Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella ?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella 2015-2019?"

Transkriptio

1 Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella -2019? KAKS - Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden Ilmapuntari-tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä siitä, miten asiat kehittyvät maassamme seuraavan neljän vuoden aikana. Vastaajien tuli arvioida sitä, miten eri asiat (1 kpl) kehittyvät kuluvalla vaalikaudella. Suomalaiset eivät odota tulevaisuudelta kovin paljon. Enemmistö uskoo verotuksen kiristyvän, sosiaalisen turvallisuuden ja kansalaisten hyvinvoinnin heikkenevän. Melko moni kuitenkin luottaa siihen, että taloudellinen vakaus lisääntyisi maassamme seuraavan neljän vuoden aikana. Vastaava tutkimus tehtiin vuonna. Tuolloin kansalaisten arviot tulevaisuudesta olivat vielä synkemmät. Kuluttajien ostovoiman ja sosiaaliturvan odotetaan heikkenevän Seuraavassa luodaan katsaus odotuksiin asioiden kehityksestä maassamme seuraavan neljän vuoden aikana. Yleiskuva arvioista piirtyy verraten synkäksi. Näkemykset ovat useimpien kriteerien osalta pikemminkin pessimistisiä kuin optimistisia. Huomattava osa asioista ja palveluista on sellaisia, joissa kehityksen arvioidaan ajautuvan vääjäämättä huonompaan suuntaan. Enemmistö odottaa verotuksen (9%), yhteiskunnallisen eriarvoisuuden (%) ja alueellisten erojen (1%) lisääntyvän. Sosiaaliturva heikkenee (9%) sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuus vähentyy (%). Kuluttajien ostovoimallekaan (9%) ei käy hyvin. On kuitenkin asioita, joissa ei uskota heikennyksiä eikä parannuksia tapahtuvan. Näitä ovat ensisijassa sotilaalliset uhkat ja ympäristöongelmat. Näkemykset taloudellisesta vakaudesta ja yritysten kilpailukyvystä jakavat mielipiteitä. Osa arvioi kehityksen kulkevan parempaan suuntaan, osa huonompaan. Sellaisia asioita, joissa nähtäisiin asioiden kulkevan parempaan suuntaan joutuu hakemaan suurennuslasin kanssa, eikä niitä juuri löydy. Joka kolmas kansalainen kuitenkin arvioi, että taloudellinen vakaus (34 %) ja yritysten kilpailukyky (32 %) maassamme paranevat. Puoluetaustasta riippumatta näkemykset ennustavat monien ongelmien lisääntyvän. Vähiten synkkiä visioita löytyy keskustan ja kokoomuksen kannattajien keskuudesta. Perussuomalaisten kannattajat ovat varsin pessimistisiä arvioissaan, etenkin kun kyse rikollisuudesta ja maahanmuutosta. SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajat eivät näe valoa juuri missään asiassa. Neljä vuotta aiemmin SDP:n ja vihreiden näkemykset olivat huomattavasti valoisampia. Kannatetun puolueen asema hallituksessa tai oppositiossa vaikuttaa arvioihin tulevasta kehityksestä.

2 2 Vuonna kansalaisten arviot tulevatsa olivat nykyistä synkempiä Vuonna kesällä selvitettiin näkemyksiä edellisen kerran. Arviot ovat nyt pääosin vähemmän synkkiä kuin neljä vuotta aiemmin. Yhdeksän asian kehitysarviot ovat aiempaa myönteisemmät, kolmen samanlaiset ja kolmen heikommat kuin neljä vuotta sitten. Aiempaa pienempi osa uskoo verotuksen kiristyvän, alueellisten erojen kasvavan, kuluttajien ostovoiman vähentyvän, maahanmuuton ongelmien ja rikollisuuden lisääntyvän. Aiempaa useampi puolestaan on vakuuttunut siitä, että sosiaaliturva heikkenee ja työttömyys lisääntyy. Myös sotilaallisten uhkien voimistumista pelätään nyt useammin kuin neljä vuotta sitten. Suomalaisista vähintään joka toinen uskoo, että seuraavan neljän vuoden aikana tapahtuu seuraavia asioita: - Verotus lisääntyy 4 % 9 % - Sosiaaliturva vähenee 2 % 9 % - Yhteiskunnallinen eriarvoisuus lisääntyy 0 % % - Sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuus vähenee 2 % % - Alueelliset erot kasvavat 1 % 1 % - Kuluttajien ostovoima vähenee % 9 % - Koulutus ja sivistys vähentyy ei kys. % - Kansalaisten hyvinvointi vähenee % % - Alkoholiongelmat lisääntyvät % 2 % - Työttömyys lisääntyy 4 % 2 % - Rikollisuus lisääntyy 3 % 1 % - Maahanmuuton ongelmat lisääntyvät 3 % 49 % Tutkimuksen toteutus KAKS - Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksen toteutti TNS Gallup Oy.Tutkimusaineisto on koottu Gallup Kanavalla Haastatteluja tehtiin yhteensä Vastaajat edustavat maamme 1 - vuotta täyttänyttä väestöä Ahvenanmaata lukuunottamatta. Tutkimuksen tulosten virhemarginaali on suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa. Lisätietoja: Asiamies Antti Mykkänen,

3 3 Kuvio 1. MITEN USKOO ASIOIDEN KEHITTYVÄN SUOMESSA SEURAAVAN NELJÄN VUODEN AIKANA (%). LI- SÄÄN- TYY EI MI- TÄÄN MUU- TOSTA EI OSAA SANOA VÄ- HEN- TYY Verotus Yhteiskunnallinen eriarvoisuus ja köyhyys Alueelliset erot maassamme Alkoholiongelmat Työttömyys Rikollisuus Maahanmuuton aiheuttamat ongelmat Sotilaalliset uhat Ympäristöongelmat Taloudellinen vakaus Yritysten kilpailukyky Kuluttajien ostovoima Kansalaisten hyvinvointi Koulutus ja sivistys Sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuus Sosiaaliturva Kunnallisalan kehittämissäätiö

4 4 Kuvio 1t. MITEN USKOO ASIOIDEN KEHITTYVÄN SUOMESSA SEURAA- VAN NELJÄN VUODEN AIKANA: ARVIOT VUOSINA JA (%). LI- SÄÄN- TYY EI MITÄÄN MUUTOSTA EI OSAA SANOA VÄ- HEN- TYY Taloudellinen vakaus Kuluttajien ostovoima Ympäristöongelmat Alueelliset erot maassamme Maahanmuuton aiheuttamat ongelmat Työttömyys Rikollisuus Verotus Yhteiskunnallinen eriarvoisuus ja köyhyys Sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuus Sosiaaliturva Yritysten kilpailukyky Alkoholiongelmat Sotilaalliset uhat Kansalaisten hyvinvointi Kunnallisalan kehittämissäätiö

5 Kuvio 1t2. ASIAT, JOIDEN VÄHINTÄÄN JOKA TOINEN USKOO TAPAH- TUVAN SEURAAVAN NELJÄN VUODEN AIKANA (%). Verotus lisääntyy 9 4 Sosiaaliturva vähenee 2 9 Yhteiskunnallinen eriarvoisuus lisääntyy 0 Sosiaali- ja terveyspalvel. saatavuus vähenee 2 Alueelliset erot kasvavat 1 1 Kuluttajien ostovoima vähenee 9 Koulutus ja sivistys vähentyy Kansalaisten hyvinvointi vähenee [ei kysytty] Alkoholiongelmat lisääntyvät 2 Työttömyys lisääntyy 2 4 Rikollisuus lisääntyy 1 3 Maahanmuuton ongelmat lisääntyvät 49 3 Kunnallisalan kehittämissäätiö

6 Kuvio 1s. MITEN USKOO ASIOIDEN KEHITTYVÄN SUOMESSA SEURAA- VAN NELJÄN VUODEN AIKANA: vs. (%). LI- SÄÄN- TYY EI MI- TÄÄN MUU- TOSTA EI OSAA SANOA VÄ- HEN- TYY Taloudellinen vakaus Kuluttajien ostovoima Ympäristöongelmat Alueelliset erot maassamme Maahanmuuton aiheuttamat ongelmat Työttömyys Rikollisuus Verotus Koulutus ja sivistys Yhteiskunnallinen eriarvoisuus ja köyhyys Sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuus Sosiaaliturva Yritysten kilpailukyky Alkoholiongelmat Sotilaalliset uhat Kansalaisten hyvinvointi Kunnallisalan kehittämissäätiö

7

8

9 9

10

11 11

12 12

13 13

14 14

15 1

16 1

17 1

18 1

19 19

20 20

21 21

22 22

Ammattiyhdistysliikkeeseen luottaa (41 %) vastanneista; vahvimmin Sdp:n (76%) ja vasemmistoliiton (67%) ja heikoimmin kokoomuksen (27%) kannattajat.

Ammattiyhdistysliikkeeseen luottaa (41 %) vastanneista; vahvimmin Sdp:n (76%) ja vasemmistoliiton (67%) ja heikoimmin kokoomuksen (27%) kannattajat. KANSALAISTEN LUOTTAMUS: TASAVALLAN PRESIDENTTI YKKÖNEN, MEDIA KAKKONEN Suomalaisten luottamuslistan kärjessä on tasavallan presidentti ( % luottaa erittäin tai melko paljon). Kokoomuksen kannattajista

Lisätiedot

KUNNAN TÄRKEIMMÄT TEHTÄVÄT: ELINVOIMA, YHTEISÖLLISYYS JA DEMOKRATIA-ALUSTA

KUNNAN TÄRKEIMMÄT TEHTÄVÄT: ELINVOIMA, YHTEISÖLLISYYS JA DEMOKRATIA-ALUSTA KUNNAN TÄRKEIMMÄT TEHTÄVÄT: ELINVOIMA, YHTEISÖLLISYYS JA DEMOKRATIA-ALUSTA Kunnan tärkein tehtävä on elinvoimaisuuden kehittäminen. Yhdeksän kymmenestä ( %) kansalaisesta pitää sitä tärkeänä tai erittäin

Lisätiedot

KANSALAISET: SOTEN KILPAILUTUS HYVÄKSYTÄÄN ETUJA EPÄILLÄÄN

KANSALAISET: SOTEN KILPAILUTUS HYVÄKSYTÄÄN ETUJA EPÄILLÄÄN Tiedote KANSALAISET: SOTEN KILPAILUTUS HYVÄKSYTÄÄN ETUJA EPÄILLÄÄN Sivu 1 Suomalaisista kaksi kolmesta (2 %) suhtautuu myönteisesti (3 %) tai neutraalisti ( %) siihen, että julkiset sote-palvelut tuotetaan

Lisätiedot

SOTE-UUDISTUKSEEN MYÖNTEISIÄ TAI NEUTRAALEJA KAKSI KOLMESTA

SOTE-UUDISTUKSEEN MYÖNTEISIÄ TAI NEUTRAALEJA KAKSI KOLMESTA SOTE-UUDISTUKSEEN MYÖNTEISIÄ TAI NEUTRAALEJA KAKSI KOLMESTA Hallituksen sote-uudistukseen suhtautuu erittäin tai melko myönteisesti kaksi viidestä ( %), käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta.

Lisätiedot

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja. Noin puolet kansalaisista katsoo, että palvelujen laatu ( %), määrä (0 %), saavutettavuus ( %) ja toimivuus ( %) ei muutu tai paranevat

Lisätiedot

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUSIIN Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt Jotta vaaleissa kannattaisi äänestää, puolueilla tulee nähdä jokin rooli yhteiskunnan kehittämisessä ja ylläpitämisessä.

Lisätiedot

Perussuomalaisten kannattajien ja vaaleissa nukkuvien luottamus on kateissa

Perussuomalaisten kannattajien ja vaaleissa nukkuvien luottamus on kateissa Tiedote KANSALAISET EIVÄT LUOTA PÄÄTTÄJIIN Luottamus päättäjiin on heikko kaikilla tasoilla. Suomalaisista ainoastaan vajaa viidesosa luottaa erittäin tai melko paljon Euroopan unionin päättäjiin ( %).

Lisätiedot

Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja

Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja Sivu Suomalaisista vain neljännes ( %) ilmoitti, että hallituksen

Lisätiedot

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Julkaistavissa.. klo. jälkeen HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Hallitukseen luotetaan enemmän kuin oppositioon Suomalaisista kaksi viidestä ( %) ilmoittaa, että hallituksen kyky hoitaa maamme asioita

Lisätiedot

Kansalaiset: Kokoomus, SDP ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita

Kansalaiset: Kokoomus, SDP ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita Julkaistavissa sunnuntaina.1. klo 00.01 Kansalaiset: Kokoomus, ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita Kokoomus ( % pitää osaavana ja kyvykkäänä), ( %) ja keskusta ( %) ovat kansalaisten mielestä osaavimmat

Lisätiedot

Kansalaiset: Ylen ja Suomen tietotoimiston uutisointi luotettavinta

Kansalaiset: Ylen ja Suomen tietotoimiston uutisointi luotettavinta JULKAISTAVISSA.. KLO. JÄLKEEN Kansalaiset: Ylen ja Suomen tietotoimiston uutisointi luotettavinta Median keskinäisessä mittelössä uutisoinnin luotettavuudessa kärkeen asettuvat Ylen TV uutiset ( % arvioi

Lisätiedot

KANSALAISET: LÄHES JOKA TOINEN KANNATTAA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN SIIRTÄMISTÄ UUSIEN ITSEHALLINTOALUEIDEN VASTUULLE

KANSALAISET: LÄHES JOKA TOINEN KANNATTAA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN SIIRTÄMISTÄ UUSIEN ITSEHALLINTOALUEIDEN VASTUULLE KANSALAISET: LÄHES JOKA TOINEN KAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN SIIRTÄMISTÄ UUSIEN ITSEHALLINTOALUDEN TUULLE Maan hallitus on valmistelemassa korkeintaan itsehallintoalueen perustamista Suomeen, joiden

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009 EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009 1 KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 2 2 MITKÄ ASIAT HUOLESTUTTAVAT,

Lisätiedot

KANSA: KUNTAPÄÄTTÄJILLÄ ON VALTAA SOPIVASTI

KANSA: KUNTAPÄÄTTÄJILLÄ ON VALTAA SOPIVASTI KANSA: KUNTAPÄÄTTÄJILLÄ ON VALTAA SOPI Kuntapäättäjillä, valtuustoilla, hallitusten ja valtuustojen puheenjohtajilla ja kuntajohtajilla on valtaa kunnissa enemmistön mielestä sopivasti. Tämä käy ilmi KAKS

Lisätiedot

KANSALAISET: EI LISÄÄ LAINAA KUNNILLE -Kuntien lainakatolle kannatusta

KANSALAISET: EI LISÄÄ LAINAA KUNNILLE -Kuntien lainakatolle kannatusta JULKAISTAVISSA 13.. KLO 01.00 JÄLKEEN KANSALAISET: EI LISÄÄ LAINAA KUNNILLE -Kuntien lainakatolle kannatusta Kunnan lainanoton lisääminen sai vähiten kannatusta keinona tasapainottaa taloutta. Tämä käy

Lisätiedot

KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS

KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS Lähes kaikki äänestäjät haluavat nostaa tärkeimmiksi kuntavaaliteemoiksi vanhusten huollon ( %), kotikunnan talouden ja velkaantumisen

Lisätiedot

Kaksi viidestä vähentäisi puolueita

Kaksi viidestä vähentäisi puolueita Julkaistavissa.. klo.00 jälkeen Kaksi viidestä vähentäisi puolueita Suomessa on puoluerekisterissä kuusitoista puoluetta. Kaksi viidestä ( %) suomalaisesta yhtyy väittämään, että Suomessa on liikaa puolueita.

Lisätiedot

Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt

Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt Tiedote Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt Sivu 1 Puolet suomalaisista ( %) kannattaa kaksoiskuntalaisuutta, eli oikeutta olla kirjoilla kahdessa kunnassa ja käyttää

Lisätiedot

Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa

Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa Kaksi kolmesta ( %) arvioi, että hänen äänellään on merkitystä kuntavaalien lopputuloksen kannalta. Prosenttiluku on samaa luokkaa

Lisätiedot

Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta

Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta 12.7.2016 Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta Suomalaisista alle kolmannes (30 %) ilmoittaa, että Juha Sipilän hallituksen (keskusta, perussuomalaiset, kokoomus)

Lisätiedot

MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI

MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI Eduskuntavaalien jälkeiseen hallitukseen kohdentuvia odotuksia selvitettiin kysymällä, mikä on sopiva ministerien määrä hallitusta muodostettaessa. Kysymys

Lisätiedot

Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan

Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan Tiedote Julkaistavissa..0 klo 00.0 Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan Väite, jonka mukaan asumisen ja rakentamisen tulee olla tiivistä ja

Lisätiedot

Puolet leikkaisi lapsilisiä ja kotihoidon tukea

Puolet leikkaisi lapsilisiä ja kotihoidon tukea Julkaistavissa.. klo. jälkeen Kansalaismielipide: Puolet leikkaisi lapsilisiä ja kotihoidon tukea Puolet suomalaisista säilyttäisi lapsilisien ja kotihoidon tuen oikeudet ennallaan ja toinen puoli tiukentaisi

Lisätiedot

Lähidemokratia on kuntien keskeisin tehtävä kuntien tehtäviä ei tule siirtää valtiolle

Lähidemokratia on kuntien keskeisin tehtävä kuntien tehtäviä ei tule siirtää valtiolle Julkaistavissa,.. klo. Kansalaismielipide: Lähidemokratia on kuntien keskeisin tehtävä kuntien tehtäviä ei tule siirtää valtiolle Kuntien keskeisin tehtävä on väestön selvän enemmistön mielestä huolehtia

Lisätiedot

Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla

Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla Julkaistavissa.. klo. Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla Suomalaisista noin neljännes ( %) sijoittaa itsensä enemmän tai vähemmän vasemmistoon ja noin kolmannes ( %)

Lisätiedot

KANSALAISET: VAALIKAMPANJASSA SAA LOUKATA, MUTTA EI VALEHDELLA

KANSALAISET: VAALIKAMPANJASSA SAA LOUKATA, MUTTA EI VALEHDELLA Tiedote KANSALAISET: VAALIKAMPANJASSA SAA LOUKATA, MUTTA VALEHDELLA Valtaosa ( %) suomalaisista yhtyy väittämään on hyvä, että vaaleissa joku uskaltaa sanoa asiat suoraan, vaikka se loukkaisi monia ihmisiä.

Lisätiedot

Ilmapuntari 2014: Kuntalaisten näkemyksiä sote-uudistuksesta. Viidennes on tyytymätön hallituksen ja opposition sote-ratkaisuun

Ilmapuntari 2014: Kuntalaisten näkemyksiä sote-uudistuksesta. Viidennes on tyytymätön hallituksen ja opposition sote-ratkaisuun KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiö: Ilmapuntari : Kuntalaisten näkemyksiä sote-uudistuksesta Viidennes on tyytymätön hallituksen ja opposition sote-ratkaisuun Maan hallituspuolueet ja oppositio sopivat

Lisätiedot

Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen

Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen Tiedote Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen Sivu Enemmistö ( %) suomalaisista on sitä mieltä, että soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

Ilmapuntari 2014: Mitä hallitukselta odotetaan? Mitkä puolueet tulevaan hallitukseen?

Ilmapuntari 2014: Mitä hallitukselta odotetaan? Mitkä puolueet tulevaan hallitukseen? Ilmapuntari : Mitä hallitukselta odotetaan? Mitkä puolueet tulevaan hallitukseen? Suomalaisten mielestä sosiaali- ja terveyspalveluiden hoidon saannin turvaaminen tulee olla maan hallituksen painopistealue

Lisätiedot

KUNNALLISEN DEMOKRATIAN TOIMIVUUS JA LUOTTAMUS PÄÄTTÄJIIN

KUNNALLISEN DEMOKRATIAN TOIMIVUUS JA LUOTTAMUS PÄÄTTÄJIIN Julkaistavissa.. klo 00.0 KUNNALLISEN DEMOKRATIAN TOIMIVUUS JA LUOTTAMUS PÄÄTTÄJIIN Usko kansanäänestyksen järkevyyteen on vähentynyt Alhaisina pysyvät äänestysprosentit niin kunnallisissa kuin valtakunnallisissakin

Lisätiedot

KUNTAVAALEISSA ÄÄNESTETTIIN VELVOLLISUUDEN TUNNOSTA

KUNTAVAALEISSA ÄÄNESTETTIIN VELVOLLISUUDEN TUNNOSTA KUNTAVAALEISSA ÄÄNESTETTIIN VELVOLLISUUDEN TUNNOSTA Tärkein äänestämään ajava tekijä kuntavaaleissa oli velvollisuuden tunne, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. Enemmän kuin neljä

Lisätiedot

Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi

Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi TNS Gallup Oy on selvittänyt kolmen palkansaajien keskusjärjestön SAK:n, STTK:n ja Akavan toimeksiannosta kansalaisten suhtautumista

Lisätiedot

Kansalaiset: Suomessa on liikaa sääntelyä ja määräyksiä

Kansalaiset: Suomessa on liikaa sääntelyä ja määräyksiä Kansalaiset: Suomessa on liikaa sääntelyä ja määräyksiä Valtaosa ( %) suomalaisista yhtyy väittämään, jonka mukaan Suomessa aivan liian monia asioita säädellään liian pikkutarkasti. Vain vajaa kuudesosa

Lisätiedot

KUNTALAISTEN ILONAIHEET: ASUMINEN, VAPAA-AIKA JA YMPÄRISTÖ

KUNTALAISTEN ILONAIHEET: ASUMINEN, VAPAA-AIKA JA YMPÄRISTÖ KUNTALAISTEN ILONAIHEET: ASUMINEN, VAPAA-AIKA JA YMPÄRISTÖ Kuntalaisten ilonaiheet ovat hyvät asumisen olosuhteet (5 %), hyvät liikunta-, urheilu- ja kuntoilumahdollisuudet (1 %), hyvin toimivat kulttuuripalvelut

Lisätiedot

Ilmapuntari 2014: Kuntapalvelujen saatavuus heikentynyt

Ilmapuntari 2014: Kuntapalvelujen saatavuus heikentynyt Ilmapuntari : Kuntapalvelujen saatavuus heikentynyt Suomalaisten mielestä palveluiden saatavuus on heikentynyt ja aiempaa useampi odottaa kotikunnan talouden ja palveluiden ajautuvan heikommalle kehitysuralle.

Lisätiedot

Enemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa

Enemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa Enemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa Enemmistö ( %) suomalaisista arvioi ymmärtävänsä hyvin tärkeitä poliittisia kysymyksiä, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta.

Lisätiedot

Mitkä puolueet maan hallitukseen?

Mitkä puolueet maan hallitukseen? Mitkä puolueet maan hallitukseen? Enemmistö haluaa keskustan ja :n maan seuraavaan hallitukseen Näkemyksiä maamme puolueista kartoitettiin tutkimuksessa kysymyksenasettelulla, jossa vastaajien tuli nimetä

Lisätiedot

KANSALAISET: KUNTIEN PITÄISI PÄRJÄTÄ OMILLAAN, EI VEROJEN KOROTUKSIA EIKÄ LISÄÄ LAINAA

KANSALAISET: KUNTIEN PITÄISI PÄRJÄTÄ OMILLAAN, EI VEROJEN KOROTUKSIA EIKÄ LISÄÄ LAINAA TUTKIMUSOSIO KANSALAISET: KUNTIEN PITÄISI PÄRJÄTÄ OMILLAAN, VEROJEN KOROTUKSIA KÄ LISÄÄ LAINAA Kuntien pitäisi olla riittävän suuria pärjätäkseen verotuloillaan ( %). Veroja ei saa korottaa ( %), eikä

Lisätiedot

Ilmapuntari 2015: Enemmistö valitsee ensin puolueen ja etsii sen listoilta parhaan ehdokkaan

Ilmapuntari 2015: Enemmistö valitsee ensin puolueen ja etsii sen listoilta parhaan ehdokkaan Ilmapuntari 5: Enemmistö valitsee ensin puolueen ja etsii sen listoilta parhaan ehdokkaan Puolue on eduskuntavaaleissa tärkeämpi kuin ehdokas. Enemmistö suomalaisista (6 %) ilmoittaa valinnan tapahtuvan

Lisätiedot

KANSALAISET: NÄMÄ OVAT TYÖLLISTYMISEN ESTEET SUOMESSA

KANSALAISET: NÄMÄ OVAT TYÖLLISTYMISEN ESTEET SUOMESSA KANSALAISET: NÄMÄ OVAT TYÖLLISTYMISEN ESTEET SUOMESSA Maan hallitus yrittää synnyttää kautensa aikana yli. työpaikkaa, jotta työllisyysaste nousisi prosenttiin prosentista. Asiantuntijoiden mukaan tarvitaan

Lisätiedot

Suhtautuminen työssä jaksamiseen ja palkansaajajärjestöjen toimintaan eläkeasioissa

Suhtautuminen työssä jaksamiseen ja palkansaajajärjestöjen toimintaan eläkeasioissa Suhtautuminen työssä jaksamiseen ja palkansaajajärjestöjen toimintaan eläkeasioissa TNS Gallup Oy on selvittänyt SAK:n, STTK:n ja Akavan toimeksiannosta kansalaisten arvioita työssä jaksamisesta sekä suhtautumista

Lisätiedot

Äänestystutkimus. Syksy 2006

Äänestystutkimus. Syksy 2006 Äänestystutkimus Syksy Lokakuu Tilaukset: SAK puh. + SAK Äänestystutkimus syksy ÄÄNESTYSTUTKIMUS TNS Gallup Oy on tutkinut SAK:n toimeksiannosta äänestysikäisen väestön äänestysaikeita ja suhtautumista

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009 EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 9 KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 9 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO MITKÄ TAVAT VAIKUTTAA EU:N TULEVAISUUTTA

Lisätiedot

Kansalaiset: Vaalien painopiste sisäpolitiikassa

Kansalaiset: Vaalien painopiste sisäpolitiikassa Kansalaiset: Vaalien painopiste sisäpolitiikassa KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksessa Kansalaismielipide ja kunnat selvitettiin hyvän kansanedustajaehdokkaan ominaisuuksia. Kansalaisten tehtävänä

Lisätiedot

2/2002. Kansalaisten käsityksiä Suomen energiatuotannosta keväällä Tutkimus tieto SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ

2/2002. Kansalaisten käsityksiä Suomen energiatuotannosta keväällä Tutkimus tieto SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ Tutkimus tieto 2/2002 Kansalaisten käsityksiä Suomen energiatuotannosta keväällä 2002 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN USJÄRJESTÖ Kansalaisten käsityksiä Suomen energiatuotannosta keväällä 2002 Suomen Gallup tutki

Lisätiedot

Ilmapuntari 2014: Suomalaisten suhde puolueisiin ja äänestämiseen

Ilmapuntari 2014: Suomalaisten suhde puolueisiin ja äänestämiseen Ilmapuntari : Suomalaisten suhde puolueisiin ja äänestämiseen Poliittisia päättäjiä ollaan taipuvaisia syyllistämään Jotta vaaleissa kannattaisi äänestää, puolueilla tulee nähdä jokin rooli yhteiskunnan

Lisätiedot

Vain reilu viidennes hyvin perillä itsehallintoalueuudistuksesta

Vain reilu viidennes hyvin perillä itsehallintoalueuudistuksesta Vain reilu viidennes hyvin perillä itsehallintoalueuudistuksesta Hallituspuolueet sopivat marraskuussa uusista, nykyisiin maakuntiin perustuvista itsehallintoalueista, joissa ylintä päätösvaltaa käyttää

Lisätiedot

Kansalaiset: Säädöksiä ja määräyksiä on liikaa ja sääntely liian pikkutarkkaa.

Kansalaiset: Säädöksiä ja määräyksiä on liikaa ja sääntely liian pikkutarkkaa. Kansalaiset: Säädöksiä ja määräyksiä on liikaa ja sääntely liian pikkutarkkaa. Pitkällä aikavälillä vuosittaisen sääntelyn määrä on lisääntynyt voimakkaasti. Suuntaus on sama myös muissa kehittyvissä maissa.

Lisätiedot

Kansalaisten kärki hallitukselle: Sosiaali- ja terveyspalvelut, kuntatalous ja tuotantotapojen uudistaminen tärkeintä

Kansalaisten kärki hallitukselle: Sosiaali- ja terveyspalvelut, kuntatalous ja tuotantotapojen uudistaminen tärkeintä Kansalaisten kärki hallitukselle: Sosiaali- ja terveyspalvelut, kuntatalous ja tuotantotapojen uudistaminen tärkeintä Kansalaisten tavoitteet asettuvat tasaisesti laskevaan järjestykseen. Odotukset hajaantuvat

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA Toimintakyky turvallisuuden johtamisessa -arvoseminaari Poliisiammattikorkeakoulu 10.10.014 Seminaarin järjestäjät: Poliisiammattikorkeakoulu, Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen ja sotilaspedagogiikan

Lisätiedot

Suomalaisten käsityksiä kirjastoista

Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Kesäkuu, Public Sakari Nurmela Työnro: Kantar TNS Oy, tentie C, Espoo Johdanto Tässä yhteenvetoraportissa esitetään keskeiset tulokset tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin

Lisätiedot

Noin 2500 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus

Noin 2500 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus Noin 0 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus Noin 0 valtuutettua eli prosenttia ( % varmasti ja % todennäköisesti) kaupunkien ja

Lisätiedot

Työelämä ja ammattiyhdistysliike 2011

Työelämä ja ammattiyhdistysliike 2011 Työelämä ja ammattiyhdistysliike Työelämä ja ammattiyhdistysliike Johdanto Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten suhtautumista työelämää ja sopimustoimintaa koskeviin ehdotuksiin. Samassa yhteydessä

Lisätiedot

Mielipiteet sote-uudistuksesta

Mielipiteet sote-uudistuksesta Mielipiteet sote-uudistuksesta Kansa ei usko sote-uudistuksen onnistumiseen Hallituksen esitys uudeksi sote-järjestämislaiksi annettiin eduskunnalle joulukuun alussa. Eduskunta päättää asiasta ennen kevään

Lisätiedot

Näkemyksiä valinnanvapaudesta ja yksityisten palvelutuottajien asemasta

Näkemyksiä valinnanvapaudesta ja yksityisten palvelutuottajien asemasta Näkemyksiä valinnanvapaudesta ja yksityisten palvelutuottajien asemasta Valinnanvapaus on hyvästä, mutta päävastuun palveluiden tuottamisesta tulee olla julkisella sektorilla Kysymystä yksityisen panoksen

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA LIITEKUVAT TNS

Lisätiedot

MITEN TÄRKEÄNÄ PITÄÄ ERI ASIOIHIN VAIKUTTAMISTA MAALISKUUN EDUSKUNTAVAALEISSA (%).

MITEN TÄRKEÄNÄ PITÄÄ ERI ASIOIHIN VAIKUTTAMISTA MAALISKUUN EDUSKUNTAVAALEISSA (%). Kuvio. MITEN TÄRKEÄNÄ PITÄÄ ERI ASIOIHIN VAIKUTTAMISTA MAALISKUUN EDUSKUNTAVAALEISSA (%). ERITTÄIN TÄRKEÄ MELKO TÄRKEÄ EI OSAA SANOA EI JUURI- KAAN TÄRK. EI LAINK. TÄRKEÄ 0 25 50 5 0 Suomen Gallup Oy 0

Lisätiedot

Perustulolla hyvä kaiku kansalaismielipiteessä

Perustulolla hyvä kaiku kansalaismielipiteessä Perustulolla hyvä kaiku kansalaismielipiteessä Perustulo viehättää monia väestöryhmiä. Vihreiden ( %) ja vasemmistoliiton ( %) kannattajat ovat vahvimmin Perustulon takana. Kokoomuksen äänestäjät suhtautuvat

Lisätiedot

Julkaistavissa klo HYVÄ VALTUUTETTU ON ITSENÄINEN JA AJAA KOKO KUNNAN ETUA

Julkaistavissa klo HYVÄ VALTUUTETTU ON ITSENÄINEN JA AJAA KOKO KUNNAN ETUA Julkaistavissa.. klo 00.0 HYVÄ VALTUUTETTU ON ITSENÄINEN JA AJAA KOKO KUNNAN ETUA Hyvän kunnanvaltuutetun tulee ennen muuta olla erottuvan itsenäinen ( % vastaajista on tätä mieltä), ajaa koko kunnan etua

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME LIITEKUVAT TNS Gallup Oy, Miestentie C, ESPOO, Finland, tel. int+- ()-,

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ 0 Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA LIITEKUVAT

Lisätiedot

Kyselytutkimus valtuutettujen ja kuntajohtajien kannoista uusien itsehallintoalueiden tehtäviin, määrään ja aluejakoon

Kyselytutkimus valtuutettujen ja kuntajohtajien kannoista uusien itsehallintoalueiden tehtäviin, määrään ja aluejakoon Kyselytutkimus valtuutettujen ja kuntajohtajien kannoista uusien itsehallintoalueiden tehtäviin, määrään ja aluejakoon KUNTAPÄÄTTÄJÄT: SUOMEEN 18 ITSEHALLINTOALUETTA Kaupunkien ja kuntien valtuutetuilla

Lisätiedot

Alkoholin saatavuus ja haitat 2016

Alkoholin saatavuus ja haitat 2016 Sakari Nurmela Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimukseen vastanneet edustavat maamme 15-74-vuotiaista väestöä (pl. Ahvenanmaan maakunnassa asuvat). Kyselyyn vastasi 1.011

Lisätiedot

TURVALLISUUS JA KOETUT UHKATEKIJÄT (%).

TURVALLISUUS JA KOETUT UHKATEKIJÄT (%). Suomi/Nyt-kysely Osa Demokratian kohtalo -hanketta, jota johtaa ajatushautomo Magma Taloustutkimus Oy kokosi 7.2. 8.3.207 kaksi valtakunnallisesti edustavaa kyselyaineistoa 8 79 -vuotiaista suomalaisista.

Lisätiedot

Kansalaisten käsityksiä hyvästä hallinnosta. Akavan Erityisalat TNS Gallup

Kansalaisten käsityksiä hyvästä hallinnosta. Akavan Erityisalat TNS Gallup Kansalaisten käsityksiä hyvästä hallinnosta Akavan Erityisalat TNS Gallup 1 Johdanto Tässä yhteenvetoraportissa esitetään keskeiset tulokset tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin suomalaisten näkemyksiä julkisesta

Lisätiedot

SUOMALAISTEN SUHTAUTUMINEN VALAANPYYNTIIN 2006

SUOMALAISTEN SUHTAUTUMINEN VALAANPYYNTIIN 2006 SUOMALAISTEN SUHTAUTUMINEN VALAANPYYNTIIN 00 TNS Gallup Oy, Itätuulenkuja 0 A, 000 ESPOO, Finland, tel. int+35- (0)-3 500, Fax int+35-(0)-3 50 JOHDANTO Tässä raportissa esitetään yhteenveto tutkimuksesta,

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media 0 n kuntapäättäjät myönteisempiä maakunnalliseen mediaan kuin kuntapäättäjät keskimäärin. Alle puolet päättäjistä somettaa. Eteläsavolaiset kuntapäättäjät ovat tyytyväisempiä maakunnallisten

Lisätiedot

Ilmapuntari 2013: Sote-uudistuksen pelätään heikentävän palveluita

Ilmapuntari 2013: Sote-uudistuksen pelätään heikentävän palveluita Julkaistavissa 16.7.2013 klo 12.00 Ilmapuntari 2013: Sote-uudistuksen pelätään heikentävän palveluita Suomalaisten mielestä nykyisin hyvää hoitoa saa sekä yksityisessä että julkisessa terveydenhuollossa.

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media Lapin kuntapäättäjät toivovat lisää kunta-asioita paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan. Puolet päättäjistä somettaa. Lapin kuntapäättäjät ovat tyytyväisempiä paikallisten tiedotusvälineiden

Lisätiedot

Tutkimuksen toteutus. - Haastattelut maaliskuun puolivälissä Tutkimuksen toteutti Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta TNS Gallup Oy Media.

Tutkimuksen toteutus. - Haastattelut maaliskuun puolivälissä Tutkimuksen toteutti Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta TNS Gallup Oy Media. Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoite - Kuluttajien mielikuvat eri mediaryhmistä - Mukana 5 mediaryhmää - Kuluttajat arvioivat mediaryhmiä 44 ominaisuuden avulla Kohderyhmä ja tutkimusmenetelmä - Kohderyhmänä

Lisätiedot

Suomalaiset suosivat avoimuutta korostavia poliittisia liikkeitä

Suomalaiset suosivat avoimuutta korostavia poliittisia liikkeitä Tiedote Suomalaiset suosivat avoimuutta korostavia poliittisia liikkeitä Sivu Suosituimmiksi nousevat poliittiset liikkeet, jotka tavoittelevat ilmaston muutoksen hillitsemistä poliittisin ja taloudellisin

Lisätiedot

Suomalaiset ja alkoholi: kansalaisten alkoholiin liittämiä käsityksiä. Sakari Nurmela

Suomalaiset ja alkoholi: kansalaisten alkoholiin liittämiä käsityksiä. Sakari Nurmela : kansalaisten alkoholiin liittämiä käsityksiä Sakari Nurmela TNS 20 Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimukseen vastasi henkilöä 1. 1..20 välisenä aikana. Haastateltu joukko

Lisätiedot

Terveydenhuollon barometri 2009

Terveydenhuollon barometri 2009 Terveydenhuollon barometri 009 Sisältö Johdanto Sivu Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus 4 Aineiston rakenne 5 Tutkimuksen rakenne 6 Tulokset Terveystyytyväisyyden eri näkökulmat 9 Omakohtaiset näkemykset

Lisätiedot

Kauppojen aukioloaikatutkimus. Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 2008

Kauppojen aukioloaikatutkimus. Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 2008 Kauppojen aukioloaikatutkimus Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 008 Tutkija: Pauli Minkkinen Työnro: 7556 TNS Gallup, Itätuulenkuja 10, 0100 Espoo, puh. (09) 61 0 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu

Lisätiedot

Väestön mielipiteet hoitoon pääsystä ja potilaan valinnanvapaudesta

Väestön mielipiteet hoitoon pääsystä ja potilaan valinnanvapaudesta Väestön mielipiteet hoitoon pääsystä ja potilaan valinnanvapaudesta Kyselyn toteutus Lääkäriliitto selvitti marraskuussa 2014 kansalaisten käsityksiä hoitoon pääsystä ja potilaan valinnanvapaudesta. Tutkimuksen

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media 0 n kuntapäättäjät tyytymättömiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan. Puolet päättäjästä somettaa. laiset kuntapäättäjät ovat tyytymättömämpiä sekä paikallisen että maakunnallisen

Lisätiedot

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja TNS 2014

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja TNS 2014 RIGHT MA Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja A TNS 0 RIGHT MA Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta.

Lisätiedot

Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä

Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä Kysely vuonna 2010 Leena Pöysti Sisältö Johdanto... 3 Kokemuksia mopoilusta osana muuta liikennettä... 3 Mikä olisi mopolle sopiva huippunopeus liikenteessä... 3

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media Varsinais-Suomen kuntapäättäjät ovat myönteisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin päättäjät muualla maassa. Yli puolet päättäjistä somettaa. Varsinaissuomalaiset kuntapäättäjät

Lisätiedot

YLE Uutisarvostukset 2010. Erja Ruohomaa YLE Strateginen suunnittelu

YLE Uutisarvostukset 2010. Erja Ruohomaa YLE Strateginen suunnittelu Erja Ruohomaa YLE Tutkimuksen tavoitteet ja menetelmä Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia Ylen asemaa suomalaisena uutistoimijana: mikä on suomalaisten ykkösuutistoimija mediasta riippumatta ja mistä lähteistä

Lisätiedot

Kolme neljästä kuntapäättäjästä somessa vihreät ja perussuomalaiset aktiivisimpia

Kolme neljästä kuntapäättäjästä somessa vihreät ja perussuomalaiset aktiivisimpia Antti Mykkänen, asiamies, VTM KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiö Tutkimus kuntapäättäjien some-käyttäytymisestä: Kolme neljästä kuntapäättäjästä somessa vihreät ja perussuomalaiset aktiivisimpia Kolme

Lisätiedot

Kunta soten jälkeen. Kuntavaaliehdokkaiden näkemykset kuntien taloudesta ja kehityskohteista. Kuntarahoitus Copyright Kuntarahoitus

Kunta soten jälkeen. Kuntavaaliehdokkaiden näkemykset kuntien taloudesta ja kehityskohteista. Kuntarahoitus Copyright Kuntarahoitus Kunta soten jälkeen Kuntavaaliehdokkaiden näkemykset kuntien taloudesta ja kehityskohteista Kuntarahoitus 1 Tutkimuksen tavoite ja taustaa Kuntarahoitus halusi kartoittaa kuntavaaliehdokkaiden näkemyksiä

Lisätiedot

Suomalaisten mielipiteet Euroopan unionista yleensä, laajentumisesta ja EU-tiedon lähteistä

Suomalaisten mielipiteet Euroopan unionista yleensä, laajentumisesta ja EU-tiedon lähteistä EUROBAROMETRI 2002 - ERITYISPAINOS Suomalaisten mielipiteet Euroopan unionista yleensä, laajentumisesta ja EU-tiedon lähteistä Euroopan komission Suomen edustustolle tehty selvitys «Tämä raportti ei edusta

Lisätiedot

11.90 11.90 LEFT MARGIN RIGHT MARGIN

11.90 11.90 LEFT MARGIN RIGHT MARGIN Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteuttaminen Aineiston kerääminen Tutkimuksen sisältö Aineisto kerättiin Gallup Kanavalla 31.1. 6.2.2014 välisenä aikana. Kyseessä on TNS Gallup Oy:n viikkovastaajapaneeli,

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media 0 n kuntapäättäjät ovat myönteisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin päättäjät muualla maassa. Puolet päättäjistä somettaa. Eteläpohjanmaalaiset kuntapäättäjät ovat

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media Päijäthämäläiset kuntapäättäjät ovat hieman kriittisempiä paikalliseen mediaan kuin kollegansa muualla maassa, mutta somettavat kuten päättäjät keskimäärin Päijäthämäläiset kuntapäättäjät

Lisätiedot

Suomalaisten näkemyksistä Suomen valtionhallinnon virkamiesetiikan ja - moraalin tilasta

Suomalaisten näkemyksistä Suomen valtionhallinnon virkamiesetiikan ja - moraalin tilasta Suomalaisten näkemyksistä Suomen valtionhallinnon virkamiesetiikan ja - moraalin tilasta TNS 0 Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin TNS Gallup Foruminternetpaneelissa. Yhteensä tehtiin

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media n kuntapäättäjät tyytymättömämpiä paikalliseen mediaan kuin päättäjät muualla maassa. Yli puolet päättäjistä somettaa. Keskipohjanmaalaiset kuntapäättäjät ovat tyytymättömämpiä

Lisätiedot

Maakuntaidentiteetin tulisi vastaisuudessa nojautua hyviin palveluihin, luontoon ja taloudelliseen hyvinvointiin

Maakuntaidentiteetin tulisi vastaisuudessa nojautua hyviin palveluihin, luontoon ja taloudelliseen hyvinvointiin Tiedote Kulutusmahdollisuudet parantuvat, sosiaali- ja terveyspalvelut huonontuvat Suomalaisten enemmistö odottaa omassa maakunnassaan asioiden kulkevan huonompaan suuntaan asumisen hintakehityksen (64

Lisätiedot

KATSE TULEVAISUUDESSA

KATSE TULEVAISUUDESSA NUORISOBAROMETRI 2016 KATSE TULEVAISUUDESSA Luottamus tulevaisuuteen on elämän mielekkyyden kannalta ratkaisevan tärkeää. Ilman myönteisiä tulevaisuuden näkymiä nykyisyyskin näyttää synkältä. Nuoret suhtautuvat

Lisätiedot

Minkälaiset palvelut kuntalaiset haluavat ja millä hinnalla? Pauli Forma

Minkälaiset palvelut kuntalaiset haluavat ja millä hinnalla? Pauli Forma Minkälaiset palvelut kuntalaiset haluavat ja millä hinnalla? Pauli Forma Ikärakenne Lähtökohtia Palvelujen tarve lisääntyy ja painopiste muuttuu Palveluja tuottavat työntekijät siirtyvät eläkkeelle Työvoimakilpailu

Lisätiedot

KATSE TULEVAISUUDESSA

KATSE TULEVAISUUDESSA NUORISOBAROMETRI 2016 KATSE TULEVAISUUDESSA Luottamus tulevaisuuteen on elämän mielekkyyden kannalta ratkaisevan tärkeää. Ilman myönteisiä tulevaisuuden näkymiä nykyisyyskin näyttää synkältä. Nuoret suhtautuvat

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media laiset kuntapäättäjät ovat hieman kriittisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin kollegansa muualla maassa. Somettavien päättäjien määrä lisääntynyt. laiset kuntapäättäjät

Lisätiedot

Suomalaista, turvallista, erilaistettua ja vastuullisesti tuotettua

Suomalaista, turvallista, erilaistettua ja vastuullisesti tuotettua Liite 15.12.2008 65. vuosikerta Numero 4 Sivu 6 Suomalaista, turvallista, erilaistettua ja vastuullisesti tuotettua siinä kuluttajien odotuksia tulevaisuuden broilerituotteilta Sari Forsman-Hugg, MTT,

Lisätiedot

Mielenterveysbarometri 2015

Mielenterveysbarometri 2015 Sakari Nurmela TNS Gallup Oy Tutkimuksen tavoitteena: selvittää mielenterveyskuntoutujien arkipäivään liittyviä asioita ja ongelmia, tutkia käsityksiä mielenterveyskuntoutujista ja mielenterveysongelmista,

Lisätiedot

SUOMALAISTEN NÄKEMYKSET KULTTUURISTA 2013: Vaikuttuneisuus taiteilijoista ja tyylisuunnista

SUOMALAISTEN NÄKEMYKSET KULTTUURISTA 2013: Vaikuttuneisuus taiteilijoista ja tyylisuunnista SUOMALAISTEN NÄKEMYKSET KULTTUURISTA : Vaikuttuneisuus taiteilijoista ja tyylisuunnista . JOHDANTO Tässä raportissa esitetään keskeiset tulokset tutkimuksesta, jolla on selvitetty suomalaisten näkemyksiä

Lisätiedot

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%)

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%) 1 Johdanto Tämän tutkimusyhteenvedon tehtävänä on antaa tietoja kansalaisten liikunnan ja kuntoilun harrastamisesta. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, missä määrin kansalaiset harrastavat liikuntaa

Lisätiedot

PUOLUEBAROMETRI MARRASKUUSSA 2010: TUTKIMUSTIIVISTELMÄ

PUOLUEBAROMETRI MARRASKUUSSA 2010: TUTKIMUSTIIVISTELMÄ PUOLUEBAROMETRI MARRASKUUSSA : TUTKIMUSTIIVISTELMÄ JOHDANTO Seuraavassa esitetään yhteenveto tutkimuksesta, jonka tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten käsityksiä hallituksen toiminnasta, puolueista

Lisätiedot

TALOUSTUTKIMUS OY TYÖNTEKIJÖIDEN N=1010

TALOUSTUTKIMUS OY TYÖNTEKIJÖIDEN N=1010 TALOUSTUTKIMUS OY 8. 1.10.01 10 01 TYÖNTEKIJÖIDEN OIKEUS KOULUTUKSEEN N=1010 Tiedättekö, että raamisopimuksessa sovittiin työntekijöiden oikeudesta kolmeen koulutuspäivään vuodessa? (%) Kaikki 5 En Kyllä

Lisätiedot

Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus

Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus TNS 014 Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta.

Lisätiedot