Matkaraportti Japanin opintomatka Luonnosta Sinulle II -hanke, Arktiset Aromit ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Matkaraportti Japanin opintomatka 11. 18.10.2009 Luonnosta Sinulle II -hanke, Arktiset Aromit ry"

Transkriptio

1 Matkaraportti Japanin opintomatka Luonnosta Sinulle II -hanke, Arktiset Aromit ry Luonnosta Sinulle II -hanke järjesti heti alkajaisiksi opintomatkan Japaniin, Tokioon. Opintomatkalle osallistui edustajia koko hankealueelta. Yritysten toimialat liittyvät matkailu- ja elintarvikealoille: majoitukseen, ohjelmapalveluihin ja ravintolapalveluihin, sekä leipomotuotteisiin ja suomalaisiin viineihin. Mukana oli myös hanketyöntekijä, jonka vastuualueena on maaseutuelinkeinot. Vierailujen annin, joista raportissa tarkemmin kerrotaan, lisäksi matkan tärkeänä saavutuksena voidaan pitää sen kuluessa kehittynyttä yhteishenkeä ryhmän jäsenten välille. Näin saatiin paljon uusia yhteistoimintaideoita ja hyvä ydinryhmä toteuttamaan niitä hankkeen avulla jatkossakin. Raportissa eritellään tapaamisissa ja muuten matkan aikana opittua. Matkailualan toimijoiden tapaamiset Tapasimme matkan aikana useita matkailualan avainhenkilöitä. Esittelimme hankemaakuntien alueen matkailutarjontaa ja veimme hankkeessa valmistettua japaninkielistä esitettä jaettavaksi asiakkaille. Finpro Finpro:n matkailun seniorikonsultti Noto Shigeyoshi kertoi japanilaisista matkailijoina, ja tämän hetken trendeistä. Vuosittain 17 miljoonaa japanilaista matkustaa ulkomaille ja luku on viime aikoina säilynyt samansuuruisena. Suomeen tulee japanilaisia yhteenlaskettuna yöpymisen verran. Keskimäärin japanilaiset viipyvät Suomessa 3 yötä, koska lomat ovat varsin lyhyitä. Japanilainen matkailualan kauppa kulkee pääasiassa matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien kautta. Matkatoimistot ostavat matkanjärjestäjiltä valmiit paketit, jotka he myyvät yksittäisille matkailijoille. Matkatoimistoille on haasteena kiinnostuksen lisääntyminen yksilöityjä matkoja kohtaan, koska suurille yrityksille yksilöityjen matkojen järjestäminen ei ole kannattavaa. Asiakasprofiileja on kolme: Perinteinen matkailija. Vanhempi pariskunta, jolla on rahaa. He matkustavat kesäaikana ja käyvät samalla kertaa muissakin pohjoismaissa. Rahaa he kuluttavat lähinnä kalliimpiin matkamuistoihin % heistä ostaa matkansa matkatoimiston kautta. Talvimatkailija vuotiaita miehiä ja naisia, jotka matkustavat Suomeen joulu maaliskuun välisenä aikana. Heitä kiinnostavat talviaktiviteetit ja revontulet. He käyttävät rahaa erityisesti lisäpalveluna järjestettyihin retkiin. Ovat eniten matkailukohteeseen rahaa tuova ryhmä juuri järjestettyihin aktiviteetteihin osallistumisen vuoksi. 50% ostaa matkansa matkatoimiston kautta. Nuoret työssäkäyvät naiset. Nuoret vuotiaat naiset ovat uusi matkustajaryhmä, joka ei lähde pakettimatkalle, vaan haluaa päättää fiiliksen mukaan mitä tekee. Heille tärkeintä on miellyttävä tunnelma, ja suuntaavat usein Helsinkiin, joka on japanilaiselle sopivan pieni kaupunki parissa päivässä kierrettäväksi. He eivät kuluta yhtä paljon rahaa matkallaan kuin kaksi muuta

2 ryhmää. Vain 30% ostaa matkansa matkatoimistolta. Yleisesti nuoret miehet ovat todella säästäväisiä, koska he ovat eläneet ainoastaan lama-aikaa. Yleisin vapaa-ajan aktiviteetti on tietokoneen parissa ja tämän vuoksi nuoret miehet myös matkustavat hyvin vähän. Japanilaisille matkailijoille on tärkeä kertoa hyvin yksityiskohtaisesti mitä voi tehdä ja miten toimia. Kun suomalainen arvostaa omaa valinnanvapautta ja lähtee mielellään tee-se-itse-lomalle, japanilainen osallistuu mielellään matkalle, jossa jokainen yksityiskohta on mietitty valmiiksi hänen puolestaan. Ennen oltiin kiinnostuneita nähtävyyksistä, mutta nykyään paikallinen elämä on kiinnostavaa. Käynti tavallisessa ruokakaupassa on nuorille naisille kiinnostava kokemus. Tulevaisuudessa ekologiset ja ympäristöarvoja korostavat tuotteet tullevat olemaan suosittuja ja paikalliseen elämään tutustuminen kiinnostanee edelleen. Tämä trendi on oiva perusta luonnontuotteiden ja toiminnallisten ohjelmapalvelujen lisäämiseen. Esimerkiksi perinteisen marjahillon valmistus paikallisten ihmisten ohjaamana voisi olla juuri nuoremmille naisille suunnattu aktiviteetti. Japanilaisen ruokakaupan hedelmätiski poikkeaa suomalaisesta vastaavasta ainakin tuotteiden pakkaamisen osalta. Palvelujen ja tuotteiden näkyvyys internetissä tulee koko ajan tärkeämmäksi. Japanilaiselle nettisivun latautumisnopeus on ratkaiseva tekijä. Kuitenkaan nettivarausjärjestelmät, jossa matkailija varaisi matkansa suoraan palvelun tarjoajalta, eivät sovi japanilaiseen tyyliin, koska se vaatii liikaa vaivannäköä matkailijalta. He haluavat, että matkatoimisto hoitaa asian heidän puolestaan. Japanilaiset haluavat rahoilleen vastinetta myös palvelun muodossa, joka ei välttämättä palvelun tarjoajalle maksa paljoa. Esimerkiksi he arvostavat, jos heitä tervehditään nimeltä saapuessaan hotelliin. Kaikessa täytyy myös olla hyvä taustatarina. Noto Shigeyoshi antoikin moitteita siitä, etteivät suomalaiset tunne omaa historiaansa, jotta voisivat kertoa matkailukohteen ja tuotteiden historiallisesta taustasta.

3 Onnistuakseen markkinoinnissa Japaniin kannattaa matkustaa Japaniin tapaamaan erikoismatkatoimistojen edustajia, täytyy olla konkreettisia esimerkkejä palveluista, joita on tarjolla, ja kannattaa tehdä yhteistyötä japanilaisten matkatoimistojen henkilökunnan kanssa ja kysellä mitä heidän asiakkaansa haluavat. Tulee myös muistaa, että markkinoinnissa kilpailemme koko Euroopan muiden kohteiden kanssa. Kannattaa miettiä tarkoin, miksi juuri oma matkailukohde jossain päin Suomea voittaa vaikkapa Pariisin, ja tuoda kyseiset asiat selkeästi esille. Finn Tour Vierailimme Finn Tour -matkatoimistossa, joka on perustettu vuonna 1983 ja sen kautta Suomeen, sekä muihin pohjoismaihin ja Baltian maihin matkustaa vuosittain matkailijaa. Nimensä mukaisesti matkatoimiston pääasiallinen kohde on Suomi. Matkailu painottuu talveen ja kohteina ovat Helsinki sekä Lappi. Markkinointi on helpottunut suorien lentojen lisääntyessä Japanista Helsinki-Vantaalle. Tiedustelimme heidän näkemystään japanilaisten matkailijoiden toiveista. Ruoan osalta tuoksuvalmuska, poron ja hirven liha ovat kiinnostavia. Toimiston väki innostui ohjatusta sieniretkestä, jonka antimista voisi asiakkaat vielä itse valmistaa ohjatusti ruokaa. Myös sienten kuivaaminen kotiin viemisiksi kuulosti heidän mielestään kannattavalta. Suuri osa japanilaisista ei osaa englantia kovinkaan hyvin, mikä on usein esteenä kommunikoinnille. Yhdessä tekeminen, kuten vaikka ruoanlaitto, ei kuitenkaan vaadi sanallista viestintää. Tällä hetkellä suosittua on myös tavalliseen paikalliseen elämään tutustuminen tekemällä jotain suomalaista tai vierailemalla suomalaisessa kodissa. Tässä pienillä maaseutumatkailuyrityksillä on selkeä etulyöntiasema suuriin hotelleihin nähden, koska koko paikka on usein kodinomainen ja perinteinen. Asioita, joita matkailijat liittävät Suomeen ja joiden vuoksi he Suomeen lähtevät, ovat luonto, vieraanvaraisuus ja design. Koska Helsingissä halutaan usein käydä osana matkaa, on pohjoisen ja itäisen Suomen kohteilla oltava jokin todella vahva erikoisuus, miksi sinne asti Helsingistä kannattaa lyhyehkön matkan aikana lähteä käymään. Suurkaupunkilaiselle pääkaupunkiseudunkin metsiköt ovat villiä erämaata. ALIS Tour ALIS Tour-matkatoimisto on varsin pieni, mutta se on erikoistunut Suomeen. Heidän kauttaan vuosittain matkustaa n henkilöä. Matkailijoita tulee kaikkina vuodenaikoina. Käytimme tapaamisajan pääasiassa mukana olleiden yritysten tarjoamien palveluiden esittelyyn. He olivat varsin kiinnostuneita pienistä maaseutumatkailukohteista, koska pienenä toimistona pystyvät järjestämään yksilöityjä matkoja ja haluavat tarjota jotain, joka poikkeaa massatuotteista. Tärkeitä asioita pienellekin toimistolle ovat tieto miten kulkuyhteydet kohteeseen hoidetaan, ja että kulkuyhteydet toimivat hyvin, sekä mahdollisuus maksun veloittamiseen luottokortilta etukäteen. Tumlare Corporation Suurista matkanjärjestäjistä tapasimme Tumlare Corporationin edustajan. Tumlare on maailmanlaajuinen toimija, joka järjestää sekä vapaa-ajan matkoja, että yritysten opintomatkoja. He tarvitsevat tarkat tiedot etukäteen jokaisesta yksityiskohdasta. Japanin laki muun muassa edellyttää, että matkailijalle näytetään hotellihuoneesta valokuva matkaa myytäessä. Tämän vuoksi matkailukohteiden on hyvä tarjota mahdollisimman tarkat tiedot tarjoamastaan tuotteesta.

4 Suomalaisten koululaisten hyvät tulokset Pisa-tutkimuksessa kiinnostavat Japanissa, ja sen seurauksena Tumlarella olisi kiinnostusta järjestää opintomatkoja tutustumaan suomalaiseen koulujärjestelmään. Erikon mukaan nuoret naiset olisivat kiinnostuneita osallistumaan esimerkiksi yrttiöljyn tai muun yrttipohjaisen kauneustuotteen valmistukseen, tai vaikka itse kerättyjen yrttien kuivaamiseen. Koska japanilaiset matkailijat eivät vietä pitkiä aikoja yhdessä paikassa, tulisi kurssi suunnitella niin, että muutamassa tunnissa saataisi valmista. Eri työvaiheita varten voisi olla esivalmistellut raaka-aineet odottamassa, jolloin esimerkiksi yrttien kuivuriin laittamisen jälkeen pääsisi suoraan pussittamaan ennalta kuivattuja yrttejä. Japanilaiseen kulttuuriin ja elintarvikealan trendeihin tutustuminen Saapumispäivämme Tokioon oli kansallinen vapaapäivä, joten emme päässeet virallisille vierailuille, mutta käytimme illan tutustumalla paikalliseen kylpylään, joka oli sisustettu entisaikojen tyyliin. Kylpylässä ensimmäisenä huomion kiinnitti se, miten jokainen yksityiskohta on mietitty loppuun asti. Samaan kiinnitimme huomiota aivan kaikkialla, jopa metroasemien opasteet olivat uskomattoman selkeät. Kylpylästä oli tehty kaiken kattava viihdekeskus, jossa oli mahdollisuus nauttia kylpyjen ja hierontahoitojen lisäksi ruokaa ja juomaa, tehdä ostoksia pikkukaupoissa ja alkoipa illalla vielä konserttikin. Kylpyläosasto ulkopuolella liikuttiin pukeutuneena yukataan, joka on ikään kuin kylpytakki. Näin siis kylpyläosaston ja ravintola/kauppa-alueen välillä voi liikkua edestakaisin hyvin helposti. Toisena aamuna lähdimme aikaisin tutustumaan paikalliseen tukkutoriin, josta ravintolat ostavat raaka-aineensa. Pääasiallinen myyntiartikkeli on tuore kala, mutta myös vihanneksia ja sieniä oli tarjolla. Jälleen kerran yksityiskohdat kiinnittivät huomion. Tarjolla oli kanadalaista tuoretta tuoksuvalmuskaa pakattuna kauniisiin koreihin tai pahvirasioihin, joissa oli puuta muistuttava kuviointi, ja sienien joukkoon oli ripoteltu pieniä havunoksia. Jo tukkutorilla kiinnitettiin huomiota tuotteiden esillepanoon. Kanadalaista tuoksuvalmuskaa tukkutorilla 4000 /rasia (n. 32 )

5 Yhden päivän käytimme Health Ingredients messuilla, joilla oli esitteillä viimeisimmät terveystuotteet ja elintarvikkeiden ainesosat. Messuilla näki, miten tärkeää japanilaisille on terveelliset elintarvikkeet, mutta käsitys siitä, mikä on terveellinen tuote poikkeaa suomalaisesta käsityksestä. Siinä missä meillä lisäaineeton, mahdollisimman luonnonläheinen, mielellään luonnonmukaisesti tuotettu tuote on tämän hetken trendi, sama trendi on Japanissa vasta heräämässä. Mieluiten terveystuote nautitaan kapselina tai tehojuomana. Kauppojen hyllyjen tarkastelu osoitti, että tärkeintä tuotteessa on ulkonäkö, jonka täytyy olla täydellinen. Lisäaineiden määrää, jolla kyseiseen ulkonäköön päästään ei taideta laskeskella. Vierailimme myös Moomin Bakery & Café -konseptikahvilassa. Kahvila kuuluu Benelic-ketjuun, joka on erikoistunut sarjakuva- ja animaatiohahmoista tehtyihin tuotteisiin erikoistuneisiin liikkeisiin. Leipomo-kahvilan erikoisuuksia ovat ruisleipä ja muut suomalaistyyliset leivonnaiset. Kahvilan yhteydessä myydään Muumi-tuotteita ja suomalaisia tuotteita. Kahvilassa kaikki on Muumi-teeman mukaista aina sisustuksellisista elementeistä pikkulusikoiden päissä oleviin Muumihahmoihin ja kahvin kera tarjottavaan Muumi-keksiin. Hauska idea, joka silminnähden vetosi kaiken ikäisiin asiakkaisiin oli n. 50 cm korkeat Muumi-pehmolelut, jotka istuskelivat kahvilan pöydissä. Tarjoilijat vieläpä kävivät kysymässä pöytiin istuutuvilta asiakkailta haluavatko he nauttia kahvikupillisensa Muumin seurassa ja toivat sitten Muumihahmon pöytäseurueen jatkoksi. Leipomo-kahvila kokonaisuudessaan on hyvä osoitus, miten jonkin teeman ympärille voidaan rakentaa yksityiskohtiin asti teeman mukainen kokonaisuus, eikä asiakaskunta suinkaan rajoitu lapsiin. Opintomatkaseurue Muumi-kahvilan ovella. Maiden välistä yhteistyötä tekevien organisaatioiden tapaamiset EU-Japani-keskus EU-Japani-keskuksessa (EU-Japan Centre for Industrial Cooperation) kuulimme keskuksen toiminnasta ja EU-maiden ja Japanin välisen kaupan ja yhteistyön historiasta. Keskuksen tavoitteita ovat edistää teollisuuden, kaupankäynnin ja investointien muodossa tehtyä yhteistyötä EU:n ja

6 Japanin välillä kumpaankin suuntaan. Keskus pyrkii myös vahvistamaan eurooppalaisen teollisuuden teknologista osaamista ja kilpailukykyä. Keskuksen toimintaa rahoittavat EU:n komissio, Japanin kauppa- ja teollisuusministeriö, sekä yritykset. Keskus neuvoo yrityksiä kaupankäynnin käytännöissä ja säädöksissä molempiin suuntiin EU:n ja Japanin välillä. Heillä on think tank toimintaa energia-, ilmasto- ja ympäristöasioihin liittyen, sekä liikemaailman edunvalvontaa lainsäädäntöön nähden. Erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille on tarjolla ilmainen tietopankki-palvelu Japanin kauppaan liittyen. Keskus järjestää myös eripituisia koulutuksia yritysten edustajille ja opiskelijoille, sekä opintovierailuja yrityksiin. Koulutusten tavoitteena on tarjota tarvittavia tietoja ja tuntemusta kaupankäynnistä ja kulttuurista Japanissa, sekä kielitaitoa, jotta toiminta japanilaisten yhteistyökumppaneiden kanssa helpottuu. Keskuksen hallinnoima Vulcanus-ohjelma on korkeakouluopiskelijoille suunnattu työharjoitteluvaihto EU:n ja Japanin välillä, jonka kautta yritykset voivat hakea japanilaista harjoittelijaa. Suomen Japanin Instituutti Suomen Japanin instituutti on yksi Suomen 16 kulttuuri- ja tiedeinstituuttista ympäri maailman. Instituutti on opetusministeriön tukema yksityinen säätiö, jonka tavoitteena on rakentaa akateeminen ja kulttuurinen silta Suomen ja Japanin välille. Instituutti auttaa Japanissa oleskelevia suomalaisia taiteilijoita ja tieteen tekijöitä työssään ja järjestää tieteen ja taiteen alojen vaihtoa maiden välillä. Suomen Japanin kauppakamari Saimme kutsun Suomen Japanin kauppakamarin kuukausittaiseen lounastapaamiseen, joka sattui juuri vierailuviikollemme ja jonka teemana oli tällä kertaa puolukka. Tilaisuudessa pääsimme keskustelemaan suomalaisten Japanissa toimivien yritysten kanssa, sekä kuulimme tänä vuonna perustetun Lingonberry Promotional Associationin eli puolukan menekinedistämisyhdistyksen toiminnasta. Yhdistyksen tarkoituksena on nostaa puolukan tunnettavuutta Japanissa, ja käyttää Suomen imagoa mainonnassa, mikä tietysti nostaa myös koko Suomen tunnettavuutta. Japanilaisten mielikuva Suomesta tällä hetkellä on yhdistyksen edustajan mukaan positiivinen. Siihen kuuluvat mm. joulupukki, muumit, revontulet ja hyvät Pisa-tutkimuksen tulokset. Yhdistyksen tekemää työtä kannattaa meidän Suomessakin hyödyntää tuomalla positiivisessa hengessä esille metsiemme marjoja.

Luonnontuotteet vientivaltteina & Luonnonyrttioppaan esittely. FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry

Luonnontuotteet vientivaltteina & Luonnonyrttioppaan esittely. FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry Luonnontuotteet vientivaltteina & Luonnonyrttioppaan esittely FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry Arktiset Aromit ry Luonnontuotealan valtakunnallinen toimialajärjestö, perustettu v. 1993 Tavoitteena edistää

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa - Kuluttajakysely Maaliskuu 2012 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa 500 Suomalaisten matkailumenot Viroon 2002-2011 Milj.

Lisätiedot

Kesän luontomatkailutuotteiden kysynnän kasvupotentiaali ja ostomotivaatio Lapissa

Kesän luontomatkailutuotteiden kysynnän kasvupotentiaali ja ostomotivaatio Lapissa Kesän luontomatkailutuotteiden kysynnän kasvupotentiaali ja ostomotivaatio Lapissa Kirsi Nikkola Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti Lapin yliopisto Tutkimusprojekti ja menetelmät Tutkin Lapin

Lisätiedot

Venäläiset kuluttajat Suomessa

Venäläiset kuluttajat Suomessa Venäläiset kuluttajat Suomessa - Pietarin alueen kuluttajakysely Kesä-syyskuu 2011 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Venäläisten matkailu Suomessa Yleistä

Lisätiedot

Mitä on ruokakulttuuri. - kuluttajan silmin?

Mitä on ruokakulttuuri. - kuluttajan silmin? itä on ruokakulttuuri - kuluttajan silmin? toiminnanjohtaja Tiina Lampisjärvi Finfood Suomen Ruokatieto ry Kulttuurin Kaukametsä -seminaari Onko ruoka kulttuuria? 7. 8.9.008 istä tuntee vahvan ruokakulttuurin?

Lisätiedot

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Tuotteita käyttävistä ihmisistä on tullut parempia mainoksia, kuin perinteisistä medioista Miksi näin on? 3

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa - Kuluttajakysely Maaliskuu 2011 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Suomalaisten vapaa-ajan matkailu Viroon Päivämatkat

Lisätiedot

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA Joulunajan viikko-ohjelma on voimassa 23.12.2011 8.1.2012 PERJANTAI 23.12. / 30.12. / 6.1. 12:00 MOOTTORIKELKKASAFARI ERÄMAAHAN Nauti ulkoilmaelämästä moottorikelkkasafarilla luonnon sydämeen. Reittimme

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Japanilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Japanilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Japanilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA JAPANILAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN JAPANILAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

MATKAILUN TALOUDELLISET VAIKUTUKSET KIVIJÄRVELLÄ KESÄ 2013 TALVI 2014. 29.8.2014 Mika Niskanen

MATKAILUN TALOUDELLISET VAIKUTUKSET KIVIJÄRVELLÄ KESÄ 2013 TALVI 2014. 29.8.2014 Mika Niskanen MATKAILUN TALOUDELLISET VAIKUTUKSET KIVIJÄRVELLÄ KESÄ 2013 TALVI 2014 Toimeksiantaja Kivijärven kunta KÄYTETTY MENETELMÄ Menomenetelmä Tulomenetelmä Asukaskyselyt (keskiarvot) Kuntatilastot Mökkikyselyt

Lisätiedot

LEIRINTÄMATKAILU LUO TULOJA JA TYÖPAIKKOJA!

LEIRINTÄMATKAILU LUO TULOJA JA TYÖPAIKKOJA! Leirintämatkailualan yksi vahvuus on se, että se työllistää. Sen töiden automatisoinnin mahdollisuudet ovat rajalliset. Työtä ei voida siirtää merkittävissä määrin ulkomailla tehtäväksi. Alan on ennustettu

Lisätiedot

POROA VAI BURGERIA. Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi?

POROA VAI BURGERIA. Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi? POROA VAI BURGERIA Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi? Suomalainen ruokaperinne Kropsua, hapanleipää, karjalanpaistia

Lisätiedot

Kulttuurimatka suomalaiseen kotiin

Kulttuurimatka suomalaiseen kotiin Kulttuurimatka suomalaiseen kotiin Case: Cosy Finland Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring, 8.4.2011 Mistä kaikki alkoi? Kirsti Sergejeff pääsi Gambian matkallaan vuonna 2002 tutustumaan

Lisätiedot

Intialainen kasvisruokakurssi Tuohikodossa 2.2.2013 vetäjänä Vijay

Intialainen kasvisruokakurssi Tuohikodossa 2.2.2013 vetäjänä Vijay Intialainen kasvisruokakurssi Tuohikodossa 2.2.2013 vetäjänä Vijay Alla on kuvia, mitä kaikkea (mausteita, raaka-aineita, työvaiheita ja astioita) kuuluu intialaiseen ruuanlaittoon. Aivan aluksi joimme

Lisätiedot

Metsäluomu biotalouden mahdollisuutena Luomufoorumi 3.2.2016

Metsäluomu biotalouden mahdollisuutena Luomufoorumi 3.2.2016 Metsäluomu biotalouden mahdollisuutena Eija Vuorela Suomen 4H-liitto/Youngfour Oy Luonnontuotteet monipuolistuvissa arvoverkoissa (LUMOA) -hanke Yhteistyössä Rainer Peltola LUKE 2 Mennään metsään Suomi

Lisätiedot

Osaaminen, innovaatiot ja liiketoiminta

Osaaminen, innovaatiot ja liiketoiminta Osaaminen, innovaatiot ja liiketoiminta Ryhmäraportti Jenni Kämäri, Anne Laitinen, Anssi Louet, Päivi Mäkimartti, Katri Åström Liiketalouden koulutusohjelma Taloushallinto Tradenomi (AMK) KEMI/TORNIO 2012

Lisätiedot

Kaikki vapaa-ajanyöpymiset* (tuhansia öitä)

Kaikki vapaa-ajanyöpymiset* (tuhansia öitä) 1 MATKAILUN EDISTÄMISKESKUS KESÄMATKAILUSTRATEGIA 2004-2006 1. Lähtökohtia Pohjana kesämatkailustrategialle on vuosille 2004 2007 laadittu MEKin toimintastrategia, jossa MEKin päätuoteryhmät määritellään.

Lisätiedot

Majoitusliikekysely 2009

Majoitusliikekysely 2009 Lappeenranta ja Imatra Valtakatu 49 :: FIN 53100 LAPPEENRANTA :: GSM +358 45 137 5099 :: info@takoy.fi :: www.takoy.fi Sisällysluettelo Tiivistelmä... 1 Johdanto... 2 Hotellivierailijoiden matkustaminen...

Lisätiedot

Luonnontuotealan toimialaraportti 2016 11.5.2016 Helsinki

Luonnontuotealan toimialaraportti 2016 11.5.2016 Helsinki Luonnontuotealan toimialaraportti 2016 11.5.2016 Helsinki Anne Ristioja Luonnontuotealan toimialapäällikkö Lapin ELY-keskus Luonnontuotteet Marjat Sienet Yrtit Erikoisluonnontuotteet Mahla, pihka, terva,

Lisätiedot

Hyvä tietää. Japani. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Japani. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Japani Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Japanista Pääkaupunki Kielet Asukasluku Tokio Japani 130 milj. Uskonto Valuutta Pinta-ala Shintolaisuus ja buddhalaisuus Yen Tällä sivulla

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen 1.5.2013 31.10.2013 11.11.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Sanna Tuononen Kesäkuu 2015 03/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Miksi ruokaa pitää tuottaa Suomessa, eikö perulainen pihvi kelpaa?

Miksi ruokaa pitää tuottaa Suomessa, eikö perulainen pihvi kelpaa? Miksi ruokaa pitää tuottaa Suomessa, eikö perulainen pihvi kelpaa? -Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Suomessa KTM Leena Viitaharju leena.viitaharju@helsinki.fi, Kouvola, 5.4.2016 9.10.2013

Lisätiedot

Mainiot matkailukysymykset

Mainiot matkailukysymykset Mainiot matkailukysymykset Tulosta, leikkaa suikaleiksi, valitse parhaat, keksi uusia ja pyydä osallistujia nappaamaan Mainio matkailukysymys. Kannusta keskustelemaan matkailuaiheesta ja aiheen vierestä.

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

TAK Rajatutkimus 2015

TAK Rajatutkimus 2015 Vuosiraportin liite: Ulkomaalaiset matkailijat Porvoon-Loviisan seudulla Valtakatu 51 :: FIN-53100 LAPPEENRANTA :: GSM +358 45 137 5099 :: info@tak.fi :: www.tak.fi SISÄLLYSLUETTELO Yöpymiset ja matkat...

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

MATKAILUSATSAUKSET 2015. Benjamin Donner benjamin.donner@kimitoon.fi Maija Pirvola maija.pirvola@yrityssalo.fi

MATKAILUSATSAUKSET 2015. Benjamin Donner benjamin.donner@kimitoon.fi Maija Pirvola maija.pirvola@yrityssalo.fi MATKAILUSATSAUKSET 2015 Benjamin Donner benjamin.donner@kimitoon.fi Maija Pirvola maija.pirvola@yrityssalo.fi Miksi aasia? 2 Matkailuelinkeinon toimintasuunnitelma Määrittellään visio, siitä missä voimme

Lisätiedot

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. TYÖSSÄOPPIMASSA SAKSASSA, KÖLNISSÄ 25.3-23.5.2015 Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. Lähdimme Leonardo- hankkeen rahoituksella, joka kattoi lennot sekä asunnon.

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto, Joulututkimus 2013, tekijä: Kopla Helsinki

Suomalaisen Työn Liitto, Joulututkimus 2013, tekijä: Kopla Helsinki Joulututkimus Metodit Kopla Juttutuvat (ryhmäkeskustelu verkossa) 1 kpl Otos n=10 20-65-vuotiaita ympäri Suomea Keskustelun kesto oli 1,5 tuntia per ryhmä. Osallistujat osallistuivat keskusteluun omalta

Lisätiedot

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013 Fashion & Design Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013 Fashion & Design - Lähialueyhteistyöhanke Rahoitus TEMin lähialueyhteistyövaroista Finatex ry:n koordinoima Suomalais-venäläisen

Lisätiedot

Kansallispuistoissa on vetovoimaa!

Kansallispuistoissa on vetovoimaa! Kansallispuistoissa on vetovoimaa! Kansallispuistot - Alkuperäisen luonnon suojelua ja virkistyskäyttöä - Säilyttävät kulttuuriarvoja - Ovat tärkein työkalu luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi Suomessa

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Kansallisen verkkokauppatilaston julkistus

Kansallisen verkkokauppatilaston julkistus Kansallisen verkkokauppatilaston julkistus Verkkokauppa Suomessa tammi-kesäkuussa 2010 Seppo Roponen 30.9.2010 Johdanto Sähköisestä kaupankäynnistä on ollut pitkään saatavilla runsaasti tietoa. Tietoa

Lisätiedot

Ruoan ecodesign matka ekotuotteistamisen markkinoinnin maailmaan

Ruoan ecodesign matka ekotuotteistamisen markkinoinnin maailmaan Liite 19.12.2005 62. vuosikerta Numero 4 Sivu 16 Ruoan ecodesign matka ekotuotteistamisen markkinoinnin maailmaan Maarit Pallari, MTT Muotoilun juuret istuvat yhtä tukevasti kulttuurissamme kuin puikulaperunan

Lisätiedot

K A N S A L L I S M U S E O N

K A N S A L L I S M U S E O N M e t r o p o l i a A M K M u o t o i l u n i n n o v a a t i o p r o j e k t i 2 0 1 5 K A N S A L L I S M U S E O N E e v a T e r ä v ä S i s u s t u s a r k k i t e h t u u r i 1 6. 1 0. 2 0 1 5 B

Lisätiedot

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2016 maaliskuu

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2016 maaliskuu KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2016 maaliskuu Kouvolan Ydinkeskusta ry I Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola I 044 311 8250, 044 311 8251 I toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi Toiminnanjohtaja Marja-Leena

Lisätiedot

Suomi luonnollisen hyvinvoinnin lähde

Suomi luonnollisen hyvinvoinnin lähde Suomi luonnollisen hyvinvoinnin lähde Hyvinvointimatkailun kehittämisstrategia 2014-2018 Otteita tutkimuksesta Suomi hyvinvointimatkailun kohdemaana (Itä-Suomen yliopisto) Liisa Renfors 04.12.2014 Haikon

Lisätiedot

Ann Louise Erlund ProjektijohtajaYrkeshögskolan Novia. StiftelsenFinlandssvenskaJordfondensr.

Ann Louise Erlund ProjektijohtajaYrkeshögskolan Novia. StiftelsenFinlandssvenskaJordfondensr. Ann Louise Erlund ProjektijohtajaYrkeshögskolan Novia StiftelsenFinlandssvenskaJordfondensr. Rannikon Ruoka Ruoka-artesaanit ovat uusi kasvava ammattikunta pohjoismaissa. Artesaaniruoan jatkojalostuksessa

Lisätiedot

Matkailijat karsastavat kaivoksia

Matkailijat karsastavat kaivoksia Matkailijat karsastavat kaivoksia Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja ravintola-ala on merkittävä toimiala, jolla on potentiaalia työllistää, tuoda verotuloja valtiolle ja luoda pysyvää hyvinvointia

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Selvitys perustuu Eurostatin, Statistics Estonian ja Tilastokeskuksen tilastoihin sekä kahteen otospohjaiseen kuluttajakyselyyn: TNS Gallup:

Lisätiedot

Matkailutoimijoiden toiveita museoille Raija Sierman

Matkailutoimijoiden toiveita museoille Raija Sierman Matkailutoimijoiden toiveita museoille 1 Matkailun toimiala Matkailuelinkeinoa on vaikea määritellä tarkasti, sillä useat alat ovat siihen yhteydessä. Matkailu kytkeytyy eri elinkeinoihin ja yhteiskuntaan.

Lisätiedot

Matkakertomus, World Future Energy Summit messut 15.1.-17.1.2013, Abu Dhabi

Matkakertomus, World Future Energy Summit messut 15.1.-17.1.2013, Abu Dhabi Matkakertomus, World Future Energy Summit messut 15.1.-17.1.2013, Abu Dhabi Matkalla ENY projektipäällikkö Jonna Haapamäki-Syrjälä, IS-Technics Oy Raimo Keskitalo sekä Dubaissa toimistoa pitävä Exigo Finland

Lisätiedot

12:30 Kahvit, ilmoittautuminen ja sisäänkirjautuminen. 13:00 FEFE-hankkeen esittely, P. Franssila

12:30 Kahvit, ilmoittautuminen ja sisäänkirjautuminen. 13:00 FEFE-hankkeen esittely, P. Franssila FURTHER EAST FROM THE EAST 12:30 Kahvit, ilmoittautuminen ja sisäänkirjautuminen 13:00 FEFE-hankkeen esittely, P. Franssila 13:10 FEFEn tarjoamat kehittämispalvelut + Esteettömyys- tietoisku K.Stenberg,

Lisätiedot

All the truth about FINLAND

All the truth about FINLAND All the truth about FINLAND STOP in Finland - lehden Koko totuus Suomesta - näyttelypaikan tavoitteena on esitellä Suomen matkailumahdollisuuksia ja vahvistaa Suomen imagoa suosittuna matkailukohteena.

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

Rokua Geopark. Ohje yrityksille Rokua Geopark logon käyttämisestä

Rokua Geopark. Ohje yrityksille Rokua Geopark logon käyttämisestä Rokua Geopark Ohje yrityksille Rokua Geopark logon käyttämisestä Rokua Geopark ohjausryhmä 24.3.2011 Taustaa Rokua Geopark on perustettu edistämään Oulujokilaakson, Rokuan ja Oulujärven alueiden elinkeinotoimintaa,

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Helena Niskanen 1.5.2013 31.10.2013 1.11.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Mitä voimme oppia toisiltamme? Kansainvälistä kokemusten vaihtoa, SolidarCity -hanke Jouni Ponnikas, Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut (AIKOPA)

Mitä voimme oppia toisiltamme? Kansainvälistä kokemusten vaihtoa, SolidarCity -hanke Jouni Ponnikas, Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut (AIKOPA) Mitä voimme oppia toisiltamme? Kansainvälistä kokemusten vaihtoa, SolidarCity -hanke Jouni Ponnikas, Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut (AIKOPA) KAINUUN TYÖLLISYYSFOORUMI - SOLIDARCITY KONFERENSSI 9.10.2012

Lisätiedot

Miten palvella japanilaisia asiakkaita? Anne Matilainen Ruralia-instituutti Tammisaari

Miten palvella japanilaisia asiakkaita? Anne Matilainen Ruralia-instituutti Tammisaari Miten palvella japanilaisia asiakkaita? Anne Matilainen Ruralia-instituutti 24.4. 2019 Tammisaari 1 Japanilaisten matkailun taustaa Aasialainen matkailija länsimainen matkailija Kulttuurilla on vaikutuksensa

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Senior Tourism Consultant Sanna Tuononen 1.5.2013 31.10.2013 31.10.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014. Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014. Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014 Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen 3.11.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 23.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013 Markkinakatsaus Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013 , 177 000 yöpymistä Matkustaminen pähkinänkuoressa Pohjoismaiden osuudet japanilaisten yöpymisistä

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Fuengirola Fuengirola on kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian maakunnassa. Kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla Costa del Solin eli Aurinkorannikon alueella.

Lisätiedot

Kati Hienonen Perhosvaikutus Oy Syö ja sauno seminaari / 01.11. 2011. Hyvinvointi megatrendinä

Kati Hienonen Perhosvaikutus Oy Syö ja sauno seminaari / 01.11. 2011. Hyvinvointi megatrendinä Kati Hienonen Perhosvaikutus Oy Syö ja sauno seminaari / 01.11. 2011 Hyvinvointi megatrendinä Sisältö Miksi vastuullisuus, hyvinvointi ja hitaus voimistuu kuluttajakäyttäytymisessä? Elämysyhteiskunnasta

Lisätiedot

Finrelax - luonnollista hyvinvointia. Suomi kansainvälisesti tunnetuksi hyvinvointimatkailukohteeksi

Finrelax - luonnollista hyvinvointia. Suomi kansainvälisesti tunnetuksi hyvinvointimatkailukohteeksi Finrelax - luonnollista hyvinvointia Suomi kansainvälisesti tunnetuksi hyvinvointimatkailukohteeksi Sisältö Finrelax -hyvinvointimatkailustrategia: Visio Missio Ydinviesti Painopistealueet Finrelax -kasvuohjelma

Lisätiedot

ATTRACTIVE OULU REGION 2018

ATTRACTIVE OULU REGION 2018 Matkailullisesti monipuolinen kansainvälistyvä Oulun alue ATTRACTIVE OULU REGION 2018 1.9.2015-31.8.2018 HUMANPOLIS OY Matkailullisesti monipuolinen Kansainvälistyvä Oulun alue, ATTRACTIVE OULU REGION

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Kuluttajakysely Maaliskuu 2013 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Suomalaiset kuluttajina Virossa Kuluttajakysely Innolink

Lisätiedot

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Senior Tourism Consultant Sanna Tuononen 1.10.2012 30.5.2013 10.6.2013 Puolivuotisraportti / Ranska SISÄLTÖ Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

Matkailutuotteen laatu. InFAcTo koulutus Hämeenlinna 14.02.2013 Merja Pollok

Matkailutuotteen laatu. InFAcTo koulutus Hämeenlinna 14.02.2013 Merja Pollok InFAcTo koulutus Hämeenlinna 14.02.2013 Merja Pollok - ohjelma 08.30 09.00 Tulokahvit 09.00 10.00 Esittelyt, päivän ohjelma ja laadun perustietoutta matkanjärjestäjän näkökulmasta 10.00 10.30 Hotelli-,

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

Palautetta nuortenryhmältä

Palautetta nuortenryhmältä Tuija Sane & Marjaana Hänninen Taustaa nuortenryhmästä: Tavoitteena oli koota nuortenryhmä (n. 4-5 nuorta), jolta kerätä palautetta etenkin lastensuojelun toiminnasta ja yhteistyöstä muiden tahojen kanssa.

Lisätiedot

Arktisen matkailun menestystarina

Arktisen matkailun menestystarina Arktisen matkailun menestystarina Jorma Terentjeff teollisuusneuvos toimitusjohtaja Hiihtokeskus Iso-yöte Oy Matkailun kansantaloudellinen merkitys Matkailu on globaalisti yksi nopeimmin kasvavista toimialoista

Lisätiedot

Luomun kuluttajabarometri 2015

Luomun kuluttajabarometri 2015 Luomun Pasi Saarnivaara 25.9.2015 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy / Luomun Luomun kiinnostavuus Kuinka paljon sinua kiinnostaa? TOTAL 2015 (n=00) TOTAL 20 (n=43) 0% 20% 40% 60% 80% 0% Luomu eli luonnonmukainen

Lisätiedot

Markkinaselvitys Saksan elintarvikemarkkinoista

Markkinaselvitys Saksan elintarvikemarkkinoista Markkinaselvitys Saksan elintarvikemarkkinoista Saksan elintarvikemarkkinoiden koko Saksan elintarvikemarkkinat ovat valtavat. Vuoden 2010 kokonaisliikevaihto oli 149,5 mrd. euroa ja se kasvoi 1,2 % vuoteen

Lisätiedot

Aluetukku LähiPuoti Remes Oy

Aluetukku LähiPuoti Remes Oy Aluetukku LähiPuoti Remes Oy Yritysten toiminta: LähiPuoti Remes Oy on perustettu 2013, Puotipuksuna Kimmo Remes. Yrityksen kotipaikka on Humppila ja toiminta-alueena Lounais-Häme ja Pirkanmaa. Valikoimissa

Lisätiedot

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Kasvulle on erinomaiset edellytykset Matkailu- ja ravintolaala on merkittävä toimiala Hannu Hakala Majoitus- ja Ravitsemispalvelut MaRa 8.10.2015 LAUREA Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa

Lisätiedot

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden talven viikko-ohjelmassa nautitaan luonnon rauhasta, uusista kokemuksista, yhdessä tekemisestä ja Lapin tarinoista!

Lisätiedot

Vähänkö hyvää! -lautasella

Vähänkö hyvää! -lautasella Vähänkö hyvää! -lautasella Vastuullisen ruoan tuntomerkit Otetaan huomioon ruoan ympäristövaikutukset, ilmastovaikutukset, tuotanto-olosuhteet, terveysvaikutukset. Ruoantuotannon vaikutukset Ruoka kuormittaa

Lisätiedot

seminaari TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

seminaari TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Pohjoinen kasvukäytävä TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Kymenlaakso Pohjoisella kasvukäytävällä kä ällä seminaari Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä.

Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä. TÄSSÄ TOIMINNAN SEURANNAN RAPORTISSA SEURATAAN KUUKAUSITTAIN ENONTEKIÖN KEHITYS OY TÄRKEIMPIÄ TOIMIA, SEKÄ KATSOTAAN SEURAAVAN KUUKAUDEN JO SOVITTUJA TEEMOJA. RAPORTTI LAADITAAN KUUKAUSITTAIN JA ESITETÄÄN

Lisätiedot

Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueprofiili Kulttuurimatkailufoorum 17.5.2011 Liisa Hentinen

Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueprofiili Kulttuurimatkailufoorum 17.5.2011 Liisa Hentinen Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueprofiili Kulttuurimatkailufoorum 17.5.2011 Liisa Hentinen MEKin Strategia 2010-2015 ETENEMINEN Ulkomailla 1.Matkailumaabrändin rakentaminen 2.Alueiden strateginen profilointi

Lisätiedot

Luomun kuluttajabarometri 2015. Anne Kallinen Suomen Gallup Elintarviketieto Oy

Luomun kuluttajabarometri 2015. Anne Kallinen Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Luomun kuluttajabarometri 2015 Anne Kallinen Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Luomuelintarvikkeiden aktiivikäyttäjiä entistä enemmän ja käyttö säännöllisempää 2012 2015 13 23 14 37 32 Aktiivit Käyttäjät

Lisätiedot

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA.

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. Se tulee omalle pöydälle tai kaverin kylmälaukkuun tutusta kaupasta. Me kannamme sen kassalle tutunnäköisessä pakkauksessa, josta tiedämme tarkkaan, mitä

Lisätiedot

Millainen on asiakkaan suhde luontoon; tunnistatko ekoturistin ja etnomaalaisen? 25.3.2014 Taulun Kartano

Millainen on asiakkaan suhde luontoon; tunnistatko ekoturistin ja etnomaalaisen? 25.3.2014 Taulun Kartano Millainen on asiakkaan suhde luontoon; tunnistatko ekoturistin ja etnomaalaisen? 25.3.2014 Taulun Kartano Maisemasuunnittelija Jutta Ahro MKN Maisemapalvelut Sitra 2013: Luonnonlukutaito. Luo liiketoimintaa

Lisätiedot

Matkailu Latinalaisesta Amerikasta kasvaa

Matkailu Latinalaisesta Amerikasta kasvaa Matkailu Latinalaisesta Amerikasta kasvaa Matkailun asiantuntijaseminaari Jyväskylä 13.12.2012 Finpro Ry Heli Mende 13.12.2012 Finpro lyhyesti Finpro on maailmanlaajuisesti toimiva asiantuntijaorganisaatio

Lisätiedot

RUOKAMESTARIT KAUPAN LIHAOSAAJAT

RUOKAMESTARIT KAUPAN LIHAOSAAJAT /Ruokaruletti Oy Citymarketeissa itsenäinen K-kauppiasyrittäjä hoitaa ruokakaupan ja K-citymarket Oy (Keskon tytäryhtiö) käyttö- ja erikoistavarakaupan. K-ruokakauppiaat Jukka ja Marjo Itkonen. Verollinen

Lisätiedot

KOLIN ARVOISESTI. Nyt ja tulevaisuudessa

KOLIN ARVOISESTI. Nyt ja tulevaisuudessa KOLIN ARVOISESTI Nyt ja tulevaisuudessa Kolin arvo-ohjeet 2014 1 HUOLEHDI PARHAASTA LAADUSTA Asetamme riman entistäkin korkeammalle! YRITTÄJÄ Ota omat arvosi näkyväksi osaksi toimintaasi. Kerro ne nettisivuillasi

Lisätiedot

Paikkakunnan vetovoima ja yhteiskuntavastuu. Minna Kurttila FCG, aluepäällikkö/oulu

Paikkakunnan vetovoima ja yhteiskuntavastuu. Minna Kurttila FCG, aluepäällikkö/oulu Paikkakunnan vetovoima ja yhteiskuntavastuu Minna Kurttila FCG, aluepäällikkö/oulu FCG Finnish Consulting Group Oy Monialainen konsulttiyritys infra-, ympäristö- ja yhdyskuntasuunnittelu, koulutus, julkisten

Lisätiedot

Strategia Päivitetty

Strategia Päivitetty Strategia 2020 Päivitetty 25.8.16 Visio Matkailun identiteettimme rakentuu luontaisista elementeistä, joita alueesta viestitään muutenkin Luonto, Aurinko, Onnellisuus, Energia, Kansainvälisyys Visio muodostuu

Lisätiedot

Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009. Kaupunki: Fuengirola. Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta

Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009. Kaupunki: Fuengirola. Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009 Työssäoppimispaikkamme oli Fuengirolassa. (Costa del sol) Kaupunki: Fuengirola Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta Lähin lentokenttä: Málaga

Lisätiedot

KOULUTUSKALENTERI syksy 2013

KOULUTUSKALENTERI syksy 2013 HEI KAIKKI! Nimeni on Anni Ojantakanen ja olen La Roche-Posay -tiimin uusin vahvistus. Työnkuvaani kuuluvat koulutukset sekä lääkäriyhteistyö. Koulutukseltani olen farmaseutti ja olen työskennellyt niin

Lisätiedot

Design your journey. Matkailuennuste 2012. Example: Corporate Brochure / Report cover

Design your journey. Matkailuennuste 2012. Example: Corporate Brochure / Report cover Example: Corporate Brochure / Report cover Design your journey Matkailuennuste 0 Gallup Forumissa esitettyihin kysymyksiin vastasi väestöä edustavasti 3 vastaajaa. Tutkimus toteutettiin viikoilla 50-5/0

Lisätiedot

Rajahaastattelututkimukset

Rajahaastattelututkimukset Rajahaastattelututkimukset www. mek.fi Talvi 1998-1999 - Talvi 2001-2002 Yhteenveto tuloksista ja tapahtuneesta kehityksestä Saapuneet matkan tarkoituksen mukaan... 2 Saapuneet vapaa-ajan matkailijat matkan

Lisätiedot

Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy :: www.tak.fi. TAK Oy

Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy :: www.tak.fi. TAK Oy Kaupan tutkimuspäivä tki ä 26.1. Venäläiset ostajina Suomessa Pasi Nurkka pasi.nurkka@tak.fi 040-5055 903 1 Kaupan tutkimuspäivä tki ä 26.1. Venäläisten matkat joihinkin maihin 4500 4000 3500 3000 1000

Lisätiedot

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA HANKEIDEA Hyväntekeväisyysilta, joka järjestetään jonkin paikallisen järjestön (esim. Lions clubin) kanssa Illan tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen Illan aikana

Lisätiedot

KAUPPASI PARAS KALAKAVERI

KAUPPASI PARAS KALAKAVERI KAUPPASI PARAS KALAKAVERI www.jokisenevaat.fi JOKISEN EVÄÄT ON LUOTETTAVA KUMPPANI KALATISKISI HOVIHANKKIJAKSI Yhteistyö kanssamme tarjoaa sinulle suuren määrän etuja ja palveluja, jotka helpottavat työtäsi

Lisätiedot

KOTIMAAN KAMPANJAT. Yhteisilmoitus IL Juhannusliite & iltalehti.fi viikkonäkyvyys 11.11.2014

KOTIMAAN KAMPANJAT. Yhteisilmoitus IL Juhannusliite & iltalehti.fi viikkonäkyvyys 11.11.2014 KOTIMAAN KAMPANJAT Yhteisilmoitus IL Juhannusliite & iltalehti.fi viikkonäkyvyys Kohderyhmä: Kesän lomakohteita suunnittelevat kotimaiset perhematkailijat ja tapahtumakävijät Tavoitteet: Esitellä ja tehdä

Lisätiedot

Luomumarkkinan kehitys ja näkymät jatkosta. Antti Oksa Valikoimajohtaja SOK

Luomumarkkinan kehitys ja näkymät jatkosta. Antti Oksa Valikoimajohtaja SOK Luomumarkkinan kehitys ja näkymät jatkosta Antti Oksa Valikoimajohtaja SOK Twitter: @AnttiOksa Vastuullisuus on trendikästä YKSILÖLLISYYS AITOUS ja LUONNOLLISUUS EETTISYYS, EKOLOGISUUS ja VASTUULLISUUS

Lisätiedot

LEIRINTÄMATKAILU SUOMESSA JA PORVOOSSA Pipsa Kyöstiö

LEIRINTÄMATKAILU SUOMESSA JA PORVOOSSA Pipsa Kyöstiö LEIRINTÄMATKAILU SUOMESSA JA PORVOOSSA Pipsa Kyöstiö Sisältö 1 Yleistä Suomesta... 3 1.1. Leirintämatkailun taustaa... 3 1.2. Toimialan luonne... 3 1.3. Huomioita tulevaisuuden leirintäaluematkailussa...

Lisätiedot

PIKAOPAS KULUTTAJALLE

PIKAOPAS KULUTTAJALLE PIKAOPAS KULUTTAJALLE Tiedätkö, mistä ruokasi tulee? Suomessa syötävästä ruuasta noin 80 % on Suomessa valmistettua. Noin 65 % ruokamme raaka-aineesta on suomalaista. Elintarviketuotanto on maailmanlaajuista.

Lisätiedot

LUONNONTUOTEALA. Luonnontuotealan aamukahvitilaisuus Toimialapäällikkö Anne Ristioja Rovaniemi 5.6.2015

LUONNONTUOTEALA. Luonnontuotealan aamukahvitilaisuus Toimialapäällikkö Anne Ristioja Rovaniemi 5.6.2015 LUONNONTUOTEALA Luonnontuotealan aamukahvitilaisuus Toimialapäällikkö Anne Ristioja Rovaniemi 5.6.2015 Viikko 23 on Villiruokaviikko Luonto on täynnä ruokaa ELO-säätiö ELO-säätiö on Suomalaisen ruokakulttuurin

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa - Kuluttajakysely Maaliskuu 2010 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Jaana Kurjenoja Taustaa Päivämatkat ja yöpymisen Virossa

Lisätiedot

Kesätutkimus 2013. Tutkimuksen tekijä: Kopla Helsinki

Kesätutkimus 2013. Tutkimuksen tekijä: Kopla Helsinki Kesätutkimus 2013 Tutkimuksen tekijä: Kopla Helsinki METODIT OTOS Haastattelut Helsingin keskustassa 21. ja 22. toukokuuta 2013 n=17 Kopla Juttutuvat (ryhmäkeskustelu verkossa) 2 kpl 21.5.2013. n=27 20-34v.

Lisätiedot

1. Toiminta ja palvelut

1. Toiminta ja palvelut 1. Toiminta ja palvelut Hotelli Joki on 32-paikkainen huoneistohotelli, jossa on kahdeksan esteetöntä huoneistoa, ja viereisessä siivessä ravintolatilat n. 40 ruokailijalle, sauna ja kesäterassi. Kaikissa

Lisätiedot