PELASTUSJOHTAJAN KATSAUS VUOTEEN 2004

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PELASTUSJOHTAJAN KATSAUS VUOTEEN 2004"

Transkriptio

1 Liite asia 32 / pel PELASTUSJOHTAJAN KATSAUS VUOTEEN 2004 Keski-Suomen maakunnan kaikkien 30 kunnan valtuustot hyväksyivät vuoden 2002 loppuun mennessä saman vuoden aikana kuntien yhteistyönä laaditun Keski-Suomen pelastustoimen yhteistoimintasopimuksen. Vuoden 2003 aikana pelastuslautakunta ja pelastusjohtaja valmistelivat Keski-Suomen pelastuslaitoksen toiminnan aloittamiseen liittyviä moninaisia asioita. Yhteinen toiminta käynnistettiin Pelastuslaitoksen hallinnosta ja päätöksenteosta vastaa pelastuslautakunta, joka koostuu laitoksen aloitushetken mukaisesta Keski-Suomen seutukuntien edustajista. Pelastuslaitosta johtaa pelastusjohtaja lähimpinä alaisinaan neljän toimialueen aluepalopäälliköt ja hallinto- ja talouspäällikkö. Linjaorganisaatiossa varsinaisesta toiminnasta vastaavat paloasemien päälliköt. Toiminta Vuoden 2004 toiminnan tavoitteena oli selviytyä pelastustoimen palvelutehtävistä vähintään samantasoisesti kuin mitä tulokset olivat yhteensä vuonna 2003 kuntakohtaisessa toiminnassa. Toiminta käynnistyi ennakkosuunnitelmien mukaisesti. Sammutus-, pelastus-, ensivaste- ja sairaankuljetustehtävissä autettiin ihmisiä kertaa. Eritasoisia viranomaistarkastuksia suoritettiin noin kappaletta. Valistusta ja neuvontaa annettiin yli 10 prosentille Keski-Suomen väestöstä ja pelastussuunnitelmien laadinnassa avustettiin laadintavelvollisia niin. että vuoden 2004 lopussa suunnitelmia oli valmiina 3772 kappaletta. Toiminnallisten tavoitteiden saavuttamisessa onnistuttiin kohtuullisen hyvin verrattuna vuoteen Ainoastaan asuinrakennusten palotarkastusten määrä jäi alle tavoitetason. Keski-Suomen pelastuslaitoksen toiminta-alueella sattui toimintavuoden aikana useita suuria tulipaloja ja vakavien liikenneonnettomuuksia. Tuhoisin onnettomuus tapahtui Konginkankaalla, jolloin 23 henkilöä menehtyi yöllisessä bussionnettomuudessa. Tulipaloissa kuoli 3 henkilöä, vastaava luku oli edellisvuonna 11 henkilöä. Talous Koko pelastuslaitoksen liikevaihto sairaankuljetus mukaan lukien oli euroa. Vuoden 2004 pelastustoimen kuntien yhteisesti jaettavat kustannukset olivat euroa. Pelastustoimen kustannukset euroa/asukas oli toimintavuonna 49 euroa. Lukema on saatujen taloustietojen mukaan maan alhaisimpia. Verrattuna vuoteen 2003, jolloin toiminta oli vielä kuntakohtaista, kustannukset eivät ole nousseet. Kehittäminen Keski-Suomessa kuten muuallakin maassamme on kysymys pelastustoimen kehittämishankkeesta. Visiomme Turvallinen Keski-Suomi, onnettomuusriskinsä hallitseva maakunta mukaisesti tavoitteemme on kehittää pelastustoimen peruspalveluja koko maakunnan riskit huomioiden. Yhtenä strategisena tavoitteena on, että Keski-Suomen pelastuslaitos kykenee vuonna 2006 saavuttamaan ja osoittamaan kuntien pelastustoimien yhteen liittämisestä aikaansaatavat toiminnalliset ja taloudelliset hyödyt sekä asiakkaille että sopijakunnille.

2 Kehittämistavoitteiden saavuttamiseksi pelastuslaitos perusti onnettomuuksien ehkäisyn, pelastustoiminnan, väestönsuojelun, ensihoidon ja tekniikan kehittämistiimit. Tiimien työskentely alkoi vauhdikkaasti. Kaikilla osa-alueilla syntyi runsaasti asioita, joilla voitiin pelastuslaitoksen palveluja yhdenmukaistaa ja kehittää Keski-Suomessa. Tiimien toimintakertomukset osoittavat, että laitoksen henkilöstöllä on aito halu kehittää osaamistaan ja siten toimillaan parantaa pelastustoimen tasoa Keski-Suomessa. Kiitos Kiitän lämpimästi pelastuslaitoksen vakinaista ja vapaaehtoista henkilöstöä hyvästä toiminnallisesta, taloudellisesta ja tulevaisuutta kehittävästä tuloksesta vuodelta Tavoitteena vuodelle 2005 on saavuttaa vieläkin paremmat tulokset kuin vuonna Olemme oikealla tiellä. Markku Mensala pelastusjohtaja Organisaatio ASIAKAS SUORITTAJAT Paloasema/päällikkö Paloasema/päällikkö KEHITTÄMISTIIMIT Paloasema/päällikkö Aluepalopäällikkö Konnevesi Pihtipudas Sumiainen Suolahti Viitasaari Äänekoski Hankasalmi Jyväsk.mlk. Joutsa Korpilahti Laukaa Hallinto-, talous- ja henkilöstösuunnittelu Äänekosken toimialue n toimialue Saarijärven toimialue Jämsä-Keuruu toimi- Aluepalopäällikkö Aluepalopäällikkö Aluepalopäällikkö Leivonmäkkoski Kyyjärvi Jämsän- Kannon- Jämsä Luhanka Karstula Pylkönmäki koski Muurame Kinnula Saarijärvi Keuruu Petäjävesi Kivijärvi Kuhmoinen Toivakka Multia Uurainen Pelastusjohtaja Paloasema/päällikkö Johtoryhmä Pelastuslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Pelastuslautakunta Keski-Suomen pelastuslautakunnan jäsenmäärä on 12 ja se on muodostettu alueen eri seutukuntien edustajista. 2

3 Pelastuslautakunta 2004 ; Jäsen Seutukunta Varajäsen Seutukunta Ahola Jorma, pj Haapanen Olli, I vpj Erja Laaksonen, II vpj Pirkko Selin Aimo Asikainen Pirjo Käpylä Eero Porkkala Tuula Nieminen Reijo Hamina Marko Mielonen Jyrki Hollanti Marja Levänen Keuruu Jämsä Kaakkoinen Keski-Suomi Saarijärvi Viitasaari Äänekoski Ulla Lauttamus Aulikki Kallio Risto Salonen Aimo Leminen Liisa Stenman-Kässi Ismo Salonen Eija Toiviainen Jorma Muhonen Kyösti Takkinen Teijo Peltonen Pirjo Grönholm- Paananen Kari Kiiskinen Keuruu Jämsä Kaakkoinen Keski-Suomi Saarijärvi Viitasaari Äänekoski Markku Mensala Helena Valkama Paula Airasto esittelijä sihteeri asiantuntija Henkilöstö Pelastuslautakunta kokoontui vuoden aikana 11 kertaa ja pykäliä kertyi 114. Kokoukset pidettiin pääsääntöisesti ssä, mutta myös alueen muissa kunnissa kokoonnuttiin. Lisäksi tehtiin tutustumismatka Pohjois-Savon pelastuslaitokseen ja Pelastusopistoon Kuopiossa. Keski-Suomen pelastuslaitoksen henkilöstö koostuu kuntien pelastustoimien entisestä henkilöstöstä joka siirtyi n kaupungin palvelukseen ns. vanhoina työntekijöinä. Päätoimisia virkoja/toimia on yhteensä 215, joista vuoden lopussa oli täyttämättä 5 virkaa. Palkkaa saaneen päätoimisen henkilöstön lukumäärä oli 218, joista tilapäistä henkilöstöä oli 31. Pelastuslaitoksessa on toiminut yhteistoimintaryhmä, johon on kuulunut Hannu Kouhia, Pertti Hänninen, Pertti Rossi, Veijo Koskinen, Juha Komaro, Pasi Pyykkinen, Timo Siekkinen, Pentti Karppinen sekä puheenjohtajana Markku Mensala ja sihteerinä Paula Airasto. Työterveyshuollon edustajana on toiminut Hilkka Aalto. Yhteistyöryhmä kokoontui vuoden aikana 9 kertaa. Toimintavuoden aikana vakinaisesta palveluksesta erosi neljä henkilöä ja eläkkeelle siirtyi kolme. Sivutoimisia pelastuslaitoksen palveluksessa oli vuoden lopussa 492 ja VPKhenkilöstöä n Tilastoituja koulutuspäiviä henkilöstölle kertyi yhteensä 830 päivää. 3

4 Poissaoloja aiheutui sairauslomien osalta yhteensä 2891 päivää, joista työtapaturmien aiheuttamia oli 134 päivän poissaolo. Vakinaisen henkilöstön keski-ikä vuoden lopussa oli 42,6 vuotta. Valtakunnalliseksi vuoden palomieheksi valittiin Äänekosken paloaseman palomestari Markku Kinnunen ja Äänekosken ja Konginkankaan VPK:t nimitettiin vuoden sopimuspalokunniksi. Pelastuslaitoksen sopimukset Pelastuslain ja yhteistoimintasopimuksen mukaisesti kuntien kanssa tehdyt pelastustoimeen liittyvät sopimukset siirtyivät Keski-Suomen pelastuslaitokselle. Kuntien ja sopimuspalokuntien väliset palokuntasopimukset siirtyivät alkaen Keski-Suomen pelastuslaitokselle. Pelastuslaitoksella on 26 vapaaehtoisen palokunnan tai tehdaspalokunnan kanssa sopimus. Näissä palokunnissa toimii noin 470 henkilöä. Nuohouksen järjestäminen ja nuohoussopimukset siirtyivät kunnilta pelastuslaitokselle. Sopimuksia on 34 piirinuohoojan kanssa. Kuntien palolaitosten ja terveyskeskusten väliset ensivastesopimukset siirtyivät pelastuslaitokselle. n, Keuruun, Pihtiputaan, Viitasaaren ja Äänekosken sairaankuljetussopimukset siirtyivät entisin ehdoin Keski-Suomen pelastuslaitoksen hoidettaviksi. Yhteistoimintasopimuksella vakinainen ja puolivakinainen henkilöstö siirtyi ns. vanhoina työntekijöinä. Siirtymävaiheessa 113 vakinaista virkaa ja 473 puolivakinaista työntekijää siirtyi pelastuslaitokselle n kaupungin palvelukseen. Pelastustoiminta Rakennuspalot vähenivät, liikenneonnettomuudet ja ensivastetehtävät lisääntyivät Keski-Suomen pelastuslaitoksen ensimmäinen toimintavuosi oli vilkas. Pelastusyksiköt hälytettiin vuonna 2004 yhteensä 4397 kertaa sammutus-, pelastus-, vahingontorjunta- ja tarkastustehtäviin. Sairaankuljetuksia ajettiin kpl. Sairaankuljetus sisältyy pelastustoimen tehtäviin Keuruun, Pihtiputaan, Viitasaaren, Äänekosken ja n paloasemilla. Tulipaloja oli yhteensä 531 kpl. ja rakennuspaloissa (207) menehtyi kolme henkilöä. Rakennuspaloista aiheutui n. 6,5 milj. :n vahingot ja niistä 57 tapahtui omakotitaloissa ja 27 kerrostaloissa. Teollisuushallissa paloi 17 kertaa ja erillinen saunarakennus oli palon kohteena 16 kertaa. Palo sai alkunsa ihmisen toiminnasta 233 kertaa ja koneen tai laitteen viasta 158 kertaa. Syttymissyynä oli 4

5 useimmin tulitikku (58) ja sähkölaite (53). Tulipalon syy jäi selvittämättä 20 %:sta tulipaloista. Uhkaavia onnettomuuksia ja tulipaloja Kertomusvuoden pahin turma oli maaliskuussa Äänekosken Konginkankaalla tapahtunut bussionnettomuus, jossa kuoli 23 ja loukkaantui 15 henkilöä. Vaajakoskella lokakuussa tapahtunut henkilöauton ja polttoainerekan yhteentörmäys aiheutti mittavat torjuntatoimet maahan valuneen polttoaineen poistamiseksi. Liikenneonnettomuuksiin pelastuslaitoksen yksiköitä hälytettiin 421 kertaa ja ensivastetehtäviin 1335 kertaa. Pelastustehtäviä oli yhteensä 1977 kpl. Sateisen kesän kiireisin vuorokausi oli 28.7, jolloin erittäin voimakas ja pitkään jatkunut sade aiheutti maakunnan alueella noin 30 vahingontorjuntatehtävää. Koko vuonna vahingontorjuntatehtäviä oli 342 kpl. Tehdasrakennuksen palo toukokuussa Toivakassa, maanmittauslaitoksen yhtenäisarkiston kattopalo ssä ja tulipalo Kyyjärven sahalla joulukuussa olivat uhkaavimpia tulipaloja. Tulipalojen määrä väheni osin sateisen kesän johdosta edellisvuodesta sadalla ja tulipalot olivat 12 % pelastustoiminnan tehtävistä. Alkusammutus sammutti tulipalon 120 kertaa. Keski-Suomen pelastuslaitos Onnettomuustyypit 2004 (4397 kpl) Avunanto 5 % Vahingontorjunta 8 % Tarkastus 30 % Sammutus 12 % Pelastus 45 % Onnettomuuksien ehkäisy Pelastustoimen kehittämishankkeen keskeisimmäksi tavoitteeksi on asetettu onnettomuuksien ennaltaehkäisyn toteuttaminen perustehtävän mukaisesti voimavarojen käyttöä tehostamalla. Onnettomuuksien ennaltaehkäisyyn kuuluu palotarkastustoiminta, rakennuslupakäsittelyt ja katselmukset, neuvonta- ja valistustyö, nuohouksen valvonta, pelastussuunnitelmien laadinnan valvonta ja räjähdysvaarallisten aineiden valvonta. Palotarkastuskohteet jaettiin viimevuoden tavoitteiden osalta kahteen tarkastuskohdetyyppiin, jotka olivat erityiskohteet ja asuinrakennukset ja vastaavat kohteet. Tarkastettavia erityiskohteita Keski-Suomessa oli 1998 kappaletta, joista tarkastettiin 1862 kohdetta eli 93 % kohteista. Asuinrakennuksia ja vastaavia 5

6 kohteita oli tavoitteena tarkastaa 9657 kohdetta, joista tarkastettiin 4879 kpl eli 50,5 % kohteista. Erityiskohteet tarkastetaan vuosittain ja muiden kohteiden tarkastusväli vaihteli kolmesta vuodesta kymmeneen vuoteen. Uudessa palvelutasopäätöksessä kohteiden tarkastusvälit on yhdenmukaistettu Keski-Suomessa. Lisäksi tehtiin muita tarkastuksia yhteensä 4001 kpl. (katso taulukko) Rakennusvalvontaviranomaisten kanssa tehtiin yhteistyötä tarpeen mukaan vanhoja käytäntöjä noudattaen. Pelastuslaitoksen tavoitteena oli antaa palo- ja henkilöturvallisuuteen liittyvää neuvontaa ja valistusta sekä koulutusta 10 %:lle Keski-Suomen väestöstä eli henkilölle. Valistusta ja neuvontaa sai henkilö eli noin 11 % Keski- Suomen väestöstä. Lisäksi neuvonta ja valistustyöhön kuuluu ohjeiden antaminen rakentamiseen liittyvissä asioissa. Pelastussuunnitelman laadintavelvollisia on Keski-Suomessa noin 5900 kpl. Pelastussuunnitelman laadintavelvollisuudesta säädetään pelastuslaissa ja asetuksessa pelastustoimesta. Vuoden 2004 loppuun mennessä pelastussuunnitelmia oli laadittu 3772:een kohteeseen eli noin 64 %:iin laadintavelvollisista. Keski-Suomessa nuohouspalvelut hankitaan muulta palvelun tuottajalta piirinuohousjärjestelmää noudattaen. Pelastuslaitos on allekirjoittanut jokaisen piirinuohoojan kanssa nuohouspalvelusopimukset, joilla sovitaan nuohouksen järjestämisestä. Viime vuoden aikana nuohoojien kanssa sovittiin otettavaksi käyttöön uudet nuohoustyöohjeet ja siihen liittyvät nuohousyksikköjen määräytymisperusteet. Samalla ryhdyttiin myöskin yhdenmukaistamaan nuohousyksikön hintaa. Tavoitteena on, että yksikköhinnat olisivat yhdenmukaisia vuonna Räjähdysvaarallisten aineiden valvontaan kuuluu ilotulitusvälineiden kauppaan ja käyttöön liittyvä valvonta, öljylämmityslaitosten tarkastukset, jakeluasemien valvonta jne. Näitä tarkastuksia tehtiin yhteensä 61 kpl. Väestönsuojelu Väestönsuojelulla tarkoitetaan ihmisten, omaisuuden ja ympäristön suojaamista sekä pelastustoimintaan kuuluvien tehtävien hoitamista poikkeusoloissa ja niihin varautumista. Alueellisen pelastustoimen aloitettua syntyi uusi tilanne väestönsuojelun ja varautumisen osalta. Kunnat ovat entistä itsenäisemmässä asemassa tiettyjen tehtävien hoitamisessa, esimerkiksi valmiussuunnittelu ja johtokeskusjärjestelyt. Tämän vuoksi yhteistyön merkitys kuntien ja Keski-Suomen pelastuslaitoksen välillä korostuu. Väestönsuojelussa selvitettiin alueellisen pelastustoimen ja kuntien tehtäviä muuttuneessa tilanteessa. Koko Keski-Suomea koskeva evakuointisuunnittelu valmiussuunnittelun osana käynnistettiin. Yhteyshenkilöt molempien osalta nimettiin. Väestönsuojia tarkastettiin toiminnallisten tavoitteiden mukaisesti. Neuvottiin ja opastettiin pelastussuunnitelmien väestönsuojelua koskeva osuuden huomioon ottamisessa. Pelastuslaitoksen valistustilaisuuksiin sisältyi useasti poikkeusoloihin liittyviä asioita. Myös erillisiä koulutus- ja valistustilaisuuksia pidettiin eri kohderyhmille. 6

7 Ensihoito ja sairaankuljetus Ensihoitojärjestelmä Keski-Suomen pelastuslaitos tuottaa terveysviranomaisten kanssa tehtyjen sopimusten mukaisesti ensihoito- ja sairaankuljetuspalveluja n, Äänekosken, Suolahden, Sumiaisten, Keuruun, Pihtiputaan ja Viitasaaren kuntien alueilla. Lisäksi pelastuslaitos tai sopimuspalokunnat tarjoavat ensivastepalveluja lähes jokaisen Keski-Suomen kunnan alueella. Pelastuslaitoksen ensihoidon ja sairaankuljetuksen tukena toimii lääkäriyksikkö (Pelastushelikopteri Ilmari). Ilmari kuuluu kiinteänä osana Keski-Suomen ensihoitojärjestelmään. Ilmarin tehtävänä on tuoda korkeariskisten potilaiden luo lääkäritasoinen ensihoito. Vaikka Ilmarin lääkäri ei olisi potilaan luona, voivat sairaankuljetusyksiköt aina tarvittaessa konsultoida lääkäriä 24 tuntia vuorokaudessa. Keski-Suomen pelastuslaitoksen sairaankuljetuksen toiminta-alueella ensihoitoja sairaankuljetustoiminnan perustaksi on luotu ns. moniportainen ensihoitojärjestelmä. Moniportaisuuden tarkoituksena on tuottaa avun tarvitsijalle aina lähin tarkoituksenmukaisin apu. Portaan eritasot lähtevät perinteisestä sairaankuljetuksesta ulottuen aina pitkälle vietyyn laadukkaaseen lääkkeelliseen ensihoitoon. Hätäkeskus Apua tarvitsevalle ensihoitojärjestelmän ensimmäinen linkki on hätäkeskus (Keski-Suomen hätäkeskus). Hätäpuhelun aikana saatujen tietojen perusteella hälytyspäivystäjä tekee riskiarvion, jonka mukaisesti hälytetään tarvittavat eritasoiset ensihoito- ja sairaankuljetusyksiköt. Ensivasteyksiköt Ensivasteyksikkö on siihen erityisesti varustettu ja koulutettu yksikkö joka ensimmäisenä tavoittaa potilaan. Ensivasteyksikkö pystyy potilaan tilan ensiarvioon, hätäensiapuun sekä äkillisen sydänpysähdyksen ensihoidon aloittamiseen. Ensivasteyksiköitä hälytettiin hoitotilanteisiin kertaa vuonna Perustason sairaankuljetusyksiköt Perustason sairaankuljetuksella tarkoitetaan potilaan hoitoa ja kuljetusta, jossa on riittävät valmiudet valvoa ja huolehtia potilaasta siten, ettei hänen tilansa kuljetuksen aikana odottamatta huonone. Pelastuslaitoksella toimii valmiudessa 11 perustason sairaankuljetusyksikköä, joilla on perustason lisäksi rajoitettuja hoitotason valmiuksia. Perustasoisissa sairaankuljetusyksiköissä toimivat pelastuslaitoksen palomiessairaankuljettajat sekä terveydenhuoltoalan tutkinnon suorittaneet perustason sairaankuljettajat. Hoitotason sairaankuljetusyksiköt Hoitotason sairaankuljetuksella tarkoitetaan valmiutta aloittaa potilaan hoito tehostetun hoidon tasolla ja toteuttaa kuljetus siten, että potilaan elintoiminnot voidaan turvata. 7

8 Pelastuslaitoksella on kaksi välittömässä hälytysvalmiudessa olevaa hoitotason yksikköä. Hoitotasoisen sairaankuljetusyksikön henkilöstöllä on pelastusalan tutkinnon lisäksi terveydenhuollon ammattitutkinto sekä täydennyskoulutusta. Ensihoitojärjestelmän ohjeistus ja valvonta Ensihoitojärjestelmää ohjeistaa ja valvoo kuntien ja kaupunkien terveystoimen nimeämät ensihoidon vastuulääkärit yhdessä Keski-Suomen sairaanhoitopiirin ensihoidon vastuulääkärin kanssa. Henkilöstö Keski-Suomen pelastuslaitoksen organisaatioon perustettu ensihoitotiimi vastaa ensihoito- ja sairaankuljetuspalvelujen toiminnan laadun arvioinnista ja palvelujen kehittämisestä. Pelastuslaitoksen ensihoito- ja sairaankuljetustoimintoja tuottaa 100 päätoimista viran- tai toimenhaltijaa. Päätoimisista sairaankuljettajista 52:lla on suoritettuna mahdollisen pelastajatutkinnon lisäksi myös sosiaali- ja terveysalan ammattitutkinto. Kuljetusmäärät Keski-Suomen pelastuslaitos suoritti vuonna 2004 sairaankuljetuksia seuraavasti: kpl Äänekoski kpl Keuruu kpl Viitasaari kpl Pihtipudas kpl Yhteensä kpl Lisäksi pelastuslaitoksen eri toimipisteistä suoritettiin ensivastetehtävää. Pelastuslaitoksen toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Suorite Tavoite Toteutuma Kerran vuoteen suoritettavat 1998 kpl kpl. palotarkastukset/ (kaikki 93,20 % erityiskohteet tarkastettava) Asuinkiinteistöjen ja tarkastetaan 10 % kpl. vastaavien palotarkastukset vuosittain (9657) 50,5% Muut tarkastukset 4001 kpl 4001 kpl 100 % 8

9 Valistus ja neuvonta väestöstä 10% ( ) henk. 108,20 % Pelastussuunnitelmien kpl kpl laatiminen tehtynä vuoden 64,00 % 2004 loppuun Väestönsuojien 10 vuoden välein 232 kpl. tarkastaminen 192 kpl 120,00 % Suojien määrä 1921 kpl. Sammutus, - pelastus ja kpl kpl. ensivastetehtävät 100,00 % Sairaankuljetustehtävät Yhteensä kpl kpl. Tk- sopimusten 100,00 % mukaisesti kpl Keuruu Pihtipudas Viitasaari Äänekoski Kehittäminen Pelastuslaitoksen toimintojen kehittäminen päätettiin toteuttaa tiimien avulla. Kehittämistoimintaa varten perustettiin kuusi tiimiä, jotka ovat onnettomuuksien ehkäisytiimi, pelastustoiminnan tiimi, väestönsuojelutiimi, ensihoitotiimi, tekniikkatiimi ja johdon tiimi. Tavoitteena on tiimien avulla luoda Keski-Suomen pelastuslaitokselle sellainen systemaattinen toimintaprosessien kehittämisjärjestelmä, jonka avulla se pystyy tekemään päätöksiä palvelujen samansisältöisestä ja tasapuolisesta tuottamisesta maakunnassa. Tiimien toiminta käynnistettiin hankkimalla n yliopistolta ulkopuolinen kouluttaja kertomaan tiimityöskentelystä ja sen käynnistämisestä. Kesäkuussa kävi Jokilaaksojen pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Pia Vähäsalo kertomassa kokemuksiaan oman laitoksensa tiimitoiminnasta. Muuten tiimivalmennus on tapahtunut pelastuslaitoksen omin voimin. Kaikkien tiimien tärkeimpänä tavoitteena oli tukea palvelutasopäätöksen valmistelua. Onnettomuuksien ehkäisy tiimin jäseninä olivat palopäälliköt Panu Nurmivaara ja Pertti Loivamaa, apulaispalopäällikkö Mikael Monthan, johtava palotarkastaja 9

10 Jouni Nurminen ja palomestari Markku Mantere sekä aluepalopäällikkö Pertti Hänninen. Tiimi kokoontui vuoden aikana 6 kertaa. Tiimin tärkeimpiä tuotoksia olivat mm: palvelutasopäätökseen liittyvien asioiden valmistelu, palotarkastuspöytäkirja, neuvonta- ja valistussuunnitelma, palonsyyntutkintajärjestelmän kehittäminen, turvallisuusselvitysohje ja ohje yleisötapahtumien pelastussuunnitelmasta. Lisäksi tiimi valmisteli lukuisia muita ohjeita ja menettelytapoja käyttöön otettavaksi. Pelastustoiminnan tiimin jäseninä olivat palopäälliköt Risto Helminen, Tapio Viitanen, Mika Huuskola, Ari Halminen, palomestari Markku Kinnunen ja VPK:n edustajana Matti Soutua sekä aluepalopäällikkö Pertti Rossi. Tiimi kokoontui vuoden aikana 7 kertaa. Tiimin tärkeimpiä tuotoksia olivat mm: palvelutasopäätökseen liittyvien asioiden valmistelu, paloasemien hälytysvasteet, johtamisjärjestelmän kehittely, onnettomuustyyppien etupainotteiset hälytysvasteet, ensivasteprojektin valmistelu. Väestönsuojelutiimin jäseninä olivat valmiuspäällikkö Tatu Kervinen ja palopäälliköt Matti Palosaari, Hannu Purimo, Veikko Rantala, Raimo Lyytinen, Henri Vänni sekä aluepalopäällikkö Tauno Penttinen. Tiimi kokoontui vuoden aikana 4 kertaa. Tiimin tärkeimpiä tuotoksia olivat mm: palvelutasopäätökseen liittyvien asioiden valmistelu, evakuointisuunnitelman valmistelu, kuntien ja pelastuslaitoksen välisen yhteyshenkilöjärjestelmän luominen, kuntien ja pelastuslaitoksen välisen yhteistyön selkeyttämisen valmistelu. Ensihoitotiimin jäseninä olivat sairaankuljetusesimies Risto Ylönen, sairaankuljetusmestari Lauri Kainulainen, palomies-sairaankuljettaja Jouni Kujala, paloesimies Jari Leppänen sairaankuljettaja Ilpo Sneck, palomies Sami Halmesaari ja VPK:n edustajana Petri Vaunuveräjä sekä aluepalopäällikkö Hannu Kouhia. Lisäksi tiimissä on vieraillut useita varahenkilöitä. Tiimi kokoontui vuoden aikana 8 kertaa. Tiimin tärkeimpiä tuotoksia olivat mm: palvelutasopäätökseen liittyvien asioiden valmistelu, ambulanssihankintojen valmistelu ja toteuttaminen, sairaankuljetusohjelmiston hankinta ja käyttöönoton aloittaminen, sairaankuljettajien koulutuksen valmistelu ja toteuttaminen yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Tekniikkatiimin jäseninä olivat palopäälliköt Kauko Hakkarainen, Jorma Kautto, Ari Jurvanen, kalustoinsinööri Petteri Tuomi, palotarkastaja Ville Hirvonen, elokuusta alkaen palomies Kalevi Rekonen ja VPK:n edustajana Anssi Mäkinen sekä aluepalopäällikkö Tauno Penttinen. Lisäksi tiimi on hyödyntänyt toiminnassaan useita asiantuntijoita. Tiimi kokoontui vuoden aikana 9 kertaa. Tiimin tärkeimpiä tuotoksia olivat mm: palvelutasopäätökseen liittyvien asioiden valmistelu, ajoneuvohankintojen valmistelu, henkilökohtaisten suojavälineiden hankinnan valmistelu, ajoneuvojen kuntokartoitus ja sen pohjalta tehty hankinta-aikataulun laadinta. Johdon tiimi ei varsinaisesti kokoontunut erikseen. Tiimien tekemät esitykset käsiteltiin pelastuslaitoksen johtoryhmässä. Johtoryhmä toimi johdon tiiminä. Johtoryhmä sopi yhdessä tiimien kanssa tiimien tavoitteista. Talous Keski-Suomen pelastuslaitos pysyi toiminnassaan talousarviossa eikä kunnille tarvinnut lähettää lisälaskua. Talousarvio oli laadittu kuntien antamien tietojen perusteella. Vuonna 2003 kuntien pelastustoimen toimintamenot olivat 10

11 euroa, poistot euroa ja muut tuotot euroa. Muut tulot sisälsivät kuntien välisiä pelastustoimen laskutuksia, työllisyyskorvauksia, tilavuokria, ym. ns. sekalaisia tuloja, joita alueellisessa pelastuslaitoksessa ei enää kerry. Vuoden 2003 pelastustoimen nettokustannukset ovat tämän perusteella 12.8 milj. euroa. Vuoden 2004 nettokustannukset, 13,08 milj. euroa, osoittavat, että kustannukset eivät todellisuudessa nousseet edellisestä vuodesta. Lisäkustannuksena pelastustoimelle tuli Virve- käyttömaksut, euroa. Talousarvion ja tilinpäätöksen välisessä vertailussa on suuria eroja menoerien sisällä. Nämä erot ovat suurelta osin selitettävissä erilaisella kirjauskäytännöllä. Suurin vaihtelu esiintyy henkilöstömenojen ja ostopalvelujen arvioissa. Monet kunnat ovat aikaisemmin kirjanneet VPK-palkat henkilöstömenoihin. Pelastuslaitos käsitteli VPK-palkat ostopalveluissa. Tarvikehankinnoissa näyttää tulleen säästöä. Joillakin kunnilla on tarvikkeiden ryhmään kirjattu myös kiinteistöjen kustannuksia. Poistot jäivät arvioitua pienemmäksi, koska investoinnit tapahtuivat loppuvuodesta ja kaksi sammutusautoa valmistui vasta vuoden 2005 alussa. Tuloissa jäätiin talousarviosta. Tuloihin sisältyi talousarviossa kuntien välisiä laskutuksia, vuokratuottoja yms. tuloja, joita alueellisessa järjestelmässä ei kerry. Avustuksia maksettiin pelastushelikopteri Ilmarille euroa ja 6 järvipelastusseuralle yhteensä euroa. Korkotuottoa euroa saatiin n kaupungilta. Kuntien maksuosuudet jaettiin vuonna 2004 kuntien vuosien pelastustoimen keskimääräisten kustannusten perusteella. Vuonna 2005 maksuosuudesta 80% määräytyy vuosien keskimääräisten kustannusten pohjalta ja asukasluvun perusteella 20%. Vuosittain asukaslukupohjaan perustuvaa maksuosuutta lisätään 20%. Vuodesta 2009 maksuosuus määräytyy kokonaan asukasluvun mukaan. Sairaankuljetuksen toimintayksiköistä Äänekoski ja Viitasaari olivat alijäämäisiä. Viitasaaren osalta tuloissa esiintynyt virhe ( e) huomattiin niin myöhäisessä vaiheessa, että sitä ei enää korjattu tilinpäätökseen. Sairaankuljetusyksiköiden talousarvioissa ei oltu varauduttu pelastuslaitoksen hallinnosta ja kaupungin keskushallinnosta tuleviin kustannuksiin. Pelastuslaitos Talousarvio Tilinpäätös Muutos 1000 Myyntitulot Toimintamenot Poistot Korot 22 (tuotot)12 34 Tilikauden ylijäämä

12 Sairaankuljetus Talousarvio Tilinpäätös Muutos 1000 Myyntitulot Toimintamenot Poistot Korot 0 (tuotot)3 3 Tilikauden ylijäämä Kalusto Perussopimuksen mukaisesti palotoimen kalusto hankittiin kunnista pelastuslaitokselle tasearvosta korottomalla lainalla. Kaluston hankinta, 3.2 milj. euroa, maksetaan kunnille takaisin viidessä vuodessa. Tilikauden aikana hankittiin 6 uutta johto/tarkastus/miehistöautoa: n maalaiskuntaan 1, än 2, Äänekoskelle 1, Saarijärvelle 1 ja Keuruulle 1. Sammutusautoja hankittiin 3: Suolahdelle, Keuruulle ja Joutsaan. Autojen valmistuminen viivästyi niin, että Keuruun ja Joutsan autot otettiin käyttöön vasta tammikuussa Tilikauden kalustoinvestoinnit olivat euroa, johon saatiin euroa valtionavustusta. Kaluston poistot olivat euroa. Perussopimuksen mukaisesti investoidaan poistojen määrällä. Tekniikkatiimillä on keskeinen sija kalustohankintojen suunnittelussa. Tiimi on tehnyt kaluston kuntokartoituksen sekä uusimis- ja kierrätyssuunnitelman tuleville vuosille. Tilat Keski-Suomen pelastuslaitos vuokraa toimitilansa kunnilta. Paloasemia on 51. Kunnilta vuokrattua tilaa on m2 ja ulkopuolisilta vuokrattua m2. Tilavuokria maksettiin euroa. Taloushallinto Taloushallintoa on hoidettu vakinaisella henkilökunnalla sekä lisäksi hankittu ostopalveluja. Pelastustoimen palveluksessa ollut kokopäiväinen toimistohenkilökunta siirtyi Keski-Suomen pelastuslaitoksen palvelukseen. Toimistohenkilökuntaa siirtyi 12

13 Keuruulla 1, Pihtiputaalla 1, Äänekoskella 2 ja ssä 3 henkilöä. Lisäksi laitokseen perustettiin uutena hallinto- ja talouspäällikön virka. Taloushallinnon palveluja on hankittu n kaupungilta, Hankasalmen, Korpilahden, Muuramen ja Toivakan kunnista. Sopimuspalokuntien palkanlaskenta, lukuun ottamatta n maalaiskunnan ja Äänekosken VPK:t, hoidettiin kuntien toimesta. Tietohallinto Keski-Suomen pelastuslaitoksen tietohallintopalvelut hankitaan n kaupungin tietohallinnosta. n kaupungin liikelaitoksena pelastuslaitos saa kaupungin käytössä olevien ohjelmistojen lisenssien käyttöoikeudet ilman erilliskorvausta. Vuoden 2004 aikana alueen kaikki paloasemat saatiin n kaupungin alueverkkoon. Verkkoratkaisun toimitti Kestel Oy, jonka kanssa tietoliikenteen hoitamisesta on kolmivuotinen sopimus. Suurimpana yksittäisenä hankintana tilattiin vuoden 2004 lopussa WM-data Novo Oyj:ltä euron hintainen palotarkastusohjelma. Tämä investointi sisältyy atk-järjestelmien kehittämiseen, johon on myönnetty valtionavustusta euroa. ATK:n käyttökustannuksia kertyi tilikauden aikana euroa. 13

Miinukset: - tulipaloissa menehtyi 5 ihmistä - onnettomuuksien määrät kasvoivat - henkilöstörekrytointi pienemmille paloasemille oli vaikeaa

Miinukset: - tulipaloissa menehtyi 5 ihmistä - onnettomuuksien määrät kasvoivat - henkilöstörekrytointi pienemmille paloasemille oli vaikeaa Plussat: - talous jäi ylijäämäiseksi - talousvertailussa muihin pelastustoimen alueisiin selviydyttiin hyvin - kyettiin järjestämään lähes 1000 valistustilaisuutta maakunnassa Miinukset: - tulipaloissa

Lisätiedot

Keski-Suomen pelastuslaitoksen pelastustoiminnan ja ensihoidon hälytysmäärät vuodelta 2016

Keski-Suomen pelastuslaitoksen pelastustoiminnan ja ensihoidon hälytysmäärät vuodelta 2016 Keski-Suomen pelastuslaitoksen pelastustoiminnan ja ensihoidon hälytysmäärät vuodelta 2016 Keski-Suomen pelastuslaitoksen pelastustoiminnan ja ensihoidon tehtävät lisääntyivät hieman edellisvuodesta. Keski-Suomen

Lisätiedot

Keski-Suomen pelastuslaitos - SPPL / yritysturvallisuus

Keski-Suomen pelastuslaitos - SPPL / yritysturvallisuus Keski-Suomen pelastuslaitos - SPPL / yritysturvallisuus 29.0.205 Simo Tarvainen pelastusjohtaja .Helsinki 2.Länsi-Uusimaa 3.Keski-Uusimaa 4.Itä-Uusimaa 5.Varsinais-Suomi 6.Kanta-Häme 7.Päijät-Häme 8.Kymenlaakso

Lisätiedot

Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet. Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite)

Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet. Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite) Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite) Kuntakartat liittyvät Keski-Suomen liiton Defris-hankkeen Palveluselvitykseen. Jokaisesta

Lisätiedot

KAINUUN PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

KAINUUN PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ KAINUUN PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 20.1.2009. I YLEISET PERUSTEET 1 Tehtävä Pelastuslaitoksen tehtävänä on tarjota Kainuun pelastuslaitoksen alueen kunnille pelastuslaissa

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2006 PELASTUSJOHTAJAN KATSAUS VUOTEEN 2006

VUOSIKERTOMUS 2006 PELASTUSJOHTAJAN KATSAUS VUOTEEN 2006 VUOSIKERTOMUS 2006 Plussat: + ensivastetoimintaa kyettiin kehittämään koko maakunnan alueella + sopimuspalokuntien sopimukset saatiin harmonisoitua + suuret valistus- ja neuvontamäärät + kuntien valmiussuunnittelussa

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2016 A. Talous Käyttötalous Pelastuslaitos 1 000 tot. 3/2015 Ta 2016 Tot 3/2016 % ta:sta muutos 15-16 Muutos 15-16 % Ennuste 31.12.2016 Toimintatulot 5 466 24097 5 566 23,1

Lisätiedot

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Keski-Suomi Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Metsien, vesistöjen ja vuorimaiden maakunta Vuosittaisen väestönkasvun maakunta Perusteollisuuden ja uuden teknologian maakunta Liikenteen ja logistiikan

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2016 A. Talous Käyttötalous Pelastuslaitos 1 000 tot. 9/2015 Ta 2016 Tot 9/2016 % ta:sta muutos 15-16 Muutos 15-16 % Ennuste 31.12.2016 Toimintatulot 17 297 24 097 17 497 72,6

Lisätiedot

Ensihoitopalvelu Keski Suomessa

Ensihoitopalvelu Keski Suomessa Kaupunginhallitus 27.9.2010 liite nro 2 (1/14) Ensihoitopalvelu Keski Suomessa Mikko Lintu ensihoidon vastuulääkäri, sisätautilääkäri, päivystyslääketieteen erityispätevyys K SSHP, Päivystysalue Ensihoidon

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos ENSIHOITOPALVELUT

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos ENSIHOITOPALVELUT TALOUS 31.12.2013 POHJOIS-KARJALAN PELASTUSLAITOS -liikelaitos TALOUSARVION TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMINEN ENSIHOITO Alkuperäinen Talousarvio- Talousarvio Toteuma Poikkeama Ed.vuoden talousarvio muutokset

Lisätiedot

Sote-uudistus ja Keski-Suomen kuntien talous

Sote-uudistus ja Keski-Suomen kuntien talous Sote-uudistus ja Keski-Suomen kuntien talous 27.1.2015 Ari Hirvensalo Talousjohtaja 27.1.2015 2 27.1.2015 3 27.1.2015 7 Reunaehtoja: Sote-laki hyväksytään maaliskuussa SHP:n toiminta lakkaa 31.12.2016

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KOKKOLAN KAUPUNKI I KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA Nro 1 - Esitys 9.5.2014 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kokkolan kaupunginvaltuuston hyväksymä X.X.2014 Voimaantulopäivä

Lisätiedot

Ensihoitopalvelu Keski Suomessa

Ensihoitopalvelu Keski Suomessa Perusturvalautakunta 27.10.2010 liite nro 2 Kaupunginhallitus 27.9.2010 liite nro 2 (1/14) Ensihoitopalvelu Keski Suomessa Mikko Lintu ensihoidon vastuulääkäri, sisätautilääkäri, päivystyslääketieteen

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. TALOUSARVION MUUTOS talousjohtaja Ari Luostarinen. Jämsä elämäsi tarina

JÄMSÄN KAUPUNKI. TALOUSARVION MUUTOS talousjohtaja Ari Luostarinen. Jämsä elämäsi tarina JÄMSÄN KAUPUNKI TALOUSARVION MUUTOS 9.4.2017 talousjohtaja Ari Luostarinen Jämsä elämäsi tarina 1 TULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Tavoitetaso Tuloslaskelman tunnusluvut 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016

Lisätiedot

KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA Nro 1 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA Nro 1 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KOKKOLAN KAUPUNKI I KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA Nro 1 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kokkolan kaupunginvaltuuston hyväksymä 12.5.2003, vsto muuttanut 25.10.2010 77.

Lisätiedot

Katsaus liikenneturvallisuustilanteeseen

Katsaus liikenneturvallisuustilanteeseen Katsaus liikenneturvallisuustilanteeseen Karstulan liikenneonnettomuustilastot 1/3 Lähde: Tieliikenneonnettomuustilastopalvelu (linkki), Strafican karttapalvelu (linkki) 16 Tieliikenneonnettomuuksissa

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014 KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014 Piiritoimisto Gummeruksenkatu 7, 40100 Jyväskylä Verkkosivut: www.ksrespiirit.fi Reserviupseeripiirin toiminnanjohtaja Reserviläispiirin toiminnanjohtaja reservilaispiiri@ksrespiirit.fi

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI TIIVISTÄ TIETOA KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Keski-Suomen sairaanhoitopiiri tuottaa jäsenkuntiensa tarvitsemia erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon päivystyksen sekä eräitä sosiaalihuollon palveluja

Lisätiedot

Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista

Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista Hoitopalvelujen myyntitulot eli laskutus kunnilta sisältävät: Erikoissairaanhoidon palvelut, joihin kuuluvat omana toimintana tuotetut palvelut ja hoito muissa

Lisätiedot

Katsaus liikenneturvallisuustilanteeseen

Katsaus liikenneturvallisuustilanteeseen Katsaus liikenneturvallisuustilanteeseen Kannonkosken liikenneonnettomuustilastot 1/3 Lähde: Tieliikenneonnettomuustilastopalvelu (linkki), Strafican karttapalvelu (linkki) 9 Tieliikenneonnettomuuksissa

Lisätiedot

- tulevaisuuden kunta - a municipality with a bright future. Juha Valkama, kunnanjohtaja 9.2.2016

- tulevaisuuden kunta - a municipality with a bright future. Juha Valkama, kunnanjohtaja 9.2.2016 - tulevaisuuden kunta - a municipality with a bright future Juha Valkama, kunnanjohtaja 9.2.2016 Väestönmuutos 2014 2015 (enn.) Kinnula -25 Pihtipudas -40 Kyyjärvi -21 Karstula -18 Kivijärvi -43 Kannonkoski

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016. Taloussuunnitelma 2016-2018. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos

TALOUSARVIO 2016. Taloussuunnitelma 2016-2018. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos TALOUSARVIO 2016 Taloussuunnitelma 2016-2018 www.pkpelastuslaitos.fi Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos etunimi.sukunimi@pkpelastuslaitos.fi Noljakantie

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU

KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU 1.6.2015 1 KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOESITYS Keski-Suomen pelastuslaitoksen vuoden 2016 talousarvion valmistelun

Lisätiedot

LUP toiminnasta 2013

LUP toiminnasta 2013 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Västra Nylands räddningsverk Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen ajankohtaisasioita Länsi-Uudenmaan pelastustoimen alueen nuohoojien opintopäivä 29.11.2012 Fiskars V-P Ihamäki

Lisätiedot

Ennuste kunnittain palvelujen laskutuksesta

Ennuste kunnittain palvelujen laskutuksesta Talousosasto Ennuste kunnittain palvelujen laskutuksesta Toteumatiedot vuodelta 2017 eivät ole vielä valmiit, joulukuun laskutuksesta esitetään vielä ennustetieto joka voi kuntakohtaisesti vielä muuttua.

Lisätiedot

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto 942 538 965 729 1 908 267 63,3 % 716 038 784 229 1 500 267 49,8 % 226 500 181 500 408 000 13,5 % 492 298 468 783 961 081 31,9 % 253 750 188 750 442 500 14,7 % 7 000 5 000 12 000 0,4 % 24 278 20 763 45

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen osavuosikatsaus ajalta

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen osavuosikatsaus ajalta 1 (5) Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen osavuosikatsaus ajalta 1.1. 31.8.2017 Talouden toteutuminen TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 31.8.2017 Toteuma Tot % Toteuma Ta 2017 1.1.-31.8.2017 1.1.-31.8.2016 Muutos

Lisätiedot

Pelastustoimen tilinpäätös 2008 ja 2009 -hanke, tilinpäätös- ja kustannusanalyysin tuloksia Jaana Määttälä, KTM, tutkija 28.8.2012

Pelastustoimen tilinpäätös 2008 ja 2009 -hanke, tilinpäätös- ja kustannusanalyysin tuloksia Jaana Määttälä, KTM, tutkija 28.8.2012 Pelastustoimen tilinpäätös 2008 ja 2009 -hanke, tilinpäätös- ja kustannusanalyysin tuloksia Jaana Määttälä, KTM, tutkija 28.8.2012 Pelastustoimen kokonaiskustannusanalyysi vuosilta 2007 2010: pelastuslaitokset,

Lisätiedot

Kuntien nettokustannukset vuonna 2014 Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella: erikseen

Kuntien nettokustannukset vuonna 2014 Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella: erikseen Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Kuntien nettokustannukset vuonna 2014 Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella: erikseen 1. sosiaalitoimi: 351,1 M, ei sisällä lasten päivähoitoa 2. perusterveydenhuolto:

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOESITYS

KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOESITYS VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU 21.5.2015 1 VUODEN Keski-Suomen pelastuslaitoksen vuoden 2016 talousarvion valmistelun lähtökohtia Taseessa ylijäämää 3 050 944,03 Vuonna 2015 kuntien maksuosuudet eivät

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.9.2012

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.9.2012 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.9.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 23.10.2012 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.3.2012

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.3.2012 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.3.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.4.2012 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 39 07.10.2016 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2020 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 07.10.2016 39

Lisätiedot

Ennuste kunnittain palvelujen laskutuksesta

Ennuste kunnittain palvelujen laskutuksesta Talousosasto Ennuste kunnittain palvelujen laskutuksesta Ennuste jäsenkunnittain laaditaan kuukausittain ja julkaistaan sairaanhoitopiirin www-sivuilla. Ennusteen julkaisemisen ajankohta on noin 20. päivä.

Lisätiedot

Etelä-Savon tiedotusvälineet Julkaistavissa heti ETELÄ-SAVON PELASTUSLAITOKSEN TOIMINTA VUONNA 2015

Etelä-Savon tiedotusvälineet Julkaistavissa heti ETELÄ-SAVON PELASTUSLAITOKSEN TOIMINTA VUONNA 2015 1 Etelä-Savon tiedotusvälineet Julkaistavissa heti ETELÄ-SAVON PELASTUSLAITOKSEN TOIMINTA VUONNA 2015 Etelä-Savossa pelastustoimen hälytystehtävämäärät nousivat hieman edellisvuoden tasosta. Vuonna 2015

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 ENSIHOITOPALVELUT TULOSALUE www.pkpelastuslaitos.fi Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos etunimi.sukunimi@pkpelastuslaitos.fi

Lisätiedot

Lapin pelastuslaitos Tehtävät, vastuu ja varautuminen. Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi nro 51 Sodankylä

Lapin pelastuslaitos Tehtävät, vastuu ja varautuminen. Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi nro 51 Sodankylä Lapin pelastuslaitos Tehtävät, vastuu ja varautuminen Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi nro 51 Sodankylä 1.2.2017 Martti Soudunsaari Pelastusjohtaja Yksi maamme 22 pelastuslaitoksesta. Lapin liiton

Lisätiedot

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Keski-Suomi Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Metsien, vesistöjen ja vuorimaiden maakunta Vuosittaisen väestönkasvun maakunta Perusteollisuuden ja uuden teknologian maakunta Liikenteen ja logistiikan

Lisätiedot

Visio: Varsinais-Suomen pelastuslaitos on valtakunnallinen suunnannäyttäjä ja positiivinen esimerkki laadukkaasta ja tehokkaasta pelastuslaitoksesta.

Visio: Varsinais-Suomen pelastuslaitos on valtakunnallinen suunnannäyttäjä ja positiivinen esimerkki laadukkaasta ja tehokkaasta pelastuslaitoksesta. Visio: Varsinais-Suomen pelastuslaitos on valtakunnallinen suunnannäyttäjä ja positiivinen esimerkki laadukkaasta ja tehokkaasta pelastuslaitoksesta. V-S aluepelastuslaitos lyhyesti Toimintavalmiudessa

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

ankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jyväs

ankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jyväs Keski-Suomen maakuntakokoelman aineistovalinnan periaatteet ankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jyväsylän maalaiskunta, Jämsä, Jämsänoski, Kannonkoski, Karstula, Keuuu, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, orpilahti,

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. TALOUSARVION MUUTOS kaupunginjohtaja Ilkka Salminen. Jämsä elämäsi tarina

JÄMSÄN KAUPUNKI. TALOUSARVION MUUTOS kaupunginjohtaja Ilkka Salminen. Jämsä elämäsi tarina JÄMSÄN KAUPUNKI TALOUSARVION MUUTOS 19.4.2017 kaupunginjohtaja Ilkka Salminen Jämsä elämäsi tarina 1 Tilaisuuden ohjelma Avaus Yleiskatsaus kaupunginjohtaja Ilkka Salminen kaupunginjohtaja talousjohtaja

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Etelä-Karjalan pelastuslaitos vastaa kaikissa

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN KUNTIEN TALOUS

KESKI-SUOMEN KUNTIEN TALOUS KESKI-SUOMEN KUNTIEN TALOUS Kuntaliiton maakuntakierros ja Keski-Suomen liiton maakuntavaltuustoseminaari, 26.8.2014 Jyväskylä Maakuntasuunnittelija Kirsi Mukkala 1 Miltä vuosi 2013 näytti kuntien tilinpäätösten

Lisätiedot

Kuntayhtymän nimi on Keski-Suomen liitto-kuntayhtymä. Nimestä voidaan käyttää myös muotoa Keski-Suomen liitto. Kotipaikka on Jyväskylän kaupunki.

Kuntayhtymän nimi on Keski-Suomen liitto-kuntayhtymä. Nimestä voidaan käyttää myös muotoa Keski-Suomen liitto. Kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. Allekirjoittaneet Keski-Suomen liiton jäsenkunnat ovat kunnanvaltuustojen yhtäpitävillä päätöksillä hyväksyneet kuntayhtymän perussopimuksen ja sopineet kuntayhtymän hallinnon ja toiminnan järjestämisestä

Lisätiedot

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI 1.10.2012 Paloriskit, omatoiminen varautuminen ja valvontasuunnitelmat Paavo Tiitta riskienhallintapäällikkö Pohjois-Savon pelastuslaitos paavo.tiitta@kuopio.fi 044

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta SISÄLLYSLUETTELO Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta 20.03.201 3 Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2019... 1 - KUPtalousarvio2019alustava...

Lisätiedot

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Keski-Suomi Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Metsien, vesistöjen ja vuorimaiden maakunta Vuosittaisen väestönkasvun maakunta Perusteollisuuden ja uuden teknologian maakunta Liikenteen ja logistiikan

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ luonnos 05122011 1 Toimiala Helsingin kaupungin pelastuslautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin pelastuslaitos huolehtivat pelastustoimesta ja kiireellisestä

Lisätiedot

HE 321/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia.

HE 321/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. HE 321/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 4 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Esityksen mukaan

Lisätiedot

PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON KUULUMISIA 2/2013

PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON KUULUMISIA 2/2013 TIEDOTE 1 (6) 2/2013 31.5.2013 PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON KUULUMISIA 2/2013 Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston toinen tiedote Edessäsi on Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston toinen tiedote.

Lisätiedot

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2019 ja taloussuunnitelma

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2019 ja taloussuunnitelma Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 50 12.10.2018 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2019 ja taloussuunnitelma 2020 2022 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 12.10.2018 50

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois- Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois- Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois- Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä Noljakantie 4 80140 Joensuu Ydintietoja pelastuslaitoksesta Ylimpänä päättävänä elimenä toimii

Lisätiedot

KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS

KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOPIJAOSAPUOLET Kajaanin ja Kuhmon kaupungit sekä Hyrynsalmen, Paltamon, Puolangan, Ristijärven, Sotkamon, Suomussalmen ja Vaalan kunnat. SOPIMUKSEN

Lisätiedot

Sopimus Keski-Suomen sote- ja aluehallintouudistuksen valmistelusta

Sopimus Keski-Suomen sote- ja aluehallintouudistuksen valmistelusta Sopimus Keski-Suomen sote- ja aluehallintouudistuksen valmistelusta 1. Osapuolet Nimetään tähän jakson 1. alle erikseen kaikki maakunnan kunnat, jotka haluavat sopimusperusteisesti valmisteluun osallistua.

Lisätiedot

KAINUUN PELASTUSLAITOS

KAINUUN PELASTUSLAITOS KAINUUN PELASTUSLAITOS MUUTOSINFOT ke 22.3. Suomussalmi ke 29.3. Ristijärvi ti 4.4. Paltamo ti 25.4. Puolanka ke 3.5. Sotkamo ke 10.5. Kajaani ke 17.5. Kuhmo to 18.5. Hyrynsalmi KAINUUN PELASTUSLAITOS

Lisätiedot

Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1

Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1 Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 1311 Sirpa Martins

Lisätiedot

ALUEELLISESTI YHTENÄINEN TIETOJÄRJESTELMÄARKKITEHTUURI PALVELUIDEN JA RAKENTEIDEN KEHITTÄMISEN TUKENA

ALUEELLISESTI YHTENÄINEN TIETOJÄRJESTELMÄARKKITEHTUURI PALVELUIDEN JA RAKENTEIDEN KEHITTÄMISEN TUKENA ALUEELLISESTI YHTENÄINEN TIETOJÄRJESTELMÄARKKITEHTUURI PALVELUIDEN JA RAKENTEIDEN KEHITTÄMISEN TUKENA Tietohallintojohtaja Martti Pysäys Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Tapas-seminaari 19.4.2011 KESKI-SUOMEN

Lisätiedot

9 Keski-Suomi. 9.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

9 Keski-Suomi. 9.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 9 Keski-Suomi 9.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 9.1. KESKI-SUOMI Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 5 kpl Maaseutumaiset: 17 kpl Keski-Suomi

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toimiala Helsingin kaupungin pelastuslautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin pelastuslaitos huolehtivat pelastustoimesta sekä niille erikseen määrätyistä

Lisätiedot

TOIMINTATUOTOT YHTEENSÄ

TOIMINTATUOTOT YHTEENSÄ PÄIJÄT-HÄMEEN PELASTUSLAITOS johtokunta 29.10.2008/60 liite 1 TOTEUTUMA/ ENNUSTE/ TALOUSARVIO 9/2008 PELASTUSTOIMI, ILMAN ENSIHOITOA Syys 2007 Syys 2008 ero 2007/2008 ero % Ennuste ta 2008 tot. % Myyntituotot

Lisätiedot

PALVELUTASOPÄÄTÖSESITYS ENSIHOITOPALVELUN JÄRJESTÄMISEKSI PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄSSÄ 1.1.

PALVELUTASOPÄÄTÖSESITYS ENSIHOITOPALVELUN JÄRJESTÄMISEKSI PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄSSÄ 1.1. PALVELUTASOPÄÄTÖSESITYS ENSIHOITOPALVELUN JÄRJESTÄMISEKSI PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄSSÄ 1.1.2017 ALKAEN VERSIO II - monituottajamalli PHSOTEY Ensihoitokeskus Sisällysluettelo

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

SW/HNo Allekirjoitetun asiakirjan sähköinen versio

SW/HNo Allekirjoitetun asiakirjan sähköinen versio Toimintasääntö 9.3.2015 1(11) PELASTUSLAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Johtaminen 1.1 Pelastuslaitoksen johto ja toimivallan delegointi 1.2 Osastopäälliköiden tehtävät Pelastuskomentajan, osastopäälliköiden

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus

Pelastustoimen uudistus Pelastustoimen uudistus Länsi-Suomen Pelastusalan liitto, koulutusseminaari 29.-30.10.2016 Erityisasiantuntija Jouni Pousi 29.10.2016 2 29.10.2016 3 29.10.2016 4 29.10.2016 5 29.10.2016 6 Pelastustoimen

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi

Lisätiedot

Pelastustoimen kehittäminen. Pelastusylitarkastaja Taito Vainio

Pelastustoimen kehittäminen. Pelastusylitarkastaja Taito Vainio Pelastustoimen kehittäminen Pelastusylitarkastaja Taito Vainio 2.12.2015 2 Hallitusohjelman kirjaukset pelastustoimesta Pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista johtamista, suunnittelua, ohjausta,

Lisätiedot

Pohjanmaan pelastuslaitos tänään Österbottens räddningsverk i dag. Pelastusjohtaja Räddningsdirektör Tero Mäki

Pohjanmaan pelastuslaitos tänään Österbottens räddningsverk i dag. Pelastusjohtaja Räddningsdirektör Tero Mäki Pohjanmaan pelastuslaitos tänään Österbottens räddningsverk i dag Pelastusjohtaja Räddningsdirektör Tero Mäki Pelastuslaitokset (kunnat) Hätäkeskukset (Valtio) Valtion hallinnoimia Hätäkeskusalueita

Lisätiedot

:06. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto

:06. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto Raportti sisältää sairaanhoitopiirin laskutettujen hoitopalveluiden tuotemäärät jäsenkunnittain esitettyinä. Tiedot on esitetty sairaanhoitotoiminnan osalta summana sekä toimialueittain omilla sivuillaan.

Lisätiedot

:36. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto

:36. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto Raportti sisältää sairaanhoitopiirin laskutettujen hoitopalveluiden tuotemäärät jäsenkunnittain esitettyinä. Tiedot on esitetty sairaanhoitotoiminnan osalta summana sekä toimialueittain omilla sivuillaan.

Lisätiedot

:50. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto

:50. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto Raportti sisältää sairaanhoitopiirin laskutettujen hoitopalveluiden tuotemäärät jäsenkunnittain esitettyinä. Tiedot on esitetty sairaanhoitotoiminnan osalta summana sekä toimialueittain omilla sivuillaan.

Lisätiedot

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2015 ja taloussuunnitelma

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2015 ja taloussuunnitelma Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 43 17.10.2014 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2015 ja taloussuunnitelma 2016-2017 JOHTOK 43 Liite 12/2014: Valtuustoon nähden sitovat toiminnalliset

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSLAITOKSEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS

ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSLAITOKSEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSLAITOKSEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOPIJAPUOLET Alajärven, Alavuden, Kauhajoen, Kauhavan, Kurikan, Lapuan, Seinäjoen ja Ähtärin

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2015 Sivu 1

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2015 Sivu 1 Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2015 Sivu 1 Etelä-Savon pelastuslautakunta 19.02.2015 Kokoustiedot Aika 19.02.2015 Torstai klo 17.00-18.20 Paikka TUMA-rakennus, Sammonkatu 12, Mikkeli Saapuvilla olleet

Lisätiedot

Aluetoimiston päällikkö on ylentänyt seuraavat reservin aliupseeristoon ja miehistöön kuuluvat 06.12.2015

Aluetoimiston päällikkö on ylentänyt seuraavat reservin aliupseeristoon ja miehistöön kuuluvat 06.12.2015 1(5) YLIVÄÄPELI Hokkanen Kari Pekka Laukaa Hämäläinen Juha Pekka Pihtipudas Löfman Sami Markus Närhi Timo Tapani Laukaa Pentikäinen Martti Olavi VÄÄPELI Heikkinen Panu Jarkko Laukaa Junka Janne Sakari

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISTAPASUUNNITELMA REIJO VAARALA 2013/04/09

KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISTAPASUUNNITELMA REIJO VAARALA 2013/04/09 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISTAPASUUNNITELMA SUUNNITTELUN TAVOITE Keski-Suomen ELY-keskuksella on suunnittelun päättyessä tiedossa, millä järjestämistavalla kunkin alueen liikenteet

Lisätiedot

Terveydenhuollon kuntayhtymä, pelastuslaitos, lähikunnat, Kela, hoito- ja palvelukodit ovat yleisimmät sidosryhmät.

Terveydenhuollon kuntayhtymä, pelastuslaitos, lähikunnat, Kela, hoito- ja palvelukodit ovat yleisimmät sidosryhmät. YRITTÄJYYSTARINA Rautalammin Sairaankuljetus Oy on osakeyhtiö, joka aloitti toimintansa 1.7.2001. Osakkaita oli aluksi kolme, joiden osakkuudet olivat 50%, 30% ja 20%. Tästä piti tehdä ilmoitus kaupparekisteriin.

Lisätiedot

Palvelutasopäätös ja onnettomuuksien ehkäisy

Palvelutasopäätös ja onnettomuuksien ehkäisy Palvelutasopäätös ja onnettomuuksien ehkäisy Anssi Kuhlman Taustaa Pelastuslaki 379/2011 27 Alueen pelastustoimen ja pelastuslaitoksen tehtävät Alueen pelastustoimi vastaa pelastustoimen palvelutasosta,

Lisätiedot

Pelastuslaitosten strateginen pohja

Pelastuslaitosten strateginen pohja Strategia 2020 Pelastuslaitosten strateginen pohja Pelastuslaitoksen kehittymisvaatimus Johtamisen haaste Tuottavuushyöty Yhteiskunnan/ Kunnan tavoitetaso Miten osaaminen saadaan yhteiskunnan käyttöön?

Lisätiedot

KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS )

KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS ) KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS 080808) SOPIJAOSAPUOLET Kajaanin ja Kuhmon kaupungit sekä Hyrynsalmen, Kuhmon, Paltamon, Puolangan, Ristijärven, Sotkamon, Suomussalmen

Lisätiedot

Alueellinen pelastustoimi seitsemän toimintavuoden jälkeen

Alueellinen pelastustoimi seitsemän toimintavuoden jälkeen Olavi Kallio, Reijo Tolppi Alueellinen pelastustoimi seitsemän toimintavuoden jälkeen Olavi Kallio, Reijo Tolppi Alueellinen pelastustoimi seitsemän toimintavuoden jälkeen Muutoksia ja kokemuksia aluepelastuksesta

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus. Hankejohtaja Taito Vainio

Pelastustoimen uudistus. Hankejohtaja Taito Vainio Pelastustoimen uudistus Hankejohtaja Taito Vainio SOTE- ja aluehallintouudistus 26.5.2016 2 Maakuntauudistuksen työryhmät 1. Maakuntahallinnon tehtäväsiirrot -valmisteluryhmä (Jäsen Mika Kättö) 2. Maakuntahallinnon

Lisätiedot

Katsaus kuluneeseen fuusio/valtuustokauteen 2007 2011. Arviointia kaupunkistrategian päälinjausten toteutumisesta

Katsaus kuluneeseen fuusio/valtuustokauteen 2007 2011. Arviointia kaupunkistrategian päälinjausten toteutumisesta Katsaus kuluneeseen fuusio/valtuustokauteen 2007 2011 Arviointia kaupunkistrategian päälinjausten toteutumisesta Lisätiedot Heli Möller 020 632 2012 heli.moller@aanekoski.fi Äänekosken väkiluvun kehitys

Lisätiedot

MERELTÄ TUNTUREILLE KAUPUNGEISTA ERÄMAIHIN

MERELTÄ TUNTUREILLE KAUPUNGEISTA ERÄMAIHIN MERELTÄ TUNTUREILLE KAUPUNGEISTA ERÄMAIHIN Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi 31.1.2019 Martti Soudunsaari Pelastusjohtaja Lapin liiton yhteydessä 2004 alkaen. Ohjaava lainsäädäntö pelastuslain ja pelastusasetuksen

Lisätiedot

Sote integraatio työryhmän jäsenet (3.3.2015 mennessä suostumuksensa ilmoittaneet) Keski-Suomen SOTE 2020 hankkeen edustajat työryhmässä:

Sote integraatio työryhmän jäsenet (3.3.2015 mennessä suostumuksensa ilmoittaneet) Keski-Suomen SOTE 2020 hankkeen edustajat työryhmässä: Sote integraatio työryhmän jäsenet (3.3.2015 mennessä suostumuksensa ilmoittaneet) Keski-Suomen SOTE 2020 hankkeen edustajat työryhmässä: Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen (vastuuhenkilö) Asiantuntijalääkäri

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) Kaupunginhallitus 18.1.2016 liite nro 4 (1/9) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta

Lisätiedot

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29 Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Kirkkovene miehet 10 km Joukkue ================================== 1. Kuopion Soutajat

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2018

Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Tilanne 31.12.2017 #keskisuomi vakaan #kasvunmaakunta kasvu jatkui hyvänä 2017 vientiteollisuus oivassa vedossa Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto 2010= 125 120 Keski-Suomen

Lisätiedot

Itä-Uudenmaan aluepelastuslautakunta ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOKSEN TALOUSARVIO- JA TALOUSSUUNNITELMAEHDOTUS /13.

Itä-Uudenmaan aluepelastuslautakunta ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOKSEN TALOUSARVIO- JA TALOUSSUUNNITELMAEHDOTUS /13. Itä-Uudenmaan aluepelastuslautakunta 8 17.10.2017 ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOKSEN TALOUSARVIO- JA TALOUSSUUNNITELMAEHDOTUS 2018-2020 76/13.130/2017 IUALPEL 17.10.2017 8 Valmistelu: Olavi Liljemark Pelastuslaitoksen

Lisätiedot

Kokonaistilanne. Page 1

Kokonaistilanne. Page 1 Jyväskylä Valmet EK Äänekoski KESKI-SUOMEN RANKING Valvoja:Jkl Nimi Seura Liitto Luokitus Pisteet yht. 1 Nurminen Kari VKK Jyväskylä Y 44 21 23 2 Kallio Jesse Giants Pori N 42 25 17 3 Varma Seppo Muurke

Lisätiedot

Kuntatiedot hankekunnat (osittain tarkastamattomat) Liite 3

Kuntatiedot hankekunnat (osittain tarkastamattomat) Liite 3 Kuntatiedot hankekunnat (osittain tarkastamattomat) Liite 3 Vanhuspalvelulain seurantaindikaattoreiden toteutuminen Keski-Suomessa 2013 Â ; THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet 2005-2013 Suluissa

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Mitä keskisuomalaiset sairastavat? Vesa Kataja Johtajaylilääkäri, KSSHP

Mitä keskisuomalaiset sairastavat? Vesa Kataja Johtajaylilääkäri, KSSHP Mitä keskisuomalaiset sairastavat? Vesa Kataja Johtajaylilääkäri, KSSHP Sopimusohjauksen kehysseminaari 29.4.2015 Mitä suomalaiset sairastavat? Suomessa suurta alueellista vaihtelua Sairastavuudessa Kuolleisuudessa

Lisätiedot

PELASTUSTOIMEN ALUEJAKO

PELASTUSTOIMEN ALUEJAKO PELASTUSTOIMEN ALUEJAKO Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman toimeenpano, pelastustoimen järjestelmän uudelleenorganisointi Sisäasiainministeriön lausuntopyyntö 20.12.2013 Sisäasiainministeriön esitys

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois-Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois-Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois-Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä Noljakantie 4 80140 Joensuu Ydintietoja pelastuslaitoksesta Asukkaita 165 673 Pinta-ala 21 584

Lisätiedot

(x) (x) (x) (x) (x) (x) (x) Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen

(x) (x) (x) (x) (x) (x) (x) Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 14/6.6.2011 250 Kokousaika 6.6.2011 klo 17.00 20.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Väkivalta / uhkatilanne

Väkivalta / uhkatilanne Pelastusalan uhkatilannekoulutus - kehittämistarpeet Juha Höök Paloesimies, Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos SPPL työturvallisuusseminaari 15.4.2015, Espoo Väkivalta / uhkatilanne Väkivalta on helppo tunnistaa,

Lisätiedot

Pelastustoimi ja pelastuslaitos

Pelastustoimi ja pelastuslaitos Pelastustoimi ja pelastuslaitos Päijät-Hämeen pelastuslaitos Marjo Oksanen marjo.oksanen@phpela.fi Pelastustoimen tehtävänjako Sisäasiainministeriö johtaa, ohjaa ja valvoo pelastustointa ja sen palvelujen

Lisätiedot

KIIREETTÖMIEN POTILASKULJETUSTEN ANALYSOINTI KESKI SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN ALUEELLA

KIIREETTÖMIEN POTILASKULJETUSTEN ANALYSOINTI KESKI SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN ALUEELLA Kaius Kuusimurto Hannu Lähdevaara Jorma Teittinen KIIREETTÖMIEN POTILASKULJETUSTEN ANALYSOINTI KESKI SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN ALUEELLA LOPPURAPORTTI 8.2.2006 116/2006 KESKI SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN

Lisätiedot