Kunnanhallitus hyväksyi Veikkolan oppimiskeskusta koskevan tarveselvityksen sekä päätti käynnistää hankesuunnittelun.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kunnanhallitus hyväksyi Veikkolan oppimiskeskusta koskevan tarveselvityksen sekä päätti käynnistää hankesuunnittelun."

Transkriptio

1 Palvelutuotannon lautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Veikkolan koulun ja päiväkodin hankesuunnitelman hyväksyminen 763/ /2015 Palvelutuotannon lautakunta Kunnanhallitus hyväksyi Veikkolan oppimiskeskusta koskevan tarveselvityksen sekä päätti käynnistää hankesuunnittelun. Veikkolan koulun ja päiväkodin hankesuunnitelma on valmistunut Tarveselvityksen ja kunnanhallituksen päätöksen mukaisten toimintaperiaatteiden ja hankesuunnitelmaa varten tehtyjen selvitysten perusteella on päädytty siihen, että hankesuunnitelmassa esitetään päiväkodin rakentamista omalle tontilleen ja koulun laajennuksen sijoittamista omalle tontilleen. Lisäksi suunnitelmana on joko säilyttää nykyisen parakin osa, jossa toimii nykyinen neuvola, hammashoito ja kunnossapidon tilat tai vaihtoehtoisesti rakentaa uusi laajennus näille toiminnoille. Vaikka koulu ja päiväkoti sijoittuvat omina rakennuksinaan omille tonteilleen, tilaratkaisut suunnitellaan siten, että tilojen sijoittamisella ja monikäyttöisyydellä saavutetaan mahdollisimman paljon muuntuviin toimintoihin soveltuvia tiloja ja yhteiskäyttö- sekä synergiaetuja. Tilasuunnittelulla ja toimintojen sijoittamisella tuetaan campus-ajattelua. Päiväkodin pihasuunnittelussa noudatetaan suunnitteluohjeita sekä otetaan huomioon ilmasto- ja maasto-olosuhteet siten, että pihasta muodostuu ehyt, käyttötarpeisiin nähden toimiva ja esteettinen kokonaisuus. Päiväkodin pihalla säilytetään vanhaa puustoa mahdollisimman paljon. Koulurakennuksen piha säilyy nykyisellään lukuun ottamatta maastonmuokkausta uuden laajennuksen kohdalla. Toteutuessaan uusi mahdollinen neuvola, hammashoitola ja kunnossapitotilojen laajennus vapauttaa nykyisen parakkirakennuksen alta piha-aluetta koulun käyttöön. Tavoitteena on vaiheistaa rakennusprojekti niin, että ensin puretaan päiväkotirakennus ja tehdään uusi rakennus samalle tontille. Kun päiväkotirakennus on valmis, aloitetaan koulun nykyisen pihasiiven purkaminen ja uudelleen rakentaminen. Kun tämä on valmistunut, voidaan saneerata koulun nykyisiä tiloja suunnitelman mukaisesti. Viimeisenä toteutetaan mahdollinen pohjoissiipi uusille neuvola-/hammashoitola- /kunnossapitotiloille. Nykyinen parakkirakennus puretaan kahdessa osassa. Päiväkodin väistötiloina käytetään Vuorenmäen oppimiskeskuksen ja loppuvuonna 2017 valmistuvan Sjökullan oppimiskeskuksen

2 varhaiskasvatuksen tiloja. Koulun väistötilat järjestetään koulun ja päiväkodin yhteistyöllä sekä opetusjärjestelyin että hyödyntämällä lukujärjestysmahdollisuuksia. Lisäksi tarvitaan jonkin verran ulkopuolisia tiloja, joiden käytöstä sovitaan erikseen. Koulu esitetään rakennettavaksi 5-sarjaisena (790 oppilasta luokilla 1-9). Päiväkoti on mitoitettu 6 ryhmälle, joista 2 on esiopetuksen ryhmiä. Mitoituksellinen paikkamäärä päiväkodissa on noin 100. Yksi päiväkodin ryhmistä eli kotipesistä voi niin haluttaessa toimia asukaspuistona. Tähän kotipesään on siksi hankesuunnitelmavaiheessa sijoitettu pieni kotikeittiö. Hankkeen varsinainen suunnittelu voisi alkaa kesäkuussa 2017 ja jatkua vuodenvaihteeseen 17/18. Nykyinen päiväkoti purettaisiin vuoden 2018 alussa ja rakentaminen olisi käynnissä vuosina Mahdollinen laajennus neuvolalle ja hammashoitolalle ajoittuisi vuoteen Kirkkonummen kunnan talonrakennushankkeiden hankeohjeen mukaan käyttäjälautakunnan toimialan hyväksyttyä hankesuunnitelman asian käsittelee palvelutuotannon lautakunta ja sen jälkeen kunnanhallitus ja -valtuusto. Kunnanhallitus tekee investointipäätöksen ja sijoittaa hankkeen investointiohjelmaan. Kunnanvaltuusto tekee lopullisen investointipäätöksen. Kirkkonummen kunnan varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen pedagoginen suunnitelma käsiteltiin SVOL:ssa Veikkolan hankkeeseen liittyvä Veikkolan päiväkodin ja koulun pedagoginen suunnitelma on tämän asian liiteasiakirjoissa. FMC Laskentapalvelut Oy on laatinut hankkeesta kustannusselvityksen Hankkeen kokonaiskustannuksiksi on arvioitu , josta neuvola-, hammashoito- ja huoltorakennuksen osuus on Mikäli neuvola, hammaslääkäri ja huoltorakennus rajataan tämän hankkeen ulkopuolelle, hankkeen kokonaiskustannuksiksi on arvioitu Kustannusselvitys on tämän asian liiteasiakirjoissa. Vuoden 2017 talousarviossa hankkeen kokonaishinnaksi on arvioitu Määrärahojen jakautumista vuosille tulee tarkentaa seuraavassa talousarviossa. Valmistelija: rakennuttajainsinööri Hanne Nylund, puhelin , sähköposti: etunimi.sukunimi (at) kirkkonummi.fi

3 - Rakennustapaselostukset rakennuksittain - Toimintakaaviot (pohjapiirustukset) - Tyyppipäiväkodin pihasuunnitteluohjeet Yhdyskuntatekniikan toimialajohtaja Palvelutuotannon lautakunta päättää ehdottaa kunnahallitukselle ja edelleen kunnavaltuustolle päivätyn Veikkolan oppimiskeskuksen hankesuunnitelman hyväksymistä siten, että neuvola-, hammashoito- ja huoltorakennus rajataan tämän hankeen ulkopuolelle. Ponsi päiväkodin huomiota. Lautakunta Rakennuttajainsinööri Hanne Nylund ja arkkitehti Jonna Käppi esittelivät Veikkolan koulun ja päiväkodin hankesuunnitelman lautakunnalle. Jäsen Erkki Ahlsten esitti seuraavan ponnen: Veikkolan koulun ja liikennejärjestelmän suunnitteluun kiinnitetään erityistä hyväksyi ponnen yksimielisesti. Palvelutuotannon lautakunta päätti keskustelun jälkeen päätösehdotuksen mukaisesti. Tiedoksi jatkokäsittelyyn kunnanhallitukselle muutoksenhakukielto, koska asia on valmistelua Kunnanhallitus valmistelija: rakennuttamispäällikkö Jarno Köykkä, , etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi Esityslistan liite: - Rakennustapaselostukset rakennuksittain - Toimintakaaviot (pohjapiirustukset)

4 - Tyyppipäiväkodin pihasuunnitteluohjeet Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle päivätyn Veik ko lan oppimiskeskuksen hankesuunnitelman hyväksymistä siten, että neu vo la-, hammashoito- ja huoltorakennus rajataan tämän hankkeen ulkopuolelle. Sivistystoimenjohtaja Hannele Kujala, rakennuttamispäällikkö Jarno Köykkä ja arkkitehti Jonna Käppi olivat kokouksessa läsnä asian käsittelyn ajan. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Ulf Kjerin saapui kokoukseen klo 17:39 käsittelyn aikana. Esittelijä teki seuraavan lisäyksen esittelytekstiin: Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta päätti hy väk syä päivätyn Veikkolan koulun ja päiväkodin han ke suunni tel man. Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta päätti esittää, et tä suunnittelussa kiinnitettäisiin erityistä huomiota ruokapalvelun toimivuuteen si ten, että ruokien toimitus pystyttäisiin hoitamaan sisäkautta tai katetun kul ku väy län kautta koulun ja päiväkodin välillä. Kunnanhallitus: Ehdotuksen mukaisesti. Tiedoksi Kunnanvaltuusto ei muutoksenhakua Kunnanvaltuusto Esityslistan liite: - Rakennustapaselostukset rakennuksittain

5 - Toimintakaaviot (pohjapiirustukset) - Tyyppipäiväkodin pihasuunnitteluohjeet Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle päivätyn Veikkolan oppimiskeskuksen hankesuunnitelman hyväksymistä siten, että neuvola-, hammashoito- ja huoltorakennus rajataan tämän hankkeen ulkopuolelle. Konsultti, arkkitehti Jonna Käppi oli läsnä tämän pykälän aikana selostamassa hankesuunnitelmaa ja vastaamassa valtuutettujen esittämiin kysymyksiin. Myös rakennuttamispäällikkö Jarno Köykkä oli läsnä vastaamassa valtuutettujen kysymyksiin. Kunnanvaltuusto: Kunnanvaltuusto hyväksyi keskustelun jälkeen kunnanhallituksen ehdotuksen. Pöytäkirjan liite: Kv 1, , Kunnallisvalitus

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan Palvelutuotannon lautakunta 88 7.08.05 Kunnanhallitus 80 4.09.05 Kunnanvaltuusto 97.0.05 Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen

Lisätiedot

Suomenkielinen varhaiskasvatusja opetuslautakunta Kunnanhallitus

Suomenkielinen varhaiskasvatusja opetuslautakunta Kunnanhallitus Suomenkielinen varhaiskasvatusja 37 15.06.2016 opetuslautakunta Kunnanhallitus 251 22.08.2016 Veikkolan koulun laajennus, päiväkodin purkaminen ja uudisrakennus sekä mahdollisesti Veikkolan kirjaston tilojen

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 Kunnanvaltuusto Aika 24.04.2017 klo 18:00-20:09 Paikka Kunnantalo Ervastintie 2, Kirkkonummisali 1. kerros Läsnäolijat Kjerin Ulf puheenjohtaja Vanhamäki Veikko I

Lisätiedot

Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv)

Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv) Kunnanhallitus 126 10.04.2017 Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv) Kunnanhallitus 10.04.2017 126 Ruotsinkielinen varhaiskasvatus-

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 Kunnanvaltuusto Aika 24.04.2017 klo 18:00-20:09 Paikka Kunnantalo Ervastintie 2, Kirkkonummisali 1. kerros Läsnäolijat Kjerin Ulf puheenjohtaja Vanhamäki Veikko I

Lisätiedot

Tarjoukset esitellään ja päätösehdotus annetaan kokouksessa.

Tarjoukset esitellään ja päätösehdotus annetaan kokouksessa. Palvelutuotannon lautakunta 63 16.06.2016 Kunnanhallitus 247 208.2016 Kantvikin päiväkoti laajennus ja korjaus, lisämääräraha vuodelle 2016 (kv) 148/10.03.002/2011 Palvelutuotannon lautakunta 16.06.2016

Lisätiedot

Suomenkielinen varhaiskasvatusja opetuslautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Suomenkielinen varhaiskasvatusja opetuslautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Suomenkielinen varhaiskasvatusja 14 15.03.2017 opetuslautakunta Kunnanhallitus 127 10.04.2017 Kunnanvaltuusto 30 24.04.2017 Heikkilän päiväkodin lakkauttaminen 1.8.2017 alkaen 90/10.03.02.04/2017 Suomenkielinen

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ (18) Palvelutuotannon jaosto Kuntatekniikan kokoushuone Kielo, Ervastintie 2, Kirkkonummi

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ (18) Palvelutuotannon jaosto Kuntatekniikan kokoushuone Kielo, Ervastintie 2, Kirkkonummi Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2018 1 (18) Aika 01.03.2018, klo 17:08-19:52 Paikka Kuntatekniikan kokoushuone Kielo, Ervastintie 2, Kirkkonummi Käsitellyt asiat 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Finnsbackan päiväkodin rakentamiseen liittyvät ehdotukset ja päätökset

Finnsbackan päiväkodin rakentamiseen liittyvät ehdotukset ja päätökset Kunnanhallitus 188 13.06.2016 Kunnanhallitus 250 22.08.2016 Vastaus kuntalaisaloitteeseen Finnsbackan päiväkodin säilyttäminen Kirkkonummen keskustassa (kv) 264/05.10.00/2016 Kunnanhallitus 13.06.2016

Lisätiedot

Finnsbackan päiväkodin rakentamiseen liittyvät ehdotukset ja päätökset

Finnsbackan päiväkodin rakentamiseen liittyvät ehdotukset ja päätökset Kunnanhallitus 188 13.06.2016 Vastaus kuntalaisaloitteeseen Finnsbackan päiväkodin säilyttäminen Kirkkonummen keskustassa (kv) 264/05.10.00/2016 Kunnanhallitus 13.06.2016 188 Kirkkonummen kunnan kirjaamoon

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 Palvelutuotannon lautakunta Aika 30.03.2017 klo 16:30-18:55 Paikka Ravintola Bistro Omat, Limnellinaukio, Kirkkonummi Läsnäolijat Gellin Jens puheenjohtaja Hartikainen

Lisätiedot

3429 Masalan koulun liikuntasalin ja keittiön rakentaminen ( )

3429 Masalan koulun liikuntasalin ja keittiön rakentaminen ( ) 1 SVOL Liite TALOUSSUUNNITELMA 2016-2020/ INVESTOINNIT SVOL (Tähän eritellään hankkeen nimi, sanalliset perustelut, investointitulot ja menot, sekä hankkeen kesto, mikäli hanke jakautuu usealle vuodelle)

Lisätiedot

Suomenkielisen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnan investointiesitykset vuosille Investointihankkeet esitetään vuosiksi

Suomenkielisen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnan investointiesitykset vuosille Investointihankkeet esitetään vuosiksi Suomenkielinen varhaiskasvatusja 65 14.09.2016 opetuslautakunta Suomenkielisen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnan investointiesitykset vuosille 2017-2021 339/02.02.00/2016 Suomenkielinen varhaiskasvatus-

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/2017 1 (6) Kunnanhallitus, 51, 26.06.2017 Kunnanhallitus, 87, 28.08.2017 Kunnanvaltuusto, 35, 04.09.2017 35 Kuntalaisaloite: kuntarajan siirto Siikajärven kylässä,

Lisätiedot

Vuorenmäen koulun ja päiväkodin B-osan yläpohjan ja vesikaton korjaustyön teettäminen lisätyönä; määrärahan osoittaminen hankkeelle

Vuorenmäen koulun ja päiväkodin B-osan yläpohjan ja vesikaton korjaustyön teettäminen lisätyönä; määrärahan osoittaminen hankkeelle Palvelutuotannon lautakunta 114 31.10.2013 Kunnanhallitus 475 18.11.2013 Kunnanvaltuusto 163 19.12.2013 Vuorenmäen koulun ja päiväkodin B-osan yläpohjan ja vesikaton korjaustyön teettäminen lisätyönä;

Lisätiedot

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen Yhdyskuntatekniikan lautakunta 27.02.20 Kunnanhallitus 9 7.0.20 Kunnanvaltuusto.0.20 Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen 6/0.00.02/20 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

Veikkolan keskustan korttelin 39 asemakaavan muutoksen (piir.nro 3279) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kv)

Veikkolan keskustan korttelin 39 asemakaavan muutoksen (piir.nro 3279) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kv) Yhdyskuntatekniikan lautakunta 9 08.2.206 Kunnanhallitus 9 2.0.207 Veikkolan keskustan korttelin 9 asemakaavan muutoksen (piir.nro 279) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kv) 8/0.02.0/206 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

Vaihtoehdot ovat seuraavat: - Vaihtoehto I perustuu kolmen palvelukeskittymän malliin ei sairaansijoja - Vaihtoehto II

Vaihtoehdot ovat seuraavat: - Vaihtoehto I perustuu kolmen palvelukeskittymän malliin ei sairaansijoja - Vaihtoehto II Perusturvalautakunta 8 0.0.05 Kunnanhallitus 344 0..05 Hyvinvointikeskushankkeen hankesuunnitelman hyväksyminen (Kv) 50/0.03.0.0/0 Perusturvalautakunta 0.0.05 8 Kunnanvaltuusto päätti 4.4.04 34 jatkaa

Lisätiedot

Valmistelija: ympäristöpäällikkö Sari Soini, p , etunimi.sukunimi(at)kirkkonummi.fi

Valmistelija: ympäristöpäällikkö Sari Soini, p , etunimi.sukunimi(at)kirkkonummi.fi Kunnanhallitus 421 12.12.2016 Kunnanvaltuusto 130 19.12.2016 Ympäristönsuojeluviranomaisen taksan tarkistaminen vuonna 2016 285/11.01.00/2013 Kunnanhallitus 12.12.2016 421 Ympäristönsuojeluviranomaisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2019 1 (5) 102 Päiväkoti Isoniityn korvaavan uudisrakennuksen hankesuunnitelma Päätös hyväksyi Kumpulaan rakennettavan, päiväkoti Isoniityn korvaavan päiväkodin uudisrakennuksen

Lisätiedot

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17 16.02.2017 Kunnanhallitus 61 27.02.2017 Kunnanvaltuusto 12 13.03.2017 Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Lisätiedot

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi Rakennus- ja 111 09.06.015 ympäristölautakunta Kunnanhallitus 346 0.11.015 Rakennusjärjestys 5 ja 6 uusiminen ja muuttaminen (kv) 605/00.01.01/01 Rakennus- ja ympäristölautakunta 09.06.015 111 Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ ( 13) Palvelutuotannon jaosto Kuntatekniikan kokoushuone Kielo, Ervastintie 2, Kirkkonummi

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ ( 13) Palvelutuotannon jaosto Kuntatekniikan kokoushuone Kielo, Ervastintie 2, Kirkkonummi Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2019 1 ( 13) Aika 06.03.2019, klo 17:04-18:49 Paikka Kuntatekniikan kokoushuone Kielo, Ervastintie 2, Kirkkonummi Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta

Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta Palvelutuotannon lautakunta 117 21.10.2015 Kunnanhallitus 345 02.11.2015 Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta 2016-2019 701/08.00.01/2015 Palvelutuotannon

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 112 27.03.2017 Kunnanvaltuusto 51 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen 972/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 112 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

20.5.2013. Päätöstiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta.

20.5.2013. Päätöstiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta. 3..03 tiedote (6) 0.5.03 Ennakkotiedot Kirkkonummen kunnanhallituksen päätöksistä 0.5.03 tiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta. Päätökset

Lisätiedot

valmistelija:

valmistelija: Kunnanhallitus 341 02.11.2015 Kunnanvaltuusto 114 16.11.2015 Kuuden tontin ostaminen Masalan keskustan asemakaava-alueelta 740/10.00.02/2015 Kunnanhallitus 02.11.2015 341 Kunta on neuvotellut YIT Rakennus

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 1003/00.01.00/2011 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 13 28.2.2011 91 Yhtiön perustaminen hallinnoimaan Opinmäen kiinteistöä Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri,

Lisätiedot

valmistelija: Esityslistan liite: vaihtokirja liitekarttoineen Oheismateriaali: yleiskartta vaihdon kohteista

valmistelija: Esityslistan liite: vaihtokirja liitekarttoineen Oheismateriaali: yleiskartta vaihdon kohteista Kunnanhallitus 34 0..05 Kunnanvaltuusto 5 6..05 Maa-alueiden vaihto Helsingin kaupungin kanssa Strömsbyssä 880/0.00.0/05 Kunnanhallitus 0..05 34 Kunta ja Helsingin kaupunki ovat neuvotelleet maa-alueiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2016 1 (6) 554 Lasten päiväkoti Yliskylän uudisrakennuksen hankesuunnitelma HEL 2016-002292 T 10 06 00 Päätös päätti hyväksyä 10.2.2016 päivätyn Lasten päiväkoti Yliskylän

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Kunnanhallitus 85 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 17 13.03.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen 118/00.00.01/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ (10) Kunnanhallitus

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ (10) Kunnanhallitus Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2017 1 (10) Aika 04.09.2017, klo 17:50-18:06 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, kokoustila Ervast Käsitellyt asiat 101 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 102 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Valmistelu: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio

Valmistelu: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio Kunnanhallitus 70..05 Kunnanhallitus 80.0.06 Rakennusjärjestyksen uusiminen, väliraportti 605/00.0.0/0 Kunnanhallitus..05 70 Kunnanhallitus päätti..05 6 ehdottaa kunnanvaltuustolle että kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 123 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle Lasten päiväkoti Yliskylän uudisrakennuksen tarveselvityksen ja hankesuunnitelman hyväksymiseksi HEL 2016-002292

Lisätiedot

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Nuorisolautakunta 3 5.03.07 Kunnanhallitus 5 7.03.07 Kunnanhallitus 55 0.05.07 Kunnanvaltuusto 56 9.05.07 Nuorisovaltuuston perustaminen 4/.05.00/07 Nuorisolautakunta 5.03.07 3 Kuntalaki (40/05) velvoittaa

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta

Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta Yhdyskuntatekniikan lautakunta 87 17.11.2016 Kunnanhallitus 395 05.12.2016 Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta 999/10.02.00/2013 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17.11.2016

Lisätiedot

kiirehtimistä käynnistyvien talonrakennushankkeiden vuoksi.

kiirehtimistä käynnistyvien talonrakennushankkeiden vuoksi. Yhdyskuntatekniikan lautakunta 6 19.01.2017 Kunnanhallitus 59 27.02.2017 Kunnanvaltuusto 31 24.04.2017 Vernerinpuiston asemakaavan hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti 717/10.02.03/2016 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (5) 249 Teollisuuskatu 23-25:n muutos- ja perusparannustyön hankesuunnitelma päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä 29.1.2014 päivätyn Teollisuuskatu

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (10) Kunnanhallitus

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (10) Kunnanhallitus Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2017 1 (10) Aika 19.06.2017, klo 17:32-17:43 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, kokoustila Ervast Käsitellyt asiat 45 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 46 Pöytäkirjan

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNNAN TALONRAKENNUSHANKKEET

KIRKKONUMMEN KUNNAN TALONRAKENNUSHANKKEET Kunnanvaltuuston hyväksymä 12.4.2010 Dnro 1207/454/2008 KIRKKONUMMEN KUNNAN TALONRAKENNUSHANKKEET HANKEOHJE Astuu voimaan 19.4.2010 SISÄLLYSLUETTELO Yleistä...1 Talonrakennushankkeen prosessi...1 Hankkeen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 146

Espoon kaupunki Pöytäkirja 146 23.09.2015 Sivu 1 / 1 2647/10.03.02/2015 146 Lausunnon antaminen Viherlaakson koulun ja lukion perusparannus ja laajennus 4.9.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen,

Lisätiedot

valmistelija: anna-kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi

valmistelija: anna-kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi Kunnanhallitus 341 02.11.2015 Kunnanvaltuusto 5 16.11.2015 5 Kuuden tontin ostaminen Masalan keskustan asemakaava-alueelta 740/10.00.02/2015 Kunnanhallitus 02.11.2015 341 Kunta on neuvotellut YIT Rakennus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Jokirinteen oppimiskeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen (kv) 333/ /2015. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Jokirinteen oppimiskeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen (kv) 333/ /2015. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 188 22.05.2017 Jokirinteen oppimiskeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen (kv) 333/10.03.02.01/2015 Kunnanhallitus 22.05.2017 188 Palvelutuotannon lautakunta 27.04.2017 47 Kunnan vuoden

Lisätiedot

Finnsbackan päiväkodin rakentamiseen liittyvät ehdotukset ja päätökset

Finnsbackan päiväkodin rakentamiseen liittyvät ehdotukset ja päätökset Kunnanhallitus 188 13.06.2016 Kunnanhallitus 250 22.08.2016 Kunnanvaltuusto 71 05.09.2016 Vastaus kuntalaisaloitteeseen Finnsbackan päiväkodin säilyttäminen Kirkkonummen keskustassa 264/05.10.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2016 1 Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Aika 14.04.2016 klo 17:00-19:00 Paikka Kunnantalo, Kajanus Läsnäolijat Kjerin Ulf puheenjohtaja Vanhamäki Veikko I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018

Lisätiedot

Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan

Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan Kunnanhallitus 49 24.02.2014 Kunnanvaltuusto 19 10.03.2014 Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen 19.12.2011 454 etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan 1710/10.00.01/2011

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen 6/ Kirkkonummelle kevyen liikenteen ja pyöräilyn edistämisohjelma

Vastaus valtuustoaloitteeseen 6/ Kirkkonummelle kevyen liikenteen ja pyöräilyn edistämisohjelma Yhdyskuntatekniikan lautakunta 33 11.05.2017 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 48 31.05.2017 Vastaus valtuustoaloitteeseen 6/2016 - Kirkkonummelle kevyen liikenteen ja pyöräilyn edistämisohjelma 692/10.03.01.00/2016

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/2016 1 Konsernijaosto Aika 19.09.2016 klo 17:04-19:45 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Ervast, Ervastintie 2, Kirkkonummi Läsnäolijat Harinen Ari puheenjohtaja Sjölund Thorolf

Lisätiedot

Vaihtoehdot kustannusarvioineen ovat seuraavat:

Vaihtoehdot kustannusarvioineen ovat seuraavat: Valtuusto 34 26.04.2010 Suomenkielinen koulutusjaosto 51 02.06.2010 Suomenkielinen koulutusjaosto 01.12.2011 4 Leppätien koulun tilaohjelman muutos 198/05.06.02/2009 KOULJAOS 37 Suomenkielinen koulutusjaosto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä 20.05.2015 Sivu 1 / 1 1959/10.03.02/2012 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä Valmistelijat / lisätiedot: Reijo Ahtiainen, puh. 050 365 3809

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen 1/2013, Veikkolan koulun kentän jäädyttäminen ja pulkkamäki Veikkolan urheilupuistoon

Vastaus valtuustoaloitteeseen 1/2013, Veikkolan koulun kentän jäädyttäminen ja pulkkamäki Veikkolan urheilupuistoon Kunnanhallitus 509 0.1.013 Kunnanvaltuusto 171 19.1.013 Vastaus valtuustoaloitteeseen 1/013, Veikkolan koulun kentän jäädyttäminen ja pulkkamäki Veikkolan urheilupuistoon 31/10.03.01.03/013 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Hankesuunnitelman liite 6 KUSTANNUSSELVITYS SIPOONLAHDEN KOULU SIPOO

Hankesuunnitelman liite 6 KUSTANNUSSELVITYS SIPOONLAHDEN KOULU SIPOO Hankesuunnitelman liite 6 KUSTANNUSSELVITYS SIPOONLAHDEN KOULU SIPOO 29.9.2016 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Yhteenveto ja laskelmat 3 Erillishinnat

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

Nyhkälän koulun hankesuunnitelman hyväksyminen / käsittelyn jatkaminen

Nyhkälän koulun hankesuunnitelman hyväksyminen / käsittelyn jatkaminen Kaupunginhallitus 287 24.10.2011 Kaupunginhallitus 189 10.09.2012 Kaupunginhallitus 204 24.09.2012 Nyhkälän koulun hankesuunnitelman hyväksyminen / käsittelyn jatkaminen 201/12.00.01/2011 Kasvatus- ja

Lisätiedot

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05.

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05. Nuorisolautakunta 3 5.03.07 Kunnanhallitus 5 7.03.07 Kunnanhallitus 55 0.05.07 Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 4/.05.00/07 Nuorisolautakunta 5.03.07 3 Kuntalaki (40/05) velvoittaa kuntia huolehtimaan

Lisätiedot

Evtek- kuntayhtymän purkaminen ja loppuselvityksen hyväksyminen (kv)

Evtek- kuntayhtymän purkaminen ja loppuselvityksen hyväksyminen (kv) Tarkastuslautakunta 65 23.09.2015 Evtek- kuntayhtymän purkaminen ja loppuselvityksen hyväksyminen (kv) Tarkastuslautakunta 65 Kunnanhallitus 268, 24.08.2015 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 268 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN Sivistyslautakunta 52 27.09.2007 Joutsan kunnanhallitus 4 08.10.2007 Kunnanvaltuusto 57 22.10.2007 Sivistyslautakunta 5 19.02.2008 Joutsan kunnanhallitus 62 04.03.2008 Kunnanvaltuusto 18 10.03.2008 Joutsan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5 2681/10.03.02/2015 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman, puh. 043 825

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU 6 /2016 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU 6 /2016 Kunnanvaltuusto KOKOUSKUTSU 6 /2016 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 19. joulukuuta 2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat Ero luottamustehtävistä / Ilpo Pylvänen, uuden valtuutetun kutsuminen valtuustoon

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

MONNINKYLÄN KOULUN RAKENNUSHANKKEEN TARVESELVITYS. Valmistelija: sivistystoimenjohtaja Pirkko Hynninen

MONNINKYLÄN KOULUN RAKENNUSHANKKEEN TARVESELVITYS. Valmistelija: sivistystoimenjohtaja Pirkko Hynninen Sivistyslautakunta 55 21.06.2016 Tekninen lautakunta 52 17.08.2016 MONNINKYLÄN KOULUN RAKENNUSHANKKEEN TARVESELVITYS SIVLTK 55 Valmistelija: sivistystoimenjohtaja Pirkko Hynninen Askolan kunnan hallintosäännön

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 27.03.2017 Sivu 1 / 1 471/2017 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 23 6.3.2017 90 Suviniityn päiväkodin hankesuunnitelman päivitys (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Haapiorinne asemakaava-alueen omakotitonttien myynti- ja vuokrausperusteiden hyväksyminen (kv)

Haapiorinne asemakaava-alueen omakotitonttien myynti- ja vuokrausperusteiden hyväksyminen (kv) Yhdyskuntatekniikan lautakunta 27 20.04.2017 Kunnanhallitus 145 02.05.2017 Haapiorinne asemakaava-alueen omakotitonttien myynti- ja vuokrausperusteiden hyväksyminen (kv) 282/10.00.02/2017 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 1757/02.08.00/2012 Kaupunginhallitus 139 7.5.2012 162 Opinmäen uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen (Kv-asia) (Pöydälle 7.5.2012) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Yhdyskuntatekniikan johtaja

Yhdyskuntatekniikan johtaja Palvelutuotannon lautakunta 84 31.08.2016 Valvottavat viranhaltijapäätökset ja tiedoksi tulevat asiat Palvelutuotannon lautakunta 31.08.2016 84 Palvelutuotannon lautakunnalle saatetaan valvottavaksi ja

Lisätiedot

Jokirinteen oppimiskeskus Kirkkonummi

Jokirinteen oppimiskeskus Kirkkonummi KUSTANNUSSELVITYS Jokirinteen oppimiskeskus Kirkkonummi 7.4.2017 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Yhteenveto 3 Laskentaperusteet 4 Riskit 5 Liitteet 5

Lisätiedot

Sivistystoimen toimialan vakanssimuutokset, lakkautukset ja uudet vakanssit 2015

Sivistystoimen toimialan vakanssimuutokset, lakkautukset ja uudet vakanssit 2015 Kunnanhallitus 477 17.12.2014 Sivistystoimen toimialan vakanssimuutokset, lakkautukset ja uudet vakanssit 2015 21/01.01.00/2014 Kunnanhallitus 477 Kunnanvaltuuston 29.11.2014 hyväksymään vuoden 2015 talousarvioon

Lisätiedot

Kunnanhallitus päätti mm.

Kunnanhallitus päätti mm. Kunnanhallitus 8 9.0.05 Kunnanhallitus 5 0..05 Kunnanvaltuusto 0 6..05 Vuoden 06 talousarvio ja vuosien 07-08 taloussuunnitelma 58/0.0.00/05 Kunnanhallitus 9.0.05 8 Kunnanhallitus päätti.6.05 0 mm. hyväksyä

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Kaupunginhallitus 287 24.10.2011 Kaupunginhallitus 189 10.09.2012 Nyhkälän koulun hankesuunnitelman hyväksyminen 201/12.00.01/2011 Kasvatus- ja opetuslautakunta 18.10.2011 66 Sivistystoimenjohtajan ehdotus:

Lisätiedot

URAKKA- HINTA. LISÄTYÖT URAKKA- SUMMA PÄÄURAKKA 2 788 000 3 080 185 Muutostyöt 83 533 Lisätyöt 115 235 Tilaajan. 93 415 lisätyöt

URAKKA- HINTA. LISÄTYÖT URAKKA- SUMMA PÄÄURAKKA 2 788 000 3 080 185 Muutostyöt 83 533 Lisätyöt 115 235 Tilaajan. 93 415 lisätyöt Tekninen lautakunta 136 12.11.2014 Tekninen lautakunta 148 10.12.2014 Tekninen lautakunta 65 20.05.2015 Kunnanhallitus 192 08.06.2015 Tekninen lautakunta 133 09.12.2015 Päiväkodin rakentaminen / taloudellinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia) 03.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 30 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683

Lisätiedot

Riihikallion koulukeskus. Vaihtoehtoiset mallit

Riihikallion koulukeskus. Vaihtoehtoiset mallit Riihikallion koulukeskus Vaihtoehtoiset mallit Riihikallion koulukeskus 3 eri vaihtoehtoa VE1 koulun laajennus ja säilytettävien osien (2007-siipi ja liikuntasali) peruskorjaus VE2 koulun laajennus ja

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2015 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2015 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2015 1 Eerikinkartanon johtokunta Aika 08.12.2015 klo 18:00-19:38 Paikka Sjundbyn linna, Sjundbyntie 251, Siuntio Läsnäolijat Piironen Marjokaisa puheenjohtaja Kämpe-Hellenius

Lisätiedot

Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki Lumiainen

Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki Lumiainen Koulutuslautakunta 145 02.10.2012 Kunnanhallitus 272 05.11.2012 Koulutuslautakunta 154 11.12.2012 Henrikin koulun piha-alueen kehittäminen ja skeittiparkki 182/03.033/2012 KOULTK 145 Asian valmistelija:

Lisätiedot

VEIKKOLAN KOULU JA PÄIVÄKOTI

VEIKKOLAN KOULU JA PÄIVÄKOTI VEIKKOLAN KOULU JA PÄIVÄKOTI Hankesuunnitelma 09.03.2017 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. HANKESUUNNITELMATYÖRYHMÄ... 4 2. TARVESELVITYS... 4 2.1 Tilatarpeen määrittely... 4 2.2 Ratkaisu tilatarpeeseen... 5 2.3 Tyyppipäiväkodin

Lisätiedot

Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää

Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää Yhdyskuntatekniikan lautakunta 60 25.08.2016 Kunnanhallitus 269 12.09.2016 Kunnan lausunto HSL- kuntayhtymän alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta 538/08.01.00/2014 Yhdyskuntatekniikan lautakunta

Lisätiedot

66 09.06.2010. KOULJAOS 37 Suomenkielinen koulutusjaosto 22.4.2009 Valmistelija/Beredare: opetusjohtaja Jari Alasmäki jari.alasmaki(at)sipoo.

66 09.06.2010. KOULJAOS 37 Suomenkielinen koulutusjaosto 22.4.2009 Valmistelija/Beredare: opetusjohtaja Jari Alasmäki jari.alasmaki(at)sipoo. Valtuusto 34 26.04.2010 Suomenkielinen koulutusjaosto 51 02.06.2010 Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 66 09.06.2010 Leppätien koulun uudisrakennuksen luonnospiirustukset 198/05.06.02/2009 KOULJAOS

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 369. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 369. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28..206 Sivu / 3757/206 0.03.02 369 Jousenkaaren koulu Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen toimen johtaja Olli

Lisätiedot

TARVESELVITYS

TARVESELVITYS Korjattu Liite Eerik 1 / 8.11.2016 EERIKINKARTANON PÄÄRAKENNUKSEN JUHLATILAN LAAJENTAMINEN TARVESELVITYS 26.10.2016 2 Sisällys 1 Tarveselvityksen tiivistelmä 2 Tarveselvityksen prosessi 3 Tarpeen määrittely,

Lisätiedot

Lausuntopyynnön materiaalit:

Lausuntopyynnön materiaalit: Perusturvalautakunta 7.0.06 Kunnanhallitus 339 3.0.06 Kunnanhallitus 365 07..06 Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi maakuntauudistukseksi, sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistukseksi

Lisätiedot

Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg, Puh

Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg, Puh LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Lausunto investointiohjelmasta vuosille 2015 2016 1283/02.02.00.00/2013 KOLA 77 Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg, Puh.

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 3/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 3/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 3/2015 18 Kokousaika 20.4.2015 kello 18.00 18.10 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Halkivaha, Erkki Isotalo, Päivi Jokinen, Olli Juhala-Nuutila,

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 10.6.14 72:

Sivistyslautakunta 10.6.14 72: Tekninen lautakunta 9 28.01.2015 Kunnanhallitus 78 20.04.2015 Kunnanvaltuusto 22 27.04.2015 Tekninen lautakunta 78 17.06.2015 Kunnanhallitus 133 03.08.2015 Kunnanhallitus 176 05.10.2015 Kirkonkylän perusopetuksen

Lisätiedot

Vaihtoehdot ovat seuraavat: - Vaihtoehto I perustuu kolmen palvelukeskittymän malliin ei sairaansijoja

Vaihtoehdot ovat seuraavat: - Vaihtoehto I perustuu kolmen palvelukeskittymän malliin ei sairaansijoja Perusturvalautakunta 118 01.10.015 Kunnanhallitus 344 0.11.015 Kunnanvaltuusto 116 16.11.015 Hyvinvointikeskushankkeen hankesuunnitelman hyväksyminen 510/10.03.0.0/011 Perusturvalautakunta 01.10.015 118

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto 17.6.2014 27

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto 17.6.2014 27 Valtuusto 17.6.2014 27 1. VUODEN 2013 ARVIOINTIKERTOMUS Tark.ltk. 13.5.2014 16 Liite 1 Laadittiin vuoden 2013 arviointikertomus. Puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta jättää arviointikertomuksen

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi

Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi Perusturvalautakunta 17 02.03.2017 Kunnanhallitus 84 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 19 13.03.2017 Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi 129/03.00/2017

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelmien hyväksyminen

Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelmien hyväksyminen Kunnanhallitus 197 19.11.2018 Valtuusto 36 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien 2020-2021 taloussuunnitelmien hyväksyminen 558/02.02.00/2018 Kunnanhallitus 19.11.2018 197 Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 30 3.4.2017 Kaupunginhallitus 118 10.4.2017 54 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen

Lisätiedot

Maanomistajien maksama korvaus yhdyskuntarakentamisesta

Maanomistajien maksama korvaus yhdyskuntarakentamisesta Kunnanhallitus 342 31.10.2016 Kunnanhallitus 3 09.01.2017 Kunnanvaltuusto 4 06.02.2017 Vesitorninmäen asemakaavan maankäyttösopimus 465/10.00.00/2012 Kunnanhallitus 31.10.2016 342 Yhdyskuntatekniikan lautakunta

Lisätiedot

Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen

Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen Kaupunginhallitus 412 21.11.2016 Kaupunginvaltuusto 106 28.11.2016 Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen 8835/10.03.02/2016 KH 21.11.2016 412 Hukanhaudan uusi päiväkoti

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (11) Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (11) Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2018 1 (11) Aika 07.03.2018, klo 18:04-18:52 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Ervast, Ervastintie 2, 02400 Kirkkonummi Käsitellyt asiat 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 118. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 118. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 10.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 30 3.4.2017 118 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kvasia)

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 ) Kunnanhallitus 456 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 148 11.11.2013 Kunnan kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodeksi 2014 1644/02.03.01/2011 Kunnanhallitus 28.10.2013 456 Kiinteistön sijaintikunnalle suoritetaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Nuorisolautakunta Alpo/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Nuorisolautakunta Alpo/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (6) 52 Nuorisolautakunnan lausunto valtuutettu Hakasen ym. talousarvioaloitteesta Maunulan monitoimitalosta HEL 2013-002198 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 8/ (50) Kunnanhallitus

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 8/ (50) Kunnanhallitus Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 8/2017 1 (50) Aika 11.09.2017, klo 16:07-19:40 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, Ervast - kokoustila Käsitellyt asiat 105 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 106 Pöytäkirjan

Lisätiedot