Yritysten liiketoimintasuhteet

Transkriptio

1 Pekka Tsupari & Johanna Sisto & Petri Godenhjelm & Olli-Pekka Oksanen & Penna Urrila Yritysten liiketoimintasuhteet Selvitys liiketoimintasuhteista ja verkostoitumisesta Suomessa Katsauksia 2004/6

2 Pekka Tsupari & Johanna Sisto & Petri Godenhjelm & Olli-Pekka Oksanen & Penna Urrila Yritysten liiketoimintasuhteet Selvitys liiketoimintasuhteista ja verkostoitumisesta Suomessa Katsauksia 2004/6

3 Tiedustelut Pekka Tsupari puh: (09) Johanna Sisto puh: (09) Petri Godenhjelm puh: (09) Taitto Jyrki Pessi 2004 Tilastokeskus ISSN = Katsauksia ISBN Multiprint Helsinki 2004

4 ESIPUHE Yritysten liiketoimintasuhteet ja verkostoituminen ovat käsitteitä, jotka liitetään yhä useammin yritysten toimintaympäristön muutoksista käytävään keskusteluun. Laajoihin empiirisiin kyselyaineistoihin ja tilastoihin perustuvia tutkimuksia aiheesta ei kuitenkaan juuri ole tehty. Euroopan unionin tilastovirasto Eurostat käynnisti yhdessä kansallisten tilastoviranomaisten kanssa vuonna 2002 selvityshankkeen tavoitteenaan ymmärtää ja kuvata yritysten verkostoitumista ja liittoutumista. Suomessa syksyllä 2003 tehty Yritysten liiketoimintasuhteet -kysely oli osa tätä hanketta. Raportti esittelee kyselyn keskeiset tulokset vastanneiden yritysten osalta. Raportin toisena tavoitteena on määritellä keskeisiä liiketoimintasuhteisiin ja verkostoitumiseen liittyviä käsitteitä ja esitellä teoreettisia näkökulmia. Lisäksi raportissa tarkastellaan verkostoitumisen vaikutusta kyselyyn vastanneiden yritysten kasvuun ja kannattavuuteen. Kasvua ja kannattavuutta koskevat Tilastokeskuksen tilinpäätöstietoihin perustuvat tiedot käsitellään ajanjaksolla Kaikkia hankkeeseen osallistuneita EU-maita koskevien vertailukelpoisten tulosten julkaisemisesta vastaa Eurostat. Yritysten liiketoimintasuhteet -tiedustelu toteutettiin Tilastokeskuksen ja Elinkeinoelämän keskusliiton edeltäjän Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton yhteistyönä. Raportin kirjoittamiseen ovat osallistuneet Elinkeinoelämän keskusliitosta Pekka Tsupari, Olli-Pekka Oksanen ja Penna Urrila sekä Tilastokeskuksesta Johanna Sisto ja Petri Godenhjelm. Kiitämme kaikkia hankkeeseen osallistuneita, etenkin Samuli Rikamaa ja Merja Kiljusta. Lämpimät kiitokset myös Matti Parkkiselle ja Ritva Wuoristolle monista hyvistä vinkeistä ja kommenteista. Tutkimuksen tuloksista ja johtopäätöksistä vastaavat kirjoittajat. Helsingissä syyskuussa 2004 Pekka Tsupari Johanna Sisto Petri Godenhjelm Olli-Pekka Oksanen Penna Urrila Tilastokeskus 1

5 Sisällys 1 Tiivistelmä Johdanto Mitä liiketoimintasuhteilla ja verkostoitumisella tarkoitetaan Näkökulmia liiketoimintasuhteiden tarkasteluun Verkostomainen liiketoimintamalli Verkoston toimijatasot Tutkimusaineistot Yrityskyselyn tulokset Liiketoimintasuhteiden yleisyys ja muodot Syyt liiketoimintasuhteiden luomiseen Esteet liiketoimintasuhteiden luomiselle Arviot liiketoimintasuhteiden vaikutuksista yritysten kilpailukykyyn Verkostoitumisindeksi ja verkostoituneen yrityksen profiili Verkostoitumisen vaikutukset liiketoimintaan yritysaineistossa Yritysten luokittelu verkostoitumisindeksin mukaan Verkostoitumisasteen vaikutus yritysten kasvuun vuosina Vaikutus kasvuun eri toimialoilla Vaikutus kasvuun eri toimijatasoilla Verkostoitumisasteen vaikutus yritysten kannattavuuteen vuosina Vaikutus kannattavuuteen eri toimialoilla Vaikutus kannattavuuteen eri toimijatasoilla Kasvu- ja kannattavuuserojen tilastollinen merkitsevyys Tilastollinen merkitsevyys toimialoittaisessa tarkastelussa Tilastollinen merkitsevyys toimijatasottaisessa tarkastelussa Johtopäätökset Liitteet Liite I Tiedonkeruulomake Liite II Otos Liite III Verkostoitumisindeksin laskenta. 56 Liite IV Verkostoitumisaste, kasvu ja kannattavuus -liitetaulukot Liite V SAS-proseduuri NPAR1WAY.. 64 Liite VI Epäparametrisen testauksen tulokset Lähteet Tilastokeskus 3

6 1 Tiivistelmä Euroopan unionin tilastovirasto Eurostat käynnisti vuonna 2002 selvityshankkeen, jonka tarkoituksena on tuottaa EU-maista harmonisoitua tietoa yritysten välisistä liiketoimintasuhteista ja verkostoitumisesta. Hanke käynnistettiin yhdessä kansallisten tilastoviranomaisten kanssa. Tämä tutkimus on osa tätä hanketta, ja se on toteutettu Tilastokeskuksen sekä Elinkeinoelämän keskusliiton edeltäjän Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton yhteistyönä. Tutkimuksessa selvitettiin Eurostatin harmonisoimalla kyselytutkimuksella yritysten välisten liiketoimintasuhteiden yleisyyttä ja luonnetta, niiden syitä sekä mahdollisia esteitä, suhteiden viimeaikaista kehitystä sekä niiden tulevaisuudennäkymiä. Kyselyssä liiketoimintasuhteilla tarkoitettiin yritysten välisiä tavoitteellisia ja vakiintuneita yhteistyösuhteita tavaroiden tai palveluiden tuotannossa sekä yrityksen toimintaa tukevissa toiminnoissa. Kertaluontoisten tavaroiden ja palveluiden ostojen sekä yrityksen omistuksen kautta syntyviä suhteita ei katsottu liiketoimintasuhteiksi. Kysely suunnattiin teollisuuteen, rakentamiseen ja palveluihin kuuluville yrityksille. Palveluista katettiin tukku- ja vähittäiskauppa sekä moottoriajoneuvojen, henkilökohtaisten esineiden ja kotitalousesineiden korjaus; majoitus- ja ravitsemistoiminta; kuljetus, varastointi ja tieliikenne; kulkuneuvojen, koneiden ja laitteiden vuokraus ilman käyttäjää sekä kotitaloustavaroiden vuokraus; tietojenkäsittelypalvelu, tutkimus ja kehittäminen sekä muu liike-elämää palveleva toiminta. Tutkimuksessa analysoitiin lisäksi, onko liiketoimintasuhteiden tiiviydellä toisin sanoen verkostomaisilla liiketoimintasuhteilla ollut vaikututusta yritysten kasvuun ja kannattavuuteen eri toimialoilla, toimijatasoilla sekä suhdannevaiheissa. Verkostomaisia liiketoimintasuhteita tarkasteltiin kyselytutkimuksen perusteella rakennetun verkostoitumisindeksin avulla. Koska kyseessä oli pilottitutkimus, jonka vastausaste jäi matalaksi ja jonka aihepiiri ja käsitteet osoittautuivat vieraiksi monille vastaajille, analyysit tehtiin vain vastanneita koskien. Tutkimusraportissa esitettyjä tuloksia ei ole tarkoitettu yleistettäväksi kaikkia kohdejoukkoon kuuluvia yrityksiä koskeviksi. Vakiintuneita liiketoimintasuhteita noin 80 prosentilla yrityksistä Kyselytutkimuksen mukaan vakiintuneita liiketoimintasuhteita esiintyi valtaosalla yrityksistä. Teollisuudessa näiden yritysten osuus oli 86 prosenttia, palveluissa 79 prosenttia ja rakentamisessa 75 prosenttia. Liiketoimintasuhteet olivat yleisimpiä yrityksen ydinliiketoiminnassa. Myös ns. muissa palveluissa (esim. kuljetus ja jakelu, lakiasiat, catering) liiketoimintasuhteet olivat yleisiä. Teollisuudessa esiintyi muita toimialoja hieman enemmän liiketoimintasuhteita kaikissa yrityksen eri toiminnoissa: ydinliiketoiminnassa, myynnissä ja markkinoinnissa, tieto- ja viestintätekniikassa, tutkimus- ja kehitystoiminnassa sekä muissa palveluissa. Liiketoimintasuhteet olivat harvinaisimpia tutkimus- ja kehitystoiminnoissa. yrityksistä 68 prosentilla oli liiketoimintasuhteita tutkimus- ja kehitystoiminnoissa, kun rakentamisessa vastaava osuus oli 55 prosenttia ja palveluissa 53 prosenttia. Selvityksessä tiedusteltiin myös eri liiketoimintasuhteiden muotojen yleisyyttä. Selvästi yleisimmäksi yhteistyömuodoksi osoittautui ulkoistaminen ja alihankinta, joka oli yleistä niin ydinliiketoiminnassa kuin muissakin yrityksen eri toiminnoissa. Eräänä liiketoimintasuhteiden muotona tiedusteltiin kyselyssä erikseen verkostoitumista. Vain harvat yritykset mielsivät oman toimintansa verkostomaiseksi, vaikka kyselyssä tiedusteltiin laajoja ja luonteeltaan vakiintuneita liiketoimintasuhteita - jotka teorian mukaan ovat verkostomaisia. Esimerkiksi teollisuusyrityksistä vain 21 prosenttia arvioi liiketoimintasuhteensa ydinliiketoiminnassa verkostomaisiksi. Palveluissa vastaava osuus oli 24 prosenttia ja rakentamisessa 15 prosenttia. Tulos ei ole ristiriitainen, vaan heijastaa osaltaan verkostomaisen toiminnan asteittain tiivistyvää luonnetta. Ajan mittaan tiivistyneitä liiketoimintasuhteita ei välttämättä mielletä verkostomaisiksi, mikäli verkostoituminen ei ole ollut tietoista. Toisaalta saattaa olla, että monet verkostoon kuuluvat yritykset, joilla on kiinteitä liiketoimintasuhteita, eivät pohjimmiltaan toimi puhtaasti verkostoyrityksen tavoin. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi verkoston yhteisten tavoitteiden kanssa kilpailevien tavoitteiden ajamista tai verkosto-ohjauksen puutetta. Liiketoimintasuhteiden kiinteyttä tarkasteltiin myös yritysten ydinliiketoiminnassa tapahtuvassa yhteistyössä käytettävien sopimustyyppien avulla. Mielenkiintoinen tulos oli se, että yleisin sopimustyyppi teollisuudessa ja palveluissa oli kaikista kiintein ja verkostomaisin, partnership-tyyppinen sopimus. Teollisuudessa ja palveluissa 40 prosenttia kaikista sopimuksista oli 4 Tilastokeskus

7 partnership-tyyppisiä. Toiseksi yleisin sopimustyyppi teollisuudessa ja palveluissa oli vuosisopimus. Rakentamisessa taas projektikohtainen sopimus oli selkeästi yleisin. Keskimäärin prosenttia sopimuksista oli kertaluontoisia kullakin toimialalla. Vakiintuneilla liiketoimintasuhteilla haetaan kustannustehokkuutta,kasvua ja kilpailukykyä Merkittävimmät syyt luoda liiketoimintasuhteita ydinliiketoiminnassa olivat kustannusten karsiminen, tuotannon skaalaedut, omien resurssien puute sekä lisääntynyt joustavuus. Myynnissä ja markkinoinnissa keskeisin syy oli pääsy uusille markkinoille. Tieto- ja viestintätekniikassa erittäin merkittävä syy yritysten välisten suhteiden luomiselle oli omien resurssien puute, mikä näkyi erityisesti teollisuudessa. Tutkimuksessa ja tuotekehityksessä oman tietotaidon puute, innovaatioiden kehittäminen ja tuotteiden laadun parantaminen sekä uuden tai erikoistuneen teknologian hyödyntäminen olivat erittäin merkittäviä syitä luoda yritysten välisiä suhteita. Nämä motiivit olivat tärkeimpiä teollisuudessa, jossa noin puolet yrityksistä piti niitä erittäin merkittävinä. Rakentamisessa myös kustannusten karsiminen ja tuotannon skaalaedut katsottiin erittäin merkittäviksi syiksi yhteistyöhön T&K-toiminnassa. Suurimmiksi liiketoimintasuhteiden esteiksi koettiin sopivien kumppanien puute, huoli ydinosaamisen tai riippumattomuuden menetyksestä, liian vähäinen hyöty odotettavissa oleviin panostuksiin nähden, riski henkilöstön tai rahoituksen virheinvestoinneista, tarve tai halu toimia riippumattomasti sekä muiden strategisten tai operationaalisten tekijöiden pitäminen tärkeämpänä. Eroja esiintyi toimialojen välillä jonkin verran. Esimerkiksi lainsäädäntöön tai sääntelyyn liittyvät esteet koettiin erittäin merkittäviksi vain 7 prosentissa teollisuusyrityksistä, kun taas palveluissa vastaava luku oli 17 prosenttia. Rakennusja palveluyritykset pitivät henkilöstön tai rahoituksen virheinvestointia suurempana riskinä kuin teollisuusyritykset. Yritykset arvioivat pystyneensä parantamaan kilpailukykyään liiketoimintasuhteiden avulla. Liiketoimintasuhteiden arvioitu vaikutus yrityksen kilpailukykyyn vaihteli jonkin verran toimialojen välillä, ja sen katsottiin vain vahvistuvan tulevaisuudessa. Ydinliiketoiminnassa noin 70 prosenttia yrityksistä arvioi, että liiketoimintasuhteilla on ollut positiivinen vaikutus yrityksen kilpailukykyyn viimeisen kolmen vuoden aikana. Myynnissä ja markkinoinnissa näin koki yli 50 prosenttia teollisuus- ja palveluyrityksistä ja 40 prosenttia rakennusyrityksistä. Tieto- ja viestintätekniikassa jakaumat olivat hyvin samanlaiset. Tutkimus- ja kehitystoiminnassa liiketoimintasuhteiden positiivisen vaikutuksen kilpailukykyyn katsottiin tulevaisuudessa lisääntyvän eniten verrattuna edelliseen kolmen vuoden ajanjaksoon. Erityisesti teollisuudessa odotukset olivat korkealla. Muiden palveluiden (esimerkiksi kuljetus ja jakelu, lakiasiat ja patentit sekä catering) kohdalla taas hieman yli puolet yrityksistä katsoi, etteivät liiketoimintasuhteet ole vaikuttaneet kilpailukykyyn, eikä vaikutusta arvioitu olevan myöskään lähitulevaisuudessa. Verkostoituminen vauhdittanut yritysten kasvua Verkostomaisten liiketoimintasuhteiden vaikutusta yritysten kasvuun ja kannattavuuteen tarkasteltiin tutkimuksessa kyselytutkimuksen perusteella rakennetun verkostoitumisindeksin avulla. Yritysten verkostoitumisindeksin pisteluku määräytyi liiketoiminnan laajuuden ja toisaalta organisatorisen sitoutuneisuuden perusteella. Kasvun mittareina käytettiin henkilöstön määrän ja liikevaihdon kehitystä. Tilastoluvut olivat lähtöisin Tilastokeskuksen tilinpäätösaineistosta. Tarkasteluvuodet olivat Tutkimuksen aikasarjatarkastelu ja tilastolliset testit osoittivat, että verkostoituminen vauhdittaa yritysten kasvua. Lisäksi aikasarjatarkastelu osoitti, että myös verkostoitumisen asteella oli vaikutusta kasvuun: pisimmälle verkostoituneet yritykset kasvoivat nopeimmin. Toisaalta tulokset osoittivat, että vain puolitiehen eteneminen ei vauhdita kasvua, vaan päinvastoin kasvu jäi jopa hitaammaksi kuin ainoastaan vähän verkostoituneilla. Kolmanneksi tulokset osoittivat, että kasvuerot verkostoituneiden välillä eri toimijatasoilla vaihtelivat runsaasti. Selvästi nopeinta kasvu oli järjestelmätoimittajilla ja hitainta päähankkijoilla. Tämä tulos selittynee pitkälti verkoston yleisellä toimintalogiikalla: päähankkijat siirtävät tuotantoa verkostossa alaspäin, mikä vauhdittaa järjestelmätoimittajien ja alihankkijoiden kasvua. Tarkasteltaessa verkostoitumisen vaikutusta kasvuun toimijatasoittain havaittiin aikasarjatarkastelussa niin ikään tilastollisesti merkitseviä eroja. Ensinnäkin verkostoituneet järjestelmätoimittajat ja päähankkijat teollisuudessa ja palveluissa kasvoivat nopeammin kuin verkostoitumattomat. Mielenkiintoinen havainto oli kuitenkin se, että verkostoituneet alihankkijat teollisuudessa näyttivät kasvaneen selvästi hitaammin kuin verkostoitumattomat alihankkijat. Palveluissa vastaavaa kehitystä ei ollut kuitenkaan havait- Tilastokeskus 5

8 tavissa, vaan verkostoituneet palvelualan alihankkijat kasvattivat henkilöstöään ja liikevaihtoaan verkostoitumattomia nopeammin. Verkostoitumisen asteella eli liiketoimintasuhteiden tiiviydellä näytti olevan myös yhteyttä kasvunopeuteen, kun asiaa tarkasteltiin toimijatasoittain. Teollisuudessa niin alihankkijoiden kuin päähankkijoidenkin kasvu oli nopeinta sekä paljon verkostoituneissa yrityksissä että vain hieman verkostoituneissa yrityksissä. Kohtalaisesti verkostoituneilla alihankkijoilla ja päähankkijoilla kasvu oli heikompaa. Tämä tulos vahvistaa edellä todettua havaintoa siitä, että puolinaisesti verkostoituminen ei ole kasvun kannalta järkevää. Palveluissa puolestaan pisimmälle verkostoituneet järjestelmätoimittajat olivat kasvaneet nopeimmin, sen sijaan alihankkijoilla ja päähankkijoilla verkostoitumisen syventyminen ei ollut nopeuttanut kasvua. Verkostoitumisen kannattavuusvaikutukset epäselviä Verkostoitumisen kannattavuusvaikutuksia arvioitiin tutkimuksessa käyttökatteen ja nettotuloksen kehityksen avulla. Kannattavuusvaikutukset olivat molemmilla mittareilla arvioituna epäselviä ja osittain ristiriitaisia, eikä yleisiä päätelmiä verkostoitumisen vaikutuksista kannattavuuteen voida tutkimuksen perusteella tehdä. Tutkimuksessa havaitut kannattavuuserot eivät useimmiten olleet tilastollisesti merkitseviä. Vaikka tilastollisesti merkitseviä yleispäätelmiä ei voidakaan tehdä, aikasarjatarkastelun perusteella voidaan kuitenkin todeta eräitä suuntaa antavia tuloksia. Ensinnäkin vertailtaessa verkostoituneita verkostoitumattomiin, havaittiin, että verkostoituneiden teollisuusyritysten kannattavuus näytti olevan hieman heikompi kuin verkostoitumattomien yritysten kannattavuus. Tulos oli samanlainen kaikilla toimijatasoilla. Sen sijaan palveluyrityksissä verkostoituneiden yritysten kannattavuus oli parempi kuin verkostojen ulkopuolisten. Tarkasteltaessa kannattavuutta verkostoitumisen asteen mukaan voitiin kuitenkin havaita, että pitkälle verkostoituneet teollisuusyritykset kannattivat paremmin kuin vähemmän verkostoituneet. Teollisuudessa kannattavuus oli sekä käyttökatteella että nettotuloksella mitattuna parhainta pisimmälle verkostoituneissa yrityksissä. Sama havainto voitiin tehdä myös toimijatason vertailussa. Palvelualoilla verkostoitumisen asteen vaikutus kannattavuuteen jäi vähäiseksi. Tuloksista havaittiin myös, että - toisin kuin kasvunopeudessa - verkostoissa toimivien yritysten kannattavuus oli käytännössä samalla tasolla riippumatta siitä, mikä niiden asema verkostossa oli. Eri toimijatasoilla olevien yritysten keskimääräinen käyttökate vuosina vaihteli ainoastaan 10,1 prosentista 10,7 prosenttiin. Myös nettotuloksella mitattuna havainnot olivat samansuuntaiset. Tämä osoittaa, että hyötyjen ja riskien jako on verkostoissa ollut kokonaisuutena varsin hyvin tasapainossa. 6 Tilastokeskus

9 2 Johdanto Yritysten toimintatavat ovat muuttuneet nopeasti viime vuosien aikana. Tietotekniikan kehitys, yritysten kansainvälistyminen ja globaali kilpailu ovat muuttaneet toimintaympäristöä. Sopeutuminen uuteen tilanteeseen on luonut uusia tapoja organisoida toimintaa. Yritysten välinen yhteistyö on lisääntynyt ja laajentunut huomattavasti, kun yritykset ovat keskittyneet ydinosaamiseensa. Tämä on johtanut organisaatioiden välisten rajojen hämärtymiseen ja toimintalogiikan muutokseen. Toisiaan toiminnallisesti tukevat yritykset ovat muodostaneet verkostoja, jotka mahdollistavat yritysten tehokkaamman ja joustavamman toiminnan. Samalla keskinäinen riippuvuus on kasvanut. Muutos vaikuttaa koko talouden toimintaan ja muuttaa yritystoiminnan dynamiikkaa. Euroopan unionin neuvoston kokous Lissabonissa vuonna 2000 asetti EU:n strategiseksi tavoitteeksi olla vuonna 2010 maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin tietoon perustuva talousalue, joka pystyy kestävään taloudelliseen kasvuun, yhä useampiin ja parempiin työpaikkoihin sekä suurempaan sosiaaliseen koheesioon. Lissabonin strategian eräänä lähtökohtana on näkemys, jonka mukaan yritysten toimintaympäristön tullessa yhä monimutkaisemmaksi, yritysten pitäisi verkostoitua ja liittoutua toisten yritysten kanssa kehittääkseen toimintansa tehokkuutta ja kilpailukykyä. 1 Laajaan yritysaineistoon pohjautuvaa empiiristä tutkimusta verkostoitumisen vaikutuksista ei ole tehty. Esimerkiksi verkostoitumisen vaikutuksista yritysten kasvuun ja kannattavuuteen tiedetään toistaiseksi hyvin vähän, vaikka sen pitäisi olla peruskysymys verkostoitumisen hyötyjä arvioitaessa. Lissabonin strategian verkostoitumistavoitteen edistämiseksi Euroopan unionin tilastovirasto Eurostat käynnisti vuonna 2002 selvityshankkeen yhdessä kansallisten tilastoviranomaisten kanssa tavoitteenaan ymmärtää ja kuvata tätä ilmiöaluetta sekä tuottaa vertailukelpoista tietoa yritysten liiketoimintasuhteista eri EU-maista. Tämä tutkimus on osa tätä hanketta, ja se on toteutettu Tilastokeskuksen sekä Elinkeinoelämän keskusliiton edeltäjän Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton yhteistyönä. Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimuksen eteneminen Tämän tutkimuksen tavoitteena on: Selvittää yritysten välisten suhteiden yleisyyttä ja luonnetta Selvittää yritysten välisten liiketoimintasuhteiden syitä sekä mahdollisia esteitä Arvioida suhteiden viimeaikaista kehitystä sekä tulevaisuudennäkymiä Analysoida, miten liiketoimintasuhteiden tiivistyminen on vaikuttanut yksittäisten yritysten kasvuun ja kannattavuuteen eri toimialoilla, toimijatasoilla sekä suhdannevaiheissa Tutkimus jakautuu kolmeen pääosaan. Ensimmäisessä osassa määritellään keskeiset käsitteet ja esitellään erilaisia teoreettisia näkökulmia siihen, miksi liiketoimintasuhteita muodostuu ja milloin liiketoimintasuhteiden luonne muuttuu verkostomaiseksi. Erilaiset teoriat lähestyvät liiketoimintasuhteita eri lähtökohdista ja erilaisin käsittein, eikä niistä mikään ole ainoa oikea tai ehdottomasti parempi kuin muut. Kysymys on pikemminkin toisiaan täydentävistä kuin keskenään kilpailevista teorioista. Toisessa osassa tarkastellaan liiketoimintasuhteita syksyllä 2003 tehdyn yrityskyselyn tulosten valossa. Eurostatin harmonisoiman kyselyn tekivät kansalliset tilastoviranomaiset eri EU-maissa. Suomessa Tilastokeskus vastasi tiedustelun toteutuksesta palveluyrityksissä ja EK:n edeltäjä TT teollisuudessa ja rakentamisessa. Tutkimuksen kolmannessa osassa analysoidaan verkostoitumisen vaikutusta yritysten kasvuun ja kannattavuuteen. Analyysissä käytetään apuna yrityskohtaista verkostoitumisindeksiä, joka on muodostettu kerätyn kyselyaineiston perusteella. Yritykset jaetaan indeksipisteiden mukaisesti eri verkostoitumisluokkiin. Kasvua ja kannattavuutta eri verkostoitumisluokissa analysoidaan Tilastokeskuksen tilinpäätösaineistosta saatujen tunnuslukujen avulla. 1 Laajempaa yrityskohtaista aineistoa on Suomessa tarkasteltu mm. Teollisuuden ja Työnantajain keskusliiton vuoden 2000 lopulla käynnistämässä projektissa Kohti strategisia yritysverkostoja. Projekti keskittyi kuvaamaan verkostoitumisen teoreettista viitekehystä ja selvittämään sen ilmenemistä teollisuudessa. Projektin tuloksia on raportoitu raporteissa: Kohti strategisia yritysverkostoja, osaraportti I, Teollisuuden verkottumisen yleiskatsaus (TT 2001) Kohti strategisia yritysverkostoja, osaraportti II, Lisäarvoa luovat verkostot (TT 2003) Tilastokeskus 7

10 Verkostoituminen 3 Mitä liiketoimintasuhteilla ja verkostoitumisella tarkoitetaan 3.1 Näkökulmia liiketoimintasuhteiden tarkasteluun Yritysten liiketoimintasuhteita voidaan yksinkertaistettuna tarkastella panos tuotos -ajattelun näkökulmasta. Yritys tarvitsee tuotantopanoksia sekä varsinaiseen tuotanto- ja palveluprosessiin että tukitoimintoihin. Tukitoimintoja ovat muun muassa myynti ja markkinointi, tieto- ja viestintätekniikka, tutkimus- ja kehitystoiminta sekä muut tukitoiminnot kuten kirjanpito, vartiointi ja siivous. Yrityksestä ulospäin lähtee puolestaan virta tuotanto- tai palveluprosessin tuotoksia. Panos tuotos -ajattelu auttaa meitä ymmärtämään yritysten liiketoimintojen perusfunktioita. Silti se on riittämätön lähestymistapa liiketoimintasuhteiden tai yritysten välisen yhteistyön tarkasteluun, koska se ei tarjoa välineitä analysoida liiketoimintasuhteiden luonnetta. Tarvitaan erilaisia teoreettisia näkökulmia siihen, miksi liiketoimintasuhteita muodostuu ja mikä on niiden perimmäinen olemus. Erilaiset teoriat lähestyvät liiketoimintasuhteita eri lähtökohdista ja erilaisin käsittein, eikä niistä mikään ole ainoa oikea tai ehdottomasti parempi kuin muut. Kysymys on pikemminkin toisiaan täydentävistä kuin keskenään kilpailevista teorioista. Seuraavassa käsitellään lyhyesti keskeisiä näkökulmia liiketoimintasuhteisiin ja niiden luonteeseen. Talous- ja organisaatioteorian näkökulma taustalla Liiketoimintasuhteiden talous- ja organisaatioteoreettisen tarkastelun eräänä lähtökohtana voidaan pitää Coasen (1937) ja Williamsonin (1975) transaktio- eli vaihdantakustannusten teoriaa. Sen peruskäsitteitä ovat markkinat ja hierarkia. Näillä käsitteillä kuvataan yritysten liiketoimintasuhteita ulottuvuutena, jonka toisessa ääripäässä on yksittäinen, omillaan toimeen tuleva yritys (hierarkia), ja toisessa päässä lukuisa joukko muita yrityksiä, jotka tuottavat tavaroita ja palveluja markkinoille. Teorian mukaan yrityksen organisatoriset rajat määräytyvät transaktion eli tuotteen tuotantovaiheen synnyttämän kustannuksen minimoinnin perusteella. Yritykset Kuvio 3.1 Liiketoiminnot ja yhteistyömuodot YRITYS A Myynti ja markkinointi Tieto- ja viestintätekn. Tutkimus ja kehitystoim. Muut palvelut Liiketoimintasuhde Ulkoistaminen/ alihankinta Franchising Lisensiointi Yhteisyritys Markkinaperusteinen, satunnainen yhteistyö YRITYS B Ydinliiketoiminta Ydinliiketoiminta Myynti ja markkinointi Tieto- ja viestintätekn. Tutkimus ja kehitystoim. Muut palvelut 8 Tilastokeskus

11 pyrkivät organisoimaan liiketoimet lähtökohtaisesti siten, että liiketoimintakustannukset minimoituvat. Coasen ja Williamsonin mukaan yritys voi vaihtoehtoisesti hankkia tarvitsemansa tuotantopanokset ulkopuolelta eli markkinoilta tai tuottaa ne itse eli hierarkian kautta. Yritys voi toisena ääripäänä kasata koko liiketoiminnan oman organisaation ja päätöksenteon alaisuuteen. Toisena ääripäänä on tilanne, jossa yritys tukeutuu toiminnassaan mahdollisimman pitkälle ulkopuolisiin markkinoihin ostamalla panoksia ja palveluja toisilta yrityksiltä. Toisin sanoen yritys joutuu valitsemaan, suunnitteleeko ja valmistaako se halutun hyödykkeen omassa organisaatiossa vai ostaako se sen vaihtosuhteiden välityksellä muilta, hyödykemarkkinoilla toimivilta organisaatioilta. Yritysjohdossa näiden ratkaisujen välillä suoritetaan jatkuvaa harkintaa ( make or buy ). Kummastakin vaihtoehdosta on yritykselle kustannuksia. Valintojen tuloksista riippuvat yrityksen organisatoriset rajat. Teorian mukaan yrityksen organisaation äärimuotojen, markkinoiden ja hierarkian edut ja heikkoudet ovat lähestulkoon toistensa peilikuvia. Markkinoiden etuna on voiton maksimoinnista syntyvä tehokkuus ja innovatiivisuus sekä erikoistumisen mukanaan tuomat suurtuotannon edut. Markkinasuhteen varjopuoliin kuuluu sen sijaan myyjän inhimillinen, ts. opportunistinen ja rajoitetun rationaalinen käyttäytyminen. Opportunistisen käyttäytymisen kontrolloiminen aiheuttaa transaktiokustannuksia liiketoimintasuhteisiin. Hierarkian etuna on uuden tuotantovaiheen helpompi sopeuttaminen prosessiin. Transaktiokustannussäästöjä syntyy myös silloin, kun myyjän opportunistisen käyttäytymisen minimointiin tähtääviä toimenpiteitä ei tarvita. Sen sijaan hierarkisen tuotantoyksikön kannustimet kustannustehokkaaseen toimintaan ovat heikommat kuin kilpailluilla markkinoilla toimivalla tuottajalla. Yritykset kontrolloivat hierarkian ja markkinoiden välisiä suhteita keskenään solmimillaan sopimuksilla. Transaktiokustannusteoria näkeekin yrityksen panoksia kuluttavan ja hyödykkeitä tuottavan yksikön sijaan sopimusten hallinnointijärjestelmänä. Sopimus on hierarkioiden ja markkinoiden välissä oleva eräänlainen transaktiomuoto. Sopimuksilla voidaan teorian mukaan yhdistellä hierarkian ja markkinoiden etuja ja hallita niiden heikkouksia. Verkostosuhteiden keskeisiä ominaisuuksia Organisaatiotutkijat totesivat jo 1980-luvun loppupuolella, että hierarkiat ja markkinat eivät enää kuvaa kattavasti ja riittävän tyhjentävästi liiketoimintojen ja liiketoimintasuhteiden uudenlaisia organisoitumismuotoja (Thorelli 1986). Thorellin keskeinen väite oli, että joissakin tapauksissa yrityksen kannattaa pyrkiä markkinoilta ostamisen ja itse valmistamisen välimuotoon. Samaan lopputulokseen päätyi myös Grabher (1993), jonka mukaan markkinoiden ja hierarkian välissä oli löydettävissä oma, niin sanottu verkostosuhteiden vyöhyke, jossa toimimalla yritykset voivat pienentää vaihdanta- ja valmistuskustannuksia. Grabher määritteli ensimmäisenä perusominaisuuksia tiiviimmille liiketoimintasuhteille. Grabherin nimeämät ominaisuudet auttavat ymmärtämään yritysten verkostoitumista ja määrittelemään verkostoitumisen käsitettä. Hänen mukaansa verkostosuhteille on ominaista markkinasuhdetta sidotumpi, mutta yksittäisten organisaatioiden sisäisiä työ-, toimivaltayms. suhteita väljempi luonne, osapuolten toiminnan vastavuoroisuus, keskinäinen riippuvuus, löyhä keskinäinen kytkentä ja voimasuhteet. Vastavuoroisuus syntyy toisiaan palkitsevista reaktioista osapuolten välillä. Kun markkinasuhteessa yritykset pyrkivät maksimoimaan hyötyään jokaisen transaktion yhteydessä, verkostosuhteessa pyritään kiitollisuudenvelan ja vastapalveluksen tasapainoon pitkällä aikavälillä. Vastavuoroisuus edellyttää suhteen jatkuvuutta. Keskinäinen riippuvuus syntyy verkostosuhteen edellyttämistä keskinäisistä aineellisista ja sosiaalisista sopeutumistoimista. Yhteiset investoinnit ja transaktiokohtaiset tuotantoresurssit tehostavat yhteistoimintaa. Erimielisyydet pyritään ratkaisemaan mieluummin sopimalla kuin liikekumppania vaihtamalla. Keskinäinen riippuvuus rajoittaa myös opportunistista käyttäytymistä ja alentaa sopimuskustannuksia. Yritysten väliset löyhät kytkennät erottavat verkostosuhteen hierarkkisesta rakenteesta. Verkostosuhteen osapuolet säilyttävät itsenäisyytensä, jolloin vältetään tiettyyn organisaatiorakenteeseen lukkiutuminen. Voimasuhteilla on keskeinen tehtävä verkosto-organisaatiossa. Yhteiset pyrkimykset eivät poista jännitteitä ja ristiriitoja yritysten väliltä. Yritysten keskinäiset voimasuhteet määrittelevät yrityksen valta-aseman verkostossa. Tilastokeskus 9

12 Miksi yritykset verkostoituvat? Verkostosuhteiden vyöhykkeen tunnistaminen ja verkostosuhteiden keskeisten ominaisuuksien nimeäminen auttavat määrittelemään verkostoitumiskäsitettä, mutta eivät vielä vastaa peruskysymykseen, miksi yritykset verkostoituvat. 2 Vastauksia voidaan hakea tehdyistä tutkimuksista sekä talous- ja organisaatioteoriasta. 3 TT:n teollisuusyrityksiä koskevassa verkostoitumistutkimuksessa (2001) selvitettiin yrityskyselyn avulla verkostoyhteistyön tavoitteita 22 monivalintakysymyksellä. Näistä tavoitteista kahdeksan tärkeimmäksi koettua olivat: 1. Kapasiteetin tehokkaampi hyödyntäminen 2. Tuotantoprosessin joustavuuden ja muutosherkkyyden lisääminen 3. Yksikkökustannusten alentaminen 4. Prosessin toimintavarmuuden lisääminen 5. Tuotekehityksen kärjessä pysyminen lisäämällä omaa osaamista 6. Materiaalivirtojen ja varojen hallinnan tehostaminen 7. Henkilöstöresurssien kohdentaminen omaan ydinosaamiseen 8. Uusien innovaatioiden/ liiketoiminnan luominen Samassa tiedustelussa yrityksiltä kysyttiin myös sitä, minkälaista hyötyä nämä olivat kokeneet saaneensa verkostoitumisesta. Merkittävimmät hyödyt olivat seuraavat: 1. Kapasiteetin tehokkaampi hyödyntäminen 2. Yksikkökustannusten aleneminen 3. Tuotantoprosessin joustavuuden ja muutosherkkyyden lisääntyminen 4. Toimintavarmuuden lisääntyminen 5. Materiaalivirtojen ja varaston hallinnan tehostaminen 6. Tuotekehityksen kärjessä pysyminen 7. Kattavampien tuote- ja palvelukokonaisuuksien luominen 8. Uusien innovaatioiden/ liiketoiminnan luominen Saadut vastaukset osoittavat, että verkostoitumisen motiiveissa on keskeisesti kyse yrityksen ja verkoston sisäistä tehokkuutta ja liiketoiminnan kasvua lisäävistä pyrkimyksistä. Tutkimuksen perusteella verkostoitumisen keskeisimmät tavoitteet voidaan ryhmitellä kahden pääotsikon alle: 1. Kustannustehokkuuden parantaminen 2. Liiketoiminnan kasvu Myös talous- ja organisaatioteoreettisissa tutkimuksissa keskeiset syyt verkostoitua nähdään toteutuvan pitkälti juuri näiden kahden tekijän kautta. Verkosto nähdään keinoksi parantaa yritysten tuloksia tai voittoa, eli sillä tavoitellaan kilpailuetua markkinoilla. (Powell 1987; Kale ym ) 2 Tutkijoiden kiinnostus verkostosuhteiden vyöhykkeeseen eli yritysverkostoihin lisääntyi merkittävästi erityisesti 1990-luvun jälkipuoliskolla. Innostusta kasvatti osaltaan se, että maailmantaloudessa koettiin tuolloin vahva kasvubuumi ns. uuden talouden ja internet-teknologioiden läpimurron myötä. Yritysten kyky muodostaa verkostoja ja erilaisia alliansseja nostettiin keskeiseksi menestystekijäksi ainakin korkean teknologian toimialoilla (Cecil & Green 2000). 3 Sosiaalipsykologisen näkökulman huomion kohteena on ihminen, luottamus, henkilökohtainen vuorovaikutus ja oppiminen. Sosiaalipsykologiaan perustuvassa tarkastelussa verkostoituminen nähdään lähtökohtaisesti henkilösuhdekysymyksenä. Tarkastelua voidaan lisäksi laajentaa ryhmien, organisaatioiden ja kokonaisten verkostojen tarkasteluun. Keskeisinä tunnistettavina teoreettisina näkökulmina Vesalainen (2002) nostaa esille (1) sosiaalisen vaihdannan ja (2) sosiaalisen pääoman teoriat sekä (3) oppimisen, erityisesti organisaation oppimisen näkökulman. Sosiaalisen vaihdannan näkökulmasta verkostokumppaneiden motiivi harjoittaa yhteistyötä riippuu yhteisestä menneisyydestä ja näköpiirissä olevasta tulevaisuudesta. Sosiaalinen vaihdanta korostaa vastavuoroisuuden merkitystä. Sosiaalisen pääoman näkökulma perustuu myös henkilöiden välisiin suhteisiin. Suhteiden laajuudella ja laadulla katsotaan olevan positiivisia vaikutuksia toimijoiden mahdollisuuksiin omien tavoitteidensa saavuttamiseen. Sosiaalisen pääoman keskeisiä käsitteitä ovat luottamus ja uskottavuus sekä yhteinen näkemys ja tietoisuus tavoitteista ja menettelytavoista. (Nahapiet & Goshall 1998.) Organisaation oppimisen näkökulmankin lähtökohtana on yksilön oppimisprosessi. Verkostotutkimuksen yhteydessä tehdään jako verkostoihin oppijoina ja toisaalta verkostoihin oppimisympäristöinä. Edellinen tarkastelee verkostojen kehittymistä, jälkimmäisessä on kyse siitä, kuinka hyvän oppimisympäristön verkostot tarjoavat jäsenilleen. 10 Tilastokeskus

13 Kilpailuedun lisäämiseen ja voiton tai tuloksen kasvattamiseen pyritään verkostossa kahta kautta. Ensinnäkin verkostokumppaneiden tehokkaammalla keskinäisten suhteiden organisoinnilla haetaan kustannusetuja siten, että koko verkoston kustannustehokkuus paranee. Toiseksi verkoston aikaansaamalla joustavuudella, kattavammilla palvelu- ja tuotekokonaisuuksilla ja uusilla innovaatioilla pystytään voittamaan markkinaosuuksia ja vauhdittamaan liiketoiminnan kasvua. (ks. Ebers 1997; Vesalainen 2002.) Strategisten verkostojen näkökulma korostaa nimenomaan kilpailun siirtymistä yritysten väliltä verkostojen väliseksi kilpailuksi. Strategisessa verkostossa pyritään koko verkoston kattavaan kehittämiseen siten, että ydinyritys kohtelee toimittajiaan pitkäaikaisina partnereina, eikä kilpailuttamista perinteisessä mielessä tapahdu. Strategisille verkostoille on ominaista yhteinen visio, verkostostrategia ja yhteen sovitetut toimintatavat. (Jarillo 1993.) Teorian mukaan kilpailukyky perustuu osaltaan verkoston yritysten ydinosaamisiin ja kompetensseihin. Verkosto mahdollistaa yritykselle keskittymisen ja erikoistumisen omaan ydinosaamiseen alueella, jossa sillä on suhteellisesti suurin kilpailuetu (Prahalad & Hamel 1990). Tämän seurauksena esimerkiksi tuotanto-orientoituneen pk-yrityksen ei tarvitse hajottaa niukkoja resurssejaan markkinointiin, koska verkosto sinänsä on markkinointikanava. Verkostossa voidaan kaiken kaikkiaan välttää turhia investointeja ja karsia päällekkäisiä toimintoja. Keskittymällä ydinosaamiseen kustannustehokkuus lisääntyy ja tuotteiden ja palveluiden laatu paranee. Kilpailukykyä ja kasvua synnyttävät verkoston mukanaan tuomat synergiaedut (Vesalainen 1996). Täydentävyyssynergiaa syntyy uuden tiedon nopeasta yhdistämisestä ja hyödyntämisestä, tuotekehityksen nopeutumisesta ja suuremmista, asiakkaan tarpeisiin paremmin vastaavista tuoteja palvelukokonaisuuksista. Mittakaavasynergia ilmenee puolestaan kahdella tavalla: suuremmat volyymit mahdollistavat muun muassa kustannustehokkaamman toiminnan ja toiseksi verkoston resurssit takaavat neuvotteluvoimaa suhteessa asiakkaisiin, rahoittajiin ja muihin sidosryhmiin. Kasvu nopeutuu myös siten, että yksittäiseen yritykseen verrattuna verkosto on toiminnassaan nopeampi, joustavampi ja asiakaslähtöisempi (ks. Ollus 1998). Tämä merkitsee suurempaa kasvupotentiaalia. Verkostoissa päästään hyödyntämään rinnakkaistoimintoja ja aikasäästöä syntyy innovaatiotoiminnassa ja tilaus-toimitusketjussa. Aika ideasta kaupalliseksi tuotteeksi lyhenee, mikä on merkittävä etu nopeasyklisillä ja nopeasti uusiutuvilla markkinoilla. Myös aika tilauksesta toimitukseen lyhenee, kun tilaustiedot voidaan välittää reaaliaikaisesti verkoston toimijoille. Takaako verkostoituminen autuuden? Yritysten verkostoitumiseen liittyvä teoreettinen tutkimus saa helposti normatiivisen ulottuvuuden, jossa verkostomaista toimintatapaa pidetään tavoiteltavana, yritysten kannalta parhaana mahdollisena. Tämä voi johtaa kuitenkin väärinkäsityksiin. Verkostoitumistutkimuksissa on syytä tiedostaa, että kaikki verkostosuhteet eivät väistämättä ole yrityksille eduksi, vaan asema verkostossa voi olla myös rasite. Riskien ja ongelmien syynä voivat olla sekä verkoston suhteet ympäristöön että verkoston sisäiset suhteet. Vaikka joustavuus on eräs merkittävimmistä verkostoitumiseen liitetyistä eduista, verkosto saattaa osoittautua hyvin jäykäksi. Liian kiinteät verkostosuhteet voivat jähmettää verkoston dynamiikan. Verkoston haasteena on löytää tasapaino yritysten keskinäisen riippuvuuden ja löyhän kytkennän välillä. Grabherin mukaan (1993) dynaamisuutensa menettävä verkosto voi jäädä toiminnalliseen tai tiedostavuusloukkuun. Toiminnallisen loukun (operational trap) voivat synnyttää transaktiokustannustehokkuuteen tähtäävät keskinäiset investoinnit ja toimintasäännöt. Liian vakiintuneet tavat saattavat rajoittaa yrityksen herkkyyttä arvioida kriittisesti organisaatiorakenteensa tehokkuutta. Verkoston sisäinen kieli, arvomaailma ja informaation virallinen tulkintamalli voivat synnyttää tiedostavuusloukun (cognitive trap), jossa yritysten kyky tarkastella vaihtoehtoisia tapoja nykyiselle toiminnalleen veltostuu tai jopa estyy. Resurssiriippuvuusteorian näkökulmasta verkostosuhteissa on perustaltaan kysymys riippuvuudesta ja vallasta (ks. Heide & John 1988). Teorian mukaan yritysten asema verkostossa määräytyy niiden hallinnoimien ja omistamien resurssien määrästä ja laadusta. Tällöin määrältään pienet resurssit voivat tuottaa erinomaisen aseman verkostossa, mikäli nämä resurssit ovat ainutlaatuisia. Jos taas ydinosaaminen on markkinoilta helposti ostettavissa, verkostoasema on selkeästi heikompi. Talousteoreettinen päätöksentekoteoria eli peliteoria perustuu hyödyn ja vallan jakamisen problematiikkaan. Peliteoriassa voidaan määritellä nollasummapeli (yhteenlasketut hyödyt ja haitat kumoavat toisensa), win-win-asetelma (molemmat osapuolet voittavat) ja win-loose-asetelma (toinen voittaa, toinen häviää). Verkostoitumisen tutkimuksessa keskeinen peliteoreettinen kysymys on, voivatko molemmat tai kaikki osapuolet Tilastokeskus 11

14 voittaa päästäänkö win-win-tilanteeseen Toinen kysymys on, voittavatko molemmat osapuolet yhtä paljon. Markkinaehtoisessa vaihdannassa nollasummapeli on yleisesti vallitseva, mutta verkostosuhteessa tilanne on lähtökohtaisesti toinen. Lopputuloksena tulisi päästä win-win-tilanteeseen. TT:n verkostoitumistutkimuksessa (2001) kysyttiin tavoitteiden ja koettujen hyötyjen lisäksi myös verkostoyhteistyössä ilmeneviä ongelmia. Merkittävimmiksi ongelmiksi verkostossa toimivat yritykset kokivat seuraavia seikkoja: 1. Toimitusaikojen lipsuminen 2. Kapasiteetin käyttöasteen suuri vaihtelu 3. Tuotantoprosessin joustamattomuus 4. Laatuongelmat 5. Vaikeudet kustannusten hallinnassa 6. Tuotantoprosessiin liittyvät tiedonkulkuongelmat 7. Puutteellinen projektinhallinta 8. Muussa yhteistyössä esiintyvät tiedonkulkuongelmat 9. Vastuuhenkilöiden puuttuminen 10.Liiallinen kilpailuttaminen Saaduista vastauksista voidaan tehdä mielenkiintoinen havainto: yritysten mukaan verkostoitumisen ongelmissa näyttäisi olevan ensisijaisesti kyse yrityksen ja verkoston sisäisistä, organisatorisista ja kustannustehokkuutta haittaavista ongelmista. Sen sijaan kasvuun liittyvistä esteistä ei ensisijaisesti ole kysymys. Kustannustehokkuusongelmat viittaavat selkeästi yhteistyön transaktioteorian mukaisiin yhteistyökustannuksiin, yhteistyön organisointiongelmiin. Teorian mukaan yrityksille syntyy verkostoitumisessa vaihdanta- ja valmistuskustannusten lisäksi niin sanottuja yhteistyökustannuksia (alliance costs, Scott 1988). Nämä valvontakustannukset aiheutuvat epävarmuudesta ja luottamuksen puuttumisesta, informaation kulun puutteellisuuksista, kilpailuttamisesta ja logistiikasta. TT:n tutkimuksessa tarkasteltiin ongelmia myös toimijatasoittain. Eri toimijatasoja ovat päähankkija, järjestelmätoimittaja ja sopimustoimittaja/alihankkija. Kaikkien toimijatasojen yritykset kokivat kapasiteetin käyttöasteen suuren vaihtelun ja toimitusaikojen lipsumisen erääksi merkittävimmistä ongelmista. Tämä viittaisi siihen, että kysyntäennusteiden luotettavuus koetaan yleisesti huonoksi. Erityisesti järjestelmätoimittajatason yritykset katsoivat puutteellisen projektinhallinnan rajoittavan verkostoyhteistyössä toimimista. Tämä on varsin ymmärrettävää, sillä järjestelmätoimittaja toimii keskellä verkostoa siten, että toteuttaessaan projektia päähankkijalle, se joutuu samalla valvomaan alihankkijoiden toimintaa. Alihankkijat kokivat suurimmaksi ongelmaksi liiallisen kilpailuttamisen. Alihankkijoiden ongelmiin on kiinnittänyt huomiota muuan muassa Semlinger (1993). Semlingerin mukaan verkostoitumisesta tai sopimuskumppanuudesta tuskin kannattaa puhua, jos verkostoitumisen hyödyt kanavoituvat suurelle päähankkijalle, ja liiketoiminnan riskit siirtyvät neuvotteluasemaltaan heikkojen alihankkijoiden kannettaviksi. Semlingerin mukaan pienyritykset voivat pudota niin sanottuun modernisoitumisloukkuun yrittäessään integroitua suuryrityksen tuotantojärjestelmään. Pienyritysten vahvuus perustuu epämuodollisiin informaatio-, kommunikaatio-, päätöksenteko- ja suunnittelujärjestelmiin, suhteellisen vähäiseen työnjakoon ja siitä johtuvaan työntekijöiden taitojen monipuolisuuteen. Semlingerin mukaan juuri ne ominaispiirteet, joihin pienten organisaatioiden vahvuus perustuu, ovat muutospaineiden kohteena. Myös verkostoitumisen syvyydellä on havaittu olevan merkitystä siitä saataviin hyötyihin. Rouvisen ja Tsuparin (2004) ekonometrisessa verkostoitumistutkimuksessa tarkasteltiin verkostoitumisen ja sähköisen liiketoiminnan kannattavuusvaikutuksia suomalaisissa teollisuusyrityksissä. Tutkimuksessa havaittiin, että vähäinen panostaminen verkostoitumiseen ja sähköiseen liiketoimintaan ei kannata, vaan päinvastoin se lisää yritysten kustannuksia. Sen sijaan pidemmälle edennyt verkostoituminen yhdessä sähköisen liiketoiminnan panostusten kanssa vaikuttaa positiivisesti kannattavuuteen, ts. verkostoitumisasteella on vaikutusta verkostoitumisesta syntyviin hyötyihin. Tutkimuksessa havaittiin lisäksi, että sähköisen liiketoiminnan eri muodot tukevat yritysten välistä yhteistyötä ja tehostavat verkoston toimintaa ja synnyttävät täydentäviä organisatorisia innovaatioita. 12 Tilastokeskus

15 3.2 Verkostomainen liiketoimintamalli Yritysten toimintamuotojen yksiulotteinen jako hierarkioihin ja markkinoihin ei ole edellä esitetyn perusteella riittävä näkökulma yritysten liiketoimintasuhteiden analysoimiseksi. Uusi piirre yritysten välisissä liiketoimintasuhteissa on se, että puhtaiden markkinoiden ja hierarkkisen toimintatavan välille on syntynyt verkostotalous, jossa yritysten välisiä suhteita ei voi luonnehtia enää puhtaasti markkinaehtoisiksi vaan verkostomaisiksi. Yleisellä tasolla liiketoimintasuhteiden verkostomaisuus tarkoittaa sitä, että yritysten väliset liiketoimintasuhteet ovat ensinnäkin tulleet tavoitteellisemmiksi, vakiintuneemmiksi, läheisemmiksi ja kiinteämmiksi kuin puhdas markkinaehtoinen vaihdanta edellyttäisi. Toiseksi vaikka yhteistyö on vakiintunutta ja jatkuvaa, yrityksen organisatorinen ja liiketoiminnallinen sidonnaisuus yhteistyöhön voi edellä esitetyn perusteella olla suurempaa tai vähäisempää. Ensin mainittu organisatorinen näkökulma pakottaakin kysymään, miten verkoston yritysten välinen yhteistoiminta on organisoitu ja minkälaisia koordinointimekanismeja niiden välille on rakennettu. Transaktioteorian mukaan keskeisiä ovat tällöin muun muassa sopimuskysymykset. Liiketoiminnan näkökulmasta voidaan puolestaan kysyä, kuinka laaja-alaista yhteistoiminta on, ja mitä hyötyä siitä on yrityksille. Lisääkö verkostoituminen yritysten voittoja, tehostuuko toiminta, vähenevätkö kustannukset? Liiketoiminnan laajuuden ja organisatorisen sitoutuneisuuden näkökulmista verkostomaisia liiketoimintasuhteita ja verkostoyrityksiä voidaan analysoida oheisen kuvion mukaisesti (Kuvio 3-2). Näiden kahden ulottuvuuden avulla on mahdollista määritellä myös yrityksen verkostoitumisintensiteetti eli se, kuinka laajasti yritys harjoittaa yhteistoimintaa ja toisaalta kuinka organisatorisesti tiivistä, ts. verkostomaista liiketoiminta on. Verkostoyritykset voidaan siis pisteyttää näiden kahden ulottuvuuden mukaisesti ja analysoida, eroavatko ne kehitykseltään toisistaan. Verkostoitumisen syvyyden on havaittu aiemmissa tutkimuksissa vaikuttavan verkostoitumisen hyötyjen toteutumiseen (Rouvinen & Tsupari 2004). Verkostojen oppimista koskevien tutkimusten mukaan yritysten väliset yhteistoimintasuhteet kehittyvät vaiheittain niiden kehitystä on verrattu esimerkiksi avioliittoon. Toimivien ja pitkä- Kuvio 3.2 Verkostoitumisen viitekehys Organisatorinen sidonnaisuus Sopimustyypit, yhteiset tavoitteet, arvot, teknologia, strategia Suurta Vähäistä Vähäistä Verkostoyritykset Liiketoiminnallinen sidonnaisuus Ydinliiketoiminta, myynti & markk., tieto- ja viestintätekn., t&k, muut toiminnot Suurta Tilastokeskus 13

16 aikaisten yhteistyösuhteiden rakentaminen on siten oppimiseen perustuva pitkä prosessi. (Hämäläinen & Schienstock 2000.) Verkostoitumisessa osapuolet jakavat keskenään aidosti kriittistä tietoa ja yhdistävät osaamistaan. Kyseessä ei ole staattinen tila vaan ennemminkin jatkuva prosessi, jossa pyritään organisaatioiden sitouttamiseen yhteisten päämäärien taakse. Verkostoituminen on normaalia yhteistyötä syvempää, ja siinä on monia tasoja. Edellä esitetyn perusteella verkostoituminen ja verkostomainen liiketoimintamalli voidaan määritellä seuraavasti: Verkostoitumisen määritelmä VERKOSTOITUMINEN on prosessi, jossa yhteistyöyritysten tieto, osaaminen ja arvot yhdistetään lisäarvoa synnyttäväksi toiminnaksi. Verkostoitunut toiminta kahden tai useamman osapuolen välillä on: 1. Tavoitteellista, pitkäaikaista, jatkuvaa ja säännöllistä yhteistyötä lopputuotteiden tuotannossa (Verkostoituminen edellyttää sen kaltaista henkilöiden ja organisaatioiden tuntemusta sekä yhteisen arvo- ja ajattelumaailman jakamista tai ainakin ymmärtämistä, ettei kertaluonteinen tai hyvin satunnainen yhteistyö ole mahdollista). 2. Yhteistyötä ydinprosesseissa, joko lopputuotteiden ja palveluiden tuotannossa tai tuotantoa tukevissa toiminnoissa, kuten tutkimuksessa ja kehitystoiminnassa, tieto- ja viestintätekniikassa, myynnissä ja markkinoinnissa. 3. Vuorovaikutteista ja luottamuksellista (Mitä kehittyneempää ja tiiviimpää vuorovaikutus on, sitä paremmat edellytykset on luottamuksen synnylle. Vuorovaikutus on myös edellytys, että eri organisaatioiden toimijat tiedostavat yhteisen viitekehyksen ja mieltävät yhteistyön sisällön samalla tavoin). 4. Molempien osaamista kehittävää strategista kumppanuutta, jossa oppiminen on väline tulevaisuuden taloudellisten hyötyjen tavoittelussa. (Mikäli vain toisen ydinosaaminen kehittyy yhteistyön seurauksena, on kyse pikemminkin alihankinnasta tai muusta vastaavasta. Kaiken yritystoiminnan lähtökohtana on lopulta voitontavoittelu, joten strategisessa yhteistyössä kyse on aikajänteestä: verkostoituminen tähtää välittömien hyötyjen ohella pidemmän aikavälin kilpailukyvyn edistämiseen). 14 Tilastokeskus

17 3.3 Verkoston toimijatasot Peliteoria ja resurssiriippuvuusteoriat tarkastelevat verkostoitumista vallankäytön ja -jaon näkökulmasta. Teorioiden mukaan määrältään vähäiset resurssit voivat tuottaa erinomaisen verkostoaseman, mikäli ydinosaaminen on ainutlaatuista. Hyötyjen, haittojen ja rasitusten analysoimiseksi verkostoyritykset on perusteltua jakaa verkostoitumisintensiteetin lisäksi kolmentasoisiin toimijoihin: päähankkijoihin, järjestelmätoimittajiin ja osatoimittajiin. Tasot eivät mittaa verkostoitumisen syvyyttä tai yritysten kokoa, vaan yrityksen asemaa verkostossa (TT 2001). Yritysten roolit ja asema määrittyvät niiden osaamisen, tuotteiden, asiakassuhteiden ja toimintojen mukaan. Päähankkija toimii lopputuotteen myyjänä, vastaa suunnittelusta ja valmistuksesta sekä antaa toimeksiantoja järjestelmätoimittajille ja alihankkijoille. Järjestelmätoimittaja (kokonaistoimittaja) vastaa suurempien kokonaisuuksien valmistuksesta ja kokoonpanosta sekä toimittaa niihin liittyviä palveluita päähankkijalle. Alihankkijan (osatoimittajan) tuotteet sisältyvät joko kokonaan tai osittain päähankkijan tuotteisiin. Käytännössä kolmijako ei ole kuvatunlaisen selkeä. Yritys voi jossain tapauksessa toimia sekä alihankkijana että järjestelmätoimittajana yhdelle tai useille päähankkijoille. Jos yrityksellä on lisäksi oma itsenäinen tuote, jonka suunnittelusta ja valmistuksesta se vastaa ja jonka valmistuksessa se käyttää alihankintaa, se on oman tuotteensa osalta päähankkija. Verkostojen analysointi toimijatason mukaan on perusteltua sen vuoksi, että voitaisiin arvioida hyötyjen ja rasitusten jakautumista verkoston sisällä. Sekä teoreettiset tarkastelut että eräät aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että eri toimijat ovat kokeneet hyötyvänsä verkostosta eri tavalla ja myös haittojen osalta vastaukset ovat olleet erilaisia (TT 2001). Kuvio 3.3 Yhteistyöverkoston toimijatasot ASIAKKAAT Päähankkijat Järjestelmätoimittajat Alihankkijat Tilastokeskus 15

18 4 Tutkimusaineistot Tutkimusaineisto koostuu kahdesta osasta: varsinaisesta Yritysten liiketoimintasuhteet -kyselyyn liittyvästä kyselyaineistosta sekä siihen liitetyistä Tilastokeskuksen tilinpäätöstiedoista. Kyselyaineisto Kyselyaineiston perusjoukon muodostavat markkinaehdoin toimivat valtion yritykset, kuntien yritykset, yksityiset yritykset, rahoituksen ja vakuutuksen välitystä avustavat laitokset sekä elinkeinonharjoittajat seuraavilta toimialoilta (Toimialaluokitus TOL 2002): Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen sekä henkilökohtaisten esineiden ja kotitalousesineiden kauppa Majoitus- ja ravitsemistoiminta Kuljetus, varastointi ja tietoliikenne Kulkuneuvojen, koneiden ja laitteiden vuokraus ilman käyttäjää sekä kotitaloustavaroiden vuokraus Tietojenkäsittelypalvelu Tutkimus ja kehittäminen Muu liike-elämää palveleva toiminta Yritysten liiketoimintasuhteet -kyselyn otos poimittiin ositettua otantaa käyttäen. Ositteet muodostettiin yrityksen toimialan ja suuruusluokan mukaan, pienimpiä yrityksiä ei otettu otokseen mukaan lainkaan. Poimintakehikkona käytettiin tilastokeskuksen yritysrekisteriä. Tutkimuksen otos kattoi noin 20 prosenttia perusjoukkoon kuuluvista yli kymmenen hengen yrityksistä. Otosyritysten lukumäärät toimialoittain ja suuruusluokittain esitetään taulukossa 4-1. Tutkimuksen kenttävaihe ajoittui syys- ja lokakuulle TT vastasi tiedonkeruusta sekä aineiston tarkistuksesta ja tallennuksesta teollisuudessa ja rakentamisessa, Tilastokeskus puolestaan palvelualoilla. Tiedonkeruu tapahtui postikyselynä. Tiedustelulomake on liitteessä I. Kysely oli EU:n tilastoviraston Eurostatin koordinoima hanke, joten kyselylomake noudatti paria lisäkysymystä lukuun ottamatta Eurostatin suunnittelemaa lomaketta. Lomakkeen suomalaista versiota testattiin Tilastokeskuksen surveylaboratoriossa ja lomakkeeseen tehtiin parannuksia testauksen tulosten perusteella (ks. Godenhjelm 2003). Kyselyyn vastaaminen oli vapaaehtoista, joten vastausasteet jäivät melko alhaisiksi keskimäärin vain noin 35 prosenttia yrityksistä vastasi kyselyyn. Vastausasteet on esitetty taulukossa 4-1. Suuret yritykset vastasivat keskimäärin aktiivisemmin kuin pienet yritykset. Toimialoittaisessa vastausaktiivisuudessa ei ollut yhtä selkeitä eroja, joskin teollisuuteen kuuluvat yritykset vastasivat keskimäärin hieman aktiivisemmin kuin muut yritykset. Vastanneista 934 yrityksestä 49 prosenttia kuului palveluihin, 43 prosenttia teollisuuteen ja loput 8 prosenttia rakentamiseen. Yrityksen henkilöstömäärään pohjautuvaan luokitteluun perustuen vastanneista 41 prosenttia oli pieniä, 34 prosenttia keskikokoisia ja 25 prosenttia suuria. Kyselyaineistoon perustuvat varsinaisen kyselyn tulokset on esitetään luvussa 5. Yhdistetty kysely- ja tilinpäätösaineisto Varsinaisten kyselyvastausten lisäksi tutkimuksessa haluttiin selvittää kyselyyn vastanneiden yritysten verkostoitumisen ja verkostoitumisasteen vaikutuksia yritysten kasvuun ja kannatta- Taulukko 4.1 Otos, vastanneiden yritysten määrä ja vastausaste Otos Henkilöstön määrä Toimiala Yhteensä Yritysten määrä otoksessa Yhteensä Vastanneiden yritysten määrä Henkilöstön määrä Toimiala Yhteensä Vastanneiden yritysten määrä Yhteensä Vastausaste Henkilöstön määrä Toimiala Yhteensä Vastausaste (%) Yhteensä Tilastokeskus

19 vuuteen. Tämän vuoksi kyselyaineistoon liitettiin Tilastokeskuksen aineistoista tilinpäätöstietoja. Liitetyt tilinpäätöstiedot koskivat tilastovuosia Kaikille yrityksille tietoja ei ollut saatavilla, joten yhdistetyn tutkimusaineiston koko on pienempi kuin varsinaisen kyselyaineiston. Yhdistetty kysely- ja tilinpäätösaineisto koostuu 630 yrityksestä. Tätä aineistoa tarkastellaan luvuissa 6.2 ja 6.3. Tilastokeskus 17

20 5 Yrityskyselyn tulokset Tässä luvussa käsitellään 934 yrityksen vastaukset sisältävän kyselyaineiston tuloksia. Kyselyaineiston käsittelyä varten vastanneet yritykset jaettiin toimialan mukaan teollisuuteen, rakentamiseen ja palveluihin. Teollisuuteen kuuluvia yrityksiä on aineistossa 400, rakentamiseen kuuluvia yrityksiä 75 ja palveluyrityksiä 459. Koska vertailupohjaa ei juuri ole ja kyseessä on pilottitutkimus, jonka vastausaste jäi melko alhaiseksi, julkaisun tulokset on laskettu painottamattomasta aineistosta. Tämän vuoksi julkaisussa esitetyt tulokset koskevat vain kyselyyn vastanneita yrityksiä. Vastauksia ei voi luotettavasti yleistää koko yrityskenttää koskevaksi. Kyselyn tulokset esitetään kuvaamalla vastausaineistoa kysymyksittäin kuvioita hyödyntäen. Tuloksia tarkastellaan toimialajaon (teollisuus, rakentaminen ja palvelut) mukaisesti. Palveluihin kuuluvat yritykset muodostavat kuitenkin niin heterogeenisen ryhmän, että palveluiden osalta tuloksia käsitellään aggregaattitason lisäksi myös kolmijaolla kauppa, yrityspalvelut ja muut palvelut tapauksissa, joissa nämä ryhmät poikkeavat huomattavasti aggregaattitasosta tai toisistaan. Kauppaan luetaan tässä tavaroiden tukkuja vähittäiskauppa sekä tavaroiden myyntiin liittyvät palvelut eli toimialaluokat ; yrityspalveluihin vuokraus- ja tutkimuspalvelut sekä liike-elämän palvelut eli toimialaluokat ja muihin palveluihin majoitus- ja ravitsemistoiminta, kuljetus, varastointi ja tietoliikenne eli toimialaluokat (TOL 2002). 5.1 Liiketoimintasuhteiden yleisyys ja muodot Vakiintuneet liiketoimintasuhteet yleisiä Kyselyyn vastanneista teollisuusyrityksistä 62 prosenttia, rakennusyrityksistä 39 prosenttia ja palveluyrityksistä 56 prosenttia oli osa konsernia. Teollisuudessa konserniin kuuluvista vastaajista 29 prosenttia oli konsernin pääkonttoreita ja loput muita toimipaikkoja. Rakentamisessa pääkonttoreiden osuus vastaajista oli 30 prosenttia ja palveluissa 41 prosenttia. Valtaosalla konserneihin kuuluvista vastaajista emoyhtiön pääkonttori sijaitsi Suomessa. Teollisuudessa pääkonttori sijaitsi ulkomailla 29 prosentilla, rakentamisessa 14 prosentilla ja palveluissa 28 prosentilla konserniin kuuluvista vastaajista. Palveluista kaupan alalle kuuluvien yritysten pääkonttori sijaitsi ulkomailla yli 40 prosentissa tapauksista, kun vastaava luku yrityspalveluihin ja muihin palveluihin kuuluvien yritysten osalta jäi noin 20 prosenttiin. (Kuviot 5-1, 5-2 ja 5-3) Kyselyssä liiketoimintasuhteilla tarkoitettiin yritysten välisiä tavoitteellisia ja vakiintuneita yhteistyösuhteita tavaroiden tai palveluiden tuotannossa sekä yrityksen toimintaa tukevissa toiminnoissa. Tällaisia suhteita esiintyi valtaosalla yrityksistä. Teollisuudessa näiden yritysten osuus oli 86 prosenttia, palveluissa 79 prosenttia ja rakentamisessa 75 prosenttia (Kuvio 5-4). Palveluissa liiketoimintasuhteiden yleisyys jakaantuu siten, että niitä oli 72 prosentilla kauppaan, 86 prosentilla yrityspalveluihin ja 80 prosentilla muihin palveluihin kuuluvista yrityksistä. Tässä yh- Kuvio 5.1 Konserniin kuuluvien osuus vastaajista 0% 20% 40% 60% 80% 100% 18 Tilastokeskus