VANHENEMISEN UUDENLAINEN YMMÄRTÄMINEN, IKÄÄNTYNEITTEN VOIMAVARAT JA TULEVAISUUDEN IKÄÄNTYNEET

Transkriptio

1 Simo Koskinen Emeritusprofessori Lapin yliopisto Sosiaalityön laitos VANHENEMISEN UUDENLAINEN YMMÄRTÄMINEN, IKÄÄNTYNEITTEN VOIMAVARAT JA TULEVAISUUDEN IKÄÄNTYNEET Luento Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö-hankkeen avajaisseminaarissa lapin yliopistossa IKÄÄNTYMISEN UUDENLAINEN YMMÄRTÄMINEN Sosiaaligerontologialla tieteenalana on tavallaan kaksinainen tehtävä. Tutkimuksen tulee kuvata, selittää ja paljastaa sosiaalisen vanhenemisen ja vanhuuden todellisuutta ja siinä tapahtuneita muutoksia. Toinen tehtävä on ideologinen, tutkimuksen täytyy muuttaa, uudistaa, tuottaa, kehittää ja rakentaa uudenlaista vanhuskäsitystä, uudenlaista mielikuvaa vanhenemisesta Sen tulee purkaa kaavamaisia yleistyksiä sosiaalisesta ikääntymisestä ja ylläpitää vanhenemis- ideologiaa, vaikkapa korostaa voimavarojen tärkeyttä. (Jyrkämä 1995; 1998). Kolmatta ikää tutkiva William Sadler (2000, 2-4) on harrastanut tätä ideologista tehtävää. Hän korostaa, että tarvitaan pitkän iän oloissa "uusi malli" ymmärtää sitä bonusta -ylimääräistä vuotta, jonka ihmiset ovat saaneet lisää elämäänsä alhaisen kuolleisuuden kehittyneissä maissa. Hänen mielestään perinteisen vanhenemiskäsityksen viisi kuolettavaa D-kirjaimella alkavaa sanaa decline (rappeutuminen), disease (sairaus), dependency (riippuvuus) depression (masennus) ja decrepitude (vanhuudenheikkous) tulisi vaihtaa elinvoimaisempiin viiteen R:llä alkavaan sanaan renewal (elpyminen), rebirth (uudestisyntyminen), regeneration (uudistuminen), revitalization ( uudelleen elävöittäminen) ja rejuvenation

2 (nuorentuminen). Tämä yksinkertainen sanaleikittely osoittaa konkreettisesti suunnan, johon uudella kulttuurisella ikääntymisen ymmärtämisellä pyritään. Sadlerille kolmas ikä merkitsee nimenomaan uuden kasvun ja uudistumisen vaihetta. Hän kehottaa ihmisiä löytämään kolmannessa iässä tarkoituksellisemman elämän ja luomaan positiivisen kolmannen iän identiteetin Ikääntyneitten voimavarojen korostaminen siis liittyy siihen uudistuvaan vanhenemisen ja vanhuuden kulttuuriseen ymmärtämiseen ja moderniin diskurssiin, joka alkoi luvulla ja on jatkunut yhä voimistuen luvulla (Hugonot 1989; Torres-Gil 1992) Tässä keskustelussa on pyritty pääsemään eroon vanhenemisen perinteisestä ymmärtämisestä kielteisenä elämänvaiheena ja antamaan vanhenemiselle myönteisempää sisältöä. Keskeinen piirre modernissa vanhenemiskeskustelussa on ollut näkemys vanhenemisen ja vanhuuden monikasvoisuudesta (diversiteetistä). Vanhenemiseen nähdään liittyvän sekä huonoja että hyviä puolia. Huonoina puolina mainitaan yleensä raihnaisuus, sairaudet, ulkonäön muutokset, toimintakyvyn lasku, yksinäisyys, statuksen lasku tai syrjäytyminen. Seurauksena tästä negatiivisesta vanhuskäsityksestä on helposti sääli, pelko, vastenmielisyys, alistuvaisuus ja kieltäminen. Myönteiseen vanhenemiseen on sisällytetty mm. kokemus, viisaus, tietojen ja taitojen lisääntyminen sekä vapauden ja seesteisyyden kehittyminen (Featherstone & Hepworth 1995; Atchley 2000; Koskinen 2004). Myönteinen vanhenemiskäsitys on syntynyt paljolti perinteisen käsityksen kritiikin kautta. Varsinkin luvun lopulla ja luvulla lisääntyi sosiaaligerontologiassa kirjoittelu positiivisesta ikääntymisestä. Esim. Ernst Palmore (1990) ehdotti, että pitäisi alkaa puhua positiivista vanhuuden stereotypiasta Myös Peter Laslett in (1996), kolmannen iän teorian kehittelijän, merkitystä positiivisen ikääntymisen puolesta puhujana pidetään merkittävänä. Positiivisen vanhenemisen mallin elementteinä korostetaan mm ikääntyneitten itsensä toteuttamista, heidän

3 toimijuuttaan, emotionaalisen vuorovaikutuksellisuuden tärkeyttä, ikääntyneiden identiteettikysymystä sekä ikääntyvien voimavaroja ja kontribuutiota yhteisölle. (Gergen & Gergen 2003 Positiivisen vanhenemisen taustalla vaikuttavat erityisesti kaksi teoreettista näkemystä: sosiaali konstruktionismi ja ikääntymisen kulttuurinen teoria. Konstruktionistisen teorian mukaan vanheneminen tuotetaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa kulttuurisessa kontekstissa tiettynä aikana. Vanheneminen ja vanhuus ovat tuotettuja sosiaalisia rakenteita. Kontruktionistisen näkemyksen mukaan on mahdollista irrottautua perinteisestä luonnontieteellisestä vanhenemisnäkemyksestä, eräänlaisesta "surkeusnäkemyksestä ja tuottaa myönteisempiä vanhenemiskäsityksiä. (esim. Featherstone & Hepworth 1995, Gergen & Gergen 2003, ). Esimerkkinä medikaalinen ja sosiokulttuurinen vanhuskäsittys. Gilleardin ja Higgs in (2000) paljon keskustelua aiheuttaneessa teoksessa Cultures and Ageing luodaan teoriaa kulttuurisesta ikääntymisestä ja ikääntymisen kulttuurisesta ymmärtämisestä. Kirjoittajat haluavat irrottautua perinteisen sosiaaligerontologian yksipuolisesta toimintakyky- ja sosiaalipolitiikkaorientaatiosta. He kritisoivat mm. vanhenemisen riippuvuuskoulukunnan ja osin myös vanhenemisen poliittisen taloustieteen näkemyksiä. Heidän mukaansa painopiste tulisi olla vanhenemisen ei niinkään vanhuuden tarkastelussa. He näkevät vanhenemisen osana postmodernia kulttuuria. On tapahtunut suuri kulttuurinen muutos tai kulttuurinen käänne vanhenemisen ymmärtämisessä. Vanhenemisesta on tullut refleksiivinen projekti. He ottavat esimerkiksi eläkkeelle siirtymisen, joka ennen merkitsi ihmisen elämän mullistusta kielteisessä mielessä ja nykyisin pääosin haluttua tilannetta ja hyvinvointia. Kulttuurinen näkemys korostaa myös sitä, että positiivinen vanhenemisnäkemys merkitsee kulttuurisia voimavaroja, jotka antavat merkityksiä myöhemmälle iälle. (Featherstone & Hepworth 1995, 31).

4 Puhutaan uudesta vanhenemisesta ja vanhuudesta, jonka tunnusmerkkejä ovat: 1. uudenlaiset vanhenemiskäsitteet kuten kolmas ja neljäs ikä, aktiivinen ja tuottava ikääntyminen, vahva ja rohkea vanheneminen 2. Vanhenemisen näkeminen yhteiskunnallisena, historiallisena ja kulttuurisena ilmiönä. Tässä yhteydessä korostetaan perinteisen lääketieteellisen vanhenemiskäsitteen sijasta ja rinnalla laajempaa sosiokulttuurista vanhenemiskäsitystä. 3. Vanheneminen ymmärretään biologisten, psyykkisten ja sosiaalisten vanhenemisprosessien yhteispelinä. 4. Keskeisenä elämänkulku, jossa historialliset tapahtumat, biologiset kehitysvaiheet, sosiaaliset siirtymät ja näihin liittyvät kokemukset yhdistyvät.5.vanheneminen käsitetään suhteellisena, aina tulee kysyä, mihin ihminen on vanha. 6. Vanheneminen ymmärretään paikallisena mutta myös globaalina ilmiönä. 7. Korostetaan vanhenemisen yksilöllisyyttä ja monikasvoisuutta. 8. Kiinnitetään ongelmien sijasta huomiota ikääntyneitten voimavaroihin, tosin ongelmatkin myönnetään ja 9. Pohditaan, miten vanheneminen muotoutuu tulevaisuudessa. 2. IKÄÄNTYNEITTEN VOIMAVARAT Uuteen vanhenemisnäkemykseen liittyy pohdinta hyvästä vanhenemisesta ja ikääntyneiden merkityksestä yhteiskunnalle. Uudet ikääntymistä kuvaavat käsitteet kuten onnistunut, tuottava, vahva ja rohkea vanheneminen sekä kolmas ikä korostavat juuri ikääntyneitten omaa panosta. Jyrki Jyrkämän kehittelemä toimijuusajattelu ja Kari Salosen esiin nostama ikääntyneitten sosiaalinen olomuotoisuus haastavat toimintakykynäkemyksen monella tavalla. Sosiokulttuurinen vanhuskäsitys korostuu uudessa näkemyksessä Toimintakykyä on perinteisesti käytetty niin ikääntymisen tutkimuksessa kuin käytännön vanhustyössä. Toimintakyvyn käytössä on kuitenkin ollut kolme ongelmaa: 1. Toimintakyky on nähty yksipuolisesti fyysisenä toimintakykynä ja on

5 tarkasteltu sen vajeita 2. Toimintakyky on redusoitu liikaa yksilölliseksi ominaisuudeksi ja 3. toimintakykyä on alettu innokkaasti mitata. Ravasta ja Raista on tullut monissa kunnissa puolijumala. Viime aikoina on alettu korostaa myös ikääntyneitten toimintakyvyn psyykkistä (elämänhalu, koettu yksinäisyys, elämäntarkoituksellisuuden kokeminen) ja sosiaalista (sosiaaliset verkostot, elämänmuutokset jne) puolta. Toimintakykyä ei voida tarkastella pelkästään ikääntyneen ihmisen ominaisuuksina. On muistettava, että toimintakyky voidaan määritellä vain ja ainoastaan yksilön ja ympäristön ominaisuuksien välisenä suhteena TOIMINTAKYVYSTÄ TOIMIJUUTEEN (Jyrkämä 2007) 1. SOSIAALISESTA TOIMINTAKYVYSTÄ TOIMINTAKYVYN SOSIAALISUUTEEN (MUOTOUTUMINEN, RAKENTUMINEN, MUUTTUMINEN SOSIAALISENA ILMIÖNÖ) 2. MAHDOLLISESTA TOIMINTAKYVYSTÄ KÄYTÖSSÄ OLEVAAN TOIMINTAKYKYYN 3. OBJEKTIIVISESTA, MITATTAVASTA TOIMINTAKYVYSTÄ KOETTUUN, ARJESSA ARVIOITUUN JA TILANTEISSA ODOTETTUUN TOIMINTAKYKYYN. MITTAAMISESTA YMMÄRTÄMISEEN. 4. YKSILÖSTÄ OBJEKTINA SUBJEKTIIVISEEN TOIMINTAAN, TOIMINTATILANTEISIIN JA NIISSÄ TAPAHTUVIIN TOIMINTAKÄYTÄNTÖIHI

6 TOIMIJUUDEN OSATEKIJÄT (Jyrkämä 2007) 1. OSATA (TIETO, TAITO) 2. KYETÄ (FYYSISET JA PSYYKKISET KYVYT) 3. HALUTA (MOTIVAATIO) 4. TÄYTYÄ (PAKOT JA RAJOITUKSET) 5. VOIDA (MAHDOLLISUUDET) 6. TUNTEA (ARVIOINTI, ARVOTTAMINEN, KOKEMINEN, SOSIAALINEN OLOMUOTOISUUS (Salonen 2007) 1. SOSIAALINEN MINÄ VANHUUDESSA 2. SOSIAALISTA OLOMUOTOISUUTTA YLLÄPITÄVÄ TOIMINTA 3. VANHUSTEN JOKAPÄIVÄISET ASUIN- JA ELINYMPÄRISTÖT 4. HISTORIALLIS -YHTEISKUNNALLISET ILMENTYVÄT VANHUUDESSA Nykyisin korostetaan sitä, että ikääntyneiden voimavarat täytyy tuntea ja niitä tulee voida ja haluta hyödyntää. Olen kehittänyt tutkimusta varten ikääntyneitten

7 voimavaraluokituksen, joka sisältää kollektiiviset, sosiokulttuuriset, ympäristöön liittyvät sekä psyykkiset voimavarat. Luokitukseni sisältö ilmenee seuraavasta(kalvo) KaupunkiElvin empiiriset tulokset. 3. IKÄÄNTYNEET TULEVAISUUDESSA Hyvinvointipalvelujen kannalta on tärkeää tietää, minkälainen on tulevaisuuden iäkäs palvelujen käyttäjä. Paljolti on kysymys suurten ikäluokkien kansalaisista ja heidän ikääntymisestään. Vuonna 2030 vanhimmat (1945 syntyneet) suurten ikäluokkien edustajat saavuttavat varsinaisen vanhuuden rajan, 85 vuotta ja nuorimmat (1950 syntyneet) 80. ikävuoden. Nykyisistä suurista ikäluokista on elossa noin 80 %. Vertailun vuoksi todettakoon, että 1940 syntyneet (kuten minä) saavuttavat 90 vuoden rajan ja esim syntyneet (vanhin tyttäreni) 65 vuoden iän. Meillä on tietoa olemassa näistä eri sukupolvista ja niiden jäsenistä. Viime aikoina on lisääntynyt suurten ikäluokkien tutkimus, mikä on tärkeää tietopohjaa hyvinvointipalvelujen kehittämiselle. Tulevaisuuden palvelujen käyttäjät ovat yhä pitkäikäisempiä. Terveys ja toimintakyky näyttää olevan ainakin nuorempien ikääntyneitten kohdalla parempi kuin nykyikääntyneillä. Suomalaisten elämässä terveet vuodet ovat lisääntyneet 2-3 vuodella. Toisaalta pitkän iän oloissa korkeassa iässä olevien määrän lisääntyessä myös sairauksien määrä lisääntyy, puhutaan sairauksien pakkaantumisesta myöhempään vaiheeseen. Kuitenkin ikääntyneitten omaehtoinen selviytyminen paranee tulevaisuudessa. Koulutus on osoittautunut merkittäväksi voimavaraksi ikääntymisessä. Suomalaisten ikääntyneitten koulutustaso tulevaisuudessa on merkittävästi korkeampi kuin nykyikääntyneillä. Nuoremmista eläkeikäisistä runsas 40 % on suorittanut vähintään keskiasteen tutkinnon ja viidennes korkea-asteen tutkinnon kun nykyvanhuksilla vastaavat luvut ovat 22 % ja 9 %. Koulutus lisää monia elämänhallinnan kykyjä.

8 Suurella osalla tulevaisuuden eläkeläisistä on varsin turvattu taloudellinen tilanne. Toisaalta mm luvun alun lama ja pitkäaikaistyöttömyys sekä pätkätyöt ovat luoneet ikääntyneille lisääntyvää köyhyysriskiä. Osa tulevaisuuden ikääntyneistä on siis köyhiä ja turvattomia. Jotkut merkit viittaavat siihen, että työelämässä jatketaan pidempään paremman eläkkeen turvaamiseksi. Tulevaisuuden ikääntyneitten elämäntapa tulee olemaan monessa suhteessa dynaamisempi kuin nykyisin. Elämäntavalle on tyypillistä kulutuskeskeisyys, teknologian merkityksen korostuminen, kansainvälisyys, kaupunkimainen elämä sekä monenlaiset kulttuuri- ja muut harrastukset. Ikääntyvät ihmiset liikkuvat yhä enemmän. Siirtyminen aurinkorannoille, juurilleen palaaminen, uudenlaiset maahanmuuttajat ja kuntakeskuksiin muuttaminen yleistyvät (mobile aging). Tulevien ikäihmisten sosiaalinen verkosto saattaa olla erilainen kuin nykyisin. Perhekoko on pienentynyt, mutta toisaalta uudet perhemuodot ovat lisääntyneet. Parisuhteessa on mahdollisuus elää pidempään. Yksin eläminen henkilökohtaisena valintana lisääntyy. Viiden biologisen sukupolven perheet ovat tavallisia. Perheen lisäksi ikääntyneitten sosiaalisen verkoston oleellisia osia tulevat olemaan samanlaisen koulutus- ja työtaustan omaavat. Oman elämän hallinta ja itsehoidon mahdollisuus ainakin suurella enemmistöllä saattaa olla parempi kuin nykyisin. Tiedolliset, taidolliset, käsitteelliset ja tekniset kyvyt säilyvät korkeaan ikään. Ikääntyneet kykenevät yhä enemmän hyödyntämään omia voimavarojaan. Tulevaisuuden ikääntyneet tulevat korostamaan entistä enemmän autonomiaa, auktoriteeteista vapaata osallistumista ja omia valintojaan Puhutaan jopa uudenlaisesta eläkeläiskulttuurista tai ikääntymiskulttuurista. Tämä uusi kulttuuri voi ilmetä kasvavina vaatimuksina esim. hyvinvointipalvelujen laatua kohtaan. Ei enää alistuta mihin hyvänsä palveluihin. Vaativuus lisääntyy hyvin todennäköisesti. Suuret ikäluokat ovat voimakkaasti kiinni erilaisissa yhteiskunnallisissa eliiteissä, esim. taloudessa, hallinnossa, politiikassa, mediassa ja

9 kulttuurissa He eivät saata sukupolvitietoisina niistä helposti luopua, varsinkaan kun yhä suurempi osa äänioikeutetuista, runsas kolmannes on yli 60 -vuotiaita. Tämä ryhmä tulee vaikuttamaan poliittisesti hyvinvointipalvelujen kehittämiseen Vaikka enemmistö ikääntyneistä tulee vastaisuudessakin vanhenemaan suotuisasti, on aina muistettava, että kaikkien kohdalla vanheneminen ei suju onnistuneesti. Nyt suurten ikäluokkien jäsenistä osa on syrjäytynyt yhteiskunnan valtavirroista, onko se viidennes vai kolmannes, vaikea sanoa. Jatkossakin tämä huono-osainen ikääntyneitten ryhmä tulee olemaan suuri haaste palvelujärjestelmälle. Vaikka enemmistö ikääntyneistä tulee vastaisuudessakin vanhenemaan suotuisasti, on aina muistettava, että kaikkien kohdalla vanheneminen ei suju onnistuneesti. Nyt suurten ikäluokkien jäsenistä osa on syrjäytynyt yhteiskunnan valtavirroista, onko se viidennes vai kolmannes, vaikea sanoa. Jatkossakin tämä huono-osainen ikääntyneitten ryhmä tulee olemaan suuri haaste palvelujärjestelmälle. Hyvinvointipalveluihin vaikuttavat luonnollisesti ne toimintaympäristön muutokset, joita yhteiskunnassa tapahtuu esim. globalisaation ja kuntarakenneuudistuksen myötä. Suuri uhkakuva on jatkossakin uusliberalismin salakavala tunkeutuminen yhä syvemmälle palvelujärjestelmän organisointiin. Näistä asioista keskustellaan paljon Kelan uudessa Vääryyskirjassa.