

Komission ehdotus 13 päivänä joulukuuta 2016 ehdotuksen (KOM (2016) 815 lopullinen) Komission ehdotus 13 päivänä joulukuuta 2016 ehdotuksen (KOM (2016) 815 lopullinen) Parlamentin ja neuvoston asetukseksi sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annetun asetuksen (EY) 883/2004

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJELMÄ UM2006-03293. EUR-14 Nikula Piia,Koikkalainen Anna 21.12.2006 JULKINEN. EDUSKUNTA Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJELMÄ UM2006-03293. EUR-14 Nikula Piia,Koikkalainen Anna 21.12.2006 JULKINEN. EDUSKUNTA Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJELMÄ UM2006-03293 EUR-14 Nikula Piia,Koikkalainen Anna 21.12.2006 JULKINEN EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia Yhteisön säädösten mukauttaminen Bulgarian tasavallan ja Romanian

Lisätiedot

Ilmoitusvelvollisuus ja lainsäädäntö

Ilmoitusvelvollisuus ja lainsäädäntö Ilmoitusvelvollisuus ja lainsäädäntö 18.1.2017 / Timo Mutalahti 1 Kuvat: Pixabay.com Ilmoitus viranomaisille Missä asukkaan asumiseen tai elämiseen liittyvissä ongelmissa vuokranantajalla tai asumisen

Lisätiedot

Miten perusoikeudet toteutuvat. Kansalainen hankintalain hetteikössä - seminaari Johtaja Riitta Särkelä, 14.1.2013

Miten perusoikeudet toteutuvat. Kansalainen hankintalain hetteikössä - seminaari Johtaja Riitta Särkelä, 14.1.2013 Miten perusoikeudet toteutuvat hankinnoissa Kansalainen hankintalain hetteikössä - seminaari Johtaja Riitta Särkelä, 14.1.2013 Perusoikeuksien ja sisämarkkinavapauksien jännite Jännitteinen lähtökohta

Lisätiedot

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 3 Työtulot ja työttömyysetuus sovitetaan

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.6.2013 COM(2013) 418 final 2013/0192 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI tiettyjen ympäristö-, maatalous- ja sosiaalipolitiikkaan sekä kansanterveyteen

Lisätiedot

Rajat ylittävä sosiaaliturva. Suvi Rasimus Lakimies 29.1.2014

Rajat ylittävä sosiaaliturva. Suvi Rasimus Lakimies 29.1.2014 Rajat ylittävä sosiaaliturva Suvi Rasimus Lakimies 29.1.2014 Kansaneläke Työttömyyskassat Perheetuudet Kela Työttömyys Työtapaturmaja ammattitautietuudet Terveydenhoito huolto Sairaus- ja äitiysetuudet

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. marraskuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. marraskuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. marraskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0285 (NLE) 15528/14 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: MAR 175 ETS 29 MI 884 COMPET 624 EDUC 324 MARE 12 PECHE

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien käyttökustannukset 1) tehtävittäin 1997-2013, mrd.

Kuntien ja kuntayhtymien käyttökustannukset 1) tehtävittäin 1997-2013, mrd. Kuntien ja kuntayhtymien käyttökustannukset 1) tehtävittäin 1997-2013, mrd. 50 45 40 35 Käyttökustannukset yht. Sosiaali- ja terveystoimi 2) Opetus- ja kulttuuritoimi 2) Muut tehtävät 30 25 20 15 10 5

Lisätiedot

Eurooppalaisen potilasliikkuvuusdirektiivin kansallinen soveltaminen Suomessa. Kuntamarkkinat, 12.9.2013. Hannele Häkkinen, erityisasiantuntija

Eurooppalaisen potilasliikkuvuusdirektiivin kansallinen soveltaminen Suomessa. Kuntamarkkinat, 12.9.2013. Hannele Häkkinen, erityisasiantuntija Eurooppalaisen potilasliikkuvuusdirektiivin kansallinen soveltaminen Suomessa Kuntamarkkinat, 12.9.2013 Hannele Häkkinen, erityisasiantuntija EU:n direktiivi potilaan oikeuksista rajat ylittävässä terveydenhuollossa,

Lisätiedot

Henkilökohtainen avustajajärjestelmä ja vammaispalvelulaki. Jyväskylä 28.8.2008 lakimies Juha-Pekka Konttinen

Henkilökohtainen avustajajärjestelmä ja vammaispalvelulaki. Jyväskylä 28.8.2008 lakimies Juha-Pekka Konttinen Henkilökohtainen avustajajärjestelmä ja vammaispalvelulaki Jyväskylä 28.8.2008 lakimies Juha-Pekka Konttinen Henkilökohtainen avustaja järjestelmä (Kynnys ry:n laatima määritelmä) Henkilökohtainen avustaja

Lisätiedot

Töihin ja työnhakuun ulkomaille

Töihin ja työnhakuun ulkomaille Töihin ja työnhakuun ulkomaille Leena Ikonen 31.8.2010 Sisältö Yleiset edellytykset Töihin ulkomaille Hakemuksesta Suomeen sosiaaliturvaan kuuluminen edellytykset Hakemuksetta Suomen sosiaaliturvaan kuluminen

Lisätiedot

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi TOIMEENTULOTUKIOPAS

Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi TOIMEENTULOTUKIOPAS Haapaveden kaupunki Haapaveden Siikalatvan sosiaalityö Tähtelänku 1, PL 40 86600 HAAPAVESI Sosiaali- terveyspiiri Helmi TOIMEENTULOTUKIOPAS TOIMEENTULOTUKIOPAS Mitä on toimeentulotuki? Miten selvitetään

Lisätiedot

Tietoa paperittomuudesta Meri Korniloff 27.5.2015

Tietoa paperittomuudesta Meri Korniloff 27.5.2015 Tietoa paperittomuudesta Meri Korniloff 27.5.2015 Tässä koulutuksessa käsitellään Paperittomat -hanke Ketkä ovat paperittomia Suomessa Paperittomien perusoikeudet Mikä on paperittoman oikeudellinen asema

Lisätiedot

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Li 2 Ikla 15.12.2010 3 Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Yleiset perusteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvaa säännöllisen

Lisätiedot

SOSIAALIOIKEUS Kaarlo Tuori Toomas Kotkas TALENTUM PRO Helsinki 2016

SOSIAALIOIKEUS Kaarlo Tuori Toomas Kotkas TALENTUM PRO Helsinki 2016 SOSIAALIOIKEUS Kaarlo Tuori Toomas Kotkas TALENTUM PRO Helsinki 2016 5., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Outi Pallari Taitto:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0259 (NLE) 6732/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: SOC 150 EMPL 77 MIGR 13 JAI 149 NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ Sosiaali- ja terveyslautakunta 9.12.2015 94 Voimaantulo 1.1.2016 Sisällysluettelo I LUKU... 2 1 Toimintasääntö... 2 II LUKU...

Lisätiedot

Kelan arvot: ihmistä arvostava osaava yhteistyökykyinen uudistuva

Kelan arvot: ihmistä arvostava osaava yhteistyökykyinen uudistuva Kelan toiminta-ajatus: Elämässä mukana muutoksissa tukena Kelan arvot: ihmistä arvostava osaava yhteistyökykyinen uudistuva Kela turvaa väestön toimeentuloa, edistää terveyttä ja tukee itsenäistä selviytymistä.

Lisätiedot

Potilaan mahdollisuudet hoidon saatavuuden ja laadun selvittämiseen. Pentti Arajärvi Terveysfoorumi 12.3.2015

Potilaan mahdollisuudet hoidon saatavuuden ja laadun selvittämiseen. Pentti Arajärvi Terveysfoorumi 12.3.2015 Potilaan mahdollisuudet hoidon saatavuuden ja laadun selvittämiseen Pentti Arajärvi Terveysfoorumi 12.3.2015 1 sosiaali ja terveyspalvelut tarveperusteisia (riittävät palvelut) edellytykset toimia yhteiskunnan

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista

Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista Kehitysvammaliiton opintopäivät 4.11.2015 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista Itsemääräämisoikeus Kehitysvammalain

Lisätiedot

Oikeus käyttää terveyspalveluja Suomessa. Reetta Kyyrö Kela, Etuuspalvelut Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 17.3.2016

Oikeus käyttää terveyspalveluja Suomessa. Reetta Kyyrö Kela, Etuuspalvelut Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 17.3.2016 Oikeus käyttää terveyspalveluja Suomessa Reetta Kyyrö Kela, Etuuspalvelut Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 17.3.2016 Esityksen sisältö Mitä tarkoittaa oikeus käyttää terveyspalveluja Suomessa? Mihin

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.7.2016 COM(2016) 466 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/20 26.02.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/20 26.02.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (7) 44 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto paperittomien siirtolaisten terveyspalveluja koskevasta ponnesta HEL 2012-013915 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2006 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2006 N:o 78 81 SISÄLLYS N:o Sivu 78 Laki Viron kanssa tehdyn sosiaaliturvasopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 214 final 2017/0091 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Eteläisen Intian valtameren kalastussopimuksen (SIOFA) osapuolten kokouksessa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) Asia: Ruotsin Riksdagenin lausunto perusteluineen muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Palvelutarpeen arviointi on vuorovaikutuksellinen tapahtuma

Palvelutarpeen arviointi on vuorovaikutuksellinen tapahtuma Palvelutarpeen arviointi on vuorovaikutuksellinen tapahtuma Palvelutarpeen arvioinnin kriteerit lainsäädännössä Erityisasiantuntija Marja Pajukoski, THL 29.3.2012 1 Yleiset tarpeen arvioinnin kriteerit

Lisätiedot

Kiireellinen sosiaalipalvelu - sosiaalipäivystys Lapissa

Kiireellinen sosiaalipalvelu - sosiaalipäivystys Lapissa Kiireellinen sosiaalipalvelu - sosiaalipäivystys Lapissa Lapin ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirien ja kuntien sosiaali- ja terveysjohdon seminaari, Pohtimolampi 7.11.2013 Lapin aluehallintovirasto, sosiaalihuollon

Lisätiedot

EU:n potilasdirektiivi, priorisointi ja palveluvalikoiman määrittely miten potilaiden vaikutusmahdollisuudet tulevat muuttumaan?

EU:n potilasdirektiivi, priorisointi ja palveluvalikoiman määrittely miten potilaiden vaikutusmahdollisuudet tulevat muuttumaan? EU:n potilasdirektiivi, priorisointi ja palveluvalikoiman määrittely miten potilaiden vaikutusmahdollisuudet tulevat muuttumaan? Priorisointi terveydenhuollossa 1.11.2012 Mervi Kattelus Terveyspoliittinen

Lisätiedot

Euroopan unionin ympäristöpolitiikka

Euroopan unionin ympäristöpolitiikka Euroopan unionin ympäristöpolitiikka Ympäristöoikeus, syksy 2011 Prof. Kai Kokko Tentit 24.11. ja 26.1. Sisältö Perussopimukset (primaarioikeus) Toimivallan jaon periaatteet Ympäristöpolitiikan toimivalta

Lisätiedot

Osallistava sosiaaliturva

Osallistava sosiaaliturva Osallistava sosiaaliturva Miltä keskustelu ja suunnitelmat osallistavasta sosiaaliturvasta näyttävät 1990-luvun esitysten ja sosiaalioikeuden näkökulmasta? Pentti Arajärvi 12.5.2014 1 Osallistava - vastikkeellinen

Lisätiedot

1. Ratkaista toimialallaan kaupungille kuuluvat asiat, ellei niitä ole tällä johtosäännöllä määrätty sen alaisen viranhaltijan ratkaistavaksi.

1. Ratkaista toimialallaan kaupungille kuuluvat asiat, ellei niitä ole tällä johtosäännöllä määrätty sen alaisen viranhaltijan ratkaistavaksi. HEINOLAN KAUPUNKI KUNNALLINEN III/PER SÄÄNTÖKOKOELMA Sosiaali- ja terveystoimi Kaupunginvaltuuston 17.11.2008 hyväksymä Kaupunginvaltuuston 9.2.2009 hyväksymä muutos Kaupunginvaltuuston 11.5.2009 hyväksymä

Lisätiedot

Ammattipätevyysdirektiivin (2005/36/EY) muutokset

Ammattipätevyysdirektiivin (2005/36/EY) muutokset Ammattipätevyysdirektiivin (2005/36/EY) muutokset Hyvinvointialojen koulutustarjonnan tulevaisuus keskustelutilaisuus ammattikorkeakouluille 11.3.2014 Hallitusneuvos Maiju Tuominen Ammattipätevyysdirektiivi

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Esa Iivonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

27/10/2010 Esa Iivonen. Lapsiperheiden toimeentulo ja sen turvaaminen

27/10/2010 Esa Iivonen. Lapsiperheiden toimeentulo ja sen turvaaminen 27/10/2010 Esa Iivonen Lapsiperheiden toimeentulo ja sen turvaaminen Lapset (0-17-v.) ja lapsiperheet 31.12.2009 Lähde: Tilastokeskus, Väestötilastot Lapsia 1 088 456 Lasten osuus koko väestöstä 20,3 %.

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 13.12.2006 KOM(2006) 796 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS päätöksen 2000/91/EY soveltamisalan laajentamisesta luvan antamiseksi Tanskan kuningaskunnalle ja Ruotsin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0313 (NLE) 14254/14 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 27. lokakuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Ulkomailta tulleiden sairaanhoito Suomessa. Elli Rönnholm Kelan terveysosasto / kv-sairaanhoitotiimi Kuntamarkkinat 12.9.2013

Ulkomailta tulleiden sairaanhoito Suomessa. Elli Rönnholm Kelan terveysosasto / kv-sairaanhoitotiimi Kuntamarkkinat 12.9.2013 Ulkomailta tulleiden sairaanhoito Suomessa Elli Rönnholm Kelan terveysosasto / kv-sairaanhoitotiimi Kuntamarkkinat 12.9.2013 Esityksen sisältö 1. Henkilön hoito-oikeuden peruste Suomessa 2. Hoitokustannusten

Lisätiedot

MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY

MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY Omaishoidontuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidetavalle läheisen henkilön avulla.

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN TOISESSA JÄSENVALTIOSSA SYNTYNEIDEN SAIRAANHOITOKUSTANNUSTEN KORVAAMINEN

EUROOPAN UNIONIN TOISESSA JÄSENVALTIOSSA SYNTYNEIDEN SAIRAANHOITOKUSTANNUSTEN KORVAAMINEN EUROOPAN UNIONIN TOISESSA JÄSENVALTIOSSA SYNTYNEIDEN SAIRAANHOITOKUSTANNUSTEN KORVAAMINEN OTM, lakimies Anna-Kaisa Tuovinen 28.9.2011 ESITYKSEN RAKENNE 1. EU:n sosiaali- ja terveyssektorin kehityksestä

Lisätiedot

Lähiomaisen tai muun läheisen tai laillisen edustajan määritteleminen

Lähiomaisen tai muun läheisen tai laillisen edustajan määritteleminen Lähiomaisen tai muun läheisen tai laillisen edustajan määritteleminen 16.10.2007 Tutkimusasiamies Jari-Pekka Tuominen VSSHP/TUKIJA Lääketieteellisen tutkimuksen osalta taustalla lääketutkimusdirektiivi

Lisätiedot

PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ

PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ Perusturvalautakunta 21.4.2015 45 Korvaa 18.6.2013 80 vahvistetun delegointisäännön Keuruun kaupunki 2 Perusturvalautakunnan toimialan delegointi / lastensuojelun

Lisätiedot

Ulkomailla työskentelevän hoitooikeus Suvi Lummila, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus

Ulkomailla työskentelevän hoitooikeus Suvi Lummila, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Ulkomailla työskentelevän hoitooikeus 25.8.2016 Suvi Lummila, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Sisältö 1. Yleistä hoito-oikeuksista Suomessa 2. Työskentely EU- tai Eta-maassa tai Sveitsissä ja hoitooikeus

Lisätiedot

Yksityinen palvelutuotanto sosiaali- ja terveydenhuollossa verkkokirja www.thl.fi/yksityinenpalvelutuotanto

Yksityinen palvelutuotanto sosiaali- ja terveydenhuollossa verkkokirja www.thl.fi/yksityinenpalvelutuotanto Yksityinen palvelutuotanto sosiaali- ja terveydenhuollossa verkkokirja Julkistamistilaisuus 3.4.2009 1 Kustannukset 2006, miljardia euroa Kustannukset ja henkilöstö eri sektoreilla 2006 julkiset palveluntuottajat

Lisätiedot

SOSIAALITURVA TOISESSA EU:N JÄSENVALTIOSSA

SOSIAALITURVA TOISESSA EU:N JÄSENVALTIOSSA SOSIAALITURVA TOISESSA EU:N JÄSENVALTIOSSA Sosiaaliturvasäännösten yhteensovittaminen edistää ihmisten vapaata liikkuvuutta EU:n alueella. Aikaisemmin jonkin jäsenvaltion alueella laillisesti asuviin työntekijöihin

Lisätiedot

direktiivin kumoaminen)

direktiivin kumoaminen) Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi neuvoston direktiivin 2003/48/EY kumoamisesta (säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta annetun direktiivin kumoaminen)

Lisätiedot

Työturvallisuus- ja työterveyslainsäädännön soveltaminen itsenäisiin ammatinharjoittajiin *

Työturvallisuus- ja työterveyslainsäädännön soveltaminen itsenäisiin ammatinharjoittajiin * P5_TA(2002)0498 Työturvallisuus- ja työterveyslainsäädännön soveltaminen itsenäisiin ammatinharjoittajiin * Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta neuvoston suositukseksi työturvallisuus-

Lisätiedot

KV-asioiden infotilaisuus: Ulkomaantyön vakuuttaminen. Marjaana Lundqvist 27.8.2013

KV-asioiden infotilaisuus: Ulkomaantyön vakuuttaminen. Marjaana Lundqvist 27.8.2013 KV-asioiden infotilaisuus: Ulkomaantyön vakuuttaminen Marjaana Lundqvist 27.8.2013 Aihepiirit Yleistä ulkomaantyön vakuuttamisesta ja sosiaaliturvasta Työskentely EU- ja sosiaaliturvasopimusmaissa: vakuuttamista

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 12. kesäkuuta 2013 (OR. en) 2013/0104 (COD) LEX 1356 PE-CONS 23/1/13 REV 1 UD 94 ENFOCUSTOM 77 MI 334 COMER 102 TRANS 185 CODEC 923 EUROOPAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

Palveluseteli. tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin. Tietoa palvelusetelin käytöstä

Palveluseteli. tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin. Tietoa palvelusetelin käytöstä Palveluseteli tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin Tietoa palvelusetelin käytöstä 1 Palveluseteli Palvelusetelin käyttö merkitsee uutta tapaa järjestää ja saada kaupungin palveluja. Helsingissä sosiaalivirastossa

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 159/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Työhön ja työnhakuun ulkomaille Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Vakuuttaminen Suomessa asuvat ovat vakuutettuja Kelan hoitaman sosiaaliturvan osalta, jos Henkilöllä on täällä varsinainen asunto ja koti ja

Lisätiedot

Lastensuojelusta perittävät asiakasmaksut 1.3.2015 alkaen

Lastensuojelusta perittävät asiakasmaksut 1.3.2015 alkaen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 316/02.05.00/2015 37 Lastensuojelusta perittävät asiakasmaksut 1.3.2015 alkaen Johtava sosiaalityöntekijä Hannele Elo-Kuru 4.3.2015: Lastensuojelulain (13.4.2007/417)

Lisätiedot

MITÄ ON SOSIAALIVAKUUTUS?

MITÄ ON SOSIAALIVAKUUTUS? MITÄ ON SOSIAALIVAKUUTUS? Vakuutuslääketieteen perusopetus L-kurssi Helsinki 7.5.2012 Kyösti Haukipuro ylilääkäri Kela/ Etelä-Suomen vakuutusalue Kela ja muu sosiaaliturva 2011 Sosiaalim enot yhteensä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.4.2014 COM(2014) 239 final 2014/0131 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kansainvälisen työkonferenssin 103. istunnossa Euroopan unionin puolesta noudatettavasta kannasta suositukseen,

Lisätiedot

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Versio 2.0 Lokakuu 2017 11.10.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Keskeisiä käsitteitä Palvelutehtäväkohtainen palveluryhmä koostuu joukosta sosiaalipalveluja.

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.3.2015 COM(2015) 141 final 2015/0070 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien mukautusasteen vahvistamisesta

Lisätiedot

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta

Lisätiedot

9 päivänä marraskuuta 2006*

9 päivänä marraskuuta 2006* YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto) 9 päivänä marraskuuta 2006* Asiassa C-520/04, jossa on kyse EY 234 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka korkein hallinto-oikeus (Suomi)

Lisätiedot

Helsinki /2017. Kunnille suositukset laittomasti maassa oleskelevien kiireelliseen sosiaali- ja terveydenhuoltoon

Helsinki /2017. Kunnille suositukset laittomasti maassa oleskelevien kiireelliseen sosiaali- ja terveydenhuoltoon TERVEYSMINISTERIÖ KUNTAINFO Helsinki 31.1.2017 2/2017 Kunnille suositukset laittomasti maassa oleskelevien kiireelliseen sosiaali- ja terveydenhuoltoon Ministeriö pyrkii tällä suosituksella ohjaamaan laittomasti

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0156 (NLE) 11206/15 WTO 157 SERVICES 25 COMER 104 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.11.2012 COM(2012) 677 final 2012/0320 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden valtuuttamisesta ratifioimaan, Euroopan unionin edun vuoksi, työturvallisuutta kemikaaleja

Lisätiedot

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit 6.4.2017 Sosisaalihuollon palvelutehtätäkohtaiset palveluprosessit / Niina Häkälä ja Antero Lehmuskoski 1 Sosiaalihuollon palveluprosessit Yleiset

Lisätiedot

MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET

MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET Merja Karinen lakimies 06052015 OIKEUS SOSIAALITURVAAN JA TERVEYSPALVELUIHIN Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus

Lisätiedot

HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn

HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn sisältävien palvelujen oikeussuojasta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten

Lisätiedot

Liiton kantelut Euroopan neuvostoon ja kansainvälisten sopimusten merkitys

Liiton kantelut Euroopan neuvostoon ja kansainvälisten sopimusten merkitys Liiton kantelut Euroopan neuvostoon ja kansainvälisten sopimusten merkitys Mitä minulle kuuluu? seminaari Omaishoitajien oikeuksista, Helsingin Pääpostitalo, auditorio 28.10.2013 Yrjö Mattila Perustuslaki

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2015 COM(2015) 664 final 2015/0304 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta satamavaltioiden suorittamaa valvontaa koskevan Pariisin yhteisymmärryspöytäkirjan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSION TIEDONANTO RAJAT YLITTÄVÄÄ TYÖELÄKETARJONTAA KOSKEVIEN VEROESTEIDEN POISTAMISESTA KOM(2001) 214 LOPULLINEN

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSION TIEDONANTO RAJAT YLITTÄVÄÄ TYÖELÄKETARJONTAA KOSKEVIEN VEROESTEIDEN POISTAMISESTA KOM(2001) 214 LOPULLINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖ Vero-osasto 8.11.2001 EU/291001/0844 Suuri valiokunta 00102 EDUSKUNTA ASIA: EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSION TIEDONANTO RAJAT YLITTÄVÄÄ TYÖELÄKETARJONTAA KOSKEVIEN VEROESTEIDEN POISTAMISESTA

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/0068(CNS) 1.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle

Oikeudellisten asioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2016/0148(COD) 16.12.2016 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle ehdotuksesta

Lisätiedot

Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista. Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku

Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista. Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku Takaisinperintä Regressi Mari Haavisto 4.4.20 Korvauksen hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista

Lisätiedot

HE 128/2005 vp. oli 4,85 prosenttia, kun työttömyysvakuutusmaksua

HE 128/2005 vp. oli 4,85 prosenttia, kun työttömyysvakuutusmaksua HE 128/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki

Lisätiedot