LAPE Etelä-Savo. Päiväkotivierailujen koonti kesä 2017 Saara Hanhela, LAPE hankekoordinaattori. Saara Hanhela/ LAPE Etelä-Savo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAPE Etelä-Savo. Päiväkotivierailujen koonti kesä 2017 Saara Hanhela, LAPE hankekoordinaattori. Saara Hanhela/ LAPE Etelä-Savo"

Transkriptio

1 LAPE Etelä-Savo Päiväkotivierailujen koonti kesä 2017 Saara Hanhela, LAPE hankekoordinaattori

2 LAPE - Päiväkotivierailut Kesä Mikkelin päiväkotia: Otava, Peitsari, Naisvuori, Orikon Helmi Valikoituivat maantieteellisen sijainnin (eri puolilla kaupunkia) ja kesän aukioloaikojen mukaan (kaikki eivät auki kesällä) 37 lasta yhteensä ryhmissä Ikäjakauma 3-7 vuotiaat, pääpaino 4-6 vuotiaissa Sukupuolijakaumassa ei painopistettä Mukana ryhmissä myös päiväkodin aikuisia 1-3 /ryhmä

3 Teema 1: Perheiden arki Yhdessä tekemisen mielekkyys Korostui yhdessä oleminen: ulkoilu, uiminen, mökkeily, kaupassa käynti Vain muutama huomio ns. kalliimmista aktiviteeteista kuten huvipuistosta Aikuisten eripura epämiellyttävää Inhottavaa ja tylsää kun aikuiset riitelee. Riitaa syntyy lasten mukaan kaupassa käynnistä, rahan käytöstä, kesälomamatkasta ja kotitöistä. Osa lapsista mainitsi, että joskus pyytää vanhempia etteivät riitele. Useimmiten kertoivat menevänsä omaan huoneeseen mikäli vanhemmat/läheiset aikuiset riitelevät. Joskus vanhempi kehottanut, että lapsi ei välittäisi vanhempien riitelystä. Ruutuaika Kaikki lapset kertoivat, että saavat pelata puhelimella tai tabletilla. Lapset eivät yleensä osanneet määritellä onko pelaamista rajoitettu. Joskus sanon itse äitille, että laita luuri pois

4 Teema 2: Päiväkodin arki Kiire Ruokailuista puhuttaessa pohditutti hektisyys ja se, ehtiikö syödä kunnolla. Lapsen huoli siitä, ehtivätkö uimahallireissulle tai ehtivätkö ulkoilla aurinkoisella kelillä. Kaverit parasta Lähes jokainen lapsi osasi nimetä vähintään yhden päiväkotikaverin, jonka kanssa on kiva leikkiä. Parhaita kavereita nimettiin ahkerasti. Päiväkodissa leikitään kaikkien kanssa, mutta joskus ei oteta mukaan. Silloin kerrotaan aikuiselle tai joskus saadaan itse sovittua. Kivaa on myös, kun pääsee leikkipuistoon ja pihalla on paljon leluja. Pitkiä päiviä Lapset pitivät päiväkotipäiviä tosi pitkinä. Äitiä tulee helposti ikävä, varsinkin kun pitää nukkua päiväunet eikä nukuta. Joillain lapsilla ei lainkaan kesälomaa. Pohdintaa siitä, kuka haetaan ensimmäisenä ja kuka viimeisenä

5 Teema 3: Arjen aikuiset Omat vanhemmat & vanhempien puolisot Jotkut lapset kertoivat, että eivät näe äitiä/isää yhtä usein kuin toista vanhempaa. Tämä tuntui lapsista surulliselta. Moninaiset perheet tunnistettiin ja niitä pidettiin ihan tavallisina. Mummo Kuvassa oli äiti, kaksi lasta ja kodinhoitaja. Lapset nimittivät kodinhoitajan mummoksi. Mummo auttaa, hoitaa usein ja on tosi tärkeä ja ihana. Lastenhoitajat Useat lapset mainitsivat, että kotona käy hoitamassa joku muukin aikuinen kuin omat vanhemmat, heidän puolisot tai isovanhemmat. Joku muukin voi välillä hoitaa, jos vanhemmat käy vaikka kaupassa. Nämä koettiin mielekkäinä aikuisina

6 Teema 4: Palvelut Sote-palvelut Neuvolassa ja hammaslääkärillä on kiva käydä! Omatoimisesti kerrottiin, että lääkäri ei pelota. Yleensä saa piirtää ja näyttää mitä kaikkea jo osaa tehdä. Hammaslääkäriltä saa hammaspeilin, neuvolasta tarran. Osalla lapsista on ollut jo reikiä hampaissa. Lapset tiesivät, että karkinsyönnin jälkeen täytyy pestä hampaat erityisen hyvin. Kunnan muut palvelut Leikkipuistot koettiin tosi mielekkäiksi ja tarpeellisiksi. Lapset mainitsi, että joitain leikkipuistoja tietävät tulleen puretuksi. Linja-automatkustamista pidettiin kivana ja toivottiin, että pääsisi useamminkin bussiin

7 Kiva päivä -piirustukset Piirustuksissa korostui: Synttärit Ulkoilu Luonto Kaverit Liikunta Leikkiminen Huvipuisto / angry birds puisto, tivoli

8 Lapsen suusta sen totuuden kuulee?

Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat

Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat Merja Salmi, Sosiaalitaito 14.1.2016 Lapsen ääni lapset informantteina Meillä on varsin vähän systemaattisesti koottua tietoa lasten arkeen liittyvistä

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

LAPSEN JA PERHEEN ARJEN KARTOITTAMINEN

LAPSEN JA PERHEEN ARJEN KARTOITTAMINEN Sofian vastaanottokoti LIITE 1: Tulotietolomake 1 Päivämäärä Keskusteluissa läsnä LAPSEN JA PERHEEN ARJEN KARTOITTAMINEN LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA LAPSEN PERHE Lapsen vanhemmat Sisarukset Isovanhemmat Muita

Lisätiedot

PIENTENLASTEN KYSELY VUONNA 2016 KIRKKONUMMI

PIENTENLASTEN KYSELY VUONNA 2016 KIRKKONUMMI PIENTENLASTEN KYSELY VUONNA 2016 KIRKKONUMMI 2. Tehdäänkö päivähoitopaikassa / kotona asioita, joista pidät? päivähoitopaikassa aina 42,6 % joskus 55,3 % ei lainkaan 2,1 % 2 4 6 8 10 KIRKKONUMMI (KA:1.6,

Lisätiedot

PIENTENLASTEN KYSELY VUONNA 2016 KIRKKONUMMI + KAIKKI KUNNAT

PIENTENLASTEN KYSELY VUONNA 2016 KIRKKONUMMI + KAIKKI KUNNAT PIENTENLASTEN KYSELY VUONNA 2016 KIRKKONUMMI + KAIKKI KUNNAT 1. Asuinkuntanne Hanko 0,0 0,0 Hyvinkää 0,0 Inkoo 0,0 0,0 Järvenpää 0,0 Raasepori 0,0 0,0 Karkkila 4,2 0,0 Kerava 0,0 6,7 Kirkkonummi Lohja

Lisätiedot

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012 Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 11-12 Lasten kyselyn saivat huoltajien kyselyn yhteydessä 4 lasta, joista palautui 25. Vastausprosentti muodostui siten 62,5%. Lasten kysely muodostui

Lisätiedot

Lapset Luotu :25

Lapset Luotu :25 Lapset 2017 Luotu 22.02.2017 14:25 Vastaajastatistiikat Nimi Arvioijat Vastaamassa Vastannut Kärkölä lapset 54 54 53 Yhteensä 54 54 53 Vastausprosentti 100% Lopettaneet 98.1% Kesken jättäneet 1.9% Eivät

Lisätiedot

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 2018

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 2018 Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 208 Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnassa toteutettiin oma laadunarviointikysely toimintaan osallistuneille lapsille toukokuussa

Lisätiedot

Vuonna 2009 syntyneiden hyvinvointiselvitys 2014

Vuonna 2009 syntyneiden hyvinvointiselvitys 2014 Vuonna 2009 syntyneiden hyvinvointiselvitys 2014 Hyvinkää, Järvenpää, Karkkila, Kerava, Kirkkonummi, Lohja, Nurmijärvi, Tuusula ja Vihti 357 aikuisen haastattelemaa lasta Asuinkuntanne? Hyvinkää 11% Järvenpää

Lisätiedot

Vuonna 2009 syntyneiden hyvinvointiselvitys 2014

Vuonna 2009 syntyneiden hyvinvointiselvitys 2014 Vuonna 2009 syntyneiden hyvinvointiselvitys 2014 Hyvinkää, Järvenpää, Karkkila, Kerava, Kirkkonummi, Lohja, Nurmijärvi, Tuusula ja Vihti 357 aikuisen haastattelemaa lasta Asuinkunta Hyvinkää Järvenpää

Lisätiedot

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme toiminnassa korostuu se, että olemme aidosti läsnä ja lapsia varten. Havainnoimme ja kuuntelemme heitä ja vastaamme

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa!

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Lapset ensin. MLL:n vapaaehtoisena toimiminen Tule mukaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin vapaaehtoistoimintaan. Juuri sinä voit antaa lasten ja nuorten

Lisätiedot

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS-KILPAILU KEVÄT 2010 PYYKÖSJÄRVEN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKERHO NEULASET PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI Pyykösjärven päiväkoti on mukana kansainvälisessä

Lisätiedot

PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA

PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA 1/2, Vuorohoidon haasteet ja hyvät puolet Eija Salonen Väitöskirjatutkija, KM Videoluennolla pohdimme Millaisia lapsen hyvinvoinnin alueita varhaiskasvatus

Lisätiedot

TEEMALLISET PERHEILLAT OSANA VANHEMMUUDEN TUKEMISTA

TEEMALLISET PERHEILLAT OSANA VANHEMMUUDEN TUKEMISTA TEEMALLISET PERHEILLAT OSANA VANHEMMUUDEN TUKEMISTA TOIMINTAMALLI EMMA PULKKA JA RONJA UIMI OPINNÄYTETYÖ, SOSIAALIALAN KOULUTUSOHJELMA SISÄLTÖ Vanhempien ajatuksia vanhemmuuden tukemisesta Teemalliset

Lisätiedot

Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa. Piia Roos (LTO, KT )

Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa. Piia Roos (LTO, KT ) Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa Piia Roos (LTO, KT ) www.piiaroos.fi Kasvatuksen päämäärä? Kuva: Kristiina Louhi Roos, P. 2015. Lasten kerrontaa päiväkotiarjesta Miten lapset

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu Inkoon kunta toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille toukokuussa 0. Vuoden 0 seurantaan liittyvä

Lisätiedot

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,

Lisätiedot

Lasten arviointikyselyn tuloksia APIP-toiminnasta 4/2014 (lv. 13-14)

Lasten arviointikyselyn tuloksia APIP-toiminnasta 4/2014 (lv. 13-14) Lasten arviointikyselyn tuloksia APIP-toiminnasta 4/14 (lv. 13-14) Lasten kyselyn saivat huoltajien kyselyn yhteydessä lasta, joista palautui 16. Vastausprosentti oli 4,7 %. Lasten kysely muodostui 12

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Teksti: Jaana Karjala, Outi Koskinen

Lisätiedot

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa Paloaukean päiväkoti Eläimet mukana päiväkodin arjessa Heti sisään astuessa me isin ja äidin kanssa tiedämme, mitä päiväkodissa tapahtuu tällä viikolla. Seinällä, melkein katossa asti on iso näyttö. Näytöllä

Lisätiedot

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT 1.- 2.LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 1. OLEN (rastita itsellesi oikea vaihtoehto) 6 VUOTTA 7 VUOTTA 8 VUOTTA 9 VUOTTA 1%

Lisätiedot

Vuonna 2007 syntyneiden hyvinvointiselvitys Nurmijärvi

Vuonna 2007 syntyneiden hyvinvointiselvitys Nurmijärvi Vuonna 2007 syntyneiden hyvinvointiselvitys Nurmijärvi 8.2.2012 1. Tehdäänkö päivähoidossa asioita, joista pidät? Yksittäisiä vastaajia: 81 aina 39 joskus 42 ei koskaan 0 0 5 10 15 20 25 30 35 40 Asuinkuntanne?

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v.

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v. LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v. Lapsen omakuva (piirustus tai valokuva) Nimeni: Syntymäaikani: Päivähoitopaikka: alkoi: päättyi: MINÄ OLEN TÄLLAINEN 1 Sivu täytetään yhdessä lapsen kanssa kotona

Lisätiedot

Lapsiperheen arjen voimavarat

Lapsiperheen arjen voimavarat Lapsiperheen arjen voimavarat Hyvät vanhemmat! Lapsiperheen elämään sisältyy monenlaisia ilonaiheita, mutta välillä arki voi olla melko rankkaa. Vanhemmat voivat hyötyä siitä, että he joskus kiireenkin

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

Ohjeita lapsiperheille

Ohjeita lapsiperheille Oulun vastaanottokeskus Heikinharjuntie 66 90620 Oulu Puhelin: 0718763100 Ohjeita lapsiperheille Minna Märsynaho Diakonia-ammakorkeakoulu 2 SISÄLLYSLUETTELO LAPSI JA TURVALLISUUS 3 ARJEN PERUSTOIMINNOT

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA LASTEN KYSELYN TULOKSET LV

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA LASTEN KYSELYN TULOKSET LV AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA LASTEN KYSELYN TULOKSET LV. 2015-2016 Yleistä kyselystä Arviointikyselyn saivat 36 lasta, joista palautui 32 Vastausprosentti 89 % Arviointikyselyn ajankohta oli 2.5 20.5.2016

Lisätiedot

5. Toimittajan Fanny Segerfelt vierailu/haastattelut. 8. Street-tanssi alkaa koulun salissa 18.1.2016

5. Toimittajan Fanny Segerfelt vierailu/haastattelut. 8. Street-tanssi alkaa koulun salissa 18.1.2016 TOIMINTAKAUSI 2016-2017 Leikkipuisto Kesanto Koululaisten talokokous Talokokous 12.1.2016 /1 Asialista: 1. Osallistujalista 2. Edellisen kokouksen muistion kertaus 3. Apuohjaajien ja pihapoliisien tehtävät

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

TILAISUUS TEKEE TAITURIN LIIKKUMAAN

TILAISUUS TEKEE TAITURIN LIIKKUMAAN TILAISUUS TEKEE TAITURIN LIIKKUMAAN HOUKUTTELEVA YMPÄRISTÖ PÄIVÄKODIN ARJESSA Lotta Kivelä (lto) Lansantien päiväkoti, Espoo Kirsi Huotari (lh) Veräjäpellon esiopetus, Espoo LIIKUNTA ON LAPSELLE OMINAINEN

Lisätiedot

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1 kuvat: Ilona Vestu 1 NUKKUMAANMENO Nukkumaanmenoaika voi olla perheille useista eri syistä vaikeaa. Vanhempana on hyvä miettiä, mitä nämä syyt voivat olla ja mitä lapsi tilanteesta ajattelee. En tykkää

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 1 Varhainen tukihyvinvoinnin edellytys lapselle KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki Stakes Liisa Heinämäki Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen

Lisätiedot

Terveellinen ja ekologinen päiväkoti Laukaan Kuhamäkeen suomalaisesta hirrestä

Terveellinen ja ekologinen päiväkoti Laukaan Kuhamäkeen suomalaisesta hirrestä Terveellinen ja ekologinen päiväkoti Laukaan Kuhamäkeen suomalaisesta hirrestä Kuhamäki, Laukaa Päiväkoti on 96-paikkainen, tilat suunnitellaan joustavasti pienryhmätoiminta, luonnontiedepainotus ja asuinalueen

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Ryhmän ehdot: : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu- ja iltapäivätoiminnan ryhmässä lapsenne on mukana) : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu-

Lisätiedot

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme

Lisätiedot

Pienten lasten hyvinvointikokemus katsauksia meneillään olevaan mittariston kehittämistyöhön

Pienten lasten hyvinvointikokemus katsauksia meneillään olevaan mittariston kehittämistyöhön Pienten lasten hyvinvointikokemus katsauksia meneillään olevaan mittariston kehittämistyöhön Päivi Marjanen ja Annika Kultavirta Jonna Takala & Vesa Setälä Suvi Poutiainen & Hanna-Kaisa Salminen Hannele

Lisätiedot

Anni sydäntutkimuksissa

Anni sydäntutkimuksissa Anni sydäntutkimuksissa Tietopaketti vanhemmalle Lapsenne on saanut kutsun lasten sydäntautien poliklinikalle. Käynnille tullessanne lapsella olisi hyvä olla yllään helposti riisuttavat vaatteet niin,

Lisätiedot

Poimintoja Etelä-Savon lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin tilasta ja palveluista

Poimintoja Etelä-Savon lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin tilasta ja palveluista Poimintoja Etelä-Savon lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin tilasta ja palveluista Katja Saukkonen LAPE Etelä-Savo muutosagentti LAPE akatemia 4.6.2019 Etelä-Savo tilastojen valossa Lähde: Tilastokeskus/Etelä-Savo

Lisätiedot

Mediakyselyn tulokset

Mediakyselyn tulokset Teetimme Tammikuussa 2016 kyselyn lasten mediakäyttäytymisestä Kankaan päiväkodin esikoululaisten ja Kankaan koulun 1-4- luokkalaisten vanhemmilla. Kyselyn avulla oli tarkoitus kartoittaa lasten sosiaalisen

Lisätiedot

VALLILAN LEIKKIPUISTO

VALLILAN LEIKKIPUISTO VALLILAN LEIKKIPUISTO MUISTIO KOULULAISTEN KOKOUS 26.4.2017 KLO 14:40 15:27 Läsnä: 18 koululaista, Anneli (puheenjohtaja), Hanna (sihteeri), Karri, Maija-Riitta Puheenjohtaja toivotti kaikki tervetulleiksi

Lisätiedot

TURVATAIDOT PUHEEKSI

TURVATAIDOT PUHEEKSI TURVATAIDOT PUHEEKSI Haastattelulomake Tekijät: Neuvolan perhetyöntekijä Merja Häyrynen, kodinhoitaja Pirjo Wihinen, lastensuojelun perhetyöntekijät Päivi Hölttä- Vikki, Eija Luontama ja Piia Järvinen

Lisätiedot

Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Killon päiväkoti Tällä paikalla on avattu Killon lastenseimi toukokuussa 1950 Killon uusi päiväkoti valmistui vuoden 2004 alusta Päiväkoti vihittiin käyttöön

Lisätiedot

Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry

Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Luennon sisältö Mistä lähteä liikkeelle, jos oman lapsen paino huolestuttaa? Miten lapsen

Lisätiedot

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI VASU TAVOITTEET Tasapainoinen, tyytyväinen ja hyvinvoiva lapsi Lapsen tulee tuntea, että hänestä välitetään Haluamme välittää lapselle tunteen, että maailma on hyvä ja siihen uskaltaa kasvaa VIHREÄ LIPPU

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen lapsen ja aikuisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan

Lisätiedot

Te r vetuloa. Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo

Te r vetuloa. Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo Te r vetuloa Palometsän päiväkotiin! Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo T u l e m u k a a n Tervetuloa Palometsän päiväkotiin niin tutut kuin uudetkin perheet! Palometsän päiväkodissa on viisi

Lisätiedot

KIVISTÖN VISIOPAJA. Aurinkokiven koulu tulokset

KIVISTÖN VISIOPAJA. Aurinkokiven koulu tulokset KIVISTÖN VISIOPAJA Aurinkokiven koulu 30.5.2017 tulokset Kivistön visio ja kaavarunko 021600 I Kivistön asemakaavayksikkö I Vantaan kaupunkisuunnittelu ESITTELYKIERROS KERRO NIMESI JA MIKÄ ON KIVOINTA

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen nimi: syntymäaika Päivähoitopaikka: HELAPUISTON PÄIVÄKOTI PÄÄSKYSEN PÄIVÄKOTI PPH KESKUSTELUN päivämäärä: osallistujat: Lapsen ja vanhemman aiemmat kokemukset päivähoidosta:

Lisätiedot

LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus

LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 1 (8) LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 5 lapsi kiipesi päiväkodin aidan yli, työntekijä kiipesi perässä ja sai

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

PERHEINTERVENTIOIDEN SOVELTAMINEN LASTEN JA NUORTEN VASTAANOTOLLA

PERHEINTERVENTIOIDEN SOVELTAMINEN LASTEN JA NUORTEN VASTAANOTOLLA PERHEINTERVENTIOIDEN SOVELTAMINEN LASTEN JA NUORTEN VASTAANOTOLLA Mielenterveyskeskus Lasten ja nuorten vastaanotto 0-20 v. lasten ja nuorten tunne-el elämään, käyttäytymiseen ytymiseen ja kehitykseen

Lisätiedot

VEIJOLLA ON LASTENREUMA

VEIJOLLA ON LASTENREUMA VEIJOLLA ON LASTENREUMA T ässä on Veijo ja hänen äitinsä. Veijo on 4-vuotias, tavallinen poika. Veijo sairastaa lastenreumaa. Lastenreuma tarkoittaa sitä, että nivelet ovat kipeät ja tulehtuneet. Nivelet

Lisätiedot

Lapsiperheiden yksinäisyys Perheaikaa.fi nettiluento Katariina Pelkonen, HelsinkiMissio

Lapsiperheiden yksinäisyys Perheaikaa.fi nettiluento Katariina Pelkonen, HelsinkiMissio Lapsiperheiden yksinäisyys 7.4.2016 Perheaikaa.fi nettiluento Katariina Pelkonen, HelsinkiMissio Mitä yksinäisyys on? THL:n mukaan jopa 400 000 ihmistä Suomessa kärsii yksinäisyydestä. Suomalaisista joka

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 0 toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 0. Vuoden 0 seurantaan liittyvä kysely

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet

Lisätiedot

MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry

MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry Isä ja äiti - perusasiat riittävät aikuisella menee hyvin aikuisella on aikaa ja kiinnostunut minusta voisi

Lisätiedot

KOKEMUS. Kun kotona juodaan

KOKEMUS. Kun kotona juodaan :N KOKEMUS Kun kotona juodaan :N KOKEMUS Kun kotona juodaan Nimi: Ikä: Vanhempien nimet: Sisarukset: Päivämäärä: Työntekijä: LAPSEN KOKEMUS -TYÖKIRJA Tämä on sinun oma työkirjasi, johon voit kirjoittaa

Lisätiedot

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä 19.9.2018 Riikka Mauno 1 19.9.2018 Riikka Mauno 2 Riikka Mauno 3 Lapsiperheiden sosiaalipalvelut Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Vuonna 2007 syntyneiden hyvinvointiselvitys 6.2.2012

Vuonna 2007 syntyneiden hyvinvointiselvitys 6.2.2012 Vuonna 2007 syntyneiden hyvinvointiselvitys 6.2.2012 Asuinkuntanne? Yksittäisiä vastaajia: 615 Hyvinkää Järvenpää 12 % 15 % Karkkila Nummi- Pusula 2 % 2 % Nurmijärvi Vihti Kerava Kirkkonummi Lohja Tuusula

Lisätiedot

VASU17- Kainuu ja Kajaani. Sirpa Kemppainen Varhaiskasvatuksen johtaja Kajaani Kaukametsä opisto

VASU17- Kainuu ja Kajaani. Sirpa Kemppainen Varhaiskasvatuksen johtaja Kajaani Kaukametsä opisto VASU17- Kainuu ja Kajaani Sirpa Kemppainen Varhaiskasvatuksen johtaja Kajaani 8.11.2016 Kaukametsä opisto Johtoryhmä mukana Vasu17- luonnoksen työstämisessä OPH:n tilaisuuksissa Ohjausryhmän perustaminen

Lisätiedot

TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin:

TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin: TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin: 0400914479 osoite: Kuhatie 1, 54915 Saimaanharju sähköposti: pilvipaimenet@taipalsaari.fi Henkilökunta Ansku, Taru, Maarit,

Lisätiedot

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme

Lisätiedot

Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma

Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Touhuamme paljon erilaisissa pienryhmissä. Teemme koko talon yhteisiä, laajempia projekteja ja tapahtumia. Näitä ovat esimerkiksi

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

Oppilaskysely Opetuspalvelut

Oppilaskysely Opetuspalvelut Oppilaskysely 2019 Opetuspalvelut Taustatietoja Oppilaat vastasivat kyselyyn ajalla 25.4. 17.5.2019 saamansa linkin kautta Kyselyyn vastasi 3330 oppilasta 2019 kyselyyn vastasi 76% kaikista perusopetuksen

Lisätiedot

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI 015-177 901 (JOHTAJA) 044-794 5046 ( JOHTAJA) 015-228 615 (HEINÄHATUT) 015-228 616 (VILTTITOSSUT) 044-7945372 (PÄIVÄKOTI) SANNAN PÄIVÄKODIN VASU Talon

Lisätiedot

Ryhmämuotoinen työskentely lasten ja vanhempien tukena eron jälkeen

Ryhmämuotoinen työskentely lasten ja vanhempien tukena eron jälkeen Ryhmämuotoinen työskentely lasten ja vanhempien tukena eron jälkeen Pirpana ry:n koulutuspäivä Kuntatalo 13.5.2013 Riitta Mykkänen-Hänninen kouluttaja, työnohjaaja Samanaikaiset ryhmäprosessit Vanhempia

Lisätiedot

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 SISÄLLYSLUETTELO 2. Sisällysluettelo 3. Prosessi 4. Toiminta-ajatus 5. Arvot 6. Lapsilähtöisyys 7. Oppimisympäristö 8. Leikkiminen

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin ja Härmälän asuinalueilla.

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Nuoret luupin alla 2012 katsaus turkulaisten 6.- ja 9.-luokkalaisten vapaa-aikaan. Leena Haanpää Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus, TY

Nuoret luupin alla 2012 katsaus turkulaisten 6.- ja 9.-luokkalaisten vapaa-aikaan. Leena Haanpää Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus, TY Nuoret luupin alla 2012 katsaus turkulaisten 6.- ja 9.-luokkalaisten vapaa-aikaan Leena Haanpää Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus, TY Turku 11.9.2014 NUORET LUUPIN ALLA Tuottaa tutkimustietoa lasten

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2009 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

Lisätiedot

Kuuloaisti: Kävijät saivat kuunnella pieniä Peppi-tarinoita tabletilta.

Kuuloaisti: Kävijät saivat kuunnella pieniä Peppi-tarinoita tabletilta. Valmistelu: Peppi Pitkätossun aistihuone toteutettiin Tuusulassa Mattilan päiväkodissa satuhuoneena, jonka tarkoituksena oli luoda siellä kävijöille rento ja miellyttävä olo sekä rikastuttaa mielikuvitusta

Lisätiedot

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.

Lisätiedot

LOUKILINNAN(PÄIVÄKODIN( VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA!

LOUKILINNAN(PÄIVÄKODIN( VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA! LOUKILINNAN(PÄIVÄKODIN( VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1.LOUKILINNANPÄIVÄKOTI dia3 2.LAPSIRYHMÄTJAHENKILÖKUNTA dia4 3.KASVATUSARVOT dia5 4.TOIMINTA>AJATUS dia6 5.KASVATUSKUMPPANUUS dia7 6.TAVOITTEET

Lisätiedot

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011 Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja llä 11 Vanhempien palautteet Marja Leena Nurmela Tukeva/Rovaseutu Tietoa lasten eroryhmästä Lasten eroryhmät kokoontuivat 7

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Tarkoituksenani oli pitää varhaiskasvatuskerholaisten kanssa kieliviikko. Olin suunnitellut toimintaa kolmelle kerho kerralle, mutta

Tarkoituksenani oli pitää varhaiskasvatuskerholaisten kanssa kieliviikko. Olin suunnitellut toimintaa kolmelle kerho kerralle, mutta Kehittämistehtävä: Kieliviikko varhaiskasvatuskerhossa Tarkoituksenani oli pitää varhaiskasvatuskerholaisten kanssa kieliviikko. Olin suunnitellut toimintaa kolmelle kerho kerralle, mutta Sitten tuli mutkia

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme on vuoroyksikkö, joka tarjoaa hoitoa hoitovarausten mukaan maanantaista sunnuntaihin

Lisätiedot

Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen.

Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen. 23.10.2009 Kunnallisen päivähoidon laatukyselyjen tulokset kevät 2009 Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen. 23.10.2009 1 Ketkä käyttivät ja missä yhteydessä? Kysely tehtiin

Lisätiedot

Poimintoja Etelä-Savon lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin tilasta ja palveluista

Poimintoja Etelä-Savon lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin tilasta ja palveluista Poimintoja Etelä-Savon lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin tilasta ja palveluista Katja Saukkonen LAPE Etelä-Savo muutosagentti LAPE akatemia 4.6.2019 Etelä-Savo tilastojen valossa Lähde: Tilastokeskus/Etelä-Savo

Lisätiedot

Nuorten ja aikuisten ajankäyttö: arki ja vapaa-aika

Nuorten ja aikuisten ajankäyttö: arki ja vapaa-aika Nuorten ja aikuisten ajankäyttö: arki ja vapaa-aika Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos 10.11.2016 Minkälaiset asiat huolestuttavat perheiden ajankäytössä? Viekö työ kaikki mehut: onko

Lisätiedot

Yksinäisyys lasten silmin. Ida Spets, sosiaalityön opiskelija

Yksinäisyys lasten silmin. Ida Spets, sosiaalityön opiskelija Yksinäisyys lasten silmin Ida Spets, sosiaalityön opiskelija Tutkimusaihe ja tutkimuskysymykset Lasten yksinäisyys lasten näkökulmasta Sadutusmenetelmällä lasten tieto näkyviin 1) Mitä lapset kertovat

Lisätiedot

Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori)

Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori) Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori) Lapsilla ja nuorilla on joskus erilaisia syitä jäädä pois koulusta. Joillakin on koulussa paha olla, joillakin on vaikeuksia toisten ihmisten kanssa, jotkut vain

Lisätiedot

Miten liikkuminen näkyy Helsingin varhaiskasvatuksen strategisissa linjauksissa?

Miten liikkuminen näkyy Helsingin varhaiskasvatuksen strategisissa linjauksissa? Miten liikkuminen näkyy Helsingin varhaiskasvatuksen strategisissa linjauksissa? Strategia => viraston tuloskortti => alueen toimintasuunnitelma Sanoista tekoihin Onko tuloskortin kirjaus näkynyt toimintana

Lisätiedot