SUOMI 1 ELÄKEJÄRJESTELMÄN PÄÄPIIRTEET

Transkriptio

1 SUOMI 1 ELÄKEJÄRJESTELMÄN PÄÄPIIRTEET Lakisääteinen eläketurva muodostuu kansaneläkejärjestelmästä, jolla pyritään takaamaan vähimmäistoimeentulo kaikille eläkkeensaajille, ja ansioeläkejärjestelmästä. Viimeisin suuri eläkeuudistus käynnistettiin ansioeläkejärjestelmässä vuoden 2005 alussa. Sillä täydennettiin kahden aiemman vuosikymmenen aikana käynnistettyjä uudistuksia. Kansaneläke tarjoaa eläkkeensaajalle asumisperusteisen vähimmäiseläkkeen. Yksin asuvalla sen määrä voi asuinpaikasta riippuen yltää 40 asumisvuoden jälkeen noin 495 euroon kuukaudessa (noin 21 prosenttiin palkansaajien keskiansioista). Kansaneläke pienenee ansioeläkkeen kasvaessa ja lakkaa, kun ansioeläke nousee 50 prosentin tasoon (vain ansioeläke vaikuttaa tarveharkintaan). Kansaneläkettä ei makseta ansioeläkkeen noustua tietyn tason yli. Pienituloisilla ja erityisesti niillä, joilla on lyhyt työura, työskentelyn jatkaminen nostaa kokonaiseläkettä vain osittain, koska ansioeläke pienentää kansaneläkkeen määrää (vuodesta 2005 alkaen tämä ei koske oikeuksia, jotka ovat kertyneet 63. ikävuoden jälkeen). Kansaneläkkeen saamisen ikäraja on 65 vuotta. Pelkkää kansaneläkettä saavien eläkkeensaajien osuus on laskussa. Vuonna 2004 täyttä kansaneläkettä sai vain 8 prosenttia kaikista eläkkeensaajista, ja 52 prosenttia sai kansaneläkettä ansioeläkkeen lisänä. Ansioeläkejärjestelmä takaa vakuutuspohjaiset eläkkeet kaikille palkansaajille (ilman tulorajaa) ja yrittäjille. Yksityisen sektorin palkansaajien vanhuuseläke alkaa nykyään karttua 18 vuoden iästä. Käytössä on joustava vuoden eläkeikä, ja eläkeoikeuksien karttumaprosentti on työuran viimeisinä vuosina korkeampi: se on 1,9 prosenttia vuodessa ikävälillä vuotta ja 4,5 prosenttia vuodessa ikävälillä vuotta 1,5 prosentin normaalikarttuman sijaan 1. Vuodesta 2005 lähtien eläke-etuuksien laskenta on perustunut koko työuran ansioihin, ja sitä tarkistetaan kokonaisuudessaan keskipalkkojen nousun mukaisesti 2. Kansaneläkkeen indeksoinnissa käytetään kuluttajahintaindeksiä, kun taas ansioeläkkeen indeksoinnissa käytetään painotettua indeksiä, jossa palkkatason vaikutus on 20 prosenttia ja hintatason vaikutus 80 prosenttia. Lakisääteisessä ansioeläkejärjestelmässä otettiin 1960-luvulla käyttöön pakollinen osittain rahastoiva järjestelmä. Tällä hetkellä ne muodostavat noin neljänneksen rahoituksesta. Yksityisen sektorin työntekijöiden osalta näitä varoja hoitavat yksityiset eläkelaitokset, jotka kilpailevat keskenään asiakaspalvelun ja sijoitustoiminnan tuoton perusteella. Niiden on noudatettava yksityiskohtaisia sääntelypuitteita. Etuuksien turvaamista varten on olemassa takuujärjestelmä yksittäisen eläkelaitoksen maksukyvyttömyystilanteessa. Myös kuntien ja valtion eläkkeitä varten on perustettu työeläkerahastoja, joiden tavoitteena on nostaa rahastointi samalle tasolle kuin yksityisen sektorin eläkejärjestelmissä. Kaikkien pakollisten järjestelmien työeläkerahastojen arvo oli vuonna 2004 yhteensä 2 Eläkettä laskettaessa eläköitymishetkellä aiempia ansioita mukautetaan senhetkisiin tasoihin: tämä palkkakerroin painottaa palkkamuutoksia 80 prosenttia ja hintamuutoksia 20 prosenttia.

2 59 prosenttia BKT:stä, ja sen arvioidaan nousevan vuoteen 2020 mennessä lähelle 80:tä prosenttia BKT:stä. Varhaiseläkkeelle ja työttömyyseläkkeelle pääsyn ehtoja on muutettu huomattavasti. Nykyään työttömyyseläkkeelle 3 voi jäädä 60 vuoden ja osa-aikaeläkkeelle 58 vuoden iässä (vuonna 2001 osa-aikaisesti työskentelevien vuotiaiden osuus oli 5 prosenttia kaikista palkansaajista, ja noin 11 prosenttia kyseiseen ikäryhmään kuuluvista palkansaajista). Lakisääteisen turvan kattavuuden, suhteellisen korkean korvausasteen ja eläkemaksujen ylärajan puuttumisen takia lisäeläketurvan kysyntä on hyvin vähäistä. Vuonna 2002 työeläkkeet kattoivat noin 5 prosenttia työikäisestä väestöstä ( vuotiaat), ja ammatillisista eläkejärjestelmistä maksettujen etuuksien osuus oli 3,3 prosenttia kaikista eläke-etuuksista, kun taas yksityisten eläkkeiden osuus oli 1,3 prosenttia. Yksityisten eläkevakuutuksien määrä on kasvanut huomattavasti viime vuosina. Vuoden 2003 lopulla noin 12 prosenttia vuotiaista kuului suomalaisten vakuutusyhtiöiden hallinnoimien yksityisten eläkevakuutusten piiriin. Eläke-etuuksia täydentävät eläkkeensaajien asumistuki (jota vuonna 2004 sai 22 prosenttia eläkkeensaajista), kotona asumista ja omatoimista selviytymistä tukeva eläkkeensaajien hoitotuki (jota vuonna 2004 sai 24 prosenttia eläkkeensaajista), eläkkeiden erityinen verokohtelu, joka sallii verottomat tulot kansaneläkettä vastaavaan tasoon saakka, sekä julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut. Erityistarpeiden vuoksi sosiaaliavustusta saavien 65 vuotta täyttäneiden osuus on viime vuosina ollut alle 4 prosenttia. Kansaneläke tarjoaa korkeamman vähimmäistoimeentulon kuin tavanomainen sosiaaliavustus. 2 TILANNE JA NÄKYMÄT YHTEISTEN TAVOITTEIDEN SUHTEEN 2.1 Tämänhetkinen tilanne Riittävyys Eläkkeensaajien tulotaso on noin 75 prosenttia muun väestön tulotasosta (ja on lähempänä sitä, jos otetaan huomioon omistusasuntojen laskennalliset vuokrat; eläkkeensaajat asuvat omistusasunnossa työikäistä väestöä useammin). Indikaattorityöryhmän laskelmien mukaan 65 vuoden iässä 40 työssäolovuoden jälkeen eläköityvän keskipalkkaisen työntekijän bruttokorvausaste on tällä hetkellä 57 prosenttia (nettokorvausaste on 63 prosenttia). Vuoden 2003 lopulla vanhuuseläkkeen saajien keskimääräinen kokonaiseläke (sisältäen perhe-eläkkeet) oli noin euroa kuukaudessa eli 49 prosenttia palkansaajien keskiansioista. Lakisääteisillä eläkejärjestelmillä varmistetaan, että ikääntyneen väestön köyhyysraja on vain hieman korkeampi (17 prosenttia köyhyysrajan ollessa 60 prosenttia) kuin 0 64-vuotiailla (10 prosenttia) 4. Lisäksi tietyt riskit näyttävät uhkaavan erityisesti 65 vuotta täyttäneitä naisia (20 prosentin köyhyysaste) ja vanhempia eläkkeensaajia (75 vuotta täyttäneiden köyhyysriski on 25 prosenttia). Taustalla on se, että kaikkein 3 Työkyvyttömyys on varhaiseläkkeelle siirtymisen yleisin syy. 4 Eläkkeensaajien tulot reagoivat sovellettuun köyhyysriskirajaan erityisen herkästi. Ikääntyneiden suhteellinen köyhyysriski on viime vuosina ollut hyvin lähellä koko väestön suhteellista köyhyysriskiä, kun köyhyysriskirajana on käytetty 50:tä tai 40:ää prosenttia mediaanituloista. Jos köyhyysriskiraja nostetaan 60 prosenttiin, ikääntyneiden köyhyysriski nousee selkeästi. Näin ollen suhteellisen suurella osalla ikääntyneistä on tulot, jotka ovat prosenttia mediaanituloista. Lisäksi vuoden 2001 kansallisten tilastojen mukaan yli 65-vuotiaiden köyhyysriski on 10,5 prosenttia ja alle 65-vuotiaiden 10,8 prosenttia, kun otetaan huomioon laskennallinen asuntotulo.

3 vanhimmat naiset eivät aktiivielämänsä aikana osallistuneet työelämään, mistä syystä suurempi osa heistä saa ainoastaan kansaneläkettä. Rahoituksen kestävyys Vuonna 2003 eläkemenot olivat 11,4 prosenttia BKT:stä (ESSPROS-tietojen mukaan alle EU25:n keskiarvon, joka oli 12,6 prosenttia). Jo 1990-luvulla oli toteutettu lukuisia uudistuksia, joiden tavoitteena oli rajoittaa eläkemenojen kasvua. Vuosina 2001 ja 2002 hyväksyttiin tärkeitä uudistuksia, jotka tulivat voimaan vuonna Suomi on toteuttanut huomattavia toimia varsinkin varhaiseläkkeiden alalla ja tiukentanut erityisesti työttömyyseläkejärjestelmään pääsyn ehtoja. Laskettuaan huomattavasti 1990-luvun alussa työllisyysaste nousi vuosikymmenen jälkimmäisen puoliskon aikana ja on nyt yli Euroopan keskiarvon, mikä johtuu suurelta osin ikääntyneitä työntekijöitä koskevan työllisyyspolitiikan harjoittamisesta ja eläkejärjestelmien asteittaisesta mukauttamisesta. Viime vuosikymmenen aikana vuotiaiden työllisyysaste nousi noin 15 prosenttiyksiköllä, ja eläkejärjestelmän tuoreimmat uudistukset, jotka otettiin käyttöön vuoden 2005 alussa, lisäävät edelleen kannustimia työssäolon pidentämiseksi. Vuonna vuotiaiden työllisyysaste oli 51 prosenttia yhdenmukaisesti Lissabonin tavoitteen kanssa. Aikaisemmassa kansallisessa strategiaraportissa vuotiaiden miesten työttömyysastetta pidettiin erityisen haasteellisena. Vuonna 2004 miesten työttömyysaste nousi 42 prosentista 51 prosenttiin. Naisten työllisyysaste on samansuuntainen eli 50 prosenttia, ja se nousi vuosina noin kahdella prosenttiyksiköllä. Vuonna 2004 eläkkeelle jäävistä suomalaisista 83 prosenttia oli alle 65-vuotiaita, mikä on hienoinen parannus aikaisemmalta raportointikierrokselta, jolloin vastaava luku oli 86 prosenttia. Kaksi kolmesta vuotiaasta on nykyään eläkkeellä. Yleisin syy eläkkeelle jäämiseen on työkyvyn heikkeneminen. Parannuksia ikääntyneiden työntekijöiden työllisyysasteessa on pääosin tapahtunut vuotiaiden ryhmässä, mikä johtuu osittain vuoden 2005 uudistuksista. Nykyaikaistaminen Sukupuolten väliset elintasoerot ja ikääntyneen väestön alhaisen tulotason riskit ovat edelleen huomattavia. Erityisesti 65 vuotta täyttäneiden köyhyysaste on miehillä 11 prosenttia ja naisilla 21 prosenttia. Tämä johtuu pääosin naisten alhaisemmasta työhön osallistumisen asteesta ja alhaisemmista keskiansioista. Vuodesta 2005 alkaen eläkettä alkaa karttua palkattomilta lastenhoito-, työttömyys-, koulutus-, sairaus- ja kuntoutusjaksoilta. 2.2 Kehitysnäkymät, uudistustoimet ja toimenpidekeskustelut Eurostatin tuoreimpien väestönkehitysennusteiden mukaan Suomen väestö ikääntyy epätyypillisesti vuoteen 2025 asti: huoltosuhde kasvaa nopeammin kuin EU:n 25 jäsenvaltiossa vuoteen 2025 asti, minkä jälkeen kasvu hidastuu. Huoltosuhteen odotetaan nousevan tämänhetkisestä (vuonna 2004) 23 prosentista (EU:n 25 jäsenvaltiossa 25 prosenttia) 45 prosenttiin vuonna 2030 (EU:n 25 jäsenvaltiossa 40 prosenttia) ja tämän jälkeen nousevan hitaasti 47 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä (jolloin EU:n keskiarvo olisi 52 prosenttia). Kokonaisstrategia, jolla näihin eläkemenoihin kohdistuviin suuriin paineisiin tartutaan, perustuu ansioeläkejärjestelmän ennakkorahoittamisen lisäämiseen enemmän kuin mitä lainsäädännössä edellytetään, julkisen velan vähentämiseen sekä terveen makrotalouspolitiikan harjoittamiseen työvoiman tuottavuuden, talouskasvun ja työllisyysasteen nostamiseksi (etenkin ikääntyneiden työntekijöiden työllisyysasteen nostamiseksi, jolloin tosiasiallinen eläkeikä nousee). Hallituksen

4 tavoitteena on nostaa kokonaistyöllisyysaste 75 prosenttiin vuoteen 2011 mennessä. Viimeaikaisten uudistusten tavoite on myös nostaa ikääntyneiden työntekijöiden työllisyysaste 55 prosenttiin vuoteen 2010 mennessä (51 prosentista vuodelta 2004). Uusimpien ennusteiden mukaan tarvitaan lisäuudistuksia eläkeiän nostamiseksi noin kahdella tai kolmella vuodella vuoteen 2050 mennessä. Vuoden 2005 ansioeläkejärjestelmän uudistuksen tavoitteena on rohkaista ihmisiä olemaan siirtymättä varhaiseläkkelle. Uudistuksen myötä otettiin käyttöön joustava vuoden eläkeikä sekä nostettiin eläkeoikeuksien karttumaprosenttia työuran viimeisien vuosien osalta ja osa-aikaeläkkeen alaikärajaa. Lisäksi vuonna 1944 ja sen jälkeen syntyneet eivät enää pääse varhaiseläkkeelle ennen 62. ikävuotta, ja varhaiseläkkeen lykkäämiseksi 63. ikävuoteen käytetään vahvoja kannustimia 5. Uudistuksen myötä myös laskettiin eläkeoikeuksien kertymisen alaikärajaa (23 vuodesta 18 vuoteen) sekä poistettiin asteittain työttömyyseläkejärjestelmä ja yksilöllinen varhaiseläkejärjestelmä (työkyvyttömyysetuusjärjestelmä). Vuoden 2005 tammikuun 1. päivästä alkaen eläke-etuudet lasketaan koko työuran tulojen perusteella ja eläkkeiden yhteensovitus (entinen 60 prosentin katto) poistetaan, jolloin työnteko nostaa aina eläkkeen määrää. Lisäksi yksi viimeisimmän uudistuksen uutuuksista on mekanismi, joka ottaa huomioon eliniänodotteen nousun tulevaisuudessa (otetaan käyttöön elinaikakerroin). Tämän mekanismin vaikutukset alkavat näkyä eläkkeiden tasossa vuonna 2010 (sen odotetaan olevan noin 95 prosenttia vuonna 2020 ja 90 prosenttia vuonna 2040), mutta eläköitymisen lykkäämiseen tähtäävien vahvistettujen kannustimien vaikutusten odotetaan tulevan näkyviin nopeammin. Indikaattorityöryhmän vuonna 2005 antamien ennusteiden mukaan 65 vuoden iässä 40 työssäolovuoden jälkeen eläköityvän keskipalkkaisen työntekijän nettokorvausaste pysyy suhteellisen vakaana: se oli 63 prosenttia vuonna 2005 (bruttokorvausasteen ollessa 57 prosenttia) ja laskee 62 prosenttiin vuonna 2050 (bruttokorvausasteen ollessa 52 prosenttia). Hyväksyttyjen uudistusten tuloksena korvausasteen ennustetaan laskevan nousevan palkkakehityksen työuran osalta (61 prosentista 53 prosenttiin), mikä johtuu eläkkeiden laskennan laajentamisesta koko työuralle. Korvausasteen ennustetaan laskevan myös sellaisen työntekijän osalta, joka eläköityy 65 vuoden iässä 40 työssäolovuoden jälkeen ansaittuaan kaksi kolmasosaa keskiansiosta (74 prosentista vuonna prosenttiin vuonna 2050). Eläkejärjestelmän viimeaikaisilla uudistuksilla on määrä vähentää merkittävästi eläkemenojen paineita kasvaa suhteessa BKT:hen. Suomen odotetaan kohtaavan suhteellisen vahvoja paineita julkisen talouden alalla, mikä johtuu väestön ikääntymisestä ja sitä kautta kasvavista ikään liittyvistä julkisista menoista. Ikääntymistä käsittelevän työryhmän vuonna 2005 antamien ennusteiden mukaan julkisten eläkemenojen osuus BKT:stä kasvaa 3 prosenttiyksiköllä vuoteen 2050 mennessä. Eläkemenojen kasvu tapahtuu kokonaisuudessan vuosina Huippu eli 14 prosenttia BKT:stä saavutetaan vuonna 2030, minkä jälkeen eläkemenot laskevat hieman. Kaikkien ikään liittyvien menojen ennustetaan kasvavan 23,7 prosentista 27 prosenttiin vuosina suurimman menoerän ollessa eläkemenot. Yksityisten eläkejärjestelmien eläkemaksujen ennustetaan nousevan noin 6 prosenttiyksikköä vuoteen 2030 mennessä nykyisestä 21,6 prosentista ja sitten pysyvän 5 Varhaiseläkkeestä vähennetään 0,6 prosenttia kuukautta kohden, kunnes eläkkeensaaja täyttää 63 vuotta.

5 vakaina (nousu on noin puolet siitä, mitä se olisi ollut ilman eläkeuudistusta, joka alentaa huomattavasti paineita nostaa eläkemaksuja yksityisellä sektorilla). Lisäksi kaikkien ansioeläkkeiden osittainen rahastointi vähentää tulevaisuudessa paineita nostaa maksuja, koska puolet eläkemenojen ennustetusta kasvusta on tarkoitus rahoittaa rahastojen tuotolla. Suomi on tähän mennessä onnistunut mukauttamaan järjestelmäänsä yhteiskunnalliseen kehitykseensä. Useat peräkkäiset uudistukset ovat toisaalta monimutkaistaneet lainsäädäntöä, mutta toisaalta ne ovat tarjonneet mahdollisuuden tehostaa järjestelmää ja lähentää erilaisia järjestelmiä toisiinsa. Yksi parhaillaan esillä olevista asioista on eläkejärjestelmien yhdistäminen (suunniteltu vuodeksi 2007), jolla pyritään edistämän erilaisten järjestelmien sisäisen toiminnan periaatteiden asteittaista yhdenmukaistamista. 3 PÄÄTELMÄ Vuoden 2005 uudistukset ovat merkittävä edistysaskel ja vahvistavat osaltaan Suomen eläkejärjestelmän rahoituksen kestävyyttä. Uudistuksilla varmistetaan riittävät eläkkeet ja otetaan huomioon muuttuvat yhteiskunnalliset olot muun muassa soveltamalla mekanismia, jonka avulla eläkkeitä mukautetaan elinajanodotteen nousuun. Pitkällä aikavälillä uudistukset johtavat siihen, että eläkeikä nousee kahdella tai kolmella vuodella vuoteen 2050 mennessä. Suomi on kehittänyt ylijäämiä koskevan strategian sekä yksityiselle että julkiselle sektorille (lakisääteiset työeläkerahastot olivat vuonna 2004 yhteensä 59 prosenttia BKT:stä). On kuitenkin odotettavissa, että maksuja joudutaan korottamaan yksityisen sektorin lakisääteisessä järjestelmässä. Tämän strategian ratkaisevan tärkeitä edellytyksiä ovat talouden ja tuotannon kasvu sekä työllisyysasteen nouseminen, joiden avulla on pyrittävä pitämään julkinen talous ylijäämäisenä ja kartuttamaan eläkerahastoja.

6 4. TAUSTATILASTOT FI EU25 Eläkkeiden riittävyys Nykytilanne Yhteensä Miehet Naiset Yhteensä Miehet Naiset Köyhyysaste vuotiaat Yli 65-vuotiaat Yli 75-vuotiaat Ei tietoja Ei tietoja Ei tietoja Tuloerot vuotiaat 3,6 Yli 65-vuotiaat 2,8 65 vuotta täyttäneiden tulojen suhde 0 64-vuotiaiden 0,75 0,81 0,72 tuloihin 1 Mediaanieläkkeet suhteessa 2 mediaaniansioihin 0,53 0,52 0,54 Pitkän aikavälin ennusteet Teoreettiset korvausasteet Kokonaisnettokorvausaste Kokonaisbruttokorvausaste Bruttokorvausaste 1. pilari Bruttokorvausaste 2./3. pilari * * * Rahoituksen kestävyys Nykytilanne ESSPROSin mukaisten eläkemenojen 4 prosenttiosuus BKT:stä , , , , ,6 Työllisyys (2004) 5 Yhteensä Miehet Naiset Yhteensä Miehet Naiset Työllisyysaste ( vuotiaat) 81,0 83,8 78,2 76,8 85,2 68,5 Työllisyysaste ( vuotiaat) 50,9 51,4 50,4 41,0 50,7 31,7 Tosiasiallinen työmarkkinoilta 6 poistumisikä (vuonna 2004) 60,5 60,7p Julkinen talous (2003) 7 Julkisen velan prosenttiosuus 45,6 BKT:stä 63,3 Julkisen talouden rahoitusaseman 2,3 prosenttiosuus BKT:stä -2,8 Pitkän aikavälin ennusteet (EPC 2006) Taso Nousu Taso Nousu vuosina vuosina Vanhushuoltosuhde 8 23,3 46,9 46, % % Julkisten eläkemenojen 9 10,7 14,0 13,7 +3,1 10,6 11,9 12,8 +2,2 prosenttiosuus BKT:stä Julkisten eläkemenojen kehittymiseen vaikuttavat Muutosvaikutus prosenttiyksikköinä BKT:stä Muutosvaikutus prosenttiyksikköinä BKT:stä tekijät ( ) 10 Demografinen huoltosuhde 8,8 8,6 Työllisyys -0,9-1,1 Kelpoisuus -3,1-2,1 Etuuksien taso -0,9-2,7 Yhteensä (mukaan luettuna jäännös) 3,3 2,2

7 Huomautukset: 1. Lähde: Eurostatin tiedonkeruu Köyhyysraja 60 prosenttia mediaanitulosta; tulonjaon epätasaisuuden mittari: tulonjaon osuussuhde S80/S20. Yhdenmukaistettuihin eurooppalaisiin tulo- ja elinolotilastoihin (EU-SILC) siirryttäessä sovittiin, että yhteisen menettelyn mukaisesti käytettäisiin kansallisista lähteistä johdettuja indikaattoreita. Tulotietojen vertailukelpoisuus on pyritty varmistamaan mahdollisimman pitkälle, vaikka tällaisia indikaattoreita ei voidakaan pitää täysin toisiinsa verrattavina, mikä johtuu erilaisten tutkimusmenetelmien tai viitevuosien käytöstä. On huomattava, että EU-SILC-tutkimuksia käyttää jo 12 jäsenvaltiota (BE, DK, EL, ES, FR, IE, IT, LU, AT, PT, FI ja SE; SILC 2004, tulotiedot 2003), kun taas muut jäsenvaltiot luottavat kansallisiin lähteisiin (tulotiedot 2003), paitsi MT (2000), CZ, DE ja SK (2002). 2. Lähde: Eurostat vuotiaiden eläkkeensaajien mediaanitulot suhteessa vuotiaiden palkansaajien mediaaniansioihin, lukuun ottamatta muita sosiaalietuuksia kuin eläkkeitä. 3. Lähde: Kansalliset laskennat, jotka ovat sosiaalisen suojelun komitean indikaattoreita käsittelevän alakomitean määrittelemän menetelmän mukaisia. Sellaisen keskipalkkaisen miespuolisen työntekijän teoreettinen korvausaste, joka eläköityy 40 työssäolovuoden jälkeen 65 vuoden iässä vuonna 2005 ja on suorittanut maksuja ensimmäisen ja toisen pilarin eläkejärjestelmään. 4. Lähde: ESSPROS, Eurostat. Sisältää tiettyjen yksityisten sosiaalisen suojelun järjestelmien menoja. 5. Lähde: European Labour Force Survey, Lähde: European Labour Force Survey, Lähde: Euroopan komissio, talouden ja rahoituksen pääosasto. 8. Lähde: Eurostat (2005), väestölaskelmat. 65 vuotta täyttäneiden osuus suhteessa vuotiaisiin. 9. Lähde: talouspoliittinen komitea Julkiset eläkemenot (sis. useimmat julkiset tulonsiirrot 55 vuotta täyttäneille, mukaan luettuna lakisääteisten rahastoitujen järjestelmien eläkemenot) ennen veroja. 10. Lähde: talouspoliittinen komitea Julkiset eläkemenot (sis. useimmat julkiset tulonsiirrot 55 vuotta täyttäneille, lukuun ottamatta lakisääteisten rahastoitujen järjestelmien eläkemenoja) ennen veroja. * Häviävän pieni osuus.