Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.9.2012"

Transkriptio

1 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus Julkaisuvapaa tiistaina klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan syyskuun lopussa työtöntä työnhakijaa, lisäystä vuoden takaisesta tilanteesta 729. Koko maassa oli työtöntä työnhakijaa, enemmän kuin vuosi sitten syyskuussa. Suunta on ollut sama kaikissa ELY-keskuksissa. Kuluvan vuoden elokuusta työttömyys väheni. Muutos on tavanomainen syksyn kausivaihtelulle. Keski-Suomessa oli syyskuun lopussa 466 ja koko maassa työtöntä työnhakijaa vähemmän kuin elokuun lopussa. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta eli työnvälitystilaston mukainen työttömyysaste oli Keski-Suomessa syyskuun lopussa 11,2 %. Korkeampi työttömyys oli Pohjois-Karjalassa (12,5), Lapissa (12,2) ja Kainuussa (11,4 %). Koko maassa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli syyskuun lopussa 8,9 %. Kaikkiaan työnhakijoita Keski-Suomen ELY-keskuksen alueen työ- ja elinkeinotoimistoissa oli syyskuun lopussa , joista työttömiä työnhakijoita Työssä olevia työnhakijoista oli ja työvoiman ulkopuolella olevia Työttömyyseläkkeen saajia oli ja lyhennettyä työviikkoa teki 121 työnhakijaa. Työttömistä työnhakijoista oli työ- ja elinkeinotoimistoon henkilökohtaisesti ilmoittautuneita lomautettuja 726. (Ryhmälomakkeilla ilmoitetut lomautukset eivät sisälly työnvälitystilaston lomautettuihin.) Avoimet työpaikat Keski-Suomen ELY-keskuksen alueen työ- ja elinkeinotoimistoissa oli syyskuun aikana avointa työpaikkaa, 17 enemmän kuin elokuussa ja 110 enemmän vuosi sitten syyskuussa. Eniten oli avoinna kaupallisen työn, palvelutyön sekä terveydenhuollon ja sosiaalialan ammattiryhmien työpaikkoja. Syyskuun avoimista työpaikoista oli uusia, kuukauden aikana ilmoitettuja Kuukauden aikana täyttyi työpaikkaa ja kuukauden lopussa työpaikoista oli avoinna 854. Työnhakijoita yhtä avointa työpaikkaa kohti oli syyskuun aikana Keski-Suomessa 15 ja koko maassa 8.

2 Työttömyyden rakenne Viiden Keski-Suomen seutukunnan työttömien työnhakijoiden määrä on lisääntynyt viime vuoden syyskuusta. Keuruun seutukunnassa määrä on pysynyt ennallaan. Kuluvan vuoden elokuusta Keuruun seutukunnan työttömien työnhakijoiden määrä laski hieman, sama koettiin Jyväskylän, Joutsan ja Saarijärvi-Viitasaaren seutukunnissa. Elokuun tapaan Keski-Suomen seutukuntien matalimman työttömyysasteen syyskuun lopussa kirjasi Joutsan seutukunta (10,2) ja korkeimman Äänekosken seutukunta (14,2 %). Työttömyysasteella mitaten Keski-Suomen kuntien paras tilanne syyskuun lopussa oli Luhangassa (7,0) ja Muuramessa (7,8 %). Myös Laukaa, Petäjävesi ja Uurainen pääsivät alle kymmenen prosentin työttömyysasteeseen. Syyskuun lopun korkeimmat kuntakohtaiset työttömyysasteet Keski-Suomessa olivat Äänekoskella (14,8) ja Jämsässä (13,0 %). Maan suurimpien kaupunkien työttömyysastelistalla Jyväskylä nousi Porin ohi kuudenneksi. Syyskuun lopun tilanne oli seuraava: Espoo (5,8), Helsinki (7,8), Vantaa (8,1), Kuopio (9,5), Kouvola (10,7), Jyväskylä (11,9), Pori (12,1), Turku (12,5), Oulu (12,7), Tampere (13,1) ja Lahti (13,4 %). Jyväskylän seutukunnan sijoitus suurten kaupunkien seutukuntien työttömyysastelistalla nousi myös pykälän paremmaksi. Syyskuun lopun järjestys muodostui seuraavaksi: Helsingin seutukunta (7,0 %; seutukuntaan kuuluvat myös pääkaupunkiseudun kolme suurta kaupunkia), Kuopion sk (8,9), Turun sk (9,8), Kouvolan sk (10,6), Porin sk (10,8), Tampereen sk (11,1), Jyväskylän sk (11,3), Lahden sk (11,4) ja Oulun sk (11,7 %). Keski-Suomen työttömistä työnhakijoista oli syyskuun lopussa naisia (43,7 %) ja miehiä (56,3 %). Työttömiä naisia oli 355 ja työttömiä miehiä 111 vähemmän kuin elokuun lopussa. Viime vuoden syyskuuhun verrattuna naisia oli työttömänä 110 ja miehiä 619 enemmän. Työttömyyden lisääntyminen viime vuoden syyskuusta on Keski-Suomessa kohdistunut useimpiin ikäja ammattiryhmiin ja myös useimpiin koulutusasteisiin. Muutokset kuluvan vuoden elokuusta ovat vaihtelevampia. Keski-Suomen työttömistä työnhakijoista joka neljäs, Jyväskylässä lähes joka kolmas oli syyskuun lopussa alle 30-vuotias. Alle 30-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli Keski-Suomessa yhteensä Jyväskylässä heistä asui eli kaksi kolmasosaa. Yli vuoden yhdenjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli Keski-Suomen työttömistä työnhakijoista syyskuun lopussa Määrä laski elokuusta 126:lla, mutta oli saman verran eli 124 suurempi kuin vuosi sitten syyskuussa. Pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä työnhakijoista oli syyskuun lopussa korkein Pirkanmaan ELY-keskuksessa, 29,1 %. Elokuun ykkönen Keski-Suomi oli syyskuun kakkonen prosenttiosuudellaan 28,6 %. Koko maassa pitkäaikaistyöttömien osuus työttömistä työnhakijoista oli 25,7 %. Toimenpiteet Työvoimapoliittisten toimenpiteiden piirissä oli Keski-Suomessa syyskuun lopussa henkilöä, 5,5 % työvoimasta. Työvoimapoliittisten toimenpiteiden piirissä olleista oli työllistämistukitoimenpiteissä 2 700, työvoimakoulutuksessa 1 135, työharjoittelussa / työelämävalmennuksessa 986, vuorotteluvapaapaikkaan työllistettynä 508, kuntouttavassa työtoiminnassa 503 ja omaehtoisessa opiskelussa Työvoimapoliittisten toimenpiteiden piirissä olevien määrä oli 651 suurempi kuin elokuun lopussa. Viime vuoden syyskuun lopun tilanteeseen verrattuna määrä oli 151 pienempi. (Työvoimapoliittisissa toimenpiteissä olevat eivät sisälly työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston työttömiin työnhakijoihin.)

3 Keski-Suomen ELY-keskuksessa työllisyystilannetta ja työvoimapolitiikan toimeenpanoa koskeviin tiedusteluihin vastaavat: Yksikön päällikkö Lauri Hiltunen työllisyys, osaaminen ja kulttuuri Kehittämispäällikkö Sirpa Lehto työllisyys ja työvoimapalvelut Koulutuspäällikkö Marja Pudas osaamisen kehittäminen TE-toimistoissa tiedusteluihin vastaavat: Vuokko Marttila Jyväskylän TE-toimisto toimialueen kunnat: Hankasalmi, Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Petäjävesi, Toivakka, Uurainen Heikki Paavuori Jämsän TE-toimisto toimialueen kunnat: Joutsa, Jämsä, Keuruu, Kuhmoinen, Luhanka, Multia Kielo Janhunen ja Anna-Marja Tamminen Äänekosken TE-toimisto toimialueen kunnat: Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kyyjärvi, Pihtipudas, Saarijärvi, Viitasaari, Äänekoski Seuraava eli työllisyyskatsaus julkaistaan tiistaina

4 Keski-Suomen ELY-keskus Työttömät työnhakijat TA HE MA HU TO KE HE EL SY LO MA JO TA HE MA HU TO KE HE EL SY LO MA JO TA-JO TA-SY Vuodet uuden ja vuodet vanhan tilastojärjestelmän mukaan.

5 TAULU 1 TYÖLLISYYSTILANNE KUUKAUDEN LOPUSSA SEKÄ AVOIMET TYÖPAIKAT KUUKAUDEN LOPUSSA JA KUUKAUDEN AIKANA Muutos / Muutos / KESKI-SUOMI: Lkm % Lkm % TYÖNHAKIJAT KAIKKI TYÖNHAKIJAT , ,1 - Työttömät työnhakijat , ,1 - Lyhennetyllä työviikolla , ,1 -Työssä olevat , ,4 - yleisillä työmarkkinoilla , ,2 - tukitoimenpiteillä sijoitettuna , ,4 - Työvoiman ulkopuolella , ,3 - Työttömyyseläkettä saavat , ,2 TYÖVOIMAN KYSYNTÄ AVOIMET TYÖPAIKAT KK:N AIKANA , ,5 - Kuukauden uudet työpaikat , ,2 - Täyttyneet työpaikat , ,7 - TE-toimiston hakijalla täyttyneet , ,5 AVOIMET TYÖPAIKAT KK:N LOPUSSA , ,8 TYÖVOIMAPOLIITTISET TOIMENPITEET TOIMENPITEET YHTEENSÄ , ,0 - Työllistämistukitoimenpiteillä yht , ,0 - Valtiolle sijoitetut , ,6 - Kuntiin ja kuntayhtymiin sijoitetut , ,9 - Yksityiselle sektorille sijoitetut , ,6 - Työvoimakoulutuksessa , ,8 - Työharjoittelu/työelämävalmennus , ,5 - Vuorotteluvapaapaikkaan työllistettyjä , ,9 - Kuntouttavassa työtoiminnassa , ,3 - Omaehtoisessa opiskelussa , ,1 TYÖTTÖMYYDEN RAKENNE TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT , ,1 - Naiset , ,7 - Miehet , ,0 - Työttömistä lomautetut , ,1 - Työttömät ilman lomautettuja , ,4 - Alle 25-vuotiaat , ,5 - Pitkäaikaistyöttömät , ,0 - Työttömistä kassojen jäseniä , ,7 - Tyött. työnhak. osuus työvoimasta % 11,2 11,6 10,9 KOKO MAA: TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT , ,0 - Naiset , ,5 - Miehet , ,2 - Työttömistä lomautetut , ,2 - Työttömät ilman lomautettuja , ,0 - Alle 25-vuotiaat , ,7 - Pitkäaikaistyöttömät , ,3 AVOIMET TYÖPAIKAT KK:N AIKANA , ,7 - Kuukauden uudet työpaikat , ,5 - Täyttyneet työpaikat , ,1 - Työvoimatoimiston hakijalla täyttyneet , ,9 AVOIMET TYÖPAIKAT KK:N LOPUSSA , ,8

6 TAULU 2 TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT , JA T Y Ö T T Ö M Ä T T Y Ö N H A K I J A T Osuus työ- Muutos / Muutos / voimasta % ELY-KESKUS Lkm % Lkm % UUSIMAA , ,9 6,7 VARSINAIS-SUOMI , ,1 9,3 SATAKUNTA , ,1 9,7 HÄME , ,2 9,8 PIRKANMAA , ,5 10,0 KAAKKOIS-SUOMI , ,4 10,9 ETELÄ-SAVO , ,7 10,3 POHJOIS-SAVO , ,9 9,7 POHJOIS-KARJALA , ,0 12,5 KESKI-SUOMI , ,1 11,2 ETELÄ-POHJANMAA , ,8 7,0 POHJANMAA , ,7 5,9 POHJOIS-POHJANMAA , ,5 10,9 KAINUU , ,7 11,4 LAPPI , ,7 12,2 AHVENANMAA , ,0 3,0 KOKO MAA , ,0 8,9 T Y Ö T T Ö M Ä T T Y Ö N H A K I J A T TYÖ- JA Osuus työ- ELINKEINO- Muutos / Muutos / voimasta % TOIMISTO Lkm % Lkm % JYVÄSKYLÄ , ,8 11,3 JÄMSÄ , ,7 11,9 ÄÄNEKOSKI , ,0 12,9 T Y Ö T T Ö M Ä T T Y Ö N H A K I J A T Osuus työ- Muutos / Muutos / voimasta % SEUTUKUNTA Lkm % Lkm % JYVÄSKYLÄN SK , ,9 11,3 JOUTSAN SK , ,1 10,2 KEURUUN SK , ,0 10,9 JÄMSÄN SK , ,1 12,9 ÄÄNEKOSKEN SK , ,1 14,2 SAARIJ.-VIITAS. SK , ,9 11,9 ELY-keskus- ja TE-toimistokohtaiset tiedot asiointitoimiston mukaan. Seutukuntakohtaiset tiedot asuinkunnan mukaan.

7 TAULU 3 KESKI-SUOMEN TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT IÄN, AMMATIN JA KOULUTUSASTEEN MUKAAN , JA Muutos / Muutos / IKÄRYHMÄ Lkm % Lkm % vuotiaat , , vuotiaat , , vuotiaat , , vuotiaat , , vuotiaat , , vuotiaat , , vuotiaat , , vuotiaat , , vuotiaat , ,7 Yli 60-vuotiaat , ,1 YHTEENSÄ , ,1 Muutos / Muutos / AMMATTIRYHMÄ Lkm % Lkm % 0 Tieteell., tekn. ja taiteellinen työ , ,1 1 Terveydenhuolto ja sosiaaliala , ,4 2 Hallinto- ja toimistotyö, IT-alan työ , ,0 3 Kaupallinen työ , ,7 4 Maa- ja metsätal.työ, kalastusala , ,0 5 Kuljetus- ja liikenne , ,7 6 Rakennus- ja kaivosala , ,6 7-8 Teollinen työ , ,6 9 Palvelutyö , ,8 X Muualla luokittelematon työ , ,1 YHTEENSÄ , ,1 Muutos / Muutos / KOULUTUSASTE Lkm % Lkm % Alempi perusaste , ,8 Ylempi perusaste , ,9 Keskiaste , ,4 Alin korkea-aste , ,2 Alempi korkeakouluaste , ,5 Ylempi korkeak. + tutkijakoul.aste , ,8 Koulutusaste tuntematon , ,8 YHTEENSÄ , ,1

8 TAULU 4 AVOIMET TYÖPAIKAT AMMATTIRYHMITTÄIN KESKI-SUOMESSA SYYSKUU 2012 Syyskuun Syyskuun Toimiston Kuukauden uusien avointen aikana Avoinna aikana hakijalla Avoinna työpaikkojen muutos av. olleet olleista täyttyneet täyttyneet syyskuun elokuusta syyskuusta AMMATTIRYHMÄ työpaikat uudet työpaikat työpaikat lopussa Tieteell., tekn. ja taiteellinen työ Terveydenhuolto ja sosiaaliala Hallinto- ja toimistotyö, IT-alan työ Kaupallinen työ Maa- ja metsätal.työ, kalastusala Kuljetus- ja liikenne Rakennus- ja kaivosala Teollinen työ Palvelutyö X Muualla luokittelematon työ YHTEENSÄ AVOIMET TYÖPAIKAT TE-TOIMISTOITTAIN KESKI-SUOMESSA JA KAIKKIAAN KOKO MAASSA SYYSKUU 2012 Syyskuun Syyskuun Toimiston Kuukauden uusien avointen aikana Avoinna aikana hakijalla Avoinna työpaikkojen muutos av. olleet olleista täyttyneet täyttyneet syyskuun elokuusta syyskuusta TE-TOIMISTO työpaikat uudet työpaikat työpaikat lopussa JYVÄSKYLÄ JÄMSÄ ÄÄNEKOSKI KESKI-SUOMI KOKO MAA

9 TAULU 5A TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT KUNNITTAIN TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT (ML. HENK.KOHT.LOMAUTETUT) Osuus Työ- työvoi- Alle 25- Yli 50- Yli vuod. Vajaa- Kunta voima masta % Yhteensä Miehet Naiset vuotiaat vuotiaat tyött. oll. kuntoiset HANKASALMI , JYVÄSKYLÄ , LAUKAA , MUURAME , PETÄJÄVESI , TOIVAKKA , UURAINEN , JOUTSA , LUHANKA 284 7, KEURUU , MULTIA , JÄMSÄ , KUHMOINEN , KONNEVESI , ÄÄNEKOSKI , KANNONKOSKI , KARSTULA , KINNULA , KIVIJÄRVI , KYYJÄRVI , PIHTIPUDAS , SAARIJÄRVI , VIITASAARI , KESKI-SUOMI , = tietoa ei ole saatu, se on liian epävarma esitettäväksi tai se on salassapitosäännön alainen Kuntakohtaiset tiedot työnvälitystilaston taulu TK14A. Keski-Suomen tiedot työnvälitystilaston taulu TK1. Kuntien työttömyysasteiden (työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta %) laskennassa käytettävät työvoimaluvut ovat Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston vuoden 2010 lopullisia tietoja. Samoja työvoimalukuja käytetään laskettaessa taulun 2 TE-toimisto- ja seutukuntakohtaisia työttömyysasteita sekä laskettaessa taulun 6 vastaavia osuuksia. Koko ELY-keskuksen työvoimalukuna käytetään Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaista edellisvuoden vastaavan neljänneksen työvoiman määrää.

10 TAULU 5B TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT KUNNITTAIN , JA TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT (ML. HENK.KOHT.LOMAUTETUT) Muutos / Muutos / Kunta Lkm % Lkm % HANKASALMI , ,7 JYVÄSKYLÄ , ,1 LAUKAA , ,1 MUURAME , ,2 PETÄJÄVESI , ,4 TOIVAKKA , ,0 UURAINEN , ,8 JOUTSA , ,3 LUHANKA , ,1 KEURUU , ,4 MULTIA , ,1 JÄMSÄ , ,4 KUHMOINEN , ,9 KONNEVESI , ,7 ÄÄNEKOSKI , ,8 KANNONKOSKI , ,5 KARSTULA , ,6 KINNULA , ,2 KIVIJÄRVI , ,7 KYYJÄRVI , ,8 PIHTIPUDAS , ,2 SAARIJÄRVI , ,5 VIITASAARI , ,8 KESKI-SUOMI , ,1 Kuntakohtaiset tiedot työnvälitystilaston taulu TK14A. Keski-Suomen tiedot työnvälitystilaston taulu TK1.

11 TAULU 6 TYÖVOIMAPOLIITTISTEN TOIMENPITEIDEN PIIRISSÄ OLEVAT KUNNITTAIN , JA Osuus % työvoimasta Muutos / Muutos / Kunta Lkm % Lkm % HANKASALMI 145 6, , ,4 JYVÄSKYLÄ , , ,2 LAUKAA 385 4, , ,5 MUURAME 175 3, , ,9 PETÄ JÄV ESI 77 4, , ,9 TOIVAKKA 40 3, , UURAINEN 92 5, , ,0 JOUTSA 105 5, , ,6 LUHANKA KEURUU 291 6, , ,9 MULTIA 51 6, , ,3 JÄMSÄ 574 5, , ,8 KUHMOINEN 54 5, , ,0 KONNEV ESI 70 5, , ,4 ÄÄNEKOSKI 543 6, , ,3 KANNONKOSKI 42 6, , ,1 KARSTULA 140 7, , ,7 KINNULA 57 7, , ,5 KIVIJÄRVI 36 8, , ,3 KYYJÄRVI PIHTIPUDAS 74 4, , ,5 SAARIJÄRVI 361 8, , ,0 VIITASAARI 112 3, , ,8 KESKI-SUOMI , , ,0.. = tietoa ei ole saatu, se on liian epävarma esitettäväksi tai se on salassapitosäännön alainen Työvoimapoliittiset toimenpiteet: Työlllistämistuki, työvoimakoulutus, työharjoittelu / työelämävalmennus, vuorotteluvapaapaikkaan työllistetyt, kuntouttava työtoiminta, omaehtoinen opiskelu Toimenpiteet sisältävät sekä kansallisen että ESR-rahoituksen. Kunta tarkoittaa asuinkuntaa..

12

13 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 KESKI-SUOMEN TYÖLLISYYSKATSAUS JULKAISUVAPAA TIISTAINA KLO 9:00 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.3.2012

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.3.2012 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.3.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.4.2012 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ HELMIKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 29.2.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.3.2012 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.10.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.11.2012 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.1.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.2.2012 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ MARRASKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.11.2012 Julkaisuvapaa perjantaina 21.12.2012 klo 9:00 Työnhakijat Työttömyys jatkaa kasvuaan. Keski-Suomessa oli työ- ja

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ MAALISKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.3.2014 Julkaisuvapaa torstaina 24.4.2014 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.1.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.2.2014 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ SYYSKUU 2013 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.9.2013 Julkaisuvapaa tiistaina 22.10.2013 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.9.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 20.10.2015 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ MAALISKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.3.2015 Julkaisuvapaa torstaina 23.4.2015 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.4.2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.5.2013 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ MAALISKUU 2013 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.3.2013 Julkaisuvapaa tiistaina 23.4.2013 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ HELMIKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 27.2.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.3.2015 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2013 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.1.2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.2.2013 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.7.2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8.2013 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ SYYSKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.9.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 21.10.2014 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.6.2015

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.6.2015 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.6.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 21.7.2015 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.10.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.1.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.2.2015 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2012

Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2012 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.4.2012 klo 9.00 Työttömyys laskenut Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.11.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.12.2015 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.8.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.9.2015 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9.00 Avoimet työpaikat lisääntyivät vuoden takaisesta Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.4.2012

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.4.2012 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.4.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.5.2012 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2015

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2015 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.12.2015 klo 9.00 Työttömiä pohjoiskarjalaisia 600 enemmän kuin vuosi sitten Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.12.2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2016 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomen historiallinen työttömyysvuosi päättyi samoihin

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2015 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2015 Julkaisuvapaa torstaina 23.4.2015 klo 9.00 Työttömien määrää alentunut maaliskuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ JOULUKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.12.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.1.2015 klo 9:00 Työnhakijat Vuosi 2014 oli kolmas peräkkäinen työttömyyden kasvuvuosi.

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ KESÄKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.6.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 22.7.2014 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.4.2014

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.4.2014 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.4.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.5.2014 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2014

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2014 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.2.2014 klo 9.00 Pirkanmaan tilanne ennallaan Työttömien työnhakijoiden määrä oli lähes

Lisätiedot

Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet. Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite)

Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet. Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite) Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite) Kuntakartat liittyvät Keski-Suomen liiton Defris-hankkeen Palveluselvitykseen. Jokaisesta

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2013

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2013 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus /2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8. 2013 klo 9.00 Työttömyyden kasvaa yhä Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.2.2014

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.2.2014 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.2.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.3.2014 klo 9:00 Työnhakijat Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta eli työnvälitystilaston

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 9 /2012

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 9 /2012 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus /2012 Julkaisuvapaa tiistaina 23.10. 2012 klo.00 Työttömyys kiihtyvässä kasvussa Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

Omaehtoisen koulutuksen työttömyysturvalla aloittaneita Etelä- Savossa tänä vuonna jo lähes 700. Työllisyyskatsaus, syyskuu 2012 23.10.2012 klo 9.

Omaehtoisen koulutuksen työttömyysturvalla aloittaneita Etelä- Savossa tänä vuonna jo lähes 700. Työllisyyskatsaus, syyskuu 2012 23.10.2012 klo 9. NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Omaehtoisen koulutuksen työttömyysturvalla aloittaneita Etelä- Savossa tänä vuonna jo lähes 700 Työllisyyskatsaus, syyskuu 2012 23.10.2012 klo 9.00 Omaehtoisen

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2008 puh. 010 604 8051 ja 010 604 8050 Julkistettavissa 20.1.2009 klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2008 puh. 010 604 8051 ja 010 604 8050 Julkistettavissa 20.1.2009 klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2008 puh. 010 604 8051 ja 010 604 8050 Julkistettavissa 20.1.2009 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 400 '000 350 300 250 (1)

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2015 NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.9.2015 klo 9.00 Työttömien määrä vähentyi elokuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,

Lisätiedot

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain 2/12 215/12 Ekonomisti Heikki Taulu 45 4 35 25 Työttömien määrän suhteelliset muutokset koulutustason mukaan, koko maa Tutkijakoulutus 15 5 2/12 3/12

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 22.1.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 28 '9 '1

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 2009 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 23.6.2009 klo 9.

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 2009 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 23.6.2009 klo 9. TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 23.6.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 4/2012

Satakunnan työllisyyskatsaus 4/2012 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2012 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 4/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.5.2012 klo 9.00 Työttömyys laskenut edelleen Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.5.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi hieman viime

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 1/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 1/2012 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 1/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.2.2012 klo 9.00 Työttömien työnhakijoiden määrä maltillisessa laskussa

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 9/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 9/2012 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 9/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 23.10.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 5,8 % viime vuodesta

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 1/2013

Satakunnan työllisyyskatsaus 1/2013 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2013 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 1/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.2.2013 klo 9.00 Kesätyöpaikat lisäsivät avoimia työpaikkoja Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2015 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 25.8.2015 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi heinäkuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.1.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto 942 538 965 729 1 908 267 63,3 % 716 038 784 229 1 500 267 49,8 % 226 500 181 500 408 000 13,5 % 492 298 468 783 961 081 31,9 % 253 750 188 750 442 500 14,7 % 7 000 5 000 12 000 0,4 % 24 278 20 763 45

Lisätiedot

Koulujen päättyminen nosti naisten työttömyysastetta

Koulujen päättyminen nosti naisten työttömyysastetta NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Koulujen päättyminen nosti naisten työttömyysastetta Etelä-Savossa Työllisyyskatsaus, kesäkuu 2012 24.7.2012 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 2/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 2/2012 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 2/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.3.2012 klo 9.00 Työttömien työnhakijoiden määrä jatkaa maltillista laskuaan

Lisätiedot

Miesten työttömyysaste erityinen huolenaihe Etelä-Savossa

Miesten työttömyysaste erityinen huolenaihe Etelä-Savossa NÄKYMIÄ MAALISKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Miesten työttömyysaste erityinen huolenaihe Etelä-Savossa Työllisyyskatsaus, helmikuu 2012 20.3.2012 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli helmikuun

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 2.11.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2015 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 21.7.2015 klo 9.00 Työttömyys kohosi Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2013

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2013 NÄKYMIÄ ELOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 050 395 5170 Elokuun työllisyyskatsaus 8/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.9. klo 9.00 Työttömiä nuoria yli 40 % enemmän kuin vuotta aiemmin Uudenmaan

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2015 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 24.6.2015 klo 9.00 Avoimia työpaikkoja enemmän kuin vuosi sitten Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 214 puh. 29 54 85 ja 29 54 8253 Julkistettavissa 24.6.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012

Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 LAPIN ELY-KESKUS Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.7.2012 klo 9.00 Työttömien osuus työvoimasta Alle 10 % 10-14,9 % 15-19,9 % 20-24,9 % 25 % ja yli Työttömiä

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 25.1.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 10/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 10/2012 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 10/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.11.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 9,1 % viime

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2013 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 21.1.2014 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 22.1.2013 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)

Lisätiedot

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2014

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2014 NÄKYMIÄ HELMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Helmikuun työllisyyskatsaus 2/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.3. klo 9.00 Nuorisotyöttömyyden kasvu

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2012

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2012 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.8.2012 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 11.679 Pohjois-Karjalassa oli heinäkuun lopussa

Lisätiedot

Työttömyys väheni Etelä-Savossa koulujen alettua. Työllisyyskatsaus, elokuu klo 9.00

Työttömyys väheni Etelä-Savossa koulujen alettua. Työllisyyskatsaus, elokuu klo 9.00 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömyys väheni Etelä-Savossa koulujen alettua Työllisyyskatsaus, elokuu 2015 22.9.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli elokuun lopussa työttömänä

Lisätiedot

SATAKUNNAN TYÖLLISYYSKATSAUS 1/2012 Julkaisuvapaa tiistaina klo 9.00

SATAKUNNAN TYÖLLISYYSKATSAUS 1/2012 Julkaisuvapaa tiistaina klo 9.00 SATAKUNNAN TYÖLLISYYSKATSAUS 1/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.2. 2012 klo 9.00 Avoimet työpaikat lisääntyneet Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen alueella oli

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2012

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2012 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2012 Joulukuun työllikatsaus 12/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.1.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2012 Työttömänä olevien työnhakijoiden määrä oli Kaakkois-Suomessa vuoden

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 24.9.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.12.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 21.12.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 12/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 12/2012 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 12/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.1.2013 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 9,6 % viime

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2012

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2012 NÄKYMIÄ SYYSKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Jouni Nupponen 050 395 5170 Syyskuun työllisyyskatsaus 9/ Julkaisuvapaa tiistaina 23.10. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 7 %

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 26.1.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

Työttömiä Etelä-Savossa lähes 850 edellisvuotta enemmän. Työllisyyskatsaus, toukokuu klo 9.00

Työttömiä Etelä-Savossa lähes 850 edellisvuotta enemmän. Työllisyyskatsaus, toukokuu klo 9.00 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömiä Etelä-Savossa lähes 850 edellisvuotta enemmän Työllisyyskatsaus, toukokuu 2015 24.6.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli toukokuun

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013 NÄKYMIÄ SYYSKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Santtu Sundvall 0295 020 914 Syyskuun työllisyyskatsaus 9/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.10. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä kolmannes

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2011 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 24.1.2012 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2013

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2013 NÄKYMIÄ JOULUKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Joulukuun työllisyyskatsaus 12/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.1.2014 klo 9.00 Työttömyyden kasvu on tasaantunut, pitkäaikaistyöttömyys

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.6.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Etelä-Savon työttömien määrä 30 % suurempi kuin vuoden 2008 suhdannehuipulla. Työllisyyskatsaus, huhtikuu klo 9:00

Etelä-Savon työttömien määrä 30 % suurempi kuin vuoden 2008 suhdannehuipulla. Työllisyyskatsaus, huhtikuu klo 9:00 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savon työttömien määrä 30 % suurempi kuin vuoden 2008 suhdannehuipulla Työllisyyskatsaus, huhtikuu 2014 20.5.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Vuoden

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 11/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 11/2012 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 11/2012 Julkaisuvapaa perjantaina 21.12.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 12,1 % viime

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 212 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.2.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016 Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 12/2015

Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 12/2015 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 12/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.01.2016 klo 9.00 Työllisyyden trendit Pohjois-Pohjanmaalla Uusia avoimia

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.5.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Lomautukset lisäsivät Etelä-Savossa työttömien määrää. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9.00

Lomautukset lisäsivät Etelä-Savossa työttömien määrää. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9.00 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Lomautukset lisäsivät Etelä-Savossa työttömien määrää Työllisyyskatsaus, marraskuu 2014 23.12.2014 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli marraskuun

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.3.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.9.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1. Työttömät

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 212 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.4.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.11.2014

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.11.2014 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.11.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 23.12.2014 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan

Lisätiedot

Maaliskuun työllisyyskatsaus 2014

Maaliskuun työllisyyskatsaus 2014 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2014 POHJANMAAN ELY-KESKUS Maaliskuun työllisyyskatsaus 2014 Julkaisuvapaa 24.4.2014 klo 9.00 Työttömyys vähentynyt teollisen alan ammateissa. Useammassa kunnassa työttömyys kääntynyt

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Syyskuu 2015

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Syyskuu 2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU 215 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Syyskuu 215 Julkaisuvapaa tiistaina 2.1.215 klo 9. Pirkanmaan työttömyys samalla tasolla kuin syyskuussa 1997 Työttömyys oli kasvanut

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 3/2014

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 3/2014 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2014 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 3/2014 Julkaisuvapaa torstaina 24.4.2014 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 7 % viime vuodesta Etelä-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2012

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2012 NÄKYMIÄ ELOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Jouni Nupponen 050 395 5170 Elokuun työllisyyskatsaus 8/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.9. klo 9.00 Avoimia työpaikkoja tarjolla vähemmän

Lisätiedot

Keski-Suomen Yrittäjät. Aluejärjestöraportti

Keski-Suomen Yrittäjät. Aluejärjestöraportti Keski-Suomen Yrittäjät Aluejärjestöraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT

LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 TYÖVOIMA LAUKAASSA 1990-2011 9000 8000 7000 6000 5000

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2014

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2014 NÄKYMIÄ TAMMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Tammikuun työllisyyskatsaus 1/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.2. klo 9.00 Avoimia työpaikkoja tammikuun

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014 NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.5. klo 9.00 Työttömyys edelleen kasvussa

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2012

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2012 NÄKYMIÄ JOULUKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Santtu Sundvall 050 380 6231 Joulukuun työllisyyskatsaus 12/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.1.2013 klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 050 380 6231 Jouni Nupponen 050 395 5170 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.5. klo 9.00 Työttömyys edelleen viime

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2014

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2014 NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.6. klo 9.00 Työttömyys jatkoi kasvuaan

Lisätiedot