Kääntämisen ja tulkkauksen myytit

Transkriptio

1 KÄTU 2014 KÄTU 2014 KÄTU 2014 KÄTU 2014 KÄTU 2014 KÄTU 2014 KÄTU 2014 Kääntämisen ja tulkkauksen myytit The Myths of Translation and Interpreting XII Kääntämisen ja tulkkauksen tutkimuksen symposiumi / XII Symposium on Translation and Interpreting Tampereen yliopisto / University of Tampere ABSTRAKTIT / ABSTRACTS

2 Järjestäjät / Organizers Tampereen yliopisto Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö / University of Tampere School of Language, Translation and Literary Studies Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto ry V jaosto / The Finnish Association of Translators and Interpreters Teachers and Researchers Section Yhteistyökumppanit / Sponsors Tieteellisten seurain valtuuskunta Federation of Finnish Learned Societies Tampereen yliopisto University of Tampere Lingsoft Oy Lionbridge Oy

3 Sisällysluettelo / Table of Contents (P) = posteri / poster Cecilia Wadensjö... 2 Hanna Suutela... 2 Jamal alqinai... 3 Ritva Hartama-Heinonen... 3 Maija Hirvonen & Liisa Tiittula... 3 Minna Hjort... 4 Sari Hokkanen... 4 Juho Härme... 5 Riikka Iso-Ahola... 5 Nina Isolahti... 6 Riitta Jääskeläinen... 6 Hannu Kemppanen... 7 Marja Kivilehto... 7 Leena Kolehmainen... 8 Leena Kolehmainen (P)... 8 Merja Koskela & Nina Pilke... 9 Kaisa Koskinen... 9 Minna Kumpulainen Päivi Kuusi Siru Lamminpää Yvonne Lindqvist Juha Lång (P) Mikhail Mikhailov Kate Moore Sari Mäittälä-Kauppila (P) Jukka Mäkisalo & Marjatta Lehtinen (P) Tommi Nieminen Ulf Norberg Arja Nurmi Mari Pakkala-Weckström & Minna Nevala Outi Paloposki Esa Penttilä Taina Pitkänen Svetlana Probirskaja Sari Rantanen Turo Rautaoja Minna Ruokonen Leena Salmi Jürgen F. Schopp Nestori Siponkoski Juho Suokas & Kaisa Pukarinen Elin Svahn Niina Syrjänen (P) Kristiina Taivalkoski-Shilov Erja Tenhonen-Lightfoot Hannu Tommola Damon Tringham Tutta Turpeinen Gun-Viol Vik & Kim Sandvad West Stuart D. von Wolff Elena Xeni

4 Absraktit / Abstracts Plenaariesitelmät / Plenary lectures Cecilia Wadensjö Stockholm University cecilia.wadensjo@su.se On myths about interpreting and their revelation Myths are often used for practical purposes. Calling a certain view or understanding a myth is often a step in the introduction of an alternative view. For instance, in the literature on interpreting there are recurrent references to the myth of the invisible interpreter and the myth of neutrality. What purpose do alleged revelation of these myths serve? What alternative views are introduced? In this paper, I will discuss the potential productivity and counter productivity of designating myths and arguing against them, using examples drawn from recent studies of interpreting. Hanna Suutela Tampereen yliopisto hanna.suutela@uta.fi Monikielisyys suomalaisessa teatterissa Suomenkielinen ammattiteatteri on 150-vuotisen olemassaolonsa aikana sitoutunut monin tavoin kansalliseen projektiin, sillä teatteri on sekä nationalistisen suomalaisuusliikkeen ensimmäisiä välineitä että nykyisessä institutionaalisessa muodossaan kansallisen projektin onnistuneimpia tuotteita. Näytelmäkirjallisuuden, ammattinäyttelemisen ja vakaan (kansalliseksi mielletyn) teatteri-instituution välinen vuorovaikutus muodosti vuosikymmeniä sangen suljetun piirin huolimatta siitä, että teatteri on aina etsinyt myös kansainvälisiä vaikutteita taiteeseensa ja toimintakulttuuriinsa luvulle tultaessa teatterin toimintaympäristön, estetiikan ja myös itseymmärryksen muutos näkyy kuitenkin selvästi siinä, miten esimerkiksi monikielisyys on hiipinyt osaksi suomenkielistä näytelmäkirjallisuutta ja toisaalta teatterikentän toimintaa Suomessa. Tarkastelen esitelmässäni kahta tähän liittyvää ilmiötä. Ensinnäkin haluan tarkastella vieraskielisten repliikkien ja vuoropuheluiden lisääntymistä suomenkielisten näytelmien, ennen muuta komedioiden ja tragikoomisten draamojen osana. Näytelmien osittainenkin monikielisyys muuttaa väistämättä teatterin ja draaman retoriikalle asetettuja oletuksia. Tarkastelen sitä, miten näyttämöillä teatterillistetaan monissa näytelmissä esitettyä kääntämisen ja tulkkaamisen tapahtumaa sekä yritän pohtia sitä, mitä tällainen kärjistäminen nostaa esiin. Toiseksi käsittelen aidosti murteellisen suomen kielen mahdollista paluuta näyttämölle. Tätä ilmiötä voi pitää näyttämötapahtumien monikielisyyden vastakohtana, olkoonkin, että se on saanut enemmän sijaa harrastajien tuotannoissa kuin ammattikentällä. Esitän kuitenkin, että murteellisen suomen kielen käyttäminen ja näytelmien monikielisyys tuottavat samansuuntaista muutosta teatterin retoriikkaan ja siten myös oletuksiin sen yleisöstä ja politiikasta. 2

5 Sektioesitelmät & posterit / Section & poster presentations Jamal alqinai Kuwait University jamalqinai@yahoo.com Manipulation and Censorship in Translated Texts The volume and accuracy of translated texts is not solely determined by the source text; censorship plays a key role in manipulating both the size and sense of the original under the rubrics of interventionism, mediation, adaptation or even domestication. This paper tackles the factors that lead to such a phenomenon, which may be summed up in the following: - The influence of translation commissioners, proofreaders, editors and the expectations of target readers. - The role of culture and tradition and pre-established translations in confining the translator s freedom - Sociolinguistic constraints and the use of attenuation strategies. - The significance of the translator s competence, ideological affiliation and working incentives. - Non-cognitive constraints: political allegiance, media and governmental censorship. The study will analyze the effect of the ensuing change of focus on both the quantitative and qualitative (i.e. stylistic) aspects of source texts in comparison with target renditions. Ritva Hartama-Heinonen Helsingin yliopisto ritva.hartama-heinonen@helsinki.fi Kääntämisen ja käännöstieteen myyttinen ulottuvuus Käännösteoreettiselle tiedolle on ominaista, että se saavutetaan, kuten monella muullakin humanistisella tutkimusalalla, tulkinnan avulla. Tulosten voi siis tarkimmillaankin odottaa olevan oletuksia asiain tilasta ja hypoteeseja muiden tutkijoiden testattavaksi. Käännöstutkimusta ja käännöstutkijoita yhdistävän yhteisen pohjan etsintäkään ei ole täyttänyt tavoitettaan, mutta on tehnyt alan tutkijat joka tapauksessa tietoisiksi eroista ja yhtäläisyyksistä (seikka jota voi pitää hyödyllisenä: tuottaahan ilmiöiden lähestyminen eri näkökulmista kattavamman kuvauksen kulloisestakin tutkimuskohteesta). Silloinkin kun haussa ovat olleet kääntämisen universaalit, on voitu osoittaa vain tendenssejä, joiden yleistettävyydellä on rajansa, ei siis mitään varmaa, lopullista, aksiomaattista, vaikka nimitys universaali muuta lupaakin. Voi olettaa, että tutkimustulosten hypoteesinomaisuus ei vastedeskään muutu, vaikka kääntäminen toimintana tai käännökset tuon toiminnan tuloksina ja tuotteina sekä käännösalan kontekstit ja toimijat muuttuvat edelleenkin muun rakennemuutoksen mukana (kääntämisen uudet muodot, alueet, tekstilajit, teknologiat, tekijät ja reunaehdot). Omassa tutkimuksessani (2008) olen esittänyt semiotiikkaan perustuvasti, että käännöstutkimus on verbaalisuuteen keskittyessään jättänyt vähälle huomiolle kaikkeen kääntämiseen luontaisesti kuuluvan multisemioottisuuden (multimodaalisuuden). Olen (2013) toisesta lähtökohdasta todennut, että kieli ja verbaalisuus osoittautuvat olevan kääntämisessä ydintä ja joskus vieläpä ainoa tutkimuskohde. Olen siis päätynyt toisilleen vastakkaisiin, mutta perusteltaviin kantoihin. Olennaista tässä ambivalenttiudessa on, ettei kääntäminen ole teoreettisesti ajatellen vain jotain, vaan aina myös jotain muuta, vieläpä edellisen negaatio. Tämä velvoittaa miettimään, niin kuin esitelmässäni teen, onko kielen asema suhteessa kääntämisen muihin muuttujiin, kuten kulttuuriin, uskomus ja myytti. Tuottaako kääntäminen omat kertomuksensa ja myyttiset selityksensä, joita käännöstutkimus toistaa? Onko käännöstutkimus itse asiassa oma mytologiansa ja itsensä oikeuttava oletusten verkosto? Tähän tarkasteluun voi ottaa lähtökohdaksi Roland Barthesin ([1957] 1973) käsityksen myytistä viestintäjärjestelmänä, koodina ja merkityksen luomisen tapana. Myyttiä ei hänen mukaansa määritä viestin kohde tai sisältö, vaan tapa tuottaa merkitys, muoto. Mielenkiintoista on, että semioottisesti määriteltynä myytti ei ole totuuden kysymys. Maija Hirvonen & Liisa Tiittula Helsingin yliopisto maija.hirvonen@helsinki.fi, liisa.tiittula@helsinki.fi Näetkö saman minkä minä kuulen? Multimodaalisuuden ja viestinnän ilmaisukeinojen analysointi kuvailutulkatun ja tekstitetyn elokuvan avulla Esitelmämme liittyy kielellisyyden myytteihin. Yksi 3

6 myytti on, että kääntäminen ja tulkkaus on kielellisen viestin kääntämistä toiselle kielelle. Kuitenkin nykypäivänä viestintä nähdään multimodaalisena, siis erilaisten modaliteettien (puheen, kirjoituksen, kuvan jne.) merkityksinä ja yhteisvaikutuksena. Toinen myytti koskee tätä viestintää itsessään. Multimodaalisuudesta huolimatta viestinnän tarkastelu keskittyy usein sen kielelliseen ulottuvuuteen muiden ilmaisukeinojen jäädessä vähemmälle huomiolle. Tarkastelemme audiovisuaalisen kerronnan multimodaalisuutta niin, että analysoimme ensin sitä informaatiota, jonka saa pelkästään kuulohavainnon kautta, ja sen jälkeen tutkimme näköhavainnon kautta välittyvää informaatiota. Fokusoimalla yksikanavaiseen ilmaisuun voidaan selvittää rooleja ja merkityksiä, jotka visuaalisen ja auditiivisen kanavan ilmaisukeinoilla on viestinnän kokonaisuudessa. Tässä kokonaisuudessa kieli verbaalisena järjestelmänä mutta samalla auditiivisena (äänellisine piirteineen) ja visuaalisena (luettavana tekstinä) on yksi ilmaisukeino muiden kuultavissa ja nähtävissä olevien elementtien joukossa. Aineistonamme on elokuvan Der Untergang (Saksa, 2004) kuvailutulkattu ja kuulovammaisille tekstitetty versio. Kuvailutulkatussa versiossa visuaalista informaatiota välitetään puheen kautta elokuvan ääniefektien, musiikin ja henkilöiden puheen rinnalla. Tekstitetyssä versiossa keinot toimivat toisin päin: elokuvan kuultavaa ilmaisua välitetään nähtävässä muodossa, tekstinä. Näkökulmamme on vastaanottajalähtöinen eli analysoimme kuvailutulkattua versiota ilman kuvaa ja tekstitettyä versiota ilman ääntä. Esitelmässämme kuullaan ensin näytteet aineistosta kuvailutulkattuna ja tekstitettynä, minkä jälkeen tarkastelemme auditiivisia ja visuaalisia ilmaisukeinoja ensin erikseen, sitten toisiinsa vertaillen. Hausendorf, Heiko, Mondada, Lorenza & Schmitt, Reinhold (toim.) Raum als interaktive Ressource. Günter Narr, Tübingen. Hirvonen, Maija & Tiittula, Liisa Verfahren der Hörbarmachung von Raum. Analyse einer Hörfilmsequenz. Teoksessa Hausendorf, Heiko, Mondada, Lorenza & Schmitt, Reinhold (toim.), Tiittula, Liisa & Hirvonen, Maija (tulossa). Intermodaalinen kääntäminen ja tulkkaus. Teoksessa Aaltonen, Sirkku, Abdallah, Kristiina & Siponkoski, Nestori (toim.), Käännetty maailma: johdatus käännösviestinnän opintoihin. Minna Hjort Helsingin yliopisto Kirosanojen kääntämisen myytit Tarkastelen esitelmässäni symposiumin teemaa kääntämisen ja tulkkauksen myytit väitöskirjatutkimukseni tutkimuskohteen, kirosanojen, näkökulmasta. Puhumme sitten kirosanoista spontaanisti tuotetussa puhutussa kielessä tai harkitun luomisprosessin kautta syntyneessä fiktiossa, kirosanojen käyttöön liittyy monenlaisia stereotypioita, myyttejä ja meemejä. Esitelmäni painopiste on kirosanojen käyttö kaunokirjallisissa ja avkäännöksissä. Nostan esiin joukon kirosanoja koskevia väitteitä, ja tarkastelen niitä erilaisten tutkimustulosten ja argumenttien valossa. Pohdin esimerkiksi sitä, onko kirosana painokkaampi tekstitykseen kirjoitettuna kuin alkutekstissä lausuttuna, onko naiskääntäjän kaunokirjallinen kirosanankäyttö keskimäärin erilaista kuin mieskääntäjän ja onko perkele liian suomalaiskansallinen vieraita kulttuureja representoiviin käännöksiin. Esitelmän tarkoitus on tuoda esiin uusia näkökulmia ja herättää keskustelua kiinnostavasta aiheesta, josta on puhuttu paljon mutta jota on tutkittu vähän. Sari Hokkanen Tampereen yliopisto Tunteellinen tulkki: Helluntaiseurakunnan vapaaehtoistulkki aktiivisena kokijana Yksi sitkeimmistä tulkkauksen myyteistä lienee tulkin neutraalius, johon tavallisesti liitetään empiirisesti kestämättömiä käsityksiä tulkin roolista. Neutraali tai puolueeton tulkki on usein mielletty kanavaksi, joka ei ole kommunikaatiotilanteessa läsnä ihmisenä, vaikka todellisuudessa tulkki vaikuttaa vääjäämättä tulkkaustilanteeseen (esim. Diriker 2011). Neutraalius voidaan myös käsittää (voimakkaiden) tunteiden poissaoloksi, tunne-etäisyydeksi. Todellisuudessa tulkki on tietenkin myös tunteineen läsnä tulkkaustilanteessa, ja tulkkaustilanteen muiden osapuolten kokemat tunteet vaikuttavat tulkkiin ja päinvastoin (esim. Bontempo & Malcom 2012). On myös esitetty, että toimiva tulkkaus välittää paitsi puheen sisällön, myös puhujan affektin (mt.). Esitelmän lähtökohtana on, että tulkki joutuu väistämättä navigoimaan tulkkaustilanteen tunneilmastossa. Aikaisemmasta tutkimuskirjallisuudesta poiketen en kuitenkaan tarkastele traumaan liittyviä ja negatiivisia tunteita, 4

7 vaan niitä tunteita, joita helluntaiseurakunnan vapaaehtoistulkki saattaa kokea tulkatessaan seurakunnan tilaisuutta. Helluntailaisuuteen liittyy oleellisesti kokemuksellisuus (esim. Hollenweger 1997), ja vaikka tunteita ei pidetäkään uskoa tärkeämpinä, helluntaiseurakunnan tilaisuudessa julkinen tunteiden ilmaisu on tavallista. Niinpä seurakunnan tulkki ei ainoastaan välitä puhujan tunnetiloja tulkkauksessaan, vaan voi ilman sosiaalista paheksuntaa myös näyttää avoimesti omia, hengelliseen kokemukseen liittyviä tunteitaan, vaikka toimiikin simultaanitulkkina. Väitöstutkimukseeni kuuluvan autoetnografisen aineiston avulla havainnollistan, miten helluntaiseurakunnan vapaaehtoistulkki ei ole puolueeton tai neutraali välittäjä, vaan hän voi aktiivisesti osallistua seurakunnan tilaisuuteen myös tunnetasolla. Bontempo, Karen & Malcom, Karen An Ounce of Prevention Is Worth a Pound of Cure: Educating Interpreters about the Risk of Vicarious Trauma in Healthcare Settings. Teoksessa Swabey, Laurie & Malcom, Karen (toim.), In Our Hands: Educating Healthcare Interpreters. Gallaudet University Press, Washington DC Diriker, Ebru Agency in Conference Interpreting: Still a Myth? Gramma: Journal of Theory and Criticism Vol Hollenweger, Walter Jacob Pentecostalism: Origins and Developments Worldwide. Hendrickson Publishers, Peabody, Massachusetts. kaunokirjallisista teksteistä koostuvia rinnakkaiskorpuksia käyttäen niin, että kieltenvälisen kontrastiivisen sanajärjestysvertailun lisäksi tarkastellaan millaisia eroja (jos minkäänlaisia) voidaan havaita alkuperäiskielen ja käännetyn kielen sanajärjestyksen välillä. Suomi ja venäjä tarjoavat tähän mielekkään lähtökohdan, sillä molemmissa kielissä lauseen konstituenteilla on lukuisia eri sijoittumismahdollisuuksia, jotka usein eivät ensi katsomalta suuremmin vaikuta lauseen merkitykseen. Lienee selvää, että tapauksissa, joissa lähdekielen sanajärjestyksen suora seuraaminen aiheuttaisi kielenvastaisia lauseita, oletus tai myytti syntaktisen pintarakenteen säilymisestä ei voi pitää paikkaansa. Tarkasteltaessa suomesta venäjään ja venäjästä suomeen käännettäviä lauseita törmätään kuitenkin huomattavan usein myös tapauksiin, joissa kääntäjällä on valittavanaan useita eri sijainteja, joista yksikään ei ole kohdekielen syntaksin vastainen eikä välttämättä edes merkitykseltään erilainen. Valitseeko kääntäjä tällöin vaihtoehdon, joka on lähinnä lähdekielen sijaintia? Käyttämäni rinnakkaiskorpusaineisto tarjoaa käyttökelpoista dataa juuri tämän oletuksen testaamiseen. Tarkastelen esitelmässäni sitä, kuinka usein ajan adverbiaalin asema lauseessa muuttuu ja mistä syystä sekä sitä, havaitaanko tutkittujen käännössuuntien välillä eroja tehtyjen muutosten määrässä. Aineiston laajuus jo tässä vaiheessa yli ajan adverbiaalin sisältävää lausetta mahdollistaa mielekkäät kvantitatiivisin menetelmin tehdyt havainnot. Kaunokirjallisella aineistolla tehtyjä havaintoja peilataan lopuksi lakitekstien rinnakkaiskorpusten perusteella tehtäviin havaintoihin. Juho Härme Tampereen yliopisto juho.harme@uta.fi Koskeeko kääntäjä sanajärjestykseen? Myytti syntaktisen pintarakenteen säilymisestä käännettäessä Myyttiä sanasanaisuudesta kääntämisen ideaalina on varmasti todistettu vääräksi koko sen ajan, kun kääntämistä on tutkittu. Kuitenkin etenkin maallikon ajatusmaailmaan sopinee edelleen käsitys ainakin siitä, että kääntäjä tavoitteellisesti tai tahattomasti säilyttää lähdetekstin rakenteen aina kun mahdollista. Eritoten myytin voisi ajatella pätevän kaunokirjalliseen kääntämiseen. Jos on kohdekielen kieliopin puitteissa mahdollista säilyttää esimerkiksi lähdekielinen sanajärjestys, tekeekö kääntäjä niin? Käsittelen tekeillä olevassa väitöskirjatutkimuksessani suomen ja venäjän sanajärjestystä ajan adverbiaalien sijoittumisen valossa. Tutkimus toteutetaan Riikka Iso-Ahola isoahola@student.uef.fi Käännetty kaunokirjallisuus karjalan kielen elvyttäjänä Esittelen esitelmässäni kääntämisen sosiologiaan lukeutuvan väitöstutkimukseni tutkimussuunnitelmaa. Alkuvaiheessa oleva tutkimukseni käsittelee kaunokirjallisuuden kääntämistä karjalan kielelle osana Suomessa ja Venäjällä käynnissä olevaa uhanalaisen karjalan kielen elvytysprosessia. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa uutta tietoa elvytysprosessin kaunokirjallisuuden kääntämisen käännöskulttuureista eli käännösviestinnän toimintamalleista, toimijoiden rooleista ja toimintakentän rakenteista sekä näitä säätelevistä normeista ja ideologioista (Prunč 1997, Kujamäki 2013). Karjalan kielen elvytys alkoi Suomessa ja Venäjällä lukujen vaihteessa. Yksi keinoista, joilla 5

8 kielen asemaa pyritään kohentamaan, on kaunokirjallisuuden kääntäminen karjalaksi. Elvytysprosessi muodostaa käännöstoiminnalle omanlaisensa kontekstin, joka poikkeaa esim. liikeelämän ehdoilla tapahtuvasta käännöskirjallisuuden kustantamisesta. Lähestyn kaunokirjallisuuden kääntämistä karjalaksi kolmesta eri näkökulmasta eri metodien avulla. Tutkimuksen alkuvaiheessa tarkastelen käännöksiä, käännöstoimintaa ja siihen osallistuvia keskeisiä toimijoita: Mitä tähän mennessä on käännetty ja mistä kielistä? Mikä on käännösten osuus karjalankielisestä kaunokirjallisuudesta? Kenelle tekstit on suunnattu? Käännösten tarkastelu valottaa mm. mitä elvytyksen päämääriä käännöksillä pyritään toteuttamaan. Lisäksi selvitetään, keitä ovat kääntäjät, kustantajat, käännöstoiminnan tukijat ja muut keskeiset toimijat. Seuraavaksi tarkastelen käännösten peritekstejä. Peritekstien sisältöjä ja diskursseja analysoimalla pyritään mm. selvittämään, millaisia käsityksiä kaunokirjallisuuden kääntämiseen liittyy ja mitä merkityksiä käännöksille annetaan elvytysprosessissa. Lopuksi tutkin kaunokirjallisuuden kääntäjien ja muiden keskeisten toimijoiden (mm. kustantajien ja käännöstoiminnan tukijoiden) roolia sekä toimintakentän rakenteita. Toimijoita haastattelemalla selvitetään mm. miten he kokevat roolinsa ja statuksensa uhanalaisen kielen käännöstoiminnassa. Lisäksi selvitetään käännösprosessiin ja käännösten julkaisuun liittyviä kysymyksiä. Näiden kolmen näkökulman avulla pyritään muodostamaan kuva kaunokirjallisuuden kääntämisestä karjalan kielelle sekä käännösten, käännöstoiminnan ja siihen liittyvien toimijoiden roolista karjalan kielen elvytysprosessissa. : Kujamäki, Pekka Käännöskulttuurit: Näkökulma Tampereen translationaalisiin tiloihin. Teoksessa Koskinen, Kaisa (toim.), Tulkattu Tampere. Tampere University Press, Tampere Prunč, Erich Translationskultur (Versuch einer konstruktiven Kritik des translatorischen Handelns). Nina Isolahti Tampereen yliopisto nina.isolahti@uta.fi Myytti pitkien puheenvuorojen tarkasta tulkkauksesta Esitelmäni perustuu väitöskirjatutkimukseeni, jossa tutkin kuinka tulkattavan puheenvuoron (puhejakson) pituus vaikuttaa konsekutiivitulkkauksessa tapahtuviin poistoihin. Tulkkausalalla pidetään mahdollisena, että konsekutiivitulkit tulkkaavat jopa 15 minuutin pituisia sanaa sisältäviä puheenvuoroja tarkasti ilman poistoja, viestin sisällön tiivistämistä tai lyhentämistä (ks. esim. Seleskovitch 1978, 34 35). Tätä myyttiä kyseenalaistin tutkimuksessani. Tutkimusaineisto käsittää rikosasioiden oikeudenkäynnissä tallennettujen tulkattujen kuulustelujen yhteensä lähes 6 tunnin ääninauhoitteita. Tilastotieteellinen kausaalianalyysi osoitti, että tulkattavan puheenvuoron pituus vaikuttaa tulkkauksessa tapahtuviin poistoihin niin, että puheenvuoron pidentyessä poistojen suhteellinen määrä lisääntyy. Poistojen lähemmässä tarkastelussa kävi ilmi, että ainutlaatuista vain viestistä saatavissa olevaa avaininformaatiota, lisä- ja tarkentavaa informaatiota sekä modaalisuuden ja loogisen yhteyden osoittimia ei poisteta samassa määrin ja että eri ainesosien katoaminen alkaa eri vaiheissa. Tulkit pyrkivät ensisijaisesti välittämään avaininformaation, mutta muun aineksen välittämisessä tulkeilla näyttää olevan toisistaan erottuvia strategioita. Seleskovitch, Danica Interpreting for international conferences: problems of language and communication. Pen and Booth, Washington D.C.. Alkuteos: L'Interprete dans les conferences internationales problemes de langage et de communication. Alkuteoksen julkaisu Minard, Paris. Riitta Jääskeläinen riitta.jaaskelainen@uef.fi Ammattilainen on automaatti? Käsityksiä kääntäjän kognitiosta Yksi käännöstieteen myyttejä näyttää olevan käsitys siitä, että ammattikääntäjän ajattelu on siinä määrin automaattista ja siten tiedostamatonta, ettei siitä voida saada mitään tietoa. Myytin toinen ulottuvuus on luovuus: kääntäminen luovana toimintana on siinä määrin tiedostamatonta, ettei siitä voida saada mitään tietoa. Nämä oletukset ohjasivat myös käännösprosessien tutkimuksen alkuvaihetta 1980-luvulla. Prosessintutkimuksen tavoitteena on nimenomaan selvittää kääntäjän ajattelua, kääntämiseen liittyviä kognitiivisia prosesseja. Koska ammattikääntäjien prosessoinnin oletettiin olevan kognitiivisesta psykologiasta lainattujen metodien ulottumattomissa, 6

9 päädyttiin tutkimaan kielten ja/tai kääntämisen opiskelijoita, joiden ajattelu ei vielä ole automatisoitunutta. Prosessintutkimuksessa havaittiin pian (Gerloff 1988, Krings 1988, Jääskeläinen 1990), että käsitys ammattikääntäjän prosessoinnin automaattisuudesta kaipasi tarkennuksia. Toisinaan ammattikääntäjä ajatteli ja verbalisoi ajatuksiaan huomattavasti maallikoita tai opiskelijoita enemmän. Väitöskirjassani (Jääskeläinen 1999) esitin kääntämistaidon kehittymistä koskevan hypoteesin: maallikot ovat onnellisen tietämättömiä, opiskelijat herkistyvät ongelmille, kun taas ammattilainen valitsee tilanteeseen sopivan lähestymistavan. Sittemmin kääntämiskompetenssin kehittymistä sekä kääntämisammattilaisuuden tai -asiantuntijuuden piirteitä on tutkittu paljonkin. Oletus ammattilaisautomaatista näyttää kuitenkin elävän edelleen käännöstieteessä, siksi katson sen lukeutuvan käännöstieteen myytteihin. Esitelmässäni tarkastelen myytin mahdollisia selityksiä, ammattikääntäjien prosessointiin liittyviä tutkimustuloksia sekä niihin liittyviä haasteita. Gerloff, P From French to English: A Look at the Translation Process in Students, Bilinguals, and Professional Translators. Julkaisematon väitöstutkimus. University Microfilms International, Ann Arbor. Jääskeläinen, Riitta Features of Successful Translation Processes. Julkaisematon lisensiaatintutkielma. Savonlinnan kääntäjänkoulutuslaitos, Joensuun yliopisto. Jääskeläinen, Riitta Tapping the Process. University of Joensuu, Joensuu. Krings, Hans Peter Blick in die Black Box: Eine Fallstudie zum Übersetzungsprozess bei Berufsübersetzern. Teoksessa Arntz, Reiner (toim.), Textlinguistik und Fachsprache. Olms, Hildesheim Hannu Kemppanen hannu.kemppanen@uef.fi Kansojen ystävyyttä vai ideologian vientiä? Neuvostoliittolaisen tietokirjallisuuden suomennoksia luvulta Susanna Witt (2011) toteaa, että kaunokirjallisuuden kääntäminen Neuvostoliitossa oli monessa suhteessa suurin käännösprojekti, jonka maailmanhistoria on koskaan nähnyt. Samaan kokoluokkaan kuuluu myös tämän tutkimuksen kiinnostuksen kohteena oleva käännösprojekti: tietokirjallisuuden kääntäminen Neuvostoliitossa. Molempien projektien historia on suurelta osin kirjoittamatta. Erityisesti tietokirjallisuuden kääntäminen on ollut toistaiseksi harvojen tutkimusten kohteena, vaikka aihepiiri tarjoaakin paljon selvitettävää kääntämisen ja ideologian kytköksistä kiinnostuneille. Venäjä-suomikieliparilla on aiemmin tarkastelu mm. Suomen poliittista historiaa käsittelevien suomennosten leksikaalisia ja narratiivisia piirteitä sekä käännösten vastaanottoa ideologian kielellistymisen näkökulmasta (Kemppanen 2004, 2008, 2011). Suomessa ja Neuvostoliitossa ilmestyi luvulla lukuisia tietokirjallisia venäjästä suomennettuja teoksia. Esiteltävän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mikä funktio noilla teoksilla oli toisaalta Suomessa, toisaalta Neuvostoliitossa. Esitelmässä keskitytään etsimään vastausta seuraaviin tutkimuskysymyksiin: 1) Mitä käännettiin? 2) Mihin tarkoitukseen? 3) Ketkä julkaisivat näitä käännöksiä? 4) Ketkä käänsivät? 5) Ketkä lukivat? Käännösten funktiota tarkastellaan analysoimalla teosten julkaisutietoja ja paratekstejä sekä haastattelemalla kääntäjiä ja teosten lukijoita. Alustavat analyysitulokset osoittavat, että tietokirjallisuuden venäjä-suomikäännösten keskeinen julkaisija luvulla oli Edistys-kustantamo (Progress) Neuvostoliitossa. Kuitenkin myös Suomessa kustannettiin tätä kirjallisuuden lajia. Suosittuja aihealueita olivat marxilainen filosofia, yhteiskuntatieteet ja taloustiede. Kirjoihin on liitetty esipuheet tai lievetekstit, jotka antavat lukijoille oikean tulkintakehyksen. Tutkimuksen myöhemmin toteutettavassa vaiheessa analysoidaan teosten kääntäjien ja lukijoiden haastatteluista saatuja tietoja. Käännösten funktiota tarkastellaan suhteuttamalla käännöstoiminta Suomen ja Neuvostoliiton ulkopoliittiseen kontekstiin sekä molempien maiden käännöspolitiikkaan. Marja Kivilehto Tampereen yliopisto marja.kivilehto@uta.fi Samassa kulttuuripiirissä kääntäminen vain kielellinen haaste? Kääntämisen sanotaan olevan kulttuurien välistä viestintää. Kääntämistä tapahtuu kuitenkin myös samassa kulttuurissa, jolloin voidaan ajatella, että kääntämiseen liittyvät haasteet eivät ole niinkään kulttuuriin liittyviä, vaan lähinnä kielellisiä. Tarkastelen esityksessäni, onko asia aina näin. Esitykseni lähtökohta on oppikirjojen kääntäminen 7

10 suomalaisessa kontekstissa. Maan kaksikielisyyden vuoksi suomalaisessa perusopetuksessa käytetään sekä suomen- että ruotsinkielisiä oppikirjoja. Ruotsinkielisiä oppilaita on kuitenkin suhteellisen vähän, minkä vuoksi oppikirjoja ei aina laadita suoraan ruotsiksi, vaan kirjat käännetään suomen kielestä. Esimerkkejä tällaisista oppikirjoista ovat ns. reaaliaineiden, kuten historian ja yhteiskuntaopin, oppikirjat. Tarkastelen esityksessäni kahden yläkoulussa käytettävän historian oppikirjan ruotsinkielisiä käännöksiä ja vertaan niitä suomenkielisiin kirjoihin. Oletukseni on, että käännökset eivät juuri poikkea alkuperäisversioista ja että esimerkiksi kirjojen ulkoasu on sama. Ensinnäkin on taloudellista tehdä käännös samaa ulkoasua noudattaen ja toiseksi kirjojen kohderyhmät ja käyttötarkoitukset pysyvät kieltä lukuun ottamatta jokseenkin samoina. keskeiset kysymykset. Lähdetekstien ja käännösten vertailun tärkein tulos on, että puuttuvan kategorian ilmaisu käännöksessä ei välttämättä merkitse käännöksen eksplisiittistymistä. Kieltenväliset erot eivät sanele kääntäjien ratkaisuja, eikä subjektin ilmaisu tapahdu automaattisesti aina samalla tavalla. Lähde- ja kohdetekstin suhde ei siten säily vakiona, ja vain osan käännösratkaisujen voi katsoa kuuluvan eksplisiittistämishypoteesin alaan. Aiemmassa tutkimuksessa Becher (2010, 2011) on kritisoinut hypoteesia kääntämiselle inherentistä eksplisiittistämisestä (Klaudyn neljäs luokka) ja todennut sen epämielekkääksi hypoteesiksi. Samalla tapaa vaikuttaa pakollinenkin eksplisiittistäminen olevan epäselvä alaluokka. Leena Kolehmainen (P) Leena Kolehmainen Käännösten eksplisiittistyminen: totta vai tarua? Eksplisiittistämishypoteesi lienee maailmalla kääntämisen universaalihypoteesien tutkituin hypoteesi; suomalaisessa tutkimuksessa taas sitä on tarkasteltu muihin hypoteeseihin verrattuna vähemmän. Hypoteesi ennustaa käännösten olevan joko lähdeteksteihinsä tai ei-käännettyihin samankielisiin teksteihin verrattuna jollain tapaa eksplisiittisempiä tai sisältävän enemmän redundanssia. Klaudy (2008), joka kokoaa aikaisempia määritelmiä yhteen, jakaa eksplisiittistämisen neljään luokkaan, pakolliseen (obligatory), valinnaiseen (optional), pragmaattiseen (pragmatic) ja kääntämiselle inherenttiin (translationinherent) eksplisiittistämiseen. Tarkastelen esitelmässäni ensimmäistä, pakollista eksplisiittistämistä, joka on mahdollisesti tylsimmältä vaikuttava alaluokka ja josta tutkijan ei ensisilmäyksellä arvaisi löytävän mitään kiinnostavaa. Pakollinen eksplisiittistäminen kuvaa kieltenvälistä asymmetriaa, jossa lähdekielestä puuttuvan kategorian ilmaisu on pakollinen kohdekielessä ja jonka johdosta kääntäjän on pakko lisätä kategoria käännökseen. Poisjättäminen tuottaisi epäkieliopillisen rakenteen. Lähestyn pakollista eksplisiittistämistä tarkastelemalla suomen passiivin saksankielisiä käännöksiä. Suomen passiivihan on subjektiton syntaktinen kategoria; saksassa subjekti taas on miltei aina pakollinen lauseenjäsen. Kääntäjän on siten pakko lisätä subjekti käännökseen. Minkä osallistujan kääntäjä valitsee subjektiksi ja mitä valinta kertoo eksplisiittistämishypoteesista, ovat tutkimukseni Studia historica et multilingua Varkausensia Tämän posteriesitelmän tavoitteena on esitellä joitakin ajatuksia ja hahmotelmia erittäin alussa olevasta tutkimuksesta, jota olen jo pitkään halunnut tehdä, jos vain uskaltaisin ja jos osaisin ottaa tarvittavat menetelmät haltuun. Sen aihe liittyy synnyinkaupunkini Varkauden monikieliseen menneisyyteen. Varkaus on "Römmin" eli Ahlströmin suvun luoma "teollinen saareke" (Itkonen 2004, 34) itäsuomalaisen metsä- ja maatalousmaiseman keskellä. Se oli Ahlströmien suurin teollisuusyhdyskunta, jonka teollisuus koostui konepajasta, sahasta, puuhiomosta sekä vaneri-, paperi- ja selluloosatehtaasta. Koko olemassaolonsa ajan tehdas on aiheuttanut muuttoliikettä, mutta erityisesti tehtaiden alkuvuosikymmeninä Varkauteen tultiin töihin sekä lähipitäjistä että kauempaa, varsinkin Etelä-Suomesta, Ruotsista ja Saksasta. Syntyi monikielinen kerroksittainen teollisuusluokkayhteiskunta, jossa kielten kerrokset olivat myös ihmisten kerroksia. Merkittävin rooli oli ruotsilla, joka oli toimihenkilöiden ja johtoportaan kieli, mutta tehdasinvestointien myötä työperäistä migraatiota tapahtui myös Saksasta. Kansainvälisessä kaupassa tarvittiin englantia, ja sotakorvausteollisuuden vuoksi venäjälläkin lienee ollut roolinsa. Suunnitteilla olevan tutkimukseni tavoitteena on kuvata Varkauden teollisuusyhteisön eri kontekstien menneitä monikielisiä käytänteitä tehtaalla, kansainvälisessä liiketoiminnassa (ml. kääntäminen ja tulkkaus) ja tehtaan ulkopuolella vapaa-aikana sekä tarkastella erikielisten puhujien kohtaamisia ja vuorovaikutusta. Esittelen posteriesitelmässäni monikielisyyden 8

11 konteksteja itäsuomalaisen pikkukaupungin historiassa ja pohdin aineistoja ja menetelmiä, joiden avulla niitä voisi lähestyä. Monikielisyyden historiallinen tutkiminen on useista syistä metodisesti vaikeaa. Kieli ei esimerkiksi usein nouse käsiteltäväksi teemaksi historiankirjoituksessa, eikä se arkistoissa valikoidu aineiston luokittelukriteeriksi (vrt. Kujamäki 2013). Muistitietotutkimukseenkin liittyy omat ongelmansa: aikajänne, joka sen avulla on mahdollista tavoittaa menneisyydessä, on rajallinen, ja lisäksi sen avulla saatuun tietoon on suhtauduttava kriittisesti (vrt. esim. Kortelainen 2008). Merja Koskela & Nina Pilke Vaasan yliopisto Kielenvälitys kääntämisen käsitteen haastajana Kielenvälitys on noussut viime aikoina suosituksi tutkimuskohteeksi (ks. esim. Dorner, Faulstich Orellana & Jiménez 2008). Yleensä se ymmärretään spontaaniksi kääntämiseksi tilanteissa, joissa maahanmuuttajalapset välittävät eri kielten ja kulttuurien välillä perheissä ja yhteiskunnassa. Tutkimuksessa on tarkasteltu arkipuhetta, koodinvaihtoa ja viime aikoina myös kielenvälittäjien tunnekokemuksia. Voitaisiinko kielenvälitys kuitenkin ymmärtää myös laajemmin? Tällöin sillä voitaisiin tarkoittaa kaikkia viestinnällisiä toimia, joiden avulla monikielisen tilanteen osallistujien osallistumisen mahdollisuudet turvataan kielestä riippumatta. Käännöstieteellisen tutkimuksen eri suuntauksissa on aikojen kuluessa esitetty monia näkemyksiä kääntämisen käsitteestä aina sanan korvaamisesta toisen kielen sanalla kulttuurinvälitykseen saakka (ks. esim. Halverson 2010). Erityisesti lingvistispainotteisissa käännösteorioissa lähtö- ja kohdetekstin välistä suhdetta on pidetty kääntämisen laadun kannalta tärkeänä. Liian tarkka käännös ei yleensä ole laadun kannalta hyväksyttävä, kuten ei myöskään liian vapaa käännös. Samanlaista vastaavuuden problematiikkaa voidaan soveltaa myös kielenvälityksen määrittelyssä, kun mietitään, mikä toiminta on kielenvälitystä ja mikä osa kielenvälityksestä mahdollisesti on kääntämistä. Kääntämisen tutkimuksesta ei löydy selkeää rajanvetoa siihen, mikä toisaalta on ja mikä taas ei ole kääntämistä monikielisissä tilanteissa. Tämän rajan määrittely on kuitenkin oleellista, kun halutaan tutkia kääntämistä yhtenä kielenvälityksen muotona ja ennen kaikkea kun halutaan laatia käytännön toimintaohjeita kaksi- tai monikielisiä tilanteita varten. Tässä esitelmässä tarkastelemme osallistumista mahdollistavien viestinnällisten toimien kirjoa kaksikielisen virallisen kokouksen kontekstissa. Keskitymme tarkastelemaan, miten kielenvälityksen käsite haastaa kääntämisen ja tulkkauksen perinteisen määrittelyn kun tavoitteena on erottaa toisistaan erilaisia kielenvälityksen käsitteen alaan kuuluvia toimintoja. Aineisto koostuu n. 7 tunnin video- ja audioaineistosta, joka on kerätty Pohjanmaan maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) virallisista kokouksista, joissa ei ole tulkkausta. Dorner, Lisa M, Faulstich Orellana, Marjorie & Jiménez, Rosa It's One of Those Things That You Do to Help the Family. Language Brokering and the Development of Immigrant Adolescents. Journal of Adolescent Research 2008: Halverson, Sandra Translation. Teoksessa: Gambier, Yves & van Doorslaer, Luc (toim.), Handbook of Translation Studies: Volume 1. John Benjamins Publishing Company, Amsterdam Kaisa Koskinen kaisa.koskinen@uef.fi Kun on tunteet kääntäjien sielunelämää luotaamassa Viimeaikaisessa aivotutkimuksessa, kognitiotieteessä ja käyttäytymistieteissä on saatu paljon uutta tietoa tunteiden merkittävästä roolista kaikessa toiminnassamme (yleistajuisia kuvauksia tuloksista ks. esim. Kahneman 2011, Damasio 2003). On luontevaa olettaa, että myös kääntäjän työssä erilaiset emootiot ja affektit ovat merkityksellisiä. Etenkin aikana, jolloin käännöstyö on (jälleen kerran) muutoksen kourissa, on tarpeen ymmärtää myös affektien roolia muutosten mahdollistajana tai jarruttajana ja hyödyntää niitä parhaiden ja säilyttämisenarvoisten tekijöiden tunnistamisessa. Keskeisessä asemassa on jatkuvasti kehittyvä ja muokkaantuva käännösteknologia. Teknologian hyväksymismalleissa korostuvat rationaalisten hyödyllisyysnäkökulmien ohella käyttäjän asenteet, luottamus ja motivoituminen (ks. esim. Zhang & Li 2005). Siksi on relevanttia selvittää, miten kääntäjät suhtautuvat tällä hetkellä käytössään oleviin työkaluihin. Esitelmässä raportoidaan alustavia tuloksia parhaillaan käynnissä olevasta tutkimuksesta, jossa luodataan kääntäjien emootioita vapaan assosiaation keinoin. Metodina on käytettävyystutkimuksesta lainattu 9

12 rakkauskirje/erokirje -menetelmä (Hanington & Martin 2012, 114), ja aineisto on kaksijakoinen: kasvokkaisessa tilaisuudessa tutkimukseen osallistunut monikansallinen Euroopan unionin kääntäjien ryhmä (n=44) ja verkon kautta vastaavat suomalaiskääntäjät (keräys aloitettu 27.1.; n=16). Esitelmässä luon yleiskuvan koko vastaajajoukosta ja tarkastelen sitä suhteessa joihinkin kääntäjistä esitettyihin väittämiin/myytteihin. Pohdin mm. sitä, eroavatko EUkääntäjät tässä aineistoissa muista ja millaiselta näyttää kääntäjien teknologiasuhde aineiston valossa. Damasio, Antonio Looking for Spinoza. Vintage Books, New York. Hanington, Bruce & Bella Martin Universal Methods of Design: 100 Ways to Research Complex Problems, Develop Innovative Ideas, and Design Effective Solutions. Rockport Publishers. Kahneman, Daniel Thinking, Fast and Slow. Penguin Books, Lontoo. Zhang, Ping & Na Li The Importance of Affective Quality. Communications of the ACM 48(9) Minna Kumpulainen Millaista on asiantuntijakääntäjän tieto? Kognitiivinen näkökulma kääntämiskompetenssiin Asiantuntijuustutkimuksessa asiantuntijuuden on perinteisesti katsottu koostuvan kahdentyyppisestä tiedosta: deklaratiivisesta (knowing what) ja proseduraalisesta (knowing how) (esim. Anderson 1983). Asiantuntijatoiminnassa deklaratiivinen tieto näyttäytyy käytännön taitona: asiantuntija osaa soveltaa teoriatietoa toiminnassaan. Deklaratiivisen ja proseduraalisen tiedon liitto on nähty keskeisenä myös kääntämisen kompetenssia ja asiantuntijuutta mallinnettaessa. Esimerkiksi PACTEn (esim. 2009) kompetenssimallissa eri osataitojen katsotaan edustavan pääosin jompaakumpaa tiedon muotoa. PACTEn mukaan kääntämisen keskeisin taito, strateginen kompetenssi, on proseduraalista tietoa. Nykytutkimuksen valossa kahden tiedon muodon yhteensulautuminen ei kuitenkaan riitä selittämään asiantuntijuutta (esim. Tynjälä 2004, ). Bereiter (2002, ) hylkää perinteisen dikotomian ja esittelee kuusi tiedon muotoa, joiden tilannesidonnainen yhteensulautuminen mahdollistaa asiantuntijatoiminnan. Asiantuntijuus on siis Bereiterin näkemyksen mukaan sitä, että erityyppiset tiedonmuruset eli tiedon muodot sulautuvat oppimisen myötä kokonaisuudeksi niin, ettei niitä enää voi erottaa toisistaan. Bereiterin mukaan asiantuntijuuden tietoperusta koostuu 1) ilmaistavissa olevasta tiedosta (statable knowledge), 2) implisiittisestä ymmärtämisestä (implicit understanding), 3) tapahtumatiedosta/kokemustiedosta (episodic knowledge), 4) vaikutelmatiedosta (impressionistic knowledge), 5) toimintatiedosta/-taidosta (skill) ja 6) toiminnan säätelyyn liittyvästä tiedosta (regulative knowledge). Pohdin esitelmässäni, missä määrin tietoperustan uusjako toimii teoreettisena työkaluna havainnollistamaan kääntämiskompetenssiin tarvittavan tiedon eri ulottuvuuksia ja kompetenssin kehittymistä, ja pyrin vastaamaan kysymykseen, miten erityyppinen tieto voi konkretisoitua kääntäjän toiminnassa ja edistää sitä. Anderson, John Robert The Architecture of Cognition. Harvard University Press, Cambridge, MA. Bereiter, Carl Education and Mind in the Knowledge Age. Lawrence Erlbaum Associates, New Jersey. PACTE Validitation of the Pacte Translation Competence Model. Across Languages and Cultures 10(2). Akadémiai Kiadó, Budapest Tynjälä, Päivi Asiantuntijuus ja työkulttuurit opettajan ammatissa. Kasvatus 35(2) Päivi Kuusi Kääntämisen universaaleja uudelleenkäännöksissä Uudelleenkääntämishypoteesi ja toisaalta kääntämisen universaalihypoteesit ovat käännöstieteessä paljon tutkittuja oletuksia. Miten nämä suositut käännöstieteelliset hypoteesit ovat sovitettavissa yhteen? Uudelleenkääntämishypoteesin mukaan ensimmäinen käännös on otteeltaan vapaampi kuin saman tekstin uudet käännökset, jotka palaavat lähemmäs lähdetekstiä. Siirryttäessä ensimmäisestä käännöksestä uudelleenkäännöksiin käännökset siis muuttuvat tai kehittyvät. 10

13 Kääntämisen universaalihypoteesien mukaan taas käännöksissä havaitaan tiettyjä piirteitä, jotka ovat tyypillisiä kääntämiselle kieliparista, aikakaudesta tai kääntäjästä riippumatta. Kääntämisen universaaleissa on siis kyse pysyvyydestä, muuttumattomuudesta. Teos voidaan kääntää kerran, viisi, kymmenen kertaa silti siinä toistuvat samat kääntämiselle luonteenomaiset piirteet. Hypoteesit vaikuttavat keskenään ristiriitaisilta, jopa vastakkaisilta: toisessa käännösten oletetaan eroavan toisistaan, toisessa muistuttavan toisiaan. Niiden ristiriitaisuus ei kuitenkaan ole noussut käännöstieteessä keskustelunaiheeksi, sillä uudelleenkääntämis- ja käännösuniversaalihypoteeseja tarkastellaan harvoin rinnakkain. Uudelleenkääntämis- ja käännösuniversaalihypoteesien tarkastelu kilpailevina selityksinä suhteessa samaan uudelleenkäännöksistä koostuvaan aineistoon tarjoaisi hedelmällisen lähtökohdan molempien hypoteesien uudelleenarvioinnille. Kun samaa tekstiä käännetään uudelleen, havaitsemmeko käännösten jatkumossa muutosta (liikettä kohti lähdetekstiä) vai pysyvyyttä (tiettyjen piirteiden toistumista käännöksestä toiseen)? Dostojevsin Rikoksen ja rangaistuksen kuuden suomennoksen (1888, 1907, 1922, 1970, 1986 ja 2008) tarkastelu väitöskirjassani (Kuusi 2011) osoittaa samantyyppisten piirteiden toistuvan käännöksissä kääntäjästä ja aikakaudesta riippumatta. Uudelleenkääntämishypoteesin olettamaa muutosta tai kehitystä niissä ei voi havaita. Hypoteesit voidaan kuitenkin operationalisoida usealla tavalla, eikä aikaisempi tutkimus anna yksiselitteistä vastausta siihen, miltä tekstin tasolta tai mistä tekstin piirteistä muutosta/kehitystä tai muuttumattomuutta/toistuvuutta tulisi etsiä. Siru Lamminpää Vaasan yliopisto Verohallinnon käännökset nominalisaatioiden kääntäminen suomesta ruotsiin Alussa oleva väitöskirjani keskittyy Verohallinnon suurelle yleisölle suunnattuihin suomenkielisiin tiedotteisiin ja näiden ruotsinkielisiin käännöksiin. Tiedotteet laaditaan suomeksi, joten kaikki ruotsinkieliset tiedotteet ovat luonnollisesti käännöksiä. Keskityn nimenomaan käännöstuotteeseen eli siihen, miten suomenkielisiä rakenteita todellisuudessa käännetään nykypäivänä suomesta ruotsiin. Tässä esitelmässä paneudun nominalisaatioiden kääntämiseen ja alustaviin tuloksiin nominalisaatioiden ruotsinkielisistä käännösvarianteista. Nominalisaatioilla tarkoitan erilaisia johtimia, kuten - minen, -nti, -U, joilla voi muodostaa substantiiveja, esim. juosta/juokseminen, syödä/syönti, kulkea/kulku. Tällaisia substantiiveja ei perinteisesti käännetä vastaavilla johtimilla ruotsiksi, vaan kyseeseen tulee usein esim. prepositioilmaus. Kerron myös tutkimukseni muista suunnitelluista aihealueista ja menetelmistä. Tutkimukseni taustalla on mm. suomen- ja ruotsinkielinen kielioppi, kommunikatiiviset käännösteoriat ja virkakieleen liittyvä tutkimus. Tutkimukseni edetessä tarkastelen tyypillisiä kielellisiä käytänteitä sekä suomessa että ruotsissa, ja tutkin näiden rakenteiden toteutumista omassa aineistossani. Aikomuksenani on myös tulevaisuudessa syventyä tiedotteiden virkakielisyyteen ja mahdollisten tähän tekstilajiin liittyvien rakenteiden ruotsinkielisiin käännösvariantteihin. Tähän päästäkseni tutkin, miten tässä tekstilajissa käännetään suomen kielelle tyypillisiä piirteitä (esim. konditionaali, nominalisaatiot, partisiipit). Yvonne Lindqvist Stockholm University yvonne.lindqvist@su.se Bibliomigrancy patterns concerning contemporary Caribbean literature translated into Swedish The paper presents a recently started project dealing with Caribbean literature in Swedish translation. The point of departure of the study is the uneven flows of translations between language groups on the global translation field studied by for instance Casanova (2005), Heilbron (2008) and Sapiro (2008). The project examines the necessary consecration mechanisms for translation taking place from one local periphery, notably from the French, Spanish and English Caribbean literature, to another periphery on the global translation field, namely, Swedish literature. One of the aims of the project is to test The Double Consecration Hypotheses (cf Lindqvist 2012), stating that this kind of literature needs to be consecrated primarily within the centre of the former colonial power, and secondly due to the strong impact of British and American culture and literature in Sweden within the British and American literary cultures. The concept of bibliomigrancy (Mani 2012) is scrutinized as well as methodological issues for instance representativeness and operationalisation. The study is carried out within the framework of the Sociological Turn of Translation Studies (Wolf 2006, 9 19; Inghilleri 2005, ) based on the cultural sociology of Pierre Bourdieu and further developed by for instance Casanova (1999, 2002, 2005), Heilbron (1999, 2008), Heilbron & Sapiro (2002) Sapiro (2008). 11

14 Juha Lång (P) Tiedon omaksuminen dokumenttiohjelman eri informaatiokanavista Kun vieraskielisen ohjelman puhe, oli se sitten ruudulla näkyvien näyttelijöiden välistä dialogia tai kertojaäänen selostusta, käännetään ruututeksteiksi, viesti muutetaan auditiivis-verbaalisesta kanavasta visuaalisverbaaliseen kanavaan. Ohjelman alkukieltä osaamaton katsoja on suurelta osin visuaalisverbaalisen kanavan varassa ohjelman puhetta seuratakseen, kun taas kieltä ymmärtävä voi käyttää pääasiallisena vastaanottokanavana auditiivisverbaalista kanavaa. Ruututeksteissä viestistä myös tiivistetään näkyviin sen olennaisin osa, ja viesti pilkotaan ruudulle sopiviksi loogisiksi kokonaisuuksiksi. Sen lisäksi siis, että eri kanavien vastaanottoon käytetään eri aisteja, myös itse viesti eroaa eri kanavilla. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, miten hyvin eri informaatiokanavien (auditiivis-verbaalinen kanava ja visuaalis-verbaalinen kanava) kautta tietoa omaksutaan. Menetelmänä käytettiin reseptiotutkimusta: koehenkilöille näytettiin lyhyt dokumenttiohjelma, jonka jälkeen heiltä kysyttiin ohjelman sisältöön liittyviä kysymyksiä. Koehenkilöt olivat natiiveja venäjän puhujia ja venäjää osaamattomia suomenkielisiä, ja tutkimuksen materiaali oli suomeksi tekstitetty venäjänkielinen lyhytdokumenttisarjan yksi osa. Myös venäjänkieliset koehenkilöt osasivat suomea vähintään välttävästi, joten heille ohjelman selostus oli ymmärrettävissä kahden eri informaatiokanavan kautta. Suomenkieliset pystyivät omaksumaan tietoa ainoastaan ruututeksteistä. Kyselylomakkeella oli 28 ohjelman sisältöön liittyvää kysymystä, jotka pystyttiin jakamaan kolmeen kategoriaan sen mukaan, minkä informaatiokanavan kautta kysymykseen liittyvä yksityiskohta oli omaksuttavissa. Kategoriat olivat: 1) vain kuvasta omaksuttavissa oleva tieto, 2) vain selostuksesta omaksuttavissa oleva tieto, ja 3) tekstityksistä ja selostuksesta omaksuttavissa oleva tieto. Tuloksista kävi ilmi, että tietoa ei omaksuta merkittävästi paremmin, vaikka se olisi saatavilla useammasta kanavasta samanaikaisesti. Natiivit venäjänkieliset koehenkilöt vastasivat myös huonommin ohjelman kuvamateriaaliin liittyviin kysymyksiin, mikä voi johtua siitä, että heille vieras elementti (ruututekstit) haittasivat ohjelman kuvan seuraamista. Mikhail Mikhailov Tampereen yliopisto Kirjoittaako kääntäjä omin sanoin? Tieteellisessä kirjallisuudessa on erilaisia todisteita siitä, että lähdeteksti vaikuttaa käännöksen kieleen ja tyyliin. Voiko väittää, että kaunokirjallisen teoksen käännös on aina tekijän tyylin muunnos toiselle kielelle? Onko kääntäjällä oma tyyli? Kumpi vaikuttaa käännöksen kieleen enemmän: lähdeteksti vai kääntäjän kielipersoona? Tietokonelingvistiikassa on käytettävissä monta erilaista kieliasua kuvaavaa mittaria. Yksi niistä on sana/sane-suhde (type/token ratio, TTR), joka lasketaan jakamalla erilaisten sanojen lukumäärä tekstin pituudella. Tämä suhde riippuu kuitenkin tekstin pituudesta (TTR laskee tekstin pituuden kasvaessa) ja näin sen arvo saattaa vaihdella varsin paljon jopa saman henkilön tuottamissa teksteissä. Siksi sanaston vaihtelevuuden mittariksi käy paremmin standardisoitu sana/sane-suhde (standardized type/token ratio, STTR), mikä on tekstin samanpituisten segmenttien (esim. à 1000 sanetta) TTR:n keskiarvo. Tarkastelin STTR:n arvoja venäjän- ja suomenkielisissä teksteissä. Tutkimusaineistossa oli samojen tai eri tekijöiden alun perin suomeksi tai venäjäksi kirjoittamia tekstejä ja käännöksiä. Tutkimuksen suurena haasteena oli vertailuaineiston saaminen. Erityisen kiinnostuksen kohteena olivat kääntäjät, jotka olisivat itse kirjailijoita (Nikolai Tsukovski, Esa Adrian), sekä kääntäjät, jotka käänsivät eri lähdekielistä (Nora Gal). Pitkät tekstit sopivat paremmin tutkittaviksi, mutta niitä ei aina ollut riittäviä määriä saatavilla, joten mukaan otettiin myös lyhyitä tekstejä, ei kuitenkaan 2000 sanetta lyhempiä. Saman kirjoittajan teosten STTR-arvojen hajonta on pieni. Erittäin mielenkiintoista on myös se, että saman kirjoittajan tekstien STTR-arvot eivät suuresti poikkea toisistaan edes eri tekstilajeissa. Eri tekijöiden kirjoittamien tekstien STTR-arvoissa taas eroja on huomattavasti. STTR:ta voidaan siis käyttää tyylin kuvaajana. Sen sijaan käännösten STTR-arvojen vertailu ei anna yhtä selkeää kuvaa. Eri kääntäjien tekemien samojen teosten käännösten STTR-arvot ovat aika lähellä toisiaan. Syynä voi tosin olla myös se, että edeltävät käännökset vaikuttavat seuraaviin. Onko sitten eroja saman henkilön eri lähdekielistä tuottamien käännösten välillä? Ja vaikuttaako se, kääntääkö kirjoittaja vai tuottaako omaa tekstiä? Havainnot tästä ovat ristiriitaisia. Vieraannuttavan käännösstrategian käyttäminen todennäköisesti vaikuttaa kääntäjän eri käännösten STTR-arvojen hajontaa lisäävästi. 12

15 Kate Moore University of Tampere Have we turned our backs on linguistics in training translators? Even though linguistics and translation studies are arguably two distinct disciplines, they are nevertheless related. While most translators would agree that a knowledge of linguistics is helpful in understanding the types of linguistic structures that occur in texts, the relationship between linguistics and translation remains a contested issue. This presentation discusses the value of re-assessing the teaching of linguistic theory and practice to translators, and explores the benefits of linguistics in translation education. For example, more focus on corpus linguistics will increase the performance of translation students in understanding genre, context, and alternative forms of expression. Likewise, linguistic analysis further equips translators to better evaluate and to post-edit the output of machine translation. It will also be argued that other areas, such as conversational analysis, seem to be under-exploited in the training of interpreters and translators of fiction. In short, as the field of translation has now sufficiently evolved and carved out its own breathing space as a discipline, this presentation will attempt to demonstrate that now is the time to join forces with linguistics in designing translation curricula. suomentamiseen liittyviin ongelmiin. Pejoratiivinen merkitys syntyi 1960 luvulla objektiivista luokittelua ja neutraalia kieltoa merkitsevän privatiivisen nonprefiksin rinnalle. Pejoratiivisen prefiksin avulla voidaan näppärästi luoda niin kepeitä sanaleikkejä kuin halventavia arvostelujakin. Koska prefiksit ovat päällisin puolin identtiset, saattaa kirjoittajan kielloksi naamioima kritiikki jäädä lukijalta huomaamatta. Kiellon prefiksillinen rakenne on oleellinen osa viestiä, ja siksi muodon ja merkityksen samanaikainen välittäminen käy suomennoksessa usein hyvin haastavaksi. Päätavoitteeni on tutkia non-prefiksin käyttöä tietyissä tekstilajeissa ja tarjota suomentajille menetelmiä pejoratiivisen ilmauksen tunnistamiseksi kontekstin mukaisesti. Toisena tavoitteena on selvittää, millaisin keinoin voidaan tuottaa funktionaalisesti ekvivalentteja suomennoksia. Esittelen analyysin pohjalta mm. erityyppisiä kieltorakenteita, leksikaalisia ratkaisuja ja käännösstrategioita sekä tutkin suomennoksissa esiintyviä selittäviä käännöksiä ja vertaan niitä eksplikointien luokitteluihin. Tutkimusaineiston ensimmäisenä osana on tekstikorpus, johon kuuluu englanninkielisiä kolumnityyppisiä lehtiartikkeleita ja kaunokirjallisia tekstejä sekä näiden suomennokset. Toinen osa koostuu tekstien kääntäjien käännöskommenteista ja puolistrukturoidusta kyselystä, jossa kääntäjät kertovat vaikutelmiaan pejoratiivisuudesta, ironisista sävyistä ja suomennoksissa käytettyjen epä- ja ei-prefiksillisten muodosteiden hyväksyttävyydestä. Esittelen posterissa myös muista lähteistä keräämiäni pejoratiivisia non-, epä- ja ei-prefiksillisiä uudissanoja. Sari Mäittälä-Kauppila (P) Helsingin yliopisto sari.maittala-kauppila@helsinki.fi Puolueettomasta pilailuksi kiellosta keljuiluksi. Englannin kielen pejoratiivisen non-prefiksin ilmaiseman piiloivan tunnistaminen ja suomentaminen Esittelen posterissa väitöstutkimustani, jonka käsittelee englannin kielen non-kieltoprefiksin pejoratiivista käyttöä tyylikeinona ironisissa ja vähättelevissä ilmauksissa ja eufemismeissa. Aihe liittyy kolmeen kielen- ja tekstintutkimuksen osa-alueeseen: englannin ja suomen kielen negaatioon ja prefiksilliseen järjestelmään, käännöstieteeseen sekä ironian ja tekstilajin tutkimukseen. Väitöstutkimus on luonteeltaan kontrastiivis-deskriptiivinen ja hyödyntää mm. tekstilajin määrittelyä, kontrastiivista rakenneanalyysia, lingvististä reseptioanalyysia, ironian komponenttien tunnistamista, eksplikointien määrittelyä ja kyselytutkimusta. Keskityn tutkimuksessa pejoratiivisen merkityksen Jukka Mäkisalo & Marjatta Lehtinen (P) jukka.makisalo@uef.fi, marjatl@student.uef.fi Kääntämisen kognitiivinen kuvaus: Figure Ground-distinktio Käännösvastaavuuksien (ja ekvivalenssin) tarkastelussa on perinteisesti tyydytty tarkastelemaan lingvististä tasoa eli kielen rakenteita (myös semantiikkaa). Haluamme laajentaa tarkastelua kielen kognitiiviselle tasolle, ja esittelemme yhtenä teoreettisena työkaluna Figure Ground- eli hahmon ja taustan distinktion sekä sen empiirisen analyysin todellisessa käännösaineistossa. Tarkastelu nojaa vahvasti William Croftin Radikaaliin konstruktiokielioppiin (RCG; Croft 1991, 2001). Radikaalin konstruktiokieliopin taustaoletuksena on kielioppirakenteiden kielikohtaisuus, esim. subjektin tai transitiivisuuden käsitteet eivät ole samansisältöisiä kaikissa kielissä. Käännösten kontrastiiviseen tarkasteluun RCG sopii erityisen hyvin, mutta samalla joudutaan teoreettis-metodologiseen ongelmaan: 13

16 kuinka verrata lähtö- ja kohdetekstin rakenteita erisisältöisillä kielioppikäsitteillä? Kognitiivisen kieliopin kuvauksessa lingvistiset käsitteet saavatkin motivaationsa muusta kognitiosta, ja näin on luonnollista olettaa että käännösten eritasoinen informaatio käyttäytyy eri tavoin ja että esimerkiksi syntaktiset rakenteet muokkautuvat käännettäessä enemmän kuin kognitiiviset. Empiirinen aineistomme on kahtalainen: (1) yhden englanninkielisen lähtötekstin 28 suomennosta, jotka ovat 28 eri ammattikääntäjän tuottamia, ja (2) joukko tietokirjallisuudesta poimittuja englannin transitiivilauseiden suomennoksia. Edellisissä tarkastellaan muutaman verbin 28 käännösvariaatiota, ja jälkimmäisissä muutaman verbin käännöksiä eri konteksteissa. Kun lähtö- ja kohdetekstien lauseisiin sovelletaan sekä kieliopillista kuvausta että (kognitiivisen tason) hahmon ja taustan distinktion kuvausta, käy ilmi että hypoteesi kognitiivisen informaation pysyvyydestä verrattuna syntaktiseen tasoon pitää paikkansa. Analyysin valossa kannattaa myös pohtia käännöstutkimuksessa paljon käytettyjä ekvivalenssin ja interferenssin käsitteitä teoreettisesti. Croft, William Syntactic Categories and Grammatical Relations. The University of Chicago Press, Chicago. Croft, William Radical Construction Grammar. Syntactic Theory in Typological Perspective. Oxford University Press, Oxford. Tommi Nieminen Nyt se on valmis : Työn päättymisen myytistä Kääntämisen kardinaalitapaukseksi ajatellaan yleensä olemassa oleva teksti, joka jo jollekin kohdeyleisölle valmistuneena saavuttaa kääntäjän, jonka tehtäväksi tulee saattaa se uuden kohdeyleisön käytettäväksi. Metaforisesti kääntäjä on kuin logistinen toimittaja, joka pakkaa tuotteen ja toimittaa sen asiakkaalle, eikä niinkään valmistaja, joka hankkii raaka-aineita tuottaakseen niistä uuden tuotteen. Käytäntö eronnee metaforasta itse kullakin, mutta lokalisoinnissa kääntämisen logistisuus kokee erityisen kovia. Kääntäjän pöydälle tulee niin tuotteita, puolivalmisteita kuin raaka-aineitakin, ja eteenpäin on toimitettava niitä mahdollisimman pitkälle, muttei koskaan aivan loppuun jalostettuina. Tuote ei välttämättä ole valmis missään toimintaketjun vaiheessa eikä minään työn hetkenä. Käytännössä lokalisointityötä voikin tehdä vuosia peräkkäin ilman, että kokonaisuus koskaan olisi lähenemäisilläänkään loppua. Yksittäinen tiedosto suuresta tiedostojen joukosta voi saavuttaa hetkeksi sadan prosentin käännettyyden rajapyykin ja kadota sitten yhtäkkisesti jäljettömiin tai muuttua niin perusteellisesti, ettei kertaalleen tehdystä työstä jää jäljelle kuin hyvä alku, jos sitäkään. Jokainen pieni muutos ohjelmistokehityksen ylävirrassa, kehityspäässä, aiheuttaa joka tapauksessa aina reaktioita lokalisoinnin käyttäjäläheisimpään päähän. Kääntäjä on kuin öljytyllä pinnalla auton käyttäytymistä opetteleva ajokortinhakija: auto ei ole hallinnassa mutta hallitsemattomuudessakin on asteita. Myytti työn valmistumisesta perustuu itsessään metaforaan, joten olisiko ratkaisu keksiä uusi metafora? Milloin ja miten voisi lokalisoijakin joskus sanoa Nyt se on valmis? Ulf Norberg Stockholm University / University of Helsinki ulf.norberg@su.se Condensation in print interpreting Print interpreting (also known as speech-to-text communication support ) is a fairly common mode of communication in Sweden today for people with postlingual deafness. In Sweden, both the QWERTY keyboard and the veyboard are used in print interpreting. With QWERTY, the words normally appear on the screen letter for letter (in contrast to live subtitling, in which entire words appear). Condensation in print interpreting is perhaps of even greater importance than in other forms of interpreting, due to a number of combining facts. Some of the most important of these include: differing characteristics of speech and text, the speech tempo of the speaker, the writing skills of the interpreter, and the reading ability of the user. Condensation is, of course, a phenomenon that has long been studied in research about other forms of interpreting (above all conference interpreting) and subtitling. However, condensation in (intralingual) print interpreting has its own unique traits depending on its live transfer of speech to text for a defined audience In this paper, video recordings of print interpreting with the QWERTY keyboard during a university seminar in history are used in order to examine the relationship between semantic and intonational aspects for condensation (and segmentation). The hypothesis is proposed that the intonation patterns affect the written text to a higher extent than previously acknowledged. 14

17 Arja Nurmi Tampereen yliopisto Monikieliset tekstit ja tekstin sisäinen kääntäminen Kirjoitettujen tekstien monikielisyyttä ja myös monikielisten tekstien kääntämistä on viime vuosina ryhdytty tutkimaan entistä enemmän. Vähemmän tutkittu ilmiö on monikielisten tekstien sisäinen kääntäminen, jolloin vieraskielisen tekstikohdan lähellä on tekstin pääkielinen vastine (esim. The Jury may out of many matters of Fact, Evidere veritatem, that is, see clearly the truth). Tekstin sisäiseen kääntämiseen voidaan viitata useilla erilaisilla termeillä (kääntäminen, toisto, elaboraatio, lyhyt muunnelma, tuki, tulkinta, selitys), ja sitä on tutkittu usein vain yksittäisissä teksteissä tai tekstilajeissa. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan korpuslingvistiikan menetelmin erilaisten tekstinsisäisten käännösten esiintyvyyttä ja tyyppejä. Käytetty aineisto on Corpus of Late Modern English 3 (CLMET3), joka kattaa 34 miljoonaa sanaa kirjoitettua, julkaistua englantia vuosilta Suuri osa korpuksesta on narratiivista kaunokirjallisuutta, mutta se sisältää myös mm. narratiivista tietokirjallisuutta, näytelmiä, kirjeitä ja tieteellistä tekstiä. Englannin ohella käytetyt kielet tunnistetaan Jukka Tyrkön kehittämällä Multilingualiser-ohjelmalla. Jokainen vieraskielinen kohta saa luokittelun, josta ilmenee käytetty kieli ja katkelman pituus sanoina. Aineistosta etsitään esiintymät, joiden yhteydessä on jonkinlainen englanninkielinen käännös, parafraasi tai muu lukijan lukukokemusta tukeva keino. Tulokset kertovat kuinka usein monikieliset tekstit turvautuvat tekstinsisäiseen kääntämiseen, ovatko eri kielet eri asemassa käännösten suhteen ja vaikuttaako vieraskielisen katkelman pituus käännöksen esiintymiseen. Löydetyt tekstinsisäiset käännökset luokitellaan lisäksi eri alalajeihin, ja niiden esiintyvyyttä ja suhdetta tekstin luettavuuteen tarkastellaan lähemmin. Corpus of Late Modern English 3 (CLMET3). Koonneet Hendrik De Smet, Hans-Jürgen Diller ja Jukka Tyrkkö. Tarkemmin Mari Pakkala-Weckström & Minna Nevala Helsingin yliopisto mari.pakkala-weckstrom@helsinki.fi Wanhat nykypäivään: historiallisten tekstien kääntämisestä toiseen kieleen ja kulttuuriin Vanhojen englanninkielisten tekstien tutkija joutuu silloin tällöin tutkimuksestaan suomeksi kirjoittaessaan kiperän kysymyksen eteen: Miten vaikkapa tai 1600-luvulla englanniksi kirjoitettu teksti, kuten esimerkiksi yksityiskirje, tulisi kääntää suomeksi? Tuleeko tekstin kuulostaa vanhalta, ja jos, niin miten tällainen vaikutelma saadaan aikaiseksi, etenkin kun suomi on kirjakielenä huomattavasti englantia nuorempi? Myös ammattikääntäjä voi joutua pohtimaan samankaltaisia kysymyksiä, usein lainausten kohdalla. Alla oleva esimerkki Maria Thynnen 1600-luvulla kirjoittamasta kirjeestä miehelleen sisältää kohtia, jotka kääntäjä saattaa kokea hankalina kääntää. Alun puhuttelumuodon ( my own sweet Thomken ) lisäksi vaikeuksia aiheuttavat mm. sanasemantiikkaan ja lauserakenteisiin liittyvät asiat: Mikä merkitys sanonnalla poetical laurel oli luvulla ja mikä se on nyt? Miten kääntäjän tulisi jaksottaa virkkeet ja muut lauserakenteet, kun alkuperäisessä tekstissä välimerkkien käyttö on usein sattumanvaraista tai puuttuu jopa täysin? Mine own sweet Thomken, I have no longer ago than the very last night written such a large volume in praise of thy kindness to me, thy dogs, thy hawks, the hare and the foxes, and also in commendation of thy great care of thy businesses in the country, that I think I need not amplify any more on that text, for I have crowned thee for an admirable good husband with poetical laurel. Miten käännöksessä tulisi siis menetellä vanhan tekstin epäkoherentin rakenteen, vanhan sanaston, vastaavien ilmausten puuttumisen (puhuttelut, semanttiset muutokset) kanssa? Entä mitä tehdään aikaan ja paikkaan sidotuille alluusioille ja reaalioille? Tarkoituksemme on tässä esitelmässä pohtia erilaisia strategioita vanhojen lähdetekstien ja tekstinpätkien kääntämiselle tulotekstin skopoksen kautta (yleisö, julkaisukanava, mahdolliset tila- tai aikarajoitukset jne.). Pohdimme myös taustatiedon merkitystä, esim. lähtötekstin ajanjakson sosiohistoriallista tuntemusta ja sen roolia käännöstyössä. Aineistona käytämme omia historiallisten tekstien tutkimusmateriaalejamme sekä tarkastelemme myös toisen vuoden kääntäjäopiskelijoiden käännösratkaisuja 1500-luvulla kirjoitetusta sitaatista, joka sisältyi Henrik VIII:a käsittelevään kurssikäännöstehtävään. 15

18 Outi Paloposki Turun yliopisto Arki löytyy arkistosta Arkistotutkimus on kaiken historiatutkimuksen tärkeä osa, niin myös kääntämisen historian. Arkistot ja niiden anti ovat kuitenkin suhteellisen vähän tunnettu osa käännöstutkimusta. Pyrin esityksessäni avaamaan sellaisia asioita, jotka kertovat kääntäjien ja kustantajien arjesta entisinä aikoina; vertailukohtaa voi etsiä nykyhetkestä ja pohtia, miten samankaltaisten tai erilaisten asioiden kanssa kääntäjät arjessa toimivat silloin kuin nyt. Arkistoilla on jonkinlainen myyttinen maine. Arkistot ovat pölyisiä ja niihin hautautuu. Kyllä arkistoista pölyisiä dokumentteja löytyy; niin myös repeytyneitä, tahraisia ja osittain palaneitakin. Ja kyllä arkistoihin voi hautautua, mutta niistä voi myös kaivautua ja kaivaa esiin kaikenlaisia asioita. Arkistot ovat mitä suurimmassa määrin suhteessa arjen tapahtumiin: niistä löytyy kääntäjien velkakirjoja, talojen pohjapiirustuksia, lasten joululahjaluetteloita sen lisäksi, että arkistoituihin kirjeisiin on kirjattu käännöstoiveita, ongelmia, tuskastuneita lausahduksia, maksujen perimistä, kommentteja kollegan käännöksiin ja neuvottelua käännösperiaatteista. Käsittelen esityksessäni kustannusliike G. W. Edlundia, 1800-luvun loppupuolen merkittävää käännöskirjallisuuden kustantajaa, arkistoaineistojen valossa. Tarkoituksenani on hahmotella Edlundin kääntäjien joihin kuuluivat mm. Minna Canth, Samuli Suomalainen ja Aatto Suppanen arkea ja työtä. Esa Penttilä Käännöstieteen ja kielitieteen reviirirajat myytti menneisyydestä? Kun käännöstiede 1900-luvun jälkipuoliskolla alkoi erottua omaksi tieteenalakseen, ryhtyivät käännöstutkijat tekemään pesäeroa perinteisiin filologisiin kieliaineisiin. Näissä oli jo tätä ennen tehty jako kielentutkimukseen ja kirjallisuudentutkimukseen, jotka kumpikin olivat muodostuneet omiksi erillisiksi tutkimusalueikseen. Tähän jakoon käännöstiede teki pesäeroa, ja tällöin korostettiin niitä eroja, joita käännöstieteellisellä tutkimuksella on toisaalta kirjallisuuden tutkimukseen ja toisaalta kielentutkimukseen. Näin perusteltiin oman tieteenalan erityisluonnetta ja oikeutusta, ja 1980-luvulta lähtien käännöstieteen voikin nähdä omana erillisenä tieteenalanaan. Tämän jälkeen käännöstieteessä ja kielitieteessä on tapahtunut monenlaisia muutoksia, ja viimeisten vuosikymmenten aikana molemmat ovat kehittyneet uusiin suuntiin. Monia niistä suuntauksista ja aihealueista, jotka nykyään vallitsevat kummallakin tutkimusalalla, ei ollut aiemmin edes olemassa. Samalla jotkut niistä eroista, joita käännöstieteen ja kielitieteen välillä aiemmin oli, ovat kaventuneet. Monet kääntämisen ja kielentutkimuksen osa-alueet ja kysymykset käsittelevät samanlaisia ilmiöitä ja ongelmia, vaikka näkökulma on erilainen. Tätä muutosta ei kuitenkaan tunnuta aina tiedostavan, vaan näkemykset toinen toista kohtaan tuntuvat ainakin osin perustuvan vuosikymmenten takaisin käsityksiin. Reviirirajojen puolustamisessa ollaan tavallaan menneiden käsitysten varassa. Samalla jää hyödyntämättä se monitieteinen yhteistyön mahdollisuus, joka hyödyttäisi itse ilmiöiden tutkimista riippumatta siitä, minkä nimikkeen alla tutkimusta tehdään. Esitelmässä tarkastellaan käännöstutkimuksen ja kielentutkimuksen viime vuosikymmenten aikaista kehitystä ja pohditaan alojen välisiä eroja ja yhteyksiä sekä päivitetään näkemystä kielentutkimuksen ja käännöstutkimuksen välisistä suhteista. Taina Pitkänen Teoria ja käytäntö kääntäjien suomen kielen opetuksessa Esitelmässäni pohdin teorian ja käytännön yhteyttä kääntäjien suomen kielen opetuksessa. Kääntäjien kielitaidon sanotaan olevan käytännöllisempää kuin kielentutkijan asiantuntemus. Mitä on käytännöllinen kielitaito ja millaista teoreettista tietoa se vaatii tuekseen? Tai miten teoreettinen tieto muuntuu käytännön taidoksi? Tarkastelen esimerkkinä Tampereen yliopistossa kääntäjän suomen opintoihin kuuluvaa opintojaksoa Ammattimainen tekstintarkistus. Teoreettisena lähtökohtana on integratiivisen pedagogiikan malli (Tynjälä 2010), jonka mukaan asiantuntijuus koostuu neljästä elementistä: teoreettisesta tiedosta, käytännöllisestä tiedosta, sosiokulttuurisesta tiedosta ja itsesäätelytiedosta, ja näiden kaikkien neljän elementin tulisi olla mukana myös asiantuntijoiden koulutuksessa. Integratiivinen pedagogiikka ei ole konkreettinen opetusmenetelmä vaan teoreettinen malli optimaalisen oppimisympäristön rakentamisesta. Keskeistä siinä on, että opiskelijat soveltavat teoreettista tietoa käytännön 16

19 ongelmien ratkaisemiseen ja toisaalta reflektoivat ja käsitteellistävät käytännön kokemuksiaan teoreettisia käsitteitä hyödyntäen. Yliopistopedagogisessa keskustelussa kysytään usein, mitä on se käytäntö, johon teoriaa pitäisi integroida. Kääntämisen opetus on luonteeltaan varsin käytännöllistä, aitojen toimeksiantojen tai vähintäänkin aitoja tilanteita simuloivien harjoitusten käyttö on tavallista, ja kysymys kääntyykin helposti toisin päin: miten käytäntöä teoretisoidaan? Mitä teoriaa käytännön taitojen kehittämiseen tarvitaan? Ammattimainen tekstintarkistus on integratiivisen pedagogiikan mallin mukaisesti suunniteltu opintojakso. Opintojaksolla tehdään aitoja tekstintarkistustoimeksiantoja: korjataan tekstejä, perustellaan korjauksia ja reflektoidaan työprosessia. Opiskelijoilta saadun palautteen perusteella opintojakso on hyödyllinen juuri käytännöllisyytensä vuoksi, mutta samalla haastava siksi, että se paljastaa kielioppiosaamisen puutteet. Teorian ja käytännön yhteyden kannalta kiinnostavaa onkin selvittää, millaisia korjauksia opiskelijat tekevät teksteihin ja miten he ne perustelevat siis mitä teoriaa tarvitsevat. Näihin korjauksiin ja niiden perusteluihin kiteytyy teorian ja käytännön välinen yhteys, ja siksi niiden tutkiminen on hyödyllistä opetuksen kehittämisen kannalta. Tynjälä, Päivi Asiantuntijuuden kehittämisen pedagogiikkaa. Teoksessa Collin, K., Paloniemi, S., Rasku-Puttonen, H., & Tynjälä, P. (toim.), Luovuus, oppiminen ja asiantuntijuus. WSOY, Helsinki Svetlana Probirskaja Helsingin yliopisto Sotatulkit agentteina tiedustelun myytti? Esitelmäni liittyy tutkimukseeni neuvostotulkeista Sodankäynnin tuntemattomat käännöskulttuurit -tutkimushankkeessa (Itä-Suomen yliopisto). Tutkin neuvostotulkkeja, jotka toimivat Suomen ja Neuvostoliiton välisissä sodissa Englanninkielinen agent-sana voi merkitä päämiehen edustajaa, tiedustelun asiamiestä sekä toimijaa. Termi on kietoutunut yhteen käännöstieteen kanssa, jossa se esiintyy kaikissa edellä mainituissa merkityksissä. Kääntäjiä/tulkkeja saatetaan pitää kaksoisagentteina, jotka toimivat kahden kulttuurin rajapinnoilla ja edustavat kumpaakin kulttuuria. Toisaalta kääntäjiä/tulkkeja on erään käännöstieteen ylläpitämän myytin mukaan epäilty pettureiksi (vrt. traduttore traditore). Toisen maailmansodan aikana jo pelkästään vieraan kielen taito saattoi herättää epäilyä henkilön lojaaliudesta (Footitt 2012, 26). Kääntäjien/tulkkien toimijuus (agency) on puolestaan teoreettinen lähestymistapa, jossa kääntäjiä ja tulkkeja tarkastellaan aktiivisina toimijoina. Tässä esitelmässä aiotaan tarkastella agentti-myytin eri ilmentymiä toisen maailmansodan totaalisen epäilyn aikana. Teoreettisena lähtökohtana on toimijoiden ja sosiaalisen rakenteen välinen yhteys: sosiaalinen rakenne tuottaa toimijoita, jotka vuorostaan ylläpitävät tai muokkaavat kyseistä sosiaalista rakennetta (esim. Kinnunen & Koskinen 2010). Tutkimuksessa tarkastellaan erityisesti tulkin paikkaa tiedusteluelimissä, sitä miten se vaikutti tulkin asemaan ja miten tulkit olivat osana tiedustelun myyttejä. Tutkimusaineistona on venäläinen arkistomateriaali ja historiallinen tutkimuskirjallisuus, joista poimitaan kaikki viittaukset tulkkien toimintaan. Alustavien tutkimustulosten mukaan voidaan todeta, että tulkit muodostivat tärkeän osan neuvostotiedustelun rakennetta ja tiedustelun myyttejä, jotka ruokkivat itse itseään: tiedustelun toiminta sekä perustui agentti-myyttiin että tuotti sitä uudelleen. Footitt, Hilary & Kelly, Michael (toim.) Languages at War: Policies and Practices of Language Contacts in Conflict. Palgrave Studies in Languages at War. Palgrave Macmillan, Basingstoke, Hampshire & New York. Kinnunen, Tuija & Koskinen, Kaisa (toim.) Introduction. Translators Agency, Tampere Studies in Language, Translation and Culture, Series B 4. Tampere University Press, Tampere Sari Rantanen Tampereen yliopisto sari.rantanen@uta.fi Kääntyvätkö presuppositiot? Kontrastiivinen tutkimus faktiivisten ja ei-faktiivisten presuppositioiden merkityksen säilymisestä käännettäessä Presuppositioita on tutkittu jo 1800-luvun loppupuolelta lähtien ensin logiikassa ja sitten semantiikassa ja 70-luvulta lähtien myös pragmatiikassa. Pragmatiikassa presuppositiot määritellään puhujien tekemiksi olettamuksiksi, jotka eivät ole ristiriidassa ympäröivän kontekstin kanssa. Tarkastelen tutkimuksessani kuinka hyvin presuppositioiden sisältämä implisiittinen informaatio säilyy käännettäessä. Tutkin väitöskirjassani kielten 17

20 vaikutusta toisiinsa uudesta näkökulmasta eli epäsuoran viestinnän kautta. On tärkeätä tutkia miten lähdekieli vaikuttaa siihen mitä tekstissä ei suoraan sanota vaan mikä lukijan tulee päätellä tekstistä. Mutta onko mahdollista kääntää implisiittistä informaatiota samalla tavoin kuin eksplisiittistä? Tutkimuksen kohteena ovat faktiiviset eli tosiasian ilmaisemat presuppositiot sekä ei-faktiiviset eli epätoden asiantilan ilmaisemat presuppositiot. Tutkin niitä kolmen kielen avulla: ranska, suomi ja espanja. Tutkimusaineistoni perustuu neljään kaunokirjalliseen teokseen (kahteen alun perin ranskaksi kirjoitettuun, yhteen suomeksi kirjoitettuun ja yhteen espanjaksi kirjoitettuun teokseen) ja niiden käännöksiin. Tutkin myös onko käännössuunnalla vaikutusta presuppositioiden säilymiseen. Samaa aihetta käsittelevä pro gradu -tutkimukseni paljasti, että käännösprosessilla on vaikutusta kieleen ja presuppositioihin. Muutokset lauserakenteessa aiheuttavat muutoksia presuppositioissa, jolloin niiden välittämä viesti muuttuu. Lauserakennemuutokset voidaan jakaa kolmeen tyyppiin: presupposition laukaisevan verbin vaihto, elementin poisjättö ja elementin lisäys. Pro gradu -tutkimuksessani huomasin, että käännöksissä kieli oli yksinkertaistunut ja lauserakenteita muutettu helpottamaan lukijan tulkintaa. Onkin mielenkiintoista tutkia millaista kieltä käännöksissä esiintyy ja onko käännöskielimäisyydellä ja kielen yksinkertaistumisella vaikutusta presuppositioihin. Kielen yksinkertaistuminen ja esimerkiksi elementtien poisjättäminen tai lauseiden uudelleen muokkaus ovat oletettuja kääntämisen universaaleja. Tutkimukseni avulla voidaan selvittää kuinka paljon käännöksissä esiintyy näitä potentiaalisia universaaleja ja mikä vaikutus niillä on presuppositioihin. Turo Rautaoja Turun yliopisto Kenen kulttuuria? Sibelius-suomennosten kulttuuriset kytkökset Ajatus kääntämisestä kulttuurien välisenä kommunikaationa on juurtunut syvälle käännöstieteeseen. Näkemystä pidetään usein ongelmattomana, mutta aineistoja analysoimalla ja kontekstualisoimalla voidaan paljastaa tilanteita, jotka herättävät kysymyksiä käännöstoiminnan kulttuurienvälisyydestä. Väitöskirjaprojektini taustatutkimukseen perustuvassa esitelmässä problematisoin kulttuurienvälisen kommunikaation ajatusta. Pohdin, mitä kulttuurilla käännöstieteessä tarkoitetaan sekä miten kulttuuri ja tiettyyn kulttuuriin kuuluvuus näkyvät tutkimusmateriaalissani, joka sisältää Sibeliusta ja tämän töitä käsittelevien tekstien suomennoksia luvun alkupuolelta. Kysymyksenasetteluani motivoi useita Sibeliustekstien laatijoita ja tekstien suomentajia yhdistävä piirre: sekä alkuperäisten englannin- ja ruotsinkielisten tekstien kirjoittajat että niiden kääntäjät ovat suomalaisia tai oletettavasti jakavat käsityksen Sibeliuksen edustamasta suomalaisuudesta saattaapa kirjailija ja kääntäjä olla jopa yksi ja sama henkilö. Millaisia kulttuurisia rajoja käännöksillä tällaisissa tapauksissa ylitetään, ja missä määrin käännösten voidaan katsoa olevan kulttuurienvälistä viestintää, jos sekä lähde- että kohdeteksti jakavat saman kulttuurikontekstin perusoletukset? Minna Ruokonen Kääntäjän ammatin arvostuksen myytit faktaa vai fiktiota? Kääntäjän ammatin status eli arvostus lienee yksi niistä käännöstutkimuksen aihepiireistä, joihin toistaiseksi liittyy enemmän myyttejä kuin tutkittua tietoa. Jo käsitteen määritelmä voi jäädä tutkimuskirjallisuudessa väljäksi (Ruokonen 2013), ja vaikka arvostusta luonnehditaan usein alhaiseksi (ks. Dam & Zethsen 2008, 73), aihetta on alettu tutkia empiirisesti vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana (Ruokonen 2013). Tässä esitelmässä tarkastelen eräitä kääntäjän ammatin arvostuksen keskeisiä myyttejä aikaisemman tutkimuksen ja kääntäjäopiskelijoilla teettämäni pilottikyselyn valossa. Kyselyyn osallistui 124 kääntämisen opiskelijaa Itä-Suomen ja Turun yliopistoista lokakuussa Tarkastelussa on ensinnäkin myytti kääntäjien alhaisesta arvostuksesta: pitääkö se paikkansa alan sisällä (Dam & Zethsen 2011, 2012; Katan 2009; Bruun 2013) ja alan ulkopuolisten silmin (Dam & Zethsen 2008; Ganzeboom & Treiman 1996). Tämän jälkeen paneudutaan arvostukseen vaikuttaviin tekijöihin ja niiden myytteihin: - korreloiko arvostus tulotason kanssa (Volti 2008; Dam & Zethsen 2011, 2012) ovatko kääntäjät näkymättömiä (Dam & Zethsen 2011) ja voiko lisääntynyt näkyvyys parantaa arvostusta (vrt. Koskinen 2009) - pitääkö paikkansa, että alan ulkopuoliset eivät ymmärrä tai arvosta kääntäjän ammatissa tarvittavaa asiantuntemusta (Dam & Zethsen 2008; Katan 2009) heikentääkö arvostusta se, että kääntäjän ammattia ei 18