TOIMINTAKERTOMUS Lievestuoreen palvelukeskusyhdistys ry
|
|
- Ahti Palo
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 Lievestuoreen palvelukeskusyhdistys ry
2 YLEISKATSAUS VUOTEEN 2015 vuosi 2015 oli yhdistyksen 51. toimintavuosi Palvelutalossa tehtiin muutostöitä, joiden avulla Männikössä voidaan hoitaa asukkaat loppuun asti 1.7. alkaen yöhoitovahvuutta lisättiin 1 yöhoitajasta 2 yöhoitajaan Yhdistys otti vastuulleen 1.6. koko Laukaan alueen kotipalvelun ateriakuljetuksen Koko yhdistyksen tulos oli noin euroa, palvelutalon osalta rahoituksen jälkilaskelma on kuten aina muulloinkin euroa. Yhdistyksen toiminta laajeni 1.3. Ray-rahoitteisen projektin, Osallistuva Ikäihminen, mielekäs arki, myötä Vakituisen henkilöstön vaihtuvuus oli eläköitymisiä lukuuottamatta 0 %.
3 HOIVAPALVELUT
4 KESKEISIÄ LUKUJA Hoivapalvelun asiakkaita oli yhteensä 45 pitkäaikaispaikoilla 34 ja lyhytaikaspaikoilla 15 (4 samaa henkilöä) Miehiä 9, naisia 36 keski-ikä pitkäaikaisasukkailla oli vuoden lopussa noin 88 vuotta Hoitoluokkien (3-6) keskiarvo oli vuoden alussa 5,11 ja lopussa 5,14 Hoivapalveluissa työskenteli 15 vakituista, 14 määräaikaista hoitajaa Hoitoapulaisina työskenteli 1 vakituinen ja 2 määräaikaista Hoitajamitoitus oli vuorokaudessa keskimäärin 0,56 Hoitovuorokausia oli noin Lääkäri kävi kerran viikossa Palvelutalo Männikössä on käytössä potilastietojärjestelmä Effica
5 ASUMISPALVELUT
6 Yhdistyksellä on 89 vuokra-asuntoa, joista * 39 on itsenäiseen asumiseen tarkoitettuja rivitaloasuntoja * 28 on tehostettuun asumiseen tarkoitettuja kerrostaloasuntoja * 22 on palveluasumiseen tarkoitettuja kerrostaloasuntoja Rivitaloasuntojen käyttöaste oli 99%, palveluasumisen 95% ja tehostetun palveluasumisen 99%. Kiinteistöjen siivouksesta vastasi SOL, kiinteistöhoidosta Laukaan Talopalvelu Oy ja vartioinnista Total Oy. Isännöinti hoidettiin omana työnä. Kellarin sosiaalisten tilojen remontti valmistui. Lisäksi palvelutalossa tehtiin kahden kansliaa lähellä olevan huoneen yhdistämisremontti, jossa myös laajennettiin suihku- ja wc-tiloja niin, että paaripesu on mahdollista. Ryhmäkodissa korjattiin kahdesta huoneesta vaurioituneet muovimatot. Lisäksi tehtiin tarpeen mukaisia pieniä korjaustöitä.
7 ATERIAPALVELUT
8 keskeistä ruokapalvelussa - keittiössä työskenteli 4 vakituista ja 6 määräaikaista työntekijää - vuoden alussa aloitettiin aterikuljetuspalvelu Lievestuoreen alueella omana työn ja alue laajeni 1.6. koskemaan koko Laukaata - ateriakuljestusta hoiti siviilipalvelusmies - Vihtavuoren kotipalveluateriat valmistettiin 1.6. alkaen Männikössä - ateriamyynti oli vuonna 2015 noin euroa ja kasvoi edellisvuodesta noin 9% - kotipalveluaterioita myytiin 4392 eli suunnilleen yhtä paljon kuin keittiölle hankittiin uusi, isompi jäähdytyskaappi
9 VIRIKETOIMINTA JA OHJELMAPALVELUT Palvelutalo Männikkö on järjestänyt asukkaille viriketoimintaa yhteistyössä Laukaan kunnan päivätoiminnan ja Liisan ja Antin pirtin kanssa. SÄÄNNÖLLINEN VIRIKETOIMINTA JA OHJELMA - jumppa 2 kertaa viikossa - bingo ja ev.lut.srk:n hartaus kerran viikossa - asukaspalaveri ja helluntaisrk:n kuoro kerran kuukaudessa MUU VIRKETOIMINTA JA OHJELMAPALVELUT - kesäjuhla ja joulujuhla - konsertteja - yhteislaulutilaisuuksia, leivontaa, askartelua - lisäksi ulkoilua
10 HENKILÖSTÖ JA HALLITUS Vakituisia työntekijöitä oli 21(16 hoivassa, 4 keittiössä, 1 hallinnossa) Määräaikaisia työntekijöitä oli 20 (hoivassa 14, keittiössä 6) Sairauslomapäiviä oli 400 Vakituisen henkilöstön keski-ikä oli noin 49 vuotta Henkilöstön liikunta- ja virkistystoimintaa tukeva Vili ry sai opiskelijoiden ohjauspalkkiot ja järjesti palvelutalon kanssa henkilöstölle tyky-iltapäivän Työsuojeluorgansaatioon kuuluivat työsuojelupäällikkö Vesa Sinervä, työsuojeluvaltuutettu Satu Pynnönen, luottamushenkilö Marjo Tammenoja-Lehtonen sekä varahenkilöt Miia Härkönen ja Tarja Aula. Keväällä järjestettin paloharjoitus. Hallitukseen kuuluivat varsinaiset jäsenet pj. Tarja Pietiläinen, varapj. Lauri Honkonen, Irja Hokkeri, Antti Lindqvist ja Tuomo Paananen sekä varajäsenet Maria Kuikka ja Liisa Piiparinen. Hallitus kokoontui 11 kertaa.
11 TUOTOT Varsinainen toiminta , ,18 Varainhankinta 0,00 0,00 Rahoitustuotot 16,66 29,65 Satunnaisen tuotot , ,00 Varausten muutos 0, ,19 YHTEENSÄ , ,02 Varsinainen toiminta , ,28 Verot , ,86 Varainhankinnan kulut 0,00 0,00 Rahoituskulut , ,00 Poistot , ,38 YHTEENSÄ , ,52 YLI-/ALIJÄÄMÄ , ,50 KULUT
12 YHDISTYKSEN JÄSENTOIMINTA Jäsenmäärä oli vuoden lopussa 86 (edellisvuonna sama määrä). Kevätkokous pidettiin Syyskokous pidettiin Jäsenkirje lähetettiin jäsenille huhtikuussa. Jäsenrekisteriä on hoitanut yhdistyksen hallituksen sihteeri. KIITOS YHDISTYKSEN JÄSENILLE, TYÖNTEKIJÖILLE, ASUKKAILLE OMAISILLE, ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE TOIMINTAVUODESTA 2015!
4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , ,
00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.045,81 54,5-1.286,61 240,80-1.055,48-2.342-2.101-1.920 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.880,87 108,3-5.240,33-3.640,54-5.792,97-11.033-14.674-14.260
Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671
Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2008 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2008 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS
SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY
SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu
LAUKAAN KUNTA Sivu 1 / 6 Perusturvaosasto 2.9. 2015
LAUKAAN KUNTA Sivu 1 / 6 Kunnan hyväksymät palveluntuottajat kotihoidon asiakkaiden asiointiapuun Laukaan kunnan alueella ja kotihoidon asiakkaiden saattajapalvelu terveydenhuollon palveluihin, joiden
Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos
Halli Toimintakalenteri Heinäkuu 2014
Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5 A Ohjelma: vaihtuva vanhusten avohoito Tapahtuma: Ajankohta: Paikka: Ohjelma: Järjestäjä:
U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten
YH Asteri yhdistys YH14
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset
KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (11 )
KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 (11 ) Vanhusneuvosto 25.01.2019 AIKA 25.01.2019 klo 10:00-11:10 PAIKKA Valtakatu 26, 3. krs kokoushuone, 94100 KEMI KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3
Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos
Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.920-1.045,81-874,19 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.200-8.880,87 680,87 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -370-370
Hakijan perus- ja taustatiedot
Hakijan perus- ja taustatiedot Hakijan tiedot Nimi Henkilötunnus Siviilisääty naimaton naimisissa eronnut leski Kansalaisuus Äidinkieli Asuinkunta Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelin Mukana
Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.
TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys
Kunnan avustus rekisteröidyille järjestöille/yhdistyksille/seuroille 07500 Askola Toimintavuosi Puh. (019) 529 100/vaihde www.askola.
Askolan kunta HAKEMUS Askolantie 30 Kunnan avustus rekisteröidyille järjestöille/yhdistyksille/seuroille 07500 Askola Toimintavuosi Puh. (019) 529 100/vaihde www.askola.fi Kulttuuripalvelut Liikuntapalvelut
244 KEMPELE TALOUSARVION TULOSLASKELMA Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut. TP 2016 TA+MUUT. 1. vaihe 2018 Ero% 2017 TOIMINTATUOTOT
TALOUSARVION TULOSLASKELMA 218 Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut TP 216 TA+MUUT. 1. vaihe 218 Ero% 217 MYYNTITUOTOT 2 234 138 1 636 596 1 9 738 16,1 MAKSUTUOTOT 4 78 463 4 323 687 4 478 368 3,6 TUET
Toimintakertomus 2015
Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,
KIVIPUISTON MONIPALVELUKESKUS
KIVIPUISTON MONIPALVELUKESKUS SÄÄTIÖN TARKOITUS Säätiön tarkoituksena on edistää ja kehittää vanhusten, vammaisten ja muiden erityispalveluja tarvitsevien erityisryhmien asumispalveluja sekä elinolosuhteita
Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013
Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013 1 Toimintakertomus 1.1. 31.12.2013 Toiminnan tarkoitus Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry:n (HYSK) sääntöjen mukaan yhdistyksen
TERVEYDEN- JA VANHUSTENHUOLLON
TERVEYDEN- JA VANHUSTENHUOLLON UUDISTAMISOHJELMA Päivitetty 13.9.2013 Hyväksytty: Kaupunginhallitus 15.10.2013 249 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...1 Työskentelyn vaiheet... 2 2 UUDISTAMISOHJELMAN PÄÄLINJAT...3 2.1
31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014
31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan Talousarvio 2015 Hyväksytty edustajistossa 5.12.2014
TA2015 TP2013 TP2012 TP2011 TP2010 VARSINAINEN TOIMINTA 9160 KESKUSHALLINTO TA2015 TP2013 TP2012 TP2011 TP2010 TUOTOT 3000 tuotot 94 500,00 40 613,75 38 711,16 30 000,00 67 820,00 3020 opiskelijakorttituotot
Eksote yhteensä 1000 EUR
EKSOTE Eksote yhteensä TP2018 Muutos, TP2017 2018 vs. 2017 Myyntituotot jäsenkunnilta 459 276 440 247 19 029 4,3 % 440 215 0,0 % Muut myyntituotot 14 961 14 813 148 1,0 % 13 765 7,6 % Myyntituotot yhteensä
Varsinainen osuuskuntakokous Pursijärven vesiosuuskunta
Varsinainen osuuskuntakokous 26.5.2007 Pursijärven vesiosuuskunta Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Työjärjestyksen hyväksyminen Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan Talousarvio 2013 Hyväksytty edustajistossa. 17.11.2012 1/17 VARSINAINEN TOIMINTA
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan Talousarvio 2013 Hyväksytty edustajistossa. 17.11.2012 1/17 VARSINAINEN TOIMINTA 9160 KESKUSHALLINTO TA2013 TA2012 TP2011 TP2010 TUOTOT +LISÄ TA2012 3000 tuotot 31
VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO
VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO KuntaPro Oy vuonna 2014... 2 Keskeiset tuotanto- ja talousluvut... 3 KuntaPro Oy:n hallinto... 3 Johdon palkitseminen... 3 Henkilöstö... 3 Tuloslaskelma 2014... 4 Tase
Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA
Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2014 1 Toimintakertomus 1.1. 31.12.2014 Toiminnan tarkoitus Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry:n (HYSK) sääntöjen mukaan yhdistyksen toiminta
Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset
TULOSLASKELMA PHKK 1 PHKK YHTEENSÄ
TULOSLASKELMA PHKK 1 PHKK YHTEENSÄ Toimintatuotot 131 560 173 120 560 112 118 608 123 124 373 835 128 387 026 4 013 191 3,2 Myyntituotot 121 894 210 111 817 005 110 311 606 118 661 161 121 513 475 2 852
Käyttö B + M Käyttö Käyttö %
Kittilän kunta Sivu 1 00000010 *KESKUSVAALILAUTAKUNTA* Tuet ja avustukset 20800 20800 Henkilöstökulut -16980.74-47130 -20834.75 44.2 Palvelujen ostot -9056.44-15900 -2952.78 18.6 Aineet, tarvikkeet ja
Raision yhtiökokous 23.3.2016
Raision yhtiökokous 23.3.2016 1 0,03 0,04 0,07 0,09 0,10 0,11 0,12 0,13 0,14 0,16* Hyvä osinkohistoria Keskiarvo +22 % +29% +11% +10% +9% +8% +8% +14% +75% +33% * 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013
Ruokolahden kunta Pöytäkirja 4 Vanhusneuvosto 2/2015 56100 Ruokolahti
Vanhusneuvoston kokous 2/2015 Aika Tiistai 21.4.2015 kello 9.00 11.30 Paikka Läsnä Poissa Puheenjohtaja Sihteeri Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Toivo Ruohonen, Eläkeliiton Ruokolahden yhdistys
Hakemus Kulttuuri- ja nuorisotoiminnan toiminta-avustus yhdistykselle Toimintavuosi 2017
Janakkalan kunta Juttilantie 1, 14200 Turenki puh. (03) 68 011 fax (03) 680 1209 kirjaamo@janakkala.fi www.janakkala.fi Hakemus Kulttuuri- ja nuorisotoiminnan toiminta-avustus yhdistykselle Toimintavuosi
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen
Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim. tuotot
Sastamalan Vesi Liikelaitos Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 110 Vesilaitos :45:13
Sasmalan Vesi Liikelaitos Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 110 Vesilaitos 22.11. 10:45:13 TULOSLASKELMA 4/ Myyntituotot 2 379 345 Maksutuotot 2 518 100 664 515 2 528 2 528 2 528 2
Toimintakertomus 2012
Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti
Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös
Laurinlahden Koti ja Koulu ry Tilinpäätös 1.8.2009 31.7.2010 1 Tilinpäätös tilikaudelta 1.8.2009-31.7.2010 sivu Sisällysluettelo 1 Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 4 Tase 5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista
Terveys- ja Sosiaalialan Yrittäjät TESO ry. Marjo Rönkä toiminnanjohtaja
Terveys- ja Sosiaalialan Yrittäjät TESO ry Marjo Rönkä toiminnanjohtaja Yleistä Sosiaalialan Yrityksiä noin 3 300 kpl 1 282 kpl vuonna 1999 2 186 kpl vuonna 2004 o Terveyspalveluyrityksiä noin 14 100 kpl
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3
4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610
00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.060-1.318,92 43,1-1.487,56 168,64-738,33-2.226-2.057-2.660 4300 Palvelujen ostot -12.460-9.774,01 78,4-11.261,05 1.487,04-3.084,21-14.345-12.858-12.000
Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan.
Järvenpään vihreät ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Järvenpään Vihreät ry:n hallitukseen kuuluivat vuonna 2014 Tiia Lintula (puheenjohtaja), Salla Hänninen (varapuheenjohtaja), Katri Kakko, Seija Kareinen (taloudenhoitaja),
Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:
1/5 Vuosikokouksen 2013 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: Kokonaisohjelma:
Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08
Suomen APL-yhdistyksen syyskokous 19.11.2014 Eläketurvakeskus, Kirjurinkatu 3, Itä-Pasila 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08 2. Kokouksen toimihenkilöiden
Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset
Hoivakodissa / kotihoivassa?
Johdanto Hoivakodissa / kotihoivassa? Diskreetin valinnan koe Heikki Pursiainen 1 Timo Seppälä 2 1 VATT 2 THL 21. elokuuta 2013 Taustaa Väestö ikääntyy nopeasti, kuten kaikki toistavat ad nauseam. Vanhuspalveluiden
LAUKAAN KUNTA Sivu 1 / 5 Perusturvaosasto
LAUKAAN KUNTA Sivu 1 / 5 Kunnan hyväksymät palveluntuottajat kotihoidon asiakkaiden asiointiapuun Laukaan kunnan alueella ja kotihoidon asiakkaiden saattajapalvelu terveydenhuollon palveluihin, joiden
Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200
Porslahden venekerho ry
1 Porslahden venekerho ry Y: 2043375-1 TASEKIRJA 01.01.2012-31.12.2012 2 Tasekirjan julkinen osio TASE VASTAAVAA... 3 TASE VASTATTAVAA... 4 TULOSLASKELMA... 5 KÄYTETYT KIRJANPITOKIRJAT... 7 TOSITELAJIT...
Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos
Vanhustenhuolto 1.1.2017 alkaen: Vastuut ja roolit. 9.3.2016 v. 7. (Esimiesasemassa olevat numeroitu)
1 Vanhustenhuolto 1.1.2017 alkaen: Vastuut ja roolit 9.3.2016 v. 7 (Esimiesasemassa olevat numeroitu) Viranhaltija Roolit Vastuut 1) Asiakkuuspäällikkö Kaisu Korpela Strateginen johtaminen - Erityisasumisen
Painelaskelmat. Porin kaupunkiseudun kuntarakenneselvitys Page 1
Painelaskelmat Porin kaupunkiseudun kuntarakenneselvitys 28.5.2014 Page 1 Laskelmien lähtötiedot 2012 tilinpäätöstiedot (Tilastokeskus) Hoitoilmoitustiedot (THL) Väestöennuste (Tilastokeskus 2012) Painelaskelmat
Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671
Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS
Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.
1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa
Sosiaali- ja terveysturvan päivät 14.-15.8.2013. Palveluseteli valinnan välineenä
Sosiaali- ja terveysturvan päivät 14.-15.8.2013 Palveluseteli valinnan välineenä Stiftelsen Ålderdomshemmet i Vasa Rauhankatu 11, Vaasa Johtaja Viveca Salminen Kotipalveluohjaaja Nina Koskela Kolme kotia
Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200
LAUKAAN KUNTA Sivu 1 / 6 Perusturvaosasto
LAUKAAN KUNTA Sivu 1 / 6 Kunnan hyväksymät palveluntuottajat kotihoidon asiakkaiden asiointiapuun Laukaan kunnan alueella ja kotihoidon asiakkaiden saattajapalvelu terveydenhuollon palveluihin, joiden
LAUKAAN KUNTA Sivu 1 / 5 Perusturvaosasto
LAUKAAN KUNTA Sivu 1 / 5 Kunnan hyväksymät tilapäisen kotihoidon, yöhoidon ja hoidettavan kotiin järjestettävän omaishoitajan vapaan palveluntuottajat, joiden palvelujen maksamiseen asiakas voi käyttää
Tammi-elokuun tulos 2017
Tammi-elokuun tulos Eksote Elokuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-elokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 293,5 293,5 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot
Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen
Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste
Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.
Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA
Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2012 II Sisällysluettelo Toimintakertomus 1.1. 31.12.2012... 1 Toiminnan tarkoitus..... 1 Yleistä..... 1 Hallitustyöskentely vuonna 2012... 1
LAUKAAN KUNTA Sivu 1 / 5 Perusturvaosasto
LAUKAAN KUNTA Sivu 1 / 5 Kunnan hyväksymät tilapäisen kotihoidon, yöhoidon ja hoidettavan kotiin järjestettävän omaishoitajan vapaan palveluntuottajat, joiden palvelujen maksamiseen asiakas voi käyttää
LAUKAAN KUNTA Sivu 1 / 5 Perusturvaosasto
LAUKAAN KUNTA Sivu 1 / 5 Kunnan hyväksymät tilapäisen kotihoidon, yöhoidon ja hoidettavan kotiin järjestettävän omaishoitajan vapaan palveluntuottajat, joiden palvelujen maksamiseen asiakas voi käyttää
Urheiluseura - kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u211)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu varsinainen toiminta Poistot
IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY
IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.
Ohjaus ja valvonta vanhusten tehostetussa palveluasumisessa ja laitoshoidossa
Ohjaus ja valvonta vanhusten tehostetussa palveluasumisessa ja laitoshoidossa 1.3. 31.3.2019 Minna Lahnalampi-Lahtinen, vanhus- ja vammaispalvelujen johtaja (vs) Nina Linja, palvelupäällikkö (vs), Erityisasuminen
Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313)
Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset
U3 Asteri urheiluseurau314.wtr
U3 Asteri urheiluseurau314.wtr TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset
Vesiosuuskunta Uhkoila
1.1. - 31.12.2018 Osoite: Kauppalankatu 2 B 19 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka HYVINKÄÄ Y-tunnus 2009335-5 TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2018 TOIMINTAKERTOMUS 1 TULOSLASKELMA 2 TASE 3-4 LIITETIEDOT
sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtaja
KUTSU ESITYSLISTA 25.4.2019 3/2019 Kokousaika to 25.4.2019, klo 12.00 Kokouspaikka Päätöksentekijät Läsnä = x Hotelli Vuolake Laukaa, neuvotteluhuone Jaakko Kiiskilä puheenjohtaja Eero Vainio Tuija Koivisto
LAUKAAN KUNTA Sivu 1 / 6 Perusturvaosasto
LAUKAAN KUNTA Sivu 1 / 6 Kunnan hyväksymät palveluntuottajat kotihoidon asiakkaiden asiointiapuun Laukaan kunnan alueella ja kotihoidon asiakkaiden saattajapalvelu terveydenhuollon palveluihin, joiden
TOIMINTAKERTOMUS v. 2013
TOIMINTAKERTOMUS v. 2013 33.toimintavuosi Niemisen kyläyhdistys Niemiskyläntie 1096 88900 KUHMO puh. 050-554 5873 SISÄLTÖ Yleistä, jäsenistö, johtokunta Kylätalo Tervakeskus Tietokeskus Kylällä järjestetyt
TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013
TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Tarinaharjun Golf Oy:n kahdeskymmeneskuudes toimikausi sujui toimintasuunnitelman mukaisesti. Pelikausi oli vilkas. Tarinan kentillä
TA2016 TP2014 TP2013 TP2012 TP2011 TP2010
TA2016 TP2014 TP2013 TP2012 TP2011 TP2010 VARSINAINEN TOIMINTA 9160 KESKUSHALLINTO TA2016 TP2014 TP2013 TP2012 TP2011 TP2010 TUOTOT 3000 tuotot 40 000,00 51 338,35 40 613,75 38 711,16 30 000,00 67 820,00
Tammi-heinäkuun tulos 2017
Tammi-heinäkuun tulos Eksote Heinäkuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 256,8 256,8 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot
Kemijärven kaupunki Sosiaali- ja terveysosasto 24.11.2014 1
24.11.2014 1 1. Järjestettävät palvelut Kemijärven kaupunki (kaupunki) ja Kemijärven Palvelukeskus ry (yhdistys) ovat sopineet tehostetun palveluasumisen järjestämisestä seuraavaa: Sopimus koskee sosiaalihuoltolain
Toimintakertomus vuodelta 2011
Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ry Toimintakertomus vuodelta 2011 YLEISTÄ PANA ry:n tarkoitus on saattaa yhteen nörttikulttuurista kiinnostuneita ja sitä harrastavia ihmisiä ja järjestää
Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH
Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan
Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA
Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2011 II Sisällysluettelo Toimintakertomus 1.1. 31.12.2011...3 Toiminnan tarkoitus...3 Yleistä...3 Hallitustyöskentely vuonna 2011...3 Yhdistyksen
Ryhmäkoti Männikkö. Kangasniemi 2.2.2015 1
Ryhmäkoti Männikkö Kangasniemi 1 Kangasniemen kunta/ perusturvapalvelut Kangasniemen kunta on perustettu v. 1867 Kangasniemen kunnan väkiluku väestörekisterikeskuksen mukaan on 5694 henkilöä 31.12.2014.
ASUNTO OY KIIHTEL YKSEN KOTIKULMA TILINPMTÖS TIUKAUSI 1.1.2013-31.12.2013
ASUNTO OY KIIHTEL YKSEN KOTIKULMA TILINPMTÖS TIUKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 SISÄLL YSLUETTELO,,,,, TOIMINTAKERTOMUS, 3 VASTIKERAHOITUSLASKELMA 5 TULOSLASKELMA 6 TASE - 7 TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT.... -
Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten
TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,8 0, ,8 0,
00002110 TOIMEENTULOTUKI (04) Tuet ja avustukset 258.712 296.446 267.000 3,2-9,9 267.000 3,2-9,9 267.000 267.000 267.000 Muut toimintatuotot 31.858 30.000 20.000-37,2-33,3 20.000-37,2-33,3 20.000 20.000
Tammi-toukokuun tulos 2017
Tammi-toukokuun tulos 2017 Eksote Toukokuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-toukokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 183,4 183,4 0,0 440,2
Hyväksytyt palveluseteli palvelutuottajat Keuruulla 2015
n kaupunki Hyväksytyt palveluseteli palvelutuottajat lla 2015 Aamusta Iltaan Palvelut Oy - Kotipalvelu ark. klo 18-21 - Kotipalvelu ark. klo 21-06 34,34 / tunti 40,06 / tunti p. 045 1221 000 - Kotipalvelu
Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus
Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten
Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos
Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-3.050,00 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-1.522,10-11.247,90 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280
POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS
POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS 2015 2 VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTON KOKOONPANO 2015 Pirkko Mäkelä, puheenjohtaja 23.6.2015 lähtien, Eläkeliiton Posion yhdistys ry Sari Ylisirniö, sihteeri23.6.2015
Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos
Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-1.338,83-1.711,17 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-8.144,47-4.625,53 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280
2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
KASKELAN OMAKOTIYHDISTYS RY VUOSIKOKOUS AIKA Tiistai 21.5.2013 klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Skomarsin torppa, Hakunila Markku Loikkanen (pj) Sirkka Luukkanen Marjukka Kallio Markku Kallio Reino Raijos Sirkku
TOIMINTAKERTOMUS 2017
TUNTURI-LAPIN VESI OY MARTINPISTO 2 95970 ÄKÄSLOMPOLO TOIMINTAKERTOMUS 2017 1 KA T SAUS VUOTEEN 2017 Ylläksen kaltaisen matkailukeskuksen ympäristön ja vesistön hoidon parantaminen vaikuttaa kansainvälisen
LAUKAAN KUNTA Sivu 1 / 5 Perusturvaosasto
LAUKAAN KUNTA Sivu 1 / 5 Kunnan hyväksymät palveluntuottajat kotihoidon asiakkaiden asiointiapuun Laukaan kunnan alueella ja kotihoidon asiakkaiden saattajapalvelu terveydenhuollon palveluihin, joiden
Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Yhdistyksen tarkoitus. 3 Yhdistyksen toiminta
Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Seinäjoen kristillisen opiskelijatyön tuki ry. Yhdistyksen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Yhdistyksen tarkoitus
4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, ,
00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.286,61 42,2-1.338,83 52,22-658,83-1.998-1.945-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-5.180,88 67,4-5.731,55 550,67-4.047,46-9.779-9.228-6.000
4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, ,
00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.997,66-1.998-1.998-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-4.971,72 64,7-4.032,56-939,16-5.746,45-9.779-10.718-6.000 4500 Aineet, tarvikkeet ja
Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Tuotto-/Kulujäämä Varainhankinta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Yleisavustukset
1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen sekä kokouksen avaus.
JOENSUUN JÄÄKARHUT RY Mäntyniementie 1, 80220 Joensuu SEURAN SYYSKOKOUS 2007 PÖYTÄKIRJA AIKA Keskiviikko 21.11.2007 klo 18.30 PAIKKA Mäntyniementie 1, Karhu-Sali 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden
Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 11.2.2015
Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 11.2.2015 1. Vuoden 2014 tilinpäätöksen esittely 1.1 Osaketilanne 31.12.2014 1.2 Tunnusluvut 1.3 Tuloslaskelma 2014 1.4 Tase 2014 1.5 Yhteenveto talouden tunnusluvuista
Ikäihmisten palvelut TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN. Visiomme: Meille asiakas on keskiössä! Olo on kaikin puolin kodikas.
Ikäihmisten palvelut TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN Visiomme: Meille asiakas on keskiössä! Olo on kaikin puolin kodikas. RANUAN KUNTA/Perusturva Yleinen info. 1 Tervetuloa palveluasumiseen! Asukasvalintakäsittely
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 749,6 miljoonaa markkaa (2000: 764,3 Mmk). Elintarvikeryhmän liikevaihto aleni 327,8 miljoonaan markkaan (339,0
Forssan kaupungin tilinpäätös 2013
Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 8. huhtikuuta 2014 Vuonna 2013 kaupungin talous vahvistui lähinnä kertaluonteisten verotilitysmuutosten vuoksi Vuosi 2013 on 0,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Pakollisen