PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanvaltuusto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanvaltuusto 12.6.2012 30"

Transkriptio

1 Kunnanvaltuusto Kunnanvaltuusto 14, 15, 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kvalt 14 Kutsu valtuuston kokoukseen on työjärjestyksessä mainitussa ajassa ennen kokousta julkaistu kunnantoimiston ilmoitustaululla sekä lähetetty kullekin valtuutetulle ja kunnanhallituksen jäsenelle. Valtuuston päätöksen mukaan ( 15/2011) täydellinen kokouskutsu on toimitettava paikallisiin kauppaliikkeisiin ja pankkeihin. Ilmoitus kokouksen ajasta ja paikasta on ennen kokousta julkaistu sanomalehti Koillis-Lapissa. Kokous on päätösvaltainen Kuntalaki 58 :n mukaan, kun vähintään kaksi kolmannesta valtuutetuista on saapuvilla. Pelkosenniemellä tämä tarkoittaa vähintään kymmentä (10) valtuutettua. Kvalt: PÖYTÄKIRJAN TARKISTAJIEN VALINTA Kvalt 15 Kvalt: Kunnanvaltuuston työjärjestyksen 34 :n mukaan valtuuston pöytäkirjan tarkistaa kaksi kullakin kerralla tähän tehtävään valittua valtuutettua, jollei valtuusto jonkin asian kohdalla ole toisin päättänyt. Mikäli pöytäkirjan tarkastaja ei hyväksy jonkin päätöksen sisältöä on asia saatettava valtuuston ratkaistavaksi. Työjärjestyksen 25 :n mukaan pöytäkirjantarkastajat toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina. Heikki Honkanen esitti Jari Tervoa. Hannu Oikarinen esitti Pirkko Aueria. ASIALISTAN JA KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Kvalt 16 Valtuuston työjärjestyksen mukaan kokouksen esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset valtuuston päätöksiksi, on lähetettävä kokouskutsun yhteydessä, jollei erityiset syyt ole esteenä. Kokouskutsu lähetetään vähintään neljä (4) päivää ennen kokousta. Asiat esitellään valtuustolle esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei valtuusto toisin päätä. Valtuusto voi käsitellä asian, joka on mainittu kokouskutsussa ja joka on valmisteltu 53 :ssä tarkoitetulla tavalla, Jos asia on kiireellinen, valtuusto voi päättää ottaa asian käsiteltäväkseen vaik-

2 Kunnanvaltuusto ka sitä ei ole mainittu kokouskutsussa. Jos asiaa ei ole valmisteltu, päätös asian ottamisesta käsiteltäväksi on tehtävä yksimielisesti. Kvalt:

3 Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 17 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2011 Khall 28 Tilinpäätös vuodelta 2011 on valmistunut. Kuntalain 68 mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (tuloslaskelma, tase, rahoituslaskelma ja niiden liitetiedot). Kuntalain 69 mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan talouteen ja konsernitilinpäätökseen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa tuloslaskelmassa tai taseessa. Lisäksi kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Allekirjoittamisen jälkeen tilinpäätös annetaan tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tarkastuslautakunnan tehtävä on valmistella valtuustolle tilintarkastuskertomus ja vastuuvapauden myöntäminen. Tilintarkastuskertomuksesta tarkastuslautakunta hankkii tarvittaessa asianomaisten selvitykset ja kunnanhallituksen lausunnon sekä tekee valtuustolle päätösehdotuksen. Kunnanhallitus vastaa tilinpäätöksen sisällöstä. Tilinpäätös Toimintatuotot vuodelta 2011 olivat ,69 euroa eli 7,1 % enemmän kuin vuonna Toimintakulut olivat ,03. euroa, joka on 11,7 % enemmän kuin vuonna Toimintatuotoissa oli kasvua mm. myyntivoittojen ja muilta kunnilta tulleiden tuottojen osalta, laskua mm. yhdyskuntapalvelujen maksutuotoissa. Toimintamenojen osalta kasvu perustuu merkittävältä osin palveluiden ostojen kasvuun terveydenhuollossa kokonaisuutena. Erikoissairaanhoidon kasvua aiheutti poikkeuksellisesti

4 Kunnanvaltuusto terveyskeskuksen ja oman sekä Savukosken kunnan vanhusten laitoshoidon investoinneista aiheutuneet ylimääräiset hoitopäivät. Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 17 Palvelukodin laajennuksesta seurasi henkilöstön määrän ja palkkamenojen kasvua. Teknisen toimen siirtymäjärjestelyt henkilöstön vaihtumiseen liittyen aiheuttivat kertaluontoista palkkamenojen kasvua. Verotuloja kertyi (4.382 /asukas), kasvua edelliseen vuoteen 5,6 %. Kunnan tulovero oli 2,54 miljoonaa euroa, kasvua vuoteen ,9 %. Kasvua kertyi huolimatta veroprosentin alentamisesta ja lisätyistä kunnallisverotuksen vähennyksistä. Kunnan tuloveroprosentti oli 20,50 % ( ,75 %). Kiinteistöveroa kertyi noin 1,36 miljoonaa euroa, kasvua 7 %. Osuus yhteisöveron tuotosta oli noin euroa, kasvua 7 %. Käyttötalouden valtionosuudet olivat tilikaudella 2011 noin 3,36 miljoonaa euroa (3.441 /asukas), vähennystä 2 % edelliseen vuoteen. Vuosikate on (703 /asukas). Vuosikate riittää selvästi kattamaan investointien omarahoitusosuudet ja on täten kuntataloutta vakauttavalla tasolla. Tilikauden tulos ja ylijäämä ovat Vuoden 2011 kokonaisinvestoinnit olivat noin , josta nettoinvestoinnit noin Pitkäaikaista lainaa otettiin lisää noin ja vanhoja lyhennettiin noin , lainojen nettovähennys oli siten noin Lainakanta oli vuoden lopussa /asukas. Maksuvalmius oli tilinpäätöshetkellä hyvä, rahavarat 1,22 M ja maksuvalmius 46 pv. Omavaraisuusaste vahvistui ja suhteellinen velkaantuneisuus aleni vuonna Vuoden 2011 lopussa on taseessa kumulatiivista ylijäämää euroa (2 404 /asukas). Kokonaisuutena voidaan todeta, että kunnan tilinpäätös vuodelta 2011 on hyvä.

5 Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 17 Hallintokunnittain ja kokonaisuutena toimintakate (tulot/menot netto) toteuma poikkesi talousarviosta seuraavasti: Kunnanhallitus ,0 % (Terveydenhuolto) ,9 % Sosiaalilautakunta ,3 % Sivistyslautakunta ,9 % Tekninen lautakunta ,8 % (tuloa) Käyttötalous ,9 % Tilinpäätös LIITE nro 1. Tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja talouden vertailutiedot esitellään kokouksessa. Kjoht: Kunnanhallitus 1. Allekirjoittaa vuoden 2011 tilinpäätöksen ja jättää sen tilintarkastajan tarkastettavaksi. 2. Käsittelee tilinpäätöksen tilintarkastuksen jälkeen kuntalain 68 :n 1 momentin mukaisesti uudelleen ja saattaa sen valtuuston käsiteltäväksi. 3. Kunnanhallitus esittää tilikauden ,64 euron ylijäämän käsittelystä seuraavaa: 1) Tilikauden ylijäämä ,64 euroa siirretään kuluvan vuoden kirjanpidossa edellisten tilikausien yli- /alijäämätilille. 2) Edellisten tilikausien yli-/alijäämätilin ylijäämä edellisiltä vuosilta on ,77 euroa, johon lisättynä vuoden 2011 ylijäämä ,64 euroa, kertyy ylijäämää yhteensä ,41 euroa. 3) Kunnanvaltuusto on hyväksynyt Paras Pelkosenniemi toimenpideohjelman vuosille , joka sisältää toimenpiteitä talouden tasapainottamiseksi. Huolimatta kertyneestä edellisten tilikausien ylijäämästä, tulee huolellista taloudenpitoa jatkaa edelleen.

6 Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 17 4) Elinkeinojen kehittämistä jatketaan ja maankäytön suunnittelua ja kaavoitusta tehostetaan. Maa- ja tonttialueiden realisointia jatketaan aktiivisesti ja myydään myös muuta perustoimintojen kannalta tarpeetonta käyttöomaisuutta, mutta myös hankitaan raakamaata, mitä maankäytön suunnittelulla ja kaavoituksella jalostetaan asumista varten ja myös edelleen myytäväksi matkailu- ja muuhun elinkeinotoimintaan. 5) Henkilöstön hyvinvointiin panostetaan tutkimuksin, selvityksin ja koulutuksella sekä tukemalla koko henkilöstön liikunnallista ja muuta sekä fyysistä että henkistä kuntoa ja jaksamista parantavaa toimintaa ja virkistyspäivätoimintaa, tarvittaessa lisämäärärahoituksella. 4. Päättää, että käsittelyn liitteeksi otetaan tilintarkastuskertomus ja tarkastuslautakunnan lausunnot ja että tekniset kirjoitus- ja numerovirheet voidaan korjata ilman eri käsittelyä. Khall: Pidettiin tauko klo 18:40 18:45. Khall 56 * * * Tarkastuslautakunta on kokoontunut ja käsitellyt tilinpäätöstä vuodelta Tilintarkastuskertomus ja tarkastuslautakunnan pöytäkirja liite nro 1. Tilintarkastaja ja tarkastuslautakunta esittävät tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille toimielimille ja viranhaltijoille tilikaudelta Tilinpäätöstä on kunnanhallituksen käsittelyn jälkeen oikaistu siten, että taseen liitetietojen s. 95, kohta Muut taloudelliset vastuut on poistettu, maankäyttösopimuksista kunnalle aiheutuvat velvoitteet perustuen siihen, että kunnalla tilinpäätöshetkellä ole kirjattavia sopimusvastuita. Tilinpäätöksen oikaistu s. 95 liite nro 2.

7 Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 17 Kjoht: Khall: Kvalt 17 Kunnanhallitus esittää valtuustolle esittämiensä asioiden lisäksi, että valtuusto päättää tilinpäätöksen hyväksymisestä, oikaistuna Muut taloudelliset vastuut (s. 95) osalta, ja vastuuvapauden myöntämisestä. * * * Liitteenä nro 1 Tilinpäätös, tilintarkastuskertomus ja tarkastuslautakunnan pöytäkirja. Kvalt: Marko Poikela saapui asian käsittelyn aikana klo 17:20.

8 Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 18 TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODEN 2011 TOIMINNASTA Khall 57 Kuntalain 71 :n mukaan on tarkastuslautakunnan valmisteltava kunnanvaltuuston päätettävät tilintarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. Tarkastuslautakunta on laatinut arviointikertomuksen kokouksessaan , mistä ilmenee yksityiskohtaisesti esitetyt arviot kokonaisuutena. Arviointikertomus liite nro 3. Tarkastuslautakunnan havainnot ja muut yksityiskohtaisemmat arviot ilmenevät kertomuksesta. Tarkastuslautakunnan yhteenveto: Yleistoteamuksena tarkastuslautakunta toteaa, että toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet ovat toteutuneet. Kunnan talous on positiivinen. Nopean toimintakatteen kasvun ja velkamäärän takia tarkkaa taloudenpitoa on syytä jatkaa. Kunnan väestö- ja ikärakenne lisää haasteita tulevina vuosina. Erittäin tärkeää on myös elinkeinotoimintojen kehittäminen alueella. Yhteistyötä seutukunnan ja muiden kuntien kanssa tulee lisätä ja yhteistyöllä pyrkiä varmistamaan palvelutuotannon toiminta. Kjoht: Khall: Kvalt 18 Kvalt: Kunnanhallitus saattaa arviointikertomuksen valtuuston käsiteltäväksi. * * * Liitteenä nro 2 Arviointikertomus. Merkittiin arviointikertomus tiedoksi.

9 Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 19 KIINTEISTÖ OY HUTTU-AKAN LAINAT Khall 50 Pelkosenniemen kunnan hallintosäännön 37 mukaan kunnanhallituksella on oikeus myöntää kunnan maksuvalmiuden salliessa rajaan asti enintään kuuden (6) kuukauden pituista korollista tilapäisluottoa kuntakonserniin kuuluville yhtiöille niiden tilapäisiin maksuvalmiusongelmiin. Päätökset tuodaan valtuustolle tiedoksi. 1. Kiinteistö Oy Huttu-Akka on päättänyt kokouksessaan (1/2012) 5 vaihtaa kunnan takaaman lainan ,44 Sampo Pankista Osuuspankkiin. Pelkosenniemen kunnanvaltuusto on myöntänyt Kiinteistö Oy Huttu-Akalle lainantakauksen Sampo Pankille. Velkaa on jäljellä ,44. Yhtiö on neuvotellut Pohjolan Osuuspankin kanssa edullisemmista lainaehdoista. 2. Kiinteistö Oy Huttu-Akka on päättänyt kokouksessaan (1/2012) 5 toteuttaa asuntoon A1 saunaremontin, jonka kustannusarvio on Kiinteistö Oy Huttu-Akan isännöitsijä on kokouksessa valtuutettu neuvottelemaan lainanotto. Isännöitsijä esittää Pelkosenniemen kunnalle, että kunta myöntää Kiinteistö Oy Huttu-Akalle lainan saunaremonttia varten. Kiinteistö Oy Huttu-Akan 1/2012 pöytäkirjajäljennös liitteenä nro 2. Kjoht: Pelkosenniemen kunnanhallitus päättää että: 1. Pelkosenniemen kunta jatkaa Kiinteistö Oy Huttu-Akan , 44 lainan takausta. Päätös annetaan tiedoksi kunnanvaltuustolle. 2. Pelkosenniemen kunta myöntää Kiinteistö Oy Huttu-Akalle lainan saunaremonttia varten. Vastaava määräraha lisätään antolainoihin talousarvioon Päätös annetaan tiedoksi kunnanvaltuustolle.

10 Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus 58 Khall: Khall 58 Päätettiin jättää asia pöydälle asian tarkentamista varten. * * * Kiinteistö Oy Huttu-Akan 1/2012 pöytäkirjajäljennös liitteenä nro 4. Koska antolainan pituus on yli puoli vuotta, on päätös tehtävä valtuustotasolla. Kjoht: Pelkosenniemen kunnanhallitus päättää että: 1. Pelkosenniemen kunta jatkaa Kiinteistö Oy Huttu-Akan , 44 lainan takausta Pohjolan Osuuspankille. Päätös annetaan tiedoksi kunnanvaltuustolle. Pelkosenniemen kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle että: 2. Pelkosenniemen kunta myöntää Kiinteistö Oy Huttu-Akalle lainan saunaremonttia varten. Vastaava määräraha lisätään antolainoihin talousarvioon Laina-aika vuoden 2013 loppuun, korko 2%. Khall: Kvalt 19 Kvalt: Puheenjohtaja keskeytti kokouksen klo * * * Liitteenä nro 3 Kiinteistö Oy Huttu-Akan 1/2012 pöytäkirjajäljennös.

11 Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 20 PELKOSENNIEMEN VUOKRATALOT OY:N LAINA-ANOMUS Khall 51 Pelkosenniemen kunnan hallintosäännön 37 mukaan kunnanhallituksella on oikeus myöntää kunnan maksuvalmiuden salliessa rajaan asti enintään kuuden (6) kuukauden pituista korollista tilapäisluottoa kuntakonserniin kuuluville yhtiöille niiden tilapäisiin maksuvalmiusongelmiin. Päätökset tuodaan valtuustolle tiedoksi. Pelkosenniemen Vuokratalot Oy:n hallitus on päättänyt kokouksessaan (2/2012) kilpailutuksen perusteella tilata kattoremontin Lapin Laatutuotteelta, tarjous (edullisin tarjous). Pelkosenniemen Vuokratalot Oy:n isännöitsijä on kokouksessa valtuutettu neuvottelemaan lainanotto. Isännöitsijä esittää Pelkosenniemen kunnalle, että kunta myöntää Vuokratalot Oy:lle lainan vuoden 2013 loppuun. Koska antolainan pituus on yli puoli vuotta, on päätös tehtävä valtuustotasolla. Pelkosenniemen Vuokratalot Oy:n 2/2012 pöytäkirjajäljennös liitteenä nro 3 (jaetaan kokouksessa). Kjoht: Pelkosenniemen kunnanhallitus päättää että: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kunta myöntää Pelkosenniemen Vuokratalot Oy:lle lainan kattoremonttia varten. Vastaava määräraha lisätään antolainoihin talousarvioon Lainan ehdot: laina-aika vuoden 2013 loppuun ja lainan korko 2 %. Khall: * * * Kvalt 20 Liitteenä nro 4 Pelkosenniemen Vuokratalot Oy:n 2/2012 pöytäkirjajäljennös. Kvalt:

12 Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 21 PYHÄ-LUOSTO VESI OY:N OMISTAJAPOLIITTISEN TYÖRYHMÄN TOIMENPIDE- ESITYKSET Khall 59 Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallitus on kokouksessaan käsitellyt yhtiön toimintaa ja taloutta ja todennut mm. että tällä hetkellä yhtiön toiminta on eri syistä liikaa nykyhetken toiminnallisten ja taloudellisten haasteiden ratkaisemista ja riittävä pitkäjänteisyys puuttuu. Yhtiön hallitus on esittänyt omistajakunnille omistajapoliittisen työryhmän asettamista, koska yhtiön omistajilla on keskeinen rooli erityisesti omistajalainojen uudelleenjärjestelyissä. Omistajakunnat ovat puoltaneet yhtiön esitystä ja nimenneet kustakin kunnasta työryhmän jäsenet. Työryhmä on määrittänyt tehtäväkseen laatia pidemmän aikavälin ohjelman, missä linjataan keskeiset seikat liittyen mm. yhtiön tehtäviin, tuleviin investointeihin ja niiden rahoitusmalleihin, taksapolitiikkaan, omistajilta otettujen lainojen hoitamiseen ja yhtiön koko matkailualueen kasvua tukevaan kehittämisrooliin. Työryhmän Pelkosenniemen jäsenet Markku Kankaanranta Pelkosenniemen kunta saakka Panu Leinonen Pelkosenniemen kunta Hannu Oikarinen Pelkosenniemen kunta Pekka Nyman Pelkosenniemen kunta alkaen Loppuraportin sisältöä ja omistajapoliittisen työryhmän esityksiä esiteltiin omistajakuntien valtuustoille järjestetyssä informaatiotilaisuudessa Pyhätunturilla luontokeskus Naavassa. Yhtiön omistusosuudet ovat Pelkosenniemen kunta 35 %, Sodankylän kunta 32,5 % ja Kemijärven kaupunki 32,5 %. Yhtiön kotipaikka on Pelkosenniemi. Työryhmä on päätynyt liitteenä olevan raportin perusteilla esittämään omistajille Kemijärven kaupungille, Pelkosenniemen ja Sodankylän kunnille seuraavia toimenpiteitä: 1. Sodankylän kunnan velkakirjasaatava muutetaan pääomalainaksi. 2. Pelkosenniemen kunnan velkakirjasaatavasta muutetaan pääomalainaksi, jolloin velkakirjalainaa jää maksettavaksi ,

13 Kunnanvaltuusto Pelkosenniemen kunnalle jäävään velkakirjasaatavaan sovitaan kahdenkymmenen vuoden takaisinmaksuaika. Lainasta tehdään uusi velkakirja Pelkosenniemen kunnan ja Pyhä- Luosto Vesi Oy:n välillä. Lainan korko on 2 %. 4. Kemijärven kaupunki myöntää yhtiölle pääomalainan kesäkuun 2012 loppuun mennessä. 5. Edellä olevien toimenpiteiden johdosta yhtiön omistusosuudet muuttuvat niin, että uudet omistusosuudet ovat: - Pelkosenniemi 41,2 % - Sodankylä 38,3 % - Kemijärvi 20,5 % 6. Osakkeiden lukumäärä tasataan uusien osuuksien mukaiseksi jolloin Sodankylän kunta ostaa Kemijärven kaupungilta 63 kpl Pyhä-Luosto Vesi Oy:n osaketta osakkeiden nimellisarvoa vastaavalla 100 /osake yhteensä euron hinnalla. Pelkosenniemen kunta ostaa Kemijärven kaupungilta 67 kpl Pyhä-Luosto Vesi Oy:n osaketta vastaavalla hinnalla yhteensä Uusien omistuosuuksien mukainen hallituspaikkajako on Pelkosenniemi 2 jäsentä, Sodankylän kunta 2 jäsentä, Kemijärven kaupunki yksi jäsen. Kullakin kunnalla on lisäksi yksi asiantuntijajäsen, joka toimii samalla hallituksen varajäsenenä ja lisäksi matkailualueelta Pyhä-Luosto matkailuyhdistys ry:n nimeämä yksi asiantuntijajäsen. 8. Pelkosenniemen kunta ostaa yhtiöltä Kiimaselän asemakaava-alueelta ennakkoliittymiä uuden velkakirjalainan vuosien 2012 ja 2013 lyhennyksiä vastaavalla määrällä eli k-m 2. Yhtiö alkaa näin ollen rahalla maksamaan velkakirjan lyhennyksiä vuoden 2014 alusta lukien. 9. Kemijärven kaupunki ostaa yhtiöltä Kemijärven asemakaavaalueelta ennakkoliittymiä yhteensä edestä vuosina , ja , eräpäivä kunakin vuonna. 10. Yhtiö suorittaa jatkossa Pyhä-Luosto alueiden latuhuollon omana työnä. Tarkoitusta varten otetaan leasing vuokralle 2 latukonetta. Hankinnan kokonaisarvo on noin t (alv 0 %). Leasing vuokra edellyttää kuntien takausta, joka esitetään jaettavaksi uusien omistusosuuksien suhteessa. Järjestely perustuu yhtiön henkilöstöresurssien tehokkaamman

14 Kunnanvaltuusto käytön varmistamiseen ja yhtiön ympärivuotisen häiriöttömän toiminnan turvaamiseen sekä kokonaistaloudellisuuteen. Hankinnan edellytyksenä on, että kunnat sitoutuvat latu- ja reittihuollon rahoittamiseen 11. Latu- ja reittihuollon yritysrahoitusosuuteen tulee sopia malli yhdessä Pyhä-Luosto Matkailuyhdistyksen ja alueen yrittäjien kanssa, jossa yritysten kokonaisrahoitusosuutta kasvatetaan ja tasapuolistetaan. Latuhuollossa tavoitteena on sama kokonaistaso kuin kunnilla. 12. Pakottavat vesihuoltoverkoston saneerausinvestoinnit yhtiö pyrkii hoitamaan ensisijaisesti tulorahoituksen turvin. Mikäli rahoitus ei ole riittävää tulee omistajien varautua investointi lainan takaamiseen, takaus omistusosuuksien suhteessa. 13. Yhtiöltä edellytetään tarkkaa taloudenpitoa ja seurantaa. Yhtiön tulee toimittaa kuntiin talouden toteutumaraportti kesäkuun lopun tilanteesta vuosina Pyhä-Luosto Vesi Oy omistajapoliittisen työryhmän loppuraportti ja toimenpide-esitykset liitteenä nro 5 Ksiht: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy Pyhä-Luosto Vesi Oy:n omistajapoliittisen työryhmän loppuraportin ja seuraavat Pelkosenniemen kuntaa koskevat toimenpide-esitykset 1. Pelkosenniemen kunnan velkakirjasaatavasta muutetaan pääomalainaksi, jolloin velkakirjalainaa jää maksettavaksi , 2. Pelkosenniemen kunnalle jäävään velkakirjasaatavaan sovitaan kahdenkymmenen vuoden takaisinmaksuaika. Lainasta tehdään uusi velkakirja Pelkosenniemen kunnan ja Pyhä-Luosto Vesi Oy:n välillä. Lainan korko on 2 %. 3. Edellä olevien toimenpiteiden johdosta yhtiön omistusosuudet muuttuvat niin, että uudet omistusosuudet ovat: - Pelkosenniemi 41,2 % - Sodankylä 38,3 % - Kemijärvi 20,5 % 4. Osakkeiden lukumäärä tasataan uusien osuuksien mukaiseksi jolloin Pelkosenniemen kunta ostaa Kemijärven kaupungilta 67 kpl Pyhä-Luosto Vesi Oy:n osaketta vastaavalla hinnalla yhteensä

15 Kunnanvaltuusto Uusien omistusosuuksien mukainen hallituspaikkajako on Pelkosenniemi 2 jäsentä, Sodankylän kunta 2 jäsentä, Kemijärven kaupunki yksi jäsen. Kullakin kunnalla on lisäksi yksi asiantuntijajäsen, joka toimii samalla hallituksen varajäsenenä ja lisäksi matkailualueelta Pyhä-Luosto matkailuyhdistys ry:n nimeämä yksi asiantuntijajäsen. 6. Pelkosenniemen kunta ostaa yhtiöltä Kiimaselän asemakaava-alueelta ennakkoliittymiä uuden velkakirjalainan vuosien 2012 ja 2013 lyhennyksiä vastaavalla määrällä eli k-m 2. Yhtiö alkaa näin ollen rahalla maksamaan velkakirjan lyhennyksiä vuoden 2014 alusta lukien. 7. Yhtiö suorittaa jatkossa Pyhä-Luosto alueiden latuhuollon omana työnä. Tarkoitusta varten otetaan leasing vuokralle 2 latukonetta. Hankinnan kokonaisarvo on noin t (alv 0 %). Leasing vuokra edellyttää kuntien takausta, joka esitetään jaettavaksi uusien omistusosuuksien suhteessa. Järjestely perustuu yhtiön henkilöstöresurssien tehokkaamman käytön varmistamiseen ja yhtiön ympärivuotisen häiriöttömän toiminnan turvaamiseen sekä kokonaistaloudellisuuteen. Hankinnan edellytyksenä on, että kunnat sitoutuvat latu- ja reittihuollon rahoittamiseen 8. Latu- ja reittihuollon yritysrahoitusosuuteen tulee sopia malli yhdessä Pyhä-Luosto Matkailuyhdistyksen ja alueen yrittäjien kanssa, jossa yritysten kokonaisrahoitusosuutta kasvatetaan ja tasapuolistetaan. Latuhuollossa tavoitteena on sama kokonaistaso kuin kunnilla. 9. Pakottavat vesihuoltoverkoston saneerausinvestoinnit yhtiö pyrkii hoitamaan ensisijaisesti tulorahoituksen turvin. Mikäli rahoitus ei ole riittävää, tulee omistajien varautua investointi lainan takaamiseen, takaus omistusosuuksien suhteessa. 10. Yhtiöltä edellytetään tarkkaa taloudenpitoa ja seurantaa. Yhtiön tulee toimittaa kuntiin talouden toteutumaraportti kesäkuun lopun tilanteesta vuosina Khall: Puheenjohtaja ja kunnanjohtaja jääväsivät itsensä 59 käsittelyn ajaksi. Antti Oikarinen saapui kokoukseen. Kunnanhallituksen vanhin Heikki Tervo jatkoi kokousta klo 18:50.

16 Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 21 Jari Tervo esitti puheenjohtajaksi Heikki Tervoa. Valittiin yksimielisesti Heikki Tervo. Kunnansihteeri muutti esitystään seuraavasti: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy Pyhä-Luosto Vesi Oy:n omistajapoliittisen työryhmän loppuraportin ja seuraavat Pelkosenniemen kuntaa koskevat toimenpide-esitykset lukuunottamatta kohtaa 7. Puheenjohtaja Heikki Tervo keskeytti kokouksen klo 19:08 19:22. Kvalt 21 Kvalt: Antti Oikarinen poistui kokouksesta. * * * Liitteenä nro 5 Pyhä-Luosto Vesi Oy omistajapoliittisen työryhmän loppuraportti ja toimenpide-esitykset. Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 17:50.

PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanhallitus 15.05.2012 80

PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanhallitus 15.05.2012 80 Kunnanhallitus 15.05.2012 80 Kunnanhallitus 46, 47, 48 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Khall 46 Valtuuston 11.12.2008 hyväksymän hallintosäännön 5 mukaan kokouskutsu kunnanhallituksen jäsenille

Lisätiedot

Kunnanhallitus TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2016

Kunnanhallitus TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2016 Kunnanhallitus 89 10.04.2017 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2016 Khall 10.04.2017 89 Tilinpäätös vuodelta 2016 on valmistunut. Kuntalain 113 mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Hallituksen käsittelyn jälkeen

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanhallitus 29.05.2012 89

PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanhallitus 29.05.2012 89 Kunnanhallitus 29.05.2012 89 Kunnanhallitus 53, 54, 55 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Khall 53 Valtuuston 11.12.2008 hyväksymän hallintosäännön 5 mukaan kokouskutsu kunnanhallituksen jäsenille

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 90. Ilmoitustaulunhoitaja Lea Kaipainen 4/2011

Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 90. Ilmoitustaulunhoitaja Lea Kaipainen 4/2011 Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 90 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 4/2011 KOKOUSAIKA Torstaina 31.03.2011 kello 16.08 16.59 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KOKOUSAIKA 30.06.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 19 20 21 1,2 22 3 23 4 24

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

Torstai klo

Torstai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA Torstai 19.05.2011 klo 15.00 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali 3 Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA 51 3/2011 KOKOUSAIKA Torstaina 24.03.2011 kello 16.35-16.40 Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA

Lisätiedot

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Ritva Lill-Smeds, jäsen Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 16.5.2017 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Muut osallistujat: Mikko Luoma, tilintarkastaja

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Oikarinen Hannu. Pyhäjärvi Milja. Suokanerva Hanne

Oikarinen Hannu. Pyhäjärvi Milja. Suokanerva Hanne 3 Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA 93 5/2009 KOKOUSAIKA Tiistaina 23.06.2009 kello 17.30 17.55 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali SAAPUVILLA

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali 3 Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA 58 4/2011 KOKOUSAIKA Torstaina 05.05.2011 kello 16.00-16.42 Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 31 25.3.2019 Tarkastuslautakunta 41 23.4.2019 4 1360/02.06.01.06/2018 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tilinpäätös ja toimintakertomus

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 112 27.03.2017 Kunnanvaltuusto 51 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen 972/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 112 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 11 / 2009 201 Kokousaika 30.03.2009 klo 17.00 19.20 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Jutta Pasma (sit) Satu Sirviö (sit) Ahti Isojärvi (kesk) Jari Tervo (kesk) Marko Poikela (kesk) Pirkko Hyötylä (kesk)

Jutta Pasma (sit) Satu Sirviö (sit) Ahti Isojärvi (kesk) Jari Tervo (kesk) Marko Poikela (kesk) Pirkko Hyötylä (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 49 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 3/2010 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 31.03.2010 kello 16.00 17.33 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto valtuustosali SAAPUVILLA

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro Kokousaika klo

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro Kokousaika klo KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 7 27.3.2017 180 + Kokousaika 27.3.2017 klo 17.00 19.17+ Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka

Lisätiedot

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Uudenmaan liiton tilinpäätös 2013; tilinpäätöksen hyväksyminen 69/00.00.03.00/2014 MHS 10.03.2014 17 Kuntalain

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen Kunnanhallitus 104 26.03.2012 Työyhteisötoimikunta 13 02.05.2012 Valtuusto 30 30.05.2012 Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen 2722/04/041/2012 KHALL 104 Kuntalain

Lisätiedot

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17 Iitin kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2015 Aika Maanantai 27.04.2015 klo 18:00-20:00 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, neuvotteluhuone (1. krs.) Yli-Kaitala Markku puheenjohtaja, esittelijä

Lisätiedot

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA 1 No 1/2008 KOKOUSAIKA Perjantaina 18.01.2008 kello 13.00-14.00 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanviraston, valtuustosali SAAPUVILLA

Lisätiedot

Toimintatuotot vuodelta 2014 olivat n. 1,307 miljoonaa euroa (edel lise nä vuonna 1,445 milj. euroa) eli noin 9,5 % vähemmän kuin vuonna

Toimintatuotot vuodelta 2014 olivat n. 1,307 miljoonaa euroa (edel lise nä vuonna 1,445 milj. euroa) eli noin 9,5 % vähemmän kuin vuonna Kunnanhallitus 53 30.03.2015 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 Khall 53 Tilinpäätös vuodelta 2014 on valmistunut. Kuntalain 68 mukaan kun nan tilikausi on kalenterivuosi. Hallituksen käsittelyn jälkeen ti linpää

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Tekninen lautakunta 29.02.2016 AIKA 29.02.2016 klo 17:00-17:40 PAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kaupunginhallitus 156 03.04.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 37 02.05.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 44 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 32 22.05.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 149/02.06.01.03/2017

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 Kunnanvaltuusto 46 27.06.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET

Lisätiedot

Hyötylä Pirkko (kesk) Arvola Anneli (kesk) Poikela Marko (kesk) Uusitalo Tapio (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 119

Hyötylä Pirkko (kesk) Arvola Anneli (kesk) Poikela Marko (kesk) Uusitalo Tapio (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 119 Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 119 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 8/2007 KOKOUSAIKA Tiistaina 15.05.2007 kello 16.00-19.01 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET

Lisätiedot

Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm

Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm Kokouskutsu / Esityslista Nro 6/2018 1 (6) KOKOUSAIKA 9.4.2018 Klo 15:00- KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Tuusniemen kunta, kunnanhallituksen huone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 13.6.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 19.6.2017-20.7.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018 1 Kokousaika: Kokouspaikka: Keskiviikkona 30.5.2018 klo18.00-20.48 Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA Torstai 17.5.2018 klo 09.00 10.45 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, Virastotie 5 A, Kivijärvi LÄSNÄ Teuvo Rekonen puheenjohtaja Airi Sorsamäki jäsen Aira Hakkarainen jäsen

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista / 3/

Muonion kunta Esityslista / 3/ Muonion kunta Esityslista / 3/2016 Kokouskutsu 12.5.2016 Tarkastuslautakunnan kokous Aika to klo 16.30 Paikka Valtuustosali Kutsutut Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Juha Särkijärvi varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Arvola Anneli (kesk) Karila Juhani (kesk) Uusitalo Tapio (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 327. Ilmoitustaulunhoitaja Lea Kaipainen

Arvola Anneli (kesk) Karila Juhani (kesk) Uusitalo Tapio (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 327. Ilmoitustaulunhoitaja Lea Kaipainen Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 327 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 13/2006 KOKOUSAIKA Perjantaina 10.11.2006 kello 9.00-10.00 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/2019 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 TILINTARKASTUSKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali 3 Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA 31 3/2010 KOKOUSAIKA Perjantaina 21.05.2010 kello 13.00-14.20 Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA

Lisätiedot

Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs)

Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs) KOKOUSKUTSU 1 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymäkokous 27.4.2017 1 KOKOUSAIKA Torstai 18.5.2017 klo 14.00 KOKOUSPAIKKA Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs) KÄSITELTÄVÄT

Lisätiedot

Jutta Pasma (sit) Satu Sirviö (sit) Ahti Isojärvi (kesk) Jari Tervo (kesk) Marko Poikela (kesk) Pirkko Hyötylä (kesk)

Jutta Pasma (sit) Satu Sirviö (sit) Ahti Isojärvi (kesk) Jari Tervo (kesk) Marko Poikela (kesk) Pirkko Hyötylä (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 96 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 6/2010 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 kello 16.00 16.51 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-15:45 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna

Lisätiedot

Kunnanvirasto Kunnanhallituksen kokoushuone Lapinjärvi

Kunnanvirasto Kunnanhallituksen kokoushuone Lapinjärvi Tarkastuslautakunta 2009-2012 15.04.2010 1 KOKOUSAIKA Torstaina 15.04.2010 klo 15.00 19.12 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Kunnanhallituksen kokoushuone Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ (11)

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ (11) ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 (11) Tarkastuslautakunta 04.06.2018 AIKA 04.06.2018 klo 16:00-17:40 PAIKKA Alavieskan kunnantalo, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 19 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto N:o 2/2016 Sivu 4

Kirkkovaltuusto N:o 2/2016 Sivu 4 N:o 2/2016 Sivu 4 _ TILINPÄÄTÖKSEN 2015 HYVÄKSYMINEN 6.4.2016 10 Seurakunnan tilinpäätöksen laatimista ja käsittelyä koskevat säännökset ovat kirkkojärjestyksen15 luvun 9 :ssä. Seurakunnan on laadittava

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Aika 10.5.2016 klo 14:03 17:19 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 58 59 60 Arviointikertomuksen käsittely Tilinpäätöksen 2015

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 27.06.2016 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 04.07.2016-05.08.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 3/2016 Kokousaika: 17.5.2016 klo 13.00 16.10 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 26.4.2017 1 Kokousaika Pe 28.4.2017 klo 16.00 19.10 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ti 31.5.2016 klo 15.00 18.30 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA 13.5.2016 1 KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA Aika: 13.5.2016 klo 9.00 12.15 Paikka: Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Läsnä Marja Jalli

Lisätiedot

Puumala Pöytäkirja 4/ ( 11) Tarkastuslautakunta Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Puumala Pöytäkirja 4/ ( 11) Tarkastuslautakunta Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen Puumala Pöytäkirja 4/2019 1 ( 11) Aika 26.03.2019, klo 14:00-16:50 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen 16 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSLAUTAKUNTA 26.03.2013 12 ASIALISTA KOKOUSAIKA Tiistaina 26.03.2013 klo 18.00 19.13 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä no Sivu Asia 10 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2. Kunnanvaltuusto

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2. Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 21.6.2010 kello 18.00 18.35 Puumilan Taitotalo Mäkipää Lea, puheenjohtaja Björn Risto, I

Lisätiedot

Otsikko Sivu 17 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI TILIKAUDEN TILINTARKASTUKSESTA

Otsikko Sivu 17 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI TILIKAUDEN TILINTARKASTUKSESTA AIKA 30.5.2018 klo 9:00 13:04 PAIKKA Kunnanvirasto kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 17 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI TILIKAUDEN 2017 25 TILINTARKASTUKSESTA 18 HEINÄVEDEN KUNNAN

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajien valinta Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Helena Pihlajasaari ja Pirjo Leinonen

Pöytäkirjan tarkastajien valinta Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Helena Pihlajasaari ja Pirjo Leinonen LAUKAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 1 Kunnanhallitus Aika 30.03.2015 klo 14:10-15:22 Paikka Hotelli Vuolake, Suolahdentie 84, Laukaa Lisätietoja Osallistujat Saapuvilla olleet et Anttonen Juhani Heikkinen

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ ( 14) Tarkastuslautakunta Kuntatarkastajan tarkastushavainnot kuntatarkastuksesta

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ ( 14) Tarkastuslautakunta Kuntatarkastajan tarkastushavainnot kuntatarkastuksesta Mäntyharju Pöytäkirja 4/2018 1 ( 14) Aika 10.04.2018, klo 13:30-16:05 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Lahna Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 17 Pöytäkirjan tarkastus 18 Asiakkuuspäällikkö

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 6/ (13) Tarkastuslautakunta Aika , klo 16:32-19:23. Kaupungintalo, kokoushuone Leino, 3.

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 6/ (13) Tarkastuslautakunta Aika , klo 16:32-19:23. Kaupungintalo, kokoushuone Leino, 3. Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 6/2018 1 (13) Aika 03.05.2018, klo 16:32-19:23 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone Leino, 3. krs Käsitellyt asiat 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 28 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 38 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KOKOUSAIKA 30.06.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 19 20 21 1,2 22 3 23 4

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1 AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, 3. kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 27.6.2016 kello 18.00 19.17 Puumilan Taitotalo Wiinamäki Petteri, pj. Markkola Juha-Matti,

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta

Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta Laihia Pöytäkirja 5/2018 1 (12) Aika 16.05.2018, klo 12:00-13:59 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 33 Kokouksen avaus 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 35 Edellisen kokouksen pöytäkirjan

Lisätiedot

Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1

Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1 Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1 Kunnanhallitus Aika 19.03.2018 17:00-19:40 Paikka Osuuspankin kokoustila Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 41 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, pöytäkirjan

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies.

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies. Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/2017 8 Tarkastuslautakunta Kokousaika 07.03.2017 kello 14:00-15.50 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista:

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 5/ LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 5/ LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 5/2011 1 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 4 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN VALMISTELU

Lisätiedot

HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu KUNNANVALTUUSTO KOKOUSAIKA Keskiviikko klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT

HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu KUNNANVALTUUSTO KOKOUSAIKA Keskiviikko klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT KOKOUSAIKA Keskiviikko 10.6.2015 klo 18.30 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 10 11 12 13 14 Liite 2 15 16 17 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien ja ääntenlaskijoiden

Lisätiedot

TAMMELAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Kirkkoneuvosto. 19 Pöytäkirjantarkastajien nimeäminen ja pöytäkirjan nähtävillä pitäminen

TAMMELAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Kirkkoneuvosto. 19 Pöytäkirjantarkastajien nimeäminen ja pöytäkirjan nähtävillä pitäminen TAMMELAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Kirkkoneuvosto Kokousaika 22.3.2018 klo 17.00 Kokouspaikka Kirkkoherranvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2.

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:00-16:20 Paikka Kaupungintalo, kabinetti 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Aika 26.4.2016 klo 14:08 17:59 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 53 54 55 56 57 Tilintarkastusyhteisön raportin esittely tilinpäätöksen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 27. maaliskuuta 2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 50 Vuoden 2016 tilinpäätöksen allekirjoittaminen, luovuttaminen tilintarkastajan

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kirkkovaltuusto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kirkkovaltuusto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2019 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 18.58 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Huhtinen Kaija Immonen Paavo Keijonen

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 Kaupunginhallitus 101 28.03.2019 Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 151/04.047/2019 KH 28.03.2019 101 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Lisätiedot

Y h t y m ä v a l t u u s t o

Y h t y m ä v a l t u u s t o LIITE 2 Y h t y m ä v a l t u u s t o KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA 1/2016 Kokousaika Tiistai 24.5.2016 klo 16.30 Kokouspaikka Ammattiopisto Tavastian auditorio, Hattelmalantie 8 KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 Yhtymävaltuuston

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 3/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30 Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO Jäsen

Lisätiedot

Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä 03.06.2012

Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä 03.06.2012 Lemin kunta 5/2012 7 Aika 30.05.2012 klo 20.00-20.10 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanvirasto I Pylkkö Osmo Huttunen Matti Värtö Veijo Lepistö Minttu puheenjohtaja varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Konneveden kunnantalo, Konnevesisali

Konneveden kunnantalo, Konnevesisali KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 Sivu 19 (25) Valtuusto KOKOUSAIKA Maanantai 11.6.2018 kello 18.00-18.34 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 21 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

Anna-Mari Karppinen Puheenjohtaja Nelli Kauppi Läsnä Elsi Kemppainen Samuli Kolehmainen

Anna-Mari Karppinen Puheenjohtaja Nelli Kauppi Läsnä Elsi Kemppainen Samuli Kolehmainen TYRNÄVÄN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTON ESITTELYLISTA-PÖYTÄKIRJA 3/2019 Kokousaika torstai 25.4.2019 klo 18.00 Kokouspaikka talo Veli-Matti Hietikko Henna-Leena Isokääntä Anita Junttila Anna-Mari Karppinen

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8. Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

ENONTEKIÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8. Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone ENONTEKIÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8. Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 18.5.2015 klo 14.00-16.55 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Sari Keskitalo pj olleet jäsenet Jaakko

Lisätiedot

Tarkastuslautakunnan kokous Pöytäkirja 2/2019

Tarkastuslautakunnan kokous Pöytäkirja 2/2019 Tarkastuslautakunnan kokous 3.4.2019 Pöytäkirja 2/2019 PÖYTÄKIRJA 2 (7) TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS Aika 3.4.2019 klo 9.00 11.00 Paikka ISLABin hallinnon kokoushuone, c/o KYS, rak 1A, 3. krs Asiat 9-18

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 TARKASTUSLAUTAKUNTA. Virpi Hahko jäsen 1 3, 7. Pekka Leime varajäsen 3 6, 8

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 TARKASTUSLAUTAKUNTA. Virpi Hahko jäsen 1 3, 7. Pekka Leime varajäsen 3 6, 8 KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA 27.4.2015 1 KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 TARKASTUSLAUTAKUNTA Aika: 27.4.2015 klo 11.45 16.15 Paikka: Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Läsnä Marja Jalli

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Sivistyslautakunta 22.05.2017 AIKA 22.05.2017 klo 18:00-21:10 PAIKKA Pelkosenniemen koulu, takkahuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/ Christer Friskopf. Nina Schulman jäsen

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/ Christer Friskopf. Nina Schulman jäsen 1 KOKOUSAIKA klo 9.10 11.30, klo 12.10 12.50 KOKOUSPAIKKA Saksankatu 27, A-rak. kokoustila 1014 LÄSNÄ Pauli Marttila puheenjohtaja Tuija Näppinen varapuheenjohtaja Christer Friskopf jäsen Nina Schulman

Lisätiedot

Tarkastuslautakunnan kokous Kokouskutsu ja esityslista

Tarkastuslautakunnan kokous Kokouskutsu ja esityslista Tarkastuslautakunnan kokous 3.4.2019 Kokouskutsu ja esityslista KOKOUSKUTSU 2 (6) TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS Aika 3.4.2019 klo 9.00 Paikka Lisätiedot ISLABin hallinnon kokoushuone, c/o KYS, rak 1A, 3.

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä. Palvelut Oy, :t 16 Rönnholm Riku kunnanjohtaja, 16

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä. Palvelut Oy, :t 16 Rönnholm Riku kunnanjohtaja, 16 Iitin kunta Pöytäkirja 4/2016 1 Tarkastuslautakunta 21.04.2016 Aika Torstai 21.04.2016 klo 18:00-20:03 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka Savelainen

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 22.05.2017 klo 18:00 PAIKKA Pelkosenniemen koulu, takkahuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 31 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot