1. Kivikauden taloustiede ja moraalitunteiden tuleminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1. Kivikauden taloustiede ja moraalitunteiden tuleminen"

Transkriptio

1 1 ETIIKKA JA TALOUS 2013 Luento 2 Copyright Vesa Kanniainen Ei julkiseen levitykseen 1. Kivikauden taloustiede ja moraalitunteiden tuleminen 2.1 Ihmisen historia ja evoluutio (Björklund 2009) On useitakin syitä sille, miksi on hyödyllistä opiskella ihmisen varhaishistoriaa etiikka ja talousteemamme yhteydessä. Keskeisiä näkökohtia varhaishistoriassamme ovat seuraavat: (i) Eeva-hypoteesi Eeva-hypoteesin mukaan kaikkien nykyisin elävien ihmisten menneisyys voidaan jäljittää taaksepäin yhteen ainoaan lajimme naaraaseen. Tästä syystä ihmisen odottaisi kykenevän pitkälle menevään yhteistyöhön ja altruismiin toisten ihmisten kanssa, koska heidän geeniperimänsä ja siitä syystä intressit olisivat niin samanlainen. 1 (ii) Mitä kivikauden taloustiede opettaa? Kivikauden taloustiede on hyödyllinen ajatusleikki ei siksi, että voisimme korostaa talouden ja sen instituutioiden merkittävää kehitystä nykymaailmaan tultaessa vaan siksi, että näkisimme ne lainalaisuudet, jotka ihmiseen ja hänen yhteisöönsä jo tuolloin ilmeisesti - kehittyivät ja jotka häntä ovat seuranneet kaikki ne vuosisadat, jonka aikana hänestä kehittyivät sinä ja minä. 2 Esim. inkojen kansantalouden lainalaisuudet ( ) tiedetään. (iii) Reiluuden tunteet kehittyivät kauan sitten 1 Nukytutkimusten mukaan ihminen myös risteytyi neandertalin ihmisen kanssa. Nykyihmisen ja neandertalin ihmisen geeneissä on 1-4 % samoja geenejä. Tämän täytyy koskea myös Hitlerin ja Stalinin geeniperimää. 2 Kivikauden esi-isästä sinuun ja minuun löytyy katkeamaton sarja voittajia elämän kilpailussa. Sinun ja minun esi-isästä ei yksikään hävinnyt tuota kilpailua, vaan sinä ja minä kannamme hänen perimäänsä muuten sinä et olisi siinä tätä lukemassa enkä minä tätä kirjoittamassa.

2 2 Reiluuden tunteiden syntyminen ihmiseen on koko ihmisen eettisen pääoman kannalta oleellisin psykologinen mutaatio ihmisessä. Ihmiset ovat valjastaneet kautta aikain käyttöönsä metaforan ruumiista ja sielusta. Edellinen viittaa ihmisen fyysiseen ja biologiseen minään, jälkimmäinen henkiseen. Viimeaikaiset tutkimukset etenkin ihmisen hormonaalisesta rakenteesta viittaavat siihen tulkintaan, että myös tunne-elämällä on biologis-kemiallinen vastineensa meissä. On selvää, että tältä osin eri koulukuntien käsitykset ovat kenties pysyvällä törmäyskurssilla. Joka tapauksessa on perusteltavissa se väite, että ihmisen tunne-elämä ja rationaalinen, älyllinen toiminta eivät ole toisille ristiriitaisia, vaikka näin usein kuulee väitettävän. Evolutiiviselta kannalta tunne-elämä kehittyi ihmiseen palvelemaan ihmisen eloonjäämistarvetta. (iv) Kehitystä, evoluutiota hallitseva mekanismi: hyöty-kustannus suhde Kaikkea kehitystä, niin geneettistä evoluutiota kuin kulturellista muutosta hallitsee hyöty-kustannusperiaate. Muutokset, mutaatiot tuovat mukanaan hyötyjä mutta samalla niihin liittyy kustannuksia. Tämä näkemys koskee myös moraalin ts. normiston kehittymistä. Ne mutaatiot, muutokset ovat säilyviä, joiden hyöty-kustannussuhde ylittää ykkösen. Hyöty-kustannusperiaate on yhteinen biologisille, yhteiskunnallisille ja taloudellisille prosesseille. 1.2 Eeva-hypoteesi Kakkien nykyisin elävien ihmisten menneisyys voidaan jäljittää taaksepäin yhteen ainoaan lajimme naaraaseen. Tämä on ns. Eeva-hypoteesi. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että jollain hetkellä kauan sitten oli olemassa vain yksi naaras, vaan että vain yhden naaraan mtdna-tyyppi on ihmisessä säilynyt nykypäivään saakka. 3 Ihmispopulatioille on tunnusomaista vähäinen muuntelu. Gorilloilla ja simpansseilla on toisin: niillä muuntelua on runsaasti. Vaikka gorilla ja simpanssin levinneisyysalueet ovat pienet, niillä esiintyy enemmän muuntelua kuin koko ihmiskunnalla yhteensä! Tämä tukee vahvasti olettamusta, että ihmispopulaatio on jossain vaiheessa rajusti pienentynyt. Kannan pieneneminen on ajoitettu vuoden taakse eli suunnilleen aikaan, jolloin nykyihminen, Homo sapiens, levisi maapallolla. Kannan romahdettua ihmispopulaation koko lienee ollut noin yksilöä, mutta vain yhden naaraan mitokondriotyyppi on säilynyt meidän aikoihimme. Kannan romahtaminen tapahtui luultavasti Afrikassa ja sen jälkeen nykyihmisen levinneisyysalue laajeni voimakkaasti. 3 DNA-tekniikan avulla on saatu paljon tietoa omasta evoluutiostamme. Geneettisenä tunnisteena voidaan käyttää mitokondrio-dna:ta (mtdna). Mitokondriot ovat pieniä soluelimiä, jotka tuottavat tarvitsemamme energian. Niissä on oma DNA, joka siirtyy sukupolvelta seuraavalle äidin välityksellä. Mitokondrioiden DNA säilyy ilman mutaatioita sukupolvelta toiselle ennallaan. Mutaatio kohdistuu yksilöön ja kaikki myöhemmin syntyneet yksilöt, joilla esiintyy sama mutaatio, ovat juuri tuon yksilön jälkeläisiä. Koska mtdna muuttuu vain mutaatioiden myötä, yksilöiden väliset erot paljastavat, kuinka kauan aikaa sitten niillä oli yhteinen esiäiti. Mitä enemmän mutaatioita on, sitä pidempi aika siitä on kulunut. Jos populaatio on jyrkästi pienentynyt ja sittemmin kasvanut, yleensä vain yksi haplotyyppi on säilynyt ja mahdollinen muuntelu on vain sen pieniä variaatioita. Ks. Björklund (2009).

3 3 On esitetty, että nykyihminen Homo sapiens olisi syntynyt noin vuotta sitten. Eri populaatiot pirstoutuivat ja levisivät maapallolla ja noin vuotta sitten 4 kanta pieneni voimakkaasti, kenties vain yksilöön. Sen jälkeen laji levisi Afrikasta Aasiaan ja Eurooppaan, missä populaatioiden levinneisyys on vaihdellut jääkauden mukaan. Huom. Tämän kurssin kannalta on oleellista, että huolimatta Eeva-hypoteesista ja ihmisten geenirakenteen variaation pienuudesta, emme silti ole samalla tavalla sukulaisia kuin esim. sosiaaliset hyönteiset ovat sukua toisilleen. Ihmisten välillä esiintyy vahvoja intressikonflikteja. Käsitys siitä, että ihmislaji olisi ollut sukupuuttoon kuolemisen partaalla, voi olla kauhistuttava niille, joiden mukaan ihmisellä on erityisasema luomakunnassa. Yllättävä tämä mahdollisuus ei silti ole. Itse asiassa arviolta 99 % kaikista löydetyistä eliölajeista on kuollut sukupuuttoon (Björklund, 2009 s.202). Tutkijoiden mukaan dinosaurusten sukupuutto noin 65 miljoonaa vuotta sitten johtui siitä, että läpimitaltaan noin 15-kilometrinen asteroidi törmäsi maahan Chicxulubissa nykyisessä Meksikossa. 5 Törmäyksen vuoksi noin puolet planeetan eliöistä kuoli sukupuuttoon, mikä tasoitti tietä nisäkkäiden planeetanvalloitukselle. Törmäys lennätti ilmakehään suuren määrän materiaaleja, jotka aiheuttivat maailmanlaajuisen talven, ja suurin osa maapallon eläimistöstä kuoli sukupuuttoon. Tutkijat vertaavat asteroidin osumaa Hiroshiman atomipommiin. Ainoa ero on se, että asteroidi oli miljardi kertaa voimakkaampi. 6 Ihminen ei ole evoluutiobiologisessa mielessä eläinten joukossa erityisasemassa. Monilla eläimille on yhtä kiehtovia sopeumia kuin oma kulttuurimme ja kielemme eivätkä ne ole vähemmän kehittyneitä, ainoastaan erilaisia. Kun tarkastelemme tuonnempana kysymystä, miten ihminen eroaa eläimistä, joudumme tosiasiassa haasteisiin. Erot saattavat tuntua itsestään selviltä, mutta tarkemmin tutkittaessa tästä ajatuksesta joudutaan useimmiten perääntymään. Yksi merkittävä ero on tässä: ihminen oppi tulen tekemisen ja hallinnan, yksikään muu eläin ei sitä ole oppinut. Tuoreessa kirjassaan Wrangham (2009) on esittänyt huiman visionsa siitä, miten tämä taito ruoansulatuksen ulkoistaminen muutti ihmisen biologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti. Ensimmäinen askel ihmisapinoiden ja ihmisen (yhteisnimi hominidit) kehittymiseen oli otettu noin miljoonaa vuotta sitten. Kun homo habilis oli tullut maailmaamme yli 2 miljoonaa vuotta sitten, hänen/sen aivokoko oli kasvanut kaksi kertaa suuremmaksi kuin sen aikaisilla apinoilla. 7 Homo ergaster/erectus levittäytyi Afrikasta Euraasiaan 2,0 0.7 milj. vuotta sitten 4 Jos jokainen ihmissukupolvi laajentaa levinneisyyttään kilometriä samaan suuntaan, jo vuodessa levinneisyys kattaa koko maapallon (Björklund (2009)). 5 Lähde: 6 Toisaalta nykykäsitys on täsmentänyt sukupuutto -käsitettä. Sen mukaan maapallon nykyiset linnut ovat itse asiassa dinosaurusten jälkeläisiä ja tässä mielessä dinosaurukset eivät sittenkään kuolleet sukupuuttoon. 7 Aivojen kehitys ihmisapinoiden ja ihmisten kehityksessä noudattaa yllä todettua hyötykustannus periaatetta, ks. jakso alempana.

4 4 (fossiililöytöjä Siperiasta, Euroopasta ja monilta paikoin Aasiasta: pekinginihminen, jaavanihminen); mahdollisesti olivat sama laji (Björklund?). 8 Ihmisen alkukotina pidetään Afrikkaa, josta hänen arvellaan noin vuotta sitten levittäytyneen muualle. Afrikassa eli useita lajeja, joista tunnetuin on Homo heidelbergensis (nimetty löytöpaikkansa mukaan) ja sillä oli suuremmat aivot kuin nykyihmisellä!!! Sen jälkeen eläneistä tunnetuin on Homo neanderthalensis, joka kehittyi heidelbergin ihmisestä ja joka käytti monipuolisesti työkaluja mutta joka kuoli sukupuuttoon vuotta sitten. Sen ja nykyihmisen anatomia ja DNA poikkeavat suuresti toisistaan, mutta äskettäin on saatu selville, että yhteisiä geenejä on 1-4 %. (Björklund). 1.3 Evoluution hyötykustannus-analyysi: kaksi esimerkkiä Kävelevä ihminen Esimerkkeinä hyöty-kustannusilmiöstä evoluutiossa mainitsemme kahdella jalalla kävelemisen ja aivojen koon. Kun evoluutio tuotti pystyasennon ja kävelevän ihmisen, siitä oli myös haittaa. Kahdella jalalla käveleminen nimittäin hiljentää vauhtia ( kustannus ). Hyödyt ovat kuitenkin suuremmat. Kahdella jalalla käveleminen säästää paljon energiaa, kun täytyy kulkea pitkiä matkoja. Samalla kävelevä ihminen imee itseensä helteellä vähemmän lämpöä. Lisähyötyinä on nähtävä se, että se vapauttaa kaksi raajaa kantamiseen ja että kahdelle jalalle nouseminen toimii uhkauseleenä. Aivokoko 9 Ensimmäinen sukupuumme laji, jossa näkyy merkkejä aivojen suhteellisen koon kasvusta, oli Homo habilis. 10 Homo-suvun olemassaolon aikana aivojen koko on noin kolminkertaistunut. Tämän on mahdollistanut ihmisen ohuet ja heikot purulihakset tuottanut geenimutaatio 2.5 milj. vuotta sitten eli samaan aikaan, kun aivojen voimakas kasvu alkoi. Aivojen kehityksen ilmeisesti mahdollisti kyky tehdä tulta ja kypsentää lihaa [tästä ks. R. Wrangham]. Aivojen koon kasvu kuitenkin noudatti puheena ollutta hyötykustannusperiaatetta. Elämä nimittäin ei edellytä isoja aivoja. Jos sellaiseen mutaatioon 8 Kiinalaisten kotitekoisen teorian mukaan kiinalaiset olisivat periytyneet toisesta hominidista (Homo erectus) kuin muut ihmiset (Homo ergaster). Geenitutkimus on tämän torjunut (Lähteet: Björklund ja televisiosarja); kiinalaisten geneettinen tausta on heidän murheekseen sama kuin meillä muilla. 9 Lähde: Kaikki evoluutiosta, Gaudeamus, Helsinki University Press 2009, toim. Ilkka Hanski, Ilkka Niiniluoto & Ilari Hetemäki. 10 Lähde: Mikael Fortelius, Ihmisen sapientoitumisesta kirjassa Kaikki evoluutiosta.

5 5 avautuu mahdollisuus, hyödyt ovat tietenkin merkittävät mutta eivät kustannuksetkaan ole triviaaleja. Hyötyä on monia, esim. heittokyvyn paraneminen. Aivojen rakentaminen ja käyttäminen on kuitenkin peräti kallista ja lepotilassakin ihmisen aineenvaihdunnan energiasta kuluu viidesosa aivojen toimintaan. Aivojen laskeuduttua kurkunpää ihmisen nielussa laskeutui; syntyi kyky muodostaa puheääniä, mihin simpanssi kerta kaikkiaan ei kykene. 11 Nielun anatomian muuttuminen äänenmuodostuksen vaatimusten mukaiseksi on kuitenkin vaatimus hirvittävän hengenvaarallisen - hinnan. Ihminen on nisäkkäistä ainoa, joka ei voi juoda ja hengittää samanaikaisesti. Meille tuttu juoman tai ruoan joutuminen väärään kurkkuun on lähes mahdoton simpanssille, koska sen henki- ja ruokatorvi eivät kohtaa nielussa. Suurten aivojen toinen riski (mitä ym. artikkeli ei käsittele) liittyy siihen, että syntyvän lapsen iso pää on riski äidin selviämiselle synnytyksestä Paratiisista karkottaminen : kun tuli niukkuuden aika 13 Afrikassa asunut alkuihminen ilmeisesti oli elänyt "paratiisissa". Levittäydyttyään jo eri mantereille ihmispopulaation koko kuitenkin supistui radikaalisti kenties yksilön suuruiseksi koko maapallolla noin vuotta sitten Indonesiassa tapahtuneen tulivuorenpurkauksen johdosta. Sen seurauksena maapallon lämpötila laski paljon. Syntyi nykyinen Toba-järvi. Ilmaston kylmenemisen on täytynyt vastata paratiisista karkottamista. 14 Tulivuodenpurkaus vei ihmisen lähelle sukupuuttoon kuolemista. Ihminen lähti Afrikasta liikkeelle varmaankin ravinnon perässä levittäytyen kaikille mantereille: Eurooppaan, Siperiaan, Australiaan (siihen aikaan pääsi jalan! 15 ), Beringin salmen kautta Amerikan länsirannalle ja sitä myöten Etelä-Amerikkaan Noin vuotta sitten tapahtui suuri muutos, kallo alkoi muuttua, kurkunpään rakenteessa kehittyi erikoissopeumia, jotka mahdollistivat monipuolisen äänenkäytön, syntyi puheviestintä. 12 Miksi ihmisaivot kehittyivät suuremmiksi kuin muilla luomakunnan jäsenillä. Neandertalin ihmisellä ne olivat jopa suuremmat kuin nykyihmisellä (1350 kuutiocm) (en osaa sanoa, moneenko kallomittaukseen tämä tieto perustuu). Aivojen kasvu ei ollut tarpeen ainakaan ravinnon hankkimisen kannalta, mutta evolutiivista etua siitä eittämättä on muutoin ollut. Biologia on kuitenkin taloutta ts. hyöty-kustannus-analyysia. Äidillä ja lapsella on synnytysriski, koska ihmislapsen pää on kookas (lapsi syntyy siksi varhain, pään luut antavat myöten ja aivot kehittyvät syntymän jälkeen edelleen). Lähde: Blackmore Susan, The Meme Machine. Blackmoren mukaan aivot kehittyivät meemien vaikutuksesta ts. meemit halusivat lisääntyä ja isot aivot auttoivat niitä tässä. 13 Lukijan kannattaa kiinnittää huomio termiin niukkuus. Se on taloustieteen avainkäsitteitä. Ilman niukkuutta taloustiedettä ei tarvittaisi. Taloustiede pyrkii selittämään, miten ihmiset ja politiikan tekijät tekevät päätöksiään niukkuuden oloissa budjettirajoitteen vallitessa. 14 Metafora paratiisista karkottaminen on tämän kirjoittajan oma. 15 Ihminen saapui Australiaan noin vuotta sitten. 16 Pohjois-Amerikassa oli pohjois-etelä suunnassa kaksi vaellusreittiä, nykyisten Kalliovuorten kummallakin puolella. Alueella vallitsi jääkausi, mutta esim. rannikkoa myöten tulleet saattoivat perustaa ravinnon saamisen samaan kuin siellä asustanut karhukanta, merikaloihin.

6 6 Sen jälkeen suurin osa ihmiskuntaa on elänyt niukkuuden oloissa. Poikkeuksena voivat mahdollisesti olla luonnon kansat päiväntasaajan oloissa, mutta tätäkin sopii epäillä. Päiväntasaajan ulkopuolelle levittäytynyt ihminen kuitenkin joutui aidosti hankkimaan elannon. 17 Taloustiede on teoriaa niukkuudesta ja päätöksenteosta niukkuuden vallitessa. Niukkuus heijastuu hinnassa. Runsaita resursseja ovat olleet vain ilma ja valtameret ts. niillä on ollut nollahinta - ja niiden pilaantuessa on nähty, että on näköharha, jos ei nähdä eikä hinnoitella niiden niukkuutta. Karl Marxin upea ohjelmajulistus jokaiselta kykynsä jokaiselle tarpeidensa mukaan valitettavasti on ristiriidassa niukkuuden idean kanssa eikä ole tästä maailmasta. 1.5 Tulen käytön oppiminen muutti ihmisen Richard Wrangham kirjassa Catching Fire. How Cooking made us human, Basic Books, 2009, avataan huima tulkintalinja ihmisestä. Kirjan pääargumentti on, että meistä teki ihmisen tulentekotaito, ruoan valmistaminen tulella. Tulentekotaidossa oleellista on, että se ulkoisti ruoansulatusprosessin. Ruoka kypsytetään ennen, kuin se syödään. Ihmisen ruoansulatus jatkaa siitä, mihin kuumentaminen ruoan jättää. Tulentekotaidon alkua on pyritty selvittämään hiililöydöksin. Merkittävin evidenssi on kuitenkin se vaikutus, joka kypsytetyllä ravinnolla on ollut ihmisen anatomiaan. Tämä on Wranghamin mukaan oleellisinta, jos ja kun haetaan evidenssiä. Tulentekotaito ja muuttunut kyky hyödyntää ravintoa tuotti nimittäin ihmisessä anatomisia muutoksia: pienen suun, pienet leuat, pienet hampaat, pienen vatsalaukun ym. Nämä kaikki säästävät resursseja. Homo erectus edustaa anatomiansa puolesta uskottavaa ehdokasta tulentekotaidon ajoittamiselle. Hänellä oli pieni hammaskoko, puissa kiipeilytaito katosi, hän nukkui maassa mikä oli tulenkäytöstä johtuen tullut turvalliseksi. Tulenteon vaikutukset ihmiseen ovat Wranghamin mukaan olleet hyvin kauaskantoiset: (i) se lisää ruoan ravintoarvoa (lihan, juuresten kypsentäminen) (ii) kasvattaa aivojemme kokoa (iii) muuttaa ajankäyttöämme (iv) muuttaa sosiaalisen elämämme. Tulenteon taidon aiheuttamia muutoksia ihmisessä: (i) ajankäyttö muuttunut totaalisesti: raa an ruoan syöminen vie runsaasti enemmän aikaa 17 Pohjoiseen vaelsivat ne, jotka kykenivät hyödyntämään eläinten maitoa ts. ne poikkeavat, joilta puuttui laktoosi-intoleranssi.

7 7 (ii) ryhmäsäännöt (normit) kehittyivät; valmistettuun ruokaan liitettiin omistusoikeus mutta samalla kehittyivät normit sen suhteen, miten ruoka voidaan jakaa toisten ihmisen kanssa (iii) ihmisen juoksukyky kehittyi ylivertaiseksi. (iv) tulenteko mahdollisti karvapeitteen katoamisen (mikä säästää resursseja) (v) ihmisen kärsivällisyys kehittyi. Miten ihminen eroaa eläimistä: tulenteon vaikutukset 18 (i) vain ihminen on keksinyt, miten hyödyntää tulentekoa, eläimet eivät (ii) ihminen (nykyihminen) tarvitsee lämmintä ruokaa. (iii) Ihmisten parisuhde ja perheet ovat toiminnallisesti uniikkeja - sukupuoleen perustuva työnjako miesten ja naisten kesken erottaa muista kädellisistä - kumpikin sukupuoli aterioi kummankin tuomasta ravinnosta (tämä ominaisuus puuttuu kaikilta eläimiltä) - parisuhde turvasi omistusoikeuden naisen valmistamaan ruokaan (mies merkitsee naiselle turvaa) - ruoan ryöstäminen ei mahdollista, tulella valmistettu ruoka loi avioliiton Tulenteko taito loi ihmisen. Ihmisen kyky tulen käyttöön ei kuitenkaan ollut hyväksi muulle luomakunnalle. Esim. Australiassa ihminen hävitti sukupuuttoon kengurua lukuun ottamatta kaikki muut pussieläimet. Muutoinkin on syytä todeta virheelliseksi käsitys, että luonnonkansoilla olisi kyky säilyttää ympäristöä ja luontokappaleita toisin kuin nykysivilisaatio. Missä tahansa ihminen on asuttanut maita, se on hävittänyt sukupuuttoon muita lajeja (Jarred Diamond ). Tähän palataan alempana, kun tulee puhe ylilaisuntamisesta. 2.3 Kivikauden talous: metsästys, keräily, teknologia, omistus, riskit, vakuutus Metsästäjä-keräilijä ihmisen talous ei ole vähemmän kiinnostava kuin nykyihmisen talous. Seuraavat ajatukset perustuvat satunnaisesti eri lähteisiin mutta myös luennoitsijan omaan intuitioon eikä niiden vakuudeksi ole tarjottavissa viittauksia empiiriseen evidenssiin Kysymykseen ihmisten ja eläinten eroista palataan tarkemmin tuonnempana.

8 8 Ihminen on elänyt pienryhmissä metsästäjä-keräilijänä suurimman osan historiallista aikaansa. Homo sapiensin tapauksessa alkoi noin vuotta sitten. Metsästäjä-keräilijävaihetta kesti siihen saakka, kunnes maatalous alkoi kehittyä Niilin ja Kaksoisvirtain alueella ( Hedelmällinen puolikuu ) noin vuotta sitten. Yhteisöjen koko on useiden arvioiden ollut ehkä yksilöä eli ilmeisesti eräänlainen laajennettu varmaankin eri perheistä koostuva asuinpaikkaa vaihtava suku. Tuolloisen talouden mekanismeista voi spekuloida seuraavaa 20 : Ravintonsa tuolloinen ihminen keräsi ja metsästi luonnosta. Hän ilmeisesti söi tummaa lihaa (jalostettu karja tuli myöhemmin), kalaa, luonnon kasviksia ja juureksia. Kivikauden ihminen siis jo karppasi lähes vuotta eli ei syönyt jalostettua viljaa eikä jalostettuja eläimiä! Olemme perineet ruoansulatusjärjestelmämme kivikauden ihmiseltä sellaisena, mihin evoluutio sen oli kehittänyt. 21 Teknologinen kehitys oli ottamassa ensiaskeleitaan. Arkeologiset museot tarjoavat siitä informaatiota: keihäät, kivikirveet, tulentekotaito, saviastiat, korut. Jatkuvasta liikkeellä olosta johtuen omaisuutta ei voitu kerätä eikä omistusoikeutta nykymuodossa tarvittu. Tämä on ilmeisen tärkeä näkökohta. Poikkeuksen tekivät varmaan metsästysvälineet ym. vastaavat. Eräässä näkemässäni tv-dokumentissa ilmeni, että kylän perheillä saattoi olla omistusoikeus määrättyyn metsästyspolkuun ja että naapuriperhe käytti omaansa. Taloudelliset riskit olivat toki läsnä. Metsästämisessä oli tarjolla vähäriskisiä ja suuremman riskin kohteita. Suhteellisen varmaan tuottoon saattoi päästä pienriistaa metsästämällä. Suurriista merkitsi suurempaa riskiä ja vaati enemmän metsästystaitoa. Metsästystaidossa oli eroja; taitavimmilla riskin otto saattoi antaa paremman tuoton saaliina ja asemana avioliittomarkkinoilla naaraiden silmissä. 22 Yhteismetsästys kasvatti todennäköisyyttä saada saalis. Saaliin jakaminen edusti historian ensimmäistä vakuutussopimusta ja oli ilmeisesti Pareto-tehokas strategia 23. Se tuotti vastavuoroisuutta ja implisiittisiä termiinisopimuksia. 24 On ilmeistä, että yhteisöt olivat taloutensa suhteen itseriittoisia. Koska muut yhteisöt elivät suunnilleen samoissa oloissa, ei vaihdantaa ts. kaupankäyntiä välttämättä tarvittu. Samasta syystä ei ollut tarvetta rahataloudelle. On kuitenkin aika ilmeistä, että yhteisön sisäiset taloudelliset suhteet 19 Tutustuin aikanaan antropology Marshall Sahlinin kirjan Stone Age Economics. Se oli kuitenkin pettymys; taloutta on mahdoton kuvata ja analysoida ilman taloustieteellistä työkalupakkia ja välineistöä. Arthur Robsonin vastaavat tekstit sen sijaan ovat huppututkimusta ihmisen varhaishistoriasta. 20 Maailmassa on tänäkin päivänä nykysivilisaatiosta irrallaan eläviä heimoja, joissa näitä lainalaisuuksia on voitu tutkia. 21 Maa- ja karjatalouden ja niiden jalosteiden tuleminen joitain tuhansia vuosia sitten on tuore ilmiö ihmisen pitkässä historiassa. Metsästäjä-keräilijä esi-isiemme ja meidän väliin mahtuu siis vain muutama sata sukupolvea, minä aikana evoluutiomme ei ole voinut merkittävästi kehittää ruoansulatusjärjestelmäämme eikä etenkään niin, että esim. pikaruoka olisi sille oikea ruokavalio. Koska paratiisista karkotuksen jälkeen ravinnon hankkiminen on vaatinut työpanosta ja pitänyt ihmisen liikkeellä, ihmisen geneettiseen koodiin ilmeisesti on iskostunut viesti: syö aina, kun sokeria ja rasvaa on tarjolla. Onko tämä selitys läntisen kulttuurin hallitsemattomalle kyvylle tuottaa ihmisistä ylilihavia? 22 Ridley (1996) kuvaa Hahdza-heimon metsästystä tästä näkökulmasta. 23 Pareto-tehokkuus tarkoittaa esim. sopimusta, jossa molemminpuoliset hyödyt on viety mahdollisimman pitkälle. Nimi tulee taannoisesta italialaisesta taloustietelijästä. 24 Tämä tarkoittaa sitä, että saaliin saanut antaa osan ravinnosta epäonnekkaalle metsästäjälle ja tämä korvaa tämän palvelun tuonnempana, jos ja kun osat vaihtuvat. Näin kiitollisuuden velan käsite tuli ihmisyhteisöön.

9 9 olivat rakentuneet tietyille periaatteille, joita oli kunnioittaminen. Metsästäjä-keräilijät eivät varmaankaan olleet sen hyväntahtoisempia kuin ihminen nykyisinkään. Voima oli vallan lähde niin kuin se on kaikkialla luomakunnassa ollut kaikkina aikoina. Vahvemman oikeus voittaa. Reiluuden periaate ( fairness ) ja eräänlainen tasa-arvo ilmeisesti kuitenkin oli nähtävä evolutiivisesti stabiilina strategiana eri syistä. Ensiksi, ryhmän jäsenet olivat pitkälti läheisiä geenisukulaisia. Elämän geneettinen koodi käskee pitää huolen omista jälkeläisistä. 25 Toiseksi, jokaisen ryhmän jäsenen ruokkiminen vahvisti ryhmän kykyä selvitä muita ryhmiä vastaan. Vaikka vahvemman oikeus vallitsee, reiluuden periaate ja eräänlainen tasa-arvo kuitenkin on pitkään ollut evolutiivisesti stabiili strategia. Taloustieteilijä Arthur Robson on tuotannossaan osoittanut, miten maatalouteen siirtyminen itse asiassa alensi ihmisen elintasoa: lajikkeet olivat pitkään kituvia ja ihmisen ahtautuminen samoille alueille jokivarsiin helpotti (mikrobien aiheuttamien) sairauksien leviämistä. Maatalouden tulemiseen liittyy myös äärimmäisen tärkeä ilmiö: omistusoikeuden idea eittämättä vahvistui. Muistetaan kuitenkin, että sikäli kuin senaikaiset yhteiskunnat olivat dynastioita eli diktatuureja, hallitsijalla eittämättä oli ylin omistusoikeus kaikkiin resursseihin. Niinpä esim. Perun ja Bolivian inkavaltiossa kuningas omisti kaiken ja kansalaisten oli työskenneltävä maataloudessa ja kaivoksilla valtion laskuun. Koska rahaa ei oltu keksitty, palkka maksettiin ravintona ilmeisesti työsuorituksen mukaan. 26 Inkat eivät olleet metsästäjä-keräilijöitä vaan heidän ravintotaloutensa perustui viljelyksiin ja laamoihin. Tältä osin heidän osaamisensa oli vahva. Vuoristoisissa Perun ja Bolivian maastoissa he olivat kehittäneet terassijärjestelmän, jossa viljellyt lajikkeet sijoitettiin niiden vaatiman lämpötilan mukaan eri korkeudelle. Koska kuningas omisti kaiken, inkat eivät myöskään kehittäneet rahaa huolimatta kaikesta siitä kullasta, jonka he (kuningas) omisti. Liite. Parinvalinta/TV (puoli seitsemän ) Ihmisellä erityisiä piirteitä parinvalinnassa 1. Karhu on moniavioinen - moniavioisuuden hyöty: turvaa poikasten tulevaisuuden; urokset luulevat pentujen olevan niiden, eivät tapa (vrt. leijonat, jotka tappavat) - kilpailun hyöty: kun urokset kilpailevat naaraasta, valiot pärjäävät ja jatkavat sukua 25 Tarkastelemme alempana biologi William Hamiltonin sukulaisvalintateoriaa, joka on tärkeä altruismin teoriana. 26 Työpanos siten hinnoiteltiin tavalla, jonka Karl Marx yhdisti sittemmin 1800-luvulla kapitalistisen talouden tapaan hinnoitella hyödykkeet. Tämä tunnetaan hänen työnarvoteorianaan. Markkinataloudessa, jossa hinnat määräytyvät tarjonnan lisäksi kysynnän perusteella, työnarvoteoria on virheellinen.

10 10 2. Ihmisen parinvalintaan vaikuttavat voimat Parisidos kädellisillä harvinainen, ihminen siis poikkeus Mekanismeja: (i) symmetrian etsintä (kaunis), viestii geeneistä (ii) sosiaalinen status => takaa resurssit jälkeläisille Ihmisellä piilo-ovulaatio: - Tästä seuraa yksiavioisuus, koska uros ei tiedä, milloin naaras hedelmällinen. - Tästä seuraa myös mustasukkaisuus. Periaate: Kumppanin valinnan tekee se, joka panostaa enemmän jälkeläisten hoitoon (siis naaras 90 %:sti) Koska uroskin satsaa jälkeläisten hoitoon, hän valitsee naaraan huolellisesti.

Ihmisen evoluutio. Afrikkalainen etelänapina. Lotta Isaksson 9A

Ihmisen evoluutio. Afrikkalainen etelänapina. Lotta Isaksson 9A Lotta Isaksson 9A Ihmisen evoluutio Evoluutio tarkoittaa lajinkehitystä, jossa eliölajit muuttuvat vähitellen ympäristöolojen aiheuttaman valikoitumisen ja perinnöllisen muuntelun takia. Perinnöllinen

Lisätiedot

Evoluutio ja luominen. Mian tekemä esitys Jannen esittämänä

Evoluutio ja luominen. Mian tekemä esitys Jannen esittämänä Evoluutio ja luominen Mian tekemä esitys Jannen esittämänä Väite: tiedemiehet ovat todistaneet evoluutioteorian todeksi Evoluutioteorialla tässä tarkoitan teoriaa, jonka mukaan kaikki elollinen on kehittynyt

Lisätiedot

BI4 IHMISEN BIOLOGIA KOHTI IHMISYYTTÄ

BI4 IHMISEN BIOLOGIA KOHTI IHMISYYTTÄ BI4 IHMISEN BIOLOGIA KOHTI IHMISYYTTÄ TIETO IHMISEN EVOLUUTIOSTA LISÄÄNTYY JATKUVASTI Ihmisen evoluution päälinjat ovat selvinneet tutkimalla fossiileja Fossiilien ikä voidaan määrittää radioaktiivisten

Lisätiedot

Biologia. Pakolliset kurssit. 1. Eliömaailma (BI1)

Biologia. Pakolliset kurssit. 1. Eliömaailma (BI1) Biologia Pakolliset kurssit 1. Eliömaailma (BI1) tuntee elämän tunnusmerkit ja perusedellytykset sekä tietää, miten elämän ilmiöitä tutkitaan ymmärtää, mitä luonnon monimuotoisuus biosysteemien eri tasoilla

Lisätiedot

LUOMINEN JA EVOLUUTIO

LUOMINEN JA EVOLUUTIO LUOMINEN JA EVOLUUTIO Maailman syntyminen on uskon asia Evoluutioteoria Luominen Teoria, ei totuus Lähtökohta: selittää miten elollinen maailma olisi voinut syntyä, jos mitään yliluonnollista ei ole Ei

Lisätiedot

Unelma tulevaisuuden peruskoulusta

Unelma tulevaisuuden peruskoulusta Unelma tulevaisuuden peruskoulusta Olli Hietanen Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto/turun kauppakorkeakoulu Tulevaisuuden peruskoulu Kehittämiskouluverkoston Kick Off -seminaari 12.9.2014 klo

Lisätiedot

JÄTTIhampaan. ar voitus

JÄTTIhampaan. ar voitus JÄTTIhampaan ar voitus Fossiili on sellaisen olion tai kasvin jäänne, joka on elänyt maapallolla monia, monia vuosia sitten. Ihmiset ovat löytäneet fossiileja tuhansien vuosien aikana kivistä ja kallioista

Lisätiedot

1. Kivikauden taloustiede ja moraalitunteiden tuleminen

1. Kivikauden taloustiede ja moraalitunteiden tuleminen 1 ETIIKKA JA TALOUS 2014 Luento 2 Copyright Vesa Kanniainen Ei julkiseen levitykseen 1. Kivikauden taloustiede ja moraalitunteiden tuleminen 2.1 Ihmisen historia ja evoluutio (Björklund 2009) On useitakin

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Peliteoria luento 1. May 25, 2015. Peliteoria luento 1

Peliteoria luento 1. May 25, 2015. Peliteoria luento 1 May 25, 2015 Tavoitteet Valmius muotoilla strategisesti ja yhteiskunnallisesti kiinnostavia tilanteita peleinä. Kyky ratkaista yksinkertaisia pelejä. Luentojen rakenne 1 Joitain pelejä ajanvietematematiikasta.

Lisätiedot

BI4 Ihmisen Biologia KAUSTISEN MUSIIKKILUKIO

BI4 Ihmisen Biologia KAUSTISEN MUSIIKKILUKIO BI4 Ihmisen Biologia KAUSTISEN MUSIIKKILUKIO 2016-2017 Tervetuloa BI4-kurssille! Kurssin tavoitteena on, että opiskelija osaa: ihmissolun erilaistumisen pääperiaatteet sekä kudosten ja elinten rakenteet

Lisätiedot

Onko sijoittajalla oikeutta hyötyä ruuan hinnan noususta?

Onko sijoittajalla oikeutta hyötyä ruuan hinnan noususta? Onko sijoittajalla oikeutta hyötyä ruuan hinnan noususta? Finsifin seminaari 20.9.2011 Hanna Hiidenpalo 19.9.2011 1 Miksi elintarvikkeet ja ruuan tuotanto kiinnostavat myös sijoittajia? 35 % maailman työväestöstä

Lisätiedot

Poron lisääntyminen. Nimeni:

Poron lisääntyminen. Nimeni: Poron lisääntyminen Nimeni: Luonto on tarkoituksenmukainen ja sen tapahtumat mielekkäitä. Eläinten lisääntymiskierron eri vaiheet tapahtuvat kokonaisuuden kannalta parhaaseen aikaan. Mieti poron lisääntymistä

Lisätiedot

Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku. Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken.

Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku. Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken. Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken.) Todistan, että ei ole mitään todellista palvomisen arvoista jumalaa

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Lataa Kuudes sukupuutto - Elizabeth Kolbert. Lataa

Lataa Kuudes sukupuutto - Elizabeth Kolbert. Lataa Lataa Kuudes sukupuutto - Elizabeth Kolbert Lataa Kirjailija: Elizabeth Kolbert ISBN: 9789523002814 Sivumäärä: 367 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 24.57 Mb Pulitzer-voittaja kuvaa sukupuuttoa, jonka näemme

Lisätiedot

Löydä päivävaelluksen hauskuus

Löydä päivävaelluksen hauskuus Päivävaelluksen suunnittelu FValitse jokin hauska ja mielenkiintoinen retkikohde. Jos liikutte ryhmänä, ota muut huomioon retkikohteen valinnassa. FOta selvää vaellusreitin pituudesta ja siitä, kuinka

Lisätiedot

LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ

LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ Syöminen vaikuttaa ympäristöön. Ruoan tuottamiseen tarvitaan valtavasti peltoja, vettä, ravinteita ja energiaa. Peltoja on jo niin paljon, että niiden määrää on vaikeaa lisätä,

Lisätiedot

EETTISIÄ ONGELMIA. v 1.2. 1. Jos auktoriteetti sanoo, että jokin asia on hyvä, onko se aina sitä?

EETTISIÄ ONGELMIA. v 1.2. 1. Jos auktoriteetti sanoo, että jokin asia on hyvä, onko se aina sitä? Auktoriteetin hyvä EETTISIÄ ONGELMIA v 1.2 1. Jos auktoriteetti sanoo, että jokin asia on hyvä, onko se aina sitä? 2. Jos auktoriteetti on jumalolento, onko senkään hyvä aina hyvä? 3. Olet saanut tehtäväksesi

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset

Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset Julkisessa keskustelussa nostetaan ajoittain esille väitteitä siitä, haluavatko miehet vai naiset seksiä useammin ja joutuvatko jotkut elämään seksuaalisessa

Lisätiedot

arkikielessä etiikka on lähes sama kuin moraali

arkikielessä etiikka on lähes sama kuin moraali Etiikan teoriat Katse s. 133-149 etiikka = 1) moraalin ja moraalikäsitysten tutkimista 2) tavat perustella sitä, mikä on moraalisesti hyvää tai oikein ja pahaa tai väärin arkikielessä etiikka on lähes

Lisätiedot

MITÄPÄ JOS MEIDÄN KÄY HYVIN? Sellosali 25.11. 2014 Olli Valtonen

MITÄPÄ JOS MEIDÄN KÄY HYVIN? Sellosali 25.11. 2014 Olli Valtonen MITÄPÄ JOS MEIDÄN KÄY HYVIN? Sellosali 25.11. 2014 Olli Valtonen OLIKS SUN ESI-ISÄ HOMO SAPIENS? 6-v Aarni IHMINEN ON PÄÄSSYT PITKÄLLE Tietoa Aarnille: Aloitimme Afrikasta alkuihmisinä noin neljä miljoonaa

Lisätiedot

Taloustieteen perusteet 31A00110 18.04.2016. Opiskelijanumero Nimi (painokirjaimin) Allekirjoitus

Taloustieteen perusteet 31A00110 18.04.2016. Opiskelijanumero Nimi (painokirjaimin) Allekirjoitus Taloustieteen perusteet 31A00110 18.04.2016 Opiskelijanumero Nimi (painokirjaimin) Allekirjoitus Pisteytys: 1 2 3 4 5 6 Yht Vastaukseen käytetään vain tätä vastauspaperia. Vastaa niin lyhyesti, että vastauksesi

Lisätiedot

Psyykkisten rakenteiden kehitys

Psyykkisten rakenteiden kehitys Psyykkisten rakenteiden kehitys Bio-psykososiaalinen näkemys: Ihmisen psyykkinen kasvu ja kehitys riippuu bioloogisista, psykoloogisista ja sosiaalisista tekijöistä Lapsen psyykkisen kehityksen kannalta

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

ZA4880. Flash Eurobarometer 239 (Young people and science) Country Specific Questionnaire Finland

ZA4880. Flash Eurobarometer 239 (Young people and science) Country Specific Questionnaire Finland ZA4880 Flash Eurobarometer 239 (Young people and science) Country Specific Questionnaire Finland FLASH 239 YOUNG PEOPLE AND SCIENCE D1. Sukupuoli [ÄLÄ KYSY - MERKITSE SOPIVIN] Mies...1 Nainen...2 D2. Minkä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Kuntien tuloksellisuusseminaari 19.11.2009. Titta Jääskeläinen YTM, tutkija Kuopion yliopisto

Kuntien tuloksellisuusseminaari 19.11.2009. Titta Jääskeläinen YTM, tutkija Kuopion yliopisto Kuntien tuloksellisuusseminaari 19.11.2009 Titta Jääskeläinen YTM, tutkija Kuopion yliopisto Kuntien toimintaympäristö Kuntaorganisaatioiden toimintaan ja tavoitteenasetteluun osallistuu monia suorittavia,

Lisätiedot

Vähänkö hyvää! -lautasella

Vähänkö hyvää! -lautasella Vähänkö hyvää! -lautasella Vastuullisen ruoan tuntomerkit Otetaan huomioon ruoan ympäristövaikutukset, ilmastovaikutukset, tuotanto-olosuhteet, terveysvaikutukset. Ruoantuotannon vaikutukset Ruoka kuormittaa

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Innovaatioista. Vesa Taatila 17.1.2014

Innovaatioista. Vesa Taatila 17.1.2014 Innovaatioista Vesa Taatila 17.1.2014 Sisältöä Mikä innovaatio on? Miten innovaatiot syntyvät? Miksi USA tuottaa enemmän innovaatioita kuin EU? Mitkä asiat tappavat innovaatiot? Miksi innovaatioita? Muutos

Lisätiedot

Peliteoria luento 2. May 26, 2014. Peliteoria luento 2

Peliteoria luento 2. May 26, 2014. Peliteoria luento 2 May 26, 2014 Pelien luokittelua Peliteoriassa pelit voidaan luokitella yhteistoiminnallisiin ja ei-yhteistoiminnallisiin. Edellisissä kiinnostuksen kohde on eri koalitioiden eli pelaajien liittoumien kyky

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOS ARKTISILLA ALUEILLA

ILMASTONMUUTOS ARKTISILLA ALUEILLA YK:n Polaari-vuosi ILMASTONMUUTOS ARKTISILLA ALUEILLA Ilmastonmuutos on vakavin ihmiskuntaa koskaan kohdannut ympärist ristöuhka. Ilmastonmuutos vaikuttaa erityisen voimakkaasti arktisilla alueilla. Vaikutus

Lisätiedot

Opettajalle SUKUPUUTTOON KUOLLEITA ELÄINLAJEJA TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ

Opettajalle SUKUPUUTTOON KUOLLEITA ELÄINLAJEJA TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ Opettajalle TAVOITE Oppilas ymmärtää, että olosuhteet maapallolla muuttuvat jatkuvasti ja että se vaikuttaa kasveihin ja eläimiin. TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ Lajien väheneminen ei ole yksinomaan negatiivinen

Lisätiedot

Lataa Vain yksi jäi - Chris Stringer. Lataa

Lataa Vain yksi jäi - Chris Stringer. Lataa Lataa Vain yksi jäi - Chris Stringer Lataa Kirjailija: Chris Stringer ISBN: 9789524953344 Sivumäärä: 333 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 22.96 Mb Ajatus luonnonvalinnan ylläpitämästä evoluutiosta hyväksytään

Lisätiedot

Ostoskassit pullollaan miten kehittää

Ostoskassit pullollaan miten kehittää Ostoskassit pullollaan miten kehittää opettajan valmiuksia maahanmuuttajan kohtaamisessa? Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisöss ssä 22.-23.11.2007 23.11.2007 FL Heidi Vaarala Jyväskyl skylän

Lisätiedot

Luennot. >> Aiempien presentaatioideni slideja voi katsoa: slideshare.com/jaakkohalmetoja. Superlatiiveja lautaselle...2

Luennot. >> Aiempien presentaatioideni slideja voi katsoa: slideshare.com/jaakkohalmetoja. Superlatiiveja lautaselle...2 Luennot Olen valikoinut tälle vuodelle 6 pääasiallista luentokonseptia, joiden ympäriltä puhun. Näiden aihealueiden lisäksi eri teemoja voidaan vapaasti yhdistellä kuulijoita parhaalla mahdollisella tavalla

Lisätiedot

TIMO LÖNNMARKIN ISÄLINJAN GENEETTINEN TUTKIMUS

TIMO LÖNNMARKIN ISÄLINJAN GENEETTINEN TUTKIMUS TIMO LÖNNMARKIN ISÄLINJAN GENEETTINEN TUTKIMUS Yleistä Ihmiskunnan sukupuu ja Afrikan alkukoti Miespäälinjat Haploryhmät eli klaanit Mistä tutkimus tehtiin? Timon ja meidän sukuseuramme jäsenten isälinja

Lisätiedot

Tilastokatsaus 6:2014

Tilastokatsaus 6:2014 Tilastokatsaus 6:2014 Vantaa 1 7.4.2014 Tietopalvelu B7:2014 Ulkomaalaistaustaisen väestön pääasiallinen toiminta Vantaalla vuonna 2011 Ulkomaalaistaustaiseen väestöön kuuluvaksi lasketaan henkilöt, jotka

Lisätiedot

Miksi jotain piti ja pitää tehdä?

Miksi jotain piti ja pitää tehdä? Miksi jotain piti ja pitää tehdä? kilpailijamäärät laskeneet rajusti viimeisen 25 vuoden aikana (huom. nuorten SM Kitee, Kotka 2012) lajin kotimainen kilpailutoiminta menettänyt seksikkyytensä lähes kokonaan

Lisätiedot

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen Edellisen leirin Kotitehtävä Tarkkaile sokerin käyttöäsi kolmen päivän ajalta ja merkkaa kaikki sokeria ja piilosokeria sisältävät ruuat

Lisätiedot

Miksi yrittäjyys kannattaa?

Miksi yrittäjyys kannattaa? STRATEGIAKAT SAUS Miksi yrittäjyys kannattaa? 1. Saat päättää omasta ajankäytöstäsi 2. Olet itse oma pomosi 3. Vain taivas on rajana 4. Pääset maksimoimaan kykysi 5. Saat vapautta 6. Voit tehdä sitä, mitä

Lisätiedot

Schulcurriculum Ethik

Schulcurriculum Ethik Schulcurriculum Ethik Klassen 10 bis 12 (Achtung: Lehrplan ist in finnischer Sprache verfasst, da Ethik in Klasse 10 bis 12 auf Finnisch unterrichtet wird.) Deutsche Schule Helsinki Malminkatu 14 00100

Lisätiedot

BIOS 1 ja OPS 2016 OPS Biologian opetussuunnitelma Opetuksen tavoitteet

BIOS 1 ja OPS 2016 OPS Biologian opetussuunnitelma Opetuksen tavoitteet BIOS 1 ja OPS 2016 Biologian opetussuunnitelma 2016 Biologian opetuksen tehtävänä on tukea opiskelijan luonnontieteellisen ajattelun kehittymistä. Opetus lisää ymmärrystä biologian merkityksestä osana

Lisätiedot

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä

Lisätiedot

ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 5.osa. Aistit.

ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 5.osa. Aistit. ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 5.osa Aistit. Aistien maailma Ympäristön havainnointi tapahtuu aistien välityksellä. Tarkkailemme aistien avulla jatkuvasti enemmän tai vähemmän tietoisesti

Lisätiedot

Kehitystä kuivuvassa maailmassa ihmisen evoluution ympäristökontekstista

Kehitystä kuivuvassa maailmassa ihmisen evoluution ympäristökontekstista Kehitystä kuivuvassa maailmassa ihmisen evoluution ympäristökontekstista Jussi Eronen Ihmisen evoluutio on tapahtunut kuivuvassa ja viilenevässä maailmassa. Tämän trendin lisäksi Afrikan ja Euraasian fossiiliaineisto

Lisätiedot

VTT, Dos. Tiina Silvasti Jyväskylän yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Yhteiskuntapolitiikka

VTT, Dos. Tiina Silvasti Jyväskylän yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Yhteiskuntapolitiikka VTT, Dos. Tiina Silvasti Jyväskylän yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Yhteiskuntapolitiikka Luentorunko Luennon lähtökohdat riittääkö ruoka? Kriisit: Vuosien 2007-2008 ruokakriisi Väestönkasvu

Lisätiedot

1 of 4 1.12.2015 8:11

1 of 4 1.12.2015 8:11 1 of 4 1.12.2015 8:11 Turun yliopistossa on rakennettu DNA-näytteisiin perustuva sukupuu Lounais-Suomen susilaumoille. Turun yliopiston tiedote 30.10.2015 Lounais-Suomessa on viime vuosina elänyt lähekkäin

Lisätiedot

Ihmisenä verkostoissa

Ihmisenä verkostoissa Ihmisenä verkostoissa Merja Niemi-Pynttäri TE-ERKKERI Työvoimaopisto Taustaa.. ihmisen suuri vahvuus on taipumus saada toiset mukaan omiin projekteihinsa ja kyky sijoittaa itsensä tavoitteita tukeviin

Lisätiedot

Osa 15 Talouskasvu ja tuottavuus

Osa 15 Talouskasvu ja tuottavuus Osa 15 Talouskasvu ja tuottavuus 1. Elintason kasvu 2. Kasvun mittaamisesta 3. Elintason osatekijät Suomessa 4. Elintason osatekijät OECD-maissa 5. Työn tuottavuuden kasvutekijät Tämä on pääosin Mankiw

Lisätiedot

EU:n metsästrategia; missä mennään. Teemu Seppä Robinwood Plus -työpaja Kajaani 8.12.2011

EU:n metsästrategia; missä mennään. Teemu Seppä Robinwood Plus -työpaja Kajaani 8.12.2011 EU:n metsästrategia; missä mennään Teemu Seppä Robinwood Plus -työpaja Kajaani 8.12.2011 Esityksen sisältö tilanne EU:ssa metsäasioiden käsittelyn osalta nykyinen EU:n metsästrategia EU:n metsästrategian

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Aikuiskoulutuksestako hyötyä työelämässä?

Aikuiskoulutuksestako hyötyä työelämässä? Aikuiskoulutuksestako hyötyä työelämässä? Rita Asplund Aikuiskoulutus taantumassa? Kalevi Sorsa -säätiön Perjantaiyliopisto 28.8.2009 ETLA 1 Aikuiskoulutus eli erityisesti aikuisia varten järjestetty koulutus

Lisätiedot

LUOVASTI TÖISSÄ 12.6.2015. Kirjastopäivät 10.-12.6. Seinäjoella. Juha T Hakala

LUOVASTI TÖISSÄ 12.6.2015. Kirjastopäivät 10.-12.6. Seinäjoella. Juha T Hakala LUOVASTI TÖISSÄ 12.6.2015 Kirjastopäivät 10.-12.6. Seinäjoella Kuka 2 Veikko Huovinen 3 Jotta näkee, tarvitsee haukan siivet ja etäisyyttä! Tietotyöllä on puolensa 4 Saan sata sähköpostia päivässä. Ok,

Lisätiedot

Kaikkien osaaminen käyttöön

Kaikkien osaaminen käyttöön Kaikkien osaaminen käyttöön miksi aihe on Sitralle ja Suomelle keskeinen ja miten Sitran Ratkaisu 100 -haastekilpailu vie asiaa eteenpäin? Kalle Nieminen Asiantuntija, Sitra 13.12.2016 Kaikkien osaaminen

Lisätiedot

Etsi Siidan alakerran retkeilynäyttelyn kartasta vastaavat rajat. Vertaa niitä omiin havaintoihisi:

Etsi Siidan alakerran retkeilynäyttelyn kartasta vastaavat rajat. Vertaa niitä omiin havaintoihisi: Nimeni: Metsänrajat Tarkkailutehtävä linja-automatkalle Jos tulet Inariin etelästä, aloita tarkkailu Vuotsosta:Jos tulet Inariin pohjoisesta, aloita tarkkailu lähtöpaikastasi: Käytä värikyniä, jotta saat

Lisätiedot

Kotitehtävän tarkastus

Kotitehtävän tarkastus Kotitehtävän tarkastus Tarkistetaan edellisen tunnin kotitehtävä Kuidun saanti Ruuanvalmistus Tehtävä Keskustele parisi kanssa Kuka teidän perheessä kokkaa yleensä? Kuka päättää mitä syödään? Onko ruoka

Lisätiedot

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Tuotteita käyttävistä ihmisistä on tullut parempia mainoksia, kuin perinteisistä medioista Miksi näin on? 3

Lisätiedot

Mitä eroa on ETIIKALLA ja MORAALILLA?

Mitä eroa on ETIIKALLA ja MORAALILLA? ETIIKKA on oppiaine ja tutkimusala, josta käytetään myös nimitystä MORAALIFILOSOFIA. Siinä pohditaan hyvän elämän edellytyksiä ja ihmisen moraaliseen toimintaan liittyviä asioita. Tarkastelussa voidaan

Lisätiedot

Tunnista lajit ja logot

Tunnista lajit ja logot Tunnista lajit ja logot Tehtävässä testataan kuinka monta lähiympäristön eläin- tai kasviasukasta oppilaat tuntevat. Tarkoituksena on sen jälkeen miettiä, miksi näistä (ja muista) lajeista on syytä välittää.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Kustannustehokkaat ohjauskeinot maatalouden ympäristönsuojelussa

Kustannustehokkaat ohjauskeinot maatalouden ympäristönsuojelussa Teho plus: Maatalous ja ympäristö talousseminaari 9.4. 2013 Kustannustehokkaat ohjauskeinot maatalouden ympäristönsuojelussa Markku Ollikainen Ympäristöekonomian professori Helsingin yliopisto, taloustieteen

Lisätiedot

Paljonko maksat eurosta -peli

Paljonko maksat eurosta -peli Paljonko maksat eurosta -peli - Ajattele todellinen tilanne ja toimi oman näkemyksesi mukaisesti - Tee tarjous eurosta: * Korkein tarjous voittaa euron. * Huonoimman tarjouksen esittäjä joutuu maksamaan

Lisätiedot

Uusparisuhteen vaiheet tietoa ja työkaluja uusparisuhteen vahvistamiseksi LIITTO RY

Uusparisuhteen vaiheet tietoa ja työkaluja uusparisuhteen vahvistamiseksi LIITTO RY Uusparisuhteen vaiheet tietoa ja työkaluja uusparisuhteen vahvistamiseksi FM, UUSPERHENEUVOJA KIRSI BROSTRÖM, SUOMEN UUSPERHEIDEN LIITTO RY Uusperheen määrittelyä uusperheellä tarkoitetaan perhettä, jossa

Lisätiedot

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780 Mihin verorahat käytetään? Vuosi 2011 Seurakunnan hallinto Jumalanpalvelukset ja kirkkomusiikki 190 298 Muut seurakuntatilaisuudet 63 615 Investoinnit (kurssikeskus yms.) 293 395 Hautaan siunaaminen 117

Lisätiedot

Tasapainoinen Ravitsemus

Tasapainoinen Ravitsemus Tasapainoinen Ravitsemus Juha ja Sari Eriksson Itsenäiset Jälleenmyyjät Omat taustat ja kokemukset Juha Eriksson 50v.. Perhe: Vaimo Sari, 4 lasta Samuli 17v, Krista 19v, Niklas 22v, ja Sami 24 v Ammatti:

Lisätiedot

Ravitsemus, terveys ja Suomen luonnosta saadut tuotteet. Raija Tahvonen

Ravitsemus, terveys ja Suomen luonnosta saadut tuotteet. Raija Tahvonen Ravitsemus, terveys ja Suomen luonnosta saadut tuotteet Raija Tahvonen Terveellinen ruokavalio on kasvivoittoinen Runsaasti: Kasviksia, marjoja ja hedelmiä Viljatuotteet pääosin täysjyväviljaa Kalaa ja

Lisätiedot

Avoin Kotka kokeiluhanke Kokemuksia,tuloksia, suosituksia

Avoin Kotka kokeiluhanke Kokemuksia,tuloksia, suosituksia Avoin Kotka kokeiluhanke Kokemuksia,tuloksia, suosituksia Toimitusjohtaja Jouni Eho, Oxford Research Oy,10.6.2013 Copyright 2012 Sisällysluettelo 1. Miksi Avoinkotka kokeiluhanke? 2. Miten kokeiluhanke

Lisätiedot

Onni on rajaton Sähköinen versio löytyy www.4v.fi/julkaisut Aiheet: Mitä onni on? Happy Planet Index BKT & onnellisuus Hyvän elämän osatekijät Mikä lisää onnellisuutta? Kestävä kulutus - rajat on Vastuulliset

Lisätiedot

MTK JA ILMASTOVIISAS MAATALOUS

MTK JA ILMASTOVIISAS MAATALOUS MTK JA ILMASTOVIISAS MAATALOUS Pieksämäki 14.1.2014 Vesa Kallio Toiminnanjohtaja MTK-Etelä-Savo % Kaikkein kiihkein kiista uhkaa tulla vesivaroista. Makeasta vedestä on pula jo nyt, ja jos ilmastonmuutosta

Lisätiedot

AURINKO VALON JA VARJON LÄHDE

AURINKO VALON JA VARJON LÄHDE AURINKO VALON JA VARJON LÄHDE Tavoite: Tarkkaillaan auringon vaikutusta valon lähteenä ja sen vaihtelua vuorokauden ja vuodenaikojen mukaan. Oppilaat voivat tutustua myös aurinkoenergian käsitteeseen.

Lisätiedot

Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana.

Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana. Muistatko? hanke Kysymykset yksilöhaastatteluun Alkulämmittelynä toimivat jokaisen haastattelun alussa täytettävän perustietolomakkeen kysymykset (nimi, syntymäaika ja paikka, osoite jne.). Haastattelun

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

PILTDOWN TUTKIMUKSET JATKUVAT

PILTDOWN TUTKIMUKSET JATKUVAT PILTDOWN TUTKIMUKSET JATKUVAT Piltdownin ihminen on kuuluisimpia arkeologisia väärennöksiä. Tämä apinan ja ihmisen väliltä puuttuva lenkki on lopultakin paljastunut taitavasti tehdyksi väärennökseksi,

Lisätiedot

Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa

Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa Tieto isäksi tulemisesta voi olla iloinen, hämmentävä, odotettu tai pelottava. Ajatus itsestä isänä konkretisoituu miehelle hitaasti mutta varmasti, kun

Lisätiedot

Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain

Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain Monikulttuuriset parisuhteet entistä arkipäiväisempiä Tilastojen valossa lisääntyvät jatkuvasti Parin haku kansainvälistyy Globalisaatiokehityksen vaikuttaa

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Taitajaa taitavammin. Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry

Taitajaa taitavammin. Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry Taitajaa taitavammin Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry 6. Miten hyvin kilpailulajisi järjestelyt mielestäsi sujuivat? 1=erittäin huonosti 2=huonosti 3=kohtalaisesti 4=hyvin 5=erittäin

Lisätiedot

3. Koko maassa alkutuotanto työllistää n. 7 % koko maan työvoimasta. 4. Vuonna 1999 maatalous työllisti 200 000 henkilöä.

3. Koko maassa alkutuotanto työllistää n. 7 % koko maan työvoimasta. 4. Vuonna 1999 maatalous työllisti 200 000 henkilöä. LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALAN VALTAKUNNALLINEN VALINTAKOE 8.6.2004 Viestinnän ja tiedonhankinnan osuus Nimi Henkilötunnus Etukäteismateriaalina on maa- ja metsätalousministeriön Luonnonvarastrategia, MMM:n

Lisätiedot

LUOMINEN. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n. 6 000 vuotta sitten.

LUOMINEN. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n. 6 000 vuotta sitten. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) LUOMINEN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n.

Lisätiedot

Kilpailu tulevaisuuden Suomelle

Kilpailu tulevaisuuden Suomelle Kalle Nieminen Asiantuntija, Sitra 28.11.2016 Miksi juuri nyt? Megatrendit 2016 Osaamisen tunnistaminen tulevaisuudessa Ratkaisu 100 Kilpailu tulevaisuuden Suomelle 1 Miten haaste on valittu? 1. 2. 3.

Lisätiedot

Miksi ruokaa pitää tuottaa Suomessa, eikö perulainen pihvi kelpaa?

Miksi ruokaa pitää tuottaa Suomessa, eikö perulainen pihvi kelpaa? Miksi ruokaa pitää tuottaa Suomessa, eikö perulainen pihvi kelpaa? -Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Suomessa KTM Leena Viitaharju leena.viitaharju@helsinki.fi, Kouvola, 5.4.2016 9.10.2013

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

Evoluutiopuu. Aluksi. Avainsanat: biomatematiikka, päättely, kombinatoriikka, verkot. Luokkataso: 6.-9. luokka, lukio

Evoluutiopuu. Aluksi. Avainsanat: biomatematiikka, päättely, kombinatoriikka, verkot. Luokkataso: 6.-9. luokka, lukio Evoluutiopuu Avainsanat: biomatematiikka, päättely, kombinatoriikka, verkot Luokkataso: 6.-9. luokka, lukio Välineet: loogiset palat, paperia, kyniä Kuvaus: Tehtävässä tutkitaan bakteerien evoluutiota.

Lisätiedot

DNA sukututkimuksen tukena

DNA sukututkimuksen tukena Järvenpää 12,2,2019 Teuvo Ikonen teuvo.ikonen@welho.com DNA sukututkimuksen tukena DNA sukututkimuksessa (Peter Sjölund: Släktforska med DNA) tiesitkö, että olet kävelevä sukukirja? on kuin lukisit kirjaa

Lisätiedot

Yhteisöllisyys ja yksilön tuki riittääkö tavallisuus? Jyri Hakala

Yhteisöllisyys ja yksilön tuki riittääkö tavallisuus? Jyri Hakala Yhteisöllisyys ja yksilön tuki riittääkö tavallisuus? Jyri Hakala Urbaani syrjäytyminen Koskaan ei ole ollut näin paljon tietoa ja tarjontaa eri opiskeluvaihtoehdoista. Oppilashuollon palvelut ovat parantuneet

Lisätiedot

Peltobiomassat globaalina energianlähteenä (SEKKI)

Peltobiomassat globaalina energianlähteenä (SEKKI) Peltobiomassat globaalina energianlähteenä (SEKKI) Gloener-, Sekki- ja Biovaiku- hankkeiden loppuseminaari 6.3. 29 Katri Pahkala, Kaija Hakala, Markku Kontturi, Oiva Niemeläinen MTT Kasvintuotannon tutkimus

Lisätiedot

Testaus ja säästöt: Ajatuksia testauksen selviämisestä lama-aikana

Testaus ja säästöt: Ajatuksia testauksen selviämisestä lama-aikana Testaus ja säästöt: Ajatuksia testauksen selviämisestä lama-aikana Muutamia ajatuksia siitä, miten testaus pärjää lama-ajan säästötalkoissa. Laman patologioita ja mahdollisuuksia. Säästämisen strategioita.

Lisätiedot

TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN. raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta

TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN. raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta LUOMINEN / MAAILMANKAIKKEUDEN SYNTY RAAMATUN LUOMISKERTOMUKSEN (1.Moos.1.-2.) MUKAAN

Lisätiedot

SELVITYS SIITÄ MITEN ERÄÄT PERINNÖLLISET SAIRAUDET (KUTEN GPRA JA FUCOSIDOSIS) PERIYTYVÄT ENGLANNINSPRINGERSPANIELEISSA

SELVITYS SIITÄ MITEN ERÄÄT PERINNÖLLISET SAIRAUDET (KUTEN GPRA JA FUCOSIDOSIS) PERIYTYVÄT ENGLANNINSPRINGERSPANIELEISSA SELVITYS SIITÄ MITEN ERÄÄT PERINNÖLLISET SAIRAUDET (KUTEN GPRA JA FUCOSIDOSIS) PERIYTYVÄT ENGLANNINSPRINGERSPANIELEISSA Kaikki koiran perimät geenit sisältyvät 39 erilliseen kromosomipariin. Geenejä arvellaan

Lisätiedot

Puhutun ja kirjoitetun rajalla

Puhutun ja kirjoitetun rajalla Puhutun ja kirjoitetun rajalla Tommi Nieminen Jyväskylän yliopisto Laura Karttunen Tampereen yliopisto AFinLAn syyssymposiumi Helsingissä 14. 15.11.2008 Lähtökohtia 1: Anekdotaaliset Daniel Hirst Nordic

Lisätiedot

ONKO TYÖELÄMÄSSÄ VARAA KOHTUUTEEN? Puheenvuoro Liideri-ohjelman aamukahvitilaisuudessa 24.9. 2014

ONKO TYÖELÄMÄSSÄ VARAA KOHTUUTEEN? Puheenvuoro Liideri-ohjelman aamukahvitilaisuudessa 24.9. 2014 Antti Kasvio, vanhempi tutkija ONKO TYÖELÄMÄSSÄ VARAA KOHTUUTEEN? Puheenvuoro Liideri-ohjelman aamukahvitilaisuudessa 24.9. 2014 Kohtuullisia toiveita ILO:n mukaan kaikilla työikään kasvavilla kansalaisilla

Lisätiedot

Useasti Kysyttyä ja Vastattua

Useasti Kysyttyä ja Vastattua 1. Miksen ostaisi tykkääjiä, seuraajia tai katsojia? Sinun ei kannata ostaa palveluitamme mikäli koet että rahasi kuuluvat oikeastaan kilpailijoidesi taskuun. 2. Miksi ostaisin tykkääjiä, seuraajia tai

Lisätiedot

Leirikirjan omistajan muotokuva:

Leirikirjan omistajan muotokuva: Leirikirjan omistajan muotokuva: MUISTIINPANOJA, OSOITTEITA JNE. Nimi: Leiri: Leiriaika: Harrastukseni: Parhaat kaverini: LEIRIOHJELMA TERVETULOA KESÄLEIRILLE 2003!! Rohkeutta on monenlaista: Oletko sinä

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

38. Eettiset valinnat Ihminen, luonto ja tekniikka AK

38. Eettiset valinnat Ihminen, luonto ja tekniikka AK 38. Eettiset valinnat Ihminen, luonto ja tekniikka AK Raamattu kuvaa ensimmäisen ihmisen asuinpaikkaa paratiisina, jossa ihminen elää sopusoinnussa ympäristönsä kanssa. Raamatun mukaan kaikki on saanut

Lisätiedot