Matkailutoimijoiden toiveita museoille Raija Sierman

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Matkailutoimijoiden toiveita museoille Raija Sierman"

Transkriptio

1 Matkailutoimijoiden toiveita museoille 1

2 Matkailun toimiala Matkailuelinkeinoa on vaikea määritellä tarkasti, sillä useat alat ovat siihen yhteydessä. Matkailu kytkeytyy eri elinkeinoihin ja yhteiskuntaan. Tilastoissa matkailulla käsitetään suoraan matkailusta hyötyvät, matkailua hyödyntävät ja siihen välillisesti kytköksissä olevat toimialat. Kymenlaakson kokonaismatkailutulo 423,5 milj. (sis. alv) (Matkailun tulo- ja työllisyysvaikutustutkimus 2013) 2

3 Kuvan lähde: Juha Tanskanen, Pohjolan Mylly 3

4 Mitä on matkailu ja kuka on matkailija? Matkailu on sosiaalinen, kulttuurinen ja taloudellinen ilmiö, johon sisältyy ihmisten liikkuminen tavanomaisen elinpiirin ulkopuolella joko henkilökohtaisiin tai ammatillisiin syihin liittyen (Maailman matkailujärjestö UNWTO) Matkailija/kävijä on henkilö, joka matkustaa tavanomaisen elinpiirinsä ulkopuolelle, joko työn, vapaa-ajan tai muun henkilökohtaisen syyn takia. Hän voi olla yöpyvä matkailija tai päiväkävijä. 4

5 Mitä on kulttuurimatkailu? Kulttuurimatkailussa tuotetaan alueellisia ja paikallisia kulttuurin voimavaroja arvostaen matkailutuotteita ja palveluja paikallisille ja alueen ulkopuolisille ihmisille liiketoiminnallisin perustein. Tavoitteena on luoda elämyksiä ja mahdollisuus tutustua näihin kulttuurisiin voimavaroihin, oppia niistä tai osallistua niihin. Näin vahvistetaan ihmisen identiteetin rakentumista, sekä oman että muiden kulttuurien ymmärrystä ja arvostusta. Sen voimavaroja ovat kaikki ihmisen aikaansaama ja muokkaama: historia, kulttuurimaisemat, rakennettu ympäristö, arkeologiset kohteet, museot, esittävä taide, visuaalinen taide, tapahtumat, käsityö, kieli, maut, perinteet, tavat, arvot, aatteet, elämäntyylit, uskonto, luonteenpiirteet sekä saavutukset tieteessä, taiteessa, teknologiassa ja elinkeinoissa. Kulttuurimatkailun määritelmä KTM

6 Museotoiminnalla ja matkailutulon muodostumisella on yhteys Museoissa kävijät saavat aikaan taloudellista toimintaa, joka kohdistuu matkailualalla toimiviin yrityksiin, vähittäiskauppaan ja moniin muihin kohteisiin museoiden sijaintialueilla. Museokäynnit liittyvät useimmiten vapaa-ajan viettoon. Museon sijaintialueen matkailutulo koostuu kuitenkin ennen kaikkea muusta kulutuksesta, joka on museon pääsylipputuloihin verrattuna moninkertainen. 6

7 Museoiden vaikutus paikkakunnan vetovoimaan ja matkailutuloon matkailukohteena Onko museoilla tarpeeksi vetovoimaa olla syynä paikkakunnalle matkustamiseen? Mitä muita palveluja museoissa käyvät matkailijat käyttävät? Lisääkö museokäynti matkailijoiden viipymää paikkakunnalla? Suositteleeko kävijä museota muille eli toimiiko puskaradio eli tämän päivän termillä some. 7

8 Ketkä käyvät museoissa Museoiden taloudellinen vaikuttavuus tutkimus, 2013: - Keskimääräistä hyvätuloisemmat ja korkeammin koulutetut. - Kapeahko joukko, joka käy museoissa useamman kerran vuodessa. - Korkeampi tulotaso vaikuttaa myös suurempaan kulutukseen matkojen yhteydessä. - Kävijöistä (haastatelluista) 22 % sanoi matkansa syyksi museokäynnin ja 17 % sanoi, että se oli yksi tärkeimmistä syistä Raija Sierman 8

9 Matkailussa tavoitellaan elämyksiä Mikä on elämys? erityinen kokemus henkilökohtainen kokijalle aito Siihen liittyviä käsitteitä: flow, elämysmatkailu, elämysmatkailukulttuuri. 9

10 2016 Raija Sierman 10

11 Mitä toiveita matkailulla on museoille Tee museo tutuksi paikallisille matkailualan muille toimijoille (matkailuneuvonnan, majoitusliikkeiden jne. henkilökunta) Museon omat tiedot ajoissa esille nettisivut, esitteet ja tapahtumatiedot ajoissa saataville, jotta matkailuneuvonta voi hyödyntää niitä markkinoinnissaan Yhteismarkkinointi markkinointiyhteistyö matkailutoimiston ja paikallisten yritysten kanssa: Messut ja myyntitapahtumat Verkkosivut Printti Some 11

12 toiveita museoille Yhteistyö muiden palvelujen tuottajien kanssa esim. yhteislippu (luokkaretkeläisille museo+huvipuisto) yhteiset tuotepaketit ja kierrokset (voiko näyttelyteemasta tuottaa esim. kahvila-/ravintolatarjontaan liittyvää tuotetta?) ehdotukset ryhmämatkalaisille. ja näiden yhteismarkkinointi Osallistu paikallisen matkailuorganisaation toimintaan aktiivisesti pääset mukaan markkinointiin, koulutuksiin, saat informaatiota, tutkimustietoa. ja pääset kertomaan omia toiveitasi matkailutoimijoille 12

13 .toiveita museoille tai kysymyksiä Palvelumuotoilu asiakkaan palvelupolku huomioiden - miten kävijä kokee vierailunsa Tarinat museokokemuksen kiertosuunta ja sen tarina, saako koskettaa, ääni, kuva. Jäikö asiakkaalle mieleenpainuva kokemus? Tapahtumien liittäminen näyttelyihin tai toisin päin - näyttelyn teema esille tapahtumissa? Museokortti miten on toiminut Kymenlaaksossa? 13

MEK Kulttuurimatkailun katto-ohjelma. Tuoteasiantuntija Liisa Hentinen

MEK Kulttuurimatkailun katto-ohjelma. Tuoteasiantuntija Liisa Hentinen MEK Kulttuurimatkailun katto-ohjelma Tuoteasiantuntija Liisa Hentinen Teemakohtaiset katto-ohjelmat yhteiset tavoitteet ja prioriteetit kehittämiselle hankerahoituksen tehokkaampi käyttö MEK valmistelee

Lisätiedot

Kulttuurimatkailun kehittämisen haasteet Kulttuurimatkailufoorumi Toivakka, Liisa Hentinen, MEK

Kulttuurimatkailun kehittämisen haasteet Kulttuurimatkailufoorumi Toivakka, Liisa Hentinen, MEK Kulttuurimatkailun kehittämisen haasteet Kulttuurimatkailufoorumi Toivakka, 17.5.2011 Liisa Hentinen, MEK Kulttuurimatkailun kehittämisstrategia kv markkinoille: MEK 2008 Kulttuurimatkailun visio Suomalainen

Lisätiedot

Culture Finland - kulttuurimatkailun katto-ohjelma

Culture Finland - kulttuurimatkailun katto-ohjelma Culture Finland - kulttuurimatkailun katto-ohjelma Muokkaa alaotsikon perustyyliä napsautt. 11.4.20 08 Löylyä lissää Maaseutumatkailuyrittäjien ja -kehittäjien seminaari Peurunka, 20.3.2013 Muokkaa alaotsikon

Lisätiedot

Kulttuurimatkailun kehittämisen haasteet

Kulttuurimatkailun kehittämisen haasteet Kulttuurimatkailun kehittämisen haasteet Kulttuurimatkailufoorum Imatra 17.11.2011 Liisa Hentinen Liisa Matkailun Hentinen, MEK edisämiskeskus 1 Matkailun globaalit päävetovoimatekijät - kulttuuri (laajasti

Lisätiedot

Saariston rakennuskulttuuri ja matkailu. Juha Vuorinen Porvoon museo

Saariston rakennuskulttuuri ja matkailu. Juha Vuorinen Porvoon museo Saariston rakennuskulttuuri ja matkailu Juha Vuorinen Porvoon museo Kulttuuriympäristö ihmisen muokkaamaa luonnonympäristöä ominaispiirteet ilmentävät kulttuurin vaiheita sekä ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta.

Lisätiedot

Hämeenlinna 21.3.2012. Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelma

Hämeenlinna 21.3.2012. Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelma Maaseutumatkailuseminaari Hämeenlinna 21.3.2012 Muokkaa alaotsikon perustyyliä napsautt. 11.4.20 08 Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelma MEK (Matkailun edistämiskeskus) valmistelee ja koordinoi

Lisätiedot

Culture Finland -katto-ohjelma, Susanna Markkola

Culture Finland -katto-ohjelma, Susanna Markkola Culture Finland -katto-ohjelma, Susanna Markkola Unescon maailmanperintökohteiden mahdollisuudet matkailussa Kulttuurimatkailun kehittämisstrategia 2014-2018 Kulttuurimatkailun visio Suomi on modernin

Lisätiedot

Local Strengths and Networks as Resources of Cultural Tourism

Local Strengths and Networks as Resources of Cultural Tourism 2nd International Conference on Urban Marketing Cities by the Water: Images Real and Virtual Local Strengths and Networks as Resources of Cultural Tourism Soila Palviainen Esityksen sisältö: määrittelyjä

Lisätiedot

Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1.10.2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö. Paikallismuseo matkailun kehittäjänä?

Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1.10.2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö. Paikallismuseo matkailun kehittäjänä? Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1..2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö Paikallismuseo matkailun kehittäjänä? Matkailu ja kotiseututyö & museot alueen kulttuuri kiinnostaa aina matkailijoita

Lisätiedot

Mitä kulttuurimatkailu on?

Mitä kulttuurimatkailu on? Kulttuurimatkailun kehittämisstrategia kansainvälisille markkinoille 2014-2018 Mitä kulttuurimatkailu on? Kulttuurimatkailussa tuotetaan alueellisia ja paikallisia kulttuurin voimavaroja arvostaen matkailutuotteita

Lisätiedot

instituutti kulttuurimatkailu

instituutti kulttuurimatkailu Pohjoisen kulttuuri-instituutti instituutti kulttuurimatkailu Veli-Pekka Räty projektipäällikkö Lapin matkailuparlamentti, Suomu 30.9.2010 Eväitä kulttuurimatkailun kehittämiseen Pohjoisen kulttuuri-instituutti

Lisätiedot

Museoiden taloudellinen vaikuttavuus

Museoiden taloudellinen vaikuttavuus Museoiden taloudellinen vaikuttavuus 30.1.2014 Helsinki Taustatietoja Tutkimuksen tilaaja: Suomen museoliitto Tutkimuksen toteutusaika: Toukokuu 2013 - lokakuu 2013 Tutkimusmenetelmät: Lomakekysely museokävijöille,

Lisätiedot

MINNO-osaprojekti. Leena Grönroosin puolesta Eva Holmberg. TouNet-projektin ohjausryhmä 25.3.2013

MINNO-osaprojekti. Leena Grönroosin puolesta Eva Holmberg. TouNet-projektin ohjausryhmä 25.3.2013 MINNO-osaprojekti Leena Grönroosin puolesta Eva Holmberg TouNet-projektin ohjausryhmä 25.3.2013 MINNOssa on kaksi erillistä osiota Etelä-Suomen matkailun tulevaisuus : Häme, Päijät-Häme, Uusimaa Toteuttaja

Lisätiedot

Mitä kulttuurimatkailu on?

Mitä kulttuurimatkailu on? Kulttuurimatkailun kehittämisstrategia kansainvälisille markkinoille 2014-2018 Mitä kulttuurimatkailu on? Kulttuurimatkailussa tuotetaan alueellisia ja paikallisia kulttuurin voimavaroja arvostaen matkailutuotteita

Lisätiedot

POHJANLAHDEN RANTATIE -TAVARAMERKIN HAKEMUSLOMAKE

POHJANLAHDEN RANTATIE -TAVARAMERKIN HAKEMUSLOMAKE POHJANLAHDEN RANTATIE -TAVARAMERKIN HAKEMUSLOMAKE Tällä lomakkeella yrittäjä voi Pohjanlahden Rantatien tavaramerkin käyttöoikeutta. Hakemuslomake sisältää kysymyksiä tuotteen, palvelun tai kohteen laadusta,

Lisätiedot

1. TERVEYS, HYVINVOINTI JA MATKAILU 7 Terveys ja hyvinvointi matkailun historiassa 7 Terveys ja matkailu 16 Hyvinvointi ja matkailu 26

1. TERVEYS, HYVINVOINTI JA MATKAILU 7 Terveys ja hyvinvointi matkailun historiassa 7 Terveys ja matkailu 16 Hyvinvointi ja matkailu 26 SISÄLTÖ 1. TERVEYS, HYVINVOINTI JA MATKAILU 7 Terveys ja hyvinvointi matkailun historiassa 7 Terveys ja matkailu 16 Hyvinvointi ja matkailu 26 2. WELLNESS TAPA AJATELLA, ELÄÄ JA MATKUSTAA 39 Wellness terveysmatkailun

Lisätiedot

Kehittämisstrategiat 2014-2018

Kehittämisstrategiat 2014-2018 Kehittämisstrategiat kansainvälisille markkinoille 2014-2018 Kehittämisstrategiat 2014-2018 Määrittelevät teeman kehittämisen linjaukset ja painopisteet koko Suomessa: kulttuuri, talvi, kesäaktiviteetit/luontomatkailu,

Lisätiedot

Kulttuuri matkailun näyttämönä

Kulttuuri matkailun näyttämönä Kuvateksti Arial Bold 10/10 Kulttuuri matkailun näyttämönä Himos 26.10.2010 Joillakin mailla on vahva näkyvä perinnekulttuuri, toisilla taas ei http://www.trudering-riem.de/isartaler/trachtenzug-2005.jpg

Lisätiedot

CoReFor-tutkimushankkeen (matkailun aluetaloutta ja yhteistoimintaa) tulosten esittely

CoReFor-tutkimushankkeen (matkailun aluetaloutta ja yhteistoimintaa) tulosten esittely CoReFor-tutkimushankkeen (matkailun aluetaloutta ja yhteistoimintaa) tulosten esittely 17.3.2016 Pudasjärvi Matkailututkija, FT Pekka Kauppila Kajaanin ammattikorkeakoulu http://www.kamk.fi/fi/palvelut-tyoelamalle/julkaisut

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan matkailun tulo- ja työllisyysselvitys 2012. 21.2.2014 Page 1

Etelä-Pohjanmaan matkailun tulo- ja työllisyysselvitys 2012. 21.2.2014 Page 1 Etelä-Pohjanmaan matkailun tulo- ja työllisyysselvitys 2012 21.2.2014 Page 1 Tulokset Etelä-Pohjanmaan välitön ja arvonlisäveroton matkailutulo yhteensä 353 miljoonaa euroa Välitön työllisyysvaikutus noin

Lisätiedot

MINNO-osaprojekti. Matkailuinnovaatiot & Uudenmaan tulo- ja työllisyystutkimus Leena Grönroos & Eva Holmberg. TouNet-projektin ohjausryhmä 13.3.

MINNO-osaprojekti. Matkailuinnovaatiot & Uudenmaan tulo- ja työllisyystutkimus Leena Grönroos & Eva Holmberg. TouNet-projektin ohjausryhmä 13.3. MINNO-osaprojekti Matkailuinnovaatiot & Uudenmaan tulo- ja työllisyystutkimus Leena Grönroos & Eva Holmberg TouNet-projektin ohjausryhmä 13.3.2014 Matkailuinnovaatiot Tavoite Etelä-Suomen kolmen maakunnan

Lisätiedot

Reitin kehittämisestä reitistöjen kokonaisvaltaiseen hyödyntämiseen

Reitin kehittämisestä reitistöjen kokonaisvaltaiseen hyödyntämiseen Reitin kehittämisestä reitistöjen kokonaisvaltaiseen hyödyntämiseen Melontar eitti Vaellusreitti Maastopyöräilyr eitti Retkipyöräilyr eitti Sauvakävelyreitti Muut reitit ja polut 2. vaihe: Primääri tavoite

Lisätiedot

Culture EDEN in Finland -kilpailu

Culture EDEN in Finland -kilpailu KILPAILULOMAKE Kohdetta edustava taho täyttää kilpailulomakkeen. Lomakkeen kaikkiin kohtiin tulee vastata. Tiedot ovat luottamuksellisia ja niitä käytetään ensisijaisesti kohteitten arviointiin, jonka

Lisätiedot

Matkailun tulo- ja työllisyysvaikutukset Uudessakaupungissa vuonna 2007

Matkailun tulo- ja työllisyysvaikutukset Uudessakaupungissa vuonna 2007 Loppuraportti 18.3.2008 Matkailun tulo- ja työllisyysvaikutukset Uudessakaupungissa vuonna 2007 Tampereen yliopiston Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos Matkailun tulo- ja työllisyysvaikutusten arvioimisen

Lisätiedot

Matkailun ajankohtaista. Nina Vesterinen Erityisasiantuntija, matkailu

Matkailun ajankohtaista. Nina Vesterinen Erityisasiantuntija, matkailu Matkailun ajankohtaista Nina Vesterinen Erityisasiantuntija, matkailu Kansainvälinen matkailu 2013 = 52 miljoonaa matkailijaa enemmän kun 2012 Lähde: UNWTO Euroopan yöpymisvuorokausia 1-9/2014 alustavia

Lisätiedot

Hämeenlinnan matkailun tulo- ja työllisyysselvitys tiivistelmä

Hämeenlinnan matkailun tulo- ja työllisyysselvitys tiivistelmä Hämeenlinnan matkailun tulo- ja työllisyysselvitys tiivistelmä 7.3.2016 7.3.2016 Mikko Manka Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulu Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos Selvityksen tausta Tilaajana Linnan

Lisätiedot

Matkailun vaikutukset aluetalouteen: katsaus Pohjois-Pohjanmaan matkailukeskuksiin

Matkailun vaikutukset aluetalouteen: katsaus Pohjois-Pohjanmaan matkailukeskuksiin Matkailun vaikutukset aluetalouteen: katsaus Pohjois-Pohjanmaan matkailukeskuksiin Pohjois-Pohjanmaan matkailuparlamentti 9.9.2016 Raahe Matkailututkija, FT Pekka Kauppila Kajaanin ammattikorkeakoulu 1

Lisätiedot

Kestääkö matkailu Kestääkö maailma matkailua. Kestävää matkailua meillä ja muualla Anu Nylund

Kestääkö matkailu Kestääkö maailma matkailua. Kestävää matkailua meillä ja muualla Anu Nylund Kestääkö matkailu Kestääkö maailma matkailua Kestävää matkailua meillä ja muualla Anu Nylund Ekologisesti, taloudellisesti ja sosiokulttuurisesti kestävää matkailua Suunnittelu on tärkeää Kantokykyluokitus

Lisätiedot

Venäläisen asiakkaan ostokäyttäytyminen ja matkailutuotteiden markkinointi Venäjälle

Venäläisen asiakkaan ostokäyttäytyminen ja matkailutuotteiden markkinointi Venäjälle Venäläisen asiakkaan ostokäyttäytyminen ja matkailutuotteiden markkinointi Venäjälle Imatra 14.1.2014 Virve Obolgogiani Mimino Oy Tavoitteena matkailutuotteen myynti venäläiselle asiakkaalle Miten asiakas

Lisätiedot

Kulttuurista särmää matkailun kehittämiseen. Tuottamalla kuntoon kulttuuri &matkailu seminaari Pori Arja Kortesluoma

Kulttuurista särmää matkailun kehittämiseen. Tuottamalla kuntoon kulttuuri &matkailu seminaari Pori Arja Kortesluoma Kulttuurista särmää matkailun kehittämiseen Tuottamalla kuntoon kulttuuri &matkailu seminaari Pori 13.10.2016 Arja Kortesluoma Matkailusta lisätuloa kulttuuritoimijoille Kulttuurista lisäarvoa matkailuun

Lisätiedot

Keski-Suomessa on ollut jo pitkään runsasta ja korkeatasoista kulttuuritarjontaa Maakunnan matkailukeskuksissa on tehty merkittäviä investointeja

Keski-Suomessa on ollut jo pitkään runsasta ja korkeatasoista kulttuuritarjontaa Maakunnan matkailukeskuksissa on tehty merkittäviä investointeja Keski-Suomessa on ollut jo pitkään runsasta ja korkeatasoista kulttuuritarjontaa Maakunnan matkailukeskuksissa on tehty merkittäviä investointeja Kulttuuritarjonnan tuotteistaminen on ollut vaihtelevaa

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Varsinaissuomalaisen kuvataidekulttuurin tukeminen ja sen tunnettuuden lisääminen 2. Varsinais-Suomi on kuvataiteilijoiden näkökulmasta houkutteleva

Lisätiedot

KULTTUURITUOTANNON YHTEYS MATKAILUUN

KULTTUURITUOTANNON YHTEYS MATKAILUUN KULTTUURITUOTANNON YHTEYS MATKAILUUN Pekka Uotila Kulttuuri kyydittää -raportti http://tuottaja2020.metropolia.fi/ KULTTUURITUOTTAJA Välittäjäammatti Kulttuurikokemus, -taito, -asenne ja -tieto Tuotantokokemus,

Lisätiedot

Culture Finland -katto-ohjelma, Susanna Markkola

Culture Finland -katto-ohjelma, Susanna Markkola Culture Finland -katto-ohjelma, Susanna Markkola TAVOITTEET luodaan matkailijoille uudenlaisia elämyksiä luodaan kulttuuri- ja matkailutoimijoille uusia liiketoimintamahdollisuuksia kulttuuriset sisällöt

Lisätiedot

MATKAILUSATSAUKSET 2015. Benjamin Donner benjamin.donner@kimitoon.fi Maija Pirvola maija.pirvola@yrityssalo.fi

MATKAILUSATSAUKSET 2015. Benjamin Donner benjamin.donner@kimitoon.fi Maija Pirvola maija.pirvola@yrityssalo.fi MATKAILUSATSAUKSET 2015 Benjamin Donner benjamin.donner@kimitoon.fi Maija Pirvola maija.pirvola@yrityssalo.fi Miksi aasia? 2 Matkailuelinkeinon toimintasuunnitelma Määrittellään visio, siitä missä voimme

Lisätiedot

MARKO SAARINEN marko.saarinen@solita.fi 040 740 1711. Solita Oy esittäytyy 30.1.2014

MARKO SAARINEN marko.saarinen@solita.fi 040 740 1711. Solita Oy esittäytyy 30.1.2014 MARKO SAARINEN marko.saarinen@solita.fi 040 740 1711 Solita Oy esittäytyy 30.1.2014 Seuraavat 15 20 minuuttia Me Digitalisoituminen Elämys Matkaopas Matkailun neuvontapalvelut tulevaisuudessa Aloituspalaveri

Lisätiedot

SUOMI-OPPAAT MATKAILUALAN AMMATTILAISET

SUOMI-OPPAAT MATKAILUALAN AMMATTILAISET SUOMI-OPPAAT MATKAILUALAN AMMATTILAISET Anu Nylund, matkailukoulutuksen kehittämispäällikkö & Helsinki-opas & Lapin yliopiston opiskelija anu.nylund@liiketalousopisto.fi Lyhyt määritelmä palvelumuotoilusta

Lisätiedot

Venäjä- merkitys ja mahdollisuudet Suomen matkailulle 13. joulukuuta 2012

Venäjä- merkitys ja mahdollisuudet Suomen matkailulle 13. joulukuuta 2012 Venäjä- merkitys ja mahdollisuudet Suomen matkailulle 13. joulukuuta 2012 Kristiina Hietasaari / MEK Kansainväliset saapumiset 2000-2011 Indeksi 2000 = 100 160 150 140 130 120 110 100 90 Kansainväliset

Lisätiedot

Tulevaisuuden Museo-Suomi. Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia

Tulevaisuuden Museo-Suomi. Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia Tulevaisuuden Museo-Suomi Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia 24.10.2010 Taiteen ja kulttuurin luova vaikutus säteilee elämän kaikille alueille. Hallitusohjelma Kattavin

Lisätiedot

Oulun Matkailun Yhteismarkkinointi 25.2.2010

Oulun Matkailun Yhteismarkkinointi 25.2.2010 Pohjolan Mylly Oulun Matkailun Yhteismarkkinointi 25.2.2010 Pohjolan Mylly 2009 Yhteismarkkinointi Joukkueajattelu Paras matkailualue (joukkue) voittaa Resurssit Yhdessä enemmän kuin yksin Yhteinen suunta

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriölle

Opetus- ja kulttuuriministeriölle Opetus- ja kulttuuriministeriölle Viite: Lausuntopyyntö OKM/26/010/2016 Asia: Lausuntopyyntö ehdotuksesta hallituksen esitykseksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja

Lisätiedot

TOIMENPIDEOHJELMA 2014 2016 PÄHKINÄN KUORESSA

TOIMENPIDEOHJELMA 2014 2016 PÄHKINÄN KUORESSA TOIMENPIDEOHJELMA 2014 2016 PÄHKINÄN KUORESSA Tässä toimenpideohjelmassa paikallisella matkailulla tarkoitetaan Juvan, Rantasalmen ja Sulkavan alueiden matkailua. Alueellinen matkailu tarkoittaa Etelä-Savon

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN MATKAILU- JA KONGRESSITOIMISTON TOIMINTAKERTOMUS 2004

HELSINGIN KAUPUNGIN MATKAILU- JA KONGRESSITOIMISTON TOIMINTAKERTOMUS 2004 HELSINGIN KAUPUNGIN MATKAILU- JA KONGRESSITOIMISTON TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2004 HELSINGIN KAUPUNGIN MATKAILU- JA KONGRESSITOIMISTON TOIMINTAKERTOMUS 2004 Matkailu- ja kongressitoimisto palvelee Helsinkiin

Lisätiedot

Matkailuneuvonnan rahoituksen haasteet

Matkailuneuvonnan rahoituksen haasteet Matkailuneuvonnan rahoituksen haasteet Tuulikki Becker, Visit Helsinki 10.9.2015 1 I-lupakriteerit Kaikilta i-toimistoilta edellytetään i-kilpi osoittaa selkeästi palvelupisteen sijainnin. Keskeinen sijainti

Lisätiedot

Kuinka suuri vesistöalue voidaan tehdä tunnetuksi? Topiantti Äikäs Dos., FT Oulun yliopisto, maantieteen laitos 23.3.2010, Imatran kylpylä

Kuinka suuri vesistöalue voidaan tehdä tunnetuksi? Topiantti Äikäs Dos., FT Oulun yliopisto, maantieteen laitos 23.3.2010, Imatran kylpylä Kuinka suuri vesistöalue voidaan tehdä tunnetuksi? Topiantti Äikäs Dos., FT Oulun yliopisto, maantieteen laitos 23.3.2010, Imatran kylpylä Päivän aiheet: Ihmeellinen imago: suhde mielikuvaan ja brandiin

Lisätiedot

Porvoolaisten sitoutuminen matkailuun MATKATIETO 2016 EVA HOLMBERG, JARMO RITALAHTI, OLIVIA MIETTINEN & RONJA LEHTINEN

Porvoolaisten sitoutuminen matkailuun MATKATIETO 2016 EVA HOLMBERG, JARMO RITALAHTI, OLIVIA MIETTINEN & RONJA LEHTINEN Porvoolaisten sitoutuminen matkailuun MATKATIETO 2016 EVA HOLMBERG, JARMO RITALAHTI, OLIVIA MIETTINEN & RONJA LEHTINEN Taustaa Matkailijat ovat olleet perinteisesti kiinnostuneita paikallisista kulttuureista,

Lisätiedot

Kuntien markkinointitutkimus 2009. vs. markkinointipäällikkö Päivi Lazarov 2.4.2009

Kuntien markkinointitutkimus 2009. vs. markkinointipäällikkö Päivi Lazarov 2.4.2009 Kuntien markkinointitutkimus 2009 vs. markkinointipäällikkö Päivi Lazarov 2.4.2009 Toteutus maaliskuussa 2009 Toteutettiin webropol-kyselynä Sähköpostitse kuntien kirjaamojen kautta kuntien markkinointivastaaville

Lisätiedot

Yli-Ii. Kierikkikeskus

Yli-Ii. Kierikkikeskus Kierikkikeskus 6000 vuotta matkailua Kierikin historia Ensimmäiset kaivaukset1960 Yliopisto mukaan 1993 Purkajasuon löydöt 1995- Kierikkiprojekti 1996-2001 Kivikauden kylän rakentaminen Päärakennus avattiin

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA RANSKALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN RANSKALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

RegTour-malli (Alueellisen matkailun numeerinen laskentamalli)

RegTour-malli (Alueellisen matkailun numeerinen laskentamalli) Kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö RegTour-malli (Alueellisen matkailun numeerinen laskentamalli) MALLI 1. Varsinais-Suomen ja Turun seudun matkailutulo ja -työllisyys 2011-2012 MALLI 2. Satakunnan, sen

Lisätiedot

Tuusulan kunnan elinkeino-ohjelma

Tuusulan kunnan elinkeino-ohjelma Tuusulan kunnan elinkeino-ohjelma 2017 2018 Tuusula on noin 40 000 asukkaan ja yli 2 700 yrityksen kasvuhakuinen, luova ja käytännönläheinen kulttuurikunta Keski-Uudellamaalla. Sijaintimme Helsinki- Vantaan

Lisätiedot

SAAVUTETTAVUUS JA LIIKKUMINEN TILLGÄNGLIGHET OCH RÖRLIGHET

SAAVUTETTAVUUS JA LIIKKUMINEN TILLGÄNGLIGHET OCH RÖRLIGHET SAAVUTETTAVUUS JA LIIKKUMINEN TILLGÄNGLIGHET OCH RÖRLIGHET Maakunnan erityispiirteet ja matkailun kehittäminen Landskapets särdrag och turismens utveckling Kuva: Jan Eerala. Matkailutiet Suomessa 1. Revontulten

Lisätiedot

Kulttuuriperinnöstä eväitä tähän päivään ja tulevaan. Etelä-Savon maakuntapäivä 14.5.2012 Savonlinna Projektipäällikkö Pia Puntanen

Kulttuuriperinnöstä eväitä tähän päivään ja tulevaan. Etelä-Savon maakuntapäivä 14.5.2012 Savonlinna Projektipäällikkö Pia Puntanen Kulttuuriperinnöstä eväitä tähän päivään ja tulevaan Etelä-Savon maakuntapäivä 14.5.2012 Savonlinna Projektipäällikkö Pia Puntanen Mikkelin seudun kulttuuriperintöohjelma -hanke Vetovoimainen kasvukeskus

Lisätiedot

Kartta ja kompassi matkailun strategiat käytäntöön

Kartta ja kompassi matkailun strategiat käytäntöön Kartta ja kompassi matkailun strategiat käytäntöön Valtakunnallinen maaseutumatkailun yrittäjäseminaari Pirkanmaalla, 28.3.2007, Tampere Erityisasiantuntija Lea Häyhä Kauppa- ja teollisuusministeriö 4/2/2007

Lisätiedot

d) kestävällä matkailukehityksellä Euroopan neuvoston määritelmän mukaan? (1 pist.)

d) kestävällä matkailukehityksellä Euroopan neuvoston määritelmän mukaan? (1 pist.) Lapin yliopisto 1(5) MATKAILUTUTKIMUKSEN VALINTAKOE 16.6.2005 KAIKILLE PAKOLLINEN TEOS: Vuoristo, Matkailun maailma (Maksimipistemäärä 20 pistettä) 1. Mitä tarkoitetaan: a) matkustustaseella? (1 pist.)

Lisätiedot

E-P:n Matkailuparlamentti 1.9.09 Teema: Matkailun sähköinen liiketoiminta Etelä-Pohjanmaan Matkailustrategian toimeenpano v.

E-P:n Matkailuparlamentti 1.9.09 Teema: Matkailun sähköinen liiketoiminta Etelä-Pohjanmaan Matkailustrategian toimeenpano v. E-P:n Matkailuparlamentti 1.9.09 Teema: Matkailun sähköinen liiketoiminta Etelä-Pohjanmaan Matkailustrategian toimeenpano v. 2008 2010 MATKO2 Matkailun koordinointi E-P:lla 2008-2010 hanke, SeAMK Maa-

Lisätiedot

KULTTUURI ALUEEN ELINVOIMAN JA KILPAILUKYVYN VAHVISTAJANA

KULTTUURI ALUEEN ELINVOIMAN JA KILPAILUKYVYN VAHVISTAJANA Kärjet liikkeelle aluekehittämisen ajankohtaispäivät KULTTUURI ALUEEN ELINVOIMAN JA KILPAILUKYVYN VAHVISTAJANA Nikke Isomöttönen, intendentti Mikkelin kaupunginorkesteri 23.11.2015 KULTTUURI ALUEEN ELINVOIMAN

Lisätiedot

Opinnäytetyö, 10 ov. Harjoittelu, 20 ov. Vapaasti valittavat opinnot, 10 ov. Ammattiopinnot, 70 ov. Perusopinnot, 30 ov

Opinnäytetyö, 10 ov. Harjoittelu, 20 ov. Vapaasti valittavat opinnot, 10 ov. Ammattiopinnot, 70 ov. Perusopinnot, 30 ov Opinnäytetyö, 10 ov Harjoittelu, 20 ov Vapaasti valittavat opinnot, 10 ov Ammattiopinnot, 70 ov Perusopinnot, 30 ov 0$7.$,/81Ã.28/87862+-(/0$ÃV\NV\OOlÃÃDORLWWDYDW -2(1688.$,.,//(Ã

Lisätiedot

DigiAurorapalapeli saavutettavuus kuntoon

DigiAurorapalapeli saavutettavuus kuntoon DigiAurorapalapeli saavutettavuus kuntoon Kohteena Lappi - Lapin matkailun fyysisen ja digitaalisen saavutettavuuden kehittäminen Liisa Mäenpää Lapin matkailuparlamentti 6.10.2016 Finnish Lapland Tourist

Lisätiedot

Sagrada Familia in Ice matkailutuotteena LUT2029 Experience Design, syksy 2014 opiskelijaryhmän esitykset Karelia-amk, matkailun koulutus

Sagrada Familia in Ice matkailutuotteena LUT2029 Experience Design, syksy 2014 opiskelijaryhmän esitykset Karelia-amk, matkailun koulutus Sagrada Familia in Ice matkailutuotteena LUT2029 Experience Design, syksy 2014 opiskelijaryhmän esitykset Karelia-amk, matkailun koulutus LUTNS11, Karelia-amk Kansainväliset opiskelijat, Saimaa-amk LÄHTÖKOHDAT

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Sanna Tuononen Kesäkuu 2015 03/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Suomalaisten matkailu Virossatulevaisuuden. jo paikan päällä? Suomalaiset +50v. matkailijat. Seminaari 17.3.2010 Sokos- Hotel Viru, Aimo Bonden

Suomalaisten matkailu Virossatulevaisuuden. jo paikan päällä? Suomalaiset +50v. matkailijat. Seminaari 17.3.2010 Sokos- Hotel Viru, Aimo Bonden Suomalaisten matkailu Virossatulevaisuuden kohderyhmät jo paikan päällä? Suomalaiset +50v. matkailijat Seminaari 17.3.2010 Sokos- Hotel Viru, Aimo Bonden Väestö ikäryhmittäin koko maa 1900-2060 (vuodet

Lisätiedot

KOTIMAAN KAMPANJAT. Yhteisilmoitus IL Juhannusliite & iltalehti.fi viikkonäkyvyys 11.11.2014

KOTIMAAN KAMPANJAT. Yhteisilmoitus IL Juhannusliite & iltalehti.fi viikkonäkyvyys 11.11.2014 KOTIMAAN KAMPANJAT Yhteisilmoitus IL Juhannusliite & iltalehti.fi viikkonäkyvyys Kohderyhmä: Kesän lomakohteita suunnittelevat kotimaiset perhematkailijat ja tapahtumakävijät Tavoitteet: Esitellä ja tehdä

Lisätiedot

Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op

Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op 0 Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU Ammattikorkeakoulujen erikoistumiskoulutus 1 Erikoistumiskoulutus on uusi koulutusmuoto

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN YHTEISMARKKINOINTI

HÄMEENLINNAN YHTEISMARKKINOINTI HÄMEENLINNAN YHTEISMARKKINOINTI AIKATAULU 05/2014 03/2015 04/2015 05/2015 ESISELVITYS BRÄNDITYÖ MASU + BUDJETTI YHTEISMARKKINOINTI MALLI + SITOUMUKSET TOIMINTA ALKAA TOIMEKSIANTO Kaupunginjohtajan aloitteesta

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Helena Niskanen 1.5.2013 31.10.2013 1.11.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen. www.kehy.fi

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen. www.kehy.fi Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Saimaa geomatkailukohteeksi miksi? Saimaa on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja kiinnostava järvialue - esimerkiksi Lonely Planet

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman painoalat

Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat 1. Uudistuva teollisuus. Nykyinen rakennemuutos on mahdollista kääntää laadullisesti uudenlaiseksi kasvuksi panostamalla uusiin liiketoimintamalleihin

Lisätiedot

Suomalaisten matkailu Viroon. Ossi Nurmi The Baltic Guide seminaari,

Suomalaisten matkailu Viroon. Ossi Nurmi The Baltic Guide seminaari, Suomalaisten matkailu Viroon The Baltic Guide seminaari, 13.1.216 Esityksen teemat 1. Suomalaisten matkat Viroon eri tietolähteet 2. Matkailijakohtainen rahankäytön profiili 3. Suomalaisten matkailijoiden

Lisätiedot

VENÄLÄISTEN MATKAILU MATKAILUN TRENDIT 2014

VENÄLÄISTEN MATKAILU MATKAILUN TRENDIT 2014 VENÄLÄISTEN MATKAILU MATKAILUN TRENDIT 2014 MATKAILUN VOIMAKAS KASVU JATKUU Talouskasvun hiipumisesta huolimatta venäläisten ulkomaanmatkailu on voimakkaassa kasvussa. Vuonna 2013 venäläisten matkailu

Lisätiedot

Kilpailun ohjeet. Culture Finland. Kärkituotekilpailu. Kenelle

Kilpailun ohjeet. Culture Finland. Kärkituotekilpailu. Kenelle Kilpailun ohjeet Culture Finland Kärkituotekilpailu Kenelle Culture Finland (CF) on valtakunnallinen kulttuurimatkailun kehittämisohjelma. CF:n toimenpiteillä lisätään Suomeen suuntautuvaa ja Suomessa

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014. Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014. Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014 Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen 3.11.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Matkailusta elinvoimaa aluekehitykseen

Matkailusta elinvoimaa aluekehitykseen Matkailusta elinvoimaa aluekehitykseen oimialojen tavoiteltu kehitys vuoteen 2030 -työpaja Oulu 20.11.2014 utkija, F ekka Kauppila Naturpolis Oy Esityksen sisältö Johdanto matkailukeskusvetoinen kehittämispolitiikka

Lisätiedot

- S E M I N A A R I - 1 3. 3. 2 0 1 3

- S E M I N A A R I - 1 3. 3. 2 0 1 3 - S E M I N A A R I - 1 3. 3. 2 0 1 3 M u u t a m i a f a k t o j a M u u t a m i a f a k t o j a Kokonaisnettomuutto Lahden seudulle 2000-2012 854 919 825 711 705 631 495 493 273 376 363 313 153 0 2000

Lisätiedot

Tilastokeskuksen tuottamat matkailutilastot. Ossi Nurmi Lukuja matkailusta seminaari Rovaniemi, 14.4.2013

Tilastokeskuksen tuottamat matkailutilastot. Ossi Nurmi Lukuja matkailusta seminaari Rovaniemi, 14.4.2013 Tilastokeskuksen tuottamat matkailutilastot Ossi Nurmi Lukuja matkailusta seminaari Rovaniemi, 14.4.2013 Esityksen teemat Matkailutilastojen käsitteet ja tilastoinnin kohteet EU-asetus matkailutilastoista

Lisätiedot

Yhteistyötä laadun vuoksi

Yhteistyötä laadun vuoksi Yhteistyötä laadun vuoksi laatutoimijoiden tapaaminen 13.9.2012, Laurea-amk Kehitysinsinööri rja Sinkko / tekniikan ja liikenteen toimiala Laatu ja kestävä kehitys? Sisältö Järjestäjän esille nostamat

Lisätiedot

MATKA 2010 tilastotietoa

MATKA 2010 tilastotietoa MATKA 2011 MATKA 2010 tilastotietoa 11,249 m² näyttelypinta-alaa 1,202 näytteilleasettajayritystä 366 päänäytteilleasettajayritystä 836 alanäytteilleasettajayritystä 72 maata edustettuna lisäksi messuilla

Lisätiedot

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark -valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Geopark Saimaalle, Mikkeli 12.5.

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark -valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Geopark Saimaalle, Mikkeli 12.5. Saimaa Geopark -valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Geopark Saimaalle, Mikkeli 12.5.2015 Saimaa geomatkailukohteeksi miksi? Saimaa on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja kiinnostava

Lisätiedot

Työpajan 1 (laatu) yhteenveto. RUOKA JA MATKAILU -seminaari

Työpajan 1 (laatu) yhteenveto. RUOKA JA MATKAILU -seminaari Työpajan 1 (laatu) yhteenveto 1. Alkuperä esiin ja sille arvostus 2. Ammattitaito ja osaaminen 3. Luokitus ja kriteerit 4. Palvelu 5. Tietologistiikka KOKONAISUUDEN MERKITYS = ELÄMYS Työpaja 2, jakelutiet

Lisätiedot

Matkailussa tapahtuu - ajankohtaista TEMistä Porvoo

Matkailussa tapahtuu - ajankohtaista TEMistä Porvoo Matkailussa tapahtuu - ajankohtaista TEMistä 2.12.2013 Porvoo Nina Vesterinen Matkailu on eräs maailman nopeimmin kasvavista aloista Kansainvälisten matkailijoiden saapumisia ( Vuonna 2030: Maapallolla

Lisätiedot

Yritysnäkyvyydet 2015

Yritysnäkyvyydet 2015 Yritysnäkyvyydet 2015 2 Laaja näkyvyys 2 500 + alv 24 % PRINTTI Kaakon suomen-, venäjän- ja englanninkielisessä Matkailijan opas -esitteessä isolla ilmoituksella City-opaskartta/seutukartta Näkyvyys Kaakon

Lisätiedot

Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op

Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op 0 Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op TAMK EDU Ammattikorkeakoulujen erikoistumiskoulutus 1 Erikoistumiskoulutus on uusi koulutusmuoto tutkintoon johtavan

Lisätiedot

Matkailuesite & internetsivut 2012

Matkailuesite & internetsivut 2012 Matkailuesite & internetsivut 2012 Jyväskylän seudun kattavin ja tärkein yhteismarkkinointikanava Toistoalennus 20 % Pienin maksu 115 e / vuosi + alv 23 % Painosmäärään ja maailmanlaajuiseen jakeluun nähden

Lisätiedot

A. Kestävyys. Ihmiskunta tarvitsisi tällä hetkellä suunnilleen 1,5 maapalloa nykyisenkaltaisella kulutuksella (ekologinen jalanjälki)

A. Kestävyys. Ihmiskunta tarvitsisi tällä hetkellä suunnilleen 1,5 maapalloa nykyisenkaltaisella kulutuksella (ekologinen jalanjälki) A. Kestävyys Kestävyydessä ydinkysymyksenä ekologia ja se että käytettävissä olevat [luonnon]varat riittäisivät Ihmiskunta tarvitsisi tällä hetkellä suunnilleen 1,5 maapalloa nykyisenkaltaisella kulutuksella

Lisätiedot

Suomalaiset maaseutumatkailijat internetissä: markkinointi sosiaalisessa mediassa ja hakukoneissa.

Suomalaiset maaseutumatkailijat internetissä: markkinointi sosiaalisessa mediassa ja hakukoneissa. Sisältöä ja ilmettä markkinointikanaviin: mitä, miksi ja kenelle. Internetmarkkinointiseminaari osa 2, Tupaswilla, Laukaa, 19.11.2012. Suomalaiset maaseutumatkailijat internetissä: markkinointi sosiaalisessa

Lisätiedot

Miten sinne pääsee? Paikallismuseoiden markkinointi ja saavutettavuus

Miten sinne pääsee? Paikallismuseoiden markkinointi ja saavutettavuus Miten sinne pääsee? Paikallismuseoiden markkinointi ja saavutettavuus Kotkan paikallismuseo seminaari 27.4. Riina Nurmio, maakuntatutkija Etelä-Karjalan museo Potentiaalisista kävijöistä pitää saada kävijöitä

Lisätiedot

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke Saimaa Geopark valmisteluhanke Geopark Saimaalle -seminaari 4.11. 2014 projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Saimaa geomatkailukohteeksi - miksi? Saimaalla on kansainvälisestikin katsottuna ainutlaatuinen

Lisätiedot

Yhteismarkkinointi 2.0 Yhteistyöehdotus vuodelle 2011

Yhteismarkkinointi 2.0 Yhteistyöehdotus vuodelle 2011 Yhteismarkkinointi 2.0 Yhteistyöehdotus vuodelle 2011 Vahvuudet Keskeinen sijainti, hyvät yhteydet Monipuolinen asunto- ja tonttitarjonta Vehreä luonto ja hyvät harrastusmahdollisuudet Hyvä elämänlaatu

Lisätiedot

Lyhennelmä esityksestä Jaa joku teollisuusmuseo jossakin Mäntässä - ei vois vähempää kiinnostaa

Lyhennelmä esityksestä Jaa joku teollisuusmuseo jossakin Mäntässä - ei vois vähempää kiinnostaa Lyhennelmä esityksestä Jaa joku teollisuusmuseo jossakin Mäntässä - ei vois vähempää kiinnostaa erikoissuunnittelija Päivi Viherkoski, G.A.Serlachius -museo, 3.4.2008 Mitä museo myy -seminaari Markkinoinnin

Lisätiedot

Kimmo Levä Museonjohtaja FM, MBA

Kimmo Levä Museonjohtaja FM, MBA Kimmo Levä Museonjohtaja FM, MBA Luovat toimialat: taiteet ja muu kulttuurituotanto, matkailu, arkkitehtuuri, mainonta ja viestintä, muotoilu Luova talous: luovuutta tuotteissaan ja tuotannossaan hyödyntävät

Lisätiedot

NUUKSION TAIKA MAGIC OF NUUKSIO. Satu Selvinen 6.2.2014

NUUKSION TAIKA MAGIC OF NUUKSIO. Satu Selvinen 6.2.2014 NUUKSION TAIKA MAGIC OF NUUKSIO Satu Selvinen 6.2.2014 ELÄMYKSEN ELEMENTITI Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO AINUTKERTAISUUS AITOUS TARINA MONISAISTISUUS KONTRASTI VUOROVAIKUTUS Hyvä tarina antaa

Lisätiedot

TAK Rajatutkimus tuloksia Kouvolan seutu

TAK Rajatutkimus tuloksia Kouvolan seutu TAK Rajatutkimus 2014 tuloksia Kouvolan seutu 2 Suomessa / Ruotsissa vierailleet ulkomaalaiset matkailijat vuonna 2012 Venäjä Viro Ruotsi/Suomi Saksa Iso-Britannia Norja USA Japani Ranska Kiina Tanska

Lisätiedot

Matkailun alueelliset tulo- ja työllisyysselvitykset suositus käytettävistä määritelmistä ja luokituksista

Matkailun alueelliset tulo- ja työllisyysselvitykset suositus käytettävistä määritelmistä ja luokituksista EIO/VKE/Vesterinen SUOSITUS 20.5.2013 Matkailun alueelliset tulo- ja työllisyysselvitykset suositus käytettävistä määritelmistä ja luokituksista Suomessa tehdään vuosittain useita alueellisia ja paikallisia

Lisätiedot

Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt

Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt IDEAKAHVILA: Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt Rekrytointi Henkilökohtainen kontakti/kutsu Pakottaminen/suostuttelu Järjestöjen välinen yhteistyö

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MATKAILUN

KANTA-HÄMEEN MATKAILUN KANTA-HÄMEEN MATKAILUN STRATEGINEN JATKOSELVITYS VAIHE III CreaMentors Oy 2008 Strategian laadintaprosessi Toimijahaastattelut -matkailutoimijat -kehittäjät -päättäjät -rahoittajat Visio 2015 Toimenpideohjelma

Lisätiedot

MATKAILUN TEORIAOPINTOJAKSOT, yht. 10 op

MATKAILUN TEORIAOPINTOJAKSOT, yht. 10 op 1/ MATKAILUN TEORIAOPINTOJAKSOT, yht. 10 op Vieraanvaraisuus 3 op Markkinointi ja tuotekehitys 4 op Englanti 2 op Turvallisuus 1 op Matkailun teoriaopintojaksot toteuttaa Lapin AMK/ MTI (Viirinkankaantie

Lisätiedot

Aikuisten museo. Aikuisten museo

Aikuisten museo. Aikuisten museo Aikuisten museo Aikuisten museo Aikuisten museo Johdatus päivän teemaan 15.12.2009 Kalle Kallio museonjohtaja Työväenmuseo Werstas Päivän ohjelma ennen lounasta 11.00-12.15 Miten kapitalismi ruostuttaa

Lisätiedot

Kul$uurimatkailun vaiku$avuusindikaa$orit museot pilo$ikohteena

Kul$uurimatkailun vaiku$avuusindikaa$orit museot pilo$ikohteena Vaiku&avuuden arvo - seminaari, Helsinki 29.10.2014 Kul$uurimatkailun vaiku$avuusindikaa$orit museot pilo$ikohteena Kul$uurimatkailun indikaa$orit esiselvityshanke Jenni Mikkonen Itä- Suomen yliopisto/

Lisätiedot

Hyvän palvelun muotoilutoimisto. Copyright Diagonal Mental Structure Oy. All rights reserved.

Hyvän palvelun muotoilutoimisto. Copyright Diagonal Mental Structure Oy. All rights reserved. Hyvän palvelun muotoilutoimisto 1 TEKES LIIKKUMINEN PALVELUINA 27.5.2014 Käyttäjäprofiilit palveluiden luomisen pohjana Case: Helsingin risteilymatkustajien profilointiprojekti Mikko Koivisto, johtava

Lisätiedot

Saaristomuseo Pentala. Merellisen Espoon helmi

Saaristomuseo Pentala. Merellisen Espoon helmi Saaristomuseo Pentala Merellisen Espoon helmi Kehitämme menestyvää ja hyvinvoivaa Espoota. Tulevaisuuden Espoo on luova ja rohkea kulttuurikaupunki, joka tukee kestävää elämäntapaa ja uuden talouden toimintaa.

Lisätiedot