Tilastokatsaus perhepalveluihin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tilastokatsaus perhepalveluihin"

Transkriptio

1 Hallitus Tilastokatsaus perhepalveluihin H 143 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen) Useat eri tahot ovat julkaisseet tilastoraportteja, jotka koskevat vuosien toimintaa Suomessa ja Kainuun soten per he pal veluis sa. Hallitukselle on koottu keskeiset havainnot tilastoraporteista toi min noit tain ja osa-alueittain. Tilastotietoja on mahdollista hyö dyntää toiminnan ja talouden suunnittelussa. Tiedot kuvaavat osaltaan Kai nuun alueen väestön sosiaalista tilaa ja kuntalaisten tarpeita on näin mahdollista tarkastella osana laajempaa yhteiskunnallista konteks tia. Tilastoraporteissa voi olla tietoa laajemminkin Kainuun so testa, mutta tähän tilastokatsaukseen on poimittu pääsääntöisesti vain perhepalveluiden tulosaluetta koskevia tietoja. Ti las to kat sauk sen lopuksi on poimittu muutama koko sosiaali- ja terveydenhuollon talout ta koskeva tilastotieto. Tähän tilastokatsaukseen ei ole tois tet tu niitä tilastotietoja, jotka eivät ole päivittyneet hallituksen viime kä sit telyn jälkeen (ks. hallitus ). Aikuisten sosiaalipalvelut Toimeentulotuesta on julkaistu useita tilastoraportteja. Toi meen tu lotuen rekisteripohjainen vuositilasto julkaistaan loppuvuodesta (uusin tie to tällä hetkellä v. 2013, THL 34/2014). Toimeentulotuen menoista on vuodelta 2014 (THL 10/2015) julkaistu suppeammat tiedot, joiden mu kaan toimeentulotukimenot kasvoivat Kainuussa (1,6 %) ja Kainuun kunnista suurin kasvu oli Sotkamossa (+17 %) ja lasku Puo langal la (-22 %). Perustoimeentulotuen menot laskivat (-2,2 %), täy dentä vän toimeentulotuen menot kasvoivat (+ 21,2 %) ja muun toi meentu lo tuen menot kasvoivat eniten (+31,8 %). Toimeentulotuen re aa lime not kotitaloutta kohden olivat Kainuun maakunnassa koko maan al hai sim mat v THL on julkaissut myös toimeentulotukimenoista tilastokannan, jon ka avulla voi tehdä kuntakohtaisia vertailuja. Sotkanet.fi:n ti las to tie tokan nas ta on niin ikään saatavilla tarkempaa tietoa toi meen tu lo tuki-in di kaat to reis ta. Kainuun soten alueella oli esimerkiksi vuonna 2013 toimeentulotuen saaminen nuorilla, lapsiperheillä, yksin asu villa miehillä ja naisilla ja yli 65-vuotiailla koko maata yleisempää ja toimeen tu lo tuen tarve korostui näissä väestöryhmissä. Osaltaan toimeen tu lo tu ki me noi hin vaikuttaa myös työmarkkinatilanne. Vuonna 2013 työttömien, pitkäaikaistyöttömien ja nuorisotyöttömien osuus työ voi mas ta oli koko maata yleisempää ja rakennetyöttömyys oli koko maata korkeammalla tasolla.

2 Toimeentulotukihakemusten käsittelyajoista on julkaistu huhtikuuta 2015 koskeva tilastoraportti (THL:n tilastokatsaus ). Kainuus sa hakemusten määrä 42,3 / 1000 asukasta kohden on val takun nan toiseksi korkein (Pohjois-Karjalassa 46,1; koko maa 26,3). Kii reel lis ten hakemusten osuus oli Kainuussa hieman koko maata alhai sem pi (6,8 % vrt. 10,6 %). Toimeentulotukihakemusten kä sit te lyajat olivat Kainuun soten alueella koko maan keskiarvoa paremmat ja tilaston mukaan 97,4 % hakemuksista käsiteltiin lakisääteisessä mää rä ajas sa (koko maassa 92,7 %). Tietoja kerätään kahdelta seuran ta kuu kau del ta (huhti- ja lokakuu) ja tiedot julkaistaan kesä- ja joulu kuus sa. Huom. määräaikojen tilastointiin liittyy raportissa monta epä var muus te ki jää ja Kainuun soten sisäisen seurannan mukaan käsit te ly ajat toteutuivat tilastoraporttia paremmin ja keskeinen syy eroavuuk siin liittyy tietojärjestelmien raportointivälineisiin. Rikos- ja riita-asioiden sovittelusta ei ole saatavilla tarkkaa aluetason ti las to tie toa. Vuonna 2014 sovitteluun ohjattujen rikos- ja rii ta-asioiden määrä väheni ja kaikista sovitteluun ohjatuista noin puolet oli väki val ta ri kok sia ja lähisuhteessa tapahtuneiden rikosten osuus oli 16 %. Sopimus rikos- ja riita-asioissa syntyi 80 % käynnistyneistä so vitte lu pro ses seis ta. (THL 13/2015). Lasten, nuorten ja perheiden sosiaalipalvelut Lapsen elatus ja huolto 2014 raportin mukaan (THL 11/2015) Kainuus sa vahvistettuja elatusapusopimuksia oli alle 18-vuotiaita kohden 6,3 % hieman enemmän kuin koko maassa (4,9 %). Ela tus apuso pi muk sel la turvataan lapsen elatus, kun vanhemmat asuvat tai muut ta vat erilleen tai avioliitto purkautuu. Valtaosa asu mis so pi muksis ta koko maassa tehdään äidin luona asumisesta (83 %). Valtaosa van hem mis ta sopii keskenään asumiseen, huoltoon ja tapaamiseen liit ty vis tä asioista. Elatustukea saaneiden lasten osuus oli v koko Kainuussa (shp) 9,7 % ja yleisintä Puolangalla (15,4 %). Lastensuojelu 2013 raportin mukaan (THL 26/2014) Kainuussa (5,2 %) tehdään hieman vähemmän lastensuojeluilmoituksia kuin koko maas sa (6,0 %) vuotiaaseen lapsiväestöön nähden. Las tensuo je lun avohuollon asiakkaina olleiden lasten lukumäärä vas taavas ta lapsiväestöstä oli vuonna 2013 Kainuussa kuitenkin (7,2 %) sa mal la tasolla kuin koko maassa (7,3 %). Myös uudet las ten suo jelun avohuollon asiakkuudet tuhatta vastaavan ikäistä vuotiasta las ta kohden olivat Kainuussa koko maan kolmanneksi alhaisin (2,0 %) vuonna 2013 (koko maassa 3,5 %). Huostassa olleiden lasten sijoi tus muo dois sa perhehoito on Kainuussa (55 %) hieman koko maata yleisempää (50 %), kuin myös ammatillinen perhekotihoito. Lai toshuol to oli lastensuojelussa koko maata (27 %) harvinaisempaa Kainuus sa (18 %). Lastensuojelulain mukaisten määräaikojen käsittelyajoista on jul kaistu loka-maaliskuuta ( ) koskeva ti las to ra port ti

3 (THL:n tilastokatsaus ). Lastensuojeluilmoitusten kä sit te lyajat toteutuivat Kainuun soten alueella (94,6 %) hieman koko maan keskiarvoa (97 %) heikommin. Lastensuojelutarpeen sel vi tyk sis tä valmistui tilaston mukaan kolmen kuukauden määräajassa Kai nuun sotessa (93,5 %) hieman koko maan keskiarvoa paremmin (91,7 %). Määräaikojen seurantalaskentaan (%-osuudet) ei oteta mu kaan keskeneräisiä tapauksia, minkä vuoksi suhteelliset luvut poik kea vat sisäisestä raportoinnista (vrt. soten hallitus , määräaika ylittyi 27 % selvityksissä). Lasten, nuorten ja perheiden terveyspalvelut THL ylläpitää seksuaali- ja lisääntymisterveydestä useita erillisiä tilas to ja. Raskauden keskeytykset olivat vuonna 2013 Kainuussa (shp) tuhatta vuotiasta hieman koko maata yleisempiä (Kainuu 9,6 / 1000 naista, koko maa 8,7). Vuonna 2013 raskauden keskey tyk set kasvoivat poikkeuksellisesti Kainuussa 21,3 % ja olivat kor keim mil laan sitten vuoden Raskauden keskeytykset ovat vä hen ty neet niin koko maassa kuin Kainuussakin 2000-luvulla. Eniten keskeytyksiä tehdään koko maassa vuotiaille naisille ja eri tyi ses ti alle 20-vuotiaiden keskeytysten määrä on vähentynyt merkit tä väs ti. Koko maassa on huomattavaa myös se, että ras kau denkes key tys ten kokonaismäärän laskiessa, toistuvien keskeytysten osuus on kasvanut ja ne painottuvat yhä nuoremmille. Vuonna 2013 useampi kuin joka kolmas (36 %) raskaudenkeskeytyksistä teh tiin naisille, joille oli tehty keskeytys jo aiemmin. (Raskauden kes key tykset 2013; THL 25/2014) Perinataalitilaston (THL 23/2014) mukaan vuonna 2013 Kainuun (shp) alueella (18 %) oli vähemmän 35 vuotta täyttäneitä synnyttäjiä ko ko maahan verrattuna (20 %). Synnyttäjien painoindeksi (BMI) oli Kai nuus sa (25,6) hieman koko maata (24,6) huonompi. Merkittävästi yli pai noi sia synnyttäjiä oli Kainuussa eniten (19,2 %, BMI>30) ja koko maassa ylipainoisten synnyttäjien osuus on kasvanut viime vuo sina. Perinataalikuolleisuus vuosina per 1000 synnytystä koh den oli Kainuussa (2,3) koko maan alhaisin Ahvenanmaan kanssa (koko maa 3,8). Psykiatrinen erikoissairaanhoito tilastoraportin (THL 2/2015) mu kaan lasten ja nuorten psykiatrinen laitoshoito oli Kainuussa (shp) koko maata yleisempää vuotiaita potilaita oli 1000 asu kas ta kohden Kainuussa 2 (koko maa 1). Kainuun keskimääräinen hoi to aika ei ole kirjaamiskäytännön vuoksi tilastossa luotettava Kai nuun osalta. Kainuun (shp) alueella vuotiaiden potilaiden mää rä asukasmäärään (1000 henkilöä) suhteutettuna oli koko maan korkein (13) ja huomattavasti korkeampi koko maahan nähden (8). Keski mää räi nen hoitoaika oli Kainuussa (53 vrk) koko maata kor keam pi (30). Vuodeosastohoito vuotiailla potilailla oli nuo ri so psy kiat-

4 rial la koko maan yleisintä Kainuussa (671 hoitopäivää / 1000 asukasta). Sairaaloiden tuottavuus tilastoraportin mukaan (THL 3/2015) sai raa loi den tuottavuudessa ja tuottavuuden kehityksessä on sai raala koh tai sia eroja. Kainuun keskussairaala oli yhdeksänneksi tuot tavin keskussairaala vuonna 2013, kun tuottavuutta tarkastellaan episo di- ja DRG-tuottavuudella. Kainuun sairaanhoitopiirin sairaalan kus tan nus ten osuus oli kaikilla erikoisaloilla 81,4 alueen kuntien somaat ti sen erikoissairaanhoidon laskennallisista kustannuksista vuonna Erikoisalakohtainen tuottavuus oli alle keskimääräisen sairaa la tyy pin tuottavuuden (=1,00) naistentaudeissa ja syn ny tyk sis sä sekä lastenneurologialla. Lastentaudeilla sekä hoitojakso- (1,01) et tä episodituottavuus (1,04) ylitti keskimääräisen sairaalatyypin tuot tavuu den. Lasten, nuorten ja perheiden terveyspalveluiden käytöstä on saa tavil la tietoa THL:n ylläpitämästä AvoHILMO (perusterveydenhuollon avo hoi don hoitoilmoitusrekisteri) rekisteristä. AvoHILMO:n avulla saa tietoa jokaisesta terveydenhuollon toimintayksiköstä ja koottua tie toa on mahdollista hyödyntää monin eri tavoin. Tietoa on saa ta vil la muun muassa tapahtumista, käyntisyistä, influenssaseurannasta sekä lääkityksistä. Käyntisyiden osalta käy ilmi esimerkiksi se, että opis ke lu ter vey den huol los sa vuonna 2014 yleisimmät käyntisyyt olivat tekijöitä jotka vaikuttavat terveydentilaan ja yhteydenottoihin terveys pal ve lu jen tuottajiin, mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt se kä tuki- ja liikuntaelinten sekä sidekudoksen sairaudet (ICD10-syi den kirjausaste 15,7 %). AvoHILMO:n tiedot ovat julkisesti saa ta vil la, lisätietoa: Käyn ti syiden kirjausasteen ollessa matala, tietojen luotettavuuteen liittyy ongel mia. Vammaispalvelut Vammaisten palvelut kuntakyselyn osaraportin mukaan (THL 15/2014) eri kunnilla Suomessa oli eniten vaikeuksia pal ve lu suun nitel man laatimisen määräajoissa ja vuoteen 2007 nähden pal ve lusuun ni tel mia laaditaan yhä useammalle asiakkaalle. Myös hen ki lökoh tai sen avun asiakasmäärät ovat kasvaneet Suomessa. Jär jes tämis vai keuk sia oli kunnissa vähiten kuljetuspalveluissa ja eniten henki lö koh tai sen avun järjestämisessä. THL:n (Sotkanet.fi) mukaan Kainuun (shp) alueella oli vuonna 2013 huomattavasti suurempi määrä vam mais pal ve lu ja saaneita. Esimerkiksi kuljetuspalveluja saaneita asiak kai ta oli Kainuussa (2556) koko maahan (1871) verrattuna, kun kul je tus pal ve lu ja saaneet suhteutetaan asukkaaseen. Myös hen ki lö koh tai sen avun asiakkaita (Kainuu 363,4 vrt. koko maa 279,1), asunnon muutostöitä (459,7 vrt. 189,4) ja vaikeavammaisten pal ve lu asu mi sen piirissä olevia asiakkaita (250,1 vrt. 96,7) oli koko maa ta enemmän.

5 Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut tilastoraportin mukaan (THL 27/2014) kehitysvammalaitosten ja autetun asumisen asiak kai ta oli Kainuun maakunnassa (2,9) hieman enemmän kuin ko ko maassa (2,4) per vuotiasta. Kehitysvammaisten hen ki löi den asuminen palvelumuodoittain oli Kainuun alueella vuonna 2013 koko maata monipuolisempaa. Suhteellisia osuuksia tar kastel taes sa autetussa ja tuetussa asumisessa oli useampi ke hi tys vammai nen henkilö kuin koko maassa keskimäärin. Näin myös au te tun asumisen asiakkaita oli koko maahan nähden suhteellisesti vä hemmän (THL / SOTKAnet). Koko Kainuun sotea koskeva tilastotieto THL on julkaissut ensimmäisen ja kattavan valtakunnallisen sosiaalija terveydenhuollon laitospaikkaselvityksen (THL 8/2015; Mikkola ym.). Selvityksen merkittävimpinä havaintoina ovat alueelliset ja sairaan hoi to pii ri koh tai set erot laitospaikkamuotojen tarjonnan ja käytön vä lil lä. Etelä-Karjalan ja Kainuun sairaanhoitopiirin ovat ainoat, jois sa somaattisen erikoissairaanhoidon käyttö on lisääntynyt 75 vuotta täyt tä neil lä vuodesta 2006 vuoteen Vammaisten henkilöiden lai tos asu mi nen on vähentynyt vuosina koko maassa ja au tet tu asuminen on lisääntynyt koko maassa. Lasten ja nuorten mää rät laitoshuollossa (lastensuojelulaitokset, ammatilliset per he kodit, muu laitoshoito) sekä perhehoidossa ovat kasvaneet, mutta amma til li sis sa perhekotihoidossa vähentyneet. Erityisesti teini-ikäisten osuus laitoshoidossa olevista lapsista ja nuorista on suuri. THL on julkaissut sosiaalimenoja ja rahoitusta 2013 koskevan ti las tora por tin (THL 5/2014) sekä terveydenhuollon menoja ja rahoitusta 2013 koskevan tilastoraportin (THL 6/2015). Sosiaali- ja ter veys toimen nettokustannuksista (euroa/asukas) toiminnoittain on saatavilla tar kem min tietoa Kainuun sairaanhoitopiirin ja kuntien kus tan nuk sista (euroa/asukas). Sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset olivat vuonna 2013 Kainuun sairaanhoitopiirissä (4026 e/asukas) koko maa ta (3595 e/asukas) korkeammat. Terveystoimen net to kus tan nukset (2281 e) olivat hieman sosiaalitoimen nettokustannuksia (1745 e) korkeammat Kainuussa. Keskisuurten kuntien sosiaali- ja terveystoimen kustannukset vuon na 2014 tilastovertailussa (Mikkola ym. 2015; Kuntaliitto) on kuvattu sosi aa li- ja terveystoimen kustannuksia osin myös ikä- ja tar ve va kioi tuina. Vertailun euroa/asukas -luvut kuvaavat taloudellisten re surs sien käyttöä ja suuremmat kustannukset voivat johtua suu rem mas ta palvelujen käytöstä, laadusta tai eroista yk sik kö kus tan nuk sis sa. Vertailun mukaan Kainuun sosiaali- ja terveystoimen ikävakioidut koko nais kus tan nuk set (3 531 euroa/asukas) olivat vertailukuntien neljän nek si suurimmat (6,8 % keskimääräistä suuremmat). Kainuun erikoissairaanhoidon ja terveydenhuollon suhde on sa mankal tai nen kuin keskisuurissa kaupungeissa keskimäärin, eri kois sai-

6 raan hoi don avo- ja laitoshoidon suhde samankaltainen kuin kes kisuu ris sa kaupungeissa keskimäärin. Sosiaali- ja terveystoimen suhde on sosiaalitoimipainotteinen. Raportissa on tietoa myös lisätyn ter vey den huol lon kustannuksista (sis. erikoissairaanhoidon so maat tinen ja psykiatrinen avo- ja laitoshoito, perusterveydenhuollon avo- ja laitoshoito, sosiaalitoimen yli 65-vuotiaiden ympärivuorokautinen hoiva ja kotipalvelu). Suurten ja keskisuurten kuntien lisätyn terveydenhuollon tar ve va kioidut kustannukset olivat Kainuussa 2501 e vuonna Per he pal velui den näkökulmasta ikävakioidut kustannukset olivat seuraavat (euroa/asu kas, ka. 1,0): vammaisten palvelut 0,92; ke hi tys vam mais ten palvelut 1,53; toimeentuloturva 1,04; työllistämispalvelut 0,58; las tensuo je lu 0,98; somaattinen erikoissairaanhoito 1,05; psy kiat ri nen erikoissairaanhoito 0,97 ja perusterveydenhoito 1,00. On huo mioi tava, että edellä mainittuihin taloustilaston vertailulukuihin voi si säl tyä kustannustietoa useilta tulosalueilta. Liite nro: 6 Vs. kuntayhtymän johtajan ehdotus: Hallitus: Lisätietoja asiasta antavat perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen, puh tai vs. kuntayhtymän johtaja Esa Ahonen, puh tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@kainuu.fi. Hallitus merkitsee asian tiedoksi ja lähettää asian tiedoksi Kainuun soten jäsenkuntiin hyvinvointikertomuksista vastaaville työryhmille. Hyväksyi. Asiantuntijana kuultiin perhepalvelujohtaja Matti Heikkistä, joka poistui ennen päätöksentekoa. Tämän asian yhteydessä Matti Heikkinen esitteli myös :t 144, 145, 146 ja 148.

Tilastokatsaus Kainuun soten perhepalveluihin

Tilastokatsaus Kainuun soten perhepalveluihin Hallitus 199 10.09.2014 Tilastokatsaus Kainuun soten perhepalveluihin H 199 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen) Useat eri tahot ovat julkaisseet tilastoraportteja, jotka koskevat vuosien

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perla 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna Lamminen, puh. 06 438 4101, 044 438 4101 ja vs. perusturvajohtaja

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018. Talousarvion laadinnan lähtökohdat

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018. Talousarvion laadinnan lähtökohdat Sosiaali- ja terveyslautakunta 102 27.10.2015 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018 2302/02.02.00/2015 SOSTE 27.10.2015 102 Talousarvion laadinnan

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Valtuustoaloite: Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon valinnanvapauden toteutuminen Kainuun SOTE:ssa

Valtuustoaloite: Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon valinnanvapauden toteutuminen Kainuun SOTE:ssa Yhtymävaltuusto 11 17.06.2015 Hallitus 142 19.08.2015 Yhtymävaltuusto 21 21.12.2015 Valtuustoaloite: Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon valinnanvapauden toteutuminen Kainuun SOTE:ssa YV 11 Yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen. Kunnanhallitus 146 21.09.2015 Kunnanvaltuusto 47 28.09.2015 Kunnanhallitus 7 22.01.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perustaminen 108/010/013/2015 KHALL 146 Selostus: Etelä-Savossa

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET 2014 Tilastotiedote 11/ 2015

TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET 2014 Tilastotiedote 11/ 2015 TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET 2014 Tilastotiedote 11/ 2015 Kuntaliitto on julkaissut suurten kaupunkien terveydenhuollon kustannusvertailun 2014 kesäkuussa 2015. Julkaisun mukaan n terveydenhuollon ikävakioidut

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/satucon Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/satucon Oy Hallitus 46 16.01.2013 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/satucon Oy H 46 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto on 14.12.2012 an ta nut päätöksen 1002/05.01.11.02.01/2011Satucon

Lisätiedot

- Kiireellisissä tapauksissa mahdollisuus keskusteluun on jär jes tet tä vä samana tai seuraavana työpäivänä.

- Kiireellisissä tapauksissa mahdollisuus keskusteluun on jär jes tet tä vä samana tai seuraavana työpäivänä. Sos. ja terv.ltk. 34 10.06.2015 Oppilas- ja opiskeluhuollon lain mukaiset oppilashuollon palvelut Juuassa 557/22.222/2014 Stltk 34 Laki oppilas ja opiskelijahuollosta on astunut voimaan elokuussa 2014.

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) Tarkastuslautakunta 19.11.2015 AIKA 19.11.2015 klo 15:00-18:00 PAIKKA Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma klo 15, ja sen jälkeen kau pun gin ta lo, kokoushuone

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01.

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01. Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01.01/2011 Perla 07.04.2015 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 380 09.11.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy 1068/61/616/2011 STLTK 380 Botnia Scan Oy on pyytänyt sosiaali- ja ter veysalan lupa- ja valvontavirastolta

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 6 30.08.2016 Perusturvalautakunta 4 25.09.2018 Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIAn kuntasopimusten uusiminen ja kuntarhoitus vuosille 2017-2018 / kuntarahoitus

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta Sosiaalilautakunta Sosiaalilautakunta Sosiaalilautakunta

Sosiaalilautakunta Sosiaalilautakunta Sosiaalilautakunta Sosiaalilautakunta Sosiaalilautakunta 77 19.05.2015 Sosiaalilautakunta 137 20.10.2015 Sosiaalilautakunta 48 19.04.2016 Sosiaalilautakunta 106 27.09.2016 Lastensuojelun määräaikojen valvonta 120/05.09.00/2015 Sosltk 77 Terveyden

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE

Lisätiedot

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille Perusturvalautakunta 4 24.04.2018 Kaupunginhallitus 4 07.05.2018 Perusturvalautakunta 5 16.10.2018 Kaupunginhallitus 11 22.10.2018 Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 AIKA 16.11.2015 klo 17:30 PAIKKA Kärsämäki-sali, Frosteruksenkatu 25 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 276 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain: Perusturvalautakunta 27 26.04.2016 Perusturvalautakunnan talouden seuranta 2-3 /2016 Perusturvalautakunta 26.04.2016 27 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.01.2016 4 hyväksynyt talous ar vion 2016 täytäntöönpano-ohjeen.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 71 18.06.2014 Sosiaali- ja terveysltk. 34 19.03.2015

Sosiaali- ja terveysltk. 71 18.06.2014 Sosiaali- ja terveysltk. 34 19.03.2015 Sosiaali- ja terveysltk. 71 18.06.2014 Sosiaali- ja terveysltk. 34 19.03.2015 LÄÄKKEIDEN KONEELLINEN ANNOSJAKELU KOTIHOIDOSSA JA YMPÄRIVUOROKAUTISESSA HOIDOSSA SOTEL 18.06.2014 71 Valmistelu: Vanhus- ja

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan toimintatuotot ja menot

Perusturvalautakunnan toimintatuotot ja menot Perusturvalautakunta 4 26.02.2019 Kaupunginhallitus 7 11.03.2019 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen vuonna 2018 333/02.02.00/2017 Perla 26.02.2019 4 Valmistelija: vs. talouspäällikkö Sirpa

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta (yhteislautakunta) 88 04.09.2013. Lausunto työryhmän esitykseen lastensuojelun laatusuositukseksi 425/05.08.

Sosiaali- ja terveyslautakunta (yhteislautakunta) 88 04.09.2013. Lausunto työryhmän esitykseen lastensuojelun laatusuositukseksi 425/05.08. Sosiaali- ja terveyslautakunta (yhteislautakunta) 88 04.09.2013 Lausunto työryhmän esitykseen lastensuojelun laatusuositukseksi 425/05.08.00/2013 Soster 88 Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää yhdessä

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista Kaupunginhallitus 342 28.09.2015 Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista 575/00.03.00/2015 Kaupunginhallitus 28.09.2015 342 Kehityspäällikkö Lasse Lehtonen: Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman 2013-2016 hyväksyminen 219/00.01/2013 SOS 19.11.2013 144 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri pyytää jäsenkuntia tekemään 5.12.2013 mennessä päätöksen terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 Ympäristölautakunta 75 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 32/60.602/2013 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 131 19.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01. Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

2. TUTUSTUN KIRKKOONI

2. TUTUSTUN KIRKKOONI 2. TUTUSTUN KIRKKOONI Ikonit kuuluvat ortodoksiseen kirkkoon ja kotiin 1. Laita rasti niiden kuvien viereen, joihin sinusta ikoni voisi kuulua. Väritä kuvat. 2. Kirjoita kir-jain-kor-teil-la-si sana IKONI.

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015 Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 02.11.2015 248 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymän vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Kainuun maakunta -kuntayhtymän vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Hallitus 178 27.03.2013 Tarkastuslautakunta 28 29.05.2013 Kainuun maakunta -kuntayhtymän vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen H 178 Kuntalain 68 :n 2 momentin mukaan tilinpäätökseen

Lisätiedot

Lautakunta on päättänyt vapauttamisen periaatteista 23.4.2015 kokouk

Lautakunta on päättänyt vapauttamisen periaatteista 23.4.2015 kokouk Ympäristölautakunta 193 27.10.2015 Ympäristölautakunta 233 15.12.2015 MIRJA JA RAIMO LIETZÉNIN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MIRJA JA RAIMO LIETZÉNIN VALITUKSESTA

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9. Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015 Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.2015 alkaen 768/01.01.03/2015 SIVLTK 03.03.2015 38 Asian valmistelija:

Lisätiedot

PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ Perusturvalautakunta LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ Perusturvalautakunta LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2014 105 Perusturvalautakunta 12.06.2014 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Sivu 56 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN TOTEAMINEN 107 57 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 108 58 HOITOVASTUUNSA

Lisätiedot

Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti 690/111/2014, 136/111/2015, 134/111/2015

Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti 690/111/2014, 136/111/2015, 134/111/2015 Perusturvalautakunta 15 21.01.2015 Perusturvalautakunta 68 27.05.2015 Perusturvalautakunta 96 23.09.2015 Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti

Lisätiedot

26 05.06.2013 25 16.04.2014 70 28.10.2014 17 19.02.2015 61 30.09.2015 27 20.04.2016 13 22.02.2017 Tarkastuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten esteellisyyksien toteaminen TARLTK 05.06.2013 26 Tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

Killin Kehitysvammaisten Tuki ry/kirjelmä

Killin Kehitysvammaisten Tuki ry/kirjelmä Sosiaali- ja terveyslautakunta 1 16.02.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 10 08.03.2017 Killin Kehitysvammaisten Tuki ry/kirjelmä Sosiaali- ja terveyslautakunta 16.02.2017 1 Aikuissosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Ilmoitustenvaraisia sosiaalihuollon palveluja ovat muun muassa:

Ilmoitustenvaraisia sosiaalihuollon palveluja ovat muun muassa: Perusturvalautakunta 38 15.03.2017 ILMOITUS YKSITYISTEN SOSIAALIPALVELUJEN TUOTTAMISESTA ARVONLISÄVEROTTOMANA OSK SINIWUOKOT 7/7/2016 Perusturvalautakunta 15.03.2017 38 Ilmoituksenvarainen toiminta (Valviran

Lisätiedot

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta)

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta) Yhtymähallitus 54 30.08.2016 Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta 40/05.02.09/2016 Yhtymähallitus 54 Sosiaalihuollon ja lastensuojelun avohuollon ja jälkihuollon tukitoimet

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus 1.5.2014 alkaen

Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus 1.5.2014 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta 176 12.12.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 14 13.02.2014 Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus 1.5.2014 alkaen 288/02.05.00/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta 1.8.2014

Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta 1.8.2014 Sivistyslautakunta 66 25.06.2014 Sivistyslautakunta 89 21.10.2014 Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta 1.8.2014 486/41.411/2014 Sivistyslautakunta 25.06.2014 66 Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta (1287/2013)

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 211 08.06.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy 543/61/616/2011 STLTK 211 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavi rasto (Valvira) on

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

162/00.00 04 00/2014, 161/00.00 04 00/2014, 321/00.00 04 00/2013, 195/00.00 04 00/2014, 59/00.00 04 00/2014. ve lut Kotikoivu Ay, Kajaani:

162/00.00 04 00/2014, 161/00.00 04 00/2014, 321/00.00 04 00/2013, 195/00.00 04 00/2014, 59/00.00 04 00/2014. ve lut Kotikoivu Ay, Kajaani: Hallitus 61 12.03.2014 Ilmoitusasiat 162/00.00 04 00/2014, 161/00.00 04 00/2014, 321/00.00 04 00/2013, 195/00.00 04 00/2014, 59/00.00 04 00/2014 H 61 1) Pohjois-Suomen aluehallintoviraston 20.2.2014 ilmoitus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen ja hoitotyön johtajan perustehtävä on vanhuspalvelujen johtaminen ja kehittäminen sekä muutosprosessien läpivieminen.

Vanhuspalvelujen ja hoitotyön johtajan perustehtävä on vanhuspalvelujen johtaminen ja kehittäminen sekä muutosprosessien läpivieminen. Perusturvalautakunta 88 22.10.2014 Perusturvalautakunta 75 03.09.2015 Perusturvalautakunta 110 21.10.2015 Perusturvalautakunta 143 16.12.2015 ASUMISPALVELUJEN- JA HOITOTYÖN ESIMIEHEN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta

Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta Perusturvalautakunta 53 23.08.2016 Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta 268/02.08.00/2016 PERLJ 23.08.2016 53 Lohjan kaupunki on kilpailuttanut yhteistyössä perusturvakuntayhtymä

Lisätiedot

Pihlan paikkamäärän katkaisuhoidon ja kuntoutuksen sekä palveluasumisen toteutumista seurataan edelleen kuukausittain.

Pihlan paikkamäärän katkaisuhoidon ja kuntoutuksen sekä palveluasumisen toteutumista seurataan edelleen kuukausittain. Sosiaali- ja terveyslautakunta 84 28.08.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 155 12.12.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 25 11.02.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 48 01.04.2015 Lapin aluehallintoviraston

Lisätiedot

Museo- ja matkailutoimen toimintaprosessien selvitys

Museo- ja matkailutoimen toimintaprosessien selvitys Miehikkälän kunnanhallitus 41 23.02.2015 Miehikkälän kunnanhallitus 95 25.05.2015 Miehikkälän kunnanhallitus 104 08.06.2015 Miehikkälän kunnanhallitus 134 28.09.2015 Miehikkälän kunnanhallitus 69 16.05.2016

Lisätiedot

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Mäntykodin palvelutuotannon kilpailuttaminen 53/00.01.00/2015 Yhtymähallitus 26.08.2015

Lisätiedot

Sote 16.12.2015 99 Valmistelija: vanhuspalvelujohtaja, puh. 040 775 0347; pal ve lu päällik kö (Jämsän Terveys Oy), puh. 040 712 2613.

Sote 16.12.2015 99 Valmistelija: vanhuspalvelujohtaja, puh. 040 775 0347; pal ve lu päällik kö (Jämsän Terveys Oy), puh. 040 712 2613. Sosiaali- ja terveyslautakunta 99 16.12.2015 Omaishoidon tuki/vanhusten palvelut 1.1.2016 alkaen 1249/05.12/2013 Sote 16.12.2015 99 Valmistelija: vanhuspalvelujohtaja, puh. 040 775 0347; pal ve lu päällik

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/ /2016. Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/ /2016. Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 3 26.01.2017 Perusturvan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Perusturvalautakunta 26.01.2017 3 Kunnanvaltuusto hyväksyi 14.11.2016 120 vuoden 2017 talousarvion

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan terveyskeskuksen, sairaalan ja kotihoidon tilanne

Valtuustoaloite / Heinolan terveyskeskuksen, sairaalan ja kotihoidon tilanne Sosiaali- ja terveyslautakunta 62 21.04.2015 Kaupunginhallitus 167 11.05.2015 Valtuustoaloite / Heinolan terveyskeskuksen, sairaalan ja kotihoidon tilanne 4277/00.02.00/2015 Sotela 21.04.2015 62 Valmistelijat:

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/invalidiliiton Asumispalvelut Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/invalidiliiton Asumispalvelut Oy Hallitus 168 20.03.2013 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/invalidiliiton Asumispalvelut Oy 214/05.05 00/2013 H 168 Invalidiliiton Asumispalvelut Oy on hakenut Sosiaali- ja terveysalan lu

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

PERLTK 27 Johtava ylilääkäri Jussi Saarnisto, johtava hoitaja Seija Ritala, sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala, ko ti hoi to päällik kö Anu Kallio

PERLTK 27 Johtava ylilääkäri Jussi Saarnisto, johtava hoitaja Seija Ritala, sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala, ko ti hoi to päällik kö Anu Kallio Perusturvalaukun 27 04.03.2014 Hoitokuun ja palvelukuun toteutuminen ja seuran PERLTK 27 Johva ylilääkäri Jussi Saarnisto, johva hoija Seija Rila, sosiaalityön johja Market Tiihala, ko ti hoi to päällik

Lisätiedot

Naantalin kaupungin lausunto KTO:n, Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymän toimintasuunnitelmaan vuosille

Naantalin kaupungin lausunto KTO:n, Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymän toimintasuunnitelmaan vuosille Sosiaali- ja terveyslautakunta 36 11.06.2015 Kaupunginhallitus 278 10.08.2015 Naantalin kaupungin lausunto KTO:n, Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymän toimintasuunnitelmaan vuosille 2016-2018

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta 110 24.09.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 159 12.12.2014. Seniorineuvolan toimintasuunnitelma 1.1.

Sosiaali- ja terveyslautakunta 110 24.09.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 159 12.12.2014. Seniorineuvolan toimintasuunnitelma 1.1. Sosiaali- ja terveyslautakunta 110 24.09.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 159 12.12.2014 Seniorineuvolan toimintasuunnitelma 1.1.2015 351/00.01.02/2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 24.09.2014 110

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelma

Sosiaali- ja terveystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelma Sosiaalilautakunta 2 27.01.2015 Sosiaali- ja terveystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelma 7/02.07.01/2015 Sosltk 2 Kunnanvaltuusto on 1.12.2014 67 hyväksynyt vuoden 2015 ta lousar vion so si

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/hes Sairaankuljetus Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/hes Sairaankuljetus Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 246 29.06.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/hes Sairaankuljetus Oy 652/61/616/2011 STLTK 246 HES Sairaankuljetus Oy on pyytänyt Sosi aali- ja terveysalan

Lisätiedot

Kehitysvammahuollon ja vammaishuollon yhdistäminen vammaispalvelujen palvelualueeksi 1.8.2013 alkaen

Kehitysvammahuollon ja vammaishuollon yhdistäminen vammaispalvelujen palvelualueeksi 1.8.2013 alkaen Perusturvalautakunta 40 24.04.2013 Kehitysvammahuollon ja vammaishuollon yhdistäminen vammaispalvelujen palvelualueeksi 1.8.2013 alkaen 281/00.03.01/2013 PELA 40 Perusturvan toiminta- ja palveluorganisaatio

Lisätiedot

Vanhus- ja hoitopalvelut:

Vanhus- ja hoitopalvelut: Sosiaali- ja terveysltk 198 12.09.2017 Sosiaali- ja terveysltk 206 26.09.2017 HYVINVOINTIPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2018 507/02.02.00/2017 SOSTE 12.09.2017 198 Valmistelijat vs. talouspäällikkö Raila

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 Ympäristölautakunta 72 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 35/60.602/2013 Ympäristölautakunta 72 Asia Hakija

Lisätiedot