Leikkipuistomme tavoitteena on tarjota lapsille tuttu, turvallinen, virikkeellinen ja monipuolisesti palveleva ympäristö.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Leikkipuistomme tavoitteena on tarjota lapsille tuttu, turvallinen, virikkeellinen ja monipuolisesti palveleva ympäristö."

Transkriptio

1 KUUSISTON LEIKKIPUISTON TOIMINTASUUNNITELMA KEVÄÄLLE Leikkipuistomme tavoitteena on tarjota lapsille tuttu, turvallinen, virikkeellinen ja monipuolisesti palveleva ympäristö. Lasten kanssa puistossamme touhuaa 1-2 ammattitaitoista puisto-ohjaajaa. Toimintaa suunnitellessa pyrimme huomioimaan aina lasten iän, kehitystason ja motivaation. Lasten lisäksi huomioimme myös lasten perheet sekä muut läheiset ihmiset. Yhteistyö kaikkien kanssa on meille erityisen tärkeää. Puistossamme on ensisijaisen tärkeää, että pystymme huomioimaan joka päivä kaikkia lapsia yksilöllisesti, omana itsenään ja omine asioineen. Pidämme erityisen tärkeinä asioina toisten kunnioituksen sekä kohteliaat käytöstavat. Tervehdimme puistoon tultaessa, huomioimme lapsen heti sekä hänen tuojansa. Kättelemme lapsen pois lähtiessä. Annamme lapsille omaa tilaa, emme pakota yhteisiin juttuihin. sen. Jos joku haluaa leikkiä yksin, suomme hänelle Pyrimme siihen, että puistomme on paikka, missä on hyvä olla kavereiden kanssa, eikä meillä ole pelkoa, että jotakuta kiusataan tai syrjitään. Edellämainitut asiat huomioidaan heti, jos niitä ilmenee ja niistä keskustellaan samantien. Harjoittelemme (vaikka moni jo hienosti asiat omaksuvatkin) anteeksi, kiitos ja ole hyvä-sanoja. Koska toimintamme painottuu vain ja ainoastaan ulkoiluun, muutamia sisäpäiviä lukuunottamatta, on meille luonto, sen vaihtelut ja merkitys suuri asia. Tämäntakia käytämme esim askarteluissa paljon luonnonmateriaaleja. Liikuntaa pyrimme lisäämään kevätkaudella entisestään. Haluamme panostaa normaalin piiriliikunnan lisäksi ns ylimääräisiin liikuntapäiviin. Vanhastaan tutut Pihaseikkailut sekä VauhtiVarpaat ovat jo hieman kuluneita, joten tarkoitus olisi kehittää n.1-2 päivää/kk ylimääräiseen liikuntatoimintaan. Se voi olla vaikka yhteinen päivä kummien kanssa liikkuen joko ulkona tai salissa, se voi olla hauska päivä vanhempien tai isovanhempien kanssa tai perhepäivähoitajien tai yhteinen koko talon liikuntapäivä. Jokainen ryhmä keksii oman liikuntajutun ja se toimisi samalla lailla, kun talon yhteiset lauluhetket. Päivittäiseen toimintaamme kuuluu paljon vapaata leikkiä, mutta myös se yhteinen tärkeä hetki eli laululeikki-piiri. Toivomuksena olisi, että koko puistoporukka siihen osallistuisi, mutta pakota emme. Lapsi voi piirissä vain kuunnella, ei ole pakko osata, laulaa tai leikkiä. Huomattu on, että kyllä se peppu tai jalka alkaa pian heilumaan. Laulut ja leikit vaihtuvat kuukausittain ns teeman mukaan ja lapset saavat ehdottaa paljon omia suosikkejaan. piirissä käytämme myös lorupussia, arvaa mikä-pussia sekä kuka nukkuu kuusen alla-reppua. Luemme mahdollisuuksien mukaan sekä sadutamme edelleen paljon. Kirjastokorttia käyttelemme koulun kirjastossa noin 1-2 kertaa kuukaudessa. Piirissä on mukava vain jutustelle ja kysellä kuulumisia. Harjoittelemme värejä ja välillä vähän kavereiden nimiä. Soittimia käytämme myös, sekä keväämällä myös Pikku Kupla-materiaalia (kunhan cd-soitin toimii ulkona).

2 Sisäpäivät ovat edelleen kerran kuukaudessa, jolloin askartelemme, syömme eväitä ja leikimme. Lapset nauttivat sisäpäivistä ja silloin lapsia onkin paljon. Normaalit ulkoeväspäivät alkavat säiden lämmettyä. Eväspäiviä on 1-2 kertaa viikossa. Kummitoiminta kukoistaa myös kevätkaudella. Teemme kuukausittain jotakin mukavaa. Kummiposti kulkee edelleen puolin ja toisin. Lasten synttärit huomioimme. Laulamme sankarille monella eri kielellä, ja annamme mahtavan synttärikortin. Puistoon voi tuoda lapsensa synttäripäivänä tarjottavaa, mutta ei karkkia! Toivomme hedelmällisen yhteistyön jatkuvan myös vanhempien kanssa. Saatamme päästä kevätkaudella laavulle grillailemaan, nyyttärimeiningillä. Sekä alustavien tieojen mukaan on muutama henkilö tulossa kertomaan meille ammateistaan mm.palomies tai sairaanhoitaja (112 päivä). Tammikuussa: Tutustumme toisiimme. Saimme puistoon uuden aikuisen, Anniinan, sekä muutaman uuden puistolaisen. Laulamme talvisia lauluja sekä loruttelemme talvisesti. Lapset toivovat edelleen omia mielilaulujaan paljon. Sisäpäivällä askartelemme kummeille ystävänpäivälahjan. Olemme aloittaneet myös sadutuksen. Saimme vihdoinkin lunta puistoon ja pakkasta, joten lumileikit, lumimaalaus sekä muottijäädytys on nyt tammikuun juttuina. Myös lumiukot ja-akat valtaavat puiston, jos saamme hieman sellaista lunta, että rakentelu onnistuu. Käymme myös pikku "retkellä", etsimässä erikoisia jälkiä lumesta ja käymme myös moikkaamassa kummeja päiväkodin pihalla tai sisällä. Tammikuussa laitamme myös vanhemmille ns asiakastoivekyselyn (johon jo vastauksia muutama) sekä kyselyn hiihtolomaviikon puistoilutarpeesta (vastauksia jo 9 lapsen osalta, jotka tulevat hiihtolomalla puistoilemaan). Helmikuussa: Teemana ystävyys ja ammatit. Laulut ja leikit liittyvät ystävyyteen sekä jokin ammattilaulukin on luvassa. Vietämme ystävänpäivää kummien kanssa. He tekevät meille ystävyystemppuradan saliin. Postilaatikko ilmestyy jälleen portille odottaen paljon ystävänpäiväpostia. Juttelemme lasten kanssa ystävyydestä, erillaisuudesta sekä siitä mikä merkitys kaverilla on. Teemme myös päiväkotiin,kouluun sekä Heilurin väelle kortit. MetsäMörri kavereineen käy puistossa. Hänellä on kirje mukanaan ja talviaiheinen kirjakin on sujahtanut reppuun. Laskiaisena olemme talviurheilun parissa. Menemme kentän reunalle laskemaan mäkeä, tekemään lumienkeleitä, potkimaan lumipalloa jne. Tarjoamme lapsille myös jotakin lämmintä ja makeaa...

3 112-päivänä saamme vieraaksi ehkä oikean palomiehen tai sairaanhoitajan, joka hieman kertoo meille työstään. Esitämme harjoittelemamme ammattilaulun... Jokainen saa kertoa omasta lempiammatistaan:) Voimme myös harjoitella miten toimitaan, jos joku tarvitsee apua. Viikolla 8 on hiihtoloma, katsotaan mikä puisto päivystää hiihtolomalla. Järjestämme yhden liikuntapäivän. Maaliskuussa: Heti maaliskuun alussa meillä on sisäpäivä, jolloin askartelemme pöllöt, käyttäen materiaalina mm.sanomalehteä. Maaliskuun teemana on eläimet sekä pääsiäinen. Laulamme eläinlauluja, luemme eläinsatuja ja aloitamme geo-kätkiksen, piilottaen puistoon eläinhahmoja. Lapset voivat tuoda kotoa lempi eläinlelunsa ja kokoamme niistä hienon asetelman puiston terassille. Pääsiäisen viettoon valmistaudumme toisella sisäpäivällä askarellen jotakin pääsiäiseen liittyvää. Laulamme myös "aika monta noitaa"-laulua sekä harjoittelemme virpomisloruja. Käymme päiväkodin puolella esittämässä jonkin pääsiäislaulun. Käymme myös pikku retkellä etsimässä pajunoksia sekä muuta askarteluun sopivaa. Teemme kummeille luettavaksi oman pääsiäissadun. Pääsiäistä vietämme puistossa jännityksen vallassa...onkohan Kerppo Keppostelija jälleen lennellyt yöllä puistossa ja ne vanhat villahousut ovat kuin ovatkin purkautuneet... Liikuntapäivä. Vanhempainilta? Huhtikuussa: Huhtikuun teemana on lukeminen, kirjat, lorut, runot, sadutus. Luemme runokirjoja, tarinoita menneistä, loruja sekä hauskan hauskoja Disney-satuja. Laulut ja leikit liittyvät kevääseen. Aloitamme myös Äitienpäivälaulujen harjoittelun. Vietämme omankirjanviikoa. Puistolaiset voivat tuoda kotoa lempikirjansa, luemme sitä yhdessä. Aloitamme myös oman puistokirjan teon. Millainen se sitten onkaan, aika näyttää.

4 Saamme ehkä kummit puistoon yhteiselle lukuhetkelle...vai järjestämmekö lukutuokion jonkin metsän siimeksessä:) Sisäpäivällä askartelemme vappuhärpäkkeen. Vappua vietämme jälleen nyyttäripohjalla ja saas nähdä, minkäs vempeleen tänä Vappuna puiston portille saamme. Liikuntapäivä. Mahdollisuuksien mukaan vietämme lähes koko puistoilupäivän kentällä ja kentän reunalla. Syömme eväät, potkimme palloa, golffaamme, pelaamme pesäpalloa jne. Eväspäivät. Puiston ja perhekahvilan yhteinen kevätretki. Toukokuussa: Toukokuun teemana on luonnon herääminen ja ÄIDIT. Tarkkailemme kiikareille, mitä lintuja olemme puiston vieraaksi saaneet. Miten luonto alkaa olla jo kesäpuvussaan. Mitä ötököitä maasta löytyy jne. Toukokuussa järjestämme myös Valtakunnallisen Pihaseikkailu-tapahtuman, joka tällä kertaa on enemmän kuin yksipäiväinen. Kutsumme tapahtumaan niin kummit, perheet, kuin päiväkodin muutkin ryhmät...eli temppuradat valtaavat puiston. Hyödynämme myös kenttää tapahtumaan. Luonnonvärit liittyvät lauluhimme, leikkeihimme ja satuihimme. Teemme kesäkuiseen taidenäyttelyymme hienoja teoksia värejä sekä luonnonmateriaaleja käyttäen. Myös perinteinen Äitienpäivätapahtuma vohvelin paistoineen ja minimegakonsertteineen on jälleen tärkeä päivä. Juhlaan kutsumme taas äidit, mummit, mammat, kummit ja tädit. Toukokuussa on myös museopäivä. Tällöin puistolainen saa tuoda kotoa jonkin tosi vanhan esineen, kertoa siitä mahdollisuuksien mukaan. Eväspäivät. Kesäkuussa: Toivomme lämmintä, mahtavaa säätä. Ehkäpä "telttailemme", syömme eväitä auringonvarjojen alla ja olemme ihan jossakin muussa paikassa. Teemana on ympäristö, luonto ja muut maat. Matkustamme mielikuvitusmaihin. Mietimme millaista siellä olisi. Teemme "matkoistamme" matkapäiväkirjan. Päiväkirjaan merkitään, missä milloinkin olemme ja mitä siellä teemme...mahtaako jossakin maassa olla lämmin uimavesi uima-altaissa?

5 Laulamme matka-aiheisia lauluja sekä matkustamme vaikkapa päiväkodin puolelle katselemaan, mitä siellä "maassa"oikein puuhataan. Teemme mahtavat kesäyllätykset kummeille. Postilaatikkoon voi sujauttaa kesäterveisiä kavereille. Järjestämme yhdessä kummien kanssa taidenäyttelyn puistoon. Mahdollinen, yhteinen kesäretki muiden puistojen kanssa. Kesälomailemme 23.6 alkaen... Hyvää Kesää ja elokuussa jälleen tavataan. T. Minna

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma KONTIOLAHDEN KUNNAN Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Onttolan päiväkodin henkilökunta: Touhula (3-5 v.) 040 5781151 Päiväkodinjohtaja Mervi Ignatius Lastentarhanopettaja Mirja Torniainen

Lisätiedot

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLLYS JOHDANTO 1. TAIDETASSUJEN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI 2. TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT 3. KASVATTAJA 4. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 5. SISÄLTÖALUEET 6. ARVIOINTI JA SEURANTA

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Lauttakylän koulu/ Lautta 1 Iltapäivätoiminnan lukuvuosisuunnitelma 2015-2016

Lauttakylän koulu/ Lautta 1 Iltapäivätoiminnan lukuvuosisuunnitelma 2015-2016 auttakylän koulu/ autta 1 ltapäivätoiminnan lukuvuosisuunnitelma 2015-2016 YY J NEN ÄDENTDT EENEN T T E Tutustumisleikkejä asviksiin liittyvä askartelu asviksiin asviksiin runoja loruja asviksiin lauluja

Lisätiedot

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU 1 Kädentaidot ja tehtävät pelit, laulut ja ystävät ulkoiluhetket ja metsäretket leikki, satuilu ja syli läheisyys käy kaiken yli. Päiväkodin yhteystiedot:

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012

Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Isokallion päiväkoti Puistotie 15 05200 Rajamäki 2. TOIMINTA-AIKA Esiopetussuunnitelma ajalle 16.8.2011 31.5.2012. Päivittäinen toiminta-aika klo 8.30 12.30.

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 1. YKSIKKÖ Aitohelmen päiväkoti Klaukkalantie 72, 01800 KLAUKKALA Piccolot ja Pillipiiparit kokopäiväesiopetusryhmät Vikkelät ja Nokkelat osapäiväesiopetusryhmät 2. TOIMINTA-AIKA

Lisätiedot

Suomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Suomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Suomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Suomusjärven päiväkoti on pieni yksikkö maaseudun rauhassa, jossa lapsi saa olla lapsi. Pienessä yksikössä muodostuu helposti läheinen ja lämmin vuorovaikutus

Lisätiedot

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI VASU TAVOITTEET Tasapainoinen, tyytyväinen ja hyvinvoiva lapsi Lapsen tulee tuntea, että hänestä välitetään Haluamme välittää lapselle tunteen, että maailma on hyvä ja siihen uskaltaa kasvaa VIHREÄ LIPPU

Lisätiedot

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 SISÄLLYSLUETTELO 2. Sisällysluettelo 3. Prosessi 4. Toiminta-ajatus 5. Arvot 6. Lapsilähtöisyys 7. Oppimisympäristö 8. Leikkiminen

Lisätiedot

HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Haikalan päiväkoti sijaitsee Klaukkalan pohjoisella alueella Haikalassa. Päiväkoti on perustettu 1982. Toimintakaudella 2010-2011 päiväkotimme ryhmät ovat:

Lisätiedot

1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA

1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA 1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA 2 (13) TÄLLAINEN MINÄ OLEN (lapsi täyttää vanhempien kanssa) Parhaat kaverini... Tykkään... Hoitopaikassa kivaa on... Olen hyvä...

Lisätiedot

RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI TILHI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI TILHI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1 PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI TILHI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLTÖ Tilhin toiminta-ajatus 1 Kasvatuspäämäärät ja -tavoitteet 1.1. Tärkeät asiat 1.2. Hyvinvoiva lapsi 1.3. Päivähoidon

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

8 9 Kopionti ehdottomasti kielletty.

8 9 Kopionti ehdottomasti kielletty. Nä-mä jo o-saam-me. Kir-joi-ta sa-nat so-pi-van ku-van al-le. Li-sää puut-tu-vat ta-vut. Piir-rä ju-tus-ta ku-va. Kek-si pen-nuil-le ni-met.... 8 9 Kirjoita ku-vaan: Piir-rä ku-vaan: Lu-mi-u-kol-le hat-tu

Lisätiedot

Ookko verkossa- hanke Hirvasen Mustikka- eskarissa 2013-2015

Ookko verkossa- hanke Hirvasen Mustikka- eskarissa 2013-2015 Ookko verkossa- hanke Hirvasen Mustikka- eskarissa 2013-2015 Ookko verkossa- hanke käynnistyi keväällä 2013 Uuraisilla! Hankkeen alussa meillä oli välineinä päiväkodin kannettava tietokone sekä Huomasimme

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2009 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman arviointi lv 2015-16

Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman arviointi lv 2015-16 Sivistyslautakunta 16.6.2016 70, oheismateriaali Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman arviointi lv 2015-16 Ohjaajat Anne Laukkanen Mirja Malinen (tiistaisin) Merja Miettinen Annika Niskanen

Lisätiedot

Piiriniityn päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Piiriniityn päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Piiriniityn päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma PIIRINIITYN TOIMINTA-AJATUS Päiväkotitoimintamme Piiriniityssä on alkanut syksyllä 2014. Ikurin päiväkodin kanssa yhdistyimme vuonna 2013. Päiväkoti sijaitsee

Lisätiedot

VANHEMPAINILTA 19.9.2013. Learning Cafe -menetelmällä

VANHEMPAINILTA 19.9.2013. Learning Cafe -menetelmällä VANHEMPAINILTA 19.9.2013 Learning Cafe -menetelmällä 1. TOIVOMUKSIA PÄIVÄHOIDOLLE On ollut kiva kuulla päivän kuulumiset Löytyy joustoa hoitoajoissa Hyvät pihaseikkailut Isoja polkutraktoreita! Isovanhempien

Lisätiedot

4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA /LUOTTAMUKSELLINEN

4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA /LUOTTAMUKSELLINEN 1 Posion neuvola/päivähoito 4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA /LUOTTAMUKSELLINEN Lapsen nimi: Syntymäaika: Vanhemmat / huoltajat: Päivähoito-/kerhopaikka: Hoitaja: Terveydenhoitaja: 1. SOSIAALISET

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v.

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v. LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v. Lapsen omakuva (piirustus tai valokuva) Nimeni: Syntymäaikani: Päivähoitopaikka: alkoi: päättyi: MINÄ OLEN TÄLLAINEN 1 Sivu täytetään yhdessä lapsen kanssa kotona

Lisätiedot

KITKONPUISTON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

KITKONPUISTON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KITKONPUISTON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA SISÄLLYS 1 KITKONPUISTON PÄIVÄKOTI... 3 2 KITKON LAULU... 4 3 TOIMINTA-AJATUS... 5 4 ARVOT... 5 5 LAPSILÄHTÖISYYS... 6 6 OPPIMISYMPÄRISTÖ... 6 7 KASVATUSKUMPPANUUS...

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

Lauttakylän koulu/ Lautta 1 Iltapäivätoiminnan lukuvuosisuunnitelma 2014-2015

Lauttakylän koulu/ Lautta 1 Iltapäivätoiminnan lukuvuosisuunnitelma 2014-2015 auttakylän koulu/ autta 1 ltapäivätoiminnan lukuvuosisuunnitelma 2014-2015 YY J NEN ÄDENTDT EENEN T T E lkoleikkejä adonkorjuu askartelu adonkorjuuseen liittyvä teksti adonkorjuuseen liittyvät laulut Tutustutaan

Lisätiedot

KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VARHAISKASVATUS KULHON PÄIVÄKODISSA Kulhon päiväkoti Pönkäniementie 4a2 80910 Kulho p.040 140 8145 p. 040 707 3375 (päiväkodin johtaja/raija Pynnönen) Kulhon

Lisätiedot

LIIKUNTAKÄYTÄNTEET YLITORNION KUNNAN VARHAISKASVATUKSESSA, PÄIVÄHOIDOSSA 0 3 VUOTIAAT / NAPEROT, VESSELIT

LIIKUNTAKÄYTÄNTEET YLITORNION KUNNAN VARHAISKASVATUKSESSA, PÄIVÄHOIDOSSA 0 3 VUOTIAAT / NAPEROT, VESSELIT LIIKUNTAKÄYTÄNTEET YLITORNION KUNNAN VARHAISKASVATUKSESSA, PÄIVÄHOIDOSSA 0 3 VUOTIAAT / NAPEROT, VESSELIT - arkiliikuntaa päivittäin esim. kävelyä portaissa, juoksua sekä kävelyä pihalla ulkoilujen aikana

Lisätiedot

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää KADUILLA, PUISTOISSA 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää 2. Omissa, vieraissa kämpissä yksin tai ystävän kanssa aamuun

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA HARJULAN PÄIVÄKOTI 2010-2011 SISÄLLYS 1. YKSIKKÖ 2. TOIMINTA-AIKA 3. TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS 3.1 PSYYKKINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ 3.2 FYYSINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ 3.3 SOSIAALINEN

Lisätiedot

UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS -KILPAILU

UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS -KILPAILU UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS -KILPAILU Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tampereen osasto ry Laivapuiston perhetalo Tiiliruukinkatu 1 33200 Tampere Kilpailun yhdyshenkilö: Kaija Reiman-Salminen Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Esikoulu 1 5 (6) vuotiaat

Esikoulu 1 5 (6) vuotiaat Ruotsinsuomalainen koulu Blackevägen 1 41716 Göteborg Esikoulu 1 5 (6) vuotiaat Aukioloaika: klo 06.00-18.00 Puh: 031 225530 Kotipiirit: Kultakalat (Guldfiskarna) 1 3 vuotiaat Delfiinit (Delfinerna) 3

Lisätiedot

SEPÄN RYHMÄKODIN VARHAIKASVATUSUUNNITELMA 2006-2007 KESKUSTAN PALVELUALUE PYYNIKIN TIIMI

SEPÄN RYHMÄKODIN VARHAIKASVATUSUUNNITELMA 2006-2007 KESKUSTAN PALVELUALUE PYYNIKIN TIIMI SEPÄN RYHMÄKODIN VARHAIKASVATUSUUNNITELMA 2006-2007 KESKUSTAN PALVELUALUE PYYNIKIN TIIMI SISÄLLYSLUETTELO 1. PERHEPÄIVÄHOIDON TOIMINTA-AJATUS 2. ARVOT 3. KASVATUS, OPPIMINEN, TOIMINTA- JA OPPIMISYMPÄRISTÖ

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/5 Märynummen koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Märynummen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

LUONTO LÄHELLÄ VINKKEJÄ LÄHILUONNOSTA NAUTTIMISEEN

LUONTO LÄHELLÄ VINKKEJÄ LÄHILUONNOSTA NAUTTIMISEEN LUONTO LÄHELLÄ VINKKEJÄ LÄHILUONNOSTA NAUTTIMISEEN Jo 15 minuutin oleskelu metsässä, puistossa tai lenkkipolulla virkistää ja vahvistaa kehoa ja ilahduttaa mieltä. L Kaupunkiluonto yllättää lajien runsaudella.

Lisätiedot

YHTEISÖLLISYYTTÄ. OSALLISUUTTA, HYVINVOINTIA

YHTEISÖLLISYYTTÄ. OSALLISUUTTA, HYVINVOINTIA YHTEISÖLLISYYTTÄ. OSALLISUUTTA, HYVINVOINTIA Kiipulassa toteutuvia hyviä opetuksen käytänteitä ja opiskelijahyvinvointia opiskelijanäkökulmasta Yhteisöllisyys ja osallisuus on Ammattiopiston toiminnan

Lisätiedot

Tammikuu 2012. Muista äänestää! Sunnuntai. vk 52. Vk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai 1

Tammikuu 2012. Muista äänestää! Sunnuntai. vk 52. Vk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai 1 Tammikuu 2012 Vk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai 1 Loppiainen 2 3 4 5 6 7 8 vk 52 1 Sunnuntai Uudenvuodenpäivä 2 3 4 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA 1 LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Oma kuvani Nimi: Lukuvuosi: Esiopetuspaikka: 2 LAPSEN TIEDOT Lapsen nimi Henkilötunnus Kotiosoite Kotipuhelinnumero Äiti/puoliso Isä/puoliso Puhelinnumero Puhelinnumero

Lisätiedot

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Päiväkodissamme toteutetaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta vahvasti leikin, liikunnan ja luovuuden kautta. Leikki ja liikunta kuuluvat päivittäin

Lisätiedot

4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA

4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA 4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA LUOTTAMUKSELLINEN Lapsen nimi: Vanhemmat / huoltajat: Päivähoito-/kerhopaikka: Hoitaja: Syntymäaika: Terveydenhoitaja: 1. SOSIAALISET TAIDOT 1. Kuvaile millainen lapsi

Lisätiedot

Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma

Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Lasten osallisuus Vanhempien osallisuus Varhaiskasvatuksen suunnittelu Leikki Liikunta Luonto Ilmaisu Mediakasvatus Kieli ja kulttuuri

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA. Lepsämän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

NURMIJÄRVEN KUNTA. Lepsämän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma NURMIJÄRVEN KUNTA Lepsämän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 SISÄLTÖ JOHDANTO... 3 1. LEPSÄMÄN PÄIVÄKODIN ARVOT... 4 1.1 LAPSILÄHTÖISYYS... 4 1.2 KASVATUSKUMPPANUUS... 4 1.3 TOIMIVA TYÖYHTEISÖ...

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

Miten liikkuminen näkyy Helsingin varhaiskasvatuksen strategisissa linjauksissa?

Miten liikkuminen näkyy Helsingin varhaiskasvatuksen strategisissa linjauksissa? Miten liikkuminen näkyy Helsingin varhaiskasvatuksen strategisissa linjauksissa? Strategia => viraston tuloskortti => alueen toimintasuunnitelma Sanoista tekoihin Onko tuloskortin kirjaus näkynyt toimintana

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa

Lisätiedot

2. Mitä asioita haluaisit tehdä - yksin lukea, tehdä matematiikkaa kokeisiin lukeminen olla vessassa kokeet läksyt mennä kotiin

2. Mitä asioita haluaisit tehdä - yksin lukea, tehdä matematiikkaa kokeisiin lukeminen olla vessassa kokeet läksyt mennä kotiin OPPILAAT 14.2.2014 1. Mitkä ovat sinulle tärkeitä asioita koulussa? hyvä opetus liikunta, matematiikka, oppii lukemaan ruoka! työrauha välitunnit ja kaverit kivat opettajat hyvä luokkahenki saa oppia uutta

Lisätiedot

Ohjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle!

Ohjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle! Ohjeet opettajalle Vihjeitä opettajalle koulun tutustumispäivään Esiopetuksen oppilaille koulun tutustumispäivä on tärkeä, vaikka esiopetuspaikka sijaitsisi samassa pihapiirissä koulun kanssa. Lähes kaikkia

Lisätiedot

Lapsi työskentelee ja oppii

Lapsi työskentelee ja oppii Lapsi työskentelee ja oppii Esiopetukseen ilmoittautuvien lasten vanhemmille suunnattu kysely keväällä 2015 Kyselyn aiheina: Lapsen työskentelytavat, lapsi oppii parhaiten, lastani kiinnostaa, toivoisin,

Lisätiedot

PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN

PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN - laadittu keväällä 2009, päivitetty 2012 PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN Perhepäivähoito on kodinomainen päivähoitomuoto, jossa toimitaan ammatillisesti ja tavoitteellisesti yhdessä sovittujen periaatteiden

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU Honkajoen kunta Sivistystoimi Varhaiskasvatus KIS KIS KISSANPOIKA KISSA TANSSII JÄÄLLÄ SUKAT KENGÄT KAINALOSSA HIENO PAITA PÄÄLLÄ VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU 3-5 VUOTIAAT Lapsen nimi Syntymäaika Päivähoitopaikka

Lisätiedot

LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Iso ja pieni on yhdessä kaksi. Kaksi voi yhdessä leikkiä. Ei tunne itseään vieraaksi. Hellyydellä voi täyttyä. Iso ylettyy helposti korkealle, pieni taas mahtuu

Lisätiedot

HAVILAN RYHMIKSEN OMA VASU

HAVILAN RYHMIKSEN OMA VASU HAVILAN RYHMIKSEN OMA VASU Havilan ryhmiksen yhteistiedot: os. Havilantie 11, 60550 Nurmo p. 4167470 / 040-7541883 Henkilökuntaan kuuluu hoitaja ja 2 perhepäivähoitajaa, johtajana toimii perhepäivähoidon

Lisätiedot

Kaupunkikokousehdotukset 2012, Pöllönkankaan koulu 1-6 lk. - Beyblade -areena luokkaan (22 ) - Uudet pulpetit luokkaan (4000 ) 2A

Kaupunkikokousehdotukset 2012, Pöllönkankaan koulu 1-6 lk. - Beyblade -areena luokkaan (22 ) - Uudet pulpetit luokkaan (4000 ) 2A Kaupunkikokousehdotukset 2012, Pöllönkankaan koulu 1-6 lk Luokka: 1A Ehdotukset (suluissa luokkien arvioimat kustannusarviot): - Koulun piha-alueelle mahdollisuus pelata sählyä kaukalossa, sekä jalkapalloiluun

Lisätiedot

Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma 2015 2016 (vrs. 4.11.2015) TERVETULOA HOIVAKOTI VILLA JUKOLAAN!

Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma 2015 2016 (vrs. 4.11.2015) TERVETULOA HOIVAKOTI VILLA JUKOLAAN! Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma 2015 2016 (vrs. 4.11.2015) Villa Jukolan henkilökunta huolehtii viriketoimintapäivien tilajärjestelyistä, sovittujen tarjoilujen hankinnoista ja asukkaiden juhlakuntoon

Lisätiedot

Kysely kotona asuville kehitysvammaisille. Seutu III

Kysely kotona asuville kehitysvammaisille. Seutu III Kysely kotona asuville kehitysvammaisille Seutu III Tietoja Vastausmäärä seuduittain 80 60 40 20 0 Seutu I Seutu II Seutu III Kaikki vastaukset 70 44 41 Seutu I Seutu II Seutu III Yhteensä Kotona asuvat

Lisätiedot

Suhdetyö. Vertikaaliset suhteet aikuiset. Vaakasuuntaiset suhteet lapset

Suhdetyö. Vertikaaliset suhteet aikuiset. Vaakasuuntaiset suhteet lapset Suhdetyö Vertikaaliset suhteet aikuiset Vaakasuuntaiset suhteet lapset Muutamia käsitteitä Syrjintä Halventaminen Kiusaaminen Ahdistelu Yhdenvertaisen kohtelun suunnitelma Edistä lasten yhdenmukaisia oikeuksia

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

P U M P U L I P I L V E T

P U M P U L I P I L V E T T U O M O K. S I L A S T E P U M P U L I P I L V E T Runoja TUOMO K. SILASTE Teokset: Matka, romaani; 2007 Rakkaani kosketa minua, runoja; 2007 Apolloperhonen, runoja; 2008 Rakastettu leskirouva Gold,

Lisätiedot

FC Reipas P08 vanhempainilta

FC Reipas P08 vanhempainilta FC Reipas P08 vanhempainilta Aiheet Joukkueen säännöt Toimintasuunnitelma Joukkueen varainkäyttöarvio ja varojen käytön pelisäännöt Toimintamaksut yms. Joukkueen varainhankinta Toimihenkilöiden valinta

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Meidän metsämme mahdollistaa meille monenlaista toimintaa. Ilman metsää, olisi jäänyt monet mukavat hetket kokematta. Meidän lähimetsämme sijaitsee

Meidän metsämme mahdollistaa meille monenlaista toimintaa. Ilman metsää, olisi jäänyt monet mukavat hetket kokematta. Meidän lähimetsämme sijaitsee Tämä metsä on meille tärkeä kilpailu Sarjassa Päiväkodit Meidän metsämme mahdollistaa meille monenlaista toimintaa. Ilman metsää, olisi jäänyt monet mukavat hetket kokematta. Meidän lähimetsämme sijaitsee

Lisätiedot

Minun Ilmajokeni. Oona Uusimäki Ahonkylän koulu 3a.

Minun Ilmajokeni. Oona Uusimäki Ahonkylän koulu 3a. Asun Ahonkylässä ja täällä on kiva asua. Minä menen joka kesä parhaankaverini Viivin kanssa Kalajaisiin leirille, siellä on tosi kivaa. Menen myös kavereideni uimaan konnanmontulle. Talvella käyn luistelemassa

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 JOHDANTO Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on turvata lapselle tuttu ja turvallinen paikka viettää koulun jälkeistä

Lisätiedot

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 TERVETULOA KONKKARONKKAAN! Porvoon museon työpajatoiminta keväällä 2016 Holmin talon alakerrassa avautui maaliskuussa 2014 kokeellinen työpajatila - KONKKARONKKA. Uusissa

Lisätiedot

Olarin koulu ja koti ry n

Olarin koulu ja koti ry n Olarin koulu ja koti ry n "Koko kylä kasvattaa" -pelisäännöt Lisää tietoa OKKY n toiminnasta: www. okky. nettisivu. org Yhteyttä voit ottaa sähköpostitse: kotijakoulu@gmail. com OLARIN KOULU JA KOTI -YHDISTYS

Lisätiedot

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Tarjoamme lapsille niin kodinomaista elämää kuin se on mahdollista laitoksessa.säännöllisen päivärytmin avulla luomme lapsille turvallisuutta.

Lisätiedot

Nuoret luupin alla 2012 katsaus turkulaisten 6.- ja 9.-luokkalaisten vapaa-aikaan. Leena Haanpää Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus, TY

Nuoret luupin alla 2012 katsaus turkulaisten 6.- ja 9.-luokkalaisten vapaa-aikaan. Leena Haanpää Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus, TY Nuoret luupin alla 2012 katsaus turkulaisten 6.- ja 9.-luokkalaisten vapaa-aikaan Leena Haanpää Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus, TY Turku 11.9.2014 NUORET LUUPIN ALLA Tuottaa tutkimustietoa lasten

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO Ryhmiksen toiminta-ajatus 1. Kasvatuspäämäärät ja tavoitteet 1.1 Arvoperusta 1.2 Hyvinvoiva lapsi 1.3 Päivähoidon

Lisätiedot

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. VILU Kevät 2016 Pääkirjoitus: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. Penkkarit ja vanhojen tanssit menivät vilauksessa ja loma tulee vastaan, vaikka kuinka yrittäisit sitä vältellä. Luntakin on satanut,

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivä- toiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivä- toiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivä- toiminnan laatukriteerit LEMPÄÄLÄN KUNTA 2013 Sivistyslautakunta 17.9.2013 Opetusministeriön laatimia, syksyllä 2009 valmistuneita perusopetuksen laatukriteereitä täydennettiin

Lisätiedot

Sarjakuva- www.ransu.info

Sarjakuva- www.ransu.info Sarjakuva- ja puuhakirja Ransun Lue ja pelaa! Heippatirallaa! Tässä kirjassa on Ransun pelastuskoulu -sarjakuvia, joista lukemalla oppii tärkeitä turvallisuuteen liittyviä asioita. Ja sitten on vähän väliä

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016. Inarin koulu

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016. Inarin koulu ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016 Inarin koulu 2 1. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TAVOITTEET JA ARVOT Iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea koulun ja kodin yhteistä kasvatustyötä. Toiminnan

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

LUKUPÄIVÄKIRJA 2015 2016

LUKUPÄIVÄKIRJA 2015 2016 LOUNA-KIRJASTOJEN LUKUDIPLOMIN LUKUPÄIVÄKIRJA 2015 2016 Tämän lukupäiväkirjan omistaa: Nimi: Koulu: Luokka: 1 Kirjoita tähän LUKUPÄIVÄKIRJAAN kaikki lukudiplomia varten lukemasi kirjat. Lukuvuoden (syksy

Lisätiedot

Lahjoita lukuhetki palvelukonseptin polku kirjastoille

Lahjoita lukuhetki palvelukonseptin polku kirjastoille Hei! Tämähän on hieno juttu! Mielelläni lahjoittaisin lukutuokiota hoivakotiin. Mukavaa kun saa jakaa iloa muillekin. Lahjoittaja Marja Aaltonen Tämä ilahduttaisi kovasti meidän asukkaita eikä vaatisi

Lisätiedot

Kuntokuu. Liiku, osallistu ja voita!

Kuntokuu. Liiku, osallistu ja voita! Liiku, osallistu ja voita! Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n t ovat helmikuu ja syyskuu. Tavoitteena on saada VAU:n jäsenet kuntoilun pariin niin talvella kuin syksylläkin. Raikkaista syys- ja

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016

Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016 k -Pohjois-Karjalan kulttuurirahaston tuella- Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016 1 Metakan kalenteri 2016 Tiistai Keskiviikko Torstai Viikko 26 Musiikki Yhdessä Ekobändi

Lisätiedot

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf Ry:n Seniorikysely Ajankohta: Helmikuu 2015 Sähköpostiosoitteet: Kytäjä Golf Ry:n jäsenrekisteri Jäsenrekisterissä 1.2.2015 273 senioria (miehet 55v,

Lisätiedot

Ilma sakeana kysymyksiä Ajotila. Työtila. Kirjasto. n.12 m. pitkä pari metriä leveä tuubi miten asiakasvirrat kulkevat kuinka toimitaan ryhmätilanteissa Miten ergonomia pelaa Voiko hyllyt irrottaa Akkulaturi

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

320075 Mitä nyt (4) What now?

320075 Mitä nyt (4) What now? 320075 Mitä nyt (4) What now? Lapset joutuvat usein tilanteisiin, joissa on hyvä miettiä omia reaktioitaan ennen toimimista. Tässä korttisarjassa esitetään erilaisia hankalia tilanteita, joihin jokainen

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VARHAISKASVATUS KULHON PÄIVÄKODISSA Kulhon päiväkoti Pönkäniementie 4a2 80910 Kulho p.040 140 8145 p. 040 707 3375 (päiväkodin johtaja/raija Pynnönen) Kulhon

Lisätiedot

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin?

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Yhteensä 25 teatteri- ja musiikkiesitystä (9800 euroa) Kirjakassit (1000 euroa) Kirjakasseissa

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Syyskuun 2015 ohjelma Viikko 37 Maanantai 7.9 8.30 16.00 *Perhekerhoon

Lisätiedot

Vuonna 2009 syntyneiden hyvinvointiselvitys 2014

Vuonna 2009 syntyneiden hyvinvointiselvitys 2014 Vuonna 2009 syntyneiden hyvinvointiselvitys 2014 Hyvinkää, Järvenpää, Karkkila, Kerava, Kirkkonummi, Lohja, Nurmijärvi, Tuusula ja Vihti 357 aikuisen haastattelemaa lasta Asuinkuntanne? Hyvinkää 11% Järvenpää

Lisätiedot

Harjoitusten ideat on sovellettu Bret Nicholauksen ja Paul Lowrien Ajatusleikki-kirjasta

Harjoitusten ideat on sovellettu Bret Nicholauksen ja Paul Lowrien Ajatusleikki-kirjasta Harjoitusten ideat on sovellettu Bret Nicholauksen ja Paul Lowrien Ajatusleikki-kirjasta 1. Mikä olisi jännittävin paikka, jota haluaisit tutkia? 2. Jos voisit kutsua kenet tahansa maailmassa puhumaan

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Nimi: Syntymäaika: Esiopetusryhmä: / 20 Suunnitelma on laadittu Perheenjäsenet: Lapseni lähimmät kaverit ja muut tärkeät ihmiset: Tärkeät puhelinnumerot: Erikoisruokavaliot

Lisätiedot

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016 Suomen Uimaliitto 2 Tervehdys Tampereelta! Tätä kirjoittaessani joulukuun alkupuolella vesisateen ropistessa ikkunaan täällä Mansessa nääs

Lisätiedot

SISÄLLYS. Kasvatuskumppanuus... 6. Peltosirkun päiväkoti... 3 Toimintaa ohjaavat arvot... 4 Lapsen kunnioitus... 4 Turvallisuus...

SISÄLLYS. Kasvatuskumppanuus... 6. Peltosirkun päiväkoti... 3 Toimintaa ohjaavat arvot... 4 Lapsen kunnioitus... 4 Turvallisuus... 1 2 SISÄLLYS Peltosirkun päiväkoti... 3 Toimintaa ohjaavat arvot... 4 Lapsen kunnioitus... 4 Turvallisuus... 5 Kasvatuskumppanuus... 6 Yhteistyö... 7 Kiusaamisen ehkäisy... 8 Varhainen puuttuminen... 9

Lisätiedot

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Raahen kaupunki 30.3.2015 Varhaiskasvatuspalvelut LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Lapsen nimi Syntymäaika / 20 Hoitopaikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on huoltajien

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 2

Agricolan Monenlaista luettavaa 2 Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva

Lisätiedot