Toimintakertomus 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus 2010"

Transkriptio

1 Hallitukselle ja vuosikokoukselle 05/11 Toimintakertomus 2010 Yleistä Vuosi 2010 oli :n (SNK) 17. toimintavuosi, yhdistys on rekisteröity vuonna SNK ry on valtakunnallisten nuorisokeskusten yhteistyö- ja palveluelin, joka valvoo nuorisokeskusten yleistä ja yhteistä etua, edistää nuorisokeskusten kehittämistä ja niitä koskevien säännösten täsmentämistä. SNK ry toimi Helsingissä toista vuotta vastaten leirikoulu-, majoitus-, ja kokouspalveluja tarjoavasta Hostel Suomenlinnasta. Toimintojen siirtäminen Helsinkiin on mahdollistanut nuorisokeskusten edunvalvonnan ja edustamisen valtakunnallisessa nuorisotyössä sekä uusien yhteistyömuotojen hakemisen. Toimintavuoden keskeiset toiminnalliset tulokset: sosiaalisen nuorisotyön eli Nuotta valmennuksen käynnistyminen keskuksissa, koordinaattoreiden koulutus ja yhteisten toimintatapojen kehittäminen ydin- ja avainviestien työstö jatkotoimineen hostellin pintaremontti ja irtaimiston uusiminen kehittäjäkumppanien koulutus ja seikkailukasvatusleirikoulun kehitystyö kansainväliseen työhön liittyvien toiveiden ja tarpeiden kartoitus sekä taloushallinnon ja seurannan kehittäminen syksyllä 2010 OKM nimitti SNK ry:n yhdeksi valtakunnalliseksi nuorisotyön kehittämis- ja palvelukeskukseksi, jonka kehittämistehtäviä ovat osallistuva kasvatus, erityisesti leirikoulutoiminta, ympäristö- ja seikkailukasvatus sekä sosiaalinen nuorisotyö Sidosryhmät ja edunvalvonta Nuotta valmennus Sosiaalisen nuorisotyön eli Nuotta valmennuksen käynnistyminen leimasi sidosryhmätyötä. Valtakunnalliset nuorisokeskukset ovat kehittäneet OKM:n toimeksiannosta ja rahoituksella uuden palvelun ensisijaisesti etsivän työn ja työpajojen tavoittamille nuorille. Nuotta valmennus on ehkäisevää sosiaalista nuorisotyötä. OKM myönsi keskuksille avustuksen koordinaattorin palkkaukseen ja toimintakuluihin ja SNK:lle avustuksen yhteistä kassaa varten ja koulutus- ja hallintokuluihin. SNK järjesti Nuotta koordinaattoreille kaksi koulutusta, joiden ohjelma rakennettiin yhteistyössä OKM:n, Työpajayhdistyksen, etsivää työtä tekevän Vamos hankkeen, Kuntaliiton, työvoimaviranomaisten ja nuorten hyvinvointia edistävän Kota ry:n kanssa. Koulutuksessa sovittiin Nuotta valmennuksen raameista, tutustuttiin hyviin käytäntöihin ja arjen hallinta malliin, työstettiin valmennusten raportointi- ja kassan hallintomalli ja viestinnän työnjako. Nuotta valmennuksen lähtökohdat ovat vapaaehtoisuus, toiminnallisuus, osallisuus ja yhteisöllisyys. Ensimmäiset Nuotta valmennukset pidettiin heinäkuussa. Valmennusta toteutettiin joko useamman vuorokauden intensiivivalmennuksena tai päivävalmennuksena. Käynnistysvaiheessa järjestettiin kahdeksan infotilaisuutta ammattilaisille. Nuotta valmennuksia toteutui yhteensä 57, joissa osallistujina 355 nuorta (76%) ja 107 nuoren tukihenkilöä (24 %). Lähettävinä tahoina olivat 1

2 etsivä työ (34%), työpajat (23 %), viranomaiset (20%), oppilaitokset (8%), työvoimaviranomaiset (7 %) ja muut (8 %). Valmennusta tuettiin kassasta 80 /vrk tai 40 /päivä. Kassasta korvattiin toteutuneita valmennuksia yhteensä 1191 laskennallista vuorokautta. Muu sidosryhmätyö ja edunvalvonta SNK järjesti nuorisokeskusten ja OKM:n työseminaarin Seminaarissa käsiteltiin keskusten ja nuorisopolitiikan ajankohtaisia asioita. Osallistujia oli yhteensä 28 henkilöä. SNK jatkoi tulostietojen keruuta ja osallistui OKM:n käynnistämän selvitystyön haastatteluihin viidessä keskuksessa. SNK osallistui Suomen Ympäristökasvatuksen seuran ja Luonto- ja ympäristökoulujen liiton toteuttamaan vaikuttamistyöhön ympäristökasvatuksen ja luontokoulutoiminnan huomioimiseksi tulevassa hallitusohjelmassa ja valtakunnallisessa resursoinnissa (mm. osallistuminen kansanedustajille osoitetun kirjeen laatimiseen). SNK avasi keskusteluyhteyden Opetushallitukseen leirikoulupedagogiikkaan ja nuorisokeskusten rooliin liittyen. Yhdistys kirjoitti artikkelin hyvistä käytännöistä leirikoulujen valmistelussa Luokkis julkaisuun ja valmisteli yhteistyössä Vanhempainliiton kanssa verottajalle lähetettävän kannanoton koskien leirikoulujen varainhankinnan verotuskohtelua. Viestintä ja markkinointi SNK kehitti viestintää ja markkinointia yhteistyössä nuorisokeskusten kanssa monella saralla. Viestinnän ja markkinoinnin tueksi toteutettiin Ydin- ja avainviesti -prosessi yhteistyössä viestintätoimisto Meditan kanssa. Prosessissa määritettiin tärkeät sidosryhmät ja niille kohdennetut avainviestit. Työstön aikana keskukset vastasivat viestintään ja markkinointiin liittyvään kyselyyn. Vastausten ja nuorisokeskus materiaalien pohjalta laadittiin ehdotus yhteisiksi viesteiksi eri sidosryhmille. Ehdotusta jatkotyöstettiin yhteisessä seminaarissa ja hallitus hyväksyi yhteiset viestit kommenttikierroksen jälkeen. Viestien pohjalta SNK tuotti henkilöstölle Yhteiset viestimme - taskuoppaan ja ppt -tukimateriaalin. Valtakunnallisten nuorisokeskusten sidosryhmät ja ydinviesti: Tuemme nuorten kasvua ja kehitystä Loppuvuodesta SNK työsti yhteisen viestintä ja markkinointisuunnitelman ja ohjeen. Viestintä- ja markkinointiohje tukee yhteisten viestien käyttöä koko verkostossa. 2

3 SNK toimitti keskusverkoston kausitiedotteen kolmesti. Tiedote toimitettiin keskuksille ja OKM:n nuorisoyksikköön. SNK tiedotti Nuotta valmennuksesta valtakunnallisesti työpajoille, etsivän työn tekijöille, Allianssi Expressin ja Kasvun kumppanit portaalin kautta, sekä OKM:öön. Nuotta valmennusta esiteltiin sekä SNK:n että koordinaattoreiden toimesta etsivän työn päivillä ja sekä eri keskusten alueellisissa tilaisuuksissa. Yhdistys tuotti yhteiseen käyttöön flyerin. SNK tuotti kolme artikkelia: Yhteispelillä leirikouluun (Luokkis), Kiertävä Luontokoulu (Läraren, julkaistiin 2011), Suomenlinna oppimisympäristönä (Leirikoululehti 2/2010) ja ilmoitti nuorisokeskustoiminnasta Opettajan retkioppaassa (2 ilmoitusta), Luokkiksessa, Nuorisotyö lehdessä 2 ja 8/2010 ja Läraren lehdessä 27/2010. Yhdistys vastasi yhteisestä esittelypisteestä Allianssiristeilyllä , opettajien forumissa Raahessa ja suomalais-venäläisessä kulttuurifoorumissa Lisäksi esiteltiin hostellin palveluja ja nuorisokeskuksia Suomenlinna kokouspaikkana tilaisuudessa Markkinointitiimi kokoontui vuoden aikana kaksi kertaa, ja Hostel Suomenlinna SNK vastasi Hostel Suomenlinnan toiminnasta toista vuotta. Hostelli tarjosi toimivat puitteet erilaisille nuorisoryhmille leirikouluja, kokouksia ja nuorisovaihtoja varten sekä leirikouluohjelmaa. Yhdistyksen saatua verottajan ennakkopäätöksen yhdistyksen yleishyödyllisyydestä ja nuorisokäytön alv-vapaudesta, eriteltiin nuorisokäyttö ja muu käyttö ensimmäistä kertaa omille kustannuspaikoilleen. Majoitusvuorokausia oli 4667 (-19% vuoteen 2009 verrattuna), joista nuorisokäytön osuus oli 1876 vrk (40% ja + 15 % edelliseen vuoteen) ja muun käytön osuus 2791 vrk (60% ja -31% edelliseen vuoteen). Vuodekäyttöaste oli 28 % (-8,5 %). Majoitusvuorokausien vähentymistä selittää hostellin pintaremontti, jolloin hostelli oli suljettuna viisi viikkoa ( ) sekä merisotakoulun remontin valmistuminen ja siten rakennusmiesten ja muiden merisotakoulun kautta tulleiden majoittujien vähentyminen. Hostelli oli mukana Hostel Bookers ja HiHostel verkkovarausjärjestelmissä. HB:n kautta tuli 957 asiakasta ja HiHostellin kautta 348 asiakasta. HostelClubin käytöstä luovuttiin vähäisten määrien vuoksi. Nuorisokäyttö Leirikouluohjelmien sisältöä ja määrää kehitettiin yhteistyössä Suomen Leirikouluyhdistyksen kanssa. Omalle henkilökunnalle järjestettiin ohjaajakoulutus. Syksyllä kehitettiin leirikoulujen pienryhmätoimintaa yhteistyössä harjoittelijoiden kanssa. Nuorisokäyttöryhmille esiteltiin nuorisokeskustoimintaa ja jaettiin nuorisokeskusmateriaalia. Hostel Suomenlinnan palveluista ja nuorisokeskusverkostosta lähetettiin loppuvuodesta markkinointikirje Allianssin jäsenjärjestöille, pääkaupunkiseudun kouluille ja vanhoille vakioasiakkaille. Hostellin asiakkaina oli 34 leirikouluryhmää ja 24 muuta nuorisokäyttöryhmää. Toimintaedellytysten parantaminen Talouden tasapainottaminen oli vuoden keskeinen tavoite. Vuoden aikana rationalisoitiin vastaanoton aukioloaikoja ja työvuorosuunnittelua. Töiden järjestelyn ja Työtä Nuorille työllistämistuen avulla vähennettiin henkilöstökuluja. Vuoden aikana työstettiin hostellin kehittämissuunnitelma ja tehtiin yhteistyötä Haaga-Helian vastuulliseen yritystoiminnan kurssin kanssa. Henkilöstövaihdosten yhteydessä toimenkuvia tarkennettiin vastaamaan tarpeita. Pintaremontin jälkeen uusittiin hostellin irtaimisto OKM:n erityisavustuksella. Hostellin markkinointi Hostel Suomenlinnalla on oma alasivu yhdistyksen sivuilla ja Facebook -sivu. Hostellin palveluita markkinoitiin nuorisokäyttäjille leirikoululehdessä, Suomen harjoittelukoulujen opettajien SUHO julkaisussa, Nuorisotyölehdessä (5/2010) ja SRM:n verkkosivuilla. Muille käyttäjille palveluita 3

4 markkinoitiin SRM:n hostellijulkaisuissa ja www-sivuilla, Visit Helsingissä, Suomenlinna Sanomissa ja Googlen klikki kampanjalla. Hostellin markkinointisuunnitelma ei valmistunut vuoden aikana. Seikkailukasvatus ja Nuorten keskellä hankkeet Hankkeiden hallinto Nuorten keskellä hanke sai OKM:lta avustusta hallituksen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman toimenpanoon osoitetuista määrärahoista. Samoin Seikkailukasvatus-hanke sai avustusta ensisijaisesti valtakunnallisiin nuorisotyön kehittämishankkeisiin osoitetuista määrärahoista. Uusi hankkeiden yhteinen hankevastaava Mikko Niipala aloitti työnsä Hankevastaavan tukena toimi tukiryhmä, johon kuului Kanneljärven opiston rehtori Hannele Pulkamo ja Helsingin Nuorisoasiainkeskuksen kehittämispäällikkö Pekka Sihvonen Seikkailukasvatusverkostosta, sekä Jari Korkalainen ja Mika Suomaa :n hallituksesta. Tukiryhmä piti vuoden aikana viisi kokousta, joista neljä toteutettiin puhelinkokouksina. Tavoitteet Nuorten keskellä hankkeen tavoitteena on kehittää nuorisokeskusten toimintaa hallituksen Lapsija nuorisopolitiikan kehittämisohjelman mukaisesti. Kehittämisteemoiksi on valittu seikkailu- ja ympäristökasvatuksen sekä keskusten välisen yhteistyön kehittäminen. Seikkailukasvatushankkeen tavoitteena on kehittää seikkailukasvatusalan toimijoiden verkostoitumista ja yhteistyötä, edistää alan koulutusta ja tutkimusta ja lisätä seikkailukasvatuksen tunnettuutta Suomessa. Molempien hankkeiden tavoitteena on uusien yhteistyökumppanien löytäminen. Seikkailukasvatus-hanke Seikkailukasvatushankkeen yksi päätavoite vuodelle 2010 oli luoda toimiva seikkailukasvatussivusto internetiin. Uusi sivusto avattiin 6.5. ja sivustolla julkaistiin vuoden 2010 aikana 20 uutista, 14 tapahtumaa ja 4 blogi-kirjoitusta. Lisäksi sivuille koottiin keskeisin alan koulutustarjonta sekä perustietoa seikkailukasvatuksesta ja seikkailukasvatusverkostosta. Sivustolle alettiin koota harjoitepankkia julkaisemalla uusi harjoite joka kuukausi. Sivusto on saanut paljon positiivista palautetta, erityisesti ulkoasustaan. Vuoden toisella puoliskolla sivustolla vierailtiin yhteensä 4330 kertaa. Facebookiin avattiin Seikkailukasvatus.fi facebooksivu. Sivulle kertyi jäseniä vuoden kuluessa 238 henkilöä. Hanke tuki Mikkelissä tammikuussa järjestettyjä Seikkailukasvatuspäiviä, johon osallistui 134 ihmistä. Lisäksi seikkailukasvatusverkosto järjesti neljä alueseminaaria, joihin osallistui yhteensä n. 100 ihmistä. Näkyvyyttä toiminnalle hankittiin mainostamalla seikkailukasvatus.fi-sivustoa ja seikkailukasvatuspäiviä mm. relaa.com ja suomenlatu.fi -sivuilla, julkaisemalla tiedotteita sekä levittämällä seikkailukasvatus.fi käyntikortteja. Lisäksi hankevastaava esitteli seikkailukasvatusta ja verkostoa lukuisissa eri tapahtumissa ja tapaamisissa ja koulutti opettajia aiheeseen liittyen Savonlinnan alueen Veso päivillä. Seikkailukasvatuksen koulutustyöryhmä laati esityksen seikkailu- ja elämyskasvatuksen erikoisammattitutkinnon mahdollisista sisällöistä ja jätti esityksen yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa Opetushallitukselle toukokuun lopussa. OKM ei myöntänyt Oulu-ryhmän hakemalle tutkimusta tukevalle selvitystyölle rahoitusta, vaan välitti epäviralliset terveiset, että hankesuunnitelmaa on jalostettava eteenpäin. Tutkimuksen tarvetta jäsennettiin vuoden 2010 aikana edelleen ja päätettiin lisäksi koota valtakunnallisesti kattavampi tutkijaverkosto, jotta tutkimuksen kokonaistarve ja tutkimusmahdollisuudet saataisiin mahdollisimman laajasti selville. Tutkijaverkostoa alettiin koota loppuvuodesta

5 Uusia yhteyksiä ja yhteistyökumppanuuksia rakennettiin erityisesti ympäristö- ja metsäalan toimijoihin. Tuloksena oli mm. Metsähallituksen, Suomen Metsäyhdistyksen ja Luonto- ja ympäristökoulujen liiton edustajien osallistuminen seikkailukasvatuspäiville ja Suomen ympäristökasvatuksen seuran edustajan tarjoutuminen ohjausryhmään. Uusi kontakti solmittiin Association for Experiential Educationin edustajaan Prof. Ken Gilbertsoniin, joka lupautui saapumaan luennoitsijaksi vuoden 2011 sk-päiville. Lisäksi hän ilmaisi toiveensa saada suomalainen edustaja Journal of Experiential Education julkaisun toimitusneuvostoon ja arvioitsijakuntaan. Verkoston edustajat osallistuivat vuoden aikana kansainvälisiin konferensseihin Saksassa, Sloveniassa ja Yhdysvalloissa. Slovenian konferenssin tuloksena syntyi päätös, että Metsäkartano isännöi kansainvälisen konferenssin loppuvuodesta Nuorten Keskellä hanke Nuorisokeskusten nimeämien kehittäjäkumppaneiden kanssa tehtiin keväällä 2010 päätös keskusten yhteisen seikkailuleirikoulu tuotteen kehittämisestä. Kehittämiseen ilmoittautui mukaan kahdeksan keskusta. Vuoden aikana sovittiin seikkailuleirikoulun alustavista periaatteista sekä laadittiin ohjelman markkinointiteksti. Lisäksi toteutettiin Outward Bound Finland ry:ltä tilattu elämyspedagoginen henkilöstökoulutus. Ympäristökasvatuksen kehittämisessä päätoimenpiteet olivat yhteyksien luominen merkittävimpiin valtakunnallisiin ympäristökasvatustoimijoihin, parhaimpien yhteistyökumppanien kartoittaminen sekä osallistuminen valtakunnallisen ympäristökasvatuskentän kehittämiseen ja vaikuttamistyöhön. Nuorisokeskusten tunnettuus ympäristökasvatuskentällä vahvistui. Yhteistyö edistyi erityisesti Suomen ympäristökasvatuksen seuran ja Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liiton kanssa. Yhteistyö saksalaisen elämyspedagogiikkaa toiminnassaan käyttävän Erlebnistage -organisaation kanssa edistyi vuoden aikana. Hankevastaava kävi tutustumismatkalla Saksassa, minkä jälkeen sovittiin laajamittaisemman yhteistyötapaamisen järjestämisestä. Tapaamisen yhteyteen alettiin järjestellä myös elämyspedagogista koulutusta. Tuleviksi yhteistyömuodoiksi kaavailtiin keskusten henkilöstön kouluttamista, osaamisen ja käytänteiden jakamista, harjoittelijavaihtoja sekä pidemmällä aikavälillä myös nuorisovaihtoja. Keskusten yhteistyön vahvistumista ja sitoutumista on osoittanut huomattavan aktiivinen osallistuminen yhteisiin koulutuksiin ja tapaamisiin. Kehittäjäkumppanit kokoontuivat vuoden aikana kolme kertaa. Tapaamisissa ja koulutuksissa oli mukana keskimäärin osallistujaa 7-9 eri keskuksesta. Haastavaksi on osoittautunut sopivien tapaamisaikojen löytäminen sekä hankalat kulkuyhteydet. Kansainvälinen työ Kansainvälisen työn kehittäminen Vuoden aikana nuorisokeskukset kartoittivat kv-työn keskeisiä yhteistyötarpeita ja tavoitteita OKM:n kanssa yhteistyössä toteutetussa seminaarissa ja Finpron toteuttamassa kyselyssä ja jatkoseminaarissa Yhteisen työsuunnitelman työstäminen siirtyi kuitenkin vuodelle Läpi vuoden on vahvistettu nuorisokeskusten kansainvälisen toiminnan osaamiskeskus roolia. Tässä tärkeinä välineinä on ollut tiedonvälitys, konsultointi ja valtakunnallisen kv tiimin yhteistyön kehittäminen. Tiimi on verkostoitunut valtakunnallisesti, alueellisesti ja paikallisesti. Alueellista verkostoitumista on kehitetty yhteistyössä Ely-keskusten kanssa. Kuusi keskusta tarjosi leiri/aktiiviloma paketteja nuorten liikkuvuutta edistävälle kansainväliselle Platform -verkostolle 21 maassa. Henkilöstöpäivillä kv tiimi ja koordinaattori toteuttivat yhteistyöseminaari päivän ja koko henkilöstön kansainvälisen työn kehittämistyöpajan. Kv-tiimi piti kahdeksan kokousta pääosin puhelimitse. 5

6 ENYC eurooppalainen nuorisokeskusverkosto SNK on ENYC:n jäsen ja Ritva Saarikettu on edustanut valtakunnallisia nuorisokeskuksia ENYC:in hallituksessa. ENYC -jäsenyyden tarjoamista mahdollisuuksista on tiedotettu aktiivisesti nuorisokeskuksille, keskuksia on kannustettu mukaan ENYC -yhteistyöhön, yhteisiin hankkeisiin ja kehittämään osaamistaan eurooppalaisessa nuorisotyössä. Erlebnistage yhteistyö: KV-koordinaattori ja hankevastaava ovat pohjustaneet yhteistyötä saksalaisen Erlebnistagen kanssa selvittämällä keskusten halukkuutta ja toiveita yhteistyön suhteen. Viro yhteistyö SNK jatkoi yhteistyötä Viron leirikeskusten kanssa OKM:n rahoituksen turvin. Nuorisokeskus Piipala toteutti yhteistyössä muiden keskusten kanssa ympäristökasvatuskoulutuksen virolaisille kollegoille. Tilaisuuteen osallisitui 22 henkilöä Virosta ja 6 Suomesta. Hallinto Yhdistyksen palveluksessa oli toiminnanjohtaja, hankevastaava, hostellivastaava, leirikoulujärjestelijä ja hostellityöntekijöitä. Lisäksi SNK hankki ostopalveluna kansainväliseen työn koordinaattoripalveluita Villa Elbalta. Yhdistyksen kirjanpito ostettiin Pielisen tilikeskus KY:ltä, kirjanpitäjä Ritva Kuosmanen. Hallitus 2010 Hallitus kokoontui kymmenen kertaa. Hallituksen puheenjohtaja oli Catarina Silvander (Villa Elba). ja varapuheenjohtaja Kari Hietaharju (Piispala) Keskus varsinainen jäsen varajäsen Hyvärilä Jukka Kuhanen Marja Ruokolainen Metsäkartano Jari Korkalainen Tuula Laakkonen Piispala Kari Hietaharju Jarmo Kulmala Marttinen Helena Vuorenmaa Sanna Järvensivu Anjala Jenni Tani Kirsi Temonen Oivanki Pirkko Määttä Panu Päivärinta Syöte Piia Kivilahti Hanna Hernetkoski Ahtela Pirjo Lehtinen Jari Peri Vasatokka Mika Suomaa Lauri Kuhmonen Villa Elba Catarina Silvander Heli Lehto-Koski Yhdistyksen kevätkokous pidettiin Varalan urheiluopistolla toukokuussa ja syyskokous Piispalassa marraskuussa. Yhdistyksen tilintarkastajina toimi Tuula Tuononen Rautavaaralta. Henkilöstö 2010 kuukausipalkkaiset työntekijät (t = toistaiseksi, m = määräaikainen, TN = Työtä Nuorille tuki): Fredriksson Peter (t) hostellityöntekijä Huttunen Juha-Matti (m) keittiövastaava Koivula-Mbemba Sinivuokko (m) hostellivastaava Miessmer Petra (m, TN) hostellityöntekijä Myllymäki Henni (m, TN) leirikoulujärjestelijä Niipala Mikko (m) hankevastaava Pyhälä Kaisa (t) toiminnanjohtaja Lisäksi tuntityöntekijöitä hostellin eri tehtävissä. 6

7 Työssäoppimisjaksolla Nuoriso- ja vapaa-ajan ohjauksen opinnoista Kanneljärven opistolta Tatu Falck ja Suvi Pajanen Työryhmät ja tiimit Kansainvälinen tiimi, 8 kokousta: Hanna Hernetkoski (Syötekeskus), Maija Jeskanen (Hyvärilä ja Metsäkartano), Panu Päivärinta (Oivanki), Kaisa Pyhälä (SNK), ), Petra Salonen/Kari Hietaharju (Piispala), Paula Rämä (Anjala), Mika Suomaa (Vasatokka), Helena Vuorenmaa (Marttinen), Mikko Niipala (SNK), Kaisa Pyhälä (SNK), kokoonkutsuja Ritva Saarikettu Markkinointiryhmä, 2 kokousta: Barbro Forsell (Villa Elba), Sinivuokko Koivula-Mbemba (SNK; Hostel Suomenlinna), Jari Korkalainen/Tuula Laakkonen (Metsäkartano), Heli Seppälä (Marttinen), Mika Suomaa/Virpi Kuismin (Vasatokka), Jenni Tani (Anjala), Anu Tirkkonen (Hyvärilä), Kaisa Pyhälä (sihteeri, SNK) Hankkeiden tukiryhmä, 5 kokousta: Pekka Sihvonen (seikkailukasvatuksen ohjausryhmä), Hannele Pulkamo (seikkailukasvatuksen ohjausryhmä), Jari Korkalainen (Metsäkartano), Mika Suomaa (Vasatokka), Mikko Niipala (sihteeri, SNK) NuKe kehittäjäkumppanit, 3 kokousta: Sonja Huttunen (Anjala), Sanna Järvensivu ja Timo Haaksluoto (Marttinen), Tanja Liimatainen (Metsäkartano), Annariitta Hietaharju ja Risto Myllynen (Piispala), Heli Lehto-Koski (Villa Elba), Lauri Kuhmonen (Vasatokka), Tuija Hurri (Hyvärilä), Hanna Hernetkoski / Timo Lahti (Syöte), Panu Päivärinta (Oivanki), Mikko Niipala (sihteeri, SNK) Talous Yhdistyksen talouden volyymi kasvoi etenkin Nuotta valmennuksen vuoksi. Yhdistyksen keskeisimmät tuloerät olivat oman toiminnan tuotot (ml. keskuksilta perityt jäsen- ja markkinointimaksut ) ja OKM:n myöntämä yleisavustus Yleisavustusta käytettiin yhdistyksen toimintaan ( ), kansainväliseen työhön ( ) ja Suomenlinnan toimipisteen nuorisokäyttöön ( ). Erityisavustusta yhdistys sai Seikkailukasvatushankkeeseen , Nuorten keskellä hankkeeseen , Suomenlinnan toimipisteen kaluste- ja laitehankintoihin ja Nuotta valmennuksen hallinto- ja koulutuskuluihin ( ) ja valmennuksista aiheutuviin kuluihin ( ). Hankkeiden erityisavustuksille haettiin ja saatiin käyttöajanpidennystä. Kaluste- ja laitehankinta-avustuksen käyttöaika on huhtikuun 2011 loppuun. Tilikauden tulos oli Hostel Suomenlinnan yleishyödylliselle toiminnalle saatiin verottajalta alv-vapautus ennakkoratkaisuna. Helsingissä, HALLITUS Suomen nuorisokeskukset ry 7

Suomen. Nuorisokeskukset

Suomen. Nuorisokeskukset Nuorisokeskukset Tuemme nuorten kasvua ja kehitystä valtakunnalliset Nuorisokeskukset 10 keskusta Koko kattava verkosto Yhteinen toimipiste ja yhdistys Helsingissä linnassa Taustaa ETYK-kokous 1975: miten

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2011. 1. Hallinto. 2. Painopisteet ja resursointi

Toimintasuunnitelma 2011. 1. Hallinto. 2. Painopisteet ja resursointi Toimintasuunnitelma 2011 1. Hallinto Suomen Nuorisokeskukset ry (SNK) on Nuorisolain 12 mainittujen valtakunnallisten nuorisokeskusten yhteistyö- ja palveluelin, joka valvoo nuorisokeskusten yleistä ja

Lisätiedot

Immo Parvianen NUOLI/NV. Nuorisokeskukset - nuorisolain uudistus 18.12.2014

Immo Parvianen NUOLI/NV. Nuorisokeskukset - nuorisolain uudistus 18.12.2014 Nuorisokeskukset - nuorisolain uudistus 18.12.2014 1 Nuorisokeskukset Nykylaissa 12 : valtionavustukset toiminta ja rakentaminen tulosperusteisuus: nuorisokäyttö ja toiminta-ajatus yleishyödyllisyys, ylijäämä

Lisätiedot

LISÄARVOA NUORISOTYÖLLE Valtakunnallinen nuorisokeskusverkosto uudisti strategiansa. Alueelliset nuorisotyöpäivät Helena Vuorenmaa 14.8.

LISÄARVOA NUORISOTYÖLLE Valtakunnallinen nuorisokeskusverkosto uudisti strategiansa. Alueelliset nuorisotyöpäivät Helena Vuorenmaa 14.8. LISÄARVOA NUORISOTYÖLLE Valtakunnallinen nuorisokeskusverkosto uudisti strategiansa Alueelliset nuorisotyöpäivät Helena Vuorenmaa 14.8.2014 Esityksen runko 1. Valtakunnalliset nuorisokeskukset ja Suomen

Lisätiedot

Suomen nuorisokeskukset Tuemme nuorten kasvua ja kehitystä

Suomen nuorisokeskukset Tuemme nuorten kasvua ja kehitystä Suomen nuorisokeskukset Tuemme nuorten kasvua ja kehitystä Eija Pietilä 16.1.2015 Oulu Yhteiskunnallinen tehtävä Suomen nuorisokeskukset edistävät lasten ja nuorten hyvinvointia tukemalla ja ohjaamalla

Lisätiedot

Suomen nuorisokeskusyhdistys ry. Toimintakertomus 2013. Yleistä Suomen nuorisokeskusyhdistyksestä

Suomen nuorisokeskusyhdistys ry. Toimintakertomus 2013. Yleistä Suomen nuorisokeskusyhdistyksestä Suomen nuorisokeskusyhdistys ry Toimintakertomus 2013 Yleistä Suomen nuorisokeskusyhdistyksestä Suomen nuorisokeskusyhdistys ry (SNK) on Nuorisolain 12 mainittujen valtakunnallisten nuorisokeskusten yhteistyö-

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2008 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2008 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Nuotta-valmennus. toimiva työväline nuoren kohtaamiseen / Heljä Pitkänen, Suomen nuorisokeskusyhdistys ry

Nuotta-valmennus. toimiva työväline nuoren kohtaamiseen / Heljä Pitkänen, Suomen nuorisokeskusyhdistys ry Nuotta-valmennus toimiva työväline nuoren kohtaamiseen / Heljä Pitkänen, Suomen nuorisokeskusyhdistys ry Nuorisokeskukset Nuorisokeskustoiminnan lähtölaukaus oli Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokous

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

TOIMINTA- KERTOMUS 2013

TOIMINTA- KERTOMUS 2013 TOIMINTA- KERTOMUS 2013 VaLa Vastuullinen Lahjoittaminen ry AnDo Ansvarsfullt Donerande rf 2 (6) Vastuullinen Lahjoittaminen ry / Ansvarsfullt Donerande rf SISÄLLYS 1. Vastuullinen Lahjoittaminen ry 2.

Lisätiedot

SUOMEN NUORISOKESKUSYHDISTYS RY. Toimintakertomus 2016

SUOMEN NUORISOKESKUSYHDISTYS RY. Toimintakertomus 2016 SUOMEN NUORISOKESKUSYHDISTYS RY Toimintakertomus 2016 Suomen nuorisokeskusyhdistys ry Vuosi 2016 oli yhdistyksen 23. toimintavuosi. Henkilötyövuosia toimintavuonna oli 3,5. Suomen nuorisokeskusyhdistys

Lisätiedot

Nuotta-valmennus etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan tukena Suomen Nuorisokeskukset ry / Heljä Pitkänen

Nuotta-valmennus etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan tukena Suomen Nuorisokeskukset ry / Heljä Pitkänen Nuotta-valmennus etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan tukena Nuorisokeskukset ry / Heljä Pitkänen Nuorisokeskukset Tuemme nuorten kasvua ja kehitystä Taustaa Nuorisokeskustoiminnan lähtölaukaus oli

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 5.11.2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2011 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

AVOIMEN AMK: N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2019 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK: N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2019 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK: N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2019 TOIMINTAKERTOMUS 2018 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Tavoitteiden ja teemojen mukainen toiminnan

Lisätiedot

6.4.2010. Tornion Järjestöyhdistys ry Kemintie 53 95420 Tornio

6.4.2010. Tornion Järjestöyhdistys ry Kemintie 53 95420 Tornio LOPPURAPORTTI 1 / 5 MAHIS PROJEKTIN LOPPURAPORTTI AJALTA 1.4.2007 30.3.2010 Projektin nimi Projektipäällikkö Ohjausryhmä Mahis projekti Tornion Järjestöyhdistys ry Kemintie 53 95420 Tornio Sauli Hyöppinen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 1. YLEISTÄ Keski Suomen Ekonomit ry. on v.1937 perustettu yhdistys, jonka tehtävänä on toimia korkeamman taloustieteellisen koulutuksen hankkineiden yhdyssiteenä toiminta alueellaan,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 JOHTOSÄÄNTÖ sivu 1(6) KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 I JOHTOSÄÄNNÖN SOVELTAMISALA 1 Johtosäännössä määrätään siitä luottamusjohdon toiminnasta, joka ei sisälly sääntöihin,

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmän toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden mukainen

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET

Lisätiedot

Ammatilliset opettajat AO ry on tekemässä OAJ:n ja OAO:n linjauksia ja toteuttaa niitä / toteuttaa OAJ:n ja OAO:n päättämiä linjauksia.

Ammatilliset opettajat AO ry on tekemässä OAJ:n ja OAO:n linjauksia ja toteuttaa niitä / toteuttaa OAJ:n ja OAO:n päättämiä linjauksia. LIITE 4 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Ammatilliset opettajat Yrkeslärarna AO ry Ammatilliset opettajat Yrkeslärarna AO ry on OAJ:n Ammatilliset Opettajat OAO ry:n jäsenyhdistys ja Opetusalan Ammattijärjestö

Lisätiedot

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society 1 ILMANSUOJELUYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2/2015 Aika: 26.11.2015 klo 15.00 Paikka: THL, Mannerheimintie 168 B ESITYSLISTA: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin sekä kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

Avustuksen hakija (hallinnollisesti vastuullinen verkoston jäsen) ja hankkeen koordinaattori Organisaatio Inarin kunta Ulla Hynönen

Avustuksen hakija (hallinnollisesti vastuullinen verkoston jäsen) ja hankkeen koordinaattori Organisaatio Inarin kunta Ulla Hynönen 1. Taustatiedot Raportoitavan Osaava-kehittämishankkeen nimi/nimet Osaava hanke Opetuksella tulevaisuuteen Avustuksen hakija (hallinnollisesti vastuullinen verkoston jäsen) ja hankkeen koordinaattori Organisaatio

Lisätiedot

Hankeraportti Luontokoulutoiminnan vakauttaminen ja laajentaminen Suomessa KESELY/10/07.04/2010 Niina Mykrä

Hankeraportti Luontokoulutoiminnan vakauttaminen ja laajentaminen Suomessa KESELY/10/07.04/2010 Niina Mykrä 1 Hankeraportti Luontokoulutoiminnan vakauttaminen ja laajentaminen Suomessa KESELY/10/07.04/2010 Niina Mykrä 1. Johdanto Hankkeeseen on saatu rahoitus Keski-Suomen ELY-keskukselta ympäristöministeriön

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

Pekka Mansikkamäki, varapuheenjohtaja varajäsen Terhi Sten. Tommi Eskonen varajäsen Lotta Lammi. Marja Huttunen, TyöMaa projekti

Pekka Mansikkamäki, varapuheenjohtaja varajäsen Terhi Sten. Tommi Eskonen varajäsen Lotta Lammi. Marja Huttunen, TyöMaa projekti PÖYTÄKIRJA 1 Kokous: TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN TYÖPOLIITTINEN YHTEISTYÖRYHMÄ Aika: 24.11.2010 klo 10 12 Paikka: Työllisyydenhoidon palveluyksikkö, Hammareninkatu 8 B, kokoushuone Omena 4.krs Osallistujat:

Lisätiedot

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004 1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio vuodelle 2012 Valtakirja SRL-HÄME ratsastusjaosto Tervetuloa

Lisätiedot

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2010

Syyskokousmateriaali 2010 Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2010 Kokouskutsu/esityslista Hämeen hallitus 2010, erovuoroiset Toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Talousarvio vuodelle 2011 Valtakirja

Lisätiedot

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Tavoite Orimattilan Kokoomus on mukana kehittämässä Orimattilan kaupunkia ja Päijät- Hämeen maakuntaa jäsenistönsä ja luottamushenkilöidensä välityksellä Kansallisen

Lisätiedot

Pöytäkirja. Pirjo Riskilä (vara) x Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapin piiri ry Mira Uusiportimo (vara)

Pöytäkirja. Pirjo Riskilä (vara) x Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapin piiri ry Mira Uusiportimo (vara) LAPIN LIITTO Pöytäkirja 5.4.2013 Järjestöneuvottelukunnan 2. kokous Aika: 5.4.2013 klo 9.00-11.00 Paikka: Lapin liitto Osallistujat: Läsnä Poissa Nimi Järjestö x Raili Kerkelä Kemijärven Järjestökiehinen

Lisätiedot

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 Kemijärven Yrittäjät ry VISIO Kemijärven Yrittäjät ry tavoittelee vahvaa tulevaisuutta hoitamalla rakentavalla yhteistyöllä yrittäjyyden asiat kuntoon. Kemijärven Yrittäjät ry

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET I O L U K I OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET Jarmo Koskimaa 29.09.2011 OLARIN KOULU JA KOTI -YHDITY R I N K U J A 2 Olarin koulu ja koti yhdistyksen 21. toimintavuosi käynnistyy Tervetuloa vuosikokoukseen!

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/2017 1 Kokousaika kello 12:00 14.10 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen

Lisätiedot

Paloturvallisuuden kehittämisohjelma päivitettiin.

Paloturvallisuuden kehittämisohjelma päivitettiin. 1 PALOTUTKIMUSRAATI - 22.3.2012 BRANDFORSKNINGSRÅDET RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 1. YLEISTÄ Vuosi 2011 oli Palotutkimusraati ry:n kahdeskymmenes toimintavuosi rekisteröitynä yhdistyksenä. Yhdistys

Lisätiedot

Nuorisokeskusseminaari s. 2. Kansainvälinen toiminta s. 7. Uusi hallitus s. 4

Nuorisokeskusseminaari s. 2. Kansainvälinen toiminta s. 7. Uusi hallitus s. 4 Suomen NUORISOKESKUKSET www.snk.fi Kausitiedote 2/2013 Nuorisokeskusseminaari s. 2 Uusi hallitus s. 4 Hallituksen puheenjohtaja esittäytyy s. 4 Strategiatyö s. 6 Kansainvälinen toiminta s. 7 Nuorisokeskusten

Lisätiedot

To u N e t / E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o i l l e - o s a h a n k e. O h j a u s r y h m ä 1 3. 3.

To u N e t / E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o i l l e - o s a h a n k e. O h j a u s r y h m ä 1 3. 3. To u N e t / E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o i l l e - o s a h a n k e O h j a u s r y h m ä 1 3. 3. 2 0 1 4 L a h t i E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

SUOMEN NUORISOKESKUSTEN STRATEGIA

SUOMEN NUORISOKESKUSTEN STRATEGIA SUOMEN NUORISOKESKUSTEN STRATEGIA 2020 NUORISOKESKUSTEN YHTEISKUNNALLINEN TEHTÄVÄ Suomen nuorisokeskukset edistävät lasten ja nuorten hyvinvointia tukemalla ja ohjaamalla heidän kasvuaan ja tarjoamalla

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT

KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuvittajat ry, Illustratörerna i Finland rf, kansainvälisissä yhteyksissä epävirallinen englanninkielinen nimi on Illustrators

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Jämsän kaupungin työllisyysyksikkö ja tehtäväkuvaukset

Jämsän kaupungin työllisyysyksikkö ja tehtäväkuvaukset Jämsän kaupungin työllisyysyksikkö ja tehtäväkuvaukset (Alustava) TYÖLLISTÄMISYKSIKKÖ Tehtävät Yksikön tehtävänä on kuntalaisten työllistymistä edistävien palvelujen järjestäminen sekä näiden palvelujen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014

TOIMINTAKERTOMUS 2014 www.saimaanlohikalayhdistys.fi Sivu 1/5 TOIMINTAKERTOMUS 2014 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminnan yleistavoite Saimaan lohikalayhdistyksen on tarkoitus edistää Vuoksen vesistöalueen uhanalaisten lohikalakantojen

Lisätiedot

ELO -toiminnan organisoitumisen vaihe alueilla

ELO -toiminnan organisoitumisen vaihe alueilla ELO -toiminnan organisoitumisen vaihe alueilla Opin ovi klinikka, Tampere 19.11.2013 Mervi Sirviö LAITURI projekti Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmia Alueellisten ELO - ryhmien kyselyn vastausten yhteenvetoa

Lisätiedot

4. Yhdistyksen tilillä on n 600e ja käteiskassa koululla n. 112,90. Myyjäisistä tuli 75,70. Tilanne tammikuussa 15.1.2013.

4. Yhdistyksen tilillä on n 600e ja käteiskassa koululla n. 112,90. Myyjäisistä tuli 75,70. Tilanne tammikuussa 15.1.2013. Vallilan vanhemmat-yhdistyksen kokous 02.04.2013 Aika: Tiistai 02.04.2013 klo 18.00 Paikka: Vallilan koulun opettajanhuone 1. Läsnä Opettaja Sami Paavola Annu Kilpeläinen (3A) Anu Vauramo (6A) Kati Lounema

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Hyvä asiakas ja yhteistyökumppani! Kädessäsi on yhteenveto vuoden 2014 toiminnasta ja keskeisistä tuloksista. Kerromme mielellämme lisää, joten tervetuloa ottamaan yhteyttä! Catarina Silvander, toimitusjohtaja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet... 2 Toiminnalliset avaintavoitteet... 2 Ryhmätoiminta... 2 Nuorten kurssit ja koulutukset...

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin yliopiston jatko-opiskelijat ry, ruotsiksi Doktorander vid

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Yhdistyksen tarkoitus. 3 Yhdistyksen toiminta

Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Yhdistyksen tarkoitus. 3 Yhdistyksen toiminta Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Seinäjoen kristillisen opiskelijatyön tuki ry. Yhdistyksen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Yhdistyksen tarkoitus

Lisätiedot

LYKE Luonto- ja Ympäristökasvatusta sekä KEstävän elämän kasvatusta tukeva verkosto

LYKE Luonto- ja Ympäristökasvatusta sekä KEstävän elämän kasvatusta tukeva verkosto LYKE Luonto- ja Ympäristökasvatusta sekä KEstävän elämän kasvatusta tukeva verkosto LYKE lykkii Suomea kohti kestävää tulevaisuutta Luonto- ja ympäristökoulut tukevat varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen

Lisätiedot

Torstai 26.09.2013 klo 19.00 Kunnantalo, kokoushuone 2

Torstai 26.09.2013 klo 19.00 Kunnantalo, kokoushuone 2 Vapaa-aikalautakunta Torstai 26.09.2013 klo 19.00 Kunnantalo, kokoushuone 2 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4 Asialistan hyväksyminen 5 Katselmuskäynti

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat KJY:n verkostot 2010 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat Verkostot 2010 Hankeverkostot Pedagogisen johtamisen verkosto Tietohallintoverkosto Työssäoppimisen verkosto Yhteistyöverkostot Hyvinvointiverkosto

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036. Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10.

Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036. Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036 Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10.2014 Säännöt 1. Nimi, kotipaikka, toimialue Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä.

Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä. TÄSSÄ TOIMINNAN SEURANNAN RAPORTISSA SEURATAAN KUUKAUSITTAIN ENONTEKIÖN KEHITYS OY TÄRKEIMPIÄ TOIMIA, SEKÄ KATSOTAAN SEURAAVAN KUUKAUDEN JO SOVITTUJA TEEMOJA. RAPORTTI LAADITAAN KUUKAUSITTAIN JA ESITETÄÄN

Lisätiedot

Taulukkoon yksi on koottu koulutus- ja klubitilaisuudet sekä niihin osallistuneiden määrät.

Taulukkoon yksi on koottu koulutus- ja klubitilaisuudet sekä niihin osallistuneiden määrät. LOHJAN SEUDUN YMPÄRISTÖKLUSTERI Klusteri on yhteistyöverkosto, joka edistää yritysten ja yhteisöjen ympäristöasioiden hallintaa, auttaa ennakoimaan ja sopeutumaan muutoksiin ja riskeihin sekä edesauttaa

Lisätiedot

Lahden diakonian instituutti. Vastuuta ottamalla opit 3- hanke. Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015. Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut

Lahden diakonian instituutti. Vastuuta ottamalla opit 3- hanke. Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015. Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut Lahden diakonian instituutti Vastuuta ottamalla opit 3- hanke Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015 Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut Anne-Maria Karjalainen kehittämisvastaava Lahden diakonian

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

OPPILASKUNTA 2012-2013 TOIMINTAKERTOMUS

OPPILASKUNTA 2012-2013 TOIMINTAKERTOMUS OPPILASKUNTA 2012-2013 1. KALEVANKANKAAN KOULUN OPPILASKUNNAN KOKOONPANO JA TEHTÄVÄ Oppilaskuntatoiminta on tärkeä osa Kalevankankaan kouluyhteisöä. Sen tavoitteena on kehittää oppilaiden valmiuksia toimia

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Vantaa, 23.1.2016 ESITYS RESERVILÄISLIITON SÄÄNTÖJEN MUUTOKSESTA NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE 1 Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot

Pöytäkirja. Klaus Lindberg, CSC. Kokousmateriaalit löytyvät JulkICT Wikistä: https://wiki.julkict.fi/julkict/avoin-data/julkict-lab

Pöytäkirja. Klaus Lindberg, CSC. Kokousmateriaalit löytyvät JulkICT Wikistä: https://wiki.julkict.fi/julkict/avoin-data/julkict-lab Pöytäkirja JulkICTLab 24.6.2015 JulkICTLab ohjausryhmän kokous 3/2015 Aika To 11.6.2015, klo 10:00 12:00 Paikka Valtiovarainministeriö, Mariankatu 9, Helsinki, nvh. Tienhaara Kutsutut: Jäsenet: Sihteeristö:

Lisätiedot

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA No 2 / 2012 Hallitus Päivämäärä Sivu 1 ( 6 ) 15.3.2012. KOKOUSPAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, Kemijärvi

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA No 2 / 2012 Hallitus Päivämäärä Sivu 1 ( 6 ) 15.3.2012. KOKOUSPAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, Kemijärvi ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA No 2 / 2012 Hallitus Päivämäärä Sivu 1 ( 6 ) 15.3.2012 _ KOKOUSAIKA Torstai 15.3.2012 klo 10.00 12.30 _ KOKOUSPAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, Kemijärvi _ OSALLISTUJAT

Lisätiedot

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Sisällysluettelo Yleistä Vuosikokous Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry:n jäsenet Hallitus, toiminnantarkastaja ja hallituksen toiminta Kilpailutoiminta

Lisätiedot

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Suomen hydrologian yhdistys (SHY) VUOSIKOKOUS 15.5.2014 klo. 17.30-18:43 Suomen ympäristökeskus, Mechelininkatu 34a, Helsinki Läsnäolijat: Johanna Korhonen, Hannu Marttila, Harri Koivusalo, Ari Jolma,

Lisätiedot

Aika: Maanantaina 22.2.2016, klo 9-15. Pohjaesitys: Kuullaan kaupungin tuoma tervehdys Huippukokoukselle.

Aika: Maanantaina 22.2.2016, klo 9-15. Pohjaesitys: Kuullaan kaupungin tuoma tervehdys Huippukokoukselle. 3/2016 Aika: Maanantaina 22.2.2016, klo 9-15 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja Olli Lintu avaa kokouksen klo 9.02 2. Kaupungin tervehdys

Lisätiedot

PÄÄTÖSLUETTELO 1/2016 Helsinki 16.2.2016 SATEENKAARIPERHEET RY:N HALLITUKSEN KOKOUS

PÄÄTÖSLUETTELO 1/2016 Helsinki 16.2.2016 SATEENKAARIPERHEET RY:N HALLITUKSEN KOKOUS PÄÄTÖSLUETTELO 1/2016 Helsinki 16.2.2016 SATEENKAARIPERHEET RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: La 13.2.2016 klo 10.00 15.00 Paikka: Kotola, Yrjönkatu 29 A 1, Helsinki Läsnä: Elina Laavi puheenjohtaja Paula

Lisätiedot

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Toimintakertomus. vuodelta 2015 Toimintakertomus vuodelta 2015 31.12.2015 Kanta-Hämeen TOIMINTAKERTOMUS 1/8 JOHDANTO Kanta-Hämeen AVH-yhdistys ry. on valtakunnallisen kansanterveys-, vammais- ja potilasjärjestö Aivoliitto ry:n jäsenyhdistys

Lisätiedot

Uudenkaupungin kansalliset seniorit ry:n säännöt

Uudenkaupungin kansalliset seniorit ry:n säännöt Uudenkaupungin kansalliset seniorit ry 28.11.2015 1/6 Uudenkaupungin kansalliset seniorit ry:n säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue Yhdistyksen nimi on Uudenkaupungin kansalliset seniorit ry ja

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014 TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014 Aika 9.2.2014 klo 14.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 14.00. ja esitteli vierailijan, Salon kyläasiamies

Lisätiedot

YTYn tarkoituksena on valvoa ja edistää jäsentensä yhteisiä etuja työelämässä ja yhteiskunnassa.

YTYn tarkoituksena on valvoa ja edistää jäsentensä yhteisiä etuja työelämässä ja yhteiskunnassa. Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Yksityisalojen Esimiehet ja Asiantuntijat YTY ry, ruotsiksi Privatsektorns Chefer och Specialister, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisella tavalla koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisella tavalla koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 1/2016 VANHUSNEUVOSTO AIKA 18.01.2016 klo 15.00 PAIKKA Tuuliakoti, 3.kerros VANHUSNEUVOSTO Lindeman Aarre, puheenjohtaja Huuskonen Riitta-Liisa Mäkelä Maija, poissa Grönberg Heleena Koskinen

Lisätiedot

Rovaniemellä 22.8.2012 PÖYTÄKIRJA 2/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Rovaniemellä 22.8.2012 PÖYTÄKIRJA 2/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Rovaniemellä 22.8.2012 PÖYTÄKIRJA 2/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.32 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) Elimäenkatu 25-27 8.1.2016 00510 Helsinki Hallituksen kokous 20.1.2016 puh. (09) 584 233

Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) Elimäenkatu 25-27 8.1.2016 00510 Helsinki Hallituksen kokous 20.1.2016 puh. (09) 584 233 Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 Aika 20.1.2016 klo 15.00 Paikka Kokouksen osanottajat Kepa, kokoushuone Dialogi Elimäenkatu 25-27, 6. krs. 00510 Helsinki Puheenjohtaja Majanen Pertti

Lisätiedot

Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ PÖYTÄKIRJA 2/2009

Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ PÖYTÄKIRJA 2/2009 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ PÖYTÄKIRJA 2/2009 Lapin toimintayksikkö 2.6.2008 Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI Nuorten hyvinvoinnin ankkurit Lapissa Aika

Lisätiedot

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1 MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry, jota näissä

Lisätiedot

enorssi harjoittelukoulujen verkostoyhteistyöhanke Pentti Mankinen Esimerkkejä asioista, joita on vastustettu raivokkaasti mitä - missä milloin

enorssi harjoittelukoulujen verkostoyhteistyöhanke Pentti Mankinen Esimerkkejä asioista, joita on vastustettu raivokkaasti mitä - missä milloin enorssi harjoittelukoulujen verkostoyhteistyöhanke Pentti Mankinen mitä - missä milloin Esimerkkejä asioista, joita on vastustettu raivokkaasti kehruukone rokotus sähkö radio puhelin tietokone bioteknologia

Lisätiedot

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015. Lievestuoreen palvelukeskusyhdistys ry

TOIMINTAKERTOMUS 2015. Lievestuoreen palvelukeskusyhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 Lievestuoreen palvelukeskusyhdistys ry YLEISKATSAUS VUOTEEN 2015 vuosi 2015 oli yhdistyksen 51. toimintavuosi Palvelutalossa tehtiin muutostöitä, joiden avulla Männikössä voidaan

Lisätiedot

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot riitta.prittinen-maarala@rko.fi puh. 050 4691 946

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 8 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 8 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1 ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 8 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1 Kokousaika 27.10.2011, kello 18.00 20.00 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Jaakko Ilkan koulu Löppönen Markku, puheenjohtaja

Lisätiedot

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen AVUSTUSOHJESÄÄNNÖT 1 (6) YLEISAVUSTUS 1 Avustuksen hakeminen Yleisavustusta voidaan myöntää Jyväskylän ammattikorkeakoulussa koulutusalajärjestöinä tai vastaavassa asemassa toimiville rekisteröidyille

Lisätiedot

Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö

Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö Nuorisotoimen monet mahdollisuudet Johtaja Georg Henrik Wrede 1 Nuorisotyön mahdollisuudet - nuorelle Nuorisotyö on harrastamista ja omaa tekemistä lukuisissa järjestöissä.

Lisätiedot