SOSIAALIPALVELUT JA SOSIAALITYÖ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SOSIAALIPALVELUT JA SOSIAALITYÖ"

Transkriptio

1 SOSIAALIPALVELUT JA SOSIAALITYÖ Minna Kivipelto Lakiluonnoksessa tuodaan esiin lain tarkoitukset: väestön hyvinvoinnista ja terveydestä huolehtiminen väestöryhmien välisten hyvinvointi- ja terveyserojen vähentäminen Lain tarkoituksena on luoda asianmukaiset edellytykset hoitoon tai palvelujen piiriin pääsylle ja että koko maassa on saatavilla riittävät ja yhdenvertaiset palvelut. Palvelurakenteen tulee myös olla kustannusvaikuttava ja tuottavuudeltaan hyvä. Näihin tavoitteisiin pyritään laissa ensisijaisesti seuravilla perustavanlaatuisilla muutoksilla: 1. Palvelujen järjestäminen ja tuottaminen erotetaan toisistaan. 2. Palveluja voi järjestää ainoastaan järjestämisvastuuseen määritelty maakunta. Palveluita voi tuottaa ainoastaan maakunnan omistama palvelulaitos, yksityinen yritys tai yhteisö. 3. Palvelut kootaan suurempiin kokonaisuuksiin. Fyysisesti palveluita siis kootaan maakuntakeskuksiin ja paikkakunnille, joissa on keskussairaala tai yliopistollinen sairaala. Niin sanottuja lähipalveluita tulee tarjota kattavasti paikkakunnasta riippumatta. 4. Sosiaali- ja terveyspalvelut integroidaan. Palvelujen järjestäminen ja tuottaminen Käytännössä palveluiden tuottamisen siirtäminen pois kunnilta ja kuntayhtymiltä tarkoittaa sitä, että palvelut yksityistetään. Yksityistäminen tarkoittaa palvelujen ostamista muualta, jolloin ostettava palvelu/palvelukokonaisuus tai muu tuote on oltava selkeästi määritelty. Lakiluonnos on vielä epäselvä siltä osin, miten palvelutuotanto esimerkiksi sosiaalipalveluissa määritellään. Eli onko esimerkiksi Sosiaalihuoltolain (2014) mukainen sosiaalipalvelu kokonaisuus, joka kilpailutetaan yksityisillä palveluntuottajilla, vai pyytääkö järjestäjätaho tarjouksia esimerkiksi aikuisten sosiaalipalvelujen tai lastensuojelun palvelujen tuottamisesta? Entä, jos yksityinen palveluntuottaja tai yhteisö tarjoaa tuottavansa ainoastaan jotain osaa SHL:n 11 mainituista sosiaalipalveluista? Tai, jos esim. sosiaalityön palveluissa ei ole tuottajilla tarjota riittävää SHL:n mukaista palvelupakettia (esim. asiantuntemus ja osaaminen rakenteelliseen sosiaalityöhön tai yhdyskuntatyöhön puuttuu, mutta asiantuntemusta on tarjota aikuisten taloudellisten ongelmien käsittelemiseen) voidaanko tässä tapauksessa joutua tilanteeseen, että niin sanotut helpot ja rahakkaat palvelut tuotetaan yksityisissä yrityksissä ja vaikeat ja taloudellisti tuottamattomat palvelut jäävät maakunnan oman yrityksen tuotettavaksi?

2 Kilpailuasetelma suosii ilman muuta suuria ja edullisesti palveluja tuottavia yrityksiä ja yhteisöjä, jos kriteereitä palvelutuotannon ostamiselle ei tämän tarkemmin määritellä. On huolestuttavaa, millä tavoin kustannukset voidaan pahimmassa tapauksessa polkea alas (esim. osan palveluista ulkoistaminen halpatuotantomaihin). Pienet, mutta mahdollisesti vaikuttavia ja laadukkaita palveluita tarjoavat toimijat eivät tässä kilpailussa tule pärjäämäään. Palvelujen kokoaminen suurempiin kokonaisuuksiin Sosiaalipalvelujen kohdalla ei selviä, millaiset palvelut tullaan keskittämään ja millaiset palvelut tuodaan asiakkaalle lähipalveluna. Onko sosiaalipalvelu lähipalveluna annettavaa peruspalvelua vai sekä keskitettävää palvelua että lähipalvelua? Entä mihin sijoittuu lakiluonnoksessa mainittu erikoissosiaalityöntekijä? Onko sosiaalipalvelu jakamaton kokonaisuus vai tullaanko sitä jakamaan perus- ja erityispalvelujen tai muun perusteella? Sosiaalipalveluissa palvelun saatavuus ja saavutettavuus nousee keskeiseen asemaan, koska sosiaalipalvelua tarvitaan yleensä pitkäkestoisesti ja asiointi tulee olla vaivatonta ja helposti saavutettavaa ja saatavaa myös Sosiaalihuoltolain (2014) mukaan. Suuruuden logiikalla voidaan varmasti varmistaa se, että palveluja tarjotaan yhdenvertaisesti mutta se ei vielä tarkoita palveluiden yhdenvertaista saavutettavuutta tai saatavuutta. Juuri tämän takia olisi aika olennaista löytää ne tavat, joilla sosiaalipalvelut saadaan järjestettyä siinä määrin lähelle ihmistä, että hän saa tarvitsemansa tuen riittävän ajoissa, joka säästää kustannuksissa. Laki mahdollistaa periaatteessa toimivien lähipalvelujen kehittämisen, mutta vaarana on, että osa tärkeistäkin palveluista siirretään digitaaliseksi tai palvelu ei ole tarpeeksi intensiivistä tai heikompien asiakkaiden kykyjen, taitojen tai resurssein saavutettavissa. Sosiaalityössä paneutuvat ja tehostetut työmenetelmät on todettu vaikuttavimmiksi, joten palvelujen osittaminen lähipalveluksi ja joksikin muuksi palveluksi ei aina ole edes mahdollista. Palveluiden integrointia on perusteltu yhteisillä asiakas- ja potilasryhmillä, mutta myös kustannussäästöillä. Integraatiota ei tulisi kuitenkaan toteuttaa itseisarvoisesti, vaan tavoiteorientoituneesti. Eli saumattomuutta tulee kehittää sinne, missä yhteistyö lisää asiakkaan saaman hoidon ja tuen vaikuttavuutta. Sote-integraatio ei saa myöskään viedä huomiota muilta keskeisiltä yhteistyön muodoilta. Kaikkiaan sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiosta ei lakiluonnoksessa säädellä tarkemmin, mitkä palvelut/palvelukokonaisuudet integroidaan ja miten. Integroinnin näkökulmasta sosiaalipalvelujen asiantuntemus on turvattava niin, että esimerkiksi resurssisyistä sosiaalityön pilkkominen ei mahdollistu (esimerkiksi osan asiakkaiden ohjaus- tai neuvontatyöstä siirtäminen verkkoon, muille ammattiryhmille). Sosiaalihuollon asiantuntemus tarvitsee kehittyäkseen myös sosiaalialan koulutuksen omaavan johtohenkilöstön. Palvelujen saatavuus Pykälässä 4 korostetaan, että palvelujen on oltava lähellä asiakkaita. Saatavuus ja saavutettavuus pyrkii kuitenkin olemaan sitä heikompaa, mitä suurempiin hallinnollisiin alueisiin mennään. Laissa ei ole haluttu määritellä, mitä saatavuudella ja saavutettavuudella tarkoitetaan (esim. fyysinen välimatka palveluihin, asiakkaalle välitettävä tieto palvelun olemassaolosta ja oikeuksista palveluihin, asiakasryhmittäin varmistettu esteetön pääsy palveluun ja palvelun saamisen määräajat). Saatavuus ja saavutettavuus pykälä on kuitenkin tärkeä heikoimmassa asemassa olevien kuntalaisten kohdalla, joiden kyvyt selviytyä palvelujärjestelmässä ovat heikot (esim. liikuntaesteiset, julkisten liikenneyhteyksien puuttuminen, kyvyt selviytyä sähköisissä palveluissa).

3 Pykälän 11 perusteella palvelujen keskittäminen on perusteltua tietyissä tapauksissa. Palvelut voidaan keskittää palvelujen saatavuuden ja laadun sekä palvelujen käyttäjien oikeuksien varmistamiseksi tehtävän vaativuuden, harvinaisuuden tai niistä johtuvien suurten kustannusten perusteella. Tulisi vielä varmistaa, että kustannustehokkuus ei saa olla ainut syy palvelujen keskittämiseen. Jo nyt lähipalvelujen heikkeneminen näkyy mm. harvaan asutuilla aluilla ja kaupunkien lähiöissä, joissa tapahtuu selektiivistä ulosmuuttoa: ne muuttavat pois palvelujen perässä, jotka vain kykenevät, ja ne jotka eivät kykene, joutuvat tilanteiden pahennuttua kalliiden palvelujen, kuten erikoissairaanhoidon piiriin. Järjestäjätahojen on koottava tietoa, miten palvelut ovat aiheuttaneet muutoksia asiakkaiden ja potilaiden terveyteen ja hyvinvointiin (1 ). Arviointia on tehtävä pitkällä aikavälillä, ei pelkästään budjettikauden mittaisella tarkastelujaksolla. Valinnanvapaus ja asiakaslähtöisyys Laissa korostetaan, että palvelut tulee järjestää niin, että palvelujen käyttäjien tarpeet ja oikeudet huomioidaan. Tästä on kuitenkin laissa hieman ristiriitaisia tulkintoja. Esimerkiksi 4 :ssä todetaan, että tarpeella ei sen sijaan tarkoiteta yksittäisten henkilöiden kokemaa subjektiivista tarvetta johonkin tiettyyn palveluun. Useammassa kohdassa, kuten 24 kuitenkin sanotaan, että.. on otettava huomioon asiakkaiden yksilölliset tarpeet. Mikä ero on siis subjektiivisella ja yksilöllisellä tarpeella? Ja miten isot yksiköt voivat ylipäänsä edes huomioida yksilöllisiä tarpeita? Ja kolmanneksi, miten maakunta voi valvoa, että palvelun tuottaja on tuottanut palvelut asiakkaiden yksilölliset tarpeet huomioiden, jollei palvelun yksilöllisyyttä/asiakaslähtöisyyttä määritellä missään tarkemmin. Sama ongelma tulee 14 :ssä, jossa puhutaan palvelujen vähimmäismäärästä. Paljon korostettu valinnanvapaus jää lakiluonnoksessa vielä epäselväksi, miten se sosiaalipalvelujen asiakkaan kohdalla tulee tapahtumaan. Eli mistä asiakas valitsee palveluita, jos hänellä on vaikeasti määriteltäviä ongelmia esimerkiksi talouden, mielenterveyden, elämänhallinnan ja ihmissuhteiden alueella? Tuottaako laki siis mahdollisuuden, että sosiaalityön tukea tarvitseva asiakas voi oikeasti valita yrityksen tai yhteisön, josta saa apua näihin kaikkiin ongelmiinsa? Ja miten tämä kokonaisuus rakennetaan palvelutuotannossa? Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, ehkäisevä työ Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kuntien vastuulla (7-8 ). Kunnan on strategisessa suunnittelussaan asetettava hyvinvoinnin ja terveyden edistämiselle tavoitteet ja toimenpiteet. Myös maakunnalle kuuluu hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen liittyviä tehtäviä. Kunnan ja maakunnan on tehtävä hyvinvointikertomus, mutta lakiteksti on tältä osin epäselvä, onko kyseessä sama hyvinvointikertomus, jonka kunnat tekevät ja jota maakunta mahdollisesti täydentää. Joka tapauksessa maakuntien on saatava tietoa siitä, miten esimerkiksi kunnan jonkin hyvinvointia tuottavan toiminnon (esimerkiksi asukastalon) lakkauttaminen vaikuttaa peruspalvelujen kysyntään ja tarpeeseen ja millaisia hyvinvointivaikutuksia päätöksillä on laajemmin. Arviointia on tehtävä myös pitkällä aikavälillä, ei pelkästään valtuustokauden mittaisella jänteellä. Tutkimus- ja kehittämistoiminta, rakenteellinen sosiaalityö Lakiluonnoksen alueellisista tutkimustoimikunnista on tarkennettava, millä tavoin alueellinen tutkimustoimikunta kootaan ja millaiset asiantuntijatahot on vähintään oltava edustettuina toimikunnassa. Ei riitä, että edustajia on maakuntien eri toimintayksiköistä, vaan toimikunnassa on oltava riittävä määrä tutkimustoiminnan asiantuntijoita, myös maakunnan ulkopuolelta. Lisäksi tulee säädellä, miten

4 tutkimustoimikunnan edustus sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijoiden osalta määritellään, että se on tasapuolinen tai vastaa alojen laajuutta maakunnassa. Lakiluonnoksessa säädellään myös yliopistotasoisen sosiaali- ja terveystieteellisen tutkimuksen rahoitus. On huomattava, että käsite yliopistollinen rahoitus tarkoittaa ammattikorkeakouluissa toteutetun tutkimuksen poissulkemista rahoituksen piiristä. Valtakunnallinen sosiaali- ja terveystieteellisen tutkimuksen arviointiryhmä arvioi toteutuneen tutkimuksen laatua, määrää ja tuloksellisuutta. Toimikunnalla on suuri vastuu, jos se laatii käytännössä myös tutkimusrahoituksen tuloksellisuuden kriteerit ja esittää tutkimuksen rahoituksen jakamisesta. Tuloksellisuuden kriteerit tulee laatia huolellisesti, sillä sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimusperinteet eroavat toisistaan monin tavoin. Se, mikä voidaan mitata tai arvioida terveydenhuollossa nopeasti, ei onnistu sosiaalihuollossa ilmiöiden erilaisuuden vuoksi. Rakenteellisen sosiaalityön korostaminen lakiluonnoksessa on hyvä asia, mutta tällä tavoin ilmaistuna rakenteellinen sosiaalityö voidaan määritellä miten vain. Eli miten taataan, että sosiaalihuollon asiantuntemus otetaan asianmukaisesti osaksi muuta suunnittelua, valmistelua ja päätöksentekoa ja miten tämä tapahtuu? 44 mainittu tilojen käyttö on säädelty yllättävän tarkkaan, kun vertaa muita, paljon merkittävämpiä kohtia, jotka on jätetty säätelemättä (esimerkiksi vaikuttavuuden arviointi). Sosiaalipalvelujen vaikuttavuuden arviointi Lakiluonnoksessa vaikuttavuuden arviointiin ja lain toteutumiseen liittyvään seurantaan liittyviä arviointi- ja seurantatehtäviä on asetettu niin maakunnille kuin STM:lle ja THL:lle. Palvelujen tuottajien ohjaaminen ja arviointi on kuitenkin laissa edelleen liian väljästi määritelty (33 ). Vaikuttavuustietoa on koottava uusissa sote-rakenteissa eri tasoilla (asiakasrajapinta, kunta, alue, maakunta). Tietoa tarvitaan palvelujen ohjaukseen, tarpeiden ennakointiin, resurssien suuntaamiseen ja palveluntuottajien uudelleenarviointiin. Maakuntatasolla palvelujen tarpeiden ennakointi korostuu, koska Sote-uudistuksessa maakunnat tarvitsevat välineitä palvelujen hankkimiseen ja resurssien suuntaamiseen. Järjestäjätahojen on tiedettävä, miten vaikuttavia tuottajilta hankittu palvelu on ollut. Esimerkiksi sosiaalityössä vaikuttaviin palveluihin resursoimi-nen on mahdotonta, jos ei tiedetä, millaiset tekijät palvelussa edistävät tai ehkäisevät asiakkaan tilanteen paranemista. Vertailukelpoista tietoa tuottava vaikuttavuuden arviointi on kuitenkin vaikeaa, jollei missään ohjata käyttämään mittareita, indikaattoreita ja niiden kokoamiseen ja analysointiin tarvittavia järjestelmiä. Esimerkiksi THL:n kehittämä AVAIN-mittari sosiaalityön vaikuttavuuden arviointiin on siirrettävissä kuntien käyttöön jo ennen lain voimaantuloa. Nykytilanne ei kuitenkaan mahdollista tätä, koska kuntien asiakastietojärjestelmät ovat erilaisia ja vaikuttavuuden integrointi järjestelmiin on hankalaa ja maksullista. Ainut keino näyttäisi olevan, että lainsäädännön tasolla olisi määriteltävä, millaista tiedonkeruuta palvelujen vaikuttavuudesta tulee tehdä, millaisilla mittareilla ja lopulta myös se, kenen vastuulla on palvelujen arviointi tuotetun mittaritiedon perusteella. Laadullisen ja kokemusperäisen tiedon lisäksi tarvitaan myös vertailukelpoista määrällistä tietoa palvelujen vaikuttavuudesta. Vaikuttavuuden arvioinnin merkitys on siinä määrin mittava, että sekä huonosti että hyvin tehtynä sillä on kauaskantoiset seuraukset.

5 Lähteet Blomgren, S & Kivipelto, M (2012) Valtaistus. Valtakunnallinen aikuissosiaalityön kartoitus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportteja 27. Helsinki. Blomgren, S & Karjalainen, J & Karjalainen, P & Kivipelto, M & Saikkonen, P & Saikku, P (2016) Perustoimeentulotuki siirtyy Kelaan - miten asiakas saa sosiaalityön palvelut? Päätösten tueksi 1/2016. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Karjalainen, P & Kivipelto, M (2014) Yhdyskuntatyö kansalaisia kohtaamassa. Teoksessa: Haver-inen, R & Kuronen, M & Pösö, T (toim.) Sosiaalihuollon tila ja tulevaisuus. Tampere: Vastapaino, Hannikainen-Ingman, Ki & Kuivalainen, S & Sallila, S (2013) Toimeentulotuen asiakkaiden elinolot ja hyvinvointi. Teoksessa Kuivalainen, Susan (toim.), Toimeentulotuki 2010 luvulla. Tutkimus toimeentulotuen asiakkuudesta ja myöntämiskäytännöistä. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Keskitalo, E (2013) Tavoitteena aktiivinen kansalaisuus. Teoksessa: Karjalainen, V & Keskitalo, E (toim.) Kaikki työuralle! Työttömien aktiivipolitiikkaa Suomessa. Teema 18. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Kivipelto, M & Blomgren, S (2014) AVAIN-mittarin soveltuvuus toimeentulotuen vaikuttavuuden arvioinnissa mittarin testaus Seinäjoen sosiaalivirastossa. Hallinnon Tutkimus (3), Kivipelto, M & Blomgren, S & Karjalainen, P & Saikkonen, P (toim.) (2013) Vaikuttavaa aikuisso-siaalityötä arviointimalleista mittareihin. Tutkimus- ja kehittämishankkeen loppuraportti. THL. Raportteja 8. Helsinki. Kivipelto, M & Saikkonen, P (2013) Tiedon tuotanto ja vaikuttavuustieto sosiaalityössä. Yhteiskuntapolitiikka (3), Kuivalainen, S (toim.), Toimeentulotuki 2010 luvulla. Tutkimus toimeentulotuen asiakkuudesta ja myöntämiskäytännöistä. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saikkonen, P & Blomgren, S & Karjalainen, P & Kivipelto, M (2015). Poistaako sosiaalityö huono-osaisuutta? Tutkimusjulkaisu 89. Helsinki, Kunnallisalan kehittämissäätiö. Sosiaalihuoltolaki (2014) FINLEX 1301/2014. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. STM (1995) Vähimmäisturvatyöryhmän loppumuistio. Työryhmämuistioita 1994:25. Helsinki: Sosi-aali- ja terveysministeriö. STM (2009) Sosiaaliturvan uudistuskomitean (SATA) ehdotukset sosiaaliturvan uudistamiseksi. Selvityksiä 62. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. THL (2015a) Toimeentulotuki Tilastoraportti 27. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. THL (2015b) Perusturvan riittävyyden arviointiraportti Perusturvan riittävyyden II arviointiryhmä. Työpaperi 1. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. STM (2015c) Toimeentulotuen uudistamista selvittäneen työryhmän loppuraportti. Raportteja ja muistioita 2015:28. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.

6 Vogt, E & Sjöholm, M (2014) Etuuskäsittelyä ja aikuissosiaalityötä. Toimeentulotuki- ja aikuissosiaalityön kuntakyselyn 2013 päätulokset. Kuntaliiton julkaisusarja 2. Helsinki.

SOSIAALIPALVELUT JA SOSIAALITYÖ

SOSIAALIPALVELUT JA SOSIAALITYÖ 1 SOSIAALIPALVELUT JA SOSIAALITYÖ Minna Kivipelto Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain tarkoituksena on väestön hyvinvoinnista ja terveydestä huolehtiminen, väestöryhmien välisten hyvinvointi-

Lisätiedot

Viimesijaisen turvan huono-osaiset sosiaalityön asiakkaina

Viimesijaisen turvan huono-osaiset sosiaalityön asiakkaina Viimesijaisen turvan huono-osaiset sosiaalityön asiakkaina THL:n tutkimushanke sosiaalityön ja siihen liittyvien palvelujen ja etuuksien vaikuttavuudesta Tutkimuksen tausta Sosiaalityö, siihen liittyvät

Lisätiedot

Sosiaalityön paikka sote-uudistuksessa

Sosiaalityön paikka sote-uudistuksessa Sosiaalityön paikka sote-uudistuksessa Pekka Karjalainen erikoistutkija Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikkö 28.9.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen sisältö Poimintoja THL:n sote-järjestämislakiluonnoksen

Lisätiedot

AVAIN- Mittari sosiaalityön vaikuttavuuden arviointiin Minna Kivipelto & Sanna Blomgren & Pekka Karjalainen & Paula Saikkonen

AVAIN- Mittari sosiaalityön vaikuttavuuden arviointiin Minna Kivipelto & Sanna Blomgren & Pekka Karjalainen & Paula Saikkonen AVAIN- Mittari sosiaalityön vaikuttavuuden arviointiin Minna Kivipelto & Sanna Blomgren & Pekka Karjalainen & Paula Saikkonen 17.11.2016 15.11.2016 1 Tausta 1990-luku: arvioinnin esiintulo 2000 - vaikuttavuus,

Lisätiedot

Rakenteinen tieto ja asiakastietojärjestelmä sosiaalityön pakotettu muutos

Rakenteinen tieto ja asiakastietojärjestelmä sosiaalityön pakotettu muutos Rakenteinen tieto ja asiakastietojärjestelmä sosiaalityön pakotettu muutos Sosiaalihuollon asiakastiedot ja niiden hyödyntäminen Sosiaalityön tutkimuksen päivät Helsingissä 2017 Erikoistutkija Paula Saikkonen,

Lisätiedot

Aikuissosiaalityön vaikuttavuuden arviointimittari AVAIN

Aikuissosiaalityön vaikuttavuuden arviointimittari AVAIN Aikuissosiaalityön vaikuttavuuden arviointimittari AVAIN Tausta ja tämänhetkinen vaihe 26.1.2017 Sosiaalipolitiikan tutkimus 2 AVAIN-mittaria on kehitetty THL:ssä 2010 alkaen (STM:n & THL:n välinen tulossopimustehtävä)

Lisätiedot

Toimeentulotukiuudistus - vaikutukset aikuissosiaalityölle. Verkkokonsultit Poske Erikoistutkija Paula Saikkonen

Toimeentulotukiuudistus - vaikutukset aikuissosiaalityölle. Verkkokonsultit Poske Erikoistutkija Paula Saikkonen Toimeentulotukiuudistus - vaikutukset aikuissosiaalityölle Verkkokonsultit Poske 29.5. Erikoistutkija Paula Saikkonen 1 Blomgren, S., Kivipelto, M., Karjalainen, J., Karjalainen P., Saikkonen, P. & Saikku,

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Keski-Suomen liiton maakuntavaltuustoseminaari Kati Hokkanen STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa?

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Ulla Närhi Neuvotteleva virkamies, FaT Sosiaali- ja terveysministeriö Aikataulu 2016 2017 2018

Lisätiedot

Miten nykyinen palvelujärjestelmä kohtaa nuoret aikuiset? Nykyisen palvelujärjestelmän analyysi ja kritiikki

Miten nykyinen palvelujärjestelmä kohtaa nuoret aikuiset? Nykyisen palvelujärjestelmän analyysi ja kritiikki Miten nykyinen palvelujärjestelmä kohtaa nuoret aikuiset? Nykyisen palvelujärjestelmän analyysi ja kritiikki 10.3.2016 Minna Kivipelto, THL 1 Heikoimmassa asemassa olevat nuoret V. 2014 Suomessa noin 45

Lisätiedot

Mittarityöpaja. Sosiaalityön mittareiden ja indikaattoreiden kokeilu- ja kehittämishankkeita Esityksen nimi / Tekijä

Mittarityöpaja. Sosiaalityön mittareiden ja indikaattoreiden kokeilu- ja kehittämishankkeita Esityksen nimi / Tekijä Mittarityöpaja Sosiaalityön mittareiden ja indikaattoreiden kokeilu- ja kehittämishankkeita 26.1.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Sote-uudistuksessa sosiaalityöhön tarvitaan toimivat vaikuttavuuden arvioinnin

Lisätiedot

THL:n uudet tehtävät ja tiedon tarve. Sote-tietopohja -hankekokonaisuuden kick-off

THL:n uudet tehtävät ja tiedon tarve. Sote-tietopohja -hankekokonaisuuden kick-off THL:n uudet tehtävät ja tiedon tarve Sote-tietopohja -hankekokonaisuuden kick-off 21.3.2017 22.3.2017 1 THL:n uudet sote-laissa suoraan määritellyt tehtävät 30 Palvelujen saatavuuden ja rahoituksen riittävyyden

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet

Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.14 Vertti Kiukas, pääsihteeri 18.8.2014 AK Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö. Helena Vorma Terveyttä Lapista

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö. Helena Vorma Terveyttä Lapista Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Helena Vorma Terveyttä Lapista 2014 8.10.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki, Selvityshenkilöraportti 14.8.2015 3) Itsehallintoalueiden ja kuntien

Lisätiedot

miten asiakas saa sosiaalityön palvelut?

miten asiakas saa sosiaalityön palvelut? PÄÄTÖSTEN TUEKSI 1 2016 Perustoimeentulotuki siirtyy Kelaan miten asiakas saa sosiaalityön palvelut? Julkaisu perustuu THL:n tutkimuskokonaisuuteen Sosiaalityön, vähimmäisturvan ja aktiivitoimien vaikuttavuus.

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Hankepäällikkö Marja Heikkilä Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Eläköön elämä ja työ V Laajavuori

Lisätiedot

Sote-uudistuksen vaikutusten arviointi

Sote-uudistuksen vaikutusten arviointi Sote-uudistuksen vaikutusten arviointi 5.5.2017 1 Sote-järjestämislain ennakkoarviointi THL on toteuttanut STM:n toimeksiannosta sote-uudistuksen eri vaiheissa valmisteltavan lainsäädännön vaikutusten

Lisätiedot

Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko

Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko Järjestäjätoiminto Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko Järjestäjän perusta Maakunta vastaa asukkaan laissa

Lisätiedot

Sote ja THL. Sairaaloiden hoitotoiminnan tuottavuus- ja vaikuttavuusseminaari Kehittämispäällikkö Nina Knape

Sote ja THL. Sairaaloiden hoitotoiminnan tuottavuus- ja vaikuttavuusseminaari Kehittämispäällikkö Nina Knape Sote ja THL Sairaaloiden hoitotoiminnan tuottavuus- ja vaikuttavuusseminaari 10.-11.11.2016 Kehittämispäällikkö Nina Knape 10.11.2016 Sote ja THL / Nina Knape 1 THL tukenut aktiivisesti sote-uudistuksen

Lisätiedot

Työllisyydenhoito kunnassa

Työllisyydenhoito kunnassa Työllisyydenhoito kunnassa Kuntamarkkinat 14.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista Lähde: TEM/Heikki Räisänen,

Lisätiedot

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM Sote-järjestämislaki ja integraatio Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki 11.9.2014 Pekka Järvinen, STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Turvataan

Lisätiedot

Toimeentulotukiuudistus: vaikutuksista aikuissosiaalityölle. Valtakunnalliset Aikuissosiaalityön päivät Erikoistutkija Paula Saikkonen

Toimeentulotukiuudistus: vaikutuksista aikuissosiaalityölle. Valtakunnalliset Aikuissosiaalityön päivät Erikoistutkija Paula Saikkonen Toimeentulotukiuudistus: vaikutuksista aikuissosiaalityölle Valtakunnalliset Aikuissosiaalityön päivät 25.1.2017 Erikoistutkija Paula Saikkonen 1 Blomgren, S., Kivipelto, M., Karjalainen, J., Karjalainen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Seinäjoki 8.9.2016 Juha Mieskolainen LSSAVI Juha Mieskolainen, Länsi- ja Sisä Suomen aluehallintovirasto 1 LSSAVIn päihdehaittojen ehkäisyn ja terveyden edistämisen

Lisätiedot

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvata yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset

Lisätiedot

Yksikanavainen julkinen (valtion) rahoitus. Näkymättömän käden ohjaus: Valinnanvapauden lisäämisen uskotaan lisäävän tuottajien välistä kilpailua

Yksikanavainen julkinen (valtion) rahoitus. Näkymättömän käden ohjaus: Valinnanvapauden lisäämisen uskotaan lisäävän tuottajien välistä kilpailua Sote-arviointi 2019 21.5.2019 Tiedosta arviointiin tavoitteena paremmat palvelut / arviointijohtaja Pekka Rissanen 1 Mitä sote-uudistus muuttaisi? Järjestämisen ja tuottamisen erottaminen Sote-uudistus

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko Sote ja maakuntauudistus Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko 12.5.2017 1 Uusi soterakenne 1.1.2019 2 Lähde:www.alueuudistus.fi Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne 1.1.2019 Valtakunnallinen lupa

Lisätiedot

1. Voidaanko uudistuksella kaventaa väestön terveys- ja hyvinvointieroja sekä parantaa palvelujen yhdenvertaista saatavuutta?

1. Voidaanko uudistuksella kaventaa väestön terveys- ja hyvinvointieroja sekä parantaa palvelujen yhdenvertaista saatavuutta? Lausuntopyyntökysely 31.01.2017 TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry Kysymykset Kysymyksiä uudistuksen tavoitteista Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 4.2.2015 Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

THL:n sote-arviointi

THL:n sote-arviointi THL:n sote-arviointi Taustaa Sote-uudistus keskittää palvelujärjestelmän governanssia Valtionohjaukset tehostuminen (STM) Yksikanavainen rahoitus (?), valtion rahoitus Myös kuntaperusteista sote-järjestämistä

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomukset ja strategiat elämään! Työkokous, Rovaniemi 22.3.2011 Terveempi Pohjois-Suomi Suvi Helanen, hankesuunnittelija Mitä laeissa

Lisätiedot

Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa

Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Valtion virastotalo, Turku 26.4.2017 Lääkintöneuvos, STM 1 9.5.2017 Päivystyksen ja erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

Maakuntien tietoon pohjautuva arviointi

Maakuntien tietoon pohjautuva arviointi Maakuntien tietoon pohjautuva arviointi I&O Seminaari: Parasta elämää kotona II ja näin se tehdään! Pekka Rissanen, THL Taustaa Sote-uudistus keskittää palvelujärjestelmän governanssia Valtionohjaukset

Lisätiedot

Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen integraatio sote-uudistuksessa mitä se on käytännössä?

Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen integraatio sote-uudistuksessa mitä se on käytännössä? Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen integraatio sote-uudistuksessa mitä se on käytännössä? Asiantuntijalääkäri Markku Puro Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen Sote

Lisätiedot

Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia?

Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Kuntamarkkinat 15.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista

Lisätiedot

Sosiaali ja terveydenhuollon tulevaisuuden palvelurakenne (~2017)

Sosiaali ja terveydenhuollon tulevaisuuden palvelurakenne (~2017) Sosiaali ja terveydenhuollon tulevaisuuden palvelurakenne (~2017) Kunnanvaltuustojen seminaari Lahdessa 3.11.2009 Valtiosihteeri Ilkka Oksala Sosiaali ja terveyspalveluiden haasteet 1. Kustannukset kasvaneet

Lisätiedot

Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa

Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin neuvottelukunnan ehdotuksen pääpiirteet Marjaana Pelkonen Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila

Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila Sote- ja maakuntauudistus - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen Outi Antila 2.11.2016 1 Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

Mitä sote-uudistukselle kuuluu nyt eli Sote-ajankohtaista. Johtava asiantuntija Anu Muuri, VTT Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Mitä sote-uudistukselle kuuluu nyt eli Sote-ajankohtaista. Johtava asiantuntija Anu Muuri, VTT Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Mitä sote-uudistukselle kuuluu nyt eli Sote-ajankohtaista Johtava asiantuntija Anu Muuri, VTT Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Mistä Sotessa olikaan kyse? 17.1.20173.1 1.20161 Vammaispa lveluiden neuvottelu

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp

Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp Sote ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp Sote järjestäminen sekä HE:n säätämisjärjestys ja suhde perustuslakiin Perustuslakivaliokunta 15.3.2017 Hallitusneuvos Päivi Salo, STM 1 15.3.2017 Sotejärjestämislain

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn Vanhuspalvelulaki Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012) Voimaan 1.7.2013 Keskeisiä linjauksia Erillislaki Ei säädetä uusista palveluista

Lisätiedot

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Satu Karppanen TAVOITTEET Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuolto

Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuolto Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuolto Kansliapäällikkö Aikuissosiaalityön päivät 2013 Tampere 24.1.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistaminen Tiivistelmä sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (1/20) Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (2/20) Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet

Lisätiedot

Lapin sote-prosessin seuranta- ja arviointisuunnitelman luonnos

Lapin sote-prosessin seuranta- ja arviointisuunnitelman luonnos 0 Lapin sote-prosessin seuranta- ja arviointisuunnitelman luonnos Sote-johtoryhmä on päättänyt Tutkimus, kehittäminen ja innovaatiot -alaryhmän yhdeksi tehtäväksi seuranta- ja arviointisuunnitelman luonnoksen

Lisätiedot

Keski-Suomi Yhteistyöalueen valmistelussa. - työpaperi yhteistyöalueen valmisteluun.

Keski-Suomi Yhteistyöalueen valmistelussa. - työpaperi yhteistyöalueen valmisteluun. Keski-Suomi Yhteistyöalueen valmistelussa - työpaperi yhteistyöalueen valmisteluun http://www.ks2019.fi/ Yhteistyöalue Yhteistyöalueeseen kuuluvien maakuntien välinen yhteistyösopimus, (16 ) Yhteistyösopimuksen

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus laajenee alkaen

Asiakkaan valinnanvapaus laajenee alkaen Asiakkaan valinnanvapaus laajenee 1.1.2019 alkaen Uudet maakunnat alkavat vastata sosiaali ja terveyspalvelujen järjestämisestä alueensa asukkaille 1.1.2019. Asiakas voi valita palvelun julkisen, yksityisen

Lisätiedot

Sote ja valinnanvapaus katsaus

Sote ja valinnanvapaus katsaus Sote ja valinnanvapaus katsaus Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 31.1.2017 Kirsi Varhila 1 21.3.2017 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Sotekeskustuottajat Maakunta Järjestämisvastuu

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Hallituksen esityksessä Maakuntalaiksi 35 :ssä säädetään, että maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa Erityisasiantuntija, STM Lähde: Maakuntakonsernin johtaminen kehittämisaloite, Kuntaliitto 2017 2 Maakunta järjestäjänä vastaa Palvelujen tuottaminen

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

ARTTU2-kuntaseminaari Tiedon voimalla maaliin

ARTTU2-kuntaseminaari Tiedon voimalla maaliin ARTTU2-kuntaseminaari Tiedon voimalla maaliin 15.12.2017 Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio Lähde: Alueuudistus.fi 2 15.12.2017 KUNTAPULSSI Miten hyvin arviot seuraavien sote- ja maakuntauudistukselle asetettujen

Lisätiedot

Päivystysuudistuksen tavoitteet ja suun terveydenhuolto

Päivystysuudistuksen tavoitteet ja suun terveydenhuolto Päivystysuudistuksen tavoitteet ja suun terveydenhuolto Hallintopäivät 22.3.2017 Helsinki 1 22.3.2017 Anne Nordblad Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille nykyistä yhdenvertaisemmat sosiaali ja terveyspalvelut

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön tilanne

Korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön tilanne Korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön tilanne 19.11.2018 Maire Kolimaa KORKEAKOULUOPISKELIJOIDEN OPISKELUTERVEYDENHUOLTO HE 145/2018 Aikataulu: Lakiluonnos eduskunnassa; sosiaali-

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta Sote ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta 17.2.2017 Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset

Lisätiedot

Toivo-ohjelmaan liittyvä keskeinen lainsäädäntö. Hallituksen esitysten mukaisesti Mikko Huovila / STM OHO DITI

Toivo-ohjelmaan liittyvä keskeinen lainsäädäntö. Hallituksen esitysten mukaisesti Mikko Huovila / STM OHO DITI Toivo-ohjelmaan liittyvä keskeinen lainsäädäntö Hallituksen esitysten mukaisesti / STM OHO DITI Keskeisimmät tiedolla johtamiseen, ohjaukseen ja valvontaan liittyvät tehtävät ja velvoitteet hallitusten

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. Onko vastaaja*

TAUSTATIEDOT. Onko vastaaja* 2 TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen nimi Onko vastaaja*

Lisätiedot

Soteuudistuksen. kulmakivet ja eteneminen. Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti Sote -johdolle

Soteuudistuksen. kulmakivet ja eteneminen. Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti Sote -johdolle Soteuudistuksen kulmakivet ja eteneminen Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 14.2.2017 Sote -johdolle 1 14.2.2017 - Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti Aikataulu 2016 2017 2018 2019 Soteuudistuksen ja maakuntien

Lisätiedot

TOIMINNAN MUUTOS DIGITALISAATION AVULLA

TOIMINNAN MUUTOS DIGITALISAATION AVULLA TOIMINNAN MUUTOS DIGITALISAATION AVULLA Lapin ja Länsi-Pohjan sote-johdon seminaari Pohtimolammella 27.5.2016 JUHANI HEIKKA OULUN KAUPUNKI / KOORDINAATIORYHMÄN PJ. ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Lakivalmistelun

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta. Asiantuntijakuuleminen Marjo Alatalo

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta. Asiantuntijakuuleminen Marjo Alatalo Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Asiantuntijakuuleminen Lakiesityksen sisältämät mahdollisuudet: Sosiaalihuollon palveluja tarvitsevan kansalaisen vaikuttamismahdollisuuksien vahvistaminen Pyrkiminen

Lisätiedot

Katsaus Sote-järjestämislakiluonnoksesta ( ) viittaukset opetukseen ja tutkimukseen klo

Katsaus Sote-järjestämislakiluonnoksesta ( ) viittaukset opetukseen ja tutkimukseen klo Katsaus Sote-järjestämislakiluonnoksesta (22.12.2016) viittaukset opetukseen ja tutkimukseen 25.1.2017 klo 10.00-27.1.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi 2 luku 10 Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisöalue Maakuntien

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Sote-näkökulma aluekehittämiseen. Mari Niemi

Sote-näkökulma aluekehittämiseen. Mari Niemi Sote-näkökulma aluekehittämiseen Mari Niemi 30.11.2017 TKI ja maakuntauudistus Maakunnan ja sen yhteistyötahojen TKItoiminnalla on merkittävä rooli maakunnan elinvoimaisuuden edistämisessä. Tehtävä vaatii

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Kohti sähköistä hyvinvointikertomusta Alueellinen koulutus Ylä-Savon kunnille ja yhteistoiminta-alueille Iisalmi 25.10.2011 Ulla

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

Sote-uudistus ja vammaispalvelut. Anu Muuri, sosiaalihuollon johtava asiantuntija, VTT

Sote-uudistus ja vammaispalvelut. Anu Muuri, sosiaalihuollon johtava asiantuntija, VTT Sote-uudistus ja vammaispalvelut Anu Muuri, sosiaalihuollon johtava asiantuntija, VTT 26.4.2016 Anu Muuri 1 26.4.2016 Esityksen nimi / Tekijä 2 Kestävyysvajetta vähennetään Sote-uudistuksen säästötavoite

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA HKI Hannu Leskinen

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA HKI Hannu Leskinen POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA HKI 8.12.2016 Hannu Leskinen - Järjestämisvastuu Vastaa asukkaan lailla säädettyjen oikeuksien toteutumisesta (ML 7 ) Pitää huolta monipuolisista ja vaikuttavista osallistumisen

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Sote-rakenneuudistus Jukka Mattila lääkintöneuvos STM

Sote-rakenneuudistus Jukka Mattila lääkintöneuvos STM Sote-rakenneuudistus 2013 Jukka Mattila lääkintöneuvos STM Järjestämisvastuussa olevalle taholle kuuluu omalta osaltaan vastuu väestön hyvinvoinnista ja terveydestä Tähän sisältyy vastuu väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Tavoitteena integraatio yhteiset asiakkuudet ja palveluiden yhteensovittaminen muutoksen ytimessä

Tavoitteena integraatio yhteiset asiakkuudet ja palveluiden yhteensovittaminen muutoksen ytimessä Tavoitteena integraatio yhteiset asiakkuudet ja palveluiden yhteensovittaminen muutoksen ytimessä FinDRG-verkostohankkeen kick-off-tilaisuus 7.9.2016 Johtaja, sosiaali ja terveys Sote- ja maakuntauudistus

Lisätiedot

EVA osana Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallista valvontaohjelmaa

EVA osana Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallista valvontaohjelmaa EVA osana Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallista valvontaohjelmaa Irja Hemmilä Ylitarkastaja Terveydenhuollon valvontaosasto 28.9.2018 Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Oma Häme kuntakierros Forssa

Oma Häme kuntakierros Forssa Oma Häme kuntakierros Forssa 23.8.2016 www.omahäme.fi Miksi Sote- ja maakuntauudistus > Hyvinvointi ja terveyserot vähenevät > Asiakaskeskeiset, kustannustehokkaat ja vaikuttavat palvelut Integraatio Sote-palvelut

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuolto uudistuu Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö 16.9.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Sote-uudistus Miten Kanta-palvelut tukevat Sotejärjestämislain

Sote-uudistus Miten Kanta-palvelut tukevat Sotejärjestämislain Sote-uudistus Miten Kanta-palvelut tukevat Sotejärjestämislain toimeenpanoa? 14.10.2014 Maritta Korhonen, STM Pekka Järvinen, STM Sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon kehittämisen yhteistyöseminaari

Lisätiedot

Sote-järjestämislaki ja sen toteutuksen aikataulu. Aki Linden (diat 2-8) ja (Lauri Tanner) (diat 9-20)

Sote-järjestämislaki ja sen toteutuksen aikataulu. Aki Linden (diat 2-8) ja (Lauri Tanner) (diat 9-20) Sote-järjestämislaki ja sen toteutuksen aikataulu Aki Linden (diat 2-8) ja (Lauri Tanner) (diat 9-20) Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä, ns järjestämislaki 65 pykälää, 7 lukua 1-8 Yleiset

Lisätiedot

Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja

Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen alueellisten toimijoiden vertaisfoorumi 9.5.2019 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen, Pshp Tampereen yliopistollinen sairaala

Lisätiedot

JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN?

JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN? JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN? Kuntamarkkinat tietoisku 14.9.2016 SOTE-UUDISTUKSEN TAVOITTEET JA NIIDEN SAAVUTTAMINEN Sote-uudistuksen tavoitteet,

Lisätiedot

Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke

Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Luonnos: Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

Lisätiedot

Sosiaalihuollon tutkimuksen lähestymistavat, sisällöt ja haasteet

Sosiaalihuollon tutkimuksen lähestymistavat, sisällöt ja haasteet Sosiaalihuollon tutkimuksen lähestymistavat, sisällöt ja haasteet Anu Muuri, VTT, dosentti ja yksikön päällikkö/thl 12.3.2013 Anu Muuri 1 12.3.2013 THL 12.3.2013 THL THL:n strategiset linjaukset 1. Väestön

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapaus: suomalaisen valinnanvapausmallin rahoitus?

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapaus: suomalaisen valinnanvapausmallin rahoitus? Sote ja maakuntauudistus ja valinnanvapaus: suomalaisen valinnanvapausmallin rahoitus? 1 31.1.2017 Sote uudistuksen pilarit I /II 1. Vahva järjestäjä maakunta 18 maakuntaa kuntaorganisaatioiden sijasta

Lisätiedot

HYVINVOIVA SUOMI HUOMENNAKIN. Kunta- ja palvelurakenneuudistus sosiaali- ja terveydenhuollossa

HYVINVOIVA SUOMI HUOMENNAKIN. Kunta- ja palvelurakenneuudistus sosiaali- ja terveydenhuollossa HYVINVOIVA SUOMI HUOMENNAKIN Kunta- ja palvelurakenneuudistus sosiaali- ja terveydenhuollossa Kaikille oikeus terveelliseen ja turvalliseen elämään Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen lähtökohtana ovat

Lisätiedot

Kuntien vastaukset sote-valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lausuntopyyntöön.

Kuntien vastaukset sote-valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lausuntopyyntöön. Kuntien vastaukset sote-valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lausuntopyyntöön. Vastaukset kuntakokoluokittain. Tiedoteliite 18.12.2017 Kuntien vastauksia hallituksen esitysluonnoksesta laiksi asiakkaan

Lisätiedot

SOS II hanke/etelä-pohjanmaa Rakenteellisen sosiaalityön työpaja YTL, kehittämissuunnittelija Anne Saarijärvi

SOS II hanke/etelä-pohjanmaa Rakenteellisen sosiaalityön työpaja YTL, kehittämissuunnittelija Anne Saarijärvi SOS II hanke/etelä-pohjanmaa Rakenteellisen sosiaalityön työpaja 1 26.11.14 YTL, kehittämissuunnittelija Anne Saarijärvi EP:n rakenteellisen sosiaalityön työpaja 26.11.14: Olkkarin toiminnan esittely SOS

Lisätiedot

Kokemuksia maakuntien ja valtion välisten ohjausneuvottelujen tietopohjasta ja KUVA-hankkeen toimeenpanoehdotukset

Kokemuksia maakuntien ja valtion välisten ohjausneuvottelujen tietopohjasta ja KUVA-hankkeen toimeenpanoehdotukset Kokemuksia maakuntien ja valtion välisten ohjausneuvottelujen tietopohjasta ja KUVA-hankkeen toimeenpanoehdotukset Päivi Hämäläinen Hankejohtaja, STM 1 27.2.2019 Hankejohtaja LT Päivi Hämäläinen, STM TAUSTA

Lisätiedot

Sote-ratkaisu tuottavuuden ja tuloksellisuuden kehittämisessä

Sote-ratkaisu tuottavuuden ja tuloksellisuuden kehittämisessä Sote-ratkaisu tuottavuuden ja tuloksellisuuden kehittämisessä Kirsi Varhila ylijohtaja, STM Tuottavuuden peruskaava Management of resources TARGET INPUT resources PROCESS methods OUTPUT PRODUCTIVITY INPUT/

Lisätiedot