HELSINGIN YLIOPISTO OIKEUSTIETEELLINEN TIEDEKUNTA VALINTAKOE suomen kieltä taitavat hakijat

Transkriptio

1 HELSINGIN YLIOPISTO OIKEUSTIETEELLINEN TIEDEKUNTA VALINTAKOE suomen kieltä taitavat hakijat Oikeustieteellisen tiedekunnan valintakokeen arvosteluperusteet 2010

2 TEHTÄVÄ 1 Mallivastaus J ja T ovat laatineet tavallisen velkakirjan, jonka T on luovuttanut A:lle. Lähtökohta on, että saamisoikeus on vapaasti siirrettävissä. Siirto-oikeuden puuttumisesta tai rajoittamisesta voidaan sopia. Myös laista voi seurata siirrettävyydelle rajoituksia. Rajoitukset liittyvät yleensä tilanteisiin, joissa saamisoikeudella on henkilökohtainen tai sosiaalinen luonne. Tapauksessa tällaista luonnetta ei ole, eivätkä J ja T ole sopineet siirto-oikeuden rajoituksesta. A voi siksi esiintyä velkojana. Velallisen vaihtuminen edellyttää, että uusi velallinen sitoutuu suhteessa velkojaan samaan suoritukseen, johon aiempi velallinen on ollut velvollinen. Lisäksi velkojan tulee vapauttaa aiempi velallinen suoritusvastuusta ja joissain tapauksissa aiemman velallisen tulee luopua oikeudestaan tehdä suoritus. J ja H ovat sopineet velvoitteen siirtämisestä keskenään, eikä velkoja ole ilmoittanut hyväksyvänsä siirtoa. A voi siksi vaatia velkaa J:ltä. Vastasaatava voidaan vähentää velasta kuittauksen edellytysten täyttyessä. Kuittauksessa kahden osapuolen vastakkaiset saatavat kumoavat toisensa. Saatavien on oltava samankaltaisia ja perimiskelpoisia, mitkä edellytykset täyttyvät. Saatavien on myös oltava vastakkaisia siten, että pääsaatavan velkoja on vastasaatavan velallinen ja päinvastoin. Tavallisen velkakirjan velallinen voi kuitenkin kuitata saatavan siirron jälkeen velkansa vastasaatavalla, joka hänellä on siirtäjältä. Velkakirjan siirto ei tuota uudelle velkojalle velalliseen nähden parempaa oikeutta kuin luovuttajalla oli, joten velallisella on oikeus esittää samat väitteet siirronsaajaa kuin aiempaa velkojaa kohtaan. Kuittaus estyy, jos velallinen hankki vastasaatavan sen jälkeen kun hän tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää velkakirjan luovutuksesta tai vastasaatava erääntyy sanottuna ajankohtana ja velkakirjan jälkeen. J:n vastasaatava on syntynyt ennen velkakirjan luovuttamista. Vastasaatava on myös erääntynyt ennen velkakirjaa. Kuittauksen edellytykset tapauksessa täyttyvät. J on siten velvollinen maksamaan H:lle euroa. Arvosteluperusteet Yleistä arvostelusta Sivuviittaukset teokseen Olli Norros: Johdatus velvoiteoikeuteen (2010). Tehtävässä tuli esittää tapaukseen soveltuvat velvoiteoikeudelliset säännöt ja soveltaa niitä oikein tehtävän tietoihin. Tehtävänannossa edellytetty oikeudellisesti perusteltu arvio tarkoittaa, että oikeusongelmiin annetaan vastaus ja että vastaus perustellaan esittäen valintakoekirjassa esitetty kannanotto. Pisteitä ei siten annettu pelkästään oikean lopputuloksen mainitsemisesta eikä pelkkien oikeussääntöjen luettelemisesta. Pistehyvityksen edellytyksenä oli, että soveltuvat oikeussäännöt mainittiin ja niitä sovellettiin oikein tapauksen tosiseikastoon. Täyden pistehyvityksen saamiseksi vastauksen tuli lisäksi olla hyvin jäsennelty ja johdonmukainen.

3 Tehtävässä ei edellytetty soveltuvien lakien tai pykälänumeroiden muistamista. Pisteitä ei luonnollisesti annettu velkakirjalain 11 ja 26 :ien selostamisesta, koska ne oli kirjoitettu tehtävänantoon. Tehtävässä tuli arvioida J:n esittämiä perusteita velanmaksusta vapautumiseen, eli ensiksi sitä, voiko A ylipäänsä vaatia velkaa maksettavaksi, koska hän ei ollut alkuperäinen velkoja. Toiseksi piti arvioida sitä, voiko A vaatia velkaa juuri J:ltä ja viimein sitä, voiko A vaatia koko velkasummaa. Toisin sanoen kyse oli siis saatavan siirrosta, velallisen vaihdoksesta ja kuittauksesta. Saatavan siirto (3 pistettä) Tehtävässä tuli arvioida, mikä merkitys saatavan siirrolla on velallisen asemaan. Tapauksessa J ja T olivat tehneet tavallisen velkakirjan, jossa T oli nimetty velkoja. Lähtökohta on, että velvoitteen velkoja saa vapaasti siirtää saamisoikeutensa kolmannelle. Siirto-oikeuden puuttumisesta tai rajoittamisesta tiettyyn henkilöjoukkoon voidaan sopia, ja eräissä tapauksissa laista seuraa siirrettävyydelle rajoituksia. Rajoitukset kuitenkin lähinnä liittyvät tilanteisiin, joissa saamisoikeudella on sosiaalinen tai muuten henkilökohtainen luonne. Tapauksessa ei ollut kyse henkilökohtaisesta suorituksesta vaan rahavelasta. Lisäksi velkakirjasta käy ilmi, että siinä ei ollut sovittu siirto-oikeuden rajoituksesta. Tämän vuoksi T on voinut siirtää saamisoikeutensa A:lle ja A voi esiintyä J:n velkojana. (s ) Pistehyvitykseen ei riittänyt sen mainitseminen, että saamisoikeuksia saa siirtää, joten A on oikeutettu velkomaan J:ltä. Tästä kohdasta ei myöskään annettu pisteitä, jos vastauksessa oli tulkittu kyseessä olleen juoksevan velkakirjan. Monessa vastauksessa oli selvitetty juoksevia velkakirjoja koskevan velkojan väitesuojan edellytyksiä ja sisältöä eli velkakirjalain vahvoja ja heikkoja väiteperusteita. Näiden arvioiminen ei kuitenkaan liittynyt tehtävänantoon. Saamisoikeuden siirron vaikutus saamisoikeuden sisältöön tuli arvioitavaksi kuittauksen yhteydessä, joten sitä ei tässä kohdin edellytetty. Velallisen vaihdos (3 pistettä) Velallisen vaihdos jäsennetään eri tavalla kuin saamisoikeuden siirto. Velallinen ei voi vaihtaa tilalleen toista henkilöä ilman velkojan suostumusta. Velallisen vaihtuminen edellyttää sitä, että uusi velallinen sitoutuu suhteessa velkojaan samaan suoritukseen, johon aiempi velallinen on ollut velvollinen. Lisäksi velkojan tulee vapauttaa aiempi velallinen suoritusvastuusta ja joissakin tapauksissa aiemman velallisen on luovuttava omasta oikeudestaan suorituksen tekemiseen. Uusi velallinen voi antaa sitoumuksensa velvoitteen täyttämiseksi yksipuolisesti, jolloin velkoja voi päättää vetoaako hän sitoumukseen vai ei. Toinen edellytys velallisen vaihtumiselle on se, että velkoja vapauttaa aiemman velallisen suoritusvastuusta. Tämän ilmoituksen voidaan yleensä edellyttää olevan nimenomainen. Tapauksessa velallisen vaihdosta ei ole ilmoitettu velkojalle eikä velkoja ole ilmoittanut vapauttavansa J:tä velkavastuusta. Tehtävässä nimenomaisesti mainitaan, että J ja H sopivat keskenään velallisen vaihdoksesta. A voi siksi vaatia velkasummaa J:ltä. (s ) Tehtävänannon mukaan tehtävässä tuli arvioida sitä, voiko A vaatia velkaa J:ltä. Tämän vuoksi tehtävässä ei annettu pisteitä sen arvioimisesta, voiko H toimia J:n

4 suoritusapulaisena tai onko H mahdollisesti yhteisvastuussa velasta J:n kanssa. Pisteitä ei annettu lahjalupauksen sitovuuskriteereiden selvittämisestä, koska H:n lupaus maksaa J:n velka ei ollut vastikkeeton lahja. Pisteitä ei myöskään saanut sen pohtimisesta, onko H mahdollisesti J:n lainan takaaja ja miten osapuolten takautumisoikeudet määräytyvät. Tapausselostuksen perusteella J ja H olivat tehneet sinänsä sitovan vastikkeellisen sopimuksen siitä, että H maksaa J:n velan. Olennaista oli sen oivaltaminen, että tämä sopimus ei vaikuta velkojan asemaan, vaan velkoja voi sopimuksesta huolimatta vaatia halutessaan velkaa yksin J:ltä. Sinänsä tapauksessa tuskin oli estettä sille, että H olisi maksanut velan A:lle, mutta tämän arvioiminen ei ollut kysymyksenasettelun kannata olennaista. Kuittaus (4 pistettä) Saatavien kuittaus merkitsee sitä, että kahden osapuolen vastakkaiset saatavat kumoavat toisensa. Kuittauksen edellytyksenä on saatavien samankaltaisuus, perimiskelpoisuus ja vastakkaisuus. Samankaltaisuus- ja perimiskelpoisuusehdot täyttyvät tapauksessa, koska vahingonkorvausvelka on rahavelka ja se erääntyi silloin, kun sitä vaadittiin maksettavaksi. Lisäksi tapauksen velkakirjavelka erääntyy maksettavaksi vaadittaessa ja viimeistään , joten se on kuittauksen edellyttämällä tavalla ollut maksettavissa. Vastakkaisuus tarkoittaa sitä, että pääsaatavan velkoja on vastasaatavan velallinen ja vastasaatavan velkoja on pääsaatavan velallinen. Tähän pääsääntöön on poikkeuksena tavallisia velkakirjoja koskeva tilanne, jossa velallinen voi saatavan siirron jälkeen kuitata velkansa sellaisella vastasaatavalla, joka hänellä on siirtäjältä. Kuittaus estyy, jos velallinen on hankkinut vastasaatavan sen jälkeen kun hän tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää velkakirjan luovutuksesta. Kuittaus estyy myös, jos vastasaatava erääntyi sen jälkeen kun velallinen sai tai hänen olisi pitänyt saada tieto velkakirjan luovuttamisesta ja myöhemmin kuin velkakirja. Tapauksessa J:n vastasaatava on syntynyt , eli ennen velkakirjan luovuttamista, mikä on aikaisin ajankohta, jolloin J on voinut tietää velkakirjan luovuttamisesta. Vastasaatava on erääntynyt silloin, kun sitä on vaadittu maksettavaksi eli , eli ennen velkakirjaa ja velkakirjan luovuttamista. Tämän vuoksi kuittauksen edellytykset tapauksessa täyttyvät, eivätkä esteperusteiden edellytykset täyty. J on siksi velvollinen maksamaan A:lle euroa. (s. 11, 80 81, 141, ja ) Tässä kohdassa kyse oli kuittauksen eikä vahingonkorvausvastuun edellytyksistä. Vahingonkorvauslain ja vahingonkorvausoikeuden yleisten periaatteiden selvittämisestä ei saanut pisteitä. Tämä siksi, ettei tapausselostuksessa vahingosta annettujen tietojen perusteella tapauksessa voitu arvioida sitä, ovatko vahingonkorvausvastuun edellytykset täyttyneet. Pääsykoekirjassa mainitulla tavalla kuittaus ei edellytä vastasaatavan riidattomuutta. Kuittauksen tekijä kantaa riskin siitä, että hänen väitteensä kuittauksen edellytysten täyttymisestä todetaan oikeudessa virheelliseksi. Olennaista oli sen oivaltaminen, että J:lle on syntynyt rahallinen vastasaatava T:ltä, ja että tämän vastasaatavan voi mahdollisesti käyttää kuittauksessa. Tapauksessa ei edellytetty sen arvioimista, voiko A mahdollisesti vaatia viivästyskorkoa J:ltä. Perusteena tälle on se, että A on tapausselostuksen mukaan vaatinut vain

5 velkakirjassa mainitun velkasumman maksamista eikä viivästyskorkoa. Tämän vuoksi viivästyskorkokysymyksen käsittely oli tarpeetonta. Monissa vastauksissa oli selvitetty offensiivisen ja defensiivisen kuittauksen eroja sekä T:n ja A:n vastuusuhteita. Näiden arviointi ei ollut tapauksessa olennaista, eikä siksi oikeuttanut pisteisiin.

6 TEHTÄVÄ 2 Sivuviittaukset: - Olli Norros, Johdatus velvoiteoikeuteen, 2010 (Norros) - Risto Koulu Heidi Lindfors, Maksukyvyttömyyden oikeudelliset ulottuvuudet, 2010 (Koulu Lindfors) Tehtävä 2 oli oikeustapaus. Valintakoesuoritukselle ominaisesti vastauksessa tuli esittää tapauksessa sovellettavat oikeudelliset säännöt ja soveltaa niitä tehtävässä annettuihin tietoihin. Vastauksessa oli sittemmin esitettävä sanotun seurauksena yksiselitteinen vastaus tehtävässä esitettyihin kysymyksiin. A-kohta Tehtävän a-kohdassa kysyttiin, voiko takaaja B saada takaustensa perusteella maksamiaan summia takaisin kahdelta muulta takaajalta C ja D. Oikeudellinen arvio tilanteesta tuli antaa erikseen C:n ja D:n osalta ja lisäksi tuli selostaa kuinka paljon B lain mukaan voisi saada sanotuilta takaajilta takaisin, mikäli se oli mahdollista. Aluksi oli hahmotettava mistä B:n, C:n ja D:n välillä oli oikeudellisesti kyse. Mikäli joku tekee suorituksen jonkun muun puolesta, on hänellä velvoitesuhteissa takautumis- eli regressioikeus sitä kohtaan, jona puolesta maksu on tehty. B, C ja D ovat takaajia, jotka ovat tehneet takaussitoumuksia velallisen A veloista, joista velkasuhteista A taas oli sopinut velkoja Z:n kanssa. Takaajien takautumisoikeudesta on nimenomaiset säädökset laissa takauksesta ja vierasvelkapanttauksesta (TakausL), jota tuli soveltaa tehtävässä. Takaajalla on TakausL:iin perustuva takautumisoikeus sekä päävelallista kohtaan että muihin takaajiin nähden. (Norros s. 164, 170) Kun takaaja B kysyi mahdollisuutta saada maksua muilta takaajilta, kyse on takaajan takautumisoikeudesta suhteessa muihin takaajiin. Jotta tehtävän pystyi ratkaisemaan johdonmukaisesti tuli havaita se, että takautumisoikeus koskee vain samaa päävelkaa taanneita takaajia. A:n euron ja euron velat ovat velkoina täysin erilliset. Nämä kaksi erillistä päävelkaa takaussuhteineen on siis käsiteltävä erillisinä tilanteina myös takaajien takautumisoikeuksien osalta. Käytännössä tämä johti siis siihen, että B:n ja C:n sekä B:n ja D:n tilanne tuli tarkastella erikseen, mikä sinänsä kävi ilmi jo kysymyksenasettelusta. (Norros s. 171) Tätä päävelkojen erillisyyttä ja siitä johtuvaa takautumisoikeuksien eri henkilösuhteita ei edellytetty tuotavan vastauksissa nimenomaisesti esiin. Tämä oli selvää jo tehtävässä esitetyn kysymyksen perusteella. Tärkeää oli kuitenkin, että oli hahmottanut tapaukseen sovellettavan TakausL:a ja että kyse oli nimenomaan takaajien takautumisoikeudesta. Mikäli totesi takaajien kesken sovellettavan esimerkiksi velkakirjalakia tai että kyse oli jälkitasauksesta (ks. siitä Norros s. 174), ei hallinnut tapauksen perusteita.

7 Oikean vastauksen kannalta oli keskeistä valintakoekirjassa (Norros s ) esitetty tieto, jonka mukaan takaajien keskinäiset suhteet riippuvat takausten antamisajankohdasta. Tässä suhteessa TakausL:ssa erotellaan takaukset, jotka on annettu: 1. samanaikaisesti tai toisiaan edellyttäen sekä 2. eri aikoina ja toisistaan riippumatta Tämän erottelun havaitseminen oli hyvin keskeistä ja tärkeää oli, että tiesi sanotun sääntelyn tarkasti. B:n asema suhteessa C:hen on sittemmin seuraava. Mikäli takaukset annetaan eri aikaan ja toisistaan riippumatta, myöhemmällä takaajalla on oikeus vaatia koko takauksen perusteella suorittamansa määrä aiemmalta takaajalta. Aiemmalla takaajalla ei ole vastaavaa oikeutta suhteessa myöhempään. Tästä on säännös TakausL:ssa, jonka pykälänumeroa ei vastauksessa edellytetty. (Norros s. 172) Tehtävässä B antoi oman takaussitoumuksensa A:n velasta Tämän jälkeen C laati itsenäisesti takaussitoumuksen, jonka A, Z ja C sittemmin allekirjoitti C on antanut takauksen euron lainasta myöhemmin ja eri sopimuksella kuin B. B:n kuin C:nkään takaussitoumuksessa ei edellytetty toisia takaajia. C:n ja B:n takaukset euron päävelasta ovat TakausL:n mukaisesti eri aikaan ja toisistaan riippumatta annettuja. TakausL:n mukaan tässä tilanteessa, kun B on aikaisempi takaaja, B ei voi saada C:ltä takaisin takauksensa perusteella maksamiaan summia, koska takautumisoikeutta ei synny. Sanotun sääntelyn ja sen sovelluksen sekä oikean lopputuloksen esittämisestä sai 2 pistettä. Pistehyvityksen saamiseksi oli tärkeää, että selosti takaajien olevan keskinäisessä suhteessa selostetuin tavoin porrastetussa asemassa. Pistehyvityksen saaminen edellytti, että vastauksessa esitti säännöksen tarkan sisällön. Eli, että aiemmalla takaajalla ei ole takautumisoikeutta suhteessa myöhempään takaajan, jos takaukset on annettu eri aikaan ja toisistaan riippumatta. Monet totesivat vastauksessaan, että takaukset olivat annettu eri aikaan, ja päätyivät sinänsä oikeaan lopputulokseen tällä perusteella. Tällainen vastaus on kuitenkin oikeudellisesti puutteellinen. Keskeistä on, että takausten voidaan todeta annetun myös toisistaan riippumatta. Soveltuvassa säännössä todetaan nimenomaan, että takaukset tulee antaa eri aikaan ja toisistaan riippumatta. Kuten valintakoekirjassa (Norros s ) todetaan, takaukset tulkitaan rinnasteisiksi, vaikka niiden antamisajankohta olisi eri, kunhan ne on annettu esimerkiksi samassa asiakirjassa. Pelkkä takausten antamisen ajallinen ero ei siten ratkaise takaajien välistä asemaa. Juridisesti oikean vastauksen voi antaa vain arvioimalla lisäksi sitä, oliko takaukset myös annettu toisistaan riippumatta. Tämän vuoksi B:n ja C:n eri takausasiakirjojen merkitys ja niiden sisältö oli otettava huomioon tehtävässä. B:n ja C:n välistä takautumisoikeutta koskeva osio oli kahden (2) pisteen arvoinen. Pistehyvityksen saaminen edellytti tehtävässä todetuin tavoin, että esitti oikean sääntelyn ja johdonmukaisen soveltamisen takautu-

8 misoikeuden suhteen. Väärä lopputulos vei pisteet joka tapauksessa nollille. B:n asemaa suhteessa D:hen on arvioitava seuraavasti. Jos takaajat antavat takauksensa samaan aikaan tai toisiaan edellyttäen, takaajat ovat rinnasteisessa asemassa. Takaajien katsotaan ymmärtäneen asemansa rinnasteiseksi, jos takaukset on annettu samassa sitoumuksessa. Jollei muuta ole sovittu, niin tällaisen takauksen antaneilla takaajilla on takautumisoikeus yli oman osuutensa suorittamasta määrästä. Osuudet määräytyvät TakausL:n mukaan takaajien pääluvun mukaisesti. Erityiset säännökset koskevat esimerkiksi tilannetta, jossa velallisen päävelka ylittää annettujen takausten määrät. (Norros s ) Tilanteessa, jossa velallisen velka ylittää annettujen takausten määrät, kanssatakaajan takautumisoikeus edellyttää TakausL:n mukaan, että takaajan suoritus on vähentänyt toisen takaajan vastuuta. Valintakoekirjassa oli tästä tilanteesta selkeä esimerkki; jos kanssatakaajat antavat kumpikin euron takauksen euron velasta ja toinen takaaja maksaa koko takauksensa mukaisen summan, se ei vielä vähennä toisen takaajan vastuuta. Tällöin takauksen perusteella maksanut takaaja ei voi esittää takautumisvaatimusta. (Norros s. 172) Tämä oli tehtävän asetelman kannalta tärkeä sääntely. Tapauksen tietoihin sovellettuna sääntelyn perusteella voidaan todeta seuraavaa. Takaajat B ja D ovat antaneet euron päävelkaa koskevan takaussitoumuksen samalla asiakirjalla ja samaan aikaan Tämän perusteella tuli havaita se selvä tosiasia, että B ja D ovat kanssatakaajina rinnasteisessa asemassa. Heillä olisi lähtökohtaisesti pääluvun mukainen takaajan takautumisoikeus toisiaan kohtaan. B ja D ovat kumpikin antaneet euron takauksen päävelasta. Päävelka euroa ylitti takausten (yht euroa) määrät. B:n maksun jälkeen D:n takausvastuu ei siten ole vähentynyt lainkaan, sillä velkaa on edelleen jäljellä euroa ja D:n takausvastuuta euroa. Vaikka B ja D ovat rinnasteisia takaajia, B ei voi TakausL:n perusteella esittää takautumisvaatimusta D:tä kohtaan, koska D:n takausvastuu ei ole vähentynyt. B ei voi saada D:ltä takaisin takauksensa perusteella maksamiaan summia. Sanotun sääntelyn ja sen sovelluksen sekä oikean lopputuloksen esittämisellä sai 4 pistettä. Tärkeää oli, että selosti takaajien olevan rinnasteisessa asemassa, koska vain silloin voidaan soveltaa mainittua sääntelyä. Lisäksi C:n ja D:n välisen takautumisoikeuden ratkaisevan säännön esittäminen vastauksessa oli luonnollisesti edellytys pistehyvityksen saamiseksi. Vastauksessa tuli siis selostaa säännös, jonka mukaan kanssatakaajan takautumisoikeus edellyttää TakausL:n mukaan, että takaajan suoritus on vähentänyt toisen takaajan vastuuta. Jotkut vastaajista esittivät, että takaukset eivät olleet tai olivat päällekkäisiä tai B ei ollut maksanut yli oman osuutensa, minkä perusteella päädyttiin siihen, että takautumisoikeutta ei syntyisi. Valintakoekirjan mukaisesti takausten päällekkäisyydellä on merkitystä takautumisoikeuden suuruuteen. Kun takautumisoikeutta ei tapauksessa synny, koska päävelka oli takauksia suurempi, takausten päällekkäisyys ei ole relevanttia. Myöskään sillä, että B ei maksanut yli oman takaamansa osuutensa, ei ollut

9 tapauksen saati takautumisoikeuden kannalta merkitystä. Pikemminkin kyse on väitteestä, joka ei vastaa lain sisältöä. B oli antanut takauksen eurosta, eikä takauksen perusteella häneltä olisi enempää voitu takausmaksua vaatiakaan. Tilannetta, jossa takaaja maksaisi yli takaamansa summan, eli käytännössä vastuuta toisen antamasta takauksesta, ei takaussääntely valintakoekirjan mukaisesti tunne. Takaaja vastaa omasta osuudestaan, ja sen maksettuaan hänelle voi syntyä lakiin perustuva takautumisoikeus. Mikäli oli perustellut sinänsä oikean lopputuloksen takausten päällekkäisyyteen liittyvällä sääntelyllä tai, että B ei ollut maksanut tarpeeksi yli oman osuutensa, ei pistehyvitystä saanut, koska tällainen sääntely ei ratkaise asiaa. TakausL:n mukainen tapaukseen - velan ylittäessä takausten määrät - soveltuva oikea säännös on, että kanssatakaajan takautumisoikeus edellyttää, että takaajan suoritus on vähentänyt toisen takaajan vastuuta, mikä tuli selostaa vastauksessa. B:n ja D:n välistä takautumisoikeutta koskeva osio oli neljän (4) pisteen arvoinen. Pistehyvityksen saaminen edellytti tehtävässä todetuin tavoin, että esitti oikean sääntelyn ja johdonmukaisen soveltamisen takautumisoikeuden suhteen. Väärä lopputulos vei pisteet joka tapauksessa nollille. B-kohta Tehtävän b-kohdassa tuomioistuin oli päättänyt aloittaa velallinen A:ta koskevan yksityishenkilön velkajärjestelyn. Tehtävässä kysyttiin, mikä olisi pisin maksuohjelman kesto, jonka B ja Z voivat velkojina saada hyväkseen, ja toisaalta millä edellytyksillä maksuohjelman normaalikestoa saisi tapauksessa pidentää. Oikeudellinen arvio tilanteesta tuli antaa erikseen B:n ja Z:n osalta. Tehtävän perusteella oli selvää, että kyseessä on yksityishenkilön velkajärjestelyä koskevasta tilanteesta. Tämän osalta tuli tietää, että siitä säädetään laissa yksityishenkilön velkajärjestelystä (VJL). Maksuohjelman normaalikestoksi VJL:ssa on määrätty viisi vuotta. Tehtävässä kysyttiin pisintä mahdollista kestoa, joten se lain sallima mahdollisuus, että maksuohjelman kesto voisi olla mainittua viiden vuoden aikaa lyhyempi, ei ollut relevantti. Normaalia lyhyempää maksuohjelmaa ei siten tullut käsitellä. VJL:n mukaan maksuohjelman kestoa saadaan jatkaa normaalikestosta silloin, kun velallisella on velkojana luonnollinen henkilö (eli yksityinen ihminen, mistä mm. Norros s. 1). Tällöin maksuohjelman kestoa saadaan jatkaa kahdella vuodella. Tämä pidennys edellyttää VJL:n mukaan sitä, että tämä luonnollinen henkilö vaatii pidennystä ohjelmaan. Pidennys tulee yksinomaan vain tämän vaatimuksen esittäneen luonnollisen henkilön (laissa yksityisvelkojan) hyväksi. Pidennys ei siis laajene muihin velkojiin. (Koulu Lindfors s. 126). Maksuohjelmaa voisi myös pidentää, jos velallinen säilyttää velkajärjestelyssä omistusasuntonsa. Tehtävässä omistusasunnon säilyttämisestä ei mainittu mitään eikä A:lla tehtävässä todetun mukaisesti edes ollut

10 omistusasuntoa. Tämä ei siis ollut tehtävän kannalta relevantti säännös, eikä sitä tullut käsitellä vastauksessa. Vaikka tätä säännöstä vastauksessa käsitteli, ei vastausta pelkästään tämän perusteella kuitenkaan tulkittu virheelliseksi eikä siitä seurannut pistemenetystä. Velkoja B:n osalta voidaan siten todeta seuraavaa. B on luonnollinen henkilö, joten hänen kohdalla maksuohjelman kestoa voidaan pidentää kahdella vuodella, eli enintään 7 vuoteen. Maksuohjelman pidennys edellyttää, että B nimenomaisesti vaatii maksuohjelman pidennystä. Pistehyvityksen saamiseksi oli mainittava pidennyksen kesto ja se oikeudellisesti tärkeä säännöksen sisältö, että maksuohjelman pidennyksen edellytyksenä on, että sitä koskeva vaatimus esitetään. Tehtävässä kysyttiin nimenomaan, millä edellytyksillä maksuohjelman normaalikestoa saadaan pidentää. Tässä tapauksessa se edellyttää, että sitä koskeva vaatimus esitetään luonnollisen henkilön toimesta. Pistehyvityksen saamiseksi ei tarvinnut käyttää nimenomaan sanaa "vaatii". Riitti jos esimerkiksi totesi, että pidennystä maksuohjelmaan tulee pyytää tai hakea. B:tä koskeva tehtävän osa oli kahden (2) pisteen arvoinen. Pistehyvityksen saaminen edellytti sanotun sääntelyn ja johdonmukaisen soveltamisen esittämistä. Väärä lopputulos vei pisteet joka tapauksessa nollille. Z:n osalta voidaan todeta seuraavaa. Koska Z ei ole luonnollinen henkilö (vaan oikeushenkilö eli tässä yhtiö, mistä mm. Norros s. 1), eikä yksityishenkilön vaatima pidennys laajene koskemaan muita velkojia, Z:n osalta ei tapauksessa ole VJL:n mukaan maksuohjelman pidennysedellytyksiä. 5 vuotta on VJL:n mukaisesti pisin maksuohjelman kesto Z:n osalta. Z:aa koskeva tehtävän osa oli myös kahden (2) pisteen arvoinen. Pistehyvityksen saaminen edellytti oikean sääntelyn esittämisen (joka sinänsä tuli esiin jo B:n kohdalla, jos käsitteli B:n tilannetta oikein) ja johdonmukaista soveltamista. Väärä lopputulos vei pisteet joka tapauksessa nollille. Tehtävän b-kohdan osalta on vielä syytä todeta, että vastaukselta edellytettiin korostetusti yksiselitteisyyttä. Mikäli pohti vastauksessa useita vaihtoehtoisia aikoja maksuohjelman kestolle tai totesi maksuohjelma keston olevan esimerkiksi: "pääsääntöisesti 5-7 vuotta", "alle 7 vuotta" tai "useimmiten 5 vuotta", ei saanut pistehyvitystä. Kun tehtävässä kysyttiin nimenomaan pisintä mahdollista VJL:n sallimaa aikaa, niin vain VJL:n mukaiset täsmälliset ajat (5 v. / 7 v.) tuli todeta. Esimerkkimallivastaus Esitettyjen tehtävän 2 arvosteluperusteiden mukaisesti voidaan esittää seuraavat a- ja b-kohtien esimerkkimallivastaukset (nämä ovat todelliset täyden pistehyvityksen saaneet valintakoevastaukset).

11 a) Tapauksessa sovelletaan lakia takauksesta ja vierasvelkapanttauksesta (TakausL). Sen mukaan, jos samaa päävelkaa koskevat takaukset on annettu eri aikoina ja toisistaan riippumatta, sääntönä on se, että myöhempi takaaja saa vaatia koko takauksen perusteella suorittamansa määrän aiemmalta takaajalta. Aiemmalla takaajalla ei ole vastaavaa takautumisoikeutta myöhempää takaajaa kohtaan. Tapauksessa B on antanut omavelkaisen takauksensa A:n euron lainasta. C:n samaa velkaa koskeva takaus on annettu eri sopimuksessa. Voidaan siis katsoa, että takaukset on annettu toisistaan riippumatta eri aikoina. Näin ollen, koska B on aiempi takaaja, hänelle ei synny TakausL:n perusteella takautumisoikeutta myöhempää takaaja C:tä kohtaan. TakausL:n mukaan, jos samaa päävelkaa koskevat takaukset on annettu samanaikaisesti tai toisiaan edellyttäen, eikä takaajien keskinäisestä vastuunjaosta ole muuta sovittu, takaajalla on oikeus periä kultakin muulta takaajalta takaajien pääluvun mukainen osuus takauksen perusteella suorittamastaan päävelan määrästä. Takautumisoikeuden syntyminen edellyttää, että takaajan suoritus on vähentänyt toisen takaajan takausvastuuta. Tapauksessa B ja D ovat antaneet samaa A:n euron päävelkaa koskevat takauksensa samanaikaisesti. Molemmat kuitenkin antoivat vain euron takauksen lainasta, joten B:n suoritus ei ole kaventanut D:n takausvastuuta. Näin ollen B:lle ei synny takautumisoikeutta suhteessa D:hen. (6 pistettä) b) Yksityishenkilön velkajärjestelystä säädetään laissa yksityishenkilön velkajärjestelystä. Lain mukaan maksuohjelman normaalikestoksi on määrätty viisi vuotta. Laissa on poikkeus, jonka mukaan maksuohjelman kestoa voidaan pidentää kahdella vuodella, mikäli velallisella on velkojana luonnollinen henkilö ja tämä vaatii pidennystä ohjelmaan. Tämän kahden vuoden ylimenevän ajan suoritukset tulevat yksinomaan tämän velkojan hyväksi. Tapauksessa B (isä) on luonnollinen henkilö eli ihminen. Näin ollen hän voi vaatia pidennystä maksuohjelmaan, jolloin ohjelman kesto olisi seitsemän vuotta. Tapauksessa Z on osakeyhtiö eli ei luonnollinen henkilö. Koska kahden vuoden pidennys koskee vain luonnollista velkojaa, ei Z voi saada pidennystä. Näin ollen hänen osaltaan maksuohjelman kesto voi olla vain viisi vuotta. (4 pistettä)

12 TEHTÄVÄ 3 Mallivastaus 1. A ja B voivat sopia yhteisvelkasuhteessa vastuuosuuksiensa määräytymisestä. Tällainen sopiminen koskee kuitenkin vain osapuolten keskinäistä vastuunjakoa. Suhteessa myyjään A ja B ovat yhteisvastuussa euron maksamisesta, koska muuta ei ole myyjä X:n kanssa nimenomaisesti sovittu. X saa siis vaatia koko velan suorittamista B:ltä. (Johdatus velvoiteoikeuteen s ) 2. Koska velan eräpäiväksi on sovittu lauantai , eräpäivä siirtyy velkakirjalain 5.2 :n nojalla maanantaihin Korkolain 5.1 :n mukaan viivästyskorkoa on maksettava eräpäivästä lukien. Koska eräpäivä on velan maksua varten, viivästyskorko alkaa juosta tiistaina Viivästyskorko juoksee myös viikonloppuisin, jonka lisäksi sitä maksetaan velanmaksupäivältä. Näin ollen X:llä on oikeus vaatia viivästyskorkoa yhteensä seitsemältä päivältä. (Johdatus velvoiteoikeuteen s ) 3. A:lle on aiheutunut veneen uppoamisesta sopimussuhteen ulkoista vahinkoa. Velan vanhentumisesta annetun lain (myöhemmin VanhL) 7.1 :n 3 kohdan mukaan tällaisen vahingonkorvauksen vanhentuminen alkaa kulua siitä, kun vahingonkärsijä on saanut tietää tai hänen olisi pitänyt tietää vahingosta ja siitä vastuussa olevasta. Koska yleinen vanhentumisaika on VanhL 4 :n mukaan kolme vuotta ja A on syyskuussa 2006 saanut tietää sekä vahingosta että siitä vastuussa olevasta, B:n vahingonkorvausvastuu A:ta kohtaan on vanhentunut. (Johdatus velvoiteoikeuteen s. 230 ja 235) 4. VanhL 19.1 :n mukaan silloin, kun velallisia on useita, vanhentumisaika lasketaan jokaisen velallisen osalta erikseen. Koska B ja C ovat aiheuttaneet vahingon yhdessä ja C:n henkilöllisyys on selvinnyt A:lle vasta , C:n vahingonkorvausvastuu A:ta kohtaan ei ole vanhentunut. (Johdatus velvoiteoikeuteen s. 232) Mallivastauksen perustelut Kohta 1 Kohdassa 1 kysyttiin, onko X:llä ollut oikeus vaatia koko kauppahinnan maksamista B:ltä. Tehtävässä on kerrottu, että A ja B allekirjoittivat velkakirjan, jossa he yhteisvastuullisesti sitoutuivat suorittamaan X:lle euroa. Johdatus velvoiteoikeuteen -teoksen (myöhemmin pääsykoekirja) sivuilla on tuotu esiin, että yhteisvelalliset voivat sopia keskinäisistä vastuusuhteistaan. Tätä on havainnollistettu sivulla 166 esimerkillä, joka vastaa tehtävän tapahtumakuvausta. Lähtökohtana on siis se, että A ja B voivat sopia yhteisvelkasuhteessa vastuuosuuksiensa määräytymisestä. Pääsykoekirjan sivulla 166 edellä lausuttua on tarkennettu huomauttamalla, että velallisten keskinäinen sopiminen vastuuosuuksista koskee vain osapuolten keskinäistä vastuunjakoa. Suhteessa myyjään A:n ja B:n olisi katsottava olevan yhteisvastuussa euron suorittamisesta, ellei muusta ole myyjän kanssa nimenomaisesti sovittu. Tehtävässä on kerrottu, että velkakirjan allekirjoittamisen jälkeen A ja B sopivat vielä keskenään, että B maksaa kauppahinnasta kolme neljäsosaa eli 7.500

13 euroa ja A yhden neljäsosan eli euroa (kursivointi tässä). Tästä syystä suhteessa myyjään A ja B ovat yhteisvastuussa euron maksamisesta, koska muuta ei ole myyjä X:n kanssa nimenomaisesti sovittu. X saa siis vaatia koko velan suorittamista B:ltä. Oikean vastauksen antaminen kohtaan 1 on edellyttänyt vastaajan tienneen, että velkakirjalain 2.1 :n mukaan, (j)os useat ovat antaneet velkakirjan tekemättä ehtoa vastuun jaosta, vastatkoon kukin sitoumuksesta omasta ja toistensa puolesta. Tämä seikka on mainittu pääsykoekirjan sivulla 125. Säännöksen mainitsemisesta ei ole annettu pisteitä eikä niin ikään sen mainitsematta jättäminen ole tarkoittanut pisteiden menettämistä. Kohdassa 1 on kysytty vain X:n oikeudesta vaatia koko kauppahinnan maksamista B:ltä. Tästä syystä pisteitä ei ole annettu esimerkiksi siitä, että vastaaja on arvioinut B:n takautumisoikeutta suhteessa A:han. Kohta 2 Kohdassa 2 kysyttiin, kuinka monelta päivältä X:llä on ollut oikeus vaatia viivästyskorkoa. Vastaajalta on edellytetty perusteltua vastausta ja sen takia pelkästään oikean luvun esittämisestä ei ole annettu pisteitä. Tehtävässä on kerrottu, että velan eräpäiväksi sovittiin lauantai Pääsykoekirjan sivulla 102 on kerrottu, että velkakirjalain 5.2 :n mukaan velan eräpäivä siirtyy viikonlopulta tai arkipyhältä seuraavaan arkipäivään. Sama tieto on mainittu myös pääsykoekirjan sivulla 82. Näin ollen tehtävässä eräpäivä siirtyy velkakirjalain 5.2 :n nojalla maanantaihin Pääsykoekirjan sivulla 82 on kerrottu, että edellä mainitusta lähtökohdasta voidaan poiketa sopimuksella. VKL 5.2 :stä poikkeamisesta sopimisena ei kuitenkaan voida pitää vielä sitä, että eräpäivän vain todetaan olevan jonkin kuun jokin päivä, joka sattuu olemaan viikonloppuna tai arkipyhänä. Lisäksi on syytä edellyttää, että osapuolten tarkoitus asettaa eräpäivä viikonlopuksi tai arkipyhäksi tulee nimenomaisesti ilmi tai se voidaan riittävän luotettavasti päätellä olosuhteista tai se seuraa kauppatavasta. Tehtävässä on kerrottu, että velkakirjassa A ja B sitoutuivat yhteisvastuullisesti suorittamaan X:lle euroa kokonaisuudessaan lauantaina Tehtävässä on mainittu viikonpäiviä selvyyden vuoksi, koska pelkkien päivämäärien perusteella vastaaja ei ole voinut tietää sattuuko eräpäivä arkipäivälle, viikonlopulle vai arkipyhälle. Koska tehtävästä ei nimenomaisesti käy ilmi, että osapuolten tarkoituksena on ollut asettaa eräpäivä viikonlopuksi, eräpäivä siirtyy seuraavaan arkipäivään. Pääsykoekirjan sivuilla 102 ja 103 on kerrottu, että velkakirjalain 5.1 :n mukaan viivästyskorkoa on maksettava eräpäivästä lukien. Ilmaisu eräpäivästä lukien ymmärretään niin, ettei eräpäivältä itseltään makseta viivästyskorkoa vaan vasta seuravasta päivästä alkaen. Eräpäivä on velan maksua varten, eikä velan maksu siis vielä eräpäivänä voi olla viivästynyt. Lisäksi pääsykoekirjassa on samoilla sivuilla kerrottu, että (v)iivästyskorko juoksee myös viikonloppuisin ja arkipyhinä.

14 Koska tehtävässä on annettu ymmärtää, että B maksaa koko velan viivästyskorkoineen maanantaina , X:llä on oikeus vaatia viivästyskorkoa yhteensä seitsemältä päivältä (13.4., 14.4., 15.4., 16.4., 17.4., ja 19.4.). Kohta 3 Kohdassa 3 kysyttiin, onko B:n vahingonkorvausvastuu A:ta kohtaan vanhentunut. Kohdassa ei sen sijaan kysytty onko A:lla ollut oikeus vaatia kuittaamista. Vaikka vanhentunutta saatavaa voidaan tietyissä olosuhteissa käyttää kuittaukseen, vanhentumisessa ja kuittauksessa on kyse kahdesta eri ilmiöstä. Kohdassa 3 kysyttiin vain vanhentumisesta ja tästä syystä pisteitä ei ole annettu kuittausedellytysten arvioinnista tai vanhentuneen vastasaatavan käyttömahdollisuuden tarkastelusta kuittauksessa. Oikean vastauksen antaminen kohtaan kolme on edellyttänyt vastaajan käsittäneen, että B on aiheuttanut A:lle sopimussuhteen ulkoista vahinkoa. Pääsykoekirjan sivulla 25 on kerrottu, että sopimussuhteen ulkoinen vahingonkorvausvastuu eli deliktivastuu ei perustu sopimuksen rikkomiseen vaan siihen, että joku on aiheuttanut toiselle vahinkoa muulla tavoin. Tehtävässä on puolestaan kerrottu, että B on syyskuussa 2006 ottanut A:n tieten käyttöönsä A:n omistaman veneen ja huolimattomuuttaan upottanut sen. Koska tehtävässä ei ole millään tavalla annettu ymmärtää, että A ja B olisivat sopineet veneen käytöstä, vastaaja ei ole voinut päätyä siihen käsitykseen, että vahinko olisi aiheutunut sopimussuhteessa. Kyse on siis sopimussuhteen ulkoisesta vahingosta, jonka osalta velan vanhentumisesta annetussa laissa (myöhemmin VanhL) on oma säännöksensä. Vastaajalta ei ole edellytetty sopimusperusteisen vastuun ja sopimussuhteen ulkoisen vastuun määrittelyä eikä siitä ole siksi annettu pisteitä. Vastaajalle ei ole annettu myöskään pisteitä yksin siitä, että hän on osannut kertoa, että tehtävässä on kyse sopimussuhteen ulkoisesta vahingosta. Pääsykoekirjan sivulla 235 on kerrottu, että VanhL 7.1 :n 3 kohdan mukaan muuhun kuin sopimussuhteeseen perustuvassa vahingonkorvauksessa vanhentumisaika alkaa kulua siitä, kun vahingonkärsijä on saanut tietää tai hänen olisi pitänyt tietää vahingosta ja siitä vastuussa olevasta. Koska tehtävässä on kerrottu, että A on tiennyt 1) onnettomuuden tapahtuneen syyskuussa 2006 ja 2) siitä, että B oli aiheuttanut vahingon (B oli ottanut A:n tieten käyttöönsä A:n veneen kursivointi tässä), vahingonkorvauksen vanhentumisaika on juossut syyskuusta 2006 lähtien. Pääsykoekirjan sivulla 230 on kerrottu, että (y)leinen vanhentumisaika on VanhL 4 :n mukaan kolme vuotta. Koska pääsykoekirjassa ei ole kerrottu, että VanhL 7.1 :n 3 kohdan mukaiseen tilanteeseen sovellettaisiin muuta vanhentumisaikaa ja koska vanhentumista ei ole katkaistu mennessä ( A ei ole näet vaatinut B:ltä vahinkopäivän jälkeen kertaakaan korvausta aiheutuneesta vahingosta. ), B:n vahingonkorvausvastuu A:ta kohtaan on vanhentunut. Kohtaan 3 vastaaminen on lisäksi edellyttänyt vastaajan tienneen, että vanhentuminen voidaan katkaista. Tätä aihetta on käsitelty pääsykoekirjassa sivuilla Vanhentumisen katkaisemisen käsittelystä ei ole kuitenkaan annettu pisteitä.

15 Kohta 4 Kohdassa 4 kysyttiin, onko C:n vahingonkorvausvastuu A:ta kohtaan vanhentunut. Kohdassa siis edellytettiin vain VanhL:n soveltamista A:n ja C:n väliseen oikeussuhteeseen. Tästä syystä esimerkiksi vahingonkorvausvastuun edellytysten arvioimisesta ei ole annettu pisteitä. Pääsykoekirjan sivulla 232 on todettu vanhentumisen henkilöllisestä kohdentumisesta, että VanhL 19.1 :n mukaan (j)os velallisia on useita, vanhentumisaika lasketaan jokaisen velallisen osalta erikseen. Lisäksi samalla sivulla on kyseisen säännöksen soveltamisesta mainittu esimerkkinä tilanne, jossa useampi henkilö on yhdessä aiheuttanut jonkin sopimussuhteen ulkoisen vahingon ja eri vahingonaiheuttajien henkilöllisyys selviää vahingonkärsijälle eri aikaan. Tällöin myös vanhentumisaika lasketaan eri ajankohdasta. Koska A saa vasta tietää, että myös C on osasyyllinen A:n veneen uppoamiseen, vanhentumisaika alkaa C:n osalta juosta vasta tästä päivästä lukien. Kuten edellä kohdassa 3 on todettu, VanhL 7.1,3 :n mukaan sopimussuhteen ulkoisen vahingonkorvauksen vanhentuminen alkaa juosta siitä, kun vahingonkärsijä on saanut tietää tai hänen olisi pitänyt tietää vahingosta ja siitä vastuussa olevasta (kursivointi tässä). Kohdassa 4 ei ole kysytty miten vahingonkorvauksen vanhentuminen B:n osalta vaikuttaa C:n korvausvastuun laajuuteen. Tästä syystä kyseisen asian käsittelystä ei ole annettu pisteitä.

16 TEHTÄVÄ 4 Sivuviittaukset Sakari Melanderin kirjaan Rikosoikeus 2010-luvulla A. Jos henkilö on lain sisältöä ja rangaistavan käyttäytymisen alaa selvittäessään turvannut viranomaisen apuun ja viranomainen on neuvonut henkilöä virheellisesti, tekijän on pääsääntöisesti voitava luottaa viranomaisen antamaan neuvoon. Kysymyksessä onkin kenties selvin kieltoerehdyksen soveltamistilanne, mutta pääsääntöisesti kysymykseen voivat tulla ainoastaan viranomaisen neuvot. Lisäksi saadun neuvon on oltava yksiselitteinen ja selvä ja sen on koskettava juuri rangaistavaksi säädettyä käyttäytymistä sekä sitä koskevaa sääntelyä ja sen ulottuvuutta. (s. 119) 4 p B. Rangaistuksen määräämisen muut osaratkaisut ovat rangaistusasteikon vahvistaminen, rangaistuslajin valinta, rangaistuksesta tehtävät vähennykset sekä muut rangaistusta koskevat lausumat. (s. 170) 2 p C. Elinkautisvanki voidaan päästää ehdonalaiseen vapauteen aikaisintaan, kun vankilassaoloaikaa on kestänyt 12 vuotta. Kun kysymys on rikoksen alle 21-vuotiaana tehneestä henkilöstä, elinkautisvanki voidaan päästää ehdonalaiseen vapauteen aikaisintaan, kun vankilassaoloaikaa on kestänyt 10 vuotta. (s. 167) 2 p D. Valvottuun koevapauteen elinkautisvanki voidaan päästää enintään kuusi kuukautta ennen ehdonalaista vapauttamista. Näin rikoksen 21-vuotiaana tai vanhempana tehnyt elinkautisvanki voidaan päästää valvottuun koevapauteen aikaisintaan 11 vuoden 6 kuukauden ja rikoksen alle 21-vuotiaana tehnyt elinkautisvanki aikaisintaan 9 vuoden 6 kuukauden jälkeen. (s. 169) 2 p

17 TEHTÄVÄ 5 Sivuviittaukset Sakari Melanderin kirjaan Rikosoikeus 2010-luvulla Osio A: Oikea vastaus on numero 3 (s. 13). Osio B: Oikea vastaus on numero 2 (s. 40). Osio C: Oikea vastaus on numero 3 (s. 63). Osio D: Oikea vastaus on numero 2 (s. 92). Osio E: Oikea vastaus on numero 4 (s.72). Osio F: Oikea vastaus on numero 1 (s. 101) Osio G: Oikea vastaus on numero 3 (s. 48). Osio H: Oikea vastaus on numero 1 (s ). Osio I: Oikea vastaus on numero 3 (s. 160). Osio J: Oikea vastaus on numero3 (s. 162).

18 TEHTÄVÄ 6 Mallivastaus 1. C 2. B 3. B 4. D 5. C 6. A 7. D 8. C 9. B 10. C Mallivastauksen perustelut 1. Tehtävän ensimmäisessä kohdassa on kysytty, mikä seuraavista henkilöistä ei ole oikeuskelpoinen. Aihetta on käsitelty Johdatus velvoiteoikeuteen -teoksen sivuilla Oikea vastaus kysymykseen on C Osakeyhtiö, jonka perustamissopimus on laadittu, mutta jota ei ole vielä rekisteröity. Tämä tieto ilmenee suoraan sivulta 117. Samassa yhteydessä on todettu, että avoin yhtiö ja kommandiittiyhtiö saavuttavat oikeuskelpoisuuden jo yhtiömiesten välisen yhtiösopimuksen voimaantulohetkellä. Näin ollen vastaus ei voi olla A Kommandiittiyhtiö, jonka yhtiömiehet ovat laatineet voimassaolevan yhtiösopimuksen. Luonnollisten henkilöiden eli ihmisten osalta sivulla 117 todetaan, että he ovat aina oikeuskelpoisia syntymästä kuolemaan yksilön henkisestä kyvystä riippumatta. Myös vastasyntynyt lapsi tai täysin dementoitunut vanhus voi tulla sidotuksi sopimukseen tai hänelle voi syntyä oikeus vaatia joltakulta perusteettoman edun palautusta. Vastaus ei siis voi olla myöskään B Dementoitunut vanhus. Sivuilla 117 ja 118 on lueteltu oikeuskelpoisia julkisoikeudellisia oikeushenkilöitä, joihin myös D Suomen evankelis-luterilainen kirkko lukeutuu. 2. Tehtävän toisessa kohdassa on kysytty, mihin saatavaan korkolaki soveltuu. Aihetta on käsitelty Johdatus velvoiteoikeuteen -teoksen sivulla 90, josta ilmenee suoraan, ettei korkolaki sovellu A Määräajoin maksettava elatusapuun (KorkoL kohta), C Verovelkaan (KorkoL kohta) tai D Lakisääteiseen tapaturmavakuutukseen liittyvään rahavelkaan (KorkoL kohta). Koska tehtävän ohjeessa on kerrottu, että jokaiseen monivalintakysymykseen on vain yksi oikea vastaus, sen täytyy olla edellä mainituin perustein B Kulutusluottoon. 3. Tehtävän kolmannessa kohdassa on kysytty, mikä annetuista vaihtoehdoista ei ole velkakirjalain 17 :ssä mainittu niin sanottu vahva väite. Velkakirjalain 17 :n vahvat väiteperusteet on lueteltu Johdatus velvoiteoikeuteen -teoksen sivulla 146. Kysymyksessä annetut vaihtoehdot A Velka on lakannut julkisen haasteen myötä (luettelon kohta 7), C Velkakirjan on antanut vajaavaltainen henkilö (luettelon kohta 4) ja D Velkakirjan on velallisen puolesta antanut joku, jolta on siihen puuttunut laillinen oikeus (luettelon kohta 2) ilmenevät suoraan tästä luettelosta. Sen sijaan vaihtoehto B Velkakirja on pätemätön sillä perusteella, että velallinen on pakotettu sen antamiseen käyttäen lievää pakkoa ei ole tässä luettelossa. Luettelon kohta 3 tosin muistuttaa läheisesti B vaihtoehtoa ja se kuuluu seuraavasti: velkakirja on pätemä-

19 tön sillä perusteella, että velallinen on pakotettu sen antamiseen käyttäen OikTL 28 :ssä tarkoitettua törkeää pakkoa. Koska B vaihtoehdossa puhutaan lievästä pakosta, kyse ei ole velkakirjalain 17 :ssä mainitusta vahvasta väitteestä ja näin ollen oikea vastaus kysymykseen on B. 4. Tehtävän neljännessä kohdassa on kysytty, mikä annetuista vaihtoehdoista ei ole sopimusvapauden ulottuvuus. Johdatus velvoiteoikeuteen -teoksen sivulla 54 on lueteltu oikeuskirjallisuudessa sopimusvapaudelle hahmotettuja ulottuvuuksia. Kysymyksessä annetuista vaihtoehdoista A Sopimuskumppanin valitsemisvapaus (luettelon kohta 2), B Muotovapaus (luettelon kohta 5) ja C Päätäntävapaus (luettelon kohta 1) ilmenevät tästä luettelosta. Sen sijaan vaihtoehtoa D Reklamaatiovapaus ei ole mainittu luettelossa. Koska tehtävän ohjeessa on kerrottu, että jokaiseen monivalintakysymykseen on vain yksi oikea vastaus, sen täytyy olla edellä mainituin perustein D Reklamaatiovapaus. 5. Tehtävän viidennessä kohdassa on kysytty, missä vaiheessa tarjous tulee antajaansa sitovaksi oikeustoimilain mukaan tilanteessa, jossa A on lähettänyt B:lle tarjouskirjeen. Oikeustoimilain mukaista tarjoussidonnaisuutta on käsitelty Johdatus velvoiteoikeuteen -teoksen sivuilla Sivulla 14 on kerrottu, että OikTL:ssa ei säädetä nimenomaisesti tarjouksen sitovuudesta, mutta asia käy käänteisesti ilmi lain 7 :stä, jonka mukaan tarjous ei sido, jos se peruutetaan viimeistään samalla hetkellä kuin vastaanottaja ottaa siitä selon. Toisin sanoen kun vastaanottaja tutustuu tarjoukseen, tarjous tulee antajaansa sitovaksi, eikä tämä enää voi kieltäytyä tarjouksen mukaisen sopimuksen solmimisesta. Oikea vastaus kysymykseen on siten C Kun B on avannut tarjouksen ja tutustunut siihen. Johdatus velvoiteoikeuteen -teoksessa ei anneta mitään tukea sellaiselle päätelmälle, että tarjoussidonnaisuus voisi syntyä jo A Kun A on jättänyt tarjouksen postin toimitettavaksi tai B Kun tarjous on saapunut B:lle postitse. Koska tehtävässä on kysytty, missä vaiheessa tarjous tulee antajaansa sitovaksi oikeustoimilain perusteella, myös kohta D Kun B on avannut tarjouksen, tutustunut siihen ja ilmoittanut A:lle hyväksyvänsä tarjouksen on virheellinen. Johdatus velvoiteoikeuteen -teoksessa ei ole kerrottu, että tarjoussidonnaisuus edellyttäisi tarjouksen antajan näkökulmasta tarjouksen vastaanottajan ilmoitusta tarjouksen hyväksymisestä. 6. Tehtävän kuudennessa kohdassa on kysytty, mikä yksityishenkilön velkajärjestelyyn liittyvistä väitteistä ei pidä paikkaansa. Oikea vastaus kysymykseen on A Tuomioistuimen tulee määrätä yksityishenkilön velkajärjestelyyn selvittäjä. Maksukyvyttömyyden oikeudelliset ulottuvuudet -teoksen sivulla 126 on kerrottu, että Tuomioistuin voi määrätä velkajärjestelyyn selvittäjän (VJL 64 ). Selvittäjä on toisin kuin yrityksen saneerauksessa harkinnanvarainen (kursivoinnit tässä). Koska vastausvaihtoehto A:ssa on esitetty, että tuomioistuimen tulee määrätä yksityishenkilön velkajärjestelyyn selvittäjä, väite on virheellinen ja näin ollen oikea vastaus tehtävän kuudenteen kohtaan. Sen sijaan kysymyksen vastausvaihtoehdot B. Maksuohjelman normaalikestoksi on laissa määrätty viisi vuotta, C Velkasovinnossa velallinen sitoutuu yleensä kertasuoritukseen ja D Ennen velkajärjestelyn alkamista tehdystä rikoksesta määrätty sakko kuuluu velkajärjestelyn piiriin pitävät paikkansa ja ovat näin ollen vääriä vastauksia.

20 Maksukyvyttömyyden oikeudelliset ulottuvuudet -teoksen sivulla 126 on kerrottu, että Maksuohjelman normaalikestoksi on laissa määrätty viisi vuotta (vastausvaihtoehto B). Sivulla 32 on kerrottu, että velkojan kannalta velkasovinnon etuna on, että siinä velallinen yleensä sitoutuu kertasuoritukseen (vastausvaihtoehto C). Sivulla 128 on kerrottu, että Myös velalliselle määrätty sakko tai muu vastaava seuraamus kuuluu velkajärjestelyn piiriin, jos se on määrätty teosta, jonka velallinen on tehnyt ennen velkajärjestelyn alkamista (VJL 3.3 ) (vastausvaihtoehto D). 7. Tehtävän seitsemännessä kohdassa on kysytty, mikä yrityksen saneeraukseen liittyvistä väitteistä pitää paikkansa. Oikea vastaus kysymykseen on D Saneerausohjelma vahvistetaan tavallisimmin sen jälkeen, kun se on saanut äänestyksessä velkojien enemmistön kannatuksen kaikissa äänivaltaisissa velkojaryhmissä. Maksukyvyttömyyden oikeudelliset ulottuvuudet -teoksen sivuilla on kuvattu saneerausohjelman vahvistamista. Sivulla 110 on kerrottu, että Tavallisimmin ohjelma vahvistetaan sen jälkeen, kun se on äänestyksessä saanut velkojien enemmistön kannatuksen kaikissa äänivaltaisissa velkojaryhmissä (YrSanL 52 ). Koska vastausvaihtoehto D vastaa lähes sanatarkasti lainattua virkettä, se pitää paikkansa ja on näin ollen oikea vastaus kysymykseen. Sen sijaan vastausvaihtoehdot A Tuomioistuin on lain mukaan aina velvollinen määräämään saneerausmenettelyssä velkojatoimikunnan, B Saneeraushakemuksen hylkääminen merkitsee välittömästi yrityksen asettamista konkurssiin ja C Yrityksen saneerausmenettely aloitetaan, mikäli velallinen ja kolme velkojaa, joiden saatavat edustavat vähintään neljännestä kaikista velallisen veloista, tekevät yhteisen saneeraushakemuksen eivät pidä paikkaansa ja ovat näin ollen vääriä vastauksia kysymykseen. Maksukyvyttömyyden oikeudelliset ulottuvuudet -teoksen sivuilla on kuvattu yrityksen saneerausta yleisesti. Sivulla 29 on kerrottu, että Tuomioistuin määrää saneerausmenettelyyn velkojatoimikunnan, ellei se pidä sitä tarpeettomana (kursivointi tässä). Koska vastausvaihtoehto A:ssa on esitetty, että lain mukaan tuomioistuimella olisi aina tällainen määräämisvelvollisuus, väite on virheellinen ja väärä vastaus kysymykseen. Sivuilla on kuvattu yrityksen saneerausmenettelyn kulkua pääpiirteissään. Sivulla 89 sisennetyssä kappaleessa on kerrottu, että saneeraushakemuksen hylkääminen ei merkitse välittömästi yrityksen asettamista konkurssiin (kursivointi tässä). Koska vastausvaihtoehto B:ssä on esitetty päinvastainen väite, se ei pidä paikkaansa ja on virheellinen vastaus kysymykseen. Sivulla 97 on kerrottu, että Saneerausmenettely aloitetaan, mikäli velallinen ja kaksi velkojaa, joiden saatavat edustavat vähintään viidennestä kaikista velallisen tunnetuista veloista, tekevät yhteisen saneeraushakemuksen tai ilmoittavat puoltavansa velallisen hakemusta (kursivoinnit tässä). Vastausvaihtoehto C:ssä on väitetty, että saneerausmenettely aloitetaan, mikäli velallinen ja kolme velkojaa, joiden saatavat

21 edustavat vähintään neljännestä kaikista velallisen veloista, tekevät yhteisen saneeraushakemuksen. Näin ollen väite on virheellinen ja väärä vastaus kysymykseen. 8. Tehtävän kahdeksannessa kohdassa on kysytty, mikä ulosottoon liittyvistä väitteistä ei pidä paikkaansa. Oikea vastaus kysymykseen on C Ulosottokaaren mukaan velallisen ulosmitattu omaisuus voidaan realisoida vain pakkohuutokaupalla, koska tällä tavalla saavutetaan mahdollisimman hyvä myyntitulos (kursivointi tässä). Maksukyvyttömyyden oikeudelliset ulottuvuudet -teoksen sivuilla on käsitelty ulosmitatun omaisuuden pakkomyyntiä. Sivulla 152 on kerrottu, että Aikaisemmin ulosottolaki mahdollisti vain yhden myyntitavan, pakkohuutokaupan. Nykyisin omaisuus voidaan realisoida myös muilla tavoin eli ns. vapaalla myynnillä (kursivoinnit tässä). Koska C -vastausvaihtoehdossa on esitetty, että ulosottokaaren mukaan velallisen ulosmitattu omaisuus voidaan realisoida vain pakkohuutokaupalla, väite on virheellinen ja näin ollen oikea vastaus tehtävän kahdeksanteen kohtaan. Sen sijaan kysymyksen vastausvaihtoehdot A Sosiaalilautakunnan vahvistama elatussopimus kelpaa ulosottoperusteeksi, B Ulosottomiehen on viran puolesta selvitettävä, onko ulosottoperusteessa vahvistettu saatava ehtinyt vanhentua ja D Tuomioistuimen rooli ulosotossa jää vähäiseksi, koska se toimii ainoastaan ulosoton muutoksenhakuviranomaisena. pitävät paikkansa ja ovat näin ollen vääriä vastauksia. Maksukyvyttömyyden oikeudelliset ulottuvuudet -teoksen sivuilla on käsitelty ulosottoperusteita. Sivulla 140 on kerrottu, että Ulosottoperusteena voi olla myös muun muassa sosiaalilautakunnan vahvistama elatussopimus (vastausvaihtoehto A). Sivulla 141 on puolestaan kerrottu, että Ulosottomiehen tulee viran puolesta selvittää, onko ulosottoperusteessa vahvistettu saatava ehtinyt vanhentua (vastausvaihtoehto B). Ulosottoa on kuvattu yleisesti sivuilla 23 ja 24. Sivulla 24 on kerrottu, että Tuomioistuimen rooli jää ulosotossa suppeaksi. Ne toimivat ainoastaan ulosoton muutoksenhakuviranomaisina (UK 1:10) (vastausvaihtoehto D). 9. Tehtävän yhdeksännessä kohdassa on kysytty, mikä insolvenssioikeuden oikeuslähteisiin liittyvistä argumenteista pitää paikkaansa. Oikea vastaus kysymykseen on B Insolvenssioikeuden ennakkoratkaisut ovat viime aikoina kärsineet lainsäädännön uudistamistahdista. Ratkaisusuositukset menettävät näet nopeasti merkityksensä, kun sen kohteena oleva lain säännös on kumottu tai sitä on muutettu. Maksukyvyttömyyden oikeudelliset ulottuvuudet -teoksen sivulla 46 on kerrottu, että Toisaalta insolvenssioikeuden ennakkoratkaisut ovat viime aikoina kärsineet lainsäädännön uudistamistahdista. Ratkaisusuositukset menettävät nopeasti merkityksensä; välistä ennakkopäätös on jo julkaisuhetkellään asiallisesti vanhentunut, kun sen kohteena oleva lain säännös on kumottu tai sitä on muutettu. Koska vastausvaihtoehto B vastaa lähes sanatarkasti lainattuja virkkeitä, väite pitää paikkansa ja on näin ollen oikea vastaus kysymykseen. Sen sijaan kysymyksen vastausvaihtoehdot A Ulosottokaari on säännösmäärältään hyvin laaja laki, joka sääntelee ulosottoa kokonaisuudessaan, C Konkurssilainsää-