Kunnanhallitus TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kunnanhallitus TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2016"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2016 Khall Tilinpäätös vuodelta 2016 on valmistunut. Kuntalain 113 mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Hallituksen käsittelyn jälkeen tilinpää tös annetaan tilintarkastajan tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnan arvioitavaksi sekä saatetaan niiden jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta. Pelkosenniemen kunnan tilinpäätökseen kuuluvat: - kunnan tuloslaskelma ja konsernituloslaskelma - kunnan rahoituslaskelma ja konsernirahoituslaskelma - kunnan tase ja konsernitase sekä niiden liitetiedot - talousarvion toteutumisvertailu - toimintakertomus. Kuntalain 115 mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Toimintakertomuksessa on myös annettava tieto ja sellaisista kunnan talouteen ja konsernitilinpäätökseen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa tuloslaskelmassa tai taseessa. Lisäksi kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Kuntalain 112 :n mukaan kunnan tilinpäätöksestä on lisäksi voimassa, mitä kirjanpitolaissa säädetään. Huomioitavaa konsernitilinpäätöksen osalta on, että Kiinteistö Oy Pelkosenniemen liikekeskus tuli osaksi kuntakonsernia Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Allekirjoittamisen jälkeen tilinpäätös annetaan tilintarkastajan tarkastettavaksi. Tarkastuslautakunnan tehtävä on valmistella valtuustolle tilintarkastuskertomus ja vastuuvapauden myöntäminen. Tilintarkastuskertomuksesta tarkastuslautakunta hankkii tarvittaessa asianomaisten selvitykset ja kunnanhallituksen lausunnon sekä tekee valtuustolle päätösehdotuksen. Kunnanhallitus vastaa tilinpäätöksen sisällöstä.

2 Lautakunnat ovat käsitelleet tilinpäätöstä kokouksissaan (tekninen lautakunta), (sivistyslautakunta) sekä (sosiaalilautakunta). Tilinpäätös: 1000 (ulkoinen) TP 2015 TP 2016 Muutos % TA muutos Tot % Toimintatuotot , ,25 Toimintakulut , ,25 Toimintakate , ,08 Henkilöstökulut , ,20 Verotulot , ,83 Valtionosuudet , ,69 Vuosikate , ,01 Yli-/alijäämä , ,69 Toimintatuotot vuodelta 2016 olivat n. 1,24 miljoonaa euroa (edellisenä vuonna 1,13 milj. euroa), joka on n. 10,4 % enemmän kuin vuonna Toimintakulut olivat n. 9,44 miljoonaa euroa (edellisenä vuonna 9,03 milj. euroa), joka on n. 4,52 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Verotuloja kertyi vuonna 2016 yhteensä n. 4,90 miljoonaa euroa (vuonna 2015 n. 4,45 milj.), mikä on 10,09 prosenttia enemmän kuin vuonna Kunnan tulovero oli vuonna 2016 n. 2,87 miljoonaa euroa (vuonna 2015 n. 2,68 milj. euroa ja vuonna 2014 n. 2,57 milj. euroa). Kunnan tuloveroprosentti oli 21,5 (vuonna ,50). Kunnan saama kiinteistövero oli vuonna 2016 n. 1,75 miljoonaa euroa (vuonna 2015 n. 1,65 milj. euroa ja vuonna 2014 n. 1,65 milj. euroa), jossa on hieman kasvua. Vuonna 2016 kunnan osuus yhteisöveron tuotosta oli n euroa, joka on n. 14,2 % vähemmän kuin edellisenä vuonna (n euroa). Käyttötalouden valtionosuudet olivat tilikaudella 2016 n. 4,03 miljoonaa euroa (edellisenä vuonna 4,06 milj. euroa).

3 Eri investointikohteisiin käytettiin nettona n euroa. Kansainvälinen taantuma on väistymässä ja se näkyy myös kuntien taloudessa. Matkailuinvestointien piristyminen on alkanut, vielä se ei näy kunnan tonttien kysynnän kasvuna, mutta rakennuslupien määrän kasvuna se jo näkyy. Työllisyystilanne kohentui jonkin verran edelliseen vuoteen verrattuna Pelkosenniemellä. Kokonaisuutena voidaan todeta, että kunnan tilinpäätös vuodelta 2016 on erittäin hyvä. Perusterveydenhuolto ja erikossairaanhoito alittivat budjetin reilusti. Matkailuinvestointeja saatiin eteenpäin ja osa niistä käynnistyi vuonna Kunnan lainamäärä on kohtuullisella tasolla ja talouden tunnusluvut ovat kriisikuntarajan paremmalla puolella. Hallintokunnittain ja kokonaisuutena toimintakate (tulot/menot netto) toteuma poikkesi talousarviosta seuraavasti: Tilinpäätös liitteenä. Teknisen lautakunnan toimintakertomuksen kohtaan Kiinteistöpalvelut on tehty seuraava tekstimuutos lautakunnan käsittelyn jälkeen: "Talousarvioon verrattuna toimintatuotot ja toimintakulut ylittyivät arvioiduista ja suunnitelman mukaisten poistojen lisäksi taseessa kirjattiin arvonalentumisia , jotka muodostuvat Niemen koulun, Yläkoulun ja Kuusirannan tasearvojen tarkistuksista. Em. rakennusten palveluntuotantokyky ja/tai tulonodotukset ovat muuttuneet olennaisesti, koska peruskoulu siirtyi väistötiloihin v aikana ja yritystoiminta loppui Kuusirannassa. Erityisesti koulurakennukset vaativat mittavia kunnostustoimenpiteitä." Tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja talouden vertailutiedot esitellään kokouksessa. Kjoht: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy sivistyslautakunnan toimintakatteen ylityksen. Vuoden 2016 tilinpäätöksen osalta kunnanhallitus: 1. allekirjoittaa vuoden 2016 tilinpäätöksen ja jättää sen tilintarkastajan tarkastettavaksi.

4 2. käsittelee tilinpäätöksen tilintarkastuksen jälkeen kuntalain 113 :n 1 momentin mukaisesti uudelleen ja saattaa sen valtuuston käsiteltäväksi. 3. esittää tilikauden tuloksen ja ylijäämän ,63 euroa käsittelystä seuraavaa: a) Tilikauden tulos/ylijäämä ,03 euroa siirretään kuluvan vuoden kirjanpidossa edellisten tilikausien yli-/alijäämätilille. b) Edellisten tilikausien yli-/alijäämätilin ylijäämä edellisiltä vuosilta on ,04 euroa. Vuoden 2016 ylijäämän ,63 euron huomioimisen jälkeen on taseen kumulatiivinen ylijäämä yhteensä ,67 euroa. c) Kunnanvaltuusto on hyväksynyt Paras Pelkosenniemi toimenpideohjelman vuosille , joka sisältää toimenpiteitä talouden tasapainottamiseksi. Huolimatta kertyneestä edellisten tilikausien ylijäämästä, tulee huolellista taloudenpitoa jatkaa edelleen. d) Kokonaisrahoituksen turvaamiseksi ja veropohjan laajentamiseksi elinkeinojen kehittämistä, maankäytön suunnittelua ja kaavoitusta tehostetaan. Uusien investointien, työpaikkojen ja asukkaiden saamista kunnan alueelle edistetään. Kuntamarkkinointia vahvistetaan. Maa- ja tonttialueiden realisointia jatketaan aktiivisesti ja myydään myös muuta perustoimintojen kannalta tarpeetonta käyttöomaisuutta. Hankitaan tarvittaessa raakamaata, mitä maankäytön suunnittelulla ja kaavoituksella jalostetaan asumista ja matkailua sekä muuta elinkeinotoimintaa varten. Nämä toimet mahdollistavat osaltaan koulurakennusasian ripeän etenemisen. e) Henkilöstön hyvinvointiin panostetaan tukemalla koko henkilöstön liikunnallista ja muuta sekä fyysistä että henkistä kuntoa ja jaksamista parantavaa virkistys-, koulutus- ja muuta toimintaa. 4. päättää, että käsittelyn liitteeksi otetaan tilintarkastuskertomus ja tarkastuslautakunnan lausunnot ja että tekniset kirjoitus- ja numerovirheet voidaan korjata ilman eri käsittelyä. Päätös: Puheenjohtaja keskeytti kokouksen klo 18:12. Osastonjohtajat esittelivät osastojensa tilinpäätöksiä. Kostamo esitti, että sivistyslautakunnan tekstiin lisätään tieto, että toiminta väliaikaistiloissa koulun ja kirjaston osalta. Lisätään Kaikkkien vastuulla -hankkeen tiedot. Sivun 52 taulukossa vuosilukuvirhe, joka korjataan. Osastonjohtajat poistuivat kokouksesta klo 19:02. Kirjanpitäjä poistui kokouksesta klo 19:11.

5 Sivulle 4 korjataan kunnanvaltuuston poliittinen jakauma. Puheenjohtaja jatkoi kokousta klo 19:11. Hyväksyttiin yksimielisesti. Puheenjohtaja keskeytti kokouksen klo 19:14. Puheenjohtaja jatkoi kokousta klo 19:28. Täytäntöönpano: hallinto-osasto

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Toimintatuotot vuodelta 2014 olivat n. 1,307 miljoonaa euroa (edel lise nä vuonna 1,445 milj. euroa) eli noin 9,5 % vähemmän kuin vuonna

Toimintatuotot vuodelta 2014 olivat n. 1,307 miljoonaa euroa (edel lise nä vuonna 1,445 milj. euroa) eli noin 9,5 % vähemmän kuin vuonna Kunnanhallitus 53 30.03.2015 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 Khall 53 Tilinpäätös vuodelta 2014 on valmistunut. Kuntalain 68 mukaan kun nan tilikausi on kalenterivuosi. Hallituksen käsittelyn jälkeen ti linpää

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KOKOUSAIKA 30.06.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 19 20 21 1,2 22 3 23 4 24

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 112 27.03.2017 Kunnanvaltuusto 51 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen 972/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 112 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 31 25.3.2019 Tarkastuslautakunta 41 23.4.2019 4 1360/02.06.01.06/2018 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tilinpäätös ja toimintakertomus

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 90. Ilmoitustaulunhoitaja Lea Kaipainen 4/2011

Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 90. Ilmoitustaulunhoitaja Lea Kaipainen 4/2011 Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 90 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 4/2011 KOKOUSAIKA Torstaina 31.03.2011 kello 16.08 16.59 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET

Lisätiedot

Kuntalain 112 :n mukaan kunnan tilinpäätöksestä on lisäksi voi massa, mitä kirjanpitolaissa säädetään.

Kuntalain 112 :n mukaan kunnan tilinpäätöksestä on lisäksi voi massa, mitä kirjanpitolaissa säädetään. Kunnanhallitus 68 11.04.2016 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015 Khall 11.04.2016 68 Tilinpäätös vuodelta 2015 on valmistunut. Kuntalain 68 mukaan kun nan tilikausi on kalenterivuosi. Hallituksen käsittelyn jälkeen

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kaupunginhallitus 156 03.04.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 37 02.05.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 44 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 32 22.05.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 149/02.06.01.03/2017

Lisätiedot

Torstai klo

Torstai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA Torstai 19.05.2011 klo 15.00 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 )

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 ) Kaupunginhallitus 100 27.03.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 77/04.047/2017 KH 27.03.2017 100 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 Kaupunginhallitus 101 28.03.2019 Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 151/04.047/2019 KH 28.03.2019 101 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 Kunnanvaltuusto 46 27.06.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 38 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KOKOUSAIKA 30.06.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 19 20 21 1,2 22 3 23 4

Lisätiedot

Jutta Pasma (sit) Satu Sirviö (sit) Ahti Isojärvi (kesk) Jari Tervo (kesk) Marko Poikela (kesk) Pirkko Hyötylä (kesk)

Jutta Pasma (sit) Satu Sirviö (sit) Ahti Isojärvi (kesk) Jari Tervo (kesk) Marko Poikela (kesk) Pirkko Hyötylä (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 49 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 3/2010 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 31.03.2010 kello 16.00 17.33 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto valtuustosali SAAPUVILLA

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm

Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm Kokouskutsu / Esityslista Nro 6/2018 1 (6) KOKOUSAIKA 9.4.2018 Klo 15:00- KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Tuusniemen kunta, kunnanhallituksen huone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen Kunnanhallitus 104 26.03.2012 Työyhteisötoimikunta 13 02.05.2012 Valtuusto 30 30.05.2012 Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen 2722/04/041/2012 KHALL 104 Kuntalain

Lisätiedot

Kuntalain 112 :n mukaan kunnan tilinpäätöksestä on lisäksi voimassa, mitä kirjanpitolaissa säädetään.

Kuntalain 112 :n mukaan kunnan tilinpäätöksestä on lisäksi voimassa, mitä kirjanpitolaissa säädetään. Kaupunginhallitus 115 31.03.2016 Tilinpäätös vuodelta 2015 50/04.047/2016 KH 31.03.2016 115 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 27. maaliskuuta 2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 50 Vuoden 2016 tilinpäätöksen allekirjoittaminen, luovuttaminen tilintarkastajan

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Ritva Lill-Smeds, jäsen Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ ( 14) Tarkastuslautakunta Kuntatarkastajan tarkastushavainnot kuntatarkastuksesta

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ ( 14) Tarkastuslautakunta Kuntatarkastajan tarkastushavainnot kuntatarkastuksesta Mäntyharju Pöytäkirja 4/2018 1 ( 14) Aika 10.04.2018, klo 13:30-16:05 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Lahna Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 17 Pöytäkirjan tarkastus 18 Asiakkuuspäällikkö

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1 AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, 3. kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 11 / 2009 201 Kokousaika 30.03.2009 klo 17.00 19.20 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ (11)

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ (11) ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 (11) Tarkastuslautakunta 04.06.2018 AIKA 04.06.2018 klo 16:00-17:40 PAIKKA Alavieskan kunnantalo, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 19 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1

Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1 Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1 Kunnanhallitus Aika 19.03.2018 17:00-19:40 Paikka Osuuspankin kokoustila Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 41 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, pöytäkirjan

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro Kokousaika klo

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro Kokousaika klo KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 7 27.3.2017 180 + Kokousaika 27.3.2017 klo 17.00 19.17+ Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA 13.5.2016 1 KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA Aika: 13.5.2016 klo 9.00 12.15 Paikka: Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Läsnä Marja Jalli

Lisätiedot

67 Mikkelin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös / tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

67 Mikkelin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös / tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2015 1 (7) Kaupunginhallitus, 125, 30.03.2015 Kaupunginhallitus, 207, 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto, 67, 15.06.2015 67 Mikkelin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös / tilintarkastuskertomus,

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Yhtymähallitus 20 20.03.2013 Yhtymävaltuusto 8 23.05.2013 Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 79/02.02.02/2013 Yh 20 Kuntalain 68 :n mukaan yhtymähallituksen on laadittava

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajien valinta Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Helena Pihlajasaari ja Pirjo Leinonen

Pöytäkirjan tarkastajien valinta Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Helena Pihlajasaari ja Pirjo Leinonen LAUKAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 1 Kunnanhallitus Aika 30.03.2015 klo 14:10-15:22 Paikka Hotelli Vuolake, Suolahdentie 84, Laukaa Lisätietoja Osallistujat Saapuvilla olleet et Anttonen Juhani Heikkinen

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Kaupunginhallitus 106 20.03.2017 Tarkastuslautakunta 51 18.05.2017 Kaupunginvaltuusto 49 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätös KH 106 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilin pää

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8. Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

ENONTEKIÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8. Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone ENONTEKIÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8. Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 18.5.2015 klo 14.00-16.55 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Sari Keskitalo pj olleet jäsenet Jaakko

Lisätiedot

Päätös. Laki. kuntalain muuttamisesta

Päätös. Laki. kuntalain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 314/2006 vp Hallituksen esitys laiksi kuntalain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi kuntalain muuttamisesta (HE 263/2006 vp). Valiokuntakäsittely Hallintovaliokunta

Lisätiedot

Otsikko Sivu 10 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS TILINPÄÄTÖS TIETOSUOJA-ASETUKSEN MUKAISET TOIMENPITEET 20

Otsikko Sivu 10 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS TILINPÄÄTÖS TIETOSUOJA-ASETUKSEN MUKAISET TOIMENPITEET 20 HEINÄVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 14 Yhteistyötoimikunta 10.04.2018 AIKA 10.04.2018 klo 14:00-15:10 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 10 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 16

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS Kunnanhallitus 77 20.03.2017 Kunnanhallitus 95 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 60 16.05.2017 Kunnanvaltuusto 44 24.05.2017 VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS 3328/02.02.02/2017 KHAL 20.03.2017 77 Tilinpäätöstä koskevat

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2014

Vuoden 2014 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 98 30.3.2015 Asianro 356/02.02.01/2015 59 Vuoden 2014 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2014

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2. Kunnanvaltuusto

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2. Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 21.6.2010 kello 18.00 18.35 Puumilan Taitotalo Mäkipää Lea, puheenjohtaja Björn Risto, I

Lisätiedot

Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 46 23.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Khall 10.04.2017 91 Kuntalain 113 :n mukaan/tilinpäätös: Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Hyötylä Pirkko (kesk) Arvola Anneli (kesk) Poikela Marko (kesk) Uusitalo Tapio (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 119

Hyötylä Pirkko (kesk) Arvola Anneli (kesk) Poikela Marko (kesk) Uusitalo Tapio (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 119 Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 119 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 8/2007 KOKOUSAIKA Tiistaina 15.05.2007 kello 16.00-19.01 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET

Lisätiedot

Kunnanvirasto Kunnanhallituksen kokoushuone Lapinjärvi

Kunnanvirasto Kunnanhallituksen kokoushuone Lapinjärvi Tarkastuslautakunta 2009-2012 15.04.2010 1 KOKOUSAIKA Torstaina 15.04.2010 klo 15.00 19.12 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Kunnanhallituksen kokoushuone Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 26.4.2017 1 Kokousaika Pe 28.4.2017 klo 16.00 19.10 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu Tarkastuslautakunta Kokousaika: Perjantai klo

ENONTEKIÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu Tarkastuslautakunta Kokousaika: Perjantai klo ENONTEKIÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu Tarkastuslautakunta 29.4.2011 1 Kokousaika: Perjantai 29.4.2011 klo 13.00 16.05 Kokouspaikka: Virastotalo Saapuvilla olleet jäsenet: Juha-Pekka Mäntyvaara puheenjohtaja

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Tuloslaskelma (ulkoiset erät)

Tuloslaskelma (ulkoiset erät) Kunnanhallitus 77 04.04.2017 Sotkamon kunnan tilinpäätös 2016 KHALL 77 Talousjohtaja Kuntalain 113 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikauden tilinpäätös tilikautta seuraavaan maaliskuun loppuun

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI 31.5.2017 SIIKAJOEN KUNTA Kumulatiivinen toteuma 41,67 % TULOSLASKELMA TA 2017 + muutokset Toteuma 31.5.2017 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Liite 1: Määrärahojen ylitykset tehtäväalueittain

Liite 1: Määrärahojen ylitykset tehtäväalueittain Kirkkovaltuuston 8.6.2010 päätöksiä 6 VUODEN 2009 TALOUSARVION MÄÄRÄRAHOJEN YLITYSOIKEUS Liite 1: Määrärahojen ylitykset tehtäväalueittain Vuoden 2009 talousarvion käyttötalousosassa oli budjetoitu toimintatuloihin

Lisätiedot

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17 Iitin kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2015 Aika Maanantai 27.04.2015 klo 18:00-20:00 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, neuvotteluhuone (1. krs.) Yli-Kaitala Markku puheenjohtaja, esittelijä

Lisätiedot

Rautavaara-Savotta: Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaara-Savotta: Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 83 11.04.2016 Rautavaara-Savotta: Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 11.04.2016 83 Kuntalain 113 :n mukaan/tilinpäätös: Kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Lisätiedot

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1 Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 60 Kokouksen järjestäytyminen 3 61 Vuoden 2015 tilinpäätös 4 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 2 Aika 06.06.2016 klo 09:00-10:15 Paikka

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kaupunginhallitus 85 30.03.2016 Tarkastuslautakunta 24 12.05.2016 Tarkastuslautakunta 28 18.05.2016 Tarkastuslautakunta 33 24.05.2016 Tilinpäätös vuodelta 2015 40/02.06/2016 KH 30.03.2016 85 Kuntalain

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2. Kunnanvaltuusto

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2. Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 20.6.2011 kello 18.00 18.42 Puumilan Taitotalo Mäkipää Lea, puheenjohtaja Björn Risto, I

Lisätiedot

Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 3/ (5) Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus, 42, Kunnanvaltuusto, 21,

Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 3/ (5) Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus, 42, Kunnanvaltuusto, 21, Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 3/2015 1 (5) Kunnanhallitus, 42, 30.03.2015 Kunnanvaltuusto, 21, 15.06.2015 21 Kangasniemen kunnan tilinpäätös vuodelta 2014 KNGDno-2015-79 Kunnanhallitus, 30.03.2015, 42

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 27.6.2016 kello 18.00 19.17 Puumilan Taitotalo Wiinamäki Petteri, pj. Markkola Juha-Matti,

Lisätiedot

Nilsiän kaupunki Pöytäkirja 4/

Nilsiän kaupunki Pöytäkirja 4/ Nilsiän kaupunki Pöytäkirja 4/2012 41 Tarkastuslautakunta Aika 10.05.2012 klo 14:00-15:40 Paikka Nilsiän kaupungintalo, kokoushuone 1 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 28 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 109 31.3.2014 Asianro 337/02.02.01/2014 52 Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Vuoden 2015 tilinpäätös kunnanhallitukselle 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 Kokousaika: Tiistaina 22.5.2018 klo 9.00-11.50 Kokouspaikka: Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Uudenmaan liiton tilinpäätös 2013; tilinpäätöksen hyväksyminen 69/00.00.03.00/2014 MHS 10.03.2014 17 Kuntalain

Lisätiedot

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 135 07.04.2009 Kunnanhallitus 221 16.06.2009 Kunnanhallitus 243 29.06.2009 Kunnanvaltuusto 86 29.06.2009 Iin kunnan tilinpäätös ja toimintakertomus 2008 570/02/55/2008 Khall 135 Kuntalain

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 6/ (13) Tarkastuslautakunta Aika , klo 16:32-19:23. Kaupungintalo, kokoushuone Leino, 3.

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 6/ (13) Tarkastuslautakunta Aika , klo 16:32-19:23. Kaupungintalo, kokoushuone Leino, 3. Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 6/2018 1 (13) Aika 03.05.2018, klo 16:32-19:23 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone Leino, 3. krs Käsitellyt asiat 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 28 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

84 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 84 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

84 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 84 Pöytäkirjan tarkastajien valinta PORNAISTEN KUNTA Asialista 6/2016 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Keskiviikko 30.3.2016 kunnanvaltuuston kokouksen jälkeen KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu (seuraava liite = ) 84

Lisätiedot

Vuoden 2009 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Vuoden 2009 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen Kunnanhallitus 116 29.03.2010 Kunnanhallitus 203 31.05.2010 Valtuusto 55 22.06.2010 Vuoden 2009 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen 1977/04/041/2010 KHALL 116 Kuntalaki 68 (27.4.2007/519):

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 613/02.06.01/2013 101 Vuoden 2012 tilinpäätös ja tuloksen käsittely (kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. (09) 816 83136 Vesa Kananen, puh. (09)

Lisätiedot

Rautavaara-Savotta: Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaara-Savotta: Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 83 11.04.2016 Kunnanvaltuusto 22 29.06.2016 Rautavaara-Savotta: Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 11.04.2016 83 Kuntalain 113 :n mukaan/tilinpäätös: Kunnan

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto N:o 2/2016 Sivu 4

Kirkkovaltuusto N:o 2/2016 Sivu 4 N:o 2/2016 Sivu 4 _ TILINPÄÄTÖKSEN 2015 HYVÄKSYMINEN 6.4.2016 10 Seurakunnan tilinpäätöksen laatimista ja käsittelyä koskevat säännökset ovat kirkkojärjestyksen15 luvun 9 :ssä. Seurakunnan on laadittava

Lisätiedot

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI 31.8.2016 Kumulatiivinen toteuma 66,67 % TULOSLASKELMA TA 2016 Toteuma 31.8.2016 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 047 172 734 796 70,2

Lisätiedot

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 5/2018 Sivu 1 laitettu extranettiin Tarkastuslautakunta

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 5/2018 Sivu 1 laitettu extranettiin Tarkastuslautakunta SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 5/2018 Sivu 1 laitettu extranettiin 7.5.2018 Tarkastuslautakunta Aika: Keskiviikkona 16.05.2018 kello 11.00 Kahvi kokoushuoneessa klo 10.45 Paikka: Kunnanhallituksen huone Päätöksentekotapa:

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ti 31.5.2016 klo 15.00 18.30 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007

TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007 Kaupunginhallitus 87 08.04.2008 Kaupunginhallitus 123 06.05.2008 Kaupunginvaltuusto 43 04.06.2008 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007 918/02/021/2008 KHALL 87 Liite

Lisätiedot

46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen

46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen 22/2018 46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen Yhteinen kirkkovaltuusto päättää 1) vahvistaa Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2017

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-15:45 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna

Lisätiedot

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 44. Tarkastuslautakunnan vuoden 2014 arviointikertomus 48

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 44. Tarkastuslautakunnan vuoden 2014 arviointikertomus 48 Kokousaika 24.6.2015 klo 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto 43 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 44 Pöytäkirjantarkastajien valinta 45 Esityslistan hyväksyminen 46 Luvian kunnan tilinpäätös

Lisätiedot

EURAN KUNTA Pöytäkirja 4/ (9)

EURAN KUNTA Pöytäkirja 4/ (9) EURAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1 (9) Tarkastuslautakunta Aika 17.05.2016 klo 15:00-18:30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone, kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Kallio Juha puheenjohtaja Kemppainen

Lisätiedot

HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu KUNNANVALTUUSTO KOKOUSAIKA Keskiviikko klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT

HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu KUNNANVALTUUSTO KOKOUSAIKA Keskiviikko klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT KOKOUSAIKA Keskiviikko 10.6.2015 klo 18.30 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 10 11 12 13 14 Liite 2 15 16 17 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien ja ääntenlaskijoiden

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa. Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2.

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:00-16:20 Paikka Kaupungintalo, kabinetti 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja

Lisätiedot

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina

Lisätiedot