RYTMIMUSIIKKIKLUSTERIN ALUETALOUDELLINEN VAIKUTTAVUUS JA MERKITYS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RYTMIMUSIIKKIKLUSTERIN ALUETALOUDELLINEN VAIKUTTAVUUS JA MERKITYS"

Transkriptio

1 RYTMIMUSIIKKIKLUSTERIN ALUETALOUDELLINEN VAIKUTTAVUUS JA MERKITYS Hannu Törmä, Susanna Määttä & Timo Suutari Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti Olli Ruokolainen & Jari Kolehmainen Tampereen yliopisto Sente / Johtamiskorkeakoulu 1. Kulttuurin aluetaloudellisten vaikutusten ja merkitysten tutkimushaaste työn lähtökohdat Kulttuuritoimintojen rooli alueiden ja kaupunkiseutujen kehitystekijöinä on tunnistettu eri puolilla maailmaa, mikä on lisännyt tarvetta ymmärtää kulttuurin toimialojen aluetaloudellisia vaikutuksia ja merkityksiä. Vaikka Suomessakin vallitsee vahva yksimielisyys siitä, että kulttuurin toimialat ja niihin sijoittaminen kannattaa, ongelmana on kulttuurin vaikutusten tunnistamisen ja mittaamisen vaikeus. Perinteisesti vaikuttavuutta on tarkasteltu analysoimalla esimerkiksi kulttuuritapahtumien taloudellisia kerroinvaikutuksia tietyllä alueella. Lähtökohtana on ollut selvittää suoria (primäärisiä) ja välillisiä (sekundäärisiä) tulo- ja työllisyysvaikutuksia, jotka aiheutuvat mm. tapahtumien järjestämisestä ja tapahtumapaikkakunnalla vierailevan yleisön kulutuksesta (esim. Frey 2003, Seaman 2003, Throsby 2001 ja 2010, Tohmo 2002, Towse 2010). Näiden tutkimusten ongelmana kuitenkin on, että mittaamisen ulottumattomiin jää paljon sellaisia kulttuurin paikallistaloudellisia (tertiäärisiä) merkityksiä, jotka kytkeytyvät alueiden imagojen rakentumiseen ja laajemmin luovan toimintaympäristön ja kulttuurialan toimintamahdollisuuksien kehittymiseen (esim. Kainulainen 2005, Khakee 1999). Seinäjoen seutu ja rytmimusiikkiklusteri muodostavat tapausesimerkin, jossa on tuotu yhteen aluetaloudellisten vaikutusten numeerinen arviointi (CGE RegFin-laskentamalli) sekä laadullinen kulttuurin alueellisia merkityksiä tarkasteleva lähestymistapa. Laadullisen lähestymistavan avulla tarkastellaan sitä sosiaalista prosessia, jonka tuloksena kulttuuritoiminnot klusteroituvat ja synnyttävät alueelle uutta arvoa. Nämä lähestymistavat yhdessä tarjoavat tietoa rytmimusiikkiklusterin aluetaloudellisesta vaikuttavuudesta ja merkityksestä Seinäjoen kaupunkiseudulla. Tutkimuksen toteutus oli kolmivaiheinen. Työn ensimmäisenä vaiheena määritettiin seudun rytmimusiikkiklusteri ja siihen oleellisesti kuuluvat toiminnot haastatteluiden sekä rytmimusiikkiverkostolle järjestetyn asiantuntijatyöpajan avulla. Seinäjoen seudun rytmimusiikkiklusterin määrittelyssä haasteena oli yhdistää klusteri- ja arvoketjulähtöinen, toimialaluokituksista lähtevä sekä alueen toimijoista ja toiminnoista lähtevät näkökulmat toisiinsa siten, että klusterin ydintoiminnot tulivat huomioitua ja olivat myös mallinnettavissa.

2 Toisena vaiheena laskettiin RegFin-mallin avulla kulttuurin aluetaloudelliset primääri- ja sekundäärivaikutukset. Aluetaloudellisten vaikutusten laskennan kannalta päädyttiin siihen, että painopiste on elävän musiikin arvoketjussa. Tällöin tarkastelujen kohteena olivat suurimpien rytmimusiikkitapahtumien sekä ravintola- ja klubitoiminnan aluetaloudelliset suorat ja välilliset vaikutukset. Lisäksi laskettiin rytmimusiikkialan koulutus-, tutkimus- ja kehittämistoiminnan suoria vaikutuksia aluetalouteen. Aineistona aluetalousvaikutusten laskennassa käytettiin Etelä-Pohjanmaan kesätapahtumat kävijätutkimuksen tuloksia (Tuuri ym. 2012), Teostolta saatua aineistoa koskien ravintola- ja klubitoimintaa, tapahtumien sekä alan tutkimus- ja koulutustoiminnan liikevaihtotietoja. Lisäksi paikallisille asiantuntijoille suunnatun kyselyn avulla hahmotettiin rytmimusiikkiklusterin kehitysskenaarioita ja laskettiin niiden mukaisia mahdollisia tulevia talous- ja työllisyysvaikutuksia. Laskentamalli huomioi rytmimusiikkialan kerrannaisvaikutukset alueen talouteen mutta myös alueelta poistuvat rahavirrat eli niin sanotun vuotovaikutuksen. Esimerkiksi muualla asuva työvoima ja muilta paikkakunnilta käsin toimivat yritykset aiheuttavat vuotoja aluetalouteen ja vähentävät näin toimialan vaikutuksia. Lisäksi on otettava huomioon saatavilla olevan tilastoaineiston rajallisuus. Kaikkea taloudellista toimintaa ei ole voitu tarkastella, jolloin väistämättä osa taloudellisesta aktiviteetista jää tilastollisen tarkastelun ulkopuolelle. Mittaamisen ja laskemisen lisäksi on hahmotettu laadullisin tutkimusottein niitä epäsuoria (tertiäärisiä) merkityksiä, joita alueella rytmimusiikin parissa toimivat tahot ovat paikalliselle kulttuurin taloudelle antaneet. Rytmimusiikin aluetaloudellisia merkityksiä on kartoitettu haastatteluilla, työpajatyöskentelyllä sekä rytmimusiikkiklusterin tulevaisuutta koskevalla kyselyllä. Tavoitteena on ollut esimerkiksi ymmärtää, millaisia toimintamahdollisuuksia paikalliset kehittämistoimenpiteet ovat avanneet paikallisille rytmimusiikin parissa toimiville yrityksille ja koulutusorganisaatioille ja millaisena paikalliset toimijat pitävät toimintamahdollisuuksiaan tähän mennessä tapahtuneen kehityksen ja kehittämistoimenpiteiden pohjalta. 2. Rytmimusiikkiklusterin kehitys ja nykytila Rytmimusiikkiklusterin kehitystä, vaikutusta ja merkityksiä tarkastellessa on olennaista ymmärtää, että kyseessä on erittäin pitkän ja monivaiheisen kehityskulun tulos. Rytmimusiikkiklusteria, sen muotoa tai sen tavoitteellista suuntaa ei ole yksiselitteisesti määritellyt jokin aluekehityksestä vastaava taho, vaan rytmimusiikki ilmiönä ja klusterina määrittelee jatkuvasti itseään. Toisin sanoen, siihen kuuluvat ilmiöt, ihmiset, yritykset, organisaatiot, kehittäjätahot ja instituutiot muovaavat jatkuvasti sitä, mitä voidaan pitää rytmimusiikkina ja rytmimusiikkiklusterina. Rytmimusiikki-ilmiön kehittymisessä on nähtävissä sekä emergenttien ruohonjuurilähtöisten kehityskulkujen että suunnitelmallisten julkisten kehittämistoimenpiteiden vaikutus. Rytmimusiikin tai ylipäänsä rock- ja popmusiikin sekä kansanmusiikin historia alueella on pitkä. Rytmimusiikkiklusterin keskeisimmät osat alkoivat rakentua Seinäjoen seudulla varsinaisesti vuonna 1979, kun ensimmäinen Provinssirock järjestettiin. Siitä lähtien alueella on ollut käynnissä vaihtelevasti edennyt kulttuurialan kehitys, jossa Seinäjoen elävän musiikin yhdistyksellä on ollut erittäin keskeinen asema, mutta johon on liittynyt esimerkiksi alueen koulutustarjonnan kehittyminen sekä tapahtumakaupunki-imagon vahvistuminen mm. Tangomarkkinoiden ja Vauhtiajojen avulla.

3 Rytmimusiikkiklusterin kehittyminen ja nykyinen tilanne riippuvat aiemmasta kehityskulusta. Olennaista on kuitenkin tapa, jolla aikaisempi kehitys ja alueen ominaispiirteet on otettu strategisesti haltuun ja jolla rytmimusiikkia on alettu kehittää viimeisen viidentoista vuoden aikana. Seinäjoella on 1990-luvulta lähtien tehty kehittämiseen liittyviä päätöksiä, joilla on osittain tietoisesti ja osittain tiedostamatta pohjustettu viime vuosien rytmimusiikkikokonaisuuden kehittämistä. Osana osaamisperustaista strategiaa kaupunkiin houkuteltiin ja perustettiin lukuisien alojen korkeakoulutusta. Tähän liittyen kaupunkiin perustettiin mm. luovien toimialojen korkeakoulutusta tarjoava Sibelius-Akatemian yksikkö ja professuuri, joka nykyisin on keskeinen osa rytmimusiikkiklusteria. Vuoden 2005 tienoilla rytmimusiikin kehittämisessä alkoi uusi kehitysvaihe. Kaupunki teki aloitteen rytmiverkoston kokoamiseksi, ja rytmimusiikki alettiin nähdä strategisena kehittämiskohteena. Sibelius-Akatemian paikallinen yksikkö vastasi rytmiverkoston kokoamisesta. Ideana oli koota tapahtumajärjestämisosaamisen, rockhenkisten alakulttuurien ja koulutusorganisaatioiden toimijoita yhteen. Rytmiverkoston perustaminen voidaan nähdä julkisen hallinnon strategisena aloitteena luovien alojen kehityskulun aikaansaamiseksi. Toisaalta on nähtävä mm. Selmun aloitteellisuus Rytmikorjaamon toimitilojen kehittämisessä, josta seurasi julkinen investointi kulttuuritoiminnan fyysisiin puitteisiin. Rytmimusiikkiklusterin avoin ja jatkuvasti muuttuva muoto tarkoittaa, että sitä on hyvin vaikea määritellä. Näin ollen myös siihen liittyviä vaikutuksia on vaikea laskea ja merkityksiä hahmottaa. Toimijoiden näkökulmasta lienee olennaisinta, että rytmimusiikkiklusteriin liittyvät toiminnot sopivat luontevasti klusterikokonaisuuteen ja niistä on hyötyä toimijoille. Klusterin kasvamiseen liittyy kuitenkin se riski, että yhteistyö muuttuu vaikeammaksi ja vähemmän luontevaksi kuin mitä se tällä hetkellä on. 3. Rytmimusiikkiklusterin aluetaloudelliset vaikutukset Aluetaloudellisten vaikutusten laskemisessa on otettu huomioon seuraavat rytmimusiikkiklusterin osa-alueet: suurimmat festivaalit eli Provinssirock, Tangomarkkinat ja Vauhtiajot, ravintola/klubiiltojen elävän musiikin tapahtumat, Teoston keräämät maksut sekä tekijänoikeuskorvaukset. Rytmimusiikin koulutus-, tutkimus- ja kehittämistoiminta otettiin huomioon ainoastaan laadullisessa tarkastelussa toimialan luonteen vuoksi. Näin ollen Rytmimusiikkiklusterin laajemman määritelmän mukaan tässä tarkastelussa ei oteta suoraan huomioon kaikkia alan osa-alueita, kuten esimerkiksi tallenteita ja soittimien kauppaa. Vaikutus näihin osa-alueisiin tulee mukaan kuitenkin osittain kerroinvaikutusten kautta. Teostoon ilmoitettujen tietojen mukaan Seinäjoen postinumeroalueella asui vuonna 2010 noin 2,1 prosenttia (483 musiikintekijää) koko Suomen musiikintekijöistä. Seinäjoen postinumeroalueella 0,25 prosenttia väestöstä on musiikintekijöitä, kun vastaava osuus koko Suomessa on 0,42 prosenttia ja esimerkiksi Vaasan postinumeroalueella 0,19 prosenttia väestöstä. Musiikin julkisista käyttäjistä 2,9 prosenttia (906 käyttäjää) sijaitsi Etelä-Pohjanmaalla vuonna Seinäjoen postinumeroalueella sijaitsi vuonna 2010 noin 0,8 prosenttia (5 kustantajaa) koko Suomen kustantajista. Helsingin postinumeroalueella sijaitsi noin puolet koko Suomen kustantajista. Etelä- Pohjanmaan maakunnassa järjestettiin vuonna 2011 yhteensä 1695 elävän musiikin esitystä/keikkaa, mikä käsittää noin 4,1 prosenttia koko maan keikoista.

4 CGE RegFin-aluemallilla tehtyjen laskelmien perusteella rytmimusiikkiklusterilla on selvä vaikutus Etelä-Pohjanmaan talouteen. Tapahtumien vaikutus maakunnan talouteen on selvästi suurempi kuin itse tapahtumien liikevaihto vuonna Tapahtumien liikevaihdosta osa vuotaa maakunnan ulkopuolelle, mutta tapahtumakävijöiden kulutus paikkakunnalla jää pääosin maakuntaan. Tapahtumien vaikutus Etelä-Pohjanmaan talouteen on lähes 19 miljoonaa euroa. Ravintola/klubi-iltojen lipputulot, Teoston keräämät maksut ja tekijänoikeuskorvaukset vaikuttavat maakunnan talouteen noin 3,5 miljoonalla eurolla. Koulutus-, tutkimus- ja kehittämistoiminnan kokonaisvaikutuksia ei valitettavasti ollut mahdollista laskea käyttämällämme mallilla, koska suuri osa vaikutuksista on laadullisia. Koulutus-, tutkimus- ja kehittämistoiminnan suora vaikutus eli liikevaihto on Etelä-Pohjanmaalla noin 1,2 miljoonaa euroa vuodessa. Sen muodostavat useat eri toimijat, joita ovat: Taideyliopisto Sibelius-Akatemia, Taideyliopisto Sibelius-Akatemia/Rytmimusiikin professuuri, Taideyliopisto Sibelius-Akatemia/Professuuriin liittyvät hankkeet, Rytmi-instituutti, Frami Oy, Kansalaisopisto, Etelä-Pohjanmaan opisto, Selmu ry, Etelä-Pohjanmaan musiikkiopisto. Rytmimusiikin professuuriin liittyvistä hankkeista tähän tarkasteluun on otettu mukaan ainoastaan Etelä-Pohjanmaalla työllistävä osuus hankkeista, mikä pienentää hankkeiden liikevaihtoa selvästi. Suurin BKT-kerroin on Tangomarkkinoilla (7,1), missä yhden euron panostus tuottaa 6,1 euroa lisää aluetalouteen. Tangomarkkinoiden suurin kerroinvaikutus selittyy pääosin sillä, että Tangomarkkinoilla kävijät kuluttivat selvästi enemmän rahaa tapahtumapaikkakunnalla kuin Provinssirockin ja Vauhtiajojen kävijät. Vastaavasti Provinssirockin muita alhaisempi kerroinvaikutus (1,7) selittyy tapahtuman kävijöiden vähäisemmällä kulutuksella tapahtumapaikkakunnalla sekä vuodoilla alueen ulkopuolelle. Vauhtiajojen kerroinvaikutus on 4,0. Ravintola/klubi-iltojen lipputulojen, Teoston keräämien maksujen ja tekijänoikeuskorvauksien kerroinvaikutus on 1,1 eli yhden euroa panostus tuottaa 0,1 euroa lisää aluetalouteen. Mallilaskelmien mukaan rytmimusiikkiklusterilla on selvä vaikutus myös Etelä-Pohjanmaan työllisyyteen. Henkilötyövuosissa laskettuna Provinssirock, Tangomarkkinat ja Vauhtiajot työllistävät yhteensä 161 henkilöä. Itse tapahtumissa työskentelee paljon enemmän henkilöitä, mutta kyse on pääasiassa lyhytaikaisista työsuhteista, joten ne eivät ole verrattavissa henkilötyövuosiin. Ravintola/klubi-iltojen lipputulot, Teoston keräämät maksut ja tekijänoikeuskorvaukset vaikuttavat Etelä-Pohjanmaan työllisyyteen 45 henkilötyövuoden verran. Yhteensä tarkastellut osa-alueet työllistävät Etelä-Pohjanmaalla 206 henkilötyövuotta. Näiden lisäksi alalla työskentelee paljon vapaaehtoisia työntekijöitä. Arvioita rytmimusiikkiklusterin tulevaisuuden kehityksestä tiedusteltiin rytmimusiikkiverkoston jäseniltä e-lomakekyselyllä. Kysely lähetettiin 40 rytmimusiikkiverkoston jäsenelle. Vastauksia kyselyyn saatiin 22 kappaletta (vastausprosentti 55). Asiantuntijat arvioivat todennäköisimmät tulevaisuudenkehitykset toiminnoittain. Tapahtumatuotannon osalta vastaukset jakautuivat tasaisesti eri vaihtoehtoihin: vastaajista 57 prosenttia piti rytmimusiikkitapahtumien liikevaihdon kasvamista vuoteen 2020 mennessä keskimäärin 2-3 prosenttia vuodessa erittäin tai melko todennäköisenä; vastaajista 54 prosenttia piti uuden, liikevaihdoltaan noin miljoonan euron rytmimusiikkitapahtuman syntymistä erittäin tai melko todennäköisenä; vastaajista 50 prosenttia piti yhden suuren tapahtuman merkittävää hiipumista tai lopettamista erittäin tai melko todennäköisenä. Muiden toimintojen osalta arviot kohdistuivat selvemmin yhteen vaihtoehtoon. Vastaajista 83 prosenttia piti vaihtoehtoa Seinäjoki vakiinnuttaa vuoteen 2020 mennessä

5 asemansa klubitoiminnan keskuksena, mikä tarkoittaa klubi-iltojen ja lipputulojen kasvua vuoteen 2020 mennessä keskimäärin 2-3 prosenttia vuodessa erittäin tai melko todennäköisenä. Jopa 88 prosenttia vastaajista piti koulutus-, tutkimus- ja kehittämistoiminnan kasvamista noin 0,2 miljoonalla eurolla vuoteen 2020 mennessä erittäin tai melko todennäköisenä. Vastaajista 81 prosenttia piti vaihtoehtoa Rytmikorjaamon alueella toteutetaan merkittäviä investointeja vuoteen 2020 mennessä (kooltaan noin 3-4 miljoonaa euroa) erittäin tai melko todennäköisenä. CGE RegFin-mallilaskelmien perusteella tapahtumatuotannon liikevaihdon kehityssuunnalla on merkittävä vaikutus rytmimusiikkiklusterin vaikuttavuuteen. Jos tapahtumien liikevaihto kasvaisi hieman koulutus-, tutkimus- ja kehittämistoiminnan, klubitoiminnan ja investointien ohella, voisi rytmimusiikkiklusterin vaikuttavuus Etelä-Pohjanmaalla nousta tulevaisuudessa reilulla 6 miljoonalla eurolla ja reilulla 70 henkilötyövuodella nykytilanteeseen nähden. Mutta jos tapahtumatuotanto taantuisi, tietäisi se toimialan vaikuttavuuden laskua noin 1,4 miljoonalla eurolla ja 16 henkilötyövuodella, vaikka koulutus-, tutkimus- ja kehittämistoiminta, klubitoiminta ja investoinnit hieman kasvaisivatkin. 4. Rytmimusiikin epäsuorat merkitykset Kokonaisuutena rytmimusiikin muodostamalla ilmiöllä on vaikutuksia ja vähintäänkin voimakkaita merkityksiä sekä paikallisella, kansallisella ja jossain määrin kansainvälisellä tasolla. Lisäksi Rytmikorjaamo tilana sitoo vaikutuksia alueelle ja samalla se konkretisoi kehittämistoimintaa, joka muuten jäisi turhan abstraktiksi. Rytmimusiikin parissa toimivat organisaatiot ovat olleet varsin menestyksekkäitä hankkiessaan julkista rahoitusta hankkeilleen. Tähän on mitä ilmeisimmin vaikuttanut niiden kuuluminen isompaan kokonaisuuteen, rytmimusiikki-ilmiöön, joka on tuonut uskottavuutta niin kansallisten rahoituslähteiden kuin EU-tason rahoituslähteiden suhteen. Paikalliset toimijat ajattelevat myös, että liiketoiminnallisia yhteyksiä on helpompi solmia osana isompaa kokonaisuutta. Paikalliset toimijat puhuvat tässä yhteydessä usein rytmimusiikkiklusterista. Rytmimusiikki profiloi Seinäjokea kahdella tavalla. Ensinnäkin rytmimusiikkiin liittyvät toiminnot ovat osa osaamisperustaisen ja vetovoimaisen kaupungin kokonaisimagon muodostumista. Toiseksi rytmimusiikkikehittäminen profiloi Seinäjokea nimenomaan vireänä luovien alojen toimintaympäristönä. Rytmimusiikki nähdään merkittäväksi osaksi Seinäjoen profiloitumista tapahtumakaupunkina ja matkailijoiden sekä uusien osaajien houkuttelemista. Rytmimusiikin parissa toimivien, erityisesti av-alan, yritysten kasvaminen ja Rytmikorjaamon kehittyminen ovat nostaneet Seinäjoen nuppineulaksi kartalle alan toimijoiden parissa. Alueen toimijat pitävät Seinäjoen sijaintia sinänsä oivallisena, sillä se mahdollistaa luontevien live-esitysten jatkumoiden suunnittelemisen esimerkiksi ulkomaisia artisteja ja bändejä varattaessa. Rytmikorjaamo ja Seinäjoki ovat sopiva lisä Helsingin Tavastian, Tampereen Tullikamarin ja Oulun muodostamaan maantieteelliseen kokonaisuuteen. Lisäksi muuta av-alan yritystoimintaa ajatellen Seinäjoen etäisyys Helsingistä esimerkiksi junalla ei ole toimijoiden mielestä liian suuri. Paikallisella tasolla rytmimusiikin merkitys on ollut luovien toimialojen kehittämisilmapiirin muokkaamisessa myönteisempään suuntaan. Paikalliset toimijat ovat kokeneet, että luovilla toimialoilla itsessään on ymmärretty paremmin kehittymisen mahdollisuudet, mutta samaan aikaan rytmimusiikin asema on toimijoiden mielestä vahvistunut myös suhteessa muihin toimialoihin. Rytmimusiikin saadessa virallista asemaa elinkeinopoliittisena valttina ja

6 kehittämiskohteena sen uskottavuus on kohentunut. Rytmimusiikin nousulla on toimijoiden mielestä lisätty tietoisuutta myös yleisesti luovien toimialojen taloudellisesta potentiaalista. Rytmimusiikki ja Rytmikorjaamo tilana ovat tarjonneet kohtaamispaikan paikallisille kulttuuritoimijoille. Samalla ne ovat mahdollistaneet kehittäjätahojen ja kulttuuritoimijoiden kohtaamisen ja keskinäisen ymmärryksen ja tietoisuuden lisäämisen. Seinäjoella rytmimusiikin ympärille on muodostunut toimijoiden, toimintojen ja toiminta-ajatusten tiivistymä. Voidaan sanoa, että parhaimmillaan rytmimusiikki-ilmiö on antaessaan kehittämistavoitteille, ideoille ja toiminnoille sopivassa määrin yhtenäistävän muodon. 5. Tulosten tiivistys ja kommentointi: kulttuurin vaikutukset, merkitykset ja strateginen kehittäminen Mitattavien primääri- ja sekundaarivaikutusten sekä epäsuorien aluetaloudellisten merkitysten suhde on monimutkainen. Tämä näkyy hyvin tarkasteltaessa kolmen suurimman tapahtuman vaikutuksia ja merkityksiä. Primäärivaikutuksissa Provinssirockin vaikutukset, eli tapahtuman liikevaihto, on suurempi kuin Tangomarkkinoiden tai Vauhtiajojen. Provinssirockin sekundääriset vaikutukset, eli muu tapahtuman aikaan alueella tapahtuva kulutus ja palveluiden käyttäminen ja sitä kautta syntyvät vaikutukset aluetalouteen, ovat kuitenkin pienempiä kuin Tangomarkkinoiden tai Vauhtiajojen. Tämä voidaan selittää esimerkiksi kävijäprofiilien erilaisuudella. Tangomarkkinoiden ja Vauhtiajojen kävijöiden ikärakenne on vanhempi kuin Provinssirockissa ja kävijän käytettävissä olevat varat ovat keskimäärin suuremmat kuin nuorilla Provinssirockin kävijöillä. Olennaista on huomata, miten Provinssirockin asema korostuu epäsuorien merkitysten kohdalla. Provinssirockin kävijäkunta on nuorta (kävijöiden keski-ikä on 22 vuotta). Näin ollen Provinssirock muodostaa merkittävän imagonrakennuksen työkalun, jolla nuorta ja työelämään siirtyvää väestöä voidaan houkutella Seinäjoen seudulle muualta maasta. Vastaavasti Tangomarkkinoiden ja Vauhtiajojen asema osaajien houkuttelussa ei ole todennäköisesti yhtä suuri, vaan niiden osalta korostuvat suorat talousvaikutukset ja myös yleisesti tapahtumakaupunki-imagon ylläpitäminen. Rytmimusiikin tulevaisuuden skenaarioita tarkasteltaessa huomio kiinnittyy kahteen seikkaan. Ensinnäkin suurten tapahtumien ja paikallisen tapahtumatuotannon tulevaisuus on rytmimusiikin parissa toimivien vastaajien mielestä epävarma. Toimijoiden kesken ei ole selvää, mikä on tapahtumien tulevaisuus. Tämän voidaan tulkita johtuvan esimerkiksi tapahtumajärjestämisen murrostilasta tai mahdollisesti paikallisen toimintaympäristön tapahtumanjärjestämiselle asettamista rajoitteista. Toiseksi tulevaisuuden skenaarioissa oli havaittavissa selkeä luottamus siihen, että rytmimusiikkiin liittyvät kehittämistoimenpiteet ovat strategisesti merkittäviä ja että rytmimusiikki on omaksuttu yhdeksi alueellisen kehittämisen osa-alueeksi. Tähän viittasivat mm. selkeä luottamus siihen, että tutkimus- ja koulutustoimintaan tehdään alueella julkisia panostuksia. Lisäksi uskottiin siihen, että Rytmikorjaamon alueen infrastruktuuriin investoidaan jatkossa lisää. Tapahtumat muodostavat edelleen rytmimusiikin ytimen. Vaikka tämän ytimen ympärille muodostuu muita toimintoja, ne ovat edelleen riippuvaisia siitä, että alueella on vahvoja tapahtumia, jotka vastaavat hyvin suuresta osasta luovan talouden liikevaihtoa ja aluetaloudellisia vaikutuksia.

7 Lähteet ja kirjallisuus Frey, B.S Arts & Economics. Analysis & Cultural Policy. Second edition. Springer-Verlag, Berlin. Kainulainen, K Kunta ja kulttuurin talous. Tulkintoja kulttuuripääoman ja festivaalien aluetaloudellisista merkityksistä. Tampereen Yliopistopaino, Tampere. Khakee, A Kollaboratiivisen valtion haasteet. Teoksessa Kangas, A. & Virkki, J. (toim.) Kulttuuripolitiikan uudet vaatteet, Jyväskylän yliopistopaino, Jyväskylä. Seaman, B.A Economic Impacts of the arts. Teoksessa Towese, R. (toim.): A Handbook of cultural economics, Edward Elgar, Cheltenham. Throsby, D Economics and Culture. Cambridge University Press, Cambridge. Throsby, D The Economics of Cultural Policy. Cambridge University Press. Tohmo, T Kulttuuri ja aluetalous. Vaikutukset ja käyttäjien kokema hyöty. Jyväskylän yliopisto. Taloustieteiden tiedekunta, julkaisuja 131. Jyväskylä. Towse, R A Textbook of Cultural Economics. Cambridge University Press, Cambridge. Tuuri, H., Rumpunen, S., Kortesluoma, A. & Katajavirta, M Etelä-Pohjanmaan kesätapahtumat 2012, kävijäprofiili, kävijätyytyväisyys ja aluetaloudellinen vaikuttavuus. Seinäjoen ammattikorkeakoulu. Marraskuu 2012.

Rytmimusiikkiklusterin aluetaloudellinen vaikuttavuus ja merkitys

Rytmimusiikkiklusterin aluetaloudellinen vaikuttavuus ja merkitys Rytmimusiikkiklusterin aluetaloudellinen vaikuttavuus ja merkitys Olli Ruokolainen Jari Kolehmainen Tampereen yliopisto Sente / Johtamiskorkeakoulu Hannu Törmä, Susanna Määttä, Timo Suutari Helsingin yliopisto

Lisätiedot

Luova kaupunki? HALKAS12 Uudistumisen dynamiikka ja innovaatioajattelu 17.3.2015. Olli Ruokolainen Sente/JKK Tampereen yliopisto

Luova kaupunki? HALKAS12 Uudistumisen dynamiikka ja innovaatioajattelu 17.3.2015. Olli Ruokolainen Sente/JKK Tampereen yliopisto Luova kaupunki? HALKAS12 Uudistumisen dynamiikka ja innovaatioajattelu 17.3.2015 Olli Ruokolainen Sente/JKK Tampereen yliopisto 1. Mitä tarkoittaa luova kaupunki? 2. Kulttuuri + talous =??? 3. Luovuus,

Lisätiedot

Biotalous luo työtä ja hyvinvointia: Esimerkkinä ruoantuotanto

Biotalous luo työtä ja hyvinvointia: Esimerkkinä ruoantuotanto Biotalous luo työtä ja hyvinvointia: Esimerkkinä ruoantuotanto Susanna Määttä susanna.maatta@helsinki.fi 9.9.2014 Helsinki www.helsinki.fi/ruralia 9.10.2013 1 Ruralia-instituutti on maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

Kouvolan seudun elintarviketalouden vaikutukset alueeseen ja työllisyyteen

Kouvolan seudun elintarviketalouden vaikutukset alueeseen ja työllisyyteen Kouvolan seudun elintarviketalouden vaikutukset alueeseen ja työllisyyteen Professori Törmä Hannu Elintarvikealan toimialaseminaari Kouvola 15.11.2011 Ruralia-instituutti / CGE-tiimi / Kouvolan elintarviketalous

Lisätiedot

Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset Kainuussa

Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset Kainuussa Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset Kainuussa Susanna Määttä susanna.maatta@helsinki.fi Kainuun Maaseutu- ja Elintarvikepäivä 28.11.2014 9.10.2013 1 Valtakunnallisen lähiruokaselvityksen tuloksia 03.12.2014

Lisätiedot

Lähiruoan aluetaloudellinen merkitys

Lähiruoan aluetaloudellinen merkitys Lähiruoan aluetaloudellinen merkitys Tarkastelussa Kanta- ja Päijät-Hämeen, Keski-Suomen sekä Varsinais-Suomen maakunnat Susanna Määttä & Hannu Törmä Ruralia-instituutti / Aluetaloudellisten vaikutusten

Lisätiedot

Luovuus, kulttuuri ja kaupunki

Luovuus, kulttuuri ja kaupunki Luovuus, kulttuuri ja kaupunki HALKAA14 Economic renewal of cities and regions 2016 Olli Ruokolainen Tampereen yliopisto ü Vuonna 2004 3,1 prosenttia Euroopan työvoimasta luovilla toimialoilla ü Vuonna

Lisätiedot

Pitävä ote kulttuuritoimintojen aluetaloudellisista vaikutuksista ja merkityksistä?

Pitävä ote kulttuuritoimintojen aluetaloudellisista vaikutuksista ja merkityksistä? Olli Ruokolainen 1, Timo Suutari 2, Jari Kolehmainen 1, Susanna Kujala 2, & Hannu Törmä 2 Pitävä ote kulttuuritoimintojen aluetaloudellisista vaikutuksista ja merkityksistä? Tapauksena Seinäjoen rytmimusiikkiklusteri

Lisätiedot

KULTTUURI ALUEEN ELINVOIMAN JA KILPAILUKYVYN VAHVISTAJANA

KULTTUURI ALUEEN ELINVOIMAN JA KILPAILUKYVYN VAHVISTAJANA Kärjet liikkeelle aluekehittämisen ajankohtaispäivät KULTTUURI ALUEEN ELINVOIMAN JA KILPAILUKYVYN VAHVISTAJANA Nikke Isomöttönen, intendentti Mikkelin kaupunginorkesteri 23.11.2015 KULTTUURI ALUEEN ELINVOIMAN

Lisätiedot

Ruokaketjun vaikutus aluetalouteen

Ruokaketjun vaikutus aluetalouteen Ruokaketjun vaikutus aluetalouteen KTM Leena Viitaharju leena.viitaharju@helsinki.fi, Hyvinkää, 11.10.2017 9.10.2013 1 2 Ruokaketju / Ruokajärjestelmä? 3 Ruoka-ala on tärkeä sekä yksilötasolla että kansantaloudellisesti:

Lisätiedot

OULUN SEUTU & POHJOIS-POHJANMAA

OULUN SEUTU & POHJOIS-POHJANMAA TAPAHTUMA- JA FESTIVAALIKLUSTERIN LASKENNALLINEN ALUEVAIKUTUSMALLISOVELLUS: OULUN SEUTU & POHJOIS-POHJANMAA Ari Karppinen ja Mervi Luonila helmikuu 2014 2 3 TAUSTAA Tapahtumien ovat kautta aikojen olleet

Lisätiedot

Miten voimme kuvata Verkatehtaan alueen toiminnallista talouden kokonaisuutta? Mikä on julkisten ja markkinalähtöisten rahavirtojen suhde?

Miten voimme kuvata Verkatehtaan alueen toiminnallista talouden kokonaisuutta? Mikä on julkisten ja markkinalähtöisten rahavirtojen suhde? VERKATEHTAAN ALUEEN TALOUDELLINEN VOLYYMI Henna Kähkönen Hallintotieteen yo Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Hämeenlinnassa 13.5.2013 1. Miten Verkatehtaan alueelle kasvanutta kulttuuritoimijoiden

Lisätiedot

PORIN SEUTU & SATAKUNTA

PORIN SEUTU & SATAKUNTA TAPAHTUMA- JA FESTIVAALIKLUSTERIN LASKENNALLINEN ALUEVAIKUTUSMALLISOVELLUS: PORIN SEUTU & SATAKUNTA Ari Karppinen ja Mervi Luonila helmikuu 2014 2 3 TAUSTAA Tapahtumien ovat kautta aikojen olleet ihmisten

Lisätiedot

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011 Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteet Pitkän aikavälin laadullisen ennakoinnin verkostohanke Teemallisesti hanke kohdistuu hyvinvointi-

Lisätiedot

Ohjelmaperusteinen kehittäminen ja isot hankkeet osana kaupungin vetovoimaisuutta

Ohjelmaperusteinen kehittäminen ja isot hankkeet osana kaupungin vetovoimaisuutta 1 Tampereen pormestarin puheenvuoro Suomalais Saksalaisessa Ystävyyskuntakokouksessa 17.6.2011 Ohjelmaperusteinen kehittäminen ja isot hankkeet osana kaupungin vetovoimaisuutta Hyvät suomalais saksalaisen

Lisätiedot

Miksi ruokaa pitää tuottaa Suomessa, eikö perulainen pihvi kelpaa?

Miksi ruokaa pitää tuottaa Suomessa, eikö perulainen pihvi kelpaa? Miksi ruokaa pitää tuottaa Suomessa, eikö perulainen pihvi kelpaa? -Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Suomessa KTM Leena Viitaharju leena.viitaharju@helsinki.fi, Kouvola, 5.4.2016 9.10.2013

Lisätiedot

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 Aluekeskusohjelman toteutus Aluekeskusohjelman kansallisesta koordinoinnista vastaa työ- ja elinkeinoministeriöministeriö

Lisätiedot

Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen

Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen 1 20.11.2015 Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen Jarmo Kauppinen kehittämisjohtaja, varatoimitusjohtaja JOSEK Oy Mistä

Lisätiedot

Mitä on luova talous? Luovat toimialat ja niiden kehityssuuntia

Mitä on luova talous? Luovat toimialat ja niiden kehityssuuntia Mitä on luova talous? Luovat toimialat ja niiden kehityssuuntia Luova talous kasvava talouden sektori Kulutustutkimusten mukaan kulttuurin talous ollut 1980-luvulta lähtien Euroopassa ja Pohjois- Amerikassa

Lisätiedot

Strategiasta käytäntöön Porin seudulla

Strategiasta käytäntöön Porin seudulla Strategiasta käytäntöön Porin seudulla Hyvinvointifoorum 4.11.2009 Tampere Palvelujohtaja Jari-Pekka Niemi jari-pekka.niemi@posek.fi Porin Seudun Kehittämiskeskus Oy POSEK Sisältö Strateginen tausta Kansallisten

Lisätiedot

LUOVAT ALAT JA VENÄJÄ-YHTEISTYÖ SELVITYKSEN TULOKSIA. RYSÄ 17.10.2012, Mikkeli Kimmo Kainulainen

LUOVAT ALAT JA VENÄJÄ-YHTEISTYÖ SELVITYKSEN TULOKSIA. RYSÄ 17.10.2012, Mikkeli Kimmo Kainulainen LUOVAT ALAT JA VENÄJÄ-YHTEISTYÖ SELVITYKSEN TULOKSIA RYSÄ 17.10.2012, Mikkeli Kimmo Kainulainen TAVOITTEET Minkälaisia kokemuksia itäsuomalaisilla kulttuuritoimijoilla ja luovien alojen yrityksillä on

Lisätiedot

AVOIMEN DATAN VAIKUTTAVUUS: SEURANTA- JA ARVIOINTIMALLIN KEHITTÄMINEN. Heli Koski, ETLA 15.1.2015

AVOIMEN DATAN VAIKUTTAVUUS: SEURANTA- JA ARVIOINTIMALLIN KEHITTÄMINEN. Heli Koski, ETLA 15.1.2015 1 AVOIMEN DATAN VAIKUTTAVUUS: SEURANTA- JA ARVIOINTIMALLIN KEHITTÄMINEN Heli Koski, ETLA 15.1.2015 2 Taustaa esitutkimuksesta Julkisen datan avaamisen potentiaaliset hyödyt on arvioitu ennakollisissa arvioinneissa

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan elintarviketeollisuuden aluetaloudelliset vaikutukset - Case Altia Projektisuunnittelija Susanna Määttä Professori Hannu Törmä

Etelä-Pohjanmaan elintarviketeollisuuden aluetaloudelliset vaikutukset - Case Altia Projektisuunnittelija Susanna Määttä Professori Hannu Törmä Etelä-Pohjanmaan elintarviketeollisuuden aluetaloudelliset vaikutukset - Case Altia Projektisuunnittelija Susanna Määttä Professori Hannu Törmä Ruralia-instituutti / RegFin-tiimi www.helsinki.fi/ruralia

Lisätiedot

Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen

Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen Toimijat Kansanmusiikin ja - tanssin alan toimijat voidaan jakaa kolmeen suurempaan kategoriaan, yksityiset toimijat,

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI

KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI KESKI-SUOMEN LIITON STRATEGIASEMINAARI JA KUNTALIITON MAAKUNTAKIERROS KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI 6.9.2013 Kimmo Vähäjylkkä Aluejohtaja, AIRIX Ympäristö Strategista maankäytön suunnittelua / KEHITTÄMISVYÖHYKKEET

Lisätiedot

Juhta 11.6.2014 Kuntien tietotekniikkakartoituksen esittely. Erityisasiantuntija Elisa Kettunen

Juhta 11.6.2014 Kuntien tietotekniikkakartoituksen esittely. Erityisasiantuntija Elisa Kettunen Juhta 11.6.2014 Kuntien tietotekniikkakartoituksen esittely Erityisasiantuntija Elisa Kettunen Aiheet Tunnusluvut ja tietohallinnon organisointi Toiminnan kehittäminen ja haasteet Avoin data, avoin lähdekoodi

Lisätiedot

Kulttuuripolitiikka ja osallisuus

Kulttuuripolitiikka ja osallisuus Alustus, kulttuurituottajapäivät 17.9.2019 Kulttuuripolitiikka ja osallisuus Sakarias Sokka 1 Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore o Korkeatasoista tutkimus- ja asiantuntijatietoa, mm. kulttuuripoliittisen

Lisätiedot

Kulttuuripalvelut kuntarakenteen muutoksissa, pienten kuntien näkökulma

Kulttuuripalvelut kuntarakenteen muutoksissa, pienten kuntien näkökulma Kulttuuripalvelut kuntarakenteen muutoksissa, pienten kuntien näkökulma Suomen musiikkioppilaitosten liiton syyspäivät 13.11.2013. Kuhmo Heli Talvitie Kulttuuriteemaryhmä, Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KULTTUURITOIMINTA- Anita Kangas

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KULTTUURITOIMINTA- Anita Kangas KULTTUURITOIMINTA- KOKEILUT Anita Kangas KESKI-SUOMEN KULTTUURITOIMINTAKOKEILUN TAUSTA (VUOSINA 1976-1979) ARVO SALON JOHTAMA KULTTUURITOIMINTAKOMITEA 1974:2. KULTTUURIPOLITIIKAN TAVOITTEET: TASA-ARVON

Lisätiedot

RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2014

RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2014 RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2014 Sisällysluettelo 1. Selvityksen yleistiedot... 3 1.1. Toimialat... 3 1.2. Taustatiedot... 4 2. Liikevaihto ja talousodotukset... 4 2.1. Liikevaihtoindeksit... 4

Lisätiedot

Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset ja käytön edistäminen julkisissa ammattikeittiöissä

Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset ja käytön edistäminen julkisissa ammattikeittiöissä Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset ja käytön edistäminen julkisissa ammattikeittiöissä KTM Leena Viitaharju ja HTM Susanna Määttä leena.viitaharju@helsinki.fi, susanna.maatta@helsinki.fi 11.6.2014

Lisätiedot

Vaikutusajattelu, Jaana Merenmies 13.8.13

Vaikutusajattelu, Jaana Merenmies 13.8.13 Vaikutusajattelu, Jaana Merenmies 13.8.13 Mitä teemme Vapaaehtoislähtöinen Pro-toiminta Asiakaslähtöiset palvelut Vaikuttaa Organi- saatio Vaikutusjohtaminen Organi- saatio = Yhteiskunnallinen ongelma

Lisätiedot

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Selvityksen tavoitteet ja toteutus Taustaa Keski- Suomen ja erityisesti Jyväskylän seudun elinkeinorakenne osoittautui laman

Lisätiedot

SELVITYS MAL-AIESOPIMUSTEN SITOUTTAMISEN TEKIJÖISTÄ PROJEKTISUUNNITELMA

SELVITYS MAL-AIESOPIMUSTEN SITOUTTAMISEN TEKIJÖISTÄ PROJEKTISUUNNITELMA KORKEAKOULUHARJOITTELIJA NIINA OJANIEMI, MAL-VERKOSTO SELVITYS MAL-AIESOPIMUSTEN SITOUTTAMISEN TEKIJÖISTÄ PROJEKTISUUNNITELMA 1. YHTEENVETO Tämän selvityksen tarkoitus on neljän suurimman kaupunkiseudun

Lisätiedot

Kommentit selvitysmies Markku Anderssonin työtä varten kehitysyhtiöt ja yritysten toimintaympäristö

Kommentit selvitysmies Markku Anderssonin työtä varten kehitysyhtiöt ja yritysten toimintaympäristö Kaisa Saario LAUSUNTO 9.4.2015 Työ- ja elinkeinoministeriölle Kommentit selvitysmies Markku Anderssonin työtä varten kehitysyhtiöt ja yritysten toimintaympäristö Työ- ja elinkeinoministeriö on 25.3.2015

Lisätiedot

Miten muilla kaupunkiseuduilla? Projektipäällikkö Kimmo Kurunmäki, MAL-verkosto. www.mal-verkosto.fi

Miten muilla kaupunkiseuduilla? Projektipäällikkö Kimmo Kurunmäki, MAL-verkosto. www.mal-verkosto.fi Miten muilla kaupunkiseuduilla? Projektipäällikkö Kimmo Kurunmäki, MAL-verkosto www.mal-verkosto.fi Vaasan kaupunkiseudun rakennemalli 2040 -seminaari 16.10.2012 Menossa rakennemallien aktiiviset vuodet

Lisätiedot

Sisältö. Yliopistoista valmistuneiden alueellinen sijoittuminen. Aineisto. Lähtökohdat tutkimukselle

Sisältö. Yliopistoista valmistuneiden alueellinen sijoittuminen. Aineisto. Lähtökohdat tutkimukselle Sisältö Yliopistoista valmistuneiden alueellinen sijoittuminen Heli Kurikka Tutkija 1. Taustaa 2. Yliopistojen ryhmittely 3. Valmistuneiden alueellisen sijoittumisen piirteitä eri yliopistoista eri aloilta

Lisätiedot

KAUPUNGINJOHTAJA JUKKA-PEKKA UJULA. Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå

KAUPUNGINJOHTAJA JUKKA-PEKKA UJULA. Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå KAUPUNGINJOHTAJA JUKKA-PEKKA UJULA Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PORVOON KAUPUNGIN ELINKEINOPOLIITTINEN SELVITYS TIEDOTUSTILAISUUS 29.8.2013 Selvityksen avulla halutaan arvioida Porvoon kaupungin

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN TULEVAISUUSODOTUKSET BAROMETRIEN VALOSSA

PÄIJÄT-HÄMEEN TULEVAISUUSODOTUKSET BAROMETRIEN VALOSSA PÄIJÄT-HÄMEEN TULEVAISUUSODOTUKSET BAROMETRIEN VALOSSA Projektipäällikkö Päivi Pulkkinen, Teknillinen korkeakoulu, Lahden keskus Barometrien tavoitteena on saada selville eri toimijoiden mielipiteitä ja

Lisätiedot

Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset

Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset KTM Leena Viitaharju leena.viitaharju@helsinki.fi, 9.10.2014 Tampere Lähiruoka on bisnes! 9.10.2013 1 Yleisenä tavoitteena Suomessa on lähiruoan tuotannon

Lisätiedot

Yhteiskunnan osaamistarpeet ja koulutuksen työelämäperusteisuus. Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö

Yhteiskunnan osaamistarpeet ja koulutuksen työelämäperusteisuus. Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö Yhteiskunnan osaamistarpeet ja koulutuksen työelämäperusteisuus Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö Mitä lähdettiin tavoittelemaan? Tavoitteena luoda uusi rakenne korkeakoulutettujen asiantuntijuuden kehittämiselle

Lisätiedot

Suojelualueiden virkistyskäytön aluetaloudelliset vaikutukset

Suojelualueiden virkistyskäytön aluetaloudelliset vaikutukset Suojelualueiden virkistyskäytön aluetaloudelliset vaikutukset MOSSE-seminaari 5.9.2006 Maija Huhtala Helsingin Maija Huhtala yliopisto / HY Taustaa Kasvavasta luontomatkailusta toivotaan taloudellista

Lisätiedot

Muuttuva vähittäiskauppa yhdyskuntarakenteessa. Antti Rehunen Urban Zone 2 -loppuseminaari 13.6.2014

Muuttuva vähittäiskauppa yhdyskuntarakenteessa. Antti Rehunen Urban Zone 2 -loppuseminaari 13.6.2014 Muuttuva vähittäiskauppa yhdyskuntarakenteessa Antti Rehunen Urban Zone 2 -loppuseminaari 13.6.2014 Näkökulmia vähittäiskauppaan ja yhdyskuntarakenteen vyöhykkeisiin 1 Vähittäiskaupan toimipaikkojen sijoittuminen

Lisätiedot

Suomessa järjestettävät urheilutapahtumat - vaikuttavuus

Suomessa järjestettävät urheilutapahtumat - vaikuttavuus Suomessa järjestettävät urheilutapahtumat - vaikuttavuus Kati Mälkki Asiantuntija, Suomen Olympiakomitea Oulu, tiistai 22.3.2016 Tapahtumayksikkö Valo & Suomen Olympiakomitea SPORT FINLAND KAUPUNGIT LAJILIITOT

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄ OSANA KAUPUNKISEUTUJEN YHTEISTYÖTÄ

ELINKEINOELÄMÄ OSANA KAUPUNKISEUTUJEN YHTEISTYÖTÄ ELINKEINOELÄMÄ OSANA KAUPUNKISEUTUJEN YHTEISTYÖTÄ Pohjanmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma 2040 Rantasipi Tropiclandia 31.1.2012 Jani Hanhijärvi ELINKEINOELÄMÄN ROOLI SEUDULLISESSA SUUNNITTELUSSA Selvitys

Lisätiedot

Kehittämisohjelman yritystukien vaikuttavuus

Kehittämisohjelman yritystukien vaikuttavuus Selvitys maaseudun kehittämisohjelmien työllisyysvaikutuksista ja aluetaloudellisista vaikutuksista: Kehittämisohjelman yritystukien vaikuttavuus Hilkka Vihinen, Toivo Muilu, Jyrki Niemi, Olli Lehtonen,

Lisätiedot

Oulun alueen ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelma

Oulun alueen ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelma Oulun alueen ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelma 1 Sisällys 1. Oulun alueen ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittämissuunnitelman keskeiset kohdat... 2 2. Oulun alueen kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä Promoting Blue Growth Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä Merellisessä liiketoiminnassa on valtava potentiaali uusille innovaatioille ja kasvulle. Blue Growth

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ 1 (1) 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Lehtoniemi ja Peikkometsän alue, vuoropysäköintikysely Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelun tukipalvelut

Lisätiedot

Anna-Kaisa Ikonen Työllisyysfoorumin avauspuhe: Tampereella 5.6.2015. Arvoisa seminaariväki, Tervetuloa tämän vuoden työllisyysfoorumiin!

Anna-Kaisa Ikonen Työllisyysfoorumin avauspuhe: Tampereella 5.6.2015. Arvoisa seminaariväki, Tervetuloa tämän vuoden työllisyysfoorumiin! Anna-Kaisa Ikonen Työllisyysfoorumin avauspuhe: Tampereella 5.6.2015 Arvoisa seminaariväki, Tervetuloa tämän vuoden työllisyysfoorumiin! Hienoa nähdä täällä näin paljon osanottajia. Päivän teemana on Kuohuntaa

Lisätiedot

Suomen kaivosalan vaikuttavuuden kehitys ja haasteet vuosina 2010-2020

Suomen kaivosalan vaikuttavuuden kehitys ja haasteet vuosina 2010-2020 Suomen kaivosalan vaikuttavuuden kehitys ja haasteet vuosina 2010-2020 Ruralian Raportteja 136, 2014. Professori Hannu Törmä Tutkija Juha Laukkonen 16.12.2014 18.12.2014 1 Sisältö Tavoitteet CGE RegFin-malleja

Lisätiedot

Yritystukien alueellinen kohdentuminen Pohjois- Pohjanmaalla 2007-2013

Yritystukien alueellinen kohdentuminen Pohjois- Pohjanmaalla 2007-2013 Yritystukien alueellinen kohdentuminen Pohjois- Pohjanmaalla 2007-2013 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Elinkeinot, työvoima ja osaaminen -vastuualue 18.11.2014 Pohjois-Pohjanmaan yritystuet 2007-2013 Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Ajankohtaista KEINOsta Kuntamarkkinat KEINOlaiset

Ajankohtaista KEINOsta Kuntamarkkinat KEINOlaiset Ajankohtaista KEINOsta Kuntamarkkinat 12.-13.9.2018 KEINOlaiset 18.9.2018 KEINO 1 Sisältö o KEINOsta lyhyesti o Ajankohtaista: o Tilaajaryhmätoiminta käynnistyy! o Muutosagenttien haku alkaa! o Kestävien

Lisätiedot

28.10.2013 Ari Hiltunen

28.10.2013 Ari Hiltunen 28.10.2013 Ari Hiltunen Kaupunginhallituksen kokous 28.10.2013 Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Mitattavuus ja vaikuttavuus Välittömät vaikutukset eli mitä tehdään ja välilliset tulokset muiden toimijoiden

Lisätiedot

Raportteja 7 Yhtenäinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintamalli KYS-erva-alueen sairaanhoitopiirien terveyden edistämisen rakenteet

Raportteja 7 Yhtenäinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintamalli KYS-erva-alueen sairaanhoitopiirien terveyden edistämisen rakenteet Raportteja 7 Yhtenäinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintamalli KYS-erva-alueen sairaanhoitopiirien terveyden edistämisen rakenteet Ulla Ojuva Mervi Lehmusaho Timo Renfors Ulla Ojuva ulla.ojuva@isshp.fi

Lisätiedot

KUNNAN MAINEEN JA ELINVOIMAN JOHTAMINEN Kaukolämpöpäivät , Mikkeli. Timo Halonen kaupunginjohtaja, Mikkeli VTM, väitöstilaisuus 2.9.

KUNNAN MAINEEN JA ELINVOIMAN JOHTAMINEN Kaukolämpöpäivät , Mikkeli. Timo Halonen kaupunginjohtaja, Mikkeli VTM, väitöstilaisuus 2.9. KUNNAN MAINEEN JA ELINVOIMAN JOHTAMINEN Kaukolämpöpäivät 24.-25.8.2016, Mikkeli Timo Halonen kaupunginjohtaja, Mikkeli VTM, väitöstilaisuus 2.9.2016 Unelmayhteiskunta (Jensen) Tulevaisuuden maailmassa

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 Liitenro1 Kh250 Kv79 Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 2 Pieksämäen kaupungin strategia 2020 Johdanto Pieksämäen strategia vuoteen 2020 on kaupungin toiminnan punainen lanka. Strategia on työväline,

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät Yrittäjien alueelliset talousnäkymät huhtikuu 2013

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät Yrittäjien alueelliset talousnäkymät huhtikuu 2013 Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät Yrittäjien alueelliset talousnäkymät huhtikuu 213 Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät Hallituskatu 21 3 krs., 91 Oulu puhelin 1 322 198 ppy@yrittajat.fi www.ppy.fi SISÄLLYS POHJOIS-POHJANMAAN

Lisätiedot

Matkailun vaikutukset aluetalouteen: katsaus Pohjois-Pohjanmaan matkailukeskuksiin

Matkailun vaikutukset aluetalouteen: katsaus Pohjois-Pohjanmaan matkailukeskuksiin Matkailun vaikutukset aluetalouteen: katsaus Pohjois-Pohjanmaan matkailukeskuksiin Pohjois-Pohjanmaan matkailuparlamentti 9.9.2016 Raahe Matkailututkija, FT Pekka Kauppila Kajaanin ammattikorkeakoulu 1

Lisätiedot

STT Viestintäpalvelut Oy ProCom Viestinnän ammattilaiset ry. Viestinnän mittaamisen tila suomalaisissa organisaatioissa 2.2.2016

STT Viestintäpalvelut Oy ProCom Viestinnän ammattilaiset ry. Viestinnän mittaamisen tila suomalaisissa organisaatioissa 2.2.2016 STT Viestintäpalvelut Oy ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Viestinnän mittaamisen tila suomalaisissa organisaatioissa 2.2.2016 Johdanto STT Viestintäpalvelut Oy ja ProCom ry tutkivat viestinnän mittaamisen

Lisätiedot

Juha Ala-Mursula, johtaja, BusinessOulu

Juha Ala-Mursula, johtaja, BusinessOulu Asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi, HE 35/2018 VP 5.4.2018 18.4.2018 Juha Ala-Mursula, johtaja,

Lisätiedot

Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle

Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle Vetovoimainen Ylivieska 2021 - hyvinvointia koko alueelle -kaupunkistrategia Ylivieskan kaupunkistrategia perustuu Ylivieskan asemaan alueensa kasvavana

Lisätiedot

Taiteen merkitys yhteiskunnassa ja Taideneuvoston näkemys ensisijaisista toimenpiteistä

Taiteen merkitys yhteiskunnassa ja Taideneuvoston näkemys ensisijaisista toimenpiteistä Taiteen merkitys yhteiskunnassa ja Taideneuvoston näkemys ensisijaisista toimenpiteistä Taideneuvosto 2016-2019 Risto Ruohonen pj, Paulina Ahokas, Eija-Liisa Ahtila, Jaakko Kuusisto, Maija Perho, Saara

Lisätiedot

Euroopan talouden elvytyssuunnitelman ensimmäinen soveltamisvuosi alueilla ja kunnissa Online-kyselyn paperiversio http://www.cor.europa.

Euroopan talouden elvytyssuunnitelman ensimmäinen soveltamisvuosi alueilla ja kunnissa Online-kyselyn paperiversio http://www.cor.europa. Lausuntotyön osasto Yksikkö 3 Verkostot & toissijaisuusperiaate EUROOPAN UNIONI Alueiden komitea Euroopan talouden elvytyssuunnitelman ensimmäinen soveltamisvuosi alueilla ja kunnissa Kysely Viimeinen

Lisätiedot

Leader-info. Yhteisökeskus 11.11.2015, Pori. karhuseutu.fi

Leader-info. Yhteisökeskus 11.11.2015, Pori. karhuseutu.fi Leader-info Yhteisökeskus 11.11.2015, Pori Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään Leader-rahoitusta yhdistysten ja mikroyritysten

Lisätiedot

SKOTLANNIN OPINTOMATKA PARHAAT KÄYTÄNNÖT LUOVILLA ALOILLA

SKOTLANNIN OPINTOMATKA PARHAAT KÄYTÄNNÖT LUOVILLA ALOILLA SKOTLANNIN OPINTOMATKA PARHAAT KÄYTÄNNÖT LUOVILLA ALOILLA TAUSTAA 20 hengen delegaatio vieraili Skotlannin Edinburghissa ja Glasgow ssa maaliskuussa 2013. Matkan tavoitteena oli tutustua hallintojärjestelmään,

Lisätiedot

HEVOSTEN POHJOIS-POHJANMAA Hevostalouden kehittämisohjelma. Projektipäällikkö Heini Iinatti, Pro Agria Oulu p. 0405551674, heini.iinatti@proagria.

HEVOSTEN POHJOIS-POHJANMAA Hevostalouden kehittämisohjelma. Projektipäällikkö Heini Iinatti, Pro Agria Oulu p. 0405551674, heini.iinatti@proagria. HEVOSTEN POHJOIS-POHJANMAA Hevostalouden kehittämisohjelma Projektipäällikkö Heini Iinatti, Pro Agria Oulu p. 0405551674, heini.iinatti@proagria.fi Hevosten Pohjois-Pohjanmaa - hevostalouden kehittämisohjelma

Lisätiedot

Opintojen tutkimus- ja palautetiedon hyödyntäminen ammattikorkeakoulussa

Opintojen tutkimus- ja palautetiedon hyödyntäminen ammattikorkeakoulussa Opintojen tutkimus- ja palautetiedon hyödyntäminen ammattikorkeakoulussa Korkeakoulujen KOTA -seminaari 17.9.2014 Ismo Kinnunen Oulun ammattikorkeakoulu Kehittämisen ja päätöksenteon tulee perustua tosiasioihin.

Lisätiedot

Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson

Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson 1 Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson Arvoisa ohjausryhmän puheenjohtaja rehtori Lauri Lantto, hyvä työseminaarin puheenjohtaja suomen

Lisätiedot

Parasta kasvua vuosille 2016-2019

Parasta kasvua vuosille 2016-2019 Parasta kasvua vuosille 2016-2019 Vuonna 2012 valmistui Joensuun seudun kasvustrategia. Maailman muuttuessa kasvustrategiankin on muututtava vastaamaan nykypäivää ja tulevaisuutta. Kasvustrategian tarkennus

Lisätiedot

Kysely yritysten valmiudesta palkata pitkäaikaistyötön

Kysely yritysten valmiudesta palkata pitkäaikaistyötön Kysely yritysten valmiudesta palkata pitkäaikaistyötön 18.2.2005 1 KYSELY YRITYSTEN VALMIUDESTA PALKATA PITKÄAIKAISTYÖTÖN 1 1 Yhteenveto Yrityksiltä kysyttiin eri toimenpiteiden vaikuttavuudesta pitkäaikaistyöttömien

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto 1 Sisältö 1) Näkökulmia maakunnan heikkoudet, uhat, vahvuudet ja mahdollisuudet 2) Haluttu muutos

Lisätiedot

Ihmiset ja osaaminen sujuvasti liikkeelle kasvukeskusten välillä. Maarakennuspäivä Aleksi Randell

Ihmiset ja osaaminen sujuvasti liikkeelle kasvukeskusten välillä. Maarakennuspäivä Aleksi Randell Ihmiset ja osaaminen sujuvasti liikkeelle kasvukeskusten välillä Maarakennuspäivä 2018 27.9.2018 Aleksi Randell Miksi kasvukeskusten joukkoliikenneyhteyksillä on väliä? Liikenneinfran kehittäminen ja matka-aikojen

Lisätiedot

Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset ja käytön edistäminen julkisissa ammattikeittiöissä

Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset ja käytön edistäminen julkisissa ammattikeittiöissä Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset ja käytön edistäminen julkisissa ammattikeittiöissä KTM Leena Viitaharju leena.viitaharju@helsinki.fi Lahti, 2.10.2013 Ruralia-instituutti 2.10.2013 1 Rahoittaja:

Lisätiedot

Kulttuuripolitiikan yhteys EUn innovaatio ja aluepolitiikkaan

Kulttuuripolitiikan yhteys EUn innovaatio ja aluepolitiikkaan Kulttuuripolitiikan yhteys EUn innovaatio ja aluepolitiikkaan KAAKKOIS-SUOMEN LUOVIEN ALOJEN KEHITTÄMISVERKOSTON KOKOUS 2/2015 Valtteri Karhu 7.10.2015 Valtteri Karhu Selvitettävät kysymykset 1) Millä

Lisätiedot

OSKE-vaikuttajapäivä 9.11.2011 Aluerahoittajan näkemyksiä

OSKE-vaikuttajapäivä 9.11.2011 Aluerahoittajan näkemyksiä OSKE-vaikuttajapäivä 9.11.2011 Aluerahoittajan näkemyksiä Jyrki Myllyvirta kaupunginjohtaja Lahti 2011 Yksi nopeasti kasvavista kaupunkiseuduista, erityisesti korkeakoulutetun väestön osalta Suomen merkittävin

Lisätiedot

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Maakunnan kehitysnäkymät ja järjestöjen rooli maakunnan kehittämisessä

Maakunnan kehitysnäkymät ja järjestöjen rooli maakunnan kehittämisessä Maakunnan kehitysnäkymät ja järjestöjen rooli maakunnan kehittämisessä Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Liittojen päätehtävät Alueiden käyttö - Maakuntasuunnitelma ja kaava - Yhdyskuntarakenne, liikenne,

Lisätiedot

Uhkaako työvoimapula alueiden kehitystä?

Uhkaako työvoimapula alueiden kehitystä? Uhkaako työvoimapula alueiden kehitystä? Pohjois-Pohjanmaan maakuntapäivät Oulu 3.11.2008 Pankinjohtaja Seppo Honkapohja Suomen Pankki 1 Alueiden kehityksen haasteita Suomessa Talouskasvun hidastuminen

Lisätiedot

ALUEELLINEN VETOVOIMA

ALUEELLINEN VETOVOIMA ALUEELLINEN VETOVOIMA Antti Mykkänen 6.11.2017 Oulussa 6.11.2017 Kunnallisalan kehittämissäätiö - Veli Pelkonen 2 6.11.2017 Kunnallisalan kehittämissäätiö 1 6.11.2017 Kunnallisalan kehittämissäätiö 4 6.11.2017

Lisätiedot

Neuvottelu Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Lapin maakuntien välillä. Rovaniemi , Keuruu

Neuvottelu Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Lapin maakuntien välillä. Rovaniemi , Keuruu Neuvottelu Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Lapin maakuntien välillä Rovaniemi 24.4.2018, Keuruu 27.4.2018 Lähiruoan aluetaloudellinen hyöty Talous Komponenttien valmistus (Alueellisista raaka-aineista, korvaa

Lisätiedot

Työtä - Sosiaalisuutta - Terveyttä. Jäsenistön suurennuslasin alla Turun Seudun TST ry Harri Laaksonen

Työtä - Sosiaalisuutta - Terveyttä. Jäsenistön suurennuslasin alla Turun Seudun TST ry Harri Laaksonen Työtä - Sosiaalisuutta - Terveyttä Jäsenistön suurennuslasin alla Turun Seudun TST ry Harri Laaksonen Tietoja TST ry:stä: Yhdistyksen nimi on Turun Seudun TST ry. Kotipaikka on Turku sekä toiminta-alueena

Lisätiedot

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%)

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%) 1 Johdanto Tämän tutkimusyhteenvedon tehtävänä on antaa tietoja kansalaisten liikunnan ja kuntoilun harrastamisesta. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, missä määrin kansalaiset harrastavat liikuntaa

Lisätiedot

YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE. Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen

YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE. Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen 1 Taustamuuttujat Enemmistö vastaajista muodostui pienemmistä yrityksistä ja yksinyrittäjistä. Vastaajista suurin ryhmä koostuu

Lisätiedot

Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa

Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa Maakuntajohtaja Esko Lotvonen Lapin liitto Keski-Suomen matkailuparlamentti 12.11.2008 Matkailun strategiatyön merkitys Matkailustrategia ohjaa maakunnan matkailun

Lisätiedot

Metsäalan strategiset valinnat: varmistelua vai riskeihin varautumista?

Metsäalan strategiset valinnat: varmistelua vai riskeihin varautumista? Metsäalan strategiset valinnat: varmistelua vai riskeihin varautumista? Jakob Donner-Amnell Metsäalan tulevaisuusfoorumi Globalisaatiokehityksen tempoilevuus suuri Yritykset ja julkinen valta panostavat

Lisätiedot

Tietosivu 2 MISTÄ RAHA ON PERÄISIN?

Tietosivu 2 MISTÄ RAHA ON PERÄISIN? Tietosivu 2 MISTÄ RAHA ON PERÄISIN? Euroopan investointiohjelma on toimenpidepaketti, jonka avulla reaalitalouden julkisia ja yksityisiä investointeja lisätään vähintään 315 miljardilla eurolla seuraavien

Lisätiedot

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, harjoittaa soveltavaa työelämän ja julkisen sektorin kilpailukykyä edistävää tutkimus-,

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen KOTA -seminaari 20.8.2013 Erikoissuunnittelija, KT Hannele Seppälä, Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen

Lisätiedot

Matkailun alueelliset tietovarannot

Matkailun alueelliset tietovarannot Matkailun alueelliset tietovarannot MIKÄ MATKAILUN ALUEELLISET TIETOVARANNOT? VALTAKUNNALLINEN SÄHKÖINEN MATKAILUN TIEDONHALLINTAJÄRJESTELMÄ Sähköinen järjestelmä, jolla voidaan kerätä tietoa alueiden

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 2

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 2 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 216 OSA 2 Osa 2: Kaupungin eri osa-alueet 1) Liikevaihdon kehitys kaupungin eri osissa on ollut erilainen. Kasvu vuoden 2 alkupuoliskolla oli kaikilla alueilla hyvin samantyyppinen,

Lisätiedot

KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ

KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ tutkimus KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ 2009 1 Tiivistelmä Yrittäjien lomat Suomen Yrittäjien maaliskuun 2009 lopussa tekemässä jäsenkyselyssä tiedusteltiin yrittäjiltä lomista ja lomatoiveista

Lisätiedot

Vihreä Helsingin seutu 2050 Viherajatuksia Greater Helsinki Vision 2050 - kilpailussa. Arkkitehti, taiteen maisteri Ilona Mansikka, SITO

Vihreä Helsingin seutu 2050 Viherajatuksia Greater Helsinki Vision 2050 - kilpailussa. Arkkitehti, taiteen maisteri Ilona Mansikka, SITO Vihreä Helsingin seutu 2050 Viherajatuksia Greater Helsinki Vision 2050 - kilpailussa Arkkitehti, taiteen maisteri Ilona Mansikka, SITO Greater Helsinki Vision 2050 - seutuvisioprosessi Kilpailun tavoitteena

Lisätiedot

SUHANGON KAIVOSHANKE, SOSIAALISTEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI. Yleisötilaisuus Tervola Jari Laitakari Kalle Reinikainen

SUHANGON KAIVOSHANKE, SOSIAALISTEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI. Yleisötilaisuus Tervola Jari Laitakari Kalle Reinikainen SUHANGON KAIVOSHANKE, SOSIAALISTEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Yleisötilaisuus Tervola 20.5.2013 Jari Laitakari Kalle Reinikainen YVA-MENETTELYN TARKASTELUALUE COPYRIGHT PÖYRY 14.3.2013 NYKYTILA MAISEMA-ALUEET,

Lisätiedot

IHMEEN HYVÄ HAAPAVESI. Strategia 2020

IHMEEN HYVÄ HAAPAVESI. Strategia 2020 IHMEEN HYVÄ HAAPAVESI Strategia 2020 SWOT-ANALYYSI Vahvuudet Luonto, maisema, ympäristö Vahva koulutustarjonta Monipuolinen elinkeinorakenne Väestön ikärakenne Harrastusmahdollisuudet Heikkoudet Sijainti

Lisätiedot

Väestönmuutokset 2011

Väestönmuutokset 2011 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 17.6.2012 Väestönmuutokset 2011 Suomen kahdeksanneksi suurimman kaupungin Lahden väkiluku oli vuoden 2011 lopussa 102 308. Vuodessa väestömäärä lisääntyi

Lisätiedot

Luovien alojen keskusten vaikuttavuus

Luovien alojen keskusten vaikuttavuus Sisältää vuoden 2011 karkeat arviot liikevaihdosta ja henkilötyövuosista neljästä luovien alojen keskuksesta Suomessa: Kulttuuricampus, Ikaalinen Mylly - Luovien alojen keskus, Kuopio Rytmikorjaamo, Seinäjoki

Lisätiedot

Keski-Suomen Elinikäisen ohjauksen kehittämisryhmä: ELINIKÄISEN OHJAUKSEN STRATEGISET PAINOPISTEET RESILIENSSI OSAAMINEN

Keski-Suomen Elinikäisen ohjauksen kehittämisryhmä: ELINIKÄISEN OHJAUKSEN STRATEGISET PAINOPISTEET RESILIENSSI OSAAMINEN Päivitetty 6.2.2019 Keski-Suomen Elinikäisen ohjauksen kehittämisryhmä: ELINIKÄISEN OHJAUKSEN STRATEGISET PAINOPISTEET 2019-2020 PAINOPISTEET JA TAVOITTEET: NUORET RESILIENSSI OSAAMINEN Osaajien positiivinen

Lisätiedot

Maaseudun kilpailukyky seminaari Tammelassa 17.9.2009 Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kylä välittää -hanke

Maaseudun kilpailukyky seminaari Tammelassa 17.9.2009 Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kylä välittää -hanke Kylien kilpailukyky Maaseudun kilpailukyky seminaari Tammelassa 17.9.2009 Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kylä välittää -hanke Kehityksen suuret linjat 1: Suomi Alkutuotanto > Teollisuustuotanto

Lisätiedot