Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman arviointi lv

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman arviointi lv 2015-16"

Transkriptio

1 Sivistyslautakunta , oheismateriaali Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman arviointi lv Ohjaajat Anne Laukkanen Mirja Malinen (tiistaisin) Merja Miettinen Annika Niskanen Satu Nuutinen Tuija Paananen Minna Raatikainen Anna-Maija Vesterinen toteutui osittain alkaen Sinikka Myllynen Minna Raatikaisen tilalla. Päiväjärjestys Aamutoiminta eskarissa aamupala Suvanto nuorisotiloissa tai koulun pihassa Max 26 lasta toteutui. Iltapäivätoiminta nuorisotila, eskari, halli, sali, ulkoalueet välipala Suvanto 1. ryhmä välipala Suvanto 2.ryhmä kaikille halukkaille lepohetki eskarissa hartaus, ryhmä 1, tiistaisin hartaus, ryhmä 2, tiistaisin n pieni välipala Max 39 lasta toteutui osittain. Lepohetki muuttui rauhalliseksi leikki-hetkeksi.

2 Toiminnan sisällön suunnittelu Koko toimintavuoden tavoitteet Mielekkään löytyminen jokaiselle. Kaverisuhteiden luominen ja ylläpitäminen. Liikunnan lisääminen, luontoliikunta mahdollisuuksien mukaan. Hyvien käytöstapojen harjoittelu ja sääntöjen sisäistäminen. Eskareille mahdollisuus lepoon. Ville tarkentanut tavoitteita syksyllä 2015: Mielekkään ja sopivan toiminnan sekä ympäristön löytyminen jokaiselle. Kaverisuhteiden luominen ja ylläpitäminen. Liikunnan lisääminen, luontoliikuntaa mahdollisuuksien mukaan. Hyvien käytöstapojen harjoittelu ja sääntöjen sisäistäminen. Erityisesti kiinnitetään huomiota päivähoidossa olevien esioppilaiden palveluun * lastentarhanopettajan tuki ja konsultaatio * päivän rytmittäminen (esim. Lepohetki esiopetuksen jälkeen, välipala, ryhmätoiminta, jossa mahdollisuus yhteiseen aikaan lk kanssa) Mahdollisuus monenlaiseen tekemiseen sekä eri toimintaympäristöihin koulun alueella sekä lähiympäristössä. Suurimmalla osalla kaverisuhteet toimivat, mutta tukeakin on tarvittu. Sisä- ja ulkoliikuntaa on ollut runsaasti, retkeilyä vähemmän. Osa lapsista omaa hyvät käytöstavat ja ovat sopeutuneet sääntöihin, osan kanssa harjoitellaan edelleen. Lastentarhanopettajan tukea toimintakauden alussa on tarvittu. Esioppilaiden päivärytmi on selkiytynyt. Syksy (elo-marraskuu) Koko toimintavuoden tavoitteiden lisäksi ap-/ip-toiminnan käytäntöihin tutustuminen, ryhmäytyminen toimivaksi ryhmäksi. toteutui. Toimintakauden alussa opettelua puolin ja toisin uuteen "eskari-hoitosysteemiin". (Eskarit eskarissa iltapäivähoidossa ja iltissä). Alkukankeuden jälkeen lähtenyt käyntiin hyvin. Eskareita yritetty "lepuuttaa" eskaripäivän jälkeen huonolla menestyksellä, haluavat vain leikkiä ja touhuta. Kuitenkin ryhmän jakaminen kahteen tilaan koettiin hyväksi. Yhtä eskaria saatettu muutaman kerran äidin työpaikalle klo (äidin pyynnöstä). Tokaluokan pojilla usein keskenään eripuraa, näitä tilanteita huoltajien ja opettajan kanssa selvitelty. Elokuussa kesäiset ilmat, ulkoiltiin paljon, uimassa käytiin.

3 Toiminnan sisältö Ulkoilu, leikit, hartaus 20 min 1-2 lk, pelit, ohjatut liikuntahetket, retket, kerhot (askartelu-, kokki-, liikunta-) askartelut, isänpäivä, laaditaan lasten kanssa yhteiset säännöt. toteutui askartelukerho askartelukerho laavun metsässä askartelukerho ja retki ystävyyden puistoon askartelukerho ja retki Ankkurin puistoon kokkikerho kokkikerho viikot 44,45 isänpäivälahja-askarteluja laavulla retkellä kokkikerho Kokkikerho kokkikerho kokkikerho Talvi (joulu-helmikuu) Koko toimintavuoden tavoitteiden lisäksi itsenäisempi toimiminen ap/ip-toiminnassa. Runsaasti talviulkoilua. toteutui. Tammikuussa usean viikon paukkupakkas-jakso, ulkoilu silloin vähäistä. Ystävänpäiväkahville osallistui 16 huoltajaa. Tokaluokan poikien kielenkäyttö huolestuttaa. Opettajan ja huoltajien kanssa tehty yhteistyötä. Sisäliikuntaa ollut runsaasti tarjolla halukkaille: lentopallokerho, sirkuskerho, yleisurheilukerho. Askartelu- ja kokkikerho suosittuja. Eskarit kaikissa kerhoissa innokkaasti mukana. Helmi-maaliskuussa ollut eskarin saattamista päivähoitoon klo 16.15, ok Eskariryhmään eskariin, klo jäänyt myös isompia oppilaita, ok Toiminnan sisältö Joulun odotus, hartaudet, ystävänpäivän aikaan kahvit perheille, askartelut, ulkoilu, kerhot (askartelu-, kokki-, liikunta ym), pikkujoulut, joulukalenteri.

4 toteutui askartelukerho askartelukerho piparien leipominen torttujen leipominen pikkujoulut askartelukerho Joulukalenteri avattiin joka päivä askartelukerho askartelukerho askartelukerho 5.2. kokkikerho leivontaa ystävänpäiväkahvit huoltajille, 16 huoltajaa osallistui Kokkikerho Kokkikerho Kevät (maalis-toukokuu) Koko toimintavuoden tavoitteiden lisäksi urheilukentän aktiivinen käyttö. toteutui osittain. Tokaluokkalaiset opettelevat enenevässä määrin kulkemaan itsenäisesti kotiin eli lähtevät iltistä aikaisemmin. Eskarit sopeutuneet hyvin 1-2-luokkalaisten ryhmään, osa ollut koko vuoden isompien ryhmässä. Vaikka syksyllä laadimme lasten kanssa iltin säännöt, hyvien käytöstapojen harjoittelu jatkuu usealla tokaluokan oppilaalla. Muutamia kertoja retkellä Ystävyyden puistossa. Urheilukentän käyttö jäi vähäiseksi. Pihapelejä pelattiin ahkerasti. Hiekkaleikkialue on suosittu leikkipaikka. Toiminnan sisältö Mahdolliset kevätretket, ulkoilu, leikit, pelit, askartelut, hartaudet, kevään seuranta. toteutui "Antin tavalliset juhlat", söimme täytekakkua ja karkkeja ja sai pelata puhelimella. Viikko 11 virpomisoksien valmistelua Askartelukerho Askartelukerho 1.4. askartelukerho 8.4. askartelukerho askartelukerho kokkikerho

5 29.4. kokkikerho kokkikerho retki Supercorneriin Kuopioon, mukana 29 ilttiläistä lettukioski jäätelökekkerit uimassa Pappilanrannassa 1.6. uimassa Pappilanrannassa 2.6. uimassa Pappilanrannassa Lasten kanssa laaditut sopimukset toteutui. Kyselimme lapsilta millaisia sääntöjä ja sopimuksia iltissä pitäisi olla. Säännöt: On mukavampaa, jos minun ei tarvitse pelätä tönimistä tai satuttamista. Ajattelen ja sanon ystävällisiä sanoja. Minusta ei ole mukavaa kuulla kirosanoja, eikä nähdä rumia käsimerkkejä. Tottelen aikuisia ja pysyn iltin alueella ulkona ja sisällä. Pystyn olemaan kaikkien kaveri, en jätä ketään ulkopuolelle. Jätän ulkovaatteet ja kengät sovituille paikoille. Puhtaus on tärkeää. Pesen ja kuivaan kädet huolellisesti ennen välipalaa ja wckäynnin jälkeen. Käytetään vessa-asioihin vain vessaa. Voin tehdä läksyjä. En heitä hiekkaa enkä lumipalloja. Neuvottelen leikkiin tulemisesta, en tunkeudu leikkiin ilman lupaa. Suostun siihen, että leikkitavarat jaetaan tasan, jos niistä tulee riitaa. Siivoan leikin kun leikki loppuu. En käytä puhelinta iltin aikana. Muita laitteita käytän vain aikuisen valvonnassa ja ohjeiden mukaan. Muistan kävellä sisällä, saan juosta hallissa ja ulkona leikkien aikana. Omat tai valtakunnalliset arvioinnit toimintakauden aikana Eskareille ja huoltajille asiakaskysely syksyllä luokkalaisille ja huoltajille asiakaskysely keväällä Tulokset Villellä?

HÄMEENKYRÖN KUNNAN ESIOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN

HÄMEENKYRÖN KUNNAN ESIOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN HÄMEENKYRÖN KUNNAN ESIOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2019 ALKAEN SISÄLTÖ 1. TOIMINNAN TAVOITTEET 2. TOIMINNAN KOORDINOINTI JA SUUNNITTELU 3. TOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET

Lisätiedot

ASKARTELU JA KUVATAIDE

ASKARTELU JA KUVATAIDE NURMEKSEN KAUPUNGIN ILTAPÄIVÄTOIMINTA K KAUSISUUNNITELMA SYKSY 2014 - KAU- SI ULKOILU JA LIIKKUMINEN ASKARTELU JA KUVATAIDE ILMAISU- TAITO MUSIIKKI MUUT ELO- SYYS- Ulkoleikit, ulkoilualueeseen tutustuminen

Lisätiedot

Siv.ltk 24.5.2011 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Siv.ltk 24.5.2011 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 0 Siv.ltk 24.5.2011 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Wiitaunioni Sivistystoimi 2011 1 1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet Ai- toiminta tarjoaa lapselle tutun ja turvallisen aikuisen

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukriteerit

Aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukriteerit Liite 1 Tavoite 1. Sisältöjen monipuolisuus Käytänteet: Vuosittaisen toimintasuunnitelman laatiminen, kts. sisällöt yksikkökohtaisten viikkosuunnitelmien laatiminen kysely perheille toimintakauden alkaessa

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA LASTEN KYSELYN TULOKSET LV

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA LASTEN KYSELYN TULOKSET LV AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA LASTEN KYSELYN TULOKSET LV. 2015-2016 Yleistä kyselystä Arviointikyselyn saivat 36 lasta, joista palautui 32 Vastausprosentti 89 % Arviointikyselyn ajankohta oli 2.5 20.5.2016

Lisätiedot

Oppilaita 124 luokat E- 6 lk. ja pienryhmä Opettajia 9 Ohjaajia 3 Kuljetusoppilaita noin puolet

Oppilaita 124 luokat E- 6 lk. ja pienryhmä Opettajia 9 Ohjaajia 3 Kuljetusoppilaita noin puolet Oppilaita 124 luokat E- 6 lk. ja pienryhmä Opettajia 9 Ohjaajia 3 Kuljetusoppilaita noin puolet Liikkuva koulu projekti Haimme mukaan projektiin keväällä 2013 Tähän mennessä : Koulupäivän rakenteen muutos

Lisätiedot

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012 Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 11-12 Lasten kyselyn saivat huoltajien kyselyn yhteydessä 4 lasta, joista palautui 25. Vastausprosentti muodostui siten 62,5%. Lasten kysely muodostui

Lisätiedot

Kysely esikoululaisille ja alakoululaisille Vastaajien kokonaismäärä: 276

Kysely esikoululaisille ja alakoululaisille Vastaajien kokonaismäärä: 276 Kysely esikoululaisille ja alakoululaisille Vastaajien kokonaismäärä: 276 1. Mikä on sinun koulusi? Kirkonkylä 95 0 0 95 Saimaanharju 0 122 0 122 Vehkataipale 0 0 59 59 2. Millä luokalla olet? 1/11 Esiopetus

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN LAADUNARVIOINTI. Lukuvuosi

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN LAADUNARVIOINTI. Lukuvuosi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN LAADUNARVIOINTI Lukuvuosi 2018-2019 ARVIOINTI TOTEUTETTIIN Kirjallisella kyselyllä, jossa oli 15 kysymystä. Kysymyksistä kaksi oli avokysymyksiä. Osa kysymyksistä suuntautui

Lisätiedot

Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja Sari Metsäkivi 30.1.2015 luokat 1.-3. ohjaava opettaja Heidi Rouvali

Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja Sari Metsäkivi 30.1.2015 luokat 1.-3. ohjaava opettaja Heidi Rouvali Kaikkien Ahmoon koulun oppilaiden kuuleminen lukuvuonna 2014-2015 1. Oppilasneuvostojen kuuleminen Ahmoo 28.1.2015 Mukana Silja Silvennoinen ja Eija Pajarinen Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja

Lisätiedot

Lasten arviointikyselyn tuloksia APIP-toiminnasta 4/2014 (lv. 13-14)

Lasten arviointikyselyn tuloksia APIP-toiminnasta 4/2014 (lv. 13-14) Lasten arviointikyselyn tuloksia APIP-toiminnasta 4/14 (lv. 13-14) Lasten kyselyn saivat huoltajien kyselyn yhteydessä lasta, joista palautui 16. Vastausprosentti oli 4,7 %. Lasten kysely muodostui 12

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Kissanmaan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Kissanmaan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kissanmaan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu Inkoon kunta toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille toukokuussa 0. Vuoden 0 seurantaan liittyvä

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 0 toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 0. Vuoden 0 seurantaan liittyvä kysely

Lisätiedot

ikävöikö, miten ikävää lievennetään Lapsen luonteenpiirteet / vuorovaikutussuhteet Päivämäärä keskustelijat Yhteinen sopimus päivähoidon käytännöistä

ikävöikö, miten ikävää lievennetään Lapsen luonteenpiirteet / vuorovaikutussuhteet Päivämäärä keskustelijat Yhteinen sopimus päivähoidon käytännöistä 1. Lapsi yksilönä ja ryhmässä (keskustellaan mm. alla olevista asioista) - millainen lapsi on luonteeltaan - miten lapsi ilmaisee tunteitaan ja omaa tahtoa - miten ilmaisee suuttumusta / pettymyksiä -

Lisätiedot

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet

Lisätiedot

KUIVANIEMEN KOULUN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

KUIVANIEMEN KOULUN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA SISALTÖ 1 Toiminnan tavoitteet ja laajuus 2 Toiminnan järjestämisen periaatteet 3 Hakeminen 4 Maksut 5 Tilat 6 Henkilöstö 7 Sisältö 8 Yhteistyö ö 8.1. Yhteistyö kotien kanssa 8.2. Yhteistyö koulun kanssa

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Teksti: Jaana Karjala, Outi Koskinen

Lisätiedot

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 2018

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 2018 Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 208 Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnassa toteutettiin oma laadunarviointikysely toimintaan osallistuneille lapsille toukokuussa

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/5 Märynummen koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Märynummen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v. 2013 ja v. 2014 18.11.2014 Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Opetusministeriö on 1.3.2010 myöntänyt 10 000 ja 29.12.2011 8000 Tyrnävän kunnalle opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HUOLTAJIEN KYSELYN TULOKSET LV

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HUOLTAJIEN KYSELYN TULOKSET LV AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HUOLTAJIEN KYSELYN TULOKSET LV. 2015-2016 Yleistä kyselystä Arviointikyselyn saivat 36 huoltajaa, joista palautui 32 Vastausprosentti 89 % Arviointikyselyn ajankohta oli 2.5

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.

Lisätiedot

KNoppi Itä-Suomi syksy 2013

KNoppi Itä-Suomi syksy 2013 KNoppi Itä-Suomi syksy 2013 KNoppi I 24. 25.8.2013 Nurmes KNoppi II 21. 22.9.2013 Kuopio KNoppi III 12. 13.10.2013 Joensuu KNOPPI-OHJAAJAKOULUTUS (4) Itä-Suomi syksy 2013 Ajankohta KNoppi I 24. 25.8.2013

Lisätiedot

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016 KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,

Lisätiedot

Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI 2016-2017. Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.5.2016 31

Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI 2016-2017. Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.5.2016 31 Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI 2016-2017 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.5.2016 31 2 (5) 1. TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET Aamu- ja iltapäivätoiminta on perusopetuslain

Lisätiedot

Koskelan aamu- ja iltapäivätoiminta

Koskelan aamu- ja iltapäivätoiminta Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2011, 2010, 2009 Lapset ja nuorisotyö - Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta Koskelan aamu- ja iltapäivätoiminta Päätavoite 4. KOSKELAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Sammon koulupolku. Kissanmaa - Sampo. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Sammon koulupolku. Kissanmaa - Sampo. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Sammon koulupolku Kissanmaa - Sampo lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip

Lisätiedot

Kysely huoltajille 2019

Kysely huoltajille 2019 Kysely huoltajille 2019 Valitse lapsesi varhaiskasvatus-/esiopetuspaikka Vastaajien määrä: 332 Palveluohjaus Vastaajien määrä: 331 Olen saanut riittävästi tietoa varhaiskasvatuksen eri vaihtoehdoista 154

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015 REKULAN PÄIVÄKOTI

TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015 REKULAN PÄIVÄKOTI TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015 REKULAN PÄIVÄKOTI SISÄLLYS 1 TILASTOT... 2 1.1 Rekulan päiväkodin lapsiryhmät... 3 1.2 Opettajien opetustunnit/henkilöstöntyömäärä... 4 1.3 Lapsiryhmien koko... 5

Lisätiedot

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 30.11.2016 2 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja toiminnan tavoitteet 3 2. Aamu- ja iltapäivätoiminnan suunnittelu

Lisätiedot

Päivähoidon kyselyn yhteenveto

Päivähoidon kyselyn yhteenveto Päivähoidon kyselyn yhteenveto Olen sosionomi-opiskelija Anna-Maija Ruusujoki ja opiskelen Diakonia-ammattikorkeakoulussa viimeistä vuotta. Toimin päivähoidon hallinnon työharjoittelussa Kuunarin päiväkodissa.

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE

PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2019-2020 JOHDANTO Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on tarjota lapselle tuttu ja turvallinen paikka viettää

Lisätiedot

1.-2. LUOKKALAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN LAAJUUS JA MAKSUT

1.-2. LUOKKALAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN LAAJUUS JA MAKSUT 1.-2. LUOKKALAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN LAAJUUS JA MAKSUT Aamu- ja iltapäivätoiminta PerusopetusL: 8 a luku (19.12.2003/1136) Aamu- ja iltapäivätoiminta 48 b (19.12.2003/1136) Järjestäminen ja

Lisätiedot

Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain vuodelta 2010

Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain vuodelta 2010 Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain vuodelta 0 LASTENTARHA, JÄLKKÄRI, AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA 00 00 PUIJOLA EDISTÄÄ SOSIAALISTA NUORISOTYÖTÄ PUIJOLAN NUORET 0 00 Puijolan Nuoret on tarjonnut

Lisätiedot

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 2017

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 2017 Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 07 Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnassa toteutettiin oma laadunarviointikysely toimintaan osallistuneille lapsille ja heidän

Lisätiedot

Mediakyselyn tulokset

Mediakyselyn tulokset Teetimme Tammikuussa 2016 kyselyn lasten mediakäyttäytymisestä Kankaan päiväkodin esikoululaisten ja Kankaan koulun 1-4- luokkalaisten vanhemmilla. Kyselyn avulla oli tarkoitus kartoittaa lasten sosiaalisen

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys

HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys Kaikki liikkeelle yhdessä Miksi HYKKI HERÄÄ? Liikunta ja fyysinen aktiivisuus parantaa / kehittää / lisää muisti, tarkkaavaisuus, tiedonkäsittely- ja ongelmanratkaisutaidot

Lisätiedot

ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI

ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI ALLE KOULUIKÄISET LAPSET PÄIVÄKERHO I 3-vuotialle klo 9.30 11 Avointa ja PÄIVÄKERHO II 4-5-vuotialle klo 12 15 Avointa ja PÄIVÄKERHO II 3-vuotialle klo 9.30 11 Avointa ja PÄIVÄKERHO I 4-5-vuotialle klo

Lisätiedot

Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminta

Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminta Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminta toimintasuunnitelma 1.1.2014 - Sivistyslautakunta 20.1.2014 4 Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivä- toiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivä- toiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivä- toiminnan laatukriteerit LEMPÄÄLÄN KUNTA 2013 Sivistyslautakunta 17.9.2013 Opetusministeriön laatimia, syksyllä 2009 valmistuneita perusopetuksen laatukriteereitä täydennettiin

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄKERHON TOIMINTASUUNNITELMA SYYS JA KEVÄTLUKUKAUSI

AAMU- JA ILTAPÄIVÄKERHON TOIMINTASUUNNITELMA SYYS JA KEVÄTLUKUKAUSI AAMU- JA ILTAPÄIVÄKERHON TOIMINTASUUNNITELMA SYYS JA KEVÄTLUKUKAUSI 2017-2018 ILTAPÄIVÄTOIMINTA ON MIELEKÄSTÄ VAPAA-AJAN TEKEMISTÄ AIKUISTEN TURVASSA JA OHJAUKSESSA JOHDANTO Aamu- ja iltapäivätoiminnalla

Lisätiedot

Suonenjoen kaupungin iltapäivätoiminta 2014-15

Suonenjoen kaupungin iltapäivätoiminta 2014-15 Suonenjoen kaupungin iltapäivätoiminta 2014-15 1 KAATRON ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lapsimäärä: 1. lk 15 lasta 2. lk 11 lasta Yhteensä siis 26 lasta, joista osa-aikaisia (10 pv / kk) oli keskimäärin 9 lasta. Lapset

Lisätiedot

Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat

Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat Merja Salmi, Sosiaalitaito 14.1.2016 Lapsen ääni lapset informantteina Meillä on varsin vähän systemaattisesti koottua tietoa lasten arkeen liittyvistä

Lisätiedot

Lukuvuoden keskeiset tavoitteet / yhteinen toiminta koko 0-1 luokan ja koko Kontiomäen koulun kanssa tavoitteiden saavuttamiseksi

Lukuvuoden keskeiset tavoitteet / yhteinen toiminta koko 0-1 luokan ja koko Kontiomäen koulun kanssa tavoitteiden saavuttamiseksi KONTIOMÄEN KOULUN ESIOPETUKSEN VUOSISUUNNITELMA 2016-2017 Kontiomäen koulu, 0-1 luokka Kontiomäen koulun toiminta-ajatus on luoda oppimisympäristö, jossa lapsella on mahdollisuus edetä oppimistavoitteisiin

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNNAN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO

LAPINLAHDEN KUNNAN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO LAPINLAHDEN KUNNAN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO 2013 2014 LAPINLAHDEN KUNNAN LAKISÄÄTEINEN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO Lapinlahden kunnan liikunnallinen iltapäiväkerho on tarkoitettu kaikille kunnan

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn - Pispala. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn - Pispala. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Pyynikin koulupolku Wivi Lönn - Pispala lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020. Koulu

Lisätiedot

YRITTÄJYYSKASVATUKSEN STRATEGIA JYVÄSKYLÄN PERUSOPETUKSESSA. Liite 3 Vuosisuunnittelu

YRITTÄJYYSKASVATUKSEN STRATEGIA JYVÄSKYLÄN PERUSOPETUKSESSA. Liite 3 Vuosisuunnittelu YRITTÄJYYSKASVATUKSEN STRATEGIA JYVÄSKYLÄN PERUSOPETUKSESSA Liite 3 Vuosisuunnittelu Yrittäjyyskasvatuksen lukuvuosi suunnitelma: 1. Visio: Jokainen rakentaa omaa mahdollisuuksien maailmaa -Yhteisen ymmärryksen

Lisätiedot

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU 1 Kädentaidot ja tehtävät pelit, laulut ja ystävät ulkoiluhetket ja metsäretket leikki, satuilu ja syli läheisyys käy kaiken yli. Päiväkodin yhteystiedot:

Lisätiedot

Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta

Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2017-2018 Tähän lehtiseen on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS 1 LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 Lapsen nimi syntymäaika Kasvatuskumppanit: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön

Lisätiedot

Noin 300 lasta ja 75 työntekijää.

Noin 300 lasta ja 75 työntekijää. Noin 300 lasta ja 75 työntekijää. Tammelan päiväkoti: Haitulat, Leinikki, Maahiset, Sinikello, Taikatassu ja luontoliikuntaryhmä Ilvekset. Tammitarhan päiväkoti: 4 ryhmää ja metsäeskari metsätontut. Portaan

Lisätiedot

Tuusniemen kunnan toimintasuunnitelma koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon järjestämistä varten

Tuusniemen kunnan toimintasuunnitelma koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon järjestämistä varten Tuusniemen kunnan toimintasuunnitelma koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon järjestämistä varten TOIMINTA-AJATUS... 3 1.Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen... 3 2. Tunne-elämän kehityksen tukeminen...

Lisätiedot

Tervetuloa esiopetuksen infoon 20.1.2016

Tervetuloa esiopetuksen infoon 20.1.2016 Tervetuloa esiopetuksen infoon 20.1.2016 9.12.2014 www.kerava.fi 1 Esiopetuksen velvoittavuus Perusopetuslain (628/1998) 26 a ja 35 mom. 1 mukaan lapsen on koulun aloittamistaan edeltävänä vuonna osallistuttava

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja

Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja ATALAN KOULU Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja olemalla kohtelias sekä noudattamalla tämän käytösaapisen

Lisätiedot

Nuoret luupin alla 2012 katsaus turkulaisten 6.- ja 9.-luokkalaisten vapaa-aikaan. Leena Haanpää Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus, TY

Nuoret luupin alla 2012 katsaus turkulaisten 6.- ja 9.-luokkalaisten vapaa-aikaan. Leena Haanpää Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus, TY Nuoret luupin alla 2012 katsaus turkulaisten 6.- ja 9.-luokkalaisten vapaa-aikaan Leena Haanpää Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus, TY Turku 11.9.2014 NUORET LUUPIN ALLA Tuottaa tutkimustietoa lasten

Lisätiedot

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi Perusopetuksen arviointi Koulun turvallisuus 2010 oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010 Tietotuotanto ja laadunarviointi Tampere Kyselyn taustaa Zef kysely tehtiin tuotannon toimeksiannosta vuosiluokkien

Lisätiedot

Esioppilaiden ja koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta Pirkkalassa

Esioppilaiden ja koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta Pirkkalassa Esioppilaiden ja koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta Pirkkalassa Toimintasuunnitelma 1.8.2016 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Toiminnan järjestämisen periaatteet... 3 2.1 Aamu- ja iltapäivätoiminnan

Lisätiedot

Yhdistymishallitus 2.11.2015?

Yhdistymishallitus 2.11.2015? KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Nastolan palvelualueella Nastolan kunnan ja Lahden kaupungin yhdistymisen siirtymäkaudella 1.1. 31.7.2016 Yhdistymishallitus 2.11.2015? Järjestäessään

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA POGOSTAN KOULU 1. TOIMINTA-AJATUS Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain (19.12.2003/1136)

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA JOROINEN

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA JOROINEN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA JOROINEN Vastaava ohjaaja Laura Manninen Sivistysjohtaja Jaakko Kuronen SISÄLTÖ 1. TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET 2. SISÄLLÖLLISET PAINOALUEET

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta. Huoltajat Pori (N = 202) Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta. Huoltajat Pori (N = 202) Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta Huoltajat - (N = 202) Opetushallitus toteutti valtakunnallisen perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn huoltajille 22.1. 28.2.2013.

Lisätiedot

ESIMERKKEJÄ LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMISTA HALLINTOKUNTA/SEKTORI: TERVEYSTOIMI/ äitiys- ja lastenneuvolat

ESIMERKKEJÄ LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMISTA HALLINTOKUNTA/SEKTORI: TERVEYSTOIMI/ äitiys- ja lastenneuvolat KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMAT ESIMERKKEJÄ LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMISTA HALLINTO/SEKTORI: TERVEYSTOIMI/ äitiys- ja lastenneuvolat KOHDE- terveydenhoit llisuustiet ämyksen lisääminen

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta. Huoltajat - 578 Paltamo (N = 10) Riitta Rajala 28.2.2015

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta. Huoltajat - 578 Paltamo (N = 10) Riitta Rajala 28.2.2015 Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta Huoltajat - (N = 10) Riitta Rajala 28.2.2015 Hyvä aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäjä! Opetushallitus toteutti valtakunnallisen perusopetuksen aamu-

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNNAN LAKISÄÄTEINEN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO

LAPINLAHDEN KUNNAN LAKISÄÄTEINEN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO LAPINLAHDEN KUNNAN LAKISÄÄTEINEN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO Lapinlahden kunnan liikunnallinen iltapäiväkerho on tarkoitettu kaikille kunnan alakouluikäisille oppilaille. Iltapäiväkerho aloittaa toimintansa

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa

Lisätiedot

KOULUIKÄISTEN talvi 2016

KOULUIKÄISTEN talvi 2016 Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN talvi 2016 ILLAT KERHOT PARTIO LEIRI TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Kaarilan koulupolku. Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Kaarilan koulupolku. Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kaarilan koulupolku Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1.

Lisätiedot

Ohjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle!

Ohjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle! Ohjeet opettajalle Vihjeitä opettajalle koulun tutustumispäivään Esiopetuksen oppilaille koulun tutustumispäivä on tärkeä, vaikka esiopetuspaikka sijaitsisi samassa pihapiirissä koulun kanssa. Lähes kaikkia

Lisätiedot

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA HANKEIDEA Hyväntekeväisyysilta, joka järjestetään jonkin paikallisen järjestön (esim. Lions clubin) kanssa Illan tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen Illan aikana

Lisätiedot

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta.

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Nuoria Somettaa Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Vastaajien ikävuosien keskiarvo on 14 vuotta. Vastaajien ikäjakauma 16 16 16 16 16 17 17 17 17 17 17 17 18 18 19 20 20 10 10 10 11 11

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Kämmenniemen koulupolku

Kämmenniemen koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kämmenniemen koulupolku Kämmenniemi - Terälahti - Olkahinen - Sorila lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018

Lisätiedot

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja olemalla kohtelias sekä noudattamalla

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Takahuhdin koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Takahuhdin koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Takahuhdin koulu lv. 2016-2017 MA TI KE TO PE BÄNDIKERHO 4.-6.- luokkalaisille Klo 15.15 16.45 A-talo lk 118 Pelikerho 1.-2.lk. Klo 15.00 15.45. Pelikerho 3.-4.lk. Klo 15.45

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

TORNION TURVALLISUUSTAPAHTUMAT VIIKOLLA 6/2016:

TORNION TURVALLISUUSTAPAHTUMAT VIIKOLLA 6/2016: TORNION TURVALLISUUSTAPAHTUMAT VIIKOLLA 6/2016: Suunnittelumatriisi palvelualueille Palvelualue: Sivistyspalvelut Toimenpide Teemaviikon toimenpiteen nimi Tulosyksikkö: Arpelan päiväkoti Ma 8.2. Ti 9.2.

Lisätiedot

Isonkyrön kunnan perusopetus

Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta. Huoltajat Kouvola (N = 231) Riitta Rajala

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta. Huoltajat Kouvola (N = 231) Riitta Rajala Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta Huoltajat - (N = 231) Riitta Rajala 30.4.2013 Hyvä aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäjä! Opetushallitus toteutti valtakunnallisen perusopetuksen aamu-

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017.

Lisätiedot

Lauttakylän koulu/ Lautta 1 Iltapäivätoiminnan lukuvuosisuunnitelma 2015-2016

Lauttakylän koulu/ Lautta 1 Iltapäivätoiminnan lukuvuosisuunnitelma 2015-2016 auttakylän koulu/ autta 1 ltapäivätoiminnan lukuvuosisuunnitelma 2015-2016 YY J NEN ÄDENTDT EENEN T T E Tutustumisleikkejä asviksiin liittyvä askartelu asviksiin asviksiin runoja loruja asviksiin lauluja

Lisätiedot

Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakaskysely

Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakaskysely Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakaskysely 05-06 . Lapseni viihtyy iltapäivätoiminnassa ( = Eri mieltä, = Samaa mieltä), % 9,7 % 7,9 % 57, % 0,8 % 0,0 % 0,0 % 0,0 % 60,0 % 80,0 % 00,0 % Kaikki (KA:.,

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Ryhmän ehdot: : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu- ja iltapäivätoiminnan ryhmässä lapsenne on mukana) : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu-

Lisätiedot

KiVa-koulu Lovisanejdens högstadiumissa vuosiluokka 7 + tukioppilaat

KiVa-koulu Lovisanejdens högstadiumissa vuosiluokka 7 + tukioppilaat 11.5.2018 KiVa-koulu Lovisanejdens högstadiumissa 2017-2018 vuosiluokka 7 + tukioppilaat 5.9.2017. 1. aihe: Miten vuorovaikutus vaikuttaa? Oppitunnit 1-3. Meidän luokkamme ryhmänä. Laaditaan luokkakohtaiset

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA HARJULAN PÄIVÄKOTI 2010-2011 SISÄLLYS 1. YKSIKKÖ 2. TOIMINTA-AIKA 3. TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS 3.1 PSYYKKINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ 3.2 FYYSINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ 3.3 SOSIAALINEN

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI VASU TAVOITTEET Tasapainoinen, tyytyväinen ja hyvinvoiva lapsi Lapsen tulee tuntea, että hänestä välitetään Haluamme välittää lapselle tunteen, että maailma on hyvä ja siihen uskaltaa kasvaa VIHREÄ LIPPU

Lisätiedot

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme toiminnassa korostuu se, että olemme aidosti läsnä ja lapsia varten. Havainnoimme ja kuuntelemme heitä ja vastaamme

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Etelä-Hervannan koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Etelä-Hervannan koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Etelä-Hervannan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat

Lisätiedot

Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma 2015 2016 (vrs. 4.11.2015) TERVETULOA HOIVAKOTI VILLA JUKOLAAN!

Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma 2015 2016 (vrs. 4.11.2015) TERVETULOA HOIVAKOTI VILLA JUKOLAAN! Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma 2015 2016 (vrs. 4.11.2015) Villa Jukolan henkilökunta huolehtii viriketoimintapäivien tilajärjestelyistä, sovittujen tarjoilujen hankinnoista ja asukkaiden juhlakuntoon

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Vanhemmuutta tukien, yhteistyössä kotien kanssa annetaan lapsille turvallinen kasvuympäristö.

Varhaiskasvatussuunnitelma. Vanhemmuutta tukien, yhteistyössä kotien kanssa annetaan lapsille turvallinen kasvuympäristö. Varhaiskasvatussuunnitelma Vanhemmuutta tukien, yhteistyössä kotien kanssa annetaan lapsille turvallinen kasvuympäristö. 2014 Ypäjän varhaiskasvatuspalvelut Päiväkoti Heporanta: Pollet, Ponit ja Varsat

Lisätiedot

SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA,

SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA, SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA, ILMAISTA TOIMINTAA MONENIKÄISILLE! ILMOITTAUTUMINEN 1. JA 2.8. kotisivujen kautta! LAULUA, LIIKUNTAA, TOUHUA, MUSIIKKIA, PYHÄKOULUA, KERHOJA PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT,

Lisätiedot