Yhtenä tavoitteena on aktiivisempi Wilman käyttö. Sen avulla pyritään ajanmukaiseen ja
|
|
- Matilda Mäki
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sivu 1/17 Työsuunnitelma 1. Koulun perustiedot Koulu: {{Päivärinteen koulu}} Ylläpitäjä: {Siuntion kunta}} Opetuskieli: {{Suomi}} Oppilasmäärä: {{153}} Opettajien määrä: {{14}} 2. Lukuvuoden keskeiset tavoitteet Kasvatuksen tavoitteena on turvallinen kouluyhteisö, jossa jokainen oppilas on tasavertainen. Hän saa käydä rauhassa koulua ja keskittyä koulunkäyntiin. Tavoitteena on oppia vastuulliseksi yksilöksi ja tehdä rakentavaa yhteistyötä muiden kanssa. Hyvien käytöstapojen, vuorovaikutus- ja yhteistyötaitojen harjoittelu ja oppiminen kuuluvat kasvatuksen tavoitteisiin. Näitä harjoittellaan koko lukuvuoden ajan. Sen lisäksi toteutetaan erilaisia teemapäiviä- ja viikkoja näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Opetuksen tavoitteena on laadukas perusopetus taloudellisesti toteutettuna. Tavoitteena on tukea oppilaan yksilöllistä oppimisprosessia monipuolisin pedagogisin ja didaktisin keinoin. Opetuksen tavoitteena on yhdistää tiedollinen ja taidollinen osaaminen, ja kannustaa oppilasta hahmottamaan laajempia kokonaisuuksia. Lukuvuoden aikana laajennetaan ja syvennetään tietotekniikan eri välineistöjä ja ohjelmia oppimisprosesseissa. Oppimisen tuki toteutuu kolmiportaisen tuen mallilla. Tuen malliin kuuluu yleinen tuki, tehostettu tuki ja erityinen tuki. Oppimisen tuki toteutetaan oppilaskohtaiseti yhdessä huoltajien kanssa. Kerran viikossa kokoontuu oppimisen tukeen valittu ryhmä, jossa arvioidaan tuen toteutumisen laatua yleisesti ja oppilas- ja tapauskohtaisesti tarpeen mukaan. Ryhmän jäsenet ovat rehtori, vararehtori ja erityisopettaja. Siuntion kunnassa on perustettu opetussuunnitelman työryhmä. Sen tavoitteena on päivittää ja uudistaa kunnan omaa opetussuunnitelmaa vastaamaan valtakunnan opetussuunnitelman linjauksia. Päivärinteen koulun edustaja on Nanna Turunen. Siuntion kunnan Seitsemän veljeksen lukudiplomin tavoitteena on kannustaa lapsia lukemaan. Alakoululaiset suorittavat lukudiplomin lukien vuoden aikana kuusi kirjaa ja tekevät niistä kustakin yhden tehtävän. Lukuvuoden lopussa, todistustenjaon yhteydessä, opettaja jakaa lukudiplomin suorittaneille kunniakirjan. Koulun ja kodin rakentava ja tiivis yhteistyö kuuluu keskeisesti lukuvuoden tavoitteisiin. Yhteistyö tukee oppilaan kasvua ja oppimista ennalta ehkäisevästi ja tarvittaessa mahdollistaa onnistuneen tehostetun ja erityisen tuen oppilaalle. Kasvatuskumppanuus auttaa löytämään toimivia ratkaisukeinoja ja soveltuvia tukimuotoja oppilaan kasvuun ja oppimiseen erilaisissa tilanteissa. Vanhempainyhdistyksen toimintaa pyritään kehittämään yhteistyössä koulun kanssa. Tavoitteena on saada laajempi jäsenmäärä vanhempainyhdistykseen ja aktivoida jäseniä osallistumaan yhdityksen toimintaan. Yhtenä tavoitteena on aktiivisempi Wilman käyttö. Sen avulla pyritään ajanmukaiseen ja
2 Sivu 2/17 säännölliseen tiedonkulkuun. Tänä lukuvuonna on mahdollista hoitaa oppilaiden loma-, koulukuljetus- ja iltapäivätoiminta-anomukset Wilman kautta. Tämän tavoitteen rinnalla haluamme huolehtia kunnioittavasta ja toimivasta vuorovaikutuksesta henkilöstön ja huoltajien välillä. Tavoitteena on taata oppilaille ja henkilöstölle hyvinvointia tukeva kasvu- ja oppimisympäristö sekä työympäristö. Hyvinvointi muodostuu fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta turvallisuudesta. Päivärinteen koulun tavoitteena on lapsilähtöinen, ratkaisukeskeinen ja positiivinen ilmapiiri, jolloin luodaan mahdollisuus onnistumisen elämyksille. Tavoitteena on, että jokainen oppilas ja henkilöstön jäsen toimii vastuullisena ja välittävänä kouluyhteisön jäsenenä. Kouluyhteisössä vaalitaan yhteispelaamisen taitoja ja toimitaan yhdessä hyväksyen ja arvostaen erilaisuutta. Koulussa toimii vertaissovittelu ja KiVa-toiminta. Tavoitteena on lisätä koulu- ja välituntiliikunnan laatua ja määrää. Koulussa toimii välkkäritoiminta. Välkkäritoiminnan koulutukseen valitaan 20 oppilasta ja aikuisista yksi vastuuvetäjä. Tämän lisäksi kunnassa järjestetään täydennyskoulutuksia koululiikuntakulttuurin kehittämiseksi. Oppilaista on valittu muutama osallistumaan ruokaraatitoimintaan, jossa yhteistyössä muiden koulujen ja ruokapalveluiden kanssa kehitetään kouluruokailua. Ruokaraadin ja välkkäritoiminnan vastuuopettaja on Riikka Niemenlehto. Kouluyhteisön tavoitteena on kunnioittava ja rohkaiseva vuorovaikutus oppilaan kanssa. Työyhteisön tavoitteena on avoimen keskusteluilmapiirin säilyttäminen. Kollegiaalinen tuki vahvistaa kouluyhteisön hyvinvointia. Henkilöstön yt-kokous on keskiviikkoisin. Tämän lisäksi jokaisen kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona kokoontuu puu- ja kivikoulun tiimit. Oppilashuollon valtakunnallisen uudistuksen myötä myös Siuntion kunnan oppilashuollossa on tapahtunut rakenne- ja toimintamuutoksia. Tavoitteena on yhdenmukaistaa kunnan peruskouluissa tapahtuvaa oppilashuollon työtä valtakunnallisten linjausten mukaan. Oppilashuollon tuki järjestetään oppilas- ja tapauskohtaisesti. Kerran viikossa kokoontuu kouluyhteisön hyvinvointia arvioiva työryhmä. Tähän ryhmään kuuluu rehtori, vararehtori ja erityisopettaja. Ryhmä käsittelee yleisellä tasolla tuen riittävyyttä, mahdollisten kiusaamistapausten asianmukaista selvittämistä, mahdollisisa kurinpitotoimenpiteitä, turvallisuuskysymyksiä jne. Siuntion sivistystoimessa on Kestävän kehityksen -hanke. Tämän lukuvuoden painopistealueena on energian säästäminen. Kestävän kehityksen hankkeeseen on nimetty työryhmä, jonka organisoijana toimiin Svenska skolanilta Lena Ahlroth. Työryhmässä on jokaisesta yksiköstä yksi edustaja. Päivärinteen koulun edustaja on Salla Laivo. Tämän lisäksi jokaisessa yksikössä on omat KEKE ryhmät. Päivärinteellä oppilaskunta toimii KEKE -ryhmänä. Alkukartoituksen perusteella yksikkö suunnittelee ja toteuttaa oman konkreettisen toiminnan. Lukuvuoden lopussa arvioidaan toteutusta. Kestävän kehityksen tavoitteena on lisätä oppilaan ja henkilöstön valmiuksia ja motivaatiota toimia ympäristön ja ihmisen hyvinvoinnin puolesta. Päivärinteen koulun tavoitteena on kasvattaa ympäristötietoisia, kestävään elämäntapaan sitoutuneita oppilaita, jotka osaavat rakentaa tulevaisuutta ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestäville ratkaisuille. Tavoitteena on kehittää kouluympäristöä ja sen toimintaa vastaamaan parhaiten kulloinkin vallitseviin tilanteisiin. Turvallisen kouluyhteisön kannalta kiinteistöjen kunto, sisäilma ja toiminnallisuus olivat keskiössä lukuvuoden aikana. Tilojen osalta tehtiin laajoja kartoituksia, järjestettiin verkostopalavereja ja suoritettiin peruskorjauksia. Työsuojelutarkastus tehtiin Tarpeen mukaan kokoontui kunnan sisäilmatyöryhmä. Tarvittaessa koulutoiminta organisoitiin toisin ja lukuvuoden aikana tehtiin useampia uudelleen järjestäytymisiä. Lukuvuoden päätteeksi puukoulu poistettiin koulutoiminnasta. Henkilökunnan hyvinvointia tuettiin lukuvuoden aikana käyttämällä varhaisen tuen mallia
3 Sivu 3/17 lähiesimiehen johdolla. Varhaisen tuen malliin kuuluu keskeisenä osana verkostopalaverit. Koulukohtainen työhyvinvointiryhmä suunnitteli ja toteutti useita erilaisia tapahtumia ilman taloudellista rasitetta. Kouluyhteissössä harjoiteltiin yhteisöllisyyteen liittyviä elementtejä huomioiden oppilaiden yksilöllisyys. Näiden asioiden harjoittelu näkyi koulupäivien erilaisissa tilanteissa. Näihin tilanteisiin pysähdyttiin ja asioita ratkaistiin tunne- ja vuorovaikutustaitoja käyttäen ja kehittäen. Oppilaiden tasavertaisuus näkyi kaikessa koulutoiminnassa, oppilailla oli yhtenevät oikeudet ja velvollisuudet. Huoltajien kanssa tehtävä yhteistyö oli lukuvuoden aikana monimuotoista. Lukuvuoden aikana järjestettiin luokkakohtaisia vanhempainiltoja, arviointikeskusteluja ja yhteistoiminnallisia tapahtumia. Vanhempainyhdistys toimi aktiivisesti ja tuki koulutoimintaa läpi lukuvuoden. Laadukas perusopetus toteutui järjestämällä opetussuunnitelman mukaista opetusta ja talousarviossa pitäytyen. Oppilaiden yksilöllisistä oppimisprosessia toteutettiin monipuolisin opetusryhmin ja - menetelmin. Lukuvuoden aikana otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön ipadit. Niitä käytettiin lähes päivittäin ja tuotettiin useita erilaisia oppilastöitä. Kolmiportainen tuki toteutui yleisen tuen pohjalta, tarpeen mukaan tehostetulla ja erityisellä tuella oppilas- ja tapauskohtaisesti. Oppimisen tukiryhmä järjestäytyi kerran viikossa. Oppilaskohtainen oppimisen tuki toteutui yhdessä huoltajien ja tarvittaessa muiden verkostojen kanssa henkilökohtaisen suunnitelman avulla. Opetussuunnitelmatyön osalta tapahtui järjestäytyminen ja virittäytyminen tulevaan uudistustyöhön. Lisäksi perehdytyttiin valtakunnallisen opetussuunnitelman sisältöön ja kerättiin oppilaiden ajatuksia motivoivasta opiskeluympäristöstä ja -menetelmistä. Varsinainen opetussuunnitelmatyö ei käynnistynyt lukuvuoden aikana. Seitsemän veljeksen lukudiplomi -projekti toteutui eri vuosiluokka-asteilla. Jokaiselle lukudiplomin suorittaneelle oppilaalle jaettiin lukuvuoden päätteeksi kunniakirja. Koulun ja kodin välinen yhteistyö oli tiivistä. Luokkakohtaisia vanhempainiltoja järjestettiin vähintään yksi lukuvuoden aikana, moni luokka järjesti useamman vanhempainillan. Lisäksi oli erilaisia luokka- ja koulukohtaisia tapahtumia. Yhteisistä koulun ja kodin välisistä tapahtumista eniten osallistujia ja kiitosta keräsi toukokuinen taide- ja viherilta. Koulurakennukset ja piha täyttyivät useista erilaisista toiminnoista. Näitä olivat tulevien ensimmäisen luokan oppilaiden vanhempainilta, iltapäivätoiminnan elokuvaesitys, eri luokka-asteiden taideprojektit, kirpputori, vihermyynti, vanhempainyhdistyksen buffet jne. Vanhempainyhdistys kokoontui säännönmukaisesti ja tuki monin tavoin koulutoimintaa. Kouluyhteisön suureksi iloksi yhdistys ilmoitti koulun: Suomen paras koulu -kilpailuun. Jäsenmäärän kasvattaminen ei toteutunut toivotusti. Wilman -käyttöä aktivoitiin, erityisesti loma-anomusten käsittely siirtyi suurimmaksi osaksi sähköiseen käsittelyyn. Lapsilähtöinen ja positiivinen ilmapiiri toteutui yhteisöllisesti ja oppilaskohtaisesti. Lukuvuoden aikana toteutui vertaissovittelu ja KiVa -toiminta. Työsuunnitelman välkkäri ja -ruokaraatitoiminta toteutuivat lukuvuoden aikana. Ylemmillä vuosiluokilla olevien oppilaiden pitämät leikki- ja liikuntatuokiot olivat erittäin pidettyjä välituntitapahtumia. Osa henkilökunnasta osallitui liikunnan täydennyskoulutuksiin lukuvuoden aikana. Koulutustarjonta oli monipuolinen ja antoi hyviä liikuntavinkkejä erityisesti iltapäivätoimintaan. Henkilökunnan viikottaisen kokouksen lisäksi toteutui tiimipalaverit. Kollegiaalisen tuen takaamiseksi tapahtui lukuvuoden aikana paljon samanaikaikaisopetusta useille eri luokka-asteilla. Hyvinvoinnin tukiryhmä kokoontui viikoittain. Ryhmä käsitteli yleisellä tasolla koulun hyvinvointiin
4 Sivu 4/17 liittyviä asioita. Lukuvuoden aikana käsiteltiin kaikki hyvinvoinnin tukiryhmän tietoon tulleet kiusaamistapaukset. Yhteistyön mahdollisuuksia ja toimintatapoja pohdittiin Siuntion sosiaalitoimen kanssa. Koulun yhdyshenkilönä toimi sosiaalityöntekijä Samuel Keskinen. Kestävän kehityksen painopistealueena oli energian säästäminen ja se toteutui läpi lukuvuoden. Tämän lisäksi oli teemaviikkoja painopistealuuen parissa. 2.1 Koulun painopistealueet Suurimpana painopistealueena on viime lukuvuoden tapaan iltapäivätoiminnan kehittäminen ja sen yhdistäminen osaksi kokonaisvaltaista koulupäivää. Lukuvuoden aikana kehitetään Päivärinteen turvallisuuteen liittyviä asioita. Päivitetään turvallisuuskansion sisällöt ja jalkautetaan ne toiminnan arkeen. Pelastautumisharjoitus tehdään sekä syksyllä että keväällä. Tämän lisäksi kehitämme mediakasvatuksen hyödyntämistä kasvatuksessa ja opetuksessa. Lukuvuoden aikana on koko koulun käytössä Sanoma Pro Oppimisympäristö. Se tarjoaa verkossa olevia opiskeluaineistoja oppilaille ja opettajille oppikirjasarjojen tueksi. Tämän lisäksi kivikoulun kirjastoon on asennettu kahdeksan oppilastietokonetta. Ensimmäisen luokan oppilailla on käytettävissää IPadit, joita voivat myös koulun muut oppilaat käyttää oppimisvälineinä. Kuudennen luokan leirikoulu järjestetään Kisakalliossa. Leirikoulu sisältää liikunnallisia ja luonnonläheisiä aktiviteettejä vuorovaikutuksellisuutta ja yhteisöllisyyttä tukien. Leirikouluun osallistuu 31 kuudennen luokan oppilasta ja kaksi/kolme opettajaa. Tämän lisäksi leirikouluun osallistuu huoltajia tarpeen mukaan. Leirikoulurahat riittävät leirikoulun toteuttamiseen kuljetuksineen. elokuu: Koulu alkaa yhteinen salitilaisuus syyskuu: 8.9. Käsipallo esittäytyy (SIF) 9.9. Ekaluokkalaisten koulutaipaleen aloitusjuhla Koulukuvaus Vanhempainilta -koko koulu ja luokkakohtaiset vanhempainillat Workshop, koti ja koulu (pelit, sosiaalinen media jne.) lokakuu: Syyspajapäivä Kolmikantakeskustelut marraskuu: Marraslava oppilaiden esityksiä joulukuu: Joulukirkko Jouluinen pajapäivä Joulujuhla klo:18.00 tammikuu: Arviointikeskustelut helmikuu:
5 Sivu 5/17 Talviurheilupäivä Ystävävyyden viikko maaliskuu: Kevätpajapäivä huhtikuu: Taide- ja viherillan valmistelu Pääsiäisvaellus Capellassa toukokuu: Taide- ja viherilta Unecef -kävely Kuutoset vs. aikuiset ystävyysottelu Meidän messu -kevätkirkko Kevätjuhla Aamunavaukset (luokka- ja rakennuskohtaiset, koko koulu) Juhlapäivät Kummitapahtumat Rinnakkaisluokkatapahtumat Luokkatapahtumat Muut tapahtumat (kirjasto, Siuntion kylpylä, Martat jne.) Iltapäivätoiminnan ja kokonaiskoulupäivän kehittäminen oli keskeinen osa lukuvuotta. Iltapäivätoiminta toimi aktiivisesti eri koulurakennuksissa ja piha-alueella, hyödyntäen monipuolisesti koko koulualuetta. Toimintasuunnitelman lisäksi iltapäivätoiminnassa tehtiin syys- ja kevätlukukausisuunnitelmat. Niiden pohjalta syntyi kuukausisuunnitelmat ja viikkoohjelma. Pajatoiminta on keskeisessä osassa iltapäivätoiminnassa. Lisäksi iltapäivätoiminta järjesti muutamia retkipäiviä Siuntion alueella. Viikottaisiin koko henkilökunnan kokouksiin osallistui kiertävä edustaja iltapäivätoiminnasta. Iltapäivätoiminnassa järjestettiin henkilökunnan oma kokous viikoittain, rehtori osallistui myös kokouksiin. Hyvinvoinnin tukiryhmä oli iltapäivätoiminnan käytettävissä ja tapauskohtaisesti iltapäivätoiminnan ohjaaja osallistui oppilaan hyvinvointia käsitteleviin verkostopalavereihin. Mediakasvatuksessa painotettiin ipadien käyttöä jokapaiväisessä opiskelussa. Ipadit olivat opiskeluvälineinä eri oppiaineissa ja niiden avulla tuotettiin erilaisia opinnäytteitä. Mediakasvatuksessamme on ajanmukaistettavaa ja se tulee säilymään yhtenä painopistealueena. Kuudennen luokan leirikoulu toteutui suunnitelman mukaan. Tuottoisa varainkeruu mahdollisti toisen leirikoulun keväällä, ajankohtana oli Paikkana oli Kisakallion urheiluopisto. Tapahtumakalenterista toteutuivat seuraavat: elokuu: Koulu alkaa yhteinen salitilaisuus syyskuu: 8.9. Käsipallo esittäytyy (SIF) 9.9. Ekaluokkalaisten koulutaipaleen aloitusjuhla
6 Sivu 6/ Koulukuvaus Vanhempainilta -koko koulu ja luokkakohtaiset vanhempainillat Workshop, koti ja koulu (pelit, sosiaalinen media jne.) lokakuu: Syyspajapäivä Kolmikantakeskustelut marraskuu: Marraslava oppilaiden esityksiä joulukuu: Jouluinen pajapäivä 2.12 Joulukirkko Joulujuhla klo:18.00 tammikuu: Arviointikeskustelut helmikuu: 8.2. Talviurheilupäivä (vanhempainyhdistys) Ystävävyyden viikko maaliskuu: Kevätpajapäivä -Päivärinne spelit Pääsiäisvaellus Capellassa huhtikuu: Taide- ja viherillan valmistelu toukokuu: 7.5. Taide- ja viherilta Kuutoset vs. aikuiset (pesäpallo) Unecef -kävely Meidän messu -kevätkirkko Kuutoset vs. aikuiset (jalkapallo) Kevätjuhla Lisätapahtumat: syyskuu: Workshop, koti ja koulu (netin turvallinen käyttö) lokakuu: Taikamuseo -museohistoriaa marraskuu: lapsen oikeuksien pajapäivä ( joulukuu: teatteri (vanhempainyhdistys) itsenäisyyspäivän juhla helmikuu: 8.2. talvirieha
7 Sivu 7/17 maaliskuu: kevätdisco (vanhempainyhdistys) huhtikuu: Energia -näyttely kirjastossa pajapäivä -hyvinvointi vappulava toukokuu: Viukuviikarit -konsertti kevätkirkko Aamunavaukset (luokka- ja rakennuskohtaiset, koko koulu) Juhlapäivät Kummitapahtumat Rinnakkaisluokkatapahtumat Luokkatapahtumat Muut tapahtumat (kirjasto, Siuntion kylpylä, Martat jne.) 3. Arviointi Oppilaan koulutyön arviointi on kokonaisvaltainen ja jatkuva prosessi. Oppilaan koulutyön arviointi muodostuu mm. kotitehtävistä, työskentelytaidoista, erilaisista tuotoksista ja kokeista. Syyslukukauden aikana oppilas tekee itsearvioinnin opiskelustaan. Tämän lisäksi järjestetään kolmikantakeskustelu, jossa oppilas, huoltaja ja opettaja arvioivat oppilaan koulutyötä. Syyslukukauden päättyessä oppilas saa välitodistuksen. Arviointikeskustelu pidetään tammi- /helmikuun vaihteessa. Lukuvuoden päättyessä oppilas saa lukuvuositodistuksen. Koululaiskysely 2014 tehtiin alkuvuodesta viidennen luokan oppilaiden kanssa. Kyselyn tulokset käydään kuudennen luokan oppilaiden ja huotajien kanssa läpi syksyllä Tutkumustuloksista ja niiden käsittelystä tehdään lyhyehkö raportti, jonka avulla voidaan valita kehittämiskohteita kuluvaksi lukuvuodeksi. Lukuvuosi aloitetaan henkilöstön suunnittelupäivällä, jossa suunnitellaan lukuvuoden ja syyslukukauden tavoitteet sisältöineen. Syksyn lukukausisuunnitelmaa tarkastellaan syksyllä työntekijän ja rehtorin kehityskeskustelussa. Kevätkauden tavoitteet sisältöineen suunnitellaan kevätlukukauden YT:ssä. Lukuvuoden päätteeksi opettajat arvioivat tavoitteiden toteutumista lukuvuoden aikana. Henkilöstöltä kerätään toukokuun 2015 aikana arviointipalautetta kuluneesta lukuvuodesta. Saatua palautetta käytetään tulevan lukuvuoden suunnittelun pohjana. Huoltajat antavat koulu- ja luokkakohtaista palautetta lukuvuoden sujumisesta luokanopettajalle/rehtorille lukuvuoden aikana. Tämän lisäksi keväällä 2015 huoltajat arvioivat Wilmassa olevan kyselyn avulla koulutoimintaa monelta eri osa-alueelta. Keväällä 2014 tehdyn huoltajakyselyn avulla todettiin palautteen olleen monin osin erinomaista. Kehittämiskohteita olivat piha-alueen turvallisuus ja viihtyvyys, kouluruoka ja huoltajien mahdollisuus osallistua koulutoimintaan. Oppilaan koulutyön arviointi toteutui työsuunnitelman mukaisesti. Arviointiin liittyen tehtiin lisäksi äidinkielen valtakunnallinen koe viidennen luokan oppilaille ja matematiikan valtakunnallinen koe kuudennen luokan oppilaille.
8 Sivu 8/17 Siuntion kunnan henkilökunnalle tehtiin työhyvinvointikysely syksyn aikana 2014 ja alustavat tulokset käytiin läpi Päivärinteen osalta tutkimustulokset olivat monin osin erinomaiset. Tammikuun aikana tuloksia käsiteltiin esimiehille ja työntekijöille erikseen järjestetyissä workshopeissa. Näiden pohjalta aloitettiin työhyvinvointia tukevan suunnitelman laatiminen. Suunnitelmatyötä jatkuu edelleen. 4. Opetusjärjestelyt Koulutyö aloitetaan Päivärinteen koulussa aloitetaan ja päätetään Syysloma Joululoma Talviloma Muu vapaapäivä Luokka-asteen 1 opetusjärjestelyissä on huomioitu iso oppilasmäärä. Tästä johtuen ensimmäisen vuosiluokan oppilaat on jaettu kahteen luokkaan. Kasvatus- ja opetustehtävistä vastaa kaksi luokanopettajaa ja avustaja. Tämän lisäksi laaja-alainen erityisopettaja tukee ensimmäisen vuosiluokan oppilaita alkuopetuksen aikana. Lisäksi luokka-asteille 1 ja 2 on viime lukuvuoden tapaan järjestetty mahdollisuus opiskeluun pienessä ryhmässä. Luokka-asteen 6 opetusjärjestelyissä on huomioitu suuri luokkakoko (31 oppilasta), tehostetun tuen ja erityisen tuen tarve. Tästä johtuen kasvatus- ja opetustehtävistä vastaa luokanopettaja ja resurssiopettaja. Laaja-alainen erityisopettaja Hanna-Kaisa Airas on Päivärinteen koulussa maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Viikkotunteja on yhteensä 15. Ensimmäisen luokan opetusjärjestelyt saivat paljon kiitosta henkilöstöltä ja huoltajilta. Työsuunnitelman opeetusjärjestelyt toteutuivat sen mukaisesti, ensimmäisen luokan opetuksesta vastasivat kaksi luokanopettajaa. Toteutuneet opetusjärjestelyt ja osaava kasvatus- ja opetushenkilöstö takasivat hyvän aloituksen luokka-asteen 1 oppilaille. Kuudennen luokan samanaikaisopettajuus vastasi ison ryhmäkoon tarpeisiin ja kasvatus- ja opetustehtävät toteutuivat toivotusti. 4.1 Opetusryhmät ja ryhmäkoot Päivärinteen koulussa on 153 oppilasta. Oppilaita on lukuvuoteen verrattuna neljä enemmän. Oppilaat opiskelevat kuudessa yleisopetuksen ryhmässä. Lisäksi koulussa toimii kolme pienryhmää. Pienryhmässä opiskelevista oppilaista osa on pääsääntöisesti ison luokkaasteryhmän joukossa. Osa oppilaista opiskelee pääsääntöisesti pienryhmässä. Pienryhmän oppilaat voivat kuulua yleisen tuen, tehostetun tuen tai erityisen tuen piiriin. Luokka-aste 1 26 oppilasta Luokka-aste 2 25 oppilasta Luokka-aste 3 27 oppilasta Luokka-aste 4 23oppilasta Luokka-aste 5 21 oppilasta Luokka-aste 6 31 oppilasta
9 Sivu 9/17 Yhteensä: 153 oppilasta Pääsääntöisesti pienryhmässä: Pienryhmä oppilasta Pienryhmä oppilasta Pienryhmä oppilasta Yhteensä: 14 oppilasta Päivärinteen koulussa oli 153 oppilasta. Oppilaita oli lukuvuoteen verrattuna neljä enemmän. Oppilaat opiskelivat kuudessa yleisopetuksen ryhmässä. Lisäksi koulussa toimii kolme pienryhmää. Pienryhmässä opiskelevista oppilaista osa oli pääsääntöisesti ison luokkaasteryhmän joukossa. Osa oppilaista opiskeleli pääsääntöisesti pienryhmässä. Pienryhmän oppilaat kuuluivat yleisen tuen, tehostetun tuen tai erityisen tuen piiriin. Luokka-aste 1 26 oppilasta Luokka-aste 2 25 oppilasta Luokka-aste 3 27 oppilasta Luokka-aste 4 23oppilasta Luokka-aste 5 21 oppilasta Luokka-aste 6 31 oppilasta Yhteensä: 153 oppilasta Pääsääntöisesti pienryhmässä: Pienryhmä oppilasta Pienryhmä oppilasta Pienryhmä oppilasta Yhteensä: 14 oppilasta 4.2 Opetushenkilöstö, opetustunnit ja oppiaineet Päivärinteen koulun tuntikehys on lukuvuonna Luokka-aste 1 Nanna Turunen 27h LI Luokka-aste 1 Sari Linnala 24h MU Luokka-aste 2 Maarit Hessle 24h TS Luokka-aste 3 Salla Laivo 27h TN Luokka-aste 4 Pia Voutilainen 24h TS Luokka-aste 5 Soille Turunen 27h MU Luokka-aste 6 Anu Hausen 22h Pienryhmä 1-2 Tarja Wilén 26h Pienryhmä 3-4 Heidi Strömberg 19h Pienryhmä 5-6 Tea Kuosa 22h Tuntiopettaja Minna Sundholm 18h RU, EN Tuntiopettaja Krista Rimpilä 6h LI Tuntiopettaja Seija Lindberg 2h TS
10 Sivu 10/17 Resurssiopettaja Riikka Niemenlehto 26h ET, HI Laaja-alainen erityiso. Hanna-Kaisa Airas 15h Yhteensä: 309 viikkotuntia (resurssi 328,4 viikkotuntia) Rehtori Anu Hausen Apulaisrehtori Soile Turunen Avustajat: Kati Rantaniemi 18h Krista Rimpilä 6h Seija Lindberg 29,5h Mia Nurmi 30h Vuokko Hekkala 28h Miija-Liisa Rinta 15,5h Tarja Häkli 28h Yhteensä: 155 viikkotuntia (resurssi 160 viikkotuntia) Iltapäivätoiminta Ohjaaja Miija-Liisa Rinta 25h Avustajat Krista Rimpilä 25h Miina Kärenaho 25h Suvi Ylipuranen 25h Yhteensä: 100 viikkotuntia (resurssi 100 viikkotuntia) Suomenkielisen jaoston henkilöstöedustaja on Soile Turunen. Vanhempainyhdistyksen opettajaedustajana on jokainen opettaja vuorollaan. Päivärinteen kouluun on saatu riittävät henkilöstöresurssit. Päivärinteen koulun tuntikehys toteutui työsuunnitelman mukaisesti ja turvasi laadukkaan perusopetuksen. 4.3 Muut vastuutehtävät Oppilaskunta Riikka Niemenlehto Kestävä kehitys Salla Laivo Välkkäritoiminta Riikka Niemenlehto Opetussuunnitelma Nanna Turunen Tyky-toiminta Pia Voutilainen ja Tarja Wilen It-vastaava (ATK ja AV) Heidi Strömberg OAJ- yhdyshenkilö Hanna-Kaisa Airas Kirjasto Pia Voutilainen
11 Sivu 11/17 Musiikki Soile Turunen Liikunta Nanna Turunen Tekninen Salla Laivo Tekstiili Marit Hessle SRK Salla Laivo Esiopetus Sari Linnala Vastuutehtävien vetäjät mahdollistivat ja innostivat onnistuneesti oppilaita osallistumaan ryhmien toimintaan. Oppilaat olivat erittäin kiinnostuneita osallistumaan toimintaan. Ryhmät suunnittelivat ja toteuttivat tapahtumia, jotka olivat oppilaiden mieleen ja tukivat oppimista. Oppilaskunta Riikka Niemenlehto Kestävä kehitys Salla Laivo Välkkäritoiminta Riikka Niemenlehto Opetussuunnitelma Nanna Turunen Tyky-toiminta Pia Voutilainen ja Tarja Wilen It-vastaava (ATK ja AV) Heidi Strömberg OAJ- yhdyshenkilö Hanna-Kaisa Airas Kirjasto Pia Voutilainen 4.4 Tuntijako 1.lk äidinkieli 7 tuntia matematiikka 4 tuntia musiikki 1 tunti ympäristö- ja luonnontieto 2 tuntia käsityö 2 tuntia uskonto 1 tunti liikunta 2 tuntia kuvataide 1 tunti Yhteensä: 20 viikkotuntia 2.lk äidinkieli 7 tuntia matematiikka 4 tuntia musiikki 1 tunti
12 Sivu 12/17 ympäristö- ja luonnontieto 2 tuntia käsityö 2 tuntia uskonto 1 tunti liikunta 2 tuntia kuvataide 1 tunti Yhteensä: 20 viikkotuntia 3.lk äidinkieli 5 tuntia matematiikka 4 tuntia musiikki 2 tuntia ympäristö- ja luonnontieto 3 tuntia käsityö 2 tuntia uskonto 1 tunti liikunta 2 tuntia kuvataide 2 tuntia englanti 2 tuntia Yhteensä: 23 viikkotuntia 4.lk äidinkieli 5 tuntia matematiikka 4 tuntia musiikki 2 tuntia ympäristö- ja luonnontieto 3 tuntia käsityö 2 tuntia uskonto 1 tunti liikunta 2 tuntia kuvataide 2 tuntia englanti 2 tuntia ruotsi 2 tuntia (valinnainen) Yhteensä: 23 tai 25 viikkotuntia 5.lk äidinkieli 4 tuntia matematiikka 4 tuntia musiikki 2 tuntia biologia ja maantiede 2 tuntia käsityö (tn/ts) 2 tuntia uskonto 2 tuntia liikunta 2 tuntia kuvataide 2 tuntia englanti 2 tuntia ruotsi 2 tuntia (valinnainen) historia 2 tuntia fysiikka ja kemia 1 tunti Yhteensä: 25 tai 27 viikkotuntia 6.lk
13 Sivu 13/17 äidinkieli 5 tuntia matematiikka 4 tuntia musiikki 2 tuntia biologia ja maantiede 2 tuntia käsityö (tn/ts) 2 tuntia uskonto 2 tuntia liikunta 2 tuntia kuvataide 2 tuntia englanti 2 tuntia ruotsi 2 tuntia (valinnainen) historia 2 tuntia fysiikka ja kemia 1 tunti Yhteensä: 26 tai 28 viikkotuntia Tuntijako toteutui työsuunnitelman mukaisesti. 4.5 Tunti-, välitunti- ja ruokailuajat 1. OPPITUNTI OPPITUNTI OPPITUNTI OPPITUNTI OPPITUNTI Koulupäivän aikataulu toteutui työsuunnitelman mukaisesti. 4.6 Välituntivalvonta 1. VÄLITUNTI VÄLITUNTI RUOKAVÄLITUNTI 3. OPPITUNTI luokat ( lk) ( lk) 4. VÄLITUNTI VÄLITUNTI ja 7. OPPITUNTI Ruokailuvuorot: 1. vuoro vuoro luokka luokka luokka luokka luokka luokka Pysäkkivalvoja ottaa 7.30 alkaen vastaan oppilaita taksipysäkillä. Puukouluun tulee aamuvalvoja 7.30 alkaen. Kivikouluun tulee aamuvalvoja 7.30 alkaen. Välituntivalvoja tulee Koko koulun yhteisillä välitunneilla on kaksi välituntivalvojaa.
14 Sivu 14/17 Aamuisin pysäkkivalvojana on Seija Lindberg. Häntä sijaistaa Sari Linnala. Aamuvalvojana puukoulussa on Tarja Wilen. Häntä sijaistaa Marit Hessle. Kivikoulun aamuvalvojana on Minna Sundholm/Anu Hausen. Heitä sijaistaa Soile Turunen. KLO MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Tarja Wilén Tarja Wilén Tarja Wilén Tarja Wilén Tarja Wilén Välituntivalvonta toteutui työsuunnitelman mukaisesti. 5. Yhteistyö Päivärinteen koulun toiminta pohjaa vahvasti yhteistyön tärkeyteen, kumppanuutta oppilaiden hyväksi. Yhteistyötä tehdään oppilaiden, huoltajien ja eri verkostojen kanssa. Yhteistyön avulla vaalitaan ja kehitetään yhteisöllisistä koulutoimintaa Päivärinteellä. Yhteistyön osalta painotettiin aikaisempien lukuvuosien tapaan avoimeen ja ratkaisukeskeiseen vuorovaikutukseen kaikkien tahojen kanssa. Tavoitteena oli löytää koulutoimintaa tukevia ratkaisuja haastavissakin tilanteissa. 5.1 Koti ja koulu Marit Hessle Vuokko Hekkala Heidi Strömberg Krista Rimpilä Hanna-Kaisa Airas Salla Laivo Miijaliisa Rinta Marit Hessle Krista Rimpilä Heidi Strömberg Miijaliisa Rinta Soile Turunen Miia Nurmi Miia Nurmi Salla Laivo Tea Kuosa Krista Rimpilä Pia Voutilainen Kati Rantaniemi Salla Laivo Kati Rantaniemi Riikka Niemenlehto Vuokko Hekkala Sari Linnala Nanna Turunen Sari Linnala Nanna Turunen Tea Kuosa Miia Nurmi Marit Hessle Miijaliisa Rinta Heidi Strömberg Kati Rantaniemi Vuokko Hekkala Hanna-Kaisa Airas Tea Kuosa Soile Turunen Pia Voutilainen Soile Turunen Riikka Niemenlehto Riikka Niemenlehto Pia Voutilainen Minna Sundholm Sari Linnala Nanna Turunen Koulun toiminnasta tiedotetaan koteihin Wilman, tiedottein sekä koulun nettisivujen avulla. Alkuopetusluokilla on käytössä viikkotiedote, jonka luokanopettaja välittää oppilaiden kotiin viikoittain luokkien opettajat lähettävät koteihin kuukausitiedotteita. Oppilailla on tarvittaessa käytössä reppuvihko, jonka avulla viestit kulkevat kotoa kouluun.
15 Sivu 15/17 Syyslukukaudella järjestetään koululla koko koulun yhteinen vanhempainilta. Jokainen luokanopettaja järjestää ainakin yhden luokkakohtaisen vanhempainillan lukuvuoden aikana. Luokanopettaja voi tarjota mahdollisuuden vanhempainvartteihin tarpeen mukaan. Oppilaan huoltajat ja oppilas kutsutaan arviointikeskusteluun tammikuussa Koulun taholta luokanopettaja ja mahdolliset aineenopettajat antavat säännöllistä ja jatkuvaa palautetta huoltajille oppilaan opiskelusta ja käyttäytymisestä. Tavoitteena on hyvä ja ennakoiva tiedonkulku koteihin. Yhteistyön onnistumisen edellytyksenä on avoin ja luottamuksellinen suhde koulun ja kodin välillä. Rohkaisemme yhteydenottoihin kaikissa lasta koskevissa asioissa. Päivärinteen koulussa toimii aktiivinen ja yhteistyöhenkinen vanhempainyhdistys, jonka kokouksissa on läsnä opettajien edustaja. Vanhempainyhdistys järjestää kerhotoimintaa, ostaa välituntileluja tai telineitä, myöntää kannustusstipendin jokaiselle luokka-asteelle lukuvuoden päätteeksi sekä avustaa retkien toteuttamisessa. Vanhempainyhdistys on järjestänyt huoltajille ja kasvattajille kohdennettuja luentoja tai keskusteluiltoja ajankohtaisista aiheista. Tilaisuuden yhteydessä järjestetyn tarjoilun tuotto on ollut osa vanhempainyhdistyksen varainkeruuta erilaisten avustusten ja tukien lisäksi. Koulun toiminnasta tiedotettiin huoltajille Wilman, tiedotteiden ja koulun nettisivujen avulla. Alkuopetusluokilla oli käytössä viikkotiedote, jonka luokanopettaja lähetti oppilaiden huoltajille viikoittain luokkien opettajat lähettivät huoltajille kuukausitiedotteen. Oppilailla oli tarvittaessa käytössä reppuvihko, jonka avulla viestit kulkivat kotoa kouluun. Wilman käytössä on edelleen kehitettävää, sekä aktiivisuudessa että monipuolisuudessa. Syyslukukaudella järjestettiin koko koulun yhteinen vanhempainilta. Jokainen luokanopettaja järjesti ainakin yhden luokkakohtaisen vanhempainillan lukuvuoden aikana. Oppilas ja huoltajat kutsuttiin kolmikantakeskusteluun syksyllä ja arviointikeskusteluun tammikuussa. 5.2 Esiopetus Yhteistyö esiopetuksen kanssa on luontevaa arjessa tapahtuvaa toimintaa. Tyyskylän päiväkodissa toimiva esiopetus osallistuu osaan koulun tapahtumista ja käyttää koulun liikuntasalia, musiikkiluokkaa ja kirjastoa. Kevätlukukaudella he tutustuvat kouluympäristöön ja harjoittelevat ruokailua koulun ruokalassa. Esiopetuksen ja neljännen luokan oppilaiden kummitoiminta käynnistyy. Yhteistyö Tyyskylän esiopetuksen kanssa toteutui työsuunnitelman mukaisesti. Koulun ja esiopetuksen yhteistyötä on hyvä kehittää ja monipuolistaa tulevaisuudessa. 5.3 Iltapäivätoiminta Iltapäivätoiminta toimii puukoulussa ja ruokalarakennuksessa. He käyttävät myös kivikoulun kirjastoa. Päivärinteen koulu haluaa järjestää eheän koulupäivän alkuopetuksen oppilaille. Iltapäivätoiminta alkaa ja päättyy Iltapäivätoimintaan suunnitellaan aina kuukausi- ja viikkokohtainen ohjelma.
16 Sivu 16/17 Iltapäivätoiminta toimi pääsääntöisesti puukoulussa, mutta hyödynsivät koko koulualuetta. Iltapäivätoiminta alkoi ja päättyi Päättynyt lukuvuosi oli puukoulun koulu- ja iltapäivätoiminnan osalta viimeinen. 5.4 Muut koulut Aleksis Kiven yhtenäiskoulun kanssa teemme moniammatillista yhteistyötä 6. luokan oppilaiden siirtyessä yläkouluun. Niveltämistyö etenee laaditun nivelsuunnitelman pohjalta. Teemme mahdollisuuksien mukaan yhteistyötä kummankin koulun kanssa. Kunnan koulut osallistuvat usein täydennyskoulutuksiin samanaikaisesti. Aleksis Kiven yhtenäiskoulun kanssa temme moniammatillista yhteistyötä 6. luokan oppilaiden siirtyessä yläkouluun. Niveltämistyö eteni kunnan nivelsuunnitelman mukaisesti. Koulujen välinen yhteistyö voisi olla aktiivisempaa. 5.5 Seurakunta Siuntion suomenkielinen seurakunta järjestää päivänavauksia lukuvuoden aikana. Tämän lisäksi ensimmäisen luokan oppilaat osallituvat seurakunnan järjestämään enkelivaellukseen ja viidennen luokan oppilaat osallituvat keskiaikaiseen kirkkotapahtumaan. Kukin opettaja järjestää aamunavaushetken luokassaan parhaaksi katsomallaan tavalla. Siuntion suomenkielinen seurakunta järjesti luokkavierailuja lukuvuoden aikana. Tämän lisäksi ensimmäisen luokan oppilaat osallistuivat seurakunnan järjestämään enkelivaellukseen ja viidennen luokan oppilaat osallituivat keskiaikaiseen kirkkotapahtumaan. Lisäksi oli jouluja kevätkirkko. 6. Oppilashuolto Koulun oppilashuollon tehtäviin kuuluvat oppilaan hyvinvoinnin turvaaminen, kouluterveydenhoito ja säännöllinen terveyden seuranta sekä kodin ja koulun välinen yhteistyö. Oppilas- ja tapauskohtaisesti oppilashuoltoryhmä kokoontuu moniammatillisiin asiantuntijaryhmiin yhteistyössä oppilaan ja huoltajien kanssa. Rehtori, Anu Hausen Koulupsykologi Markus Majanen, koululla tarpeen mukaan Koulukuraattori Johanna Lindholm, koululla tarpeen mukaan Kouluterveydenhoitaja Andrea Tandefelt, koululla tarpeen mukaan Muut asiantuntijat tarpeen mukaan Koulun oppilashuollon tehtäviin kuuluivat oppilaan hyvinvoinnin turvaaminen, kouluterveydenhoito ja säännöllinen terveyden seuranta sekä kodin ja koulun välinen yhteistyö. Oppilas- ja tapauskohtaisesti oppilashuoltoryhmä käsitteli kaikki toimenpiteitä tarvinneet asiakkuudet.
17 Sivu 17/17 7. Kerhotoiminta Päivärinteen vanhempainyhdistyksen ja koulun järjestämät kerhot ovat käsityö-, liikunta- ja musiikkikerhot. Hiidenopiston järjestämänä toimii kuvataidekerho. Kunnan kaikkien peruskoulujen järjestämistä kerhoista kootaan kerhotarjotin ja jokainen voi ilmoittautua kerhoihin toiveensa mukaan. Käsityö, Seija Lindberg Liikunta, Suvi Ylipuranen Musiikki, Soile Turunen Kuvataidekerho, Tiina Ristola Kerhot toteutuivat työsuunnitelman mukaisesti. Erityisesti käsityön ja musiikin kerhot olivat osallistujamääran osalta onnistuneita. Käsityö, Seija Lindberg Liikunta, Suvi Ylipuranen Musiikki, Soile Turunen Kuvataidekerho, Tiina Ristola
Päivärinteen koulu Työsuunnitelma 2013-2014
Päivärinteen koulu Työsuunnitelma 2013-2014 Sisällys 1. Lukuvuoden keskeiset tavoitteet ja painopistealueet 1.1 Kasvatus ja opetus 3 1.2 Kasvatuskumppanuus 3 1.3 Kouluyhteisön hyvinvointi 3 1.4 Kestävä
Työsuunnitelma. 1. Koulun perustiedot. 2. Lukuvuoden keskeiset tavoitteet
Sivu 1/11 Työsuunnitelma 1. Koulun perustiedot Koulu: {{Päivärinteen koulu}} Ylläpitäjä: {Siuntion kunta}} Opetuskieli: {{Suomi}} Oppilasmäärä: {{153}} Opettajien määrä: {{14}} 2. Lukuvuoden keskeiset
Työsuunnitelma. 1. Koulun perustiedot. 2. Lukuvuoden keskeiset tavoitteet. 2.1 Koulun painopistealueet. Koulu: Päivärinteen koulu
Sivu 1/11 Työsuunnitelma 1. Koulun perustiedot Koulu: Päivärinteen koulu Ylläpitäjä: Siuntion kunta Opetuskieli: suomi Oppilasmäärä:144 Opettajien määrä: 14 2. Lukuvuoden keskeiset tavoitteet Keskeisenä
Kalkkisten koulu 2015 2016
Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia
TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee
TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013
TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Lielahden koulu Oppilaita on yhteensä 607 - yläkoulussa 324 - alakoulussa 283 Luokkia - 7. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta - 8. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta
VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7
1/7 UTAJÄRVEN KUNTA Liite UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015 Lukuvuosi _2015-2016 OPETUSSUUNNITELMAN TOTEUTTAMINEN opetustunnit yleisopetus vkt sltk myöntänyt 136 käytössä 136 opiskelijamäärä vuosiluokittain
SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013-2014
SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013-2014 KOULU: Paraistenseudun koulu KEHITTÄMISSUUNNITELMA KEHITTÄMISKERTOMUS 1. JOHTAJUUS Työn kehittämistä tukevat käytänteet Koulun verkostoituminen ja yhteistyö
Luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 A 13 13 9 13 12 14
Koulu: Iisveden koulu Lukuvuosi: 2014-2015 Virat ja toimet Viran ja toimen nimike Määrä Lisätietoja Rehtori Luokanopettaja 4 yhdellä rehtorin tehtävät Aineen lehtori Erityisopettaja Erityisluokanopettaja
1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus
Lukuvuosi: 2018-2019 1. Yhteystiedot Toimintayksikkö Päiväkoti Touhutasku Toimintayksikön osoite Vanha Tampereentie 128, 21370 Aura kk Toimintayksikön esimies Erika Eloranta Puhelinnumero, vastaava lastentarhanopettaja
Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015. Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus
Eurajoen kunta / koulutoimi PERUSKOULUN TOIMINTAKERTOMUS Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015 Rikantilan koulu A. TILASTOLLISET ASIAT 1. Peruskoulun oppilaiden lukumäärä kevätlukukauden 2014 päättyessä Oppilasmäärä
OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen
OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön
Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu
Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen Kivirannan koulun moniammatillinen yhteistyö joustavasti ja tavoitteellisesti Kivirannan koulu Oppilaita 320 16 opetusryhmää 2 pienryhmää luokanopettajia 16, kieltenopettajia
Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto
Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Selostus Juha Nurmi tulee pyytämään lausuntoa nuorisovaltuustolta, koskien koulujen työ-
Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta
Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta MUNKKIVUOREN ALA-ASTEEN KOULUSSA LUODAAN MEIDÄN KOULU -HENKEÄ Koulussa arvostetaan kaikkia niin lapsia kuin aikuisia. Koulussa
TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014
TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia
Sivistyslautakunnan päätöksen mukaiset työ-/loma-ajat. Lauantaityöpäivät: Liikunta- ja liikenneturvallisuuspäivä
Pyhäjoen kunta Yppärin koulun vuosisuunnitelma lv. 2017-2018 1. Koulun perustiedot: Oppilasmäärä: 54 oppilasta ja 10 esikoululaista Perusopetusryhmien määrä: 3, lisäksi esikouluryhmä 2. Lukuvuoden työ-/ja
TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015. Sepänmäen koulu
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015 Sepänmäen koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Sepänmäen erityisopetusyksikkö toteuttaa oppilaan yksilöllisistä tarpeista lähtevää kasvatusta tavoitteena
Vuosisuunnitelma. Koulun perustiedot. Opettajat. Oppilasmäärä luokittain. Koulumme perustiedoissa ei ole tapahhmut muutoksia.
Rautajärven koulu Sivu 1/9 Vuosisuunnitelma Koulun perustiedot Koulu:Rautajärven koulu Ylläpitäjä:Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto:Ala-asteen koulu Suunnitehna toteuhu. Koulumme perustiedoissa ei
1-6.luokilla oppilaita opetetaan pääsääntöisesti perusopetusryhmissä luokanopettajien toimesta.
Pyhäjoen kunta Yppärin koulun vuosisuunnitelma lv. 2014-2015 1. Koulun perustiedot: Oppilasmäärä: 57 Perusopetusryhmien määrä: 3, lisäksi esikouluryhmä 2. Lukuvuoden työ-/ja loma-ajat Sivistyslautakunnan
MUHOKSEN KUNTA. Laitasaaren alakoulu
MUHOKSEN KUNTA Laitasaaren alakoulu TYÖSUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016 KOULU- JA OPPILASTIEDOT LUKUVUONNA 2015-2016 2 KOULUTIEDOT koulun nimi Laitasaaren alakoulu koulun osoite Hotintie 22, 91510 Rova
Koulun työsuunnitelma
Koulun työsuunnitelma Iitin kunta Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2013-2014 Tillolan koulu Vuosiluokat 1-6 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Perusopetusasetus (20.11.1998/852)
TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2014-2015 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee
Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi
Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma
Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille
Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tervetuloa Hatanpään kouluun (rehtori) miksi lähikoulu? koulun käytänteet koulun tuki oppilaalle Liikuntapainotus sisältö ja hakumenettely (Mikko
Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys.
Harhalan koulu Sivu 1/6 Vuosisuunnitelma Koulun perustiedot Koulu:Harhalan koulu Ylläpitäjä:Kaupungm ylläpitämä koulu Koulumuoto:Ala-asteen koulu Oppilasmäärä luokittain Suunnitelma l. luokka 5 2. luokka
OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2013-2014
OPPILASHUOLLON MALLI Pitkäkankaan koulu 2013-2014 OPPILAS- HUOLTO Turvallisuus KiVa-KOULU Oppiminen ja hyvinvointi Ennaltaehkäisevä työ YHTEISÖLLINEN TUKI OPPILASHUOLTOTYÖ koordinointi, kokoontuminen viikoittain,
Lukuvuoden painopistealueet: Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, kulttuurinen osaaminen ja vuorovaikutustaidot
Kallislahden koulu 1. Koulun tiedot Koulu: Kallislahden koulu Koulumuoto: Alakoulu Opetuskieli: Suomi Opiskelijamäärä: 26 0lk 2 oppilasta 1lk 4 oppilasta 2lk 3 oppilasta 3lk 3 oppilasta 4lk 5 oppilasta
Joensuun seudun opetussuunnitelma. Keskeiset uudistukset
Joensuun seudun opetussuunnitelma Keskeiset uudistukset Opetussuunnitelman käyttöönotto Uuden opetussuunnitelman mukainen opetus alkaa kaikissa kouluissa 1.8.2016 Luokissa 1-6 uusi opetussuunnitelma kokonaisuudessaan
Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen
Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen - oppilaslähtöinen näkökulma Helsinki 27.4.2012 Marja Kangasmäki Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Tehostettu tuki Yleinen tuki Oppimisen ja koulunkäynnin
KIVISTÖN KOULUN VANHEMPAINILTA 27.8.2015
KIVISTÖN KOULUN VANHEMPAINILTA 27.8.2015 ILLAN OHJELMA: klo 18.00 Opettajien esittäytyminen Koulun toiminnan esittely Vanhempainyhdistyksen puheenvuoro n. klo 19.00 Luokkakohtaiset vanhempaintilaisuudet
OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2012-2013
OPPILASHUOLLON MALLI Pitkäkankaan koulu 2012-2013 OPPILAS- HUOLTO Turvallisuus KiVa-KOULU Oppiminen ja hyvinvointi Ennaltaehkäisevä työ YHTEISÖLLINEN TUKI OPPILASHUOLTOTYÖ koordinointi, kokoontuminen viikoittain,
koulun nimi Valmistava opetus
ASIKKALAN KUNTA koulun nimi Valmistava opetus LUKUVUOSISUUNNITELMA (PA9 ) 2016-2017 YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Perusopetukseen valmistava opetus Tallukantie 1 Postinumero ja postitoimipaikka 17200
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
Perusopetuskysely Koko perusopetus
Perusopetuskysely 2018 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.4. 11.5.2018 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4278 oppilaan noin 8400:lle huoltajalle Kyselyyn vastasi
TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011
TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011 1. YKSIKKÖ Tornitien päiväkoti, Tornitie 1, 05200 RAJAMÄKI 2. TOIMINTA-AIKA 11.8 2010 31.5.2011 Päivittäinen toiminta-aika arkisin pääsääntöisesti
Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen
Sivu 1/5 Märynummen koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Märynummen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:
Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen
Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA Oulunsalo Opetussuunnitelman perusteet muuttuivat vuoden 2011 alusta, mikä velvoitti kuntia tekemään muutoksia myös kuntakohtaisiin opetussuunnitelmiin. Oulunsalon
Tervetuloa Hannunniitun kouluun!
Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Yhdessä kulkien, matkalla kasvaen, kaikesta oppien. - Saara Mälkönen 2015- PERUSOPETUS Perusopetuksen on annettava mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen
VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011
VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,
Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus
Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus 25.4.2018 Kaukajärven koulu 2018-2019 32 perusopetusryhmää (13 ak, 19 yk) 4 alueellisen erityisopetuksen pienryhmää 2 laaja-alaisten oppimisvaikeuksien erityisopetuksen
KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT
KOTIEN OPS-OPAS OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan - mitkä arvot ohjaavat koulun toimintaa - millainen oppimiskäsitys ohjaa oppimista - mitä milläkin vuosiluokalla opiskellaan - miten opiskellaan
Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle 2015-2016
Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle 2015-2016 Karstulan peruskoulu muodostuu Tolppilasta, vuosiluokat 0 6 ja Laaksolasta, vuosiluokat 7 9. Yhteystiedot Laaksola Tolppila osoite Koulutie 13,
Kampus. tulevaisuuden ajatuksia. rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio
Kampus tulevaisuuden ajatuksia rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio 1 Uudistuksen aika 2 3 4 Opetussuunnitelma 2016- Laaja-alaiset kokonaisuudet - jatkuva kokonaisuus Monialaiset
Koulun ulkopuolella annettavan opetuksen opetussuunnitelmalliset ja sosiaaliset tavoitteet
VAALAN KUNTA Veneheiton koulu Veneheitontie 790 92830 Veneheitto Puh. 040-186 0012 LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuos i 2017 2018 Käsittely Henkilökunnan kokous Toimielimen (siv.ltk.) -hyväksyminen pvm 21.8.2017
Mikkeli. Modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla. Seija Manninen 9.5.2011
Mikkeli Modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla Mikkelin kaupungin opetustoimi p Perusopetus kouluja 26 n. 4800 oppilasta p Esiopetus osin koulujen yhteydessä, osin päivähoidon järjestämänä p Perusopetuksen
************************************************************************ Saaren koulun työsuunnitelma lukuvuonna 2015 16
************************************************************************ Saaren koulun työsuunnitelma lukuvuonna 2015 16 ************************************************************************ 1. Koulun
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat
4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA
4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.
NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO
NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO OPPILAS- JA OPISKELUHUOLLON OSA-ALUEET YHTEISÖLLINEN OPISKELUHUOLTO yhteisöllistä, ensisijaisesti ehkäisevää työtä YKSILÖKOHTAINEN OPISKELUHUOLTO yksilöllistä tukea monialaista
lisäksi keväällä 1 päivä myöhemmin sovitun mukaisesti
************************************************************************ Saaren koulun työsuunnitelma lukuvuonna 2014-15 ************************************************************************ 1. Koulun
Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat
Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa 1.4 (s 9) Koulun tasaarvosuunnitelma Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa laaditaan erilliseksi liitteeksi.
Perusopetuksen laadun huoltajakysely 2014
Perusopetuksen laadun huoltajakysely 0 Tuusulan kunnan perusopetuksen huoltajakysely toteutettiin maaliskuussa 0. Sähköiseen kyselyyn vastasi 8 perusopetuksen.,. ja 9. luokkien oppilaiden huoltajaa. Yleistä,,0,8,,,,,.
Vuosisuunnitelma. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Opettajat. Tuntikehys
Aitoon koulu Sivu 1/5 Vuosisuunnitelma Koulun perustiedot Koulu:Aitoon koulu Ylläpitäjä:Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto:Ala-asteen koulu Oppilasmäärä luokittain : 5 opp. : 7 opp. 3. 1k:4opp. 4. lk:
Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut)
Hyvinkään varhaiskasvatus ja perusopetus Lapsi Kasvun ja oppimisen asiantuntijat Luokanopettaja Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut) Esiopetuksesta perusopetukseen lastentarhanopettajan,
Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma
Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset
Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun!
Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun! Leena Hiillos Rehtori 16.5.2017 Koulutulokkaiden opettajat E-1 H Anne Siljander 1 A Laura Semi (Immolantien talo) 1 B Lassi Heikkinen 1 C Johanna Aaltonen 1 D Teppo
ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon Päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: PÄIVÄNSÄTEET
ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon Päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: PÄIVÄNSÄTEET KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Tulevaisuuslautakunta hyväksynyt Pvm. ESIKOULULAISTEN
Autismin kirjon oppilaiden perusopetus Helsingissä 14.1.2014. Helsingin kaupungin koulut
Autismin kirjon oppilaiden perusopetus Helsingissä 14.1.2014 Helsingin kaupungin koulut Pidennetty oppivelvollisuus ja erityinen tuki Pidennetty oppivelvollisuus Kestää 11 v. Peruste vammaisuus tai pitkäaikaissairaus
1. Kolmiportainen tuki
1 1. Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Suunnataan pedagogiseen selvitykseen perustuen, opetuspäällikön päätöksellä oppilaalle, jonka selviytyminen perusopetuksesta edellyttää yksilöllisiä opetusjärjestelyjä.
Sivistyslautakunnan suomenkielinen jaosto nro 2/ SISÄLLYSLUETTELO
nro 2/2012 SISÄLLYSLUETTELO SIVLSUOJ 7 Kokouksen järjestäytyminen SIVLSUOJ 8 Viranhaltijapäätökset tiedoksi SIVLSUOJ 9 Suomenkielisen esiopetuksen työsuunnitelman 2012-2013 hyväksyminen SIVLSUOJ 10 Sivistyslautakunnan
OPS Minna Lintonen OPS
26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin
Perusopetuksen laatukriteerityö Jyväskylässä. Perusopetuksen laatukriteerityö-seminaari Jyväskylä 9.5.2011 Tarja Tuomainen
Perusopetuksen laatukriteerityö Jyväskylässä Perusopetuksen laatukriteerityö-seminaari Jyväskylä 9.5.2011 Tarja Tuomainen Perusopetuksen tulosalueen taustatietoja Perustehtävä: perusopetuslain mukaisen
Munkkiniemen ala-aste
Munkkiniemen ala-aste Mikä on ops? Opetuksen järjestämistä ohjaava suunnitelma Määrittelee: Mitä opiskellaan Miten paljon oppitunteja käytetään Miten opiskellaan Miten arvioidaan Uusitaan n. 10v. välein
ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2014-2015 (Perusopetusasetus 852/1998 9) Pvm
ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2014-2015 (Perusopetusasetus 852/1998 9) PÄIVÄKODIN NIMI: Merituulen päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: Heinähatut ja Meritähdet KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Sivistyslautakunnan
Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo
Koulutulokkaiden vanhempainaamu Tiistai 15.5.2018 klo 8.30-10 TERVETULOA! WELCOME! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 683 oppilasta 36 luokkaa
PÖYTÄKIRJA 2/2014 11
Sivistystoimen suomenkielinen jaosto PÖYTÄKIRJA 2/2014 11 Aika 11.03.2014 kl. 18.30 Paikka Metsäkulman koulu Käsiteltävät asiat 9 Kokouksen avaaminen, laillisuus ja päätösvaltaisuus 133 10 Pöytäkirjantarkastajien
Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa:
Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona 22.5.2019 Aineisto osoitteessa: www.lauta.edu.hel.fi Satu Hakulinen, rehtori Saara Kourouma, apulaisrehtori Solveig Korhonen, terveydenhoitaja
Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun
Tervetuloa kouluun 2018 2019 Tervetuloa kouluun Opas uusille oppilaille ja Lukuvuosi heidän huoltajilleen 2016-2017 ASKOLAN KUNTA Askolan kunta Sivistystoimi Sivistystoimi Tärkeitä päivämääriä Kouluun
Koulussamme kokoontuu kaksi oppilaskerhoa. Lisäksi koulussamme toimii Kimmo Ketolan liikuntakerho keskiviikkoisin.
Rautajärven koulu Sivu 1/5 Vuosisuunnitelma Koulun perustiedot Koulu:Rautajärven koulu Ylläpitäjä:Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto:Ala-asteen koulu Oppilasmäärä luokittain l. lk. 6 oppilasta 2. lk.
PARKANON YHTENÄISKOULU
PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille
7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio
7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea
Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:
Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa
Liite 1. Nuorisotoimi 2015
Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden
TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 12.1.2016
TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Mitä odotamme ja mihin pyrimme? Tavoitteenamme on kasvattaa oppilaistamme omatoimisia, vastuuntuntoisia ja hyvin käyttäytyviä nuoria, joilla
Opetushenkilöstö Punkaharju
Opetuksen arviointi Sivistysltk 18.6.2012 20 Kevät 2012 Opetushenkilöstö Punkaharju Koulu (Punkaharju) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kulennoisten koulu Punkasalmen koulu Särkilahden koulu Koulu (Punkaharju)
OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen
OPSISSA JA OPSISTA Opetussuunnitelma 2016 Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8.2016 alkaen kaikissa kouluissa vuosiluokilla 1 6. Perusopetuksen ylemmät vuosiluokat ottavat opetussuunnitelmat
k r i i v a r i n k o u l u
k r i i v a r i n k o u l u TOIMINTAKERTOMUS 2014 2015 sisällys Lukuvuoden 2014 2015 tuntikehys kerhotoiminta 4 Kriivarin koulun työsuunnitelman toteutuminen kasvatus- ja opetustoiminnan painotukset 6
Vanhempainilta 30.5.2016. Aurinkokiven koulu Sari Silander Hanna Kurjenluoma
Vanhempainilta Aurinkokiven koulu Sari Silander Hanna Kurjenluoma 2 Lukuvuosi 2016 uusi ops Mitä uutta se meille tuo? 3 Laaja-alainen osaaminen Kaiken koulussa tapahtuvan oppimisen tavoitteena on oppilaan
1. Oppimisen arviointi
1. Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää oppilaan
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä
Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma
Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt
KOSKEN TL KUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2015
Tehtäväalue: 209150 Varhaiskasvatus Tehtäväalueen palveluajatus: Varhaiskasvatus käsittää lasten päivähoidon, esiopetuksen ja koululaisten iltapäiväkerhotoiminnan. Päivähoidon tarkoituksena on tarjota
Toimipiste 1.vsk 2.vsk 3.vsk 4vsk aikuiset yhteensä. Päätoimiset tuntiopettat. Lukiolähtöiset 9 5 14 Peruskoululähtöiset
Kuhmon yhteislukion lukuvuosisuunnitelma lv. 2010 2011 1. Opiskelijamäärä lukuvuoden alkaessa 2. Opettajien määrä Päätoimiset tuntiopettat sivutoimiset tuntiopettajat Toimipiste 1.vsk 2.vsk 3.vsk 4vsk
Vuosaaren koulujen yhdistyminen
Vuosaaren koulujen yhdistyminen Kaupunginvaltuusto on päättänyt, että Vuosaaren alueella kahdeksan peruskoulua yhdistyvät neljäksi peruskouluksi 1.8.2017 alkaen seuraavasti: Heteniityn ala-asteen koulu
ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA
ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA Kettukallion päiväkoti Työsuunnitelma hyväksytty: 5.9.2012 Leena Mäntylä Päiväkodin johtaja Tiina Heino Johtokunnan puheenjohtaja Kettukallion päiväkoti Esiopetusryhmän
Malvaan koulu. Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma
1 Malvaan koulu Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma Malvaan nykyinen koulu on rakennettu v. 1956. Alkava lukuvuosi on 55. koulumme historiassa. Malvaan koulu on kaksiopettajainen perusopetuksen alakoulu.
METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi 2015-16
METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ Lukuvuosi 2015-16 Luokat ja henkilökunta Ensi lukuvuoden 4A ja 4B 5ABCDE laaja-alainen erityisopettaja Päivi Juustila englannin ja saksan opettaja teknisen työn opettaja koulunkäynnin
Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25)
Sivu 1/6 Hajalan koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Hajalan koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:
11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen
11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä. 19.5. toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen toimikunta kokoontui sellaisenaan viimeisen kerran.
Maaniitun koulun vanhempainilta klo
Maaniitun koulun vanhempainilta 24.1.2019 klo 18.00 19.00 1 Illan aiheita Ensimmäisen ja kolmannen luokan oppilaiden kielivalinnat Kirkonkylän alueen alkuluokkasuunnitelmat Oppimisen etenemisen arvioinnista
Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa
25.09.2013 Sivu 1 / 1 4015/12.01.00/2012 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Marjo Tuoriniemi,
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 Ilpo Tervonen, 18.8.2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Hillatien koulussa on turvallinen ja kaikkia kannustava työskentely-ympäristö,
Liikkuva koulu hankkeen ensimmäinen toimintavuosi. 12.6.2011 Ketolanperän koululla, Ala-Rautalahti Tapio
Liikkuva koulu hankkeen ensimmäinen toimintavuosi 12.6.2011 Ketolanperän koululla, Ala-Rautalahti Tapio Hankkeen tavoite Lv 2010-2011: Liikkuva koulu hankkeen päätavoitteena on toimintakulttuurin kehittäminen
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä
Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen
Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan
Koulutulokkaiden vanhempainaamu
Koulutulokkaiden vanhempainaamu Keskiviikko klo 8.30 10 TERVETULOA! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 672 oppilasta 36 luokkaa (POR) 60 päätoimista
Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman
2016 Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman Muutokset luku 1 2019 perusteiden 2014 mukainen opetussuunnitelma Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan dekaanin hyväksymä 16.6.2016