15/04 Työnohjaus ja mentorointi vapauttavat katsomaan työtä kauempaa

Transkriptio

1 SOSIAALITURVA 15/04 Työnohjaus ja mentorointi vapauttavat katsomaan työtä kauempaa

2 Pääkirjoitus 5. lokakuuta 2004 Osaamispolitiikalla voi kääntää niukkuuden kehän Kilpailu sosiaalialan työntekijöistä kiristyy. Työntekijöitä houkuttelevat projektit, erikoistuvampi työ ja aluekeskukset suurempine työyhteisöineen. Henkilöstön saatavuus ja pysyvyys eriytyy alueellisesti ja toimintalohkoittain. Tästä seuraa, että myös osaaminen ja samalla myös työn vaikuttavuus eriytyvät. Osaamispolitiikka on kiinteä osa sosiaalialan strategista työtä. Edellytykset osaamisen kehittämiselle ovat olemassa: muun muassa kansallinen sosiaalialan kehittämisohjelma osaamiseen ja henkilöstöön liittyvine hankkeineen, sosiaalialan osaamiskeskukset ja sosiaalityön neuvottelukunta. Kun nämä mahdollisuudet otetaan osaksi työtä ja vastavuoroisesti työstä nousevat kysymykset pääsevät hankkeiden osaksi, voidaan parantaa toimintaprosessien sujuvuutta ja vaikuttavuutta sekä kehittää työmalleja. Samalla paranevat myös työntekijöiden henkilökohtaiset ammatilliset kehittymismahdollisuudet. Osaamiskeskukset vastaavat jo niille asetettuihin haasteisiin. Myös monet palvelujen tuottajat etsivät työn tekemiselle uusia muotoja ja kehittävät kouluttautumismahdollisuuksia turvatakseen osaavan henkilöstön. Alan kouluttajaverkosto on alueellisesti kattava, mutta ei välttämättä riittävä. Edelleenkin peruskoulutuksessa ja korkeakoulutasoisessa peruskoulutuksessa on katveita. Ilahduttavaa on, että alan korkeakoulutuksella ja työelämällä on yhteiset tavoitteet ammattityön edistämisestä, vaikuttavuudesta ja palvelurakenteen kehittämisestä. Kunnallisen sosiaalihuollon henkilöstöpolitiikan kulmakivet ovat motivointi, henkilöstöohjelma ja ammattitaitoa ylläpitävä ja kehittävä kouluttautumisjärjestelmä. Näissä on monista ulkopuolisista, mutta myös sisäisistä tekijöistä johtuvia pulmia. Henkilöstöohjelmissa on usein puutteita, arjen hallinta on pikemminkin reagoivaa kuin ennakoivaa. Hyvällä rekrytointisuunnitelmalla ja osaamista kehittävällä koulutussuunnitelmalla saadaan pitkäjänteisyyttä, mahdollisuuksia vaikuttaa ja loivennettua niukkuuden kehää. Osaamispolitiikka on siis paikallista ja alueellista, kansallisen rinnalla. Osaamispolitiikka on myös työkalu palvelujen kokonaisuuden hallinnassa, jos ja kun palvelujen tuottajat eriytyvät. On osattava asettaa palveluille määrälliset, laadulliset ja lisäksi sisällölliset tavoitteet: millä orientaatiolla tarjoamme, toteutamme ja kilpailutamme palveluja. On syytä kysyä myös millaiseen vanhuskäsitykseen tai kasvatusnäkemykseen palvelujen tuottajien toiminta perustuu. Täydennyskoulutuksen säädöksillä tulisi huolehtia siitä, että koko palvelujentuottajakirjo pääsee täydennyskoulutuksen piiriin. Ennakoivalla ja monitasoista ja -ulotteista osaamispolitiikkaa hyödyntävällä kehitystoiminnalla voi kääntää niukkuuden kehän, turvata voimavaroja, tehdä työkentästä vetovoimaisemman ja rohkaista uudistamaan toimintaprosesseja ja rakenteita. Sosiaalialan osaamiskeskusten ja kuntien yhteistyössä on ituja kehittää menetelmiä kunnallisen sosiaalihuollon osaamispolitiikalle. Leena Niemi SOSIAALITURVA 15/ vsk Perustettu 1912 Ilmestyy 19 kertaa vuonna 2004 Julkaisija Huoltaja-säätiö Säätiö edistää ja tukee sosiaalihuoltoon kohdistuvaa ja siihen läheisesti liittyvää tieteellistä tutkimusta, alalla toimivien ammattikoulutusta sekä valistusja tiedotustoimintaa. Isännistön puheenjohtaja Maija Perho varapuheenjohtaja Elli Aaltonen Hallitus: Aulikki Kananoja, pj. Alpo Komminaho, varapj. Päivi Ahonen Leena Niemi Riitta Pihlaja toiminnanjohtaja Ulla Salonen-Soulié p talouspäällikkö Yrjö Saarinen p Sosiaaliturvan toimitus Mannerheimintie 31 A 3, Helsinki p , fax päätoimittaja Merja Moilanen p merja.moilanen@sosiaaliturva.fi toimitussihteeri Erja Saarinen p erja.saarinen@sosiaaliturva.fi toimitussihteeri Lea Suoninen-Erhiö p lea.suoninen-erhio@sosiaaliturva.fi Taitto: Tero Valtonen,Vihreä Peto Oy Tilaukset ja osoitteenmuutokset Internet: p , fax toimisto@sosiaaliturva.fi Tilaushinnat ,50 /vuosi, kestotilaus 45 /vuosi, opiskelijatilaus 24,75 /vuosi Sosiaaliturva-lehden irtonumeroita saa toimituksesta 4,20 /kpl, yli 10 kappaleen tilauksista alennus 25 % Koulutus- ja työpaikkailmoitukset tekstin jälkeen, hinta 3,42 palstamm:ltä, palstan leveys 90 mm Hintaan lisätään alv. 22 % p , fax toimisto@sosiaaliturva.fi Mannerheimintie 31 A 3, Helsinki Mainosilmoitukset Julkaisu Bookers Oy Sanna Laaksonen p sanna.laaksonen@bookers.fi Kirjapaino Aikakauslehtien liiton jäsen ISSN SOSIAALITURVA 15/2004

3 Tässä numerossa Mentorointi voi antaa entistä laajemman näkemyksen työhön ja elämään. May-Britt Wiklund toivoo, että sitä käytettäisiin enemmän sosiaalialalla. Espoon kokemuksia mentoroinnista s. 4. Sosionomiopiskelijat Sanna Laitanen ja Marjut Karvola uskovat koulutuksensa antavan hyvät valmiudet toimeentulotukityöhön. Seinäjoen ammattikorkeakoulun perusturvan opinnoista s. 12. Alaikäisen asiakkaan tiedonsaantioikeuteen ja asiakastietojen salassapitoon perehdytään Eva Gottbergin kirjoitussarjan toisessa osassa s Osaamispolitiikalla voi kääntää niukkuuden kehän Leena Niemi 4 Mentorin kanssa voi puhua työstä ja elämästä Erja Saarinen 6 Työnohjaus on osa koko työyhteisön kehittämistä Petri Hurskainen & Raili Gothoni & Arja Koski 9 Työnohjaus sosiaalityössä työssä kehittymistä vai työssä selviytymistä? Jari Salonen 11 Keskustelua Luottamushenkilötkin tarvitsevat työnohjausta Ari Saukkonen 12 Sosionomeilla on laajaa perusturvaosaamista Auli Laitila 13 Kiinteä yhteys työelämään on sosionomikoulutuksen vahvuus Kirsi Rinta-Kyttä 14 Selvitysmies Jussi Huttunen: Nykyinen sektoritutkimusjärjestelmä ei vastaa yhteiskunnan tarpeita Lea Suoninen-Erhiö 16 Sosiaali- ja terveydenhuoltoon 9,9 mrd euroa 18 Verkkokurssit uudistavat sosiaalityön opetusta Satu Ylinen 20 Kuvia yksinäisyydestä Aila Kantojärvi & Leena Autonen-Vaaraniemi 22 Alaikäisen asiakkaan asema sosiaalihuollossa Eva Gottberg 24 Uutisia Keravan perheneuvola sai uudet tilat Merja Moilanen 25 Luottamushenkilö vastaa Punaisen miehen opit Kati Pitkänen 26 Kolumni Ruotsin malli? Pertti Rajala 26 Uutisia 27 Väitöksiä, Uutta lainsäädäntöä Kannen kuva: Eeva Mehto Seuraava Sosiaaliturva 16/04 postitetaan lukijoille 20.lokakuuta Siihen aiottujen työpaikka- ja koulutusilmoitusten on oltava toimituksessa viimeistään 13.lokakuuta SOSIAALITURVA 15/2004 3

4 Mentorin kanssa voi puhua työstä ja elämästä Espoon sosiaali- ja terveystoimessa työntekijät saavat tukea mentoreilta.yrityselämässä paljon käytetyt mentorit tukevat yleensä nuoria uusiin tehtäviin tulijoita. Espoossa on huomattu, että mentoroinnilla on paljon annettavaa myös ikääntyville työntekijöille. Mentorointi on rinnalla kulkemista eikä tiedon syöttämistä toiselle. Suhteessa molemmat oppivat toinen toisiltaan. Olen itse esimerkiksi oppinut valtavasti asioita maahanmuuttajataustaiselta mentoroitavalta, May-Britt Wiklund sanoo. Yrityksissä useimmiten uusi esimies saa rinnalle kulkijakseen kokeneemman kollegan, mentorin. Hänen kanssaan voi pohtia uutta työtä ja omaa työssä kehittymistään. Ihmissuhdealalla mentorointia on syvennetty mentorin kanssa voi puhua mistä vaan, suunnittelija May-Britt Wiklund sanoo. Hän on kehittänyt Espoon sosiaalija terveystoimessa mentorointia usean vuoden ajan ja toiminut itse mentorina. Nyt hän ohjaa lastensuojelun sijaishuollossa työskentelevien ikääntyvien naisten mentorointiryhmää. Mentorointi sopii erinomaisesti myös ikääntyville työntekijöille. Jos on leipääntynyt ja väsynyt työhönsä, siitä voi saada intoa ja puhtia paitsi työhönsä myös koko elämäänsä. Mentorointi voi antaa entistä laajemman näkemyksen työhön ja maailmaan. ERJA SAARINEN Miten jaksaa lastenkodin vuorotyössä? Sijaishuollon kolmivuorotyö on raskasta eläkeikää lähestyville työntekijöille. Moni pelkää, ettei jaksa työssä eläkeikään asti. Muun muassa näitä pelkoja käsitellään viiden lastensuojelun sijaishuollossa työskentelevän naisen mentorointiryhmässä. Ryhmässä naiset pohtivat mentorin kanssa työtään ja elämäänsä. Siinä voidaan purkaa esimerkiksi työn vuorovaikutusongelmia, mutta työssä käsiteltäviä lasten ja nuorten ongelmia ei oteta esille. Niitä ryhmäläiset käsittelevät työnohjauksessa. Wiklund tähdentää, että mentoroinnissa ei keskitytä vain työhön vaan katsotaan koko elämäntilannetta. Jos minusta mentorina näyttää, että ihminen on liian työsidonnainen, kannustan häntä katsomaan millaista elämää on työn ulkopuolella. Kehotan häntä aktivoimaan itsensä ennen kuin jää eläkkeelle.täytyy olla harrastuksia ja ystäviä. Omaa tulevaisuutta rakentamaan Mentoroinnissa voidaan mennä yksittäisen ihmisen ahdistukseen, omaan problematiikkaan ja elämäntilanteeseen. Tarkoitus on saada ihmiset itse rakentamaan tulevaisuuttaan ja vahvistaa heidän identiteettiään ja itsetuntoaan. Mitään ei tehdä mentorille vaan itselle,wiklund korostaa. Sijaishuollon mentorointiryhmässä on avattu myös uusia ikkunoita ulospäin, sillä joillain ryhmäläisillä saattaa olla uran vaihto edessä: Joillekin nykyinen työ on liian raskasta. Heille voidaan räätälöidä työt uudella tavalla tai heitä voidaan tukea etsimään uudenlaista työtä. Mentoroinnista voi saada uskallusta hypätä johonkin uuteen. Wiklund painottaa, että mentorointi on rinnalla kulkemista eikä tiedon syöttämistä toiselle. Valmiita vastauksia ei ole eikä myöskään tyhmiä kysymyksiä. Joskus voi kuitenkin antaa suoria neuvoja ja korostaa samalla, että niitä ei tarvitse noudattaa. Kun saa neuvollaan toisen karvat nousemaan pystyyn ja hänet ajattelemaan, että noin en ainakaan tee, hänessä lähtee prosessi liikkeelle.tärkeintä on saada ihminen käymään dialogia itsensä kanssa. Mukana myös koulutusta Sijaishuollon ryhmäläisiä ahdistaa työssä muun muassa tietotekniikan käyttö. Espoo on ottamassa käyttöön uuden tietojärjestelmän. Tietotekniikan pelkoa ei ole pelkästään käsitelty mentorin kanssa vaan kouluttaja Olli Pekkanen, joka on itsekin mentori, on rakentanut ryhmäläisille Oppisoppi-koulutuksen, jossa he saavat lähiopetusta tietokoneen käyttöön. Koulutusta on tarjolla myös narsismista ja psykopaattisuudesta, joita työntekijät yhä enemmän näkevät lasten ja nuorten käytöksessä. Wiklund korostaakin, että mentoroinnissa voi olla mukana koulutusta ja työnohjauksen piirteitä: Rajojen ei tarvitse olla kovin tiukkoja. Mentorointi ei ole terapiaa, 4 SOSIAALITURVA 15/2004

5 mutta siinä saatetaan esimerkiksi käyttää terapian välineitä. Mentorointia on noin kerran kuussa. Mentorointisuhde kestää yleensä vuoden, mutta aikaraja ei ole tiukka. Pitää seurata, missä vaiheessa mentorointiprosessia ollaan ja päättää kestosta sen mukaan. Jos esimerkiksi uusi esimies tulee sellaiseen työyhteisöön, jossa hänen paikalleen on toivottu toista työntekijää, hän saattaa tarvita tukea ja vahvistusta pitempäänkin. Mentorointisuhteessa molempien osapuolten pitää olla rehellisiä. Jos esimerkiksi henkilökemiat eivät toimi tai osapuolilla on erilainen näkemys mentoroinnista, suhde pitää katkaista. Mentorointi kuuluu seniorivakansseihin Espoossa osa-aikaeläkeläisille räätälöidään niin kutsutut seniorivakanssit. Mentorina toimiminen on yksi niihin kuuluva tehtävä. Wiklund kuitenkin muistuttaa, että pitää olla tarkka siinä, kuka toimii mentorina. Vanhaa hapatusta ja omaa mielipahaa ei saa siirtää uusille työntekijöille vaan pitää olla ihmisenä kypsä ja elämänmyönteinen. Täytyy pitää ihmisistä ja molempien osapuolten tulee kunnioittaa toisiaan ihmisinä. Se on tärkeää, sillä mentoroinnissa voivat nousta näkyviin myös vähemmän miellyttävät piiloarvot, kuten rasismi. Mentori ei ole etäällä pysyttelevä ammattilainen vaan tapaamisissa voidaan itkeä ja nauraa. Hän voi lohduttaa ja antaa uskoa. Kun mentorointi loppuu, osapuolten välille voi olla syntynyt ystävyyssuhde, ja sekin on sallittua. Mentori uusille esimiehille Espoon sosiaali- ja terveystoimessa on koulutettujen mentorien verkosto. Siinä on parikymmentä jäsentä. Tavoitteena on, että uudet työntekijät, erityisesti kaikki esimiehet, saisivat perehdyttämisjakson jälkeen mentorin. Espoossa esimerkiksi kaikilla uusilla rehtoreilla on mentori. Wiklund painottaa, että mentorointi on eri asia kuin työhön opastus. Mentoroinnissa pitää heittäytyä käsittelemään asioitaan henkilökohtaisesti. Mentorointi on ohjausta ja tukea nuoremmalle henkilölle Mentorointi on saanut nimensä Kreikan mytologiasta. Sotapäällikkö Odysseus pyysi ystäväänsä Mentoria toimimaan poikansa Telemakhoksen ystävänä, neuvojana, opettajana ja kasvattajana. Mentori-sanaa lähellä ovat käsitteet työkummi, mestari, opettaja ja valmentaja. Mentoroitavaa kutsutaan ohjattavaksi tai aktoriksi. Mentorointi otettiin menetelmänä käyttöön Yhdysvalloissa 1970-luvulla. Se tuli Suomessa tunnetuksi 1990-luvulla. Mentoroinnilla tarkoitetaan ohjausta ja tukea, jota osaava ja kokenut senioriasemassa oleva henkilö antaa kehityshaluiselle nuoremmalle henkilölle. Mentorointi on ikivanha menetelmä, jolla on siirretty elämänviisautta ja kokemustietoa nuoremmalle ihmiselle. Kyseessä on tavoitteellinen kahdenkeskeinen vuorovaikutussuhde, jota leimaa avoimuus, luottamuksellisuus ja sitoutuneisuus. Mentoroinnin pelisäännöistä sovitaan ennen prosessin aloittamista. Osapuolet sitoutuvat mentorointiin kirjallisella sopimuksella. Mentori tukee ohjattavan työssä kehittymistä, esittää haasteita ja rohkaisee tulevaisuuden pohtimiseen. Hän pitää esillä myös omaa osaamistaan ja siirtää hiljaista tietoa ohjattavalle. Keskeistä mentoroinnin onnistumiselle on uskallus laittaa itsensä likoon. Kun uskaltaa katsoa ja arvioida omaa työtään, oppii myös kehittämään sitä. Mentoroinnissa tavoitellaan luovaa ja rentoutunutta työskentelyä, jossa on tilaa arvoille ja etiikalle sekä kokemuksista oppimiselle. Mentoroinnissa pohditaan ja kehitetään omaa työuraa pitkäjänteisesti ja laaja-alaisesti. Sillä on paljon annettavaa esimerkiksi työuran ja uusien työtehtävien alkuvaiheessa. Mentorointi on yleensä parityöskentelyä, mutta myös ryhmämentorointia käytetään. Mentorointi on aina harkittu osa organisaation henkilöstön kehittämistä. Tukea eri elämänvaiheissa Espoossa mentorit on koulutettu itse. Usean päivän peruskoulutuksen jälkeenkin mentoriverkostoon kuuluville järjestetään tapaamisia ja koulutusta, jotta heidän erityisammattitaitonsa pysyisi yllä. Nyt mentoreilla on alkamassa elämänkaarikoulutus. Siinä perehdytään työntekijöiden tukemiseen erilaisissa elämänvaiheissa. Työpaikalla on tärkeää ymmärtää, missä elämänvaiheessa työntekijät ovat. Esimerkiksi äitiysloman jälkeen työhön paluu on selvä herkkyysvaihe. Siinä tarvitaan tukea, kun lapsi jätetään hoitoon ja hänestä irrottaudutaan. Se näkyy ilman muuta työssä. Siinä pitää sallia itselleen monenlaisia asioita. Naiset ovat yleensä hyvin kunnianhimoisia ja vaativia itsensä ja työnsä suhteen, Wiklund sanoo. Luovuutta ja vuorovaikutustaitoja Wiklund painottaa, että koko organisaatio hyötyy mentoroinnista monin tavoin: Työntekijöiden vuorovaikutustaidot ke- Mentorointia ja työhyvinvointia sosiaalialan työyhteisöille Sosiaalialan työhyvinvointi- ja mentorointihanke tukee työssä jaksamista ja tiedon ja osaamisen välittymistä kokeneilta työntekijöiltä nuoremmille. Siihen osallistuu Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan kuntien sosiaalialan henkilöstöä, erityisesti sellaisia työyhteisöjä, joissa on paljon ikääntyviä ja vasta alalle tulleita työntekijöitä. Hankkeessa mukana oleville työyhteisöille räätälöidään työyhteisön toimivuutta ja jaksamista edistäviä työhyvinvointiohjelmia. Niihin voi sisältyä koulutusta, konsultointia, pienryhmäohjausta ja pitempikestoisten kehittämishankkeiden ohjausta. Mentoroinnin kehittämisohjelman avulla tuetaan seniorityöntekijöiden taitotiedon ja kokemuksen välittymistä vasta-alkajille. Mentorparien tai -ryhmien ei tarvitse olla samasta työyhteisöstä tai organisaatiosta vaan pareja ja ryhmiä voi syntyä yli kuntarajojen. Näin mentorointi on mahdollista myös pienissä kunnissa ja esimiestasolla. Hankkeen toteuttaa Itä-Uudenmaan ja Päijät-Hämeen sosiaalialan osaamiskeskus Verso. Sitä rahoittaa Uudenmaan TEkeskus ja Euroopan sosiaalirahasto. Hankkeeseen otetaan mukaan uusia työyhteisöjä ensi vuoden alusta. Asiasta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä hankkeen suunnittelijoihin Raija Tirroseen, puhelin: tai Mikko Reijoseen, Tarkempia tietoja hankkeesta: SOSIAALITURVA 15/2004 5

6 Petri Hurskainen & Raili Gothoni & Arja Koski Työnohjaus on osa koko työyhteisön kehittämistä hittyvät ja havainnointikyky tarkentuu. Nämä ovat ihmissuhdealalla tärkeitä asioita. Mentorointi voi myös auttaa näkemään kokonaisuuksia. Se lisää luovuutta ja innovatiivisuutta, joita nyt kovasti kaivataan. Organisaatiolle on tärkeää, että mentori siirtää kokemustaan ja taitojaan uusille työntekijöille. Näin hiljainen tieto ei katoa organisaatiosta, kun kokenut työntekijä lähtee eläkkeelle. Espoossa mentorointi on osa työntekijöiden työtä eikä siitä makseta erillistä korvausta.wiklundin mielestä mentoreilla kuitenkin on erityisosaamista, josta heille pitäisi myös maksaa. Aikanaan Espoon sosiaali- ja terveystoimi koulutti työntekijöistään 125 työnohjaajaa. He ovat olleet organisaatiolle suuri voimavara. Heidän työnsä on antanut muun muassa eväitä onnistuneeseen vuorovaikutukseen.tämä helpotti edellistä suurta organisaatiouudistusta. Mentoreiden käyttö ajaa samaa asiaa. Espoon sosiaali- ja terveystoimen organisaatio uudistui viimeksi tämän vuoden alussa. Nyt työntekijät kaipaavat kovasti mentorointia ja muutakin tukea muutosten myllerryksessä. Mentorointi laajemmin käyttöön sosiaalialalla Wiklund on jo vuosien ajan nähnyt konkreettisesti mentoroinnin hyödyt. Hän onkin hämmästynyt, että useita kuntia kattavassa sosiaalihuollon mentoroinnin ja työhyvinvoinnin kehittämishankkeessa mentorointia käytetään vain Espoossa. Hanke on meneillään Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan maakunnissa. Sosiaalialalla mentorointi ei ole vielä kovin yleistä. Sen leviäminen vaatii oman aikansa aivan samoin kuin työnohjauksen laajeneminen aikanaan. Puskaradio pitää saada liikkeelle levittämään tietoa sen hyödyistä. Mentorointi voi olla suureksi avuksi esimerkiksi sellaisille työntekijöille, jotka ovat organisaatiouudistuksissa joutuneet uusiin tehtäviin. Myös uusille sosiaalijohtajille olisi varmasti apua rinnalla kulkijasta, jolle voi soittaa aina, kun apua tarvitsee. Erja Saarinen Työnohjaus vaikuttaa aina koko työyhteisöön. Se luo uusia näkökulmia, mahdollisesti uutta kieltä ja tarjoaa uuden tilan katsella omaa ja työyhteisön työtä. Nurkkaan ajettu ihminen tai yhteisö ei näe asioita selvästi eikä pysty toimimaan viisaasti. Siksi työyhteisöön tarvitaan pysähtymispaikka tunteille.työnohjaus ei ole nopea vastaus ahdistukseen, mutta se luo ajatuksen vapautta ja tilaa harkinnalle. Työnohjaus on väliintulo koko työyhteisöön. Se voi olla osa työyhteisöjen kokonaiskehittämistä ja laadun varmistusta. Siinä voidaan omaksua tutkiva työote, mikä saattaa heijastua laajemmin työn tekemiseen ja kehittämiseen. Työnohjaus tuo usein malttia ja pitkäjänteisyyttä organisaation perustehtävän hoitamiseen ja uusien vaihtoehtojen etsimiseen. Siihen osallistuminen voi antaa uusia toimintamalleja, varsinkin jos työnohjaaja käyttää vaihtelevasti eri menetelmiä ja kuuntelee jokaista ohjattavaa. Työnohjauksessa pysähdytään pohtimaan ja tutkimaan työtä sekä jakamaan ajatuksia. Siinä tunnistetaan työntekijän ja työyhteisön voimavarat. Näin päästään asettamaan työyhteisön työlle tavoitteita, jotka EEVA MEHTO voidaan edelleen jakaa osatavoitteiksi. Ratkaisuja etsitään tavoitteen tai toivetilan kautta, ei niinkään ongelmalähtöisesti. Yhteisissä reflektioissa ohjattavat voivat muodostaa yhteisen sosiaalisen todellisuuden. Olennaista ammatilliselle kasvulle ja työyhteisön kehittymiselle on se, miten todellisuutta tutkitaan siinä hetkessä ja toisaalta, mitä tapahtuu työn arjessa laajemmin luvulla kehiteltiin niin sanottua SUED -mallia, jossa työnohjaus ja täydennyskoulutus yhdistettiin työhön sisältyväksi jatkuvaksi prosessiksi. Sen tavoitteena oli jatkuva henkilöstön tukeminen ja työn kehittäminen luvulla työnohjausta on käytetty erilaisissa kehittämisohjelmissa keinona vaikuttaa koko työyhteisöön. Usein kysymykset työn rakenteista ja reu- 6 SOSIAALITURVA 15/2004

7 naehdoista sekoittuvat työn sisältöjen kanssa.työnohjaaja kuuntelee, jäsentää ja auttaa työyhteisöä näkemään työnsä rakenteet suhteessa omaan perustehtäväänsä sekä tukee johtajuutta. Työnohjaaja monissa rooleissa Työnohjaukselle asetetut tavoitteet ja sen eri vaiheet vaikuttavat siihen, millaista työnohjaajaa yhteisö tai yksilö itselleen etsii. Jokaisessa pitkässä työnohjausprosessissa tarvitaan kuitenkin eri tilanteissa erilaisia työnohjaajan rooleja, jotka on hyvä tunnistaa. Työnohjaajaa saatetaan haastaa ottamaan välillä opettajan, konsultin, kehittäjän, kouluttajan ja tutkijan rooleja, ja hän voikin näitä sovitusti ottaa. Silloin yhteinen työskentely palvelee pitkäjänteistä työn ja työyhteisön kehittämistä. Jo työnohjausta suunniteltaessa on hyvä keskustella siitä, miten se liittyy työyhteisön muuhun kehittämiseen. Eri roolien ottaminen eri tilanteissa ei kuitenkaan ole työnohjaajalle yksinkertaista. Jatkuva tietoinen etäisyyden säätely ja kussakin roolissa pysyminen on haastavaa. Pysähtymispaikka tunteille Työnohjauksessa ohjattava tutkii omaa työtään työroolistaan käsin osana työyhteisönsä kokonaisuutta. Työnohjaus toteutuu rajalla; sitä annetaan työyhteisössä, mutta työtilanteita tutkitaan toisen kanssa hieman ulkopuolelta katsoen, sillä työnohjaajaksi etsitään yleensä ulkopuolinen henkilö. Työnohjaus ei ole nopea vastaus ahdistukseen ja epätoivoon, mutta se luo ajatuksen vapautta ja tilaa harkinnalle. Liian läheltä ei näe selvästi ja liian kaukaa ei hahmota tärkeitä yksityiskohtia. Nurkkaan ajettu ihminen tai yhteisö, joka tuntee olevansa vain vaatimusten keskellä, ei voi nähdä ja toimia viisaasti. Siksi työyhteisöön tarvitaan pysähtymispaikka tunteille.vanha sanonta tiivistää ajatuksen: Mitä auttaa juosta, jos juoksee väärään suuntaan. Sokrates auttoi aikanaan ihmisiä etsimään omia vastauksiaan ja perustelujaan. Samaan pyrkii jokainen työnohjaaja kuuntelemalla ja kyselemällä. Ytimessä on dialogi Työnohjauksessa ohjattava peilaa tunteitaan työnohjaajan kanssa suhteessa asiakas- ja työtilanteisiin. Sen ydin on dialogi, joka mahdollistaa ammatillisen reflektion työnohjaajan ja ohjattavan välillä. Yhteisön työnohjauksessa käytävää yhteisöllistä dialogia varten tarvitaan rauhallinen hetki, jolloin pysähdytään ja kuunnellaan aidosti toista. Siinä palataan yhdessä arjen tapahtumiin, kuvataan niitä ja niiden herättämiä tunteita. Kokemuksia jaetaan ja niiden pohjalta suuntaudutaan uusiin tilanteisiin. Työyhteisön kulttuuri on arvojen, uskomusten, normien, toimintatapojen, käyttäytymisen ja rituaalien muodostama kokonaisuus. Siihen vaikuttavat yhteisössä elävät tiedostamattomat ilmiöt, perusoletukset, tarut, symbolit, legendat ja sankarit. Erilaiset kulttuuriset tekijät pitää elää näkyviksi, jotta työyhteisössä syntyisi yhteisyyttä.työnohjaus on foorumi, jossa erilaiset tekijät voidaan tiedostaa ja käsitteellistää. Tältä pohjalta kukin työyhteisön jäsen ymmärtää oman roolinsa ja tehtävänsä sekä tiedostaa omat toimintatapansa ja käyttäytymisensä erilaisissa tilanteissa ja oppii toisilta. Oppivassa yhteisössä työkulttuuria kehitetään tietoisesti elämällä yhteiset arvot todellisiksi arjessa. Tärkeintä on aika työnohjausten välillä Tärkeintä ei ole itse työnohjaus vaan aika työnohjausten välillä.työnohjauksessa ohjattava voi aloittaa oman sisäisen pohdintansa, joka jatkuu työn arjessa ja johon voidaan palata seuraavassa työnohjauksessa. Tämän vuoksi työnohjauksen pitää olla säännöllistä, sovituin ajankohdin tapahtuvaa prosessuaalista työskentelyä. Siinä työnohjaaja mahdollistaa ohjattavan oivalluksen, eikä anna valmiita vastauksia, miten tulee toimia. Työntekijä pääsee tutkimaan itseään ja tapaansa olla vuorovaikutuksessa. Hän saa arvokasta tietoa itsestä ja työyhteisön muista jäsenistä, minkä pohjalta käsitys itsestä ja omasta työstä muuttuu. Työnohjauksen tavoitteena on jokaisen työntekijän ja tiimin ammatillinen kasvu. Johdon pitää nähdä työnohjauksen merkitys Kukin työyhteisö voi valita, millaista työnohjausta se tarvitsee; yksilö-, ryhmä- vai yhteisötyönohjausta. Aloitusvaiheessa on tärkeää, että organisaation johto ja esimiehet näkevät työnohjauksen merkityksen osana työn ja työyhteisön kehittämistä ja luottavat työnohjaajiin kumppaneina. Näin yhteisön kehittämiseen voi työnohjauksen lisäksi niveltyä täydennyskoulutusta ja tutkimuksellisia kartoituksia ja arvioita. Samalla työnohjaus otetaan töiden suunnittelussa huomioon ja sitä varten varataan työaikaa ja rahaa. Työyhteisölle on merkittävää, millä kokoonpanolla työnohjaukseen lähdetään. Samalla voidaan pohtia, mistä työnohjaustarve juuri nyt on noussut ja mihin asioihin työnohjaushanke on sidoksissa. Työnohjaajilla on usein erityisosaamista, johon työyhteisö voi kartoitusvaiheessa tutustua. Ennen ohjauksen alkamista tulee sekä ohjattavien että ohjaajan arvioida haluavatko he luoda työnohjaussuhteen; ovatko työnohjaajan persoona ja osaaminen juuri kyseiselle yksilölle, ryhmälle tai yhteisölle sopivia. Moniammatillisuutta tukevaa työnohjausta Moniammatillisissa työryhmissä ja tiimeissä työskentelevät hahmottavat yhteisen perustehtävän erilaisten ammatillisten orientaatioiden kautta, jolloin yhteisen kielen ja toimintatapojen löytäminen saattaa olla vaikeaa. Olemme havainneet, että yhä enemmän tarvitaan sellaista työnohjausta, jossa työnohjaajan työskentelyn orientaatio lähtee moniammatillisuudesta, voimavaralähtöisyydestä ja ratkaisukeskeisyydestä. Diakonia-ammattikorkeakoulussa, Diakissa on työskennelty moniammatillisesti vuodesta 1996 lähtien. Eri ammattikuntien yhteistyöstä on syntynyt uutta ammatillista osaamista. On ollut mielenkiintoista toimia työnohjaajapareina tai kouluttajatiimeinä, joissa yhdellä on kirkon työnohjaajakoulutus, toisella voimavarakeskeinen yliopiston työnohjaajakoulutus ja kolmannella NLP ja toiminnallisuus aktiivisina näkökulmina. Hyvä tukimuoto esimiestyölle Yhteisön työnohjauksessa ja koulutuksessa on tärkeää, että myös yhteisön esimies on mukana sovitulla tavalla. Tällöin koko työyhteisö oppii yhdessä puhumaan työstään ja siihen liittyvistä tunteista. Työyhteisön työnohjauksessa esimies on kuitenkin aina esimiehen roolissa. Hän ei voi vapaasti ja avoimesti kertoa esimerkiksi tunteistaan jotain alaistaan kohtaan. Esimiehen oma työnohjaus onkin hyvä tukimuoto esimiestyössä. Esimies voi saada työnohjaajasta keskustelukumppanin pohtiessaan omaa johtamistapaansa ja oman työyhteisönsä toimintaa ja kehittämistä. Esimiehen oma työnohjaus mahdollistaa työryhmän työskentelyn ja kasvun. Viime vuosina myös esimiesten mentorointi on noussut työnohjauksen rinnalle käytetyksi tukimuodoksi. Sillä tarkoitetaan SOSIAALITURVA 15/2004 7

8 ohjausta ja tukea, jota osaava ja kokenut senioriasemassa toimiva henkilö antaa kehityshaluiselle nuoremmalle työntekijälle. Mentoroinnissa toisen organisaation kokenut johtaja voi tukea toisen organisaation aloittelevaa johtajaa. Itse mentoroitava aktori saa paitsi mahdollisuuden tutkia omaa työtään dialogissa toisen johtajan Työnohjaus alkoi terveydenhuollossa Työnohjaus on kuulunut sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja kirkonalalla asiakastyötä tekevien työhön Suomessa jo vuosikymmeniä. Se alkoi 1950-luvulla terveydenhuollossa.tuolloin työnohjausta antoivat lähinnä psykoanalyytikot. Työnohjaus tuli kiinteäksi osaksi psykiatrista hoitotyötä 1960-luvulla. Se laajeni nopeasti, ja työmenetelmiä kehitettiin, vaikka ensimmäinen työnohjausta käsittelevä teos, Kirsi Aallon toimittama Työnohjaus, ammatillisen kasvun avain, ilmestyikin vasta Työnohjauksen perinteet ja kehittämishaasteet nousevat psykoterapian, kirkon ja sosiaalityön työnohjauksesta. Tätä nykyä työnohjaus on sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja kirkonalalla vakiintunutta.vaativaa asiakastyötä tekevien ammattilaisten, moniammatillisten tiimien ja työyhteisöjen työ on jatkuvassa muutoksessa ja epävarmuudessa elämistä. Tällöin on tärkeää, että organisaatiossa on foorumi, jossa tunteita voi jakaa. Rakenteiden ja johtajuuden jatkuva tutkiminen on tärkeää, jotta organisaatio selviytyy perustehtävästään. Työnohjaajakoulutusta 1980-luvulta lähtien Työnohjaajakoulutukset alkoivat Suomessa 1980-luvulla, jolloin keskityttiin lähinnä työnohjauksen yleisiin kysymyksiin. Tänä päivänä eri aloilla etsitään ja kehitetään omia lähestymistapoja työnohjauksen yleisen viitekehyksen rinnalle. Koulutuksia järjestävät kirkko, eri yliopistojen ja korkeakoulujen koulutuskeskukset ja yksityiset kouluttajatahot. Pitkään sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja kirkonalan työssä toimineet voivat hakeutua itse työnohjaajakoulutukseen. Se antaa välineitä niin työnohjaajana kuin kouluttajana, esimiehenä ja tutkijana toimimiseen. kanssa, myös mahdollisuuden peilata oman organisaationsa toimintakulttuuria toiseen. Mentorointia voi olla myös organisaation sisällä, jolloin se on lähellä johtamisen vertaistukitoimintaa. Esimiesten vertaisryhmissä jaetaan luottamuksellisesti johtamistyöstä nousevia tunteita ja etsitään ratkaisuja erilaisiin työyhteisön tilanteisiin. Usein toinen johtaja toimii hyvänä peilinä toiselle johtajalle: vuorovaikutuksessa oppii löytämään itsestään vahvuudet johtajana ja tunnistamaan itsestään niitä ei niin mieluisia ominaisuuksia, joita tulisi kehittää.tätä kautta voi oppia olemaan aidosti ihminen myös alaisilleen ja peilata omaa johtamistapaansa myös työyhteisön kanssa.tämä on näkynyt voimavarana niissä työyhteisöissä, joissa esimies on ollut työnohjauksissa mukana. Työnohjaaja on kuuntelija ja kyselijä Sokrates auttoi aikanaan ihmisiä etsimään omia vastauksiaan ja perustelujaan. Samaan pyrkii jokainen työnohjaaja kuuntelemalla ja kyselemällä. Työnohjaaja tuntee oman rajallisuutensa ja ymmärtää, ettei kenelläkään ole varmaa tietoa toisesta ihmisestä tai hänen työ- ja elämäntilanteestaan. Hän ottaa ihmisen vakavasti ja kuuntelee tätä, sillä vain ihminen itse tietää jotain olennaista omista ongelmistaan. Työnohjattava ja hänen kertomuksensa ovat pääosassa. Monissa tilanteissa on vastakohtia ja ristiriitoja, joita ei ilman väkivaltaa ja silmien ummistamista voi olla ottamatta huomioon. Työnohjauksessa rakennetaan siltoja vastakohtaisuuksien ja erilaisten ammattikielien yli. Siinä etsitään yhteistä horisonttia ja yhteisymmärrystä ilman että kenenkään tarvitsee luopua vakaumuksestaan. Yhdessä oppiminen rakentaa viisautta. Viisaus ei ole rutiinia, eikä tietämistä. Se on vain avara ja miettiväinen sydän, joka tuntee rajansa ja tietää tiensä. Jörg Zink Petri Hurskainen ja Arja Koski ovat lehtoreita ja Raili Gothoni on yksikön varajohtaja Diakonia-ammattikorkeakoulun Helsingin yksikössä. He ovat toimineet työnohjaajina ja kouluttajina eri organisaatioissa työyhteisöjen kehittämisprosesseissa. Artikkeli rakentuu osaksi työyhteisöjen kehittämis- ja työnohjauskokemuksista ja osaksi ajatuksista, joita on syntynyt tänä syksynä alkavaa moniammatillista työnohjaajakoulutusta suunniteltaessa. 8 SOSIAALITURVA 15/2004

9 Jari Salonen Työnohjaus sosiaalityössä työssä kehittymistä vai työssä selviytymistä? Sosiaalitoimistoissa työnohjauksesta haetaan apua akuutteihin kriiseihin ja työpaineisiin. Muissa sosiaalityöntekijöiden työpaikoissa työnohjauksessa on enemmän tilaa pohtia työn ja oman osaamisen kehittämistä. Sosiaalitoimistoissa työnohjaus vastaa sosiaalityöntekijöiden odotuksiin huomattavasti harvemmin kuin muissa työpaikoissa. Sosiaalitoimistoissa työnohjauksessa nousevat eniten esille kysymykset, mistä saada tukea, miten jaksaa työssä ja torjua stressiä sekä miten ehkäistä loppuun palamista ja rajata työtä. Muiden työpaikkojen työnohjauksessa tärkeimmät käsiteltävät asiat ovat oikeat ratkaisut ja toimintatavat asiakastyössä, tuen saaminen ja jaksamisen tukeminen sekä oman työn kehittäminen. Niissä vaikuttaa olevan sosiaalitoimistoja enemmän väljyyttä pohtia työn ja oman osaamisen kehittämistä. Tämä ilmenee valmisteilla olevasta väitöskirjatutkimuksestani. Suurimmalla osalla sosiaalityöntekijöistä on kokemusta työnohjauksesta. Työnohjauksella on sosiaalityössä pitkä historia ja se on vakiintunut osa sosiaalityön ammattikäytäntöjä.tästä huolimatta sitä on tutkittu hämmästyttävän vähän. Työnohjauksella yhtenäiset rakenteet Teen väitöskirjaani Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitoksella toimivassa Konstikas sosiaalityö -tutkijaryhmässä. Se toteutti marraskuussa 2003 laajan kyselyn, joka lähetettiin 1582 suomalaiselle sosiaalityöntekijälle. Pitkään ja työlääseen lomakkeeseen vastasi 716 sosiaalityöntekijää. Vastanneista 443 eli 62,6 prosenttia oli osallistunut viimeisen 12 kuukauden aikana työnohjaukseen. Siihen osallistuneista 155 eli 34,9 prosenttia oli osallistunut useampaan työnohjaukseen samanaikaisesti. Väitöskirjani aineistona ovat työnohjausta saaneiden vastaukset. Työnohjauksen rakenteet vaikuttavat kyselyn mukaan hyvin yhdenmukaisilta. Ohjaus on useimmiten ryhmätyönohjausta ja sen maksaa työnantaja. Työnohjaus on säännöllistä, ja siitä on tehty sopimus yhdeksi tai kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Ohjausistunnot järjestetään yleensä kolmen tai neljän viikon välein. Tapaamiset kestävät 90 tai 120 minuuttia. Työnohjaajilla on useimmiten erillinen työnohjaajakoulutus. Lähes poikkeuksetta he tulevat ohjattavien organisaation ulkopuolelta. Ainoastaan kolmasosalla vastaajien työnohjaajista oli myös sosiaalityöntekijän koulutus. Muun kuin sosiaalityöntekijän koulutuksen saaneista työnohjaajista valtaosa oli psykologeja, psykiatreja tai erikoissairaanhoitajia. Näiden lisäksi huomattavan suuri osa vastaajista ilmoitti työnohjaajan peruskoulutuksen olevan psykoterapeutti. Työnohjaajan viitekehys hämärän peitossa Vastaajille oli hankalaa tunnistaa työnohjaajan viitekehystä, sillä vain hieman yli kolmasosa heistä arvioi, että ohjaaja työskentelee tietyn viitekehyksen perusteella.vähän alle kolmasosan mielestä ohjaajalla ei ole viitekehystä. Loput ilmoittivat, etteivät osaa arvioida asiaa. Tunnistetuissa viitekehyksissä painottuivat tasaisesti psykodynaaminen teoria, perheterapian viitekehys ja ratkaisukeskeinen työskentelyote. Kaikilla kolmella orientaatiolla oli yhtä suuri osuus, ja yhdessä ne muodostivat noin kolme neljäsosaa mainituista viitekehyksistä. Vastaajien käsitys ei välttämättä kerro paljonkaan siitä, miten ohjaajat itse hahmottavat viitekehyksensä. Luultavasti he katsovat työskentelevänsä useamman viitekehyksen antamien virikkeiden pohjalta. Viitekehyksen tunnistaminen vaikutti muun muassa siihen, miten paljon vastaajat pystyivät hyödyntämään ohjausta arkityössään. Niistä, jotka olivat tunnistaneet viitekehyksen, 52,5 prosenttia oli voinut käyttää ohjausta arkityössään erittäin paljon.vastaava luku oli vain 18,6 prosenttia niistä, jotka eivät osanneet arvioida ohjaajan viitekehystä. Ohjaajan viitekehys vaikutti jonkin verran myös siihen, missä määrin ohjaus oli vastannut odotuksia, muttei niinkään siihen, kuinka paljon ohjauksessa oli käsitelty niitä asioita, joita siinä oli toivottukin käsiteltävän. Viitekehys luo työnohjaukselle rakennetta, joka selkiyttää siihen kohdistuvia odotuksia ja helpottaa ohjauksen hyödyntämistä. Työnohjaukseen ollaan kohtuullisen tyytyväisiä Työnohjaus sai 443 vastaajalta kouluarvosanaksi keskimäärin 8+, joka ainakin peruskoulun arvosteluasteikolla olisi hyvä arvosana. Hieman alle kaksi kolmasosaa vastaajista oli sitä mieltä, että työnohjaus on vastannut hyvin heidän odotuksiaan. Ohjaus oli vastannut huonosti vain 27 vastaajan odotuksia. Niin ikään kaksi kolmasosaa vastaajista oli sitä mieltä, että ohjauksessa on käsitelty niitä asioita, joita he ovat toivoneetkin siellä käsiteltävän. Ainostaan 8 vastaajan mielestä ohjaus ei ollut kohdistunut heidän toivomiinsa asioihin. Tämän valossa tuntuu hieman erikoiselta, että vain kolmasosa vastaajista ilmoitti voineensa hyödyntää ohjausta arkityössään erittäin paljon. A-klinikoilla ja perheneuvoloissa työskentelevistä lähes 60 prosenttia pystyi hyödyntämään työnohjausta arkityössään erittäin paljon. Prosenttiosuus oli lähes sama järjestöjen sosiaalityöntekijöillä. Terveydenhuollossa työskentelevistä vastaajistakin 43,2 prosenttia pystyi hyödyntämään työnohjausta erittäin paljon. Vähiten ohjausta voitiin hyödyntää sosiaalitoimistoissa. Niissä työskentelevistä vastaajista vain vajaa viidesosa, 18,6 prosenttia, pystyi hyödyntämään työnohjausta arkityössään erittäin paljon. Työnohjauksella näyttää olevan sellaisia myönteisinä pidettyjä vaikutuksia, jotka eivät suoraan liity sen hyödynnettävyyteen arkityössä. Työnohjaus ei vastaa sosiaalitoimistojen tarpeisiin Sosiaalitoimistoissa ohjaus vastasi työntekijöiden odotuksiin huomattavasti harvemmin kuin muis- SOSIAALITURVA 15/2004 9

10 sa työpaikoissa, joskin hieman vähemmän eroa oli siinä, miten paljon ohjauksessa käsiteltiin vastaajien toivomia asioita. Kouluarvosanoilla arvioituna ero sosiaalitoimistojen ja muiden työpaikkojen välillä on selvä: hieman yli kolmasosa sosiaalitoimistoissa työskentelevistä vastaajista antoi työnohjaukselleen kiitettävän arvosanan. Muissa työpaikoissa työskentelevistä hieman yli puolet piti ohjausta kiitettävänä. Sosiaalitoimistoissa työskentelevistä vastaajista alle viidesosa, 18,8 prosenttia, katsoi, että työnohjauksella on ollut suuri merkitys heidän ammattitaitonsa ja osaamisensa kehittymiselle. Muissa työpaikoissa vastaava luku oli 43,5 prosenttia. Sen sijaan siinä ei ollut eroa, miten tärkeänä vastaajat pitivät työnohjausta. Lähes 70 prosenttia vastaajista molemmissa ryhmissä oli sitä mieltä, että työnohjaus on sosiaalityöntekijälle välttämätöntä. Sosiaalitoimistoissa työskentelevätkin siis arvostavat ja haluavat työnohjausta, mutta se ei ehkä täysin vastaa heidän tarpeitaan. Tukea ja stressin torjuntaa Kyselylomakkeessa selvitettiin 20 teeman avulla, millaisia asioita työnohjauksessa käsitellään.teemat rakennettiin työnohjauksen viiden mahdollisen funktion varaan. Funktioita ovat työryhmän työnohjaus sekä supportiivinen, koulutuksellinen, hallinnollinen ja työn kehittämiseen pyrkivä työnohjaus. Koko aineistossa tärkeimmiksi teemoiksi nousivat tuen saaminen ja jaksamisen tukeminen, työstä nousevan stressin torjunta ja loppuun palamisen ehkäiseminen, oikeiden ratkaisujen ja toimintatapojen etsiminen asiakastyössä, työn ja työtehtävien rajaaminen ja oman työn kehittäminen. Tuen saamista ja stressin torjuntaa käsiteltiin sekä sosiaalitoimistojen että muiden työpaikkojen työnohjauksessa lähes yhtä paljon. Sen sijaan muissa työpaikoissa käsiteltiin selvästi sosiaalitoimistoja enemmän muun muassa omien sokeiden kohtien ja heikkouksien tunnistamista, asiakastyössä tarvittavien taitojen oppimista, tunteiden liittämistä osaksi ammatillista osaamista, asiakkaan saaman palvelun laadun parantamista, oman työn kehittämistä ja käytännön osaamisen ja teoriatiedon integrointia. Sosiaalitoimistoissa eniten esillä olivat tuen saaminen ja jaksamisen tukeminen, stressin torjunta ja loppuun palamisen ehkäiseminen ja työn rajaaminen. Muissa työpaikoissa kolmen kärki taas oli oikeat ratkaisut ja toimintatavat asiakastyössä, tuen saaminen ja jaksamisen tukeminen ja oman työn kehittäminen. Työnohjausta terapiamaailmasta Sosiaalityö perheneuvoloissa, A- klinikoilla ja psykiatrisessa terveydenhuollossa on erilaista kuin sosiaalitoimistoissa. Vaikka kaikissa on keskeistä vuorovaikutus asiakkaan kanssa, psykososiaalisessa työssä se on useimmiten työn ainoa väline. Kun työnohjaus inspiroituu pitkälti terapian maailmasta, on ymmärrettävää, miksi se vaikuttaa toimivan paremmin psykososiaalista työtä tekevissä yksiköissä. Saksassa on havaittu, että kun työnohjaus ammatillistuu, se usein irtautuu sovellusalueestaan ja muuttuu yleiseksi, samalla tavalla kaikilla aloilla sovellettavaksi menetelmäksi.yrittäjä-työnohjaajan on etsittävä maksavia asiakkaita sieltä, mistä niitä suinkin löytää. (Belardi 2002.) Tällöin ohjauksen painopisteeksi nousee väkisinkin vuorovaikutus asiakkaan kanssa ja ohjattavan itsetuntemuksen kasvattaminen. Ruotsalaisessa tutkimuksessa on todettu, että työnohjaajien koulutus on vahvasti psykoanalyyttisesti ja psykodynaamisesti painottunutta. Tämän vuoksi ohjaus on lähinnä ohjattavien henkilökohtaisen ja ammatillisen kasvun tukemista. Tutkimuksen mukaan onkin syytä epäillä sitä, sopivatko terapeuttisesti painottuvat työnohjaajakoulutukset jatkokoulutuksiksi vakavasti syrjäytyneiden asiakkaiden kanssa työskenteleville kunnallisten sosiaalitoimistojen työntekijöille. (Egelund 1999.) Konstikkaan sosiaalityön jäljillä Konstikas sosiaalityö -tutkimushanke selvittää laajasti sosiaalityöntekijöiden asiantuntijuutta ja erityisesti sosiaalityön organisaatioiden asiantuntijuuden kehittymistä tukevia ja estäviä tekijöitä. Asiantuntijuutta lähestytään sosiaalityöntekijöiden kokemuksista käsin. Hanke toimii Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitoksen sosiaalityön yksikössä. Sitä johtaa YTT, professori Synnöve Karvinen-Niinikoski.Tutkijoina ovat VTM Tero Meltti,YTM Laura Yliruka,VTM Johanna Björkenheim,VTM Maria Tapola ja VTM Jari Salonen. Lisätietoa hankkeesta: Työnohjaus ei poista työn kuormittavia tekijöitä Erot sosiaalitoimistojen ja muiden työpaikkojen välillä ovat selviä myös sosiaalityöntekijöitä kuormittavissa tekijöissä. Sosiaalitoimistoissa työntekijöitä rasittavat muiden työpaikkojen sosiaalityöntekijöitä enemmän asiakkaiden suuri määrä, jatkuva kiire ja henkilöstön riittämätön määrä. Sosiaalitoimistoissa on päivän aikana liian vähän taukoja ja toisarvoiset työt vievät liikaa aikaa. Työntekijöitä rasittavat lisäksi jatkuva monimutkainen päätöksenteko ja vastuu asiakkaista. Myös työniloa tuottavissa asioissa on eroja työpaikkojen välillä. Sosiaalitoimistoissa työntekijät tuntevat harvemmin työniloa tekemästään työstä, työmenetelmien osaamisesta tai oman osaamisensa hyödyntämisestä.työn arvostus työyhteisössä ja yhteiskunnassa ilahduttavat heitä vähemmän kuin muiden työpaikkojen sosiaalityöntekijöitä. On tuskin realistista odottaa, että työnohjauksella voitaisiin vaikuttaa sosiaalitoimistojen sosiaalityöntekijöitä kuormittaviin, pitkälti rakenteellisiin tekijöihin. Suomessa tuskin on myöskään paluuta angloamerikkalaiseen työnohjausmalliin, jossa työnohjaajana, supervisorina, toimii ohjattavien esimies, joka samanaikaisesti sekä ohjaa että valvoo työn suorittamista. Kun ohjaajat ovat organisaation ulkopuolelta, työnohjauksen kytkentä hallintoon jää väistämättä ohueksi. Työnohjausta sosiaalityön omista lähtökohdista Ratkaisu voisi olla se, että työnohjaus kytkettäisiin kiinteämmin mukaan sosiaalityön ja erityisesti sosiaalitoimistojen sosiaalityön kehittämishankkeisiin. Tällöin kyettäisiin kenties sellaisiin rakenteellisiin ratkaisuihin, joilla työnohjausta voitaisiin entistä paremmin hyödyntää. Työnohjauksen sisältöä olisi kehitettävä, jotta siitä olisi enemmän hyötyä myös sosiaalitoimistojen arkipäivässä. Erot tyytyväisyydessä ohjaukseen tai erot sen hyödyntämismahdollisuuksissa eivät kuitenkaan välttämättä johdu ohjauksesta sinänsä vaan muun muassa sosiaalitoimistojen ylikuormittuneesta työtilanteesta. Kyselyaineisto antaa viitteitä myös siitä, että työnohjauksen kulttuuri on sosiaalityössäkin hyvin terapiaorientoitunut eikä sellaisena välttämättä vastaa sosiaalitoimistojen työn luonnetta. Jotta työnohjauksesta voisi myös sosiaalitoimistoissa tulla väline työn ja oman osaamisen kehittymiseen, tarvittaisiin enemmän sosiaalityön omista lähtökohdista nousevaa työnohjauksen kehittelyä. Kirjallisuus Belardi, Nando (2002): Social work supervision in Germany. European Journal of Social Work (5) 3, Egelund, Tine (1999): Analyse af handledereuddannelserne i Göteborg, på Sköndahl og i Umeå. Stockholm: CUS-skrift 1999:6. Centrum för utvärdcering av socialt arbete. Socialstyrelsen. Kirjoittaja on tutkija Sosiaalityön ja sosiaalipalvelujen valtakunnallisessa tutkijakoulussa. Hän valmistelee väitöskirjaa työnohjauksen merkityksestä sosiaalityössä. 10 SOSIAALITURVA 15/2004

11 KESKUSTELUA Luottamushenkilötkin tarvitsevat työnohjausta Kirkkonummen sosiaalilautakunnan puheenjohtaja Antti Lavanti on ansiokkaasti nostanut julkisuudessa esiin kysymyksen kunnallisten luottamushenkilöiden työnohjauksesta (muun muassa Sosiaaliturva 13/2004). Hänen mukaansa Kirkkonummella luottamushenkilöillä on mahdollisuus osallistua työnohjaukseen lasten huostaanottopäätösten jälkiselvittelyssä. Luottamushenkilöt voisivat käyttää työnohjausta laajemminkin kuin pelkästään huostaanottoon liittyviin kysymyksiin ja tunteiden käsittelyyn. Luottamushenkilöt joutuvat erityisesti sosiaali- ja terveystoimessa erilaisten vaatimusten ristipaineessa valtavan paineen alaiseksi. Kansalaiset toivovat yhtä ja kunnan talous vaatii toista. Sosiaali- ja terveystoimen luottamushenkilöt joutuvat useimmiten täysin valmistautumattomina ajoittain keskelle myrskyn silmää. Kuntalaiset soittavat, kirjoittavat ja pyytävät erilaisiin tilaisuuksiin. Kadulla tartutaan hihasta, ja luottamushenkilö joutuu kohtaamaan syvästikin koskettavia asioita. Luottamushenkilö joutuu kuuntelijaksi ja altavastaajaksi eikä kehuja tule oikein mistään. Olisi hyvä puida toisten kanssa sitä, miten esimerkiksi kansalaispalautteen kokee, ja saada vinkkejä eri tilanteissa toimimiseen. Luottamushenkilöiden koulutus ja työnohjaus, mieluiten täysin puolueettomien ulkopuolisten antamana, voisi olla kullanarvoista ja maksaa itsensä takaisin parempina ja kokonaisvaltaisempina päätöksinä. Itse olen siviiliammatiltani itsenäinen työnohjaaja, ja omaa ammattitaitoani ylläpitääkseni käyn itsekin työnohjauksessa. Välillä käytän omaa, itse maksamaani työnohjausta myös luottamustoimessa syntyvien paineiden purkamiseen. Olen saanutkin hyvää apua ja lisää jaksamista välillä hyvinkin raskaan sosiaalilautakunnan puheenjohtajuuden hoitamisessa. Helsingin taloudellinen kurjuus on totisesti puristanut sosiaalilautakuntamme jäsenistä mehut pois, ja kukin on varmaan joutunut etsimään omat selviytymiskeinonsa. Työnohjausta tarvitaan erityisesti jaostoissa Helsinki uudistaa ensi vuoden alusta sosiaalitoimen organisaatiotaan ja saamme erilliset sosiaalilautakunnan alaiset jaostot muun muassa lapsiperheille ja aikuispalveluihin. Jaostoissa käsitellään yksinomaan yksilöhuoltoa koskevia muutoksenhakuja ja tahdonvastaisia asioita, kuten huostaanottoja. Pelkään, että tehtävät muodostuvat henkisesti erittäin raskaiksi jaostojen luottamushenkilöille. On tärkeää, että seuraava sosiaalilautakunta järjestää heille heti alusta alkaen työnohjauksen ja hyvän konsultaatioavun. Ilman sitä me saamme muuten pian kasapäin loppuun palaneita ja turhautuneita luottamushenkilöitä ja uusien löytäminen heidän tilalleen on vaikeaa. Työnohjauksen hyvä hyödyntäminen on aina ammattilaisillekin opettelun asia. Luottamushenkilöillä saattaa olla ennakkoluuloja sitä kohtaan, eikä kireinä taloudellisina aikoina haluta panna siihen kunnan rahoja. Onkin syytä jatkaa keskustelua luottamushenkilöiden työnohjauksesta ja avata ERIKOISTUMISOPINNOT HUUMETYÖ, 30 op (20 ov) Helsingin yksikkö, aika: Lisätietoja: tai Hakuaika: Hakulomakkeet: puh /6101. Pieksämäen yksikkö, aika Lisätietoja: tai Hakuaika: Hakulomakkeet: AKTIVOIVA VANHUSTYÖ, 30 op (20 ov) Lahden yksikkö (Diak+Lamk), aika Lisätietoja: tai Hakuaika: Hakulomakkeet: PERHETYÖ, 30 op (20 ov) Pieksämäen yksikkö. Toteutus Jyväskylän seudulla. Aika: Lisätietoja: diak.fi, tai Hakuaika: Hakulomakkeet: DIAKONIAN KEHITTÄJÄ, 30 op (20 ov) Järvenpään yksikkö, aika: 1 12/2005. Lisätietoja: kari.latvus@diak.fi, tai tuula.wallenius, Hakuaika: Hakulomakkeet: Soita ja kysy lisää! DIAKONIA- AMMATTIKORKEAKOULU työnohjauksen käsitettä ja kertoa sen mahdollisuuksista myös vapaaehtoistyössä, mitä luottamustoimen hoitaminen kuitenkin pohjimmiltaan on. Onnistunut työnohjaus koituu varmasti kuntalaisten parhaaksi jaksavampina ja paneutuvampina luottamushenkilöinä ja yhteisten asioiden hoitajina. Ari Saukkonen sosiaalilautakunnan puheenjohtaja (vihr.) työnohjaaja, Helsinki SOSIAALITURVA 15/

12 AULI LAITILA Sosionomeilla on laajaa perusturvaosaamista Perusturvaan perehtynyt sosionomi on aktiivinen, kansalaiskeskeinen toimija, joka ei vierasta paperihommiakaan, tiivistävät sosionomiopiskelijat Marjut Karvola (vas.) ja Sanna Laitanen, lehtori Mirva Siltakorpi ja koulutusohjelmavastaava Päivi Rinne. Seinäjoen ammattikorkeakoulussa opiskelijan henkilökohtaisesta opetussuunnitelmasta riippuu, kuinka kiinteästi hän ottaa perusturva-näkökulman opintoihinsa. Sosiaalialan koulutusohjelmavastaava Päivi Rinne kertoo, että usein opiskelija tekee sosiaalialan toimintakokonaisuuksiin liittyvien sektoriopintojensa lisäksi projektiopintonsa, hallinnon opintonsa ja opinnäytetyönsä perusturvan sektorilta. Näin yleisen sosionomi-osaamisen sisälle rakentuu laaja perusturvaosaaminen. Perusturva on Seinäjoella suosittu opintojen näkökulma sekä nuorilla että aikuisopiskelijoilla. Osaa opiskelijoista miellyttää perusturvan yleinen näkökulma ja osaa kiinnostavat sosiaalipoliittiset kysymykset. Monet haluavat aikuisten kanssa tehtävään työhön, esimerkiksi työvoimapalveluihin ja -projekteihin, Kelalle, sosiaalivirastoihin ja järjestöihin. Teemaan syvennytään pienryhmissä Seinäjoella sosiaalialan koulutusohjelmassa opetussuunnitelman ydin ovat sosiaalialan Sosionomit hoitavat jo monissa kunnissa toimeentulotukeen kuuluvaa asiakaskohtaista ohjausta ja neuvontaa. Millaisia valmiuksia sosionomikoulutus antaa toimeentulotukityöhön? toimintakokonaisuuksien mukaan nimetyt sektorit. Niistä yksi on Työ, toimeentulo ja perusturva. Opiskelijat voivat valita oman sektorinsa kuudesta vaihtoehdosta. Sektoriopinnot alkavat toisena opintovuonna. Työ, toimeentulo ja perusturva -sektori sisältää työpajan, työpaja-aiheita syventävän ammatillisen esseen, palvelujärjestelmä ja etuudet -kurssin, harjoittelujakson sekä sektorin ammattityön nykykäytäntöjen analyysin. Opintokokonaisuuden laajuus on 16 opintoviikkoa. Lehtori Mirva Siltakorpi kertoo, että sektoriopinnot aloitetaan työpajalla, johon kuuluu muun muassa pienryhmäopetusta, keskusteluja, tutustumiskäyntejä ja itsenäistä työskentelyä. Työpajavaiheessa analysoidaan niitä asioita, jotka tuottavat perusturvaa ja toisaalta tekijöitä, jotka aiheuttavat ongelmia aikuisen ihmisen ja hänen lähiympäristönsä elämässä. Esillä ovat muun muassa työ ja työttömyys, toimeentulo ja velkaantuminen sekä terveys ja sairaus.työtä, toimeentuloa ja perusturvaa lähestytään kokonaisvaltaisesti tarkastellaan, miten ne vaikuttavat ihmisen arkeen. Työpajassa tutustutaan keskeisimpiin sosiaaliturvaetuuksiin ja niiden saantiperusteisiin, sosiaaliseen luototukseen ja toimeentulotukeen.yhtenä tavoitteena on nähdä palvelu- ja etuusjärjestelmän kokonaisuus ja ne lukuisat tekijät, joista ihmisen arkipäivä koostuu. Mitä tavallinen elämä pitää sisällään? Siltakorpi painottaa, että työpajatyyppisessä pienryhmämuotoisessa opiskelussa opetus voidaan sovittaa opiskelijoiden tarpeisiin. Ryhmissä pohditaan muun muassa sitä, mitä eläminen maksaa ja mitä elämiseen tarvitaan. Keskusteluissa ovat esillä erilaiset kulutustottumukset ja näkemykset siitä, mitä tavallinen elämä pitää sisällään. Samalla perehdytään perusturvan ongelmatilanteisiin ja niiden ratkaisumahdollisuuksiin. Esimerkiksi velkaneuvontaan tutustuminen ja ulosottomiehen vierailu ovat tuoneet opiskelijoille uusia näkökulmia, Siltakorpi kertoo. Toimeentulotuki on keskeinen tukimuoto, joka nähdään yhtenä tärkeänä sosiaalityön välineenä. Sen myöntämisen periaatteisiin ja perusteluihin tutustuminen on yksi tapa hahmottaa ihmisten arkea ja heidän mahdollisuuksiaan osallistua täysipainoisesti yhteiskunnan toimintaan. Toimeentulotuen riittävyys on ollut mielenkiintoinen keskustelunaihe. Tapausesimerkkien avulla on hahmotettu perheen toimeentuloa ja laskettu toimeentulotuen määrää. Menetelmäopinnot tukevat opiskelua Päivi Rinne kertoo, että perusturvan sektoriopintoja tukevat menetelmäopinnot. Niihin kuuluu sekä kaikille sosionomeille yhteisiä että valinnaisia opintoja.yhteisissä menetelmäopinnoissa perehdytään muun muassa palveluohjaukseen.valinnaisista menetelmäopinnoista esimerkiksi kuntouttavan toiminnan ja perusturvatyön menetelmäkurssi soveltuvat hyvin perusturvan valinneille. Perusturvatyön menetelmäkurssi tarkastelee sosiaalityötä sellaisissa organisaatioissa, joissa lainsäädäntö ja normit raamittavat asiakastyötä.tällaisia organisaatioita ovat sosiaalivirasto, Kela ja työvoimatoimisto. Meillä on ollut onni saada perusturvatyön opettajiksi kokeneita sosiaalityön ammattilaisia näistä organisaatioista Seinäjoelta ja maakunnasta. He välittävät työelämän ajankohtaisia kysymyksiä opiskelijoille. Opettajana he voivat taas tarkastella omaa työtään uudesta näkökulmasta, Rinne sanoo. Perusturvaan kytkeytyviä palvelujärjestelmää ja sosiaalilainsäädäntöä koskevia opintoja on koulutusohjelmassa 15 opintoviikkoa, mutta paineita lainsäädännön osuuden kasvattamiseksi on jatkuvasti. Auli Laitila 12 SOSIAALITURVA 15/2004

13 Teoriaa ja konkreettista perusturvaa Sosionomiopinnoissa perusturvaa lähestytään teoreettisesti, muun muassa elämänhallintaa ja hyvinvointia analysoimalla.toisaalta siihen tutustutaan hyvin konkreettisesti. Harjoittelussa löytyvät käytännön ja teorian yhtymäkohdat. työssä teoriaopinnot tuntuivat aluksi kaukaisilta. Kun har- Käytännön joittelu eteni ja työkokemus lisääntyi, käytännön ja teorian suhde loksahti paikalleen, sosionomiopiskelijat Marjut Karvola ja Sanna Laitanen kertovat. Karvola ja Laitanen valmistuvat sosionomeiksi Seinäjoen ammattikorkeakoulusta ensi jouluna. Molemmat ovat suorittaneet sektorikohtaiset opinnot perusturvan alalta. Niihin kuuluvassa seitsemän viikon harjoittelussa he olivat sosiaalivirastossa ja myös kesätyöt löytyivät harjoittelupaikoista. Valitsimme perusturvan opinnot toisaalta asian vierauden takia ja toisaalta siksi, että perusturva koskettaa kaikkia ihmisiä eri elämänvaiheissa. Perusturvan opinnoista on hyötyä vaikka työllistyisimme mihin tahansa sosiaalialan työhön. Opinnoissa keskityttiin ihmisen elämänhallintaa ja hyvinvointia koskeviin käsitteisiin Valmistuin sosionomiksi Seinäjoen ammattikorkeakoulusta vuonna Nyt työskentelen Seinäjoen kaupungin palveluksessa sosiaaliohjaajan virassa. Painotin opinnoissani perusturvatyötä ja olin työharjoitte- ja kysymyksiin, kuten toimintakykyyn, sosiaaliseen osallisuuteen, itsemääräämisoikeuteen ja täysivaltaistumiseen. Lisäksi käytiin laajasti läpi konkreettisia asioita, jotka tuottavat perusturvaa.teimme tutustumiskäyntejä muun muassa työvoimatoimistoon, oikeustalolle ja kriminaalihuoltoon. Harjoittelimme toimeentulotuen laskemista ja hahmottelimme Kelan etuuksia. Asiakkaan kokonaisvaltainen tukeminen on vaikeaa Opiskelijoiden mielestä ihmisen elämän kaikkia puolia, muun muassa toimintakykyä tai asumista, ei pystytä tarpeeksi huomioimaan toimeentulotukiyksikön työssä. Henkilöstöä on liian vähän ja asiakkaille on niukasti aikaa. Perusturvakeskuksen käytettävissä olevat keinot ovat rajoitetut. Toimeentulotuki on vain yksi väline.tarvittaisiinkin hyvää yhteistyötä muiden yksiköiden kanssa ja verkostotyön kehittämistä, jotta asiakkaita Kiinteä yhteys työelämään on sosionomikoulutuksen vahvuus Sosionomikoulutus antaa hyvät valmiudet asiakastyöhön.taidot kehittyvät harjoittelujaksoilla ja työelämään suuntautuvissa projekteissa. Kiinteä yhteys työelämään on koulutuksen vahvuus. lussa Seinäjoen sosiaaliviraston toimeentulotuki- ja perhetyönyksiköissä. Harjoittelun jälkeen olin kahtena vuonna kesätöissä toimeentulotukiyksikössä ja sain sosiaalityöntekijän viransijaisuuden muutama kuukausi ennen valmistumistani. Nyt olen työskennellyt kolme vuotta toimeentulotukiyksikössä, josta lähes kaksi vuotta uudessa sosiaaliohjaajan virassa. Virkaan on pätevyysvaatimuksena sosionomi (AMK) -tutkinto. voitaisiin tukea kokonaisvaltaisemmin.työtä rajoittavat useat säädökset, jotka saattavat vaikeuttaa asiakkaan kokonaisvaltaista tukemista. Työntekijä-asiakasasetelman tulee sosiaalityössä olla tasa-vertainen, asiakaslähtöinen ja asiakasta kunnioittava. Opiskelijoiden mielestä tätä on vaikea toteuttaa, kun työntekijä joutuu tekemään asiakkaalle epämieluisia päätöksiä tai kontrolloimaan hänen rahankäyttöään. Byrokraattisessa työmuodossa asiakaslähtöisyys joskus kärsii. Toisaalta lait ja normit tukevat työtämme ja ottavat vaikeissa tilanteissa vastuun päätöksistämme. Toimeentulotuki luotiin viimesijaiseksi ja hetkelliseksi tukimuodoksi, mutta nyt se on usein pitkäaikainen tai jatkuva tukimuoto. Nykyisellä järjestelmällä ei voida täydellisesti vastata asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin. Opiskelijoita huolestuttaa se, että nyt tehdään paljon työtä kasvottomille kohteille kasvottomana työntekijänä: Vuorovaikutussuhteen puuttuminen ja asiakkaan tilanteen lukeminen kirjallisesta hakemuksesta ei ole paras lähtökohta sosiaalityölle ja tuen myöntämiselle. Etenkin pitkäaikaisasiakkaiden kontakti sosiaalivirastoon saattaa ajan kuluessa muuttua kirjalliseksi. Se ei palvele asiakasta eikä työntekijää. Vahvuutena asiakaslähtöisyys Karvolan ja Laitasen mielestä sosionomien vahvuutena on asiakkaan auttaminen ja ohjaaminen elämän eri osa-alueilla kokonaisvaltaisesti. Vahvuutemme on toimiminen yhdessä asiakkaan kanssa häntä kuunnellen. Asiakaslähtöisyyttä ei voi sosiaalityössä liikaa painottaa. Jokainen työntekijä tekee työtään persoonallisella työotteellaan ja voi tehdä siitä oman näköistään työn reunaehdot huomioiden. Itsensä ja työyhteisönsä kehittäminen on tärkeää hyvässä ja laadukkaassa asiakaspalvelutyössä. Työntekijä on rikas, jos hän osaa ottaa uusia haasteita positiivisesti vastaan näkemättä niitä uhkana omalle työlleen. Taito katsoa asioita eri vinkkeleistä on sosionomien ammattitaitoa. Itsensä jatkuva kehittäminen auttaa myös jaksamaan työssä. Auli Laitila Toimeentulotukea ja aktivointisuunnitelmia Jaan työaikani toimeentulotukiyksikön ja Seinäjoen seudun työvoiman yhteispalvelupisteen kesken. Toimeentulotukiyksikössä tapaan asiakkaita varatulla ajalla, käsittelen kirjallisia toimeentulotukihakemuksia, ohjaan ja neuvon asiakkaita ja teen viranomaisyhteistyötä ja verkostotyötä. Yhteispalvelupisteessä teen yhdessä työvoimaohjaajan kanssa aktivointisuunnitelmia alle 25-vuotiaille nuorille. Työ on intensiivistä asiakkaan rinnalla SOSIAALITURVA 15/

14 kulkemista, jossa yritetään löytää asiakkaan elämäntilanteeseen sopiva ratkaisu. Myös toimeentulotukityössä kohderyhmänä ovat alle 25- vuotiaat nuoret, jotka ovat vailla ammatillista koulutusta. Rajatun asiakasryhmän elämäntilanteisiin pystyy perehtymään paremmin kuin aiemmin, jolloin kohderyhmänä olivat kaikki toimeentulotukiasiakkaat. Kun työskentelen kahdessa paikassa saman asiakasryhmän kanssa, pystyn toimeentulotukiyksikössä tunnistamaan asiakkaan, joka hyötyisi yhteispalvelupisteen palveluista.vastaavasti voin siellä kartoittaa asiakkaan tilannetta toimeentulotuen ja muun sosiaalityön näkökulmasta.yhteispalvelupisteessä asiakasta tavataan 2-4 viikon välein, mikä mahdollistaa kokonaisvaltaisen työotteen. Sosiaaliohjaaja on lähityöntekijä, joka tekee suunnitelmia yhdessä asiakkaiden kanssa, seuraa niiden toteutumista ja päivittää niitä asiakkaan tilannetta vastaaviksi.työ on pitkälti palveluohjausta; erilaisiin palveluihin, kuten kuntouttavaan työtoimintaan, ohjaamista ja eri etuuksista tiedottamista. Asiakkaan selviytymistä arjessa tuetaan ottamalla mukaan työskentelyyn eri viranomaisia ja toimijoita. Verkostotyön taitoja tarvitaan. Lisää lainsäädännön opetusta Sosiaalilainsäädännön kurssi sisältyi sosionomikoulutukseen ja perusturvan menetelmäopinnoissa käytiin läpi toimeentulotukea ja muita etuuksia.varsinkin toimeentulotukilaki on tullut tutuksi vasta käytännön työssä. Opintoihin sisältynyt teoriatieto ja työharjoittelussa hankittu tieto ovat antaneet hyvän pohjan työlle. Sosionomikoulutukseen voisi lisätä lainsäädännön opetusta. Kurssi olisi hyödyllisin opintojen loppuvaiheessa, jotta tiedot olisivat tuoreessa muistissa työelämään siirryttäessä. Kirsi Rinta-Kyttä Selvitysmies Jussi Huttunen: Nykyinen sektoritutkimusjärjestelmä ei vastaa yhteiskunnan tarpeita Sosiaali- ja terveysministeriön alaisten tutkimuslaitosten organisaatio, tehtäväkenttä ja työnjako pitäisi selvitysmies Jussi Huttusen mielestä arvioida uudelleen. Valtion tiede- ja teknologianeuvoston aloitteesta alettiin viime syksynä selvittää ja arvioida julkisen tutkimusjärjestelmän rakenteita. Kokonaisarviointi muodostuu useasta selvityksestä. Opetusministeriö ja kauppa- ja teollisuusministeriö tilasivat yhdessä professori Jussi Huttuselta sektoritutkimukseen kohdistuvan selvityksen, jonka hän luovutti 3. syyskuuta. Lokakuussa valmistuu opetusministeriön selvitysmies Jorma Rantaselta tilaama raportti korkeakouluista. Marraskuussa on luvassa kauppa- ja teollisuusministeriön selvitysmiehen Markus Koskenlinnan selvitys ns. välittäjäorganisaatioista eli teknologiakeskuksista, yrityshautomoista ja yliopistojen yritysyhteistyötoiminnoista. Yhteiskunnan kehittämisen keskeinen väline Ministeriöissä ja valtion tutkimuslaitoksissa tehtävä tutkimus, ns. sektoritutkimus, on yhteiskunnan kehittämisen keskeinen väline.tutkimustietoa tarvitaan poliittisten päätösten ja erilaisten toimenpiteiden valmistelussa, seurannassa ja arvioinnissa. Eri ministeriöiden alaisuudessa toimii yhdeksäntoista tutkimuslaitosta kahdeksalla hallinnonalalla. Huttusen selvityksessä tarkastelun ulkopuolella on vain Valtion teknillinen tutkimuskeskus, jota on arvioitu erillisessä hankkeessa. Huttunen pitää tutkimuslaitoksen kokoa tärkeänä tekijänä sen menestymiselle. Pienet laitokset eivät pysty kehittymään eivätkä menestymään kansainvälisessä kilpailussa. Tutkimuslaitosten alueellistaminen kannattaa vain, jos saavutetaan sellainen kriittinen massa, joka mahdollistaa korkeatasoisen tutkimuksen ja tulosten tehokkaan hyödyntämisen. Uusia yksiköitä Huttunen sijoittaisi vain sellaisille paikkakunnille, joilla sijaitsee saman alan tutkimusta tekevä yliopisto tai toinen tutkimuslaitos, jonka tehtävät tukevat yksikön toimintaa. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla monta toimijaa Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tutkimus- ja kehittämistoimintaa toteuttavat ministeriö ja sen alaiset tutkimus- ja kehittämistoiminnan yksiköt. Hallinnonalalla on neljä tutkimuslaitosta: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes, Kansanterveyslaitos, Työterveyslaitos sekä Säteilyturvakeskus. Ministeriön toimialaan kuuluvat myös Kansaneläkelaitos, Eläketurvakeskus ja Raha-automaattiyhdistyksen osin rahoittamat, ministeriöön nähden itsenäiset laitokset, kuten UKKinstituutti. Ne harjoittavat myös tutkimustoimintaa. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tutkimustoimintaa koordinoi valtioneuvoston asettama sosiaaliturvan tutkimus- ja kehittämistoiminnan neuvottelukunta. Kehittämistyön ja valvonnan yhdistäminen tehostaisi ohjausta Sosiaali- ja terveysministeriö on Huttusen mukaan tehnyt tutkimus- ja kehittämispolitiikan ja -hallinnon kehittämiseksi enemmän kuin useimmat muut ministeriöt. Se on muun muassa kehittänyt aktiivisesti tutkimusstrategiaa sekä tutkimushallintoa. Sosiaali- terveydenhuollon palvelujärjestelmän hajanaisuuden takia ja perusoikeuksien toteutumisen varmistamiseksi hallinnonalan tutkimus- ja kehittämistoiminta tarvitsee kuitenkin uudelleen järjestelyjä. Samalla pitäisi tehostaa sosiaalija terveydenhuollon ohjausta ja valvontaa, Huttunen esittää. Useimmat tämän selvitystyön yhteydessä kuullut asiantuntijat katsovat, että 1990-luvun alussa toteutettu sosiaali- ja terveyshallituksen lakkauttaminen oli epäonnistunut ratkaisu, Huttunen kirjoittaa. Selvitystään varten hän kuuli muun muassa ministeriöiden ylintä johtoa, sektoritutkimuslaitosten johtoa ja muita virkamiehiä sekä Suomen Akatemiaa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisessä tarvitaan käytännön tuntemusta, pitkäjänteisyyttä ja kehittämistyön edellyttämää hallinnollista otetta. Huttusen mukaan kehittämistyön ja valvonnan yhdistäminen samaan organisaatioon tehos- 14 SOSIAALITURVA 15/2004

15 Useimmat tämän selvitystyön yhteydessä kuullut asiantuntijat katsovat, että luvun alussa toteutettu sosiaali- ja terveyshallituksen lakkauttaminen oli epäonnistunut ratkaisu. taisi ohjausta ja lisäisi sen uskottavuutta. Tehtävien sijoittaminen yhteen ministeriön alaiseen keskusvirastoon on osoittautunut hyvin toimivaksi malliksi Ruotsissa, hän tähdentää. Palvelujärjestelmän kehittämistä, ohjausta ja valvontaa Huttunen vahvistaisi yhdistämällä suurimman osan Stakesista,Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen, Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen ja Lääkehoidon kehittämiskeskuksen. Muutos voitaisiin toteuttaa osana sosiaalija terveyspalvelujärjestelmän ohjausmekanismien kehittämistä. Uuden laitoksen työn ytimen muodostaisivat hyvien käytäntöjen arviointi ja niiden siirtäminen palvelujärjestelmän käyttöön. Se tukisi myös palvelujärjestelmän toimintayksiköitä niiden omassa kehittämistyössä. Valvonnan kohteena olisivat sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöt ja toimintayksiköt. Alkoholi-, tupakka- ja kemikaalivalvonta palvelisi laajempaa kenttää, Huttunen esittää. Lääninhallitusten roolia ja panosta kokonaisuudessa Huttunen ei käsittele lainkaan. Tutkimuslaitosten toiminta osin päällekkäistä Sosiaali- ja terveysministeriön ja sen alaisten virastojen ja laitosten välistä työnjakoa on Huttusen mielestä muutettava. Keskusvirastojärjestelmää purettaessa sosiaali- ja terveysministeriöön siirtyi tehtäviä, jotka voitaisiin hoitaa myös sen alaisissa virastoissa ja laitoksissa. Hallinnonalan tutkimuslaitosten toiminta on taas eräiltä osin päällekkäistä. Sekä Stakes että Kansanterveyslaitos käyttävät runsaasti voimavaroja terveyden edistämiseen. Molemmissa laitoksissa tutkitaan muun muassa päihdehaittoja ja mielenterveysongelmien epidemiologiaa ja ehkäisyä. Stakesin ja uusien sosiaalialan osaamiskeskusten työ näyttää olevan osaksi päällekkäistä.työterveyslaitoksen tehtäväkuva on liian kapea. Sitä pitäisi laajentaa kattamaan työterveyteen ja työhyvinvointiin liittyvät työelämän kehittämisen kysymykset, Huttunen esittää. Elinoloille ja hyvinvoinnille oma tutkimusyksikkö Elinolojen ja hyvinvoinnin tutkimukseen osoitettuja voimavaroja Huttunen pitää riittämättöminä. Alan tutkimusta hän kehittäisi muodostamalla Stakesin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tulosalueesta elinolojen ja hyvinvoinnin tutkimusyksikön. Sen tutkimuskohteita olisivat tulonjaon ja toimeentulon ongelmat, köyhyys, syrjäytyminen, työttömyys, asuinolot sekä sosiaalitalous ja sosiaali- ja terveyspolitiikka sekä päihdepolitiikka. Tutkimusyksikkö voisi olla itsenäinen tutkimuslaitos tai alaa voitaisiin kehittää sosiaali- ja terveysministeriön alaisten laitosten tai Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen osana. Elinolojen ja hyvinvoinnin tutkimukseen Huttunen osoittaisi lisää voimavaroja keskittämällä terveyden edistämistä koskevat tehtävät Kansanterveyslaitokselle ilman vastaavia resurssisiirtoja. Lea Suoninen-Erhiö Jussi Huttusen selvitysmiesraportti Valtion sektoritutkimusjärjestelmän rakenteellinen ja toiminnallinen kehittäminen on julkaistu opetusministeriön sivuilla: Nykyinen tiedon tuottamistapa on tehoton Raportti on pinnallinen ja sen ote vanhakantainen Stakesin pääjohtaja Vappu Taipale on pettynyt Jussi Huttusen selvitysmiesraporttiin. Hänen mielestään siitä puuttuu syvempi analyysi tulevaisuuden haasteista sekä uudet, tulevaisuuteen suuntautuvat ja innovatiiviset ratkaisuehdotukset. Olisi ollut syytä pohtia osaamisen tarpeita, verkostoitumista ja kehittymisedellytyksiä sekä Euroopan unionin tuomia mahdollisuuksia kansainväliseen yhteistyöhön, esimerkiksi koko EU:n kattaviin uudenlaisiin, verkostoituviin sektoritutkimuslaitoksiin. Taipaleen mukaan valtion sektoritutkimuksen kehittämisselvityksessä ei pitäisi luonnostella sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan ohjausjärjestelmän kokonaisuudistusta: Kun raportti tähän kuitenkin puuttuu, on valitettavaa, että ehdotuksia ei ole tehty riittävän rohkeasti ja riittävän perustellusti. Yleinen käsitys on, että STM:n Peruspalveluministeri Liisa Hyssälän mielestä professori Jussi Huttusen sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalaa koskevia ehdotuksia on tarkasteltava ennakkoluulottomasti. Huttunen ehdottaa organisaatiojärjestelyä, joka tuottaisi tehokkaammin kunnille niiden tarvitsemaa käytäntöä palvelevaa tietoa sekä tehostaisi valvontaa. Huttusen aikaisempi työkokemus sosiaali- ja terveydenhuollon alalta on antanut hänelle hyvän pohjan laatia näitä esityksiä. Hyssälän mielestä nykyinen tiedon tuottamistapa ei auta valtiota eikä kuntia suuntaamaan sosiaali- ja terveydenhuollon voimavaroja tarkoituksenmukaisesti. Myös valvonnan ja kehittämistoiminnan välinen yhteys on puutteellinen, eikä valvonnasta saatua tietoa ole osattu hyödyntää kehittämisessä. Kuntien puolelta on esitetty tyytymättömyyttä siitä, että niiden palvelujärjestelmä ei saa riittävästi ohjausta ja tukea. Hyviä käytäntöjä ja toimivia palveluketjuja ei nykyisellä hallintomallilla saada leviämään riittävän nopeasti. Osittain siihen on vaikuttanut myös se, että päällekkäiset toiminnot vievät tehokkuutta ja hämärtävät vastuuta eri laitosten ja toimijoiden välillä. Hyssälän mielestä ohjauskäytännön uudistaminen vaatii myös muiden ohjausvälineiden, kuten suositusten ja kehittämishankkeiden, uudelleen arviointia. sektorilla koko ohjausjärjestelmän kriittinen arviointi ja uudistus ovat tarpeen. Koska tässä on kyse valtion ja kuntien välisen suhteen radikaalista muutoksesta, se edellyttäisi asian huolellista valmistelua, laajaa lainsäädäntöuudistusta ja koko toimintaideologian pohtimista. Taipaleen mielestä raportissa on pinnallinen analyysi hallinnonalan ohjausjärjestelmästä ja kevyin perustein tehdyt väärät johtopäätökset.yhden tutkimuslaitoksen toimenkuvaa muuttamalla ei voi vastata paljon mittavampaan haasteeseen. Stakes on Taipaleen mielestä toiminut järjestelmällisesti osana tieto-ohjausta, jossa hyödynnetään tutkimusta, kehittämistyötä ja tietovarantoja. Lisäksi Stakesin laajat yhteistyöverkostot ja tapa toimia yhdessä kuntien kanssa antavat ajantasaista tietoa kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistarpeista. SOSIAALITURVA 15/

16 VALTION TALOUSARVIOESITYS 2005: Sosiaali- ja terveydenhuoltoon 9,9 mrd euroa Valtion 37,6 mrd. euron budjettiesityksestä 9,9 mrd. euroa eli 26 prosenttia kohdennetaan sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnonalalle esitetään ensi vuodeksi määrärahoja 5 prosenttia enemmän kuin on tämän vuoden budjetissa. Koko budjettiesityksen loppusumma kasvaa 1,5 prosenttia. STM:n hallinnonalan suurimmat määrärahojen lisäykset aiheutuvat kuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen parantamiseen ja saatavuuden varmistamiseen ohjattavasta lisärahoituksesta, sairausvakuutukseen ehdotetuista uudistuksista ja kasvaneista sairausvakuutusmenoista sekä kansaneläkkeen ja siihen sidottujen etuuksien tasokorotuksista. Suurin osa hallinnonalan määrärahoista käytetään entiseen tapaan kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannusten valtionosuuteen (3,5 mrd. euroa), eläkkeisiin (1,6 mrd. euroa), lapsilisiin (1,4 mrd euroa) ja sairausvakuutukseen (1 mrd. euroa). Kuntien on huolehdittava 1. elokuuta 2005 lähtien sosiaalihuollon henkilöstön riittävästä täydennyskoulutuksesta. Kustannuksiin on varattu valtion ensi vuoden budjettiin valtionosuutta 7 miljoonaa euroa. Kuntien kontolle jää 14 miljoonaa euroa. Sosiaali- ja terveyspalveluihin lisää rahaa Kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannusten valtionosuuksiin esitetään miljoonaa euroa. Lisäystä kuluvaan vuoteen on noin 210 miljoonaa euroa (6,3 %). Lisäyksestä 91,7 miljoonaa euroa kohdistetaan kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannusten valtionosuusprosentin korottamiseen nykyisestä 31,82 prosentista 32,99 prosenttiin.tällä tuetaan Kansallisen terveydenhuollon hankkeen ja Sosiaalialan kehittämishankkeen hoitotakuiden toteuttamista. Lasten kotihoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen korotuksen valtionosuuteen varataan 11,4 miljoonaa euroa ja kuntien sosiaalihuollon henkilöstön täydennyskoulutuksen valtionosuuteen 7,1 miljoonaa euroa. Kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon hankkeisiin ja perustamishankkeisiin on varattu lisäksi valtionavustusta 54,4 miljoonaa euroa. Avustusmäärärahasta 30 miljoonaa euroa annetaan Kansallista terveydenhuollon hanketta tukeviin kehittämishankkeisiin, 19 miljoonaa euroa Sosiaalialan kehittämishankkeen ja 5 miljoonaa euroa Alkoholiohjelman toimeenpanoon. Talousarvioesitykseen liittyy 55,3 miljoonan euron korvaus lastensuojelun suurten kustannusten tasausjärjestelmän menoihin. Tämä on 8 miljoonaa euroa (17 %) enemmän kuin tänä vuonna. Lapsiperheille lisää tukea Sairaus-, äitiys-, isyys- ja vanhempainpäivärahan sekä erityisäitiysrahan vähimmäismäärää esitetään korotettavaksi vuoden 2005 alusta 3,75 eurolla eli 15,20 euroon päivältä. Muutos Kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannusten valtionosuutta laskettaessa ikäryhmittäiset laskennalliset kustannukset asukasta kohden vuonna 2005 ovat: Sosiaalihuolto 0 6-vuotiaat 4 532, vuotiaat 320, vuotiaat 592, vuotiaat 3 618,73 85 v. täyttäneet ,22 Terveydenhuolto 0 6-vuotiaat 555, vuotiaat 631, vuotiaat 1 497, vuotiaat 2 887,93 85 v. täyttäneet 5 013,64 korottaa vastaavasti myös kuntoutusrahalain mukaisen kuntoutusrahan vähimmäismäärää. Sairausvakuutuksen rahoitus uudistetaan vuoden 2006 alusta. Sairausvakuutus jaetaan tuolloin työtulovakuutukseen ja sairaanhoitovakuutukseen.työtulovakuutuksen kustantavat työnantajat ja työntekijät ja sairaanhoitovakuutus rahoitetaan vakuutettujen maksuilla ja valtion varoista. Päivärahojen määräytymisperusteita esitetään muutettaviksi edullisemmiksi pätkätyöntekijöille ja vanhemmille, jotka saavat kaksi lasta kolmen vuoden sisällä. Esityksen mukaan ansioon perustuva vanhempainpäiväraha määräytyisi aiemmin maksetun vanhempainpäivärahan perusteena olleiden tulojen mukaisesti, jos oikeus päivärahaan alkaa ennen kuin edellinen lapsi on täyttänyt kolme vuotta. Muutokset tullevat voimaan lokakuun alusta Työnantajalle vanhempainvapaista maksettavaa vuosilomakustannusten korvausta esitetään korotettavaksi lukien niin, että korvaus olisi työntekijälle maksettu etuus kerrottuna 1,55:llä. Lapsiasiavaltuutetun virka perustetaan sosiaali- ja terveysministeriön yhteyteen syyskuun alusta Lapsiasiavaltuute- EEVA MEHTO 16 SOSIAALITURVA 15/2004

17 tun tehtävänä on yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa valvoa ja edistää lasten oikeuksia ja etuja. Veteraaneille lisää etuuksia Rintamaveteraanien ja sotainvalidien erityisetuuksiin osoitetaan talousarviossa yhteensä 456 miljoonaa euroa. Heidän kuntoutustaan tuetaan noin 21 miljoonan euron lisämäärärahalla.vuoden 2005 alusta alkaen kaikki halukkaat pääsevät kuntoutukseen vuosittain. Avokuntoutuksen osuutta nostetaan ja erityisryhmien kuntoutukseen oikeutettujen piiriä laajennetaan. Kuntoutukseen pääsevät myös partisaanihyökkäysten uhrit, joille on myönnetty kertaluonteinen korvaus sekä karjankuljetuksiin sotatoimialueella osallistuneet miehet. Sotainvalidien kunnallisten avopalvelujen korvattavuuden rajaa alennetaan nykyisestä 25 prosentin haitta-asteesta 20 prosenttiin. Ruotsissa asuvat sotainvalidit, joiden haitta-aste on vähintään 20 prosenttia, tulevat vuoden 2005 alusta ateriakorvauksen piiriin. Kansaneläkkeen tasokorotus korottaa ylimääräistä rintamalisää enimmillään 3 eurolla kuukaudessa. Eläkemenot Valtio osallistuu yrittäjä-, maatalousyrittäjä-, merimies- ja kansaneläkkeiden rahoitukseen. Talousarvioesityksessä on STM:n pääluokan kautta näihin menoihin osoitettu runsaat 1,6 miljardia euroa. Määrärahasta kansaneläkkeisiin käytetään reilut miljoonaa euroa, maatalousyrittäjien eläkkeisiin 414,1 miljoonaa euroa, yrittäjäeläkkeisiin 60 miljoonaa euroa ja merimieseläkkeisiin 37 miljoonaa euroa.tästä noin 22 miljoonaa euroa aiheutuu eläkkeensaajille maksettavien etuuksien indeksikorotuksista. Kansaneläkkeisiin tehdään alkaen 7 euron tasokorotus kuukaudessa. Korotus nostaa myös muita kansaneläkkeen tasoon sidottuja etuuksia kuten leskeneläkkeitä, ylimääräistä rintamalisää ja maahanmuuttajien erityistukea. Korotus lisää valtion menoja 49 miljoonaa euroa vuonna Työttömyysturva Työttömän peruspäiväraha noussee elinkustannusten muutosta vastaavasti 23,16 eurosta 23,25 euroon päivää kohti. Yrittäjien työttömyysturvaa tarkistetaan siten, että yrittäjä ei menetä etuuksiaan siirtyessään palkansaajaksi eikä palkansaaja siirtyessään yrittäjäksi. Pitkäaikaisesti työttömien ikääntyneiden henkilöiden toimeentulo turvataan myöntämällä heille lukien eläketukea. Eläketukea voivat saada syntyneet henkilöt, jotka ovat saaneet työttömyysturvaa yli 10 vuotta. Eläketuki on vähintään kansaneläkkeen suuruinen.valtion rahoittama osuus tuesta on arviolta 16,7 miljoonaa euroa vuonna 2005, mutta työmarkkinatuen ja yleisen asumistuen menot vähenevät lähes vastaavasti. Kuntoutus Kansaneläkelaitoksen harkinnanvaraiseen kuntoutukseen käytetään 100 miljoonaa euroa. Kela voi käyttää harkinnanvaraisen kuntoutuksen yksilökohtaisiin kuntoutushankkeisiin 87,4 miljoonaa euroa ja kuntoutuksen kehittämishankkeisiin 12,6 miljoonaa euroa. Yksilökohtaisen kuntoutuksen kehittämishankkeita ovat muun muassa lasten ja nuorten psykiatrinen kuntoutus sekä geriatrinen kuntoutus. Kansaneläkelaitos päättää rahojen tarkemmasta käytöstä. Kuntoutuksen ajalta aiheutuvien ylimääräisten kustannusten korvaamiseksi maksettavaa ylläpitokorvausta korotetaan 5,05 eurosta 8 euroon päivältä. Valtion vuoden 2005 talousarvioesitys on luettavissa internetissä osoitteessa: Täydennyskoulutusvelvoite lakiin Vuoden 2005 talousarvioesitykseen liittyy lakiesitys sosiaalihuollon henkilöstön täydennyskoulutuksesta.tätä koskeva säännös ehdotetaan lisättäväksi sosiaalihuoltolakiin, ja se tulisi voimaan Säännöksen mukaan kunnan on huolehdittava siitä, että sosiaalihuollon henkilöstö osallistuu peruskoulutuksensa pituudesta, työn vaativuudesta ja toimenkuvasta riippuen riittävästi sille järjestettyyn täydennyskoulutukseen. Kunnat voivat päättää täydennyskoulutuksen toteuttamistavasta. Koulutus voidaan toteuttaa sekä yksilöllisenä että ammattiryhmä- tai työpaikkakohtaisena koulutuksena. Se voidaan järjestää myös alueellisena tai seudullisena yhteistyönä. Kunta vastaa täydennyskoulutuksen kustannuksista. Siitä arvioidaan tulevan kunnille euron vuosittaiset lisäkustannukset. Vuonna 2005 kustannusten arvioidaan olevan euroa, joista valtion osuus olisi euroa. Valtion ensi vuoden talousarvioon on esitetty kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksiin vastaava lisäys. Lasten kotihoidon tukeen korotus Lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tukea esitetään korotettavaksi lukien. Perheen yhdestä alle kolmivuotiaasta lapsesta maksettavaa kotihoidon tuen hoitorahaa korotettaisiin nykyisestä 252,28 eurosta 294,28 euroon kuukaudessa eli korotus olisi 42 euroa.yksityisen tuen hoitorahaa korotettaisiin 19,60 eurolla nykyisestä 117,73 eurosta 137,33 euroon. Lisäksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annettuun lakiin lisättäisiin kotihoidon tuen hoitorahan ja hoitolisän ulkomaille maksamista koskevat säännökset. Hoitoraha ja hoitolisä maksetaan myös EU- tai ETA-maassa taikka Sveitsissä asuvalle lapselle silloin, kun hänellä on oikeus etuuteen Suomen sosiaaliturva-asetuksen perusteella. Lakiesityksen mukaan Kansaneläkelaitos huolehtisi kotihoidon tuen maksamisesta ulkomaille ja vastaisi maksamisesta aiheutuvista kustannuksista ja valtio rahoittaisi tuen. Elatustuki ulkomaille yhdeltä luukulta Elatusturvalakia esitetään muutettavaksi siten, että elatustuen maksajana toimisi yksi kunta toimeksiantosopimuksella silloin, kun lapsella ei ole kotikuntaa Suomessa, mutta hänellä on sosiaaliturva-asetuksen perusteella oikeus elatustukeen Suomesta. Esimerkiksi tämän vuoden loppuun sosiaali- ja terveysministeriö on tehnyt sopimuksen elatustukien maksamisesta ulkomaille Helsingin kanssa. Valtio vastaisi kokonaan näiden tukien rahoituksesta ja maksatuskustannuksista. Se korvaisi myös sopimuksen tehneelle kunnalle kustannukset, jotka aiheutuvat asetuksen soveltamiseen liittyvän asiantuntemuksen ylläpitämisestä ja muiden kuntien neuvonnasta. Laki tulisi voimaan vuoden 2005 alusta. SOSIAALITURVA 15/

18 Satu Ylinen Verkkokurssit uudistavat sosiaalityön opetusta Olen matkannut lähes täydellisestä verkko-osaamattomuudesta kohti verkkoa hyödyntävää sosiaalityön opetusta.verkkokurssin suunnittelu sai minut näkemään sosiaalityön opetuksen uusin silmin. Vuonna 2002 ollessani vakituisessa virassani sosiaalityön lehtorina Kuopion yliopistossa alkoi korviini kantautua uhkaavan tuntuisia puheita ilmiöstä nimeltä verkko-opetus.toiveikkaana arvelin, ettei sen tarvitse kummemmin häiritä opetustani. Kuopiossa se ei häirinnytkään. Joulun alla 2002 sain kuitenkin puhelinsoiton sosiaalityön professori Kirsi Juhilalta, joka kysyi olisinko kiinnostunut kehittämään verkko-opetusta Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitoksella.vastasin myöntävästi ja siitä alkoi matkani kohti verkkoopetuksen maailmaa. Pohjalta liikkeelle Aloitin työni verkko-opetuksen suunnittelijana ja kehittäjänä tammikuussa Olin kuitenkin ongelman edessä: miten pitäisi suunnitella ja kehittää, kun työn kohteena on asia, josta ei tiedä edes alkeita? Aloin perehtyä verkko-opetuksen alkeisiin. Luin kirjallisuutta ja osallistuin lukuisiin koulutustilaisuuksiin. Monet alan oppineet auttoivat minua teksteillään ja puheillaan hahmottamaan mistä verkko-opetuksessa ja -oppimisessa on kysymys. Päätimme tukiryhmäni kanssa laatia sosiaalityön peruskurssista ensimmäisen verkkoversion. Sen piti olla käytettävissä avoimen yliopiston opetuksessa syksyllä Kurssi valmistettiin kolmen opettajan voimin. Minun osuuteni koskivat sosiaalityön käsiteanalyysia sekä arvoja ja etiikkaa. Lisäksi koordinoin kurssin valmistumista ja laadin tarvittavat ohjeet. Aluksi selvitin, mitä verkkokurssi tarkoittaa. Olin jo pitkin kevättä käyttänyt tuota käsitettä ilman, että se olisi millään lailla konkretisoitunut minulle. Luennoilla ja kirjoista opin, että verkkokurssilla tarkoitetaan opintojaksoa tai -kokonaisuutta, joka suoritetaan joko osittain tai kokonaan verkkoa hyödyntäen. Opintojakso ja -kokonaisuus olivat tuttuja sanoja, mutta verkkoa hyödyntäen ei ollut. Herätyksen saanut verkkoopetuksen puolustaja Tutustuin verkkoa hyödyntäviin opintojaksoihin. Niitä löytyi muun muassa avoimen yliopiston verkkosivujen kautta. Minua oli neuvottu selailemaan virtuaaliyliopiston sivuja. Taas uusi ja silloin pelkästään hassulta kuulostava käsite: useiden vuosien työskentely yliopistossa kun oli ollut kaikkea muuta kuin virtuaalista. Verkkokurssien selaileminen oli hyödyllistä: aloin nähdä oman opetukseni uusin verkkosilmin. Kuin herätyksen saaneena vaahtosin sinne ja tänne verkko-opetuksen puolesta. Olin sitä mieltä, että kaikki mahdolliset sosiaalityön kurssit opetetaan vastaisuudessa verkkoa hyödyntäen. Kunnes sitten aloin laatia omaa osuuttani yhden opintoviikon sosiaalityön peruskurssista. Luottamuksesta lamaannukseen Verkkoa hyödyntävän opintojakson laatiminen on työlästä. Perinteistä peruskurssiopetusta vetäessäni olin oppinut luottamaan muistiini ja sieltä pienellä kaivamisella käyttöön otettavaan tietopakettiin. Olin oppinut luottamaan siihen, että jo ensimmäisellä opetuskerralla näen millainen opetustapa ja -ote kannattaa kaivaa kupeesta esiin. Olin myös oppinut luottamaan siihen, että pystyn ratkaisemaan mahdolliset ongelmat joko koko opiskelijajoukon tai yksittäisen opiskelijan kanssa. Olin oppinut luottamaan niin paljoon ja monenlaiseen, että opetusotettani voi pitää varsin luottavaisena. Kun aloin laatia ensimmäistä verkkokurssiani, en voinut luottaa mihinkään. Muistista ei ollut hyötyä; edes kaivamalla ei löytynyt tietopakettia tähän tarkoitukseen. Tajusin, että kun ensimmäinen opetuskerta alkaa, kaiken on oltava valmiina. Jos en ole osannut valita oikeaa opetustapaa kurssia laatiessani, ei muita tapoja kannata edes muistella. Eteen tulevia ongelmia en osannut edes kuvitella. Sen hetkistä opetuksellista otettani voisi pitää lamaantuneena. Työlästä ja opettavaista Oli hyödyllistä olla tilanteessa, jossa mihinkään ei voinut luottaa. Se opetti tekemään töitä. Verkkokurssin laatimista ei voi työläydessään eikä opettavaisuudessaan verrata perinteisen kurssin suunnitteluun. Oli pakko kaivaa esiin kaikki se kirjallisuus, jonka luuli osaavansa ulkoa. Se opetti tai pakotti hakemaan kirjallisuutta, jonka kehtaa sivuuttaa perinteisessä opetuksessa, mutta jota ei voi sivuuttaa, jos kollegat joskus silmäilevät verkkokurssia. Opin lukemaan tarkasti tekstiä, jonka luulin osaavani sanasta sanaan. Näin teksteissä aivan uusia näkökulmia. Niitä löytyi erityisesti sellaisista teksteistä, joita olin vuosikausia siteerannut ja joista en uskonut löytyvän mitään uutta. Verkkokurssin laatiminen opetti ja pakotti miettimään mitä sosiaalityöstä on tullut opetettua ja miten opetus on tullut tehtyä. Samaan aikaan, kun luin vanhaa ja uutta sosiaalityön kirjallisuutta uudelleen, luin verkkoopetusta ja -oppimista koskevaa kirjallisuutta, jota on paljon. Luin verkosta aikuisen oppimisympäristönä (Manninen 2001), tutustuin aikuiskoulutukseen verkossa (Matikainen & Manninen (toim.) 2001), halusin tietää yksin vai yhdessä opiskelijoiden kokemuksista verkkokursseilta (Nevgi 2001). Erityisesti minua kiinnostivat oppimista edistävät ja estävät tekijät verkko-opiskelussa (Nevgi & Tirri 2001) ja vuorovaikutus verkossa (Matikainen 2001). Kevään ja kesän 2003 laadin tekstiosuuttani verkkokurssiin. Teknisenä apuna toimivat suunnittelija Ismo Isopoussu Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskuksesta sekä ATK- 18 SOSIAALITURVA 15/2004

19 suunnittelija Seija Veneskoski ja web-asiantuntija Anjariitta Korpela sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitokselta. Pitkän ja työlään prosessin jälkeen kurssi valmistui elokuussa tai tämän olin oppinut verkkokoulutuksissa ensimmäinen versio verkkokurssista oli valmis. Edessäni oli ilmiö, josta vajaa vuosi sitten olin toiveikkaana ajatellut, ettei sen tarvitse minua ja opetustani sen kummemmin häiritä. Ylpeys käy lankeemuksen edellä? Syksyllä 2003 alkoi avoimen yliopiston sosiaalityön peruskurssi verkkoa hyödyntäen. Olin tuntenut itseni pitkin loppukesää ja alkusyksyä varsin ylpeäksi olinhan sentään ollut laatimassa verkkokurssia. Ensimmäisessä lähitapaamisessa opiskelijoiden kanssa aloin pelätä, josko vanha sanonta ylpeydestä lankeemuksen edellä pitääkin paikkansa. Kaikki verkko-opetuksesta oppimani tuntui kadonneen matkalla sosiaalityön laitokselta yliopiston päärakennukselle. Olin varma, että opiskelijat eivät saa tekstistäni tolkkua tai se on niin tylsää, ettei siitä ainakaan verkkokeskustelua synny. Pelkäsin, että kurssin opiskelijat katoavat kuin oma orastava verkkotietämykseni. Kurssi kuitenkin alkoi, ja yhtä aikaa sen kanssa aloitin opiskelun Suomen virtuaaliyliopiston TieVie-koulutushankkeessa. Sosiaalityön verkkokurssi opetti periaatteella learning by doing. TieVie-koulutuksessa puolestaan tukeuduin periaatteeseen doing by learning. Koulutuksessa tutustuin verkko-opetuksen suunnitteluprosessiin. Oli lohdullista lukea, että sille on ominaista se, että eri vaiheiden välillä tapahtuu iterointia eli vaiheita toteutetaan osittain yhtäaikaisesti ja kertautuvasti, ja ne eivät lineaarisesti seuraa toisiaan. Olin siis toiminut ihan oppikirjojen mukaisesti. Yhtäläisyyksiä perinteisen opetuksen kanssa Opin, että verkko-opetuksessakin yksi keskeisimmistä vaiheista on kurssin tavoitteiden määrittely, ja että opetuksen tavoitteet ovat samalla oppimistavoitteita.verkko-opetuksessakin pitää määritellä ne asiat, jotka täytyy tietää, ne jotka pitäisi tietää ja asiat jotka on hauska tietää. Verkko-opiskelussakin on erilaisia oppimistyylejä. Jotkut kurssilaiset saattavat lähes hukkua verkkoon, jotkut osaavat uida myrskyssäkin ja jotkut haluavat käyttää aikansa kurkisteluun. Verkko-tutor johdattelee verkko-opiskeluun Verkko-opiskelua harkitsevan kannattaa tutustua Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen Verkkotutor-ohjelmaan. Se tarjoaa tietoa uusista oppimiskäsityksistä ja oppimisympäristöistä. Kävijä voi perehtyä vaikkapa siihen, millaista on olla oppijana vuorovaikutuksellisessa verkossa. Verkko-tutor antaa myös aineksia kehittää omia oppimistaitojaan. Erikseen käsitellään muun muassa lukemista, kirjoittamista ja dialogia oppimisen välineinä.testeillä voi selvittää omaa oppimisstrategiaansa ja kehittymistään oppijana. Verkko-tutor on osoitteessa: Uutta kannattaa opetella Selvisin elämäni ensimmäisestä verkkokurssista, paitsi hengissä, myös suhteellisen tyytyväisenä. Opiskelijat antoivat melko hyvää palautetta ja kertoivat oppineensakin jotain. Minä puolestani opin, että uutta tarvitsee ja kannattaa opetella.vanhakin opittu kannattaa haluta nähdä uusin silmin. Uudet tavat opettaa eivät välttämättä olekaan häiritsevä tekijä opetustyössä, mutta saadakseen aikaan jotain uutta on tehtävä paljon töitä. Opin, että nuoret ihmiset osaavat hyödyntää verkkoa ja osaavat opettaa sen hyödyntämistä meille vanhemmillekin. Minä opin, mitä on olla opiskelija ja yrittää hahmottaa opettajan antamat tehtävät, yrittää ymmärtää, että niissä useimmiten piilee joku mielekkyys. Olin viettänyt useita kuukausia oppimisprosessissa ja se jatkuu edelleen: nyt täydentelen tähän mennessä laatimiani kursseja ja suunnittelen samalla uusia. LÄHTEET Manninen J. (2001) Verkko aikuisen oppimisympäristönä.teoksessa Sallila P. & Kalli P. (toim.) Verkot ja teknologia aikuisopiskelun tukena. Aikuiskasvatuksen 42. vuosikirja Gummerus, Jyväskylä. Matikainen J. (2001) Vuorovaikutus verkossa.verkkopohjaiset oppimisympäristöt vuorovaikutuksen näyttämöinä. Palmeniakustannus. Helsinki. Matikainen J., Manninen J. (toim.) (2001) Aikuiskoulutus verkossa.verkkopohjaisten oppimisympäristöjen teoriaa ja käytäntöä. Palmenia-kustannus,Tampere. Nevgi A. (2001) Yksin vai yhdessä opiskelijoiden kokemuksia verkkokursseilta.teoksessa Matikainen J. & Manninen J. (toim.). Nevgi A.,Tirri K. (2001) Oppimista edistävät ja estävät tekijät verkko-opiskelussa. Teoksessa Sallila P. & Kalli P. (toim.). Tampereen yliopiston Opetuksen kehittämisyksikön ja Opetusteknologiakeskuksen järjestämät verkko-opetuksen koulutustilaisuudet. Valtakunnallinen TieVie-koulutus ja paikallisessa mentor-ryhmässä annettu koulutus. Kirjoittaja on ma. lehtori Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitoksella. Soswebiin kerätään sosiaalityöntekijöiden työtarinoita Sosweb on verkkohanke, joka tukee sosiaalityön ammattikäytäntöjen ja työmenetelmien oppimista. Sen ideana on ongelmaperustainen oppiminen, jossa muun muassa sosiaalityöntekijän työtarinoiden kautta pohditaan sosiaalityössä tarvittavia taitoja ja tietoja. Sosweb-verkkosivusto on tarkoitettu etupäässä sosiaalityön opetuskäyttöön, mutta se soveltuu myös alan opiskelijoiden ja ammattilaisten itseopiskelumateriaaliksi. Sivusto otetaan käyttöön ensi vuoden alussa. Soswebiin kerätään tämän syksyn aikana sosiaalityöntekijöiden työtarinoita. Niiden lisäksi sivustolle otetaan muuta sosiaalityön aineistoa, kuten luentoja ja artikkeleita. Tavoitteena on saada sosiaalityön kirjo näkymään sivustolla mahdollisimman laajasti: erilaiset ihmiset asiakkaina eri-ikäiset, eri sukupuolet, etniset vähemmistöt erilaiset toimipisteet julkisella ja yksityisellä sektorilla sekä järjestöissä ja erilaiset tavat tehdä sosiaalityötä. Jos olet halukas osallistumaan sivuston sisällöntuotantoon, ota yhteyttä hankekoordinaattori Jaana Miettiseen puh. (09) , Julkaistuista teksteistä maksetaan palkkio. Verkkohankkeen toteuttaa Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitos. Hanketta rahoitetaan opetusministeriön virtuaalirahoista. Sosweb on osa sosiaalityön yliopistoverkosto SOSNETin toimintaa ja kuuden sosiaalityön koulutusta antavan yliopiston opetusmateriaalia. Lisätietoja verkosta osoitteesta: SOSIAALITURVA 15/

20 Aila Kantojärvi & Leena Autonen-Vaaraniemi Kuvia yksinäisyydestä Tanskalaisen Tina Enghoffin ottamat valokuvat tyhjistä kodeista kertovat ihmisistä, jotka ovat kuolleet yksin kotonaan tai sairaalassa. Kukaan ei ole kaivannut heitä. Tina Enghoffin kuva näyttelystä Tunsiko kukaan? Mies, s. 1954, kuollut asunnossaan 14. helmikuuta 2002 Tina Enghoffin valokuvanäyttely Tunsiko kukaan? on esillä museokeskus Vapriikissa Tampereella 16. tammikuuta 2005 asti. Näyttelyn teemaan liittyen esitämme joitakin näkökulmia yksinäisyyteen. Yksinäisyyden tieteellinen tarkastelu aloitettiin 1930-luvun loppupuolella, ensimmäisenä käyttäytymistieteen näkökulmasta (Peplau 1989). Tutkimus sai vauhtia Yhdysvalloissa 1970-luvulla, erityisesti yksinäisyyden tutkimuksen isän Robert Weissin aloitteesta.yksinäisyyttä oli tätä ennen pohdittu lähinnä filosofisesti, ja sitä on kuvattu taiteen keinoin.tunsiko kukaan? -valokuvanäyttely ja sen yhteydessä järjestettävät keskustelutilaisuudet, joiden teemat ovat kaupunkisuunnittelu, vastuu sekä median ja taiteen rooli, ovat ajankohtaista tieteen ja taiteen vuoropuhelua. Ongelmallinen yksinäisyyden määrittely Yksinäisyyttä on vaikeata määritellä ja mitata. Jo peruskäsitteet ovat ongelmallisia. Suomen kielessä yksin oleminen, yksin eläminen ja yksinäisyys sekoitetaan monesti keskenään. (Rauhala 1987, 35.) Yksinäisyydellä on erilainen merkitys eri ihmisille. Sitä voidaan kuvata monin eri tavoin.vaikka sosiaalisten verkostojen tiheys kertoo jotain yksin olemisesta, yksinäisyys on subjektiivinen kokemus, jota ei tulisi yksiselitteisesti rinnastaa ystävien lukumäärään. Yksinäisyys voi kietoutua masentuneisuuteen, ahdistukseen ja tuskaisuuteen, jotka nähdään yksinäisyyden rinnakkaisina tunnetiloina. Se jäsentyy myös vastakohtana psyykkiselle hyvinvoinnille ja onnellisuudelle. (Rauhala 1987, ) Yksinäisyydellä voidaan tarkoittaa sosiaalista, emotionaalista tai subjektiivisena tunnetilana koettua eristäytymistä (Mullins & Johnson & Andersson 1989). Sosiaalinen yksinäisyys merkitsee sosiaalisten suhteiden ulkopuolisuutta, emotionaalinen yksinäisyys puolestaan läheisen kiintymyksen kohteen puuttumista (Weiss, 1980). Yksinäisyyden kokemuksia tuottaa myös tyytymättömyys olemassa oleviin sosiaalisiin suhteisiin. Subjektiivisesti, yksilön näkökulmasta yksinäisyys määrittyy ahdistavana ja kokonaisvaltaisena, erillään olemisen tunteena, yksin olemisena ja etääntymisenä muista ihmisistä (Laine & Neitola 2002.) Pahimmillaan pitkään jatkunut, kroonistunut yksinäisyys tuottaa toimintakyvyttömyyttä ja sairastuttaa ihmisen (Rauhala 1987, 34-38).Yksinäisyydellä on myös kehollisuuteen ja tilaan liittyviä ulottuvuuksia. On tärkeätä erottaa yksinäisyys myönteiseksi koetusta, valitusta yksinolosta. Yhteiskunnallinen asema, elämänmittainen kokemus vai taitekohta? Perinteisesti yksinäisyydellä on viitattu siviilisäädyltään yksin oleviin: naimattomiin, eronneisiin ja leskiin. Naimattomien ja eronneiden synonyymina on tutkimuksissa käytetty yksinäisen käsitettä, joten siviilisäätyyn viittaaminen sisältää oletuksen subjektiivisesta yksinäisyyden kokemuksesta. Naimattomuus on määritelty parisuhteen ja perheen puuttumisena, ei yksilön omana valintana.yksinäisyyttä voidaan pitää myös sukupuolistuneena, jolloin erityisesti yhteiskunnan marginaalissa elävät, naimattomat tai eronneet miehet on nähty yksinäisinä. (Autonen-Vaaraniemi 2004, ) Yksinäisyyttä voi kuitenkin olla myös parisuhteessa ja perheessä. Lapsuuden ja nuoruuden yksinäisyyskokemukset voivat altistaa pysyvälle yksinäisyydelle aikuisuudessa (Asher, Hymel & Renshaw 1984). Lapsen kehitys edellyttää myönteisiä sosiaalisia kontakteja. Lasten yksinäisyys esimerkiksi päiväkotiympäristössä voi tarkoit- 20 SOSIAALITURVA 15/2004