VANHENEMISEN UUDENLAINEN YMMÄRTÄMINEN, IKÄÄNTYNEITTEN VOIMAVARAT JA TULEVAISUUDEN IKÄÄNTYNEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VANHENEMISEN UUDENLAINEN YMMÄRTÄMINEN, IKÄÄNTYNEITTEN VOIMAVARAT JA TULEVAISUUDEN IKÄÄNTYNEET"

Transkriptio

1 Simo Koskinen Emeritusprofessori Lapin yliopisto Sosiaalityön laitos VANHENEMISEN UUDENLAINEN YMMÄRTÄMINEN, IKÄÄNTYNEITTEN VOIMAVARAT JA TULEVAISUUDEN IKÄÄNTYNEET Luento Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö-hankkeen avajaisseminaarissa lapin yliopistossa IKÄÄNTYMISEN UUDENLAINEN YMMÄRTÄMINEN Sosiaaligerontologialla tieteenalana on tavallaan kaksinainen tehtävä. Tutkimuksen tulee kuvata, selittää ja paljastaa sosiaalisen vanhenemisen ja vanhuuden todellisuutta ja siinä tapahtuneita muutoksia. Toinen tehtävä on ideologinen, tutkimuksen täytyy muuttaa, uudistaa, tuottaa, kehittää ja rakentaa uudenlaista vanhuskäsitystä, uudenlaista mielikuvaa vanhenemisesta Sen tulee purkaa kaavamaisia yleistyksiä sosiaalisesta ikääntymisestä ja ylläpitää vanhenemis- ideologiaa, vaikkapa korostaa voimavarojen tärkeyttä. (Jyrkämä 1995; 1998). Kolmatta ikää tutkiva William Sadler (2000, 2-4) on harrastanut tätä ideologista tehtävää. Hän korostaa, että tarvitaan pitkän iän oloissa "uusi malli" ymmärtää sitä bonusta -ylimääräistä vuotta, jonka ihmiset ovat saaneet lisää elämäänsä alhaisen kuolleisuuden kehittyneissä maissa. Hänen mielestään perinteisen vanhenemiskäsityksen viisi kuolettavaa D-kirjaimella alkavaa sanaa decline (rappeutuminen), disease (sairaus), dependency (riippuvuus) depression (masennus) ja decrepitude (vanhuudenheikkous) tulisi vaihtaa elinvoimaisempiin viiteen R:llä alkavaan sanaan renewal (elpyminen), rebirth (uudestisyntyminen), regeneration (uudistuminen), revitalization ( uudelleen elävöittäminen) ja rejuvenation

2 (nuorentuminen). Tämä yksinkertainen sanaleikittely osoittaa konkreettisesti suunnan, johon uudella kulttuurisella ikääntymisen ymmärtämisellä pyritään. Sadlerille kolmas ikä merkitsee nimenomaan uuden kasvun ja uudistumisen vaihetta. Hän kehottaa ihmisiä löytämään kolmannessa iässä tarkoituksellisemman elämän ja luomaan positiivisen kolmannen iän identiteetin Ikääntyneitten voimavarojen korostaminen siis liittyy siihen uudistuvaan vanhenemisen ja vanhuuden kulttuuriseen ymmärtämiseen ja moderniin diskurssiin, joka alkoi luvulla ja on jatkunut yhä voimistuen luvulla (Hugonot 1989; Torres-Gil 1992) Tässä keskustelussa on pyritty pääsemään eroon vanhenemisen perinteisestä ymmärtämisestä kielteisenä elämänvaiheena ja antamaan vanhenemiselle myönteisempää sisältöä. Keskeinen piirre modernissa vanhenemiskeskustelussa on ollut näkemys vanhenemisen ja vanhuuden monikasvoisuudesta (diversiteetistä). Vanhenemiseen nähdään liittyvän sekä huonoja että hyviä puolia. Huonoina puolina mainitaan yleensä raihnaisuus, sairaudet, ulkonäön muutokset, toimintakyvyn lasku, yksinäisyys, statuksen lasku tai syrjäytyminen. Seurauksena tästä negatiivisesta vanhuskäsityksestä on helposti sääli, pelko, vastenmielisyys, alistuvaisuus ja kieltäminen. Myönteiseen vanhenemiseen on sisällytetty mm. kokemus, viisaus, tietojen ja taitojen lisääntyminen sekä vapauden ja seesteisyyden kehittyminen (Featherstone & Hepworth 1995; Atchley 2000; Koskinen 2004). Myönteinen vanhenemiskäsitys on syntynyt paljolti perinteisen käsityksen kritiikin kautta. Varsinkin luvun lopulla ja luvulla lisääntyi sosiaaligerontologiassa kirjoittelu positiivisesta ikääntymisestä. Esim. Ernst Palmore (1990) ehdotti, että pitäisi alkaa puhua positiivista vanhuuden stereotypiasta Myös Peter Laslett in (1996), kolmannen iän teorian kehittelijän, merkitystä positiivisen ikääntymisen puolesta puhujana pidetään merkittävänä. Positiivisen vanhenemisen mallin elementteinä korostetaan mm ikääntyneitten itsensä toteuttamista, heidän

3 toimijuuttaan, emotionaalisen vuorovaikutuksellisuuden tärkeyttä, ikääntyneiden identiteettikysymystä sekä ikääntyvien voimavaroja ja kontribuutiota yhteisölle. (Gergen & Gergen 2003 Positiivisen vanhenemisen taustalla vaikuttavat erityisesti kaksi teoreettista näkemystä: sosiaali konstruktionismi ja ikääntymisen kulttuurinen teoria. Konstruktionistisen teorian mukaan vanheneminen tuotetaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa kulttuurisessa kontekstissa tiettynä aikana. Vanheneminen ja vanhuus ovat tuotettuja sosiaalisia rakenteita. Kontruktionistisen näkemyksen mukaan on mahdollista irrottautua perinteisestä luonnontieteellisestä vanhenemisnäkemyksestä, eräänlaisesta "surkeusnäkemyksestä ja tuottaa myönteisempiä vanhenemiskäsityksiä. (esim. Featherstone & Hepworth 1995, Gergen & Gergen 2003, ). Esimerkkinä medikaalinen ja sosiokulttuurinen vanhuskäsittys. Gilleardin ja Higgs in (2000) paljon keskustelua aiheuttaneessa teoksessa Cultures and Ageing luodaan teoriaa kulttuurisesta ikääntymisestä ja ikääntymisen kulttuurisesta ymmärtämisestä. Kirjoittajat haluavat irrottautua perinteisen sosiaaligerontologian yksipuolisesta toimintakyky- ja sosiaalipolitiikkaorientaatiosta. He kritisoivat mm. vanhenemisen riippuvuuskoulukunnan ja osin myös vanhenemisen poliittisen taloustieteen näkemyksiä. Heidän mukaansa painopiste tulisi olla vanhenemisen ei niinkään vanhuuden tarkastelussa. He näkevät vanhenemisen osana postmodernia kulttuuria. On tapahtunut suuri kulttuurinen muutos tai kulttuurinen käänne vanhenemisen ymmärtämisessä. Vanhenemisesta on tullut refleksiivinen projekti. He ottavat esimerkiksi eläkkeelle siirtymisen, joka ennen merkitsi ihmisen elämän mullistusta kielteisessä mielessä ja nykyisin pääosin haluttua tilannetta ja hyvinvointia. Kulttuurinen näkemys korostaa myös sitä, että positiivinen vanhenemisnäkemys merkitsee kulttuurisia voimavaroja, jotka antavat merkityksiä myöhemmälle iälle. (Featherstone & Hepworth 1995, 31).

4 Puhutaan uudesta vanhenemisesta ja vanhuudesta, jonka tunnusmerkkejä ovat: 1. uudenlaiset vanhenemiskäsitteet kuten kolmas ja neljäs ikä, aktiivinen ja tuottava ikääntyminen, vahva ja rohkea vanheneminen 2. Vanhenemisen näkeminen yhteiskunnallisena, historiallisena ja kulttuurisena ilmiönä. Tässä yhteydessä korostetaan perinteisen lääketieteellisen vanhenemiskäsitteen sijasta ja rinnalla laajempaa sosiokulttuurista vanhenemiskäsitystä. 3. Vanheneminen ymmärretään biologisten, psyykkisten ja sosiaalisten vanhenemisprosessien yhteispelinä. 4. Keskeisenä elämänkulku, jossa historialliset tapahtumat, biologiset kehitysvaiheet, sosiaaliset siirtymät ja näihin liittyvät kokemukset yhdistyvät.5.vanheneminen käsitetään suhteellisena, aina tulee kysyä, mihin ihminen on vanha. 6. Vanheneminen ymmärretään paikallisena mutta myös globaalina ilmiönä. 7. Korostetaan vanhenemisen yksilöllisyyttä ja monikasvoisuutta. 8. Kiinnitetään ongelmien sijasta huomiota ikääntyneitten voimavaroihin, tosin ongelmatkin myönnetään ja 9. Pohditaan, miten vanheneminen muotoutuu tulevaisuudessa. 2. IKÄÄNTYNEITTEN VOIMAVARAT Uuteen vanhenemisnäkemykseen liittyy pohdinta hyvästä vanhenemisesta ja ikääntyneiden merkityksestä yhteiskunnalle. Uudet ikääntymistä kuvaavat käsitteet kuten onnistunut, tuottava, vahva ja rohkea vanheneminen sekä kolmas ikä korostavat juuri ikääntyneitten omaa panosta. Jyrki Jyrkämän kehittelemä toimijuusajattelu ja Kari Salosen esiin nostama ikääntyneitten sosiaalinen olomuotoisuus haastavat toimintakykynäkemyksen monella tavalla. Sosiokulttuurinen vanhuskäsitys korostuu uudessa näkemyksessä Toimintakykyä on perinteisesti käytetty niin ikääntymisen tutkimuksessa kuin käytännön vanhustyössä. Toimintakyvyn käytössä on kuitenkin ollut kolme ongelmaa: 1. Toimintakyky on nähty yksipuolisesti fyysisenä toimintakykynä ja on

5 tarkasteltu sen vajeita 2. Toimintakyky on redusoitu liikaa yksilölliseksi ominaisuudeksi ja 3. toimintakykyä on alettu innokkaasti mitata. Ravasta ja Raista on tullut monissa kunnissa puolijumala. Viime aikoina on alettu korostaa myös ikääntyneitten toimintakyvyn psyykkistä (elämänhalu, koettu yksinäisyys, elämäntarkoituksellisuuden kokeminen) ja sosiaalista (sosiaaliset verkostot, elämänmuutokset jne) puolta. Toimintakykyä ei voida tarkastella pelkästään ikääntyneen ihmisen ominaisuuksina. On muistettava, että toimintakyky voidaan määritellä vain ja ainoastaan yksilön ja ympäristön ominaisuuksien välisenä suhteena TOIMINTAKYVYSTÄ TOIMIJUUTEEN (Jyrkämä 2007) 1. SOSIAALISESTA TOIMINTAKYVYSTÄ TOIMINTAKYVYN SOSIAALISUUTEEN (MUOTOUTUMINEN, RAKENTUMINEN, MUUTTUMINEN SOSIAALISENA ILMIÖNÖ) 2. MAHDOLLISESTA TOIMINTAKYVYSTÄ KÄYTÖSSÄ OLEVAAN TOIMINTAKYKYYN 3. OBJEKTIIVISESTA, MITATTAVASTA TOIMINTAKYVYSTÄ KOETTUUN, ARJESSA ARVIOITUUN JA TILANTEISSA ODOTETTUUN TOIMINTAKYKYYN. MITTAAMISESTA YMMÄRTÄMISEEN. 4. YKSILÖSTÄ OBJEKTINA SUBJEKTIIVISEEN TOIMINTAAN, TOIMINTATILANTEISIIN JA NIISSÄ TAPAHTUVIIN TOIMINTAKÄYTÄNTÖIHI

6 TOIMIJUUDEN OSATEKIJÄT (Jyrkämä 2007) 1. OSATA (TIETO, TAITO) 2. KYETÄ (FYYSISET JA PSYYKKISET KYVYT) 3. HALUTA (MOTIVAATIO) 4. TÄYTYÄ (PAKOT JA RAJOITUKSET) 5. VOIDA (MAHDOLLISUUDET) 6. TUNTEA (ARVIOINTI, ARVOTTAMINEN, KOKEMINEN, SOSIAALINEN OLOMUOTOISUUS (Salonen 2007) 1. SOSIAALINEN MINÄ VANHUUDESSA 2. SOSIAALISTA OLOMUOTOISUUTTA YLLÄPITÄVÄ TOIMINTA 3. VANHUSTEN JOKAPÄIVÄISET ASUIN- JA ELINYMPÄRISTÖT 4. HISTORIALLIS -YHTEISKUNNALLISET ILMENTYVÄT VANHUUDESSA Nykyisin korostetaan sitä, että ikääntyneiden voimavarat täytyy tuntea ja niitä tulee voida ja haluta hyödyntää. Olen kehittänyt tutkimusta varten ikääntyneitten

7 voimavaraluokituksen, joka sisältää kollektiiviset, sosiokulttuuriset, ympäristöön liittyvät sekä psyykkiset voimavarat. Luokitukseni sisältö ilmenee seuraavasta(kalvo) KaupunkiElvin empiiriset tulokset. 3. IKÄÄNTYNEET TULEVAISUUDESSA Hyvinvointipalvelujen kannalta on tärkeää tietää, minkälainen on tulevaisuuden iäkäs palvelujen käyttäjä. Paljolti on kysymys suurten ikäluokkien kansalaisista ja heidän ikääntymisestään. Vuonna 2030 vanhimmat (1945 syntyneet) suurten ikäluokkien edustajat saavuttavat varsinaisen vanhuuden rajan, 85 vuotta ja nuorimmat (1950 syntyneet) 80. ikävuoden. Nykyisistä suurista ikäluokista on elossa noin 80 %. Vertailun vuoksi todettakoon, että 1940 syntyneet (kuten minä) saavuttavat 90 vuoden rajan ja esim syntyneet (vanhin tyttäreni) 65 vuoden iän. Meillä on tietoa olemassa näistä eri sukupolvista ja niiden jäsenistä. Viime aikoina on lisääntynyt suurten ikäluokkien tutkimus, mikä on tärkeää tietopohjaa hyvinvointipalvelujen kehittämiselle. Tulevaisuuden palvelujen käyttäjät ovat yhä pitkäikäisempiä. Terveys ja toimintakyky näyttää olevan ainakin nuorempien ikääntyneitten kohdalla parempi kuin nykyikääntyneillä. Suomalaisten elämässä terveet vuodet ovat lisääntyneet 2-3 vuodella. Toisaalta pitkän iän oloissa korkeassa iässä olevien määrän lisääntyessä myös sairauksien määrä lisääntyy, puhutaan sairauksien pakkaantumisesta myöhempään vaiheeseen. Kuitenkin ikääntyneitten omaehtoinen selviytyminen paranee tulevaisuudessa. Koulutus on osoittautunut merkittäväksi voimavaraksi ikääntymisessä. Suomalaisten ikääntyneitten koulutustaso tulevaisuudessa on merkittävästi korkeampi kuin nykyikääntyneillä. Nuoremmista eläkeikäisistä runsas 40 % on suorittanut vähintään keskiasteen tutkinnon ja viidennes korkea-asteen tutkinnon kun nykyvanhuksilla vastaavat luvut ovat 22 % ja 9 %. Koulutus lisää monia elämänhallinnan kykyjä.

8 Suurella osalla tulevaisuuden eläkeläisistä on varsin turvattu taloudellinen tilanne. Toisaalta mm luvun alun lama ja pitkäaikaistyöttömyys sekä pätkätyöt ovat luoneet ikääntyneille lisääntyvää köyhyysriskiä. Osa tulevaisuuden ikääntyneistä on siis köyhiä ja turvattomia. Jotkut merkit viittaavat siihen, että työelämässä jatketaan pidempään paremman eläkkeen turvaamiseksi. Tulevaisuuden ikääntyneitten elämäntapa tulee olemaan monessa suhteessa dynaamisempi kuin nykyisin. Elämäntavalle on tyypillistä kulutuskeskeisyys, teknologian merkityksen korostuminen, kansainvälisyys, kaupunkimainen elämä sekä monenlaiset kulttuuri- ja muut harrastukset. Ikääntyvät ihmiset liikkuvat yhä enemmän. Siirtyminen aurinkorannoille, juurilleen palaaminen, uudenlaiset maahanmuuttajat ja kuntakeskuksiin muuttaminen yleistyvät (mobile aging). Tulevien ikäihmisten sosiaalinen verkosto saattaa olla erilainen kuin nykyisin. Perhekoko on pienentynyt, mutta toisaalta uudet perhemuodot ovat lisääntyneet. Parisuhteessa on mahdollisuus elää pidempään. Yksin eläminen henkilökohtaisena valintana lisääntyy. Viiden biologisen sukupolven perheet ovat tavallisia. Perheen lisäksi ikääntyneitten sosiaalisen verkoston oleellisia osia tulevat olemaan samanlaisen koulutus- ja työtaustan omaavat. Oman elämän hallinta ja itsehoidon mahdollisuus ainakin suurella enemmistöllä saattaa olla parempi kuin nykyisin. Tiedolliset, taidolliset, käsitteelliset ja tekniset kyvyt säilyvät korkeaan ikään. Ikääntyneet kykenevät yhä enemmän hyödyntämään omia voimavarojaan. Tulevaisuuden ikääntyneet tulevat korostamaan entistä enemmän autonomiaa, auktoriteeteista vapaata osallistumista ja omia valintojaan Puhutaan jopa uudenlaisesta eläkeläiskulttuurista tai ikääntymiskulttuurista. Tämä uusi kulttuuri voi ilmetä kasvavina vaatimuksina esim. hyvinvointipalvelujen laatua kohtaan. Ei enää alistuta mihin hyvänsä palveluihin. Vaativuus lisääntyy hyvin todennäköisesti. Suuret ikäluokat ovat voimakkaasti kiinni erilaisissa yhteiskunnallisissa eliiteissä, esim. taloudessa, hallinnossa, politiikassa, mediassa ja

9 kulttuurissa He eivät saata sukupolvitietoisina niistä helposti luopua, varsinkaan kun yhä suurempi osa äänioikeutetuista, runsas kolmannes on yli 60 -vuotiaita. Tämä ryhmä tulee vaikuttamaan poliittisesti hyvinvointipalvelujen kehittämiseen Vaikka enemmistö ikääntyneistä tulee vastaisuudessakin vanhenemaan suotuisasti, on aina muistettava, että kaikkien kohdalla vanheneminen ei suju onnistuneesti. Nyt suurten ikäluokkien jäsenistä osa on syrjäytynyt yhteiskunnan valtavirroista, onko se viidennes vai kolmannes, vaikea sanoa. Jatkossakin tämä huono-osainen ikääntyneitten ryhmä tulee olemaan suuri haaste palvelujärjestelmälle. Vaikka enemmistö ikääntyneistä tulee vastaisuudessakin vanhenemaan suotuisasti, on aina muistettava, että kaikkien kohdalla vanheneminen ei suju onnistuneesti. Nyt suurten ikäluokkien jäsenistä osa on syrjäytynyt yhteiskunnan valtavirroista, onko se viidennes vai kolmannes, vaikea sanoa. Jatkossakin tämä huono-osainen ikääntyneitten ryhmä tulee olemaan suuri haaste palvelujärjestelmälle. Hyvinvointipalveluihin vaikuttavat luonnollisesti ne toimintaympäristön muutokset, joita yhteiskunnassa tapahtuu esim. globalisaation ja kuntarakenneuudistuksen myötä. Suuri uhkakuva on jatkossakin uusliberalismin salakavala tunkeutuminen yhä syvemmälle palvelujärjestelmän organisointiin. Näistä asioista keskustellaan paljon Kelan uudessa Vääryyskirjassa.

Voimavarat positiivisen ikääntymisen perustana

Voimavarat positiivisen ikääntymisen perustana Voimavarat positiivisen ikääntymisen perustana Simo Koskinen, professori emeritus, Lapin yliopisto Vanhustyön keskusliitto ry. Eloisa ikä vuosista viis! Seminaari positiivisen ikääntymisen puolesta. Valkoinen

Lisätiedot

Eläkeikäisen hyvinvointi ja eläkemuutokseen valmentautuminen. Marja Saarenheimo FT, tutkija, psykologi Vanhustyön keskusliitto

Eläkeikäisen hyvinvointi ja eläkemuutokseen valmentautuminen. Marja Saarenheimo FT, tutkija, psykologi Vanhustyön keskusliitto Eläkeikäisen hyvinvointi ja eläkemuutokseen valmentautuminen Marja Saarenheimo FT, tutkija, psykologi Vanhustyön keskusliitto Täyttä elämää eläkkeellä 7.2.2015 Mitä vanhuudelle on tapahtunut? Notkistunut

Lisätiedot

ikääntyessä FT, tutkija Vanhustyön keskusliitto

ikääntyessä FT, tutkija Vanhustyön keskusliitto Yhteiskunta ja ihmisen osallisuus ikääntyessä Marja Saarenheimo FT, tutkija Vanhustyön keskusliitto Tämän alustuksen kysymykset 1. Millainen elämänvaihe vanhuus on nyky- käsitysten t mukaan? 2. Mistä iäkkään

Lisätiedot

IKÄIHMISET JA TOIMIJUUS

IKÄIHMISET JA TOIMIJUUS IKÄIHMISEN VIREÄ HUOMINEN Oulu 18.4.2013 IKÄIHMISET JA TOIMIJUUS Jyrki Jyrkämä Sosiologia, sosiaaligerontologia, Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Jyväskylän yliopisto jyrki.jyrkama@yu.fi LYHYT

Lisätiedot

VANHU(U)SKÄSITYK- SET medikaalisesta sosiokulttuuriseen. Teija Nuutinen PKKY/AIKO

VANHU(U)SKÄSITYK- SET medikaalisesta sosiokulttuuriseen. Teija Nuutinen PKKY/AIKO VANHU(U)SKÄSITYK- SET medikaalisesta sosiokulttuuriseen Teija Nuutinen PKKY/AIKO Video: Ikääntymistä kohti ylpeydellä (n. 10 min) Aamutv: Anna Pylkkänen www.proudage.fi Miksi vanheneminen on arvokasta?

Lisätiedot

AKTIIVINEN VANHENEMINEN. Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK)

AKTIIVINEN VANHENEMINEN. Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK) AKTIIVINEN VANHENEMINEN Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK) Luennon sisältö: Suomalaisten ikääntyminen Vanheneminen ja yhteiskunta Aktiivinen vanheneminen

Lisätiedot

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu

Lisätiedot

Osallisuus, osallistuminen ja yhteisöllisyys: hankkeita, projekteja vai arkista elämää?

Osallisuus, osallistuminen ja yhteisöllisyys: hankkeita, projekteja vai arkista elämää? Lasten marginalisoitumisen ehkäisy paikkalähtöisen osallistumisen keinoin (SA134949) Lasten ja nuorten marginalisaatioriskin hallinta varhaisen tunnistamisen avulla (SA264436) OSATUTKIMUS II: Lasten ja

Lisätiedot

Hyvä vanheneminen ja arkielämä: Kysymyksiä ja mahdollisia vastauksia

Hyvä vanheneminen ja arkielämä: Kysymyksiä ja mahdollisia vastauksia IKÄAKATEMIA TO 19.9-2013 FINLANDIA Hyvä vanheneminen ja arkielämä: Kysymyksiä ja mahdollisia vastauksia Jyrki Jyrkämä Professori (em.) Sosiaaligerontologia, sosiologia Gerontologian tutkimuskeskus, JY

Lisätiedot

Simo Koskinen, professori emeritus Lapin yliopisto Ikääntyminen voimavarana -seminaari Kauhava 3.5. 2011. Simo Koskinen 1

Simo Koskinen, professori emeritus Lapin yliopisto Ikääntyminen voimavarana -seminaari Kauhava 3.5. 2011. Simo Koskinen 1 Ikääntyvien voimavarat ja niiden merkitys hyvinvointipalveluille Simo Koskinen, professori emeritus Lapin yliopisto Ikääntyminen voimavarana -seminaari Kauhava 3.5. 2011 Simo Koskinen 1 Jäsentely 1. Kohti

Lisätiedot

Ikääntyneen toimintakyky ja sen arviointi. Kehittämispäällikkö Rauha Heikkilä, TtM Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky yksikkö/hyvinvointiosasto

Ikääntyneen toimintakyky ja sen arviointi. Kehittämispäällikkö Rauha Heikkilä, TtM Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky yksikkö/hyvinvointiosasto Ikääntyneen toimintakyky ja sen arviointi Kehittämispäällikkö Rauha Heikkilä, TtM Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky yksikkö/hyvinvointiosasto sisältö Toimintakyvyn määrittelyä Toimintakyvyn arviointi

Lisätiedot

"Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne. Albert Einstein

Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne. Albert Einstein "Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne. Albert Einstein Maarit Kairala Sosiaalityön e- osaamisen maisterikoulutus Lapin yliopisto/ Oulu 18.4.2013 Lähtökohtiani:

Lisätiedot

Ikääntyvä ihminen hoitotieteellisen tutkimuksen keskiössä

Ikääntyvä ihminen hoitotieteellisen tutkimuksen keskiössä Ikääntyvä ihminen hoitotieteellisen tutkimuksen keskiössä Maire Vuoti Arja Isola Oulun yliopisto Terveystieteiden laitos 28.11.2011 1 Ikääntyminen Kronologisena Elämänkulun näkökulmasta Systeemien kautta

Lisätiedot

Mielenterveyden. Ensiapukirja. Mielenterveyden. Ensiapukirja. Tarja Heiskanen Kristina Salonen Pirkko Sassi. Suomen Mielenterveysseura SMS-Tuotanto Oy

Mielenterveyden. Ensiapukirja. Mielenterveyden. Ensiapukirja. Tarja Heiskanen Kristina Salonen Pirkko Sassi. Suomen Mielenterveysseura SMS-Tuotanto Oy Tarja Heiskanen Kristina Salonen Pirkko Sassi Mielenterveyden Ensiapukirja Mielenterveyden Ensiapukirja Tarja Heiskanen Kristina Salonen Pirkko Sassi Suomen Mielenterveysseura SMS-Tuotanto Oy Suomen Mielenterveysseura

Lisätiedot

Tulevaisuuden haasteet ja opetussuunnitelma

Tulevaisuuden haasteet ja opetussuunnitelma Tulevaisuuden haasteet ja opetussuunnitelma Eero Ropo Tampereen yliopisto Identiteetin rakentuminen koulukasvatuksessa Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että kouluopetus ei vahvista optimaalisella

Lisätiedot

Psyykkinen toimintakyky

Psyykkinen toimintakyky Psyykkinen toimintakyky Toimintakyky = ihmisen ominaisuuksien ja ympäristön suhde : kun ympäristö vastaa yksilön ominaisuuksia, ihminen kykenee toimimaan jos ihmisellä ei ole fyysisiä tai psykososiaalisia

Lisätiedot

Työyhteisöjen rajat ja rajattomuudet

Työyhteisöjen rajat ja rajattomuudet Työyhteisöjen rajat ja rajattomuudet Minna Janhonen ja Anu Järvensivu Lappeenranta-seminaari 15.8.2013 16.8.2013 Janhonen ja Järvensivu 1 Rajoja rikkova työ ulkoistettu toiminta organisaation sisäinen

Lisätiedot

Eläkeiän kynnyksellä kahden kohortin vertailu

Eläkeiän kynnyksellä kahden kohortin vertailu Eläkeiän kynnyksellä kahden kohortin vertailu Antti Karisto & Ilkka Haapola Lahden tiedepäivä 27.11.2012 www.helsinki.fi/yliopisto APC-ongelma Olisi tärkeää erottaa toisistaan ikävaikutus (Age), ajankohtavaikutus

Lisätiedot

Kiinni elämässä osallisuus ja ikäpolvien vuorovaikutus hyvän vanhenemisen eväinä

Kiinni elämässä osallisuus ja ikäpolvien vuorovaikutus hyvän vanhenemisen eväinä Kiinni elämässä osallisuus ja ikäpolvien vuorovaikutus hyvän vanhenemisen eväinä Marja Saarenheimo, FT Vanhustyön keskusliitto Elämänkulku ja ikäpolvet -hanke Elämänkulun uusjako Eliniän pitenemisen myötä

Lisätiedot

Pitkäaikaistyöttömien työkyky ja kuntoutuksen tarve

Pitkäaikaistyöttömien työkyky ja kuntoutuksen tarve Pitkäaikaistyöttömien työkyky ja kuntoutuksen tarve 22.2.2011 Raija Kerätär työterv.huollon erik.lääk, kuntoutuksen erityispätevyys www.oorninki.fi Tässä esityksessä Työkyvyn arvio? Työttömien terveys

Lisätiedot

Maailmantalouden tulevaisuusnäkymät ja Suomen asema maailmassa: markat takas vai miten tästä selvitään? Nuoran seminaari 29.3. 2012 Mikko Kosonen

Maailmantalouden tulevaisuusnäkymät ja Suomen asema maailmassa: markat takas vai miten tästä selvitään? Nuoran seminaari 29.3. 2012 Mikko Kosonen Maailmantalouden tulevaisuusnäkymät ja Suomen asema maailmassa: markat takas vai miten tästä selvitään? Nuoran seminaari 29.3. 2012 Mikko Kosonen Sitran trendilista 1. Ennakoimattomien tapahtumien tiheys

Lisätiedot

Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa

Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa Pauli Kettunen Helsingin yliopisto Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos Kestävä hyvinvointi -seminaari Helsingin yliopisto 10.4.2013 Halusimme

Lisätiedot

Muutos, kasvu, kuntoutuminen

Muutos, kasvu, kuntoutuminen P Ä Ä K I R J O I T U S Asko Apukka ja Veijo Notkola Muutos, kasvu, kuntoutuminen Lähes kaikissa kokouksissa ja seminaareissa pidetyissä puheenvuoroissa kuntoutukselta odotetaan tuloksia ja vaikuttavuutta.

Lisätiedot

Kansalaisuus yhteiskunnan voimavarana

Kansalaisuus yhteiskunnan voimavarana Kansalaisuus yhteiskunnan voimavarana Erityistä huomiota tulisi myös kiinnittää vaikeassa elämäntilanteessa elävien ja vähän osallistuvien osallistumismahdollisuuksien turvaamiseen ja vahvistamiseen. Demokratiapolitiikan

Lisätiedot

Verotus ja talouskasvu. Essi Eerola (VATT) Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.09.2009

Verotus ja talouskasvu. Essi Eerola (VATT) Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.09.2009 Verotus ja talouskasvu Essi Eerola (VATT) Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.09.2009 Johdantoa (1/2) Talouskasvua mitataan bruttokansantuotteen kasvulla. Pienetkin erot talouden BKT:n kasvuvauhdissa

Lisätiedot

9. Luento 23.3. Hyvä ja paha asenne itseen

9. Luento 23.3. Hyvä ja paha asenne itseen 9. Luento 23.3. Hyvä ja paha asenne itseen Hyvä ja paha 19.1.-30.3.2011 Helsingin suomenkielinen työväenopisto FM Jussi Tuovinen Luentoaineisto: http://opi.opisto.hel.fi/yleisluennot/ Hyvä ja paha asenne

Lisätiedot

Aktiivisena eläkkeellä

Aktiivisena eläkkeellä Aktiivisena eläkkeellä Kaisa Kirves, erikoistutkija Labquality Days 2016 12.2.2016 12.2.2016 Työterveyslaitos Kaisa Kirves www.ttl.fi 1 Syntyvyys laskenut Ikääntyneiden osuus kasvanut 12.2.2016 Työterveyslaitos

Lisätiedot

Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson

Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson 1 Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson Arvoisa ohjausryhmän puheenjohtaja rehtori Lauri Lantto, hyvä työseminaarin puheenjohtaja suomen

Lisätiedot

Ajankohtaista gerontologisen kuntoutuksen saralta epidemiologinen näkökulma

Ajankohtaista gerontologisen kuntoutuksen saralta epidemiologinen näkökulma Ajankohtaista gerontologisen kuntoutuksen saralta epidemiologinen näkökulma Pertti Era Gerontologisen kuntoutuksen professori Jyväskylän yliopisto, Terveystieteiden laitos Johtaja, tutkimus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo

Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo Toimintakyky Toimiva kotihoito Lappiin 10.4.2018, 19.4.2018 Mitä toimintakyky on? Mitä ajatuksia toimintakyky käsite herättää? Mitä toimintakyky on? Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä

Lisätiedot

Maailmankansalaisuuden filosofian haasteet

Maailmankansalaisuuden filosofian haasteet Maailmankansalaisuuden filosofian haasteet Luento Vieraasta Veljeksi Projektin ja Miessakit ry:n luentosarjassa Mies Suomessa, Suomi miehessä Juha Sihvola Professori, johtaja Tuktijakollegium, Helsingin

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTIA MENTOROINNISTA. Anni Paalumäki Turun kauppakorkeakoulu. Työhyvinvointi ja työssä jaksaminen Labquality Days 2016, 12.2.

TYÖHYVINVOINTIA MENTOROINNISTA. Anni Paalumäki Turun kauppakorkeakoulu. Työhyvinvointi ja työssä jaksaminen Labquality Days 2016, 12.2. TYÖHYVINVOINTIA MENTOROINNISTA Anni Paalumäki Turun kauppakorkeakoulu Työhyvinvointi ja työssä jaksaminen Labquality Days 2016, 12.2.2016 JOHTAVA AJATUSKULKU TÄSSÄ Lähtökohtana yksilön vastuu omasta työhyvinvoinnistaan

Lisätiedot

Selviääkö Pihtiputaan mummo ja Jämsän äijä vanhustenhuollon palveluviidakosta?

Selviääkö Pihtiputaan mummo ja Jämsän äijä vanhustenhuollon palveluviidakosta? Selviääkö Pihtiputaan mummo ja Jämsän äijä vanhustenhuollon palveluviidakosta? Palvelurakenneselvityksen loppuseminaari 14.6.2011 Sinikka Tyynelä Yksikön johtaja Ikääntyvien asumispalvelut / Keski-Suomi

Lisätiedot

Ikäihmisen arjen voimavarat jatkuvuus ja aktiivisuus - näkökulmat. Tarja Tapio, lehtori YTT, Saimaan ammattikorkeakoulu

Ikäihmisen arjen voimavarat jatkuvuus ja aktiivisuus - näkökulmat. Tarja Tapio, lehtori YTT, Saimaan ammattikorkeakoulu Ikäihmisen arjen voimavarat jatkuvuus ja aktiivisuus - näkökulmat Tarja Tapio, lehtori YTT, Saimaan ammattikorkeakoulu Kolme ajankohtaista näkökulmaa ikääntymiseen Kun suunnittelemme palveluja, sekä teknologiaa,

Lisätiedot

MILLAINEN ON VANHUS VUONNA 2030? Eino Heikkinen. Puheenvuoro Terveydenhuollon strategiset valinnat - seminaarissa 12.3.2007

MILLAINEN ON VANHUS VUONNA 2030? Eino Heikkinen. Puheenvuoro Terveydenhuollon strategiset valinnat - seminaarissa 12.3.2007 MILLAINEN ON VANHUS VUONNA 2030? Eino Heikkinen Puheenvuoro Terveydenhuollon strategiset valinnat - seminaarissa 12.3.2007 Ajat muuttuvat ja me muutumme niiden mukana IÄKKÄÄN VÄESTÖN MUUTOKSET KVANTITATIIVISET

Lisätiedot

Ikääntyneiden lähiöasukkaiden suhde paikkaan. Kalle Puolakka, Ilkka Haapola, Marjaana Seppänen

Ikääntyneiden lähiöasukkaiden suhde paikkaan. Kalle Puolakka, Ilkka Haapola, Marjaana Seppänen Ikääntyneiden lähiöasukkaiden suhde paikkaan Kalle Puolakka, Ilkka Haapola, Marjaana Seppänen Paikka Paikan kaksi merkitystä: 1) Paikka fyysisenä kokonaisuutena, jossa ihminen toimii ja liikkuu. Erilaiset

Lisätiedot

9.12 Terveystieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7-9. 7. lk

9.12 Terveystieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7-9. 7. lk 9.12 Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 = Kulttuuri-identiteetti

Lisätiedot

Luennon aiheita: Vanhenemisen tutkimus. Ikä ja iäkkäitä koskevat nimitykset

Luennon aiheita: Vanhenemisen tutkimus. Ikä ja iäkkäitä koskevat nimitykset Vanhenemisen tutkimuksen johdantokurssi, 4.11.2014 Antti Karisto Ikä ja iäkkäitä koskevat nimitykset Luennon aiheita: * Vanhenemisen tutkimuksen koko kenttä * Sosiaaligerontologia * Ikä ja iäkkäitä ihmisiä

Lisätiedot

MONIA LAITOKSIA, MONIA SOSIAALISUUKSIA

MONIA LAITOKSIA, MONIA SOSIAALISUUKSIA Vanhustyön sosiaaliset Kasvun ja vanhenemisen tutkijoiden vuosikokousseminaari Tampere 13.-14.3.2008 MONIA LAITOKSIA, MONIA SOSIAALISUUKSIA Jyrki Jyrkämä Sosiaaligerontologia, sosiologia Yhteiskuntatieteiden

Lisätiedot

Vanhuuteen varautuminen suomalaisen yhteiskunnan näkökulma

Vanhuuteen varautuminen suomalaisen yhteiskunnan näkökulma Vanhuuteen varautuminen suomalaisen yhteiskunnan näkökulma Marja Jylhä Yhteiskuntatieteiden tiedekunta ja Gerontologian tutkimuskeskus Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikkö Tampereen yliopisto

Lisätiedot

Köyhien selviytyminen

Köyhien selviytyminen KelaFpa_... Köyhien selviytyminen Päihdealan sosiaalityön päivä Heikki Hiilamo 22.11.2012 1 22.11.2012 Tutkimusosasto Minna Canth (1844-1897) 1. merkittävä suomenkielinen naiskirjailija ja sanomalehtinainen

Lisätiedot

Tulevaisuus ja palkkatyön mahdollisuus minkälaisena ihmisenä minun on mahdollista työllistyä? Asko Suikkanen Emeritusprofessori, Lapin yliopisto

Tulevaisuus ja palkkatyön mahdollisuus minkälaisena ihmisenä minun on mahdollista työllistyä? Asko Suikkanen Emeritusprofessori, Lapin yliopisto Tulevaisuus ja palkkatyön mahdollisuus minkälaisena ihmisenä minun on mahdollista työllistyä? Asko Suikkanen Emeritusprofessori, Lapin yliopisto 8.9.2015, Lahti Työkykykoordinaattorikoulutus Taustaa: työelämän

Lisätiedot

IKÄIHMISET YHTEISKUNNASSA: kohti arjen osallisuutta

IKÄIHMISET YHTEISKUNNASSA: kohti arjen osallisuutta AIJJOOS-HANKE Päätösseminaari 21.11.2012 IKÄIHMISET YHTEISKUNNASSA: kohti arjen osallisuutta Jyrki Jyrkämä Sosiaaligerontologia, sosiologia Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Jyväskylän yliopisto

Lisätiedot

YHTEISÖLLISYYS, TARJOUMAT, RESILIENSSI Näkymiä yhteiskuntaan ja vanhuuteen

YHTEISÖLLISYYS, TARJOUMAT, RESILIENSSI Näkymiä yhteiskuntaan ja vanhuuteen ÄijäVirtaa ja Neuvokkaita naisia: hyvän ikääntymisen iltapäivä Jyväskylä 26.4.2017 YHTEISÖLLISYYS, TARJOUMAT, RESILIENSSI Näkymiä yhteiskuntaan ja vanhuuteen Jyrki Jyrkämä Sosiaaligerontologian professori

Lisätiedot

IKÄIHMINEN JA YMPÄRISTÖ. Iloa ja voimaa ympäristöstä Ikäinstituutin verkostopäivä Anni Vilkko Dosentti (HY), vieraileva tutkija (THL)

IKÄIHMINEN JA YMPÄRISTÖ. Iloa ja voimaa ympäristöstä Ikäinstituutin verkostopäivä Anni Vilkko Dosentti (HY), vieraileva tutkija (THL) IKÄIHMINEN JA YMPÄRISTÖ Iloa ja voimaa ympäristöstä Ikäinstituutin verkostopäivä 8.12.2016 Anni Vilkko Dosentti (HY), vieraileva tutkija (THL) YKSILÖ YMPÄRISTÖ Yksilö ympäristö -suhteesta tulee vanhetessa

Lisätiedot

TOIMINTATUTKIMUS toimintakäytäntöjen tutkimuksessa ja kehittämisessä

TOIMINTATUTKIMUS toimintakäytäntöjen tutkimuksessa ja kehittämisessä Metodifestivaali 20.8.2015 Tampereen yliopistossa Toimintatutkimus-sessio TOIMINTATUTKIMUS toimintakäytäntöjen tutkimuksessa ja kehittämisessä Jyrki Jyrkämä Professori (emeritus) Sosiologia, sosiaaligerontologia

Lisätiedot

Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen

Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 21.4.2017 ESITYS VALIOKUNNASSA Professori Marja Vaarama, Itä-Suomen yliopisto marja.vaarama@uef.fi Marja Vaarama 20.4.2017 1 Kestävä

Lisätiedot

Kansallinen näkökulma toimintakyvyn seuraamiseen ja visioita tulevaan. Kristiina Mukala, lääkintöneuvos STM

Kansallinen näkökulma toimintakyvyn seuraamiseen ja visioita tulevaan. Kristiina Mukala, lääkintöneuvos STM Kansallinen näkökulma toimintakyvyn seuraamiseen ja visioita tulevaan Kristiina Mukala, lääkintöneuvos STM Mitä toimintakyky on? Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia edellytyksiä

Lisätiedot

Autonomian tukeminen on yhteinen etu

Autonomian tukeminen on yhteinen etu Autonomian tukeminen on yhteinen etu Päivi Topo, dosentti, pääsihteeri Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta, ETENE Sosiaali- ja terveysministeriö paivi.topo@stm.fi Sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Kaupunkitilaa myös lapsen ehdoilla

Kaupunkitilaa myös lapsen ehdoilla Kaupunkitilaa myös lapsen ehdoilla Child in the City konferenssi Firenzessä 27.-29. lokakuuta, 2010 Saija Turunen ja Kirsi Nousiainen Taustaa Child in the City 2010 konferenssin tavoitteena oli rohkaista

Lisätiedot

Yhteisöllisyyden voimistaminen kunnallisen hyvinvointipolitiikan ytimeen: lisää hyvinvointia ja vähemmän kustannuksia?

Yhteisöllisyyden voimistaminen kunnallisen hyvinvointipolitiikan ytimeen: lisää hyvinvointia ja vähemmän kustannuksia? Tutkimusosasto I Syrjäytymisen kustannukset Yhteisöllisyyden voimistaminen kunnallisen hyvinvointipolitiikan ytimeen: lisää hyvinvointia ja vähemmän kustannuksia? Jouko Kajanoja 16.1.2012 Hyvinvointikuntafoorumi

Lisätiedot

Yhteisvoimin kotona hanke. Kaija Virjonen TtM 2/3 Tutun ammattikorkeakoulu Oy

Yhteisvoimin kotona hanke. Kaija Virjonen TtM 2/3 Tutun ammattikorkeakoulu Oy Yhteisvoimin kotona hanke Kaija Virjonen TtM 2/3 Tutun ammattikorkeakoulu Oy Päivän teemat Asiakkaan voimavaralähtöisyyden, osallisuuden ja toimijuuden näkökulma palveluiden suunnittelussa, toteutuksessa

Lisätiedot

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä

Lisätiedot

Ikääntyvien köyhyys ja sen heijastumat hyvinvointiin

Ikääntyvien köyhyys ja sen heijastumat hyvinvointiin Ikääntyvien köyhyys ja sen heijastumat hyvinvointiin Lahden tiedepäivä 29.11.2011, Antti Karisto & Marjaana Seppänen 1.12.2011 1 Esityksessä tarkastellaan Miten köyhyys kohdentui ikääntyvän väestön keskuudessa

Lisätiedot

Ikääntyvien yksinäisyys Monimenetelmällinen lähestymistapa yleisyyteen ja taustatekijöihin

Ikääntyvien yksinäisyys Monimenetelmällinen lähestymistapa yleisyyteen ja taustatekijöihin Ikääntyvien yksinäisyys Monimenetelmällinen lähestymistapa yleisyyteen ja taustatekijöihin Elisa Tiilikainen 3 Tunnetteko itsenne yksinäiseksi? En koskaan 35 % Harvoin 45 % Silloin tällöin 17 % Usein

Lisätiedot

Asunnottomuuden ehkäisy, vapautuvat vangit ja AE-periaate teemaryhmän tapaaminen

Asunnottomuuden ehkäisy, vapautuvat vangit ja AE-periaate teemaryhmän tapaaminen Asunnottomuuden ehkäisy, vapautuvat vangit ja AE-periaate teemaryhmän tapaaminen Asuminen, kuntouttava työote ja integraatio Jenni Mäki Sampo Järvelä 07.11.2011 Tampere AE-periaate ja lainrikkojat Asunnon

Lisätiedot

Työttömien työkyky ja työllistyminen. Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri

Työttömien työkyky ja työllistyminen. Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri Työttömien työkyky ja työllistyminen Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri Tänään Mitä työkyvyllä tarkoitetaan? Työttömän työkyky työllisen työkyky? Voiko työkykyä arvioida terveystarkastuksessa?

Lisätiedot

Ikä, vammaisuus ja palvelut

Ikä, vammaisuus ja palvelut Ikä, vammaisuus ja palvelut Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 2017 Matti Mäkelä, ylilääkäri THL Esityksen rakenne Vanhuus ja vammaisuus Palvelutarve ja palvelut Toimintakyvyn arviointi Vanhuuden erityisyys

Lisätiedot

Milloin kotoutuminen on onnistunut?

Milloin kotoutuminen on onnistunut? Milloin kotoutuminen on onnistunut? Kotona Suomessa valtakunnallinen hankepäivä 7.6.2017 Pasi Saukkonen Työ on maahanmuuttajalle yksi tärkeimmistä avaimista hyvään kotoutumiseen. Jos ovet työelämään eivät

Lisätiedot

Turvallisuus, identiteetti ja hyvinvointi. Eero Ropo TAY Kasvatustieteiden yksikkö Aineenopettajakoulutus

Turvallisuus, identiteetti ja hyvinvointi. Eero Ropo TAY Kasvatustieteiden yksikkö Aineenopettajakoulutus Turvallisuus, identiteetti ja hyvinvointi Eero Ropo TAY Kasvatustieteiden yksikkö Aineenopettajakoulutus 2 Turvallisuuden kokemus ja identiteetti Turvallisuutta ja identiteettiä on kirjallisuudessa käsitelty

Lisätiedot

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Valtakunnallinen vertaistoiminnan koulutus 1 Mona Särkelä-Kukko 18.10.2013 1 Sisältö 1. Osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Lisätiedot

Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä?

Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä? Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä? Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät 17.11.2008 Merja Syrjämäki psykiatrian erikoislääkäri TAYS Pitkäniemi APS5 Kaksoisdiagnoosin ulottuvuudet Lievä psyykkinen

Lisätiedot

SYDÄNPOTILAS ja SEKSUAALISUUS

SYDÄNPOTILAS ja SEKSUAALISUUS SYDÄNPOTILAS ja SEKSUAALISUUS Sydäntukihoitajien alueellinen koulutuspäivä 11.01.2016 Silvennoinen Tiina Seksuaaliterapeutti- ja neuvoja SEKSUAALISUUS - Mitä se on? * Seksuaalisuus liittyy kiinteästi ihmisen

Lisätiedot

Terveysviestintä ennaltaehkäisyä, jälkien paikkailua vai kulttuurin muokkaamista?

Terveysviestintä ennaltaehkäisyä, jälkien paikkailua vai kulttuurin muokkaamista? Terveysviestintä ennaltaehkäisyä, jälkien paikkailua vai kulttuurin muokkaamista? Anna-Maria Mäki-Kuutti, tutkija Tampereen yliopisto, COMET Ehkäisevän työn päivät Lahti 25.9.2014 Sisältö Mistä puhumme,

Lisätiedot

ARJEN TOIMINTAKYKY Muutosten seuraaminen järjestötoimintaan osallistumisen aikana. Mari Stycz & Jaakko Ikonen

ARJEN TOIMINTAKYKY Muutosten seuraaminen järjestötoimintaan osallistumisen aikana. Mari Stycz & Jaakko Ikonen ARJEN TOIMINTAKYKY Muutosten seuraaminen järjestötoimintaan osallistumisen aikana Mari Stycz & Jaakko Ikonen Seurantatiedon kerääminen kannattaa Järjestöissä vaikutetaan ihmisten hyvinvointiin ja toimintakykyyn,

Lisätiedot

Nuorten näkymätön kansalaisuus?

Nuorten näkymätön kansalaisuus? Nuorten näkymätön kansalaisuus? Miten niin? nro 1: Nuoruushan on kaikkialla, koko mediakulttuuri ihannoi nuoruutta, kaikki haluavat olla nuoria juuri tässä ajassamme Miten niin? nro 2: lapset ja nuorethan

Lisätiedot

Läpäisyn tehostamisen tavoitteet 31.10.2012 Elise Virnes

Läpäisyn tehostamisen tavoitteet 31.10.2012 Elise Virnes Läpäisyn tehostamisen tavoitteet 31.10.2012 Elise Virnes KOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISIA LINJAUKSIA Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelma 17.6.2011 Koulutus ja tutkimus vuosina 2011 2016, KESU Nuorten

Lisätiedot

HYVÄT KÄYTÄNNÖT TOIMIJUUTTA VAHVISTAMASSA

HYVÄT KÄYTÄNNÖT TOIMIJUUTTA VAHVISTAMASSA MIELELLÄÄN-SEMINAARI 7.10.2015 Puistotorni, Tampere HYVÄT KÄYTÄNNÖT TOIMIJUUTTA VAHVISTAMASSA Jyrki Jyrkämä Professori (emeritus) Sosiaaligerontologia, sosiologia jyrki.jyrkama@jyu.fi TEEMAT Käytännöt

Lisätiedot

TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ

TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ Hopeakirstu-projekti hyvinvoinnin edistäjänä Marja-Leena Heikkilä Opinnäytetyö Hyvinvointipalvelut Geronomikoulutus 2018 Opinnäytetyön tarkoitus ja tavoite

Lisätiedot

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä?

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? TALOYHTIÖN VARAUTUMINEN ASUKKAIDEN IKÄÄNTYMISEEN -seminaari vanhustyön johtaja Oulun kaupunki Oulun

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN HYVINVOINNIN

IKÄIHMISTEN HYVINVOINNIN IKÄIHMISTEN HYVINVOINNIN PYSYVYYS JA KULUTUSTOTTUMUKSET KÄKÄTE-seminaari 6.9.2012 Sirpa Kärnä YTT, Lehtori (ent.) Savonia-amk, Iisalmen yksikkö LUENNON NÄKÖKULMA JA AIHEALUEET (1) Suomalaisten ikääntyminen

Lisätiedot

Osallisuutta yhteisöllisellä vertaistoiminnalla

Osallisuutta yhteisöllisellä vertaistoiminnalla Osallisuutta yhteisöllisellä vertaistoiminnalla Ikääntyneidenpäihde- ja mielenterveystyön verkoston yhteistyöseminaari 23.4.2015 Mona Särkelä-Kukko Marjo Karila 14.4.2015 1 Pohdittavaksi alkuun: Pohdi

Lisätiedot

SOSIAALITYÖN MAHDOLLISUUKSIA

SOSIAALITYÖN MAHDOLLISUUKSIA SOSIAALITYÖN MAHDOLLISUUKSIA Päihdealan sosiaalityön päivä 22.11.2012 Aulikki Kananoja ESITYKSEN JÄSENNYS Kulttuurinen muutos ( William Ogburn) Globaali ympäristö Väestörakenteen muutos Suomalaisen hyvinvointipolitiikan

Lisätiedot

Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet

Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet Motiivi 2 Kehittyvä ihminen I Johdatus kehityspsykologiaan 1. Kehityspsykologian perusteet Mitä kehityspsykologia on? Kehitys

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020 Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010 Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies Strategian tausta laajat muutostrendit haastavat toiminnan kehittämiseen

Lisätiedot

Globaali Suomi ja arvot olemmeko vaarassa?

Globaali Suomi ja arvot olemmeko vaarassa? Globaali Suomi ja arvot olemmeko vaarassa? VTT Anneli Portman, Helsingin Yliopisto 3.6.2016 1 Mistä vaarat tulevat? Koemme itsemme uhatuksi joko henkilökohtaisesti tai ryhmätasolla Uhatuksi tulemisen kokemus

Lisätiedot

410070P Kasvatussosiologia: Yhteiskunta, kasvatusinstituutiot ja sosiaalinen vuorovaikutus (4op)

410070P Kasvatussosiologia: Yhteiskunta, kasvatusinstituutiot ja sosiaalinen vuorovaikutus (4op) 410070P Kasvatussosiologia: Yhteiskunta, kasvatusinstituutiot ja sosiaalinen vuorovaikutus (4op) KT Veli-Matti Ulvinen - Osa III - Kasvatussosiologia osana kasvatustieteitä Kasvatustiede tieteiden välistä

Lisätiedot

Oman ikääntymisen suunnittelu ja voimavarat käyttöön

Oman ikääntymisen suunnittelu ja voimavarat käyttöön Oman ikääntymisen suunnittelu ja voimavarat käyttöön Äijävirtaa ja neuvokkaita naisia seminaari 26.4.2017 Aila Pikkarainen Esityksen teemat Seniori- ja vanhuusiän kehitysvaiheet? Loppuuko elämä Eriksonin

Lisätiedot

Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe

Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa Kouvolan seudun Muisti ry 14.2.2017 Dos. Erja Rappe 9.2.2017 Al Esityksen sisältö Ympäristö ja hyvinvointi Muistisairaalle tärkeitä ympäristötekijöitä

Lisätiedot

Mitä jää tutkimuksen varjoon? Näkemyksiä käytännön työstä kehittämisen taustalle.

Mitä jää tutkimuksen varjoon? Näkemyksiä käytännön työstä kehittämisen taustalle. Mitä jää tutkimuksen varjoon? Näkemyksiä käytännön työstä kehittämisen taustalle. Tapio Halla, erikoislääkäri Tampereen kaupunki Mielenterveys- ja päihdepalvelut Psykiatrian polklinikka maahanmuuttajille

Lisätiedot

PERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ. Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen

PERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ. Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen PERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen - Toimiva lapsi&perhe menetelmäkoulutus syksy 06 kevät 07 Beardsleen perheinterventio, lapset

Lisätiedot

Eloisan iän salaisuudet. Vappu Taipale Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton puheenjohtaja Eloisa Ikä- seminaari Helsinki 10.10.2012

Eloisan iän salaisuudet. Vappu Taipale Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton puheenjohtaja Eloisa Ikä- seminaari Helsinki 10.10.2012 Eloisan iän salaisuudet 10.10.2012 Eloisan iän salaisuudet Vappu Taipale Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton puheenjohtaja Eloisa Ikä- seminaari Helsinki 10.10.2012 Me olemme nyt muodissa! Vanhat ihmiset

Lisätiedot

Työ-koti-koulu kolmio hyvinvoinnin perustana

Työ-koti-koulu kolmio hyvinvoinnin perustana Työ-koti-koulu kolmio hyvinvoinnin perustana * Uhkakuvat * Kehityspolut * Tulevaisuuden mahdollisuudet Jyväskylän yliopisto, Psykologian laitos 10.10.2005 Lapset Nuoret Mielenterveyshäiriöt 7 15% 15-25%

Lisätiedot

VÄESTÖTUTKIMUKSET: miksi niitä tehdään? Seppo Koskinen ja työryhmä

VÄESTÖTUTKIMUKSET: miksi niitä tehdään? Seppo Koskinen ja työryhmä VÄESTÖTUTKIMUKSET: miksi niitä tehdään? Seppo Koskinen ja työryhmä Tutkimusten tarkoitus 1) Tilanteen kuvaaminen Millaisia terveys- ja hyvinvointiongelmia väestössä on? (esim. sydäntaudit, allergiat, mielenterveysongelmat,

Lisätiedot

Farmaseuttinen etiikka

Farmaseuttinen etiikka Farmaseuttinen etiikka Medikalisaatio ja terveysarvot Luento 7. Farmasian tdk. 21.11. Markus Neuvonen markus.neuvonen@helsinki.fi http://blogs.helsinki.fi/amoneuvo Arvot tieteessä Terveysarvot Medikalisaatio

Lisätiedot

TK2-kuntoutuksen arviointitutkimus. TK2-tutkijaryhmä Tutkimuksen koordinaattori: johtava tutkija Riitta Seppänen-Järvelä, Kela

TK2-kuntoutuksen arviointitutkimus. TK2-tutkijaryhmä Tutkimuksen koordinaattori: johtava tutkija Riitta Seppänen-Järvelä, Kela TK2-kuntoutuksen arviointitutkimus TK2-tutkijaryhmä Tutkimuksen koordinaattori: johtava tutkija Riitta Seppänen-Järvelä, Kela Kuntoutustarve TK2-kuntoutujien ja muun henkilöstön vertailu TK2 kuntoutujat

Lisätiedot

Erilainen tapa ikääntyä hyvin: liikkumisen monet merkitykset

Erilainen tapa ikääntyä hyvin: liikkumisen monet merkitykset Erilainen tapa ikääntyä hyvin: liikkumisen monet merkitykset Hyvää ikääntymistä yhteistyössä seminaari 10.5.2011, Kajaani Arto Tiihonen, FT, LitL Sisältö Erilainen tapa ikääntyä hyvin: esimerkkeinä liikuntaa

Lisätiedot

Miltä maailma näyttää?

Miltä maailma näyttää? Miltä maailma näyttää? Globaali näkökulma lasten ja nuorten tulevaisuuteen (Jari Kivistö) Kasvava ihminen ja tulevaisuuden koulu -seminaari Kokkolassa 7.8.2013 Globaalikasvatuksen tehtävä on

Lisätiedot

SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN

SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN Prof Kirsti Lonka kirstilonka.fi, Twitter: @kirstilonka Opettajankoulutuslaitos Helsingin yliopisto Blogs.helsinki.fi/mindthegap Blogs.helsinki.fi/mindthegap Opettajan

Lisätiedot

Eläkeikä edessä Työelämästä eläkkeelle -löytyykö hyviä käytäntöjä? Jyrki Komulainen Ohjemajohtaja Kunnossa kaiken ikää -ohjelma

Eläkeikä edessä Työelämästä eläkkeelle -löytyykö hyviä käytäntöjä? Jyrki Komulainen Ohjemajohtaja Kunnossa kaiken ikää -ohjelma Eläkeikä edessä Työelämästä eläkkeelle -löytyykö hyviä käytäntöjä? Jyrki Komulainen Ohjemajohtaja Kunnossa kaiken ikää -ohjelma TOIMINTAKYKYÄ TYÖELÄMÄÄN - KKI-toimet ja työelämä - KKI-hankkeet TYÖELÄMÄ

Lisätiedot

IRTI RIKOSKIERTEESTÄ PERHEEN MERKITYS OMAAN ARKEEN KIINNITTYMISEN KANNALTA. VAT-seminaari Katariina Waltzer

IRTI RIKOSKIERTEESTÄ PERHEEN MERKITYS OMAAN ARKEEN KIINNITTYMISEN KANNALTA. VAT-seminaari Katariina Waltzer IRTI RIKOSKIERTEESTÄ PERHEEN MERKITYS OMAAN ARKEEN KIINNITTYMISEN KANNALTA VAT-seminaari 11.4.2018 Katariina Waltzer ESITYKSEN RAKENNE - Omat aineistot rikoskierteessä elävistä ihmisistä ja vankilasta

Lisätiedot

TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA

TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA Tiedosta TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA THL:n strategia 2015 OMAKUVA THL SUOJELEE JA EDISTÄÄ VÄESTÖN TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA Päämääränämme on turvata suomalaisten hyvä elämä oikeudenmukaisessa, kestävässä

Lisätiedot

Mielekästä ikääntymistä

Mielekästä ikääntymistä Mielekästä ikääntymistä Koko kylä huolehtii vastuu ikääntyvistä kuuluu kaikille Psykologi Mervi Fadjukov Alueelliset mielenterveys-ja päihdepalvelut PHHYKY 20.3.2019 Vanhuus yksi elämänvaihe Yksilöllinen

Lisätiedot

Lapsen kuuleminen mitä se on?

Lapsen kuuleminen mitä se on? Lapsen kuuleminen mitä se on? Marjatta Kalliala Pirkanmaan VARHAISKASVATTAJA 2015 Tampere, 21.4.2015 Lähtökohta: lapsen kuuleminen ja kuunteleminen on hyvä asia, lapsen sivuuttaminen ja välinpitämätön

Lisätiedot

Työelämä tarvitsee liikettä seminaari 10.6.2013. Heli Rissanen

Työelämä tarvitsee liikettä seminaari 10.6.2013. Heli Rissanen Työelämä tarvitsee liikettä seminaari 10.6.2013 Heli Rissanen BERNERIN ARVOT Työ Rehellisyys Ihminen 4.6.13/Heli Rissanen 2 4.6.13/Heli Rissanen 3 BERNER LAADUKKAIDEN BRÄNDIEN TAVARATALO Kuusi myyntiosastoa,

Lisätiedot

Humalan tällä puolella Alkoholikeskustelun uudet suunnat. Antti Maunu VTT, tutkija maunuan@gmail.com 0408325057

Humalan tällä puolella Alkoholikeskustelun uudet suunnat. Antti Maunu VTT, tutkija maunuan@gmail.com 0408325057 Humalan tällä puolella Alkoholikeskustelun uudet suunnat Antti Maunu VTT, tutkija maunuan@gmail.com 0408325057 Suomen suurimmat alkoholiongelmat Humalan ylikorostunut rooli puheessa ja itseymmärryksessä

Lisätiedot

Matti Heikkilä liikunnan erityisasiantuntija markkinointijohtaja / hyvinvointipalvelut / 200 000 / 23v Suomen Urheiluopisto

Matti Heikkilä liikunnan erityisasiantuntija markkinointijohtaja / hyvinvointipalvelut / 200 000 / 23v Suomen Urheiluopisto Matti Heikkilä liikunnan erityisasiantuntija markkinointijohtaja / hyvinvointipalvelut / 200 000 / 23v Suomen Urheiluopisto matti.heikkila@vierumaki.fi Suomalaisten kuntojakauma Kuntoutettavia 20 % yksilöliikuntaa

Lisätiedot

Naturalistinen ihmiskäsitys

Naturalistinen ihmiskäsitys IHMISKÄSITYKSET Naturalistinen ihmiskäsitys Ihminen on olento, joka ei poikkea kovin paljon eläimistä: ajattelulle ja toiminnalle on olemassa aina jokin syy, joka voidaan saada selville. Ihminen ei ole

Lisätiedot

KASVATETTAVAN OSALLISTAMINEN JA KASVUN ARVIOINTI

KASVATETTAVAN OSALLISTAMINEN JA KASVUN ARVIOINTI KASVATETTAVAN OSALLISTAMINEN JA KASVUN ARVIOINTI VTT/ Sosiologi Hanna Vilkka Opetusmenetelmät ja opetuksen arviointi -seminaari/ Turun kesäyliopisto 11.12.2010 RAKENTEISTA TOIMIJAAN Oma kasvu merkityksissä,

Lisätiedot

Ikäasumisen valinnat ja mahdollisuudet Suomen Akatemia, Helsinki, 17.8.2015

Ikäasumisen valinnat ja mahdollisuudet Suomen Akatemia, Helsinki, 17.8.2015 Ikäasumisen valinnat ja mahdollisuudet Suomen Akatemia, Helsinki, 17.8.2015 Muuttamisvalinnat ja asumisen uudet vaihtoehdot Outi Jolanki, FT Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Jyväskylän yliopisto

Lisätiedot