Helsinki / 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsinki 19.12.2012 10 / 2012"

Transkriptio

1 KUNTAINFO Helsinki / 2012 Muutoksia toimeentulotukilakiin lukien Toimeentulotukilain 11 :ää muutetaan lukien siten, että työttömyysturvan aktiiviajan korotusosat luetaan etuoikeutetuksi tuloksi henkilön ja perheen toimeentulotukea määrättäessä. Eduskunta on hyväksynyt lain työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta, toimeentulotuesta annetun lain 11 :n muuttamisesta sekä asumistukilain 15 :n väliaikaisesta muuttamisesta (HE 115/2012 vp). Henkilön ja perheen hakiessa toimeentulotukea heidän saamansa työttömyysturvan aktiiviajan korotusosat säädetään toimeentulotukilaissa etuoikeutetuksi tuloksi (lain 11 ). Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan Tasavallan presidentin on määrä vahvistaa laki Kahdella muulla vuoden 2013 alussa voimaan tulevalla lailla muutetaan toimeentulotukilain 10, 10 a ja 11 :ää. Toimeentulotuen kannalta muutokset ovat luonteeltaan lähinnä teknisiä. Eduskunta on hyväksynyt lain työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 134/2012 vp). Lailla muutetaan toimeentulotukilain 10 :ää termien osalta (julkinen työvoimapalvelu). Tasavallan presidentin on määrä vahvistaa laki Eduskunta on hyväksynyt lain julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 133/2012 vp). Laki sisältää julkista työvoima- ja yrityspalvelua koskevan lain säätämisestä johtuvat luonteeltaan tekniset muutokset toimeentulotukilain 10, 10 a sekä 11 :ään (laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta; kulukorvaus). Samat muutokset sisältyvät edellä mainittuun lakiin (HE 115/2012), joten lakia julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta ei esitellä tässä tiedotteessa tarkemmin. Tasavallan presidentin on määrä vahvistaa laki Toimeentulotukilain pykälämuutokset esitetään liitteissä 1 ja 3. Vuoden 2013 alusta tulee lisäksi voimaan laki eräiden kansaneläkeindeksiin sidottujen etuuksien osittain aikaistetusta indeksikorotuksesta vuonna 2013 (709/2012). Uudistus vaikuttaa korottavasti toimeentulotuen perusosan määrään. Muutokset on esitelty sosiaali- ja terveysministeriön Kuntainfossa 7/2012. Meritullinkatu 8, Helsinki PL 33, VALTIONEUVOSTO Puhelin Telekopio kirjaamo.stm@stm.fi etunimi.sukunimi@stm.fi

2 2(10) Uudistusten yksityiskohtainen esittely A. Laki työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta, toimeentulotuesta annetun lain 11 :n muuttamisesta sekä asumistukilain 15 :n väliaikaisesta muuttamisesta (HE 115/2012 vp) Puolison tulojen vaikutus työmarkkinatukeen poistuu Työmarkkinatuen tarveharkinta muuttuu siten, että hakijan puolison tulot eivät enää vaikuta työmarkkinatuen määrään. Puolison tulojen vaikutuksen poistaminen korostaa etuuksien yksilökohtaisuutta. Uudistus ei vaikuta toimeentulotukiharkintaan. Lomakorvausten jaksotuksesta luovutaan Työsuhteen päättyessä maksettu vuosilomakorvaus ei enää jatkossa estä työttömyysetuuden maksamista. Tällä hetkellä vuosilomakorvaus jaetaan laskennalliseksi päiväpalkaksi työsuhteen päättymisen jälkeiselle ajalle ja tältä ajalta ei makseta työttömyysetuutta. Jaksotuksesta luopuminen tarkoittaa, että heti työttömyyden alkaessa maksetaan sekä työttömyysetuutta että lomakorvausta. Uudistus ei vaikuta toimeentulotukiharkintaan. Työllistymisrahakokeilu eräissä kunnissa Pitkäaikaistyöttömien työllistymisen tueksi aloitetaan kolmivuotinen työllistymisrahakokeilu. Kokeilun piirissä olevat pitkäaikaistyöttömät saavat työllistyttyään työmarkkinatukea vielä ensimmäisen työssäolokuukauden ajan. Pitkäaikaistyöttömien työllistymistä tukevaan kuntakokeiluun osallistuu 65 siihen hyväksyttyä kuntaa. Työllistymisrahakokeilu ei vaikuta näissä 65 kunnassa myönnettävään toimeentulotukeen normaalista poikkeavalla tavalla. Asumistuen tarkistuslykkäys pidennetään kuuteen kuukauteen Asumistuessa sovellettua pitkäaikaistyöttömien asumistuen tarkistuslykkäysaikaa pidennetään kuuteen kuukauteen määräaikaisesti. Tämä uudistus koskee koko maata. Työttömyysturvan aktiiviajan korotusosat etuoikeutetaan toimeentulotuessa Pitkäaikaistyöttömien saamat työttömyysturvan aktiiviajan korotusosat etuoikeutetaan toimeentulotuessa vuoden 2013 alusta (toimeentulotukilain 11 ). Työttömälle maksetaan työttömyysturvaetuudet korotettuna siltä ajalta, kun hän osallistuu niin kutsuttuihin aktiivitoimiin eli työllistymistä edistävään toimintaan. Työttömien kannustimia osallistua työllistymistä edistäviin aktiivitoimiin lisätään etuoikeuttamalla aktiiviajan työttömyysturvan korotukset toimeentulotukea määrättäessä. Korotusosia ei huomioida tulona toimeentulotukea määrättäessä, eivätkä ne siten enää vähennä toimeentulotuen määrää.

3 3(10) Aktiivitoimiin osallistuvalle maksetaan korotusosia päivältä. Korotusosan perustana oleva työttömyysturvaetuus sen sijaan huomioidaan tulona, kuten aikaisemminkin on tehty toimeentulotuessa. Päätöksen aktiivitoimiin osallistuvalle maksettavista korotusosista tekevät tahollaan Kela ja ansiosidonnaisen työttömyysturvan osalta hänen työttömyyskassansa. Asiakas saa kirjallisen päätöksen, jossa on maininta korotusosan suuruudesta ja sen kestosta. Toimeentulotukilain 11 :n muutos Toimeentulotukilain 11 :ssä säädetään toimeentulotuen suuruutta määrättäessä huomioon otettavista tuloista. Tuloina otetaan huomioon henkilön ja perheenjäsenten käytettävissä olevat tulot. Tuloina ei kuitenkaan oteta huomioon 11 :ssä erikseen mainittuja tuloja. Lakiuudistus muuttaa 11 2 mom kohdan 5 seuraavaan muotoon (uudistukset vinokirjasimin): 11 Huomioon otettavat tulot Tuloina ei kuitenkaan oteta huomioon: 5) työttömyysturvalaissa ja julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa tarkoitettua kulukorvausta, Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetussa laissa (566/2005) tarkoitettua ylläpitokorvausta, työttömyysturvalain 6 luvun 3 b :ssä tarkoitettua korotusosaa, työttömyysturvalain 6 luvun 3 b :ssä tarkoitetun korotetun ansio-osan ja työttömyysturvalain 6 luvun 2 :n 1 momentissa tarkoitetun ansio-osan erotusta, työttömyysturvalain 6 luvun 3 c :ssä tarkoitettua muutosturvalisää, työttömyysturvalain 6 luvun 3 c :ssä tarkoitetun muutosturvan ansio-osan ja työttömyysturvalain 6 luvun 2 :n 1 momentissa tarkoitetun ansio-osan erotusta sekä työttömyysturvalain 7 luvun 5 :ssä tarkoitettua työmarkkinatuen korotusosaa; eikä Selite: Toimeentulotukea määrättäessä etuoikeutetaan uusina tulolajeina niin sanotut työttömyysturvan aktiiviajan korotusosat kunkin kyseistä tuloa saavan osalta. Korotusosia maksetaan työllistymistä edistävään palveluun osallistumisen perusteella. Korotusosan saajalle maksetaan myös varsinainen työttömyysturvaetuus. Tämä etuus huomioidaan tulona toimeentulotukea määrättäessä toimeentulotukilaissa tarkoitetulla tavalla. Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetussa laissa (566/2005) tarkoitettu ylläpitokorvaus: ko ylläpitokorvaus on jo nykyisin toimeentulotuessa etuoikeutettu tulo. Työttömyysturvalaissa ja julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa (HE 133/2012 vp, ks edellä) tarkoitettu kulukorvaus: uusi termi vastaa nykyistä työttömyystur-

4 4(10) van ylläpitokorvausta, joka on 11 :n tarkoittama etuoikeutettu tulo toimeentulotukea määrättäessä. Työttömyysturvalain 6 luvun 3 b :ssä tarkoitettu korotusosa: Etuus, jota maksetaan työllistymistä edistäviin palveluihin osallistumisen ajalta siihen oikeutetulle. Toimeentulotukea määrättäessä nettomääräisenä saatua korotusosaa ei huomioida tulona. Tulona huomioidaan kuitenkin etuuden korottamaton osa nettomääräisenä. Työttömyysturvalain 6 luvun 3 b :ssä tarkoitetun korotetun ansio-osan ja työttömyysturvalain 6 luvun 2 :n 1 momentissa tarkoitetun ansio-osan erotus: Ansiosidonnainen etuus (vrt edellinen), jota maksetaan työllistymistä edistävien palvelujen ajalta. Toimeentulotukea määrättäessä ei nettomääräisenä saatua korotusosan ja nettomääräisenä saadun ansio-osan erotusta huomioida tulona. Tulona huomioidaan ansio-osa nettomääräisenä. Työttömyysturvalain 6 luvun 3 c :ssä tarkoitettu muutosturvalisä: Etuutta maksetaan työllistymistä edistävien palvelujen ajalta siihen oikeutetulle. Nettomääräisenä saatua etuutta ei huomioida tulona toimeentulotukea määrättäessä. Työttömyysturvalain 6 luvun 3 c :ssä tarkoitetun muutosturvan ansio-osan ja työttömyysturvalain 6 luvun 2 :n 1 momentissa tarkoitetun ansio-osan erotus: Ansiosidonnainen etuus (vrt edellinen). Toimeentulotukea määrättäessä ei tulona huomioida rahamäärää, joka muodostuu nettomääräisen muutosturvan ansio-osan ja nettomääräisen ansio-osan erotuksesta. Tulona huomioidaan ansio-osa nettomääräisenä. Työttömyysturvalain 7 luvun 5 :ssä tarkoitettu työmarkkinatuen korotusosa: Työmarkkinatuen korotusosa, jota maksetaan työllistymistä edistävään palveluun osallistumisen perusteella. Korotusosaa ei huomioida tulona toimeentulotukea määrättäessä. Saatu työmarkkinatuki huomioidaan nettomäärällään tulona. Muut tulot, joita ei huomioida toimeentulotukea määrättäessä Toimeentulotukilain 11 :ssä mainitaan ne tulot, joita ei oteta huomioon toimeentulotukea määrättäessä. Vuoden 2013 alusta voimaan tuleva toimeentulotukilain 11 on kokonaisuudessaan liitteenä 2. B. Laki työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 134/2012) Lailla työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 134/2012) muutetaan muiden muassa toimeentulotuesta annettua lakia. Toimeentulotukilain osalta muutos koskee lain 10 :ää (alennettu perusosa), jonka termi työvoimapoliittinen toimenpide muutetaan muotoon julkinen työvoimapalvelu. (Ks liite 3 )

5 5(10) Lisätietoja Ylitarkastaja Jaakko Ellisaari, p ja Asuntoneuvos Raimo Kärkkäinen, p Sähköpostiosoitteet: Huom! Puhelinnumeromme muuttuivat Uusi vaihde: Sosiaali- ja terveydenhuollon uutiskirje: STM:n uutiskirje kunnille ja sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoille sisältää ajankohtaista tietoa sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyvistä asioista. Uutiskirje on tilattavissa STM:n verkkosivustoilta Lähteitä: Toimeentulotuen verkkosivusto: -> Toimeentulo -> Toimeentulotuki Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisu Toimeentulotuki. Opas toimeentulotukilain soveltajille (STM julkaisuja 2007:11): (På svenska: Toimeentulotuki STM:n sivustolla: (På svenska: Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisu Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet (STM oppaita 2001:11): (På svenska: Klientens ställning och rättigheter inom socialvården (SHM handböcker 2003:3) Muualla verkossa: Toimeentulotukilakiin ja sen oikeuskäytäntöön voi tutustua verkossa esimerkiksi Edilex- palvelun ( tai Finlex-palvelun kautta ( Laki toimeentulotuesta (1412/1997) (Finlex:) (På svenska: Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000) (Finlex:) (På svenska: Toimeentulotuen tilastot: -> Tilastot -> Tilastot aiheittain sekä Tilastotietokannat (På svenska: -> Statistik -> Statistik efter ämne och Statistikdatabaser) Toimeentulotuki kunnittain: (På svenska:

6 6(10) Työttömyysturvalaki: ks esim -> Ajantasainen lainsäädäntö - >Asiasana: Työttömyysturva -> Työttömyysturvalaki Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta: ks esim -> Ajantasainen lainsäädäntö - > Asiasana: Työvoimapalvelu -> Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta LIITTEET: Liite 1: Liite 2: Liite 3: Laki työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta, toimeentulotuesta annetun lain 11 :n muuttamisesta sekä asumistukilain 15 :n väliaikaisesta muuttamisesta (HE 115/2012 vp): Laki toimeentulotuesta annetun lain 11 :n muuttamisesta Toimeentulotukilaki 11 (muutettuna HE 115/2012 vp mukaiseksi) Laki työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 134/2012 vp): Laki toimeentulotuesta annetun lain 10 :n muuttamisesta

7 7(10) Liite 1 Liite 1: Lain työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta, toimeentulotuesta annetun lain 11 :n muuttamisesta sekä asumistukilain 15 :n väliaikaisesta muuttamisesta (HE 115/2012 vp): Laki toimeentulotuesta annetun lain 11 :n muuttamisesta Laki toimeentulotuesta annetun lain 11 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan toimeentulotuesta annetun lain (1412/1997) 11 :n 2 momentin 5. kohta, sellaisena kuin se on laissa 583/2007, seuraavasti: Voimassa oleva laki 11 Huomioon otettavat tulot Tuloina ei kuitenkaan oteta huomioon: 5) työttömyysturvalaissa tai julkisesta työvoimapalvelusta annetussa laissa tarkoitettua ylläpitokorvausta sekä Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain (566/2005) mukaista ylläpitokorvausta; eikä Ehdotus 11 Huomioon otettavat tulot Tuloina ei kuitenkaan oteta huomioon: 5) työttömyysturvalaissa ja julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa tarkoitettua kulukorvausta, Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetussa laissa (566/2005) tarkoitettua ylläpitokorvausta, työttömyysturvalain 6 luvun 3 b :ssä tarkoitettua korotusosaa, työttömyysturvalain 6 luvun 3 b :ssä tarkoitetun korotetun ansio-osan ja työttömyysturvalain 6 luvun 2 :n 1 momentissa tarkoitetun ansio-osan erotusta, työttömyysturvalain 6 luvun 3 c :ssä tarkoitettua muutosturvalisää, työttömyysturvalain 6 luvun 3 c :ssä tarkoitetun muutosturvan ansio-osan ja työttömyysturvalain 6 luvun 2 :n 1 momentissa tarkoitetun ansio-osan erotusta sekä työttömyysturvalain 7 luvun 5 :ssä tarkoitettua työmarkkinatuen korotusosaa; eikä Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20. Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin

8 8(10) Toimeentulotukilaki Huomioon otettavat tulot Tuloina otetaan huomioon henkilön ja perheenjäsenten käytettävissä olevat tulot. Tuloina ei kuitenkaan oteta huomioon: 1) vähäisiksi katsottavia ansiotuloja ja avustuksia; Liite 2: 2) alle 18-vuotiaan lapsen säännöllisiä tuloja siltä osin kuin ne ylittävät hänen osaltaan 7 ja 7 c :n nojalla huomioon otettavat menot; 3) tuloja siltä osin kuin ne vastaavat työmatkamenoja ja muita työssäkäynnistä aiheutuvia menoja; 4) äitiysavustuslain (477/1993) mukaista äitiysavustusta eikä vammaisetuuksista annetun lain (570/2007) mukaista etuutta; 5) työttömyysturvalaissa ja julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa tarkoitettua kulukorvausta, Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetussa laissa (566/2005) tarkoitettua ylläpitokorvausta, työttömyysturvalain 6 luvun 3 b :ssä tarkoitettua korotusosaa, työttömyysturvalain 6 luvun 3 b :ssä tarkoitetun korotetun ansio-osan ja työttömyysturvalain 6 luvun 2 :n 1 momentissa tarkoitetun ansio-osan erotusta, työttömyysturvalain 6 luvun 3 c :ssä tarkoitettua muutosturvalisää, työttömyysturvalain 6 luvun 3 c :ssä tarkoitetun muutosturvan ansioosan ja työttömyysturvalain 6 luvun 2 :n 1 momentissa tarkoitetun ansio-osan erotusta sekä työttömyysturvalain 7 luvun 5 :ssä tarkoitettua työmarkkinatuen korotusosaa; eikä 6) edellä 8 :ssä tarkoitettuja korvauksia ja tuloja. Tuloina ei 2 momentissa säädetyn lisäksi oteta huomioon vähintään 20:tä prosenttia ansiotuloista, kuitenkin enintään 150:tä euroa kuukaudessa. Lailla 1172/2010 lisätty 3 momentti on väliaikaisesti voimassa

9 9(10) Liite 3: Laki työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 134/2012 vp): Laki toimeentulotuesta annetun lain 10 :n muuttamisesta Laki toimeentulotuesta annetun lain 10 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan toimeentulotuesta annetun lain (1412/1997) 10 :n 1 momentin 1 kohta, sellaisena kuin se on laissa 1172/2010, seuraavasti: Voimassa oleva laki 2 luku Toimeentulotuen rakenne ja suuruus 10 Alennettu perusosa Perusosan suuruutta voidaan alentaa enintään 20 prosenttia sellaisen henkilön osalta, jonka toimeentulotuen tarve aiheutuu siitä, että: 1) henkilö on ilman perusteltua syytä kieltäytynyt yksilöidysti ja todistetusti tarjotusta työstä tai sellaisesta työvoimapoliittisesta toimenpiteestä, joka kohtuullisen pitkän ajan turvaisi hänen toimeentulonsa, tai hän on laiminlyönnillään aiheuttanut sen, ettei työtä tai työvoimapoliittista toimenpidettä ole voitu tarjota taikka ammatillista koulutusta vailla oleva, täysi-ikäinen alle 25-vuotias on keskeyttänyt koulutuksen tai kieltäytynyt koulutuksesta niin, että hän ei ole työttömyysturvalain 8 luvun 2 :n perusteella oikeutettu työttömyysetuuteen; Ehdotus 2 luku Toimeentulotuen rakenne ja suuruus 10 Alennettu perusosa Perusosan suuruutta voidaan alentaa enintään 20 prosenttia sellaisen henkilön osalta, jonka toimeentulotuen tarve aiheutuu siitä, että: 1) henkilö on ilman perusteltua syytä kieltäytynyt yksilöidysti ja todistetusti tarjotusta työstä tai sellaisesta julkisesta työvoimapalvelusta, joka kohtuullisen pitkän ajan turvaisi hänen toimeentulonsa, tai hän on laiminlyönnillään aiheuttanut sen, ettei työtä tai julkista työvoimapalvelua ole voitu tarjota taikka ammatillista koulutusta vailla oleva, täysi-ikäinen alle 25-vuotias on keskeyttänyt koulutuksen tai kieltäytynyt koulutuksesta niin, että hän ei ole työttömyysturvalain 2 luvun 13 tai 14 :n perusteella oikeutettu työttömyysetuuteen; Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanoon edellyttämiin toimiin.

10 10(10) JAKELU: Sosiaalilautakunnat tai vastaavat toimielimet Aluehallintovirastot ja niiden toimipaikat Eduskunnan oikeusasiamies Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Hallinto-oikeudet Korkein hallinto-oikeus Kuluttajavirasto Lapsiasiavaltuutettu Maahanmuuttovirasto (Migri) Rikosseuraamuslaitos Sisäministeriö / maahanmuutto-osasto Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry Sosiaaliasiamiehet ry Sosiaaliavustajat (Tukholma, Geneve ja Pietari) Suomen Kuntaliitto Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL Sosiaaliportti/THL Työ- ja elinkeinoministeriö STM/sosiaali- ja terveyspalveluosasto Oikeuskanslerin virasto Statens Ämbetsverk på Åland TIEDOKSI: Ålands landskapsregering STM:n kuntainfot Internetissä

Toimeentulotuki lukien

Toimeentulotuki lukien TERVEYSMINISTERIÖ KUNTAINFO Helsinki 19.11.2013 8 / 2013 Kuntien toimeentulotukiasioita hoitaville toimielimille Toimeentulotuki 1.1.2014 lukien 1. Toimeentulotuen perusosien määrät Toimeentulotuen perusosia

Lisätiedot

KUNTAINFO Helsinki / 2012

KUNTAINFO Helsinki / 2012 TERVEYSMINISTERIÖ KUNTAINFO Helsinki 26.11.2012 7 / 2012 Kuntien toimeentulotukiasioita hoitaville toimielimille Toimeentulotuki 1.1.2013 lukien 1. Toimeentulotuen perusosien määrät Toimeentulotuesta annetun

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö/muutoksia toimeentulotukilakiin

Sosiaali- ja terveysministeriö/muutoksia toimeentulotukilakiin Hallitus 39 16.01.2013 Sosiaali- ja terveysministeriö/muutoksia toimeentulotukilakiin H 39 Sosiaali ja terveysministeriön 19.12.2012 antama kuntainfo10/2012 toimeentulotukilakiin tulevista muutoksista:

Lisätiedot

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia HE 90/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain 6 luvun 1 :n ja aikuiskoulutustuesta annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 159/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

HE 178/2008 vp. se saatettaisiin vastaamaan työntekijän eläkelakia

HE 178/2008 vp. se saatettaisiin vastaamaan työntekijän eläkelakia Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain sekä valtion eläkelain voimaanpanosta annetun lain 9 ja 14 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi valtion eläkelakia ja valtion

Lisätiedot

HE 128/2005 vp. oli 4,85 prosenttia, kun työttömyysvakuutusmaksua

HE 128/2005 vp. oli 4,85 prosenttia, kun työttömyysvakuutusmaksua HE 128/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki

Lisätiedot

HE 165/2004 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 165/2004 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 165/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKIOPAS 2014 - Tietoa toimeentulotuesta

TOIMEENTULOTUKIOPAS 2014 - Tietoa toimeentulotuesta TOIMEENTULOTUKIOPAS 2014 - Tietoa toimeentulotuesta Toimeentulotuki on toimeentulotukilain (1412/1997) nojalla myönnettävä viimesijainen taloudellinen tuki. Toimeentulotuki on tarkoitettu tilapäiseksi

Lisätiedot

HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila

HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila HE 216/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus-

Lisätiedot

Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015

Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 212 16.12.2014 Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015 1010/05/03/00/2014 SosTe 212 Valmistelija; palvelujohtaja

Lisätiedot

HE 56/2000 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuokratalolainojen lainaehtojen muuttamisesta annetun lain 5 :n muuttamisesta

HE 56/2000 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuokratalolainojen lainaehtojen muuttamisesta annetun lain 5 :n muuttamisesta HE 56/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuokratalolainojen lainaehtojen muuttamisesta annetun lain 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että vuokratalolainojen

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,8 7,7 8,2 8,1

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,8 7,7 8,2 8,1 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1367. Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999

SISÄLLYS. N:o 1367. Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1999 N:o 1367 1378 SISÄLLYS N:o Sivu 1367 Laki nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta... 3631 1368 Laki kansaneläkelain muuttamisesta...

Lisätiedot

HE 126/2007 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 126/2007 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 126/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 7 luvun 12 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi julkisesta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi TOIMEENTULOTUKIOPAS

Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi TOIMEENTULOTUKIOPAS Haapaveden kaupunki Haapaveden Siikalatvan sosiaalityö Tähtelänku 1, PL 40 86600 HAAPAVESI Sosiaali- terveyspiiri Helmi TOIMEENTULOTUKIOPAS TOIMEENTULOTUKIOPAS Mitä on toimeentulotuki? Miten selvitetään

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 61/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 10 a :n ja sotilasavustuslain 11 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus 2009 2012 2009 2010 2011 2012 toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 8,2 8,4 7,6 7,2

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus 2009 2012 2009 2010 2011 2012 toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 8,2 8,4 7,6 7,2 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

Laki. kansaneläkelain muuttamisesta

Laki. kansaneläkelain muuttamisesta Laki kansaneläkelain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan kansaneläkelain (568/2007) 105, ja muutetaan 6, 10 ja 11, 12 :n 1 momentti, 15 :n 4 momentti, 22 :n 3 ja 4 momentti, 23, 33 :n

Lisätiedot

Laki. opintotukilain muuttamisesta

Laki. opintotukilain muuttamisesta EV 109/1999 vp - HE 73/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi opintotukilain ja asumistukilain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 7311999 vp laeiksi opintotukilain

Lisätiedot

HE 124/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain 9 :n muuttamisesta

HE 124/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain 9 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi toimeentulotuesta annettua lakia korottamalla

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömien omaehtoisen

Lisätiedot

Kuinka teen perheetuutta. maksuvaatimuksen Kelalle? Päivitetty 05/2016

Kuinka teen perheetuutta. maksuvaatimuksen Kelalle? Päivitetty 05/2016 Kuinka teen perheetuutta koskevan maksuvaatimuksen Kelalle? Päivitetty 05/2016 Hakemus vai maksuvaatimus? Tässä esityksessä kerromme, miten ja missä tilanteissa kunta tekee maksuvaatimuksen tai hakemuksen

Lisätiedot

HE 321/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia.

HE 321/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. HE 321/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 4 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Esityksen mukaan

Lisätiedot

Toimeentulotukiopas 2015 Tietoa toimeentulotuesta

Toimeentulotukiopas 2015 Tietoa toimeentulotuesta 1 Toimeentulotukiopas 2015 Tietoa toimeentulotuesta Toimeentulotuki on toimeentulotukilain (1412/1997) nojalla myönnettävä viimesijainen taloudellinen tuki. Toimeentulotuki on tarkoitettu tilapäiseksi

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 148/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 148/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 148/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta, toimeentulotuesta annetun lain 11 :n muuttamisesta sekä asumistukilain

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 215/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain annetun lain, yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetun lain annetun lain ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetun

Lisätiedot

Laki. toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta

Laki. toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta Laki toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan toimeentulotuesta annetun lain (1412/1997) 17 a, sellaisena kuin se on laissa 815/2015, muutetaan 4 :n 2 momentti,

Lisätiedot

Päätös. Laki. tapaturmavakuutuslain 47 :n muuttamisesta

Päätös. Laki. tapaturmavakuutuslain 47 :n muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 103/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden etuuksien ja korvausten maksamista koskevien säännösten muuttamiseksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä eräiden etuuksien

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1997 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1401 1407. Laki. N:o 1401

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1997 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1401 1407. Laki. N:o 1401 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1401 1407 SISÄLLYS N:o Sivu 1401 Laki työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta... 4707 1402 Laki

Lisätiedot

HE 131/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 131/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 131/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 23 ja 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslain isyysrahaa koskevia

Lisätiedot

Äitiysavustus Äitiysavustusten (lasten) lukumäärä 58 189 60 000 60 000 Äitiysavustuksen määrä euroa 140 140 140

Äitiysavustus Äitiysavustusten (lasten) lukumäärä 58 189 60 000 60 000 Äitiysavustuksen määrä euroa 140 140 140 10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta

Lisätiedot

aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta

aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 204/2009 vp Hallituksen esitys laiksi aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

HE 254/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalain

HE 254/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalain HE 254/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 4 ja 6 luvun väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Työttömyysaste (%) 8,2 8,7 8,8 8,6

Työttömyysaste (%) 8,2 8,7 8,8 8,6 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 107/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi apteekkimaksusta annetun lain 1 a ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta annettua lakia. Apteekin mukaan määräytyvän

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvaliokunta perjantai / HE 123/2017 vp

Sosiaali- ja terveysvaliokunta perjantai / HE 123/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kansaneläkkeen ja eräiden muiden etuuksien vuoden 2018 indeksitarkistuksista sekä kansaneläkeindeksistä annetun lain 2 :n ja eräiden muiden lakien muuttamisesta

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunta keskiviikko / HE 123/2017 vp

Perustuslakivaliokunta keskiviikko / HE 123/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kansaneläkkeen ja eräiden muiden etuuksien vuoden 2018 indeksitarkistuksista sekä kansaneläkeindeksistä annetun lain 2 :n ja eräiden muiden lakien muuttamisesta

Lisätiedot

Laki. opintotukilain muuttamisesta

Laki. opintotukilain muuttamisesta Laki opintotukilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan opintotukilain (65/1994) 1 :n 4 momentti, 3 :n 4 kohta, 4 :n 2 momentin 2 kohta ja 3 momentin 1 kohta, 5 b, 6 :n 1 momentin 3

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 15/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 26 ja 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 100/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden etuuksien ja korvausten maksamista koskevien säännösten muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi eräitä

Lisätiedot

HE 170/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta

HE 170/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta HE 170/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Ennakonpidätyksen muutokset. Ohjelmistotalopäivä 26.11.2015 ylitarkastaja Päivi Verkasalo Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö

Ennakonpidätyksen muutokset. Ohjelmistotalopäivä 26.11.2015 ylitarkastaja Päivi Verkasalo Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Ennakonpidätyksen muutokset Ohjelmistotalopäivä 26.11.2015 ylitarkastaja Päivi Verkasalo Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Verohallinnon päätös ennakonpidätyksen toimittamistavoista ja määrästä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 18 ja 45 a :n muuttamisesta sekä sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta annetun lain

Lisätiedot

LAKIALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

LAKIALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LAKIALOITE 36/2007 vp Laki opintotukilain muuttamisesta Eduskunnalle LAKIALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Lakialoitteessa ehdotetaan opintorahan korottamista noin 15 prosentilla. Ehdotan lakialoitteessa,

Lisätiedot

EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta

EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi kansaneläkelain, perhe-eläkelain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 163/1999

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016. 10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut

Asiakirjayhdistelmä 2016. 10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut 10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2013. 1049/2013 Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2013. 1049/2013 Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2013 1049/2013 Laki työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013 Eduskunnan

Lisätiedot

HE 176/2004 vp. Korotukset tulisivat voimaan 1 päivänä maaliskuuta. Esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkkeeseen

HE 176/2004 vp. Korotukset tulisivat voimaan 1 päivänä maaliskuuta. Esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkkeeseen Hallituksen esitys Eduskunnalle kansaneläkkeen tasokorotusta koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkkeeseen tehtäisiin 7 euron suuruinen tasokorotus.

Lisätiedot

HE 214/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

HE 214/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset HE 214/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain 39 ja 46 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilain opintotuen rahoitusta

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta 2015. 815/2015 Laki. toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta 2015. 815/2015 Laki. toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta 2015 815/2015 Laki toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 26 päivänä kesäkuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 108/2001 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työllisyyslain 21 :n, palkkaturvalain 9 :n, merimiesten palkkaturvalain 8 :n ja työehtosopimuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki kansaneläkeindeksistä. Se korvaisi nykyisen kansaneläkelaissa säädettyjen

Lisätiedot

Päihdehuoltolaki 17.1.1986/41

Päihdehuoltolaki 17.1.1986/41 Päihdehuoltolaki 17.1.1986/41 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Tavoitteet Päihdehuollon tavoitteena on ehkäistä ja vähentää päihteiden ongelmakäyttöä sekä siihen liittyviä

Lisätiedot

HE 53/2000 vp YLEISPERUSTELUT

HE 53/2000 vp YLEISPERUSTELUT HE 53/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lasten kotihoidon ja

Lisätiedot

HE 95/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta

HE 95/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion taiteilija-apurahoista annettua

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 149/2002 vp Hallituksen esitys laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki työntekijäin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 13 :n muuttamisesta Työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen helpottamiseksi esityksessä ehdotetaan, että

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta muuttamisesta. sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta muuttamisesta. sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien EV 132/1995 vp - HE 136/1995 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen

Lisätiedot

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp).

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp). Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp). Sosiaali- ja terveysvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (StVM

Lisätiedot

Valtuutussäännökset. Voimassaoloaika. Määräys tulee voimaan pp. päivänä [x]kuuta 2015 ja se on voimassa toistaiseksi.

Valtuutussäännökset. Voimassaoloaika. Määräys tulee voimaan pp. päivänä [x]kuuta 2015 ja se on voimassa toistaiseksi. MÄÄRÄYS 3/2015 1(5) Määräys valtakunnallisten tietojärjestelmäpalvelujen avulla terveydenhuollon ulkopuolisille toimijoille luovutettavista todistuksista ja lausunnoista (SV6, lääkärintodistus A) Valtuutussäännökset

Lisätiedot

Toimeentulotuen perusprosessit uusiutuvat. Heli Kauhanen hankepäällikkö Tomeentulotuki 2017, Kela 25.5.2016

Toimeentulotuen perusprosessit uusiutuvat. Heli Kauhanen hankepäällikkö Tomeentulotuki 2017, Kela 25.5.2016 1 Toimeentulotuen perusprosessit uusiutuvat Heli Kauhanen hankepäällikkö Tomeentulotuki 2017, Kela 25.5.2016 Kelan tavoitteet toimeenpanossa Perustoimeentulotukea tarvitsevien asiakkaiden yhdenvertainen

Lisätiedot

HE 28/1995 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain 7 :n muuttamisesta

HE 28/1995 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain 7 :n muuttamisesta HE 28/995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain 7 :n muuttamisesta EHDOTUKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi siten, että valtiolle lapsilisäjärjestelmästä

Lisätiedot

HE 50/2015 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2016 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

HE 50/2015 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2016 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi takuueläkkeestä annetun lain 8 :n, vammaisetuuksista annetun lain ja kansaneläkelain 103 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Vanhempainvapaan voi pitää myös osittaisena jolloin molemmat vanhemmat ovat samaan aikaan osa-aikatöissä ja saavat osittaista vanhempainrahaa.

Vanhempainvapaan voi pitää myös osittaisena jolloin molemmat vanhemmat ovat samaan aikaan osa-aikatöissä ja saavat osittaista vanhempainrahaa. Perhevapaiden 1 (6) Perhevapaiden Suomen nykyinen perhevapaajärjestelmä on kipeästi uudistuksen tarpeessa. Järjestelmä on tarpeettoman jäykkä eikä tue joustavaa työn ja perheen yhteensovittamista. Pala-palalta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain, työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain ja työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vammaisetuuksista annetun lain muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vammaisetuuksista annettua lakia. Leskeneläkkeenä

Lisätiedot

HE 14/2010 vp. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä toukokuuta 2010.

HE 14/2010 vp. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä toukokuuta 2010. HE 14/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi urheilijan

Lisätiedot

Johtaja Kari Ilmonen STM Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi - Käynnistämisseminaari 27.8.2012

Johtaja Kari Ilmonen STM Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi - Käynnistämisseminaari 27.8.2012 Sosiaali- ja terveysministeriö aktiivisena kumppanina kokeilussa Johtaja Kari Ilmonen STM Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi - Käynnistämisseminaari 27.8.2012 Kokeilun lähtökohdat päävastuun

Lisätiedot

HE 75/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi. nostetaan nykyisestä 36,60 eurosta 46,60 euroon lasta kohden kalenterikuukaudelta.

HE 75/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi. nostetaan nykyisestä 36,60 eurosta 46,60 euroon lasta kohden kalenterikuukaudelta. HE 75/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi siten, että lapsilisän yksinhuoltajakorotusta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 97/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain 3 :n 2 momentin ja 5 :n 1 momentin muuttamisesta Esityksessä

Lisätiedot

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi Työttömyys Lyhyesti ja selkeästi Sisällys 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Maahanmuuttajan kotoutumistuki 5 Koulutusajan tuet työttömälle 6 Ikääntyvän

Lisätiedot

HE 130/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia.

HE 130/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Esityksessä ehdotetaan, ettei puolison

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 126/2010 vp. Hallituksen esitys yksityisten alojen työeläkelainsäädännön. Valiokuntakäsittely. Asia.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 126/2010 vp. Hallituksen esitys yksityisten alojen työeläkelainsäädännön. Valiokuntakäsittely. Asia. EDUSKUNNAN VASTAUS 126/2010 vp Hallituksen esitys yksityisten alojen työeläkelainsäädännön muuttamiseksi sekä laiksi kansaneläkelain 11 ja 55 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT HE 105/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sotilasavustuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan sotilasavustuslakia muutettavaksi siten, että asevelvollisille

Lisätiedot

HE 322/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi veteraanietuuksien tasokorotuksiksi

HE 322/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi veteraanietuuksien tasokorotuksiksi Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi veteraanietuuksien tasokorotuksiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että veteraanietuuksia eli rintamasotilaseläkelain mukaista rintamalisää,

Lisätiedot

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta Laki työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työttömyysturvalain (1290/2002) 2 luvun 1 :n 2 momentin johdantokappale, 10 :n 2 momentin 2 4 kohta, 13 :n 1 momentti ja

Lisätiedot

Oikeus ylimääräiseen rintamalisään on rintamalisänsaajalla, jolle maksetaan kansaneläkettä.

Oikeus ylimääräiseen rintamalisään on rintamalisänsaajalla, jolle maksetaan kansaneläkettä. 1 of 8 18/04/2011 11:33 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 1977» 28.1.1977/119 28.1.1977/119 Seurattu SDK 293/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Rintamasotilaseläkelaki

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansaneläkelain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansaneläkelakia siten, että

Lisätiedot

Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan päivänä tammikuuta 1993.

Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan päivänä tammikuuta 1993. 1992 vp - HE 247 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi opintotukilain :n ja korkeakouluopiskelijoiden opintotuesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan opintotuen

Lisätiedot

Terveysoikeuden tiedonlähteet

Terveysoikeuden tiedonlähteet Terveysoikeuden tiedonlähteet Lain valmistelu Lainsäädäntö - Oikeustapaukset o Finlex, Edilex, Suomenlaki.com o Eduskunta o Valtioneuvosto, ministeriöt o Oikeuslaitos, Korkein oikeus, kho.fi o Muut virastot

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014. 1366/2014 Laki

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014. 1366/2014 Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014 1366/2014 Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Annettu Helsingissä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 10 luvun 3 :n ja työttömyysturvalain 7 luvun 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Päätös. Laki. työntekijän eläkelain voimaanpanolain muuttamisesta

Päätös. Laki. työntekijän eläkelain voimaanpanolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 197/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle rekisteröidyn TEL-lisäeläkejärjestelmän lakkauttamiseksi ja eräiksi muiksi lisäeläkettä koskeviksi muutoksiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanliikenteen kauppa-alusluettelosta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

määrä on alle 10 prosenttia yrityksen maksamien palkkojen määrästä. Alennus koskisi myös alimmassa maksuluokassa valtion liikelaitoksia,

määrä on alle 10 prosenttia yrityksen maksamien palkkojen määrästä. Alennus koskisi myös alimmassa maksuluokassa valtion liikelaitoksia, HE 62/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi vuodelta 2000 suoritettavista sairausvakuutusmaksuista ja työnantajan kansaneläkemaksusta annetun lain 4 :n sekä työnantajan sosiaaliturvamaksusta

Lisätiedot

Laki. terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta

Laki. terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 6 :n 3 momentti, sellaisena kuin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 161/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 77 :n ja sairausvakuutuslain 33 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ulkomaantyöskentelystä

Lisätiedot

Toimeentulotuen määräajat ja ehkäisevä toimeentulotuki

Toimeentulotuen määräajat ja ehkäisevä toimeentulotuki Toimeentulotuen määräajat ja ehkäisevä toimeentulotuki 1 Toimeentulotuki turvaa välttämättömän toimeentulon Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Jokaisella Suomen

Lisätiedot

HE 9/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia.

HE 9/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. Opintotukea myönnettäessä sovellettavia vanhempien

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntien yleisestä kalleusluokituksesta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntien yleisestä kalleusluokituksesta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntien yleisestä kalleusluokituksesta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kuntien yleisestä kalleusluokituksesta annetun lain voimassaolo

Lisätiedot

Toimeentulotuki tilastojen valossa. Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta Kelan auditorio

Toimeentulotuki tilastojen valossa. Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta Kelan auditorio Toimeentulotuki tilastojen valossa Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta 6.3.2018 Kelan auditorio Perustoimeentulotuki siirtyi Kelaan vuonna 2017 Perustoimeentulotuki:

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain ja työmarkkinatuesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 177/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rintamasotilaseläkelakia, vanhuuseläkkeensaajan ilmoitusvelvollisuudesta.

HE 177/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rintamasotilaseläkelakia, vanhuuseläkkeensaajan ilmoitusvelvollisuudesta. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rintamasotilaseläkelain, ulkomaille maksettavasta rintamalisästä annetun lain, maatalousyrittäjän eläkelain 61 :n ja kansaneläkelain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Sivistystoimen neuvottelupäivät 4.10.2012 Tarja Kahiluoto, neuvotteleva virkamies Esityksen aiheita Poimintoja hallitusohjelmasta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan sairausvakuutuslain työnantajalle maksettavan vuosilomakustannuskorvauksen määrää koskevaa säännöstä muutettavaksi.

Lisätiedot

1992 vp - HE 155. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1992 vp - HE 155. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1992 vp - HE 155 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi siten, että lapsilisä maksettaisiin

Lisätiedot

1990 vp. - HE n:o 239 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1990 vp. - HE n:o 239 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1990 vp. - HE n:o 239 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain 5 ja 7 :n sekä lasten kotihoidon tuesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen

Lisätiedot

HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia.

HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Kansaneläkelaitoksen

Lisätiedot