Kiukaisten yhteiskoulun lakkauttaminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kiukaisten yhteiskoulun lakkauttaminen"

Transkriptio

1 Kasvatus- ja opetuslautakunta Kunnanhallitus Kiukaisten yhteiskoulun lakkauttaminen 250/ /2015 Kasvope Euran kunnan kouluverkkosuunnitelmaa on käsitelty kasvatus- ja opetuslautakunnassa jo usean vuoden ajan ( , , , ). Euran kunnan valtuusto on talousarviossaan 2015 asettanut kasvatus- ja opetuspalveluille sitovana tavoitteena kouluverkkosuunnitelman toimenpiteistä päättämisen/päätöksen toteuttamisen. Kiukaisten yhteiskoulun lakkauttaminen on ollut yhtenä vaihtoehtona kouluverkkosuunnitelmassa. Kiukaisten yhteiskoulun oppilasmäärä oli lukuvuoden alussa 91. Kiukaisten yhteiskoulussa on lukuvuonna kaksi perusopetusryhmää kullakin vuosiluokalla. Kiukaisten yhteiskoulun oppilaat siirtyvät Euran yhteiskoulun oppilaiksi ja nykyinen vakituinen henkilökunta koulun opetushenkilöstöön tai kasvatusja opetuspalveluiden muihin tehtäviin tai muiden tulosalueiden tehtäviin. Koulun vakituinen henkilöstö voidaan sijoittaa muihin vastaaviin tehtäviin. Valtuusto on hyväksynyt Euran koulukeskuksen II vaiheen suunnittelua varten asetetun työryhmän ehdotuksen Euran koulukeskuksen II vaiheen (1. osan) peruskorjauksen ja laajennuksen suunnittelusta ja työohjelman edellä mainitusta. Työohjelman mukaisesti peruskorjauksen ja laajennuksen tulisi olla valmiina mennessä. Suunnitelma sisältää taito- ja taideaineiden tilojen peruskorjauksen ja laajennuksen, viiden uuden opetustilan rakentamisen, ruokapalveluihin liittyvät peruskorjaukset, lukioon liittyviä peruskorjauksia (esimerkiksi sähköisten yo-kirjoitusten tuomia asioita ja muutaman luokkahuoneen peruskorjausta), wc-tilojen ja muiden sosiaalitilojen lisärakentamista sekä koulukeskuksen piha-alueen peruskorjausta erityisesti turvallisuuden ja viihtyvyyden näkökulmasta. Edellä mainittua suunnitelmaa tehdessä on tekninen palvelu ja arkkitehti useaan kertaan ja useana päivänä kuullut henkilökuntaa ja henkilökunta on saanut vaikuttaa suunnitelmaan. Suunnitelma etenee aikanaan kunnanhallituksen kautta valtuuston hyväksyttäväksi. Valtuusto on perustanut alkaen Euran perusopetuksen apulaisrehtorin viran, jonka viranhaltija toimii valtuuston päätöksen mukaisesti lukuvuoden Kiukaisten yhteiskoulun toiminnasta vastaavana rehtorina. Valtuusto on aiemmin päättänyt yhteiskoulujen hallinnollisesta yhdistämisestä, joka tulee huomioida päätöksessä alkaen. Yhteiskoulujen opetustoimintaa suunnitellaan ja kehitetään niin, että alkaen koulutyö sujuu yhteisesti hyväksyttyjen ohjeiden mukaisesti kasvatus- ja opetuslautakunnassa hyväksyttyjen ja sovittujen periaatteiden mukaisesti (muun muassa opetussuunnitelma, työaika). Suunnittelu edellä mainittujen osalta on käynnistynyt. Perusopetusryhmiä muodostetaan oppilasmäärän mukaisesti tuntikehyksen rajoissa ( todennäköisesti välillä 5-8). Kiukaisten yhteiskoulussa on kuusi vakituista lehtorin viranhaltijaa, joista

2 kaksi on eronnut virastaan syyslukukaudella 2015, yksi vakinainen erityisopettajan viranhaltija, yksi vakinainen yhteinen opinto-ohjaaja Euran lukion kanssa sekä yksi vakinainen päätoiminen tuntiopettaja, yksi vakinainen koulusihteeri (työajastaan 50 % Kiukaisten yhteiskoulussa), yksi vakinainen, osa-aikainen koulunkäyntiohjaaja sekä yksi päätoiminen tuntiopettaja, joka on virkavapaalla tehtävästä (hoitaa apulaisrehtorin virkaa). Ruokapalveluissa työskentelee tällä hetkellä vakituisesti kaksi henkilöä kokopäiväisesti. Siivouspalveluissa on kaksi vakituista laitoshuoltajaa. Kiinteistönhoitaja työskentelee vakituisesti 20 % työajastaan Kiukaisten yhteiskoulussa. Lisäksi Kiukaisten yhteiskoulussa on määräaikaisesti palkattu lukuvuodeksi kaksi päätoimista tuntiopettajaa ja yksi sivutoiminen tuntiopettaja. Mikäli Kiukaisten yhteiskoulu lakkautetaan, vakituinen henkilöstö siirtyy Euran yhteiskouluun tai kasvatus- ja opetuspalveluiden muihin vastaaviin tehtäviin tai muiden tulosalueiden tehtäviin. Henkilöstön kuuleminen on toteutettu Kiukaisten yhteiskoulun lakkauttamisella saavutetaan merkittävä säästö tuntikehyksessä vuosittain. Säästö tuntikehyksessä riippuu vuosittaisesta oppilasmäärästä, tulevista tuntijakouudistuksista jne. Tuntikehyksen säästö on joka tapauksessa merkittävä. Luonnollisesti on huomioitava, että tuntijakouudistuksesta tulevat muutokset tuovat oman lisänsä suuntaan tai toiseen. Mikäli siirrytään kuuteen perusopetusryhmään tulevat tuntikehyksen myötä tulevat säästöt olemaan noin euroa vuosittain. Lisäksi henkilöstösäästöjä tulee rehtoripalkkion vähennyksestä (n ) ja koulusihteerin palkka (n ). Kiinteistökulujen säästö on noin euroa. Oppilasruokailun arvioitu säästö on noin euroa. Koulukuljetuskustannukset tulevat Kiukaisten yhteiskoulun lakkauttamisen yhteydessä nousemaan noin euroa nykyisestä vuosittain. Yleishallinnon kustannussäästöä ei ole arvioitu, vaikka niitä kertyy synergian kautta (tietohallinto jne.). Oppilashuollon ja kouluterveydenhuollon saavutettavuuden lisäksi tulee jonkun verran matkakulujen, työtilojen ym. kautta säästöä. Lisäksi on huomioitava, että mikäli koulutoimintaa jatketaan Kiukaisten yhteiskoulussa tulee siellä koulurakennuksessa lähivuosina tehdä merkittäviä perusparannuksia. Talouden tiukat säästötoimet jatkuvat kunnassa seuraavinakin vuosina. Rakenteelliset muutokset niin palveluverkossa kuin palvelurakenteessa ovat parhaita mahdollisuuksia säästöjen aikaansaamiseen. Kiukaisten yhteiskoulun lakkauttamisella saavutetaan toiminnallisia ja taloudellisia säästöjä. Pedagogisesti voidaan todeta, että Euran yhteiskoulussa pystytään turvaamaan pedagogisesti yhtä hyvä opetus kuin on ollut Kiukaisten yhteiskoulussa. Euran kunta ilmoitti kuntalain 29 :n ja hallintolain 41 :n mukaisesti Kiukaisten yhteiskoulun lakkauttamisen vireille tulosta Alasatakuntalehdessä, kunnan kotisivulla sekä kunnan virallisella ilmoitustaululla. Kouluverkkosuunnitelma oli nähtävillä kunnan kotisivulla. Näin varattiin mahdollisuus jättää asiaan liittyviä mielipiteitä kirjallisesti tai sähköpostitse osoitteeseen Euran kunta, Kirjaamo, PL Eura tai kirjaamo@ eura.fi klo mennessä. Kiukaisten yhteiskoulun lakkauttamiseen liittyviä kannanottoja saapui

3 yhteensä 19. Kaksi kannanotoista sisälsi myös adressin, joista toisessa oli 57 allekirjoittajaa ja toisessa 87 allekirjoittajaa. Kannanotoissa tuotiin esille muun muassa seuraavia asioita: Kiukaisten yhteiskoulun oppilaat ja opettajat eivät mahdu nykyisiin Euran yhteiskoulun tiloihin, Euran yhteiskoulun henkilökuntaa eikä rehtoria ei ole riittävästi kuultu koulukeskushankkeen eri vaiheissa, vastustamme esitettyä toteuttamistapaa ja aikataulua, Kiukaisten yhteiskoulun kuntokartoituksen kustannusarvion oikeellisuus, koulumatkoihin liittyvät asiat, Kiukaisten yhteiskoulun tilavat, toimivat ja asianmukaiset tilat, Kiukaisten yhteiskoulussa on useamman vuoden kestäviä erilaisia projekteja, joita Euran yhteiskoulussa ei ole, miten kouluruokailu hoidetaan jatkossa, verorahojen käyttö veronmaksajien hyväksi, turvalliset ja terveelliset tilat, koulukuljetus tulee järjestää sujuvaksi, Pohjois-Euran vilkas ja liikunnallinen harrastustoiminta täyttää salivuorot Kiukaisten yhteiskoulussa, Kiukaisten yhteiskouluun on helppo saada päteviä sijaisia, Kiukaisten yhteiskoululla on pitkät perinteet uuden opetussuunnitelman mukaisesta yhteisöllisestä oppimisesta, erilaisista projekteista ja leirikoulujen järjestämisestä, Kiukaisten yhteiskoulun jaksojärjestelmä kerää kiitosta kaikilta sen kokeneilta, mahdollinen vaihto 75 minuutin oppitunnista 45 minuutin oppituntiin, Kiukaisten yhteiskoulun mahdollinen lakkauttaminen on sidottava selkeästi Euran yhteiskoulun remontin ja laajennuksen valmistumiseen, Euran yhteiskoulun keittiö tulisi remontoida niin, että keittiö vastaa sille asetettua todellista tarvetta, oikein markkinoituna voisi Euran kunta esiintyä yläastetason opetuksen monipuolisena tarjoajana, hyvä oppilaanohjaus sekä aktiivinen kerho- ja oppilaskuntatoiminta, tulevaisuudessa Euran kasvatus- ja opetusyksikön tulisi keskittyä laadukkaan, vetovoimaisen ja taloudellisesti edullisen kouluverkon suunnitteluun sekä Kiukaisten yhteiskoulun kehittämiseen yhdessä Euran yhteiskoulun kanssa, pienessä koulussa, omassa tutussa kylässä, lyhyiden koulumatkojen päässä toimivat mm. erityiskurssit remonttitoiminnasta ja lemmikkieläinten hoidosta, pienryhmille, laajemmalle erityisopetukselle tai opetuksen eriyttämiselle ei koulussa olisi yhdistämisen jälkeen enää minkäänlaista toimintamahdollisuuksia, Euran yhteiskoulun wc-tilat ovat riittämättömät, paperilla ja valtakunnallisesti katsoen suunnitelmanmukaiset oppilaan ryhmät ovat esimerkillisen kokoisia, tarvitaan joka luokka-asteelle seitsemän perusopetusryhmää ja lisätilaa, Euran yhteiskoulun peruskorjausta tulee kiirehtiä, Kiukaisten yhteiskoulun liikuntatilat tulisi säilyttää kuntalaisten ja seurojen käytössä jatkossakin, onko selvitetty mitä maksaa, jos molemmat yhteiskoulut remontoidaan vastaamaan nykyajan vaatimuksia, lähellä oleva koulu ja pienemmät luokkakoot ovat jo laatua sinänsä, Euran yhteiskoulun tilojen opetustilat (mm ilmanvaihto) eivät ole riittävällä tasolla nytkään, riittävä saneeraus ja laajennus on välttämätön ehto ennen siirtoa, jo kuntaliitoksen piti lopettaa Kiukaisten yhteiskoulu, mutta liitosasiakirjoihin kirjattiin, että koulu jatkaa nykyisellään. Henkilöstön kuuleminen toteutettiin yhteistoimintamenettelyn mukaisesti Liitteenä Euran kunnan kouluverkkosuunnitelma vuosille liitteineen Liitteenä kutsu yhteistoimintalaista annetun lain mukaiseen

4 keskustelutilaisuuteen koskien kouluverkkosuunnitelmassa mainittua Kiukaisten yhteiskoulun lakkauttamista Liitteenä Yhteistoiminnasta annetun lain mukaisen keskustelutilaisuuden muistio koskien kouluverkkosuunnitelmassa mainittua Kiukaisten yhteiskoulun lakkauttamista Liitteenä ilmoitus Kiukaisten yhteiskoulun lakkauttamisen vireille tulosta Liitteenä saapuneet kirjalliset kannanotot koskien Kiukaisten yhteiskoulun lakkauttamista (19), joista kaksi sisältää adressin (toisessa allekirjoittajia 57 ja toisessa 87) Valmistelu- ja lisätiedot: sivistystoimenjohtaja Teija Vuohijoki, puh Ehdotus Sivistystoimenjohtaja: Kasvatus- ja opetuslautakunta ehdottaa kunnanhallitukselle ja sitä kautta valtuustolle, että Kiukaisten yhteiskoulu lakkautetaan ja oppilaat siirtyvät Euran yhteiskoulun oppilaiksi alkaen. Koulun nykyinen vakituinen henkilökunta voidaan sijoittaa muihin vastaaviin tehtäviin Euran kunnassa. Euran koulukeskuksessa tehdään valtuuston päätöksen mukainen peruskorjaus ja uudisrakentaminen, joka etenee hyväksytyn työohjelman mukaisesti. Kasvatus- ja opetuslautakunta ehdottaa lisäksi kunnanhallitukselle ja sitä kautta valtuustolle, että Euran koulukeskuksen II-vaiheen peruskorjauksen jatkaminen nyt hyväksytyn II vaiheen (1. osan) jatkoksi otetaan huomioon kunnan seuraavissa talousarvioehdotuksissa ja taloussuunnitelmassa. Päätös Kasvatus- ja opetuslautakunta: Keskustelun jälkeen Jari Seppälä pyysi taukoa ja kokous keskeytettiin klo väliseksi ajaksi. Ari Reunanen teki esittelijän ehdotuksesta poikkeavan ehdotuksen: Kasvatus- ja opetuslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja sitä kautta valtuustolle, että Kiukaisten yhteiskoulu lakkautetaan ja oppilaat siirtyvät Euran yhteiskoulun oppilaiksi alkaen. Koulun nykyinen vakituinen henkilökunta voidaan sijoittaa muihin vastaaviin tehtäviin Euran kunnassa. Euran koulukeskuksessa tehdään valtuuston päätöksen mukainen peruskorjaus ja uudisrakentaminen, joka etenee hyväksytyn työohjelman mukaisesti. Lisäksi kasvatus- ja opetuslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että Euran yhteiskoulun suunnittelutyötä jatketaan välittömästi nyt esillä olevan suunnittelutyön valmistuttua siten, että suunnittelu mahdollistaa yhteiskoulun Savikon puoleisen siiven peruskorjauksen käynnistämisen kesällä Tätä varten esitetään varattavaksi suunnittelumääräraha vuoden 2016 talousarvioon ja rakentamisen mahdollistavat määrärahavaraukset suunnitelmavuosille

5 Kasvope ja Petri Salminen kannatti ehdotusta. Suoritetussa kättennostoäänestyksessä muutosehdotus hyväksyttiin äänin 9-0. Euran kunnan kouluverkkosuunnitelmaa on käsitelty kasvatus- ja opetuslautakunnassa jo usean vuoden ajan ( , , , ). Euran kunnan valtuusto on talousarviossaan 2015 asettanut kasvatus- ja opetuspalveluille sitovana tavoitteena kouluverkkosuunnitelman toimenpiteistä päättämisen/päätöksen toteuttamisen. Kiukaisten yhteiskoulun lakkauttaminen on ollut yhtenä vaihtoehtona kouluverkkosuunnitelmassa. Kiukaisten yhteiskoulun oppilasmäärä oli lukuvuoden alussa 91. Kiukaisten yhteiskoulussa on lukuvuonna kaksi perusopetusryhmää kullakin vuosiluokalla. Kiukaisten yhteiskoulun oppilaat siirtyvät Euran yhteiskoulun oppilaiksi ja nykyinen vakituinen henkilökunta koulun opetushenkilöstöön tai kasvatusja opetuspalveluiden muihin tehtäviin tai muiden tulosalueiden tehtäviin. Koulun vakituinen henkilöstö voidaan sijoittaa muihin vastaaviin tehtäviin. Valtuusto on hyväksynyt Euran koulukeskuksen II vaiheen suunnittelua varten asetetun työryhmän ehdotuksen Euran koulukeskuksen II vaiheen (1. osan) peruskorjauksen ja laajennuksen suunnittelusta ja työohjelman edellä mainitusta. Työohjelman mukaisesti peruskorjauksen ja laajennuksen tulisi olla valmiina mennessä. Suunnitelma sisältää taito- ja taideaineiden tilojen peruskorjauksen ja laajennuksen, viiden uuden opetustilan rakentamisen, ruokapalveluihin liittyvät peruskorjaukset, lukioon liittyviä peruskorjauksia (esimerkiksi sähköisten yo-kirjoitusten tuomia asioita ja muutaman luokkahuoneen peruskorjausta), wc-tilojen ja muiden sosiaalitilojen lisärakentamista sekä koulukeskuksen piha-alueen peruskorjausta erityisesti turvallisuuden ja viihtyvyyden näkökulmasta. Edellä mainittua suunnitelmaa tehdessä on tekninen palvelu ja arkkitehti useaan kertaan ja useana päivänä kuullut henkilökuntaa ja henkilökunta on saanut vaikuttaa suunnitelmaan. Suunnitelma etenee aikanaan kunnanhallituksen kautta valtuuston hyväksyttäväksi. Valtuusto on perustanut alkaen Euran perusopetuksen apulaisrehtorin viran, jonka viranhaltija toimii valtuuston päätöksen mukaisesti lukuvuoden Kiukaisten yhteiskoulun toiminnasta vastaavana rehtorina. Valtuusto on aiemmin päättänyt yhteiskoulujen hallinnollisesta yhdistämisestä, joka tulee huomioida päätöksessä alkaen. Yhteiskoulujen opetustoimintaa suunnitellaan ja kehitetään niin, että alkaen koulutyö sujuu yhteisesti hyväksyttyjen ohjeiden mukaisesti kasvatus- ja opetuslautakunnassa hyväksyttyjen ja sovittujen periaatteiden mukaisesti (muun muassa opetussuunnitelma, työaika). Suunnittelu edellä mainittujen osalta on käynnistynyt. Perusopetusryhmiä muodostetaan oppilasmäärän mukaisesti tuntikehyksen rajoissa ( todennäköisesti välillä 5-8). Kiukaisten yhteiskoulussa on kuusi vakituista lehtorin viranhaltijaa, joista kaksi on eronnut virastaan syyslukukaudella 2015, yksi vakinainen

6 erityisopettajan viranhaltija, yksi vakinainen yhteinen opinto-ohjaaja Euran lukion kanssa sekä yksi vakinainen päätoiminen tuntiopettaja, yksi vakinainen koulusihteeri (työajastaan 50 % Kiukaisten yhteiskoulussa), yksi vakinainen, osa-aikainen koulunkäyntiohjaaja sekä yksi päätoiminen tuntiopettaja, joka on virkavapaalla tehtävästä (hoitaa apulaisrehtorin virkaa). Ruokapalveluissa työskentelee tällä hetkellä vakituisesti kaksi henkilöä kokopäiväisesti. Siivouspalveluissa on kaksi vakituista laitoshuoltajaa. Kiinteistönhoitaja työskentelee vakituisesti 20 % työajastaan Kiukaisten yhteiskoulussa. Lisäksi Kiukaisten yhteiskoulussa on määräaikaisesti palkattu lukuvuodeksi kaksi päätoimista tuntiopettajaa ja yksi sivutoiminen tuntiopettaja. Mikäli Kiukaisten yhteiskoulu lakkautetaan, vakituinen henkilöstö siirtyy Euran yhteiskouluun tai kasvatus- ja opetuspalveluiden muihin vastaaviin tehtäviin tai muiden tulosalueiden tehtäviin. Henkilöstön kuuleminen on toteutettu Kiukaisten yhteiskoulun lakkauttamisella saavutetaan merkittävä säästö tuntikehyksessä vuosittain. Säästö tuntikehyksessä riippuu vuosittaisesta oppilasmäärästä, tulevista tuntijakouudistuksista jne. Tuntikehyksen säästö on joka tapauksessa merkittävä. Luonnollisesti on huomioitava, että tuntijakouudistuksesta tulevat muutokset tuovat oman lisänsä suuntaan tai toiseen. Mikäli siirrytään kuuteen perusopetusryhmään tulevat tuntikehyksen myötä tulevat säästöt olemaan noin euroa vuosittain. Lisäksi henkilöstösäästöjä tulee rehtoripalkkion vähennyksestä (n ) ja koulusihteerin palkka (n ). Kiinteistökulujen säästö on noin euroa. Oppilasruokailun arvioitu säästö on noin euroa. Koulukuljetuskustannukset tulevat Kiukaisten yhteiskoulun lakkauttamisen yhteydessä nousemaan noin euroa nykyisestä vuosittain. Yleishallinnon kustannussäästöä ei ole arvioitu, vaikka niitä kertyy synergian kautta (tietohallinto jne.). Oppilashuollon ja kouluterveydenhuollon saavutettavuuden lisäksi tulee jonkun verran matkakulujen, työtilojen ym. kautta säästöä. Lisäksi on huomioitava, että mikäli koulutoimintaa jatketaan Kiukaisten yhteiskoulussa tulee siellä koulurakennuksessa lähivuosina tehdä merkittäviä perusparannuksia. Talouden tiukat säästötoimet jatkuvat kunnassa seuraavinakin vuosina. Rakenteelliset muutokset niin palveluverkossa kuin palvelurakenteessa ovat parhaita mahdollisuuksia säästöjen aikaansaamiseen. Kiukaisten yhteiskoulun lakkauttamisella saavutetaan toiminnallisia ja taloudellisia säästöjä. Pedagogisesti voidaan todeta, että Euran yhteiskoulussa pystytään turvaamaan pedagogisesti yhtä hyvä opetus kuin on ollut Kiukaisten yhteiskoulussa. Euran kunta ilmoitti kuntalain 29 :n ja hallintolain 41 :n mukaisesti Kiukaisten yhteiskoulun lakkauttamisen vireille tulosta Alasatakuntalehdessä, kunnan kotisivulla sekä kunnan virallisella ilmoitustaululla. Kouluverkkosuunnitelma oli nähtävillä kunnan kotisivulla. Näin varattiin mahdollisuus jättää asiaan liittyviä mielipiteitä kirjallisesti tai sähköpostitse osoitteeseen Euran kunta, Kirjaamo, PL Eura tai kirjaamo@ eura.fi klo mennessä. Kiukaisten yhteiskoulun lakkauttamiseen liittyviä kannanottoja saapui yhteensä 19. Kaksi kannanotoista sisälsi myös adressin, joista toisessa oli

7 57 allekirjoittajaa ja toisessa 87 allekirjoittajaa. Kannanotoissa tuotiin esille muun muassa seuraavia asioita: Kiukaisten yhteiskoulun oppilaat ja opettajat eivät mahdu nykyisiin Euran yhteiskoulun tiloihin, Euran yhteiskoulun henkilökuntaa eikä rehtoria ei ole riittävästi kuultu koulukeskushankkeen eri vaiheissa, vastustamme esitettyä toteuttamistapaa ja aikataulua, Kiukaisten yhteiskoulun kuntokartoituksen kustannusarvion oikeellisuus, koulumatkoihin liittyvät asiat, Kiukaisten yhteiskoulun tilavat, toimivat ja asianmukaiset tilat, Kiukaisten yhteiskoulussa on useamman vuoden kestäviä erilaisia projekteja, joita Euran yhteiskoulussa ei ole, miten kouluruokailu hoidetaan jatkossa, verorahojen käyttö veronmaksajien hyväksi, turvalliset ja terveelliset tilat, koulukuljetus tulee järjestää sujuvaksi, Pohjois-Euran vilkas ja liikunnallinen harrastustoiminta täyttää salivuorot Kiukaisten yhteiskoulussa, Kiukaisten yhteiskouluun on helppo saada päteviä sijaisia, Kiukaisten yhteiskoululla on pitkät perinteet uuden opetussuunnitelman mukaisesta yhteisöllisestä oppimisesta, erilaisista projekteista ja leirikoulujen järjestämisestä, Kiukaisten yhteiskoulun jaksojärjestelmä kerää kiitosta kaikilta sen kokeneilta, mahdollinen vaihto 75 minuutin oppitunnista 45 minuutin oppituntiin, Kiukaisten yhteiskoulun mahdollinen lakkauttaminen on sidottava selkeästi Euran yhteiskoulun remontin ja laajennuksen valmistumiseen, Euran yhteiskoulun keittiö tulisi remontoida niin, että keittiö vastaa sille asetettua todellista tarvetta, oikein markkinoituna voisi Euran kunta esiintyä yläastetason opetuksen monipuolisena tarjoajana, hyvä oppilaanohjaus sekä aktiivinen kerho- ja oppilaskuntatoiminta, tulevaisuudessa Euran kasvatus- ja opetusyksikön tulisi keskittyä laadukkaan, vetovoimaisen ja taloudellisesti edullisen kouluverkon suunnitteluun sekä Kiukaisten yhteiskoulun kehittämiseen yhdessä Euran yhteiskoulun kanssa, pienessä koulussa, omassa tutussa kylässä, lyhyiden koulumatkojen päässä toimivat mm. erityiskurssit remonttitoiminnasta ja lemmikkieläinten hoidosta, pienryhmille, laajemmalle erityisopetukselle tai opetuksen eriyttämiselle ei koulussa olisi yhdistämisen jälkeen enää minkäänlaista toimintamahdollisuuksia, Euran yhteiskoulun wc-tilat ovat riittämättömät, paperilla ja valtakunnallisesti katsoen suunnitelmanmukaiset oppilaan ryhmät ovat esimerkillisen kokoisia, tarvitaan joka luokka-asteelle seitsemän perusopetusryhmää ja lisätilaa, Euran yhteiskoulun peruskorjausta tulee kiirehtiä, Kiukaisten yhteiskoulun liikuntatilat tulisi säilyttää kuntalaisten ja seurojen käytössä jatkossakin, onko selvitetty mitä maksaa, jos molemmat yhteiskoulut remontoidaan vastaamaan nykyajan vaatimuksia, lähellä oleva koulu ja pienemmät luokkakoot ovat jo laatua sinänsä, Euran yhteiskoulun tilojen opetustilat (mm ilmanvaihto) eivät ole riittävällä tasolla nytkään, riittävä saneeraus ja laajennus on välttämätön ehto ennen siirtoa, jo kuntaliitoksen piti lopettaa Kiukaisten yhteiskoulu, mutta liitosasiakirjoihin kirjattiin, että koulu jatkaa nykyisellään. Henkilöstön kuuleminen toteutettiin yhteistoimintamenettelyn mukaisesti Liitteenä Euran kunnan kouluverkkosuunnitelma vuosille liitteineen Liitteenä kutsu yhteistoimintalaista annetun lain mukaiseen keskustelutilaisuuteen koskien kouluverkkosuunnitelmassa mainittua

8 Kiukaisten yhteiskoulun lakkauttamista Liitteenä Yhteistoiminnasta annetun lain mukaisen keskustelutilaisuuden muistio koskien kouluverkkosuunnitelmassa mainittua Kiukaisten yhteiskoulun lakkauttamista Liitteenä ilmoitus Kiukaisten yhteiskoulun lakkauttamisen vireille tulosta Liitteenä saapuneet kirjalliset kannanotot koskien Kiukaisten yhteiskoulun lakkauttamista (19), joista kaksi sisältää adressin (toisessa allekirjoittajia 57 ja toisessa 87) Valmistelu- ja lisätiedot: sivistystoimenjohtaja Teija Vuohijoki, puh Ehdotus Sivistystoimenjohtaja: Kasvatus- ja opetuslautakunta ehdottaa kunnanhallitukselle ja sitä kautta valtuustolle, että Kiukaisten yhteiskoulu lakkautetaan ja oppilaat siirtyvät Euran yhteiskoulun oppilaiksi alkaen. Koulun nykyinen vakituinen henkilökunta voidaan sijoittaa muihin vastaaviin tehtäviin Euran kunnassa. Euran koulukeskuksessa tehdään valtuuston päätöksen mukainen peruskorjaus ja uudisrakentaminen, joka etenee hyväksytyn työohjelman mukaisesti. Kasvatus- ja opetuslautakunta ehdottaa lisäksi kunnanhallitukselle ja sitä kautta valtuustolle, että Euran koulukeskuksen II-vaiheen peruskorjauksen jatkaminen nyt hyväksytyn II vaiheen (1. osan) jatkoksi otetaan huomioon kunnan seuraavissa talousarvioehdotuksissa ja taloussuunnitelmassa. Päätös Kasvatus- ja opetuslautakunta: Keskustelun jälkeen Jari Seppälä pyysi taukoa ja kokous keskeytettiin klo väliseksi ajaksi. Ari Reunanen teki esittelijän ehdotuksesta poikkeavan ehdotuksen: Kasvatus- ja opetuslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja sitä kautta valtuustolle, että Kiukaisten yhteiskoulu lakkautetaan ja oppilaat siirtyvät Euran yhteiskoulun oppilaiksi alkaen. Koulun nykyinen vakituinen henkilökunta voidaan sijoittaa muihin vastaaviin tehtäviin Euran kunnassa. Euran koulukeskuksessa tehdään valtuuston päätöksen mukainen peruskorjaus ja uudisrakentaminen, joka etenee hyväksytyn työohjelman mukaisesti. Lisäksi kasvatus- ja opetuslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että Euran yhteiskoulun suunnittelutyötä jatketaan välittömästi nyt esillä olevan suunnittelutyön valmistuttua siten, että suunnittelu mahdollistaa yhteiskoulun Savikon puoleisen siiven peruskorjauksen käynnistämisen kesällä Tätä varten esitetään varattavaksi suunnittelumääräraha vuoden 2016 talousarvioon ja rakentamisen mahdollistavat määrärahavaraukset suunnitelmavuosille 2017 ja 2018.

9 Petri Salminen kannatti ehdotusta. Suoritetussa kättennostoäänestyksessä muutosehdotus hyväksyttiin äänin 9-0. Khall Ehdotus Valmistelu ja lisätiedot: Sivistystoimenjohtaja Teija Vuohijoki, puh Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että Kiukaisten yhteiskoulu lakkautetaan ja oppilaat siirtyvät Euran yhteiskoulun oppilaiksi alkaen. Koulun nykyinen vakituinen henkilökunta voidaan sijoittaa muihin vastaaviin tehtäviin Euran kunnassa. Euran koulukeskuksessa tehdään valtuuston päätöksen mukainen peruskorjaus ja uudisrakentaminen, joka etenee hyväksytyn työohjelman mukaisesti, Euran yhteiskoulun suunnittelutyötä jatketaan välittömästi nyt esillä olevan suunnittelutyön valmistuttua siten, että suunnittelu mahdollistaa yhteiskoulun Savikon puoleisen siiven peruskorjauksen käynnistämisen kesällä Tätä varten esitetään varattavaksi suunnittelumääräraha vuoden 2016 talousarvioon ja rakentamisen mahdollistavat määrärahavaraukset suunnitelmavuosille 2017 ja Kunnanjohtajan kokouksessa täydentämä päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että Kiukaisten yhteiskoulu lakkautetaan ja oppilaat siirtyvät Euran yhteiskoulun oppilaiksi alkaen. Koulun nykyinen vakituinen henkilökunta voidaan sijoittaa muihin vastaaviin tehtäviin Euran kunnassa. Euran koulukeskuksessa tehdään valtuuston päätöksen mukainen peruskorjaus ja uudisrakentaminen, joka etenee hyväksytyn työohjelman mukaisesti, Euran yhteiskoulun suunnittelutyötä jatketaan välittömästi nyt esillä olevan suunnittelutyön valmistuttua siten, että suunnittelu mahdollistaa yhteiskoulun Savikon puoleisen siiven peruskorjauksen käynnistämisen kesällä Tätä varten esitetään varattavaksi suunnittelumääräraha vuoden 2016 talousarvioon ja rakentamisen mahdollistavat määrärahavaraukset suunnitelmavuosille 2017 ja Määrärahavaraukset tehdään valtuustossa vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman käsittelyn yhteydessä. Päätös Kunnanhallitus: Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.

Kiukaisten yhteiskoulun lakkauttaminen

Kiukaisten yhteiskoulun lakkauttaminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 68 26.10.2015 Kiukaisten yhteiskoulun lakkauttaminen 250/12.00.00/2015 Kasvope 68 Euran kunnan kouluverkkosuunnitelmaa on käsitelty kasvatus- ja opetuslautakunnassa jo usean

Lisätiedot

Kiukaisten yhteiskoulun lakkauttaminen

Kiukaisten yhteiskoulun lakkauttaminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 68 26.10.2015 Kunnanhallitus 193 02.11.2015 Valtuusto 54 09.11.2015 Kiukaisten yhteiskoulun lakkauttaminen 250/12.00.00/2015 Kasvope 26.10.2015 68 Euran kunnan kouluverkkosuunnitelmaa

Lisätiedot

Sorkkisten koulun lakkauttaminen

Sorkkisten koulun lakkauttaminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 67 26.10.2015 Kunnanhallitus 192 02.11.2015 Valtuusto 53 09.11.2015 Sorkkisten koulun lakkauttaminen 250/12.00.00/2015 Kasvope 26.10.2015 67 Euran kunnan kouluverkkosuunnitelmaa

Lisätiedot

Euran yhteiskoulujen hallinnollinen yhdistäminen

Euran yhteiskoulujen hallinnollinen yhdistäminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 2 29.01.2015 Kasvatus- ja opetuslautakunta 9 26.02.2015 Kasvatus- ja opetuslautakunta 39 06.04.2016 Euran yhteiskoulujen hallinnollinen yhdistäminen 23/01.01.00/2015 Kasvope

Lisätiedot

Euran koulukeskuksen II-vaihe/suunnittelun käynnistäminen

Euran koulukeskuksen II-vaihe/suunnittelun käynnistäminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 27 19.03.2014 Kunnanhallitus 69 07.04.2014 Kunnanhallitus 183 20.10.2014 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Kunnanhallitus 154 21.09.2015 Valtuusto 46 05.10.2015 Euran koulukeskuksen

Lisätiedot

EURAN KUNTA Pöytäkirja 8/ (29)

EURAN KUNTA Pöytäkirja 8/ (29) EURAN KUNTA Pöytäkirja 8/2015 1 (29) Valtuusto Aika 09.11.2015 klo 18:00-18:33 Paikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Anttila Tarja valtuutettu Arvola Hannu valtuutettu Heikkilä Hannu valtuutettu

Lisätiedot

Euran kunnan kouluverkkosuunnitelma vuosille 2015-2020

Euran kunnan kouluverkkosuunnitelma vuosille 2015-2020 Kasvatus- ja opetuslautakunta 49 16.06.2015 Kasvatus- ja opetuslautakunta 66 26.10.2015 Euran kunnan kouluverkkosuunnitelma vuosille 2015-2020 250/12.00.00/2015 Kasvope 16.06.2015 49 Kasvatus- ja opetuslautakunta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) 213 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätös päätti 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) 3 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätösehdotus päättää 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

EURAN KUNTA Pöytäkirja 8/ (24)

EURAN KUNTA Pöytäkirja 8/ (24) EURAN KUNTA Pöytäkirja 8/2015 1 (24) Kasvatus- ja opetuslautakunta Aika 26.10.2015 klo 16:08-18:35 Paikka Kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Reunanen Ari puheenjohtaja Anttila Tarja jäsen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 298 08.12.2014 Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/12.00.00/2014 Kunnanhallitus 298 Kunnanhallitus 20.10.2014 247 Koulutuslautakunta on kokouksissaan 8.9. ja 23.9.2014 valmistellut

Lisätiedot

EURAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1 (19)

EURAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1 (19) EURAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1 (19) Kasvatus- ja opetuslautakunta Aika 06.04.2016 klo 16:50-18:25 Paikka Euran kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Reunanen Ari Heikkilä Hannu Lammila Kaija

Lisätiedot

Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin

Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin Lasten ja nuorten 5 22.01.2014 valmistelutoimikunta Kunnanhallitus 26 11.02.2014 Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin LANUVTMK 5 Kunnallislaki 45 (11.4.2003/305)

Lisätiedot

valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Kasvatus- ja opetuslautakunta 28 21.04.2015 Kaupunginhallitus 84 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto 16 25.05.2015 Ahmoon koulun yhdistäminen Nyhkälän kouluun ja lakkauttaminen 16/12.00.01/2015 Kasvatus- ja

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN Sivistyslautakunta 52 27.09.2007 Joutsan kunnanhallitus 4 08.10.2007 Kunnanvaltuusto 57 22.10.2007 Sivistyslautakunta 5 19.02.2008 Joutsan kunnanhallitus 62 04.03.2008 Kunnanvaltuusto 18 10.03.2008 Joutsan

Lisätiedot

1 Perusturvan toimialan vakanssit

1 Perusturvan toimialan vakanssit Kunnanhallitus 386 30.11.2015 Vuoden 2016 talousarvion vakanssimuutokset 904/01.01.00/2015 Kunnanhallitus 386 Kunnanvaltuusto on 16.11.2015 kokouksessaan hyväksynyt kunnan talousarvion vuodelle 2016. Tehdään

Lisätiedot

Kouluverkon tiivistäminen alkaen

Kouluverkon tiivistäminen alkaen Kunnanhallitus 295 02.12.2013 Kunnanvaltuusto 63 10.12.2013 Kouluverkon tiivistäminen 1.8.2014 alkaen Kunnanhallitus 02.12.2013 295 303/12.00.00/2013 Kunnanhallitus antoi elokuussa 2013 asettamassaan raamissa

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa Kasvatus- ja opetuslautakunta 39 18.06.2014 Kunnanhallitus 134 11.08.2014 Valtuusto 29 29.09.2014 Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa 1305/12.01.03/2014 Kasvope

Lisätiedot

1. Nuorisotyö, nuorisotoiminta ja nuorisopolitiikkaan liittyvät yhteydenpitotehtävät.

1. Nuorisotyö, nuorisotoiminta ja nuorisopolitiikkaan liittyvät yhteydenpitotehtävät. SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Sivistystoimen tehtävänä on luoda edellytykset tietojen, taitojen ja myönteisten asenteiden avulla kuntalaisten henkiseen ja fyysiseen aktiivisuuteen ja kasvuun.

Lisätiedot

VUORENMAAN KOULUN LAKKAUTTAMINEN ALKAEN

VUORENMAAN KOULUN LAKKAUTTAMINEN ALKAEN Sivistyslautakunta 30 03.11.2015 Sivistyslautakunta 34 22.12.2015 Sivistyslautakunta 7 09.02.2016 VUORENMAAN KOULUN LAKKAUTTAMINEN 1.8.2016 ALKAEN 257/12.00/2015, 249/12.00/2014 SIVLTK 30 (Asian valmistelija

Lisätiedot

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7 1/7 UTAJÄRVEN KUNTA Liite UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015 Lukuvuosi _2015-2016 OPETUSSUUNNITELMAN TOTEUTTAMINEN opetustunnit yleisopetus vkt sltk myöntänyt 136 käytössä 136 opiskelijamäärä vuosiluokittain

Lisätiedot

Emmi Romppainen Emmi Romppainen

Emmi Romppainen Emmi Romppainen Kokouskutsu Nro Koulutuslautakunta 21.3.2019 2 Kokousaika TORSTAI 28.3.2019 KLO 18.00 Kokouspaikka Miinan koulun opettajien huone Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 7 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN Kunnanhallitus 97 08.05.2006 Kunnanhallitus 99 28.03.2007 Kunnanhallitus 118 16.04.2007 TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN 86//2006 Opistolautakunta

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 10.2.2016 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 10.2.2016 klo 9.00-15.00 Kokousaika 8.2.2016 klo 17.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 25 26 27 28 29 30 31 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Nuorten kesätyöpaikkatuki

Lisätiedot

Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv)

Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv) Kunnanhallitus 126 10.04.2017 Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv) Kunnanhallitus 10.04.2017 126 Ruotsinkielinen varhaiskasvatus-

Lisätiedot

OPETTAJIEN TEHTÄVÄKOHTAISEN PALKAN TVA-PERUSTEET LUKIEN

OPETTAJIEN TEHTÄVÄKOHTAISEN PALKAN TVA-PERUSTEET LUKIEN YLÖJÄRVEN KAUPUNKI OPETTAJIEN TEHTÄVÄKOHTAISEN PALKAN TVA-PERUSTEET 1.8.2009 LUKIEN Tva-perusteista on tehty päätökset -Kauphall 17.12.2007 662 -Kauphall 19.5.2008 256 -Kaup.joht. 9.6.2009 71 -OVTES Tva-työryhmä

Lisätiedot

1 Perusturvan toimialan vakanssit

1 Perusturvan toimialan vakanssit Kunnanhallitus 386 30.11.2015 Kunnanhallitus 22 25.01.2016 Vuoden 2016 talousarvion vakanssimuutokset perusturvan osalta 904/01.01.00/2015 Kunnanhallitus 30.11.2015 386 Kunnanvaltuusto on 16.11.2015 kokouksessaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) 239 Esitys kaupunginhallitukselle virkojen perustamisesta HEL 2011-008297 T 01 01 00 Päätös päätti esittää kaupunginhallitukselle, että se perustaisi 1.8.2012

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 14.12.2015 Voimaan 1.1.2016 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala Toiminta-ajatus Organisaatio 1 Kasvatus- ja opetuslautakunnan

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2 KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSKUTSU Sivistyslautakunta 29.9.2011 Kokousaika Torstai 6.10.2011 klo 17.00 Kokouspaikka Konneveden kunnantalo Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 HYVINVOINTILAUTAKUNTA 2.11.2015 SISÄLLYSLUETTELO

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 HYVINVOINTILAUTAKUNTA 2.11.2015 SISÄLLYSLUETTELO JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 HYVINVOINTILAUTAKUNTA 2.11.2015 SISÄLLYSLUETTELO 17 VUODEN 2015 TALOUSARVIO / TALOUDEN RAPORTIT AJ. 1.1.2015-30.6.2015 JA 1.1.2015-30.9.2015 / SIVISTYSTOIMEN VASTUUALUE...

Lisätiedot

YHTEISREHTORIJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN TOIMIVAKSI KUORTANEEN JA LEHTIMÄEN KUNNISSA JA OAJ:N HAKUSAARRON PURKAMINEN

YHTEISREHTORIJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN TOIMIVAKSI KUORTANEEN JA LEHTIMÄEN KUNNISSA JA OAJ:N HAKUSAARRON PURKAMINEN Kunnanhallitus 35 16.03.2004 YHTEISREHTORIJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN TOIMIVAKSI KUORTANEEN JA LEHTIMÄEN KUNNISSA JA OAJ:N HAKUSAARRON PURKAMINEN 59/02/021/2001 KH 35 Kuortaneen ja Lehtimäen kunnanhallitukset

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 31.3.2014 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 31.3.2014 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 25 Kokousaika 25.3.2014 klo 17.30 Kokouspaikka Päiväkoti Kuunari Käsiteltävät asiat 22 23 24 25 26 27 28 29 30 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Hyrynsalmen lukion lakkauttaminen

Hyrynsalmen lukion lakkauttaminen Koulutuslautakunta 65 14.10.2010 Koulutuslautakunta 72 04.11.2010 Maakuntahallitus I 240 15.11.2010 Maakuntavaltuusto 77 29.11.2010 Hyrynsalmen lukion lakkauttaminen KOLTK 65 Kainuun maakunta -kuntayhtymän

Lisätiedot

Kimpisen koulukeskus Toiminnot ja turvallisuus

Kimpisen koulukeskus Toiminnot ja turvallisuus Kimpisen koulun suunnittelutilanne INFO henkilöstölle Kimpisen koulun suunnittelutilanteesta -tilat, pihat, liikenneturvallisuus yleisellä tasolla -hallintomalli -henkilöstösuunnitelman valmisteluprosessi

Lisätiedot

Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Lapinjärventie 25 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Lapinjärventie 25 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 Kokousaika 22.10.2014 klo 18.42 20.20 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Lapinjärventie 25 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivu 19 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Torstaina 20.3.2014 kello 18.30 20.58 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU...2 TOIMINNAN YLEISET PERUSTEET...2 1 Toiminta-ajatus...2 2 LUKU...2 ORGANISAATIO...2 2 Lautakunnat...2 3 Lautakunnan kokoonpano...3

Lisätiedot

EURAN KUNTA Pöytäkirja 2/2015 1 (18)

EURAN KUNTA Pöytäkirja 2/2015 1 (18) EURAN KUNTA Pöytäkirja 2/2015 1 (18) Kasvatus- ja opetuslautakunta Aika 26.02.2015 klo 16:00-18:10 Paikka Euran kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Reunanen Ari Ansio Teemu Anttila Tarja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 149. 149 Tapiolan koulun opetuksen järjestäminen syksystä 2013 alkaen (palautettu osittain 14.5.2013)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 149. 149 Tapiolan koulun opetuksen järjestäminen syksystä 2013 alkaen (palautettu osittain 14.5.2013) 12.06.2013 Sivu 1 / 1 2299/12.01.01/2013 149 Tapiolan koulun opetuksen järjestäminen syksystä 2013 alkaen (palautettu osittain 14.5.2013) Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) 816 52033 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75 10.10.2016 Sivu 1 / 1 3757/2016 10.03.02 70 5.9.2016 75 Jousenkaaren koulu (Pöydälle 5.9.2016) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen

Lisätiedot

Lisämäärärahan myöntäminen kasvatus- ja opetuslautakunnalle tuntikehystä varten

Lisämäärärahan myöntäminen kasvatus- ja opetuslautakunnalle tuntikehystä varten Kasvatus- ja opetuslautakunta 11 27.01.2016 Lisämäärärahan myöntäminen kasvatus- ja opetuslautakunnalle tuntikehystä varten 316/12.00.01/2013 KOPLK 27.01.2016 11 Kaupunginvaltuusto on käsitellessään vuoden

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Sivistyslautakunta 27.10.2015. Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Sivistyslautakunta 27.10.2015. Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 75 76 77 78 79 80 81 82 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille Kunnanvaltuusto 65 25.06.2013 Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille KVALT 65 Khsal 31 Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69 19.04.2017 Sivu 1 / 1 617/2017 12.01.00.00 69 Komeetan ja Päivänkehrän koulujen yhdistäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Eeva-Kaisa Ikonen, puh. 043 825 4966 Jemina Sirviö, puh. 043 8265234

Lisätiedot

VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE

VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE 0) Säästövaikutus käyttötalouteen 0 euroa Luohua Perhepäivähoitoa ja 0-6 luokkien koulu, sivukirjasto Oppilasmäärät: 2019: 54 Oppilasmäärät: (arvio) 2030: 44 Henkilöstömäärä nykyisellään

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6.

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6. Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 1 Soveltaminen Tämä johtosääntö kattaa sivistystoimen päävastuualueen. Johtosäännön määräyksiä sovelletaan opetus- ja kulttuuritoimeen, varhaiskasvatukseen

Lisätiedot

Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat

Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat Kasvatus- ja opetuslautakunta 85 29.09.2016 Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat Kasvope 85 Varhaiskasvatuspäällikön henki lös tö asiat Rehtoreiden Ahmasojan koulun Lautakunnan tiedoksi saatetaan seuraavat

Lisätiedot

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 20 29.04.2014 Kunnanhallitus 105 12.05.2014 Kunnanhallitus 124 26.05.2014 TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 29.04.2014

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Haimila Veikko tekninen johtaja, asiantuntija 33

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Haimila Veikko tekninen johtaja, asiantuntija 33 Iitin kunta Pöytäkirja 8/2015 1 Tarkastuslautakunta 23.09.2015 Aika Keskiviikko 23.09.2015 klo 18:00-19:42 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka

Lisätiedot

Opettajien tehtäväkohtaisen palkan TVA-perusteet 1.8.2011 lukien

Opettajien tehtäväkohtaisen palkan TVA-perusteet 1.8.2011 lukien Ylöjärven kaupunki Opettajien tehtäväkohtaisen palkan TVA-perusteet 1.8.2011 lukien 1. Laaja-alainen pedagoginen ja/tai muu kunnallinen kehittämistehtävä 1.1. Erityisopetuksen ja/tai oppilashuollon kunnallinen

Lisätiedot

tehdä seuraavat vakanssijärjestelyt

tehdä seuraavat vakanssijärjestelyt Kunnanhallitus 76 16.02.2015 Kunnanhallitus 86 02.03.2015 Perusturvan toimialan uudet vakassit ja vakanssijärjestelyt 2015 21/01.01.00/2014 Kunnanhallitus 16.02.2015 76 Kunnanvaltuuston 29.11.2014 hyväksymään

Lisätiedot

Teknisen toimen osalta on valmistelutyössä ollut mukana Antero Korhonen ja Matti Pälvimäki.

Teknisen toimen osalta on valmistelutyössä ollut mukana Antero Korhonen ja Matti Pälvimäki. Kunnanhallitus 183 25.07.2005 Kunnanhallitus 40 20.02.2006 Kunnanhallitus 88 24.04.2006 KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUS 98/68/681/2005 (Asian valmistelija sivistystoimenjohtaja Jorma Mäkinen, puh. 0207 618

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2015 265

ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2015 265 ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2015 265 Lasten ja nuorten lautakunta AIKA 29.09.2015 klo 18:00-20:35 PAIKKA Oriveden kaupungintalon kokoustilat KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 85 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 6 09.02.2016 Sivistyslautakunta 21 03.05.2016 Kunnanhallitus 93 09.05.2016 Kunnanhallitus 116 13.06.2016

Sivistyslautakunta 6 09.02.2016 Sivistyslautakunta 21 03.05.2016 Kunnanhallitus 93 09.05.2016 Kunnanhallitus 116 13.06.2016 Sivistyslautakunta 6 09.02.2016 Sivistyslautakunta 21 03.05.2016 Kunnanhallitus 93 09.05.2016 Kunnanhallitus 116 13.06.2016 JUVAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN TOIMITILARYHMÄ 45/12.00/2016 SIVLTK 6 (Asian valmistelija

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi

Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi Koulutuslautakunta 60 13.08.2014 Koulutuslautakunta 65 08.09.2014 Koulutuslautakunta 76 23.09.2014 Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi 395/02.01.00/2014 Koulutuslautakunta

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/12

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/12 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/12 Koulutuslautakunta Aika 02.05.2017 klo 17:00-18:20 Paikka Kunnanvirasto Käsitellyt asiat Asia Sivu 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 27 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 1 (6) 209 Peruskoulun luokanopettajien, erityisopettajien ja apulaisrehtorien virkojen perustaminen ja peruskoulun rehtorien virkojen lakkauttaminen HEL 2017-000245

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA. Laitasaaren koulu

MUHOKSEN KUNTA. Laitasaaren koulu MUHOKSEN KUNTA Laitasaaren koulu TYÖSUUNNITELMA LUKUVUOSI 2011 2012 1 KOULU- JA OPPILASTIEDOT LUKUVUONNA 2011-2012 KOULUTIEDOT koulun nimi Laitasaaren koulu koulun osoite Hotintie 22, 91510 Rova opettajien

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 2/2016 Sivistyslautakunta. 12 Sivistystoimen vastuuhenkilöt, laskujen tarkastaminen ja hyväksyminen

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 2/2016 Sivistyslautakunta. 12 Sivistystoimen vastuuhenkilöt, laskujen tarkastaminen ja hyväksyminen Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 3.3.2016 klo 17.00-18.10 Paikka Muonion kirjasto Asiat 12 Sivistystoimen vastuuhenkilöt, laskujen tarkastaminen ja hyväksyminen 13 Sivistyslautakunnan vuoden 2015 toiminnallisten

Lisätiedot

Kunnanhallitus Friggesby skolan lakkauttaminen lähtien (kv) 1017/ /2015. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Friggesby skolan lakkauttaminen lähtien (kv) 1017/ /2015. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 54 29.02.2016 Friggesby skolan lakkauttaminen 1.8.2016 lähtien (kv) 1017/12.00.01/2015 Kunnanhallitus 29.02.2016 54 Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 9.12.2015 54 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 369. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 369. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28..206 Sivu / 3757/206 0.03.02 369 Jousenkaaren koulu Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen toimen johtaja Olli

Lisätiedot

Palveluverkkotoimikunnan esitys - kuntalaiskyselyn tuloksia

Palveluverkkotoimikunnan esitys - kuntalaiskyselyn tuloksia Palveluverkkotoimikunnan esitys - kuntalaiskyselyn tuloksia Risto Nikunlaakso 16.5.2016 1 Kuntalaiskysely palveluverkkotoimikunnan esityksestä Kuntalaisille varattiin mahdollisuus kommentoida palveluverkkotoimikunnan

Lisätiedot

Kunnanhallitus 207 02.09.2014 Kunnanhallitus 220 15.09.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014

Kunnanhallitus 207 02.09.2014 Kunnanhallitus 220 15.09.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Kunnanhallitus 207 02.09.2014 Kunnanhallitus 220 15.09.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 MATTI RINTEEN KUNTALAISALOITE:NYKYMUOTOINEN PERUSOPETUS JA LUKIO SÄILYTETTÄVÄ KUNNASSA/LUKIOKOULUKSEN TULEVAISUUS

Lisätiedot

Konneveden kunnantalo

Konneveden kunnantalo KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA No 3/2019 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 1 KOKOUSAIKA 14.3.2019 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo JÄSEN: Antti Waris, pj Henri Hedman, vpj Pirkko Hynninen

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 5/2014 84

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 5/2014 84 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 5/2014 84 Sivistyslautakunta Aika Paikka 17.06.2014 klo 18:00-19:00 Kunnanvirasto kunnahallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi

Lisätiedot

4432/12.01.00.00/2015

4432/12.01.00.00/2015 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4432/12.01.00.00/2015 162 Haukilahden lukion opetuksen järjestäminen Aalto-yliopiston kampuksella syksystä 2016 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Kristiina Erkkilä, puh. 09 816 52202

Lisätiedot

Koulutuslautakunta Lisätalousarvio /12/2016. KOULTK 28 VYK Anianpelto

Koulutuslautakunta Lisätalousarvio /12/2016. KOULTK 28 VYK Anianpelto Koulutuslautakunta 28 02.05.2017 Lisätalousarvio 2017 1072/12/2016 KOULTK 28 VYK Anianpelto Lukuvuonna 2017-2018 VYK Anianpellon koulussa oli varauduttu kahteen yleisopetuksen luokkaan sekä yhteen pienryhmään.

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma , koulutuslautakunta

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma , koulutuslautakunta Koulutuslautakunta 83 09.10.2013 Koulutuslautakunta 101 26.11.2013 Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015-2016, koulutuslautakunta 151/02.01.00/2013 Koulutuslautakunta 09.10.2013 83 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2013 Sivistyslautakunta

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2013 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 4.12.2013 klo 18.00-18.40 Paikka Ravintola Kammari, Olos Asiat 111 Kokouksen avaaminen 112 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 113 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

Keskiviikko 16.9.2015 klo 16.00-17.06

Keskiviikko 16.9.2015 klo 16.00-17.06 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 7/ 2015 Sivistyslautakunta Sivu 1 (7) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 16.9.2015 klo 16.00-17.06 Rautalammin lukio Anu Hotti Riitta Hiironen

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Sivistyslautakunta sivu 1. Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Sivistyslautakunta sivu 1. Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Sivistyslautakunta sivu 1 Kokousaika 28.1.2011, kello 14.30 17:00 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Hellsten Vesa,

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 14 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 3 / 2016 KOKOUSAIKA Ti 19.4.2016 klo 18.30 19.50 KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 14 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 3 / 2016 KOKOUSAIKA Ti 19.4.2016 klo 18.30 19.50 KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 14 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 3 / 2016 KOKOUSAIKA Ti 19.4.2016 klo 18.30 19.50 KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu Jäsenet: paikalla: Varajäsenet: paikalla: Saukko Piia, pj. x Saukko

Lisätiedot

Saapuvilla Peltola Anniina puheenjohtaja. Martikainen Katariina. Väinölä Päivi

Saapuvilla Peltola Anniina puheenjohtaja. Martikainen Katariina. Väinölä Päivi Iitin kunta Pöytäkirja 4/2014 42 Koulutuslautakunta 09.04.2014 Aika 09.04.2014 klo 18:30-19:57 Paikka Haapakimolan koulu Saapuvilla Peltola Anniina puheenjohtaja Suursalmi Pentti varapuheenjohtaja Martikainen

Lisätiedot

Kuntaliitoksen tapahtuessa Joutsan kunnan henkilöstö muodostuu nykyisestä Joutsan kunnan ja Leivonmäen kunnan henkilöstöstä.

Kuntaliitoksen tapahtuessa Joutsan kunnan henkilöstö muodostuu nykyisestä Joutsan kunnan ja Leivonmäen kunnan henkilöstöstä. Joutsan kunnanhallitus 216 24.09.2007 Kunnanvaltuusto 55 22.10.2007 Henkilöstötoimikunta 7 29.10.2007 Henkilöstötoimikunta 13 12.11.2007 Yhteinen Joutsan kunnanhallitus 37 19.11.2007 Kuntaliitossopimuksen

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 4.5.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 4.5.2015 klo 9.00-15.00 Sivistyslautakunta 28.4.2015 43 Kokousaika 28.4.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Päiväkoti Kuunari Käsiteltävät asiat 37 38 39 40 41 42 43 44 45 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Puheenjohtaja. varajäsen. Kraapo Juha esittelijä/sihteeri

Puheenjohtaja. varajäsen. Kraapo Juha esittelijä/sihteeri Viranomainen No 3/2015 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivistyslautakunta Sivu 32 KOKOUSAIKA Keskiviikko 10.6.2015 17.30 18.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kunnanvirasto,

Lisätiedot

113 21.11.2012 varhaiskasvatuslautakunta Vuoden 2013 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut

113 21.11.2012 varhaiskasvatuslautakunta Vuoden 2013 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut Opetus- ja 109 17.10.2012 varhaiskasvatuslautakunta Opetus- ja 113 21.11.2012 varhaiskasvatuslautakunta Vuoden 2013 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut // Opetvarh 109 Sivistys-

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Loviisan kouluverkon kehittämissuunnitelma / /2011

Sivistyslautakunta Loviisan kouluverkon kehittämissuunnitelma / /2011 Sivistyslautakunta 81 24.09.2014 Loviisan kouluverkon kehittämissuunnitelma 2015-2020 808/12.00.00/2011 SL 81 Valmistelijat: taloussuunnittelija Siv Mårtens, puh. 040 5685526, koulutuspäällikkö Timo Tenhunen,

Lisätiedot

Lausunnon antamisen määräaika on 15.1.2016. Lausuntopyyntö ja valitus ovat kokonaisuudessaan nähtävänä kaupunginhallituksen kokouksessa.

Lausunnon antamisen määräaika on 15.1.2016. Lausuntopyyntö ja valitus ovat kokonaisuudessaan nähtävänä kaupunginhallituksen kokouksessa. Kaupunginhallitus 10 11.01.2016 Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle valitukseen koskien valtuuston päätöstä vuoden 2016 talousarvion hyväksymisestä Poikeluksen päiväkodin sulkemisen osalta / Koskela

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 8/ Otsikko Sivu 68 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 98

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 8/ Otsikko Sivu 68 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 98 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 8/2017 95 Sivistyslautakunta 24.10.2017 AIKA 24.10.2017 klo 18.30 PAIKKA Narvan koulun ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 68 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 19.04.2017 Sivu 1 / 1 74 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus Suomenkielisen opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen ei kuntalain

Lisätiedot

Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 5/ (6) Sivistyslautakunta Perusopetuksen vaiheittainen keskittäminen kuntakeskukseen

Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 5/ (6) Sivistyslautakunta Perusopetuksen vaiheittainen keskittäminen kuntakeskukseen Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (6) 50 Perusopetuksen vaiheittainen keskittäminen kuntakeskukseen KNGDno-2015-622 Valmistelija / lisätiedot: Jaana Strandman jaana.strandman@kangasniemi.fi Liitteet

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 22 03.05.2016 Sivistyslautakunta 29 30.05.2016 KOULUKESKUKSEN D-OSASSA ANNETTAVAN OPETUKSEN SIIRTYMINEN VÄISTÖTILOIHIN 11.8.2016 ALKAEN 139/12.01/2016 SIVLTK 22 (Asian valmistelijat

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA. Sivistyslautakunta. Kokousnumero 2/2018 Aika Tiistai klo Kunnanhallituksen kokoushuone

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA. Sivistyslautakunta. Kokousnumero 2/2018 Aika Tiistai klo Kunnanhallituksen kokoushuone ESITYSLISTA Kokousnumero 2/2018 Aika Tiistai klo 17.30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Henkilötiedot on poistettu Kuntalain 140.1 :n nojalla KOKOUSKUTSU 20.03.18 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

KASVATUS- JA KOULUTUSLAUTAKUNTA 3/2019

KASVATUS- JA KOULUTUSLAUTAKUNTA 3/2019 REISJÄRVEN KUNTA KASVATUS- JA KOULUTUSLAUTAKUNTA 3/2019 KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Aika: Tiistai 12.3.2019 klo 18.10 20.55 Paikka: Kisatien koulu, luokkahuone 152 Läsnä: Kiviranta Oili, pj x Kemppainen Timo,

Lisätiedot

KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2/2017

KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2/2017 KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2/2017 Aika 23.2.2017 klo 18.01-18.22 Paikka Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä Holkko Merja puheenjohtaja Haavisto Jonna varapuheenjohtaja Halmela

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2016. Sivistyslautakunta 18.04.2016 1

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2016. Sivistyslautakunta 18.04.2016 1 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2016 Sivistyslautakunta 18.04.2016 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Maanantai 18.04.2016 klo 18.00 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Oksanen Annika

Lisätiedot

3 Talouden seuranta 31.3.2015 / tukipalvelulautakunta

3 Talouden seuranta 31.3.2015 / tukipalvelulautakunta Mäntyharju Kokouskutsu 1 (11) Aika 06.05.2015, klo 17:30 Paikka Kunnantalo, kokoushuone lahna Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Talouden seuranta 31.3.2015

Lisätiedot

Perusopetuksen laadun huoltajakysely 2014

Perusopetuksen laadun huoltajakysely 2014 Perusopetuksen laadun huoltajakysely 0 Tuusulan kunnan perusopetuksen huoltajakysely toteutettiin maaliskuussa 0. Sähköiseen kyselyyn vastasi 8 perusopetuksen.,. ja 9. luokkien oppilaiden huoltajaa. Yleistä,,0,8,,,,,.

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2013

PÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2013 91 PÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2013 KOKOUSAIKA 28.10.2013 klo 19.30 21.05 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto, valtuustosali Seppo Haapasuo, pj Niina Alatalo Juha Alkio,

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 27.8.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 27.8.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 71 Kokousaika 25.8.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Merihelmi, Laitakari Käsiteltävät asiat 61 62 63 64 65 66 67 68 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Torstai 2.5.2013 kello 20.00-21.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden

Lisätiedot

Sivistystoimen toimialan vakanssimuutokset, lakkautukset ja uudet vakanssit 2015

Sivistystoimen toimialan vakanssimuutokset, lakkautukset ja uudet vakanssit 2015 Kunnanhallitus 477 17.12.2014 Sivistystoimen toimialan vakanssimuutokset, lakkautukset ja uudet vakanssit 2015 21/01.01.00/2014 Kunnanhallitus 477 Kunnanvaltuuston 29.11.2014 hyväksymään vuoden 2015 talousarvioon

Lisätiedot

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan Palvelutuotannon lautakunta 88 7.08.05 Kunnanhallitus 80 4.09.05 Kunnanvaltuusto 97.0.05 Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen

Lisätiedot

Olarin ja Suurpelto-Henttaan koulupalvelut. Juha Nurmi Kehittämispäällikkö

Olarin ja Suurpelto-Henttaan koulupalvelut. Juha Nurmi Kehittämispäällikkö Olarin ja Suurpelto-Henttaan koulupalvelut Juha Nurmi Kehittämispäällikkö Tehdyt päätökset Päivänkehrän koulun rehtori johtaa myös Komeetan koulua lukuvuoden 2016-17 loppuun Päivänkehrän koulun peruskorjaus

Lisätiedot

KUULEMINEN RUOVEDEN KUNNAN KOULULAITOKSEN PEKKALAN JA VISUVEDEN KYLÄKOULUJEN LAKKAUTTAMISASIASSA (Kuntalaki 29 ja Hallintolaki 34 ) 3.6.

KUULEMINEN RUOVEDEN KUNNAN KOULULAITOKSEN PEKKALAN JA VISUVEDEN KYLÄKOULUJEN LAKKAUTTAMISASIASSA (Kuntalaki 29 ja Hallintolaki 34 ) 3.6. KUULEMINEN RUOVEDEN KUNNAN KOULULAITOKSEN PEKKALAN JA VISUVEDEN KYLÄKOULUJEN LAKKAUTTAMISASIASSA (Kuntalaki 29 ja Hallintolaki 34 ) 3.6.2014 Urheilutalolla Ruovesi Ruoveden valtuusto on strategiassaan

Lisätiedot

Verkostotyön eteneminen. Yleinen kuuleminen 3.11.2014 Opetusjohtaja Leena Auvinen

Verkostotyön eteneminen. Yleinen kuuleminen 3.11.2014 Opetusjohtaja Leena Auvinen Verkostotyön eteneminen Yleinen kuuleminen 3.11.2014 Opetusjohtaja Leena Auvinen Verkostotyön ja valmistelun perusteet Kuopion kaupunginvaltuuston 26.9.2011 71 hyväksymä Kuopion päivähoito-, koulu- ja

Lisätiedot