Ikäihmisen arjen voimavarat jatkuvuus ja aktiivisuus - näkökulmat. Tarja Tapio, lehtori YTT, Saimaan ammattikorkeakoulu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ikäihmisen arjen voimavarat jatkuvuus ja aktiivisuus - näkökulmat. Tarja Tapio, lehtori YTT, Saimaan ammattikorkeakoulu"

Transkriptio

1 Ikäihmisen arjen voimavarat jatkuvuus ja aktiivisuus - näkökulmat Tarja Tapio, lehtori YTT, Saimaan ammattikorkeakoulu

2 Kolme ajankohtaista näkökulmaa ikääntymiseen Kun suunnittelemme palveluja, sekä teknologiaa, ikäihmisten käyttöön, emme usein huomioi niitä voimavaroja, joita ikäihmisillä on heidän omista lähtökohdistaan, emmekä niitä perusteita, joiden perustalle voimavaraisuus rakentuu. Huolimatta vahvasta teoriapohjasta ja vakiintumistaan osaksi vanhustutkimusta voidaan väittää, että vuosien aikana sen (sosiaaligerontologian) merkitys vanhuspalveluihin liittyvässä keskustelussa ja toimenpiteissä on ollut rajallinen. Yhä vahvemmin vanhuus on käsitelty medikaalisena ilmiönä. (Seppänen 2006, 33) Nykyään ikääntymisen tarkastelua värittää vahvasti myös 2007 alkaneen talouskriisin vaikutukset ja ikääntymisen myötä kasvava palvelujen tarve; ja ikääntyminen sinällään, nähdään kansantaloudellisena taakkana ja rasitteena. Ikääntyminen on alettu nähdä uhkana. (Tapio 2014)» Silver tsunami

3 Katse vahvaan teoriapohjaan Tarkoituksena esitellä kaksi ikääntymisen tarkastelun vahvaa ja gerontologisessa tutkimuksessa pitkään vallalla ollutta näkökulmaa/teoriaa:» Jatkuvuus» Aktiivisuus Edelleen oleellisen paljon annettavaa myös sille, miten tarkastelemme ikääntymistä ja mistä näkökulmasta suunnittelemme palveluja ja (geron)teknologisia sovelluksia

4 Näitä edelsi ajatus ikääntymisestä irtaantumisena.. Ikääntyminen on luopumista, irtaantumista? Irtaantumisteoria (Cumming ja Henry, 1961) oli aikansa valtateoria, joka hallitsi keskustelua 1960-luvulta vielä1980-luvulle Ikääntymiseen liittyvät menetykset ja siitä johtuva marginalisoituminen korostuivat» mm. sosiaaliset roolit, asemat ja identiteetti Kritisoitiin ikääntymisen kielteisiä seikkoja korostavana Vaikka irtaantumista korostava näkökulma sai rinnalleen; ja osittain korvautui myös voimavaroja, jatkuvuutta ja aktiivisuutta korostavilla näkökulmilla, irtaantuminen värittää aika lailla ikääntyneisiin liittyvää ajatteluamme tänäkin päivänä.

5 Ikääntyminen on tärkeä elämänvaihe, jolla on oma erityinen tehtävä elämänkulussa Positiivnen irtaantuminen: gerotransendenssi Ikääntymisen ymmärtäminen elämänvaiheena, jolla on oma erityinen ja tärkeä tehtävä ihmisen elämässä; myös kehityspsykologiassa. +75 jälkeen ihminen alkaa suuntautumaan yhä enemmän tuonpuoleiseen ja materian merkitys vähenee lähestyvä kuolema ja luopuminen saavat yhä enemmän sijaa ajatuksissa ja puheissa, kuten myös elämän muistelu Ihminen keskittyy tärkeimpiin ihmissuhteisiin ja luopuu ylipäätänsäkin vähemmän merkityksellisistä asioistaan elämässä Sosiaalisten roolien ja pakkojen merkitys vähenee: ihminen vapautuu niistä

6 Jatkuvuus ikääntymisessä Vaikka jotkin identiteetin osat muuttuvat ja muuntuvat elämänkulun myötä, koemme, että osa minusta pysyy samana koko elämän» Peilistä katsoo joskus minulle vieras ihminen Tutkimuksissa on todettu, että kronologinen ikä ei ole keskeinen tekijä ikäihmiselle itselleen silloin, kun ikäihminen määrittelee itseään (esim. Kauffman: ageless self)» Kronologista ikää ei pidetä vanhuuden kriteerinä ikääntymisen sosiaalisia ulottuvuuksia tarkasteltaessa» Vanhustuminen : prosessin ilmenemismuoto, jossa ikääntymisen sosiaaliset, biologiset ja psykologiset tekijät alkavat vaikuttamaan ja näkymään (ks. )J. Jyrkmä. Tämä tapahtuu eri ihmisille eri aikaan ja erilaisella intensiteetillä.

7 Aktiivisuusteoria Aktiivisuus ei ole yksittäisiä aktiviteetteja, toimintoja Yhteydessä aikaisempaan elämään ja sen piirissä omaksuttuihin mielekkäisiin toiminnankokonaisuuksiin: metsästäminen, käsityöt, taide, politiikka Toimintojen domainit säilyvät, vaikka yksittäiset toiminnot muuttuvat ja niitä sopeutetaan: Mikä oli mielekästä silloin, on mielekästä myös tänään ja huomenna» kovasta urheilumiehestä penkkiurheilijaksi» tanssijattaresta ahkeraksi balettiyleisön jäseneksi. Näin ollen aktiivisuus tarkoittaa jotakin syvempää rakennetta kuin yksittäiset aktiviteetit ja toiminnot Aktiivisuus on tästä näkökulmasta aina yhteydessä aikaisempaan elämään ja jatkuvuuteen

8 Elämänkulku puitteena ja jatkuvuutena Eletty elämä puitteistaa ja ohjaa toimintaamme ja valintojamme, odotuksiamme ja sitä mitä pidämme vältettävänä sosiaalisen rakenteen tavoin (ks. esim. Settersten) Emme ole vapaita suhteessa elämänkulkuumme, vaan se määrittelee elämäntapaa, elämäntyyliä, toiveitamme ja valintojamme» Elämänkulku on kuin rakenne, joka puitteistaa valintojamme, toiveitamme ja asioita joita haluamme välttää Ihmisen voimavaraisuus tulee esille vain yhteydessä hänen elämänkulkuunsa: jatkuvuus, aktiivisuus

9 TOIMIJUUS (esim. J. Jyrkämä) Toimijuudessa ikääntyvää ihmistä lähestytään ajallis-paikallisessa sijainnissa valintoja tekevänä Elämänkulku on läsnä siinä, miten tähän päivään suhtaudutaan, millaista tukea voidaan ottaa vastaan ja mitä tulevaisuudelta odotetaan. Mennyt on läsnä tämän päivän toiminnassa ja mennyttä tuodaan tämän päivän yhteyteen esim. muistelemalla; yhdessä tai yksin. (Tapio 2016, 2010) Osa sopeutumista itsessä ja ympäröivässä maailmassa tapahtuviin muutoksiin.» Mennyttä hyvää verrataan nykyiseen, joka on usein mennyttä huonompaa

10 Kolmas ikä ja uudet valinnat Ikääntymisen ja kuluttamisen myötä erityisesti nk. 3:ssa iässä, voidaan määritellä itse uudelleen, esimerkiksi uusien harrastusten tai vapaa-aikaan liittyvien kulutusvalintojen kautta Tämä on mahdollista vain osalle ikääntyvää väestöä, koska kuluttaminen perustuu varallisuuteen ja sen myötä mahdollistuviin valintoihin. Tässä iässä voidaan omaksua myös uusia teknologisia hyödykkeitä ja palveluja, jos niistä katsotaan olevan hyötyä ja jos ne ovat mielekkäitä. Elämäntavasta kumpuava arvomaailma muuntuu kuitenkin hitaammin, kuin elämäntyylit, joissa kuluttaminen on tärkeä elementti

11 Jatkuvuus, aktiivisuus ja teknologia Jatkuvuudet näkyvät myös esimerkiksi siinä, miten teknologian haltuunotto on sukupolvittunut Mitä vanhemmasta sukupolvesta on kysymys, sitä laimeammin he ottavat teknologiset ratkaisut osaksi arkeaan Kysymys ei ole sittenkään kognitiivisista taidoista tai kyvyistä

12 Aktiivisuus on jatkuvuutta ja yhteyttä aikaisemmin elettyyn elämään Ei ole saman tekevää, millaisia palveluja teknologisia ratkaisuja suunnittelemme ikäihmisten arjesta itsenäisenä selviytymisen ja osallisuuden tukemiseksi. On käytettävä aikaa ja nähtävä vaivaa, jotta ikäihmisten oma näkemys siitä, mitä hyvää huomiseen kuuluu, tulee huomioiduksi. Passiivisesta palvelujen käyttäjästä toimijaksi, joka itse toivoo ja toimii sekä tekee valintoja arkielämänsä helpottamiseksi tai siitä selviämiseksi.

13 lähteitä Atchely R.: 1989 Coleman P.: 1993; 2005 Cumming & Henry: 1961 Koskinen S.: 2004 Jyrkämä J.: Tapio T.: 2016; 2012 Tornstam, Lars: 1994

14 Kiitokset!

Mielekästä ikääntymistä

Mielekästä ikääntymistä Mielekästä ikääntymistä Koko kylä huolehtii vastuu ikääntyvistä kuuluu kaikille Psykologi Mervi Fadjukov Alueelliset mielenterveys-ja päihdepalvelut PHHYKY 20.3.2019 Vanhuus yksi elämänvaihe Yksilöllinen

Lisätiedot

Haastavat elämäntilanteet Mitä tiedämme ja mitä voimme tehdä? Elisa Tiilikainen, VTT, tutkijatohtori, Itä- Suomen yliopisto

Haastavat elämäntilanteet Mitä tiedämme ja mitä voimme tehdä? Elisa Tiilikainen, VTT, tutkijatohtori, Itä- Suomen yliopisto Haastavat elämäntilanteet Mitä tiedämme ja mitä voimme tehdä? Elisa Tiilikainen, VTT, tutkijatohtori, Itä- Suomen yliopisto Esityksen sisältö Millaisia haastavia elämäntilanteita voimme paikantaa ikääntyvien

Lisätiedot

"Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne. Albert Einstein

Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne. Albert Einstein "Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne. Albert Einstein Maarit Kairala Sosiaalityön e- osaamisen maisterikoulutus Lapin yliopisto/ Oulu 18.4.2013 Lähtökohtiani:

Lisätiedot

Sisällys. 1 Yleistä ikääntymisestä 18 Marja Saarenheimo. 2 Ikääntyneiden psykoterapeuttisen työn 56 puitteista ja lähtökohdista Hannu Pajunen

Sisällys. 1 Yleistä ikääntymisestä 18 Marja Saarenheimo. 2 Ikääntyneiden psykoterapeuttisen työn 56 puitteista ja lähtökohdista Hannu Pajunen 5 Sisällys Johdanto 11 Sirkkaliisa Heimonen, Hannu Pajunen 1 Yleistä ikääntymisestä 18 Marja Saarenheimo Elämänkulku ja vanheneminen 21 Itsesäätely ja toimijuus ikääntyessä 25 Kognitiivisen vanhenemisen

Lisätiedot

Yhteisen arvioinnin loppuraportti. Ikäihmisten perhehoidon valmennus

Yhteisen arvioinnin loppuraportti. Ikäihmisten perhehoidon valmennus Yhteisen arvioinnin loppuraportti Ikäihmisten perhehoidon valmennus Ikäihmisten perhehoidon valmennuksen seitsemän tapaamista 1. Tietoa perhehoidosta Mitä ikäihmisten perhehoidon valmennus on? Ikäihmisten

Lisätiedot

MONIA LAITOKSIA, MONIA SOSIAALISUUKSIA

MONIA LAITOKSIA, MONIA SOSIAALISUUKSIA Vanhustyön sosiaaliset Kasvun ja vanhenemisen tutkijoiden vuosikokousseminaari Tampere 13.-14.3.2008 MONIA LAITOKSIA, MONIA SOSIAALISUUKSIA Jyrki Jyrkämä Sosiaaligerontologia, sosiologia Yhteiskuntatieteiden

Lisätiedot

ikääntyessä FT, tutkija Vanhustyön keskusliitto

ikääntyessä FT, tutkija Vanhustyön keskusliitto Yhteiskunta ja ihmisen osallisuus ikääntyessä Marja Saarenheimo FT, tutkija Vanhustyön keskusliitto Tämän alustuksen kysymykset 1. Millainen elämänvaihe vanhuus on nyky- käsitysten t mukaan? 2. Mistä iäkkään

Lisätiedot

Palvelua vai omaehtoisuutta? Satu Helin, TtT Toiminnanjohtaja VTKL

Palvelua vai omaehtoisuutta? Satu Helin, TtT Toiminnanjohtaja VTKL Palvelua vai omaehtoisuutta? Satu Helin, TtT Toiminnanjohtaja VTKL Pohdintojeni sisältö - ideoita paneelikeskusteluun Palveluorientoitunut kulttuurimme istuu tiukassa Paljonko ns. vanhuspalveluja käytetään?

Lisätiedot

Ikääntyminen ja henkiset voimavarat

Ikääntyminen ja henkiset voimavarat Ikääntyminen ja henkiset voimavarat Agronomiliiton tilaisuus 5.11.2013 Vuoden psykologi Toimialapäällikkö, PsT Sirkkaliisa Heimonen Ikäinstituutti Ikäinstituutti - hyvän vanhenemisen asiantuntija Tehtävänä

Lisätiedot

Oman ikääntymisen suunnittelu ja voimavarat käyttöön

Oman ikääntymisen suunnittelu ja voimavarat käyttöön Oman ikääntymisen suunnittelu ja voimavarat käyttöön Äijävirtaa ja neuvokkaita naisia seminaari 26.4.2017 Aila Pikkarainen Esityksen teemat Seniori- ja vanhuusiän kehitysvaiheet? Loppuuko elämä Eriksonin

Lisätiedot

Yhteisvoimin kotona hanke. Kaija Virjonen TtM 2/3 Tutun ammattikorkeakoulu Oy

Yhteisvoimin kotona hanke. Kaija Virjonen TtM 2/3 Tutun ammattikorkeakoulu Oy Yhteisvoimin kotona hanke Kaija Virjonen TtM 2/3 Tutun ammattikorkeakoulu Oy Päivän teemat Asiakkaan voimavaralähtöisyyden, osallisuuden ja toimijuuden näkökulma palveluiden suunnittelussa, toteutuksessa

Lisätiedot

TOIMIJUUS JA IKÄÄNTYNEIDEN ARKIELÄMÄ

TOIMIJUUS JA IKÄÄNTYNEIDEN ARKIELÄMÄ Vanhustyön ajankohtaispäivät Kotka ja Lappeenranta 4.-5.3.2008 TOIMIJUUS JA IKÄÄNTYNEIDEN ARKIELÄMÄ Jyrki Jyrkämä Sosiaaligerontologia, sosiologia Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Jyväskylän yliopisto

Lisätiedot

HYVÄT KÄYTÄNNÖT TOIMIJUUTTA VAHVISTAMASSA

HYVÄT KÄYTÄNNÖT TOIMIJUUTTA VAHVISTAMASSA MIELELLÄÄN-SEMINAARI 7.10.2015 Puistotorni, Tampere HYVÄT KÄYTÄNNÖT TOIMIJUUTTA VAHVISTAMASSA Jyrki Jyrkämä Professori (emeritus) Sosiaaligerontologia, sosiologia jyrki.jyrkama@jyu.fi TEEMAT Käytännöt

Lisätiedot

Lapsen arki arvoon! Salla Sipari

Lapsen arki arvoon! Salla Sipari Lapsen arki arvoon! Salla Sipari 13.3.2013 Tulokulmia dialogiin Lapsen oppiminen Kasvatusta ja kuntoutusta yhdessä Kuntouttava arki arki kuntouttavaksi Kehittäjäkumppanuus 13.3.2013 Salla Sipari 2 Miksi

Lisätiedot

Yksinäisyys ja elämänkulku Laadullinen seurantatutkimus ikääntyvien yksinäisyydestä

Yksinäisyys ja elämänkulku Laadullinen seurantatutkimus ikääntyvien yksinäisyydestä Yksinäisyys ja elämänkulku Laadullinen seurantatutkimus ikääntyvien yksinäisyydestä Elisa Tiilikainen Tutkimuskohteena yksinäisyys 2 Subjektiivinen kokemus Perinteisesti määritelty yksilön subjektiiviseksi

Lisätiedot

Esipuhe. Esipuhe. Tämäpä yllätys, sanoi Ihaa iltapäivällä nähdessään kaikkien tulevan taloaan kohti. Onko minutkin kutsuttu?

Esipuhe. Esipuhe. Tämäpä yllätys, sanoi Ihaa iltapäivällä nähdessään kaikkien tulevan taloaan kohti. Onko minutkin kutsuttu? 11 Esipuhe Tämäpä yllätys, sanoi Ihaa iltapäivällä nähdessään kaikkien tulevan taloaan kohti. Onko minutkin kutsuttu? (Nalle Puh) Paula Määtän kirjoittama Perhe asiantuntijana -teos päätyi kymmenen vuotta

Lisätiedot

Vanhuus Suomessa miten se muuttuu ja miten sitä tutkitaan?

Vanhuus Suomessa miten se muuttuu ja miten sitä tutkitaan? Vanhuus Suomessa miten se muuttuu ja miten sitä tutkitaan? Marja Jylhä Terveystieteiden yksikkö ja Gerontologian tutkimuskeskus (GEREC) Tampereen yliopisto Luentosarja Tutkimuksen näkökulmia ikääntymiseen

Lisätiedot

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Valtakunnallinen vertaistoiminnan koulutus 1 Mona Särkelä-Kukko 18.10.2013 1 Sisältö 1. Osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Lisätiedot

Mielenterveys on olennainen osa ikäihmisen toimintakykyä

Mielenterveys on olennainen osa ikäihmisen toimintakykyä Mielenterveys on olennainen osa ikäihmisen toimintakykyä Kaatumisseula-päätösseminaari 15.2.2017 Merikeskus Vellamo, Kotka Suunnittelija Sonja Maununaho, Suomen Mielenterveysseura Mielenterveys on hyvinvoinnin

Lisätiedot

Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon!

Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon! Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon! Pirkanmaan ympäristökasvatuspäivä 2.6.2015 Päivi Ikola Aluejohtaja Uutta vai vanhaa? 2.6.2015 Päivi Ikola Perusopetuksen

Lisätiedot

Koti on POP "Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? Satu Kangas ja Reetta Hjelm

Koti on POP Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? Satu Kangas ja Reetta Hjelm Koti on POP "Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? 13.11.2018 Satu Kangas ja Reetta Hjelm KOTIHOITO KEHITTYY MIKSI? 2 JOTAIN ON TEHTY, JOTTA UUTISKYNNYS YLITTYY? MUTTA MITÄ MUUTA? Shokeeraavat kotikuolemauutiset

Lisätiedot

TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA?

TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA? TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA? Senioriliikkeen kevätkokous 22.04.2013 Helsinki Aulikki Kananoja LAKI l l Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden

Lisätiedot

OSALLISUUS JA ARKIELÄMÄ: Näkökulmana toimijuus

OSALLISUUS JA ARKIELÄMÄ: Näkökulmana toimijuus Elämänote verkostoseminaari Tampere 2.4.19 OSALLISUUS JA ARKIELÄMÄ: Näkökulmana toimijuus Jyrki Jyrkämä Sosiaaligerontologian professori, emeritus Gerontologian tutkimuskeskus, JY ja TaY jyrki.jyrkama@jyu.fi

Lisätiedot

Luennon aiheita: Vanhenemisen tutkimus. Ikä ja iäkkäitä koskevat nimitykset

Luennon aiheita: Vanhenemisen tutkimus. Ikä ja iäkkäitä koskevat nimitykset Vanhenemisen tutkimuksen johdantokurssi, 4.11.2014 Antti Karisto Ikä ja iäkkäitä koskevat nimitykset Luennon aiheita: * Vanhenemisen tutkimuksen koko kenttä * Sosiaaligerontologia * Ikä ja iäkkäitä ihmisiä

Lisätiedot

SOSIAALIPEDAGOGISIA KÄSITTEITÄ MAAHANMUUTTAJUUDEN JA MONIKULTTUURISUUDEN TARKASTELUUN

SOSIAALIPEDAGOGISIA KÄSITTEITÄ MAAHANMUUTTAJUUDEN JA MONIKULTTUURISUUDEN TARKASTELUUN SOSIAALIPEDAGOGISIA KÄSITTEITÄ MAAHANMUUTTAJUUDEN JA MONIKULTTUURISUUDEN TARKASTELUUN Sosiaalipedagogiikan kouluttajatapaaminen 2016 11.11.2016 Elina Nivala YTT, yliopistonlehtori Itä-Suomen yliopisto

Lisätiedot

Ikäteknologia. Jaana Leikas (toim.) ETUKANSI ERI TIEDOSTOSSA

Ikäteknologia. Jaana Leikas (toim.) ETUKANSI ERI TIEDOSTOSSA ETUKANSI ERI TIEDOSTOSSA Miten teknologia voi olla tukemassa hyvää ikääntymistä? Millaista lisäarvoa ikäteknologian tulisi tuottaa? Ikäteknologia Jaana Leikas (toim.) Vanhustyön keskusliitto Centralförbundet

Lisätiedot

Kansalaisuuden kynnykset

Kansalaisuuden kynnykset Kansalaisuuden kynnykset 3/31/2017 Sadassa vuodessa kansalaiseksi juhlakonferenssi Sakari Kainulainen dosentti, asiantuntija Diakonia-ammattikorkeakoulu Kynnyksiä osallisuuden edessä Taloudellinen /Yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Osallisuuden tiellä. Tietoa ja hyviä käytäntöjä Aluetreffikiertue 2018

Osallisuuden tiellä. Tietoa ja hyviä käytäntöjä Aluetreffikiertue 2018 Osallisuuden tiellä Tietoa ja hyviä käytäntöjä Aluetreffikiertue 2018 Yhdessä yhdenvertaisuutta! Miksi puhumme osallisuudesta Aluetreffeillä 2018? Strategiakauden keskeisimmät tavoitteet ja keinot on koottu

Lisätiedot

Eläkeikäisen hyvinvointi ja eläkemuutokseen valmentautuminen. Marja Saarenheimo FT, tutkija, psykologi Vanhustyön keskusliitto

Eläkeikäisen hyvinvointi ja eläkemuutokseen valmentautuminen. Marja Saarenheimo FT, tutkija, psykologi Vanhustyön keskusliitto Eläkeikäisen hyvinvointi ja eläkemuutokseen valmentautuminen Marja Saarenheimo FT, tutkija, psykologi Vanhustyön keskusliitto Täyttä elämää eläkkeellä 7.2.2015 Mitä vanhuudelle on tapahtunut? Notkistunut

Lisätiedot

Saamelaisten toimintamallien juurruttaminen ja levittäminen

Saamelaisten toimintamallien juurruttaminen ja levittäminen Saamelaisten toimintamallien juurruttaminen ja levittäminen palveluissa Edellytykset yy ja haasteet Inari 20.9.2013 Mirja Laiti Työkalupakin arviointia Kokonaisuudessaan erinomainen työväline henkilöstön

Lisätiedot

6.14 Terveystieto. Opetuksen tavoitteet. Terveystiedon opetuksen tavoitteena on, että opiskelija

6.14 Terveystieto. Opetuksen tavoitteet. Terveystiedon opetuksen tavoitteena on, että opiskelija 6.14 Terveystieto Terveystieto on monitieteiseen tietoperustaan nojautuva oppiaine, jonka tarkoituksena on edistää terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta tukevaa osaamista. Lähtökohtana on elämän kunnioittaminen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin lähteitä. Eevi Jaakkola 2014

Hyvinvoinnin lähteitä. Eevi Jaakkola 2014 Hyvinvoinnin lähteitä Yhteisöllisyys Koillismaan ikäihmisten voimavarana Syrjäinen maaseutukin on vielä hyvä paikka ikääntyä Eevi Jaakkola 2014 Yhteisöllisyyden ja voimavarojen rakentumisen elementit,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2016. mikuntautajärviikäihmistenval 20.9.2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2016. mikuntautajärviikäihmistenval 20.9.2013 Utajärvivalmistelut oimkuntautajärviva lmistelutoiminkuntautajärviikä ihmistenvalmistelutoimikuntau tajärvivalmistelutoi TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2016 mikuntautajärvival 20.9.2013 mistelutoimikuntautajärviikäih

Lisätiedot

Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana

Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana Dosentti Elina Kontu Helsingin yliopisto Opettajankoulutuslaitos,

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

Alkukartoituksen yhteenvetoa Tämän tiedämme teistä Ulla & Heli. Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä

Alkukartoituksen yhteenvetoa Tämän tiedämme teistä Ulla & Heli. Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä Alkukartoituksen yhteenvetoa Tämän tiedämme teistä Ulla & Heli Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä Alkukartoitus Alkukartoituksen avulla kartoitettiin hankkeiden työskentely-

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Aktiivinen ikääntyminen ja sukupolvien välinen solidaarisuus EU:n 2012 teemavuosi Tavoitteet: Edistää kaikkien ihmisten elinvoimaa ja arvokkuutta Lisätä ymmärrystä aktiivisen ikääntymisen

Lisätiedot

Elämänkulku ja ikäpolvien dialogi. Marja Saarenheimo FT, tutkija, Vanhustyön keskusliitto

Elämänkulku ja ikäpolvien dialogi. Marja Saarenheimo FT, tutkija, Vanhustyön keskusliitto Elämänkulku ja ikäpolvien dialogi FT, tutkija, Vanhustyön keskusliitto Työeläkepäivä Elämänkulun uusjako 2 o Eliniän pitenemisen myötä elämänkulku on etenkin länsimaisissa kulttuureissa venynyt ja vaiheistunut

Lisätiedot

Ikääntyneen voimavaralähteet arjessa. Taina Stenberg, suunnittelija Ikäinstituutti

Ikääntyneen voimavaralähteet arjessa. Taina Stenberg, suunnittelija Ikäinstituutti Ikääntyneen voimavaralähteet arjessa Taina Stenberg, suunnittelija Ikäinstituutti Ikäinstituutti Elämänvoimaa vanhuuteen elämänvoimaa vanhuudesta Tehtävänä edistää hyvää vanhenemista ja vanhuutta tukemalla

Lisätiedot

VANHU(U)SKÄSITYK- SET medikaalisesta sosiokulttuuriseen. Teija Nuutinen PKKY/AIKO

VANHU(U)SKÄSITYK- SET medikaalisesta sosiokulttuuriseen. Teija Nuutinen PKKY/AIKO VANHU(U)SKÄSITYK- SET medikaalisesta sosiokulttuuriseen Teija Nuutinen PKKY/AIKO Video: Ikääntymistä kohti ylpeydellä (n. 10 min) Aamutv: Anna Pylkkänen www.proudage.fi Miksi vanheneminen on arvokasta?

Lisätiedot

Tutkimusryhmä 2. Toimijuus terveys, hyvinvointi ja hoiva

Tutkimusryhmä 2. Toimijuus terveys, hyvinvointi ja hoiva Tutkimusryhmä 2. Toimijuus terveys, hyvinvointi ja hoiva Ryhmän johtaja prof. Marja Jylhä & dosentti Outi Jolanki Tutkijat: Leena Forma, Jutta Pulkki, Mari Aaltonen & Linda Enroth + 1jatko-opiskelija Yhteiskuntatieteiden

Lisätiedot

IKÄIHMISET JA TOIMIJUUS

IKÄIHMISET JA TOIMIJUUS IKÄIHMISEN VIREÄ HUOMINEN Oulu 18.4.2013 IKÄIHMISET JA TOIMIJUUS Jyrki Jyrkämä Sosiologia, sosiaaligerontologia, Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Jyväskylän yliopisto jyrki.jyrkama@yu.fi LYHYT

Lisätiedot

Taide, taidetoiminta ja niiden vaikutukset ikääntyneiden hyvinvointiin

Taide, taidetoiminta ja niiden vaikutukset ikääntyneiden hyvinvointiin Uutta tutkimusta taiteista ja hyvinvoinnista: katsauksia kansainväliseen tutkimukseen Taide, taidetoiminta ja niiden vaikutukset ikääntyneiden hyvinvointiin 26.10.2017 Sitra Helena Malmivirta KT, LTO,

Lisätiedot

Aktiivinen ikääntyminen ja sukupolvien välinen solidaarisuus EU:n 2012 teemavuosi. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Aktiivinen ikääntyminen ja sukupolvien välinen solidaarisuus EU:n 2012 teemavuosi. Työterveyslaitos www.ttl.fi Aktiivinen ikääntyminen ja sukupolvien välinen solidaarisuus EU:n 2012 teemavuosi Tavoitteet: Edistää kaikkien ihmisten elinvoimaa ja arvokkuutta Lisätä ymmärrystä aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien

Lisätiedot

Ikääntyvä ihminen hoitotieteellisen tutkimuksen keskiössä

Ikääntyvä ihminen hoitotieteellisen tutkimuksen keskiössä Ikääntyvä ihminen hoitotieteellisen tutkimuksen keskiössä Maire Vuoti Arja Isola Oulun yliopisto Terveystieteiden laitos 28.11.2011 1 Ikääntyminen Kronologisena Elämänkulun näkökulmasta Systeemien kautta

Lisätiedot

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Liite 1 Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma HENKILÖSTÖN JA HUOLTAJAN YHDESSÄ LAATIMA ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA Perustiedot Lapsen nimi: Syntymäaika: Osoite: Huoltajien yhteystiedot: Päiväkoti

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN HYVINVOINNIN

IKÄIHMISTEN HYVINVOINNIN IKÄIHMISTEN HYVINVOINNIN PYSYVYYS JA KULUTUSTOTTUMUKSET KÄKÄTE-seminaari 6.9.2012 Sirpa Kärnä YTT, Lehtori (ent.) Savonia-amk, Iisalmen yksikkö LUENNON NÄKÖKULMA JA AIHEALUEET (1) Suomalaisten ikääntyminen

Lisätiedot

ELÄMÄÄ JA ESTEITÄ VAI ELÄMÄÄ ILMAN ESTEITÄ? Yhteisöllisen vertaistoiminnan seminaari Setlementtiliitto Parkano

ELÄMÄÄ JA ESTEITÄ VAI ELÄMÄÄ ILMAN ESTEITÄ? Yhteisöllisen vertaistoiminnan seminaari Setlementtiliitto Parkano Yhteisöllisen vertaistoiminnan seminaari Setlementtiliitto Parkano 29.9.2014 ELÄMÄÄ JA ESTEITÄ VAI ELÄMÄÄ ILMAN ESTEITÄ? Jyrki Jyrkämä Sosiaaligerontologia, sosiologia Yhteiskuntatieteiden ja filosofian

Lisätiedot

Kohti kestävää kehitystä vanhuspalvelujen vapaaehtoistoiminnassa

Kohti kestävää kehitystä vanhuspalvelujen vapaaehtoistoiminnassa Kohti kestävää kehitystä vanhuspalvelujen vapaaehtoistoiminnassa Henkilöstövalmennusten näkökulma 25.9.2014 / Tiina Kuru Henkilöstön näkökulma Työyhteisön jäsenten osallistuminen kehittämistyöhön on olennaista

Lisätiedot

Kehittäminen Lapin seniori- ja

Kehittäminen Lapin seniori- ja Kehittäminen Lapin seniori- ja vanhustyön n kehittämisyksik misyksikössä Maarit Kairala 5.12.2009 LAPIN SENIORI- JA VANHUSTYÖN KEHITTÄMISYKSIKKÖ HANKE POSKE Ikäihminen Kehittämistiimi Ikäihminen Kehittämistiimi

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

Eloisa mieli -gallup Suomalaisten mielipiteet ikäihmisten mielen hyvinvoinnista. Tutkimusraportti

Eloisa mieli -gallup Suomalaisten mielipiteet ikäihmisten mielen hyvinvoinnista. Tutkimusraportti Eloisa mieli -gallup Suomalaisten mielipiteet ikäihmisten mielen hyvinvoinnista Tutkimusraportti Tutkimuksen toteutus Tämän tutkimuksen tilaajina ovat Vanhustyön keskusliiton Eloisa ikä -ohjelmakoordinaatio

Lisätiedot

Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla

Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla POIMU Sosiaalityön käytännönopettajien koulutus Kirsi Nousiainen 13.11.2014 Lahti 13.11.2014 Kirsi Nousiainen 1 Kolme näkökulmaa ohjaukseen 1. Ihminen

Lisätiedot

Kyky ja halu selviytyä erilaisista elämäntilanteista

Kyky ja halu selviytyä erilaisista elämäntilanteista Terveys Antakaa esimerkkejä a. terveyden eri ulottuvuuksista b. siitä, kuinka eri ulottuvuudet vaikuttavat toisiinsa. c. Minkälaisia kykyjä ja/tai taitoja yksilö tarvitsee terveyden ylläpitoon 1 Terveys

Lisätiedot

YKSINÄISYYS IKÄÄNTYVÄN ARJESSA Laadullista ja määrällistä tutkimusotetta yhdistävä seurantatutkimus

YKSINÄISYYS IKÄÄNTYVÄN ARJESSA Laadullista ja määrällistä tutkimusotetta yhdistävä seurantatutkimus YKSINÄISYYS IKÄÄNTYVÄN ARJESSA Laadullista ja määrällistä tutkimusotetta yhdistävä seurantatutkimus Elisa Tiilikainen, VTM, jatko-opiskelija 6.6.2013 VIII Gerontologian päivät SESSIO XXIII: Elämänkulku

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Ikäjohtamisen parhaat käytännöt käyttöön Marjo Wallin, ft, TtT Erikoistutkija 2.4.2012 Ikäjohtaminen Ikäjohtaminen on töiden organisointia ja johtamista ihmisen elämänkulun ja voimavarojen

Lisätiedot

Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo

Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo Toimintakyky Toimiva kotihoito Lappiin 10.4.2018, 19.4.2018 Mitä toimintakyky on? Mitä ajatuksia toimintakyky käsite herättää? Mitä toimintakyky on? Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä

Lisätiedot

HAASTEENA AKTIIVISET SENIORIT MYÖS MARGINAALISSA!

HAASTEENA AKTIIVISET SENIORIT MYÖS MARGINAALISSA! HAASTEENA AKTIIVISET SENIORIT MYÖS MARGINAALISSA! Diak Länsi 29.11.2007 Rehtori, dosentti Jorma Niemelä 1. Ihmisarvoinen vanhuus kuuluu jokaiselle. Siihen kuuluu oikeus olla osallisena ympäröivästä yhteisöstä

Lisätiedot

Turvallisuus osana hyvinvointia

Turvallisuus osana hyvinvointia Turvallisuus osana hyvinvointia Päijät-Hämeen sosiaalipoliittinen foorumi 12.5.2009 Marjaana Seppänen marjaana.seppanen@helsinki.fi Hyvinvointi ja turvallisuus Hyvinvointi ja turvallisuus Hyvinvointi =

Lisätiedot

, Onneksi on omaishoitaja. Mistä voimia arkeen?

, Onneksi on omaishoitaja. Mistä voimia arkeen? 17.4.2012, Onneksi on omaishoitaja Mistä voimia arkeen? Teemat joita käsittelen Voimia vapaa-ajasta Voimia itsestä Voimia läheisistä Luvan antaminen itselle Omaishoitajan hyvinvointi Omaishoitajan on tärkeää

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

IKÄIHMISET YHTEISKUNNASSA: kohti arjen osallisuutta

IKÄIHMISET YHTEISKUNNASSA: kohti arjen osallisuutta AIJJOOS-HANKE Päätösseminaari 21.11.2012 IKÄIHMISET YHTEISKUNNASSA: kohti arjen osallisuutta Jyrki Jyrkämä Sosiaaligerontologia, sosiologia Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Jyväskylän yliopisto

Lisätiedot

Puhetta elämästä -kortit

Puhetta elämästä -kortit Puhetta elämästä -kortit Palliatiivisen talon Puhetta elämästä -kortit Pelin kulku Kortteja voi nostaa yksi kerrallaan satunnaisesti tai voi valita käyttöön pelkästään tietyn kategorian kortit. Kukin osallistuja

Lisätiedot

KYSELY MUISTIHÄIRIÖPOTILAAN LÄHEISELLE

KYSELY MUISTIHÄIRIÖPOTILAAN LÄHEISELLE KYSELY MUISTIHÄIRIÖPOTILAAN LÄHEISELLE Suomen Alzheimer-tutkimusseura ja muistitutkimusyksiköiden asiantuntijaryhmä Kustantaja: Novartis Oy otilaan ja omaisen huolellinen haastattelu on tärkeä osa muistihäiriöpotilaan

Lisätiedot

Kehittämishanke vanhuspalvelujen strategisen johtamisen tukena

Kehittämishanke vanhuspalvelujen strategisen johtamisen tukena Kehittämishanke vanhuspalvelujen strategisen johtamisen tukena Case: Muutosvoimaa vanhustyön osaamiseen/ Vantaa Matti Lyytikäinen Vanhus- ja vammaispalvelujen johtaja, Vantaa 16.3.2011 Hankkeen lähtökohdat

Lisätiedot

Perhearviointi. Perheen voimavarojen, vahvuuksien ja vaikeuksien arviointimenetelmä

Perhearviointi. Perheen voimavarojen, vahvuuksien ja vaikeuksien arviointimenetelmä Perheen voimavarojen, vahvuuksien ja vaikeuksien arviointimenetelmä 31.10.2017 Suomen Mielenterveysseuran Koulutuskeskus Marjukka Laukkanen, Psykoterapeutti VET 1 Perheen toimintamalli Perhejärjestelmän

Lisätiedot

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Hyvää Ikää Kaikille seminaari Seinäjoella 18.9.2014 Marjut Mäki-Torkko Vammaispalvelujen johtaja, KM Mitä ajattelet ja sanot minusta Sitä luulet minusta Sinä olet

Lisätiedot

Kokonaisuus ratkaisee

Kokonaisuus ratkaisee Kokonaisuus ratkaisee TÄYDENTÄEN TOIMIVAA TÄYTYY-hanke Hallituksen kärkihanke: Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I & O) 11/2016-11/2018 TÄYTYY-hanke / Markku

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetti ihminen edellä. Johanna Perälä

Henkilökohtainen budjetti ihminen edellä. Johanna Perälä Henkilökohtainen budjetti ihminen edellä Johanna Perälä 2.5.2019 Muutos sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristössä -> ajattelutavan muutos Ihminen edellä Hogeweyn dementiakylä 2 Minkälaisia muutostrendejä

Lisätiedot

YHTEISKEHITTÄMISELLÄ VAIKUTTAVAMPAA TUKEA ELINTAPOIHIN OUTI HIETALA, VTT & ERIKOISTUTKIJA-KEHITTÄJÄ INSPIROU

YHTEISKEHITTÄMISELLÄ VAIKUTTAVAMPAA TUKEA ELINTAPOIHIN OUTI HIETALA, VTT & ERIKOISTUTKIJA-KEHITTÄJÄ INSPIROU YHTEISKEHITTÄMISELLÄ VAIKUTTAVAMPAA TUKEA ELINTAPOIHIN OUTI HIETALA, VTT & ERIKOISTUTKIJA-KEHITTÄJÄ INSPIROU CASE-TUPAKOINNIN VÄHENTÄMINEN VOIS TOTA TUPAKOINTIA EHKÄ VÄHÄN VÄHENTÄÄ YHTEISKEHITTÄMISTÄ TOTEUTETTIIN

Lisätiedot

Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Kuopio

Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Kuopio Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä 15.3.2018 Kuopio Ajattelutavan muutos Laitoskeskeinen tapa hoitaa kehitysvammaisten ihmisten asiat on muuttunut osallisuuden tukemiseksi Vammaisten ihmisten eristämistä

Lisätiedot

Arjen sankarit ja ikkunasta katsojat - ikääntyneiden urbaani yhteisöllisyys

Arjen sankarit ja ikkunasta katsojat - ikääntyneiden urbaani yhteisöllisyys Arjen sankarit ja ikkunasta katsojat - ikääntyneiden urbaani yhteisöllisyys Lahden tiedepäivä 10.11.2015 Marjaana Seppänen ja Ilkka Haapola 10.11.2015 1 Yhteisöllisyys Poliittisessa keskustelussa yhteisöllisyys

Lisätiedot

Tulevaisuuden osaaminen. Ennakointikyselyn alustavia tuloksia

Tulevaisuuden osaaminen. Ennakointikyselyn alustavia tuloksia Tulevaisuuden osaaminen Ennakointikyselyn alustavia tuloksia 19.3.2010 Teemat Tulevaisuuden taidot ja osaaminen Tulevaisuuden osaamisen vahvistaminen koulutusjärjestelmässä Tieto- ja viestintätekniikan

Lisätiedot

Että jos vähän jotaki apua saa, niin sitte ihan pärjään kyllä

Että jos vähän jotaki apua saa, niin sitte ihan pärjään kyllä Että jos vähän jotaki apua saa, niin sitte ihan pärjään kyllä Ikääntyneiden kotihoidon palveluja käyttävien naisten määritelmiä arjen toimijuudestaan Heidi Piirto Sosiaalityö Yhteiskuntatieteiden ja filosofian

Lisätiedot

Osallisuus, osallistuminen ja yhteisöllisyys: hankkeita, projekteja vai arkista elämää?

Osallisuus, osallistuminen ja yhteisöllisyys: hankkeita, projekteja vai arkista elämää? Lasten marginalisoitumisen ehkäisy paikkalähtöisen osallistumisen keinoin (SA134949) Lasten ja nuorten marginalisaatioriskin hallinta varhaisen tunnistamisen avulla (SA264436) OSATUTKIMUS II: Lasten ja

Lisätiedot

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä - Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Sosiaaliset tilanteet Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Nimesi:

Lisätiedot

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu

Lisätiedot

Sosioemotionaalisen terveyden kehityskulkujen muotoutuminen ja vahvistaminen neuvolassa

Sosioemotionaalisen terveyden kehityskulkujen muotoutuminen ja vahvistaminen neuvolassa Sosioemotionaalisen terveyden kehityskulkujen muotoutuminen ja vahvistaminen neuvolassa Valtakunnalliset neuvolapäivät 22.10.2014, Helsinki Minna Rytkönen, TtT, Th minna.rytkonen@uef.fi Sosioemotionaalinen

Lisätiedot

Päivähoito ja neuvola lapsen hyvinvointia tukemassa ja hyvinvointitietoa tuottamassa. Saila Nevanen

Päivähoito ja neuvola lapsen hyvinvointia tukemassa ja hyvinvointitietoa tuottamassa. Saila Nevanen Socca Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Päivähoito ja neuvola lapsen hyvinvointia tukemassa ja hyvinvointitietoa tuottamassa Saila Nevanen Socca Socca 6.5.2014 1 Katse lapseen -hanke Kaste rahotteinen

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidon valmennus

Ikäihmisten perhehoidon valmennus Ikäihmisten perhehoidon valmennus Arvioi tällä lomakkella perhehoitajan valmiuksiin liittyviä vahvuuksiasi ja kehittämistarpeitasi perhetapaamista ja yhteistä arviointia varten. Kokoa vahvuuksia, tarpeita

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidon valmennus

Ikäihmisten perhehoidon valmennus Ikäihmisten perhehoidon valmennus Havaintoja valmennukseen osallistuvan vahvuuksista ja kehittämistarpeista perhetapaamista ja yhteistä arviointia varten. Osallistujan nimi: Tällaisia vahvuuksia ja kehittämistarpeita

Lisätiedot

Kulttuurisote. Kokemuksia osallisuudesta. Kulttuurisote Pohjanmaa. Hanna Kleemola slidepohjia

Kulttuurisote. Kokemuksia osallisuudesta. Kulttuurisote Pohjanmaa. Hanna Kleemola slidepohjia Kulttuurisote Kulttuurisote Pohjanmaa Kokemuksia osallisuudesta Hanna Kleemola 9.11.2018 slidepohjia Taide- ja kulttuurilähtöisten hyvinvointipalvelujen tarjotinmalli Tarjotin toimii ikäihmisten sote-

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee?

SISÄLTÖ. Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee? Teot SISÄLTÖ Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee? Lapsen taidot Tärkeitä kysymyksiä Yhteinen aika Tutkittua tietoa Teot ovat valintoja

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

HUIPPUJEN KASVATTAJA

HUIPPUJEN KASVATTAJA HUIPPUJEN KASVATTAJA Alppikoulu ympäristö nuoren kasvua ja kehitystä tukemassa Rukan alppi- ja freeski- akatemia 2 Nuorten psykososiaalinen kehitys Nuoruudessa ihminen kohtaa monia haasteita, jotka liittyvät

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA Kasv. 12.6.2014 Liite 1 LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA Lapsen nimi Syntymäaika Osoite Vanhempien yhteystiedot Päiväkoti ja ryhmä (ryhmäkoko ja rakenne) Yhteystiedot Opettaja Hyvä lapsen huoltaja!

Lisätiedot

Hyvän hoidon ulottuvuudet

Hyvän hoidon ulottuvuudet Hyvän hoidon ulottuvuudet Kysymyksiä omaishoitajuudesta -seminaari 18.10.2017 Tieteiden talo, Helsinki Jari Pirhonen, FT Hyvä elämä Onnellisuus edellyttää mahdollisuutta ja valmiutta elää mahdollisimman

Lisätiedot

Koko kylä huolehtii. vastuu ikääntyvistä kuuluu kaikille Ikääntyvät Päijät-Hämeessä nyt

Koko kylä huolehtii. vastuu ikääntyvistä kuuluu kaikille Ikääntyvät Päijät-Hämeessä nyt Koko kylä huolehtii vastuu ikääntyvistä kuuluu kaikille 20.3.2019 Ikääntyvät Päijät-Hämeessä nyt Anu Olkkonen-Nikula ikääntyneiden palvelujen kehitysjohtaja Ikääntyminen on koko yhteiskunnan asia Ikääntynyt

Lisätiedot

Osallisuutta ja työllistymistä tukevan toiminnan laatukriteerit

Osallisuutta ja työllistymistä tukevan toiminnan laatukriteerit Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunnan, työn ja päivätoiminnan valiokunta Osallisuutta ja työllistymistä tukevan toiminnan laatukriteerit Kari Vuorenpää Laitoskeskeinen ajattelutapa on muuttunut osallisuuden

Lisätiedot

Hautajaiset osana suruprosessia

Hautajaiset osana suruprosessia Hautajaiset osana suruprosessia Anja Terkamo-Moisio, TtT, Suomalaisen kuolemantutkimuksen seura (SKTS) Hautaustoimen koulutus- ja neuvottelupäivät 5.9.2019, Turku Monia käsityksiä surusta Kiintymyksestä

Lisätiedot

KOHTI KAIKENIKÄISTEN EUROOPPALAISTA

KOHTI KAIKENIKÄISTEN EUROOPPALAISTA FI IKÄSYRJINNÄN TORJUMINEN EU:SSA JA KANSALLISESTI Ikäsyrjintä on koko yhteiskuntaa koskeva monitahoinen kysymys. Sen tehokas torjuminen on vaikea tehtävä. Ei ole yhtä ainoaa keinoa, jolla tasa-arvo eri

Lisätiedot

Valtio säästää miten käy kehitysvammaisen ihmisen. Anneli Pohjola Sosiaalityön professori Lapin yliopisto

Valtio säästää miten käy kehitysvammaisen ihmisen. Anneli Pohjola Sosiaalityön professori Lapin yliopisto Valtio säästää miten käy kehitysvammaisen ihmisen Anneli Pohjola Sosiaalityön professori Lapin yliopisto 4.11.2015 Kysymys enemmän kuin ajankohtainen Kaikkialla puhutaan järjestelmäkieltä Asiakas, ihminen,

Lisätiedot

Uudistuksen kielelliset vaikutukset - kriittiset tekijät

Uudistuksen kielelliset vaikutukset - kriittiset tekijät Uudistuksen kielelliset vaikutukset - kriittiset tekijät ARTTU-kuntaseminaari 15.12.2011 Kuntatalo Stefan Sjöblom Svenska social- och kommunalhögskolan Kielelliset vaikutukset kaksi lähestymistapaa 1.

Lisätiedot

Asiakkaan toimijuus ja osallisuus kuntoutuksessa Avauspuheenvuoro Kristiina Härkäpää, Lapin yliopisto

Asiakkaan toimijuus ja osallisuus kuntoutuksessa Avauspuheenvuoro Kristiina Härkäpää, Lapin yliopisto Asiakkaan toimijuuden ja osallisuuden tukeminen Lapin yliopisto 20.-21.4.2015 Asiakkaan toimijuus ja osallisuus kuntoutuksessa Avauspuheenvuoro Toimijuuden käsite Toimijuus: ihminen rakentaa elämänkulkuaan

Lisätiedot

Solidaarisuus kansalaisyhteiskunnassa

Solidaarisuus kansalaisyhteiskunnassa Solidaarisuus kansalaisyhteiskunnassa tt Solidarity in my Project -verkostotapaaminen 5.9.2018 Porvoo Leena Suurpää Kiistanalainen solidaarisuus Jos erilaisuuden puolustajat vaativat samaan aikaan sekä

Lisätiedot

I osa. laatu. Riitta Räsänen YTT, TtM, esh

I osa. laatu. Riitta Räsänen YTT, TtM, esh I osa Ikäihmisten tarpeet ja palveluiden laatu Riitta Räsänen YTT, TtM, esh Laatuhoiva Oy Esitykseni pohjana Räsänen Riitta. Ikääntyneiden asiakkaiden elämänlaatu ympärivuorokautisessa hoivassa sekä hoivan

Lisätiedot

ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI

ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI Huoli puheeksi ikääntyvän omaisasia sanoiksi OPAS AMMATTILAISILLE Sain toivoa tulevaan. Oli helpottavaa, kun sai purkaa pahaa oloa. Vahvistui ajatus, että itsestä täytyy pitää huolta.

Lisätiedot

HYVINVOINTIVALTION RAHOITUS

HYVINVOINTIVALTION RAHOITUS HYVINVOINTIVALTION RAHOITUS Riittävätkö rahat, kuka maksaa? Sixten Korkman Jukka Lassila Niku Määttänen Tarmo Valkonen Julkaisija: Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos ETLA Kustantaja: Taloustieto Oy Kannen valokuva:

Lisätiedot

Logoterapeuttinen ajattelu vanhusten hoidossa

Logoterapeuttinen ajattelu vanhusten hoidossa Logoterapeuttinen ajattelu vanhusten hoidossa Vanhan ihmisen mielekäs arki - logoterapeuttisen ajattelun mahdollisuudet Anna-Maija Ruhanen TtM, KM, Logoterapeutti LTI Stadin aikuisopisto 1 Mitä logoterapeuttinen

Lisätiedot

Kahvia ja kohtaamisia - yhteistyöllä elinpiiriä laajemmaksi

Kahvia ja kohtaamisia - yhteistyöllä elinpiiriä laajemmaksi Kahvia ja kohtaamisia - yhteistyöllä elinpiiriä laajemmaksi Peurunka3 -seminaari 27.10.2015 Keski-Suomen Sosiaaliturvayhdistys ry Kehitytään kimpassa hanke/tuija Seppänen www.kssotu.fi www.facebook.com/kehitytaankimpassa

Lisätiedot