Perusturvalautakunta, / LIITE 91 Kunnanhallitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Perusturvalautakunta, 17.6.2008 / LIITE 91 Kunnanhallitus 4.8.2008"

Transkriptio

1 1 LUONNOS MARTINNIEMEN PÄIVÄKODIN LAAJENNUKSEN HANKESUUNNITELMAKSI 1. JOHDANTO 1.1. Yleistä Perusturvalautakunta, / LIITE 91 Kunnanhallitus Martinniemen päiväkodin laajennuksesta on käyttäjähallintokunnan toimesta laadittu tarveselvitys vuonna Hankkeen toteuttamisaikataulu on Haukiputaan kunnan taloussuunnitelmassa varattu vuosille (kunnanvaltuusto ). Kunnan tilahankkeiden suunnitteluohjeen mukaan käyttäjähallintokunnan tulee laatia hankesuunnitelma 2-4 vuotta ennen hankkeen toteuttamista.. Kunnanjohtaja asetti Vaajatien hankeryhmän. Suunnitteluohjeen mukaan puheenjohtajana toimii kunnanjohtaja ja muina jäseninä vs. perusturvajohtaja Irma Toivanen (hallintokunnan hankevastaava), vs. hallintopäällikkö Pirjo Mylly (sihteeri), päivähoidonjohtaja Eila Huotari, päivähoidonohjaaja Marita Korva, tekninen johtaja Jukka Sipilä (tekninen hankevastaava) ja rakennuttaja insinööri Juha Mäkelä. Työryhmä päätti ensimmäisessä kokouksessaan jatkaa työskentelyä Martinniemen päiväkodin laajennuksen hankeryhmänä ja valmistella Martinniemen päiväkodin laajennuksen hankesuunnitelma. Edelleen työryhmä päätti esittää perusturvalautakunnalle Martinniemen päiväkodin laajennuksen aikaistamisen Vaajatien päiväkodin edelle investointisuunnitelmassa. Perusturvalautakunta päätti esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle muutoksen hyväksymistä investointiohjelmaan Hankeryhmä kokoontui yhteensä kolme (3) kertaa valmistellen ehdotusta Martinniemen päiväkodin laajennuksen hankesuunnitelmaksi 2. NYKYTILANNE 2.1. Martinniemen päiväkoti Martinniemen päiväkoti, joka valmistui , sijaitsee Martinniemen koulun välittömässä läheisyydessä. Martinniemen päiväkodissa on tällä hetkellä neljä (4) kokopäivähoitoryhmää: päivähoitoa tarvitsevien esikoululaisten ryhmä 23 lasta, 3-5 -vuotiaiden ryhmä 23 lasta, 0-2 -vuotiaiden ryhmä 13 lasta sekä tammikuun alusta toiminut yhdentoista (11) lapsen ryhmä. Tämän ryhmän toimitilat sijoittuvat pieneen saliin ja eteiseen. Henkilökuntaa on kuusi (6) lastentarhanopettajaa, viisi (5) päivähoitajaa ja yksi (1) laitosapulainen (yhdistelmätyöntekijä). Päiväkoti on avoinna Ruoka päiväkotiin haetaan Martinniemen koululta. Päivähoidonohjaaja työhuone on päiväkodissa.

2 Putaan esikoulu 2.3. Perhepäivähoito Päiväkodin kerrosala on 638 m 2. Sisäinen hoitovuokra vuonna 2008 on ,20 /vuosi (2,39 /m 2 /kk), pääomavuokra ,47 /vuosi (9,48 /m 2 /kk) ja maanvuokra 3.046,56 /vuosi (0,40 /m 2 /kk). Esikoulu toimii tällä hetkellä Parkumäen koululla. Esikoulussa on yksi (1) ryhmä, esikoululaisia on yhteensä 14. Henkilökuntaa on yksi (1) lastentarhanopettaja ja henkilökohtainen avustaja. Ruoka kuljetetaan kouluruuan yhteydessä Martinniemen koululta. Esikoulun kerrosala on 92,5 m 2. Sisäinen hoitovuokra vuonna 2008 on 6.426,90 /vuosi (5,79 /m 2 /kk), pääomavuokra 4.484,40 /vuosi (4,04 /m 2 /kk) ja maanvuokra 255,30 /vuosi (0,23 /m 2 /kk). Putaan alueella on kaksi (2) vakituista perhepäivähoitajaa, kokopäivähoitopaikkoja on yhteensä 8 ja osapäivähoitopaikkoja on 2, lapsia on hoidossa yhteensä Yksityinen päivähoito Wanhan Sahan päiväkoti toimii Martinniemessä entisellä sahan alueella. Päiväkodissa on kaksi (2) kokopäiväryhmää. 3. TILATARPEEN YLEISPERUSTELUT 3.1. Lasten ja hoitopaikkojen määrä Putaan alueella oli huhtikuun alussa kunnallisessa päivähoidossa 192 lasta. Joen pohjoispuolen päivähoitoikäisten lasten määrä on ollut seuraava: Lasten määrän lisäys on ollut n. 37 lasta vuodessa. Etenkin vuosien 2005 lähtien kasvu on ollut merkittävää (lähes 60 lasta vuosi). Lapsimäärä on kasvanut Martinniemen ja Jokikylän alueilla. Myös Asemakylän, Kuivalanperän ja Tolppatörmän lapsimäärä on jonkin verran lisääntynyt. Suhteellisesti ottaen joen pohjoispuolen lapsimäärän kasvu on ollut suurinta. Liitteenä vuotiaiden lasten määrä eri kunnan alueilla. Tällä hetkellä vajausta on hoidettu päiväkotien ylipaikkajärjestelyillä, ryhmäkokoja suurentamalla ja tilapäisillä päiväkotiryhmillä ja siirroilla muille hoitoalueille (mm. esikoululaiset, jotka eivät tarvitse päivähoitoa). Usein myös vanhemmat ovat itse järjestäneet lasten hoidon kuultuaan heikosta päivähoidon tilanteesta.

3 Nykyisten tilojen keskeiset puutteet Vuonna 2006 valmistuneeseen päiväkotiin piti suunnitelman mukaisesti siirtyä vanhasta päiväkodista kaksi kokopäiväryhmää ja Putaan esikoulusta yksi esikouluryhmä aamupäivälle, lisäksi iltapäivälle oli suunniteltu samaan tilaan avoimen päiväkodin ryhmä. Suuren lapsimäärän kasvun myötä Putaan esikoulua ei pystytty siirtämään uuteen päiväkotiin vaan esiopetukselle sekä avoimelle päiväkotiryhmälle varattuihin tiloihin perustettiin alle kolmevuotiaiden lasten kokopäiväryhmä. Putaan esikoulu jatkaa erillisenä esikouluryhmänä Parkumäen koululla. Suunniteltua avoimen päiväkodin toimintaa ei voitu aloittaa Martinniemessä. Vuoden 2008 alusta jouduttiin perustamaan ns. aulatilaan ja eteistilaan yksi uusi päiväkotiryhmä, johon saatiin mahtumaan yhteensä yksitoista (11) lasta. Ryhmä toimii erittäin epäkäytännöllisissä tiloissa eikä toimintaa voida jatkaa enää elokuussa alkavana toimikautena. Elokuussa 2008 alkavalle toimintakaudelle remontoivan ns. Vönsterin tilojen käyttö päivähoitotilana käsitellään tarkemmin luvussa 4.2. Martinniemen päiväkodin laajennuksen myötä on tarkoituksena luopua pienistä, toiminnallisesti epäkäytännöllisistä ja taloudellisesti kalliimmista päivähoitotiloista Päivähoitolaki ja perusopetuslaki Vuoden 1996 alussa voimaan tulleen päivähoitolain säännöksen (11 a ) mukaan kaikilla alle kouluikäisillä lapsilla on oikeus kunnalliseen hoitopaikkaan vanhempain päivärahakauden päätyttyä siihen asti, kunnes lapsi siirtyy peruskoululaissa tarkoitettuna oppivelvollisena peruskouluun tai sitä vastaavaan kouluun. Tämä ns. subjektiivinen oikeus ei anna kunnille mahdollisuutta harkita lapsen päivähoidon todellista tarvetta silloin, kun päivähoitoasetuksessa säädetty määräaika paikanhakemisessa on kulunut umpeen. Asetuksen mukaan hakemus päivähoitopaikasta tulee jättää kunnalle neljä kuukautta ennen päivähoidon tarvetta, ellei kysymyksessä ole vanhemman äkillinen työnsaanti tai kouluttautuminen. Tällöin kunnan tulee järjestää hoitopaikka kahden viikon kuluessa. Päivähoitolain mukaan kunnan on huolehdittava siitä, että lasten päivähoitoa on saatavissa siten kuin tarve edellyttää. Kunnan on järjestettävä päivähoitoa mahdollisuuksien mukaan lapsen vanhempien tai huoltajien toivomassa muodossa. KKO on antanut syyskuussa 2001 ensimmäisen ennakkopäätöksen päivähoitolain velvoittavuudesta hoitopaikan järjestämisessä. Päätöksen mukaan päivähoitolaki takaa subjektiivisen oikeuden päivähoitoon ja kunnalle korvausvelvollisuuden (mm. ansionmenestys) laiminlyöntitapauksessa. Perusopetuslain ( /1288) 4 :n mukaan kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville sekä oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna esiopetusta.. Lisäksi kunta on velvollinen järjestämään oppivelvollisuuden alkamisvuonna esiopetusta 25 :n 2 momentissa tarkoitetun pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä oleville lapsille ja niille lapsille, jotka 27 :n mukaisesti aloittavat perusopetuksen vuonna säädettyä myöhemmin. Kunta voi järjestää tässä laissa tarkoitetut palvelut itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa taikka hankkia ne

4 4 7 :n tai 8 :ssä tarkoitetulta perusopetuksen järjestäjältä. Kunta voi hankkia esiopetuksen palvelut myös muulta julkiselta tai yksityiseltä palvelujen tuottajalta. Haukiputaalla tämä tuottaminen on annettu päivähoidon tehtäväksi. Esiopetukseen osallistumisesta päättää oppilaan huoltaja (26 a ) Maankäyttö ja kaavoitus Keiskan - Muurakorven alue Haukiputaan kunnan maankäytön tavoiteohjelmassa yhdeksi kunnan kasvusuunnaksi on merkitty ns. Keiskan - Muurakorven alue. Alueen koko on n. 25 hehtaaria. Maanhankintoja alueelta ei ole vielä suoritettu. Arvioitu asukasluku on n Alueen asemakaavoitus tapahtuisi ja tonttien luovutus Martinniemen osayleiskaava Kunnanhallitus esittää valtuustolle ( ), että se hyväksyy Martinniemen osayleiskaavan Osayleiskaavalla tullaan tiivistämään Martinniemen tulevaisuuden rakentamista. Tiivistäminen merkitsee 350 pientaloa ja Martinniemen asukasluvun kasvua n henkilöllä Martinniemen Vahtolan alue Maapoliittisen tavoiteohjelman mukaan alueelle laaditaan asemakaava vuosina Tonttien luovutus tapahtuu Alueen arvioitu asukasmäärä on n Martinniemen yksityinen tonttivaranto Haukiputaan kunta kartoitti 1989 Martinniemen alueen tonttivarantoa. Selvitys osoitti, että Martinniemen alueella on kunnallistekniikan piirissä n. 200 yksityisessä omistuksessa olevaa rakentamatonta tonttia. Syyskuussa 2001 rakentamattomien tonttien määrä oli 165. Elokuussa 2005, Martinniemen osayleiskaavan taajamaselvityksen mukaan, rakentamattomia tontteja oli Perhepäivähoidon kehitys Koulutettujen perhepäivähoitajien saatavuus on viime vuosina huonontunut. Varsinkin hoitajan omassa kodissa tapahtuva hoito on vähentynyt. Useat perhepäivähoitajat haluaisivat mieluummin työskennellä lasten kodeissa tai ryhmäperhepäiväkodeissa. Lasten vanhemmat taas eivät mielellään luovuta omaa kotiaan hoitopaikaksi.

5 5 4. VAIHTOEHTOISET MAHDOLLISUUDET TILATARPEEN TYYDYTTÄMISEKSI 4.1. Martinniemen koulu 4.2. Vönsterin tilat 4.3. Parkumäen koulu Martinniemen koulun peruskorjaukset yhteydessä entisen kirjaston tilat muutettiin pienryhmätiloiksi. Alun perin ne suunniteltiin Martinniemen neuvolan käyttöön. Sivistyspalvelujen arvion mukaan kaikki tilat tarvitaan koulukäyttöön. Martinniemen koulun peruskorjauksen vuoksi ns. Vönsterin tilat saneerattiin väliaikaiseen koulukäyttöön. Koulun käyttö tiloissa loppui koulun peruskorjauksen valmistuttua. Kohteen sijainti on suhteellisen hyvä, neliömäärä (250 m 2 toimisto-osa; 70 m 2 erilliset luokkatilat) Pihaa on riittävästi, mutta edellyttää aidan rakentamista ja pihan kunnostamista lasten käyttöön. Tilat ovat entisiä toimistoja hallitiloja, joissa ei ole tarpeeksi isoja keittiö-, eteis- ja wc-tiloja. Tilojen muuttaminen päiväkotikäyttöön edellyttää merkittävää saneerausta, mikäli säilytetään nykyinen laatutaso, mutta tilapäiseen käyttöön siitä saa kohtuullisella saneerauksella tilat kahdelle päiväkotiryhmälle. Tilojen saneeraus päiväkotikäyttöön on aloitettu nopealla aikataululla, jotta elokuussa 2008 päivähoitoa tarvitseville voidaan tarjota hoitopaikka. Pienen, kaksi ryhmäisen päiväkodin ylläpito pitemmällä tähtäimellä ei ole taloudellisesti eikä toiminnallisesti kannattavaa. Isommissa yksiköissä saatava synergiaetu jää tavoittamatta mm. sijaisjärjestelyissä sekä eri tukipalvelujen järjestämisessä. Ruuan jakeluun ja siivoukseen on varattava oma työntekijä ja ruuan kuljetus on erikseen järjestettävä, riippumatta siitä onko päiväkoti kaksi vai viisi ryhmäinen. Tiloista tuleekin luopua Martinniemen päiväkodin laajennuksen valmistuttua ja siirtää toiminta valmistuviin tiloihin. Sivistyspalvelut on tehnyt selvityksen Haukiputaan kunnan kouluverkosta. Selvityksessä todetaan, että Parkumäen koululla sivistyspalvelut tarvitsee käyttöönsä vain toisen koulurakennuksista luokkien tiloihin sopisi hyvin esim. esiopetus.. Koulun tilojen kerrosala on 545,5 m 2 (uusi 192 m 2, vanha 298,5 m 2, erityisluokka 55 m 2 ). Tilat soveltuvat esiopetuksen ja isompien lasten päiväkotikäyttöön. Sijainti on hyvä Asunto Oy Haukiputaan Martinharjun päiväkotitilat Martinniemen päiväkoti on toiminut saakka Asunto Oy Martinharjulta vuokratuissa tiloissa. Tiloista on luovuttu uuden Martinniemen päiväkodin valmistuttua. Tilat ovat huonot ja liian pienet eivätkä sovellu päiväkotikäyttöön ilman saneerausta Martinniemen keskustan liiketilat Koy Simppulanhaka omistaa Martiniemen keskustassa kaksi (2) liiketilaa: Tilat eivät kokonsa puolesta sovellu päiväkotikäyttöön. Piha-alue huono. Tilat ovat vuokrattuna yrittäjälle ja Haukiputaan työnhakijat ry:lle.

6 6 5. TILAHANKKEEN KUVAUS 5.1. Martinniemen päiväkodin laajennus Yleistä Martinniemen lapsimäärän kasvu on ollut kunnan alueista nopeinta. Kasvu on voimistunut etenkin 2005 ja Lähivuosina mm. Vahtolan alueen kaavoitus lisää asukasmäärää ja pidemmällä ajalla Martinniemen osayleiskaavan toteuttaminen kasvattaa alueen asukasmäärää merkittävästi Mitoitusperusteet ja laajuus Päiväkotia tulisi laajentaa 5 osastolla, jolloin lapsimäärä olisi riippuen lasten iästä. Laajennukseen tulee sisällyttää myös alueen erityislastentarhanopettajan työhuone. Huonetilaohjelma on seuraava (1 437 m 2 ): 1 Päivähoito 800 m 2 1 Päivähuone 225,0 5 osastoa 2 Päivähuone 200,0 3 Päivähuone 60,0 4 Päivähuone 75,0 5 Eteinen 75,0 6 Kuraeteinen 60,0 7 Pesuhuone 50,0 8 WC-huone 15,0 9 Varastohuone 40,0 2 Hallinto 45 1 Toimistohuone 30,0 2 Toimistohuone 15,0 3 Yhteistilat Liikuntatila 105,0 2 Varastotila 20,0 3 Kokoustila 46,0 4 WC-huone 8,0 4 Sosiaali 39 1 Pukutila, sos. 18,4 2 Pesuhuone, sos. 6,0 3 WC-huone, sos 4,0 4 Pukutila, sos. 6,4 Pesuhuone, sos. 2,0 5 Huolto 62 1 Jakelukeittiö 30,0 2 Vaatehuolto 15,0 3 Siivous 17,0

7 7 6 Varasto 50 1 Varastohuone 50,0 Hyöty tilat Liikenne Eteinen 8,0 2 Aula 58,0 3 Käytävät 104,0 8 Tekniikka 92 1 Tekniikkatila 8,0 2 Tekniikkatila 4,0 3 Tekniikkatila 3,0 Tekniikkatila 77,0 Tilat yhteensä Väestönsuoja 102 K-suoja 96,0 Tekniikkatila 6,0 Aluerakenteet 341 Katokset, sisäänkäynti 10m2 245,0 Katokset, jätekatos 10 m2 betonilattialla 15,0 Varastot 5m2 75,0 Talovarusteet, asunnot hajanainen piha 6,0 Kokonaisnettoala yhteensä Sijainti Aikataulu Kustannukset Laajennus toteutetaan nykyisen päiväkodin tontille. Jäljellä oleva rakennusoikeus (3.822 k-m 2 ) mahdollistaa päiväkodin laajentamisen. Lisäksi Vahtolan alueen kaavoituksessa huomioidaan tontin laajentamistarve suuntautuen mahdolliseen 2. laajentamiseen ajatellen osayleiskaavan tuomaa lapsimäärän kasvua. Suunnittelu toteutetaan 2008 syksyllä. Toteutus vuosina Investointikustannukset Rakentamiskustannukset ovat (alv 0 %). Irtaimistokustannuksiksi on arvioitu (alv 0 %). Tämä arvio perustuu aikaisemmin rakennettujen päiväkotien toteutuneisiin kustannuksiin.

8 Ylläpitokustannukset Uuden, laajennuksen yhteydessä tarvittavan henkilöstön määrä on 10. Martinniemen päiväkodin vuokrat kerrosneliötä kohden ovat: hoitovuokra on 2,39, maavuokra 0,40 ja pääomavuokra 9,48. Laajennuksen vuosivuokrat samalla laskuperusteella olisivat: hoitovuokra , maavuokra sekä pääomavuokra Laatuvaatimukset Henkilöstö Suunnittelussa tulisi huomioida tilojen muunneltavuus niin, että ryhmien koot voidaan muunnella lasten iän mukaan (12-21 lasta/ ryhmä). Tämä tulisi huomioida päiväkodin rakennesuunnittelussa esim. niin, että kantavat rakenteet eivät rajoita sisätilojen muunneltavuutta. Lisäksi ilmastoinnin tehokkuuteen, hyvään äänieritykseen ja esteettömyyteen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Piha-alueen suunnittelussa tulisi huomioida esteettömyys, monikäyttöisyys (monimuotoinen toiminta, lähiliikunta-, puuhailu, seikkailuleikit), helppo saavutettavuus ja värikontrasti (leikkivälineiden erottuvuus ja hallittavuus erityisryhmien käytössä). Lattialämmitys on koettu hyväksi. Laajennus tulisi kytkeä nykyiseen päiväkotiin. Suunnitellun mukainen päiväkodin laajennus edellyttää uutta henkilöstöä seuraavasti (kustannukset vuoden 2008 tasossa huomioiden lomarahat ja sosiaalikustannukset): 5 lastentarhanopettajaa päivähoitajaa laitoshuoltaja Yhteensä /vuosi 6. TIIVISTELMÄ Perusturvalautakunnan hyväksymässä päivähoidon tarveselvityksessä lähdettiin siitä, että päiväkotirakentaminen keskitetään nykyisten päiväkotien ja koulujen yhteyteen. Lisäksi tavoitteena on ollut pyrkiä vähintään 3-osastoisiin päiväkoteihin ja luopua pienistä, epäkäytännöllisistä ja taloudellisesti kalliimmista päivähoitoyksiköistä. Työryhmä ehdottaa Martinniemen päiväkodin laajennusta viidellä (5) osastolla. Hankkeen laajuus on n m 2 (kokonaisnettoala) ja kustannusarvio Rakentaminen toteutetaan vuosina

PÄIVÄHOIDON TARVESELVITYS

PÄIVÄHOIDON TARVESELVITYS Perusturvalautakunta 19.6.2007 108 Kunnanhallitus 6.8.2007 PÄIVÄHOIDON TARVESELVITYS Tammikuu 2007 Kesäkuu 2007 1 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 4 1.1. Työryhmä... 4 1.2. Päivähoitoikäisten lasten määrästä...

Lisätiedot

Proomupuiston päiväkodin laajennuksen hankesuunnitelma

Proomupuiston päiväkodin laajennuksen hankesuunnitelma 1 Perusturvalautakunta 3.9.2008 Kunnanhallitus 6.10.2008 Proomupuiston päiväkodin laajennuksen hankesuunnitelma JOHDANTO Yleistä Kirkonkylän alueen päivähoidon tilatarpeista on käyttäjähallintokunnan toimesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 13 :n muuttamisesta Työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen helpottamiseksi esityksessä ehdotetaan, että

Lisätiedot

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita 7 ESIOPETUKSEEN HAKEMINEN 7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita Kunta on velvollinen järjestämään alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden

Lisätiedot

LÄNSIPUOLEN PÄIVÄKODIN HANKESUUNNITELMA

LÄNSIPUOLEN PÄIVÄKODIN HANKESUUNNITELMA 1 (18) Perusturvalautakunta 22.9.2009 / LIITE LÄNSIPUOLEN PÄIVÄKODIN HANKESUUNNITELMA (Luonnos 11.9.2009) Hankeryhmä: Jarmo Ronkainen Tapio Kangas Eila Huotari Marjo Teräs Jukka Sipilä Kari Kuoppala Johanna

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN PÄIVÄHOIDON PALVELUVERKKOSELVITYS 2009-2010 -> VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUSTOIMEN PALVELUVERKKOSELVITYS

JOENSUUN KAUPUNGIN PÄIVÄHOIDON PALVELUVERKKOSELVITYS 2009-2010 -> VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUSTOIMEN PALVELUVERKKOSELVITYS 2.11.2010 JOENSUUN KAUPUNGIN PÄIVÄHOIDON PALVELUVERKKOSELVITYS 2009-2010 -> VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUSTOIMEN PALVELUVERKKOSELVITYS Tarve selvitykselle kuntaliitoksista -> Tietoa kokonaisuudesta Muuttunut

Lisätiedot

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01.

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01. Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016 Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016 Opetuslautakunta 26.01.2016 7 Valmistelija: varhaiskasvatuspalveluiden esimies Anna Karlsson,

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN PERUSKOULUN ENSIMMÄISELLE LUOKALLE

ILMOITTAUTUMINEN PERUSKOULUN ENSIMMÄISELLE LUOKALLE ILMOITTAUTUMINEN PERUSKOULUN ENSIMMÄISELLE LUOKALLE Peruskoulun ensimmäiselle luokalle ilmoitetaan - vuonna 2008 syntyneet lapset sekä - vuonna 2007 syntyneet lapset, joiden perusopetuksen alkamista on

Lisätiedot

NAKKILAN KUNTA TILAHANKKEIDEN JA TOIMINNALLISTEN HANKKEIDEN YLEISSUUNNITTELUOHJE

NAKKILAN KUNTA TILAHANKKEIDEN JA TOIMINNALLISTEN HANKKEIDEN YLEISSUUNNITTELUOHJE NAKKILAN KUNTA TILAHANKKEIDEN JA TOIMINNALLISTEN HANKKEIDEN YLEISSUUNNITTELUOHJE Hyväksytty kunnanhallituksessa 20.10.1997/496 Voimaantulo 6.11.1997 Tarkistettu kunnanhallituksessa 16.8.1999/271 Voimaantulo

Lisätiedot

Päivähoidon lapsimäärät ja vapaat päivähoitopaikat elokuussa 2008

Päivähoidon lapsimäärät ja vapaat päivähoitopaikat elokuussa 2008 Perusturvalautakunta 38 04.06.2008 Kunnanhallitus 188 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 25 09.06.2008 Perusturvalautakunta 80 07.10.2009 ESITYS UUSISTA TILOISTA PÄIVÄHOIDON KÄYTTÖÖN PETUL 38 Päivähoidon lapsimäärät

Lisätiedot

URAKKA- HINTA. LISÄTYÖT URAKKA- SUMMA PÄÄURAKKA 2 788 000 3 080 185 Muutostyöt 83 533 Lisätyöt 115 235 Tilaajan. 93 415 lisätyöt

URAKKA- HINTA. LISÄTYÖT URAKKA- SUMMA PÄÄURAKKA 2 788 000 3 080 185 Muutostyöt 83 533 Lisätyöt 115 235 Tilaajan. 93 415 lisätyöt Tekninen lautakunta 136 12.11.2014 Tekninen lautakunta 148 10.12.2014 Tekninen lautakunta 65 20.05.2015 Kunnanhallitus 192 08.06.2015 Tekninen lautakunta 133 09.12.2015 Päiväkodin rakentaminen / taloudellinen

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN Sivistyslautakunta 52 27.09.2007 Joutsan kunnanhallitus 4 08.10.2007 Kunnanvaltuusto 57 22.10.2007 Sivistyslautakunta 5 19.02.2008 Joutsan kunnanhallitus 62 04.03.2008 Kunnanvaltuusto 18 10.03.2008 Joutsan

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 49 28.04.2009 Perusturvalautakunta 60 12.05.2009 Kunnanhallitus 114 18.05.2009 Kunnanvaltuusto 51 25.05.2009

Perusturvalautakunta 49 28.04.2009 Perusturvalautakunta 60 12.05.2009 Kunnanhallitus 114 18.05.2009 Kunnanvaltuusto 51 25.05.2009 Perusturvalautakunta 49 28.04.2009 Perusturvalautakunta 60 12.05.2009 Kunnanhallitus 114 18.05.2009 Kunnanvaltuusto 51 25.05.2009 Päivähoidon tarve ja tilaratkaisut 2902/41/410/2007 PERUSLK 49 Valmistelija:

Lisätiedot

Tiedote lasten vanhemmille 6/2016

Tiedote lasten vanhemmille 6/2016 Tiedote lasten vanhemmille 6/2016 Tiedoksi seuraavat sivistyslautakunnan päätökset 18.5.2016 1. Subjektiivinen päivähoito-oikeus Eduskunta on hyväksynyt 15.12.2015 hallituksen esityksen varhaiskasvatuslain

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Laki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti EV 99/1999 vp - HE 91/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen esiopetusta koskevaksi Iainsäädännöksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 91/1999 vp esiopetusta koskevaksi lainsäädännöksi.

Lisätiedot

ITÄINEN PÄIVÄKOTIVERKKO 10.9.2012. Anna-Liisa Sairanen, Tuija Kauppinen ja Paula Kokkonen

ITÄINEN PÄIVÄKOTIVERKKO 10.9.2012. Anna-Liisa Sairanen, Tuija Kauppinen ja Paula Kokkonen ITÄINEN PÄIVÄKOTIVERKKO 10.9.2012 Anna-Liisa Sairanen, Tuija Kauppinen ja Paula Kokkonen Itäinen päiväkotiverkko Nykyinen tilanne: Nojanmaan päiväkoti: 78 hp Miekkoniemen päiväkoti: 66 hp, joista noin

Lisätiedot

NÄIN HAEN KUNNALLISTA PÄIVÄHOITOPAIKKAA

NÄIN HAEN KUNNALLISTA PÄIVÄHOITOPAIKKAA Reisjärvi NÄIN HAEN KUNNALLISTA PÄIVÄHOITOPAIKKAA (päivitetty 24.2.2016) KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON VAIHTOEHDOT Alle kouluikäisen lapsen vanhemmilla on vanhempainrahakauden päätyttyä mahdollisuus valita lapsen

Lisätiedot

Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv)

Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv) Kunnanhallitus 126 10.04.2017 Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv) Kunnanhallitus 10.04.2017 126 Ruotsinkielinen varhaiskasvatus-

Lisätiedot

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy Valtuusto 65 18.06.2012 Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy 299/10.00.02/2012 KAAVJAOS 39 Kaavoitusjaosto 28.03.2012 Valmistelija:

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 122/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ja lasten päivähoidosta annetun

Lisätiedot

Kannelmäen kouluverkkotarkastelu, ongelmakohtia

Kannelmäen kouluverkkotarkastelu, ongelmakohtia Kannelmäen kouluverkkotarkastelu, ongelmakohtia Alueen vanhemmat ilmaisevat vakavan huolensa Kannelmäen ja Maununnevan koulutilojen riittämättömyydestä. Helsingin kaupungin antamien tietojen mukaan alueen

Lisätiedot

Sivistystoimen lautakunta 21 16.02.2012 Kunnanhallitus 66 13.03.2012 Kunnanvaltuusto 16 27.03.2012

Sivistystoimen lautakunta 21 16.02.2012 Kunnanhallitus 66 13.03.2012 Kunnanvaltuusto 16 27.03.2012 Sivistystoimen lautakunta 21 16.02.2012 Kunnanhallitus 66 13.03.2012 Kunnanvaltuusto 16 27.03.2012 Kotihoidon ja yksityisen hoidon tuen kuntalisä 1.8.2012 alkaen SIVLTK 21 vs. varhaiskasvatuksen päällikkö

Lisätiedot

Päätös. Laki. työsopimuslain 4 luvun muuttamisesta

Päätös. Laki. työsopimuslain 4 luvun muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 59/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi työsopimuslain 4 luvun ja merimieslain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työsopimuslain 4 luvun ja merimieslain

Lisätiedot

NÄIN HAEN KUNNALLISTA VARHAISKASVATUSPAIKKAA

NÄIN HAEN KUNNALLISTA VARHAISKASVATUSPAIKKAA NÄIN HAEN KUNNALLISTA VARHAISKASVATUSPAIKKAA (päivitetty 16.3.2016) KUNNALLISEN VARHAISKASVATUKSEN VAIHTOEHDOT Alle kouluikäisen lapsen vanhemmilla on vanhempainrahakauden päätyttyä mahdollisuus valita

Lisätiedot

Kiukaisten yhteiskoulun lakkauttaminen

Kiukaisten yhteiskoulun lakkauttaminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 68 26.10.2015 Kunnanhallitus 193 02.11.2015 Kiukaisten yhteiskoulun lakkauttaminen 250/12.00.00/2015 Kasvope 26.10.2015 68 Euran kunnan kouluverkkosuunnitelmaa on käsitelty

Lisätiedot

INVESTOINNIT JA POIKKEUSLUVAT

INVESTOINNIT JA POIKKEUSLUVAT Kansanedustajat 3.12.2018 INVESTOINNIT JA POIKKEUSLUVAT 1 SAIRAALA-ALUEEN MASTERPLAN 2 UUSI H-RAKENNUS vastaanottotarkastus 3.12.2018 apteekki, obduktio, tekninen keskus, hallinnollisia tiloja rakennuksen

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 31.3.2014 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 31.3.2014 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 25 Kokousaika 25.3.2014 klo 17.30 Kokouspaikka Päiväkoti Kuunari Käsiteltävät asiat 22 23 24 25 26 27 28 29 30 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KOULU

SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KOULU SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KOULU UUDEN KOULURAKENNUKSEN TAUSTAT JA LÄHTÖKOHDAT Timo Juolevi rakennuttajapäällikkö 20.11.2018 PERUSKORJAUKSEN SELVITYS 10/2013-> Lähtötilanne Koulun sisäilma on koettu huonoksi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4 07.06.2012 Sivu 1 / 1 24/00.02.02/2011 4 Pelastustoimen rakennushankkeet vuosina 2013-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Lindholm Stefan, puh. (09) 816 83061 Pietikäinen Olli, puh. (09) 816 26820 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA ISONNIITYN PÄIVÄKOTI MÄNTSÄLÄ HANKESUUNNITELMA 31.8.2015

MÄNTSÄLÄN KUNTA ISONNIITYN PÄIVÄKOTI MÄNTSÄLÄ HANKESUUNNITELMA 31.8.2015 ISONNIITYN PÄIVÄKOTI MÄNTSÄLÄ HANKESUUNNITELMA 31.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. PÄIVÄHOIDON JÄRJESTÄJÄ... 3 1.1 Päiväkoti... 3 1.2 Päivähoidon järjestäjä... 3 2. HANKESUUNNITELMAN LAATIJA JA YHDYSHENKILÖT...

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA EURAJOEN KUNTA LUVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan kaavatyön tavoitteet

Lisätiedot

SÄKYLÄ. Iso-Vimman asemakaavan muutos Osa korttelista 73. Turussa 14.1. 2011

SÄKYLÄ. Iso-Vimman asemakaavan muutos Osa korttelista 73. Turussa 14.1. 2011 SÄKYLÄ Iso-Vimman asemakaavan muutos Osa korttelista 73 Turussa 14.1. 2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 Telefax 010 241 4401 www.airix.fi Toimistot: Turku, Tampere, Espoo

Lisätiedot

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan Palvelutuotannon lautakunta 88 7.08.05 Kunnanhallitus 80 4.09.05 Kunnanvaltuusto 97.0.05 Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen

Lisätiedot

KANGASALAN TOIMIPISTE

KANGASALAN TOIMIPISTE KANGASALAN TOIMIPISTE Sijainti: Toiminnot: Sahalahdentie 22, 36270 Kangasala Elintarvikealan perustutkinto Hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinto Kone- ja metallialan perustutkinto Matkailualan

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄ / ALOITTEET 75/08.050/2010 142/08.050/2009. Ptltk 40 Liitteet 1-2.

LASTEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄ / ALOITTEET 75/08.050/2010 142/08.050/2009. Ptltk 40 Liitteet 1-2. Perusturvalautakunta 40 07.04.2010 Kunnanhallitus 79 12.04.2010 Perusturvalautakunta 48 21.04.2010 Kunnanhallitus 93 26.04.2010 Perusturvalautakunta 56 19.05.2010 Kunnanhallitus 127 07.06.2010 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun tonttivarantokatsaus 2015. Pääkaupunkiseutua koskevia tunnuslukuja SeutuRAMAVA 1/2015 -aineistosta

Pääkaupunkiseudun tonttivarantokatsaus 2015. Pääkaupunkiseutua koskevia tunnuslukuja SeutuRAMAVA 1/2015 -aineistosta Pääkaupunkiseudun tonttivarantokatsaus 2015 Pääkaupunkiseutua koskevia tunnuslukuja SeutuRAMAVA 1/2015 -aineistosta SeutuRAMAVA-aineisto HSY tuottaa Seudullisen perusrekisterin pohjalta kaksi kertaa vuodessa,

Lisätiedot

MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNTIEN JA MAAHANMUUTTO- JA KOTOUTTAMISASIAIN NEUVOTTELUKUNTIEN YHTEISKOKOUS ESPOOSSA 20.11.2013

MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNTIEN JA MAAHANMUUTTO- JA KOTOUTTAMISASIAIN NEUVOTTELUKUNTIEN YHTEISKOKOUS ESPOOSSA 20.11.2013 MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNTIEN JA MAAHANMUUTTO- JA KOTOUTTAMISASIAIN NEUVOTTELUKUNTIEN YHTEISKOKOUS ESPOOSSA 20.11.2013 Maahanmuuttajataustaisten nuorten opintopolut Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh 20.05.2015 Sivu 1 / 1 2271/02.08.00/2015 69 Hansakallion koulun siirtokelpoisten tilojen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh. 043 824 8456 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016

Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Nimi Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Kunta Utajärvi Koulu Utajärven yhtenäinen peruskoulu Hyväksymispäivämäärä SISÄLTÖ 1. Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3857/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3857/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 36 17.5.2017 186 Asianro 3857/10.03.02.01/2017 Maaningan uuden päiväkodin hankesuunnitelma Päätöshistoria Kasvun ja oppimisen lautakunta

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 260 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

1994 vp -- lie 211 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp -- lie 211 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp -- lie 211 Flallituksen esitys Eduskunnalle Iaeiksi lasten päivähoidosta annetun lain 11 a :n väliaikaisesta muuttamisesta ja lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2017 Ympäristölautakunta Sivut 55- Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2017 Ympäristölautakunta Sivut 55- Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2017 Ympäristölautakunta Sivut 55- KOKOUSAIKA Torstai 6.7.2017 klo.16.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Tekniset palvelut / tekninen johtaja Hannu Seppälä. Sivistyspalvelut/ Pekka Lintonen, Janne Mäkinen

Tekniset palvelut / tekninen johtaja Hannu Seppälä. Sivistyspalvelut/ Pekka Lintonen, Janne Mäkinen TOIMITILAT Riihenmäen yhtenäiskoulu Sivistyspalvelut/ Pekka Lintonen, Janne Mäkinen Aikataulu: Rakentamisen aloitus 11/2015 Budjetti: 15 300 000 Nykyisen koulurakennuksen yhteyteen rakennetaan laajennusosa,

Lisätiedot

Liedon Portin muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1

Liedon Portin muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Liedon Portin muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 LIETO / ASEMANSEUTU 2.14 LIEDON PORTIN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2018 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI- JA KOULUVERKKO

PÄIVÄKOTI- JA KOULUVERKKO PÄIVÄKOTI- JA KOULUVERKKO 18.5.2012/ 10.9.2012/28.11.2012 Anna-Liisa Sairanen, Tuija Kauppinen ja Paula Kokkonen Itäinen päiväkotiverkko Nykyinen tilanne: Nojanmaan päiväkoti: 78 hp Miekkoniemen päiväkoti:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221 19.11.2014 Sivu 1 / 1 4707/12.01.01/2014 221 Esiopetuksen järjestäminen lukuvuonna 2015-2016 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Elina Pulli, puh. 046 877 3888 Harri Rinta-aho,

Lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi Veikkolan oppimiskeskusta koskevan tarveselvityksen sekä päätti käynnistää hankesuunnittelun.

Kunnanhallitus hyväksyi Veikkolan oppimiskeskusta koskevan tarveselvityksen sekä päätti käynnistää hankesuunnittelun. Palvelutuotannon lautakunta 38 30.03.2017 Kunnanhallitus 125 10.04.2017 Kunnanvaltuusto 28 24.04.2017 Veikkolan koulun ja päiväkodin hankesuunnitelman hyväksyminen 763/10.03.02.02/2015 Palvelutuotannon

Lisätiedot

YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie)

YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie) SELOSTUS YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie) 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kaavaselostus koskee 10.6.2014 päivättyä

Lisätiedot

VYÖKATU 3 00160 HELSINKI

VYÖKATU 3 00160 HELSINKI VYÖKATU 3 00160 HELSINKI MYYDÄÄN N. 495 M2 HELSINGIN HELSINGIN KAUPUNKI MYY PERUSTIETOA KOHTEESTA Helsingin kaupunki myy: Myynnin kohteena on rakennus 495 m2 (ei tarkistusmitattu) ja maanvuokraoikeus n.

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 28.1.2014 2 TEKNISEN TOIMEN VUODEN 2014 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA

Tekninen lautakunta 28.1.2014 2 TEKNISEN TOIMEN VUODEN 2014 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA Tekninen lautakunta 28.1.2014 2 TEKNISEN TOIMEN VUODEN 2014 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA Tekn. ltk. 1 Lavian kunnanvaltuusto on kokouksessaan 19.12.2013 hyväksynyt talousarvion vuodelle 2014, taloussuunnitelman

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010. Kunnanviraston Yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010. Kunnanviraston Yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 Kokousaika 5.10.2010 klo 18.00-19.05 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnanviraston Yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

FINNSBACKAN PÄIVÄKOTI VAIHTOEHTOTARKASTELU

FINNSBACKAN PÄIVÄKOTI VAIHTOEHTOTARKASTELU FINNSBACKAN PÄIVÄKOTI VAIHTOEHTOTARKASTELU 24.9.2014 1(5) Johdanto Vertailtavat hankevaihtoehdot Tässä vaihtoehtotarkastelussa on esitelty kaksi vaihtoehtoa Finnsbackan vuonna 1980 valmistuneen, heikkokuntoisen

Lisätiedot

Palveluverkkotyö Jyväskylässä

Palveluverkkotyö Jyväskylässä Palveluverkkotyö Jyväskylässä Erityinen kuntajakoselvitys Selvitystyöryhmä 29.10.2013 Risto Kortelainen muutosjohtaja risto.kortelainen@jkl.fi 30.10.2013 1 Palveluverkkosuunnittelun lähtökohdat Kokonaisvaltainen

Lisätiedot

Alue sijaitsee n. 1 km kaupungin keskustasta itään. Osoite: Itsenäisyydenkatu 6 ja 8. Liite 1.

Alue sijaitsee n. 1 km kaupungin keskustasta itään. Osoite: Itsenäisyydenkatu 6 ja 8. Liite 1. XVII KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 314 TONTTIEN 1 JA 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS- EHDOTUS. KARTTA NO 6680. (ITSENÄISWDENKATU 6 JA 8 ) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 28. päivänä maaliskuuta 1988 päivättyä

Lisätiedot

3429 Masalan koulun liikuntasalin ja keittiön rakentaminen ( )

3429 Masalan koulun liikuntasalin ja keittiön rakentaminen ( ) 1 SVOL Liite TALOUSSUUNNITELMA 2016-2020/ INVESTOINNIT SVOL (Tähän eritellään hankkeen nimi, sanalliset perustelut, investointitulot ja menot, sekä hankkeen kesto, mikäli hanke jakautuu usealle vuodelle)

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA MÄNTSÄLÄ SUVIKETO RANTA-ASEMAKAAVA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 26.8.2014, täyd. 20.11.2014

MÄNTSÄLÄN KUNTA MÄNTSÄLÄ SUVIKETO RANTA-ASEMAKAAVA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 26.8.2014, täyd. 20.11.2014 1(5) MÄNTSÄLÄ SUVIKETO RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 26.8.2014, täyd. 20.11.2014 PROJ. NRO 247 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN

Lisätiedot

1 Perusturvan toimialan vakanssit

1 Perusturvan toimialan vakanssit Kunnanhallitus 386 30.11.2015 Kunnanhallitus 22 25.01.2016 Vuoden 2016 talousarvion vakanssimuutokset perusturvan osalta 904/01.01.00/2015 Kunnanhallitus 30.11.2015 386 Kunnanvaltuusto on 16.11.2015 kokouksessaan

Lisätiedot

Staran ja liikuntaviraston Vuosaaren tukikohdan esirakentaminen ja alueella sijaitsevien rakennusten purkaminen

Staran ja liikuntaviraston Vuosaaren tukikohdan esirakentaminen ja alueella sijaitsevien rakennusten purkaminen Staran ja liikuntaviraston Vuosaaren tukikohdan ja alueella sijaitsevien rakennusten purkaminen Itäreimarintie 5 ja Pallokuja 5, Esirakentaminen Hankenumero 2080109 Sijainti Yhteenveto Hankkeen nimi Staran

Lisätiedot

Eläinpuiston asemakaava-alueen tonttihintojen ja luovutusehtojen vahvistaminen

Eläinpuiston asemakaava-alueen tonttihintojen ja luovutusehtojen vahvistaminen Eläinpuiston asemakaava-alueen tonttihintojen ja luovutusehtojen vahvistaminen 1387/55.551/2017 Kunnanhallitus 06.03.2017 72 Ranuan eläinpuiston alueen asemakaavoitus on aloitettu 8.3.2010 ja kaavan hyväksymispäätös

Lisätiedot

Uus-Lavolan päiväkodin esiopetusryhmistä lapset siirtyvät muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Lavolan kouluun.

Uus-Lavolan päiväkodin esiopetusryhmistä lapset siirtyvät muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Lavolan kouluun. Tekninen lautakunta 99 19.03.2014 Tekninen lautakunta 120 02.04.2014 Tekninen lautakunta 133 16.04.2014 Uus-Lavolan esiopetustilat 454/10.03.02.04/2014 TEKLA 99 Valmistelija/lisätiedot: Tilakeskuksen johtaja

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall Kunnanhallitus 311 13.11.2017 Kunnanvaltuusto 97 15.11.2017 PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE Khall 13.11.2017 311 Kunnanvaltuusto on 9.10.2017 84 päättänyt selvittää mahdollisuutta kunnan

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 2/2016 Sivistyslautakunta. 12 Sivistystoimen vastuuhenkilöt, laskujen tarkastaminen ja hyväksyminen

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 2/2016 Sivistyslautakunta. 12 Sivistystoimen vastuuhenkilöt, laskujen tarkastaminen ja hyväksyminen Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 3.3.2016 klo 17.00-18.10 Paikka Muonion kirjasto Asiat 12 Sivistystoimen vastuuhenkilöt, laskujen tarkastaminen ja hyväksyminen 13 Sivistyslautakunnan vuoden 2015 toiminnallisten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2012 1 (5) Kiinteistölautakunta To/5 12.01.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2012 1 (5) Kiinteistölautakunta To/5 12.01.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2012 1 (5) 13 Autotallia koskevan vuokrasopimuksen jatkaminen (Roihuvuoren Autotallit Oy, tontti 43212/3) HEL 2011-008744 T 10 01 01 02 Päätös Lautakunta päätti jatkaa kaupungin

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 1 Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 2013 2 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa

Lisätiedot

Keskustan alueen varhaiskasvatusjärjestelyt

Keskustan alueen varhaiskasvatusjärjestelyt Keskustan alueen varhaiskasvatusjärjestelyt 29.3.2018 Perusperiaatteet Väestömäärän kehittymistä seurataan suunnittelussa, syntyvyys alentunut viimeisten viiden vuoden aikana koko Sastamalassa Perusopetukseen

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 17.02.2010 OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ.

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 17.02.2010 OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. 1(7) OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 212 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös asemakaavan

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila Kaavoitusinsinööri 7.3.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

LASKENTAMUISTIO, TAVOITEHINTALASKELMA

LASKENTAMUISTIO, TAVOITEHINTALASKELMA MUISTIO 1 (5) Tilaaja: Orimattilan kaupunki / tilapalvelu PL 46 16301 Orimattila Hanke: Orimattilan urheilutalo Uudisrakennus, 1. ja 2. vaihe LASKENTAMUISTIO, TAVOITEHINTALASKELMA 1. YLEISTÄ Laskelmat

Lisätiedot

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

Mahdollinen kiinteistövaihto kaupungin ja Senaatti-kiinteistöjen välillä 13.1.2016

Mahdollinen kiinteistövaihto kaupungin ja Senaatti-kiinteistöjen välillä 13.1.2016 Mahdollinen kiinteistövaihto kaupungin ja Senaatti-kiinteistöjen välillä 13.1.2016 18.1.2016 1 Taustaa Valtionhallinnon toimintojen tiivistäminen jatkuu Kouvolassa Selvitystyö koskee tällä hetkellä mm.

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys on 4.998.400 (ulkoiset menot, ilman poistoja).

Vuoden 2016 talousarvioesitys on 4.998.400 (ulkoiset menot, ilman poistoja). Ympäristölautakunta 126 13.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2016 353/22.220/2015 Ympäristölautakunta 126 Menot Vuoden 2016 talousarvioesitys on 4.998.400 (ulkoiset menot, ilman

Lisätiedot

KIRKONKYLÄ KORTTELIN 198 VAIHEASEMAKAAVAN MUUTOS

KIRKONKYLÄ KORTTELIN 198 VAIHEASEMAKAAVAN MUUTOS 107-AK1706 SAUVON KUNTA KIRKONKYLÄ KORTTELIN 198 VAIHEASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 5.10.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (12) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

Saukonpuiston koulun laajentaminen Asemakaavatyö Viitesuunnitelma

Saukonpuiston koulun laajentaminen Asemakaavatyö Viitesuunnitelma Saukonpuiston koulun laajentaminen Asemakaavatyö 8569 Viitesuunnitelma Tilatakomo Oy 31.1.2017 108,9 I I I 106 1 UUDISVAIHTOEHTO/ LAAJUUS: 111,4 4 3. KRS: 1155 kem2 2. KRS: 2520 kem2 1. KRS: 2950 kem2

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2012 1 (6) Kaupunginhallitus Kaj/12 06.08.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2012 1 (6) Kaupunginhallitus Kaj/12 06.08.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2012 1 (6) 811 V Viikinmäen asuntotontin (tontti 36110/12) vuokrausperusteet HEL 2012-007240 T 10 01 01 02 Päätös päätti ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se päättäisi

Lisätiedot

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas. Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas. Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta 31.8.2009 Dnro 3346/4/07 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta

Lisätiedot

Jatkuva käyttö KOHDELUETTELO 08.10.2014. Jälleenhanki

Jatkuva käyttö KOHDELUETTELO 08.10.2014. Jälleenhanki Jatkuva käyttö KOHDELUETTELO 08.10.2014 Nimi Käyttäjä Osasto Tilatyyppi kem 2 nta arvo Jälleenhanki Tekninen arvo Tase arvo Salkku Toimenpide Kommentti Nikkilän sosiaali- ja terveysasema Työikäisten palvelut

Lisätiedot

Kaikille Hämeenlinnan seutukunnan yhdistyksille suunnattu kokoontumistilojen käyttö- ja tarvekysely

Kaikille Hämeenlinnan seutukunnan yhdistyksille suunnattu kokoontumistilojen käyttö- ja tarvekysely Kaikille Hämeenlinnan seutukunnan yhdistyksille suunnattu kokoontumistilojen käyttö- ja tarvekysely Hattula, Hämeenlinna (sekä kantakaupunki että liitoskunnat), Janakkala Toteutus: Linnaseutu ry / Pitäjärinki-hanke

Lisätiedot

Pyhäjoen kunnan varhaiskasvatusstrategia

Pyhäjoen kunnan varhaiskasvatusstrategia Pyhäjoen kunnan varhaiskasvatusstrategia Kunnanhallitus 10.12.2012 Kunnanvaltuusto 19.12.2012 Sisällys Johdanto...3 1. Päivähoitoon liittyvät käsitteet...3 2. Päivähoidon toimintaympäristön lähimenneisyyden

Lisätiedot

IIN KUNNAN PÄIVÄKOTIYKSIKÖN YKSITYISTÄMISEN KUSTANNUSVAIKUTUS KUNNALLE RAPORTTI 8.6.2010. Juha Palmunen, johtava konsultti

IIN KUNNAN PÄIVÄKOTIYKSIKÖN YKSITYISTÄMISEN KUSTANNUSVAIKUTUS KUNNALLE RAPORTTI 8.6.2010. Juha Palmunen, johtava konsultti IIN KUNNAN PÄIVÄKOTIYKSIKÖN YKSITYISTÄMISEN KUSTANNUSVAIKUTUS KUNNALLE RAPORTTI 8.6.2010 Juha Palmunen, johtava konsultti RAPORTIN SISÄLTÖ 1 TAUSTA JA TAVOITTEET 2 TYÖN ETENEMINEN 3 TULOKSET JA JOHTOPÄÄTÖKSET

Lisätiedot

KH 211 Kunnanhallitus 19.10.2015 Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Pekka Laitasalo, pekka.laitasalo(at)sipoo.fi

KH 211 Kunnanhallitus 19.10.2015 Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Pekka Laitasalo, pekka.laitasalo(at)sipoo.fi Valtuusto 83 14.12.2015 Sipoon kunnan sote-kiinteistöjen yhtiöittäminen 1297/02.07.00/2015 KH 211 Kunnanhallitus 19.10.2015 Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Pekka Laitasalo, pekka.laitasalo(at)sipoo.fi

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan ROIHUVUOREN ALA-ASTE VUORENPEIKONTIE 7 00820 HELSINKI PERUSPARANNUS HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI 12.4.2013 Liittyy hankesuunnitelmaan 18.3.2010 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Roihuvuoren ala-aste, perusparannushankkeen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi perusopetuslain, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 29.8.2011 OHKOLA TARUMAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2011

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 29.8.2011 OHKOLA TARUMAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2011 1(6) OHKOLA TARUMAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2011 PROJ. NRO X Taruman asemakaava OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä ALOITE TAI HAKIJA

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2018 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut. Kemppi Miia 12.04.2015. Liite varhaiskasvatus- ja esiopetuslain muutokset 1.8.2015

Heinolan kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut. Kemppi Miia 12.04.2015. Liite varhaiskasvatus- ja esiopetuslain muutokset 1.8.2015 Heinolan kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut Kemppi Miia 12.04.2015 Liite varhaiskasvatus- ja esiopetuslain muutokset 1.8.2015 Uudet ja muutettavat pykälät Lähteenä käytetty suorina lainauksina Suomen Kuntaliiton

Lisätiedot

Asunto-, yritys- ja erityisryhmien tonttien luovutusperusteet, -tavat ja -ehdot

Asunto-, yritys- ja erityisryhmien tonttien luovutusperusteet, -tavat ja -ehdot Asunto-, yritys- ja erityisryhmien tonttien luovutusperusteet, -tavat ja -ehdot D/466/10.00.02.03/2015 Asian valmistelija Ora Nuutinen, puh. 014 266 5073 Asunto-, yritys- ja erityisryhmien tonttien luovutuksessa

Lisätiedot

LASTEN PÄIVÄKOTI TUULIMYLLY HANKESUUNNITELMA 8.2.2008 HELSINGIN KAUPUNKI SOSIAALIVIRASTOVIRASTO KIINTEISTÖVIRASTO TILAKESKUS

LASTEN PÄIVÄKOTI TUULIMYLLY HANKESUUNNITELMA 8.2.2008 HELSINGIN KAUPUNKI SOSIAALIVIRASTOVIRASTO KIINTEISTÖVIRASTO TILAKESKUS LASTEN PÄIVÄKOTI TUULIMYLLY HANKESUUNNITELMA 8.2.2008 HELSINGIN KAUPUNKI SOSIAALIVIRASTOVIRASTO KIINTEISTÖVIRASTO TILAKESKUS 2 LASTEN PÄIVÄKOTI TUULIMYLLYN HANKESUUNNITELMA Sisällysluettelo Tiedot hankkeesta,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 149. 149 Tapiolan koulun opetuksen järjestäminen syksystä 2013 alkaen (palautettu osittain 14.5.2013)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 149. 149 Tapiolan koulun opetuksen järjestäminen syksystä 2013 alkaen (palautettu osittain 14.5.2013) 12.06.2013 Sivu 1 / 1 2299/12.01.01/2013 149 Tapiolan koulun opetuksen järjestäminen syksystä 2013 alkaen (palautettu osittain 14.5.2013) Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) 816 52033 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

AIESOPIMUS ETELÄ-KARJALAN KÄRÄJÄOIKEUDEN JA SYYTTÄJÄNVIRASTON (NS

AIESOPIMUS ETELÄ-KARJALAN KÄRÄJÄOIKEUDEN JA SYYTTÄJÄNVIRASTON (NS Kaupunginhallitus 116 05.03.2012 Kaupunginvaltuusto 39 10.04.2012 AIESOPIMUS ETELÄ-KARJALAN KÄRÄJÄOIKEUDEN JA SYYTTÄJÄNVIRASTON (NS. OIKEUSTALON) SIJOITTUMISSELVITYKSESTÄ KAUPUNGINTALON TONTILLE JA TÄYDENNYSRAKENTAMINEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen KOY Minuntalli Lahdelle, kortteli tontti 18

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen KOY Minuntalli Lahdelle, kortteli tontti 18 13.04.2015 Sivu 1 / 1 1596/02.07.00/2015 38 Teollisuustontin vuokraaminen KOY Minuntalli Lahdelle, kortteli 85128 tontti 18 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivu 19 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Torstaina 20.3.2014 kello 18.30 20.58 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

Torstai 01.11.2012 kello 17.00 20.00. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Torstai 01.11.2012 kello 17.00 20.00. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Viranomainen TUUSNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 8 / 2012 KOKOUSAIKA Torstai 01.11.2012 kello 17.00 20.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja

Lisätiedot

MYYDÄÄN TAI VUOKRATAAN UUDEHKO KIINTEISTÖ PIRKKALASTA kem 2

MYYDÄÄN TAI VUOKRATAAN UUDEHKO KIINTEISTÖ PIRKKALASTA kem 2 MYYDÄÄN TAI VUOKRATAAN UUDEHKO KIINTEISTÖ PIRKKALASTA 3.469 kem 2 MYYTÄVÄ KOHDE Osoitteessa Turkkirata 27-29, 33960 Pirkkala, sijaitseva uudehko tuotantorakennus ja tontin vuokraoikeus. Vuokratontin kiinteistötunnus

Lisätiedot

Valmistelija sivistystoimenjohtaja Tarja Puro

Valmistelija sivistystoimenjohtaja Tarja Puro Sivistyslautakunta 22 10.04.2014 Kunnanhallitus 64 14.04.2014 Sivistyslautakunta 57 04.09.2014 Aamupäivätoiminta Lappajärven kunnassa Sivltk 10.04.2014 22 Valmistelija sivistystoimenjohtaja Tarja Puro

Lisätiedot

REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA

REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA Tekninen virasto Kaavoitus 19.05.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA Kuva 1. Suunnittelualue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Uuden rakennus- ja maankäyttölain

Lisätiedot